27.1.2008

Tits pervertit

Eduskunnan naiset ovat nimenneet alempana luetellut keski-iän paremmalla puolella olevat kansanedustajatoverit seksistisiksi wannabe-alfauroksiksi, joille ovat antaneet koodinimen Tits Pervert (HS 27.1.).

Kyseiset miehet tuijottavat intensiivisesti naisten rintoja mm. hississä ja kuntosalilla, heittävät rasvaläppää ja vihjailevat naisille inhottavasti. Tits Perverttien mielestä taas naisilla on väärä asenne, sillä heidän tulisi vain nauraa heidän jutuilleen. Onko siis kyseessä vain nirppanokkainen tätiryhmä, joka ei ymmärrä velikultien huumoria? Miehet eivät mitenkään ymmärrä aiheuttamaansa mielipahaa, mikä näyttää olevan jo perinne korkealla päättäjätasolla.

Naiset kokevat miesten rasvahuumorin kuitenkin selkeästi seksuaalisena häirintänä, sillä tasa-arvolain mukaan häirinnäksi lasketaan härskiyksien ohella mm. huomautukset ja kysymykset vartalosta ja pukeutumisesta.

Tässä Tits Perverttien kootut selitykset, kun HS:ien toimitus tiedusteli syytä heidän nimettyyn seksuaaliseen häirintäänsä. Useimmat miehet yllättyivät valinnastaan.

Esa Lahtela, 58: En puhu rivouksia uskonnollisen vakaumukseni vuoksi.

Lyly Rajala, 56: Jollekulle saatan sanoa, että onpa kaunis asu. Joku kokee senkin varmaan häirinnäksi.

Lauri Oinonen, 60, pastori: Höpö höpö.

Tero Rönni, 53: Täysin puppua. Puhun näitä korkeintaan saunassa.

Pekka Vilkuna, 58: Viljelen suoraa pohjalaista huumoria. Ei siitä pidä loukkaantua.

Mika Lintilä, 41: Olen avoin ja välitön ihminen. Jos ei kestä tällaisia juttuja, pitää vaihtaa ammattia.

Tapani Mäkinen, 42: Olen yllättynyt. Pyrin olemaan hauska seuramies.

Every Man a King -asema istuu tiukasti kansanedustuslaitoksessa ehkä siitäkin syystä, että kansanedustajilla ei ole työnantajaa, esimiestä, jolle valittaa. Miten joku kaksikymppinen nuori nainen, ensimmäisessä työpaikassaan, uskaltaa sanoa isoisänsä ikäiselle kansanedustajasedälle, että älä puhu mauttomia? Tai ylipäänsä nuori kansanedustajanainen, jollaisia eduskunnassa on lisääntyvässä määrin. Eivät kai nämä sedät kuvittele omistavansa näitä untuvikkoja ja varsin viehättäviä naispuolisia työtovereitaan, jotka ensimmäisen nyrpistyksen jälkeen muuttuvatkin hyvin nopeasti huumorintajuttomiksi tädeiksi?

Kannatan muuten päivä päivältä yhä enemmän väkevää tätienergiaa, sitä että naiset yhä tietoisemmin panevat sen kukkahatun päähänsä, matalakorkoiset mukavat kengät jalkoihinsa - kuten miehetkin - ja lakkaavat kohentelemasta titsejään ja pakaroitaan luonnottomilla push upeilla. Jos ei luomunainen kelpaa, niin miksi lerppu luomumies on yhä kruunupää, muuallakin kuin valistuneessa eduskunnassa?

61 kommenttia:

  1. Luulen, että joillakin näistä "tits pervert"-parlamentaarikoista on valitettavasti vain huono kasvatus.
    Kyllä sivistynyt mies tietää aivan kristallinkirkkaana eron kohteliaisuuden ja häirinnän välillä.

    Itse olen olevinani naisellinen ja viehättävä vaikka (virtuaalista) kukkahattua ja mukavia kenkiä käytänkin. Korkokengät ja push-up eivät ole mielestäni eroottisiakaan, ne ovat banaaleja. Mutta olenkin täti.

    Minusta on kiva saada kohteliaisuuksia; nuorempana ne hämmensivät, nyt otan ne ilomielin vastaan. Mutta kumma kyllä (!) tissien tuijottelu ei vieläkään ole mukavaa. Ehkä siitäkin tulee kivaa sitten kun on vanha räähkä ja mikä tahansa huomio on kivaa?)( siihenhän ne tuijottelijat vetoaa; siis että pitäisi olla tyytyväinen vaan että kelpaa)

    VastaaPoista
  2. Mietin tuota huonoa kasvatusta selittäjänä.. Voisiko se olla niin yksinkertaista? Eihän ihminen muutoinkaan aina tee saamansa opetuksen ja kasvatuksen mukaan, ja minulla ei kyllä ole tietoa noiden perverteiksi mainittujen kotitaustoista.

    Mutta voi olla, että se hyvinkin on yksi selitysmalli esimerkiksi sille, että mies tarttuu takaapäin naisen rintoihin ja sanoo muille miehille: tässä on tämä meidän nainen (muuan mies Satu Taiveaholle Taiveahon oman ilmoituksen mukaan). Tai että toinen mies käden sijaan kättelee naisen rintoja (Esko-Juhani Tennilä Umayya Abu-Hannaa). Kenties miehillä oli vain olematon kotikasvatus.

    Yksi syy on tietenkin se, että seksististä huumoria ympäröi kaikkialla hiljaisen hyväksynnän kulttuuri, ja kulttuurista poikkeavaa pidetään ahdasmielisenä ja huumorintajuttomana.

    Toinen syy on naisten oma lepsuus. Naiset nimenomaan ylläpitävät ja ruokkivat ahdisteluhuumorikulttuuria omalla mukautumisellaan stereotyyppisen Naisen rooliin. Nainen tekee hirvittävän paljon uhrauksia yhä edelleen kelvatakseen miehelle. Tällainen syö ihmisyyttä ja tasa-arvoa.

    VastaaPoista
  3. Olenkin paljon miettinyt tuota "naisen roolia".
    Katsoin tässä joku aika sitten televisio-ohjelmaa, jossa nuoret tanssivat ja siten heitä arvosteli lauma asiantuntijoita; hieman idols-kisaa muistuttava reality)
    Erästä tyttöä luonnehti klassisen tanssin opettaja näin: " joskus tanssit kuin mies".
    Tytön tyrmistystä yritti nainen lieventää sanomalla: "siis en puhu nyt sinusta persoonana, vaan siitä miten tanssit".

    Onko naiselle kohteliaisuus vai loukkaus, että sanotaan miesmäiseksi? Italialaisessa kulttuurissa se tuntuu olevan pahimmanlaatuinen loukkaus.

    Itse en pidä siitä, että sanotaan "hyväksi jätkäksi", tai muuten annetaan ymmärtää, että naisella voi kun voikin olla "miehisiä" ominaisuuksia. Siis positiivisia ominaisuuksia, jotka mielletään epänaisellisiksi.

    Tuosta hyväksynnän hakemisesta tuli myös mieleen:
    En pidä naisista, joille rivous ja rasvaiset jutut muuttuvat keinoksi hankkia hyväksyntää. En ymmärrä sitä miehissä, miksi sitten naisissa.

    VastaaPoista
  4. Minusta se mieheksi kutsuminen oli tuossa yhteydessä loukkaus, sillä siinä kai yritettiin sanoa, että tyttö tanssii a) väärin b) odotustenvastaisesti c) sukupuolelleen epäominaisella tavalla. Kai siinä on monta tasoa.

    En minäkään pidä hyväksi jätkäksi kutsumisesta, sillä sekin todistaa, että nainen kuitenkin toimii väärässä roolissa, väärällä tavalla, ei hyväksytä sitä, että sukupuolilla on eroavuuksista huolimatta hämmästyttävän paljon yhteisiä piirteitä, jotka nousevat eri tilanteissa hallitseviksi.

    Samoin, vierastan sitä, että nainen yrittää mukautua miesmäiseksi/vahvakasi/hauskaksi omaksumalla mm. ronskin kielenkäytön, sillä en pidä kyseistä ominaisuutta millään tavoin miehekkäänä tai kummallekaan sukupuolelle tavoiteltavana. Ei ole kai mitenkään rohkeaa kiroilla tai puhua seksistä tilanteessa kuin tilanteessa. Ei niin, että se olisi kiellettyä - en kannata kieltoja - vaan sisäsyntyistä vaistonvaraista käyttäytymistä, joka tulee kyllä sieltä kotikasvatuksen ja koulutuksen piiristä.

    Muuten, minua häirittiin ensimmäisen kerran seksuaalisesti, kun olin noin kymmenvuotias tai vähän allekin. Olin heinäpellolla lapsuudenystävän kotitilalla, ja tehtävämme oli poistaa heinäseipään reiästä tappi ja poimimme niitä shortsiemme taskuun. "Flikat kerää tappeja illaksi", sanoi muuan heinämies hymyillen maireasti meille pikkuisille tytöille. Koin sen kauheaksi ja minut valtasi häpeäntunne siitä, että minusta tulisi nainen. Muistan vieläkin miehen härskin tuijotuksen.

    VastaaPoista
  5. Mildebergus, "tätienergiaa" hauskasti taiteena:
    http://www.galleriamaria.fi/index.php?page=nayttelyt
    jokunen päivä vielä.

    Minä olen tässä outo eli minä en koe siitä pahaa oloa tai ahdistusta jos joku katsoo ja katseella ehkä ilahtuu. Minä yleensä ajattelen, että mies ajatattelee kahden pään kautta: hän ajattelee tuntosarvilla aivoissa (viikset) ja sillä yhdellä sarvella housuissa. Kun molemmat ovat aktiiviset mies on terve. Terve mies pitää silti olla sivistynyt mies eli oma himo/potenssi ei saa mennä itseyden piikkiin. Jos hän sen sijaan kykenee kääntämään potenssinsa energian rakentavasti hän saa juuri sen avulla voimaa ja tahtoa nousta oman omnipotenssinsa yläpuolelle; ikään kuin nostaa itsensä toiselle tasolle ihan kaikkeen liittyvään. Ihminen, joka näinollen kouluttaa itsensä pitämään huolta myös seksuaalienergiaansa laukkaaskeleita kykenee kuten Stoalaiset olemaan aktiivinen, passiotäytteinen, innostava ja säteilevä. Hän on elävä ihminen ja hänen elämänsä on yli-vetoinen, eli hänen energiansa riittää myös muille.

    Vastakohta on impotentti (kuten dokumenttifilmi vallan psykologiasta väitti Hitleristä) joka ei innostu, ei syty eikä osoita tunteita.

    Näitä varmasti ihailtiin Wienin piirissä ja rationaliteetti-ihanteiden keskiössä sen villimpänä ajankohtana, missä jotenkin kuviteltiin, ettei tunteita tarvitse ottaa mukaan älylliseen keskusteluun tai
    laskelmiin. He eivät tienneet mm perhoseffektistä mitään
    (James Gleick, Kaos, 1987)(DN 2005 http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1058&a=443848)
    eli siitä, että tunnelataukset työntävät monta rationaalista odotusta tai loogista rakennelmaa helposti sivuun. Kyse ei olekaan siksi siitä, että ihmisen järki toimisi yksin. On siis osana tuota seksuaalisuutta mutta avainsana on reflektio; että ymmärtää mikä kolkuttaa ovelle: halut vai järki vaikka ovat molemmat molempia. Siinä taustalla ovat motivaatio; ja siitä minä taas luulen ymmärtäväni jotain.

    No nyt taas posket punottavat.

    VastaaPoista
  6. Kuule HG,

    kukaan tässä ketjussa ei ole sanonut, että pahastuu, jos mies katsoo ja katsellessaan ilahtuu. Tätä eivät nämä eduskunnan naisetkaan toki tarkoita. Katsoohan nainenkin mielellään nuorta solakkaa viriiliyttä uhkuvaa miestä, oli ikä mikä tahansa.

    On sitten toinen asia, millä tavalla tuo huomio kohdistuu tai millä tavalla se ilmaistaan.

    Hakkailuhan on taiteenlaji sinänsä, ja sitä eivät nämä lylyrajalat ja pastorit hallitse alkuunkaan, koska älykkäät ja fiksut naiset ovat heihin suivaantuneet. Perinteisessä hakkailussa (flirttailu) on aina mukana toisen ihmisen kunnioitus ja ihailu - ja mikäs sen ihanampaa.

    Kyse ei siis ole naisen kylmyydestä, vaan pikemminkin kuumuudesta, jota ei tuhlata harakoille.

    VastaaPoista
  7. Minä olen samaa mieltä Iineksen kanssa, että naiset itse esineellistävät itsensä liikaa. Se ei silti tarkoita ollenkaan, etteikö saisi välittää ulkonäöstään ja saa mielestäni olla sekä naisellinen että myös houkutteleva. Kyse on siitä kombinaatiosta miten itsensä kantaa: luoko kuvan objektista tai subjektista joka tulee habituksesta kokonaan. Ei ole siis yksinomaan vaate tai meikki tai pushup liivit.

    Miten tämän selittäisi: nainen saa ja pitää olla nainen mutta ei alistaa itsensä miesroolin alle ikäänkuin kerjäläisenä, jolla kupu kädessä (rintakupu vrt lippalakki johon pyytää almuja).

    Kukas piirtäisi sen kuvan? Kerjälaisestä pitäisi siis nousta naiseksi jolla ei ole korkokenkiä siitä syystä, että mies yltäisi suutelemaan suulle eikä pelkästään otsalle. Tasaveroinen. Yhtä pitkä henkisesti.

    VastaaPoista
  8. Eikös ne korkokengät ole siitä syystä, että mies kokee ne seksuaalisesti kiihottavina. Kyllä voimakas mies naisen syliinsä nostaa - ei siinä korkoja tarvita. ;)

    VastaaPoista
  9. Hienoa. Saako olla kuluneet klobot, jossa punainen viiva kengänpohjassa ja Maxwell Smart puhelin korossa?

    VastaaPoista
  10. Tuo vaan, että tässä kenkäasiassakin nainen uhrautuu kipuun ja särkyyn miehensaannin vuoksi. Ei ole epäterveellisempää jalkinetta kuin korkokenkä. Rinnastan korkokengät koturneihin tai siihen, että kiinalaisnaisten jalkaterät sidottiin lapsena, jotta jalka ei kasvaisi. Eihän naisen tarvinnut osata kävellä kauas. Sama se on piikkikoroilla.

    VastaaPoista
  11. Kenkä on seksuaalisuuden symbooli ja vallan. Isokenkäinen. Korkokengät. Saada Kenkää. Kengittää itsensä.

    Ja miehen kengän koosta näkee myös hänen oletettu seksuaalisuuden "koko". Vallalle tämä on suoraan Freudin mieleen: Miksi monet johtajat ovat pitkiä miehiä liittyy tähän olettamukseen vaikka tutkimukset osoittavat, että voivat olla huomattavasti tyhmempiäkin kuin keskivertojohtaja mutta pituus kompensoi. Kuinka tämä korreloi rakastelukumppanien valintaan on sitten samanlaista keskustelua kuin rintaliivien kuppikoko oletan. Ks minun bloggini zarahustru.blogspot.com ja Woody Allenin hauska youtube-filmi jättitissistä.

    VastaaPoista
  12. Sanoin väärin: oli HomoGarrulus-blogissa mutta tulee tässä:

    http://www.youtube.com/watch?v=MohiJL0KolU

    VastaaPoista
  13. Niin, taisin vähän oikoa tuossa aiemmin, kun puhuin tissien tuijottelusta.
    Pois se minusta, että jotenkin tuomitsisin toisen suskupuolen katselun sellaisenaan.
    En vain jaksa sellaista miehisyyttä, jonka pitää korostaa itseään tuomalla ilmi seksuaalinen kiinnostus aina ja kaikkialla. Varsinkin jos se ei ole oikeaa kiinnostusta tai ihailua, vaan yritys pienentää toista, alistaa.
    Siitä minusta on kyse "hevosenleikissä", jossa toinen ei ole ilolla mukana.

    VastaaPoista
  14. Äh, pitäisi kirjoittaa vähän huolellisemmin. Toivottavasti typot ei haittaa.

    VastaaPoista
  15. Mistä sinä voit tietää mikä on yritys pienentää toista? Ei kukaan voi toista pienetää vaan pienennysarvio on tulkitsijan omassa päässä.

    Mikä on hevosenleikki?

    VastaaPoista
  16. Ei ku mustat hupulliset kauhtanat naisille eduskunnassa, niin eivätpä ukot hypi silmille!
    Vai tekeekö se sittettenkin naisista vielä kiehtovampia, arvoituksellisempia kun kaikki on piilossa?

    Olen kyllä ollut huomaavinani, että joidenkin eduskunnannassa olevien naisten pukeutuminen ajoittain kerjää tällaista epäasiallista huomiota.
    On tosi avaria kaula-aukkoja, minihameita, mauttomia hiusvärejä, "sotamaalauksia" eikä varmaan viisausosamääräkään kaikilla päätä pakota.
    Mutta eduskuntahan edustanee mallikkaasti kansaamme.
    Sieltä löytyvät nämä rasvasuiset sikaniskat ja falsettiin visertävät tipusetkin!
    Tämä nyt ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta:
    mm. liikenneministerin kampaus, vaalea päältä ja alasivut tummiksi värjätyt on mielestäni mitä rahvaanomaisin "lookki". Maaseudun kampaajien suosikki mode. Toinen on karmeet epäluonnolliset punaiset sävyt!

    VastaaPoista
  17. Kyllä se toisen pienennys voi tapahtua, vaikkei tekijä itse sitä tiedostakaan. Jokuset miehet ovat niin taukkeja, etteivät tajua sitä, että naisten titseihin tarraaminen työpaikalla on aina naista halventavaa ja pienentävää, vaikka joku nainen saattaa miehenkipeydessään mennä niinkin pitkälle, että sanoo vassakuu, siitä vaan.

    Tisseillä ei ole mitään tekemistä työasioitten kanssa, ja toinen asia, nämä tarraajat ja tarratut ovat useimmiten kait tahollaan varattuja. Ja vakka olisivat vapaitakin, toisen seksuaalinen kähmintä fyysisesti tai sanallisesti alentaa aina sitä, josta se lausutaan, siis vaikka henkilö hyväksyisi tyhmyyksissään ja mielistelyhalussaan sen. Jokuset naiset nyt vaan ovat niin epäitsenäisiä ja aivojaan vajaasti käyttäviä, että epäilen heidän housuissaankin olevan lopulta aika heikot vibrat.

    VastaaPoista
  18. Leonoora,

    minua on mietityttänyt se seikka, että rintojen ja pepun ja säärten muodon korostaminen ja näyttäminen koetaan seksiksi. Ikään kuin niiden paljastaminen merkitsisi kutsua seksiin tai ylipäänsä olisi seksikästä.

    Minusta seksikkäintä ihmisessä, sekä miehessä että naisessa on katse ja tapa puhua ja liikkua, olla, ottaa tila ja tilanne haltuunsa. Herra paratkoon, ei siinä tarvita munatoppauksia tai tekotissejä, nehän latistavat oikeaa eroottista sex appealia, ovat halpoja ulkoisia merkkejä, joilla ei ole mitään tekemistä ihmisessä olevan seksin kanssa. Ne ovat vääriä signaaleja.

    VastaaPoista
  19. Sepäs onkin vasta mielenkiintoista, että miksi naisten itse täytyy korostaa nimenomaan näitä avujaan?
    Keskiverto miehillehän näyttää kelpaavan hetken hurmioon melkein mikä/kuka myötämielinen tahansa.
    Ei siihen silikonitoppauksia tarvita. Ne ovat sitäpaitsi usein tosi luonnottoman näköisiä ja rumia. Luulisi himojen viilentyvän tietäessään puristelevansa muovipusseja, jotka saattavat hajota kourimisesta ja aiheuttaa ongelmia.

    Tämän allekirjoitan täysin:
    "Minusta seksikkäintä ihmisessä, sekä miehessä että naisessa on katse ja tapa puhua ja liikkua, olla, ottaa tila ja tilanne haltuunsa."
    Lisäksi jos on vielä itsenäisiä, viisaita ajatuksia, ja huumoria, niin avot!

    VastaaPoista
  20. Muuten: Härskiä huumoria en itse pelkää, saatan hyvässä lykyssä panna vielä paremmaksi!
    Siihen yleensä loppuu miehen mielikuvitus!

    VastaaPoista
  21. Leonoora,

    kyse ei ole pelkäämisestä - minäkään en pelkää enkä ole arka härskiyksien suhteen. Osaan kyllä kuunnella punastumatta ja antaa vielä härskimmin takaisin, jos arvostaisin sellaista sanavalmiutta - vaan kun en arvosta.

    Tässä on lisäksi kyseessä ihan selkeästi naisen terve ja asiallinern suhtautuminen omaan itseensä kokonaisuutena, omaan kehoonsa ja omaan työhönsä, eli ihmisyyden arvostaminen.

    On siis naisia, jotka eivät hyväksy ihmisyyden ylikävelyä huumorin varjolla. Yhtä hyvinhän voitaisiin sitten sallia rasistiset vitsit ja sanoa, että neekeri on tyhmä, kun ei ymmärrä huumoria.

    VastaaPoista
  22. Minä olen huomaamivaan sellaista fenomeeniä, joka kulkee kuin punainen lanka läpi koko yhteiskunnan, oli kyse mistä tahansa:

    Kun ihminen joutuu tilanteisiin missä olisi pitänyt tajuta jotain eikä tajunnut hän anoo, että kansalla olisi huumoria! -Eikö nyt vähän voi nauraa, olla positiivisia, inhimillisiä jne jne kun oma napa on tulessa.

    Kun sen sijaan ihminen jolle kuuluisi viran puolesta tajuta joitakin asioita, jotka muuttavat toisten ihmisten elämää aika radikaalisti eikä sittenkään ymmärrä vaan piiloutuu jonnekin paperihyllyjen taakse ja on yhtä epämääräinen joka suuntaan ettei valokeila osuisi ikinä - niin sitten ollaan hirvittävän pahoilla jos joku uskaltaa käyttää huumoria.
    Sitten ollaan niin kyllästyneitä siihen ja tähän: mutta huumorin rooli oli antaaa tilaa. Luoda toiselle vapaaehtoinen tila havahtua ilman, että kukaan on häpeän valokeilassa.

    Mutta jotkut eivät ota tätä tilaisuutta vaikka se tarjoutuu. Jää vain odottamaan, odottaa siis toisen elämän poistuvan jotenkin.
    Jos oikein vain odottaa niin ehkä paha on muuttanut Australiaan ja tällä haavaa aivan liian moni älykäs muuttaakin. Kyllä vanha valta pois saa ajettua mutta mitä se on maalle? Mitä semmoinen tarkoittaa pitkän tähtäimen osalta kun ei dialogiin edes uskalleta tulla?

    Muiden hevoset tulevat pienillä askelmilla: ei laukassa mutta pienellä ravilla, tasaisella ravilla. Sen jälkeen tai muutamien sukupolvien jälkeen samat keskustelut voivat olla jo liian myöhään. Palot pitää sammuttaa kun vasta kytevät, ei kun roihuaa.

    Tämäkin on vain metafoora; ei ole olemassa mitään suurta paloa tulossa mutta ei voi myöskään "leikkiä" etteikö sellainen voisi olla.

    VastaaPoista
  23. "On siis naisia, jotka eivät hyväksy ihmisyyden ylikävelyä huumorin varjolla."

    Onhan se tietysti hyvä, että naiset joiden "yli on kävelty", nostavat äläkän.
    Tiedä sitten mistä kaikesta äläkässä on kaikenkaikkiaan lopulta kysymys.
    Näitä on kyllä paljon, öykkäröiviä, nousukasmaisia äijiä. Vähemmästäkin saattaa kusi nousta päähän kuin eduskuntaan valituksi tulemisesta esimerkiksi.
    Keski-ikäiset ukot tietysti yrittävät korostaa härskillä käytöksellään myös omaa hiipuvaa mieskuntoaan.

    Eduskuntaan pakollisia tapa-ja käytöskursseja sekä naisille että miehille.

    VastaaPoista
  24. En kannata tapakursseja, sillä kyseessä on syvempi asia kuin mekaaninen "tee näin, älä näin" -juttu.

    Minusta tuntuu, että miehet pelkäävät oikeasti naisen seksuaalisuutta ja haluavat pitää sen ohjenuorat itsellään ja naiset siksi kähmittävinä ja alistettavina bimboina. Tällä bimboteoriallahan selittyy sekin, että mies haluaa useimmiten itseään paljon nuorempaa ja kokemattomampaa ja jopa kouluttamattomia naisia idänmailta vuoteensa puoliskoon ja keittiöönsä. Mies ei kestä ikäistänsä, vertaistansa älykästä ja seksuaalisesti aktiivista ja kuumaveristä naista. Vanhat kitisevät vaimot pannaan vaihtoon, kun itse ei enää kykene, ja syytetään vaimoa kylmyydestä.

    (Selvyydeksi, minulle ei ole käynyt näin, minua ei ole pantu vaihtoon.)

    VastaaPoista
  25. Minulla on silti tunne, että sinä puhut minun elämästäni Iines: minä koen juuri noin ja hämmästyksekseni saan huomata, että omat ns. bestikset kääntävät aina tarinat niin, että ovat miehen puolella.

    Se käy niinkuin automaattisesti ja kaikki se, mitä ovat itse hehkuttaneet ja vannoneet vuosikaudet vaihtuu jopa viikossa, jos siitä on jotain omaa hyötyä. Joskus myös toisen (nousevan, vahvan) kanssasisaren ongelmat eivät enää kiinnosta ns. bestiksenä että tukisi vaan siihen tilanteeseen nouseekin yllätten uusia tunteita: Nämä ovat ehkä kateellisuuteen tai sadismiin verrattavia. On ikäänkuin mahdollisuus vähän nitistää tuota kaveria, jonka ongelmat ovat tiedossa. Koska ne on tiedossa ja mies on juuri tuossa keski-iän Supermies-sankari-sairaudessaan näitä nuorempia bimboja katsomassa niin eikös muut (puolilihavat, harmaantuvat, ryppyvoiteita epätoivoisesti käyttävät) naiset koe riemua siitä, että voi kääntää retoriikka vähän kuten tilanne tuntuu maistuvan.

    Tämä uuden kompassin taikominen taskusta on sellainen asia, josta voisi kirjoittaa uuden käyttäytymisteorian: alkuperäiskompassit ja muut kompassit. Päätösten valuminen oman navan mukaan eikä lähtökohtanavan mukaan.

    Näin ollen naiset eivät ole kanssasisarina kauhean lojaaleja. Miehethän perinteisesti pitävät yhtä. Muistatte vitsin missä nainen soittaa miehen kavereille yön jälkeen: kolme miestä sanoo, että olivat kimpassa ja kaksi sanoo, että naisen aviomies on vieläkin heillä!

    Jos nainen sen sijaan tarvitsisi tukea tai mentaalista back up -suojaa hän voi olla lähes 100% varma, että paras ystävä "myy" oman bestiksenkin aratkin tiedot kelle vaan, jos tilanne rupeaa ahdistamaan.

    Ei paljon näy ryhmälojaalisuutta silloin.

    VastaaPoista
  26. Klassinen kikkelikortti. Reini ja kumppanit lähettivät tällaisen Marianne Laxenille.

    VastaaPoista
  27. HG: "Näin ollen naiset eivät ole kanssasisarina kauhean lojaaleja."
    Totta. Varsinkin jos sama mies on naisilla kiikarissa.

    Työyhteisöstä minulla on yksi ainut kokemus tällaisesta miehestä, joka, kun muiden silmä vältti aloitti sekstistiset puheensa. Aluksi tietysti hämmennyin, koska tilanne oli ennen kokematon, ja aluksi yritin olla ikään kuin en olisi kuullut hänen öklöttäviä vitsejään, toisinaan kiinnitin hänen (kuin pienen lapsen) huomionsa kylmän viileästi työhön liittyviin asioihin.
    Se toistui silloin tällöin, paskan jauhaminen, mutta kun en ollut moksiskaan, en noteerannut, osallistunut, vaan lähdin pois tilanteesta, silloin kun voin, hänen seksistiset puheensa loppuivat pikku hiljaa. Ehkä ukko huomasi vähin erin, että juttunsa eivät tee minkäänlaista vaikutusta minuun.
    Saman olivat saaneet tuta myös muut naispuoliset työntekijät, ja yhdessä vaiheessa mietinkin vasta- iskuani vakavasti. Haukunko ukon pystyyn, ilmoitanko johtajalle, vai mitä teen asialle.
    Mutta koskapa tiesin, etten tarvitse kauan ukon hörinöitä kuunnella, ja koskapa hän ei mennyt sentään henkilökohtaisuuksiin asia jäi.

    VastaaPoista
  28. Jaksoin lukea pitkän keskustelunne ja siitä heräsi muutamia kysymyksiä.

    Miten olette reagoineet, kun miehet ovat työpaikoilla tai muualla keskustelulla ja ns sanaheitoilla osoittaneet naisellisuuteenne viittaavia huomioitaan ? Oletteko joutuneet fyysisen kosketuksen kohteiksi ?

    Vastaan omista kokemuksistani.
    Olen työskennellyt pitkään erittäin miesvaltaisella alalla. Naisena olen vähemmistönä tässä ammatissa.
    En ole työpaikalla joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Sen sijaan olen saanut mieskolleegoilta aidosti arvostusta ja kunnioitusta, mutta myös ihailua naisellisuuteni takia. Olen oikeastaan ollut hiukan otettu tästä, että minusta on huomattu tämäkin puoli. Sanotaanko, että se on tuonut hiukan mehukkuutta työpäivään. Olen pitänyt fiksuja huomionosoituksia kohteliaisuutena. Ei ole tullut mieleenkään, että se olisi naista alentavaa.

    Fyysisiä kosketuksia ei ole ollut, se kait johtuu siitä, että minut on otettu tasavertaisena joukkoon, miesten maailmaan.

    Kansanedustajien ongelmaan kommentoisin, että osa on tietysti härskiä huumoria, johon pitää vastata kipaksti takaisin. Uskon, että seuraavaa kertaa ei sen jälkeen tule.

    Tämä asia on mielestäni saanut hiukan liian suuret mitasuhteet. Kyseessähän ovat mies ja nainen ja käsittääkseni liikutaan samalla henkisellä tasolla. Vastakkaisten sukupuolten välille syntyy luonnostaan seksuaalisia jännitteitä, olisi jopa luonnotonta ellei näin olisi.
    Omalla kohdallani pidän suht luonollisena, että naiseudesta tulee vastakkaiselta sukupuolelta huumorin ja ihailunkin värittämiä kommentteja.

    Olisi mukava, jos tähän keskusteluun olisi joku mieskin ottanut osaa.

    VastaaPoista
  29. Jos yritämme olla hieman suvaitsevaisia ja analyyttisiä voisi kysyä miten seksuaalisuus oikeastaan nivoutuu ihmisen identiteetin syvimpään osaan sillä lailla, että sen kautta tulee käsittäneeksi asioita, joita ilman ei käsittäisi.
    Liittyy siis motivaatioon. Silti en
    tässä ole todellakaan niin sairaan kökkö tai aloittelija, että yhdistäisin "sillan" avulla seksuaalisuus ja työn motivaatio mutta
    metafyysisellä tasolla löytyy tietty korrelaatio: aivoissa
    pitää olla tietty kutkutus
    (=seksin osuus) samanaikaisesti
    kun miettii otsalohkolla syy-seuraus-suhteita. Minä siis mietin miksi ihmiset raahaavat niin paljon seksiä mukaan konttorille ja sen on oltava sidoksissa ajatteluun eikä tarpeeseen suoranaisesti.

    Tai sitten suomalainen työelämä ja sen tämänhetkinen raadollisuus on tehnyt etenkin miehistä jotenkin epävarmoja ja heille tulee turvallinen tissi sen takia alvariinsa mieleen. Halusivat vain pois?

    Seksikkyys on aivoissa, ajattelussa sanoi joku. Ihmisen suurin seksuaalinen elin on aivot. Sen takia kun tänä päivänä tehdään aivotyötä pitää antaa aivoille myös jotain palkintoa: seksiä!

    Nyt ymmärrän omat laukkaamiset myös. Miksi minun hevoseni lähtevät herkästi laukkaan. Olen siis tilassa missä en vielä ole omnipotentti vaan olen potentti: potentiaali. Silloin hevoset ovat vapaana; kohti uusia maailmoja.

    Mutta korrelaatio on siis olemassaja jotenkin tuntuu, että suomalainen persoonallisuustyyppi (mikä hyvänsä) voisi saada armollisuutta tuohonkin. On siis riittävän paljon tuskaa ilman, että vielä pitää varoa kaikkia sanoja ja jokaista tekstiviestiä. Auttakaamme noita politikkoparkoja, ovat pahan paikan situaatioissa usein. Raat lobbarit tekevät myös kaikkensa että heidän sisällä rikotaan elämää ja kun sen tajuavat eivät mene sillä lailla rikki.

    Huumori auttaa: olkaamme siis armollisia - seksi on hyvästä vaikka tuollainen postikortti ei tietysti kivalta näytä. Laskeudumme silti kohti suvaitsevampia maisemia, ei tiukempia - pls.

    VastaaPoista
  30. "Olisi mukava, jos tähän keskusteluun olisi joku mieskin ottanut osaa."

    En osallistu keskusteluun, vaan myönnän kaiken. olen syyllinen; kuten kaikki miehet.

    Kulttuurimme patriarkaaliset rakenteet ja niiden naisille aiheuttamat vuosituhantiset kohtuuttomuudet ja vääryydet ovat niin suuri rikos (puolta?) IHMISKUNTAA kohtaan, ettei sellaista syntiä voi pestä pois edes vapahtajan verellä!

    Totisesti.

    Ja eduskunnan sovinistisiat on ensin kuohittava ja sitten lahdattava!

    Tana! Nuo alhaiset ja kiimaiset Siat ovat lähennelleet myös Tanjaa, tuota herkkää ja kaunista äiti-ihmistä; kepun matriarkkaa, jonka ainut toive on saada olla rauhassa julkisuudelta...ja menestyviltä miehiltä.

    Voi miestä ja ihmistä!

    Voi aikoja, voi tapoja!!

    VastaaPoista
  31. Arleena, muutamaan kohtaan kommentissasi ajatuksiani:

    Miten olette reagoineet, kun miehet ovat työpaikoilla tai muualla keskustelulla ja ns sanaheitoilla osoittaneet naisellisuuteenne viittaavia huomioitaan ? Oletteko joutuneet fyysisen kosketuksen kohteiksi ?

    Omassa naisvaltaisessa työpaikassani olen joutunut lähinnä teininuorukaisten taholta tulevan lievän seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Itseäni kutsuttiin uraani aloitellessani (Pam Pam) Pamelaksi, mikä ei tietenkään vastannut sisäistä minäkuvaani ollenkaan. Nimitys karisi onneksi nopeasti ja tilalle tuli kotoisa etunimiväännös. Olen saanut mieskollegoilta kohteliaisuuksia esimerkiksi asustani tai jostain hehkeydestä tms., ja olen joka kerta pitänyt niitä asiaankuulumattomina ja turhina, sillä en minä työssäni ole kaivannut työtovereilta huomiota ulkonäöstäni. Sen sijaan työstä ja ajatuksista saadut tunnustukset ovat olleet tärkeitä. On minua lisäksi halailtu ja läpsäytelty takamuksille muutaman kerran, mutta ei varsinaisesti lähennelty tai ahdisteltu paitsi opiskelijana Turussa, jolloin jouduin raiskausyrityksen kohteeksi illalla bussilta tullessani. Rillit hajosivat, samoin sukkahousut ja vaatteet, ranne nyrjähti, mutta selvisin tilanteesta älyn voimalla: ehdotin miehelle, että mennään meille sisälle, siellä on mukavampaa. Hän alkoi taluttaa minua kerrostalon ovelle ja siinä ovella tuli auttaja paikalle.

    Haluaisin kuitenkin kääntää kysymyksesi toisinpäin, Arleena: Miten olette reagoineet, kun naiset työpaikoilla tai muualla keskustelulla ja ns. sanaheitoilla ovat osoittaneet miehisyyteenne viittaavia huomioitanne? Oletteko joutuneet fyysisen kosketuksen uhreiksi? – Kuvittele tätä tilannetta Arleena. Tapahtuuko näin ja onko se yhtä hyväksyttyä? Millainen nainen tekisi noin? Mitä ajattelisit hänestä?

    Olen pitänyt fiksuja huomionosoituksia kohteliaisuutena. Ei ole tullut mieleenkään, että se olisi naista alentavaa.

    Arleena – luehan mitä sanoin hakkailusta tai flirttailusta taiteenlajina, ylempää. Ethän nyt vaan arvele, että joku tarkoittaa naisellisuuden huomaamista seksuaaliseksi häirinnäksi. Nyt pitää lukea vain sanat! Tässä ketjussa alkaa ilmetä liikaa rivinvälitulkintoja.

    Kansanedustajien ongelmaan kommentoisin, että osa on tietysti härskiä huumoria, johon pitää vastata kipaksti takaisin.

    Toisin sanoen olet sitä mieltä, että härskiys onkin huumoria ja ok, kyse on vain siihen osallistumisesta omalla panoksellaan. – No, mieliä on monia, minä en halua osallistua tällaiseen sanailuun, koska en näe siinä huumoria. Minusta naisen sukupuolisuudessa kun ei ole mitään salakähmäistä tai hassua. Härskiydessä sen sijaan on aina mukana vihjailevaa kähmäisyyttä, jota älköön huumoriksi nimettäkö.

    VastaaPoista
  32. HG, sanot, että "Jos yritämme olla hieman suvaitsevaisia ja analyyttisiä voisi kysyä miten seksuaalisuus oikeastaan nivoutuu- -"

    Nyt käännät asiat päälaelleen. Mielestäsi suvaitsevaisuutta ilmiselvästi on se, että suvaitsee suvaitsemattomuuden.

    *

    Catulux, marttyyri

    Kukkia kaikille muille miehille! Älä unohda, että Tits Perverttejä on tuossa listassa vain muutama prosentti eduskunnan nuppiluvusta. Nyt puhutaan heistä ja heidänkaltaisistaan, joiden prosentuaalista osuutta en tosin tiedä.

    VastaaPoista
  33. Korjaus tai pikemmin selvitys,

    siis kukkia kaikille muille miehille, paitsi Tits Perveteille. Siis ruusu yös Catuluxille, joka teki itsestään marttyyrin. :)

    PS Ostin muuten äsken Ilta-Sanomat, kun siinä oli kirkuva lööppi, että nyt puhuvat nuo Titseiksi nimetyt miehet.

    Eivät ne mitään sanoneet. Juttu oli bluffia, tai sitten heillä ei ollut mitään sanottavaa, vaativat vaan nyt naisia estradille paljastamaan, mitä he muka ovat sanoneet.

    VastaaPoista
  34. Suomalainen pukeutumiskulttuuri on jo nyt varsin neutraalia ja konservatiivista. Kaula-aukkoja ja hameita ei täällä oikein suvaita. Jokseenkin rajoittavaa on aamuisin miettiä, että miten sitä nyt ei näyttäisi objektilta. Voiko ostaa paitaa, jossa on v-aukollinen kaulus ja herättäisikö pitkissä housuissa vähemmän huomiota.

    Vapaus valita, olla ja hengittää - sitä minä haluaisin.

    VastaaPoista
  35. Para,

    totta mitä sanot pukeutumiskulttuurista. Missäkähän määrin ilmasto on muokannut suomalaisen vaatetuksen kokonaisuudeltaan aika tummaksi, peittäväksi ja konservatiiviseksi? Eihän meillä tarkene avarissa kaula-aukoissa, ohuissa sukissa ja keveissä pukimissa talvella?

    Mutta, eikö sentään ole vapaus pukeutua miten haluaa? Olen selaillut ihastuneena noita uusia muotiblogeja, joita teinitytöt pitävät. Minua miellyttää heidän persoonallinen hamemuotinsa kovasti. Ja mikä ihmeellisintä, olen havaitsevinani sen, että asut ovat enemmän luonnonmukaisia kuin seksikkäitä - seksikkyys lienee eilisen trendi. Silti asut ovat tyttömäisiä tai pikkunaisellisia tai ihan naisellisiakin. On varmaan jopa vanhanaikaista korostaa liikaa muotojaan, esimerkiksi rintoja tai peppua, samaten sääret ovat kuvissa jopa vääriä ja silti viehättäviä.

    VastaaPoista
  36. Seksualisen häirintänä joku voi pitää vaikka huomautukset ulkonäöstä. Esim sanonta oletpa hyvännäköinen, voi olla jollekulle naisena häiritsevää ja loukkaavaa, toiselle kohteliaisuus. En tiedä, mitä eduskunnan miehet ovat naistyökavereilleen sanoneet, mutta oletan tällä elämänkokemuksella, että
    jotain tämäntapaistakin.

    Härskin huumori on taas miestenkin omalle letkautuksilleen antama nimitys, mielestäni letkautukset saa loppumaan antamalla kipakasti takaisin. Olenko naivi, mutta uskoisin miesten siinä vaiheessa ymmärtävän. Toista kertaa ei tule.

    Uskoisin, että miehet eivät heittele pahansuopuuttaan naisille, vaan olisiko kyseessä kuitenkin osittain ihailu naissukupuolta kohtaan.

    Raiskaukset ja fyysiset koskettelut ovat tuomittavia tekoja enkä sekoita niitä näihin sanallisiin, naiseutta "ihaileviin" reaktioihin.

    Ehkä en ole kovin herkkähipiäinen naisena. Esim kadulla pysäyttelevät miehet, jotka aloittavat keskustelun kysymällä mistähän poliisiasema löytyy ja siten yrittävät ujuttaa seuraavan ehdotuksen: Kiitos neuvosta, voitaisiinko mennä drinkille, saavat minulta hersyvän naurun hyvästä yrityksestä. Enkä loukkaannu ollenkaan, päinvastoin.

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Minusssa on ollut vissiinkin sitä Iineksen peräänkuuluttamaa "tätienergiaa" jo pienestä pitäen kun en ole joutunut ikinä seksuaalisen kiusauksen uhriksi työpaikalla (enkä oli itse kiusannut ketään) - vaikka olen tehnyt työurastani valtaosan miesvaltaisissa työyhteisöissä. Ei ole kukaan uskaltanut...

    Olen aina ollut sitä mieltä että "kuormasta ei syödä" ja "töihin ei ole tultu viihtymään, vaan tekemään töitä" - liekö siinä syy (?)...

    VastaaPoista
  39. Halo,

    töihin ei tulla viihtymään - minä allekirjoitan tuon! Tämä ei silti mitenkään poissulje sitä, että työnteko on (= oli, snif) välillä äärettömän hauskaa ja olo voi olla viihtyisä ja työkaverit mukavia.

    *

    Arleena,

    kyselet mitä eduskunnan miehet sitten oikein ovat sanoneet. No, lukemani perusteella ulkoasun kehuminen ei ole ollut syynä naisten kyllästymiseen, vaan suorat härskiydet. Muuan mies sanoi paikalle tulleesta nuoresta avustajatytöstä läsnäolleille miehille, että onpa hyvät hinkit. Miehet nauroivat tytölle kuorossa. Toista nuorta tyttöä pyydettiin väistämään vähän, kun tämä venytteli kuntosalin matolla. Tyttö väistyi ja mies huusi, että no niin, nyt peppu näkyy paremmin. Taas kaikki muut miehet nauroivat naiselle. Satu Taiveahon rintoja kourittiin yllättäen takaapäin, kun häntä esiteltiin muille miehille. Kourija sanoi, että tässä on tämä meidän nainen. Jne...
    Kyse ei siis todellakaan ole naisten herkkänahkaisuudesta ja siitä, että muka kohteliaisuudet olisivat turhia. Kyse on todellisesta pitkään jatkuneesta häirinnästä, ei yhden kerran tapauksista. Nimetyt miehet ovat usean naisen tunnistamia, joten syytös ei voi olla väärä. Paras nyt vaan uskoa kanssasisarten sanaa.

    Havaittava seikka on muuten se, että nämä häirityt naiset ovat usein eduskunnan vähimpiä, nuorimpia, tyttösiä melkein, jotka on palkattu avustajiksi ja ns. suorittaviin paperitöihin, ne joilla ei vielä ole paljoakaan vaikutusvaltaa. - Sama ilmiö oli muuten omassa koulussani. Kun olimme vapaalla koko koulun kanssa, esim. bussiretkellä teatteriin tai koulutukseen, vanhimmat rasvamahaiset mieskollegat olivat hyvin nuorten kanslistityttöjen (entisiä oppilaita!) ja sijaisopettajien kaulassa, mutta vakituiset naisopet jätettiin rauhaan. Naisopettaja on usein sanavalmis ja siten suojassa typeryyksiltä.

    VastaaPoista
  40. Niin, Iines, kyllä minullakin oli ja on edelleenkin töissä usein ihan kivaa näiden miespuolisten työkavereiden kanssa, tasa-arvoisesti.

    Tuo sanavalmius ja luontainen auktoriteetti usein erottaa kiusattavat ja ne, joiden annetaan olla rauhassa. Hierarkisissa organisaatiossa näiden ominaisuuksien osoittaminen voi olla vaikeata (itse olen aina työskennyt pienissä organisaatioissa), ellei jopa mahdotonta suorittavan tason naistyöntekijöillä.

    VastaaPoista
  41. Kyllä, Halo, iskit naulan kantaan.

    Nimittäin en ole vielä nähnyt mediassa sitä yhteenvetoa, jonka itse jo tein: häirintä kohdistuu aina ylhäältä alaspäin, eli se onkin pohjimmiltaan vallankäyttöä toisen yli. Kohteena ovat miestä alemmassa työasemassa olevat ja teon suorittajana on aina yläporras suhteessa teon kohteeseen.

    VastaaPoista
  42. Sari: "Kyllä sivistynyt mies tietää aivan kristallinkirkkaana eron
    kohteliaisuuden ja häirinnän välillä."


    En tosin ole sivistynyt (M'oon niiku moukka), mutta en tiedä noiden eroa
    kun jo sellainenkin lause kuin "Hankala ajatella että joku mies unohtais
    sut" käsitetään häirinnäksi. (En viitannut sillä naisen fyysiseen
    olemukseen minkä hän hyvin tiesi, hän ei vain pitänyt kommentistani ergo:
    häirintäähän se)

    sari:"Erästä tyttöä luonnehti klassisen tanssin opettaja näin: " joskus
    tanssit kuin mies"."


    Minä tyttönä olisin ottanut tuon kohtaliaisuutena, hänhän selvästikin
    hämmensi tuomarin tanssimalla odotusten vastaisesti.

    Iines: "En minäkään pidä hyväksi jätkäksi kutsumisesta,"

    Tuota, mikäli haluaa kehua jotakuta naista hyväksi jätkäksi (Joka
    useimmiten tarkoittaa reiluutta (tai mukavuutta), ei varsinaisia miehisiä
    fyysisiä piirteitä tai kovaa "jätkyyttä" kova jätkä kun on aivan eri asia)
    niin mitä sitä sitten pitäisi sanoa? Minä kun en lähde tyypittelemään.

    HG: "Minä yleensä ajattelen, että mies ajatattelee kahden pään kautta:
    hän ajattelee tuntosarvilla aivoissa (viikset) ja sillä yhdellä sarvella
    housuissa."


    Minä muuten koen tuon kommentin häirinnäksi...

    HG:"Ihminen, joka näinollen kouluttaa itsensä pitämään huolta myös
    seksuaalienergiaansa laukkaaskeleita"


    Olisi muuten mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin naiset osaisivat itseään hillitä mikäli heillä virtaisi testosteronia elimistössään yhtä paljon kuin miehillä. Naiset kun eivät koskaan elämässään ole joutuneet hillitsemään testosteronin kuohuntaa aivoissaan, vielä mielenkiintoisempaa olisi mikäli heillä virtaisi sitä yhtä paljon kuin teinipojilla.

    On turha selittää että poikia ei opeteta hillitsemään itseään, voi kun tietäisitte kuinka paljon keskiverto mies (teinipojista puhumattakaan) itseään hillitseekään...

    HG: "Hienoa. Saako olla kuluneet klobot, jossa punainen viiva
    kengänpohjassa ja Maxwell Smart puhelin korossa?"


    Jep, jos mä saan soittaa sillä puhelimella :-)

    Iines: "Tuo vaan, että tässä kenkäasiassakin nainen uhrautuu kipuun ja
    särkyyn miehensaannin vuoksi."


    Tuota en ole koskaan ymmärtänyt: Miksi naiset alistuvat kipuun ja särkyyn vain siksi että kuvittelevat miesten siitä pitävän?

    Sari:"En vain jaksa sellaista miehisyyttä, jonka pitää korostaa itseään
    tuomalla ilmi seksuaalinen kiinnostus aina ja kaikkialla"


    Ei sitä tarvitse korostaa, mutta mikäli nainen tunkee rintansa esille en jätä niitä katsomatta, mutta mieleeni ei tulisi kommentoida niitä ääneen. Enkä perkele näe mitään syytä selitellä miksi naisten rintarauhaset mminua kiinnostavat. Ainakaan ennen kuin naiset kertovat miksi miehen tulee olla pitkä.

    Sari:"Varsinkin jos se ei ole oikeaa kiinnostusta tai ihailua, vaan
    yritys pienentää toista, alistaa."


    Pah, minä en osaa lukea niitä hienovaraisia signaaleja joita naiset
    lähettävät ja n. 80%:sesti naiset lukevat minun lähettämäni signaalit
    väärin tai näkevät signaaleja seillä missä niitä ei ole.

    Joten jollei kyse ole suoraan sanotusta tai suoraan kiinni käymisestä eivät naiset voi
    mitenkään tietää yrittääkö mies alistaa heitä vai ei.

    Leonoora: "Härskiä huumoria en itse pelkää, saatan hyvässä lykyssä
    panna vielä paremmaksi!
    Siihen yleensä loppuu miehen mielikuvitus!"


    Riippuu miehestä, minulla ei tarvittaessa ole mitään häpyä, mutten yleensä jaksa läheä härskiin kilpalaulantaan, siinä kun ei ole mitään haastetta.

    Iines:"On siis naisia, jotka eivät hyväksy ihmisyyden ylikävelyä
    huumorin varjolla. Yhtä hyvinhän voitaisiin sitten sallia rasistiset
    vitsit ja sanoa, että neekeri on tyhmä, kun ei ymmärrä huumoria."


    Hyvä huumori loukkaa aina jotakuta, paras huumori saa kuulijan ensin
    nauramaan ja sen jälkeen häpeämään omaa nauruaan, eli pistää ajattelemaan.

    Ihmisyyden yli täytyy joskus kävellä jotta joku kuulisi viestin. Mutta,
    milloinkaan ei saa kävellä yksittäisen ihmisen yli, ja yksittäisen ihmisen
    yli kävelemistä on myöskin hyvin pienen vähemmistön loukkaaminen.

    Iines: "Minusta tuntuu, että miehet pelkäävät oikeasti naisen
    seksuaalisuutta ja haluavat pitää sen ohjenuorat itsellään"


    Ja paskat! Juuri miehet eivät ole tuollaisia, naisen seksuaalisuutta
    pälkäävät ja siksi naista alistavat tyypit ovat pikkupoikia eivätkä
    miehiä.

    HG: "Koska ne on tiedossa ja mies on juuri tuossa keski-iän
    Supermies-sankari-sairaudessaan näitä nuorempia bimboja katsomassa niin
    eikös muut"


    Doh, ketä ne nuoret bimbot kiinnostavat? Vahva aikuinen nainen (Ei, en
    väitä etteikö nuori nainen voisi olla vahva, ihminen vain yleensä oppii
    iän myötä paremmin tuntemaan ja hyväksymään itsensä, nuoret yleensä ovat
    epävarmempia itsestään kuin hivenen kokeneemmat ja tämä epävarmuus ainakin minun mielestäni vähentää viehättävyyttä) on paljon mielenkiintoisempi, sekä
    seksuaalisesti, että muutenkin.

    Iines: "Itseäni kutsuttiin uraani aloitellessani (Pam Pam) Pamelaksi,
    mikä ei tietenkään vastannut sisäistä minäkuvaani ollenkaan."


    Ja minä voisin ärsyyntyä (Yleensä en ärsyynny, olen eloni varrella oppinut
    että naisilla tuntuu olevan pakkomielle kommentoida ihmisen --
    sukupuolesta riippumatta -- ulkonäköä) kun naiset kommentoivat ulkonäköäni
    ja vaatetustani, mutta kuten aiemmin kysyin:
    Mikä oikeus naisilla on arvostella vaatetustani tai muutenkaan ulkonäköäni?

    Miksi minä en vastavuoroisesti saa tehdä samaa heille?

    Miksen saa sanoa: "Sun paitasi ei sovi ollenkaan sulle, se ei ollenkaan tuo muotojasi näkyviin" Kun kerran naiset saavat sanoa minulle: "Miksi pukeudut noin väljiin ja resuisiin vaatteisiin? Olisit paljon näyttävämpi ja seksikkäämpi toisenlaisissa vaatteissa".

    BTW: Minä muuten en todellisuudessa ole ns. rintamiehiä, ovathan ne ihan kivat, mutta naisessa on paljon kivempiakin osia. Miten on, pilkotaanko nainen osiin? Ja samaan syssyyn voitaisiin ruotia naisten omalaatuisia vaatimuksia miesten ulkonäölle ja miesten muullekin habitukselle...

    VastaaPoista
  43. Perhana painoin vahingossa julkaise nappulaa muokkaa nappulan sijaan, joten tuo ed. viesti lähti editoimattomana. No olkoon sellaisenaan, mutta pari huomautusta siihen.

    Ensinnäkin, kaikkien ihmisten ruumiillista koskemattomuutta täytyy kunnioittaa, kenelläkän ei ole oikeutta ilman lupaa tarttua sen enempää toisen rintoihin, muniin, kuin edes käsivarteenkaan

    Minä en siedä näitä julkisesti naisia arvostelevia miehiä (Kopipeistaan loppuun vanhan blogimerkintäni josta selviää syy tähän inhoon) ja vielä vähemmän siedän niitä ihmisiä jotka tarttuvat toiseen ihmiseen loukkaavalla tavalla .

    Ongelma on tuon verbaalisen häirinnän alueella, moni mies on täysin hukassa siitä mitä saa sanoa ja mitä ei ettei pahottaisi naisten mieliä. Ja syy tähän on naisissa, naiset kun usein tulkitsevat äänensävyä silloin kun tulisi tulkita sanoja.

    Huumori tulee aina sisältämään rasismia ja seksismiä, yksinkertaiseksisti siksi että se on haaskaa, mutta hyvä koomikko kertoessaan rasistisia tai seksistisiä tarinoita saa yleisön nauramaan omille ennakkoluuloilleen, sitä tarkoitin tuolla oman naurunsa häpeämisellä.

    Sanavalmius yhdistettynä täysin muista piittamattomaan narsistiseen luonteeseen on minun kokemusteni mukaan aivan yhtä yleistä molemmilla sukupuolilla, mutta yleensä kun puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä (Narsistien uhrit keskustelu yms) niin lähes poikkeuksetta puhutaan vain miehistä, narsistinaiset saavat rauhassa hukkua lampeensa ilman että heidän tekosistaan revitään otsikkoja.

    Minulla itselläni ei sinällään ole valittamista, yleensä kaikki suhtautuvat minuun huvittuneen ylimielisesti, eikä se minua häiritse, päin vastoin. Monet sellaiset sanat jotka joltain toiselta mieheltä otettaisiin loukkauksena ymmärretään minun sanomanani oikein. Minä harvoin joudun vaikeuksiin sen enempää naisten kuin miestenkään kanssa.

    ---------
    Lopuksi äkäinen isä mollaa keski-ikäisiä äijiä.

    Mikä vittu useaa ikäistäni miestä vaivaa? Mikä helvetin tarve heillä on kuuluvaan ääneen, varmistaen sen että arvostelun kohde varmasti kuulee heidät, arvostella nuorten tyttöjen (tai aikuisten naistenkaan, sen puoleen) vartaloa, seksikyyttä, tissejä? Oltuani itse joskus teini ymmärrän moisen käytöksen teinipojilta, vaikken sitä hyväksykään, mutta aikuiselta mieheltä moinen on käsittämätöntä uhkailua.

    17 vuotias (Nyt 18-vuotias) tyttäreni on hyvin muodokas, lienee perinyt sekä minun, että vaimoni puolelta muotonsa, ja hän saa keski-ikäisiltä äijiltä jatkuvasti kuulla kommentteja rinnoistaan ja takapuolestaan ja siitä kuinka niitä olisi kiva “leipoa” tms. Saatanan idiootit!

    Jos joskus vahingossakaan joku äijä sanoo moista minun kuulteni kenellekään naiselle, tyttäristäni puhumattakaan, taidan vastata samalla mitalla: “Vittu et sä oot makee karhumainen mies, sun persettäs ois kiva leipoa ja sua ois varmaan kiva panna!” Ja sitten menen ja puristelen perseestä ja munista ja saatanpa mäiskäyttää kunnon suudelmankin. Oppivatkohan he siitäkään että kun iso helvetin enkelin näköinen karbaasi moista heille tekee, miltä moinen uhkailu tuntuu pienestä tytöstä/naisesta?

    VastaaPoista
  44. Johannes, minun täytyy sanoa oikein ääneen, että tuntuu todella hyvältä, kun mies kerrankin kehuu vaimoaan ja kirjoittaa tälle runon (linkki uusimman päreen Johanneksen kommentissa). Sekin tuntuu hyvältä lukea tässä, että näet naisen kypsästi etkä ole edes kiinnostunut nuorista tytöistä, kuten monet keski-ikäiset ja varsinkin yli viisikymppiset epäkypsät miehet ovat.

    Muilta osin kommentoin pärettäsi varmaan aamulla, sillä nyt alkaa Jane Austen -leffa.

    VastaaPoista
  45. Ei pärettäsi, vaan kommenttejasi niiltä osin, kun siteeraat minua - jos on lisättävää.

    VastaaPoista
  46. Ad Johannes: ..."hyvä koomikko kertoessaan rasistisia tai seksistisiä tarinoita saa yleisön nauramaan omille ennakkoluuloilleen, sitä tarkoitin tuolla oman naurunsa häpeämisellä."

    Juuri noin: sama koskee ihan kaikkea huumoria: pitää ensin olla itseydestään tietoinen ja hyväksyä se n puutteet ja heikkoudet jonka jälkeen on helppo juuri nauraa. Tämä on se kuuluisa vapautuminen - believ me or not. Pitää ensin työstää omat kompleksit, sitten on vapaa.

    VastaaPoista
  47. Sen verran vielä, että tottakai minä tykkään katsella nuoria, kauniita ja seksikkäitä ihmisiä, mutta ajatus siitä että seurustelisin moisen kanssa... en enää jaksaisi sitä. Ja pelkkä seksi ei minua kiinnosta, sain siitä tarpeekseni nuorna miehenä.

    VastaaPoista
  48. Toki Johannes, kai jokaisen katse nauttii esteettisesti viehättävästä ihmisestä myös seksuaalisesti, koska seksuaalisuus on syväänrakennettu vietti ihimisessä. Ehkä ero huumorin ja härskiyden välillä onkin nöyryys, kunnioitus, joka tuon ilmiön äärellä on - ollakseni vähän kaunokielinen. Jos nöyrtyminen seksuaalisen viehätyksen äärellä puuttuu, kyseessä on ihminen joka noudattaa pelkkiä viettejään, härskisti ja toiselta kysymättä.

    Johannes, juuri tuo on ydin, että hyvä koomikko saa kuulijat nauramaan omille ennakkoluuloilleen eikä jutun kohteelle. Se erottaa härskiyden huumorista - juuri tuo on siis huumoria, että ihminen nauraa itselleen, ei "pilkattavalle", ja se on härskiyttä, että kuulija nauraa "pilkattavalle" - kuten eduskunnassa on tapahtunut luetun perusteella.

    VastaaPoista
  49. "Jos ei luomunainen kelpaa, niin miksi lerppu luomumies on yhä kruunupää, muuallakin kuin valistuneessa eduskunnassa?"

    Koska naiset tekevät kaikkensa jotta lerppu luomumies saisi kruununsa pitää. HTH.

    Mutta on tämäkin muuttumassa, alle nelikymppisille miehille asetetaan ulkonäön suhteen jo samanlaisia vaatimuksia kuin naisillekin.

    VastaaPoista
  50. Johannes,

    olen jo pitkään ajatellut niin, että suurin este tasa-arvon tiellä ovat naiset itse. Miesten on siis turha aggressoitua ainakaan näistä minun kirjoituksistani.

    VastaaPoista
  51. Minä olen täysin samaa mieltä IInes: naisten rooli äitinä aloittaa kehän ja siinä sitten haetaan myös kaunista naista miniäkseen. Tämä riittää jo ylläpitämään sitä paha rituaalien kehää mitkä meillä on. Naisasia-naiset ja rintaliivien polttamiset jne ovat vain kapinaa ja minuuden korostamista, fundamentalismia vailla järkevää viestiä tulevaisuudelle. Naisen pitää pitää rintaliivinsä mutta pitää alusvaatteet omana tietona. On miehillekin kivempaa kun saa jotain yllätystä, ettei kaikki ole valmiiksi nähty ja koettu. Odotus on osa laatukäsitystä; toive toteutuu. Ihmisten välille on rakennettu myös riski-bisnistä: ihan kuin vakuutusyhtiössä: pitää niinkuin olla varma, ettei osta sikaa säkissä. Pöh, juuri sen takia sitten vinoutetaan niin paljon muuta kun ei olla valmiita riskeeraamaan. Lännen kaikki vinoutumat johtuu tästä samasta syystä mielstäni: yritetään ostaa etukäteen aikaa. Se on sairasta ja väärin ja johtaa keinotteluihin vailla vertaa. Henkilövakuutuspuolen tuotteet ovat pääroistona. Pidetään väärät kehät voimassa sen takia, että niistä tienaa.

    Sinne tuhlaantuu sitten rahamme ja koko Euroatlanttisen alueen rahat: vääriin kehiin missä pian pidetään 99 vuotiaat pillereillä ja laitteilla hengissä vielä kunnes ovat 199 ja sinä aikana rahamme meni sitten siihen. Mitä jäi käteen? Ei mitään sillä kiinalaiset tulivat jo ennen sitä.

    Luovasti ja sarkastisesti: think before acting. Mutta nyt opetetaan vielä sekin väärinpäin: act and learn by acting (Learning by doing) Voiko hölmömpää kokonaisuutta olla vaikka tietyissä asioissa (teknisissä asioissa) tuo Dewey kelpaa. Muuten ei enää saisi ellemme halua vain more-of-the-same.

    Capiche?

    VastaaPoista
  52. Kyllä, äideistä se alkaa. Äidit tekevät pojista poikia ja tytöistä tyttöjä, yhä edelleen 2000-luvulla, mikä on uskomatonta. Pojille vaaleansinistä, tytöille vaaleanpunaista, pojille autoja ja mekaanista, tytöille pehmopupuja ja Bratzeja.

    Tästä on sitten hyvä poikien edetä miehisiin taistelupeleihin ja tietokonemaailmaan, tyttöjen jo tässä vaiheessa seksistisiin omiin asusteisiin ja huulikiiltoihin. Sitten ihmetellään huuli pyöreänä, kun tytöille sattuu jotakin. Jotensakin jopa raivostuttavaa.

    VastaaPoista
  53. Iines:"Pojille vaaleansinistä, tytöille vaaleanpunaista, pojille autoja ja mekaanista, tytöille pehmopupuja ja Bratzeja."

    Juu, mutta ei sentään aivan täysin äitejä siitä syytetä, kyllä moiseen ovat isätkin aivan yhtä syypäitä. Me vaimoni kanssa yritimme aina kohdella lapsiamme mahdollisimman samanlaisesti, tiedä sitten onnistuimmeko, mutta ainakin yritys oli kova.

    Joskus sain kuulla kuinka kamalaa on kun tytöt saivat käsitellä veistä, sahaa, poraa jne. jo pikkulikkoina. Ihmettely tosin koski ikää jona he saivat valvonnassani aloittaa, mutta kukaan ei ihmetellyt sitä että poikanikin sai saman ikäisenä tehdä noita "miehisiä" asioita. Kumma kyllä siitä ei sanottu mitään kun poika ompeli itselleen nukkeja, kutoi mattoja, teki ruokaa jne. Kaiketi 90-luvulla poika sai tehdä "naisellisia" asioita mutta tyttö ei "miehisiä".

    Tyttäreni muuten sanoi että häntä vain huvittaa kun ihmiset tekevät hänen lapsensa sukupuolesta päätelmiä asustuksen värin perusteella.

    Mietin tässä että entäpä jos lapsen pukee vaalean sinipunaiseen, miksi häntä silloin luullaan? Transsukupuoliseksi?

    VastaaPoista
  54. Minusta tässä tyttö-poika-kasvatuksessa on menty takaisinpäin 70-80-luvusta, jolloin edistyksellisyys oli päivän muotisana myös kasvatuksessa.

    Palatakseni vielä lyhyesti asiaan eli sukupuoliseen häirintään, josta nyt syytetään median liioittelua: iltauutisissa sanottiin juuri, että on todettu Suomen olevan EU:n kärjessä sukupuolisessa häirinnässä. Myös työpaikkaväkivalta on Suomessa kärkitilastoa, ja samaan hengenvetoon todettiin, että Suomessa halvennetaan sukupuolta muutenkin kuin seksuaalisesti, työpaikoilla.

    Suomesta näyttäisi siis puuttuvan eettisesti hallittu toista kunnioittava työpaikkakulttuuri, käytöstavat, kuten Sari alkuun totesikin.

    VastaaPoista
  55. "Suomesta näyttäisi siis puuttuvan eettisesti hallittu toista kunnioittava työpaikkakulttuuri, käytöstavat, kuten Sari alkuun totesikin."

    Ihan vain sivuhuomiona, minua on aina ihmettänytn näissä tutkimuksissa se ettei sitä että suomalaiset naiset ovat olleet hyvin pitkään työelämässä, oikeastaan lähes aina, ollenkaan oteta huomioon. Suomessa miehet ovat jo tottuneet naiseen työkaverina ja osa ongelmista voi johtua siitä että miehet kohtelevat naisia sinä hyvänä jätkinä.

    Ja osasyy voi olla myöskin siinä että Suomessa ei koskaan ole ollutkaan niin tarkkoja etikettisäännöksiä kuin monessa keskieuroopan maassa. Kun käytöstä eivät tiukat säännöstöt sääntele, tapahtuu helposti ylilyöntejä.

    VastaaPoista
  56. Hei Iines ja keskustelijat, linkitän uusimmassa kirjoituksessani tänne.

    VastaaPoista
  57. Kiitos, Siren, hyvä juttu olikin!

    VastaaPoista
  58. Naisen rintojen katselu ei todellakaan ole seksuaalista ahdistelua! Nuori nainen saattaa olla itse eräänlaisessa kriisissä, jos häntä ei saa edes katsella. Pääkaupunkiseudulla on kyllä kummallinen tapa esim. metrossa tai ratikassa välttää toisen ihmisen katselua. Muuten eräs luonnevikainen koira kerran hyökkäsi ohikulkijan kimppuun, kun sitä katsottiin. Olisikohan tässä vähän samansuuntainen asia.

    VastaaPoista
  59. Mistä teitä lukutaidottomia anonyymeja oikein sikiää?

    Naisten rintojen katsominen/katsahtaminen on toki eri asia kuin härski tuijottaminen.

    Tässä ketjussa on puhuttu viimeksimainitusta. Ensimmäistä vaihtoehtoa kukaan ei ole nimennyt häirinnäksi.

    VastaaPoista
  60. Kristallin kirkkaana tiedän, että kun mies on terve niin se katselee naisen rintoja, se ei ole tuijottamista saatikka seksuaalista ahdistelua. Jos sitten nainen kokee tämän ahdisteluksi, on se merkki naisen omista vaikeuksistaan hänen omassa elämässään. Mitä teidän päässänne oikein liikkuu, kun haluatte noin julmasti toimia ihan syyttömiä miehiä kohtaan?

    VastaaPoista
  61. Lue, niin tiedät enemmän.

    Jos eduskunnassa työskentelevät nuoret avustajatytöt sanovat, että edustajasedät tuijottavat rintoja koko hissimatkan ajan, on se totisesti eri asia kuin normaali katselu samaan tyyliin, jossa esimerkiksi sinä katselet miehen munaa havaitessasi sen.

    Kyse on myös enemmästä, esimerkiksi Satu Taiveahon kohdalla yllättäen tulleesta rintoihin tarttumisesta takaapäin sanomalla: Tässä on meidän nainen, jota seurasi miesjoukon naurunremahdus (huumoria?). En osaa pitää tätä mitenkään miehekkäänä tekona, vaan sikamaisena moukkuutena. Minusta miehen vetovoima asuu pikemmin miehen aivojen käytössä kuin munanpään ohjaamissa toimintasarjoissa.

    VastaaPoista