Tässä on pari vuotta sitten otettu - hieman ylivalottunut ja toisaalta pimeä - kuva olohuoneeni yhdestä nurkkauksesta. Panen sen pramille toivossa, että tällainen kodin tyyliä kuvaava otos kertoo jotakin minusta, blogin pitäjästä. Pankaapa siis muutkin rohkeasti näytille sellainen kuva kodistanne, josta ilmenee asumisenne tyyli. Tai kuvatkaa tyylinne sanallisesti, jos kuva puuttuu. En haasta nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta seuraan kyllä blogeja, josko kotikuvia näkyisi lähitulevaisuudessa. - Yllätyittekö muuten kotini tyylistä? Vastaako se mielikuvaa Iineksestä? Tiukka moralisti? Kukkahattutäti? Ompelijatartason äikänope? Nämä viimemainitut olen ansainnut varmaan ihan ansaitusti hiljakkoin.
Kirjoitus- ja ikkunanurkkauskuvameemihän vuosi sitten oli tosi hauska ja kertoi paljonkin bloggaajista. Myönnän lopuksi, että olen vilpittömän kiinnostunut blogiskribenteistä ihmisinä, haluan tietää suosikeistani ja uusista tuttavuuksista aina vaan enemmän - minusta tässä ei ole mitään tirkistelynhalua, vain kiinnostusta ihmisiin. Ihmisrakkautta ja sosiaalisuutta kenties.
Sitten toiseen meemiin. Saara haastoi minut linkitysmeemiin, jonka säännöt kuuluvat näin:
A) Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla. (Juttuni on siis tuossa linkissä.)
1) Perhe
2) Ystävyys
3) Rakkaus
4) Minä itse
5) Mitä tahansa
B) Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään sama. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.
Selausteni mukaan monet ovat jo haastetut, ja lisäksi, minulla on sikäli erikoinen tilanne, että blogissani, huolimatta välillä valtaisastakin kommenttitulvasta, liikkuu etupäässä väkeä, joka ei nähdäkseni ole kovin meemihalullista, vaan aika tiukasti asialinjalla, tietyissä teemoissa. Osalla ei ole blogia. Haastan siis kaikki halukkaat vapaaehtoisuuspohjalta. Olen niin hassu, että tahtoisin kyllä lukea kaikkien tuttujeni tarinan varsinkin rakkaudesta, näin kevään korvalla.
No minä kyllä yllätyin. En tiedä mitä kuvittelin, mutta ihanat vanhat huonekalut ja tavarat eivät tullet mieleenikään.
VastaaPoistaJa hemmetti vieköön, sinulla on minun keittiön seinähyllyni. En löydä tuollaista mistään!
Ihania vanhoja huonekaluja on paljon enemmän, ja suoraan sanottuna upeampiakin. :) Olen aina ollut himona vanhojen talojen ja kartanoitten huutokauppoihin, antiikki- ja kirpputorimyymälöihin.
VastaaPoistaTuo puuunvärinen hylly on ostettu Lokalahden Klaarasta, joka on oikein unelmien antiikkiputiikki, piilossa maaseudulla, mutta sisältää aarteita.
Tämän kuvan järjestys on nyttemmin kyllä vaihdettu, ja tuo punavihreä renginkaappi on hieman putsattu, hellävaroen.
Erikoishimoni on aina kohdistunut vanhoihin valaisimiin, ja minulla on mm. muutama kaunis alkuperäinen hyvin vanha helmilamppu.
Taasko täällä sensuroit mielipiteitä jotka ei sinua miellytä? Sanoin etten yllättynyt yhtään. Täsmälleen mitä odotin ellei parodia siitä.
VastaaPoistaHeh, heti tartuin tuohon kuvameemiin.
VastaaPoistaJotenkin oma kuvasi ei yllättänyt lainkaan. En nyt tiedä odotinko mitään erityistä, kun en ole tullut pohtineeksi kenenkään polkkaajan koteja, mutta jotenkin olen mieltänyt sinut esteetikoksi enkä ollenkaan yksitotiseksi sellaiseksi.
Itsekin pidän vanhoista huonekaluista; nykyisessä kodissa niitä ei ole. Kesäkodissa sitten enemmänkin.
Minuun ne vetoavat siksi, että ne yleensä ovat sekä kauniita että käytännöllisiä.
Mitäs sanot makuuhuoneeni "buduaari"-lampusta?
http://i68.photobucket.com/albums/i38/ladybaffles/lamppu.jpg
Sari,
VastaaPoistakatsoin blogijuttusi - asut viihtyisän epäsovinnaisesti, minkä arvasinkin. :)
Tuo lamppulinkki ei nyt auennut tällä läppäri-kännykkäviritelmälläni, mutta koetan myöhemmin pöytäkoneella. Kai linkin osoite on oikea? Kiinnostaisi lamppu, sillä ne ovat heikkouteni.
Tris, minä en sensuroi mielipiteitä edelleenkään. Lue blogini sadat kommentit, ja katso niitä. Ainoatakaan asiallista kommenttia en koskaan sensuroi.
VastaaPoistalamppu
VastaaPoistaAaaaahhh Sari, mikä lamppu! Kerrassaan upea! Ole kiltti ja kerro sen historiasta. Onko se aito vanhus, vai uusvanha - oletan että se on vanha.
VastaaPoistaOlen havaitsevinani siinä art nouveau (jugend) -vaikutteita, tai sitten se on jopa puhdastyylinen. Eri maissahan tyylit ovat hieman erilaisia. Italialainen?
Iines,
VastaaPoistaSulle on privaatti viesti emailissasi.
Ei ole kunnon kirpparia. Olisi kyllä pienoinen kirjantikvariaatti. Ja että vain yksi nurkkaus iineksen romulasta. Pitkän elämän aikana kertyy tavaraa.
VastaaPoistaTuossa soikeassa taulussa taitaa lukea, että Jeesus on tämän kodin pää.
VastaaPoistaTuo lamppu on sinänsä mysteeri että olemme saaneet sen lahjaksi, eikä antaja tiennyt siitä oikeastaan muuta kuin sen, ettei halunnut sitä enää kotiinsa.
VastaaPoistaMinua siinä viehättivät nuo lasihelmirimpsut, ne tekee siitä niin kevytmielisen!
Jotain art nouveau-tyyliä olen minäkin siinä näkevinäni (kaaret ja kukka-aiheet) mutten sen usko olevan ihan niin vanha.
Sari, näkemättä on vaikea sanoa lampusta tarkempaa, mutta ellei se ole ns. uusvanha, se voisi olla 1900-luvun alkupuoliskolta. Se lienee sekatyylinen, mutta eniten vaikutteita on varmaan art nouveausta, eli siis jugendista, mielisuunnastani. Joka tapauksessa sillä on myös rahallista arvoa, joka mielestäni on kyllä toisarvoista kauniin esineen kohdalla. Itse panen mieluummin rahani kauniiseen vanhaan huonekaluun kuin vaikkapa matkaan. Kerran ostin mm. valtaisan vanhan piironkikaapin ja käytin siihen kaksi kolmasosaa kuukausi palkastani (eikä minulla ollut sukanvarressa mitään:) Siskoni asuu Saksassa, ja hänen perheensä on jossain vaiheessa kerännyt systemaattisesti tätä jugend-esineistöä talon täyteen. Joka lomiltaan Suomessa he palasivat jugendia laukuissaan ja ísommat huonekalut menivät perässä jälkirahtina.
VastaaPoista*
A-k.h, pyöreässä lasitaulussa lukee: Älä sorru elontiellä. Toisessa lukee näin: Kuin unta haihtuvaa on elo tää. Kolmannessa: Onnentoivotus parahin, sulle äiti rakkahin.
*
Peeär-mies, minäpä luen sen ja vastaan, sillä minullakin on sinulle sanottavaa.
Vasta muutama blogi sitten kävin lastuja lukemassa ja niistä saadun perusteella yllätyin sisustuksesi vanhasta talonpoikaisesta tyylistä.
VastaaPoistaTaulujen sommittelu ja valinnat eivät vastanneet blogitaulukuvissa olevaa tyyliä. Tämäkin oli yllätys.
Sanat ja sisustus eivät kulje aivan samaa uomaa.
Oikeastaan tyyli ei ole talonpoikainen, vaan muualla mieluummin sellainen tummahuonekaluinen viininpunaisin matoin ja verhoin, siis jonkun mielestä ehkä raskas. Tuo talonpoikainen puuhylly on tarkoituksella aulassa, keittiöseinällä.
VastaaPoistaTälle seinälle on kerätty siis lähinä kuvia, ei maalauksia. Nuo muutamat maalaukset ovat äidin kuolinpesästä kun en raatsinut panna niitä pois.
(Katson, saanko tähän yhteyteen vielä toisenkin kuvan vähän myöhemmin.)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSamuli,
VastaaPoistanyt hymyilyttää - olen käynyt ja tuhannesti. P. Virtanen on Ihodesta olevan nyt jo kuolleen sukulaiseni (merikaptenska Anni Jusu o.s. Virtanen) sukulainen ja mm. mökillä olevat kalusteet ovat P. Virtaselta - valtava klaffipöytä, joka täyttää puolet tuvasta, puutuolit, koristeellinen ootrattu koivupuinen vanha vaatekaappi jne. P. Virtanen on kuljettanut ravimatkoillaan tänne talvikotiini mm. sen vanhan puisen kirjoituspöydän, jonka kuvá näkyy tässä blogissa työnurkkausmeemin kohdalla. Samooin olohuoneen soikea ruokapöytä on Pentiltä.
Viime aikoina en ole enää käynyt kuin ehkä kerran kesässä, koska romun määrä on kasvanut mielettömäksi..
Niin ja, on minulla vielä Pentin puljusta ostettu vanha moniruutuinen kanalanikkunakin... En vain ole vielä keksinyt sille paikkaa. :) Ja paljon muutakin on.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOhoh, minäkin olen käynyt Anni-tädin Rauhankadun talossa, ja myöhemmin Töyryntiellä, siinä kaksiossa.. Anni oli muuten meidän mökillä, siinä vanhassa torpassa aina kesät. Hän puhui usein muistaakseni H:stä ja L:sta, lämmöllä. :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAnni-täti oli siis - mikäli nyt oikein muistan - äitini varhain kuolleiden vanhempien serkku. Hän vietti mielellään kesälomaa meren rannalla, nautti auringonkylvyistä, rusketti nahkaansa joka puolelta ja kävi mielellään uimassa. Hän oli harvinaisen iloinen ja elämänmyöteinen, maailman meriä nähnyt ihminen, jonka läsnäolo oli kuin aurinko.
VastaaPoistaMeillä oli häntä varten varattuna torpasta pikkukamari, jonka sängyllä hän veti päivänokosia ja odotti innoissaan, kun kanaa keitettiin isossa kattilassa. Hän muuten toi sen kattilan meille lahjaksi, ja se on minulla vieläkin kesämökillä. Kävimme usein eräässä kylän talossa, josta Anni osti meille kaikille mansikoita, joihin oli hulluna.
Siis - virtuaali onkin pieni, sillä on perin hassua osua sattumoisin yhteen tietämänsä (en toki tunne sinua, etkä sinä varmaan minua) ihmisen kanssa, joka kaiken lisäksi tulee sukuun jonkin kiekuran kautta.
Minusta tämäkin tapaus todistaa sen, että bloginimimerkkien takana ovat todelliset ihmiset omine elämänvaiheineen, henkilöt, joita voi jopa satuttaa virtuaalissa, henkilöt joiden kunniaakin voi joku loukata - vaikka muutama skribentti toisin väittääkin.
Kaikkea hyvää sinulle, Samuli, kaukainen sukulaiseni!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuli, vastasinkin viestiisi jo. Kiitos, kiinnostava blogi!
VastaaPoistaKyllä tuo ihan sinulta näyttää, tuo kotisi. Toisaalta olisin voinut kuvitella, että sinulla on hyvin pelkistetty js valoisa asunto. Oma kotini on täysin erilainen, mutta siitä en ole juuri kuvia julkaissut. Asun todella tavanomaisten sohvien ja lundia-hyllyjen keskellä, niissä ei ole mitään kuvattavaa.
VastaaPoistaOlen miettinyt, Iines J, että seuraava kotini (muutan isompaan kaupunkiin jonkin vuoden sisällä) on sitten se vaalea, valoisa, mutta tämä nykyinen on ehkä hivenen tumma johtuen huonekaluista ja runsaista tavaroista ja matoista. Ikkunoista tulee kyllä valoa, mikä on minulle tärkeää, ja asunnon kaksikerroksisuus luo ilmavuutta.
VastaaPoistaEn ole yllättynyt - en sitten laisinkaan!
VastaaPoistaSe kuva, jonka vuosien varrella olen sinusta saanut, vain vahvistui.
Joskus Nytin aikoihin löysit meistä paljonkin yhtäläisyyksiä, ja näköjään rakkaus vanhoihin esineisiin ja huonekaluihin on yksi sellainen...
Tulisit äitini kanssa toimeen varsin mutkattomasti, sillä hän tuntuu olevan prikuulleen kuin sinä! Itse olen saanut äidiltäni verenperintönä - paitsi rakkauden kirjoihin - myös intohimon kaikkeen vanhaan, jolla on tarina.
En nyt saa tähän nyt mitään kuvia, mutta mm. olohuoneessani on aivan valloittava lipasto, jonka isoisoäitini on teetättänyt puusepällä 1800-luvun lopulla (tekijä on kirjoittanut vuosiluvun lyijykynällä yhden laatikon taakse). Lipasto lahosi isäni synnyintalon ullakolla, kunnes ex-mieheni kunnosti sen.
Sieltä synnyintalon ullakolta pelastin joskus teininä myös isoäitini nyörilliset tanssikengät 1920-luvulta, sekä leningin samalta ajalta. Ullakolta löytyi myös katekismus, joka on varsinainen aarre.
Minulla on myös ikivanha mummini suvulta periytynyt kapiokirstu, jonka pappani oli (typeränä!) maalannut sisältä paskanruskeaksi joskus 60-luvulla. Nuoremman tyttäreni satojen pehmolelujen kotina toimii 1800-luvulta peräisin oleva sivustavedettävä sänky.
Sieluni hymyilee aina, kun näen jonkun muunkin arvostavan vanhoja tavaroita! :-)
Noh Nina, sinä käyt viittäkymmentä, äitisi todennäköisesti seitsemääkymmentä, joten enköhän minä sitten muistuta kuitenkin enemmän sinua kuin äitiäsi. Ja sinä itse muistutat ilmeisen selvästi itse äitiäsi.
VastaaPoistaSamoja kaluja tuntuu sin ullakin olevan: minullakin on vanha hääkirstu, vuodelta 1700 ja jotakin (en nyt viitsi avata kantta, koska läppärini lepää juuri sillä kirjoittaessani). Samoin noita puupunkkia eli sivusta + päästäkin vedettäviä on mökillä ja pihapiirin aitassa muutama kappale. Ja aitan ovessa on vain haka, jonka saa kätevästi ulkoapäin auki. ;)
Ah, olisi kiva listata kaikki aarteensa, mutta lukijat pitkästyisivät huolimatta omasta innostuksestani, joten antaa olla, ellei tässä nyt vielä tule sattumoisin puheeksi.
iines, taidat olla puolivälissä äitiäni ja minua, mutta se ei toki ollut pääasia; tunnut rakastavan vanhoja esineitä yhtä intohimoisesti kuin äitini.
VastaaPoistaHän suorastaan 'elää menneisyydessä', enkä koe sitä mitenkään huonoksi asiaksi tänä 'muovin valtakautena'.
Oma kotini on sekoitus modernia ja vanhaa (esim. muuten nykyaikaiseen kodinhoitohuoneeseni olen haalinut kirppareilta vanhoja silitysrautoja).
Toivon vain, että tulevat sukupolvet osaavat antaa heille jonain päivänä jääville esineille niiden ansaitseman arvon!
Tässä vielä linkki vanhaan vuoden 2005 kuvablogiini, jossa on muutama "taidekuva" tuon vanhan 1700-luvun kirstun kyljistä. Kuvissa salama valaisi värin todellisuutta punaisemmaksi, ja oikeasti kirstu on punaruskea. Samaisesta blogista löytyy myös kuva yhdestä näistä sivustavedettävästä jostakin paikkaa, jota en nyt tähän hätään jaksanut hakea..
VastaaPoistaIhastuttavan paljon tauluja ja muuta romua. Uskon että itsekin viihtyisin tuossa ympäristössä. Katselen mielelläni kuvia oikeista kodeista. Mutta minulla on aika korkea kynnys esitellä omia kotikuviani. Sinänsä hassua, kun olen blogeissani kääntänyt sumeilematta sieluni nurin ja kotini on mielestäni tosi soma. Jostain kai vain kulkee minulla intimiteettini raja.
VastaaPoistaNo, siis lasipäällysteisiä kuvia lähinnä on tuossa seinällä. Rakkaimmat taulut, maalaukset, ovat muualla. Tuo "romuseinä" vain kuvastaa tyyliäni enemmän: ei klassinen, ei hienostunut, ei yhtä tyyliä vaan koko kirjo, koska ei missään paikassa elämistä ja olemistakaan ole yhtä tyyliä.
VastaaPoistaOlen niin innoissani näistä vanhoista huonekalujutuista, että panen halukkaille vielä linkin vanhan kuvablogini joulukorttiin, jonka tein tuosta yllä mainitsemastani isosta piirongista, joka vei melkein koko tilini, tai siis oikeastaan lomarahani se vei kokonaan, sillä ostin sen elokuussa Raumalta. Se oli niin painava, että sitä sisälle tuovan kauppiaan piti mennä hälyttämään ohikulkevia miehiä avuksi, kantoliinan päihin.
VastaaPoistaTässä siis pala piironkia ja kotini varsinaista tummahkoa tunnelmaa.
Muuten ihan mukavan näköistä, mutta taulut voisit asettaa ylhäältä ja sivuilta samalle linjalle, niin näkymä olisi harmonisempi.
VastaaPoistaJuu, tiedän kyllä, että taulujen alareunan olisi hyvä muodostaa suora viiva jne., ja olen jopa samaa mieltä tästä sisustusnormista, mutta en ollut paikalla kun tytär asetteli taulukoukut ja kuvat seinälle.. Ne on muuten monesti pitänyt ryhmitellä jonkinlaiseen muodostelmaan ja siirtää maalaukset pois kuvien joukosta. Nyt kun mietin kodin ja kaupungin vaihtoa, en taida ryhtyä siihen enää, ellen sitten stailaa asuntoa myyntiä varten.
VastaaPoistanina = ännä = Jill More
VastaaPoistaNiin?
VastaaPoistaAnonyymi - juu-u. Kyllä. Näin on.
VastaaPoistaPettymykseksesi voin kertoa,että iines kyllä tietää kuka olen. On tiennyt jo pitkään, koska asian hänelle itse kerroin.
Kiitos kuitenkin - jälleen kerran - persoonaani kohtaan osoittamastasi mielenkiinnosta.
Se jaksaa aina lämmittää.
Terveisin,
Nina :-)
No, kertonee flegmaattisuudestasi? Itse en kauaa katselisi rauhattomasti aseteltuja tauluja. Epäilen, että onkohan vain tyttäresi asettelemia, jämptiytesi tuntien.
VastaaPoistaHöpö höpö.
VastaaPoistaAnonyymille vielä tiedoksi tuohon flegmaatikko-kommenttiin, että olen Hippokrateen typografian mukaan sangviinikko, en siis flegmaatikko. :)
VastaaPoista