Vignettejä

Juutuin vignettiin. Piti nimittäin kirjoittaa päreeseeni Nuoren Suomen joulualbumista vuodelta 1904 poimimani Eino Leinon runo Sun vartes on kuin viinipuu ja panna sen kuvituksesi jokin kaunis vignetti kirjasta, jota olen tutkistellut ja lueskellut auringonpaisteessa.

Halusin kuitenkin varmistaa, mikä vignetti tarkkaan ottaen on. En löytänyt sanaa suomenkielisistä sanakirjoista, en englanninkielisestä, ja ranskalaisesta en olisi ymmärtänyt selitystä - sana haiskahtaa ranskalaiselle (tai italiaiselle).

Googlattuani havaitsin, että vignettejä onkin monenlaisia, kun siis itse vaistonvaraisesti tulkitsen vignetin piirrokseksi, joka on pienissä kehyksissä, tai piirrokseksi, joka itsessään on kehys. Usein tällaisia tapaa vanhojen kirjojen kuvituksissa.

Vignetti ei ole myöskään widget, johon sen myös hädissäni sekoitin ja joka on tuttu it-polvelle, vaan ei minulle kylläkään. Kehitysblogihan tarjoaa bloggaajille poimittavaksi widgettejä, mitä ne sitten ovatkaan.

Oletan siis, että kuvassani esiintyvä L. Onervan runon kehys muodostaa vignetin. Oikaiskaa, jos olen väärässä tai teillä on tarkka määritelmä tälle kiehtovalle sanalle! Vignetti esiintyy Googlen hauissa tarrojenkin yhteydessä, ja ikään kuin merkityksessä poletti, eli jokin vastakappale, joka työnnetään johonkin, jotta jokin toimisi tai sallisi toimia.

Mikä minut siis nyt ajoi vignettien pohdintaan? Minäpä kerron pitkän kaavan mukaan eli teen tästä kakistelematta slaavilaistyylisen takaoven kautta aiheeseen -päreen. - Aurinko ja runomieli saivat vignettien pariin! On nimittäin selvästi tullut kevät, sillä huoneisiini lensi jo eilen kärpänen ja piti minulle seuraa koko yön. Tosin itse nukuin makeasti, mutta kärpänen surisi puoliyön aikaa vielä ikkunalasissa, katseli ilmeisesti nousevaa kuuta enkä raatsinut lätkäistä kevään ensi airutta muusiksi. Sama kärpäinen lentelee nyt alakerrassa, ja tuntuu perin kotoiselta, kun tyhjissä huoneissa on elämää, talven jälkeen.

Otin myös aurinkoa yläparvekkeella, ja tunsin, miten kesakot kasvoivat nenän päälle. Haaveilin viinilasillisesta pienellä kukkapylväällä, joka toimittaa laskutilan virkaa parvekkeen suojaisassa nurkkauksessa. Ei ollut kuitenkaan viiniä, ei edes siideriä, joten tyydyin vain muistelemaan kevyen chardonnayn viileää makua. Ihminen ei tarvitse paljoa ollakseen onnellinen. Kohtuullisesti terveyttä, lämpimän auringonpaisteen pihanurkkaukseensa, pihapöydälle lasillisen kevyttä viiniä, ja aikaa raueta miellyttävään kiireettömyyteen.

Nyt asiaan! Sisään palattuani innostuin tutkimaan vanhaa huutokauppa-aarrettani, kokoelmaa Nuoren Suomen Päivälehden joulualbumeista, joita minulla on vuosilta 1902, 1903, 1904, 1905 ja 1906. Kokoelma on kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja kukin lähes parisataasivuinen albumi sisältää kirjallisuutemme merkkihenkilöiden sulkakynätuotoksia, runoja, tarinoita, puheita, kolumneja, taiteilijakuvauksia, poliittisia kirjoituksia sortovallan ja hallan uhatessa. Kirjoittajina ovat mm. Eino Leino, L. Onerva, Aapo Pärnänen, J. H. Erkko, Ilmari Calamnius, Volter Kilpi, Aino Kallas, Larin Kyösti, Kauppis-Heikki, Kaarlo Kramsu, Maila Talvio ja Arvid Järnefelt - vain murto-osan mainitakseni.

Päivälehden albumin etulehdellä on maininta, että kuvien ja vignettien piirtäjinä ovat mm. Venny Soldan-Brofeldt, V. Sjöström, Axel Gallén, Juho Rissanen, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Alb. Edelfelt - taas vain osan mainitakseni. Albumeiden kansien väliin on siis koottu mittaamattoman arvokas kokoelma Suomen historian kirjallista ja kuvallista antia - formaatti, joka nykyisestä kapea-alaisesta kulttuuritarjonnastamme tyystin puuttuu. Mainittakoon, että eräässä albumissa on Leinon Nocturnen ensi versio, joka poikkeaa joiltain osin nyt tunnetusta. Virkistävää lukea erilainen Nocturne.

Vigneteistä vielä sananen: ne ovat albumeissa tyyliltään jugendhenkisiä, art nouveau, niin kuin myös sanotaan. Yllä oleva piirros on suurin vignetti, mikä kirjoista löytyy, koko sivun (noin A5) suuruinen. Maksoin muuten noista albumeista Mynämäellä pidetyssä huutokaupassa silloiset sata mummonmarkkaa, kun nyt yhden albumin hinta Internetin verkkoantikvariaatissa on 120 mummonmarkkaa, eli 20 euroa. Koko sarja Nuoren Suomen joulualbumeita (1891 - 1940) näyttää maksavan 22 000 euroa edellisen linkin tiedon mukaan. (Edellisessä linkissä muuten pääsee tämän joulualbumitietouden pariin vasta klikkaamalla kyseistä kohtaa hieman alempaa.)

Missä muuten viipyy nykyisen Erkon talon vastaava vuosialbumi, johon olisi koottu tämän ajan kirjailijoiden ja runoilijoiden tuotoksia ja välilehtinä eri alojen kuvataiteilijoiden töiden kuvia ja runoihin ja tarinoihin tehtyjä vignettejä? Omat sadan vuoden takaiset albumini ainakin on luettu hiirenkorville ja suorastaan risoiksi. Miksi perinne katkesi? Sotavuosiin ilmeisesti ja pula-aikaan.

Kun tästä postauksesta nyt näyttää tulevan pitkä, kirjoitan tähän loppuun vielä yllä mainitsemani Leinon runon - en ole varma, missä kokoelmassa se on, tässä se kuitenkin on, alkavan kevään ja valon kunniaksi:

SUN VARTES ON KUIN VIINIPUU

Sun vartes on kuin viinipuu,
mi liekkiin mielen liehtoo,
ja rypäleenä pieni suu
mua kiihdyttää ja kiehtoo.

Mut kun ma huulin hehkuvin
sen juoda tahdon hurmaa
sa katsot silmin kirkkahin
kuin laps ja lausut: surmaa!

Ma kauhistun sun katsettas
niin suitsevaa ja suoraa.
Sa noudat vainen vaistojas
ja onnes ohjenuoraa.

Ma kuljen, eksyn, epäilen
ja joudun usein harhaan.
Tie veiskö kautta korpien
yön kuumaan yrttitarhaan?

Sun kuvas kasvaa ylitsein
kuin tuomi virran yli,
ja kunne luonkin katsehein,
nään suudelman ja sylin.

(Eino Leino)