Keski-iän sininen hetki

Nappasin kuvan kello seitsemäntoista aikoihin todisteeksi siitä, että pimeä alkaa väistyä. Kuvasta näkyy ja heijastuu samalla se ympäristö, jossa nykyään naputtelen näitä juttujani. Tuossa ikkunan oikeassa alanurkassa näkyy se vanhan miehen vaahterapuu, jota hän niin huolellisesti hoitaa talven tuloon asti, ja vielä talvellakin, jolloin hän ripustaa puuhun jotakin koristetta, jopa tuikkivat valot.

Tänään tein lumitöitä, sillä uutta melko raskasta lunta satoi vihdoinkin kunnolla. Kävin myös kaupassa ja piirsin sarjakuvaa. Keksin uuden hahmon, viisikymppisen naisen, jolla on omat huolensa, toisin kuin näillä sileillä nuorilla sarjisnaisilla. Pitää ostaa musta rapidograf-tussi, jos sellaisia vielä myydään, sillä olen tottunut piirtämään hyvin ohutta viivaa. Kenties kokeilen vesivärejä väritykseen.

Innostuin näet verestämään ruostuneita piirustaitojani, kun löysin taas uuden hyvän sarjisblogin, joka huvitti suuresti. Tapa piirtää uudenlaista sarjakuvaa on kiehtova, ei tarvita enää ruutuja, joihin kuva sullotaan. Jotenkin kummastuttaa, että sarjakuvapiirtäminen näyttää olevan joko vanhojen miesten tai sitten hyvin nuorten naisten, melkein tyttöjen touhua. Missä ovat keski-ikäiset naiset ja heidän maailmansa?

Yleensäkin keski-ikäiset naiset ovat edelleen blogimaailmassakin aikamoinen vähemmistö sillä tavalla, että he eivät kirjoita keski-ikäisyyden ongelmista, vaan ovat koko ajan vaan niin nuorta ja menevää ja panevaa että hirvittää. Heillä näyttää olevan samoja ongelmia kuin nuorilla naisilla: työ, ulkonäkö, vaatteet, baarijutut. Eikö ihminen muka saa vanhentua ja rupsahtaa rauhassa? Pitääkö verissä hampain pitää kiinni nuoruudesta ja rockista ja kaljasta ja muista teinixi-symboleista? Eikö ihminen muka ikääntyessään muutu niin, että myös hänen mieltymyksensä muuttuvat ja kehittyvät?

Minua ainakin kummastuttaa keski-ikäisten naisten staattinen jähmeys, pamahtaminen iättömyyteen, se ettei uskalleta vanheta eli ei uskalleta elää, vaan sulloudutaan ikuisesti vanhenemattoman nuoruuden kaapuun. Katsotaan jopa, että iättömyyteen seisahtaminen vasta elämää onkin.

(Valokuva Iines 30.1.2008)

Aira ja Kalevi

Tämän Hannu Riikosen lämpimän veistoksen myötä haluan ojentaa kukkia miehille ja vakuuttaa, että emme me naiset tulisi toimeen ilman miehiä, miestä. Mies on päiviemme ja öittemme valo, sekä konkreettisesti että unelmissamme.

Se että ruotii tasa-arvoon liittyviä asioita, kuten seksuaalista häirintää tai pedofiliaa, ei siis ole miestä vastaan, mieheltä pois, vaan miehen puolella, sillä kaikkeen epäsuhtaan ovat molemmat sukupuolet syyllisiä, jos nyt syyllisiä halutaan etsiä.

Yhteistyöllä, toveruudella ja keskinäisellä kunnioituksella päästään kestävään liittoon, mikä on ihmisen etu.

Tits pervertit

Eduskunnan naiset ovat nimenneet alempana luetellut keski-iän paremmalla puolella olevat kansanedustajatoverit seksistisiksi wannabe-alfauroksiksi, joille ovat antaneet koodinimen Tits Pervert (HS 27.1.).

Kyseiset miehet tuijottavat intensiivisesti naisten rintoja mm. hississä ja kuntosalilla, heittävät rasvaläppää ja vihjailevat naisille inhottavasti. Tits Perverttien mielestä taas naisilla on väärä asenne, sillä heidän tulisi vain nauraa heidän jutuilleen. Onko siis kyseessä vain nirppanokkainen tätiryhmä, joka ei ymmärrä velikultien huumoria? Miehet eivät mitenkään ymmärrä aiheuttamaansa mielipahaa, mikä näyttää olevan jo perinne korkealla päättäjätasolla.

Naiset kokevat miesten rasvahuumorin kuitenkin selkeästi seksuaalisena häirintänä, sillä tasa-arvolain mukaan häirinnäksi lasketaan härskiyksien ohella mm. huomautukset ja kysymykset vartalosta ja pukeutumisesta.

Tässä Tits Perverttien kootut selitykset, kun HS:ien toimitus tiedusteli syytä heidän nimettyyn seksuaaliseen häirintäänsä. Useimmat miehet yllättyivät valinnastaan.

Esa Lahtela, 58: En puhu rivouksia uskonnollisen vakaumukseni vuoksi.

Lyly Rajala, 56: Jollekulle saatan sanoa, että onpa kaunis asu. Joku kokee senkin varmaan häirinnäksi.

Lauri Oinonen, 60, pastori: Höpö höpö.

Tero Rönni, 53: Täysin puppua. Puhun näitä korkeintaan saunassa.

Pekka Vilkuna, 58: Viljelen suoraa pohjalaista huumoria. Ei siitä pidä loukkaantua.

Mika Lintilä, 41: Olen avoin ja välitön ihminen. Jos ei kestä tällaisia juttuja, pitää vaihtaa ammattia.

Tapani Mäkinen, 42: Olen yllättynyt. Pyrin olemaan hauska seuramies.

Every Man a King -asema istuu tiukasti kansanedustuslaitoksessa ehkä siitäkin syystä, että kansanedustajilla ei ole työnantajaa, esimiestä, jolle valittaa. Miten joku kaksikymppinen nuori nainen, ensimmäisessä työpaikassaan, uskaltaa sanoa isoisänsä ikäiselle kansanedustajasedälle, että älä puhu mauttomia? Tai ylipäänsä nuori kansanedustajanainen, jollaisia eduskunnassa on lisääntyvässä määrin. Eivät kai nämä sedät kuvittele omistavansa näitä untuvikkoja ja varsin viehättäviä naispuolisia työtovereitaan, jotka ensimmäisen nyrpistyksen jälkeen muuttuvatkin hyvin nopeasti huumorintajuttomiksi tädeiksi?

Kannatan muuten päivä päivältä yhä enemmän väkevää tätienergiaa, sitä että naiset yhä tietoisemmin panevat sen kukkahatun päähänsä, matalakorkoiset mukavat kengät jalkoihinsa - kuten miehetkin - ja lakkaavat kohentelemasta titsejään ja pakaroitaan luonnottomilla push upeilla. Jos ei luomunainen kelpaa, niin miksi lerppu luomumies on yhä kruunupää, muuallakin kuin valistuneessa eduskunnassa?