17.8.2011

Rumputulta


17.8. Edellisen keskustelun lopussa on aihelma kirjailijan yksityiselämästä, lyhyt pohdinta siitä, onko Aila Meriluoto seksuaaliaddikti. Yliseksuaalisuus on tullut mieleeni, koska Meriluoto altisti itsensä niin erikoisiin ja vaikeisiin oloihin miehen takia, monestikin. Oli Lauri Viitaa, oli ruotsalaista naimisissa olevaa miestä, oli tämä viimeisin, jonka kanssa elämä oli kuvauksista päätellen helvetillistä.

Ajatus Meriluodosta seksuaaliaddiktina on tietenkin siinä mielessä hassu, että jo kättelyssä on helppo viitata hänen kilttiin nuoruuteensa ja vastaavien koulutoverien - Marja-Liisa Vartio, Kirsti Ortola ja kuka se kolmas olikaan - villiin poikien kanssa juoksemiseen. Meriluoto vain runoili ja säilytti neitsyytensä avioliittoon asti.

En ajattele kuitenkaan yksin seksin määrää tässä yliseksuaalisuuden maininnassani, vaan lähinnä laatua. Enkä tahdo juoruilla, kuten joku närkästynyt lukija nyt ehkä luulee. Meriluoto itse sanoo eräässä teoksensa esipuheessa, että elämäkertojen työstäminen eikä siis lukeminenkaan ole juoruiluhalun tyydyttämistä, vaan pikemmin jonkinlaista psykologista tutkimusta. Juuri näin sen koen. Ollaan kiinostuneita ihmiskuntaa yhdistävistä ikiaikaisista tekijöistä, haetaan synteesejä.

Meriluodolle seksi oli niin tärkeää, että se sai tuoda mukanaan hankalia ja jopa kurjia olosuhteita, joita naiset keskimäärin eivät ehkä sietäisi. Esimerkiksi Ruotsin-aikanahan Meriluodon rakastajan vaimo otti Meriluodon kotiinsa miehensä toveriksi, mutta tuona maailmanaikana elämä isossa perhesymbioosissa tuskin oli vailla jännitteitä. Lapsiakaan ei voi unohtaa. Kaikki ei voinut olla auvoista onnea ja hekumaa. Viimeisin avioliitto - ja mies - on järkyttävää kuvausta, etenkin sen jälkeen, kun vertaa kirjan antia varhaiseen lehtihaastatteluun Meriluodosta. Siinä hän kutsuu miehensä kuutta lasta keijukaislapsiksi ja ylistää elämisenmuotonsa pilviin. Tuntuukin oudolta, että elämä sitten tänä aikana söi Meriluotoa niin rajusti, kuin kuvauksesta voi lukea - vaikkei hän valittanut. Tämä kaikki ilmenevä elämänhankaluus ei poissulje sitä, että kaikki Meriluodon miehet ovat olleet älykkäitä ja hurmaavia. Mainituilla ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä ihmisen elämän onnen kanssa.

Minua hieman kummastuttaa se vallitseva trendi, jossa puhutaan siitä, että kirjailijan on luotava oma julkisuutensa itse ja saatava lukijat kiinnostumaan profiilistaan. Tätä kautta kirjoja sitten myydään. Minusta sopisi kysyä myös, luetaanko myös, vai selataanko vaan ja kuinka kestävää kiinnostus on.

Itse olen kiinnostunut kirjailijan elämästä ja ajatuksista, mutta vasta lukukokemusten jälkeen. Kaikista kirjailijoista en kiinnostu, ellen syty sanasta. Julkisuus yksin ei saa siis minua tarttumaan kirjailijan kirjaan. Esimerkiksi Sofi Oksasessa minua on alkanut häiritä julkisuusrumba, samoin Anna-Leena Härkösessä, Virpi Hämeen-Anttilassa ja Anja Snellmanissa. Kolmea viime mainittua en enää edes välitä lukea. En periaatteesta, vaan koska julkisuusrumba tympäisee. Sen sijaan kaivan kirjaston hyllystä esiin kirjoja, monesti suomalaisia naiskirjailijoita, joita ei kauhean hyvin tunneta. Minua miellyttää se, että kirjailija ei korosta itseään, olen huomannut sen lupaavan hyvää. Itsensä korostaminen on vierasta kirjailijuudelle. En pidä siitä alkuunkaan, eikä tämä sulje pois sitä, että on kiinnostunut kirjailijoiden elämäkerroista tai elämista ja ajatuksista. Tiedot tulkoot vasta ansioitten jälkeen, ei rumputulena ennen kirjoja. Ei pallona markkinatorilla.

Nyt olen kiinostunut esimerkiksi Kristina Carlsonista, jonka uusimman varasin kirjastosta. Luin aiemmin Herra Darwinin puutarhurin, ja se oli mainio. Carlsonista itsestään en tiedä mitään, ja voisin haluta tietää. Toisaalta on ehkä parempi, etten tiedä, hän on senkaltainen. Samoin en tiedä paljonkaan Helvi Juvosesta, joka oli Meriluodon Sirkka-sisaren elinikäinen rakastettu. Helvi Juvosesta tietäisin mielelläni, sillä hän kirjoitti jumalaisia säkeitä.

(Valokuva Iines, Ilmapallokauppias Laitilan munamarkkinoilta 2011)

167 kommenttia:

  1. ”Samoin en tiedä paljonkaan Helvi Juvosesta, joka oli Meriluodon Sirkka-sisaren elinikäinen rakastettu. Helvi Juvosesta tietäisin mielelläni, sillä hän kirjoitti jumalaisia säkeitä.”

    Voisiko olla mitenkään mahdollista, että jättäisit Juvosen yksityiselämän rauhaan? Sinne et enää pääse. Ja muidenkin ihmisten, tietyt asiat eivät kuulu sinulle. Eiävtkä kenellekään.

    Juvonen on kuollut eikä voi puhua omasta puolestaan, hänen aikalaisensa , kuten Mirkka Rekola tunsivat hänet. Homoseksuaalisuus oli rikollista vuoteen 1971 asti ja sairausluokituksesta se poistettiin vuonna 1986. Helvi Juvonen kuoli vuonna 1959.

    Mietiskele esim. sitä asiaa perusteellisesti, ja hiljaa itseksesi.

    VastaaPoista
  2. Olen eri mieltä anonyymin kanssa siitä, etteikö tunnetun runoilijan elämästä - yksityiselämästäkin - saisi olla kiinnostunut.

    Voihan asiaa lähestyä ymmärtäenkin, ilman tirkistely- ja juoruilunäkökulmaa.

    Tuo oli oivallinen havainto, että homouden harjoittaminen oli rikollista koko Juvosen elinajan.

    Montakohan tuomiota siitä on annettu, ihan aikuisten välisestä rakkaudesta? Tätä pitäisi kysyä varmaan Kemppilän hollituvassa.

    VastaaPoista
  3. Meriluodosta saa ainakin puhua, koskapa hän on itse tuonut elämänsä kirjallisuuteen aidohkoilla päiväkirjoillaan.

    Niissä hän vihjaa, aika selvästi kyllä, että vaikka olikin kiltti kirjoittava lukutuokka, niin hän harrasti vintillä, lukukammiossaan, hekumallisia leikkejä.

    Eikä Meriluoto minun mielestäni mitenkään hakeutunut hankaliin ja raskaisiin mies- ja olosuhteisiin, vaan kaikki alkoi aina jalat alta vievänä romanttisena huumana, nerollisuuden hyökynä Viidan tapauksessa.

    Mutta totta on, että sitten kun kaikki menikin pieleen, niin hän kesti sitä ihmeen pitkään. Olisiko se rakkautta?

    Tai no, ainoastaan tätä viimeistä kohtaloaan hän kesti elämän loppuun, Viitaa ei kymmentä vuottakaan.

    PS. Minusta se "kolmas" tyttö ei ollut julkisuuden henkilö.

    PPS. Meriluoto seurusteli yliopistoaikanaan myöhemmän kirjallisuusprofessori Laitisen kanssa, eikä siinäkään seksiin asti päästy.

    VastaaPoista
  4. Rakkautta minäkin arvelen syyksi, miksi Aila Meriluoto "kesti" Viitaa niin pitkään. Vaikka hän myöhemmin joutui eroamaan tästä, rakkaus ei ehkä koskaan kuollut kokonaan. Elämäkertaelokuvassa annettiin ymmärtää, että skitsofreniaa sairastava isä oli vaaraksi lapsilleen. Siksi ero.

    VastaaPoista
  5. Voi, miten päteminenkään - vaikka usein turhaan - osuu kohteeseen.

    Nuolen tavoin, mutta saa uhrin vaan käpertymään.

    - Minun paras juttu runoksi.

    Char.

    Ja eiköhän nyt oltu tässä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi klo 13.12,

    tiedän Helvi Juvosesta sen, minkä kirjallisuudenhistoria tuntee, myös sen, että Mirkka Rekola tunsi hänet. Heidän runoudessaan on yhtymäkohtia.

    Olet vähän töykeä, sillä arvelisin sanojeni paljastavan kiinnostukseni laadun. En ole tunkemassa vainajan yksityiselämään juoruilunhalusta, vaan kiinnostuksesta ihmiseen ja kiinnostuksesta psykologiaan - aivan kuten Meriluotokin sanoo motiivikseen laatiessaan ja lukiessaan elämäkertoja.

    Kun löytää ihmisen, tarkalleen tai osapuilleen samanlaisen kuin itsensä tai omat ajatuksensa, tai kun löytää ihmisen, jolta saa uusia järisyttäviä oivalluksia, tahtoo tietää lisää siitä, mitä tuo ihminen ajattelee, miten hän on elänyt, miten hänestä on tullut hän.

    Taidat olla itse vähän juoruilunhaluinen tai tonkiva, kun kerran ajattelet muista sellaista? Itselleni ei tulisi mieleen ajatella pahaa toisen motiiveista, jos hän on kiinnostunut ihmisestä ja elämästä, kirjailijoiden tai muiden ihmisten elämän vaiheista. Meillä ei olisi rikasta historiaa niin kuin nyt, jos jättäisimme aina kaiken menneen rauhaan. Meillä ei olisi käsitystä esimerkiksi Mannerheimin monipuolisesta elämästä ja luonteesta, jos taiteilijat ja tutkijat olisivat jättäneet Mannerheimin rauhaan.

    Tiedätkö anonyymi, minua vähän kylmää ihminen, joka ei ole kiinnostunut ihmisen sisimmästä, lähimmäisistä, menneestä, psykologiasta.

    Enkä usko, että kukaan voi olla ottamatta huomioon homoseksuaalisuuden vaikutuksia menneen ajan ihmisiin aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos. On selvää, että vaikeudet ovat jättäneet jälkensä menneiden homoseksuaalisten taiteilijoitten elämään ja tuotantoon.

    Monesti on muuten niin, että joku muu näkee taiteilijan paremmin kuin hän itse. Tästä monen näkemästä kirjosta vasta muodostuu taiteilijan kuva, ei siitä mitä hän sanoo. Jos uskoisimme vain taiteilijan itsensä sanaa itsestään, edessämme olisi turhan usein narsistinen muotokuva.

    VastaaPoista
  7. Tapsa, ajatus yliseksuaalisuudesta on ajatus, jonka todenperäisyydestä en tiedä, eikä kukaan tiedä. Se on kirjailijan kannalta triviaali tieto.

    Psykologiselta kannalta ajatus taas on kiinnostava. Nuo varhaiset kiltteydet eivät ehkä sinänsä ole este vaikkapa seksiaddiktiolle. Pitää ensin puhjeta kukkaan.

    Jokin syy sille, miksi joku ajautuu itseään syöviin ihmissuhteisiin, on. Olen törmännyt vastaavaan muidenkin naiskirjailijoiden kohdalla ehkäpä juuri siksi, että he osaavat kuvata tilannetta hyvin, usein huomaamatta itse sitä, missä myrskyn silmässä ovat. Seksuaalisuus on väkevä voima - klisee on enemmän kuin totta.

    VastaaPoista
  8. Sitten vielä yksi kommentti, varmuuden vuoksi.

    Huomatkaapa, varsinkin Char, että en ole tässä millään tavalla, yhdelläkään lauseella tai sanalla tuominnut yliseksuaalisuutta tai seksiaddiktiota.

    Itselläni on monta yli-x-juttua tai joitain addiktioita. Tällaiset ovat kiinnostavia, eivät pahoja.

    VastaaPoista
  9. Miksi tuohon blogin kuvitukseen on laitettu tunnistettavissa oleva yksityishenkilö?

    VastaaPoista
  10. Miksi olet varma, rakas anonyymi, ettei häneltä ole kysytty lupaa kuvan ottoon ja julkaisuun blogissa?

    VastaaPoista
  11. Eihän tässä tuomioita jaella, vaan huomioita - sanoisin jos heittäytyisin aforistiseksi.

    Voihan olla niinkin, jos psykologisoidaan, että älykkäässä lapsessa ylikiltteys viittaa johonkin, vaikkapa sitten yliseksuaalisuuteen.

    Kiltti lapsihan tarkkailee itseään ja tekemisiään, ja se on oikeastaan hieman huolestuttavaa. Lapsena pitäisi saada elää hetkessä ja odotuksessa.

    Charin paras juttu on varmaan hieno runo, mutten ihan saanut hännänpäästä kiinni, että mihin runollasi tähtäsit. Oi, mihin?

    VastaaPoista
  12. En ole psykiatri enkä edes psykologi tai muu mielen asiantuntija, mutta en voi välttää ajatusta, että toistuvasti raadollisiin suhteisiin ajautuminen kertoo suurilla kirjaimilla (varhais)lapsuuden kiintymyssuhteista.

    Ihana mies, jalat irti maasta, auvoa hetki ja sitten kurjuutta. Ja kun mitta tulee täyteen, sama kierros alusta jonkun toisen kanssa. "Huimaa" elämää vuoristoradassa, jos hiukan tasaisempi tahti ei anna kicksejä?

    Vaikka seksi olisi taivaallista, ei silläkään luulisi ratsastavan määräänsä kaeumpaa. Yhteiselämään kun kuuluu niin paljon muutakin.

    En tiedä sitten miten paljon kirjailijan tuotanto kertoo hänestä ihmisenä. Ei välttämättä paljonkaan.

    Juuri luin erään kirjailijan kolmevuotisesta kirjoitusurakasta. Kirja meni uusiksi matkan varrella moneen kertaan. (Kirjailijaksi häntä voi kuitenkin tituleerata, koska hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja.)

    Kirja voi olla myös tuote, johon kirjailija vuodattaa sanat pikkutarkasti laskelmoiden luodakseen itsestään tietynlaista, haluamaansa vaikutelmaa. (Ainakin silloin, jos hän kirjoittaa kirjaa niinkin pitkään ja hartaasti kuin em. kirjailija.)

    (Olen tällä hetkellä vain harvoin netissä, mutta palaan taas tuonnempana!)

    VastaaPoista
  13. Hyvin vähän asiaa ja Meriluotoa tuntevana, esitän epäilyn, josko elämänsä ja tekemisensä sittenkään ovat niin erikoiset olleet. Onko itsensä ja elämänsä esille levittäminen vieläkään kovin yleistä, olisiko Meriluotoa naisena ollut siinä edelläkävijä, jolle ei liiemmin seuraajia ole tullut?

    Vertaan vähän P. Herlin-kohuun, joka ainakin oli jokseenkin turha, poikkeuksellista oli vain se rehellisyys millä elämäkerta kirjoitettiin, etenkin yritysmaailman ja poliitikkojen muistelukset, kun yleensä ovat sellaista parhaiten päin selittämistä ja/tai äiteläkiveä.

    Herlin tuskin oli mikään erikoinen tapaus sanotussa "hulluudessaan" tai juopon käytöksessään. 70-luvun yrityselämässä tuskin edes harvinaisuus. Rahaa ja vaikutusvaltaa tietysti oli paljon.

    Olihan se yksikin pääjohtaja amfetamiinilla käyvä kaheli, joka halvaantui koneistonsa ylikerroksista ennen kuolemaansa, juoppoja oli vaikka kuinka paljon. Elämäkerroissaan sellaisia ei kaiketi paljoa käsitellä.

    VastaaPoista
  14. Vielä varmuuden vuoksi: myönnän tässä vain yleisesti asiaa pohtivani, Meriluoto-tietouteni on olematon.

    Lienee itseltään (varmaankin) peräisin tuo "jalkavaimoksi Ruotsiin". Sellaista kieltä ei yleensä ihmiset käytä, ainakin nykyisin he sanoisivat: "löysin uuden sisältörikkaan merkityksen ja rakkauden henkisyydessään ja ruumiillisuudessan täysmääräisen toteutumisen, Ruotsin pohjoisen romanttisista erämaista."

    VastaaPoista
  15. Kuunkuiske,

    harvassa täällä blogimaailmassa psykologian ja psykiatrian asiantuntijoita on - ainakaan minä en ole koskaan törmännyt esimerkiksi psykiatriin täällä.

    Monella on kuitenkin kiinnostusta ja paljon itse hankittua tieteellistä tietoa alalta. Psykologiset teokset kiinnostavat, ja itsekin olen Freudini lukenut, vaikkei hän enää ihan pätevä auktoriteetti olekaan. Diagnosointi kannattaa silti jättää asiantuntijoille, mutta yleinen pohdiskelu olkoon kaikille sallittua ja avointa. Kyseessähän on aina myös yhteisyyteen liittyvä asia, kun tälle saralle lähdetään.

    Minua kiinnostaa uhriutuva tai alistuva naistyyppi myös kirjallisuudessa enemmän kuin pärjäävä ja kovaan kuoreen verhoutunut herkkyys.

    En sano tällä, että Meriluoto olisi ollut uhriutuva, mutta paljon hän on sietänyt ilmeisesti kokematta itseään varsinaisesti kärsijäksi tai uhrautujaksi. Juuri tämä alistumisen tunnistamattomuus naisessa hämmästyttää ja kiinnostaa minua, itse kun rutisisin herneestäkin patjan alla tai siitä, että mies ei tekisi kotitöitä yhtä lailla kuin minä.

    VastaaPoista
  16. Miksi olet varma, rakas anonyymi, ettei häneltä ole kysytty lupaa kuvan ottoon ja julkaisuun blogissa?

    Jos olisi kysytty, olisi rehellinen kuvaaja maininnut luvan kysysmisen kuvatekstissä.

    Ongelmallistahan tässä on, että kuva esitetään arveluttavassa asiayhteydessä johon kuvan kohteelta ei ole uskoakseni kysytty lupaa.

    Kehoitan sinua vakavasti perehtymään Sakari Mäkelän ja Timo Suvannon teokseen "Ketä ja missä saa kuvata?".

    Erityisesti kannattaa perehtyä kysymyksiin: Milloin ja missä yhte-
    ydessä voidaan henkilön kuva jul-
    kaista, jos kuvaan liityy jotain kohdetta loukkaavaa tai hänestä väärää kuvaa antavaa?

    Julkisellakin paikalla olevalla ihmisellä on nimittäin turvanaan yksityisyyden suoja, jonka perusteella häntä ei saa kuvata tilanteessa, joka on kuvattavaa loukkaava.

    VastaaPoista
  17. KK: "En tiedä sitten miten paljon kirjailijan tuotanto kertoo hänestä ihmisenä. Ei välttämättä paljonkaan."

    Ei ehkä normitapauksessa, mutta Meriluodon suhteen asia on hieman toinen, sillä hän julkaisi autenttiset (toki toimitetut) päiväkirjansa.

    Tämä hänen viimeisin liittonsa oli kymmenen vuotta taivaallinen ja muuttui helvetiksi vasta miehen vanhetessa käsiin.

    Päiväkirjoista käy ilmi, että hän suorastaan rukoili jumalaa antamaan hänelle vielä kerran suuren rakkauden. Ja jumala antoi.

    Tietysti päiväkirjojakin on luettava sillä silmällä, että ne kertovat ihmisestä vain erään puolen.

    Ja muistakaamme mitä Meriluoto totesi Putoavista enkeleistä: hieno elokuva, mutta ei se meistä kerro.

    Niin - en ole koskaan hyväksynyt sitä 50-lukulaista näkemystä, että vain kirja on tärkeä, ei tekijä. Ne kietoutuvat yhteen, erottamattomasti.

    VastaaPoista
  18. Riku,

    tuo on totta, että Meriluodon seksuaalisuuden huomaa jo senkin takia, että avoin seksimaininta on edelleen harvinaista klassikkokirjassa.

    En tarkoita tällä tavanomaisia naimis- ja seksikuvauksia, jotka lähinnä haukotuttavat tai hieman kiusaannuttavat muka-rohkeudellaan - harvoin tahdon kirjassa märkää häpyä kasvoilleni tai tanakkaa kullin seisontaa tai hirveän kovaa halua.

    Tarkoitan aikuisen, vakiintuneen kirjailijan oikeaa mainintaa seksistään, kuten nyt Meriluodon tai Eeva Kilven kirjoissa. Ne ovat harvinaisia miljöössään, koruttomassa rehellisyydessään. Jopa muistan Eeva Kilven seksikuvaukset aikain takaa, mm. Tamarassa.

    Ehkä nämä naiset tosiaan ovat edelläkävjöitä, niin kuin Riku sanot, ja siksikin asian huomaa.

    PS Luin juuri iltapäivälehdestä esittelyn naisesta, tulevan tv-ohjelman juontajasta. Hänellä on ollut kurja ongelmalapsuus, mutta nyt hän antaa lapsilleen kaiken, mitä he tahtovat. Hän sanoo myös löytäneensä täydellisen rakkauden.

    Voi meitä naisia.

    VastaaPoista
  19. Olen tällä hetkellä vain harvoin netissä

    Ihana uutinen. Keep it that way!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi,

    et ehkä huomannut, että kuvassa ei ole yksityishenkilö.

    Kuvassa on ilmapallokauppias työssään.

    Yleisötilaisuuksissa kuvaaminen on sallittua ilman että juoksee kysymään erikseen jokaiselta lupaa. Markkinoilla oli monta muutakin näpsivää kuvaajaa.

    En silti sano, että näpsiminen on edes hyvätapaista. Ei se pahatapaistakaan kuitenkaan ole, ellei käytä kuvia kuvan luonteen vastaisesti.

    Yksityishenkilöiltä olen aina kysynyt luvan, mm. Kerstiltä ja yhdeltä pojalta - jonka nimeä en nyt muista - joiden kasvokuvat ovat blogissani etunimellä varustettuna.

    VastaaPoista
  21. Niin - en ole koskaan hyväksynyt sitä 50-lukulaista näkemystä, että vain kirja on tärkeä, ei tekijä. Ne kietoutuvat yhteen, erottamattomasti. (Tapsa)

    Amen, näin se on.

    Minä näen suorastaan punaista, kun joku uhoaa, että kirjailijan elämällä ei ole merkitystä, vain hänen sanansa on tärkeä, elämä ei saisi edes kiinnostaa. Tottakai elämä ja sana liittyvät toisiinsa, elämä vaikuttaa sanaan, sana ei ole irti elämästä.

    Ei kuitenkaan niin, että elämä selittää teokset, vaan juuri noin, että ne limittyvät toisiinsa.

    VastaaPoista
  22. "Monesti on muuten niin, että joku muu näkee taiteilijan paremmin kuin hän itse. Tästä monen näkemästä kirjosta vasta muodostuu taiteilijan kuva, ei siitä mitä hän sanoo. "

    Tässä eroamme toisistamme. Luen mieluummin Aila Meriluodon itsensä kirjoittaman elämäkerran kuin esim. Panu Rajalan. Toisen käden tieto on aina toisen käden tietoa.

    Helena Sinervon hieno romaani "Runoilijan talossa" kertoo enemmän Sinervosta kuin Eeva-Liisa Mannerista, mutta niin lahjakkaasti se oli kirjoitettu, että siinä kerrottua pitää mahdollisena. Hänen romaaninsa antoi paljon muutakin, siinä sen suurin ansio. Hieno romaani jonka voi lukea uudestaankin.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi,

    mistä sinä päättelet, että minä luen mieluummin Panu Rajalan - tai jonkun muun - kirjoittaman elämäkerran Aila Meriluodosta kuin Aila Meriluodon kirjoittaman? En ole missään niin sanonut. Jotain kertonee se, että minulla on kaikki Meriluodon kolme omaelämäkertapäiväkirjaa hyllyssäni.

    Jos olet kirjallisuusihminen, odottaisin sinulta luetun ymmärtämistä tästä lainaamastasi kirjoituksestani: "Tästä monen näkemästä kirjosta vasta muodostuu taiteilijan kuva, ei siitä mitä hän sanoo.

    Tuohan viittaa kokonaisuuteen: kaikesta mikä on kirjoitettu, muodostuu henkilökuva, parempi kuin vain kirjailijan oma sana.

    Sen myönnän, että loppulisäyksessä voisi olla yksin-sana: ei yksin siitä, mitä hän sanoo.

    VastaaPoista
  24. Anonyymi, vielä,

    mielestäni olet oikeassa tuossa, että Sinervon Manner-romaani kertoo enemmän Sinervosta kuin Mannerista. Näin kuuluu ollakin ensinnäkin jo siksikin, että teos pyrkii olemaan fiktiivinen kertomus, ei se ole elämäkerta.

    Toisekseen olen itsekin sanonut, että mm. kirjallisuuskritiikit ovat metakirjallisuutta, ne kertovat yhtä lailla kriitikosta itsestään, hänen tavastaan nähdä maailmaa kuin arvioitavasta tekstistä.

    VastaaPoista
  25. Sinervon Manner-kirja - jonka julkaisun Mannerin sukulaiset yrittivät aikanaan estää - on mielenkiintoinen tapaus yleisestikin.

    Varmaan sitä ennenkin, mutta ainakin sen jälkeen moni muukin on tehnyt mukaelämäkertoja hyppäämällä (muka) kirjailijan (tai muun kohteen) nahkoihin.

    Vierastan tätä tyyliä niin kovasti, etten ole saanut luettua vielä ensimmäistäkään sellaista. Pitäisiköhän yrittää voittaa antipatiansa?

    Sellainenhan on myös Iineksen mainitseman Kristina Carlssonin (ex. SK:n toimittaja) uusin kirja: kuvitteellinen päiväkirja oikeasta ihmisestä.

    Voi olla, että se on sanataidetta, mutta luen mieluummin aitoja päiväkirjoja. Vikansa kussakin.

    VastaaPoista
  26. Iines:

    "Toisekseen olen itsekin sanonut, että mm. kirjallisuuskritiikit ovat metakirjallisuutta, ne kertovat yhtä lailla kriitikosta itsestään, hänen tavastaan nähdä maailmaa kuin arvioitavasta tekstistä."

    Viita:

    "Tuulen alta vastahankaan
    saarrostettiin kirjainlankaan
    ajatuksen arka kettu.
    Tuli pappa aseistettu.
    Onkos tuttu lopputulos:
    pappa kehään, kettu ulos."

    VastaaPoista
  27. Luin jostakin, Tapsa, että Carlson ei pyri kuvittamaan kasvitieteilijä William N:n elämää saadakseen faktojen yhtäpitävyyttä todellisuuden kanssa. Hän luo kokonaan erillisen uuden hahmon, oman Mersaultinsa.

    William N. oli hurahtanut jäkäliin, joille omisti elämänsä. Hän on elämän sivullinen kuten siis tämä Camus'n Mersault tai Kafkan K. Tältä osin tarina tavoittelee ikuisia aiheita. Itseäni kiinnostaa ehkä eniten minimalistinen kuvaus, jossa on latausta. Arvelisin, että tässä voisi olla.

    VastaaPoista
  28. "et ehkä huomannut, että kuvassa ei ole yksityishenkilö.

    Kuvassa on ilmapallokauppias työssään."

    Ilmapallokauppias on yksityishenkilö, mikäpä muukaan. Ei hän ainakaan mikään julkisuuden henkiö ole.

    "Yleisötilaisuuksissa kuvaaminen on sallittua ilman että juoksee kysymään erikseen jokaiselta lupaa. Markkinoilla oli monta muutakin näpsivää kuvaajaa."

    Äh, miksi et lue mitä sinulle kirjoitetaan? Olet taas ollut sokea pointille. Vinkki: Pointti on asiayhteys jossa kuva esitetään.
    markkinoilla kuvia näpsivät harrastaja eivät yleensä julkaise kuviaan loukkaavassa asiayhteydessä.

    "Yksityishenkilöiltä olen aina kysynyt luvan"

    Tuolta yksityishenkilöltä, ilmapallokauppiaalta, et kirjoittamastasi päätellen kysynyt.

    VastaaPoista
  29. Loukkaavassa asiayhteydessä? Mitä tarkoitat tällä?

    Eiköhän tuo pitäisi todistaa jotenkin. En ole kirjoittanut juttuani loukkaavalla mielellä ketään kohtaan, vaan innosta puhkuen kiinnostuneena noihin kirjallisuuden asioihin.

    Tosin kirjailijoiden itsemarkkinointia ei ole vielä käsitelty, vaikka se oli markkinakuvan pointti. Markkinakuvan kuvallinen pointti on miljöö - markkinat.

    Kuvassa ei ole yksityishenkilöä, vaan torin keskellä seissyt ilmapallokauppias, joka esiintyi kauppiaana, ei yksityishenkilönä.

    Jos kuvaan jääkiekkoilijan, en kuvaa Teemu Lassilaa, vaan maalivahtia.

    VastaaPoista
  30. Nyt kyllä samaa mieltä Nalle Wahlroosin kanssa?:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/wahlroos-verottaisi-vapaa-aikaa/art-1288408076177.html

    Vapaa-aikaa on verotettava, ainakin heitä jotka kykenisivät johonkin hyödylliseen työhön, vammastaan huolimatta!

    VastaaPoista
  31. Miten ilmapalokauppias liittyy kirjoitukseesi? Missä asiayhteys? Miten valittu kuva niveltyy kirjoituksesi lomaan?

    VastaaPoista
  32. Kuvassa on markkinat, joiden symbolina on ilmapallokauppias, jonka pallot nousevat korkeimmalle koko markkinatorilla. Hänet nähdään.

    Tekstissä puhutaan nykytrendistä, jonka mukaan kirjailijan on markkinoitava itseään, tehtävä itseään tunnetuksi, jotta hänet nähdään kirjamarkkinoilla.

    VastaaPoista
  33. Selityksesi on keinotekoinen - mutta hyvin keksitty. Hyväksyn sen tällä kertaa.

    Kirjoitusta tukeavan kuvituksen symboliikan tulisi olla keskivertolukijalle ilmeisempää.

    VastaaPoista
  34. Lisäsin valokuvaselitykseen sanan "ilmapallokauppias". Ehkä markkinayhteys kirjailijoihin nyt avautuu paremmin.

    Tässä on muuten toinenkin ottamani ilmapallokauppiaan kuva samasta paikasta muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  35. Kirjailijan julkisuuskuvan korostus ei välttämättä ole mikään uusi trendi, vaikka siitä nyt paljon puhutaankin.

    Onhan nimi laadun tae. Näin on muissakin asioissa kuin kirjoissa. Se on merkkituoteajattelua, brändäystä.

    Mutta jos ajatellaan, että nykyään todella vaaditaan, että kirjailija on jokin markkinapelle, niin silloin mennään a) liian pitkälle ja b) vikasuuntaan.

    Kirjailijan julkisuuden pitää korostaa ja vankistaa kirjailijan todellista olemusta.

    Aika hyvä esimerkki hyvästä julkisuudenhallinnasta on Aki Kaurismäki. Hän esiintyy julkisuudessa aina omin ehdoin ja itsensä näköisenä.

    VastaaPoista
  36. Minusta hyvä kirjailija ei tarvitse brändäystä. Jos olisin kirjailija, en brändäisi muuta kuin pitämällä ehkä kirjailijablogia, jossa olisi teosluetteloni, mutta ei puhetta työstäni. Työni olisi omaani.

    Ihailen monta vähäeleistä kirjailijaa, mm. Anita Konkkaa, joka ei brändää itseään, mutta jonka teoksia ihmiset taatusti lukevat, jahka niitä tulee.

    En silti ole tuomitsemassa muiden brändäystä, ymmärrän kyllä sen motiivit, kukin tehköön kuin parhaaksi katsoo.

    Heli Laaksosta olen puolustanut muita vastaan, ja saanut tästä haukut kirjallisuusihmisiltä. Pidän Laaksosen soljuvasta kielestä, runoistaan. En silti välttämättä ole ihastuksissani hänen markkinointitaidoistaan, joskaan en osaa paheksua hänen toimiaan.

    VastaaPoista
  37. PS Tapsa,

    minä kyllä tunsin myötähäpeää, kun Kaurismäki sambasi Cannesissa punaisella matolla rööki kädessä.

    Ihailen enemmän ihmistä, joka ottaa muut huomioon kuin toteuttaa erikoisuuksiaan.

    VastaaPoista
  38. Ajattelen käsitettä brändäys vähän laajemmin - en pelkästään markkinointiviestintänä - vaan sellaisena, joka tapahtuu väkisin, halusipa sitä tai ei. Sitä voisi kutsua tietysti jollakin muullakin nimellä.

    Anita Konkalla on tietty brändi, Jari Tervolla toisenlainen, mutta molemmilla on - koskapa me tunnemme molemmat nimeltä ja sen perusteella luomme tiettyjä mielikuvia.

    Brändi muodostuu aina yksittäisen kokijan päässä.

    VastaaPoista
  39. Sinulla on mielenkiintoinen näkökulma brändiin, Tapsa. Katsot, että brändi on autonominen, syntyy itsestään ja elää oma elämäänsä, ja se on kaikilla. - Minusta tuo on kuitenkin imago. Vai mikä ero käytännössä on brändillä ja imagolla?

    Brändiin kuuluu omassa näkökulmassani aina vahvemmin sen luoja tai sen vahvistajat, ylläpitäjät. Toisaalta Suomellakin on brändi, jonka brändi on syntynyt tavallaan itsestään mutta kuitenkin kaikkien suomalaisten ylläpitäminä, vahvistamina. Kun me esimerkiksi ryyppäämme Tallinnassa, vahvistamme Suomen "poro"-brändiä Virossa.

    VastaaPoista
  40. Minä olen vakuuttunut, että Kaurismäki cännin esiintymisellään teki enemmän suomalaisen kulttuurin hyväksi kuin monikaan koskaan. Sen performanssin jälkeen ainakin jotkut Ranskassa ajattelivat: "katos vaan, ei nuo ihan kolean synkän ankeita karvahattuvenäläisiä olekaan"

    VastaaPoista
  41. Toisaalta ne ehkä ajattelivat, että tuo venäläisen näköinen antaa pikkuryssänäytöksen.

    Oikeasti sen nähneet tuskin tiesivät Kaurismäestä yhtään mitään. Ja ihan oikeasti, tuskin sitä performanssia kukaan juuri huomasikaan. Me aina luulemme, että joku tietää senkin, missä Suomi on. Jääkiekon kullastakin arvelimme, että nyt ollaan maailman silmässä. Kissan viikset, vain jalkapallo noteerataan pallopeleistä maailmalla.

    VastaaPoista
  42. Yhden Suomessa asuvan saksalaisen naisen kanssajuttelin mm-voitosta. Puhuu hyvää suomea.Ihmetteli Helsingin aivan järjestöntä hulabaloota voiton jälkeen.

    Kysyi kuinka usein tuon pelin mm-kisat oikein järjestetään. Meni jotenkin omituisen näköiseksi, kun sanoin, että joka vuosi. En voinut olla lisäämättä, että kuulumme pelin aktiiviharrastusmaiden huonoimpiin, olemme voittaneet vain kaksi kertaa, kun kaikki muut paljon useammin, siitä se suuri riemastus.

    On totta, ettei Kaurusmäen performanssia laajalti huomattu, saati noteerattu mitenkään erikoisena. Minusta se oli hauska, hauskaa on myös Suvi "ministeri" Lindénin närkästys.

    VastaaPoista
  43. Lisäsin valokuvaselitykseen sanan "ilmapallokauppias". Ehkä markkinayhteys kirjailijoihin nyt avautuu paremmin.

    Hyvä. Tuo varmasti toimii ja selventää tilannetta.

    VastaaPoista
  44. Mikä vaivaa Anonyymia,joka narisee koko ajan? Kateus? Jospa perustaisit oman blogisi ja kokoaisit sinnen laajan kommentoijien joukon.

    Toinen anonyymi

    VastaaPoista
  45. Minäkin jaksan ihmetellä anonyymin, tai parinkin anonyymin jatkuvaa kalvamista. Aikuisia isoja miehiä ja yhden pienen kirjoittajan kimpussa.

    Minulle onkin tullut kommenttien avaamisen kammo. Avaan kommenttilinkin hitaasti kuin iskua odottaen ja mietin, mitähän sieltä nyt tulee. Ilo katosi tästäkin keskustelusta tuon ylimmän kommentin myötä. Kuin joku haluaisi katkaista perhoselta siivet.

    VastaaPoista
  46. Sinervon kirja Mannerista on toden tuntuinen, vaikka runoilijan elämää on kuvattu fiktion keinoin. Olen tavannut Mannerin ohimennen hänen eläessään ja kuvittelen tunnistavani hänet kirjan henkilöstä. Toki varmaan myös kirjoittajan oma persoona näkyy "Runoilijan talossa"-kirjan sivuilta.

    Parhaan kuvan henkilön elämästä saisi, jos tai kun on mahdollista lukea elämäkerta sekä hänen itsensä että jonkun muun kirjoittamana.

    VastaaPoista
  47. Olen näistä asioista kirjoittanut oppikirjankin, verkkoon tosin, joten kyllähän minun pitäisi tietää... mutta nämä ovat henkimaailman juttuja ja käsitteet muuttuvat.

    Kiteyttäisin niin, että imago on ulkoinen kuva ja brändiin kuuluu myös sisäinen olemus.

    Brändi on kaikkien niiden kokemusten summa, joka syntyy kohtaamisessamme "tuotteen" kanssa. Sillä on siksi myös syvä historiallinen perspektiivi.

    Brändi voi olla myös huono, ajatellaanpa vaikka kaiken pahuuden brändiä Hitleriä ja sen tuotemerkkiä hakaristiä.

    Mitä tulee markkinointiin, niin jokaiselle julkisesti kaupattavalle tuotteelle syntyy väkisin brändi - se voi olla heikko, häilyvä, huomaamaton, huono, mitä tahansa - mutta sitä ei kannata jättää oman itsensä nojaan, vaan kehittää haluttuun ja luontevaan suuntaan.

    Ennen sanottiin, että hyvä tuote myy itse itsensä, kun tarkoitettiin että hyvä brändi myy itse itsensä.

    Brändi on olemassa, ja kaupallisesti ajatellen se voi olla tuotteen/yrityksen arvokkain osa - hinnaksi voidaan arvioida vaikka 50 miljardia - mutta silti sitä ei ole olemassa konkreettisesti muualla kuin kunkin meistä päässä. Ajatuksissa, mielikuvissa, odotuksissa, uskomuksissa, toiveissa jne.

    Tällä hetkellä todistamme Suomen kruununjalokiven Nokian brändin alamäkeä. Onko tuote vain yhtäkkiä muuttunut huonoksi?

    VastaaPoista
  48. Tapsa, mitä mieltä olet Nokian Elopin viestinnästä?

    Ensin mies haukkuu firmansa tuotteet ja antaa kuolemantuomion nykyiselle käyttöjärjestelmälle. Sitten ilmoittaa, että parin vuoden sisällä meiltä tulee mullistavan hieno uusi Windows-luuri.

    Noiden puheiden jälkeen Nokian älypuhelimien myynti romahti 40 prosenttia.

    VastaaPoista
  49. Kyllä sinä tiedätkin, Tapsa, ja hyvin esitit brändin ja imagon eron siltä pohjalta kuin itsekin olen niitä opiskellut ja opettanut. Imago on kokijan kuva, brändi on koko paketti.

    Ihmisten brändäyskin on vanhaa perua. Näyttelijöitä on brändätty iät ja ajat, samaten poliitikkoja. Alli Paasikiven allien retusointikin oli aktiivistä brändäystä. Aktiiviselle brändäykselle on kuitenkin tunnusomaista, että sen tekevät muut, ei kohde.

    Brändäyksellä onkin mielestäni kuitenkin rajansa. Kun tuote ryhtyy brändäämään itseään, ollaan korostetun kaupallisella puolella. Missä määrin taide ja kauppa lyövät kättä kirjailijoiden itsebrändäyksessä, ei ole enää makuasia, vaan minulle syvästi vastenmielinen ilmiö.

    Myönnän rajoittuneisuuteni. Minusta kirjailijuus ei tunne itsebrändäystä. En tarkoita, että pää pitää panna piiloon ja olla hiljaa, vaan meluisia kulkueita, rumputulta.

    VastaaPoista
  50. PS
    Mieleen tulee, että kustantamot haluavat säästää omissa markkinointikuluisssaan, kun kehottavat kirjailijoita brändäämään itseään.

    VastaaPoista
  51. Aikuisia isoja miehiä ja yhden pienen kirjoittajan kimpussa.

    Tuohan on selvä vihakirjoitus. Et mitenkään voi tietää kirjoittajien sukupuolta, et siis mitenkään.

    Olen hiukan analysoinut tällä tehtyjä kirjoituksia ja monissa kommenteissa reagoidaan ihan aiheellisesti blogistin vääristyneisiin maailmankuviin. Otetaan nyt vaikkapa blogistin käsitys, että raiskaus naisen suorittamana = viettely.

    VastaaPoista
  52. Samuli - hieman sydän kylmänä olen seurannut Elopin toimintaa ja ristinyt käteni kyynärpäitä myöten ristiin rukoillen, että hän tietää mitä tekee.

    Monen Nokian ex johtajan mielestä ei tunnu tietävän... mutta onneksi ne ovat exiä eli ei heitetä kännykkää vielä kaivoon.

    Muuten olen sitä mieltä, että me vaatimattomat suomalaiset emme ymmärrä kuinka merkittävä tekijä Nokia oli - tai siis toivottavasti edelleen on - maailmanlaajuisesti.

    En usko, että ihan heti tulee toista suomalaista yritystä, jonka brändi keikkuu maailman listalla mitalisijoilla, isojen amerikkalaisten rinnalla.

    Toivottavasti Nokian stoori ei ole ohi, vaan se nousee pienestä notkostaan.

    Iines - kun puhutaan kirjailijoiden itsebrändäyksestä, niin sillä mitä ilmeisimmin tarkoitetaan jonkinlaisia omaehtoisia mainonnallisia toimenpiteitä, esim. pyrkyä tv-ohjelmiin ja muutenkin julkisuuteen.

    Sellaista minäkin vieroksun.

    VastaaPoista
  53. Eipä ihme jos tuli kiirus Huittisiin Kauhianpäästä! Se siskon sormikin.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kesamokkilaisten-vesialue-saastunut-mystisesti--suolistobakteereja-allottavan-paljon/art-1288408099361.html

    VastaaPoista
  54. Minäpäs muuten juuri laitoin nokialaiseni varapuhelimeksi ja käynnistin iPhonen, sen edellisen mallin. Sain lapsen vanhan. Lapsilla ja koululaisilla on Suomessa trendikkäimmät iPhonet, monilla aikuisllla on vanhemmat mallit.

    Vaikka onhan tämä lelu kiva, kun toimii sormia hipaisemalla. Tykkään. Nettikin on mukava, kun voi liu'utella.

    Mikä siinä vaan on, että ajattelee kirjailijuuden kuitenkin olevan innoittumista ja flow-tilaa, ei istumalihaksilla tehtävää kirjaamista? Minä ainakin joskus kun kirjoitan runoa, innoitun, tai se runo vain tulee helposti. Jos alan tietoisesti runolle, siitä tulee tekemällä tehty, ja se näkyy. Runon tulee olla sulaa kultaa, joka valuu paperille.

    Muuten, Silvia Husseini kirjoittaa nasevasti ja ihanan parodisesti nykyrunoilusta täällä.

    VastaaPoista
  55. Tarkoitan tietenkin Silvia Hosseinia.

    VastaaPoista
  56. Hosseinin parodia olisi parantunut, jos olisi hieman liioitellut asioita.

    Rakkaudesta ja kuolemasta tulee kirjoittaa, aiheita ei vielä ole käsitelty riittävän hyvin, uudet riipaisevat näkemykset tuntuvat aina tuoreilta ja raikkailta.

    Silti Saima Harmajanmajakka, etenkin ruotsiksi luettuna, jaksaa aina kirvoittaa väräjävän kyyneleen kalvaalle, elämäntuskassa kituvalle, poskipäälle!

    Myös isänmaalliset ruuneperit kajahtavat aina suoraan sieluun: "Ylev on kuolua, niin kovin ylev, kun puunlatvas nuorison suolua, isamaa on turvas, me hurttiukot myös!"

    VastaaPoista
  57. Niinpä juuri, Riku, mutta oli se nytkin hyvä, osui juuri niihin kohtiin, joihin minäkin haluaisin vähän sihtailla.

    Olen aina luullut, etten tiedä mitään nykyrunouden tilanteesta ja tilasta, mutta Hosseinin oivan parodian jälkeen huomaan, että jestas, minähän olen hermolla.

    Toivottavasti Hosseini jatkaa samaan malliin eikä vesitä sanomaansa.

    VastaaPoista
  58. Saima Harmajanmajakassa harmittaa yksi asia: että hän on niin kokonaan kansissa. Tarkoitan, ettei hänestä voi kukaan saada enää mitään uutta näkökulmaa ilmoille.

    Joku muu kehkotautirunoilija on huomattavasti kerroksikkaampi, vaikkapa Olen verkon silmässä kala -Kailas.

    Hänhän oli homo, ja siihen tuokin runo viittaa, ellei sitten viittaa keuhkotautiin - en enää muista kumpaan vai mihin, mutta säikeet olivat lihassa, piukassa.

    VastaaPoista
  59. Minä olen erittäin hyvin perehtynyt kirjallisuudentutkimukseen, vaikkakin myönnän, etten useinkaan artikkeleiden sanoista ymmärrä puoliakaan, koko tekstistä harvoin mitään. Sen olen oppinut, että runoissa on usein paljon viittymiä, liittymiä, konteksteja, ammennuksia ja piilotajunnallisia sublimaatiokeskeisiä dissonansseja.

    Tiedän senkin, että esimerkiksi "dadaismi" on ehkä kaikkein vanhinta runoutta, nimensä mukaisesti isiemme ja muinaisisiemme tavaraa.

    VastaaPoista
  60. Olet niin hajulla, Riku, että voit milloin tahansa alkaa runoilemaan vähän vaikka dadaa.

    Voisi tehdä runon vaikka niin, että jättää joka sanasta lopun pois, näin runo jää kivasti ammottamaan, auki, ihan niin kuin maailmakin o

    VastaaPoista
  61. Enemmän minua itseäni viehättää sellainen einoleinomainen "ah tuskaa - mun sieluni räytyvi, kun laskut maksaa täytyvi ja ulkona aurinko häytyvi".

    Kas, laulaja löysiä laulelee
    ja itseään peilistä peilailee
    ja hukkuvi viinaan, ennen kuin
    käy purjehin reivatuin.

    Mitä siitä jos en minä saanutkaan,
    mitä toivoin ma päivälehdelt,
    kun sain minä toivehet suuret vaan
    ja kaihojen kolikot siltä.
    Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
    niin viinaa paljon ma juoda sain
    ja juoda sen täysin siemauksin -
    niin carillot kuin pohjatkin.

    VastaaPoista
  62. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Ei silti, tämän
    wiktorpedian sivun kuvasta löytyvästä Dadasta "karawane" ei voi olla pitämättä. Siinä on sisältöä ja elämänohjetta enemmän kuin yhdessä fraasikirjassa.

    VastaaPoista
  64. Pyhärannassa on vissiin puhuttu tavattomasti paskaa, vai mistä lienee koko epidemia kotoisin? Voisiko olla, että se "oma putkimies" olisi tehnyt samanlaisen laittoman liitoksen eräällä mökillä kuin mikä taannoin Nokialla tehtiin?

    Toivottavasti sisko käy tarkistuttamassa tulehtuneen sormensa kunnon arjalaisella lääkärillä, jotta siihen saadaan kunnon tuppo. Muuten voi käydä vaikka kuinka.

    Jonkin sortin syyllisyydestä ja häpeästä voisi ola kysymys, kun eräällä oli tavaton kiire takaisin pikkukaupunki Huittisiin. Olen sikäli huolissani, että ko. paikakunnalla on mm. Saaroisten Säilyke Oy, ja sinne jos enterot pääsee, niin johan alkaa tulla selvää jälkeä. Hui kamala!

    VastaaPoista
  65. Ohoh mikä runonen, Riku. Löysäläisen laulu, mutta ei se kirjaton karjaton löysäläinen. Niin Leinoa että.

    Minä voisin laulaa vähän hengästyneenä rinta kohoillen Catharina Jagellonican ja Juhana Herttuan säkeitä. Panna vähän kuuhutta taivaalle paistamaaan ja tummaa kohtaloa ja vierasta isänmaata taustalle.

    Minulla on nyt kateissa yksi ylimaallisen kaunis Leinon rakkausruno. Luulin, että se oli tuossa Juhana Herttuan runoissa, muttei ollutkaan. Hain sitä äsken pitkään. Samoin minulta on kateissa edelleen Arto Mellerin runo, jossa isketään tanssijalat lattiaan.

    VastaaPoista
  66. Annahan vihjeitä, Iines, niin etsitään se Leinon ylimaallinen yhdessä.

    Mukava juttu, tuo Silvian ohjeisto nykyrunouden airueille. Tuoltahan se usein tuntuu. Sitten toisessa reunassa on aina vastapainona jotain dadaa.

    Meriluodosta vielä sen verran, että emmehän me tiedä onko hänellä addiktio seksiin, mutta ainakin tuntuu olevan vahva tarve olla rakastettu ja rakastaa. Kiintymysaddikti?

    VastaaPoista
  67. Karawane on mainio! Harmi ettei sitä voinutkaan kopsata tekstinä tänne - se oli kuva.

    Karawane-kielellä voi tehdä itsekin runoja, ja luulen, että Silvia Hosseinikin pitäisi niistä.

    VastaaPoista
  68. Tapsa,

    ehkä Meriluoto onkin vain sosiaalinen, sillä hänhän pitää kaikista ihmisistä ja isosta perheestä, ja myös vieraitten lapsista. Ihana persoonallisuus siis kaikin puolin, vaikka onkin joutunut hankaliinkin suhteisiin.

    Kun muistaisinkin säkeenkin Leinon runosta, löytäisin sen ehkä itsekin. Vaan kun en muista. Muistan vain suuren hurmion, kun löysin sen Gutenbergin kirjastosta uudelleen joku vuosi sitten. Siinä ylistettiin rakkauden kohdetta, oltiin siis rakastuneita viimeisen päälle. Käytin sitä jossain nettirunoilussa joskus tausta-aineistona. Äsken olin varma, että se olisi syntynyt rakkaudesta Aino Kallakseen ja olisi siis tuossa JH:n ja CJ:n lauluissa.

    VastaaPoista
  69. Huomenta kaikille!

    Minulla oli keskiviikkona tietsikaongelmia, kun olin kirjoittamassa tänne - jostain syystä teksti alkoi syödä itseään (ts. uusi teksti korvasi vanhan, sen sijaan että olisi normaaliin, hyvään tapaan asettunut edellisen jatkoksi...). Yritin paikkoa ongelmaa ylimääräisillä kappalejaoilla joka sanan jälkeen, mutta sekään ei toiminut. Niinpä deletoin viestistä suurimman osan, ja kun sekään ei auttanut, kirjauduin ulos. Jostain syystä postaukseni kuitenkin lähti tänne, kuten harmikseni tänään huomasin. Varmaan siinä säätäessäni sähläsin. :)

    Iines, olin kirjoittamassa eräiden nettikeskusteluiden ilkeästä sävystä, ja viittasin esimerkinomaisesti tuohon ensimmäiseen kommenttiin. En siis kirjoittanut mitään varsinaisesta bloggauksestasi, vaan täällä(kin) vallitsevasta keskustelukulttuurista. Minusta on kurjaa, kun avoimiin, henkilökohtaisiin kirjoituksiin, pohdiskeluihin ja kommentteihin vastataan hyökkäävällä ja tarkoituksellisen näsäviisastelevalla pahansuopuudella.

    Tapsa, vallan noin kryptisen eteerisen epämääräisen runollinen en osaa olla... ;) :D Kirjoitin siis siitä, miltä minusta henkilökohtaiset vihamieliset verbaalihyökkäykset tuntuvat, riippumatta siitä, kehen ne kohdistuvat, ja lainasin aforismia, jonka olen poiminut jostain. - En tiedä, olisinko tuota lainausta loppupeleissä käyttänytkään; se jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. :)

    - Note to self: älä jatkossa kirjoita kommentteja suoraan lootaan, vaan pysyttele tutussa ja toimivaksi havaitussa kopipeistausmenetelmässä. :)

    VastaaPoista
  70. Char,

    tekstiongelmasi kuulostaa siltä, että olisit vahingossa painanut insert-näppäintä, jolloin uusi teksti syö vanhaa tekstiä alta pois. Syy voi varmaan olla jokin muukin, mutta noin ainakin minulle käy, jos kosken insert-näppäimeen. Painamalla sitä uudestaan sen saa pois päältä. Toisaalta insertin ei kai pitäsi toimia Blogger-kommenttiruudussa.

    Jos kirjoitit tässä lootassa, vian luulisi tietenkin olevan Bloggerin. Toisaalta sitten sen pitäisi esiintyä muillakin.

    Veikkaisin melkein, että vika johtuu - ellei insertistä - niin tietokoneen omista systeemeistä. Minulla kommentin kirjoittaminen on hankalaa uudehkolla miniläppärilläni. Kursori pamahtaa kesken kirjoituksen takaisin muille riveille ja alkaa syöttää sinne väliin tekstiä. Ja tämä vain Blogger-kommenttilootassa.

    Kahdella muulla koneellani ei häikkää esiinny, joten tästä päättelen, että sinunkin häiriösi johtuisi tietokoneesi joistain automatiikkatoiminnoista, jotka kytkeytyvät päälle.

    VastaaPoista
  71. Kun täällä puhutaan paljon kielestäkin, niin suomeksikin pitäisi saada yhtä selkeä opastus kieliopista kuin on kehitetty ruotsinkielisille nuorille.

    Näin se menee:

    "Har du svårt att skilja på substantiv, adjektiv och verb? Inga problem, nu har skolan ändrat sina undervisningsmetoder.

    Substantiv är ord som du sätter 'fan' & 'jävel' efter: klockfan, gubbjävel, hammarjävel mm.

    Adjektiv är ord som du sätter 'skit' före: skitbra, skitsnygg, skithäftig osv.

    Verb är ord som du sätter 'utav helvete' efter: drack utav helvete, dansade utav helvete, körde utav helvete etc.

    Så nu är det skitenkelt för ungjävlarna att lära sig utav helvete."

    VastaaPoista
  72. Onnistuuhan se suomeksikin, kun kovasti yrittää:

    Substantiivi on sana, joka seuraa sanaparia "vittu mikä": vittu mikä homo, vittu mikä matsi, vittu mikä maikka jne.

    Adjektiivi on sana, joka seuraa sanaa "vitun": vitun hyvä, vitun makee, vitun kova jne.

    Verbi on sana, joka edeltää sanaa "vitusti": dokattiin vitusti, skeitattiin vitusti, chillattiin vitusti jne.

    (Vähän on kyllä vääntämisen makua.)

    VastaaPoista
  73. Iines,

    minulle tosiaan aina välillä käy näin - en vieläkään tiedä, mitä tapahtui, tai miksi ongelma korjaantui. Ilmeisesti painoin vahingossa jotain näppäintä uudestaan. Tai sitten se uudelleenkäynnistys auttoi.

    Tällaista tämä tietsikaosaamiseni on; käytännössä täysin olematonta, ja sitten toisaalta osaan luoda sivustoja. Amerikkalainen ystäväni Johnny etäopetti minua meileitse muutama vuosi sitten. Koodaaminen oli hauskaa, ja Johnny loistava opettaja. Hän osasi pilkkoa asiat niin helpoiksi että minäkin opin, ja jaksoi loputtoman kärsivällisesti korjailla virheitäni. - Hän opetti minulle myös kuvankäsittelyä, ja teinkin hänelle lahjaksi suomalaisia perinteitä ja reseptejä esittelevän sivuston. Hänellä on sukujuuria täällä meillä.

    Tunnen muuten Kristina Carlsonin vanhastaan; hän on hyvin yksityinen persoona (ja siksi hänestä ei juuri hakemallakaan infoa löydä). Luulen kuitenkin, ettei hän hermostuisi, jos kerron, että hän ihmisenä lämmin, älykäs, herkkävaistoinen; loistavalla huumorintajulla siunattu taiteilijasielu.

    Oletko lukenut "Maan ääriin"? - Kaivoin sen juuri kirjahyllystä uutta lukukertaa varten.

    Herra Darwin ihastutti minua minimalismillaan. Koska itse olen niin rönsyilevä kirjoittaja (ja puhujakin, tietty), vastakohta vetää minua vastustamattomasti puoleensa.

    Vähän samoin leffoissa ja TV-sarjoissa koen vastuuttomat, muista viis veisaavat ja yleisesti hyväksyttävästä piittaamattomat hahmot puoleensavetäviksi. Itse olen kiltti perfektionisti, aina ajattelemassa sitä mikä on oikein ja reilua, ja ruoskin itseäni loputtomuuksiin, jos koen käyttäytyneeni tai toimineeni väärin. Yritänkin tietoisesti kouluttaa itseäni vapaampaan suuntaan: vaikeissa tilanteissa kysyn usein itseltäni, että mitä Kapteeni Jack Sparrow (Karibianmeren merirosvot) tai Shane (L-koodi) tekisi.

    Vastauksella ei ole väliä - luojan kiitos: rommipulloon tarttuminen, ihmisten häikäilemätön manipulointi tai viettely, sen enempää kuin hapon vetäminenkään eivät ole järkeviä keinoja selvitä yhtään mistään. - Tärkeintä on "kiltteyden" kyseenalaistaminen. Arkkityyppiset hurmaavat hunsvotit antavat minulle jonkinlaista henkistä roolimallia, silloin kun ei ole varaa olla muuta kuin pelkästään vahva.

    Ja enkös minä ole söpö: kuinka monta aikuista tiedätte, jotka hakevat inspiraatiota omaan elämänasenteeseensa mm. Disney-leffoista ja saippuasarjoista?! :D:D:D

    VastaaPoista
  74. Briljant, Tapsa! Juuri noin voisi Suomessakin toimia.

    Voisi opettaa, että sama sana voi olla eri sanaluokkaa, kun ottaa kontekstin huomioon.

    Näin esimerkisi ilmaisussa "vitun hyvä" vitun olisi tehoja lisäävä adjektiivinomainen adverbi.

    Tunnetussa hokemassa "haist vittu" vittu on sen sijaan perussubstantiivi, kun taas ilmaisussa "vittumainen" sanasta on tehty adjektiivi liittämällä siihen -mainen johdos.

    Ilmaisussa "vitun paljon" sana on epämääräinen numeraali, ja puuskahduksessa "Ei vittu käy" sanaa voidaan pitää asemosanana eli pronominina, kun ei viitsitä toistaa, mikä ei käy.

    VastaaPoista
  75. Tapsa,

    ainakin muutama vuosi sitten hyvä käännös olisi ollut "sikana". Ehkä?

    Me naurettiin sikana, juotiin ihan sikana - kun murrosikäiset pojat hakivat kirjakauppa-aikoinani oppikirjoja, kuulin aika usein ilahtuneen "hei, kiitti sikana"-vastauksen. :)

    "Kiitti vitusti" kuulostaa sarkastiselta; "kiitti sikana" oli oikea kiitos.

    Oma (ruotsinkielinen) isäni käytti usein "no voi jessus perkele"-termiä silloin kun hän kiroili suomeksi. - Hyvin harvoin hän kiroili ollenkaan. Ja kyseessä oli siis aina manaus, ei puheen värittäminen.

    Paras englanninkielinen vastine, jonka löysin termille oli "hell and damnation".

    Entä "kivat sulle"? Äitini käyttää termiä silloin kun tarkoittaa oikeasti kehua; minusta slangimerkitys on negatiivinen. - Toisaalta en ole niin pölhö, että lähtisin äitiäni ohjeistamaan yhtään missään. :D

    Plus että tiedän itse ymmärtäväni fraaseja väärin. "Tämä on taas ollut yhtä matalalentoa" tarkoittaa minusta että elämä on ollut negatiivista ja hankalaa; se kuulemma oikeasti tarkoittaa vain kiireistä, ilman varsinaista arvolatausta.

    - Mutta nyt eksyin taas luonteelleni uskollisena tangentille. :)

    VastaaPoista
  76. Char,

    Maan ääriin on kai Carlsonin esikoinen, ja se on muistaakseni lukematta. Pitäisi muuten pitää lukupäiväkirjaa tai listaa, että muistaisi kaikki lukemansa kirjat. Ne tietenkin muistaa, joista on erityisesti pitänyt. - Voin uskoa, että Carlson on juuri tuollainen kuin kuvaat. Se näkyy hänen silmistään, kun katsoo kuvaa. Hän on unohtanut itsensä ja poseeraamisen, katsoo suoraan lukijaan yrittämättä miellyttää, ollen kuitenkin puoleensavetävä.

    Tälläkin hetkellä muistan yhden valloittavan, maagisen realismin piirin kuuluvan kirjan, Yann Martelin teoksen, joka kertoi Pii-pojasta, joka haaksirikkoutui bengalintiikerin kanssa veneeseen. En vain muista kirjan nimeä, vaikka teos on piirtynyt mieleeni. Pitänee lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  77. P.S. Huomasin just, ettei "sika" yhdistettynä "mikään" voi sanaparina edeltää substantiivia, mainitsemissasi esimerkeissä.

    - En ole vielä syönyt aamupalaa; syytänkin siis alhaista verensokeria kielipuolisuuden sijaan! Sillä nyt on ihan sika kova nälkä!! :)

    VastaaPoista
  78. Onko Pyhärannan tilanteesta mitään päivitystä? Olen huolestunut.

    VastaaPoista
  79. Minulla oli keskiviikkona tietsikaongelmia

    Ne ovat jokapäiväisiä blondeille.

    Tällaista tämä tietsikaosaamiseni on; käytännössä täysin olematonta

    Noted!

    Yritin paikkoa ongelmaa ylimääräisillä kappalejaoilla joka sanan jälkeen, mutta sekään ei toiminut.

    Ylimääräisiä kappalejakoja joka sanan jälkeen? huh huh, koita käyttää seuraavaksi ihan kynää ja paperia. Katso ilmeneekö ongelma siinä, niin voimme paremmin eristää ongelmakohdan.

    VastaaPoista
  80. Iines,

    eräs todella hyvä latino-ystävättäreni, joka menehtyi syöpään viime keväänä, oli todellinen asiantuntija maagisen realismin suhteen! Hän osasi kertoa muustakin kuin kirjallisuudesta; puhuimme paljon siitä, kuinka ilmiö näkyy esim. meksikolaisessa arkipäivässä ja juhlissa...

    Kuuntelin häntä suorastaan lumoutuneena. Luettiin myös yhdessä "Sadan vuoden yksinäisyys" - siis virtuaaliyhdessä. - Hän löysi luovia tapoja soveltaa ilmiötä paitsi elämään, myös elokuviin.

    Minusta on aina ihana kuunnella ihmisiä, jotka ovat intohimoisia, ja puhuvat ja soveltavat taiteellisia näkemyksiä ns. oikeaan elämään!! - Nautin myös kirjallisuusanalyyseistä täällä sinun luonasi. :)

    Itse en osaa, enkä tällä hetkellä haluakaan osata, arvioida taidetta (lajista riippumatta) tieteellisesti, järkevästi tai tarkasti. Varmaan siksi, että olen niin superhyvä analysoimaan tosielämän puhki. Minulle taide on tällä hetkellä eskapismia, ja yksi keino selviytyä arkipäivän haasteista.

    - Nautin silti tavattomasti, kun luen analyysejänne ja tulkintojanne; osallistun mielelläni jollain pienellä kommentilla, jos sellaisia mieleen tulee. :)

    Mistä tulikin mieleeni: oletko koskaan ajatellut perustaa kirjapiiriä täällä? Siis että sovittaisiin kirja, jonka halukkaat lukisivat, ja sitten siitä voitaisiin vapaamuotoisesti keskustella, aiheesta innostuneiden osallistujien kesken. Muita keskusteluja unohtamatta.

    Minulla on "ulkomailla" ollut noita kirjallisuuskeskusteluja Nobel-palkituista teoksista listahitteihin (Johnnyn kanssa aikoinaan luettiin Da Vinci-koodi yhdessä. Ja siihen maailmanaikaan virtuaalista löytyi peli, joka tehtiin yhdessä! Ratkottiin arvoituksia, ja päästiin lopulta tulokseen! - Johnny sitten soitti siihen jenkkinumeroon, ja sitten minulle kertoakseen vastauksen. Hauskaa hupia, meidän molempien mielestä! :)).

    I'm just saying. :)

    VastaaPoista
  81. Anonyymi klo 11.56.,

    sinä Höpsykkä!

    Blondikin käsittää ettei voi siirtää paperitekstiä tietokoneelle ilman skannausta! :D

    P.S. Päätin just, että (kaikki) Anonyymi(t) on äsken nimeämäni kirjoittaja, "Höpsykkä". :)

    - Jos joku haluaa erottua hänestä, keksikää oma nimimerkki tai allekirjoitus (rekisteröityä ei tarvitse, tietenkään). Muuten vastaan kaikkiin ano-posteihin tältä pohjalta.

    Silloin kun haluan anoille vastata, siis. :)

    VastaaPoista
  82. Eikös me kerran puhuttu kirjapiiristä? Vai olikohan se jossakin toisaalla... Mutta idea on hyvä ja kannatan.

    Olen pitkään pohtinut, mistä oma pieni antipatiani maagista realismia kohtaan johtuu.

    Ehkä se on jonkinlaista tiedostamatonta turhautumista. Että miksi me taas ihannoimme jotakin juttua, kun se tulee kaukomailta, huomaamatta että me suomaiset olemme ainakin kaikista länsimaisista ihmisistä kaikkein lähimpänä luontoa, metsää, vettä ja niiden henkiä eli maagista realismia.

    Voi ukko ylijumala kun minunkin isoisäni oli verenseisauttaja! Ja taito on periytynyt vanhemmalle veljelleni, joka on maan kuulu parantaja... (enpä vihjaakaan enempää).

    Joo - kun ennen oli konttikieltä (koistattehan muntti?) ja veden-kieltä (vesaatteko oden?), niin pitäisikö kehittää vittu-kieli: visaatko ottu vihua puttu vitä sittu?

    Se voisi olla vanhojen salakieli, joka mykistäisi nuorison. Vihtavaa mattu!

    VastaaPoista
  83. Tapsa,

    minä en tiennyt ihailevani maagista realismia, ennen kuin luin sen suunnan nimen joltain "hienolta" ihmiseltä. minä vain pidin tästä Pii Patelin bengalintiikeritarinasta, samoin pidän aivan hillittömästi Roald Dahlista, joka kirjoittaa sadunomaisia tarinoita, varmaan sitten maagista realismia, jos asia nyt pitää lokeroida. Hänhän kirjoittaa satujakin.

    En silti sano pitäväni maagisesta realismista, koska se on väärin sanottu. Enhän tiedä, mitä kaikkea tämän nimissä on kirjoitettu. Tykkään kirjasta kerrallaan, tai sitten en.

    VastaaPoista
  84. Tapsa,

    minulle maaginen realismi oli käsitteenä uusi, siinä mittakaavassa. - Ystäväni selitti sitä oman kulttuurinsa kautta.

    Olet enemmän kuin oikeassa siinä, että ihan täällä meilläkin aineksia löytyy enemmän kuin kotitarpeiksi - se, etten silloin aikoinaan, tai nytkään, osaa nimetä vastaavia käytäntöjä tai teorioita meillä ei tarkoita, etteikö niitä olisi.

    Kunhan olen tietämätön.

    Tietyt alkukantaiset rituaalit ja käsitteet ovat yllättävän samankaltaisia keskenään, kulttuurista riippumatta. Se palsta, jolle silloin kirjoittelin, oli kansainvälinen, ja amerikkalais-eurooppalaispainotteinen. Meidän suomalaisten (ja pohjoismaalaisten) kansanperinnettä ja kulttuuria edustin siellä silloin yksin.

    Manaukset, villieläinkultit, uhrimenot, hautausrituaalit - enemmän löysin yhteneväisyyksiä kuin erilaisuuksia niissä faktatiedoissa. Kulttuurinen tapa lähestyä aihetta onkin sitten monimuotoisempaa.

    Minä adoptoin välittömästi meksikolaisen Kuolleiden Päivän meidän perheemme tapoihin: kun isän haudalla käydään, sirotellaan kynttilöitä sinne tänne, puhutaan kivoista muistoista, ja skoolataan (pienet konjakkitilpit on kaikilla mukana). Juhlitaan Papan elämää. - Suomalaisena tarvitsen myös sen "oman" hetkeni: saan jäädä vähäksi aikaa haudan reunalle yksin, ja laulaa hiljaa hautajaisvirren. Tarvitsen myös aktiivisen surun, ja kaipauksen, en pelkkää riemua eletystä, hyvästä elämästä. (Tuskinpa latinotkaan vain riemuitsevat haudoilla, vaikka karnevaalitunnelma vallitseekin).

    Perhe ja suku tietää tämän; olemme sulauttaneet monikulttuurisuutta ja yksilöllisiä toiveita tavanmukaiseen hautakäyntiin.

    - Näin meidän kesken: en silti ihan ymmärtänyt Sadan Vuoden Yksinäisyyttä. Luin, ja koetin käsittää kaikki vivahteet. Ehkä se on prosessi?

    Suomalainen maaginen realismi varmaan aukenisi meille kaikille helpommin? - Aineksiahan meillä on!

    Tapsa, keksitkö kirjan, jota voitaisiin yhdessä lukea? - Jos siis Iinekselle sopii?

    Kysyn siksi, että Iines on nyt jatkuvassa rumputulessa (pun inteded), eikä minusta ole reilua vaatia häntä valitsemaan se teos.

    Olisiko jokin suomalainen, kiinnostava teos, jota voitaisiin puida?

    VastaaPoista
  85. Minä vähän vierastan lukupiirejä, koska vierastan teemakeskusteluja. Ei niitä vastaan silti mitään ole, ja jos olen itse lukenut kirjan ja törmään tällaiseen keskusteluun, niin luen sen kiinnostuneena ja haluaisin ehkä osallistuakin.

    Toisaalta idea on siis kiinnostava, ja sen voisi toteuttaa niin, että olisi aina vaikka kuukauden kirja, jonka halukkaat pyrkisivät lukemaan, ja sitten aina kuukauden vaihteessa siitä keskusteltaisiin ja samalla annettaisiin uusi kuukauden kirja. Tuo vaan olisi hankaluutena, että kirjoja on vaikea saada määräaikana, etenkin uusia kirjoja. Osallistujiakin pitäisi mielestäni olla jonkin verran.

    Katsotaan, jos kiinnostusta on. Lukupiiriblogi voisi hyvinkin toimia, mikäli saataisiin meidän fiksujen ja filmaattisten joukkoon myös räväköitä keskustelijoita, sellaisia, jotka eivät ole mielestään liian viisaita tai diskurssisuuntautuneita.

    VastaaPoista
  86. Iines,

    maaginen realismi lienee käsite, vähän kuin kubismi tai impressionismi kuvataiteissa.

    Taiteessa yleensä luokitellaan suuntauksia tolleen yksioikoisesti. Taiteilijoita leimataan jonkin tyylisuunnan edustajiksi, olipa se paikkaansapitävää tai ei.

    Jos mitään yksittäistä työtä ei "saa" kategorisoida yhtään mihinkään suuntaukseen, taiteessa tai tieteessä, en tiedä, mistä me enää puhutaan. - Tarkoitan: jos kaikkien impressionistien töiden pitää sopia kaikkiin kategorioihin yhtä aikaa (vallitsevaan käsitykseen, aikalaisteoksiin, historiaan, ja kunkin määrittelijän henkilökohtaisiin käsityksiin impressionismin olemuksesta, jne) - no, eiköhän se taiteenala voida unohtaa.

    Silti väitän, että impressionismia on.

    Sama pätee kirjallisuuteen. "Maaginen realismi" on käsite. Siitä voi mitä mieltä vaan: sivuuttaa, hyväksyä tai hylätä. Mieluiten arvioida jokainen teos erikseen, leimaamatta taiteenalaa - mutta nyt olen taas idealisti.

    Käsitteen olemassaoloa en kuitenkaan kiistä, koska itsekin tiedän, mitä sillä mm. tarkoitetaan, sekä yleisesti että poliittisesti.

    Ja juu, kyllä ne tulkinnat poikkeavat toisistaan, rajustikin - mutta se estä "maagista realismia" olemasta käsite, jota me myös aktiivisesti määritellään. Parhaillaankin, nyt!

    "Voiveitsi-teoria"-käsite on minulle toisaalta täysin vieras.

    Varmaan siksi, etten ole koskaan kuullut siitä, ennenkuin keksin sen äsken. :)

    Näetkö, mitä ajan takaa?

    VastaaPoista
  87. Iines,

    re:lukupiiri: ainakin yksi täysin epäfilmaattinen ja hössöttävä blondi on mukana!

    Vakuutan, etten tiedä kirjallisuusanalyysistä mitään, ja muutenkin kaikki taidekeskustelut päätyvät "tykkään/en tykkää"-tasolle. :)

    Ymmärrän kyllä ne käytännön ongelmat, joita kirjavalintoihin liittyy - minullakaan ei ole varaa kävellä kauppaan, ja ostaa kuukauden kirjaa.

    Kunhan ehdotin! :)

    Kehitelkää te, jotka kirjallisuudesta enemmän tiedätte! - Voitaisiinko vaikka lukea klassikoita; suurteoksia, tai tärkeää lastenkirjallisuutta?!

    Hyvän puheenaiheen saa mistä vaan aiheesta! :)

    VastaaPoista
  88. Char,

    selväähän on, että käsitteitä tarvitaan, jotta ilmiöistä ja aatteista voidaan puhua.

    Kun puhutaan mielikirjoista, minusta on turhaa puhua abstrakteilla käsitteillä suunnista, koska kirjat ovat yksilöitä. Maagisen realismin piirissä on kirjoja, jotka ovat huonoja ja hyviä.

    En siis mielelläni sanoisi, että pidän maagisesta realismista, koska se on vielä käsitteenä epätäydellinen. Se ei ole totta kohdallani. Pidän Roald Dahlin tavasta kuvittaa realismia, samoin Yann Martelin. Vampyyritarinoista en pidä, vaikka nekin ovat maagista realismia. Niitä jaksoin vain yhden, sen sarjan ensimmäisen.

    En siis tahdo määritellä, millaisesta maagisesta realismista, koska ajatus on tekninen ja väkivaltainen. Lisäksi siihen vastaaminen johtaa juuri siihen diskurssikieleen, joka etenee viestinnän tuolle puolen puhujan omaksi metatodellisuudeksi, jolla hän operoi muiden tuolla olevien kanssa.

    VastaaPoista
  89. Char,

    tässä miettiessäni ideaasi alan lämmetä sille. Mikä estää kokeilemasta.

    Asia pitää kuitenkin tehdä täsmällisesti omaksi kokonaisuudekseen ja panna esimerkiksi tuohon sivupalkkiin - ellei joku muu tahdo tehdä tätä - linkki Kuukauden kirja -lukupiiriin tms. Pitäisi perustaa ehkä oma bloginsa sitä varten, jotta keskustelut olisivat yksissä kansissa. Tai sitten panna aina tähän vaan kuukauden vaihteessa.

    Kirjoja sinänsä on helppo valita, ja niitä voisi ehdottaa. Ehdotuksista voisi koota listan, mutta jonkun tulisi sitten vaan omavaltaisesti päättää se luettava kirja. Muu olisi sitten herran hallussa, kirjan hankkimiset ja lukemiset. Jos kirjan hankinta ja lukeminen onnistuu, luulen, että juttua kyllä riittäisi. Alustuksen voisi kirjoittaa kuka tahtoo tai minä.

    VastaaPoista
  90. PS Vielä yksi kommentti:

    Panin Lukupiiriä koskevan kyselyn blogin sivupalkkiin. Anna äänesi puolesta, jos tahdot keskustella tai lukea lukupiirin kirjoja. Ei osallistumispakkoa, ei sisäpiiriä!

    VastaaPoista
  91. Iines,

    kiva kuulla! :)

    Minä äänestän, että sinä emäntänä päätät kirjan, ehdotusten perusteella.

    Minusta klassikoiden käsittely olisi hauskaa, ja lasten/nuortenkirjojen käsittely on sekin varteenotettava vaihtoehto.

    Minua kyllä kiinnostaisi kirjallisuuden analysointi - oletko sinä toisaalta valmis siihen, etten jäsennellysti varmaankaan tule purkamaan kaikkia tekstejä loogisiin osiin?

    Etenen tunnepohjalta, ja puhun kokemuksistani; mitään käsitystä tekstin analysoimisesta minulla ei ole. Eikä tietenkään koulutusta siihen - täällä toisaalta on valtava määrä fiksuja, osaavia ihmisiä; totta kai haluaisin hyödyntää osaamistanne ja kokemustanne, ja oppia uutta!

    Ajan kanssa varmasti opin paremmaksi!

    Blondi olen, mutta en tyhmä! :)

    Nyt pitää mennä!

    Haleja,

    Char

    VastaaPoista
  92. Char,

    minusta keskustelu saisi olla hyvin epämuodollista ja vapaata, pääasia, että sitä olisi.

    Haluaisin rohkaista kaikkia olemaan reilusti fiksuja! Omia ajatuksiaan ei tarvitse peitellä eikä hävetä. Mitä erilaisempia näkökulmia tekstistä tulee, sen monipuolisempi kuva kirjasta tulee.

    Minulla on nyt varauksessa mm. uusimmat teokset Carlsonilta, Kyröltä, Melenderiltä ja Ellilältä, joten jos keskustelusta tulee jotain, voisin ehdottaa jotakin noista neljästä. Tuo Kyrökin voisi olla hauska, se on satiiri rikaista ja köyhistä.

    Toisaalta harva saa sen käsiinsä. Katsellaan ja kuunnellaan, tuleeko vaikka klassikkoehdotuksia

    VastaaPoista
  93. Jos kirja ei ole ihan uusi, niin divarista sen saa yleensä halvalla, kympillä. Muutenkin väittäisin, ettei kirja kuussa (30 e) kenenkään budjettia ihan oikeasti kaada - yleensä kyse on valinnoista.

    Ehdotukset on ihan hyviä, mutta voisi ajatella myös niin, että lukisimme uudelleen jonkin kirjan, jonka olemme lukeneet kauan sitten - nuorten- tai lastenkirjan, kuten Char ehdottikin.

    Tosin aikoinaan luin niitä aika nivaskan uudelleen lukiessani omille lapsilleni.

    Onhan tämänkin ketjun alustuksessa mainittu tekijöitä jo monia - Meriluoto, Juvonen, Viita, Vartio, Oksanen, Härkönen, Snellman (Kauranen), Carlsson plus kommenteissa toinen mokoma.

    Hankin juuri divarista mielenkiintoisen kirjan, mutta en kerro vielä mikä se on. Voi olla, etten kerro koskaan...

    VastaaPoista
  94. Äänestin juuri minäkin. Aktiivisuutta tuo osallistujiltaan vaatii,kirja täytyy jostain hankkia. Sitä hetken emmin, mutta kyllä minä siihen pystyn.

    Joskus aina on kirjoja, joita en saata, enkä kykene lukemaan loppuun asti, mutta sekään ei ole ongelma.

    Sellaisesta voin saada jopa parhaimmat analyysit ja sananiskemät aikaan. Jos kirja on aivan kelvoton, punnitsen sen talousvaa´alla, testaan sen tekniset, esimerkiksi palo- ja vasarankestävyysominaisuudet ja kirjaan ne huolellisesti ylös. Myös kansikuvituksen tai kirjailijan ulkonäön takakannessa olevasta kuvasta voisin arvioida esimerkiksi osana klassista, postmodernia, tai mitä nyt milloinkin, jatkumoa.

    Kyllä.

    VastaaPoista
  95. Mitään erityisiä toiveita minulla ei kirjojen suhteen ole, ymmärrän että tässä pitää olla joustava, kirjan tulee kiinnostaa mahdollisimman montaa.

    VastaaPoista
  96. Ilahduttavaa, moni on vastannut jo kyllä ja yksi ehkä.

    Ajattelin niin, että Lukupiiri-blogi/tai blogin haaraosasto ei olisi millään tavoin sitoutumista vaativa piiri, sillä aina ei edes saa kirjaa käsiinsä tai ei muuten vaan jaksa tai ehdi lukea sitä. Keskusteluja voi vain lukeakin, mutta mukavampaa on, jos kirjan lukeneet osallistuisivat jutusteluuun. Kirjasta mahdollisesti versoavaan yleiseen keskusteluun voi osallistua kirjaa lukeamattakin, kuten täällä jo hoksattiinkin.

    Jos vielä vähän lisää tulee kiinnostusta, pannaan ensimmäinen kirja pramille ja sitten vain lukemaan. Itseäni kiinnostavat kyllä eniten uutuudet, koska niistä avautuu tuoreita aihelmia. Klassikot saavat minussa aikaan rimakauhua, koska ne on märehd.. anteeksi analysoitu jo niin moneen kertaan. Mitä uutta kukaan enää osaa sanoa Raskolnikovin motiiveista? Toisaalta jostakusta klassikosta voisi saada kyllä tässä blogissa tällä nykyisellä lukijakunnallakin aikaan varsin hyvän- ja virkistävänlaisen keskustelun.

    Tällaisia lukupiirejä ei itse asiassa taida olla muita kuin Kirsi Pihan vetämä lukupiiri? Vai tunnetteko muitakin?

    VastaaPoista
  97. "Panin Lukupiiriä koskevan kyselyn blogin sivupalkkiin"

    Minusta tuo kuulostaa jo lähtökohtaisesti pienen sisäpiirin hommalta. Missä yhteisöllisyys?

    VastaaPoista
  98. Blondikin käsittää ettei voi siirtää paperitekstiä tietokoneelle ilman skannausta!

    Tarjosin sinulle vain ratkaisua katoavan tekstin ongelmaan. Lisäksi ongelmaan pääsee ulkopuolinen paremmin kiinni, kun ensin eristetään ongelmakenttä. Siitä pääsee sitten paremmin taklaamaan ongelmaa.
    Kun kirjoitat kynällä paperille, katoaako teksti (oletan, että toisessä kädessä ei ole autonomisesti toimiva pyyhekumikäsi)?

    Lisäksi jos teksti katoaa käsinkin kirjoitettaessa, on syytä kysyä, että oletko vasuri? Vasurien kirjoitustyyli on usein selainen, että kämmensyrjä pyyhkii tehokkaasti jo kirjoitetun tekstin yli.

    VastaaPoista
  99. Lukupiiri siis tarkoittaa vain sitä, että kirjan nimi annetaan ajoissa etukäteen, ja se piiri, joka on lukenut kirjan, keskustelee siitä. Piiri on avoin ja varmasti vaihtuvakin, sillä ei ole pakkojäsenyyttä eikä pakkoa sanoa mitään. Katsotaan nyt sitten, onko tarpeeksi kiinnostusta, jotta saadaan ainakin yksi kierros käyntiin.

    VastaaPoista
  100. Täällä jo mainitut kirjat kuullostivat jo lähtökohdiltaan niin (teko)taiteellisilta ja raskassoutuisilta, että eipä mukaan pääsisi.

    VastaaPoista
  101. Kirjoja voi ehdottaa, ja jos niitä kannatetaan, niin mukaan vaan. Uskoisin, että tämäntyypppisillä keskusteluilla halutaan kuitenkin perehtyä kohtalaisen hyvään kirjallisuuteen, mutta mikä estää ottamasta luettavaksi vaikka Jari Tervon uusinta, Laylaa, joka kertoo jo kehdossa kihlatusta tytöstä. Jostain syystä kirja kiinnostaa minua suuresti, vaikken ole lukenut yhtään Tervoa aiemmin. Saatan muuten ehdottaa tätä lukupiirin ensi kirjaksi. Haluaisin päästä suomimaan Tervoa oikein rapsakasti.

    VastaaPoista
  102. Minä ostin ja luin ekan ja viimeisen Tervon - viime joulunako se oli...vaiko jo edellisenä? Se oli se parodia (muka) Matti Vanhasesta. Huono kirja mielestäni. En käsitä miksi ja kuka pitää Tervoa hauskana.

    Enpä tiedä kannataisiko rohkaistua lukemaan tuo Tervon uusin. Ostaa sitä ei varmaankaan viitsisi, kun viime ostos oli selvästi "rahat hukkaan" -tyyppinen ja kirjat ovat niin turkasen kalliita.

    VastaaPoista
  103. En itsekään Tervoa hyllyyni ostaisi, sillä ostan nyt vapaan hyllytilan puutteessa vain semmoista, joka kestää ja johon haluan palata. Ja ei nyt sitten valita Tervoa, jos ihmiset jo tietävät hänet. Itse en tunne kirjailijana häntä siis ensimmäisen lauseenkaan vertaa, ja ajattelin, että voisi olla kiinnostavaa katsoa, miten hän eläytyy Laylaan. Toisaalta sen tietää etukäteen, että kyseessä ei ole vakava aihe.

    VastaaPoista
  104. Kävin minäkin painamassa nappia ja ilmoittamassa halukkuuteni osallistua lukupiiriin. Hyvä, että säännöt ovat väljät ja pakkoja ei aseteta. Toivottavasti valitut kirjat onnistuu saamaan käsiinsä ja lukuaika on riittävän pitkä.

    VastaaPoista
  105. No toistaiseksi ehdotetuista kirjoista Tervo sentään tuntuu jotenkin mahdolliselta. Ehkä hänelle voisi antaa toisen mahdollisuuden. Toisaalta hänen vanhempi tuotanto, kuten Myyrä ja Ohrana, joita en myöskään ole lukenut, tuntuvat kiinnostavammilta nettikirjakaupan kirjaesittelyjen perusteella.

    Olipa kirja nyt mikä vaan, niin sen voi lukea jos se tuntuu edes jotenkin kiinnostavalta. Olen vain sen verran hidas pätkissä lukija että en kirja-analyysiin todennäköisesti ehtisi...

    VastaaPoista
  106. Tervo on hyvä kirjoittaja, sujuva ja nokkela, ja ainakin ne hänen kirjansa, jotka olen lukenut, ovat kepeän vetäviä ja helppolukuisia.

    Mutta ovatko ne hyviä kirjoja, siitä en olisi niin varma. Tässä tietysti tulee heti keskusteluun se, että mitä kukin pitää "hyvänä kirjana".

    Layla kelpaisi minulle, mutta odotetaan muita ehdokkaita. Pekka Töpöhäntä?

    Meriluodon Peter, Peter - löytyy takuulla divareista ja kirjastoista ja käsittelee aina ajankohtaista aihetta eli naisen seksuaalisuutta, josta ei kuulemma saanut 70-luvulla puhua. Minä muistan kyllä toisin.

    Olen lukenut tuon kirjan ja muistan, että se hieman ärsytti minua... mutta ei sen takia, mistä ei saanut puhua, vaan päähenkilön bimbouden.

    Ehdotan siis sitä.

    VastaaPoista
  107. Peter Peter saa minultakin äänen, samoin kannatan nyt sitten edelleen Tervoakin listalle, vähän sillä perusteella, että haluan katsoa, millä eväillä Suomessa kirjoja julkaistaan.

    Peter Peter tai Layla, jompi kumpi voisi olla ensimmäinen; Layla ajankohtaisuutensa ja tuoreutensa vuoksi, Peter Peter klassikkona, ja koska muistan Meriluodon sanoneen siitä päiväkirjassaan juuri itsekin, että se on jumalattoman hyvä kirja.

    VastaaPoista
  108. Layla, you've got me on my knees.
    Layla, I'm begging, darling please.
    Layla, darling won't you ease my worried mind.

    I tried to give you consolation
    When your old man had let you down.
    Like a fool, I fell in love with you,
    Turned my whole world upside down.


    Mikä on muuten tämän Laylan miehen motto?

    Mitä serkunpi, sitä herkunpi.




    Mitä taas tulee Aila meriluotoon, niin hänhän oli (Peter Peter) seksuaalisuuden (rakkauden) sokaisemin sinisilmin vieteltevä nautiskelija. Arvostuksen ja kehujen saalistaja, joka käytti kirjallista lahjakkuutta hyväkseen.


    Yöt, päivät sinusta, rakkaudestani hourin.
    
Olen voimaa täysi - tunnetko,

    tunnetko sen!

    Sinuun tartun, vääntynein kasvoin ja

    repivin kourin -
    
muun annan, sinua, sinua, sinua en!
    
Muun saakoot - vuorteni kullan ja
    
viisasten kiven,
    
ilon, onnen, rauhan he saakoot -

    vain tämä hiven,

    tämä yksi on mun, tätä ainutta luovuta en!

    VastaaPoista
  109. Kannatan Tervon kirjaa. Aila Meriluodon seksuaalisuutta pohdittiin aika pitkään hiljattain. Aihe alkaa tympäistä.

    VastaaPoista
  110. Minulla on sama tuntuma asiaan, tuoretta sen olla pitäisi mieluiten.

    Peter Peter on jo vanha, kirja naisen seksuaalisuudesta. Keskustelun tuoreuden kannalta se on haasteellinen, koska Meriluodosta on tässä jo hiljakkoin keskusteltu. Sama vika on muissakin klassikoissa, ellei sitten joku niistä eskaloidu jonkin muun tapahtuman vuoksi.

    Silmäilin myös Anja Kaurasen (Snellmanin) Sonja O. kävi täällä -esikoiskirjaa, ja ajattelin lukea sen uudelleen. En päässyt alkua pitemmälle, kun 70-luvun tyyli iski vyön alle, kaikki se huuto ja kiljunta ja lahtarit ja kapitalistit. Miksi ajan pintakuohun kuvausta aina pidetään aitona asiana? Tuohan ei ollut aitoa elämistä, vaan trendi, johon ajauduttiin, kun omaa minää ei osattu katsoa, itseä arvostaa yksilönä.

    Muutoinkin kallistun tuoreiden kirjojen puoleen, niin hankala niitä kuin onkin kirjastosta saada. Luulen, että klassikkokeskustelut saattaisivat silti olla antoisiakin. Näkeehän sen näistä elämäkertakeskusteluista, miten ne kirvoittavat aina muutakin asiaa kirjailijoiden tuotannosta.

    Kotimaisista klassikoista omia suosikkejani on mm. Marja-Liisa Vartio. Unohdetuista naisklassikoista voisi mainita umpimähkään vaikka Irja Sallan, jota monikaan ei taida olla lukenut. Häneen tunsin voimakasta sielunsukulaisuutta parikymppisenä.

    VastaaPoista
  111. Irja Salla on ainakin minulle tuntematon kirjailija, joten saattaisi olla mielenkiintoista tutustua . Tuorein teos "Unissakävelijä" näyttää olevan vuodelta 1988.

    Löysin kirppikseltä viikolla Anja Snellmanin kirjan "Paratiisin kartta". Ensimmäinen häneltä lukemani oli Safariklubi. Se kävi dekkarista ja vaikka mistä jännityskirjasta. Keskustelua (ei niinkään leppoisaa) se varmaan synnyttäisi.

    VastaaPoista
  112. Ketkä seuraavista henkilöistä elivät Humalassa ja Krapulassa?

    1 Tyko Salinen ja Irja Salla (Taju)?
    x Jalmari Ruokokoski?
    2 kuvanveistäjä Terho Sakki?

    Oikein vastannut, wikipediasta lunttaamaton, joutuu lukemaan koko Jari Tervon tuotannon.

    VastaaPoista
  113. Ehdotan lukupiirin kirjaksi Ian Kershaw:in kirjoittamaa Adolf Hitlerin eämänkertaa. Kuulemma massiivinen teos.

    VastaaPoista
  114. Laitan oikean vastauksen, kun kirotusvihrekin tuli ja ettei kukaan nyt koko tuotantoa sentään.

    Ruokokoski eli Humalassa, Sallinen tyttärineen Krapulassa, vain Terho Sakki molemmissa.

    VastaaPoista
  115. Omalla kohadallani kirjakeskustelu olisi lähinnä pornoon verrattavaa viihdykettä: tirkistelisin toisten tositoimia. En nimittäin voi vannoa että saisin aikaiseksi sen verran, että tilaisin luettavan kirjan jostain. Saatikka että lukisin sen suht' sopivassa ajassa.
    Mutta olen hengessä mukana. Jos oikein sopivasti sattuu, olen jo lukenut kirjan jota käsitellään ja voin keksaista jotain kommentoitavaa.

    nimim. kai sivustaseuraaminen ja puskasta huutelu on kirjallisuuskeskustelussakin sallittua?

    VastaaPoista
  116. Sallan Unissakävelijä ilmestyi 40-luvulla, Delilah. Tämä näin lyhyesti puhelinnetillä kannon nokasta mökiltä. Terv. Iines

    VastaaPoista
  117. Sari, ajattelinkin, että enemmän tällaisia keskusteluja luetaan kuin kirjoitellaan kommentteja juuri tuon kirjojen saatavuusongelman vuoksi. Hyvä niinkin. Itse en ole ollut aktiivinen kirjallisuusblogeissa, joten ei ole mitän valmista piiriä. Toivottavasti silti kirjoista kiinnostuneita ilmaantuisi.- Iines

    VastaaPoista
  118. Brändeistä (ne on pahempia kuin konjakit)... niin muistan kun Boris Jeltsin löi tahtia sille bändille jonka tehtävänä oli toivottaa Hänet tervetulleeksi Saksaan. Hitsi, hänpä otti tahtipuikon omaan handuunsa ja johti koko konkkaronkkaa! (Siinä jäi Akinkin steppailut periferiaan. Plus tupakointi. Jeltsin ei ollut mikään voissa paistettu Rasputin!)

    Ps. Äh. Tulin äsken muualta. En ole ehtinyt näitä kommenntteja lukea kun vasta puoleen väliin... Keskustelette kiinnostavista asioista! (Kuten aina.) (Ja kuten myös Anonyymi, aina?)

    VastaaPoista
  119. Eeva-Liisa Mannerilta (olin silloin hyvin nuori, vähän kerubin näköinen poika) kysyin TöötTöötTalon (Tampereen Työväen Teatterin) kivijalkakapakassa että "että pelataanko kimppaan?". Hän nimittäin lätki 2-kymmentäpennisiä pajatsoon. Hän sanoi minulle että "Ei." (Mutta hyvin ystävällisesti.) Katselin, miten hänen kolikkonsa vierivät Molokin kitaan. Mannerilla oli yllään paksu turkki joka haisi märälle lampaalle. (Nuuhkin sitä aikani kuluksi.)

    Ulkona oli talvi ja satoi lunta.

    VastaaPoista
  120. Kävin nimittäin heittämässä hiekkaa... en mää jaksa tätä kahteen kertaan kirjoittaa.

    "Minä vein eilen isän ja äidin päälle hiekkaa. He makaavat haudassa päällekkäin, Pyhän Jaakobin kirkon hautausmaalla, Piikkiössä. Sanoin heille "moro" kun läksin sieltä pois. Taivaalla lenteli pilviä. Salon kohdalla minulle tuli nälkä, menin paikalliseen Rossoon ja söin (kun sain luvan) lastenannoksen polloa. Eli kanaa. Tarjoilija oli aivan mukava, vähän tukeva; sanoin hänelle että "kylläpäs sinulla on tähtiset silmät". En imarrellut, en imartele, hän hymyili silmillään. Kun myöhemmin nojailin Salon Säästöpankin kiviseen seinään, Turuntie 1, huomasin että farkkujeni vetskari oli jäänyt auki. No, vedin sen kiinni. Ps. Ennen Helsinkiä (Helsinskiä?) kävin vielä Hvitträskissä. En ole siellä ennen käynyt ja siksipä nyt katselinkin uteliaana ympärilleni. Voi hitsi, kun se on nätti tönö - ja nätillä paikalla, kaiken lisäksi!"

    8/20/2011

    Annikki armas, Kippuravarvas !

    VastaaPoista
  121. Ps. Nyt mun täytyy pistää perunat porisemaan. Kaupatkin menee kohta kiinni, kaikki. Miten se Bellmankin lauloi...? "Ystävät hyvät, meillä ei ole enää olutta! Niin, meiltä puuttuu kaikki! Kaikki."

    VastaaPoista
  122. Iines, oikeassa olet. Irja Sallan kirjan ensimmäinen painos ilmestyi v. 1943, seuraavat 1957, 1967 ja 1988, jos oikein tulkitsin erään kirjaston nettitietoja. Se ei kyllä ole saletti. Onhan aika ihme, jos noin tuntemattoman kirjailijan kirjasta vielä 45 vuotta ilmestymisen jälkeen otettaisiin uusi painos. Vai onko?

    VastaaPoista
  123. Taidemaalari Tyko sallisen tytär Taju Birgitta Tiara Sallinen (Irja Salla) kuoli vuonna 1966, sen jälkeen ilmestyneet ovat siis postuumeja.

    Taju oli jonkin aikaa naimisissa Kari Suomalaisen kanssa.

    Sodan jälkeiset vuodet vietti Nikkilän mielisairaalassa.

    VastaaPoista
  124. Älä sormi pieni (tai isompikaan) kjoske "insert-näppäimeen"! Siitä ei kamalasti hyvää seuraa!

    VastaaPoista
  125. "Tulivuoren juurella" (Under the Volcano, 1962, suom. 1968) on Malcolm Lowryn (1909-1957) mielestäni vakuuttavampi juttu kuin yksikään Gabriel García Márquezin romsku. ("Sadan vuoden yksinäisyys" - johon lätkähdin, tai siis jäin - tappoi minut aikoinaan. En anna sitä anteeksi hänelle, enkä itselleni.)

    VastaaPoista
  126. Kynä-paperi kirjoittamisessa printtaaminen on "on-linea" - kuten arvon Anonyymikin (ujosti) sanoi. Sitä ei edes magnetofoneettiset tai muutenkaan kide-tekniikkaan pohjautuvat äänentoistolaitteet "pese"! Eikä - tarvittaessa - linkoakaan.

    VastaaPoista
  127. Ps. Ohjaaja (en viitsi luntata Wikipediasta) joka teki elokuvan "Tulivuoren juurella", haaveili tekevänsä elokuvan myös Karl Marxin "Pääomasta". No, nyt hän valitsi niistä toiseksi helpomman vaihtoehdon. - Täytyykö sanoa (edes?) että se oli mahdoton, sekin. (Ainakin minusta se leffa on surkea. Tai siis käsittämätön.)

    Ps. Char. Sää oot kiva! Pss. Ei kai täällä muita olekaan (sic!) kuin kivoja ihmisiä. Psss. Olen oppinut tykkäämään noista Anonyymeistakin. (Ja Pssss. kohta ehkä itsestänikin?)

    VastaaPoista
  128. Minä en halua vaihtaa mielipiteitäni kirjasta jonka äsken luin. (Yäk.) Voin vaihtaa rahaa, tai paikkaa jonossa jossa seison, tai postimerkkejä, mutta en koskaan mielipiteitäni kirjasta jonka äsken luin. (Tai tämän taisin jo sanoa. Mutta ei sev väliä.)

    VastaaPoista
  129. mikis,

    kuka keksi tuon kauhean ilmaisun "vaihtaa mielipiteitä"?

    Kun ei kai jutustelu tai keskustelu edes vaadi mielipiteitä. Eikös olisi parempi yleensäkin ihmetellä ja kysellä kuin laukoa mielipiteitä?

    Toisaalta minä olen kai saanut vähän naiivin leiman, kun kyselen ja ihmettelen niin paljon. Minusta kysely ja ihmettely on elossa olemisen merkki. Asioiden diskurssoiminen taas merkitsee minusta kontrollihalua. Parempi ihmetellä ikänsä kuin ottaa haltuun. Kysymys on tärkeämpi kuin vastaus?

    VastaaPoista
  130. Delilah,

    Irja Salla oli sotavuosina suosittu ja luettu kirjailija, ja hän sai vuonna 43 jopa valtionpalkinnon trilogiastaan Lisa-Beatan tarina, johon tuo yllä mainittu Unissakävelijäkin kuuluu. Riku sanoikin oleelliset etapit: Salla luhistui henkisesti ja joutui mielisairaalaan.

    Tuota en ole huomannut, että hänen teoksestaan olisi otettu uusi painos vielä vuonna 1988. Tuntuu siinä mielessä oudolta, ettei hän kai ollut tuolloin kai mitenkään ajankohtainen. Netin lähteissä voi olla virheitä, mutta siis en tiedä tätä asiaa vanhastaan. Ei kai se mahdotontakaan ole.

    VastaaPoista
  131. Laitan tähän vielä kuvauksia Humalasta ja Krapulasta, jos joku haluaa nähdä, minulla sitävastoin on vasta kolmas kalja meneillään.

    VastaaPoista
  132. Minua miellyttää kovasti tuo Tyko Sallisen Krapula, sen muoto ja väri ja pintamateriaali ja rakennustekniikka.

    Siis tuollaista pintarakennetta ei taloissa enää näe, että on laudan päällä tuommoinen kapeahko rima. Nostalgiaa!

    Taju Birgitta Tiara Sallinen! Tämä nimi on komea. Vähän toista kuin Jessikat ja Niklakset.

    VastaaPoista
  133. Iines, nettilähteeni sanoo, että v. 1988 julkaisija on Wsoy (Juva).

    Kiitos Rikulle Sallisen ja Ruokokosken Humalan ja Krapulan kuvaesittelystä. En ole koskaan käynyt paikassa. Aika erikoista, että niin eri tyylillä maalaavat taiteilijat olivat niin hyvä kamut. Viinan käyttökö heitä yhdisti, niinkuin ateljeitten nimistä voisi päätellä?

    VastaaPoista
  134. Kuulin - toissa päivänä - omalta tyttäreltäni Saagalta - että heille sinne Hussiin tuotiin kaikki keväällä ja alkukesällä moottoripyörökolareissa 4-raajahalvaantuneet uhrit. Heitä makaa nyt siellä... tai en tiedä saisiko tästä edes puhua... viisi ihmistä vierekkäin. Silmillään he katsovat mitä heidän ympärillään tapahtuu.

    (Mulle tuli hirvittävän surullinen olo!)

    VastaaPoista
  135. D,

    Saattoi sekin yhdistää.

    Joskus aiemmin olen asunut aika lähellä noita rakennuksia, kuvista ei oikein selviä miten komeiden ikikuusien takana ovat, tai ainakin olivat. Nykyään en melkein kahden kilometrin päästä jaksa lähteä katsomaan, pitäisi kai joskus. Ymmärtääkseni ovat edelleen professori Sakin perillisten asuinkäytössä, eivät jatkuvasti avoinna yleisölle.

    Ruokokoski saattoi joskus tehdä lukuisia akvarelleja (wikipedia sanoo, jopa sata tunnissa) lyhyessä ajassa päästäkseen kapakkaan. Kaikki ei siis yllä aivan monalisan mittoihin.

    Sallista syletti isänsä lestadiolaisuuden perkele, saattoi siksikin vähän irroitella.

    Aika velikultia.

    VastaaPoista
  136. Löysinpä minäkin tiedon Sallan Unissakävijän vuoden 1988 painoksesta, ja kyseessä oli 7. painos. Kuvasta näkyi, että kirjan kansi oli aika moderni.

    Unissakävijä on muuten dramatisoitu näytelmäksi vuonna 1982 ja 1990, ja näytelmää on esitetty teattereissa. Tämä voisi selittää myös itse alkuperäisen romaanin uuden painoksen.

    Salla on nimetty unohdetuksi kirjailijaksi, mutta nähtävästi kaikki eivät olekaan häntä unohtaneet.

    VastaaPoista
  137. Entäs sitten tämä daidemaalari Wneskis Värinys? Josta kukaan ei ole kuullut mitään... en minäkään, ennen tätä. (Hän kumminkin maalasi erittäin upeita potrettaja jotka - ikävä kyllä - ovat tuhoutuneet kaikki. Enkä osaa sanoa minkä takia.)

    Ps. Hän muuten asui semmoisessa talossa joka oli puolittain kallellaan. Moni arkkitehti kävi sitä mulkoilemassa. (Aikansa. Sitten hyö lähtiv'ät muualle.)

    VastaaPoista
  138. Älä välitä, Mikis, nihilisti minäkin olen!

    VastaaPoista
  139. Minä taas olen tosikko ja näen arvon ruohonkorressakin. Kannattaa elää. Olen myös asunut vinossa talossa, keltaisessa, oikeasti, toisin kuin te, rakkaat nihilistit.

    VastaaPoista
  140. Minulla oli kansakoulun jossain äidinkielen kirjassa kertomus nimeltä "nyrkkitalo".

    Vastapäisestä talosta se silloin aina tuli mieleen.

    Sen lapset olivat ihan kauheita, kamalissa vaatteissa, haisivatkin pahalle. Äitinsä oli kuollut, isänsä patajuoppo, kuin Ahti Karjalainen, mutta köyhempi.

    Vanhemmiten olen pohtinut miten lienevät elämssään pärjänneet, elävätkö edes vielä. Humalassa joskus kyynelkin vierähtää, kun tulee mieleen.

    VastaaPoista
  141. Haluaisin - no, tietysti esimerkiksi panna Iinestä - siis ihan vaan lähetyssaarnaja-asennossa, mutta kun, tota noin, parhaimmatkaan haaveet ei ikinä toteudu... edes unissa (tai junissa jotka menevät kamalaa vauhtia eteenpäin), niin... pohdin, itsekseni yksin että olishan sekin kivaa jos Iines ottais mua edes kädestä kiinni? (Minähän en heti päästäisi hänen räpyläänsä irti. Mutta tietysti sitten vähän ajan päästä.)

    Mont Black on muuten tehdas jossa tehdään mustetäytekyniä. Mun sydämeni on nyt täynnä mustetta. (Eikä ole imupaperia millä sen pyyhkisi pois.)

    VastaaPoista
  142. Panemisesta en niin tiedä, mutta mikäs sen somempaa kun kuin pitää kädestä kiinni, vaikka villatumput kädessä. Villatumppu on muutenkin kiva, kun siihen voi pyyhkäistä rään nenästä. Joskus lapsena äiti pani tumput hakaneuloilla kiinni hihan suihin. Monilla pihan lapsilla tumput roikkuivat siinä sivussa.

    VastaaPoista
  143. Kerran olin pitkässä nakkikioskin jonossa, kun yksi lapsuudentuttuni tuli siihen aivan sekopäisenä, missälie huumeissaan, ja penkoi roska-astian jotain syötävää löytääkseen. Näki, että sillä oli nälkä.

    En minä sillekään tajunut syötävää tarjota, vasta jälkeenpäin tuli mieleen.

    Taidanpa kohta lähteä tästä omia ajatuksiani karkuun, kohti kirkkaita saleja, joissa ihmiset alkoholin ilosta hymyävät ja rietasta iloa pitävät.

    VastaaPoista
  144. Kohti kirkkaita saleja - tämä sopisi vaikka kirjan tai runon nimeksi, mainio ilmaisu. Tulee mieleen Kaurismäen hahmot, jotka ovat viihteellä. Vakavina ja hymyttöminä, mutta niin täynnä olemista.

    Siis ei sinusta tule mieleen nuo hahmot, Riku, vaan tuosta ilmaisusta.

    VastaaPoista
  145. Niin, tykkään kyllä enemmän tulokulmasta joka... No, aina ei voi vaatia optimaalisia olosuhteita. Parempi on että ns. "kumppani" kehrää siinä vierellä kuin kissa. (Ja katselee samaa telkkarikanavaa kun sä.) Eikä itekään tartte yrittää sen enempää, eli liikaa.

    VastaaPoista
  146. Eikun minä olen vähän sellainen Pellonpää, mutta ilman niitä lahjoja.

    Kirkkaat salit on lainaus jostain nuoruudestani, niin aina sanottiin.

    Minä tykkäisin siitä toisen käden tumpusta pitää kiinni, mutta vain niin, ettei Mikis tai kukaan muu huomaisi.

    Jos kuitenkin huomaavat, sanon että: "Enpäs pitänny, ite oot!"

    VastaaPoista
  147. Pellonpäässähän kai suurta oli juuri se, että se oli ihan lahjaton tyyppi, mutta niin lahjakas siinä lahjattomuudessa.

    Minua vähän harmittaa etten ole kuin Kati Outinen. Olisi kiva olla kolea ja selkeä nainen, sisimmältään ihan kiva ja lämminkin, kun unohtaa elämän potkut.

    Kirkkaita saleja en muista kyllä ennen lukeneeni mistään. Ilmaisuhan on sikäli kai hassu, että ne salit tuppaavat olemaan nykyään hämyisiä ja tihkuvia.

    VastaaPoista
  148. Kirkkaat salit kai tarkoittivat yleensä parempia mestoja. Enkä tarkoita, etteikö tämä sinun blogisi olisi paras, mutta kun nuo synkkyydet meinasivat minut tavoittaa.

    Pellonpäätä minä kovasti ihailen mutta.

    Kati Outiselle pitäisi laittaa isot tekotissit, tekotakapuoli ja punainen pellen nenä. Potkaista sitten takapuoleen ja sanoa: "koitas olla vähän hauskempi, tuollaista kato vanha erkkikään!"

    VastaaPoista
  149. Kirkkaat salit ovat kai juuri synkkyyden karkoituspaikkoja. Niihin pitää välillä mennä.

    Minäkin pidän kotona aina valoja nurkissa, en koskaan keskellä kattoa. Kun on nurkat valaistu, on möröt laastu pois.

    VastaaPoista
  150. Mörköille riittää, kun sanoo, että "olethan sinä aika pelottava, mutta olisitpa nähnyt naapurin äijän/ rouvan!"

    Broidini tänään muistutti lapsuudestani humujen sanonnan: "Reijo Raitis, Rajamäen Gulf!"

    Myi näetten viinaa, periliset olkaa hyvä, haastakaa oikeuteen, viinanmyynti ainakin lienee vanhentunut.

    Oikeudessa olen ajatellut jo etukäteen sanoa: Riku Raitis, eikä mikään Rajamäen rykmentti!"

    VastaaPoista
  151. Meriluodon päiväkirjassa oli termi "aamukahva". Kai tee tajuatte mistä on kyse? Eli Aila on kysynyt "otatko aamukahvia"..? Ja Jukka K. on vastannut - niin kuin minäkin vastaisin, ainakin krapulassa - että "ei kun otatko aamun kahvasta kiinni?".

    Kyllä kai maar se miehille on tärkeempää kuin naisille? Tiärä häntä? (En minä ainakaan.) Ps. Mutta onhan se, kummallisen mukavaa, että toinen löhöö siinä lähellä. Ja ottaa välillä kädelläkin kiinni... (Ettei se toinen menisi karviasmarjapensainen taakse piiloon. Sinnehän se kumminkin halajaisi..?)

    VastaaPoista
  152. Tuon ymmärrän, laulaja Dannykin siitä haaveili kappaleessaan, jossa lauloi "jos maailmassa vain ois kahva"

    Vaikka naiset ovatkin seksuaalisempia kuin miehet, siitä ei saa puhua!

    VastaaPoista
  153. Ps. Minä en muuten rakasta runoja. Inhoan niitä. (Kuin kissoja jotka venyttelevät raajojaan.) Runot ovat täsmällisesti ilmaistua kieltä, kuten hyönteisten (tai miksei myös kasvien) määrittelytaulukot. Minä muuten rakastan sellaista kieltä! Ne ovat kuin kissoja jotka aamulla ensimmäiseksi hierovat viiksikarvojaan... He haluavat olla päteviä, heti.

    VastaaPoista
  154. Säädyllisenä yksin elävänä naisena tunnen vain termin aamukampa.

    Kun olin koulussa, rengastettiin aina seinäkalenteriin päivä, kun tunnit oli pidetty. Kaksi muuta työhuoneessa olevaa naisihmistä katsoi hartaasti, kun yksi murhasi yhden pidetyn päivän. Taas oltiin päivä lähempänä kesälomaa.

    VastaaPoista
  155. Tarkoitan, jos se ei äsken tullut ilmi, että puhun omia aksiomejani vastaan.

    Minusta se on kaikkein kivointa mitä ihminen voi itselleen tehdä! (Tässä on muuten muutakin filosofiaa takana kuin mitä nyt ensi hätään kuvittelette. Ei kun ihan totta.)

    VastaaPoista
  156. Aamukahvassa lienee kysymys juuri tuosta samasta, renkaan laittavat aina seinälle, kun uusi päivä on ohi.

    VastaaPoista
  157. Iines, en minä koskaan ole kuvitellut että olet "kyntämätön sarka mustaa multaa"... Mutta en kyllä itseänikään koe miksikään "Belariukseksi"... tms. Tykkään, että ihmisellä on lämpimät vanttuut kädessä - etenkin talvella - kun sitä pitää kädestä. Ps. Kesällä se voisi tuntua kummalliselta? Mutta kesällä, etenkin elokuussa - kun kuu nousee suoraan merestä - asiat muutenkin pakkaantuvat olemaan kummallisia.

    VastaaPoista
  158. Minkä takia ihminen edelleen on näin ujo...? Ettei se uskalla sanoa että "minä rakastan sinua, Iines". Ikään kuin siinä jotain kummallista olisi, tai kriminaalia? Höh. Eihän siinä ole mitään kummallista.

    VastaaPoista
  159. Taisi eilenillalla mopo vähän minulta keulia..? Anteeksi, olin vaan niin iloinen. (Ja täynnä kemikaaleja kuin räjähdysherkkä ilotulitustikku.) Ps. Vannon, että tämä ei tule toistumaan! (Paitsi ensikerralla.)

    VastaaPoista
  160. Muistaakseni... luin Gorkilta (Maksim) että he pikkupoikina Venäjällä pelleilivät heinäpellolla sillä tavalla että vetivät hameen tyttöjen pään yli. Ja sitoivat ne sitten ns. "lyhteiksi"...

    Ps. Eihän lapsilla siihen aikaan alusvaatteita ollut!

    VastaaPoista
  161. Mikis, mopot saavat keuliakin. Rakasta vaan jatkossakin, kaikkia ihania naisia ja miksei miehiäkin.

    Mahtoi lyhteeksi sidotulla tytöllä olla häpeälliset oltavat, kun poikia siinä nauratti. Ei taida paljon erota nykyisestä alushousujen kinttuihin vetämisestä.

    Toisaalta minun lapsuudessani nämä alapääasiat hoidettiin talon yhteisessä piharakennuksessa, liiterissä, jossa leikittiin lääkärileikkejä ja otettiin tikut avuksi kun lääkäri tutki.

    VastaaPoista
  162. Ota sitten ja vie.

    Ei minulla mikään kestä.

    – Ja oikeastaan en mitään pyytänytkään. Tulin leikkiin mukaan kun ei muutakaan ollut.


    Olit Ihana Kannu ja runsaasti kaadoit.

    VastaaPoista
  163. Aloinpa katsoa netistä, löytyykö kirjastojen hyllyiltä Tervon Laylaa. Ei löytynyt, mutta tilauksessa on pari kolme kappaletta /kirjasto. Ehdotankin, että lukupiiriin luettavaksi valittavat kirjat eivät olisi saman vuoden uutuuksia, vaan sellaisia, joita olisi mahdollista saada luettavaksi ilman ostopakkoa. Kirjahyllyni ovat täynnä, eikä rahapussinikaan pullistele.

    VastaaPoista
  164. Oli vähän itsekäs tuo toive, mutta jospa ainakin se välillä toteutuisi.

    VastaaPoista
  165. Delilah,

    ei ollenkaan itsekäs, vaan ihan asiallinen ja järkevä. Tajuan hyvin, miten hankalaa kenen tahansa on saada uusia kirjoja määräaikana. Se edellyttäisi ostamista.

    Ilman muuta kirjallisuudesta kirjoitetaan ja kirjoista keskustellaan, mutta ehkä spontaanisti, kun joku on lukenut jonkun kiinnostavan.

    VastaaPoista
  166. Hui, onpa pitkä keskustelu, jota en varmaankaan nyt jaksa käydä kokonaan läpi. Kirjailijan biologisena sukulaisena ja myös tiettyä sukulaissieluisuutta häneen tuntevana ihmisenä olen pohtinut, että kenties meillä on sellainen yhteinen sukuvika, että yliturvallisen lapsuuden jälkeen - joka meillä molemmilla on ollut - haluamme elää haasteellisen elämän kaikkine vaikeuksineenkin vain koska se on sen arvoista ja tekee elämästä mielekkään.

    Kun tapasin nykyisen mieheni sanoin hänelle etten halua elää helppoa elämää, vaan haasteellisen elämän. Mieheni tausta oli vaikea ja tiesin ettei meillä ehkä tulisi olemaan helppoa sen vuoksi. Lisäksi aloin pian odottaa kaksosia, siinäpä haastetta elämään. Juuri niin kuin toivoin.

    VastaaPoista
  167. Jenni,

    noin se voi hyvin olla. Kun on turvaa takana ja luottamusta siihen, että elämä kantaa, uskaltaa heittäytyä.

    Itse olen huono heittäytyjä, sillä lapsuuteni oli yhden aikuisen varassa, ja hänkin oli epävarma, sinnitteli kuitenkin ja oli hyvin eettinen ja humaani ihminen, minkä puolestaan koen positiivisena itseenikin levittyneenä voimavarana, kun katson taaksepäin.

    Luulen kyllä, että ihmisessä tulee olla annos seikkailuhenkeä tai muuta ehkä geeneissäkin kulkevaa henkistä voimaa ja lahjakkuutta, kun hän uskaltaa antaa elämän kantaa. Ei se kaikilta turvatuiltakaan käy.

    Olen lukenut blogistasi odotuksestasi. Onnea kaksosista!

    VastaaPoista