13.4.2008

Matkalla muutokseen

Edellisen päreen keskustelussa oli puhetta hiljaisista hissukoista. Erään kommentoijan mukaan kaikki muut luokassa kiusasivat kaikkia, paitsi hiljaiset hissukat, joille oli tunnusomaista vain se, että ne vastasivat jos kysyttiin, jos aina silloinkaan, ja suorittivat tämän pakollisen toimenpiteen hiljaisella äänellä.

Sain keskustelusta sen käsityksen, että koska kaikki muut lapset kiusasivat kaikkia lapsia, hissukat olivat erikoisen huonoja, koska eivät edes kiusanneet ketään. Hissukkuus esti siis normaaliuden, ja teki kiusaamisen yleisyyden tavallaan hyväksytyksi.

Ymmärrän ajatuskulun, joskin siinä on jotain hyvin makaaberia. Tällä enemmistö tekee -kuvalla pystytään myös selittämään lasten ilkeys luontaiseksi piirteeksi, joka on kaikilla muilla paitsi hissukoilla, jotka lienee nitistetty kehdossa tai läpsitty konttausharjoituksissa hiljaisiksi.

Ihmisiä on jaettu monin tavoin persoonallisuusluokkiin. Useimmille tuttu lienee C. G. Jungin persoonallisuustesti ja persoonallisuustyyppien ryhmitys ekstrovertteihin ja introvertteihin, ulospäinsuuntautuneisiin ja sisäänpäinkääntyneisiin.

Huomiota kannattaa kiinnittää kummankin suomennetun termin loppuosaan. Sisäänpäinkääntynyt kuvastaa liikettä pois jostakin tai johonkin, kun sen sijaan ulospäinsuuntautunut kuvastaa valmista ja pysyvää olotilaa.

Onko tässä jonkinlainen arvoasetelma, vai onko analogia vain minun päässäni? Voisiko siis olla niin hassusti, että sisäänpäinkääntyneisyyden tilasta pitäisi kääntyä takaisin kohden ulospäinsuuntauneisuuden staattista olomuotoa, joka olisi normaalitila, ainakin toivetila? Minä en voi olla ihmettelemättä, miksi Jung olisi jakanut ihmisiä persoonallisuusryhmiin, jos toinen pääryhmistä siis ei olisikaan totta, vaan vain Keravan kaltainen väliasema ohikulkumatkalla kohti pääkaupunkia?

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että sisäänpäinsuuntauneisuus eli introverttius on staattinen olomuoto, jota ei pidä väkisin muuttaa toiseksi. Se että introverttia lasta ei hyväksytä sellaisena kuin hän on, on henkistä väkivaltaa, ja osoittaa, että lasta ei hyväksytä omana itsenään. Voin kertoa, että itseäni verrattiin hyvää tarkoittaen koko lapsuuteni reippaaseen ja vanhempaan ekstroverttisiskooni, ja käskettiin ottaa mallia hänestä. Minä olin kuitenkin se, joka oli perheen välkky, vitsinlaukoja ja tilanteiden pelastaja, luokan priimus, vaikkakin ujo ja aluksi hiljainen vieraassa seurassa. Opetin tämän reippaan siskon mm. lukemaan jo ennen kuin olin koulussa, ja sisko siis oli. Silti minua ei juurikaan arvostettu omana ujona persoonallisuutenani. Kaikki tämä muutosyritys tapahtui rakkaudellisesti, ja oli sanallista verbaliikkaa, jonka kyllä sisäistin hyvin ja häpesin itseäni ja tunsin huonommuudentunteita.

En ole siis koskaan osannut pitää esimerkiksi amerikkalaistyyppistä ulospäinkääntyneisyyttä millään tavalla tavoiteltavana piirteenä ihmisessä, päinvastoin. Istun mielelläni viisaiden kanssa tai ihan yksinkin varjossa, joskin makoilen mielikseni myös auringossa laiturilla. Tuulessa lentelevät sudenkorennot ovat joskus mieluisinta seuraa, sillä minullahan on koko maailma mukanani siinä laiturilla. Osaan nimittäin ajatella, ja tarvittaessa kirjoittaa.

Lopuksi: Bloggaajiakin jaettiin muuten Jungin ryhmiin vuonna 2005, ja todettiin, että suurin osa meistä taitaa olla introverttia hissukkaosastoa. Ei ihme, että minäkin Jungin INFJ-tyyppinä viihdyn hyvin täällä. Kenties teen testin jonain päivänä uudelleen nähdäkseni, olenko kohta jo pääkaupungissa, vai vielä Keravan asemalla.


71 kommenttia:

  1. No, ymmärsit minua väärin. Minä en liitä termiin "hiljainen hissukka" mitään negatiivista. Se on vain kuvaus ihmisestä, joka on hiljainen ja hiukan arka ja syrjäänvetäytyvät. Enkä oikein keksi, miksi hissukat muka olisivat huonompia kuin muut, koska eivät kiusanneet - eikö se tekisi heistä pikemminkin _parempia_ kuin muut?

    "Ymmärrän ajatuskulun, joskin siinä on jotain hyvin makaaberia. Tällä enemmistö tekee -kuvalla pystytään myös selittämään lasten ilkeys luontaiseksi piirteeksi, joka on kaikilla muilla paitsi hissukoilla, jotka lienee nitistetty kehdossa tai läpsitty konttausharjoituksissa hiljaisiksi."

    Jos sinä ajattelet hissukoista näin, ok. Itse olen aina ajatellut, että toiset vain ovat luonteeltaan hiljaisempia, enemmän omissa oloissaan viihtyvämpiä, tyynempiä ja rauhallisempia. Ilman, että heitä olisi millään lailla läpsitty sellaisiksi, vaikka ei sekään mahdotonta ole.

    VastaaPoista
  2. Ok, asia selvä Arawn. Kiitän sinua päreen aiheesta, sillä olen usein pohtinut tuota introvertti - ekstroverttiarvostusta.

    Ekstrovertti kun nyt nähdään oikeana persoonallisuustyyppinä, ja introvertti jollakin tapaa vääränä, korjattavana. Olen aina ihmetellyt sitä.

    VastaaPoista
  3. En oikein tykkää luokittelusta ja lokeroinnista ihmisten suhteen. On tieteskin kiva lukea itsestään (ENFJ) seuraavaa:

    "In general, ENFJs are charming, warm, gracious, creative and diverse individuals with richly developed insights into what makes other people tick. This special ability to see growth potential in others combined with a genuine drive to help people makes the ENFJ a truly valued individual. As giving and caring as the ENFJ is, they need to remember to value their own needs as well as the needs of others."

    VastaaPoista
  4. Minua hämmentää hieman se, että muistelen saaneeni samaisesta testistä myös tuloksen E + jotakin, siis ekstrovertti, kun tein se uudelleen jonkin ajan kuluttua. Kaksi ensimmäistä kertaa tuotti kuitenkin tuon introvertin INFJ kun vastasin mahdollisimman kyynisen rehellisesti.

    Aion tehdä sen vielä kerran, kolmen vuoden tauon jälkeen.

    Luokittelulle emme mitään voi, ja oikeastaan, sen voi jopa unohtaa ja puhua vain siitä, miksi ulospäinsuuntautuvaa ihmistä pidetään parempana kuin sisäänpäinsuuntautuvaa.

    VastaaPoista
  5. Minä olen ollut eloisa, ekstrovertti, spontaani ja aina iloinen. Olinko silloin peräti persoonaltani vai E-sorttia? I doubt. Mutta ujo en ollut ikinä vaikka arka olin aina. Miten nämä sitten pitäisi selittää? Nykyään kun on auktorsoituen raiskattu uudelleen ja uudelleen kunnes oma usko ja toivo ja elämänilo on täysin viety (jotta muut saavat oppia jotain he eivät päästä irti ennenkuin luut näkyvät revityn nahan taustalla) niin voidaan sanoa, että olen introvertti.

    Mutta tämä on täyttä roskaa. Minä edustan luultavasti jotain siitä väliltä mutta kun Jungia ei pidä lukea myöskään ihan näin kuten ollaan keksitty. Minä pidän näitä testejä lähinnä roskana. Oman pro graduni osalta haastattelin mm tunteiden puhumisesta ja moni näistä rehellisistä haastattelvista
    kertoi minulle aivan muuta. '

    (Olivat ihmisinä läpikäyneet omassa rekrytoinnissaan monet juuri rehellisyyteen liittyvät testit vaikka tietysti sielläkin on niitä, joiden elämä ON valetta ja sen takia suu näyttää puhuvan totuutta ja silmät ja avoin nauru säestävät tätä ns. totuutta ja silti ovat täysin falskeja, mutta se on toinen juttu).

    Minä sain kuulla miten hekin näkivät itsensä sekä että introina että extroina. Näkivät, että ajattelevat ekstrovertisti ja käyttäytyvät introvertisti. Niin voisi minustakin sanoa. Nämä testit ovat vaarallisia ja vääriä sillä niiden avulla USKOTAAN että tiedetään etteikö tule "vääränlaista ihmistä" sisään.
    Se on puppua. Minunkin elämässä oli ensimmäinen osa puppua (vaikka oli kivaa) ja nykyinen osa sikäli puppua ettei ole enää milloinkaan kivaa tai iloista vaan pelkästään surua ja kuoleman odottelua. Enkä ole edes depressiossa, taas nukuin aivan hienosti koko yön ilman mitään pillereitä. En ole ikinä käyttänyt pillereitä.

    Olen terve. Olen vain täysin kaiken ulkopuolella, sen takia, että ihmiset eivät kunnioita toisia ihmisiä vaan tarraantuvat kaikenlaisiin testeihin ja niistä yrittävät saada jotain selvää. Näin sitten oikea ajatus pysähtyy.

    Näitä coacheja meillä on pilvin pimein: rikkovat enemmän kuin eheyttävät vaikka raha heistä pitää ja he pitävät rahasta. Niitä on nähty. Minunlaisia aitoja osaajia ei päästetä edes mukaan maailmaan koska maailma on täynnä näitä turhia testejä, joiden avulla diskurssit sitten rikotaan tai nostetaan. Politiikan mukaan.

    Sitäpaitsi pikkupoikien "kiltteys" voi olla paskamaisuus potenssissa: kaikista v*mäisin tyyppi istuu luultavasti hiljaa kun muut puhuvat ja keittää omat yhtä v*mäiset strategiat siinä sitten muille. Nauttii sadismissaan kun saa kaadettua ihmisiä. Hiljaisuus ja kauniit silmät eivät ole tae mistään. Eikö sitä sanotakin, että hiljaisissa vesissä uivat suurimmat kalat.

    Reipas holtittomuus on tae terveestä ihmisestä: kaikki muut ovat seksuaalisesti (identiteetin) osalta jotenkin vaiennettua ja se sitten heijastuu kaikenlaisina komplekseina.

    Ihminen on luotu sosiaaliseksi ja sosiaalisuus pitäisi olla itsestäänselvä. Sanalla sosiaalisuus en tarkoita vitsiniekkaria, joka on kuten minä yksin vitsien välissä vaan normaalia muista ihmisistä kiinnostunut.

    Ihminen joka on yksin on joko a-sosiaalinen tai kuten minä ulossyöty muitten hyper-sosiaalisuuden takia. Ei itse kestä muita tai muut eivät kestä itseä. Samalla kyse ei ole tämän uhrin omasta "viasta" vaan sosiaalisesta balanssista.

    Molemmat ovat identiteettien osalta väärät sillä molemmissa on kyse vinksahtaneista ja kompleksisesta tyypistä mielestäni. En muista onko teoriaa tälle vai olenko itse päätellyt. Nyt nämä ryhmät, jotka lukevat kaiken mitä olen kirjoittanut (siitä tulisi jo monta kirjaa, ehkä 5 kirjaa määrän mukaan) voivat taas haistaa rahan ja luoda itsestään tärkeitä ja mennä nokka pystyssä tuolla ulkona ja päteä.

    Pätekää siis pojat, ettei hukka peri.

    VastaaPoista
  6. "Ekstrovertti kun nyt nähdään oikeana persoonallisuustyyppinä, ja introvertti jollakin tapaa vääränä, korjattavana. Olen aina ihmetellyt sitä."

    Tässä on selviä kulttuurieroja. Havaintojeni mukaan anglosaksisessa maailmassa introverttiyttä pidetään epänormaalina ja ekstroverttiyttä tavoiteltavana, mutta muualla asetelma ei liene lainkaan yhtä selvä.

    VastaaPoista
  7. http://www.ratical.org/many_worlds/PoL.html

    näitä on yritetty ennenkin ja aina ollaan sitten ajan mentyä ohi peitetty nimet muiden vastaavien ihmisten nimiin. Näin Ron Miller joutui sekoitettavaksi Disneyn Ron Millerin kanssa...ja taas bisnis kukoisti eikä mikään turha koulu tullut sitä pilaamaan...

    Näinhän ne minuakin hiljensivät ja käyttivät nimeni nostaakseen mieheni, joka on tuollainen "hiljainen ja kiltti". AINA VOI KÄÄNTÄÄ ASIOITA ja SEN HE TIETÄVÄT.

    Älä kysy ketkä "he" ovat sillä siitä nousee pian vain uusi maailmansota. Katsotaan vain asia ja tehdään asialle jotain. Jättäkää syyllisten etsiminen; ei kettukaan ole syyllinen sille, ettei mene tien päältä jos vain pääsee alta.
    Ne ovat oikeita persoonallisuusominaisuuksia, joita sen sijaan pitäisi oppia myös testaamaan: How queer ja Queer ei ole synonyymi Odd ja Strange sanoille vaan kieroudelle: Screw personality disorder.

    Olisi aika löytää tämäkin ns. silmiä räpyttelevä kieroilija, joka nyt vielä kaiken lisäksi näyttää persoonallisuustesteissä putipuhtaalta ja on suurin sika juuri siksi. Pääse kuin koira veräjästä joka kerta.

    VastaaPoista
  8. Anglosaksilaisissa maissa pyritään hiljaisuus todellakin täyttämään pienellä puheella, ja puhumattomuus voidaan tulkita epäkohteliaisuudeksi.

    Suomessa on jossain määrin toisin, mikä johtunee mm. maantieteellisestä rakenteesta, pitkistä metsätaipaleista ja harvasta asutuksesta, jota muut eurooppalaiset jaksavat aina hämmästellä. Suurin osa suomalaisista asuu todellakin muualla kuin Kehä kolmosen tihentymässä.

    Minusta vaan hiljaisen lapsen muuntoyritykset enemmän puhuvaksi ja hymyileväksi ovat sokeutta nähdä se tosiasia, että kaikki eivät ole samanlaisia, kaikkien ei tarvitse puhua vuolaasti ja nauraa, kun marionettia liikutellaan. Kyllä lapsi huomaa nämä muuntoyritykset ja sen, että hänessä on siis jokin vika. Ihan sama kuin se, että vilkasta ja puheliasta lasta estettäisiin puhumasta niin paljon tai nauramasta niin kovalla äänellä.

    Perimmältään kyse on opituista signaaleista. Nauru ja puhe ovat merkkejä, joista tunnistaa yksilön vaarattomaksi tai mukavaksi. Jos näitä merkkejä ei tule, ihmisen ajatuksista ei tiedä, ja hän on siis epämääräinen uhka.

    VastaaPoista
  9. Oppikirjoissa on myös ollut sellaista, että jos lapsi katsoo sivuille kun puhuu hän olisi autisti! Jos lapsi ei siis kohtaa katsetta suoraan ja rehellisen avoimesti hänet tulkitaan sairaaksi! Kyllä tulkinnat ovat päin p:tä monessa aika uudessakin kirjassa. Muistaakseni lapseni psykologiakirjoissa on näin ollut ihan kuvallakin. Pitää siis heti ymmärtää, kun katse ei tule suoraan, että tuossa on siis autisti! Herranpieksut sanon minä: minä katson yleensä sivuille ja ylös jos mietin. Mutta sekö on sitten heti diagnoosin arvoinen ja auta armias jos tämä psykologi-hullaantuminen on ottanut levitäkseen..

    Toinen yhtä idioottimainen kuvaus on dissosiointi. Kun ihminen on väsynyt tai hukassa oman itsensä osalta (siksi, että yhteiskunta juuri leimaa niin päin helkkaria) ja rupeaa olemaan dissosioiva (vrt assosioiva) niin heti tullaan uusilla diagnooseilla lyömään uusi leima otsaan. Näin mm silloin, jos on hajamielinen tai ei aja suoraan johonkin osoitteeseen: jahas, miettivät taas välkkyinä. Välkyt psykologit ottivat heti uuden synapsin ja rupesivat taas miettimään jospa se (tämä minä) olikin siis hahmotusongelmallinen. Jospa sillä on hahmotusongelmia ja jakaantunut persoona. Jaha, nyt piti sitä sitten miettiä ja mietinnän aikana taas levittivät sontaansa. Ja tämä näkyi minulta: minä näin tämän soopan ja soopa-oopperan silmissäni - mutta en saanut sanoa sillä jos olisin sanonut olisivat hävenneet ja sitten olisi ollut kaksintaistelu. Olisivat siis ruvenneet suojaamaan omaa egoaan pitämään aivan varmana kaikki nämä keksityt diagnoosit.

    Näin elämä jatkui ja diagnoosit satelivat. Kun siskoni leperteli psykologilla omista identiteettiongelmistaan ja sairaista sadistisuuksistaan mutta käänsi ne niin, ettei hänessä nyt mitään ollut - niin taas lähti hullut diagnositisoijat projisoimaan minuun kaikenlaista. Jospa siis minä olin jotain salakavalaa hulluuteen liittyvää, kriminaalista tai ainakin jakomielisyyteen liittyvää koska nythän oli niin paljon "savua" ilmassa, että he pitivät ihan selvänä, että KYLLÄ NYT JOTAIN PITI OLLA.

    Mutta kun ei ollut. Oli vain heidän huluuus etsiä vimmatusti jotain ja se levitti sitten itse itsensä. Minä kärsin, vuodet menivät ja jäin yksin. Eivät piitanneet ja psykologian kirjat vaihtuivat kaikenlaisiin pervoidioottisiin uskomuksiin. Kyllä ihmisjahti on kamala kun se on sitä. Kun tyhmä haluaa välttämättä olla oikeassa niin mitä vaan saa uusia nimiä.

    Ei voinut edes hakea apua. Olisi pitänyt paeta jo heti alkulähdössä, mutta kuka olisi arvannut tälläistä sairasta kanalan kaakatusta, jolla ei mitään loppua. Nyt voisi siis psykologian ammattilaiset mennä kaikki hoitoon: ei toistensa luo sillä fantasiakykenemätön ei voi auttaa toista yhtä sokeata. Ovat kuin pässit laitumella: kun yksi tönii jonnekin koko määkivä lauma lähtee siihen suuntaan.

    Kukaan ei ota vastuuta siitä, kuka jää heidän villojensa alle. Painetaan vaan alas, ja sinnehän jää. Heille oikeassa oleminen on lähes samaa kuin elämä ja sen takia he vaan käyttäytyvät näin. Eikö joku sossarifilosofikin sanonut, että aikoo pitää "elämää" johtolankanaan. Just, just sanon minä: ilmankos muut jäävät sitten sinne alle.

    Saat sen mistä luovut sanoo myös Tommy Hellsten: eli vähän pienempi hysteria sen elämän suhteen niin kaikilla olisi parempi olla. Nyt on vimmattu halu elää ja se vie siis elämän laadun kaikilta. Kas kun en saanut siitäkän kirjoittaa vaikka paradoksit ovat olleet jo kauan tiedossani.

    Paradoksi ei tarkoita sitä, että kun juoksee karkuun tulee vähemmän susia vastaan vaan juuri päinvastoin enemmän.

    VastaaPoista
  10. Ylidiagnosointi on aikamme trendi. Tuo sivuunkatsovan tulkinta autistiksi on tyyppiesimerkki. Tai juuri tuon pelkän hiljaisuuden tulkinta joksikin estoksi tai lukoksi lapsen sielussa. Hiljainenkin lapsi voi olla syvästi sosiaalinen ja älykäs.

    Ihan kuin ihmiskunta haluaisi kontrolloida kaiken normeista poikkevan sairaudeksi, ja ottaa tällä tavalla maailman haltuunsa. Ennen maailma otettiin haltuun magian avulla, ja ajattelevan ihmisen on kyllä pakko sanoa, että jonkinlaista magiaa tämä kontrollointikin on. Ihmiset halutaan hoitaa samanlaisiksi, ulospäinsuuntautuviksi amerikkalaistyylisiksi alatihöpöttäjiksi. Se on ihmisen ideaali, ja esimerkiksi yltiöpositivismi on juuri tätä: maailma tulee nähdä valoisasti, sillä kriittisyys syö ihmisen energiaa..

    VastaaPoista
  11. Mutta aito kriittisyys luo hiljaisuutta sisälle. Ihminen rauhoittuu kun on läpikäynyt pienen matkan kaaosta. Se on valinta.

    VastaaPoista
  12. Siis nimenomaan, HG, aito kriittisyys on itselleni selviö, yltiöpositivismi kauhistus.

    Minä arvostan kriittistä ihmistä, koska hän tekee valintoja, toisin kuin yltiöpositivisti, joka menee aina saman kaavan mukaan, vähimmän vastuksen tietä.

    VastaaPoista
  13. Tässä olemme siis yhtä pitkällä voisi sanoa. Kun on jaksanut ajatella asiat loppuun asti ei ole enää tarvetta olla samaa mieltä vahvimman kanssa. Sitä kun ihmiset oppivat. Osaan opettaa tätä. Onko enää uskottavuutta siihen?

    VastaaPoista
  14. Iines: "Minusta vaan hiljaisen lapsen muuntoyritykset enemmän puhuvaksi ja hymyileväksi ovat sokeutta nähdä se tosiasia, että kaikki eivät ole samanlaisia, kaikkien ei tarvitse puhua vuolaasti ja nauraa, kun marionettia liikutellaan."

    Entäpä se että puheliaasta lapsesta yritetään henkistä väkivaltaa käyttäen tehdä hiljainen hissukka? Onko se sitten oikein?

    (Minä muuten pelkäsin lapsena Kasperia ja usein näin hänestä painajaisia...)

    VastaaPoista
  15. Siis Johannes, et tainnut huomata, että sanon ylempänä näin:

    Kyllä lapsi huomaa nämä muuntoyritykset ja sen, että hänessä on siis jokin vika. Ihan sama [henkistä väkivaltaa] kuin se, että vilkasta ja puheliasta lasta estettäisiin puhumasta niin paljon tai nauramasta niin kovalla äänellä.

    Siis kaikki muuntoyritykset ovat väkivaltaa. Enemmän vaan tapaa sitä, että hiljaista usutetaan reippaammaksi kuin sitä, että reipasta yritetään hiljaisemmaksi. Enkä puhu nyt, Johannes selkeästä levottomuudesta, joka on eri asia.

    VastaaPoista
  16. Iines: "Siis Johannes, et tainnut huomata, että sanon ylempänä näin:"

    Joo, anteeksi, en huomannut tuota kohtaa.

    Iines:" Enkä puhu nyt, Johannes selkeästä levottomuudesta, joka on eri asia."

    En tarkoita minäkään, sillä tiedän tapauksia joissa puheliaasta lapsesta, joka ei todellakaan ollut levoton tai ylivilkas, yritettiin väkisin tehdä hiljaista hissukkaa. Tätä tapahtui koko minun koulu-urani ajan monille sosiaalisille ja puheliaille luokkatovereilleni.

    VastaaPoista
  17. - - tiedän tapauksia joissa puheliaasta lapsesta, joka ei todellakaan ollut levoton tai ylivilkas, yritettiin väkisin tehdä hiljaista hissukkaa. Tätä tapahtui koko minun koulu-urani ajan monille sosiaalisille ja puheliaille luokkatovereilleni.

    Annas kun arvaan: tämä latistaja oli varmaan lasta ymmärtämätön opettaja? :)

    En tiedä enää, itkeäkö vai nauraa näille haudastakaivetuille koulumuisteloille, ja niiden persoonallisille tulkinnoille.

    Kyllä muiden työrauhan kunnioittamien koskee myös puheliasta lasta, Johannes.

    Puheella on aikansa ja paikkansa, ja se on jokaisen yhteisössä tajuttava. Ei opetus voi aina edetä niin, että voi koko ajan kommentoida, vaan välillä on pystyttävä kuuntelemaan ja keskittymään pitkiäkin aikoja aivan hiljaa, niin että muutkin saavat kuunnella ja miettiä kuulemaansa.

    VastaaPoista
  18. Iines: "Annas kun arvaan: tämä latistaja oli varmaan lasta ymmärtämätön opettaja? :)"

    Osin kyllä, mutta se ei jäänyt siihen, vaan lapset jatkoivat sitä, pahimmassa tapauksessa myöskin vanhemmat mollasivat lastaan puheliaisuudesta (ja sosiaalisuudesta).

    Ja Iines, sinun täytyy ottaa huomioon se, että kun puhun omista kouluajoistani oli silloin iso osa opettajista ns. "vanhan kansan" opettajia (jotka olivat silloin 70-luvulla eläkeiässä. Minulla vaihtui luokanopettajan eläkkeelle jäämisen takia kolmesti ensimmäisen neljän luokan aikana) ja heidän tapansa opettaa ja rangaista oli peräisin 30-,40-, ja 50-luvuilta.

    Iines: "Kyllä muiden työrauhan kunnioittamien koskee myös puheliasta lasta, Johannes."

    Toki, mutta ongelma monen älykkään ja puheliaan lapsen osalla oli se, että kun he olivat 15-20 minuutissa tehneet tunnin tehtävät olisi heidän pitänyt istuskella lopputunti (25-30min) hiljaa paikallaan liitutaulua tuijotellen.

    Ja mikäli ei siihen taulun tuijotteluun kyennyt muuttui opettajan silmätikuksi ja kuka 7-vuotias lapsi istuu selkä suorana, eteensä hiljaa tuijottaen paikallaan puolituntia? Kysynpähän vain.

    Eikä siihen aikaan ylimääräisiä tehtäviä jaeltu tai annettu lukea mitään ylimääräistä, oli vain istuttava hiljaa.

    Nykyiset opettajat ovat edeltäjiään huomattavasti inhimillisempiä.

    Iines: "vaan välillä on pystyttävä kuuntelemaan ja keskittymään pitkiäkin aikoja aivan hiljaa, niin että muutkin saavat kuunnella ja miettiä kuulemaansa."

    Koska kaikilla oli tiedossa etten kykene sitä puoltatuntia tuijottamaan hiljaa sitä liitutaulua, niin kysyin opettajilta voisinko mennä ulos tai lukea jotain itseäni kiinnostavaa kun olen tehtävät tehnyt.

    Moinen ei opettajilleni sopinut.

    VastaaPoista
  19. Ja totta kyllä, kyse on "haudasta kaivetuista" muistoista, mikä vain osoittaa sen että kouluaika vaikuttaa hyvin paljon ihmiseen.

    Näin ollen myöskin opettaja on lapsen tärkein ihminen elämässä vanhempien jälkeen, joten oolisi oltava hyvin tarkat kriteerit sille minkä luontoinen ihminen opettajaksi sopii.

    Sinä puolustat opettajia henkkeen ja vereen, minä oppilaita.

    Minä myönnän että suurin osa opettajista on hyviä ja ammattinsa osaavia, sinä et kuitenkaan ilmeisesti voi myöntää että heidän joukkoonsa mahtuu myöskin kusipäitä joita ei pitäisi lasten lähelle päästää.

    Ja ovatko muuten juuri nyt kasiluokkaa käyvän poikani koulunkäynti "haudasta kaivetuja" muisteloita?

    VastaaPoista
  20. "En tiedä enää, itkeäkö vai nauraa näille haudastakaivetuille koulumuisteloille, ja niiden persoonallisille tulkinnoille."

    Tulkinnoille?

    Jollen tulkitse opettajan toimia parhain päin teen "persoonallisia tulkintoja", mutta mikäli tulkitsen opettajan toimet parhain päin olen "objektiivinen", niinkö?

    VastaaPoista
  21. Iines: Kannattaa muistaa, että liian innokkaat ja ekstrovertitkin yritetään hiljentää ja luokitella eri häiriöistä kärsiviksi. Tämä on minua aina vähän ihmetyttänyt näissä ahdh-määrittelyissä ynnä muissa sellaisissa, että siis ovatko ne todella oikeita häiriöitä eli epänormaaleja tiloja. Jotenkin on jäänyt vaikutelmaksi, että siinä on vain luonteeltaan erittäin vilkkaita, innokkaita ja vähän aikaa yhteen asiaan keskittyviä lapsia. Toki on hyvä tiedostaa nämä, jotta lasta voitaisiin opettaa paremmin, mutta miksi se olisi häiriö, vika?

    Jotenkin tuntuu, että normaalius on kovin kapeaa nykyään ja molempiin suuntiin siitä irrottautuvia yritetään kaikin tavoin ahdistella kohti tätä kapeaa normaali-lokeroa.

    VastaaPoista
  22. Johannes,

    lastahan minä puolustan, kun esittelen koulun ideologioita ja kasvatusstrategioita. Kyllä ne ovat lasta, eivätkä opettajia varten laadittuja. Parempaan ei Suomi tällä hetkellä pysty.

    Arawn,

    olen itsekin ihmeissäni näiden lokerointien kanssa. On kai kuitenkin niin, että esim. ADHD on poikkeava tila, joka on olemassa ja josta on haittaa lapsen oppimiselle. Siksi sitä "hoidetaan".

    En ole ollenkaan tämän alan asiantuntija, vain tässä asiassa teoreetikko ja muutaman opintoviikon suorittanut erilaisten oppijoiden opettamisessa. Tunnen läheisesti yhden ADHD-lapsen, joka on erittäin hyvän ystäväni poika, joten tiedän hänen kaikki vaiheensa tarkoin. Hänellä oli kouluun mennessään suunnattomia vaikeuksia jaksaa istua hetkeäkään paikalla ja olla hiljaa edes viittä minuuttia, hän puhui solkenaan. Selkeä ylivilkkaus ilmeni jo päiväkodissa, jossa hän häiritsi muita lapsia viemällä heidän tavaroitaan ja estämällä heitä esimerkiksi piirtämästä tai askartelemasta, vaikka oli muuten aivan peruskiltti poika, eikä kiusannut tietoisesti. Muut lapset alkoivat itkeä, ja torjua hänet. Koulussa oli sama juttu, poika ei kiusannut ilkeyttään, vaan siksi, ettei pystynyt keskittymään muiden lailla tehtävien tekoon. Hän oli myös näitä lapsia, jotka saivat tehtävät nopeasti valmiiksi ja huusivat heti, että vaaalmiiis, mitä sitten!! Siis intoa täynnä, mutta häiriten toisten työntekoa. Tehtävät olivat myös miten sattuu, mutta korjaaminen ei onnistunut, keskittyminen oli hervahtanut. Poika siirrettiin jossain vaiheessa erityisopetukseen, jossa nähdäkseni viihtyi hyvin.

    En osaa sanoa, miten erilaisten oppijoiden, jotka useimmiten ovat ylivilkkaita lapsia, kohdalla tulee toimia, sillä ellei heitä opeteta omassa ryhmässään, muiden lasten opetus kärsii, koska opettajan on pakko antaa näille lapsille koko ajan huomiota. Se ei ole myöskään tämän erilaisen oppijan oma etu, mitä vanhemmat eivät aina ymmärrä.

    VastaaPoista
  23. Iines: "Ihmiset halutaan hoitaa samanlaisiksi, ulospäinsuuntautuviksi amerikkalaistyylisiksi alatihöpöttäjiksi."

    Mutta onko tuo alatihöpöttäjyys sitten oletuksena paha asia? Siis jos ihminen luonnostaan on sellainen?

    Täällä on sanottu että extroverttiä pidetään tavoitetilana ja introverttiä vikana joka täytyy korjata.

    Minulla taasen on päin vastaisia kokemuksia, koko elämäni ajan minua on yritetty korjata introvertimpään suuntaan ja niinpä minun näkemykseni mukaan Suomessa extroverttiyttä pidetään korjattavana vikana.

    Vaikka henkilökohtainen kokemukseni onkin tuo, niin väittäisin kuitenkin että Suomessa siedetään, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, loppuen lopuksi aika hyvin kumpiakin.

    Maan hiljaisia ja maan vähemmän hiljaisia.

    Epärehellistä lipevyyttä täällä inhotaan, mutta IMHO se on vain hyvä asia.

    Arawn: "Tämä on minua aina vähän ihmetyttänyt näissä ahdh-määrittelyissä ynnä muissa sellaisissa, että siis ovatko ne todella oikeita häiriöitä eli epänormaaleja tiloja. Jotenkin on jäänyt vaikutelmaksi, että siinä on vain luonteeltaan erittäin vilkkaita, innokkaita ja vähän aikaa yhteen asiaan keskittyviä lapsia. "

    Jaa-a, tuo epänormaalius riippuu pitkälti siitä mikä määritellään normaaliksi.

    IMHO ylivilkkaus ei ole epänormaalia.

    Arawn: "Toki on hyvä tiedostaa nämä, jotta lasta voitaisiin opettaa paremmin, mutta miksi se olisi häiriö, vika?"

    Siksi, että koulujärjestelmämme haluaa lapselle sairausleiman ennen kuin hänelle järjestetään mitään apua opetukseen.

    VastaaPoista
  24. Mutta onko tuo alatihöpöttäjyys sitten oletuksena paha asia? Siis jos ihminen luonnostaan on sellainen?

    Tietenkin on, sillä yhteisössä toimiessa puheella on aikansa ja paikkansa, muutkin pitää ottaa huomioon. Jos lapsi kerran ei ole ns. erilainen oppija eli vaikkapa ADHD, niin toki hänen tulee ymmärtää myös kuuntelutaidon merkitys. Alatihöpäjäminen on äärimmäisen itsekästä ja rasittavaa kuulijoille, ja koulussa on osattava kuunnella muita.

    Mielenkiintoista, Johannes, että esität asian noinpäin, että ekstroverttia yritetään muuttaa introvertiksi. En ole tullut ajatelleeksi asiaa näin. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kasvattamalla ihmistä esim. jatkuvasta höpöttämisestä pois, kýse ei ole siitä, että ihmistä yritetään muuntaa introvertiksi, vaan tavalliseksi puhujaksi, joka osaa kuunnella toista. Eihän kuuntelutaito ole sinänsä sisäänpäinsuuntautuneisuuden merkki, päinvastoin - se on vahvan yhteyden merkki, joka lähentää ihmisiä. Hölöttäjähän voi taas puheellaan torjua muut, kun kuuntelija taas yrittää lähelle toista.

    Toisin sanoe, onko paljon puhuminen sittenkään kovin ekstroverttia toimintaa? Kuuntelu, hiljaa oleminen voi olla vahvempi side ihmisiin kuin huomataankaan.

    VastaaPoista
  25. Iines: "Poika siirrettiin jossain vaiheessa erityisopetukseen, jossa nähdäkseni viihtyi hyvin."

    Kuvaus sopii poikaani kuin nyrkki silmään, tosin sillä poikkeuksella etteivät toiset lapset koskaan ole torjuneet häntä. Ja hänen päästyään pienryhmään hän menestyikin koulussa kuuden vuoden ajan, mikä minun käsitykseni mukaan johtuu siitä että kun pienessä (6-8 lapsen) ryhmässä on opettaja ja avustaja voidaan tälläinen säntäily huomioida ja kitkeä pois kuin isossa ryhmässä.

    Jos vain valtio ja kunnat satsaisivat enemmän peruskoulutukseen olisivat kaikki opetusryhmät pieniä eikä näitä erityisiä diagnooseja välttämättä tarvittaisi.

    Mutta moinen satsaus perusopetukseen lienee utopiaa.

    VastaaPoista
  26. Iines: "Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kasvattamalla ihmistä esim. jatkuvasta höpöttämisestä pois, kýse ei ole siitä, että ihmistä yritetään muuntaa introvertiksi, vaan tavalliseksi puhujaksi, joka osaa kuunnella toista."

    Ja minusta se, että introverttiä yritetään saada ryhdistäytymään ja osallistumaan muiden lailla keskusteluun on vain tapa muuttaa hänet tavalliseksi keskustelijaksi, joka osaa ottaa toiset huomioon siten, että hän osallistuu eikä vain mökötä nurkassa.

    Kaikessa on (vähintäin) kaksi puolta, eikä kumpikaan välttämättä ole kolikon väärä puoli.

    Minä puhun paljon ja on myönnettävä että puhun myöskin tuttujen ihmisten päälle, ongelma ei ole siinä ettenkö huomiosi heitä vaan siinä, että suomalaiset pitävät liian pitkiä miettimistaukoja, jos joku pitää yli kolmen sekunnin tauon puheessa oletan minä että hän on lopettanut ja nyt on minun vuoroni.

    Ja olen huomannut että tämä toimii hyvin, ilman minkäänlaisia ongelmia sukulaisteni ja mm. englantilaisten, amerikkalaisten ja ruotsalaisten kanssa. He eivät jää kymmeneksi-kahdeksikymmeneksi sekunniksi miettimään mitähän sitä seuraavaksi sanoisi.

    Mutta suomalaisten kanssa törmään jatkuvasti siihen, että ihmiset sanovat minun puhuvan päälle, vaikka omasta mielestäni minä vain aloitan heti kun toinen on lopettanut.

    Ja perhana, jos minä pidän yli kolmen sekunnin tauon on toisella täysi oikeus aloittaa oma puheenvuoronsa. Muutama sekunti on pitkä aika tuollaisessa tilanteessa.

    Mutta, virallisemmissa tilaisuuksissa tai tuntemattomien kanssa annan heillekin tilaa ja odotan kiltisti vuoroani puolikin minuuttia tai jopa minuutin, mikäli uskon että toiselta sellaisen kahvitauon jälkeen (Minä tosin taidan juoda kaksikin kupillista minuutissa, mikäli kiire on) on jotain suusta ulos tulossa -- kunnes niistä tuntemattomista tuleekin tuttujani.

    Tuo etten kestä muutamaa sekuntia pitempää taukoa toisen puheessa lienee jonkinlainen osoitus poikkeavuudesta, ainakin suomalaisesta massasta poikkeavuudesta.

    Olen muutenkin vuosien varrella huomannut, että minun aikakäsitykseni ilmeisesti eroaa jonkin verran muiden ihmisten aikakäsityksestä. Usein minusta tuntuu siltä että ihmiset hidastelevat ihan tahallaan, toki tiedän ettei näin ole mutta siltä minusta tuntuu.

    VastaaPoista
  27. "Ihan kuin ihmiskunta haluaisi kontrolloida kaiken normeista poikkevan sairaudeksi, ja ottaa tällä tavalla maailman haltuunsa."

    Tässäkin kuten monessa muussa asiassa tuntuu olevan vielä niin, että normi kapenee koko ajan ja se mitä ennen pidettiin normaalina ja terveenä pidetään nyt sairaana. Amerikan ihmemaassa myydään jo pillereitä ujoutta parantamaan.

    Rauhallinen ja hiljainen lapsi tulkitaan ujoksi ja araksi, vaikka hän ei olisi millään lailla ahdistunut, vaan mukana tilanteissa ja vastaa reippaasti kysyttäessä. Oma-aloitteisuus sosiaalisissa tilanteissa tulkitaan terveeksi, mutta toisaalta se on kuitenkin usein hankala ominaisuus esim. kouluympäristössä.

    Mielestäni toleranssi on alentunut molempiin suuntiin, normialue pienenee ja sen laidoilla aletaan hoitaa sellaista mitä ennen pidettiin normaalina.

    Entisten aikojen luokkakoot olivat sellaisia, että ainoa keino työskennellä oli pitää porukka hiljaisena? Suuntaus tuntuu olevan sama - kouluja lopetetaan sillä perusteella että lapsimäärä vähenee ja hupsheijaa huomataan ettei se vähentynytkään, vrt. Hämeenlinnan seutu. Pitäisi olla laki, että koulun saa lopettaa vasta kun lasten loppuminen on tosiasia.

    Heh, sainpahan tuon mieliasiani pienet luokat tähän ängettyä:)

    VastaaPoista
  28. Totta inkivääri, juuri tämänkaltaista asiaa tarkoitan, että ujoutta pidetään lääkittävänä sairautena. Liiallinen ujous on tietenkin elämää supistavaa, mutta kyllä elämä karsii ujoutta vuosi vuodelta pienemmäksi jokaiselta, ilman pillereitä.

    Minusta masentuneisuuskin kuuluu elämän normaaliin kulkuun. On nousuja ja laskuja, jotka vaihtelevat. Olen tässä täsmälleen samaa mieltä kuin Kyllikki Villa, kirjailija, jonka mukaan ihmiset eivät kestä normaalia alakuloa, joka kuuluu elämän rytmiin luonnollisesti ja terveesti. Alakulo lääkitään pillereillä, koska halutaan ikuista euforiaa ja iloista mieltä, ei kestetä hetkellistä surua. Vakava masennus on tietekin eri asia, ja se on hoidettava. Burn outeja on kuitenkin ihmisen elämässä erikestoisia, ja on varsin kyseenalaista, kannattaako niihin kaikkiin aina napsia mielialalääkkeitä. Voisi olla, että ihminen vahvistuisi, jos sallisi itselleen alakulon alhot.

    VastaaPoista
  29. Inkivääri ja Iines puhuvat asiaa. Jotakin merkillistä on tapahtunut suhtautumisessa erilaisuuteen. Aloitin kansakoulun vuonna 1951 Pohjanmaalla. Luokassa oli kolmisenkymmentä lasta - ja kaikki erilaisia. Luokassa oli tosi käyhien perheiden lapsia, joilla ei ollut edes kunnon vaatteita. Siellä oli itsekseen höpisijöitä, vavahtelijoita, äänettömiä, tylsimyksiä ja vain yksi puhelias ja sosialinen - minä. Olin myös ainoa, joka oli matkustellut, käynyt ihan Helsingissä saakka.
    Meitä kuitenkin yhdisti muuan asia: opettajan sana oli laki. Lempeä vanhapiikaopemme sai muutamassa kuukaudessa ujot puhumaan, vavahtelijat viittaamaan ja minut pitämään tunnilla suuni kiinni. Kaikki oppivat mitä pitikin. Pari tosi hidasälyistä sai luokkatovereilta lisäopetusta ja menestyi siinä kuin muutkin.
    Vanhemmat eivät puuttuneet koulun opetukseen pikkusormellakaan ja jos joku sai jälki-istuntoa, ei siitä ainakaan opettajkaa syytetty.
    Näin jälkikäteen ajatellen luokallani 95 % lapsista oli hissukoita, joita nykyisin kai lääkittäisi pillereillä. Jostain syystä heistä tuli kuitenkin lääkäreitä, tuomareita, kunnanjohtajia, lehtimiehiä, viljelijöitä, muun muassa. Totesimme luokkakokouksessa kymmenen vuotta sitten, että jokainen oli löytänyt paikkansa elämässä, eikä yksikään ollut nauttinut sosiaalihuollon apua. Lähetimme kokouksestamme rakastavat kiitokset Aune-opettajallemme tuonilmaisiin. Hän kannusti hissukoita, laittoi rajaa äänekkäille ja ennen kaikkea - rakasti meitä kaikkia. Ja me rakastimme häntä!
    Ei pillereitä, ei erikoisluokkia, ei diagnooseja, ei psykiatreja eikä muitakaan asiantuntijoita, vain yksi juureva täti ja hänen laumansa.
    Tiedän, ettei tällaista enää ole eikä tule. Minun lapsuudessani luultavasti siedettiin ja hyväksyttiin erilaisuus aivan eri tavalla kuin nyt. Koulukiusaaminen oli aivan tuntematon käsite. Opettajamme oli kaikki välitunnit kanssamme pihalla ja hänen harjaantunut silmänsä poimi jokaisen kiusauksen siemenenkin ja poisti sen.
    Nyt seuraan lastenlasteni koulunkäyntiä. Olen kertonut heille omasta koulustani ja he haluaisivat samanlaisen järjestyksen ja rakkauden. Niitä ei enää ole. Eikä tule.

    Nyt vaaria itkettää

    VastaaPoista
  30. Inkivääri ja Iines puhuvat asiaa. Jotakin merkillistä on tapahtunut suhtautumisessa erilaisuuteen. Aloitin kansakoulun vuonna 1951 Pohjanmaalla. Luokassa oli kolmisenkymmentä lasta - ja kaikki erilaisia. Luokassa oli tosi käyhien perheiden lapsia, joilla ei ollut edes kunnon vaatteita. Siellä oli itsekseen höpisijöitä, vavahtelijoita, äänettömiä, tylsimyksiä ja vain yksi puhelias ja sosialinen - minä. Olin myös ainoa, joka oli matkustellut, käynyt ihan Helsingissä saakka.
    Meitä kuitenkin yhdisti muuan asia: opettajan sana oli laki. Lempeä vanhapiikaopemme sai muutamassa kuukaudessa ujot puhumaan, vavahtelijat viittaamaan ja minut pitämään tunnilla suuni kiinni. Kaikki oppivat mitä pitikin. Pari tosi hidasälyistä sai luokkatovereilta lisäopetusta ja menestyi siinä kuin muutkin.
    Vanhemmat eivät puuttuneet koulun opetukseen pikkusormellakaan ja jos joku sai jälki-istuntoa, ei siitä ainakaan opettajkaa syytetty.
    Näin jälkikäteen ajatellen luokallani 95 % lapsista oli hissukoita, joita nykyisin kai lääkittäisi pillereillä. Jostain syystä heistä tuli kuitenkin lääkäreitä, tuomareita, kunnanjohtajia, lehtimiehiä, viljelijöitä, muun muassa. Totesimme luokkakokouksessa kymmenen vuotta sitten, että jokainen oli löytänyt paikkansa elämässä, eikä yksikään ollut nauttinut sosiaalihuollon apua. Lähetimme kokouksestamme rakastavat kiitokset Aune-opettajallemme tuonilmaisiin. Hän kannusti hissukoita, laittoi rajaa äänekkäille ja ennen kaikkea - rakasti meitä kaikkia. Ja me rakastimme häntä!
    Ei pillereitä, ei erikoisluokkia, ei diagnooseja, ei psykiatreja eikä muitakaan asiantuntijoita, vain yksi juureva täti ja hänen laumansa.
    Tiedän, ettei tällaista enää ole eikä tule. Minun lapsuudessani luultavasti siedettiin ja hyväksyttiin erilaisuus aivan eri tavalla kuin nyt. Koulukiusaaminen oli aivan tuntematon käsite. Opettajamme oli kaikki välitunnit kanssamme pihalla ja hänen harjaantunut silmänsä poimi jokaisen kiusauksen siemenenkin ja poisti sen.
    Nyt seuraan lastenlasteni koulunkäyntiä. Olen kertonut heille omasta koulustani ja he haluaisivat samanlaisen järjestyksen ja rakkauden. Niitä ei enää ole. Eikä tule.

    Nyt vaaria itkettää

    VastaaPoista
  31. Annas kun arvaan: tämä latistaja oli varmaan lasta ymmärtämätön opettaja? :)

    Kun menin kansakouluun, niin opettajar soitti meille himaan ja käski antaa selkään. Tokan luokan joulujuhlissa ope sanoi mutsille, ettei voinut mitään sille, että Jack oli taas luokan priimus. Kolmannella en enää ollut.

    VastaaPoista
  32. Anon: ". Minun lapsuudessani luultavasti siedettiin ja hyväksyttiin erilaisuus aivan eri tavalla kuin nyt. "

    Muutamallakin 60-70-vuotiaalla tutullani on aivan erilainen käsitys tuosta ajasta, heidän mukaansa se oli mitä suvaitsemattominta aikaa.

    Anon: "Nyt seuraan lastenlasteni koulunkäyntiä. Olen kertonut heille omasta koulustani ja he haluaisivat samanlaisen järjestyksen ja rakkauden."

    Minä en ole lapsilleni kertonut omista kouluajoistani ja vielä vähemmän aion kertoa tyttärentyttärelleni niistä ajoista, toivon vain että hänellä käy yhtä hyvä tuuri opettajien ja kavereiden suhteen kuin ilmeisesti kävi sinulla.

    VastaaPoista
  33. Anon: "Nyt vaaria itkettää"

    Ai sori, tämä unohtui ed. viestistä:

    Nyt pappa menee kahville ;-P

    VastaaPoista
  34. Iines: "Minusta masentuneisuuskin kuuluu elämän normaaliin kulkuun. "

    Mitä muuten on masentuneisuus/masennus?

    Miten se ilmenee?

    VastaaPoista
  35. Introverttien ja ekstroverttien temperamenttieroista ja niihin suhteutumisesta kirjoittaa myötätuntoisesti ja osaavasti Liisa Keltikangas-Järvinen. Hän mm. muistuttaa, että ekstroverttius ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot, vaikka niin usein nykyisin ajatellaankin. Maan hiljaiset ovat usein niitä, jotka sovittelevat, kykenevät kuuntelemaan, muistavat olla ystävällisiä.

    Toisaalta ekstroverttiys/introverttiys on aika vakiintunut erottelu ja perustunee aivojen vireystilaeroihin. Olemme erilaisia, ja kulttuurista riippuu, mitä persoonallisuustyyppejä suositaan.

    VastaaPoista
  36. ma-riikka: "Hän mm. muistuttaa, että ekstroverttius ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot,"

    Tietenkään ei ole, ei luonteenpiirteen ulospäinsuuntautuneisuus mitenkään korreloi sosiaalisten taitojen kanssa. Uskoisin että iso osa ekstroverteistä on sosiaalisilta taidoiltaan uhmaikäisen pikkulapsen tasolla olevaa porukkaa.

    Mutta sama koskee myöskin introverttejä, tuskin heistäkään sen suurempi osa on sosiaalisilta taidoiltaan ekstroverttejä parempia.

    Uskoisin että sovittelun halu ja vilpitön halu tutustua toisiin ihmisiin merkitsevät huomattavasti enemmän kuin mikään luonteenpiirre ja sosiaalisilta taidoiltaan hyviä ihmisiä löytynee yhtä paljon molemmista ryhmistä.

    Itse asiassa uskon että osalle ekstrovertilta vaikuttavista ihmisistä tuo ulospäin näkyvä osa onkin vain tapa piilottaa ujoutta.

    En ole tuota temperamentti kirjaa lukenut, mutta Liisa Keltikangas-Järvisen osatoimittama Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma : löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? (182 sivuinen PDF) sitran raportin tulin joskus lukeneeksi. Olen monesta tuon raportin tulkinnasta eri mieltä, mutta sinällään raportti on hyvä.

    VastaaPoista
  37. Paradoksi eilen (kotikatsomo; Kymeenlaakson laulu): Fabian Djupsjön kirja nimi, joka nauratti: "Menetät sen minkä haluat."

    Näin taitaa olla. Pitäisikö kirjoittaa oikea filsofian kirja siitä, miten käy kun todella olisi kerrankin jotain mistä olisi oikeanlailla kiinnostunut: se nyt ei ainakaan toteudu. Tässä on ripaus arjen paskaa totuutta.
    Sille ei vaan voi mitään ja silti pitää uskotella muuta.
    Jottei lamaannu ihan totaalisesti.

    Iines: Prof K-J on ollut minunkin opettajana ja hän ymmärsi mm temperamentin erot persoonallisuudesta ja sitä valtavaa suota, joka rupeaa löytymään kun kaivetaan riittävästi.

    On siis itseydelle ja psyykkeelle jopa vahingollista kun rupeaa oikeasti ymmärtämään näitä ns. syviä totuuksia, koska niissä joutuu samalla lailla mustaan aukkoon kuin mustassa aukossa oleva joutuu avaruudessa: vauhti kiihtyy ja g-piste särkyy. Tästä on kirjoitettu mutta ei näillä sanoilla.

    Tämä on metafoora mutta se on silti sitä mitä minäkin olen omassa flow-meditaatiossa saanut huomata. On vaarallista mennä liian lähelle ns. totuutta ainakin yksin. Sekoaminen tapahtuu helpommin kuin tajuaa itse ja tämä on siksi varmasti ollut monen filosofin tai taiteilijan viimeinen matka. Hulluus on ovella jos pyrkii Jumalaksi.

    Mutta juuri siitä syystä ei saisi olla ehdoton myöskään: ulkomaailma ja oma peritty geenikartta määräävät molemmat ja niiden punninta on ok mutta tuomitseminen ei.

    VastaaPoista
  38. HG,

    minäkin katsoin tuon eilisen yllättävän hyvän ja teatterinomaisen (draamalliselta ilmaisultaan) Kymenlaakson laulun. Fabian Djupsjön vaiheet tulee kyllä seurattua loppuun asti, jos muutkin osat ovat yhtä traagiskoomisia. Tässä on taas esityksiltä kaipaamani itku ja nauru samassa paketissa, sarkasmi ja parodia limittäin, niin kuin elämässäkin.

    *

    Ma-riikka,

    yhdyn kyllä tuohon Liisa Kletinkangas-Järvisen näkemykseen siitä, että ekstroverttius ei ole sama kuin sosiaaliset taidot. Tämä on juuri se ajatus, jota tässä haen.

    Olen itse pohtinut kuuntelua, kuuntelutaitoa, siis eräänlaista hiljaisuutta. Hiljaisuushan on aktiivinen tila, jossa otetaan koko ajan vastaan uusia ajatuksia ja ollaan myös vuorovaiktuksessa muihin.

    Olen sitä mieltä, että kuuntelu voi olla sosiaalisempi tapahtuma kuin puhuminenkin, ja vieläpä luokseenkutsuvampi, siis empaattisempi ja lämpimämpi. Puhuminenhan voi olla myös muuri, joka pitää muiden ajatukset loitolla, puhuja ei haluakaan ottaa signaalia muilta.

    VastaaPoista
  39. Sosiaaliset taidot taas ovat aina sidottu odotuksiin ja normeihin. Minä uskon, että liian hyvin sosiaalisesti taitava jättää kehityksen tyystin pois sillä on niin tarkka, ettei vaan sano ikinä mitään sellaista, josta joku voisi tulkita mitään pahasti. Tiedämme silti (jos olemme kriittisiä) että kateus ja epäsuotuisuus tulee yleensä heti kuvioon mukaan jos taas on parempi kuin muut. Tästä syystä ns. sosiaalinen äly ei voi olla samalla kehitystä eteenpäin vievänä voimana sillä kehittäjä joutuu olemaan erilainen kuin loput ja massa määrää yleensä suunnan.

    Massan mielestä pysähtynyt on siksi sosiaalisesti taitavampi kuin kehittäjä, joka naurattaa ainakin tai ärsyttää. Kaikki halavat olla ensin mutta sosiaalisesti taitava ottaa sen paikan; ei sen takia, että osaisi yhtään mitään muita paremmin mutta osaa olla hiljaa ja hänet nostetaan siksi ylös koska muut voivat äänestää hänen roolistaan olematta kateellisia.

    Näin nostetaan paradoksaalisesti juuri ne ylös jotka vähiten oikeasti tuovat mitään uutta. Mutta heitä suojaa tämä muuri nimeltään sosiaalisesti taitava. Tätä pitää huomioida kun halutaan korostaa jotain normia tai odotusta. Jos on ok ylläpitää sitä tilannetta mikä vallitsee näiden kompetenssi on se mitä pitääkin nostaa ylös. Jos sen sijaan olisi toivottavaa, että joku tekisi jotain oikeasti muutoksen suuntaan eikä vain puhuisi siitä (on helppo kiitää ristiin rastiin puhumassa asioista ikäänkuin pappi kirkossa) - niin alkaa toinenlainen sosiaalinen kyky nousta tarpeelliseksi ja sen ihmisen taito ei koetakaan enää sosiaalisesti taidokkaaksi koska se ihminen saa luultavasti korvilleen ja näpeilleen. Muuthan eivät halua liikkua siitä positiosta mihin ovat perseensä saaneet ja kaikki muutos (myös parempaan) koetaan siksi uhaksi.

    Pitää siis päättää mihin tuo ns. sosiaalinen kyky kuuluu: mihin toivottuun tavoitteeseen. Ei siis ole minun mielstäni mitään sosiaalista ominaisuutta ilman tavoitetta. Pellekin on sosiaalisesti taitava sirkuksessa, pappi on sitä saarnatuolissa jos saa kansan itkemään ja näyttelijä on sitä lavalla. Mutta onko minunlainen analyytikko joka muuttaa käsityksiä laajemminkin ollenkaan sosiaalisesti taitava koska minä saan samalla vihamiehiä juuri siksi? Jos istuisin täällä kotona ja pyytäisin ihmiset hummeri-illallisille ja naurattaisin heitä; olisinko minä silloin sosiaaliseti taitava (vai falski?).

    Monta ulottuvuutta siis.

    VastaaPoista
  40. Jhonest,

    minua opettaja kohteli lempeästi ja taisin olla erityissuojelussa, koska olin aika ujo, en esimerkiksi alkuun kehdannut viitata, vaikka tiesin paljon asioita. Salasin jopa sen, että luin kouluun tullessa. Koska kaikki muut tavasivat, minäkin tavasin muiden mukana. Pääsin priimuksena ykkössijalta oppikouluun, muistaakseni aivan koko ikäluokan kärjen tuntumassa kaikista paikkakunnan kouluista, mutta siihen se ykköspaikka sitten hiipui, kun vanhemmat erosivat ja aloin kärsiä maailmantuskaa. Lukiossa taistelin jo luokallepääsystä algebran ja geometrian jokavuotisten ehtojen kanssa. Lopputodistuksessa oli kymppi enää kuvaamataidossa ja äidinkielessä. Siispä suomea ja kirjallisuutta opiskelemaan. :)

    *

    Vaari,

    hieno kirjoituksesi panee kyllä miettimään noita menneen ajan kansankynttilöitä. Minua ihmetyttää aina se, miten karmeita muistoja jokuset esittävät opettajista, kun itse en ole tavannut ainoataan opettajaa, joka ei olisi paneutunut työhönsä sieluineen päivineen, lapsen parasta tarkoittaen, kasvatten häntä milloin isänmaalle, milloin kunnon kansalaiseksi, joka kunnioittaa lakeja ja esimiehiään.

    Hassua että sanon näin, sillä arvostan kuitenkin kriittisyyttä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tietynasteinen nöyryys ja kunnioitus, kateissa olevat homeisina pidetyt arvot, ovat juuri ne elementit, jotka tulisi tunnustaa ihmisyyden kulmakiviksi.

    Nöyryys on elämän kunnioittamista, tilansa näkemistä, ja nöyryys on yhtä hyvin presidentin, Nokian pääjohtajan kuin opettajan tai oppilaan tai vanhempien hyvä ominaisuus. Nöyryys ei ole pokkurointia tai hissukkuuutta, vaan realiteettien myöntämistä, kaiken katoavuuden näkemistä. Nöyryys ei vaadi ilman antamista, ilman katetta.

    VastaaPoista
  41. Normalius (vrt normit) ovat siis liukva käsite ja tiedon avulla voi olla aina jonkun tason ns. yläpuolella. Kunnes tulee Parasvuon tilanne, ettei ole uskottava: ei voi olla Jumala vaikka sitä itse saisi kicksejä. Mutta toinen yhtä paha on se, että kääntää tilanteita lähtökohtaisesti: esittää laupiasta ja on silti falski. Näitä on paljon ja ovat taitavia draaman osaajia. Ei siis voi tietää kuka on falski ellei tiedä koko asiaa. Ja koko asian tietäminen vaatii tietoa eli kokemusta, ellei omakohtaista niin esi-isien geeneissä olevaa.

    Siksi pitää olla tiedon suunta. Se pitää osata ankkuroida koko matkan alas ruohojuuriin. Heti kun on irrotettu ja uskotaan ihmisiin vain heidän ns. kauniiden silmien kautta tai laupiaan ulkonäön perusteella ollaan ihan hukassa ja voivat itse korottaa omia osakkeita siinä kohdassa.

    Mutta pitääkö maa orientoitua hitaimpien mukaan? Entäs nokkelimpien? Mitäs jos koko maa on selvästi alle normien (kuten Afrikka tänä päivänä) niin onko oikein, että nokkelat tekevät rahaa tyhmyyden avulla ja vievät sitten vain rahat muualle karttumaan?

    Raha on väärä tähän päivänä. Raha on se, jonka avulla nokkeluus palkitaan eikä osaaminen tai humaanisuus. Kuitenkin, jos haluamme säästyä katastrofeilta ja sodilta meidän pitää ymmärtää koko tämä skaala. Kriittinen ajattelukin on joskus muinoin ennen Kristusta pidetty arvossaan ja sitten todettiin, että sekin opettaa pahoja uusia nokkeluuksia. Ei ole siis hyväksi kuitenkaan vaikka tässä ja nyt sillä on tilauksensa. Pitää siis oikeasti vain opettaa istumaan kuten opettajat pyysivät ennenvanhaan. Se on tylsä mutta paras tie. Mutta jos raha ei olisi niin vahva, voisi tämä arvonmittaus siirtyä 2000-luvulle.

    Uusi eera alkaa siis ei kriittisyydestä ehkä vaan mittaamisen taidoista. Mitataaan oikein sitä mitä halutaan saada aikaan. Se käy ontologian ja eksistenssifilosofian kautta mielestäni.

    Siitä sitten joskus - ellei nämä itsevaltiaat vie ennenkuin ehtii edes puhua loppuun. No, viekööt - eihän minulla enää ole paikkaa auringossa eikä Lejonakunigas ole minusta kiinnostunutkaan. Kuolen savannille yksinäisyyttäni.

    VastaaPoista
  42. 'suomalaiset pitävät liian pitkiä miettimistaukoja, jos joku pitää yli kolmen sekunnin tauon puheessa oletan minä että hän on lopettanut ja nyt on minun vuoroni' (JohannesK)
    Nämä tauot ovat kulttuurikohtaisia ja muistaakseni savolaisten maine hölösuina tulee siitä, että heillä on pienempi taukoväli kuin länsisuomalaisilla. Mutta Suomessa on suomalainen tauotus. Toisissa kulttuureissa on OK puhua päälle, toisissa pitää keskeyttää, että toinen tietää, että haluat ottaa vuoron. Täällä ei.

    VastaaPoista
  43. Iines kertoi: Lukiossa taistelin jo luokallepääsystä algebran ja geometrian jokavuotisten ehtojen kanssa. Lopputodistuksessa oli kymppi enää kuvaamataidossa ja äidinkielessä.

    Olipa hauska sattuma. Itsekin pääsin oppikouluun ensimmäistern joukossa, mutta lukiossa sitten jäin luokalle - algebrasta ja geometriasta. Ainoat kymppini sain kuvaamataidosta ja äidinkielestä. Äidinkielen opettajani sanoi, että tulisin elättämään itseni kirjoittamalla ja niinhän siinä sitten lopulta kävikin.
    Yhtä lukuunottamatta koulutaipaleeni opettajat olivat sekä ammattitaitoisia että empaattisia. Suureksi ilokseni havaitsin "vanhanaikaista" koulumeininkiä Jyväskylän lyseossa. Kymmenkunta vuotta sitten kävin siellä pitämässä pari luentoa ja nautin joka hetkestä. Talon ilmapiiri oli aivan omaa luokkaansa. Kaikesta näki, että opettajat ja oppilaat kunnioittivat toisiaan aidosti, ilman pokkurointia ja mielistelyä, pelosta nyt puhumattakaan. Kuulijakuntani minulle esittämät kysymykset olivat fiksuja ja asiallisia. Tuon koulun perustukset ovat kunnossa.

    Ystävyydellä
    Vaari

    VastaaPoista
  44. Siinä se on: 'patologisen' introvertti.

    Skitso mikä skitso, vaikka ko. testistä (jonka olen tehnyt jo pari kertaa aiemmin pari vuotta sitten) löytyykin kysymyksiä, joihin ei kertakaikkiaan voi vastata vain yes or no.

    *
    Your Type is INTJ
    Introverted 100 Intuitive 50 Thinking 44 Judging 28

    very expressed introvert

    moderately expressed intuitive personality

    moderately expressed thinking personality

    moderately expressed judging personality

    *
    http://typelogic.com/intj.html
    http://keirsey.com/handler.aspx?s=keirsey&f=fourtemps&tab=5&c=mastermind

    Linkeistä löytyy INTJ:stä arviointeja, joista allekirjoitan kaikki 'sopivat' kohdat ;)

    *
    Famous people of your particular type:

    Alan Greenspan, Ben Bernanke, Dwight D. Eisenhower, General Ulysses S. Grant, Friedrich Nietzsche, Niels Bohr, Peter the Great, Stephen Hawking, John Maynard Keynes, Lise Meitner", Ayn Rand and Sir Isaac Newton are examples of Rational Masterminds.

    Mukavaa seuraa(? ;)

    VastaaPoista
  45. RR, totuushan on, että I-tyypit ovat särmikkäitä ja siinä mielessä hyvin charmikkaita, eriasteisessa skitsoudessaan kiinnostavia henkilöitä. Olen aina tuntenut vetoa tällaisiin ihmisiin, koska heistä aistii luovuuden ja sen, että heillä on henkistä pääomaa ja intuitiota, jota selvästikin puuttuu E-tyypeiltä, jotka voivat olla tietekin muuten hurmaavia persoonallisuuksia.

    *

    Vaari,

    olen ajatellut niin, että ilmaisutaito voi olla laaja-alaista, siis lahjakkuus tulkita asioita eri aisteilla ja tunteella. Jos on sanallista ilmaisutaitoa, on usein myös kuvallista näkemiskykyä.

    On tosin koulukunta, joka sanoo, että ihmisellä harvoin on muita suuria kykyjä kuin yksi. En sano, että minulla on suuria kykyjä, mutta uskon, että kuvallinen ja sanallinen ovat kyllä meikäläisellä aika tasoissa.

    VastaaPoista
  46. olen ajatellut niin, että ilmaisutaito voi olla laaja-alaista, siis lahjakkuus tulkita asioita eri aisteilla ja tunteella.

    Loris Malaguzzi:

    "Il bambino
    è fatto di cento.
    Il bambino ha
    cento lingue
    cento mani
    cento pensieri
    cento modi di pensare
    di giocare e di parlare
    cento sempre cento
    modi di ascoltare
    di stupire di amare
    cento allegrie
    per cantare e capire
    cento mondi
    da scoprire
    cento mondi
    da inventare
    cento mondi
    da sognare.
    Il bambino ha
    cento lingue
    (e poi cento cento cento)
    ma gliene rubano novantanove.
    La scuola e la cultura
    gli separano la testa dal corpo.
    Gli dicono:
    di pensare senza mani
    di fare senza testa
    di ascoltare e di non parlare
    di capire senza allegrie
    di amare e di stupirsi
    solo a Pasqua e a Natale.
    Gli dicono:
    di scoprire il mondo che già c’è
    e di cento
    gliene rubano novantanove.
    Gli dicono:
    che il gioco e il lavoro
    la realtà e la fantasia
    la scienza e l’immaginazione
    il cielo e la terra
    la ragione e il sogno
    sono cose
    che non stanno insieme.
    Gli dicono insomma
    che il cento non c’è.
    Il bambino dice:
    invece il cento c’è."



    Lapsella on sata kieltä

    Lapsi
    on tehty sadasta.
    Lapsella on
    sata kieltä
    sata kättä
    sata ajatusta
    sata tapaa pohtia
    leikkiä ja puhua
    sata aina sata
    tapaa kuunnella
    ihastella rakastaa
    sata iloa
    laulaa ja ymmärtää
    sata maailmaa
    valloittaa
    sata maailmaa
    tutkia
    sata maailmaa
    uneksia.
    Lapsella on
    sata kieltä
    (ja taas sata sata sata)
    mutta häneltä ryöstetään niistä yhdeksänkymmentäyhdeksän.
    Koulu ja kulttuuri
    erottavat lapsen pään muusta kehosta.
    Lapselle sanotaan:
    ajattele ilman käsiä
    toimi ilman päätä
    kuuntele, äläkä puhu
    ymmärrä ilman iloa
    rakasta ja ihmettele
    vain pääsiäisenä ja jouluna.
    Lapselle kerrotaan:
    löydä jo valmis maailma
    ja sadasta
    häneltä ryöstetään yhdeksänkymmentäyhdeksän.
    Lapselle kerrotaan:
    työ ja leikki
    todellisuus ja mielikuvitus
    tiede ja kuvittelu
    taivas ja maa
    järki ja tunne
    ovat asioita
    jotka eivät kuulu yhteen.
    Niin lapselle kerrotaan
    ettei sataa ole.
    Mutta lapsi sanoo:
    En usko. Sata on.

    Suomennos Liisa Puurula

    VastaaPoista
  47. Kaunis laulu ja allekirjoitan kyllä ideologisesti sen sanoman.

    Minua kuitenkin kiusaa se, että siitä puuttuu totuus. Lapsen vanhempien osuus latistamisessa. Se on vielä suurempi kuin koulun ja kulttuurin yhteensä.

    Meneekö se siis niin, että lapsella ei useinkaan ole yhtään laulua, sadaskin viedään. Kuka tekisi siitä laulun?

    VastaaPoista
  48. Jos rakkaus, joka on välittämistä, kunnioittamista ja läsnäoloa - ei muuta - olisi perheissä ja kodeissa suurin ja ohjaava arvo, se heijastuisi kouluunkin ja lapsella olisi sata laulua ja sata mahdollisuutta ja sata vastausta yhteen kysymykseen. Ja ne olisivat kaikki oikein.

    VastaaPoista
  49. Iines sanoi: "Jos on sanallista ilmaisutaitoa, on usein myös kuvallista näkemiskykyä."

    Totta. Ei tarvitse kuin vilkaista Tove Janssonin tuotantoa niin ymmärtää asian.
    Halusin vain omalta kohdaltani tehdä pikku täydennyksen koulutarinaani. Kerroin, että minulla oli kympit kuvaamataidossa ja ainekirjoituksessa. Muut numerot olivatkin sitten luokkaa 5-6. Vasta kun on olin saanut lakin kuvaamaataidon opettajanio tunnusti antaneensa minulle kympin vain siksi, että häntä säälitti yleisarvosanani. Sitäpaitsi hän piti minusta kovasti.
    En ole koskaan oppinut piirtämään, mutta oivallan kyllä kuvien sanoman hyvin herkästi. Pystyn "lukemaan" kuvista enemmän kuin keskivertokatsoja. Erään kirjoituksesi kuvituksena oleva naisautoilija on täysosuma juuri käsittelemääsi aiheeseen. Onhan se sosialistista realismia, mutta ei se mitään.
    Vaari

    VastaaPoista
  50. Vaari,

    kiva kun huomasit sen naisautoilijakuvan yhteyden tekstiin. Kiva saada tästä puolesta palautetta, sillä joskus kuvan valinta kestää kauemmin kuin jutun kirjoittaminen. Ja on myös niin, että ellen löydä mielestäni juuri oikeaa kuvaa, se vaikuttaa jutun kirjoittamisintoon. Eli valitsen aina kuvan ensin, ja mitoitan kulloisenkin teeman juuri siihen kuvaan.

    Empaattinen ihminen tuo sinun kuvaamataidon opettajasi, vaari. Tuommoisia jokuset opettajat ovat, ja heillä tosiaan on sydän paikallaan.

    VastaaPoista
  51. Vaari, minäkin olen tuollainen.
    ;)

    VastaaPoista
  52. Palaan vielä tuohon vaariin, kun hän sanoi jotenkin näin: "en ole hyvä piirtäjä mutta ymmärrän kuvien sanoman".

    Minusta nimittäin tämä on kuvallisen ilmaisun kyky, kyky tulkita kuvan sanomaa. Se merkitsee myös, että pystyisit kyllä tuottamaan kuvia, jotakin tyylisuuntaa tai kuvantamistapaa käyttäen itsekin. Ehkä et vain ole löytänyt vielä kuvallisen itseilmaisun väylää.

    Voihan olla musikaalinenkin, vaikkei osaisi laulaa.

    VastaaPoista
  53. Voihan olla musikaalinenkin, vaikkei osaisi laulaa.

    Voihan olla hyvä vanhempi, vaikka ei opettajan mielestä osaa kasvattaakaan.

    VastaaPoista
  54. Voihan olla hyvä vanhempi, vaikka ei opettajan mielestä osaa kasvattaakaan.

    Tämä on hieman outoa sanailua nyt.

    Eihän opettaja voi muuta toivoa kuin että vanhemmat välittävät lapsestaan ja ovat tälle tukena ja turvana, olivat olosuhteet mitkä tahansa. Ei ole muuta kasvatuksen kaavaa.

    VastaaPoista
  55. Olemma ollut Tampereella kurssilla (Oli muuten hyvä kurssi) ja minulta on puuttunut nettiyhteys.

    Iines: "Olen aina tuntenut vetoa tällaisiin ihmisiin, koska heistä aistii luovuuden ja sen, että heillä on henkistä pääomaa ja intuitiota, jota selvästikin puuttuu E-tyypeiltä, jotka voivat olla tietekin muuten hurmaavia persoonallisuuksia."

    Millehän perustat sen väitteen että E-tyypeiltä puuttuu luovuus, henkinen pääoma ja intuitio?

    VastaaPoista
  56. Ilmaisin itseäni kieltämättä vajaasti, luvattoman huolimattomasti.

    Tarkoitin siis, että I-tyypeillä on mielestäni enemmän taiteellista luovuutta kuin E-tyypeillä, noin keskimäärin. Tiedän olevani tämän ajatukseni kanssa heikoilla, enkä puolustakaan sitä erityisen voimakkaasti, vaan olen kyllä altis ottamaan vastaan muunlaista informaatiota.

    Ajattelen kuitenkin niin, että I-tyypit ovat usein hiljaisempia ja itsekseen ajattelevampia kuin E-tyypit, joille on tärkeää hankkia tietoa muiden avulla, muiden kautta. Kun I-tyyppi hankkii tietoa omienkin ajatusprosessien tuloksena, se on kyllä aika luova prosessi ja luo uusia maailmoja, jonkalaisia E-tyyppi ei ehkä edes jaksaisi pohdiskella. Jotakin tällaista.

    VastaaPoista
  57. Iines sanoi: " Eli valitsen aina kuvan ensin, ja mitoitan kulloisenkin teeman juuri siihen kuvaan."
    Olipa hupsu sattuma taas! Olen tehnyt monen monia juttuja, joiden lähtökohtana on ollut kuva. Kerran sain hienon kuvan täydessä kukassa olevasta tuomesta ja tein sen pohjalta novellin, josta monet lukijat tunnistivat itsensä.
    Mutta kertoisitko, mistä se naisautoilija oikeastaan on peräisin. Kuvan alareunassa oli Australian sotamuseon nettiosoite. Minulle kuva toi heti mieleen neuvostoliittolaisen työn sankarittaren, mutta voisihan siinä olla reipas aussitarkin viemässä ruokaa rintamajoukoille tai rehua lampaille. Kuvan nainen kolahti minuun heti. Siinä ei ole mikään lallukka. Jos rengas puhkeaa, hän vaihtaa sen itse - ja äkkiä.

    Vaari

    VastaaPoista
  58. Kyseessä on Nora Heysenin maalaus, minkä huomaan itsekin nyt vasta, sillä luulin työtä koht. tuntemattomaksi julistetaiteeksi - vaikka viehätyin suuresti näin upeasta työstä.

    Tässä pitkässä linkissä on jotain tietoa, mm. se, että taiteilija maalasi voimakkaita naisia:

    http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.awm.gov.au/sharedexperience/images/enlarge/art24393.jpg&imgrefurl=http://www.awm.gov.au/sharedexperience/enlarge.asp%3Fcat%3D2%26painting%3D14&h=302&w=373&sz=31&hl=fi&start=1&um=1&tbnid=drnM3z2YTzvJxM:&tbnh=99&tbnw=122&prev=/images%3Fq%3Dart24393%26um%3D1%26hl%3Dfi%26sa%3DN

    Linkki toimi ainakin äsken kokeillessani sitä.

    Ja Nora Heysenista varmaan löytyy tietoa lisää - minäkin aion nyt katsoa hänen muita taulujaan.

    VastaaPoista
  59. Eihän opettaja voi muuta toivoa kuin että vanhemmat välittävät lapsestaan ja ovat tälle tukena ja turvana, olivat olosuhteet mitkä tahansa. Ei ole muuta kasvatuksen kaavaa.

    Ei olekaan. Opettajan pitäisi olla aikuinen, joka tietää että hän virkansa puolesta väistämättä luo kasvatussuhteen oppilaanseensa (onpas hassu taivutusmuoto) kuten oppilas opettajaansa. Kasvatussuhde on vastavuoroinen.

    Jos noin suuri määrä luokanopettajista pitää oppilaitaan pirulaisina ja heidän vanhempiaan paholaisina, niin minä ainakin ymmärrän, että kasvatuskumppanuus ei ole luokanopettajakunnassa mikään ihannoitu näkemys. Ikävä juttu aikuismaisuuden nimissä.

    VastaaPoista
  60. Suuret kiitokset. Asia selvisi antamassasi osoitteessa.
    Tämänkin kuvan ympärille olisi helppo rakentaa tarina. Kuva suorastaan puhuu.
    Nora Heyseniä en ennestään tuntenut, mutta nytpä sitten tunnen.
    Hyvää jatkoa Sinulle, Iines!
    Vaari

    VastaaPoista
  61. Kiitos vaari, autoit kysymykselläsi minua löytämään uuden hyvin kiinnostavan taiteilijan, Nora Heysenin!

    VastaaPoista
  62. Jos noin suuri määrä luokanopettajista pitää oppilaitaan pirulaisina ja heidän vanhempiaan paholaisina, niin minä ainakin ymmärrän, että kasvatuskumppanuus ei ole luokanopettajakunnassa mikään ihannoitu näkemys. Ikävä juttu aikuismaisuuden nimissä.

    Voi miten masentava ja syyllistävä kommentti! Melkein itku tulee, ja tuleekin, kun tällaista lukee.

    Aina se on nähtävästi opettajan vika, jos koulussa on ongelmia.

    Jos opettajalta kysytään, ja opettaja kertoo, tulos kääntyy opettajaa vastaan.

    Jos lapsilta ja opiskelijoilta kysytään, tulos on opettajan vika.
    Jos vanhemmilta kysytään, tulos on opettajan vika. Jos koulutusasiantuntijoilta (opetushallitus, ammatikasvatushallitus) kysytään, tulos on opettajan vika.

    Miten helvetissä voidaan sanoa, että suomalainen koulu ja opettajankoulutus on maailman huippua? Meillä on valiolapset, valiovanhemmat, valiosuunnittelijat ja paskaopettajat, jotka eivät osaa toimia aikuisen tavoin.

    Kyllä viimeistään nyt kannattaa jokaisen tätä lukevan opettajan muistaa, että vika on teidän suhtautumisessanne lapseen eikä teillä ole kenenkään tukea turhassa työssänne, teidät on äänestetty ulos. Menkää itseenne ja valitkaa ammattinne uudelleen.

    VastaaPoista
  63. Iines: "Ajattelen kuitenkin niin, että I-tyypit ovat usein hiljaisempia ja itsekseen ajattelevampia kuin E-tyypit, joille on tärkeää hankkia tietoa muiden avulla, muiden kautta. Kun I-tyyppi hankkii tietoa omienkin ajatusprosessien tuloksena, se on kyllä aika luova prosessi ja luo uusia maailmoja, jonkalaisia E-tyyppi ei ehkä edes jaksaisi pohdiskella. Jotakin tällaista."

    Olet tuossa väärässä, sinulla mitä ilmeisimmin on karikatyyrinen kuva ulospäinsuuntautuneista ihmisistä. Ei se että on E-tyyppi¹ poista tai edes vähennä sitä omaa pohdiskelua.

    Itse asiassa tuo luokittelu hivenen häiritsee minua, vaikka olenkin hyvin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut on myöskin minulla tarve saada omaa aikaa, olla yksinäni ja mietiskellä asioita. Ei kukaan jaksa aina olla sosiaalinen.

    Siksi toisekseen, täysin sisäänpäin kääntynyt ihminen -- mikäli sellaista edes on, epäilen ettei -- ei kykene luovuuteen ellei hän ole nero (ja minä tarkoitan oikeaa neroutta enkä sitä vesitettyä versiota joka tuon sanan taakse nykyisin piiloutuu. Neroja kuten Sibelius, Da Vinci ja Mozart. Ja Sibeliuskin on siinä rajalla voiko häntä näillä kriteereillä kutsua neroksi) sillä luovuus tarvitsee toisia ihmisiä ja heidän panostaan.

    Luovuus kun on aina yhteisöllinen prosessi.

    ¹ Haluan sanoa tämän: Alkuperäinen Jaguar E-type on jumalattoman ruma auto.

    VastaaPoista
  64. Iines: "Voi miten masentava ja syyllistävä kommentti! Melkein itku tulee, ja tuleekin, kun tällaista lukee. "

    Sitten saatat ymmärtää miltä tuntuu kun opettaja syyttää vanhempia, jotka ovat yrittäneet parhaansa, kaikista lapsen ongelmista.

    Iines: "Aina se on nähtävästi opettajan vika, jos koulussa on ongelmia. "

    Ei, eikä se ole aina oppilaan tai hänen vanhempiansakaan vika, useimmiten vikaa on jonkin verran kaikissa noissa, puhumattakaan henkilökemioista.

    Mutta silloin kun päädytään tilanteeseen jossa kaikki muurautuvat omien suojavalliensa taakse ja syyttelevät toisiaan ei päästä mihinkään.

    Kaikkien osapuolten olisi uskallettava rakentaa ovi siihen muuriin.

    Ikävä vain että monesti näin ei käy ja se joka sen oven tekee huomaakin olevansa ainoa näin tehnyt ja näin ollen hänestä tehdään syyllinen kaikkiin ongelmiin.

    Joten on ymmärrettävää että kaikki muurautuvat omien valliensa taakse.

    Tällöin paikalle on kutsuttava ulkopuolinen joka näkee kokonaisuuden ja mohdollisesti voi ottaa käteensä taltan ja vasaran ja hakata pienen neuvottelureijän kaikkien muuriin.

    Näin kävi poikani tapauksessa ja olen kiitollinen toisen koulun kuraattorille, rehtorille ja sosiaalitoimenjohtajalle, että he kutsustani saapuivat paikalle ja saivat lopulta ratkaistua tulehtuneen tilanteen.

    VastaaPoista
  65. Pikaisia ajatelmia luovuudesta, koska kyse on ajattelemattomasta ajattelusta pidätän oikeuden mielipiteenpuutoksiin... eikun mielipiteenmuutoksiin.

    En nyt tarkalleen muista kuinka luovuus määriteltiin, tai oikeammin kuinka se yritettiin määritellä.

    Mielestäni luovuuden määritteleminen on tuhoon tuomittu yritys sikäli, että luovuus on aivan liian moninainen aihe jotta sen voisi yksiselitteisesti määritellä, minkä lisäksi väittäisin että luovuus on jo sananakin liian arvolatautunut jotta sille saataisiin yhtenäistä määritelmää, kaiken luovuuden kattavasta määritelmästä puhumattakaan.

    Mutta kärjistäen voisi sanoa että luovuudessa on periaatteessa kyse ongelmien ratkomisesta uudella tavalla ja/tai vanhan toimintatavan uudistamisesta yllättävällä tavalla tai täysin uuden näkökulman avaamisesta.

    Mutta on selvää että kaikki ihmiset ovat luovia, luovuus on yksi ihmisen ominaispiirteistä. Esim. yleensä niin epäluovana pidetty insinöörityö vaatii rutiinityön lisäksi huomattavan määrän luovuutta, on uuden ongelmatilanteen tullessa eteen keksittävä tapa kiertää se.

    Kun sanoin luovuuden olevan aina yhteisöllinen prosessi, kärjistin hivenen liikaa.

    Luovuus lähtee yhteisöstä, mutta prosessina se usein on yksityinen ja näin ollen kokemuksena henkilökohtainen. Joten luovuus on samalla yhteisöön sidottu, mutta henkilökohtainen prosessi.

    En muista kuka, mutta joku määritteli kaksi luovuuden aluetta, toinen oli tuota ongelmanratkaisun luovuutta, johon me kaikki kykenemme ja jota me kaikki toteutamme elämässämme.

    Toinen oli täysin uutta luovaa, ja tämä uutta luova luovuus on harvinaista eikä sitä useinkaan aikalaiset edes huomaa (Kuoleman jälkeisessä neroudessa ei niinkään ole kyse neron kuolemasta, vaan siitä että on kulunut tarpeeksi aikaa jotta yhteiskunta on muuttunut sen verran, että ihmiset huomaavat hänen teoksensa).

    Esim. taide useimmiten kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, sinällään luovuutta vaativaan, mutta ei varsinaisesti mitään todella uutta tuovaan.

    Ne jotka solmivat taiteen lankoihin solmun uuteen kohtaan ovat niitä jotka muistetaan uudistajina ja sitä he ovatkin, heidän teoksensa kuuluvat toiseen kategoriaan, täysin uutta luoneisiin. Mutta he ovat siis harvassa, jokainen taiteilija haaveilee moisesta mutta harva siihen kykenee.

    (On muuten mielenkiintoista kuinka keksinnöt useinkin syntyvät samaan aikaan kahdessa tai useammassa toisistaan riippumattomassa päässä, sama käsittääkseni koskee myöskin uusia taidesuuntauksia)

    Ja nyt tässä hajatelmassani päästään siihen luovuuden yhteisöllisyyteen.

    Luovuus vaatii yhteyttä muihin ihmisiin, heidän tekoihinsa ja heidän ajatusmalleihinsa. Tämän kohtaamisen seurauksena saattaa yksittäisen ihmisen päässä kehittyä täysin uusi ajatus tai vanhan tekeminen uudella tavalla.

    Ja tässä prosessissa on loppuen lopuksi se ja sama oletko I-tyyppinen kuuntelija-osallistuja (I-tyyppisyys muuten ei välttämättä tarkoita sitä että kuuntelisi, sen enempää kuin E-tyyppisyys tarkoittaa sitä ettei kuuntelisi) vaiko E-tyyppinen osallistuja-kuuntelija.

    Väittäisinkin että molemmissa ryhmissä esiintyy aivan yhtä paljon luovuutta ja aivan yhtä paljon tuota harvinaisempaa täysin uutta luovaa luovuutta.

    VastaaPoista
  66. Johannes,

    olet oikeassa noissa ihmistyypeissä. Ei meitä oikeasti voi tyypitellä, voi olla, että kaikki luokittelu on puppua.

    Oikeastihan yhdessä ihmisessä on monta persoonaa, monta vivahdetta, ja ne tulevat eri tavoin eri tilanteissa esiin. Minäkin olen toisaalta kauhean sosiaalinen persoona, vaikka tarvitsenkin paljon itsenäisyyttä ja jopa yksinoloa. En kuitenkaan voi kuvitella tilannetta, jossa eristäytyisin muista ihmisistä tai jossa vetäytyisin nurkkaan ottamatta osaa keskusteluun. Ja vaikka olen rauhallinen, en suinkaan ole hiljainen, päinvastoin, olen välillä liikaakin äänessä.

    Voi olla, että pelkään hiukan ihmisiä, enkä uskalla lähestyä heitä siinä määrin kuin haluaisin. Perusvireeeni on hyvin positiivinen ja ihmisiä rakastava. Eli miten minä voisin olla joku staattinen infj tai enfj?

    VastaaPoista
  67. Iines ihmetteli: "Eli miten minä voisin olla joku staattinen infj tai enfj?"
    Kävin ruksaamassa Iineksen tarjoaman persoonallisuustestin kysymykset,ja sen mukaan olen ESTP. Joskus vuosia sitten tehdyssä testissä olin enemmän I-tyyppi.
    Ilmeisesti ja näköjään tyypittelyt eivät tosiaankaan ole staattisia. Kenties jossakin ympäristössä vaaditaan E-käytöstä ja niin ihminen leipänsä eteen on sitten tavallista ulospäinsuuntautuneempi (huh,huh, mikä sana!)
    Sinänsä nuo tyypittelyt varmaan pitävät paikkansa, ainakin suurin piirtein. Itse huomasin sen, kun Lassie-koirani sai viisi pentua. Pennuista kaksi oli selkeästi E-tyyppejä ja loput kolme eriasteisia I-luonteita. Kullekin pennulle ominaiset luonteenpiirteet tulivat näkyviin jo varsin varhain. Lapset antoivat rohkeimmalle pennulle nimen "Johtaja" ja hiljaisimmalle "Ujo". Joukossa oli myös "Mietteliäs", "Viisas" sekä "Tappelija". Eivätkä nuo pienet lapset tienneet tyypittelystä mitään.
    Jos siis koiranpennut ovat I- tai E-tyyppejä, ovat ihmisetkin. M.O.T.

    Vaari

    VastaaPoista
  68. Voi miten masentava ja syyllistävä kommentti! Melkein itku tulee, ja tuleekin, kun tällaista lukee.

    Älä itke Iines! Voi olla hyvinkin vapauttava kokemus huomata, että oppilaat ja opettajat eivät seiso joen vastarannoilla, vaan purjehtivat virrassa samassa veneessä.

    VastaaPoista
  69. Ai jaa, ihanko totta? Tuohan on vapauttava näkökanta, jota en tullut ajatelleeksi. Eivät varmaan muutkaan opettajat kyllä tiedä tuota, että samassa veneessä ja samassa virrassa ollaan. Tuohan mullistaa kaiken.

    Opettajien rutinat jäävät pois, kun vain kaikki hokaavat tuon kirkkaan helmen. Hallelujaa, uutta virttä veisatkaamme: samassa veneessä, samassa virrassa, samassa veneessä, samassa virrassa...

    Kiitos Jacques Maladroit nerokkaasta oivalluksestasi!

    VastaaPoista
  70. Kuinka sinä nyt noin kiihdyt? Oppilaat ovat ihmisiä siinä missä opettajat, puhumattakaan heidän vanhemmistaan. Tarkoitan nyt oppilaitten vanhempia.

    Luokanopettajiksi pyrkiviltä pitäisi mitata ihmiskäsitystä, että passaako se nykymaailman.

    VastaaPoista
  71. Kuka tahansa suivaantuu, jos hänen ammattinsa perusetiikkaa opetetaan hänelle sormi pystyssä ikään kuin hän olisi idiootti.

    Minä ainakin olen aina jopa rakastanut oppilaitani, tuntenut heidät läheisiksi ja tehnyt sen minkä ihminen voi aikaa ja jopa (omaa) rahaakin kysymättä. En usko olevani poikkeus. Joka vuosi, kun päästin heidät maailmalle pois koulusta, elin kuin rajatilassa kesäloman pari ensimmäistä viikkoa ja kaipasin heitä, minun oli oikein ikävä enkä osannut heti nauttia lomasta. Vastaavanlaista tunnetilaa tiedän olevan muillakin opettajilla. Muistan vieläkin oppilaita lämmöllä urani alkuajoilta. Yhtään ikävää muistoa ei ole jäänyt, tai sitten aika on kirkastanut ne, opettajan ammattietiikka tehnyt tehtävänsä.

    Näytä minulle siis se opettaja, joka ei koe olevansa samassa veneessä oppilaan kanssa. Älä kuitenkaan näytä sitä normipoikkemaa, joka jokaisessa ammatissa on, vaan näytä tavallinen perusopettaja, joita suurin osa on.

    Jos opettaja kysyttäessä vastaa kokevansa ahdistusta ja jännitystä suurten ryhmäkokojen ja vanhempien ilkeän käytöksen vuoksi, niin tämä tunnetila on totta. Kyse ei totisesti ole eri veneessä istumisesta eikä pedagogisten taitojen puutteesta, vaan inhimillisen havainto- ja toimintakyvyn rajoista.

    Ei voi mitenkään toimia ja havaita kaikkea, luoda edes riittävää ihmissuhdetta jokaiseen oppilaaseen, jos luokassa istuu kolmekymmentä oppilasta, puhumattakaan siitä, että saisi tukea oppilaan kasvua pidemmällä tähtäimellä. Aineenopettaja näkee lisäksi erilaisia vaihtuvia ryhmiä päivittäin, joillain jaksoilla on nolla tuntia per ryhmä, joillain vaikkapa kahdeksan.

    Oppiminen ja lapsen persoonallisuuden kasvu ei tapahdu kuitenkaan jaksoissa, vaan kaiken aikaa. Opettajan työ on ihmissuhdetyötä, ja opettajat haluavat tehdä työnsä hyvin, mutta se ei onnistu suurissa ryhmissä, joissa osa on erityistukea kaipaavia erilaisia oppijoita.

    Tätä taustaa vasten tuntuu hölmöläisten touhulta yrittää irrottaa tappia veneestä kohdistamalla syytökset opettajaan tai opettajankoulutukseen, kun lisätappi, lisäresurssit ja henkinen tuki opettajalle hänen tärkeässä työssään olisi usein täsmälääke.

    Kyse ei siis ole opettajien koulutuksestakaan, sillä se on hyvää, sitä ei käy kiistäminen. Kouluttamalla vahvempia opettajia ei asioita paranneta. Jos todellisuudessa on vikaa, sitä pitää muuttaa.

    (Kommentissa nojattu parissa kohdassa HS:ien 20.4./Lukijan ääni -artikkeliin Uhkaavaan opettajakatoon puututtava ripeästi.)

    VastaaPoista