Taidanpa ruveta päivittämään ahkerammin. Jos odottaa ahaa-elämystä, saattaa kulua viikkokin, kun uusi aihe elähdyttää edes lievään inspiraatioon. Katsotaan siis, mikä mieltäni tänään on liikauttanut, yksinäisessä mutta sopusointuisessa aamussani.Eniten minua ilahdutti sähköpostissa ollut kutsu Facebook-yhteisön ystäväksi. En tunne tätä virtuaalimuotoa, mutta se vähä mitä otin selvää, tuntuu erityisen koukuttavalta jo etukäteen. Että voisi perustaa omat sivut, oman blogin kuvineen, omalla nimellä ja reaalitiedoin. Että voisi uskaltautua tapaamiseen jonkin virtuaaliyhteisön kanssa.
Toisaalta jäin epäröimään sitä, miten paljon faktaa itsestä pitää panna julkiseen levitykseen. Tällainen tapa antaa itsensä kokonaan virtuaaliin tuntuu kyllä hyvältä, koska yhteisö on kuitenkin rajattu, kuka tahansa ei pääse käsittääkseni tietoja selailemaan, ellei ole itse jäsen oikeine henkilötietoineen. Kiusaamiset ja anonyymit kuittailut taitaisivat jäädä vallan pois? Tunnen suurta houkutusta liittyä, mutta mietin vielä kuitenkin. Kiitokset kutsujalle, tuntuu kuin kokonaan uusi virtuaalinen maailma voisi avautua Facebookin kautta!
*
Muut merkittävät tämän päivän asiat liittyvät luonnollisesti lehtiuutisiin, aamu kun on varhainen vielä enkä ole astunut jalallani ulos muuta kuin lehden hakuun postilaatikosta. Mainittakoon siis, että ilahduin myös syksyn ylioppilaskirjoitusten äidinkielen esseen aiheesta, sillä se on suoraan siitä maailmasta, jossa kirjoittajat elävät tiiviisti. Onhan lisäksi tutkimuksin todistettu, että television roskasarjojen katselu edistää älykkyyttä, toisin kuin usein luullaan. Olen sitäkin mieltä, että parempi lukea Seiskaa kuin ei mitään.
Omana heikkoutenani voin mainita vaikkapa Big Brotheriin lankeamisen, vaikka vierastan kaikkia muita tosi-tv-sarjoja. Ihmisistä toiset ovat toimijoita, mutta minä olen aina ollut se kärpänen katossa, joka tarkkailee käyttäytymistä ja reaktioita, ja tässä sarjassa sitä voi tehdä mukavasti omalta kotisohvaltaan. Tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti opettajanlapsi Henryn käytös, jota hän osoitti kasvattessaan Heli-lastaan. Jää vain kysymään, miten paljon opettajaperheen arjessa kuri on ollut läsnä. Olen aina miettinyt, että jos kuria tarvitaan, peli on kenties jo menetetty.
Lehdessä (HS 22.9.) oli lisäksi pari muuta uutista, jotka olivat mukavia lukea, siis kiinnostavia. Karhupesue, peräti neljä pikkukarhua ja äitikarhu olivat marssineet luontokuvaajan kameran eteen Kuhmossa. Oikein sykähdytti valokuvaajan puolesta! Mikä tilaisuus kuvata harvinaisen suurta pesuetta, kun yhdenkin karhun osuminen kameran linssiin on jo lottovoitto. Kauhavalla taas oli isä ampunut metson, joka hätyytteli hänen poikaansa koulutiellä. Isä saa syytteen metsästysrikoksesta, vaikka lintu oli hyökkäillyt jatkuvasti. Nyt kylässä kuohuu, kun osa on isän puolella ja kerää hänelle rahaa, jos sakot tulee.
(Kuvassa taiteilijoiden omakuvia)
Kaikkea ne saksalaiset keksivät.Mitä muta vielä kuin koko elämänsä ja korva? Ei taida paljon jäädä.
VastaaPoistaItselleni kävi tässä joku aika niin, että pelkän etunimeni perusteella eräs puolituttu löysi blogini ja sitä kautta sai lähetettyä sähköpostia. Joten kyllä toisaalta yhteyksien luomiseen riittää aika vähäinenkin info tässä nettimaailmassa.
VastaaPoistaNo minä olen joskus miettinyt, onko joku tuttu löytänyt blogini sattumalta, esimerkiksi entiset työtoverit tai muut tutut, vaikkapa tytär tai parhaat ystävät. Jotenkin en pidä ajatuksesta, koska olen täällä paljastanut itsestäni enemmän kuin real lifen puolella kenellekään. On kuitenkin paljonkin sellaista, jota ei halua kaikkien tietoon, kuten vaikkapa lapsuusmuistot tai traumat tai rakkauselämä.
VastaaPoistaYmmärrän arkuutesi. Vaikka itse en ole pahemmin "paljastellutkaan", tuntuu olo vähän alastomalta aina kun joku tuttu sanoo lukeneensa blogiani.
VastaaPoistaSiksi kai ihan automaattisesti sensuroin omista kirjoituksistani kaiken itselleni arkaluontoisen pois.
Ei kyse ole siitä, että pelkäisin toisten tuomiota, vaan pikemminkin samasta häveliäisyydestä, jota kokisin, jos joutuisin riisuutumaan muualla kuin ns. normaalitilanteessa (lääkärillä, uimahallissa, jne.) Sielullakin on intiimiytensä.
Totta, tuomioista minäkään en välitä enkä paheksunnastakaan. Sielulla on intiimiys, ja sitä suojatakseen useimmat varmaan haluavat säilyttää pienen verhon itsensä ja julkisuuden välillä.
VastaaPoistaSitä vaan jään pohtimaan, että mikä se on se mahti, joka kuitenkin viettelee kirjoittamaan omia intiimiyksiään puolinimettömästi tänne, viljellen todistettavia vihjeitä ja tuntomerkkejä, rasteja, mutta lakaisten kuitenkin jälkensä varpuluudalla hyvinkin tarkoin.
Jokin salainen nautinto tässä blogipaljastelussa on, ikään kuin heiluttaisi punaista vaatetta muille, mutta sitten vetäisi sen pois.
Toisaalta kehitys (minulla) johtaa kuitenkin yhä enemmän henriktikkasmaiseen suuntaan: tahtoo paljastaa kaiken omalla nimellään ja esiintyä vain itsenään ja antaa piupaut ihmisten mielipiteille.
Mitä härkätaisteluihin tulee, niin sonni on värisokea, vain liike härnää.
VastaaPoistaUseimmat nisäkkäät ovat värisokeita. Punainen vaate on varmaan tarpeellisempi ihmisille, jotka menevät katsomaan sitä eläinrääkkäystä. Minusta härkätaistelut tulee kieltää lailla. Julmuustraditioita ei tarvitse ylläpitää. EU:n tulisi puutua asiaan.
VastaaPoistaOikeastaan se taitaa kyllä ollakin niin, että mitä avoimemmin ja alastomampana itsensä tuo esille, sitä enemmän yksityinen muuttuu yleiseksi, yhteiseksi, inhimilliseksi, ja siksi se ei haavoitakaan intiimiä.
VastaaPoistaPaitsi että alastomuus vaatii rohkeutta.
Akh: pitäisi kai sitten muuttaa sitä sanontaa, että joku on kuin härälle punainen vaate.
" Näin liikkuvaa."
(Näin punaista)
Sari
VastaaPoistaNe otukset eivät ole edes kuohilaiita tai salvettuja, jotta olisivat hörkiä. Ne ovat sonneja ja pitäisi puhua sonnitaisteluista.
Erittäin kummallinen juttu on, että lehmä muuttuu kaupassa häräksi.
Aikoinaan, kun ravintolassa tilasi chatobrianin, sai lautaselleen luultavimmin neuvostoliittolaista hevosta. Nauta kuin nauta. Tuttu lihakauppias kertoi.
Yrittäkää nyt päästä tästä taikaisin iinenksen intiimeihin, jos päivän tekstissä pitää pysyä.
Oikeastaan se taitaa kyllä ollakin niin, että mitä avoimemmin ja alastomampana itsensä tuo esille, sitä enemmän yksityinen muuttuu yleiseksi, yhteiseksi, inhimilliseksi, ja siksi se ei haavoitakaan intiimiä.
VastaaPoistaKyllä. Kun puhuu yhdestä, avoimesti, karhean rehellisesti ja peittelemättä, puhuukin yleisestä. Tämä on minustakin kaiken tunnustuskirjoittamisen, päiväkirjakirjoittamisen ydinmissio. Kun puhuu häpeästään, se häpeä muuntuu inhimilliseksi raadollisuudeksi, siitä katoaa intiimiys, yksilöllisyys, ja samalla yksilö ottaa osansa ihmiskunnan sosiaalisesta kentästä, yhteisverkostosta. Juuri näin.
Tätä taustaa vasten kyseenalaistan auktoriteettien siteeraamiset useassa yhteydessä - yksityinen ja intiimi on yleispätevää, ja ihmisellä on parasta tietoa omasta intimiteetistään. Pitäisi luottaa tuntemuksiinsa ja jopa intuitioihinsa.
Olenkin joskus ja useasti miettinyt sitä, miksi kehnotkin sitaatit tuntuvat joidenkin mielestä antavan mielipiteelle arvovaltaa.
VastaaPoistaEn usko että kyseessä on pelkästään "jättiläisen hartioilla seisominen".
Ehkä joskus sitaatti tuntuu sanovan näpäkästi sen, mitä itse ajattelee, mutta useimmiten sitaatilla tuntuu olevan viesti: "kyllä minä nämä asiat tiedän, olen lukenut".
Nuorena arvostin lukeneita ihmisiä ehkä vähän liikaakin. Arvostan edelleen, mutta vielä enmmän arvostan ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet elää.
Siksi blogit, joissa näppärästikin ja ehkä huumorilla kerrotaan ei-elämästä, eivät kielen rikkaudestakaan huolimatta viehätä minua. (En nyt tähän hätään keksi esimerkkiä, ja ehkä parempi niin; tällaisiin blogeihin olen kuitenkin törmännyt)
Enkä tarkoita nyt sitä, että ihmisellä pitäisi olla jotenkin erityisen jännittävä tai aktiivinen elämä ulkoisesti, vaan nimenomaan sisäisesti. Kuulostaa kliseeltä, mutta niin se vaan on.
Tulipas huonoja lauseita, kun tein väliin muutoksia tarkistamatta muotoa. Mutta kai idea tulee silti ilmi..
VastaaPoistaA-KH: Nyt olen sekaisin:Onko lihakarja härkiä vai sonneja?
VastaaPoistaMieslehmiä ne mielestäni kyllä useimmiten on...siis nauta onkin sonnia. (Vai härkää?)
Ei kai hevosta kuitenkaan.
Hevosen pihvi on kyllä maukasta. Täällä ulukomailla sitä myydään ihan omissa hevosenlihakaupoissa. Rautapitoisena se on arvostettua.
Ratsastusta harrastanut tytär ei jostain syystä liity arvostajiin.
Minuakin riepoo siteeraamisessa Olen lukenut tämän –henki. Siinä seistään nimenomaan jättiläisen harteilla, tai mennään eteenpäin lainaratsulla.
VastaaPoistaSitäkin olen pohtinut, onko retorinen siteeraaminen sukupuolisidonnaista. Nimittäin ainakin täällä blogosfäärissä ja keskustelupalstoilla miehet ja miehisiä käyttäytymismalleja omaksuneet usein äärifeministiset naiset näyttävät tukeutuvan herkästi itseään viisaampien ajatuksiin, ikään se antaisi sanoille lisää pontta ja arvovaltaa. En tiedä, kertooko se oman itsenäisen ajattelun puutteesta vai kyvyttömyydestä.
En muutenkaan jaksa lukea keskusteluja, joissa aihe pilataan keskusteluttamalla kuolleita filosofeja tai elossa olevia tieteilijöitä sen sijaan, että annettaisiin oma panos aiheeseen.
Sinänsä arvostan tietämistä ja lukemista, asioista perillä olemista, jokaisen kiven kääntämistä. Kuitenkin - ei se mitä tietää, vaan se, mitä tiedoillaan tekee, muodostaa mielestäni ihmisen todellisen sivistyksen pohjan.
Rupesin oikein miettimään, milloin itse siteeraan. En tiedä olenko harvinaisen hajamielinen, ja siksi unohdan toistavani ajatuksia jotka oikeasti olenkin lukenut jostain, mutta mielestäni kirjoitan pääasiassa omia aivoituksiani, yritän pohtia asioita ihan omilla vehkeillä.
VastaaPoistaVaikka siitähän ei pääse mihinkään, että päivittäin luen lehdestä ja kirjoista juttuja, joita sitten möyhennän omassa päässäni. Jossain vaiheessa ne kai kompostoituvat omiksi ajatuksiksi, joitten alkuperää on mahdoton mennä sanomaan. Joskus tekee mieli kirjoittaa vaikkapa jonkun filosofin jutuista juuri siksi, että otan siten haltuun ajatukset, jotka minua kiehtovat.
Viimeksi muistan lukeneeni paljon Zizekiä, ja hänen ajatuksensa ovat takuulla vaikuttaneet omiini. Mutta ainakin hän on vielä elossa! :)
Kirjallisuuskritiikissäkin muuten pidän siitä, että kritiikin kirjoittaja kertoo vaikutelmiaan aivan kuin kirja olisi ensimmäinen maailmassa. On tietysti luonnollista löytää teoksille jonkinlainen kehys ja raami, selvittää niiden paikka kirjallisuudessa. Mutta liika vertailu toisiin teoksiin ärsyttää.
(ellei teos sitten ole ilmeinen kopio jostain aiemmasta)
Mainostekstit, joissa vedotaan tuttuuteen luettemalla joukko kirjoja, joihin teos jotenkin löyhästi liittyy...niin, ne eivät todellakaan minuun vetoa.
Ja kirjailijoiden nimeäminen tyyliin "Suomen Rushdie" (tuota nimeä tuskin kenellekään on annettu) on tympeää.
Minä loukkaantuisin, vaikka verrattaisi kuinka arvostettuun kirjailijaan hyvänsä.
Nuo kompostoidut ajatukset ovat kai niin hyvin suodatettuja, että omiksikin niitä voi jo kutsua. Minkäs sille mahtaa, että pohjimmiltaan ajattelee samoin, kuin joku sen ajatuksen kirjoihin vienyt. Ei taida olla sitä paitsi enää "vapaana" kokonaan ajattelemattomia ajatuksia?
VastaaPoistaUskon termeihin arkkityyppi ja myyttinen, jotka pitävät sisällään kaiken ikuisen kiertokulun ja toistuvuuden, eri muodoissa, mutta ydin samana. Kai se on ihmiskunnan ikiaikaista yhteistä pääomaa, jota kukaan ei voi nimiinsä ottaa? - Tässäkin mielessä luotan yksilön omaan ajatukseen jostakin. Yksityinen on yleispätevää suuressa määrin.
Iines, uskoisin, että kannattaa olla varovainen tuollaistenkin kiinnostavien ryhmittymien suhteen.
VastaaPoistaEi voi koskaan tietää milloin ja mistä päin maailmaa joku kaappaa koneen isäntämasiinan orjaksi.
Blogistanissa on yksi ainut ihminen, jonka kanssa olen myös mailaillut, ja hän tietää siis enmmän, tai niitä asioita minusta, joita ei välttämättä blogissani tule esiin.
Toisaalta voisin toki blogata omalla nimellänikin, niin suuria salaisuuksia minulla ei ole, että sen vuoksi piilottelisin nimimerkin suojassa, mutta ehkä on kuitenkin parempi varoa kuin katua. Nimenomaan juuri epämiellyttävien yllätysten välttämiseksi.
Toki monet ystäväni ja tuttavani tietävät blogini olemassaolon. Harva heistä sitä kuitenkaan lukee, vaikka olen mainostanut, ja innostanut omani ohessa lukemaan myös muita blogeja.
Kenties meissä bloggaajissa asuu pieni strippari, ja toisilla on enemmän, toisilla vähemmän yleisöä, mutta vähintäänkin muutama tirkistelijä :)
BB:tä itsekin joskus tirkistelen, ja ihmettelen!
Ei voi koskaan tietää milloin ja mistä päin maailmaa joku kaappaa koneen isäntämasiinan orjaksi.
VastaaPoistaLeonoora, minulla on 90-vuotias täti, joka varoittelee saksalaistunutta siskoani natsismin vaaroista, lentokonekaappauksista ja Euroopan tulvista. :D
No hämmästyin taannoin, nähtyäni tv-ohjelman, jossa asiasta informoitiin, eli siitä miten jokapäiväistä tuo muiden tietokoneilla ratsastaminen, käyttäjien tunnusten kaappaminen maailmassa on.
VastaaPoistaOmassa t-koneessakin oli omituisia häiriöitä äskettäin. Mm. tiedonkulku hidastui, modeemin valot vilkkuvat epänormaalisti jne.
No, syitä voi olla monia muitakin.
Herää kuitenkin heti pienoinen epäilys josko jo minunkin koneeni mukana suorittamassa tietämättäni hyökkäystä johonkin kohteeseen jossakin päin maailmaa, toivottavasti ei.
Tämä ei ole lintukoto, tämäkään :D
sitä varten, arvon naiset, on olemassa palomuuriohjelmat: ne ovat sitä varten, ettei kukaan kaappaa teidän konettanne. Suosittelen!
VastaaPoistaLeonoora, taidan kirjoittaa kaappauksista päreen.. sain idiksen, mutta katsotaan nyt.
VastaaPoistaAnnikki, meikäläisen kone on varsinainen Kon-Tiki. Olen aina purjehtinut pelvotta ja panostanut tykkeihin ja kanuunoihin, vaikka merirosmoista tykkäänkin. ;)
No pitäisi minullakin olla turvapelit ja vehkeet koneessa kunnossa, mutta edes ne eivät estä muka näitä tosi ammattilaisia.
VastaaPoistaYleisradion mykkyys kesällä oli yksi tällainen esimerkki. Samoin lahden takana patsaskiistan aikoihin.
No, en nyt sentään kyllä yöuniani menetä tämän asian tiimoilta :)
Totta Leonoora, tietoturva ei ole koskaan aukoton.
VastaaPoista"No pitäisi minullakin olla turvapelit ja vehkeet koneessa kunnossa, mutta edes ne eivät estä muka näitä tosi ammattilaisia."
VastaaPoistaPeriaatteessa näin on, mikäli kone on kiinni internetissä on siihen mahdollista murtautua.
Mutta koska nämä bottiverkkoja luovat eivät ole niitä kaikkein taitavimpia kräkkereitä (Tosin ne taitavammat myyvät omia ohjelmistojaan näille team eliteille jotka itse eivät juuri mitään osaa) niin mikäli kone on kohtuullisen hyvin suojattu siirtyvät he helpompaan kohteeseen, heidän on turha tuhlata aikaa suojattuihin koneisiin kun verkko on täynnä suojaamattomia.