Minulla on ystävä, joka pani käteeni kesällä kahdeksannen kirjansa, jota oli väsännyt pari vuotta yksinäisessä kammiossaan.
Olen makoillut flunssaisena sohvannurkassa, ja lueskellut nyt sitten tätä ystäväni palvelukustannetta, joka on astetta parempi versio omakustanteesta. Palvelukustanteessa ei makseta palvelusta eli kustantamon harjoittamasta markkinoinnista, vaan kirjan julkaisemisesta parituhatta euroa. Summa koostuu siitä, että kirjailijan tulee ostaa itse 85 kappaletta omaa kirjaansa, siis riihikuivalla (Pilot-kustannus). Yhden kirjan hinta on yli 20 euroa, siis jopa kalliimpi kuin vaikkapa kirjakerhon laatu-uutuus.
Mitä kustantamon tarjoamaan palvelumarkkinointiin tulee, se on lähinnä muodollisuus. Kustantaja toimittaa kappaleen kirjaa muutamalle lehdelle mahdollista arvostelua varten ja kirjastojen kirjavälitykseen mahdollista tilausta varten. Kumpiakaan ei läheskään aina kuulu, sillä niistä teksteistä, jotka läpäisevät palvelukustanteen seulan, eivät lehdet tai kirjastot useinkaan ole kiinnostuneita, ellei teoksella ole vaikka paikallisväriä, jolloin oman kunnan kirjasto tai paikallislehti voi kiinnostua teoksesta.
Ja miten suhtautua ihmiseen, ystävään, joka antaa sinulle palvelukustanteensa kuullakseen mielipiteesi ja joka sanoo, että kovaa kritiikkiä pliis. Mitä muutakaan kuin kovaa kritiikkiä voisi antaa teoksesta, joka on taiteellisesti täyttä sontaa ja jossa on vaikkapa tällaisia virkkeitä:
Hänen kätensä kohosivat äkisti suulle, josta kuului tuskainen parahdus.
Hänen suustaan valui hokema: oliko se todella hän, mieheni?
Raijaa alkoi heikottaa ja hän pyörtyi makuuhuoneen lattialle.
- Rakas vaimoni, mikä sinulla on? mies huudahti vaimeasti ja valahti kalpeaksi.
Jätin pois sen virkkeen, jossa tarjoilija hymyili välkkyvin hampain. Ja monta muuta samankaltaista. Enkä ole vielä antanut palautetta. Plussaa tulee kyllä sitä, että pala kirjoittajan suvun historiaa on siirretty tarinaksi kirjan muotoon. Se tarina vaan on tuskainen lukea.
Minusta omakustanteet ja palvelukustanteet ovat hädänalaisten ja hyvänahkaisten kirjoittajien riistoa. Julkaisukelvotonta potaskaa päästetään eetteriin ja siitä vielä rahastetaan ihmisiä ja herätetään turhaa toivoa julkisuudesta. Olen koettanut taistella tätä ajatustani vastaan jo muutaman vuoden, mutta perehtyessäni käsitteisiin omakustanne ja palvelukustanne näen niissä vain rahastuksen, en halua edistää kirjallisuuden laadukasta levitystä. Esimerkiksi Pilotin sivuilla ei ole määritelty missään kohdin yrityksen palveluideaa tai visiota, joka liittyisi kirjallisuuden edistämiseen. En halua tuomita omakustanteita, mutta mielestäni terapialla on kallis hinta.
Nämä ajatukset ovat sikälikin ajankohtaisia, että kirjoitan itse, editoin tarinaani varmaan kymmenettä kertaa ja kirjoitan joka lukemisella hiukan lisää. Tahtoisin toki sen julki, mutta jos se katsotaan pöytälaatikkokirjallisuudeksi, tyydyn siihen ja se on siinä.
(Maalaus Abraham van der Hecken)
Joku kirjoittajien nettiyhteisö olisi monelle tekstille kovakantista kirjaa parempi julkaisukanava. Lukijoita ainakin löytyisi helpommin.
VastaaPoistaAjattelin juuri samaa. Nettiin saa pramille vaikka kokonaisen kirjan, jos usko omaan tekstiin luja. Lukijakuntakin on usein suurempi kuin omakustanteilla.
VastaaPoistaAjattelen tätä asiaa siis suurena kusetuksena, kun ihmiset nyt kerran ovat niin himossaan nähdä oman nimensä kirjan kannessa. Onhan ihan kelpoisa liikeidea jonkun kerätä rahat siitä välistä.
Muistan taannoin osallistuneeni johonkin amerikkalaiseen runokilpailuun (olin mukana runokanavalla IRC:ssä ja joku yllytti)
VastaaPoistaYllättäen voitin! Siis mahdollisuuden osallistua kilpailun runoista kootun kirjan julkistamistilaisuuteen jossain ameriikoissa ja yhden (1) kopion kirjasta ilmaiseksi.
Annoin suostumukseni runoni julkaisemiseen tuossa hienossa kokoelmassa, mutta en nyt sitten tilannut sitä kotiin. En viitsinyt maksaa postimaksuja.
Kukaan ei ole niin helposti höynäytettävä kuin wannabe.
(-kirjailija, -laulaja, -näyttelijä, etc)
Oletpa joutunut hankalaan tilanteeseen. Jos sanoisit ystävällesi mitä todella kirjasta ajattelet, voit menettää ystävän. Ehkä olisi hyvä ohjata ystävä jollekin harrastajakirjoittajien estradille ja olla kommentoimatta hänen tekstiään lainkaan. (Tulee myös pakosti mieleen, että jos itse olisin kirjoittaja, tuskin antaisin kirjaani kenenkään ystäväni arvosteltavaksi.)
VastaaPoistaSari, juuri noin ihmistä on helppo höynäyttää, että voittaa mahdollisuuden osallistua johonkin, josta sitten pitääkin maksaa jotakin. Tällä en tarkoita, ettet olisi hyvä runoilija, sillä tiedän, että olet, koska kynäsi piirtää ajatuksesi niin vaivattomantuntuisesti ja kirkkaasti. ( - Älä suotta kiemurtele, niin se vain on.)
VastaaPoistaIines Jalokivi, juuri siksi olenkin aikaillut palautettani, koska minun on vaikea valehdella. Onneksi voin antaa sen kirjallisesti, sillä en näe tätä ystävää nyt aikoihin. Tehtävä ei itse asiassa ole vaikea, sillä tätähän minä olen työkseni tehnyt ja osaan kyllä kaivaa positiiviset puolet turhankin hyvin esiin. Se on vain hankalaa, kun tunnen halua sanoa, että täyttä p*skaa koko romsku, parempi kun olisi jäänyt julkaisematta. Kannattiko maksaa parituhatta euroa, että sai parit solmut sielustaan ulos, muutaman ihmisen luettavaksi? Säälittää ja tunnen kyllä myötätuntoa, mutta samalla minussa kuohuu jokin ei nyt raivo mutta suuttumus siitä, että pitää olla niin ahne näkemään oma nimensä kirjan kannessa, vaikkei ole kompetenssia.
Kuulostaa niin herkulliselta, että tekisi mieli ostaa tuo kirja :)
VastaaPoistaAnnikki, jos kyseessä ei olisi ystävän kirjoittama kirja, se olisi h-e-r-k-u-l-l-i-n-e-n ja toimisi mainona draaman näyttämönä. Voin vakuuttaa sinulle, että kun meikäläistä kuvataan kyseisessä kirjassa peitenimellä Päivikki, ei enää naurata.
VastaaPoistaPoliittisesti äärivasemmalle kallellaan ollut Päivikki näki varsin pian, ettei postissa työskennellyt Reino saanut lainkaan tyydytystä kirjeiden, pakettien ja lehtien kantamisesta, vaan se oli hänelle lähes päivittäinen alituinen kärsimys.
Vieläkö niitä huonon kirjallisuuden palkintoja jaetaan?
VastaaPoista"Vältä keskinkertaisuutta - ole reilusti huono!"
tavanomaisessa tekstissähän ei ole mitään kiinnostavaa (yleensä), mutta todella huonosti kirjoitettu ylisanainen outo rakennelma on mielenkiintoinen jo itsessään, kun voi pohdiskella sitä, että mitähän tällä on ajettu takaa ja millainen on vaimea huudahdus todellisuudessa.
Avasit silmiäni! Hyvä näkökulma tämä reilusti huono. Tartuin uudelleen tuohon kirjaan ja sieltä löytyy oikeastaan hyvinkin hulvattomia kohtauksia, kun katson tekstiä vieraan silmin. Tässä on kuvaus siitä, kuinka poika hoiti isänsä haudalle kiven ja poisti sen tieltä puuristiä:
VastaaPoistaHän ponnisti ylös, kumarsi ristin edessä ja ryhtyi kiskomaan sitä ylös syyssateen liukastamasta maaperästä. Se ei ollut kuitenkaan mikään helppo työ, vaan Reino kaatui monta kertaa maahan pitkin pituuttaan. Ja joka kerta tyhjin käsin. Hän joutui huhkimaan ainakin puoli tuntia, ennen kuin puunkappale suostui irtoamaan maasta. Hän tuupertui se sylissään mutaiselle ruohikolle.
Hyvä että autoit minua löytämään toisenkin hyvän puolen, Annikki, tyylien runsauden. Kirjassahan on yhtaikaa tragediaa ja komediaa, mustaa huumoria, itkua ja naurua, itseironiaa ja oman pienuuden satiiria. Voisin nähdä tämän kirjan dramatisoituna mykäksi elokuvaksi tai Kaurismäen tarinaksi.
On sulla iso soffa.
VastaaPoistaKuulehan a-k.h, sohvannurkassa makoilu on eri kuin sohvalla makoilu.
VastaaPoistaEnsimmäisessä vaihtoehdossa makoilija tukeutuu vinosti sohvan nurkkapäätyyn saaden siitä tuen puoli-istuvaan asentoonsa, kun taas jälkimmäisessä vaihtoehdossa makoilija on sataprosenttisessa vaaka-asennossa. Nih.
En kiemurtele yhtään, kun saan arvokkaita kehuja! Kiitos! :)
VastaaPoista(Arvokkaita siksi, että et ole ihan kuka tahansa;pidän sinua asiantuntijana.)
(Kilpailurunojen erinomaisuudesta en mene sanomaan mitään, luulen että kilpailussa karsittiin pois vain ne tönköimmät.)
Sari, olen lukenut päreitäsi ja kommenttejasi muistakin blogeista, ja joka kerran huomaan ihailevani mutkatonta ja merkillisen vaivatonta (ja älykästä) ajatuksenjuoksuasi. Olen vakuuttunut, että olet lahjakas kirjoittaja myös luovalla puolella. Huh, kun tuli kehuja, ihan itseänikin hirvittää, ettet luule minun nuoleskelevan - se vaara täällä aina on... :)
VastaaPoista