Pari erillistä asiaa

15.9. Koulua on käyty kuukausi, ja jo muuan nuori työntekijä on alkanut oireilla astmansa kanssa, jonka sai edellisestä helsinkiläiskoulustaan. Hän sai lukukauden alusta siirron toiseen kouluun, jossa "ei ole" sisätilaongelmia. Jo alkusyksyn mittaan on ilmennyt, että sielläkin moni oireilee huonon ilman vuoksi. Nyt ääni ääni on mennyt käheäksi, mahdottomaksi puhua, ja poskiontelot ovat tukossa.

Jos kaikki Suomen home- ja bakteerikoulut korjattaisiin, kuntien talous luultavasti romahtaisi. Niinpä asioita priorisoidaan kuntapäättäjätasolla: uhrataan työntekijöiden terveys, ja samalla tietenkin useiden asiakkaiden. Sisäilmaongelmista vaietaan niin tarkoin, että sattuu traagisia kömmähdyksiä: astmaopettaja tullaan siirtäneeksi kouluun, jossa "ei tiedetä" olevan sisätilanongelmia, kun työntekijöiden sairastumisia ja vähäisiä tutkimustuloksia  ei kirjata yhteen paikkaan. Koulu ei ole siis todistetusti ongelmakoulu ilmanlaatunsa vuoksi.

Monissa kouluissa on tehty jonkinasteisia tutkimuksia, mutta jostain syystä tuloksia ei saateta aina edes opettajien tietoon, ennen kuin joku kysyy niitä.  Ja jos korjauksia tehdään, niitä tehdään myös kouluaikana, jolloin ilmassa saattaa leijua asbestipölyä ja jopa lasivillan hiukkasia. Tämä nuori muuten terve työntekijä on nyt vaikeuksissa: hänellä on työterveyslääkärin todistus, jossa on tarkat diagnoosit ja lauselma: työnteon tulee voida tapahtua normaalin puhtaassa huoneilmassa. Eikö työntekijällä ole tällaista oikeutta luonnostaan? Onko koulun henkilö- ja asiakaskunta  poikkeus?

17.9. Vallan toiseen asiaan, joka kummastuttaa pientä ihmistä. Lehdessä luki taannoin, että jääkiekkoilija Saku Koivu lopettaa uransa, mutta ei aio muuttaa Floridasta takaisin Suomeen. Samoin Teemu Selänne on lopettanut/ lopettelemassa uraansa, mutta asuu silti Kaliforniassa. Laulaja Paula Vesala on perheineen muuttamassa Kaliforniaan, ensin vuodeksi opiskelemaan, ja  jatkokin on tämän tähtilaulaja Rasmuksen puolison - ja koko perheen - suunnitelmissa.  Veroprosenttihan Floridassa ja Kaliforniassa on nollasta kymmeneen prosenttia. Kannattaa olla siis floridalainen tai kalifornialainen Suomen kaksoiskansalainen. Käsi sydämelle: kukapa ei haluaisi pitää palkkarahojaan itse? Lisää liksaahan oli jo marxilaisten motto, mikä on toki historiallisesti oikein ja ymmärrettävää. Kuitenkin: heidän tuli saada liksa, muiden hoitaa verot. Tätä pidetään vieläkin demokraattisen yhteiskunnan mallirakenteena, etenkin Ruotsissa, jossa on kyllästytty hyvinvointiin.

Veropakolaisia löytyy siis myös ihailtujen tähtien ja urheilusankarien joukosta. Meille on kuitenkin selviö, että vain Björn Wahlroos on suuri isänmaan petturi muuttaessaan ulkomaille. Mikäli Kimi Räikkönen tulee kohta tekemään selänteet, koivut ja wahlroosit, älämölö ei nouse, vaan asiaa pidetään itsestäänselvyytenä ja miestä edelleen suomalaisena sankarina. Kuitenkin  se suurin roisto, Wahlroos,  on eniten hyödyttänyt veroillaan suomalaista yhteiskuntaa. Onkin kiinnostavaa pohtia, mikä tekee Björn Wahlroosista vihatun veropakolaisen, kun muut oman edun tavoittelijat ovat edelleen sankareita.

(Valokuva Iines, Kiipijä syysmetsässä)

Satu koulukiusaajasta

Olipas kerran koulukiusaaja. Tai ei hän mikään koulukiusaaja ollut, vaan hyvä ihminen - voidaan kutsua tässä häntä Herttaiseksi. Eikä hän enää koulua käynyt, koska oli jo aikuinen. Viisaskin hän oli, ainakin kirjaviisas. Ja mikä parasta, hän oli äärimmäisen vaatimaton. Hän oli jopa niin vaatimaton, että puhui pienellä ja piipittävällä äänellä ilman intonaatiota - puhetta tuskin erotti läppärin  hurinasta. 

Jotakin muutakin kummaa hänessä oli. Hänen peräpäänsä nimittäin falskasi ja hän sai peesiinsä muutaman perskärpäsen. Tai oikeastaan - ja tätä hän ei koskaan kenellekään paljastanut - hän imi heidät peesiinsä päästämällä hunajatussauksia. Kärpäset huumautuivat ja sokaistuivat niin, että pystyivät lopulta toimimaan vain hunajan voimalla. Niiltä meni näkö ja kuulo, ja sillä haju oli niin voimakas, että se peitti muut aistit tyystin. 

Vaan ei hätiä mitiä, perskärpäsillä oli hyvä olla peesissä, niin kauan kuin hunajaa tuli. Ja sitähän tuli. Mitä enemmän kultamahlaa tussahteli, sen lyhyempi väli perskärpäsillä oli Herttaiseen. Ja mitä kitsaammin hunajaa tuli, sen pidemmäksi väli herttaiseen venyi. Herttaisen oli tällöin pakko löysätä hihnaa ja päästää entistä suurempi kultatuhnu. 

Eräänä päivänä Herttainen huomasi puiston penkillä kauniin kruunupään, jonka ympärillä pörräsi lauma ahkeria kuhnureita. Herttainen tunsi polttavaa kateutta. Millä kummalla mokoma rautahattu veti luokseen noin komeita kuhnureita, kun hunajan hajua ei tuntunut mailla ei halmeilla. Mokoma teeskentelijä, ainakaan kruunun kivet eivät olleet kristalleja. Eihän se osannut edes surista, vaan päästeli kurkustaan kummallisia lyhyitä älähdyksiä. Se ei ollut aito terve kruunupää, mokoma lasihely.

Niinpä Herttainen jäi seuraamaan tilannetta. Ennen pitkää hän huomasi, että kruunupäällä oli paljon vikoja, suuvian lisäksi varmaan jalkavika, kun se ei liikkunut penkiltä pois. Tai sitten se oli arkajalka ja sillä oli väärät mielipiteet.

Herttainen huomasi myös, että pari kuhnuria lennähti pohjoispuhurin myötä hieman etäämmälle. Niinpä hän singahti paikalle ja lähetti peräpäästään kutsuvan hunajatussahduksen pohjoiseen päin. Kuhnurien sieraimet levisivät. Herttainen hieroskeli käsiään yhteen ja töräytti lisää suloisen makeita hunajatössähdyksiä, yhden toisensa jälkeen. Kuhnurit luulivat kyseessä olevan taivaallisen konsertin, yksi luuli fadoksi,  ja toinen harppusooloksi, kukin makunsa mukaan. Tussahdukset olivat nimittäin taikatussahduksia, ne muuntuivat kuulijan mukaan tälle mieluisaksi taivaan mannaksi. Kuhnurit ottivat ja lennähtivät Herttaisen peesiin.

Vaan kotona Herttaista yhä kismitti. Hän alkoi laatia listaa, johon merkitsi kruunupään viat ja teki niistä sitten runon, parikin. Yksi runo pilkkasi kruunupään suuvikaa.
- Mikä se on,  kun on suuton mutta käsi käy, kuului arvoitus.
- Se on kurnupää, eikä nettitaukoa näy, oli vastaus.
- Mikä se on, joka käyttää kuhnureita hyväkseen, kuului arvoitus.
- No se on kurnupää, käyttää syödäkseen, oli vastaus.
- Mikä se on, joka puistonpenkillä elää? kuului arvoitus.
- No se on kurnupää, jolle vain penkki helää, oli vastaus.

Herttainen kävi heittelemässä säkeitä eri ilmansuuntiin kuhnureitten pariin ja jäi odottamaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kruunupää sen kun voi paksusti ja kuhnurit samaten.  Kukaan ei kuollut, vaikka Herttainen sitäkin toivoi. - Oi kun joku sille opettaisi, että lopettaisi, oli Herttainen kirjoittanut lappuun.

Herttaisen raivo ja aggressiokäyrä alkoi sitten nousta, se nousi ja nousi ja nousi kuin sirkuksen moukari-iskulaitteen viisari, kunnes kuului kova ja kapea poksahdus. Herttainen oli tussahtanut herttaisuuteensa ja hävinnyt jonnekin. Minne, kukaan ei tiedä, sillä murustakaan hänestä ei jäänyt kertomaan sitä.  Ehkä hän katosi kuin pieru, Saharaan. Sen pituinen se.


(Puuveistos Pyhä Mikael 1180-luvulta, Ahvenanmaa)

Ihmisiä on kuin muurahaisia

 4.9. Pikkukaupunki on ihmiselle hyvä paikka elää.  Kun menee pesettämään uuden autonsa tuttuun huoltopaikkaan, kassanainen riemastuu. Mekaanikko nousee  montusta ylös katsomaan uutta autoa; paikan pomokin tulee, onnittelee riemastuneena. Puhellaan pesun ajan monenlaista, miehillä ei ole kiire. Todetaan, että meikäläisen automerkki on vähävikaisempi kuin saksalaiset isot. 

On tullut käytyä samalla huoltamolla kaksikymmentäviisi vuotta,  ihmisen kukkeimmat vuodet. Samat tyypit ovat vaihtaneet  öljyt ja renkaat, tuulilasinpyyhkimet ja lamput, tietävät kulkupelieni historiat ja avrmaan muutakin. Mekaanikosta on kulahtanut harmaaksi, ontuminen on pahentunut, kassanainen on saanut silmäpussit  ja leiskuvan tukan, esimies korkeat ohimot. Esimies on entinen oppilas, joka on tullut luokasta ulosajetuksi lunttausyrityksen vuoksi. Ehkäpä juuri siksi hän tietyissä tilanteissa kangistuu ja alkaa puhua kirjakieltä. Leikkiä kuitenkin lasketaan ja yhdessä kauhistellaan, miten pesu voi maksaa yli kuusitoista euroa. 

Ruokakaupassa  on kohdattu  Maija, joka on käynyt rollaattorilla Ystävän kamarissa ja haudalla - mies ja poika ovat kirkkomaassa, olleet jo kymmeniä vuosia.  Koiran hauta on Jumalan hoidossa, ei yhdeksänkymppisenä enää kai kaikesta tarvitse huolehtia, etenkin kun ei näe  lukea tai katsoa televisiota. Eikä kirjontatöitä, jotka ovat  intohimo. Eikä sanaristikoita. Mutta kivaa kun on lämmintä taas.

Eilen on kohdattu Edla, se rollaattorinainen, jota August tarinassa pakenee - muistattehan tyypit? Edla istuksii pihakeinussaan.  Jos olisi August, sanoisi, että pihallaankaan ihminen saa rauhassa kulkea postiaan hakemassa, heti huudetaan istumaan ja joutavia juttelemaan, aikaa tärväämään. On kuitenkin laskettu ahterin Edlan keinuun ja mietitty, miten maitotuotteet kestävät  kassissa lämpimässä auringossa, kauempana pihamaalla, jonne ne tulivat lasketuiksi. Jos menisi ensin viemään ne kotiin pihan toiselle puolelle, pitäisi istua keinussa kauemmin. Nyt voi sanoa jossain vaiheessa, että maito happanee, pitää mennä. Vaikka ei tässä maitoa juoda vaan piimää.

Edlan keinusta poistuttaessa on kohdattu vielä entinen työtoveri pihalla. Hänestä August sanoisi, että turha plörisijä, jalat puutuu kun siinä seisoo ja kuuntelee. Toisaalta tämä ihminen on kiltti ja miehen tossun alla, mies kuuluu huutavan sille, pahastikin. Kuitenkin ihminen nauraa aina. Vaikka on sillä naama rypyssä, sanoisi August.


5.9. Olen taas penkonut isän arkistoa ja löytänyt hänen kirjeensä veljelleen, joka täytti 60 vuotta. Kirjeen mukana meni lahjaksi - ilmeisesti kovassa rahapulassa - kaksi valokuvaa veljesten lapsuudesta. Kuvia en muista nähneeni, ja hieman harmittelen, että ainoat kappaleet on annettu pois. Otos kirjeestä:

Kuva n:o I  Eikö äiti ole ilmeiltään lempeän kaunis, rauhallinen, kuin pesuettaan vartioiva emo. Tämä on mielestäni kauneimpia näkymiä, mitä äidistä voidaan saada. Hänellä on vihertävä sarssipuku, muistan sen hyvin. Isä-Akseli Wille-keisarimaisine viiksineen, tuikeine katsantoineen ja makkaramaisine housunpuntteineen on tärkeän näköinen herra, joka on komentanut vanhimman poikansa polviensa viereen. Tästä syystä varmaan johtuukin, että silmieni ilme on jollain tavoin "nööpö", alakuloinen. Aune kiukkuisine silmineen kallistelee, mutta sinä ressukka istut keskellä ihmetellen, mitä tämä kaikki on.

Kuva n:o II  Tässä sinä olet länkisäärinesi ja mateennahkaisine suolivöinesi, minä merimiesmallisine pukuineni näytän silmien ilmeestä päätellen vapautuneemmalta kuin kuvassa n:o I, näes minulla on vastuu sinusta. Aune on edelleen yhtä tuikea suurine nyrkkeineen, vrt. minun käsiini. Ihanteellinen ruumillisen työn tekijän prototyyppi, mutta pirullisen luonteen hormonit kai jo tällöin tekivät tehtävänsä. Jos katsot nämä kuvat jonkin arvoisiksi, hanki kehys ja lasilevy ettei kärpäset pääse paskalle.

Seuraavaksi saatan julkaista isän kirjoittaman kirjeen Suomen Yleisradion Herra Päätirehtöörille Helsinkiin. Siinä hän puuttuu radiokuuluttajien, ilmeisesti Kaisu Puuska-Joen,  huonoon ääntämykseen ja äidinkielentaitoon.