Nainen katsoo ikkunasta ulos - tai sisään, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet. Hän näyttää joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tai metsästäjä peuraa odotellessaan.
29.10.2013
Luottakaa Jumalaan ja pitäkää ruutinne kuivana
Tein kiinnostavan havainnon etsiessäni aforismeja luottamuksesta. Havaittavissa nimittäin oli, paitsi se, ettei aforismeja juurikaan löydy, myös se, että luottaa-verbin perinteinen merkitys - uskoa johonkuhun tai johonkin - on jollakin tasolla romahtanut, profaanistunut raamatullisista usko-toivo-rakkaus-sfääreistään.
Kirjojen lisäksi turvauduin haussa tietysti Googleen. Kirjoitin hakukenttään luottaa, jolloin tuloksena ensisivulla oli lähinnä sanakirjamäärittelyjä ja jokunen ralliviite: Rosberg luottaa F1-kisojen vetonaulaan tai Räikkönen luottaa Ferrariin. Pankkimaailmakin oli esillä: Nordea luottaa Sampoon ja Wahlroosiin.
Kiinnostava havainto on siis se, että luottaminenkin näyttää olevan ulkoistettu, kuten niin moni muu asia kasvatusta myöten tässä yhteiskunnassa. Luottaminen on siirretty erillisille virkamiehille ja toimijoille, ja toiminnan harjoittamiseen liittyy rahaliikennettä. Luottamusmies hoitaa työelämän luottosuhteen kriisejä, jotta työmies ja sitä kautta työmarkkina (sic!) voi paremmin, ja luottoa voi ostaa pankista vakuuksilla. Vakuudetta luotto ei järjesty. Rehellinen pläsi ei enää riitä, vaikka hattu olisi kourassa niin kuin Koskelan Jussilla pappilasssa.
Mutta siis, yllä olevat havainnot vasta toisella haulla. Kirjoitin ensin nimittäin vahingossa hakukenttään luottaaa. Tulokset olivat varsin värikkäitä, ja luotto oli tässä osastossa edelleen omissa käsissä eikä siihen liittynyt rahaliikennettä:
masa niin luottaaa mun ruuanlaitto taitoihin
voiko veli venäläiseen luottaaa
eikö aikatauluunkaan voi luottaaa
miksei keneenkään voi luottaaa
luottaaa hallitksee
luulin et joihinkin edes voi luottaaa mut paskan vitut saatana
Itse olen havainnut, että luottaminen joutaakin hyvin tulla siirretyksi varsinaisille toimijoille ja virkamiehille, sillä usko, toivo ja rakkaus ovat suurin valhe, mikä ihmiskunnalle on konsanaan syötetty. Varsinkin toivolla on köyhää kansaa vedetty nenästä ja tarjottu kylmää kättä, kirkasta kruunua ja taivaspaikkaa käyväksi vastineeksi kärsimyksistä ja pitkistä työpäivistä.
Enää köyhää ei vedetä höplästä. Eikä nettikirjoittajia. Jokainen meistä tietää, että täällä ja siellä virtuaalilaineilla ei oikeasti piitata kuin omasta imagosta, jota rakennetaan jopa päivittäin. Naamakirjassa luodaan positiivista luonnekuvaa, omien ihanteiden mukaista persoonaa, blogeissa painetaan lajitovereita matalaksi ja mitataan oman ideologian mukaisella ahtaalla muotilla. Jos ei siihen mahdu, vika on tietenkin muotitettavassa, ei omassa muotissa. Julminta on se, että muottitestien tulokset puretaan ilkeiksi sanoiksi, joita ei ikinä saa virtuaalilaineilta pois. Ne on sanottu, niillä on kiusattu, ne ovat tehneet tehtävänsä, egoa on nostettu muita painamalla. Kauneimmankin kullanmuruttelun ja lipevien sanojen alla on liian usein omahyväisyyttä. Ja jos jossain, niin juuri siellä. Muistakaatte, että Anneli Auerkin piti suosittua perheblogia. Luottakaa siis vain Jumalaan ja pitäkää ruutinne kuivana.
(Maalaus Nikolai Seleschuk)
23.10.2013
Tennissukat roskasäiliössä
Eilen oli roskasäiliön kannen päälle nostettu likainen tennissukkapari. Sukat oli oiottu huolellisesti, toisessa kantapäässä näkyi pieni reikä. Roskalaatikkokyttääjä, jollainen on riivannut taloyhtiötä jo pitkään. Osoittaa tuhlaavaisen asukkaan syntejä. Katsokaa syntistä aikaamme. Tuhlataan ja mässätään. Heitetään parsittavissa oleva sukka pois. Varretkin ehjät ja teriöt. Hävetkää.
Sukkapari ei ollut tällä kertaa minun. En minäkään nimittäin parsi tekokuitusukkaa, en parsi edes villasukkaa, vaan pidän jonkin aikaa reiällistä versiota ja heitän sukat sitten pois. Minusta on järkevää olettaa, että parsitun reiän vieressä olisi kohta uusi reikä.
Kohtasin kuvausreissulla puistossa pipopäisen mieshenkilön, joka huikkasi että mitäs kuvaat. Uusi naapuri taloyhtiöstä, kenties tennissukkaparin jättänyt syntisäkki. Hän oli ollut pitkällä lenkillä katsomassa lapsuuden kotimökkiään, yli kolmekymmentä vuotta muualla asunut. Kävi ilmi, että hän on sisareni entinen luokkatoveri, ja minä olin hänen pikkuveljensä luokkatoveri. Tuohon aikaan oli tavallista, että lapset tulivat maailmaan vuoden välein ja sitten pantiin korkki kiinni.
On muuten kummallista, millaisessa sumussa olen varhaisimman nuoruuteni elänyt. En muista samoja ulkoisia tapahtumia, joita aikalaiset muistavat. Ihan kuin olisin elänyt eri maailmassa ja eri aikaan kuin toiset. Eilen kohtaamani naapuri muisteli, millaisia suurtapahtumia paikkakunnalla oli ollut, kun koko pikatie oli suljettu, kun joku kuuluisa rallitähti tuli paikkakunnalle, sekä Spede Pasanen. Tienvarret olivat mustanaan kansaa.
Laskin nopeasti mielessäni, että tuo suurtapahtuma oli tapahtunut vuosi vanhempieni eron jälkeen, aikana jolloin minulla ei ole säilyneitä muistikuvia ulkoisesta, vaan vaikka vain siitä, kun äiti pani meidät lapset jenkkikassi kourassa hakemaan yksin jääneen isän pyykkejä siitä keltaisesta vinosta talosta, josta olen kertonut ja pannut kuvankin kuvablogiin. Äiti pesi jonkin aikaa isän lakanat ja pani taas meidät viemään ne takaisin. Isä istui laihana yksin vinossa talossaan, Työmies-tupakki suussa ja sanoi että koirankin veitte. Tätä sumuaikaa, jolloin ulkoinen maailma kutistui ympäriltä, kesti ylioppilaaksituloon saakka. Tuntuu kummalliselta havaita nyt vasta, että toiset ovat eläneet erilaisessa maailmassa, ovat pitäneet hauskaa ja olleet vapaita, muistelevat nauraen kepposiaan ja kaikenlaista mukavaa. Minut jokaisen oppikoulutoverin muistaminen ja miettiminen saa vakavaksi ja oikeastaan surulliseksi. Miltähän olisi tuntunut olla huoleton ja iloinen nuori tyttö?
(Maalaus Jarmo Mäkilä)
18.10.2013
Siemen Marialle
Homo saa lapsen! Neekeri Jani Toivola on raskaana! Vaan miten Toivola voi saada lapsen, kun homot eivät saa adoptoida? Tämä oikeus on vain heteropariskunnilla, joilla ei ole merkintää rikosrekisterissä eikä sosiaalihuollon kortistossa, vaan merkinnät ovat pankkitilin saldopuolella.
Miten Toivola on siis tullut raskaaksi? Onko hän kiilannut adoptiojonon ohi? Vai onko hän pannut siementään koeputkeen ja hiiri on tullut ja vienyt siemenen Marialle? Ja tuleeko mulatti vai musta? Nyt riittää lehdillä spekuloitavaa, ellei Toivola avaudu Sarasvuolle tai Tuomas Enbuskelle.
Ja miten äiti voi jättää vauvansa salolaisen kerrostalon kylmälle penkille, pakastuvaan yöhön? Eikö tätä lasta ei voisi antaa vaikka Kaikkos-Taiveahoille, kun he niin kovasti haluavat lasta? Varmasti keskeyttäisivät luisteluharjoituksensa, jos saisivat tämän lapsen.
Täytyy myöntää, että minun tulee sääli Satu Taiveahoa, kun hän joutuu kärsimään miehensä törttöilystä. Hän on viaton niihin ja menettää muka joidenkin rahajuttujen vuoksi äitiyden, elämän tärkeimmän asian. Kaikkonenkin vaikuttaa lämpimältä ihmiseltä, jolla on huumorintajua. Lasten kanssa pitää olla nimenomaan huumorintajua, ja sen tulisi olla yksi tarkkailtava asia, kun lapsia valitaan adoptiovanhemmille.
***
Tänään tuntuu, että talvi tulee. Hallituksen puheenjohtajan vaimo soitti aamulla tunnin puhelun. Olen joutunut mukaan taloyhtiön kähinöihin, tai siis minua yritetään vetää puolelle ja toiselle, ja eri tahot ovat uskoutuneet meikäläiselle tänä syksynä. Kumpikin kärhämän osapuoli pommittaa huolillaan ja tahtoisin ymmärtää kumpaakin. Tämänaamuinen soittaja on vanhempi lapseton vaimo, ja sitäkin mietin, olisiko hänellä helpompaa, jos hän olisi saanut olla äiti. Miksi lapsettomat naiset ovat joskus vähän hankalia?
(Maalaus Hieronymus Bosch)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)