Tasa-arvo on miljöön status

Edellisen keskustelun loppumetreillä on esitetty vakava toive tai kysymys siitä, miksi ei joskus, edes kerran elämässä, keskusteltaisi siitä, mitä tasa-arvo on, ei siitä mitä tasa-arvo ei ole. Kun samaan aikaan arvostetun blogin keskusteluosiosta tarttuu tajuntaani lause "Äitiys ei sentään ole naiselle pakollinen", voi kai tässä nähdä enteen siitä, mitä alla tuleva on.

Eläinmaailmassahan ei ole sellaista tasa-arvoa, että kaikki olisivat samanarvoisia kaikessa, reviirienjaossa ja ravinnon, saati seksin saannissa. Siellä ensin tullut ottaa reviirin ja hallitsee sitä omistajan elkein. Joillain linnuilla, esimerkiksi pingviinillä, puolison valinta tapahtuu materiaalisin perustein: se uros, joka rakentaa parhaan pesän, saa pulskimman naaraan. Ei ole väliä, vaikka pesä olisi rakennettu oveluudella ja kaikinpuolisella kataluudella varastamalla aineksia naapuriuroon pykäämästä pesästä tämän hakiessa lisää rakennusmateriaalia kauempaa kivikosta. Vain lopputulos ratkaisee. Nopeat syövät hitaat eläinmaailmassakin, samoin laskelmoivat ja katalat tyypit potkaisevat lajin sääntöjä noudattavat normityypit kepeästi sivuun.

Juuri katselin kahden mustarastaan käymää kamppailua muutamasta jyväsestä, joita linnuille olen asetellut kituliaaksi jääneeseen pihtakuuseen ripustettuihin metallisiin kukkatelineisiin. Ensin tullut rastas hääti toiseksi tulleen pois hyökkäämällä sen kimppuun. Varpuset ja tiaiset sen sijaan tekevät jonkin verran yhteistyötä. Tiaiset syövät laudalta ja pudottavat aina muutaman jyväsen maahan, josta varpuset ne nokkivat. Myös mustarastas sallii itseään pienemmät linnut, sillä sekin on etupäässä maasta syöjä, siis tavallaan näiden pienempien hyväntahtoisuuden varassa. Vain omiaan se ei siedä. Näin lintujen tasa-arvo olisi ravinnonsaantiin liittyvää: muita suvaitaan niin kauan kuin ne hyödyttävät itseä.

Palataan tuohon alussa mainittuun äitiyteen, joka blogikommentoijan lausuman mukaan ei ole naiselle pakollista. On se, sanon minä! Naisten synnyttämistä ja miesten pakkoarmeijaa ei voi verrata toisiinsa, sillä naiselle on olemassa sosiaalinen pakko. Naisen sosiaalistaminen äitiydelle ja hoivaamiselle aloitetaan samantien kun hän syntyy lahjoittamalla tyttövauvalle vaaleanpunahöttöinen nukke- ja nallearsenaali. Tyttölapsi työnnetään hoivaleikkien pariin, hänen käyttäytymistään vahvistetaan positiivisilla signaaleilla hymyilemällä ja kukertamalla hellästi, kun lapsi lespaa nukelle. Pojalle annetaan aluksi karvainen nalle, mutta halikäyttäytymistä ei vahvisteta samalla tavoin kuin tytön. Päinvastoin, aika pian poikavauvan käteen aletaan työntää palloa, autoa ja peliohjainta ja isän kaveri oppii toimintaräiskeet ennen jaloillenousua.

Olisiko tasa-arvo yksinkertaisesti sitä, että ihminen voisi elää sellaista elämää, jossa häneen ei kohdistettaisi sukupuoleen tai rotuun tai muuhun asiaan liittyviä odotuksia ja asenteita? Että ei olisi asiaa, johon ei kelpaisi sukupuolensa tai rotunsa tai uskontonsa perusteella?

Tasa-arvo ei olisi siis mitään, mitä ihminen voi tehdä, vaan se olisi ympäristön tila, miljöön status?



(Valokuvat Iines: Mona Lisa)

Genesis

Ja Jumala loi, loukutti, napsautti sormiaan, erotti, yhdisti ja taputti käsiään.

Tuli maata ja taivaanvahvuutta, vesiä leiskumaan niiden väliin, tuli ehtoo ja aamu, tuli kuuta ja tähtiä yöhön, aurinkoa päiviin, tuli vihantaa ja ruohoa, tuli veden viljaa, tuli lintuja ja kaikkinaisia siivekkäitä, tuli suuria ja pieniä eläimiä, kukin lajinsa mukaan, tuli ihminen luojansa kuvaksi!

"Eihän - voi hyvänen aika - mikään karvapäinen Äijä maailmaa (tai maailmankaikkeutta, kenties?) luonut kuudessa päivässä ja piti sitten rokulia? Aika moista legendaa. Siis minusta se on ihmisten tyhmistämistä jos tämmöistä keskustelunaihetta pidetään yllä, niin kuin näyttää vielä olevan, etenkin sunnuntaisin.

Kuus vuorokautta ja sex? Joulupukkiin minä kyllä uskon! (Kerran se tuli kännissä halailemaan minua.) Mutta Jumala... Johan on markkinat!" (m. theodorakis)

Tuommoistakin pohdittiin edellisen keskustelun sivurönsyssä, keskellä kirkasta päivää, mutta en tiedä, missä ruumiin tai sielun tilassa. Ehkä siivittyneessä, muttei sentään ryvettyneessä, uskon.

Usko on mielen asia, ei pään. Minun mieleni ei taivu uskomaan paljoakaan. On niin nähty virtuaalinkin viettelykset, että jäljelle on jäänyt kirkas luu. Palatakseni luomiskertomukseen, kaiken olevaisen lähteille - ei sellaiseen jumaluuteen voi uskoa, joka horisee yhtä, mutta tekee toista, lupaa ja antaa ja kananpaskan kantaa. Milloinkaan ei kuule ääntäni. Milloinkaan ei anna pyytävälle, ei edes toivovalle, saati otsansa maahan painavalle nöyrtyjälle. Tuhkassako vielä pitäisi kieriskellä?

Jonkinlaiseen kiusanhenkeen pikemmin uskon. Kun pääsee asentohuimauksesta, tulee hammassärky, viisaudenhammas särkee helvetillisesti. Kun pääsee hammasjomottelusta, tulee mahatauti ja kun maha on tyven, tulee nikamapistos. Ja juuri kun miettii, että no nyt on kipu tiposen tiessään, nyt voi asettua muhkeaan tuoliin, nostaa kintut rahille ja nauttia lasillisen viiniä - juuri silloin tuleekin alapään tulehdus ja antibiootit, jotka estävät viinilasillisen illan iloksi tai aterian kostukkeeksi. Mene pois perkele!

Onhan tuo luomiskertomus tarinana upea. Erikoisesti pidän siitä, kun Jumala erotti vedet ja pani taivaanvahvuuden niiden väliin ja heitti kuun ja tähdet yöhön, auringon päivään. Sekin oli komeaa, kun Jumala johdatti Israelin kansan halki Punaisen meren Kaanaan maalle. Lapsuuteni elokuvassa kohtaus oli komea. Meren vedet syöksyivät kohisten sivuun ja keskelle aukeni kuiva uoma, jota pitkin Herran kansa pääsi turvaan luvattuun maahan.

Sekin tarina olisi hieno, missä kuvattaisiin alkueläimen nousu merestä maalle, ja asteittainen kehitys ihmiseksi. Evoluutio. Se vaan, että ei kai evoluutio pysähdy koskaan, niin että mihin sitä oikein ollaan menossa.

Olen joskus miettinyt, uskooko Päivi Räsänen oikeasti Genesikseen ja Jumalaan. Voiko lääketieteen tohtori pitäytyä uskon varaan? Olen päätynyt siihen, että uskovaiset tietävät, että uskonto on vain mielen asia, uskomus, joka ei ole reaalisen totta. Se vain takaa tietyt eettiset käyttäytymisohjeet, jotka suojelevat niitä arvoja, joita itse kunnioittaa ja pitää hyvinä, jopa pyhinä. Ihmisellä on pyhyyden kokemuksen tarve, minullakin on. Näin ollen usko olisikin pohjimmiltaan uskoa eettiseen järjestelmään, ja jumala olisi vain kirjoihin ja historioihin kirjoitettu apupoika, joka tukee omia normeja.

(Valokuva Iines 6.1.2012; kuva näkyy parhaiten suureksi klikattuna.)

Manulle illallista eli mietteitä vuoden vaihtuessa

31.12.2011 Pikkukaupunki vihertää vuoden viimeisenä päivänä. Iltapimeällä napattu kuva paljastaa nurmikot, mustat puut ja ikään kuin jonkin yliluonnollisen voiman merkitsemät valaistut ristit valopisteissä, menneen päällä. Olkoot vaikka Norjan tragedian muistoksi, koska se oli vuoden kamalin tapahtuma.

Raivostuttavin oli vaikka sellainen uutinen, miten vantaalainen pariskunta hakkasi koiransa kuoliaaksi. Siis vantaalainen ja vielä pariskunta. Yhdessä. Kaksi typerää ja julmaa ihmistä, joita antaisin luvan ruoskia samalla tavoin, jos se minun vallassani olisi. Antaisin heidän kokea pelon ja kivun, tuollaisten, joita ei ihmisiksi voi kutsua. Eläimen tuskassa on jotain, joka saa minut parkumaan ja kääntämään katseeni pois, en kestä sitä. Ihmisen tuskaan on jo turtunut, se ikään kuin kuuluu asiaan, koska ihminen on tasavertainen lajitoveriensa kanssa. Mutta että heikompaa, puolustuskyvytöntä eläintä rääkätään - se voisi saada minut lyömään lyöjää.

Kumma, miten mieleen jäävät huonot uutiset ja ikävyydet, kuolemat ja onnettomuudet. Mitään erityisen hyvää tai ihanaa en viime vuodesta muista.

1.1.2012 En oikein ymmärrä, miksi Halonen puhuu uudenvuodenpuheessaan lapsiköyhyydestä. Eivätkö lapsiperheet olekaan aina hieman köyhiä? Ollaan nuoria, ammattiura juuri aloitettu, päällä opinto- ja asuntolainat, paljon hankittavaa. Eihän siinä voi olla rikas mitenkään.

Pitäisikö kaiken muka olla heti valmiina, oman kodin ja kalusteet ja autot ja kaikki tietoliikennevälineet neljänkymmenenkuuden tuuman televisioineen ja älypuhelimineen? Ovatko kaikki nämä jo peruselintasoa, joiden pitää tulla kuin manulle illallinen? Eikö ihmisen pidäkään enää ponnistella omaisuutensa hyväksi? Kuuluuko sen olla niin, että kaikki ovat automaattisesti yhtä varakkaita - en nyt tarkoita tietenkään niitä kauas karanneita sikarikkaita? Ja ne, jotka eivät heti saakaan kaikkea hankituksi, ovat sitten näitä köyhiä lapsiperheitä, joissa on lapsiköyhyys.

Minusta olisi hyvä, jos tavaran ja leivän perään pitäisi vähän yrittää ja ponnistella, kouluttautua ja lukea. Vai onko se vaan nyt niin, että ihmisen oma ponnistelu on mennyttä hapatusta, joutaa unohduksen yöhön kuin edellinen vuosi?

Jos lapsiköyhyys ei tarkoita tavaravarannon automaattiomistusta, niin miten on mahdollista, että lapsilla ei olisi leipää ja vaatetta? Eivätkö vanhemmat pidä huolta itsestään ja lapsistaan? Ja eikö ennen kaikkea nykyajan nainen ymmärrä sitä tosiseikkaa, että pitää olla kohtalaisen korkea koulutus, koska sitä voi milloin tahansa jäädä yksin huoltamaan lapsia. On aika riski panna toivo parisuhteeseen ja ikuiseen liittoon ja mennä suoraan työelämään. Jos jossain on köyhyyttä, se on kuitenkin yksinhuoltajaperhe, nainen parin lapsen kanssa.

(Valokuva Iines, Vanha vuosi kuolee pois. Kuva kannattaa katsoa suureksi klikattuna.)