Kultaa sekä kunniaa

Katselen usein asuntojen myynti-ilmoituksia. En siksi, että haluaisin muuttaa. Ehkä  siksi, että en ole luovuttanut vielä kuten kaksi ystävääni, minua hieman vanhempaa. Toinen sanoo, ettei osta enää uusia vaatteita ja toinen sanoo, että ei osta enää yhtään tavaraa. Mistä tällainen pessimismi kumpuaa? Vai onko se vain hiljaista resignaatiota, josta pidetään kovaa älämölöä? 

Ikuisena optimistina siis mietin kuitenkin edelleen omakotitaloon muuttoa tämän sinänsä viihtyisän rivitaloasunnon sijasta. Voisin ottaa vielä koirankin, vaikka se eläisi kauemmin kuin minä. Ei tässä maailmassa koira heitteille joutuisi. Siellä missä on yksikin eläin, herää myötätunto ja rakkaus. Koirasta kilpailtaisiin.

Asuntojen sisustus kertoo tarinaa entisestä asujasta. Tässä kuvan asunnossa on kaksi asiaa, jotka kiinnittävät huomioni. Toinen on tietysti tuo valtava palkintokaappi, joka on olohuonetta hallitseva elementti. Toinen on kuntopyörä keskellä olohuonetta. 

Tällainen muuhun tyyliin sopimaton kuntopyörä löytyy muuten yllättävän monesta asuntoesittelystä ja sellaisesta huoneesta, joka ei ole työhuone,  kuntosalihuone tai talon kellarikerros. Se löytyy usein  olohuoneesta television läheltä, kuten tässäkin asunnossa. Onkohan kuntopyörä olohuoneessa koronavuosien satoa? On eristäydytty kuntoilemaan kotiin. Virtahepo olohuoneessa.

Ja tuo palkintokaappi, toinen virtahepo, jota katsomalla itseluottamus kasvaa tai ainakin pysyy ennallaan. Se viittaa talossa asuvan ihmisen elämän tärkeimpään asiaan, urheiluun. Kyseessä on ehkä mies, sillä naisilla on usein muuta puuhaa kuin koko elämän omistaminen fyysiselle kilpailulajille. Voi toki olla, että talossa on urheiluihmisen kumppanina myös kiltti nainen ja kyseessä olisi tavallisen heteroparin koti. En näe tässä homo- tai lesboparin asuntoa, mikä tietysti voi johtua vääristä asetuksista. Sekä homo- että lesboparilla asunnon yleisilme olisi ehkä hitusen pehmeämpi ja kauniimpi, kenties värikkäämpi?

Vaan pohtikaamme hetki sitä, minkälainen kuorma tulee, kun pokaalit otetaan kaapista alas, kääritään yksitellen paperiin ja pakataan laatikkoon?  Montako laatikkoa tulee? Montako peräkärryn kuormaa? Paketoiko urheilija itse pokaalinsa vai tekeekö sen urheiluihmisen kumppani, kenties se kiltti nainen? Vai tehdäänkö se yhdessä, jolloin pokaalilla palkittu kohottaa aina palkinnon eteensä ja muistelee kisaa, josta pokaali tuli hirveällä rutistuksella? Toinen hymyilee tuhannesti kuulluille muistoille ja joko käskee urheilijaa kiirehtimään tai sitten ei käske. Rytmi voi olla yhteinen. 

Nyt on tultu kuitenkin tilanteeseen, että talo on myytävänä. Mikä on syy siihen? Onko se tilanahtaus, joka näkyy kuntopyörän sijoittelussa ja palkintokaapin pursuilemisena? Kaapin päällinenkin on täynnä, yhtään pokaalia ei enää mahdu, vaan tarvittaisiin toinen kaappi, joka ei mahdu minnekään. Televisio on sijoitettu ikkunan eteen, suoraan auringon häikäisyyn. Vai voidaanko kenties kysyä, onko urheiluihmisen elämänhallinta lurpsahtanut ja urheilu-ura loppunut? Onko kumppani saanut pokaalien pyyhkimisestä tarpeekseen?

Mitä te, arvoisat lukijat, arvelette asukkaasta tai asukkaista? Mikä  on syy urheiluihmisen ja hänen mahdollisen kumppaninsa muuttoon kivasta pikku talosta, jonka yksi seinä on vuorattu kullalla ja kunnialla? 

Yksisarvisia ja muita unelmia

Tämä yllä on aito ja alkuperäinen yksisarvinen, tarueläin, joka on elänyt jo jonkin aikaa uutta invaasiotaan lasten leikeissä ja saduissa. Alkuperäisessä tarussakin otus oli valkoinen, arka ja siihen saivat koskea vain neitsyet.

Tuossa yllä ja alla on pari esittelykuvaa jälkikasvuni lastenkirjasta (Wsoy), viimesyksyisestä. Kirja kertoo yksisarvisista. Uusin kirja  ilmestyy nyt syksyllä, tai on jo ilmestynyt. 

Lähinnä haluan näyttää kuvat siksi, että jokuset henkilöt täällä ovat epäilleet maailmankatsomustani typeräksi, tyhmäksi, ahtaaksi, ääriporvarilliseksi, trumpilaiseksi, putinilaiseksi, islamofobiseksi, homofobiseksi, sysimustaksi, mamuvastaiseksi. Näitä määrittelyjä on tehty hyvin kultturelleista piireistä, sieltä, missä on Totuus, missä  tiedetään ja osataan ja ollaan valistuneita. 

Ajattelen niin, että jos nuo määrittelyt olisivat oikeaan osuneita, se näkyisi jollakin samankaltaisella tavalla jälkikasvussani. Uhmatessaankin lapsi toistaa joitain omaksumiaan asennemalleja. Lapsi ei ole kaikessa vastaan.

Kysymys kuuluu: Voiko tyhmällä ja typerällä sysimustalla islamo- ym. foobikolla olla lapsi, joka tuottaa yhdenvertaisuuteen perustuvaa avaraa maailmankuvaa, joka on höystetty iloisella huumorilla, joka puree nauruhermoon olematta silti kevyt ja höttöinen? Yhteiskunta ei kasvata lapsiamme eikä koulu, lapsen kasvu tapahtuu aina kotona. 

Enkä tarkoita tässä noilla kuvilla, että lapsi ja vanhempi ajattelevat samoin ja ovat asioista yhtä mieltä. Siitä ei ole kyse.  Kyse on enemmästä, laajemmasta ymmärryksestä, muiden ihmisten kunnioittamisesta,  suhtautumistavoista ihmisyyteen, arvoista ja perusteista, jotka lapsi imee ja soveltaa omaan maailmankuvaansa. Lapsi voi ymmärtää senkin, että mustan säkin arvosteleminen ei ole sama kuin säkin sisään kätketyn ihmisen arvostelu - ellei hänelle opeteta, kuinka tässä ”kuuluu” ajatella. 

•••

Myrsky sitten jäi tussahdukseksi. Harmi, sillä vaikka pelkään mökillä ollessani ukkosta, olen myrskyn rakastaja. Voisin kuvitella olevani jopa myrskybongari, joka liikkuu Teksasin avarilla pelloilla jahtaamassa hurrikaaneja ja trombeja autoineen ja kameroineen ja tutkineen. Toistaiseksi olen onnistunut näkemään vain pienoiskasvihuoneeni lennon takapihan toiseen nurkkaan. 

Minulla on vielä paljon unelmia tämän myrskybongarielämähaaveen lisäksi. Ikuinen ja varmaan saavuttamaton unelma on junamatka  Siperiaan halki asumattomien seutujen susien ulvoessa, tähtien täplittämän mustan yötaivaan alla. Ja kaiken tämänkin läpäisisi kaihoisa venäläinen harmonikka, joka peittäisi susien ulvonnan ja junanpyörien kolkkeen - oletan, että juna olisi tuhti rautajuna, ei mikään ääneti kiitävä sähkömato, jota hoidellaan napista painamalla. 

Yksi ikiaikainen unelma on myös talo Italiassa - viittaan Eija Wagerin kirjoihin. Istuisin auringossa  ja nojaisin selkääni talon seinään.  Alapuolella levittyisi mitä levittyisi, mieluiten vehreä laakso, mutta muukin käy, kuten vaikka naapurin viinitarha. 

Harmikseni tosin huomasin, että Wagerilta on ilmestynyt kirja Paluumuuttajan päiväkirja, eli hän on saanut tarpeekseen Italiassa asumisesta jossakin vaiheessa. Tämä latistaa hieman omaakin unelmaani. Toisaalta se antaa uskoa siihen, että unelmat saattavat olla yhtä kantavia kuin niiden reaalinen toteuttaminen. Unelma kun tuppaa haihtumaan kuin yksisarvinen maailmasta, kun sen kokee. Vai mitä te ajattelette? Onko teillä vielä unelmia? Uskotteko yksisarvisiin?

(Maalaus Domenico Zampieri)

Tuossa alla vielä yksisarviset:

Armoa, ei Siperiaan!

Näinä median hyökkäyssodan päivinä ihminen katsoo epäuskoisena horisonttiin ja kysyy kaiken tarkoitusta, ja kärttyisimmät meistä kyselevät jopa kaiken loogisuutta, kaksoisstandardienkin.

Miksi jokin media kysyy maahanmuuttajataustaisilta, työn perässä Suomeen muuttaneilta, mielipidettä puhemiehestä, joka on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan? Eivätkö vastaukset ole itsestäänselviä?  Miksi taas edellisestä puhemiehestä ei kysytty, vaikka kyseinen poliitikko oli tuomittu rikoksista?  Kuulostaa pahalta ja päätän tarkistaa, millaista kiihotustoimintaa nämä puhemiehet ovat harrastaneet. 

No kyllä vaan, harrastettu on. Nykyisen puhemiehen KKO-tuomio tuli väitteestä, että islaminuskonto on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erikoispiirre. 

Siis islamhan ei ole pedofiliauskonto, sillä tyttölasten naiminen ei ole islamissa pedofiliaa eikä asiasta solvaaminen kuulu sananvapauden piiriin, vaan on rangaistava teko Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan. Puhemies menetteli siis väärin, eli me olemme Suomessa suvaitsevia: muslimi voi naida lapsen uskontonsa vuoksi. Päivi Räsänen taas ei voi toimia uskontonsa mukaan, koska hän on kristinuskoinen, ei muslimi.

Tämä puhemiehemme pedofilian pilkka on siis meille länsimaisille ihmisille hirvittävä lausunto, vaikka se mukaileekin Kaleva-lehden kivaa tokaisua vuodelta  2009: ”Päissään surmaaminen on [suomalaisten] kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Puhemies sai sanktionsa, koska vierasta ei pilkata, suomalaista saa.

Vaan millainen oli edellisen puhemiehen, Antti Rinteen tuomio, josta ei havaintojeni mukaan media ole suorittanut kansalaiskyselyä eikä haastatellut Tampereen yliopiston  asiantuntijoita. Rinne sai toimia puhemiehenä rauhassa. Minäpä tutkin tämänkin, kun kerran elämme tutkivan journalismin kautta.

Harrastettu on Rinteelläkin, talousrikoksia, matkalaskujen perusteettomia nostoja, taloyhtiöltä  varastamista, mitä pidän itse röyhkeimpänä rikoksena, yksityisten pienten ihmisten pettämistä. Lisäksi on lainvastaisten lakkojen laajaa organisointia. 

Vaan kiva tietää, että demareilla ja kaikilla muillakin riittää uskoa oman puolueen ihmisen muuttumiseen vuosien saatossa, rikolliseenkin. Olisiko hyvä antaa yleisemminkin  erehtyneelle mahdollisuus korjata elämänsä suuntaa, vai mitä te ajattelette? Onko kerran rikollinen todellakin aina rikollinen, niin kuin meille nyt mediassa opetetaan? 

Tänäänkin media on kaivanut ministeri Rydmanin entisen heilan naftaliinista arvioimaan ministerin henkistä tilaa. Pieni ihminen tämän sodan keskellä joutuu kysymään, miten pitkälle median hyökkäys hallitusta vastaan oikein etenee? Onko tämä enää minkäänlaista journalismia?

Jos Orpolla pysyy polla kasassa ja sydän ehjänä, on meillä kyllä kaikkien aikojen pääministeri. Ketään pääministeriä eikä ainuttakaan hallitusta ole kohdeltu kautta historian näin raa’asti ja halveksien, ilman, että hallitus on tehnyt ainuttakaan virhettä.

Pitäisikö meidän kaikkien yhtyä nyt median viitoittamaan tiehen: armoa ei, hallitus Siperiaan. Arveleeko media todella, että nyt kaadetaan kelvoton oikeistohallitus ja pidetään uudet vaalit. Ja että väärin äänestäneen tyhmän kansan  silmät on nyt avattu, ja se näkee, että herrojen ja narrien kanssa ei pidä lähteä marjametsään. Katin kontit ja kissan villat! Sehän nähdään.

(Valokuva Iines 07/2023)