Orwell 1984 eli kun moraaliposeeraus vallan saa ja johtaa spektaakkeleihin

“Jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt. Ei ole muuta kuin loputon nykyhetki, jossa puolue on aina oikeassa." (George Orwell 1984)

Käykääpä joutessanne lukaisemassa Sanna Ukkolan harvinaisen selkeä artikkeli nykyajan noitavainoista: 

"Orwellin 1940-luvulla kirjoittamat ajatukset kuvaavat kaamean täsmällisesti tätä päivää. On hirvittävää nähdä, kuinka patsaita kaadetaan, kuinka ihmisiä irtisanotaan yksittäisten lipsahdusten takia, kuinka kirjoja kirjoitetaan uudelleen juuri kuten Orwell ennusti." 

Mukaan mahtuvat suomalaiset Eskimo-puikot, Uncle Ben's -riisipakkaus, Tuulen viemää -elokuvan poisto Netflixistä, patsaat Churchillista Mannerheimiin ja lukuisat toimittajien erottamiset Yhdysvalloissa sopimattomista tviittauksista tai kannanotoista. 

Ukkola osuu harvinaisen oikeaan tästä ajasta. Elämme moraaliposeerauksen aikaa, mikä näkyy vaikkapa eduskunnan eilisessä kansanedustaja  Juha Mäenpään syytesuojan poistamiskeskustelussa. 

Mäenpään puhe oli typerää, mutta ei olisi ansainnut tällaista spektaakkelia aikana, jolloin eduskunnalla on tärkeämpiäkin asioita hoidettavanaan. Jos joku teki virheen, se oli eduskunnan puhemies Eerola, joka ei heti huomauttanut edustaja Mäenpäätä puheen sopimattomuudesta. 

Eeva Biaudet sanoi eilisessä eduskuntakeskustelussa tuomitessaan edustaja Mäenpäätä näin:

"Kansanedustaja, joka käyttää väärin puhevapauttaan toisten vapauksien rajoittamiseksi tai hiljentämiseksi, hänen tarkoituksenaan on sulkea toiset ihmiset pois yhteiskunnastamme." 

Eli meillä ei nähdä malkaa omassa silmässä, koska tiettyjä tahoja saa automaattisesti hiljentää, vaikka rikos ei kovin mittava olisikaan. Meillä voisi tämän mukaan sulkea kansanedustajia pois julkisesta keskustelusta, jopa päätöksenteosta, jos hänellä on vääriä ajatuksia. Tälle tielle ei pitäisi lähteä edes Eeva Biaudet'n. 

On kovin helppoa sanoa, että ollaan suvaitsevia ja tuomitaan vihapuhe. Vaikeaa tuntuu olevan olla lankeamatta niihin itse.

Jussina

Oikein ihanaista vaan kaikille. Olkoon olonne kesän korkeana juhlana keveä kuin neidonkorennon pyrstö. Pysykööt kaikki vaivat ja mielen murheet kaukana teistä. Leijailkaat  viivähdellen yöttömässä yössä ja paahtavassa päivässä. Etsikää viileää varjopaikkaa ja asettakaa kehonne siihen, niin elimistönne sykkii kohtuullisesti, voimiaan säästellen. Onhan tuleva vielä monta hellepäivää, joista nauttia. 

Älkäät turruttako kehonne nestetasapainoa sopimattomilla juomilla, kuten virvoittavilla limonadeilla tai muilla sokeroiduilla liemituotteilla. Nauttikaat raikasta vettä ja keveitä lounasannoksia, niin selviätte paraiten kohden tuulta ja tuiskuja. Ne sieltä kuitenkin tulevat, jahka jussista selvitään.

Etsikää sopivaa seuraa, jos kaipaatte päiviinne sosiaalista täyteyttä. Muussa tapauksessa antakaa itsellenne armo kaikista velvoitteista ja hervahtakaa kunnolla ja täysin rinnoin. Katsokaa taivaan lintuja ja kedon kukkia ja olkaat kuin ne. Vielä laulaa leivo, vielä kukkii leinikki! Ette te ole sen kummempia eikä teillä ole sen enempää velvollisuuksia kuin niillä. Ei teillä kyllä oikeuksiakaan ole, sillä yhtä lailla sittisontiainen laulaa korressa kuin te kukkulan laella. 

Vai mitä?

(Valokuva Iines 19.6.2020)

Kesäpäiväkirja, sivu 1: Omenapylly

Olen elämäni ensimmäistä kesää kaupungissa näin myöhään kesäkuussa.  Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole hääräämässä mökillä, jossa paikat huutavat auttavaa kättä ja polut kaipaavat kulkijaa. Onneksi tuttu putkimies vuosikymmenten takaa,  äidin muinoin pestaama,  huolehtii nurmikon leikkuusta ja muista huoltotöistä siihen saakka, kunnes pääsen mökille. Kun hän aloitti työt meidän mökillä, hän oli haituvaleukainen poikanen, minua hieman nuorempi, nyt hän on huolestuttavasti harmaantunut ja kutistunut. Mistäs minä sitten saan apumiehen, jos hänestä aika jättää? 

Täällä kaupungissa huomaan kyttääväni naapurien elämää. Taloyhtiöön on muuttanut viime vuosina paljon vuokralaisia, joilla on erilaiset tavat kuin omistajaosakkailla. Yhtiön mittavat ja kalliit remontit ovat ajaneet useita omistajia myymään tai vuokraamaan asuntonsa ja muuttamaan itse muualle. Vanha rivitalo on rahasyöppö.

Niinpä seuraan nytkin kaihtimien lomasta  Kaljamahaa. Hän on nelikymppinen poikamies, joka istuu  pienen vuokrayksiönsa etupihalla matalajalkaisen hiiligrillinsä kanssa. Hiiligrillistä nousee mahtavat lieskat, sytytysneste haisee, sitten tuprahtaa savu, ja heti perään  mies asettaa ritilälle makkararivin. 

Miehellä on ylävartalo paljaana, ja muheva vatsa roikkuu verryttelyhousujen päällä. Hän kävelee jalkaterät ulospäin töpöttämällä, paljain jaloin, toisessa kädessä on kaljatölkki. Hänellä on homssuinen tyttöystävä, joka kaivelee lyhyttä mekkoaan pois pakaravaosta. Naisella on kampaamaton permanentti, kiloja on tuhdisti. Tupakka palaa. He puhuvat kovalla äänellä molemmat. 

Siinä he istuvat kaiken rivitalokansan silmien edessä ja grillaavat makkaraa hiiligrillissään,  juovat kaljaa ja siideriä. Heillä ei ole  näkösuojaa, kuten meillä kahden kerroksen väellä, meillä on  aidatut isot takapihat ja  osake on oma. Ja meillä on kaasugrillit ja kalan savustamot, joillakuilla on terassilasitusta. Vuokralapsiperheellä on tramppaa. Isä ja äiti polttavat, lapset pomppivat trampalla.

Kaljamaha on kiinnittänyt kukkasen roikkumaan tuuletustangosta, keltainen amppelidiana.  Tyttöystävä tulee pyörällään, Lidlin kukko-olutpakkaus pyörän tarakalla. Sarvesta roikkuu muovikassi. Hame on taas mennyt pakaroiden väliin.  Tyttöystävällä on selvästi omenapylly. 

(Jatkuu...)