Tein kiinnostavan havainnon etsiessäni aforismeja luottamuksesta. Havaittavissa nimittäin oli, paitsi se, ettei aforismeja juurikaan löydy, myös se, että luottaa-verbin perinteinen merkitys - uskoa johonkuhun tai johonkin - on jollakin tasolla romahtanut, profaanistunut raamatullisista usko-toivo-rakkaus-sfääreistään.
Kirjojen lisäksi turvauduin haussa tietysti Googleen. Kirjoitin hakukenttään luottaa, jolloin tuloksena ensisivulla oli lähinnä sanakirjamäärittelyjä ja jokunen ralliviite: Rosberg luottaa F1-kisojen vetonaulaan tai Räikkönen luottaa Ferrariin. Pankkimaailmakin oli esillä: Nordea luottaa Sampoon ja Wahlroosiin.
Kiinnostava havainto on siis se, että luottaminenkin näyttää olevan ulkoistettu, kuten niin moni muu asia kasvatusta myöten tässä yhteiskunnassa. Luottaminen on siirretty erillisille virkamiehille ja toimijoille, ja toiminnan harjoittamiseen liittyy rahaliikennettä. Luottamusmies hoitaa työelämän luottosuhteen kriisejä, jotta työmies ja sitä kautta työmarkkina (sic!) voi paremmin, ja luottoa voi ostaa pankista vakuuksilla. Vakuudetta luotto ei järjesty. Rehellinen pläsi ei enää riitä, vaikka hattu olisi kourassa niin kuin Koskelan Jussilla pappilasssa.
Mutta siis, yllä olevat havainnot vasta toisella haulla. Kirjoitin ensin nimittäin vahingossa hakukenttään luottaaa. Tulokset olivat varsin värikkäitä, ja luotto oli tässä osastossa edelleen omissa käsissä eikä siihen liittynyt rahaliikennettä:
masa niin luottaaa mun ruuanlaitto taitoihin
voiko veli venäläiseen luottaaa
eikö aikatauluunkaan voi luottaaa
miksei keneenkään voi luottaaa
luottaaa hallitksee
luulin et joihinkin edes voi luottaaa mut paskan vitut saatana
Itse olen havainnut, että luottaminen joutaakin hyvin tulla siirretyksi varsinaisille toimijoille ja virkamiehille, sillä usko, toivo ja rakkaus ovat suurin valhe, mikä ihmiskunnalle on konsanaan syötetty. Varsinkin toivolla on köyhää kansaa vedetty nenästä ja tarjottu kylmää kättä, kirkasta kruunua ja taivaspaikkaa käyväksi vastineeksi kärsimyksistä ja pitkistä työpäivistä.
Enää köyhää ei vedetä höplästä. Eikä nettikirjoittajia. Jokainen meistä tietää, että täällä ja siellä virtuaalilaineilla ei oikeasti piitata kuin omasta imagosta, jota rakennetaan jopa päivittäin. Naamakirjassa luodaan positiivista luonnekuvaa, omien ihanteiden mukaista persoonaa, blogeissa painetaan lajitovereita matalaksi ja mitataan oman ideologian mukaisella ahtaalla muotilla. Jos ei siihen mahdu, vika on tietenkin muotitettavassa, ei omassa muotissa. Julminta on se, että muottitestien tulokset puretaan ilkeiksi sanoiksi, joita ei ikinä saa virtuaalilaineilta pois. Ne on sanottu, niillä on kiusattu, ne ovat tehneet tehtävänsä, egoa on nostettu muita painamalla. Kauneimmankin kullanmuruttelun ja lipevien sanojen alla on liian usein omahyväisyyttä. Ja jos jossain, niin juuri siellä. Muistakaatte, että Anneli Auerkin piti suosittua perheblogia. Luottakaa siis vain Jumalaan ja pitäkää ruutinne kuivana.
(Maalaus Nikolai Seleschuk)
VastaaPoistaTämähän nyt ihan riippuu siitä mitä ja keitä lukee, ja missä.
Sen olen huomannut, että äänessä on (blogeissa ja muuallakin somessa) hyvin karkeasti yleistäen: keskiluokkaan kuuluva (usein vielä parempaan keskiluokkaan kuuluva) nainen (useammin kuin mies) keski-ikäinen tai sitä vanhempi (yli 35-vuotias) supisuomalainen ja perheellinen (useammin kuin perheetön tai yksinelävä) ihminen jolla etupäässä menee ihan ookoo, ja jos jotain vaivoja on niin ne ovat sellaisia jotka ovat hoidettavissa, ja tämä hlö saa usein myös apua. Äänekkäimmät tallovat jalkoihinsa terveyskeskuksen odotusaulassa ne hiljaiset, sanoi tuttu lekuri.
Tästä yleisitselöstä muodostuu aika yhteneväinen julkinen kuva. Esiintyy hän missä vaan. Jos hän joskus poikkeaa ajatuksiltaan toisten kanssa, niin ne ovat lähinnä makuasioita ja hyvin pieniä säröjä tässä yhtenäiskulttuuria edustavassa Julki Minässä. Toisaalta tämä julkiminä, yhtenäiskulttuurin hyvin sopeutunut hlö piilottaa hyvin kaiken sen mitä hän häpeää ja joka saa hänet tuntemaan itsensä poikkeavaksi, toiseksi, oudoksi. Entäpä jos ne tuotaisiin esille anteeksipyytelemättä ja häpeämättä? Enkä tarkoita nyt seksiä tms. josta tarinointi on suht iisiä.
Tosinaan jokunen kirjoittaa ihan totta itsestään ja todellisuuskokemuksistaan. Sellaiset jutut ovat virkistäviä. Ovat elävää elämää, toden todistusvoimaisuutta.
Missä ovat maan hiljaiset?
Mielenkiintoinen tuo analyysisi, Anonyymi, blogien ja muun somen kirjoittajista: parempi keskiluokka, ja siitä erikoisesti keski-ikäinen hyvinvoiva nainen, joka uskaltaa olla äänessä.
PoistaKeskiluokka lienee muillakin aloilla aktiivisin kansanosa, joten miksipä ei virtuaalissakin. Tuosta sukupuolijaosta en kyllä uskalla sanoa mitään, sillä esimerkiksi Uuden Suomen suosituissa blogeissa häärää paljon miehiä, ja ainakin minun silmääni näyttää, että heitä on enmmistö. Samoin lehtien blogeihin verrattavat kolumnit ovat kai useammin miesten kirjoittamia. Vaan yleensä tuntuu siltä, ettei sukupuolella ole väliä, molemmat kirjoittavat ahkerasti.
Blogeista suosituimpia ja ylivoimaisesti luetuimpia ovat nuorten naisten ja jopa tyttöjen muotiblogit. Niillä on aivan eri määrät lukijoita, ja niiden kanssa lukijoiden suosiosta voi kilpailla vain ehkä joku Kemppinen.
Missäkö ovat maan hiljaiset? - Minulla on käsitys, että juuri he kirjoittavat näitä blogeja, jotka eivät kilpaile muotiblogien kanssa suosiosta.
Jos kuitenkin tarkoitat maan hiljaisilla niitä ihmisiä, jotka ovat ns. syrjäytyneitä työmarkkinoilta ja muusta elämänmenosta, niin kyseessä voi olla yksinkertaisesti se, ettei kirjoittaminen ja lukeminen kiinnosta. Henkilö, joka lukee ja kirjoittaa, pysyy paremmin elämänsyrjässä kiinni.
PoistaJa se, että lukee ja kirjoittaa, ei johdu siitä, että henkilö olisi hyväosainen. Katselin taannoin tullutta dokumenttisarjaa, jossa kuvattiin syrjäytyneitä nuoria, siis aitoja ihmisiä, ei keksittyä tarinaa. He olivat kaikki toimeentulotuella eläviä, ja heillä oli rahaa älylaitteisiin, alkoholiin ja tupakkaan sekä virvokkeisiin. Kuitenkaan en havainnut kenenkään heistä lukevan tai kirjoittavan. Hei eivät siis käyneet työssä tai opiskelemassa. Olivat vain syrjässä omasta halustaan.
Minun kolhuinen kielikorvani mukaan maan hiljaiset eivät ole syrjäytyneitä, vaan se kantava voima, joka itsestään meteliä pitämättä ja mitään vaatimatta pitää yhteiskuntaa pystyssä.
PoistaOlisikohan se raamatullinen termi? Mitä sanoo Jeesus?
Maan hiljaiset ovat minusta voimavara, hiljainen tieto, se ihmisaines, jolta ei kysytä, vaan jonka ajatuksia kyllä varastetaan ja esitetään omina.
PoistaVaan tuossa ylempänä koetin arvailla, mitä arvoisa Anonyymi tarkoittaa maan hiljaisilla. Jotenkin aistin, että hän tarkoitti sorrettuja ja syrjittyjä köyhiä. Keskiluokkahan heitä kai potkii sivuun ison palkkansa ja ahneutensa tieltä? Vai?
Tarkoitan maan hiljaisilla heitä joita ei juuri sosiaalisessa mediassa näy eikä kuulu, ainakaan kovin aktiivisena tai äänekkäinä, ja ovat kuitenkin elossa ja elävät elämäänsä. Kuka mitenkin ja mitäkin.
PoistaNiin hyvä kuin sosiaalinen media on, niin toisin kuin ajatellaan, se ei ole kuva koko kansasta tai anna välttämättä oikeata kuvaa suomalaisesta elämänmenosta. Siihen viittasin tuolla karkealla kärjistykselläni. Sosiaalisessa mediassa syntyy varsin yhtenäinen, yhdenkaltainen mielikuva. Yleisitselö.
Nyt ei ole mahdollisuutta jatkaa pidempään.
Se, että sosiaalinen media on niin äänekäs, ei varmaan merkitsekään sitä, että valtaosa ihmisistä olisi siellä meuhkaamassa. En tiedä lukuja, mutta villi veikkaukseni on, että enemmistö suomalaisista on kuitenkin somen ulkopuolella tai ei ainakaan aktiivisesti osallisena julkisessa keskustelussa. Se osa, joka somessa on, saa äänensä kuuluviin, ja se ei minustakaan ole enemmistön kanta eikä yleismielipide mistään asiasta.
PoistaMutta tuosta olen hieman eri mieltä, että somessa syntyisi yhtenäinen, yhdenkaltainen mielikuva. Kyllä useimmista asioista tulevat molemmat äärilaidat vahvasti esiin. Nämä sitten taistelevat ja se välimaasto jää hiljaiseksi.
Minusta lehdillä onkin kyllä tapana esittää asiat niin, että niin ja niin monta prosenttia vastanneista oli sitä mieltä. Tämä pitää kai osata lukea niin, että puhutaan vain vastanneista, ei koko kansasta. Toisaalta tieteellisetkin tutkimuksetkin tehdään tietyllä pienotannalla, jossa pienemmistä määrin vedetään jonkinasteisia isompia linjoja. Suhteellisuusteoriaa.
Anneli Auerin laajoilta nettisivuilta (Kotiäidit) muistan kehoituksen kotiäideille muuttaa elämänsä paremmaksi. Käydessäni sivuilta oli jo poistettu paljon, mm. perheen etelämatkan kuvat. Lapsille oli askartelua.
VastaaPoistaMinusta on joskus tuntunut, että blogien kirjoittajista suurin osa on opettajia. Aika vähän luen Uuden Suomen blogeja, poiminnoista katson onko Herliini kirjoittanut, joskus jonkun muun lukaisen. Kyseisen nettilehden poliittisia blogeja kutsun "himmeliblogeiksi".
"Luottaa"-sana on tärkeä. Epävarmuuden ja/tai vihan nostattamisessa aika tärkeä osa on ollut työnantajien hajoita ja hallitse politiikka. Tahallinen työntekijöiden jatkuvassa epävarmuudessa pitäminen. "Pelko teki eläimestä pedon", lauloi joku joskus. Ihminen kestää aivan hyvin huonoja aikoja mutta kalvava huoli huomisesta on paljon pahempaa; sellaiseen voi kovaa huutaminen auttaa.
Minä en siis juurikaan lue Uuden Suomen blogeja, sillä ne eivät ole minusta blogien aatelia millään mittarilla katsottuna. Laasasen lukemisenkin lopetin, kun hän vaihtoi alusastiansa sinne.
PoistaAina sanotaan, ettei anonyymikirjoittelu ole tärkeää ja että se on huuhaata. Uuden Suomen blogit ovat omalla nimellä ja siellä jos missä mäiskitään toisia päin näköä. Täällä Blogistaniassa on huomattavasti sivistyneempää menoa. Toisia pilkataan ja haukutaan vain omassa blogissa ja nimeä sanomatta, niin että puoli Blogistaniaa on varmoja, että tuo ilkeys tarkoitti itseä.
Luottaa on kuulemma (googlasin) luoda-verbin joku muoto. Luominenhan taas on monenlaista puuhaa, jotain kutomistakin.
VastaaPoistaKainuussa kasvaneena tiedän, että luottaa-verbiä käytetään murteessa myös kelpaa-verbin vastineena: van sehän luottaa, sanoo kainuulaisäijä kun joku homma on hoidettu riittävän hyvin.
Etymologiaa minäkin aluksi hain. Luottaa-verbin juuret voivat lähteeni mukaan juontaa sanaan luo (luokse, luona jne.), mutta mahdollisesti myös luoda-verbiin. Luoda-verbin alkumerkitys lienee ollut 'viskata ylöspäin, kohottaa'. Ja mm. sana 'loinen' juontaa samasta lähteestä, mikä onkin selkeästi ymmärrettävissä.
VastaaPoistaMutta siis nuo ovat perinteisiä kielitieteellisiä oletuksia, ja uusimmalla nykytieteellä voisi olla lisättävää tuohon.
Joka tapauksessa luottaa sanana on kiinnostavan asian nimi. Asian, jonka merkitys yhteiskunnassa on eritymässä virkamiestasolle. Henkilökohtaista luottamista pidetään jo vähän hölmönä.
hei
VastaaPoistaNettiblogeja on vaikea, erittäin vaikea lukea ilman nettiyhteyttä.
Minulle kävi niin että kun vaihdoin Hiippakuntaa (en lopullisesti, vielä, vaan vain Savosta Keskisuomeen), niin minulle luvattiin uuteen asuntooni ilmainen nettiyhteys. (Ilmainen = 50;- aloitusmaksu, ei mitään kuluja sen jälkeen.) Kiltisti jäin odottamaan koska postiluukustani kolahtaa kirje jossa ilmoitetaan että ko. yhteys on avattu. Odotin neljä viikkoa. (Turhaan, oi niin turhaan!) Kun kävin maksamassa laskujani erään tuttavani koneella, vilkaisin myös sähköpostini; siellä ilmoitettiin että "internet-yhteytenne on asennettu". Ja päiväys oli pari viikkoa sitten.
Niinpä, niin.
Hyvä, ettei tarvinnut soittaa ilman puhelinta johonkin puhelinnumeroon... sentään. Vaikka kyllä minä tämmöisenkin ihmeen tiedän. Ja tämä on totta.
Kaksi kankaalaista paperimiestä (sanottakoon heitä vaikka Penaksi ja Alpoksi, koska toisen nimi oli toinen noista) olivat kerran koko viikonlopun niin viihteellä ettei heistä ollut maanantaina töihinmenijöiksi. Apeana kaverukset naukkailivat "korjaussarjaa" ja miettivät mitä mestarille sanotaan. Pena sanoi että "soitetaan sille ny heti ja sanotaan että mee olla täällä saaressa" (osaston lomamökillä) ja että "ja on niin kamala myrsky ettei mee päästä täältä pois. Soutuvenekin uppos". (Silloin oli tosiaan tosi karmea syysmyrsky.) Alpo soitti, Sauvo kuunteli... kuuli kyllä kaikki schuhisevat ässätkin, ja kysyi "Miksette soita apua?" Alpo: "Kun täällä ei ole puhelinta."
Ps. Tämä tapahtui 70-luvulla. Silloin ei kännyköitä vielä ollut. Ja tämä on alkuperäinen versio. (Sen verran vaan juksaan ettei kummankaan nimi Alpo ollut.)
Hei Mikis-Mikko, muuttaminen on kamala siirtymävaihe ihmisen elämässä. Minä en tyypillisenä härkäihmisenä pidä muutoksista, mutta ymmärrän, että ainoa mikä tässä elämässä on varmaa, on muutos ja liike. Olisi kiva olla vaan paikallaan ja kuopia maata kavioillaan. Ja lopun aikaa nauttia kaikesta kauneudesta. Kyllä minäkin vielä muutan, tämä ei ole eläkekotini, vaikka uhkaavalta näyttää tuo sana ja kuva. Haaveilen kaupungin iloista ja toisaalta kärsin, jos erkanen kauas metsistä. En löydä sijaani.
VastaaPoistaEi vaan ei. Kyllä minä toimeen tartun ja muutan kertarysäyksellä kaiken, jahka sillepäälle satun. Voin ottaa koiran, hankkia uuden asunnon ja auton ja miehen suitsait, kaikki yhtaikaa. Odottakaapas vain. Ensin täytyy haluta noita asoita. Tai katsoa, mitä noista haluaa. Kaikki on ihmisen saatavissa. Muuan 80-vuotias tanssija sanoo, että ihmisen pitää uskaltaa vaikka hankkia miljoona-asunto velaksi kantakaupungista. Vaikkei siis omistaisi sitä miljoonaa. Tämmöisestä postivismista tykkään.
Törmäsin tällaiseen uutiseen luottomediassa: "Turkissa on avattu junatunneli, joka yhdistää Euroopan ja Aasian mantereet."
VastaaPoistaIhminen oppii koko ajan uutta. Tähän asti olen kuvitellut, että Eurooppa ja Aasia ovat samaa isoa mannerta.
Olisiko tuossa, Tuutikki, kyseessä vain kielitieteellinen seikka? Eli kun maapallon maanosat vastaavat pitkälti mantereita, niin sanaa manner käytetään suomen kielessä usein myös maanosan synonyymina.
PoistaTurkissa on Marmaranmeri, joka erottaa Euroopan ja Aasian kahdelle eri mantereelle. Uutisessa ei varmaankaan tarkoitettu maanosia kokonaisuudessaan, ainoastaan Turkin osalta.
PoistaToisaalta Euraasia on erään jaottelutavan mukaan yksi manner, suurin kaikista ja sen mantereella sijaitsee kaksi maanosaa, Eurooppa ja Aasia.
PoistaJaotteluperusteena on maantieteellinen rakenne: mantere on keskeltä kapea ja katkaistu vain keinotekoisesti kanavilla. Näin Suezin kanavan kautta mahdollistuu mm. vesiliikenne Euroopasta Aasiaan ilman Afrikan ympäripurjehdusta.
Itse asiassa Euraasian ja Anatolian laattojen raja on lähellä Istanbulia muttei kuitenkaan Bosporinsalmessa vaan hieman sen eteläpuolella. Eurooppa ja Aasia ovat samaa Euraasian mannerta, mutta Arabia on jo oma laattansa ja Intia on manner, joka on uinut Etelä-Afrikan nurkilta kohti pohjoista ja törmää nyt koko ajan Euraasiaan. Seurauksena Himalaja, joka on maailman korkein vuoristo kahdesta syystä: ensinnäkin siksi, että Intia tulee päin (geologisessa mielessä) kovaa kyytiä ja toiseksi siksi, että vuoristo on upouusi (geologisessa mielessä) eikä se ole vielä ehtinyt rapautua matalammaksi.
PoistaJuu, näin on.
PoistaJoku karttaharrastaja on tehnyt kirjan kartoista ja päässyt hyvin julkisuuteen, mikä on hienoa, sillä itsekin tykkään kartoista, etenkin vanhoista.
Mutta eräässä lehdessä hän väitti, että "kaikki kartat" valehtelevat eli eivät esitä alueiden kokoeroja oikein.
Eikö hänellä ole karttapalloa? Se ei valehtele. Siitä myös näkee, että kaikki meret ovat samaa isoa merta ja miten Eurooppa, Aasia ja Afrikka ovat samaa suurmannerta.
Lapsena maanosa oli suurinta mitä tiesi. Se oli jotain ääretöntä, joka himmersi lapsen tajunnan rajat. Eri maanosassa kaikki oli toisin. Muut kuin lähetyssaarnaajat eivät vierailleet muissa maanosissa. Osa heistä joutui neekerien pataan.
PoistaKarttapallo ei mahtunut pienten käsien väliin. Paitsi kynänteroitinkarttapallo, jonkalainen minulla oli alakoulussa. Piti katsoa tarkkaan, kun kiersi pallonpuoliskon paikoilleen, että maanosat asettuisivat kohdilleen.
Isoa karttapalloa en koskaan saanut, ja vieläkin himoitsen sellaista. Luulen, että ostan sellaisen valaistun heti, kun kirpputorilta osuu eteen. Ei väliä, vaikka olisi vanhentunut.
Anonyymi valaisi hyvin asiantuntevasti mannerlaattojen aiheuttamaa mannerten liikkumista.
PoistaWegener-niminen tiedemies sen esitti jo 1900-luvun alussa, mutta vasta "meidän aikanamme" asia hyväksyttiin tiedepiireissä. Asia on niin tuore, että minäkin ehdin ihmetellä miten Afrikka ja Etelä-Amerikka "ihan selvästi" sopivat toisiinsa - vaikka silloin se oli vielä suurta huuhaata.
Tämä oli eräs niistä seikoista, joiden takia uskallan epäillä jopa "tieteellisiä totuuksia".
Luottamuksesta mieleeni tulee sen niminen neuvostoliittolais-suomalainen elokuva, jonka ohjasi umpikokoomuslainen Edwin Laine. Silloinhan elettiin aikaa, jolloin pelättiin kauheasti, että kepulit ja kokoomuslaiset myyvät koko maan, jos vain saavat neuvoteltua hyvän hinnan ja puolueelle paljon merkittäviä virkamiespaikkoja. Elokuvalla pyrittiin hiljaista enemmistöä rauhoittelemaan ja heidän luottamustaan lisäämään: "Ei me mitään myydä, ystäviähän me vain, pikkasen pussaillaan - kattokaa!"
VastaaPoistaSellaisia ne porvarit ovat
Eikös tuo Edvin Laineen & neuvostoliittolaisten kumpp. elokuva Luottamus ollut kuolettavan ikävystyttävä ja pitkävetinen?
VastaaPoistaMuistelen lukeneeni, että neuvostoliittolaiset katsojat lähtivät kyllästyksissään sikäläisestä teatterista kesken esityksen ulos. Leniniä siinä ylistettiin kovasti, hänen suopeuttaan Suomea kohtaan.
Olen siis nähnyt elokuvan, mutten muista muuta kuin tuon kuolettavan ikävystyttävyyden ja puhuvat päät.
PS Samaan aikaan valmistunut Vodkaa komisario Palmu oli paljon parempi leffa.
VastaaPoistaVaikka sekin oli umpisuomettunut. Se ei ollut Mika Waltarin tekoa, vaan käsiksen väsäsi Kassila taiteilijoille ominaiseen valtaeliittiä nuoleskelevaan tyyliin.
PoistaEsim. pahimmat konnat olivat lieromaisia "neuvostovastaisia" suomalaiskiihkoilijoita, lähes natseja, jotka rohkenivat epäillä sosialismin tieteellistä ylivertaisuutta ja venäläisten yleviä tarkoitusperiä.
Niin olivat, Tuutinki, mutta he olivat tuota kaikkea rehellisen lipevästii eikä teeskennellen niin kuin Luottamuksessa. Sitähän oli hupaisaa seurata.
PoistaPalmuista suosikkini on kyllä Kaasua, komisario Palmu ja siitä erikseen se unohtumaton Leo Jokelan Silmät tummat -laulu.
Vodkaa komisario Palmu on uskomattoman huono elokuva sekin. Sellaisia mestariteoksia kuin ne aiemmat olivat. (on muuten juutuubissa tällä hetkellä nähtävänä, kuten "kaasua komisario Palmu")
VastaaPoistaWaltari ei vodkaa käsikirjoittanut, kerrotaan että lähti ensi-illasta nopeasti,sanomatta sanakaan tekijöille.
Mahdettiinko tuohon aikaan tehdä ainuttakaan oikeasti ansiokasta tai kelpoisaa elokuvaa? Palmut eivät tietenkään ole elokuvataiteellisesti tai sisällölliseltä anniltaan merkittäviä, ehkä pikemmin päinvastoin. Noiden elokuvien ansiot ovat marginaalissa olevia seikkoja, samoin kuin Pekka Puupää -elokuvien.
PoistaSuomalaisen elokuvan aallonpohja kai osui samoille hetkille, kööskytluvun lopulle ja seisköötluvulle.
PoistaNiin osuvat, ja siitä sitten mentiin yhä alaspäin. Mikko Niskasestakaan en niin tiedä, paitsi Kahdeksan surmanluotia on hyvä elokuva. Käpy selän alla oli niin teennäinen että selkäpiitä karmi katsoa sitä uudelleen, laulutkin aika mahtipontisia, vaikkakin ihan nättejä jokuset. Donner oli hirveä. Kaurismäki on kyllä ehdoton suosikkini SF-saralta. Tykkään niistä kaikista.
PoistaAki Kaurismäen elokuvia olen oppinut yhä enemmän arvostamaan, alkuun ne olivat minulle hieman vaikeita. Kahdeksaa surmanluotia olen joskus hieman pilkkaillut, mutta on se upea. "Isi, eiks meillä olekaan paljon rahaa?", kysyy poika kun isä kehuu tilipäivänä, että nyt sitä on paljon ja lähtevät pojalle tamineita ostamaan. Eivät rahat riittäneet, ei niitä sittenkään paljoa ollut, isä hermostuu. Niskanen oli suuri taiteilija, vaikka sellaisia Tuutikin mainitsemia esivallan nuoleskelijoita aivan pahimmasta päästä, sieltä kepun päästä.
PoistaOiva Palohiemokin sanoi, että tykkää kirjoittaa patetiaa. Minä en Niskasen Pojat-elokuvaa pysty vieläkään itkemättä katsomaan. Sitä kohtausta, jossa Jaken äiti kertoo muuttavansa Saksaan ja Loiri kysyy: "Mihis minä sitten meen?" - Ja sitä lopun kohtausta, jossa roikkuu junan perässä.
PoistaKirjassahan Jake ampuu itsensä "Helmut-sedältä" saamallaan pistoolilla.
PoistaMinusta ne aiemmat Palmut ovat aika hyviä. Tosin en ole aikoihin katsonut. Aki-Kaurismäet ovat muuten hyviä, loppuun asti tyyliteltyjä, mutta niiden käsikset ovat usein/osittain niin lapsellisia, että tunnen katsoessani myötähäpeää.
Oikeastaan Poikien paras kohtaus on se, jossa Kauko Helovirta alias Fritz-setä sanoo nauraen tuolle pojalle, joka on juuri kuullut, että äiti lähtee Saksaan: Ei saa itkeä, pitää nauraa, pitää nauraa! Siinä on jotain niin räikeää vääryyttä, ettei voi olla totta, ja kuitenkin on.
PoistaPaloheimo kirjoitti voimakkaita pateettisia tai dramaattisia pikku kuvia Tirlittaniinkin. Muistan vielä, kun lapsena ihmettelin jollakin kirjan rouvashenkilöllä varpaassa ollutta luuvaloa. Luulin että varvas hehkuu valaistuneena.
PoistaTirlittanin alussa ukkonen hajoittaa perheensä, kirjailija oli juuri kokenut vaikean avioeron.
PoistaKauko Helovirta aina niin miellyttävä näytteljä oli tuossa roolissaan natsisika pahimmasta päästä. Katsojana minua olisi naurattanut vain kun Jake olisi ampunut hänen päänsä tohjoksi.
PoistaNiin, Fritzhän se olikin eikä Helmut... Tuli varmaan Helovirrasta.
PoistaMutta oliko Fritz natsi? Ei välttämättä. Oliko hän SS-upseeri vai Wehrmachtin upseeri? Suomen "saksalaiset" sotilaat olivat suurelta osin itävaltalaisia alppijääkäreitä.
Ymmärrän kyllä, että Riku käytti natsia vain haukkumasanana, mutta kysymys on mielenkiintoisen periaatteellinen. Voiko esim. Solzhenitsynin kuvata "kommarisiaksi", koska hän taisteli puna-armeijassa ja vieläpä kapteenina?
Siskoni saksalainen appi kuoli joitain vuosia sitten vanhana. Hän oli ollut nuorena siellä missä Fritzkin, täällä Suomessa sodassa, mutta ei hän täältä mukaansa naista vienyt. Pänvastoin, hän jätti toisen kätensä Lapin valkeille hangille. Hänen mahdollisesta natsiudestaan minulla ei ole tietoa. Mukava leppoisa mies hän oli, Leo.
PoistaHaukkumasanojen sisältö on aina sanojansa määriteltävissä. Vaatisi kyllä aikamoista yritystä nimenomaan Solzhenitsynia nimitellä kommarisiaksi, kun profiloitui niin voimakkaasti kommunismin vastustajana. Natsisika tai vihervassari sisältävät haukkumasanoina kaiken sen paskan, mitä haukkuja haluaa heidän päälleen kaataa.Natsin apuri ei ole välttämättä natsi, hän saattaa olla vain natsin kätyri.
PoistaEn tunne sotahistoriaa paljonkaan. Siksi kyselenkin, lähinnä itseltäni, olivatko kaikki saksalaissotilaat natseja tai natsin kätyreitä tai apureita. Oliko heillä ylipäänsä valinnanvaraa?
PoistaEivät olleet. Edes Saksan suurlähettiläs von Blücher ei ollut natsi.
PoistaOnko Riku lukenut liikaa korkkareita?
Mutta haukkumasanoistahan oli kysymys. Suurlähettiläs ja monet muut eivät olleet natseja, mutta he olivat natsilla töissä. Voisiko heitä kutsua natsoiksi?
PoistaTämä on mielenkiintoinen asia. Saksalaissotilaiden natsiusaste. En vieläkään tiedä, millainen osa sotilaista oli natseja, millainen ei. Voiko natsiarmeijan sisällä sotilas olla muuta kuin natsi? Kaikkien piti kai tehdä Hitler-tervehdys ja ylistää Führeriä, eli eikös se ollut kuitenkin totalitarismia ainakin muodollisesti.
PoistaSilti en osaa ajatella Leoa natsina. Sellainen myhäilevä ja humaani mies, jolla toinen hiha roikkui tyhjänä.
Se ongelmahan tässä eivät ole saksalaiset, jokaisen kunnon suomalaisen mielestä saavat olla ihan mitä vain natseja. Göring, vanha narkomaani ja tsykopaatti oli Suomen ystävä, hän tuotti meille etua.
PoistaPahalta tuntuu vain silloin, kun meitä suomalaisia kutsutaan natseiksi. Mehän toteutimme vain sen mikä oli pakko ja olimme aikaisemman terminologiani mukaan natsoja. Se mikä meitä suomalaisia ottaa päähän, on että taiteiljoitamme kutsutaan natseiksi, esimerkkinä esim. sieg heil Sibelius ja Arbeit macht Waltari.
Kuitenkin on niin, että hiljattain esitettyssä sarjassa "Hulluuden historia", Terttu Arajärvi valaisi meitä asiassa. Hän kertoi, että nyrkillä tapettava pikkumies, Arvo Ylppö, piti lapsille kuria kaikkein tärkeimäpänä, seisotti heitä suoralla viivalla jne. - Kerran hän halusi housuunsa paskovan lapsen Lastenlinnasta ja Arajärveltä luennolleen. Jo kaiken ymmärtävän lapsen kuullen hän kertoi, että lapsen vanhemmat olivat huora ja juoppo, kuvaili elämäntapojaan laajasti, lapsi kuunteli silmät ymmyrkäisinä. Lopuksi Ylppö veti lapsen housut alas ja näytti koko yleisölle, kuinka lapsella toden totta on paskat taas housuissaan. Arajärvi oli kerotessaan silminnähden kauhuissaan myöhemmän arkkiatrin teoista.
Jokuhan voi puolustella, että Ylppö, tuo vastenmielinen kääpiö, olisi ollut vain natsa, mutta kyllä hän aito natsisika oli.
Neuvostoliittoa ne pruukavat nykyisin haukkua olan takaa, unohtaen autuaasti sen, että neuvostoliiton kauppa elätti koko maan ja me olimme neuvostoliiton paras ystävä. Paljon parempi kuin mikään Kuuba, josta oli vain vaivaa ja kuluja, me olimme neuvostolliton henkireikä. Että, eikös vaan horst wesselin jälkeen vetäistä "suuri ja mahtava neuvostoliitto"!
PoistaTuon Terttu Arajärven sukulaisia on ollut muinoin täälläpäin, mm. lääkärinä, josta kiertää monenlaisia hauskoja juttuja vieläkin.
PoistaEihän Arvo Ylppö ymmärtänyt lapsen tunnemaailmaa samoin kuin hänen fyysistä terveyttään. Olisiko tuossa Ylpön paljon kiitetyssä terveysintoilussa ollut pisara natsihenkistä puhtaus- ja terveysfanatismia seassa?
Joka tapauksessa tulokset olivat meillä ainutlaatuisen hienot: lasten terveys parani kohisten ja saatiin maanmainio neuvolaverkko, joka on edelleen voimissaan ja ihailun aihe ulkomailla. Äitiyspakkaus on saanut kiitosta kaikkialta.
Kuria arvostettiin kai tuolloin kaikkialla maailmassa, ja sillä tarkoitettiin lapsen tahdon nujertamista jatarvittaessa ruumiiillista kuritusta.
Tertun risupartapojan olen joskus Helsingissä nähnyt, rouvansa on sellainen punatukkainen arvokkaan näköinen lady.
PoistaYlppö edusti hupputason suomalaista johtamiskulttuuria, otti kunnian sieltä mistä se oli otettavissa, alaistensa töistä.
Komisario Palmusta Kassilan ennen vodkaa tekemät kolme elokuvaa ovat mielestäni ehdottomasti parhaiden näkemieni elokuvien joukossa, suomalaista luultavasti parhaat. Ei niillä yhteiskunnallista merkittävyyttä kovin laajalti ole. Toki hieno on majuri Vandeblickin hahmo, jonka esikuva oli yksi suomalainen natsisikaupseeri.
VastaaPoistaVadenblickistä, Sven Oskusta, lisää täällä.
VastaaPoistaMinulle nuo Komisario Palmut ovat epookkifilmejä, kuten Pekka Puupäätkin. Tarkoitan tällä sitä, että uskon niiden kuvaavan aikansa ihmisten käsityksiä siitä, mikä on hauskaa ja millainen on hyvä elokuva. .
VastaaPoistaEn minä tiedä, tarvitseeko elokuvan olla hyvä, jotta voin sen katsoa. luultavasti ei tarvitse, Luen välillä huonoja kirjojakin. En lopeta kesken, vaikka tiedän, että kirja ei ole hyvä. Toisaalta saatan joskus lopettaa hyvänkin kirjan kesken. Ei minusta kirjaa tarvitse aina lukea kokonaan.
Tuo kuulostaa minusta oikealta. Huonoista kirjoista ja kaikesta oppii paljon. Ainakin arvostamaan parempia.
VastaaPoistaPalmut ovat viimeistä lukuunottamatta kestäneet aikaa, niitä ei tarvitse hävetä.
Hauska on Brunon suvun nimi Rygseck (Selänrepu). Sellaiseksi suku oli nimen vaihtanut, kun mammonaa ja yhteiskunnallista asemaa alkoi tulemaan. Wikipediasta on tainnut jo kadota, että Herlineidenkin nimi jossain vaiheessa vaihtui tuohon edustavampaan.
Simonin kirjassa Pekasta muistaakseni kerrotaan sekin, miten nimeksi tuli Herlin, mutta en muista enää miten. (En viitsi nyt tarkistaa, vaikka muistaakseni kirjan omistankin.)
PoistaRuotsinkielinen suku Herlinit eivät ikänä ole olleet, vaan jotain käsityöläisiä tms 1800-luvun alussa.
Muistan että Herlineiden ruotsinkielisyydestä oli puhetta ja opin Tapsalta, että eivät sitä ole. Vaan minäpä olen Heikki Herlinin mökkimajassa asunut vuokralaisena. Hometta siellä oli kauheasti ja talo oli verannan kohdalta katkennut, kun mäyrä tai joku oli sen alle kaivellut olinsijojaan.
PoistaTuosta pitäisi kyllä jo kirjoittaa kirja: Aika Herlinin talossa. Tai Muistelmia katkenneesta talosta.
PoistaVoisi tietysti kirjoittaa Kauhen gummitustalon tarinan, mutta oikeasti herra itse oli jo kuollut ja se oli vain vanha talo ikikuusien keskellä. Broidi tosin sanoi lapsena kulkeneensa sen ohi ja ajatelleensa, että tuo on leveine terassipylväineen kuin mafian talo. Ehkä hän oli liikaa perehtynyt populaarikulttuuriin.
PoistaEi mitään kauheita kummitustarinoita, vaan vakavasti ja merkittävästi ajateltua hengentuotetta. Mieti nyt, miten Aika Prahassakin nousee lentooon tuon silloin trendikkään paikannimen ansiosta. On tärkeää valita sopiva miljöö kuolemattomille ajatuksilleen. Aika Herlinin talossa on suorastaan imevä, ettäs tiedät.
PoistaLunttasin kukas taas siellä Prahassa, Saarikoski näemmä. Minä kirjoittasin mielummin kirjan "Aikani New Yorkin ja Aasian välillä". Kummassakaan en luonnollisesti ole käynyt, teos sijoittuisikin Hausjärven Hikiälle, joka on jossain siinä välimaastossa.
PoistaNyt kannattaisi ehkä käydä ajattelemassa Antarktiksella tai Murmanskissa. Tai Taivaallisen rauhan aukiolla.
PoistaEhdotan Rikun kirjan nimeksi "Mäyrä talon alla".
PoistaKannatan tuotakin, joskaan nimellä ei ehkä ole samanlaista nostetta kuin ehdottamillani trendiversioilla. Paitsi jos siitä tehdään hirtehinen tarina Mäyräkoira talon alla.
PoistaIines, kumpi lienee parempi: tietää (tai luulla), että taivas putoaa päähäni jonain päivänä, vaiko olla iloisen tietämätön uhkaavista katastrofeista?
VastaaPoistaSoisi joskus, edes yhden ainoan päivän ajan tiedotusvälineissä kerrottavan positiivisia ja toivoa herättäviä asioita.
Pitääkö ihmisen joutua murehtimaan asioita jopa kolmeen kertaan, etukäteen, h-hetkellä ja vielä jälkikäteen? Voihan olla, ettei se taivas koskaan putoakaan.
Delilah
Esitit vaikean kysymyksen, Delilah. Yleisesti voisin kai sanoa, että ei minustakaan lehdissä tarvitse ennustella asioita, joista ei tiedetä. Kunhan kerrotaan, mitä todella on tapahtunut, siis uutiset, ja mahdollisimman toteavasti, objektiivisesti.
PoistaTuntuu pelottavalta lukea vaikka siitä, että jokin planeetta on törmäämässä maapalloon muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Tai että maapallo tuhoutuu, jos öljyä porataan aroilta alueilta. Toisaalta en halua, että tuonkaltainen tieto salattaisiinkaan.
Kun mietin tuota positiivisten asioitten uutisointia, niin kyllä minun täytyy sanoa, että eniten minä halajan vain totuutta, olkoon se mikä tahansa. Omassa elämässäni ei ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavan järisyttävää tai surullista, mistä ei yli pääsisi, mutta olen oppinut sen, että on yksi asia, joka saa minut varuilleni: yltiöpositivismi.
Iines, ovathan positiiviset asiat ja tapahtumat myös tosia. Vietetäänhän tipatonta tammikuutakin, miksei siis päivää ilman negatiivista uutisointia? Ikävä tosiasia lienee, että me ihmiset tarvitsemme luettavaksemme myös surkeita uutisia, jotta muistaisimme olla tyytyväisiä kohtalaisen onnelliseen arkeemme.
PoistaDelilah
Delilah, hauskahan mukavista asioista on lukea. En minä sitä tarkoita, ettei niistä saa kirjoittaa. Täytyy kirjoittaa!
PoistaVain semmoinen ajatus oudoksuttaa, että hyvästä pitäisi kirjoittaa enemmän, pahoista vähemmän. Se on manipulointia, joka ei edistä hyvyyden voittoa.
Jos emme tänäänkään olisi saaneet lukea koraanikoulusta palanneesta 13-vuotiaasta pakistanilaistytöstä, emme tietäisi, että tämmöistä tapahtuu maailmassa ilman että poliisi edes suostuu tutkimaan tapausta. Tyttö oli raiskattu ja haudattu elävänä, mutta hän onnistui kaivamaan itsensä ulos. Uutisen ansiosta miehiä jahdataan nyt ja kansa on raivoissaan lapsen puolesta.
Minä haluan mieluummin tietää kuin uinua omassa onnessani.
Miksi Sinun tai minun tai jonkun Suomessa pitää saada tietää, että Pakistanissa raiskataan nuori tyttö ja haudataan elävänä? Haluaisin kuulla perustelusi, Iines. Voimmeko tietäessmme estää vastaavanlaiset tapahtumat siellä? Tai missään muuallakaan?
PoistaDelilah
Lähden siitä, Delilah, että vain tieto ja koulutus auttaa siellä, missä on riistoa ja ihmisoikeuksien polkemista. Jos asioista ei kirjoiteta avoimesti ja laajalti, sorto saa vastuksetta jatkua. Ellei tuosta tytön tapauksesta olisi kirjoitettu lehdissä ja levitetty tietoa maailmalle, poliisi ei olisi pannut kortta ristiin saadakseen miehet kiinni.
PoistaKaikki muutos lähtee siitä, että ensin asia tiedetään. Kuta useampi tietää, sitä suurempi paine on muuttaa asioita paremmaksi. Minusta olisi suoraan sanottu pöljää olla tietämättä totuutta asioista, vaikka ne olisivat kauheitakin. Aina voi auttaa jo sillä, että hengessään tai virtuaalissa tuomitsee teot, sillä näin jokaisen ihmisarvosta välittäminen menee perhosen henkäyksen lailla eteenpäin - tiedäthän perhosefektin?
Ei ole mahdollista auttaa konkreettisesti jokaista sorrettua ja kaltoin kohdeltua. Mutta siis jo asiasta puhuminen tai kirjoittaminen voi joskus antaa viitteitä sitä, miten auttaa. Joukkoliike on voimaa, ja sen edellä kulkee aina tieto.
En malta olla lisäämättä tähän, Delilah, että positiivisia uutisia lukee tietysti mielellään. Esimerkiksi tämänaamuisesta Hesarista luin tarkkaan jutun norjalaisesta vuoristokylästä, jossa aurinko pimenee kaamosajaksi niin, ettei laaksoon paista ollenkaan. Nyt vuoren rintelle on saatu monivuotisen kansalaiskeräyksen ansiosta suuret heijastavat peilit, jotka suuntaavat auringonvalon pimeään laaksoon. Riemastuttava ja toivoa luova uutinen.
PoistaAsiasta toiseen: Einesbaarin Kyyhkyihin kaivataan kommentteja. Eikö tätä kirjaa tosiaan ole luettukaan? Hallloo, Tapsa huhuili sinne keskustelua. Ja minä myös.
VastaaPoistaOlen hoitanut markkinointileiviskäni huonosti, kauhean harva taitaa huomata koko Einesbaari-blogia, vaikka se taatusti kelpaa kirjablogiksi siinä missä jokunen muukin. Tai ehkä vika onkin siinä, että blogi ei ole kovin kevyt. Moni kirjablogi on.
Hyvä blogi kauas kuuluu, paha paljon kauemmas.
PoistaMoni tietää kirjan hinnan, me punnitsemme sen arvon.
Ollos huoleti, Iinukainen, ei mikään planeetta törmää maapalloon lähi- eikä ihan kaukotulevaisuudessaan. (Sen sijaan jokin pieni asteroidi voi vilahtaa läheltä, tai jokin Oortin pilvestä tai Kuiperin vyöhykkeeltä karannut komeetta.)
VastaaPoistaMutta miksi muuten etsit niitä luottoaforismeja? Mitä halusit luoda tai luodata?
Nyt olet ihan ytimessä, Tapsa ja suorastaan huippuälykäs, kun kysyt tuota.
VastaaPoistaOikeastihan tämä juttu kiertää varsinaista aihetta kuin kissa kuumaa puuroa.
Lyhyesti sanottuna minua murehdutti tuossa se, että kehenkään täällä blogimaailmassa ei voi luottaa. Ne jotka ovat sinulle kauneimmin kirjoittaneet, pistävät sinulle jossain vaiheessa puukon selkään tai purjehtivat muualle.
Totta puhut Iines. Totta puhut. Puukkoa tule - jos ei omassa blogissa niin toisaalla. Sellaisessa minkä puukottaja varmasti tietää puukotettavan lukevan. Ja sitten palataan taas maireasti hymyillen kommentoimaan toisaalla tökittyä kirjoittajaa.
VastaaPoistaMutta - ihmiset nyt vain ovat sellaisia, jotkut. Enkä minä ole vainoharhainen!! Kait?
Toinen asia on se, että kommentoiminen näissä pohtivissa blogeissa on vähentynyt kauttaaltaan. Olen sitä miettinyt ja ihmettelen, mutta toisaalta huomaan itsekin vähän väsähtäneeni niin kommentoimaan kuin jopa kirjoittamaankin.
Oisko se aika aikaa kutakin, niinkuin ennenvanhaan sanottiin, vai mikä lienee. Kirjoitetaan me silti, se antaa suolaa ja sokeria.
AnnaY, minun piti jo eilen lisätä kommenttini perään, että en tarkoita pettymiselläni nykyistä meininkiä, joka on vallan hyvä ja ilahduttava, vaikka näyttää merkkejä keskustelun vähenemisestä, kuten kaikkialla tämäntyylisten puoliasiallisten hitaiden blogien piirissä. Se on yleinen kehityslinja. Mennään yhä enemmän lyhytviestintään ja peukutuksiin, sekä nopeaan surffailuun älylaitteilla, joita on kohta satoja erilaisia.
VastaaPoistaEn ole blogissani pyrkinyt valtaisiin kommenttimääriin, vaan kohtalaisen elävään keskusteluun. Määriin viittaaminen minun tavoitteenani on aina ollut ulkopuolisten höpinää. Olen itse ollut yhtä yllättynyt vilkkaudesta kuin suosion arvostelijatkin. Minulle riittää se, että lukijoita on jonkin verran ja keskustelu elää jollain tasolla. On mukavaa viestiä kirjoittamalla, kun puhuminen on vaikeaa, joskus mahdotonta.
En siis oikeastaan ole pettynyt blogin muuttumis- tai hiljentymisprosessiin - jotenkin kuulen muiden äänet, samoin omani, paremmin, kun kommentteja ei ole satamäärin. Hiljaisuus pysähdyttää ja tuntuu hyvältä, kunhan ei ole vallitseva olotila.
Se mihin pettymyksellä varsinaisesti viittasin, liittyy ihmisiin, jotka olen täällä aluksi kokenut läheisiksi, sielunkumppaneiksi tai herkästi tunteviksi ihmisiksi. Tietämättäni tehneeni mitään vääryyttä tai pahaa heille he ovat yllättäen jossain vaiheessa iskeneet puukon selkään ilkeillä arvostelevilla sanoillaan, tai ovat muuten vaan poistuneet sanomatta mitään. Tämänkaltaiset pistot ja hylkäämiset kestää kyllä, mutta sitä ei ihminen ymmärrä, miten nämä samat ihmiset toisaalla luovat itsestään hyvinkin humaania ja hyvää kuvaa.
Joskus sanotaan, että netissä ihmiset ovat yhtä ilkeitä kuin real lifen puolella. No, minulla on kyllä päinvastoin. Koskaan en reaalipuolella ole kohdannut sellaisia sanoja tai puukonpistoja kuin blogimaailmassa, jossa itse on mukana sieluineen päivineen, avoimemmin kuin reaalissa. Tämän avoimuuden vuoksi haluan pitää anonyymiteetistani kiinni. Nimellään kirjoittavat luovat aina omaa imagoaan, anonyymi luo sieluaan ja keskittyy asioihin.
Mutta siis, en tahdo valittaa. Enimmäkseen päivä paistaa harmaanakin päivänä. Joskus vaan tulee heikkoja hetkiä, jolloin kokee kaiken kurjuuden syvästi.
Tervehdys pitkästä aikaa!
VastaaPoistaOlen aika kurja blogikaveri: katoan pitkiksi ajoiksi (olen samanlainen irl). Toisaalta en harrasta pikkumaisuuksia tai selkään puukottamista, joten eikös nuo miinukset ja plussat ole yhteensummattuna ihan ookoo.
Yritän omassa vaatimattomassa elämässni taistella somettumista vastaan. En käytä naamakirjaa kuin harvoin (peukutan kerran kuussa)ja puhelimella soitan ja tekstaan vain välttämättömissä tilanteissa. Haluan olla läsnä, en älypalikan jatke.
On uskomatonta, miten ihmisiä painostetaan hankkimaan älypuhelimia. Aika harvalle se kuitenkin on ihan välttämätön. Ja älypuhelimen olennainen ominaisuus tuntuu olevan se, että voi olla jatkuvasti yhteydessä kaikkeen...virtuaalissa. Joku kolumnisti kirjoitti "olen nähnyt lapseni syntymän jälkeen vain älypuhelimen kameran kautta". Aika moni näkee koko elämänsä älypuhelimen kameran kautta.
hui.
Ironisinta tietysti on se, että kaikki kauhistuvat (olevinaan) siitä, että vakoilijat vakoilevat kun samaan aikaan ovat valmiita laittamaan turuille ja toreille ihan kaiken omasta elostaan.
Mutta tämä nyt on vaan tätimäistä ja vanhanaikaista jänkkäämistä. Oikeasti teknologia on ihanaa.
Kukas se siihen tupsahti samalla kun väsäsin ylemmäs Delilahille vastausta. Sari, jos sinä puukottaisit ylipäänsä jotakuta, söisin juuri ostamani ihanan löysän ja ison mustan villabaskerin. Ilman kostuketta. Etkä muutenkaan kohtele ihmisiä makeasti, vaan suorasti ja asiallisesti, ystävällisestikin. Tuommoinen viritys ei ole koskaan aiheuttanut ainakaan minulle puukoniskuja saati takanapäin ilkeilyä.
VastaaPoistaSitä minäkin kummastelin yhdelle, kun juuri älylaitteitse vaihdoimme kuulumisia. Että koko eläm ä pannaan esille ja vielä kuvitetaan se, ja sitten ihmetellään, että vielä vakoillaan. Eikös kaikkiea vierlä tiedätäkään?
PS Minun älylaitteeni on saatu, en ostaisi itse kallista tai uusinta uutta merkin vuoksi. Vähän liikaa kyllä minullakin on laitteen hiplaamista, kun siinä se netti on. Mutta hieman vähemmän kuin ennen.
Eniten minua aprikoittaa sielun myyminen markkinoille. Mitään ei voi netistä katsoa ilman mainoksia, jotka vilkkuvat joka laidassa ja tekstin päälläkin. Oikeastaan kaikki katsominen ja klikkaaminen on myyty. Kaupallisten televisiokanavien puolen tunnin ohjelmatkin katkaistaan kahdella pitkällä mainostauolla. Olenkin sirtynyt pääasiassa Ylen katsoja-asiakkaaksi. Eikö ihmisiä haittaa tuo jatkuva markkinahumu? Kukaan ei ainakaan koskaan valita alituisista mainoksista, jotka valtaavat kaikki laitteet ja kaiken median.
PS 2 Minua huvitti juuri yksi sähköpostiini tullut If-vakuutusyhtiön mainoskirje. F-Secure oli raakannut siitä valtaosan pois, mm. kaikki kuvat. En saanut kunnolla selvää, mitä If halusi minulle myydä. Pilli ja Pulla mökkikeikalla luki yhden poistetun kuvan päällä.
PS Sari, Oletkohan sinäkin joutunut Bloggerin supistetun kommenttilaatikon uhriksi, kun tuossa lopussa on niin paljon tyhjää?
VastaaPoistaEli kommenttilaatikon saa isommaksi oikeasta alakulmasta hiirellä varovasti vetämällä. Näkyy koko teksti.
Kelasin tuota laatikkoa vahingossa, juu.
VastaaPoistaJa samaa minäkin, ei ole sellaista palvelua, johon ilman mainoksia pääsisi.Luulenpa että ihan piakkoin kävellään itse kukin mainoskyltit otsassa.
On nimittäin muuten ihana ilma. Parikymmentä astetta ja aurinko paistaa, puut keltaisina. Pitää ottaa vapaapäivästä ilo irto ja lähteä ulos, kun aamupäivän "kehtuutti", kuten täällä päin sanotaan. (Luin yöllä, kun piti saada yksi kirja loppuun)
VastaaPoistaTäällä + 8, kosteaa, märkää, liejuista, jo hämärtyvää, Linnut eivät laula, eivät näy. Märistä lehdistä tippuu pisaroita mätään maahan.
PoistaNoh, olin silti ulkoiluttamassa kameraa. Yksi punatulkkunarttu oli pusikossa, otin siitä muutamia huonoja kuvia. Pitä päästä räpsyttämään.
Mutta siis, kaamos on laskeutunut hartioillemme eikä päästä kynsistään ennen kuin lumi alkaa valaista maisemia.
Ei tietenkään täällä päin vaan meillä itäsuomessa päin.
VastaaPoistaNoh, virtuaalisti olen aina Pohjois-Karjalassa.
Kun Sari sanoi parikymmentä astetta, minulle tuli mieleeni Tervon Laylan paras kohta. Se, jossa Laylan isä astui ulos taksista lumiseen Helsinkiin: "Jumala on hyljännyt tämän maan!"
VastaaPoistaLunta ei kyllä juuri tällä hetkellä ole. Ei edes täällä sisä-Suomessa.
Vaikka täällä on 90 prosenttia vuodesta hyvä ilma, aina löytyy joku, joka valittaa että on liian kuuma, kylmä, kuiva tai sateinen. Sanon aina että tietäisittepä---
VastaaPoistaEi ole kauhean ikävä pimeää ja räntää, pitää tunnustaa.
Lumi on ihanaa, kun se näkyy valkoisena kappana vuorten yllä.
- - valkoisena kappana vuorten yllä...
PoistaSinne sen voisikin sijoittaa. Vaan kun se on joka paikassa ja pahimmillaan estää ihmisen vapaan liikkumisen aurattujen teitten ulkopuolella. Lumikengät pitää hankkia, jos tahtoo vaikka metsässä käydä tai kulkea pellon reunaa. Väitänkin, että Suomen maisemat ovat 80-prosenttisesti käyttökelvottomat talvisin. Hiihtäminenkin tapahtuu nykyään cityissä olevilla koneen tekemillä latu-urilla.
Noh, siis onhan lumi ja talvi kaunistakin aikaa, mutta marraskuinen mähmäkaamos on syvältä.
Nykyään myydään taas erilaisia umpihanki- ja metsäsuksia, on mistä valita eri tarkoituksiin. Itseäni himoittavat sellaiset lyhyet ja leveät, nousukarvoilla ja teräskanteilla varustetut sukset.
PoistaJos ostais itelle joululahjaksi.
Vaimon mielestä minulla on jo tarpeeksi suksia, mutta mitä naiset näistä asioista muka ymmärtävät.
Samuli
En ole kuullutkaan nousukarvoilla ja teräskanteilla varustetuista himottavista umpimetsäsuksista. Kuulostavat miehiseltä keksinnöltä, jota meidän naisväen ei tarvitsekaan ymmärtää. Kunhan vaan nousukarvat eivät ole naapurin katista tai anopin puudelista.
PoistaOllos huoleti, keinokuidusta ovat karvat.
PoistaKeksintönä pitokarva on hyvin vanha. Ennen muinoin käytettin esim. hirvieläinten karvaa. Eli suksen keskelle pohjaan kiinnitettiin pitkulainen pala hirventaljaa karvat suksien peräpäätä kohti.
Samuli
Tämä on kyllä hyvin järkeenkäypä systeemi. Karvat haraavat vastaan ylämäessä, mutta luistavat alamäessä. Maalaisjärki on tässä uusiokäytössä.
PoistaLyly ja kalhu.
PoistaLyylikki, lylyjen seppä, Kauppi, kalhujen tekijä,
Poistasykysyn lylyä laati, talven kalhua kaverti,
päivän vuoli sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.
Sai lyly lykittäväksi, kalhu kannan lyötäväksi,
sauvan varret valmihiksi, sompaset sovitetuksi.
Saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.
Voiti voilla suksiansa, talmasi poron talilla;
itse tuossa arvelevi, sanovi sanalla tuolla:
"Liekö tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylyni lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista?"
Sanoi lieto Lemminkäinen, virkki veitikkä verevä:
"Kyll' on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa
tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista."
Lumesta tuli mieleen yhden afrikkalaisen kertomus siitä, että luuli ensilumen sataessa että jotain kauheaa oli tapahtunut, maailmanloppu vähintään. Ei ollut koskaan kuullutkaan lumesta, eikä kukaan ollut tajunnut varoittaa. Kun sitten näki että ihmiset kävelivät ulkona ihan normaalisti, uskalsi ulos itsekin. Onhan se lumi aika ihmeellistä.
VastaaPoistaKuutamo helmikuun pakkasissa on kyllä uskomaton elämys, sitä olen hehkuttanut monasti, vaikken itse niin sitä kaipaakaan.
Ensi lumi onkin hienoa aikaa. Lumi valaisee yhtäkkiä koko marraskuisen hämärämaiseman, saviset pellot ja tummat metsät. On kuin valot syttyisivät ulos.
VastaaPoista"marraskuinen mähmäkaamos on syvältä"
VastaaPoistaVoihan asian noinkin ilmaista ja tajuta. Itselleni nämä syksyn kaamoskuukaudet ovat parasta aikaa. Tutkin, kirjoitan, valmistelen, ja ensi syksynä taas julkaisen. Lokakuu meni niin nopeasti, ettei ehtinyt kalenterin lehteä vaihtaa. Marraskuun alku samaa menoa. En ole juuri ehtinyt netissä kommentoida tai olla edes sosiaalinen. Viisaammat hoitakoot sitä hommaa.
Tänään orava heitti minua kävyllä ja sinitiaiset olivat vähällä tulla lasista läpi. Aika tehdä jokasyksyinen Jäämeren-vierailu. Siellä on hienoa juuri nyt. Meressä on niin voimakas tuoksu, että se jää vaatteisiin ja tuntuu vielä kotona reissusta palattuakin.
Komppaan Kolehmaista. Oikein odotan taas marrasmyrrystä, että saan lopettaa viuhtomisen siellä täällä ja olla jonkin aikaa epäsosiaalinen. Tarvitsen aikaa latautumiselle ja loppusyksy on siihen mitä otollisinta. Kun sataa lumen, tuntuu, että on taas pakko - johonkin.
PoistaMinulle taas lumi tuo rauhan. Luonto vetäisee valkoisen huovan päälleen ja nukkuu yli pakkaskausien. Sen sijaan kevät on sietämätön. Silloin yleensä ilmaantuu monta "pakkoa". Kevät on levotonta aikaa, on kaikenlaista muutolintua ja puutarhassa rapisevat siilit. Sukulaiset alkavat soitella tapaamisista ja erilaisista juhlista. Sokoksen eteen ilmestyy tummia haitarinsoittajia, jotka eivät osaa soittaa. Siksi yleensä keväällä pistäydyn Atlantilla. Se ottaa kevätpakolaisen vastaan aina yhtä viisaana ja tyynenä. Ja jos siihen joku Kolehmainen sattuisi hukkumaan, ei meri reagoisi tipankaan vertaa.
PoistaJoulua minä inhoan. Jonkun Jeesuksen nimissä pakotetaan ihmiset ostamaan joutavaa krääsää ihmisille, joista he eivät edes pidä. Syödään sikaa, juodaan viinaa posket turvoksissa. Nuoret avioparit riitelevät, kun pitää päättää, kumman vanhempien luo mennään. Vanhat parit mököttävät, kun lapset eivät edes korttia lähetä, lesket, eronneet ja muut yksinäiset ovat monin verroin yksinäisiä, kun kuuseen pannaan valot. Kaikki tietävät, että joulukohna on saastaista pelleilyä ja teeskentelyä, mutta touhuavat mukana, kuka lasten, kuka äidin tai isoäidin takia. Isän takia en ole kuullut kenenkään menettävän joulunajan hermojaan. Kaikki tietävät, että isä putsaisi mieluimmin jouluaattona tallissa harrasteautonsa kaasaria.
Iän lisääntyessä syksyistäni on tullut hiljaisia. Ennen piti aina yrittää aloittaa jotakin uutta, se oli kuin kouluunmeno. Nyt saa vetää kaamoksen kaavun ylleen ja tehdä sen alla omiaan, mutta kevättä rakastan vuodenajoista eniten. Odotan kaikkia, jotka palaavat ja visertävät tullessaan, paitsi .. no, jätän sen nyt täs kuitenkin sanomatta, sillä onnekseni en asu Helsingissä.
PoistaAtlantilla.. voih!
Omalla kohdallani joulu on jo tosi pitkään toteutunut ilman suurempaa "kohnaa"( upea lainasana Kolehmaiselta.) Yksinäisyyttäkään en koe, sillä se on oma valintani. Saan mennä poikien perheisiin, jos haluan ja joskus haluankin. Toisinaan en halua. Joskus laitan pöydän kukkuroilleen ruokaa ja sitten me aikuiset herkutellaan kilpaa lastenlasten kanssa. Lahjoja en hanki aikuisille ja aikuistuville. Se oli elämää helpottava päätös aikoinaan.
Kun käy kolmen hentaarin lähikaupassa, huomaa kärryjen lasteista, miten yleenpalttista ihmisten elämä joulun ja yleensäkin juhlapyhien aikaan on. Tai, no, ei aivan kaikkien, mutta aika monien. Enkä sitäkään ole oikein koskaan ymmärtänyt, että ostetaan pakkolahjoja sukulaisille, ystäville, naapureille ja muutamille muillekin ja tuskaillaan rahanmenoa. Vähävaraisuudessa on puolensa. Hyvä opetus tämäkin.
Minä olen ostanut jo vuosikymmeniä kaikille - paitsi ihan pikkuisille - lahjoiksi niin jouluksi kuin synttäreillekin kirjoja. Helppo ja hyvä lahja, mielestäni.
PoistaHyviä kirjoja saa nykyään aika edullisestikin. Nytkin kirjamessuilta olisi saanut erinomaisia uusia kirjoja 2 e/kpl. Niitä oli satametriset kaukalot kukkuroillaan.
Eikä kirjan tarvitse olla uunituore - esim. Uuni on riittävän tuore edelleen, samoin mikä tahansa tämän vuosituhannen F-ehdokas. Suosikkejani ovat tosin tietokirjat. (Itsekin vihjasin toivovani isänpäiväksi Klapikirjaa.)
Tietokirjat ovat minunkin suosikkeja lahjaksi itselleni. Lintuoppaat, valokuvauskirjat, luontokirjat. Tosin monia tietokirjoja rasittaa älyttömön kallis hinta verrattuna muuhun kirjallisuuteen, joten en niitä yleensä kysyttäessä kauheasti viitsi sanoa. Ja lisäksi meikäläiselle ei kannata ostaa kirjaa, ellen ole sitä toivonut, kirjoja on liikaa huushollissa, ja olen ajatellut alkaa myydä niistä uusimpia kirpputorilla. Tietyt kirjat on, joista en luovu, suurimmasta osasta voin luopua. Toisaalta kun katson hyllyjä, moni houkuttelee lukemaan aina uudelleen. Mutta esimerkiksi jokin Laura Gustafsson, Virpi Hämeen-Anttila ja vaikkapa Anna-Leena Härkönen ja Paolo Coelho joutavat kiertoon.
PoistaTuo kirjan ostaminen lahjaksi muille edellyttää kyllä sitä, että tietää toisen maun ja tietää hänen lukevan, ja tietää lisäksi toisen kirjallisen maun. Entinen hyvä anoppini antoi minulle lahjaksi uskonnollissaarnavia kirjoja, jotka mm. antoivat vinkkejä vaimolle miehen tyytyväisenä pitämisessä.
Mitä tuohon jouluun tulee, se merkitsee minulle paljon, ennen kaikkea hiljentymisessä ja rauhan ja no, miksei, rakkaudenkin kokemisessa. Joulun sanoma ja tunnelma alkaa aina Sulo Saaritsin radiossa laulamasta Taas kaikki kauniit muistot. Kyllä se saa joka joulu kyyneleet silmään ja hartaan kiitollisen mielen, ja vie ajatukset lapsuuden jouluun. Tämä on joulun paras hetki: kaikki on valmiina ja rauha laskeutuu kotien ylle - jos sen annetaan laskeutua.
PoistaEn oikein ymmärrä sitä muodikasta trendiä, että jouluun valmistautumista nimitetään hössötykseksi. Ei kenenkään ole pakko mennä siihen mukaan, vaikka valmistelee joulua. Minulle joulu tuo aina mieleen kaikki rakkaat läheiset, joiden kanssa olen viettänyt joulujani. Lahjat ovat tietenkin kivoja, mutta sivuseikkoja tässä juhlassa. On hauska koristella koti lämpimäksi ja viihtyisäksi ja on ihanaa syödä hyvin läheisten kanssa ja nauttia siitä, että saa olla vaan kodin rauhassa ja kaikkea on yllin kyllin. Pyhinä voi sitten kestitä sukulaisia tai käydä itse kyläilemässä. Mitäs pahaa tässä kaikessa on?
Suomalaisilla on muutenkin liian vähän juhlia ja karnevaaleja. Vaikka kukin tyylillään. Jonkun mielestä vapun kännihuuruiset riekkujaiset ovat kivoja, mutta joulu on hössötystä.
Käväisepä, Iines, alkoholivalistajien omilla "Neuvoa antavat"-sivuilla tutustumassa alkoholin käyttötilastoihin. Eniten viinaa juodaan jouluna, seuraavaksi juhannuksena ja vappu on vasta kolmantena.
PoistaIhmiset siis eivät kestä joulua selvin päin. M.O.T
Tiesin kyllä tuon, ja olen sitä miettinyt ennenkin.
PoistaSelitykseni on se, että jouluna viiniä tai muuta juhlajuomaa ruokapöydissä nauttivat muutkin kuin suurkuluttajat. Esimerkiksi punaviinit ja punssit sekä terästetyt glögit tekevät kauppansa perheitten pöydissä.
Täällä Pikkukaupungissa huomaa selvästi, että jouluna Alkossa on vilskettä, ja siellä näkee harvinaisen näyn: mm. aviopareja yhdessä valitsemassa mieletöntä lastia hehkuviinejä ja muita. Edessäni jonossa on ollut lähes koko seutukunnan kirkkovaltuusto rouvapuolisoineen.
Yksi joulun alkoholin menekin syy on lahjat. Olen joskus itsekin kantanut asiakasfirmojen edustajille viinaa selkä vääränä. Ei ole yhtään liioittelua, kun sanon, että ison firman tärkeä ostaja vie joka päivä viikon tai parin ajan saamiaan viinaksia kotiinsa melkein yhden auton takakontillisen.
PoistaTämän unohdin. Puteli on tosiaan suosittu liikelahja, ja muillekin kuin työntekijöille. Joulukuun viinatilastoa lisäävät myös tietenkin pikkujoulut ja uudenvuodenvietto. En tiedä, lasketaanko niitä jouluviinoihin mukaan, joulukuun ainakin.
PoistaOlen joskus miettinyt, heittelevätkö oravat meikäläistä tahallaan kävyillä. Kerran minua heitettiin omenallakin paikassa, jossa oli vain isoja kuusia. Kun menin tutkimaan omenaa, se oli puoliksi nakerrettu. Omena viisti aivan vierestäni maahan ja tuli posahtamalla.
VastaaPoistaJoskus minäkin nautin siitä, kun tulivat pimeät illat ja sai käpertyä kotinsa uumeniin ihan rauhassa. Nyt kun min lla on latautumisaikaa ympäri vuoden, en oikein osaa kaivata enää tällaista armahtavaa pimeää lämmintä kodin syliä. Mutta siis ymmärrän hyvin tuon tunteen, ja etenkin jouluihmisenä tykkään kyllä siitä, kun keskellä kaamosta saa oikein häärätä kodissaan laitellen sitä ja sytytellä kynttilöitä.
Huoneissa en muuten koskaan käytä keskellä kattoa olevaa kirkasta yleisvalaisinta, vaan minulla on huoneen joka nurkassa jokin vanhanmallinen lamppu ja ne kaikki palavat häikäilettömästi illan pimeydessä.
Iines, kiitos mielipiteistäsi.
VastaaPoistaEn löydä uudelleen viimeistä viestiäsi (iloa ja valoa), joten jatkan vanhaa aihetta tähän.
Sensaatiohakuisesta kirjoittelusta ja uutisoinnista voi olla suoranaista haittaa. Se voi huomaamattamme vääristää myös maailmankuvaamme.
Yksityiskohtainen kuvaus tietynlaisista rikoksista julkisissa tiedotusvälineissä voi antaa jollekulle kimmakkeen kokeilla samaa.
Mikä muuten mahtoi olla pakistanilaistytön tarinassa se varsinainen uutinen? Sekö, että eriuskoiset miehet ovat raakalaisia? Vai se, että miehet ovat raakalaisia? Vai sekö, että raakalainen sentään ymmärsi pelätä tekonsa seurauksia? Tuskin se, että tyttö pelastui?
Ehkä uutinen oli lähinnä lehden täytettä, kun mainoksia ei ollut saatu riittävästi myytyä ja tyhjää tilaa piti jotenkin täyttää?
Ainoana "positiivisena" seurauksena ko. kirjoittelussa pitänee ajatella, että joku toimittaja tienasi sillä kakkorahojaan ja kasvatti samalla yhteistä veropottia.
Delilah
Kommenttini on tuolla ylempänä 2.11. klo 10.34.
VastaaPoistaUutinen oli se, että 13-vuotias tyttö raiskattiin ja haudattiin elävänä. Hän onnistui kaivamaan itsensä haudasta ylös ja ohikulkijat pelastivat hänet. Uutinen oli myös se, että paikallinen poliisi ei ottanut alkuun juttua tutkittavaksi.