En tiedä, mitä Hieronymus Boschin musikantit yllä soittavat, mutta ilmiselvästi he kiistelevät siitä, mitä munassa sopii soittaa. Itse näkisin tai pikemmin kuulisin tässä mieluiten kepeää posetiivinsoittoa. Pidänkin varsin todennäköisenä, että näiden soittajien valinta ei muistuta gregoriaanista kirkkolaulua, vaan pikemmin italialaisen iloittelevaa frottolaa, joka kertoo kenties maallisten nautintojen ohikiitävästä ilosta ennen tuomiopäivän pasuunoiden törähdystä.
Lapsena pelkäsin muuten nimenomaan pääsiäisenä maailmanloppua. Muistan miten eräänäkin loputtoman pitkästyttävänä pitkänäperjantaina keksimme sisareni kanssa tehdä majan huoneemme pitkulaiseen yläkomeroon, jossa ei ollut väliseiniä ja johon kapusimme alakaapin hyllyjä portaina käyttäen. Irrotimme yläkaapin pikkuovet saranoiltaan, nostimme ne pois, ja näin katonrajaan muotoutui kolmen tyhjän ovireiän avaroittama tila, jonne keksimme raahata vielä kapean räsymaton, ja näin meillä oli korkeuksissa oma salaperäinen majamme.
Yhtäkkiä, kesken hauskuuden muistin, että nythän on pitkäperjantai, ja Jeesus voi siis laskeutua hetkenä minä hyvänsä alas taivaista tekemään maailmanlopun. Maja ei tuntunut enää kivalta, leikki unohtui ja räsymaton rakenne erottui silmiini tarkasti. Tuossa oli vanha mekkoni, tuossa äidin mekko, tuossa sukista kudottu ruskea raita. Odottelin, sillä koulussa oli sanottu, että Jeesus tulee erottelemaan vuohet lampaista, ja toiset, en muistanut kummat, joutuvat ikuiseen tuleen, kadotukseen. Eikö Jeesus tulisi nimenomaan pitkänäperjantaina kostamaan, koska hänet tapettiin silloin? Mietin, joko kolisee tai alkaa yhtäkkiä ukkostaa, joko tuomion pasuunat soivat.
Illalla en saanut unta ennen kello kahtatoista, jolloin arvelin olevan ratkaisun paikan. Eikös Golgatallakin esirippu haljennut keskiyöllä, jolloin Jeesus heitti henkensä ryövärien rinnalla? Tuijotin kelloa. Minuutin yli, huokaisin helpotuksesta, lankalauantai, selvittiin! Pitkäperjantai oli onnellisesti ohi, maailmanloppua ei tullutkaan. Mietin taas majaa, mitä kaikkea kivaa siellä voisi tehdä. Siellä voisi maata tyyny pään alla ja lukea Viisikkoja ja pitää kerhoa siskon kanssa.
*
Lopuksi linkkivinkki! Tällä hetkellä, surffaillessani netissä, huomaan katselevani mieluiten tätä rauhoittavaa näkymää Saaristomereltä. Huikaisevan korkealla pesä, ja siellä yksinäinen naaras, odottamassa, josko pääsisi munimaan. Välillä pesä on tyhjä, mutta aika ajoin siellä siis vahtii sääksinaaras, ja yhdessä odottelemme urosta palaavaksi, reaaliajassa, kahdenkymmenen sekunnin välein päivittyvän kameran kautta. Toivotaan, että pesään saadaan munat ja muniin aikamoinen konsertti!
(Maalaus Hieronymus Bosch, The Concert in the Egg)
http://www.youtube.com/watch?v=hkrNZm1bLw4
VastaaPoistaMuistakaa painaa HQ kuvan alta oikeassa reunassa.
VastaaPoistaNo tätä minä olin vailla! Hain nimittäin melko suuritöisesti sopivaa musiikkia tuon kuvan taustaksi Hieronymus Boschin ajan musiikista, ja ajauduin haussani kauhean kauas, kun en huomannut kirjoittaa Boschia hakusanaksi, vaan säveltäjännimiä yms. Uusi asia on myös se, että YouTubesta löytyy kuvataidetta näinkin laadukkaasti ja rikkaasti. Kiitos siis linkistä ja uuden hakuportaalin avaamisesta. Luulin jo että osaan hakea oikeista paikoista.
VastaaPoistaMitä Hieronymus Boschiin tulee, niin siinäpä meillä on surrealistisen ja ehkä hivenen naivistisenkin taiteen isä. Kerrassaan nero ja lahjakas taiteilija, mahtuu Top 10:iini.
Nämä ankeat pääsiäismuistot ovat melko yleisiä, itsellänikin on sellaisia. Mietin mistä johtuu, että tapahtuma, jossa Jumalan armo kaikkein konkreettisimmin tunkeutui maailmaan ja ihmisten elämään, muuttuu ihmisten kokemusmaailmassa painostavaksi ja pelottavaksi asiaksi. Miksi Jumalan armosta tulee joidenkin käsikassara, jota käytetään toisten alistamiseen ja nujertamiseen ja pelotteluun. Lapset ovat tietenkin saaneet kärsiä eniten ja aikuistuttuaan he kantavat näitä ahdistavia muistoja, jotka estävät heitä pääsemästä Jumalan vapauteen.
VastaaPoistaHieronymus on minunkin mieleeni. Suosikki maalaus on 'Silmänkääntäjä'.
VastaaPoistahttp://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/49/Hieronymus_Bosch_051.jpg
Matilda,
VastaaPoistaminun taas on vaikea ymmärtää käsitettä "Jumalan armo", kun minusta Jumala ensinnäkään ei ole kovin armollinen, ei ainakaan missään nimessä tasapuolisesti, vaan hyvinkin selektiivisesti.
Edelleen en tahdo ymmärtää sitä, että ihminen on paha, koska ihminenhän on Jumalan kuva. Minusta ihminen ei ylipäänsä tarvitse armoa, vaan ymmärrystä ja hyvää kohtelua, myös sieltä ylhäältäpäin. Mitä järkeä on luoda niin vajaita olioita, joita tarvitsee kiusata sitten niin mielettömästi?
Juha,
VastaaPoistaSilmänkääntäjä on mainio maalaus. Mistähän muuten tulee kieleemme sana "silmänkääntäjä" - hauska ilmaisu?
Joistain Boscheista tulee muuten mieleen Hugo Simberg.
Suomalaista tosikkoutta se vain ilmaisee. Tempuissa ei ole taikaa vaan "taikuri" kääntää silmät toisaanne.
VastaaPoistaOn tempuissa taikaa. Minun tyttäreni hihkaisi nimittäin raikkaalla äänellään kolmivuotiaana, kun vein hänet taikurin esitykseen suureen juhlasaliin, että "ilmassa on taikaa"! Taikuri ilahtui näin ymmärtäväisestä yleisöstä.
VastaaPoistaMinä muuten osaan vetää pöytäliinan juomalasin alta juomalasin liikahtamatta. Tai osasin, en ole aikoihin koettanut.
Minusta sana "silmänkääntäjä" kuvaa mieluummin suomalaista realismia. Ymmärrämme, että vaikka asia näyttää taikuudelta, niin avainsana on "näyttää".
VastaaPoistaKaipaisin kyllä tällaista "tosikkoutta" enemmän muuallekin maailmaan. Ei pidä uskoa kaikkea mitä silmänkääntäjät ja auktoriteetit sanovat.
Tapsa,
VastaaPoistaei pidäkään uskoa, ja minusta nykyajan henki on nimenomaan se, että ketään ei enää uskota, vähiten auktoriteetteja.
Tilalle on tullut rajaton usko omaan itseen, ja tästä ei ole narsismi kaukana.
Minua kiinnostaakin nykyään nöyryyden käsite, ja arvostan eniten ihmistä, joka on nöyrä ja muita ihmisiä arvostava, sillä se kertoo siitä, että omaa itseä ei tarvitse viihdyttää ylenpalttisilla nautinnoilla tai nostaa yli muiden.
Iines, minä tunnistan itseni täysin ja sataprosenttisesti tuosta sinun määriteslmästäsi ja silti et näytä minua kunnioittavan vaan nostat itsesi silti ylemmäksi. Miksi siis edes puhut tuollaista kun et itse osaa sitä noudattaa? Onko se niin, kuten narsistilla yleensä, että kaikki ne, joita hallitsee - ne saavat olla sitä ja tätä mutta minunlainen, joka on erilainen tuon hallittavuuden kannalta, niin minua ei pidä mitenkään hyväksyä joukkoon ja siksi koet, että tuo olisi joku yleispätevä ohjeesi jota kuvittelet noudattavan ja minä sanon, että sinä noudatat sitä subjektiivisesti ja annat arvoa mille nyt arvoa annat ja se on sinulle silloin vain oikeus ja kohtuus. Mutta kun muut määrittelevät sinut siksi narsistiseksi et enää siedä sellaista. Ja minä en tällä tarkoita pottuilua vaan sitä, että narsisti on ihmienen joka ei anna arvoa toiselle - vain itselle. Ja estää siksi muita edistyvän jos ne edistyisivät pidemmälle kuin sinä ja sitä et siedä. Käytät vain eettisiä väittämiä omien etujesi kannalta uskottavalla tavalla mutta et ole mitenkään eettisempi kuin kukaan muu.
VastaaPoistaMinä olen tavannut sairaita eettisyyttä loistavasti näytteleviä ihmisiä joiden sielu on musta kuin synti ja käyttäytyminen suloista ja harmitonta kuin lammas.
VastaaPoistaYleensä menee perille; syntinen sika pääsee itse pitkälle siitä, että uskottelee muille olevansa eettinen ja vapaa-aikana silti repii ja rikkoo mutta kasvattaa mainettaan ns. rakentavana ihmisenä. Kyse on siis kelle jotain oikein rakentaa: tässä tapauksessa vain itseydelle eikä edes perheelle. Maine on se, minkä takia ennen jopa kuoltiin. Kuviteltiin olevan parempi kuin normaali onnellinen elämä, ja mm kuninkaalliset elävät tässä destruktiossa. Lapsesta saakka.
Ja näitä malleja sitten viedään ikäänkuin onnellisina totuuksina ja aina löytyy hölmöjä, joiden silmät eivät sitä näe. Kuten minä; en nähnyt miten ohjauduin falskista ja saatanallisesta koska se oli twisted; käännetty ns. eettiseksi tai kauniiksi päältäpäin. Sisältä oli kaikki pelkkää valetta ja ryöstämistä. Kunnioitus on san mitä eivät ole edes kuullu mutta kunniasta puhuvat koko ajan.
Matildan kirjoituksen ymmärrän hyvin. Oma Jumalani on paitsi armollinen myös erehtyväinen. Jumalan armosta voi tehdä käsikassaran: armottoman ja rankaisevan sekä tuomitsevan. Jumala on oma kuvamme ja mikäli emme kykene armahtamaan itseämme, emme kykene siihen myöskään Jumalan kuvina: rajallisina ja epätäydellisinä. Emmekä voi päästää toisia siihen vapauteen: armoon, vaan asetumme Jumalan tilalle tuomitsemaan ja rankaisemaan toisia. Tuohon Matildan kysymykseen: miksi armosta tulee käsikassara, siihen ei ole kai yhtä vastausta olemassa. Jokaisessa ihmisessä elää hyvä sekä paha, hän tulee tuntemaan hyvä ja pahan. Ja mikäli näitä puolia ei kohtaa ja käsittele itsessään niin näkee ne herkästi vain ulkopuolellaan: ”toisissa” jotka tekevät pimeitä tekoja ja ”toisissa”, joilla on heikkouksia.
VastaaPoistaMinusta Jeesuksen ylösnousemus kertomuksessa kuvataan tämä vapautus hyvin: vasta kohdattuaan oman vajavuutensa myös ihminen voi kokea armon ja armahtaa.
Salme,
VastaaPoistamutta kun koen jo itseni vajavaiseksi ja pieneksi, niin mistä minut tulisi armahtaa? Minä häpeän usein omaa varjoanikin, kuten olen jo vuosia kuvannut itseäni. Muistan että aivan ensimmäiseen blogiini (Illuusia) kirjoitin jopa Häpeä-sarjan, joka herätti paljastavuudellaan ja rehellisyydellään jonkin verran huomiotakin, ja sai lukijoilta hyvinkin kiinnostuneen vastaanoton.
Mikäli ihminen on Jumalansa kuva ja jos tuo Jumala on vailla armoa ( = armoton) niin voiko ihminen silloin tuntea tai kohdata armoa ? Hänen pitäisi vastata, jonka Jumala on vailla armoa. Minä en tiedä mitä vastaisin, sillä se armo, jonka tunnistan on toisenlaista tietoisuutta ja kohtaamista. Eikä tarkoita ettenkö kohtaisi tai olisi kohdannut armottomia ihmisiä, armottomuutta. Armo ei ole minulle vain käsite vaan todellisuuskokemus.
VastaaPoistaIhmisen tulee varmaan tuntea itsensä syntiseksi ja pahaksi, ennen kuin hän huolestuu sielunsa tilasta.
VastaaPoistaToisin sanoen ihmisen täytyy olla rikkonut ennen kaikkea omaa itseään vastaan uhraamalla yleisinhimilliset ja humaanit eettis-moraaliset käsityksensä jonkin muun asian hyväksi - tai pahaksi. Tarkoitan viimemainitulla sellaista eettisyyttä ja moraalisuutta, joka ei kumpua ahtaasti mistään dogmista eikä ismistä, vaan pohjaa humaaniin elämän kunnioittamiseen ja kaikkien tasa-arvon myöntämiseen.
Minusta pahuutta ei oikeasti ole, vaan se on ennen kaikkea uskontojen tarvitsemaa polttoainetta. On vain ihmisen heikkoutta, johon on aina syynsä.
En siis tunne kohdallani synnin käsitettä, enkä tunne itseäni pahaksi, samoin kuin en tunne muitakaan pahoiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin itseäni hyvänä ihmisenä, koska minusta hyviäkään ihmisiä ei ole. On vain erilaisia, eri tavoin eri tilanteissa käyttäytyviä ihmisiä.
"Siksipä olikin yllätys, kun löysin pahuuden virtuaalilaineilta, jossa se ui minut kiinni ja yritti ahmaista minut. Se puhalsi niskaani kylmiä henkäyksiään ja yritti kaataa minut kumoon, kerta toisensa jälkeen. Se käytti sanoja, joiden tarkoitus oli haavoittaa ja tappaa. Se kieroili, petkutti, valehteli, mustamaalasi, manipuloi, käkätteli ja hähätteli ja tanssi pirunpolkkaa sanojensa villitsemänä.
VastaaPoistaEn vain ymmärrä tätä paradoksia. Mikä minussa vetää mustaa lintua puoleensa? Onko se oma toinen puoleni vai viattomuuteni? Miksi minä? Onko se juuri se, että vain minun kaltaiseni jaksavat vielä hämmästellä pahuutta, jolle virtuaali suo trooppisen ilmaston kasvaa ja kukoistaa?"
http://ikkuna.blogspot.com/2006/09/pahan-kukkia.html
"Alan myös uskoa tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa ollutta psykologian asiantuntijan kirjoitusta, jossa hän sanoo, että on olemassa myös todellista pahuutta, joka ei parane pussaamalla. Olen joskus kirjoittanut pahan kosketuksesta virtuaalissa, ja totisesti, paha on kuin onkin olemassa, ihmismielen syövereissä eikä sitä edes tarvitse selittää sairaudeksi.
VastaaPoistaOlen tuntenut sen henkäyksen niskassani, ja se on värisyttävä tunne, kuin joku kulkisi hautasi yli - et voi sille mitään, paha voittaa hyvän tässä maailmassa. Jos joku on saanut päähänsä vainota sinua, olet osin menetty, et ole koskaan enää ehjä siinä ympäristössä, jossa sinua kiusataan. Pystyt vain avuttomana katsomaan, miten paha voimistuu, imee vertasi ja liittoutuu toisen pahan kanssa. Liitouma sieppaa pahan pisaroita sieltä, missä niitä leijuu ja vahvistaa itseään, ja pahan tihentymällä on kyky jopa muuntaa hyvää pahaksi, pahuudellaan.
Aamuinen Helsingin Sanomien kirjoitus palautti mieleeni tämän pahuuden selitysmallin järkyttäville teoille, käsittämättömille kiusaamisille ja vainoille, kaikelle pahalle, mikä uhkaa ihmisyyttä ja kaikkea hyvää ja elämää ylläpitävää. En halua mystifioida tätä pahaa, mutta mietin, missä määrin filosofit ovat pohtineet pahan olemusta - myönnän, että en tunne tätä pelottavaa asiaa ollenkaan, niin kauas olen sen torjunut mielestäni. Voiko siis tehdä vääriä tekoja vain, koska on paha?"
http://i-iines.blogspot.com/2008/11/pahan-kukkia.html
"Ihan piti kirjoittaa nyt postaus ja saada ihmiset miettimään, kukahan on tämä paha Kalvaja ja arvuuttelemaan, sitten vasta voit laittaa paloja kommenteistani kuitenkaan nimeämättä minua niiden kirjoittajaksi. Voi miten säälittävää huomionkerjuuta."
VastaaPoistahttp://i-iines.blogspot.com/2007/01/piiskaajat.html
"En siis tunne kohdallani synnin käsitettä, enkä tunne itseäni pahaksi, samoin kuin en tunne muitakaan pahoiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin itseäni hyvänä ihmisenä, koska minusta hyviäkään ihmisiä ei ole. On vain erilaisia, eri tavoin eri tilanteissa käyttäytyviä ihmisiä."
VastaaPoistaSana "synti" on lainattu juutalaisuuden ja kristinuskon alkukieliin maallisista yhteyksistä, ja tarkoittaa eksymistä, erehtymistä, maalin ohi menemistä. Ihminen on aika epeli itseään huijjaamaan ja orjuuttamaan kaikenlaisilla riippuvuuksilla (vaikkapa ihailluksi tulemisen halulla) ja olemaan näkemättä kuinka erinomaisena itseään pitää joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä (ylemmyyden- tai alemmuudentunnot). Nämä ovat minusta syntiä, jotka estävät vapautta ja rakkautta, ja estävät itsensä totuudellista näkemistä.
Anonyymi poimija,
VastaaPoistakertoisitko omin sanoin, mitä tahdot sanoa? Tuntuu perin hassulta keskustella sitaatin kanssa. - Palataan siis, kun puhut itse.
Haluan vielä huomauttaa, että olisi varmaan korrektia panna tuohon alimpaan poimintaasi sen kirjoittajan nimi - se ei nimittäin ole minun.
*
Kanttorin kaveri,
näinhän se on - synnin käsite on kiinni nähtävästi siitä, kuka sen määrittelee.
Itse haluan sanoa sen, että koko synnin käsite on mahdoton, koska ihminen on niin pieni ja heikko - hän saa olla erehtyväinen. Ei niitä ihmispolon erehdyksiä varmaan tarvitse synniksi nimetä.
Iloisia perheuutisia juttuni sääksikameralinkkiin liittyen: huomasin juuri, että urossääksi on tänään, kenties juuri äsken kun se laskeutui, palannut pitkältä muuttomatkaltaan! Pesässä on nyt kaksi sääkseä!
VastaaPoista12-4-2009 sanot "...enkä tunne itseäni pahaksi, samoin kuin en tunne muitakaan pahoiksi."
VastaaPoistaaiemmin sanot "...löysin pahuuden virtuaalilaineilta,"
"...Olen joskus kirjoittanut pahan kosketuksesta virtuaalissa, ja totisesti, paha on kuin onkin olemassa, ihmismielen syövereissä eikä sitä edes tarvitse selittää sairaudeksi.
Olen tuntenut sen henkäyksen niskassani, ja se on värisyttävä tunne, kuin joku kulkisi hautasi yli - et voi sille mitään, paha voittaa hyvän tässä maailmassa. Jos joku on saanut päähänsä vainota sinua, olet osin menetty, et ole koskaan enää ehjä siinä ympäristössä, jossa sinua kiusataan. Pystyt vain avuttomana katsomaan, miten paha voimistuu, imee vertasi ja liittoutuu toisen pahan kanssa. Liitouma sieppaa pahan pisaroita sieltä, missä niitä leijuu ja vahvistaa itseään, ja pahan tihentymällä on kyky jopa muuntaa hyvää pahaksi, pahuudellaan."
Niin, en tunne itseäni pahaksi, enkä muitakaan. En tunne itseäni siis myöskään hyväksi, sillä ei ihmistä näin voi määrittää.
VastaaPoistaTuo lainaamasi - jonka arvelinkin sinun muistavan - on kuvaukseni siitä, miten äärimmäisen ahdistuneeksi tunsin oloni silloisen harvinaisen rankan virtuaalikiusaamisen johdosta.
Se sai minut pohdiskelemaan hyvän ja pahan olemassaoloa, ja minä tein sen noin. Minun oli pakko ottaa huomioon myös "pahan" olemassaolo, koska se kävi niin lähellä minua, ensimmäistä kertaa elämässäni se kohdistui suoraan minuun, katsoi haukansilmillään ja tunsin sen halun tarttua kynsillään niskaani ja musertaa minut.
Silti minun uskoni ihmisen korjaavaan positiiviseen kasvuun ei horjunut lopullisesti tuon virtuaalikiusaamisen vuoksi, tai se ei ollut enää kiusaamista, se oli suoranaista vainoa ja perässänikulkemista, vaan selvisin siitä nimenomaan sen turvin, että luotan positiiviseen ihmiskäsitykseeni ja lopulta, itseeni, sillä minähän ajatuksistani vastaan.
Ihmisessä on hyvä ja paha. Kaikissa, sinussakin.
VastaaPoistaOlen agnostikko, mutta minusta nämä kristinuskon käsitteet ovat kovasti osuvia.
VastaaPoistaPerisynti on tunne siitä, että on riittämätön, syyllinen ja tehnyt väärin monissa asioissa. Armo on sitä, että sen kaiken yli joku ulkopuolinen, korkeampi taho pystyy vetämään viivan. Vielä kun itse pystyisi - mutta onhan sitä jumalan kuva. Siihen sisältyy paradoksi: voiko olla jumala, jos on yhtä puutteellinen ja riittämätön kuin minä? Vai onko jumala jonkinlainen geenipankki, johon on tallennettu kaikki?
Markku Envallin haastattelussa Nadjan huoneessa kuulin juuri mielenkiintoisen väitteen : heikkoudet ovat salaisia voimiamme. Hm.
Sokea kana,
VastaaPoistakuvaat hyvin minunkin agnostisia tuntemuksiani. Tai en osaa sanoa, olenko jo edennyt agnostismistakin kauemmas, sillä minun on vaikea edes epäillä todistamattoman olemassaolon mahdollisuutta, kun evoluutio on tuonut silmiemme eteen ihmislajin kehityksen varsin kiistattomasti.
Kyse taitaa myös olla siitä, miten asioita nimitämme ja mistä näkökulmasta ajatukset suodatetaan.
Ihminen on jotakin akselilla heikko - vahva, mutta heikkous ei sisällä itsessään pahuutta eikä vahvuus hyvyyttä.
Minusta ihmisessä ei siis voi olla pahuutta eikä hyvyyttä, vaan kyse on kristillisen etiikan hämärtämästä arvoajattelusta.
Minustakin kysymys on semantiikasta ja siitä, että nämä kristilliset käsitteet kuvaavat hyvin nimenomaan niitä tuntemuksia, joita ihmisillä on ollut kautta aikojen.
VastaaPoistaSiinä mielessä armoon uskominen olisi ihmiselle suuri helpotus; se minusta kristinuskon ykköstuote, täyttää melkoisen markkina-aukon.
Tosiasiat - esimerkiksi ihmisen kehityksestä - ovat ihan eri juttuja.
Kiinnostava keskustelu.
VastaaPoistaIines olin ymmärtävinäni sinun kritisoivan sitä miksi pitää puhua synnistä ja pahuudesta ja armosta, kun itse asiassa emme ole niinkään pahoja, vaan heikkoja. Ymmärsin myös, että pidät häpeää suurempana ongelmana kuin syyllisyyttä.
Koen itsekin samoin. Olen nimenomaan heikko ja tyhmä ja joudun häpeämään typeryyksiäni. Suoraa pahuutta löydän itsestäni harvoin. Mutta häpeä ei ole sen helpompi kumppani kuin syyllisyys. Kuka vapauttaisi minut häpeästäni? Pystynkö siihen itse? Olen huomannut etten pysty.
Omalla kohdallani olen ajatellut, ettei ole suurta eroa siinä sotkenko asioita pahuuttani vai heikkouttani. Olennaista on, että vaikka haluan hyvää, teen pahaa, sekä itselleni että muille. Kysymys on siitä, minkä johtopäätöksen teen näistä elämäni sotkuista. Tunnustanko itselleni, että näin se menee, en pysty elämään oikein. Sama se, ettei se johdu pelkästään minusta, vaan myös muista. Muut ovat yhtä onnettomia kuin minä. Maailma on tällainen kuin on, ihmisen on mahdotonta elää täällä oikein.
Voin siis päättää, etten kanna syyllisyyttä enkä häpeää mokailuistani, ne johtuvat muista ihmisistä, maailmasta joka toimii niinkuin toimii ja sotkee minunkin asiat.
Tai sitten voin nöyrtyä tunnustamaan, että meissä ihmisissä näyttää olevan jokin kollektiivinen vika. Haluamme hyvää, mutta teemme kaikkea pahaa heikkouttamme, ajattelemattomuuttamme.
Jos uskon armolliseen Jumalaan, tiedän, että hän rakastaa minua puutteineni. Tästä minun oman kokemukseni mukaan seuraa rohkeutta katsoa silmiin omia puutteita, koska niiden tajuaminen ei nujerra, minuthan on armahdettu.
Mielestäni kristinusko tarjoaa apua myös ihmisen häpeään. Jeesus naulittiin ristille alastomana, hän joutui tekemään tarpeensa töllistelevän kansan silmien edessä, joten hän tuntee myös ihmisen häpeän. Meille tuskin voi elämässä tapahtua mitään niin häpeällitä, ettei hän olisi sitä kokenut.
Itse olen kokenut, että kristinuskon "tarina" on miettimisen arvoinen myös niille jotka eivät usko Jumalaan. Kristinuskon ideahan on nimenomaan siinä, että me kelpaamme tällaisina kuin olemme. Meidän ei tarvitse lepytellä eikä lahjoa Jumalaa, eikä ketään muutakaan.
Matilda,
VastaaPoistaethän sinä ole tyhmä etkä heikko ainakaan tämän kirjoituksesi valossa. Tuollaista kypsää tekstiä kirjoittaa viisas ihminen.
Juuri tämä minua kristinuskossa arveluttaa, että kaikin puolin kelpoisa ihminen painetaan maanrakoon ja oletetaan oikein, että hänen pitää madella ja nöyristellä itseään tyhmempienkin edessä. - Tämä ei ole ylimielisyyttä, vaan on totuus, sillä ihmistä voidaan tarkastella myös akselilla tyhmä - viisas.
Miksi ihminen ei voisi vain iloisesti luottaa ihmisyyteen, positiiviseen korjaavaan voimaan, siihen samaan joka saa idut nousemaan roudasta? Kun ottaa vastuun itsestään ja teoistaan, ottaa myös vastuun muista, ja kääntäen, kun ei ota vastuuta itsestään, ei ota muistakaan, vaan sysää vastuun pois käsistään.
Vaan tiedänhän minä, ettei se noin mene. Elämä on suunnattoman vaikeaa ja toiset ihmiset arvaamattomia.
Syyllisyyden tunne on olennainen osa ihmisyyttä.
VastaaPoistaYmmärtääkseni, jos ei sitä ole, ihminen on määriteltävissä jopa psyykkisesti sairaaksi.
Tämä tunne osoittaa sinne, missä on jotakin korjattavaa ja selvitettävää.
Ihminen tuntee syyllisyyttä ihan hyvällä syyllä.
Se saattaa olla katoavaa kansanperinnettä, voi olla, että se nykyään nimetään vaikka häpeäksi.
Anonyymi,
VastaaPoistauskon samoin - vain kylmä ja mieleltään sairas ihminen ei koe koskaan tehneensä väärin ja aiheuttaneensa jollekulle suurtakin tuskaa.
Itse koen syyllisyyttä eniten suhteessa lapseeni, kaikkeen siihen, minkä olisin voinut tehdä toisin. Kuitenkin olen tehnyt kaiken hyvässä uskossa, hyvässä tarkoituksessa kuten vanhemmat kautta maailmanaikojen - käsittääkseni Matilda puhuu juuri tästä.
Jos nyt vielä kasvattaisin lapsen, niin tekisin kuten tuhannet isoäidit ennen minua: olisin vapautuneempi tai vapaampi uskossani lapseen. Nytkin olen uskonut ja luottanut ja antanut tilaa, mutta antaisin vielä enemmän!
Sinä et iines näe miten sinä aiheutit minulle Trisille ja Kompostille tuskaa:
VastaaPoistauskon samoin - vain kylmä ja mieleltään sairas ihminen ei koe koskaan tehneensä väärin ja aiheuttaneensa jollekulle suurtakin tuskaa.
mutta pysypä realismissa siksi - eikä toiveissasi - sillä toiveitten mukaan me kaikki haluamme olla oikeassa ja silti emme sitä ole: onko se silloin realisti joka maksaa muiden vätystelyn koska se sallii uneksia?
Maa viedään siis alta kunhan pikkumieli ei pahotu?
Niinkö?
En malta olla lisäämättä: on kuitenkin paljon myös turhia syyllisyydentuntoja, jotka syövät ihmistä eivätkä edistä mitään hyvää.
VastaaPoistaKun äiti oli kuolinvuoteellaan, hän muisteli ahdistuneena sitä, miten me, hänen kaksi tytärtään, olimme vähissä rahoissa aloittaessamme yliopisto-opinnot pelkän lainan turvin. Kotoa ei ollut paljoakaan antaa, minkä ymmärsimme tietenkin täysin.
Äiti tunsi suurta syyllisyyttä siitä, että me eräänkin kerran olimme joitakin aikoja täysin rahatta pelkkä näkkäripaketti kaapissa. Kun tulimme sitten viikonloppuna kotiin, söimme äidin keittämän lihakeittokattilallisen loppuun alta aikayksikön. Jotenkin äiti piti sitä omana vikanaan, että hänen lapsensa olivat niin ahtaalla, ja itse tunnen taas tälläkin hetkellä syyllisyyttä siitä, että aiheutin äidille vielä kuolinvuoteella tuommoisen syyllisyysajatuksen.
Luulen, että ihmiset kantavat paljonkin tämänkaltaista syyllisyyttä, jolle ei ole oikeastaan siis syytä, katetta. Esimerkiksi lapsethan syyllistävät lähes poikkeuksetta itsensä vanhempiensa erosta. Millainen määrä tarpeetonta ahdistusta maailmassa onkaan!
Ankara = ruots. Hård: hårda strider - ankarat taistelut, sträng lärare - ankara opettaja, joka viittaa tensioon ja suhteelliseen kovuuteen [okänslig i motsats till mjuk]
VastaaPoistaHomo garrulus,
VastaaPoistaperättömät syytöksesi ja lausahduksesi tuovat mieleeni Lauri Viidan, joka myös leikitteli sanoilla hokien niitä vielä siinä vaiheessa, kun niillä oli jo hänelle ihan omat merkitykset.
Olisikohan syytä sinun taas keskittää kirjoituksesi sinne kunniakseni perustettuun vihablogiin, jossa tälläkin hetkellä on ihan minua käsittelevä analyysi.
Katselkaahan linkissä olevaa sääksikameraa! Pesää vuorataan nyt vimmatusti sammaleella, kun sääskiherra on palannut.
VastaaPoistaMinä lähden nyt metsään kameran kanssa. Mukavaa pyhäpäivää tänne kurkistaville, huolimatta kommenttien jonkinasteisesta ahdistavudesta. Metsässä on hyvä hengitellä!
En minä ole vihainen, hyvä Iines.
VastaaPoistaEn vain ole epäpätevä joka harmittaa niitä, joiden mieleen meidän pitää ylläpitää BF Skinnerin kontrollimaailmaa joka on lähtökohtaisesti sairas.
Sitä en siis halua koska olen pätevä mutta meillä on kontrollia kuten DDR:ssä ja ne terrorisoi hyviä.
Otatko sinä Maladroitin mukaan? Tai RR:n ellei ole sama ihminen.
VastaaPoistaIines kirjoitat:"Juuri tämä minua kristinuskossa arveluttaa, että kaikin puolin kelpoisa ihminen painetaan maanrakoon ja oletetaan oikein, että hänen pitää madella ja nöyristellä itseään tyhmempienkin edessä."
VastaaPoistaNiin, minusta tätä ajatusta ei löydy kristinuskosta, vaan kristinuskon sanoma kummallisen helposti vääntyy meidän ihmisten käsissä tällaiseksi.
Tietysti kristinuskossa on tämä ajatus, että meissä on vika, jota kutsutaan perisynniksi. Mutta minusta ei tarvitse kuin katsoa sekä ympärilleen, että omaan sydämeensä, ja tajuaa että jokin vika meissä on. Kuten Paavali sanoo, emme tee sitä hyvää, jota tahdomme, vaan sitä pahaa jota emme tahdo. Se on kertakaikkisen kummallista, mutta näin se näyttää olevan. Tästä ei kuitenkaan kristinuskon mukaan seuraa matelua typerysten edessä, vaan kääntyminen Jumalan puoleen.
Minä olen se nainen Blindness-kirjasta, joka oli ainoa joka näki kun muut rupesi menemään sokeuteen (kuten Iines). Mutta heti on terroristit perässä ja miehet myyvät naisensa jos he saavat siitä ruokaa.
VastaaPoistaNäin juuri meillä paraikaa ja Iineksen kaltaiset eivät ymmärrä varsinaisesti filosofiaa vaikka tajuaa, että on väärin. Mutta se tulee lisääntymään jos ei olla oikealla tavalla vastaanottavaisia asioiden suhteen, ja se onkin paskempi pala - tätä olen n. 8 vuotta yrittänyt kertoa huonolla menestyksellä koska se ei kertomalla uppoa minkä näen omasta miehestäni.
Matilda,
VastaaPoistaminusta kristinuskon oppi on opeista humaaneimpia, enkä tarkoittanutkaan että tuo maanrakoon painaminen on opista lähtöisin.
Ihmisethän opin usein valjastavat omien ajatusrakennelmiensa pönkitykseksi ja tekevät näin hallaa itse aatteelle. Näin on käynyt kristinuskossa, muissa uskonnoissa ja poliittisissa järjestelmissä kautta aikojen, ja tulee käymään edelleenkin.
Minusta tuntuu, että tekemällä pahasta ihmisen perusominaisuus sallitaan paha. Paha on ikään kuin pyhitetty, ja sille tehdään tilaa, jotta sitä voidaan harjoittaa.
Emme me tavalliset ihmiset niin kauheasti tee pahaa, vaan useimmat tekevät säällisiä ja ystävällismielisiä tekoja kaikille kohtaamilleen ihmisille.
Kristinusko on aiheuttanut enemmän sotia kuin mikään muu uskonto, mutta minäkin lukeudun jopa aktiiviseksi uskojaksi nimenomaan Kristinuskoon.
VastaaPoistaJoten - on ja ei.
Minulle tekivät pahaa suurin joukoin ja kiusasivat, herjasivat ja osoittivat sormella, estivät tulemasta filosofian tunneille (opettaja!) ja työnsivät omia juorusta tulleita käsityksiä ennen kuin minun annettiin sanoa mitään. Kuolin Iines, oli pahuutta ilman mitään syytä, pelkkiä pelkoja ja omia fantasioita. Ja sitten eivät edes osanneet filosofiaa - vain filosofian historiaa.
VastaaPoistaJa mieheni on eri mieltä Natosta kuin minä mutta ämmät ja pelokkaat ryhtyivät siirtämään kummia juttuja minuun - minä en ollut tietoinenkaan mistään sellaisesta sairaasta: minä olen kasvattaja en pommittaja.
VastaaPoistaJumalauta näitä meidän aivokääpiöitä; miksi heitä ei voi siirtää suoraan hullujenhuoneeseen? Miksi pitää syyttömien kestää aivan sikamaista herjaa vailla mitään syytä ja työkkäri oli laittanut minulle että olen hakemassa myyntityötä!
Hitto mikä epäusko; mistä????
MIksi minä?????
Saatanalliset siis kiusasivat minua 8 vuotta ja sain vain olla täällä koneellani ja nyt kun jälkeenpäin katsoo minun turhautumista ja pelkoa niin nyt tämä vaihe taas korreloituu miehelleni että minä olen ollut huonosti käyttäytyvä kun kehtaan (!) olla vihainen.
Jaa-a - itsemurha oli hyvin lähellä eikä kukaan edes aikonut kertoa mistä oli kyse eikä vielä vähemmän tukea ja lohduttaa.
Ajattelen myös niin, että kristinuskon tarina ristillä roikkumisesta on tärkeä kuin myös Jeesuksen kysymyksellä: Miksi minut hylkäsit? Eikä yksikään silloin ei tehnyt elettäkään estääkseen tuon varsin julman teon, jossa Jeesuksen lisäksi naulittiin ristille muitakin, kuten siihen aikaan oli tapana. Tällä kaikella on paljon kerrottavaa nykypäivän ihmiselle yleisemminkin kuin myös yksityisesti. Olen joutunut kysymään itseltäni: keitä tuomitsen tai kivitän tai olisin valmis ristiinnaulitsemaan? Olenko armollinen?
VastaaPoistaUskon myös niin, että jos minulla on armollinen Jumala itsessäni kykenen kestämään omia ja toisten vajavuuksia paremmin, vaikkei se tekisi minusta sen parempaa tai hyveellisempää.
Joskus häiritsee tuossa häpeä & syyllisyys keskustelussa se, että ne sotketaan toisiinsa kun minusta ne ovat eri asioita. Ajattelen, että hyvä ja terve syyllisyys on rakentava voima ihmisessä, häpeä taasen on lamaannuttava ja rakkaudeton tila. Häpäiseminenhän on usein tuota ristiinnaulitsemista, julkistakin. Joko itsensä tai muiden ja melko armotonta siis. Tai se voi olla häpeää muiden teoista: esimerkiksi lapsi, joka joutuu häpeämään vanhempiaan ja kantamaan sitä. Häpeän vankila on rakkaudeton paikka. Erotuksena syyllisyydentunnosta, tietoisuudesta että on vahingoittanut toista, ja aika usein ajattelemattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään.
Useimmiten, onneksi, korjausliikkeiden teko on mahdollista.
Hauska!:)
VastaaPoistaMene abduktioosi Ninni. Hus hus - hussiin tai huussiin
VastaaPoistaSalme,
VastaaPoistahyvää pohdiskelua!
Minustakin häpeä ja syyllisyys ovat eri asioita, vaikka voivat toisiinsa liittyä, tapauksesta riippuen.
Tuota olen hieman miettinyt, että häpeä on lamaannuttava ja rakkaudeton tila, ja sitten toisaalta syyllisyys voisi olla hyvä ja terve asia.
Jokin tässä ottaa vastaan, ja se on ehkä tuo, että arvotat selvästi syyllisyydentunteen häpeäntunnetta jalommaksi.
Ajattelen itse niin, että maailmassa suurin osa häpeästä on aiheetonta ja turhaa, ja juuri oman persoonallisuuden vähäiseksi kokemisesta versovaa. Syyllisyys taas johtuu usein jostakin, jota todella olemme tehneet, ja tunne on siksi "ansaittu", kuten häpeä ei ole.
Onko olemassa erikseen jaloja tunteita ja vähemmän jaloja? En ole ihan varma.
VastaaPoistaTunteet ovat olemassa, niitä eletään, tosin kovin paljon pintatason tunteita: nopeita, äkillisiä ja lyhyitä. Niitä syvempiä ei tohdita aina niin tutkiakaan ja ne on aina helpohkoa kääriä älyn vaan ei, siihen mistä olet maininnutkin, ymmärryksen luo. Tuo häpeä ja häpeämisen tunteen kantaminen ja kokeminen useimmiten juontuu jostain muusta: kuten lapsuuden kokemuksista. Häpeän tunne, on kuten sanoitkin, itsensä tuntemista vähäiseksi ja näkymättömäksi. Samoin kuin toisten häpäiseminenkin on, tahi sen muodikkaan ”myötähäpeän” tunteminen, joka usein on kovin pinnallinen tunne eikä usein johda minkäänlaiseen itsetuntemukseen tai toisenkaan tuntemiseen. Syyllisyys sen sijaan juontaa enimmäkseen juurensa todellisista omista teoista tai sanoista. Tunne on siis ”todellisempi”, ja tosiaankin ”ansaittu” tunne. Ehkäpä kyse on enemmänkin tietoisuudesta, tajunnasta ja oppimisesta, kasvamisesta ihmisenä. Luottamisesta siihen, että armoa on, olemassa.
Armo on kiinnostava tapahtuma tai käsite, miten vaan.
VastaaPoistaJotenkin tuntuu, että parhaimmillaan se on kun itse sitä harjoitamme sekä omalla kohdallamme että niiden kohdalla, joihin olemme suhteessa, jotka kohtaamme.
oppineet paljon
VastaaPoistaEntä os ei tunne syyllisyyttä
VastaaPoistaAnonyymi,
VastaaPoistajos ei tunne syyllisyyttä pahaan tekoonsa, on peli menetetty.
Vain luonnehäiriöinen ei tunne syyllisyyttä tekoihinsa, vaan hän ulkoistaa syyn usein uhriinsa. Uhri ei ole häviäjä, vaan luonnehäiriöinen.