8.8.2012

Miten täynnä epätoivoa Google onkaan

Olen ajatellut, että alan laajentaa reaalista elämääni ja supistaa virtuaalista. Olen aivan liian sidoksissa teihin, armaat  virtuaalikommentoijat ja  teihinkin, jotka ette jätä merkkiä käynnistänne muuta kuin Site Meteriin. 

Tulette blogiini salaperäisillä hauilla, joista erikseen tahdon mainita mystiset Salme-haut. Salme ylimaallinen tai Salme pelasta minut huumeilta tai suomi sanakirja Salme. Tahtoisin olla Salme, joka  täyttää toiveet. Ymmärrän kuitenkin, että en voi olla Salme, sillä nämä kohtaamisyritykset ovat onnettomien soihtujen leiskahduksia tihkuisessa syysyössä, tuomittuja sammumaan sihahtaen. Miten täynnä epätoivoa Google onkaan. Jos Google tietäisi tämän, se ei totisesti kierrättäisi rahojaan veroparatiiseissa kahmiakseen itselleen kansalaisille kuuluvia veromiljardeja. 

Kemppinenkin on selvästi laajentanut sosiaalista real lifeaan, kun ei kirjoituksia eikä edes selityksiä näy. Muutoinkin blogimaailmassa on havaittavissa selkeää hiljentymistä. Olen miettinyt, josko sittenkin liittyisi Facebookiin ja alkaisi kirjoittaa sinne juttujaan. Olisiko siellä enemmän olemassa kuin kasvottomassa blogosfäärissä?  

On niin monenlaista, mitä ihminen voi reaalielämässä tehdä. Ja on niin monta asiaa, jotka jäävät tekemättä, kun istuu koneen vieressä ja odottaa, että siellä tapahtuisi jotain. Voisi esimerkiksi ottaa koiran ja voisi muuttaa muualle, isoon kaupunkiin hieman pienempään asuntoon. Voisi laajentaa reviiriään eri tavoin. Nyt on vain tietyt paikat, joissa käy valokuvaamassa tai lenkkeilemässä, ja on yksi kauppa, jossa käy ostoksilla, yksi kirjasto. 

Töihin en kaipaa tänä syksynä  takaisin. Olen lakannut näkemästä koulu-unia, joissa vaellan käytävillä etsien oikeaa luokkaa, pahasti myöhässä tai joissa puhun vaivatta, vaikka unessakin tiedän, että minulla pitäisi olla puhesairaus. Juuri tapasin yhden työtoverin, joka kertoi toisen työtoverimme sairastuneen keuhkosyöpään. Yksi oli kuollut aiemmin, muksahtanut viisikymppisenä koulun kirjaston tuolilta lattialle ja kuollut  samantien. Ikäiseni ihmiset ovat masentavia, kiinnittyneet sairauksiin ja kuolemiin. 

Mutta siis, olen ajatellut, että mitäpä jos otan sen koiran, miehen, uuden auton ja asunnon, kodin, rakennan uuden laiturin.  Teen kaiken kertarysäyksellä enkä väistele. Vastaan naapureitten kyläkutsuihin myöntävästi niin kauan kuin tässä olen, sillä ihmiset ovat kivoja, olen aina pitänyt heistä. Kaksi kutsua on ollut ilmassa jo vähän aikaa. Unelmista pitää tehdä totta. Aarteet ovat poimittavissa, kun hieman notkauttaa polviaan.

(Maalaus Paul Gauguin)

134 kommenttia:

  1. Mitenköhän Gaugain on osannutkin maalata noin Stalinin näköisen miehen? Sama ovela ja epäilevä katse, sama asento.

    Ai jaa, järjestys on siis: uusi koira, uusi mies, uusi auto, uusi asunto, uusi laituri.

    Tuo Salme minua kiinnostaa. Vaikka yritykset siis, kuten ihanan runollisesti ilmasisitkin, löytää hänet sammuvat tihkuisessa syysyössä sihahtaen.

    Perusta facebookiin suljettu ryhmä: Iineksen ja kelmien kerho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusin versio Van Goghin korvasta on kai, että Gauguin sen suutuksissaan leikkasi. Taiteen vuoksi uhrautui asumaan alastomien naisten keskellä, ei sillä muuta ollut mielessä.

      Poista
  2. Salme-haut kiehtovat minunkin mieltäni. Ne ovat tulleet nyt tänä kesänä, ja ne ovat aina hieman eri muodossa, mutta aina niissä on Salme isolla kirjoitettuna. "Salme ylimaallinen" oli minusta ihanan pateettisesti muotoiltu ja sitten oli tuo "Salme pelasta minu" -juttu. Vasta myöhemmin huomasin, että siinä oli vielä perässä "huumeilta". Ne tulevat aina tietyn Google-kuvahaun takaa, piirroskuvat Topeliuksen Lukemisia lapsille -kirjasta, joita käytin tässä jutussani. Haussa esiintyy joskus myös "suomi sanakirja".

    Tuo asioiden järjestys ei ole tärkeysjärjestys. Kyllä ihmissuhteet ov at tärkeimmät, sitten tulee muu. Marttakin otti ensin miehen ja sitten alkoivat nurkatkin kukoistaa.

    VastaaPoista
  3. Sellaiseen, mitä sinun tai jonkun muun pitäisi tehdä, en halua ottaa kantaa, en tiedä.

    Poljen kyllä jalkaa ja kiukuttelen jos vähennät blogimaailmaa.

    Tai jos sitenkin vähän kemppismäisesti sanoisin, että en halua ottaa asiaan mitään kantaa, mutta ehdottomasti ei käy!

    Joku ildapäivälehti meni niin pitkälle, että kirjoitti Breivikillä ja Batman-murhaajalla yhteisenä piirteenä olleen facebook-profiilin puuttuminen. Minäkin myönnän, että minulla on ollut sellainen vain ehkä pari vuotta ja aina tuntuu yhtä tympeältä se avata. Eihän siellä ole kuin "helvetti että mun miljardit lahjoittavat pois!" ja "eikös olekki sitte kauheeta!"

    Minä jo tuolla edellisissä kommenteissani vihjasin, että reaalimaailma on tylsää. Se on sairauksia, ihmisten lähtöjä ja muuta sellaista. Täällä kommentoidessa voi vähän aikaa joku asia ottaa pattiin, mutta toisaalta sen voi myös unohtaa heti koneen suljettuaan.

    Eikun nyt minä tiedän!

    Otat koiran, miehen uuden auton, kodin, laiturin ja vähän vielä jotain muuta. - Sitten sanot: "Hoitakaas homma, minä tässä vähän bloggailen!"

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, Riku, ihanaa, on kuulla tuo jalanpolenta! Muutenkin kommenttisi on kesätuulen raikas, etenkin tuo mitä sanot reaalisesta maailmasta.

    Jaa että otan koiran, miehen uuden auton, kodin, laiturin. Ja sitten istun kuin ennenkin ja nurkat sen kun kaunistuvat ja vaurastuvat. Hienoa, tässä tuli niin viisas lifestyleohje, ettei rajaa! Ottakaa siskot nyt tästä Rikun lepotuoliohjeesta oppia! Siinä on rehellistä elämänmakua. Nam.

    VastaaPoista
  5. Voi Iines! Älä siirry FB:n, ainakaan tyystin. Minä en kuulu mihinkään, en bloggaa, twiittaa, FBa... Kuitenkin olen monien nettisivujen ja blogien lukija. Onneksi näitä juttuja pääsee lukemaan, jopa kommentoimaan, vaikka ei yhteisöön kuulukaan, toisin kuin FB:ssa. Sinunkin blogisi varmasti tuo monen (työ)päivään piristystä ja vaihtelua. Herättää ajattelemaan asioita toisestakin vinkkelistä, vaikka itse ei samaa mieltä emännän kanssa aina olisikaan. Joten siis pliis, älä vaihda.

    T:Anneli, aktiivi lukija, passiivi kommentoija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, en taida siirtyä, kun kerran tulin sieltä pois jo kerran.

      Olen erään toisen ihmisen profiililla - hän siis näytti - saanut käydä lukemassa joitain profiilien sivuja eli seiniä, enkä löytänyt mistään älyllisiä tai edes kovin sosiaalisia keskusteluja, vain sellaisia tviittaustyylisiä lyhyitä kommentointeja, ja tykkäämisiä. Kyllä minä pystyn lyhyisiin älähdyksiin suullisestikin, pitkiin en, ja siksi bloggaus sopii minulle. Täytyy vain vähän rajoittaa ja lisätä reaalisia aktiviteetteja.

      Poista
  6. Välillä maailma masentaa,blogimaailmakin.

    Oikeasti minä keikun jossain Salomon Saarnaajan ja Charlie Chaplinin välimaastossa. Saarnaajasta erityisesti se: "turhuuksien turhuus, kaikki on välillä aika mukavaa!"

    Sen olen huomannut, että joskus sellaiset oikein elämän murjomat ja lommoilla olevat, louhduttautuvat sanomalla: "Elämättä jäänyttä elämää surisin kaikkein eniten!"

    Minä yritän pysytellä linjassa, ettei ihan kaikkea tarvitsisi itse kokea.

    Sitten on tuo: "matkailu avartaa!"

    Pitää epäilemättä paikkansa, parhaiten sellaista voi tehdä googlen avulla. Siinä jää tietysti elämänmaku pois, kukaan ei ryöstä, ei tunne nälkää, janoa, eikä ääretöntä väsymystä samalla tavalla henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran eräs ystäväni yhteisen Wuppertalin matkan jälkeen tuijotti synkeän näköisenä avattua lompakkoaan. Ja tuhahti: "Aina sanotaan että matkailu avartaa. Niin se ainakin lompakon suhteen tekee." Hän oli (ja varmaan on vieläkin) mukava kaveri. Kun aikanaa Suomessa oli se kampanja "Pidä Suomi siistinä", niin se lisäsi siihen "vie roskat Ruotsiin".

      Poista
  7. Ota kuule minut. (Tai "nappase", jos se on parempaa suomea.) Mutta älä kuule ota koiraa. Ota kissa. Tai kaks. Koska sitten niille voi sanoa "KisKis".

    Ps. Auto mulla jo onkin. (Muistaakseni Lexus?) Mutta mitä pillua me laiturilla tehdään? (Tästä pitää neuvotella. Myös uusien naapureidemme kanssa.)

    Nimimerkki: "eräs joka äsken heräs"

    VastaaPoista
  8. Eräälle äsken heränneelle semmoinen välihuomautus, että laiturilla ei ole naapureita, ja sehän siinä ihanaa onkin. On vain tuulen suhina, läpinäkyvä vihreä vesi pikkukaloineen ja kaislat, joissa pesii kerttusia ja villiminkkejä. Ja paha vieköön, käärmeitäkin paratiisissa on.

    Tuossa Rikun lausahduksessa on muuten elämänviisautta yllin kyllin: ettei itse tarvitsisi kaikkea kokea. Jotain samaa ajattelen, kun katson Martin Niagara Falls -paitaa.

    VastaaPoista
  9. Iines, ota koira, mutta älä hylkää I-inestä ja meitä lukijoitasi. Mies voisi tulla Sinulle liian tärkeäksi, ja hän ehkä varastaisi kaiken huomiosi. Unohtaisit kirjoittaa meille tai pahimmassa tapauksessa meidät kokonaan. Koira kaipaisi lenkitystä, ruokaa ja rapsutusta muutaman kerran päivässä, lipaisisi kasvojasi karhealla kielellään hellästi ja sen jälkeen tyytyisi onnellisena lepäämään jalkojesi juuressa pöydän alla.

    VastaaPoista
  10. Delilah, olen ehkä turhaan kieltänyt itseltäni lemmikkieläimen siinä pelossa, että siitä luopuminen on niin surullista. Ja sitä laskee, että mitä jos se elääkin kaksikymmentä vuotta, jolloin minustakaan ei enää tiedä. Olisiko se viimeinen eläimeni... Kauhea pessimismi on vallannut mieleni tässä asiassa. Kun laskisi sen eläimen vuosia, laskisi samalla omia yhä hupenevampia vuosiaan.

    Jos minä miehen löytäisin, niin luultavasti hemmottelisin häntä kaikin tavoin ja olisin kiltti ja kuuliainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varmasti, ehdottamasti. Kaksi viikkoa.

      Poista
    2. Ai pahalainen, niinkö siinä kävisi.

      Onhan ystäväni Marttakin kiltti ja kuuliainen jo neljättä vuotta, pitkän yksinolon jälkeen. Tulee aina vaan höylimmäksi, kun ennen oli itsenäinen ja päällepäsmäröivä. Myt on määräilevä vain suhteessa muihin, mutta symbioosissaan on muuttunut vallan toiseksi ja on luopunut kaikista paheistaan ja muuttunut Martin mieleiseksi ja ottanut käytäntöön asioita, joita ennen sanoi inhoavansa.

      Poista
    3. Keksin ongelmasi, se on liika laskelmoivuus.
      Toinen ongelma on, että ilman muita et tunne olevasi mitään. Nainen on kakkonen mielestäsi ja päämääräsi on mies. Ihan hyvä päämäärä, mutta kun se, joka kelpaa ja sytyttää on sinua parempi mies, ei sellaista olekaan.

      Poista
  11. uskollinen lukija08 elokuuta, 2012 19:06

    Sinä et saa lähteä minnekään, Iines. Kuten edellä olevat, myös minä toivon hartaasti ettet häippäse FB:n. Se kuolee omaan mahdottomuuteensa, usko pois.

    Sinua ja tätä blogia luen, vaikken aina ole mitenkään samaa mieltä kaikista elämän asioista, eikä minun ole edes pakko olla samaa mieltä. Luen vaikken viikkokausiin lukisi mitään muuta netistä.

    Mutta ota vaan koira tai kissa. Saisit myös siitä hyviä juttuja. Ja mies. Siitäkin saa kirjoitettua vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin lähden minnekään, kunhan vaan järkeistän hieman tätä roikkumistani täällä. Tänäänkin olen tehnyt monenlaista, kun olen unohtanut koneen. Siivosin jopa yhden keittiön laatikon, pesin sen ja heitin tarpeettoman pois, panin tarpeelliset sieviin riveihin, kukin asia omaan lokeroonsa.

      Poista
  12. satunnainen lukija08 elokuuta, 2012 19:19

    Ota kuule mies. Olisi kiva lukea mitä se hörökorva aina puuhailee.

    VastaaPoista
  13. Minustakin olisi kiva lukea, mitä kirjoittaisin, jos huushollissa olisi mies. Missäs niitä hörökorvia kasvaa?

    Toisaalta olen sellainen, että muut eivät saa haukkua minun hörökorviani, vain minä. Jos joku muu haukkuisi, antaisin haukkujalle ympäri korvia ja panisin kuriin. Puolustaisin omaani viimeiseen saakka.

    Vaan ei jaksa lähteä minnekään pyydystämään mitään. Miksi ne miehet katoavatkin aina kapakkiin ja baariin naisia etsimään? Voihan sieltäkin löytää, mutta valtaosa lienee muualla.

    VastaaPoista
  14. Joskus on hyvä muistuttaa itseään siitä, että elämää voi elää hyvin monella tapaa! Nykyinen tapa ei ole ainoa mahdollinen.

    Yleensähän sen tiedostaa siinä vaiheessa, kun ei ole tyytyväinen johonkin elämänsä osa-alueeseen.

    Vain taivas on rajana: voi muuttaa (toiseen maahan tai toiselle paikkakunnalle), voi tutustua uusiin ihmisiin, voi löytää uusia harrastuksia, voi tehdä vaikka sitä mikä on mielen pohjalla kaihertanut nuoresta saakka.

    Täytyyhän siinä ylittää hiukan mukavuusalueensa rajoja ja sehän usein estääkin muutokset.

    Ajatuskin muutoksen mahdollisuudesta virkistää!

    Tuntuisi hyvältä, että verkon ulkopuoliset ihmissuhteet olisivat pääosassa ja verkkosellaiset lisämauste.

    Ei siitä niin kauan ole, kun kaikki kommunikaatio tapahtui oikeassa elämässä! Ei puhuta monista kymmenistä vuosista.

    VastaaPoista
  15. Kirjallisen ilmaisemisen tarve on kasvanut minulla poikkeuksellisen suuriin mittoihin puhesairauden myötä. Täällä voin ilmaista itseäni ja osallistua ajankohtaisiinkin keskusteluihin tasavertaisena muitten kanssa.

    Reaalielämässä minulla on huonot kortit, kun keskustellaan puhuen. On jaksettava puhua pitkiäkin lauseita, vaikka puhe pätkii ja ääni särkyy, ja on jaksettava pitää puheenvuoro itsellä, jos haluaa puhua pidempään kuin pari sanaa.

    Olen iloinen, etteivät läheiseni ja ystäväni kohtele minua silkkihansikkain, vaan ryöstävät minulta sumeilematta puheenvuoron, jos innostuvat asiasta. Minun pitää joskus pyytää erikseen, että saanko sanoa lauseeni loppuun. Ymmärrän ja hyväksyn, etten aina saa. Monta ajatusta jää sisälleni, ellen pura niitä virtuaalissa jollakin tapaa.

    Olen koettanut nyt vähän rajoittaa tätä virtuaalista ilmaisuani, ja pyrin rohkeasti reaalielämässä pidempäänkin puhumiseen, kasvokkain. Mutta siis, jos jätän kaiken ilmaisun reaalisen elämän varaan, paljon jää sisälleni, sanomatta, kuitenkin.

    VastaaPoista
  16. Totta, Iines - sinun tilanteesi on poikkeuksellinen.

    Asioilla on monta puolta ja jos puheesi toimisi normitapaan, saattaisit kirjoitella täällä paljon vähemmän.

    Se olisi tappio lukijoillesi.

    VastaaPoista
  17. Taatusti kirjoittaisin täällä vähemmän, sillä olisin työssä edelleen, ja omassa aineessani kotityötä on paljon, koko ajan papereita korjattavana ja arvioitavana, esseitä, raportteja, opinnäytetöitä. Kaikki viestinnän alan kirjalliset työt kulkevat opettajan punakynän kautta, enkä puhu nyt kokeista, vaan tuntitöistä. Yksi opiskelija saattoi yhdellä kaksoistunnilla tuottaa kolmekin erilaista kirjoitusta eteeni pinoon. Kun luokassa on 25 oppilasta korjattavaa yhdeltä tavalliselta tunnilta tuli 50 arkkia hyvin kevyesti. Ja kun luokkia oli sitten yhtenä päivänä neljäkin, korjattavia papereita saattoi tulla 200/pv. Eipä ihme, että äidinkielen opetusvelvollisuus on pienin, vain 16/vk, ja ylimenevät tunnit ovat ylitunteja.

    VastaaPoista
  18. Kenties samanlaista epätoivoa tihkunut ploginpitäjän tekstisisällöistä kuin joidenkin guuglettajien hakuammunnoissakin koska kirjoitusten pontimena ja sytykkeenä ei useinkaan ole ollut niin kovasti hellitty ajatus kirjoittaa ainoastaan ja vain, sydämen kyllyydestä.

    Turhautuneisuus ja kipuilu menetetystä työstä ja arvostuksesta on kestänyt seitsemän vuotta. Kannattelevaksi oljenkorreksi rakentunut pelkkä blogitoiminta kuvataiteellisin ja kaunokirjallisin tavoittein sekä sen varaan rakentunut sosiaalisuus, yhteisöllisyyden korvaajana on tietenkin ajatuksellista harhaa.

    Tosiasioiden tunnustaminen avaa mahdollisuuden niinkin perustavaa laatua olevalle, filosofiselle määritelmälle, kuin henkinen kasvu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa itse eritellä kirjoittamiseni pontimia, sitä mikä lopulta aiheuttaa kirjoittamisen hingun. Ei se toki pelkkä puhesairaus ole, sillä olen aina kirjoittanut. Ammatinkin valitsin kielenkäytön parista, kun ei ollut rohkeutta heittäytyä kuvan vietäväksi - mihin minulla oli kyllä suurempi imu ja ehkä nostekin.

      En haikaile ollenkaan "menetettyä arvostusta", sillä olen ikäni kiemurrellut irti kaikista kunnianosoituksista ja arvostuksista - ne eivät minua edes ilahduta, päinvastoin, vaivaannuttavat. Tässä suhteessa lienen henkisesti varhaiskypsä. Henkistä kypsyyttä odottelen kyllä laajemmin saapuvaksi.

      Poista
  19. Parhaimmillaan kirjoittaminen, netissä pyöriminen ja reaalielämä tukevat toisiaan ja ovat kaikki samaa kokemusmaailmaa. Olipa ihanaa sanoa noin, tosiasiassa elän itse erakoitunutta elämänvaihetta ja kirjoitan enemmän kuin ns. elän. Vaikka elämää tämäkin on. Kaikki tyynni.

    Kuunkuiske kommentoi: "Ei siitä niin kauan ole, kun kaikki kommunikaatio tapahtui oikeassa elämässä". Niin, tavallaan. Mutta silloinkin esim. minulla oli päiväkirjani ja kirjeenvaihtoni. Eli käytännössä päiväkirjani ja piirustukseni, joiden parissa vietin aikaa kun en istunut baarissa tai jossain vielä epäilyttävämmässä paikassa.
    Sinänsä. Ei tämä uusi juttu ole. Öisin vakavammin, vähemmän vakavammin tai täysin kieli poskessa kirjoittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elämää virtuaalikin on. Elämän ei tarvitse tapahtua ulkoisesti kohisten.

      Olen aina vierastanut ajatusta "elämän elämättömyydestä", joksi käsitetään se, että ulkoisesti tapahtuu vähän. Viittaan tässä yhteydessä Aino Kallakseen, joka on sanonut, että "Syvin, itsenäisin, persoonallisin elämykseni on elämättömyys. Se on minusta tehnyt sekä taiteilijan että persoonalllisuuden."

      Minullakin osa kommunikaatiosta on aina ollut sisäistä, on tosiaan päiväkirjat, kirjeenvaihto, jotka eivät ole vähämerkityksisiä. On hieman masentavaa, että kommunikaatioksi käsitettäisiin vain julki lausuttu puhe. Kommunikaatio on holistisempi ilmiö, jos ajatellaan sitäkin, että nonverbaali viestintäkin on kommunikaatiota, samoin kirjallinen viestintä. Kaikella kirjoitetulla sanalla on oletettu lukija - itselleenkin voi puhua päiväkirjassa, samoin oletetulle lukijalle. Entisajan tytöt antoivat päiväkirjoille jopa henkilönnimet ja puhuivat niille salaisimmat ajatuksensa (mm. Katarina Haavio, Satu Koskimies, 50-luvun tytöt)

      Poista
    2. Entisajan tytöt... hmmmm... ellen leikkisi niin karskia äijää, en kehtaisi tunnustaa, että annoin Ruotsissa ollessani automaattisorveilleni ja muille käyttämilleni koneille ruotsalaistyttöjen nimiä. Etenkin yksi Lotta-niminen karusellisorvi oli aika oikullinen... usein haukuin sen vuoron lopussa saatanan ämmäksi, vaikka alussa kauniisti kullittelin.

      Ja eikö päiväkirjoille kuulukin antaa nimi! Ainakin itse olen nimennyt kaikki päiväkirjani, joita on... (laskee)... 17 kappaletta. Kahdeksastoista on vielä korkkaamaton ja siksi nimetön. Mutta koska se on siis tyttömäistä, nyyh, annankin sille nimeksi "18. vihko". Siitäs saitte.

      Poista
    3. Huomaan, etten itse nimennyt päiväkirjojani henkilönnimillä. Puhuttelin niitä sen sijaan kullitellen, niin kuin sinäkin, Tapsa. "Rakas Päiväkirja", aloitin usein lapsuuden päiväkirjamerkinnän. Toisin sanoen, minulla oli kuviteltu kohde, jokin ulkopuolinen luotettu ystävä, jolle sanat suuntasin.

      Miehethän nimittävät kai useinkin luomiaan masiinoita ja koneita. Ennen nimittelivät tammojaan, sitten aseitaan sodassa - eivätkös ne olleet morsiamia? - laivoilla on edelleen naisten nimet.

      Poista
    4. "Koneilla pitää olla AINA naisen nimi", opasti minua eräs naisinsinööri (jota - mielestäni aivan asiattoman ilkeästi - kutsuttiin Dolly Partoniksi kun hänellä ei ollut juuri ollenkaan tissejä). Kysyin, että miksi? Se tuo onnea. Vai niin, ajattelin. (Elämässä toisaalta tarvitaan paljon onnea.) Ja olihan Jyväskylän Kankaan tehtaiden paperikone IV:lla ihan virallisesti nimi "Anna". Se on, sivun mennen sanoen, juuri se kone mitä kuningatar Elisabethkin kävi Suomen vierailullaan 70-luvun puolivälissä (oliko 1976?) katsomassa. Se kun oli siihen aikaan uusin ja upein. Itse en silloin Jyväskylässä vielä asunut, en siis omin silmin nähdyt Elisapettia, mutta juttuja ko. vierailusta kyllä kuulin. (Ihan tarpeeksi.) Oli siivottu paikkoja pari viikkoa, rullavarastostakin (jossa Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa ei edes käynyt) oli siivottu kaikki vähänkin rähjäisemmän näköiset rullat. Koneen miehistöllä oli upo uudet työhaalarit, sipisupisiisteiksi putsattujen valvomien pöydillä oli maljakkoja jossa haisi kukkasia (sic!), etc etc etc. Kaikki kimalsi ja oli puhdasta ja valoisaa... myös vuoromestarien ja insinöörien naamataulut. Sitten tämä HENKILÖ seurueineen kopsutteli paikalle, käveli nopeasti koneen ohi (paperikone on maailman suurin yksittäinen työkone, on sillä pituutta toista sataa metriä)... käveli koneen ohi niin nopeasti kuin pääsi, heilautti ystävällisesti pikkurilliään, ja katosi nurkan taa. Se siitä...

      Vallan huipulla olevat ihmiset eivät koskaan näe muuta kuin Potemkinin kulisseja. Diktaattoreista nyt puhumattakaan; hehän eivät kuulekaan muuta kuin sitä mitä heitä mielistelevät neuvonantajat heille kuiskivat. Ja nehän sanovat asiat juuri niin kuin kuvittelevat Diktaattorin haluavan kuulla, ei niin, miten ne oikeasti ovat. (Ei Korea ole ainoa valtio. Tämä koskee myös demokratioita. Kyllä esim. USA:nkin presidentti - kiitos "neuvonantajiensa" - elää välillä ihan toisessa todellisuudessa kuin missä me, muut. Ja pienemmistä Pampuista nyt puhumattakaan, kuten Putinista.)

      Hoh-hoijaa!

      Poista
    5. Ps. Oli Kankalla yksi museoikäinenkin pituusleikkuri. (Pituusleikkuri on kone jolla leikataan rullista paperiarkkeja, esim. a-4sia.) Jouduin itsetkin opettelemaan sen käytön. Hitsi, se oli niin vanha kone että olisi pitänyt olla argeologin paperit että sen kanssa olisi pärjännyt. En yhtään ihmetellyt - päivittelystä nyt puhumattakaan - että koneen nimeksi oli vakiintunut: "Vanha Lehmä".

      Poista
    6. Pss. Korjaus. (Ennen kun kukaan ehtii korjata.)

      Pituusleikkuri on kone jolla leikataan tambuurista ("tambuuri" on se valtavankokoinen "rulla" jonka paperikone tekee) pienempikokoisia rullia. Ihan mihin mittaan vaan. Arkkileikkuri on kone (jota äsken tarkoitin): sillä leikataan näistä pienemmistä rullista arkkeja. Ihan mihin mittaan vaan.

      Ja lehmät ovat nautaeläimiä.

      Poista
    7. Tasa-arvoa näihin nimityksiin pitää saada, hirmumyrkytkin nykyään nimetään miehiksi, vaikka olisivat kuinka naisellisia tahansa.

      Minulla on hyllyssä vielä vanha läppäri, josta on näyttö pimennyt. Se olkoon Stevie Wonder. Sekaisin oleva seinäkello on Juhana Vartiainen.

      Poista
    8. (Nauratti itseäni tuo "hirmumyrkyt", kun piti olla "hirmumyrskyt". Kännykällä kirjoitin.)

      Poista
    9. No minulla on ollut mustatupsuinen koira, jonka nimi oli Mauno Koivisto, tuttavallisemmin Manu.

      (En tiedä liittyikö asiaan, mutta tuli mieleen.)

      Ja se vielä, että lapsena ristin yhden Hertta-nimisen lehmän Hertta Kuusiseksi. En tiedä, miksi talon väki nauroi niin herakasti.

      Poista
  20. Käyhän ihminen vuoropuhelua itsensä kanssa alvariinsa! Vaikka ei sitä dokumentoisikaan esim. päiväkirjaan.

    Mietin, että milloinkohan olen viimeksi kirjoittanut tai saanut kirjeen...Kirje se kai on sähköpostikin, mutta ei ihan sama asia.

    Mikään kommunikaatioväline ei itsessään ole hyvä tai huono. Jos tänä koneiden aikakautena silmästä silmään kohtaaminen jää vähälle, niin sitä ei voi pitää positiivisena.

    Onko se vaan turhaa hapatusta, että koneet ovat tehneet (joistakin) nykynuorista sosiaalisesti rampoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on totta, että virtuaalinen yhteydenpito on lisääntynyt nuorten maailmassa. Koulun jälkeen chattaillaan kavereiden kanssa, vaikka juuri nähtiin. Se ei kuitenkaan kai estä sitä, että illalla taas tavataan. Voisi jopa arvella, että virtuaali vain lisää yhteydenpidon määrää, muotoja livekommunikoinnin rinnalle vain on tullut lisää.

      Minua kiinnostaisi tietää tieteellisesti tutkittuja lukuja, vähentääkö virtuaali nuorten välisen viestinnän kokonaismäärää. Poikien pelaaminen kyllä mietityttää, sillä he eivät tietääkseni chattaile tyttöjen lailla yhtä ahkerasti.

      Poista
    2. Pakko lisätä vielä tuosta "sosiaalisesti rammoista".

      Olen alkanut ajatella, että kaikenlainen itseilmaisu on hyödyllistä, myös virtuaalissa tapahtuva kohtaaminen. Uskoisin, että kirjallisen ilmaisun harjoittaminen lisääntyvässä määrin päinvastoin lisää ihmisen ilmaisukykyä ja ehkä rohkeuttakin.

      Jos joku rampautuu sosiaalisesti, hän rampautuisi ilman nettiäkin. Ei netti voi olla syy, joka aiheuttaa yksinäistymistä, päinvastoin, se on väline, jonka avulla sosiaalisesti rajoitteinenkin voi olla yhteydessä muihin ihmisiin.

      Poista
    3. Vatkaan vieläkin, sillä teema on ajatteluttava.

      On tietenkin niin, että sosiaalisesti rajoitteisen olisi hyvä koettaa olla kasvokkain muiden kanssa, sillä toiset ihmiset ovat kuitenkin rikkaus. Se ei vaan välttämättä ole niin, että koneellaolo on este ja vaihtoehto elävälle kosketukselle, vaan päinvastoin virtuaalikontakti voisi olla portti elävään kosketukseen. Ja vaihtoehtohan voisi oikeasti olla myös se, ettei olisi edes virtuaalikontakteja.

      Poista
  21. Iines, tämä postauksesi voisi olla minun postaukseni, samoja asioita, pulmia ja tunteita. Sinulla on vain taito jäsentää asiat taitavammin, ja kirjoitat niistä suoraan.

    Mielestäni olet jo kuitenkin vähentänyt omia blogikirjoituksiasi ja varsinkin kommentointia. Edellisessä ennätän jo tavallisesti pysyä mukana, vaikka useimmiten vasta joukon hännillä. Mutta jälkimmäinen epämääräisesti surettaa sillä tunnen sen omissa nahoissani.

    Ymmärrän oikein hyvin tarpeesi ja olen ihmetellyt, miten jaksat olla aina valmiina, kun tuo kuviesi laitto esille vie ottamisineen paljon aikaa varsinkin kun teet senkin niin perusteellisesti asiaan paneutuen että voisit lähettää parhaat otoksesi luontokuvakilpailuun (esim. sen, jossa perhonen oli asettunut puun lehdeksi).

    Mutta niin kuin huomaat, monet melkein vaativat, ettet jätä heitä heitteille. Sinulla on paljon seuraajia, sellaisiakin, jotka eivät jätä kommenttia. (Minäkin mainostan blogiasi sellaisena, jota kannattaa seurata aina kun siihen on tilaisuus.)

    Itse saan paljon hengenseuraa (muuta en kaipaakaan) juuri blogimaailmasta. Livenä liikumme piireissä, joissa ei sisustusasiat, ulkomaanmatkat, tavaroiden kahmiminen tms. ketään kiinnosta, ja vaikka puheet olisivat täyttä paskaa, ne liikkuvat kuitenkin maailmanlaajuisesti syvällä elämäksi nimetyssä asiassa, sen uudelleen luomisessa yms. joka synnyttää uusia ajatuksia, joka vaikka se olisi kuinka turhaa paasaamista ja paatosta ilman todellista toimintaa, antaa pikkuisen hyvää mieltä. Samaa, jota täällä blogimaailmassa tapaa taitavien kirjoittajien blogeissa ja kommenteissa. (Kaikki on kuitenkin turhaa auringon alla, pitää yhä paikkansa, niin ikävä ja turhauttava lause kuin se onkin.)

    Facebookissa olen nyt kolmatta kertaa (poistanut edelliset) ja valinnut kaverit. Niitä on vain 9. Näillä kavereilla on kyllä jonkinmoinen himo hankkia satoja kavereita, muttei se minua haittaa. Pidän aktiivista yhteyttä vain omiini. Sitä paitsi näiden kaverien kavereilla, joita pääsen katselemaan, on "meriittiä" siinä määrin, että sieltä löytyy aina jotain kiinnostavaa. Yhtään pullanleipojaa (ihailen niitä jotka osaavat leipoa) ei sieltä löydy. Lehmänkaatajia, merihevosia, runoilijoita, erämaaratsuja, taivaanrannan maalareita siellä on kosolti. Joitakin jämäköitä kunnanpamppuja tms. saattaa olla joukossa, muttei sekään häiritse, heitä voi hiukan kiusata. Jos haluat, voit käydä toteamassa asian facebookini kautta (os. https://facebook.com/pikkuliisu) eli Liisu Liisukainen, jossa suosittelen esim Iggyn (Kirsi Iggy Rouvinen) sivustoa, jos haluat päästä toiselle mantereelle saakka. Kutsuisin kaverikseni, kyllä sinne vielä jokunen sopii, jaksan muistaa käydä kannustamassa. On ihan kiva välillä rentoutua ja päästä lyhemmillä lausunnoilla.

    Tästä ei nyt tullut "lyhyt lausunto", sori. Mutta älä anna tämän vaivata. Ihmisiähän me vaan olemme kaikki. Kiireisiä tai vähemmän kiireisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS:

      Ei nuo osoitteet, jotka annoin, näytä toimivan. Mutta jos olet facebookissa ja kirjoitat siellä hakuun Liisu Liisukainen, voi onnistua.

      Poista
    2. Liisu, olet onnellinen, kun sinulla on reaalimaailmassa sellaista seuraa, jota kiinnostavat elämän perimmäisetkin kysymykset. Minulla on ollut tuommoisia hengenheimolaisia tai vilkkaasti ajattelevia vähän boheemeja, taiteellisia tai muita maailmanparantajia viimeksi opiskeluaikoina. Valmistuttuani jämähdin tänne Pikkukaupunkiin, jossa politiikassa kukkii kepulaisuus ja ihmiset ovat satakuntalaisia kitsaita sieluja, jotka tosiaan ovat tyytyväisiä, kun heillä on perunoita kellarissa (kuten K. Ellilä blogissaan osuvasti sanoi).

      Jos olet Facebookissa Liisu Liisukaisena, oletan, että se ei ole oikea nimi. Tällöin ei kai ole suurta eroa bloggaamiseen, paitsi tekstimuodossa ja kirjoitusalustassa tietenkin. En pääse nyt katsomaan Liisua FB:iin, sillä oman tilinsä minulle avannut ei ole nyt täällä, ja sovimme, etten seikkaile sillä yksinäni. Mutta siis näyttää siltä, että FB:iin voi luoda myös ns. anonyymi- tai peräti feikkiprofiileja? Tällä en tarkoita, että Liisukainen olisi feikki, uskon, että olet omana itsenäsi Liisu. Ja mieluusti olisin kaverisi, jos minulla olisi profiili.

      Jos siis olisin FB:ssa, se tapahtuisi oikealla nimellä, Iinekselle pidän kuitenkin blogialustaa sopivampana, en osaa kuvitella häntä FB:ssa Iineksenä.

      Poista
    3. Oikein arvasit, en ole nimelläni. Yritin ensin olla, kun luulin, että siellä se vaaditaan, mutta kun näin siellä nimen Kalja Pullo, ja se oli minusta hauska, kokeilin ihan huvikseni Liisa Liisukaista. Se hyväksyttiin. Mutta kun sitten pidin sitä liian omituisena, yritin vaihtaa takaisin oman nimeni, se ei ollutkaan enää mahdollista, sitä ei hyväksytty.

      Liisu on sama liisu kuin kuin tämä tässä, joka kirjoittaa. Kaikki kaverini tietävät sen. Ja se riittää.

      Jos tulet sinne, hemmottelen sinua vähintäänkin "tykkäämällä", joka on minusta vähän outo termi, mutta osoittaa ainakin sen, että on ollut paikalla. Siellä voi olla ihan oma itsensä sisäisesti, vaikka käärisi nimensä sellofaaniin, sillä ei ole merkitystä. Minulla on se käsitys, että siellä kaikki ovat omia itsejään. Ystäväni ovat eri-ikäisiä, ainoa yhteinen piirre, että ovat jollain tavoin kiinnostuneita kirjallisuudesta, musiikista tai jostain muusta taiteenalasta. Jokainen näyttää pysyttelevän mieluummin omassa pilttuussaan, ja yleensä niillä on tosiaan hirmuisesti kavereita, joitten kanssa eivät paljonkaan juttele tai ole muutenkaan tekemisissä. Mutta sehän lisää vain mielenkiintoa, kun voi halutessaan katsella heidänkin, siis kavereitten kavereitten sivuja. Aikaahan siihen menee, joten ei sitä kovin usein tule tehtyä.

      Ei minulla enää ole mitään facebookvastenmielisyyttä, vaikka aluksi koin sen tylsäksi paikaksi. Siellä voi olla tai vain käväistä silloin kun haluaa.

      Kyllä minä blogimaailmastakin pidän, vaikka suhteellisen harvoin teen uusia tekstejä. Ja jos sinä Iines blogisi hylkäisit, siitä tulisi iso parku.

      Poista
  22. IInes, olen ajatellut ihan samaa. Blogit ovat näivettymässä.

    Tule FB:iin. Siellä on hyvä laiskotella, sillä hyvin tärkeitä ovat siellä valmiit kuvat, joita siellä liikkuu. Ne ovat kuin postikortteja, joihin voi liittää lyhyen viestin, kun haluaa ja ilahduttaakin, jopa naurattaa ystäviään tai tuoda syvällisiä ajatuksia. Itse ottamiani valokuvia en sinne paljoa laita, sillä olen vielä epävarma siitä, mitä FB niillä tekee.

    Joillakin on valtavasti kavereita, mutta toiset taas haluavat pitää ryhmän pienenä. Sanataiturina kohottaisit FB:n tasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, ehkä vielä tulenkin, ja omana itsenäni siis. Luulisin ottavani yhteyttä joihinkin blogiystäviinkin. Mutta antaa ajan vielä hieman kulua, kunnes edes muutama vanhoista ystävistäni avaa tilin itselleen, jotta minulla olisi muutama ystävä valmiina.

      Satamäärin ystäviä en ottaisi, sillä minusta ystävyydellä pitää olla jokin tarttumakohta yhteisessä historiassa. Tietenkin voisi olla uusia henkilöitäkin, mutta ei niin, ettei tietäisi toisesta tai hän en ajatuksistaan mitään.

      Noista valmiista kuvista en oikein tiedä, kun olen innokas kuvaaja, joka ei pihtaa omiensakaan jakelua, jos niikseen tulee.

      Mutta siis Iines säilyy blogimaailmassa, Iineksen kirjoittaja voi siis joskus liittyä FB:iin. Kenties.

      Poista
  23. P.S. Olen FB:ssä omalla nimelläni. Olen lisännnyt siihen vielä sanan Finland, koska minulla on Ruotsissa täyskaima. Eihän niin olisi tarvinnut tehdä, mutta ajattelin, että se selventää asiaa hiukan.
    https://www.facebook.com/anna.amnell.finland

    VastaaPoista
  24. Suosittelen Iines Sinulle ehdottomasti liveä, vaikka toisaalta on suuri menetys virtuaalisesti jos hylkäät meidät:) Kaksipiippuinen asia? Liisun kanssa hyvinkin samaa mieltä, etenkin kommentointi on puuduttavaa ja työlästä, myös vuoroin vieraissa on joskus raskasta, joten sen takia olenkin miten tykkään. Pelkkä kirjoittaminen menettelee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentointi on kyllä ollut minulle suuri ilo. Raskainta on odottaa kommentteja, jos niitä ei ala tulla. Minulla on tästä jopa jonkin sortin fobia.

      Samanlaista hylkäämisen pelkoa koin, kun meille tuli kouluun ammattikorkeakoulu. Olin kuullut juttuja, että itsetietoiset korkeakouluopiskelijat äänestävät jaloillaan kesken tunnin, jos luento ei miellytä.

      Niinpä näin sitten etukäteen painajaisia, että luentosali tyhjenee vähitellen, yksi opiskelija kerrallaan nousee ylös, napsauttaa salkkunsa kiinni ja kävelee ulos korot kopisten kunnes luokka on tyhjä. Minulla väpätti vekkihame polven päällä sitten livetilanteessa, kun pidin ensimmäistä luentoa. Eivät ne silloin ulos kävelleet, muutama lähti vain vähän etuajassa ruokatunnille.

      Jotain samaa koen täälläkin joka kerta, kun panen uuden jutun luettavaksi.

      Poista
  25. Olen fb-asiassa Iineksen kannoilla. Ainakaan oman kokemukseni mukaan siellä ei keskustella oikeasti, vaan kerrotaan lyhyin lausein omia tekemisiä, kierrätetään kaikenmaailman hauskoja juttuja ja jippoja läheltä ja kaukaa sekä laitetaan kuvia kavereiden ihasteltaviksi. Tämä viimeisin on ehkä ainoa, joka minua siellä kiinnostaa: vanhoja valokuvia kotiseudulta.

    Voihan olla, että keskustelu-fb-sivujakin löytyy, mutta omassa kaveripiirissäni ei sellaisia ole. Mielestäni fb-kommunikointi on enemmänkin chattailua. Blogeissa se on parhaimmillaan oikeaa ajatusten vaihtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten minua ihmetytti se auvoisuus siellä seinillä. Kaikki oli niin hienoa ja kaikki tykkäsivät niin kauheasti. Ihmiset tuntuivat esittävän jotain roolia sielläkin.

      Chattailua FB-kommunikointi minustakin oli, lyhyttä nasevaa tykitystä. En sitten tiedä, kun minulle tapahtuu ulkoisesti aika vähän, että olisiko minulla mitään paukkuja tuollaiseen.

      Poista
  26. Voit olla molemmissa. Käydä siellä missä milloinkin haluat. Minulle FB on ollut kaikkein ensimmäiseksi kommunikointia ulkomailla asuvien sukulaisten kanssa, kuin hymy tai vilkutus tai muutama sana. Sähköpostissa voi kirjoittaa pitemmän viestin, voi soittaakin välillä.
    Kommunikointi on enimmäkseen kohteliasta arkea Pohjois-Amerikan tyyliin.
    FB on hyvä tapa kommunikoida myös matkoilla saatujen tuttavien kanssa. Tapasin erään intialaisen naisen Prahan rautatieasemalla ja innostuimme juttelemaan vähäksi aikaa odotellessamme kumpikin juniamme. Minusta on hauskaa seurata, mitä hänelle kuuluu. On mystinen tunne kun toisella puolen maapalloa oleva sukulainen tai tuttava "tykkää" mielipiteestäni tai laittamastani kuvasta muutaman minuutin kuluttua. Tuntuu että ollaan samassa huoneessa.
    Pidän noista kuvista hyvin paljon. Ne ovat läheltä ja kaukaa, valokuvia paikoista, joissa en tule koskaan käymään, mutta jotka tulen muistamaan, sillä ihminen oppii parhaiten, kun käyttää jotakin sanaa tai symbolia toisen kanssa. Pidän myös eri puolilla maailmaa olevista lehdistä jaelluista pilapiirroksista, artikkeleissta ja kuvista. Se on yhteistoimintaa, jossa kaikki saavat enemmän kuin jos toimisivat yksin.
    Me suomalaiset olemme jöröjä ja jopa vihaisen näköisiä. Ei ole haitaksi olla välillä ystävällinenkin.
    Blogeissa voi sitten murjottaa tai purkaa kiukkuaan.:)
    Suurin ongelma on epätietoisuus FB:n suunnitelmista. Siksi ihmiset ovat varovaisia ja tyytyvät muutaman sanan viesteihin. On parasta valita FB-ystävät harkiten, välttää jos tietää jo ennalta, että tulee ongelmia, lopettaa yhteys, jos se ei toimi. Siinä mielessä FB muistuttaa normaalia elämää, joss vältetään turhia konflikteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, olet selvästi löytänyt kohdallasi Facebookin parhaat puolet ja saat niistä hyödyn ja huvin. Facebook on varmaan erityisen sopiva ja hauska reaaliaikainen tiedonsiirtoväline silloin, kun matkustelee ja kun on ystäviä eri puolilla maailmaa.

      Minulla ei siis ole mitään Facebookia vastaan, ja voin harkita sitä itsellenikin. En vain oikein löydä samanlaista kipinää siihen kuin bloggaamiseen.

      Poista
  27. Osin samaa, osin eriä mieltä. Selvää blogiuupumusta on ilmassa. Bloggaamista en kadu, mutta en aio tehdä tätä kaiken ikääni, vaan tähyän jo jotain uutta 'vuorta'.

    Hassua, miten tämä face tuli tässä nyt esiin, kun Porin puolessa eli siis kotipuolessa, Sarppu juuri ihmetteli, mitä järkeä on facessa. Ja minä vastasin hänelle http://sitatatatota.blogspot.fi/2012/08/diipa-daapa.html

    Olen niin totaalisen kyllästynyt facepäivityksiin, joissa ilmoitetaan, mitä syödään nyt, minne mennään illalla, millainen sää on tms. Mitä ihmeen järkeä tai ketä kiinnostaa? Minä menin sine aikanaan mistään tietämättömänä ystäväni houkuttamana, mutta nyt olen siellä blogistanian koukuttamana eli työnnän sinne vain linkit kuvilla blogijutuistani eli pääasiassa kirjoista.

    Otaksun, että rela life lähestyy minua, mutta sen hetki ei ole aivan vielä. Pakko pitää tämä kirjoitusrutiini vielä yllä, sillä koirani on yli 14 -vuotias, enkä ole ollenkaan varma, että selviän hänen lähdöstään, kun aika on...En siis vain uskalla nyt muuttaa mitään.

    Toivottavasti säilytät kuvablogisi, sillä olisi suunnaton menetys kaikille, että ei pääsisi enää vaeltamaan luontokuvagalleriaasi. Ja kiitän kaikista ihanista kuvista, joita olen saanut käyttää yli kolmen hektisen blogivuoteni aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ilman muuta jatkan bloggaamista. Koetan vain kohentaa reaalielämän osuutta suhteessa virtuaalielämään, joka syö minua liikaa, luulen.

      Olen hukannut varmaan tunteja, viikkoja, kuukausia, hui, en uskalla jatkaa, vuosia siihen, että suunnittelen kirjoituksia, kommentteja, kuvia, odotan kommentteja, tutkin Site Meteria, sähköposteja, pelaan odotellessani nettipeliä (puzzle). Olen jättänyt varmaan satoja siivouksia tekemättä, kun kirjoittaminen ja kuvien suunnittelu on kivempaa ja kommentointi säkenöivän kutsuvaa.

      Minäkin kyllästyin samantien FB-päivityksiin tutkiessani FB:ia. Tuntui hassulta lukea sitä, miten jokuset elävät FB:ssa, kertovat minne menevät, kenen kanssa, kuka on rakas nyt, kuka huomenna ja kaikki on niin ihanaa. Voi veljet.

      Leena, liikutun kun luen 14-vuotiaasta koirastasi. Minä hautasin vuosi sitten lähes 20-vuotiaan kissamme, ja vieläkin luulen piirongin päällä olevaa harmaata angoralankakerää Kustiksi, joka nukkuu kerällä. Eivät ne kyyneleet kuivu vuodessakaan. Vanha koirammekin kuoli 4 vuotta sitten ja sekin on vielä haikeasti mielessä.

      Poista
  28. Tutkin tässä joutessani hieman blogilistaa, blogilista.fi:ssä.

    Ei ole ihme, että blogosfäärissä ilmenee kirjoitusblogien osalta selvää blogiväsymystä, sillä blogien suosituin ja luetuin kärki on taittunut pinnalliseksi muotibloggailuksi, jota bisnesmaailma tukee voimakkaasti ja nimenomaan taloudellisesti. Vakavampi perusbloggaus on vähentynyt, ellei peräti lähes kuollut tai ainakin henkitoreissaan, ja tällä perusbloggauksella tarkoitan kirjoitusbloggaamista, jossa sanalla on tärkeä osuus.

    Sata luetuinta blogia ovat silmäilyn perusteella kaikki muoti- ja trendiblogeja, tyttöjen juttuja. Yhteisöllisyys on kadonnut ja tilalle on tullut eriytyneitä pienryhmiä, joissa ei taideta aina tietää muista blogiryhmistä mitään. Luulen, että se oli ennen nimenomaan se yhteisöllisyys, joka teki bloggaamisesta niin hauskaa.

    VastaaPoista
  29. Blogilista on tehnyt itsestään turhan ja tarpeettoman, kasvattamalla väkisin itsensä mammutiksi. Sieltä ei nouse esiin kuin nuo muutamakymmenen muotiblogia.

    Uusi Suomi on imenyt blogimaailmaa sisäänsä. Enimmäkseen ne ovat sellaista poliittista rähjäämistä, sitä sanotaan asiaksi. Kommentaattoreista nousee esiin muutama rähjääjä. - "Kuules nyt herliinin jätkä...!", sanoi helena!

    VastaaPoista
  30. Uuden Suomen blogilistaa olen silmäillyt aika ajoin kiinnostuneena ja miettinyt, josko sinne liittyisi, sillä siellä on pelkästään aikuisten ihmisten keskustelua, joka on peräti vilkasta.

    Se vaan, että oudon rähinöivä tunnelma siellä on, vaikka ihmiset kirjoittavat omalla nimellään. Toisia haukutaan sikamaisesti, pahemmin kuin täällä vapaassa blogosfäärissä.

    Lisäksi vähän vieroksuttaa Uuden Suomen miesten asenne naisia kohtaan. On valittu mm. kaunein bloggaajatar, joka on tietenkin Helena Eronen, joka kyllä entisenä erotiikkasanan työläisenä osaa myös piiloseksistiset kirjoituskoukut, kerrassaan taitava kirjoittaja kun on. Toisaalta minua huvittaa se, miten hän vie tyhmempiä miehiä kuin pässiä narusta.

    Mutta siis, mainitulla foorumilla on paljon asiantuntemusta kaikesta lapsellisuudesta huolimatta. Lisäksi annan kyllä plussaa siitä jonkinasteisesta yhteisölllisyydestä, jota siellä ilmenee, vaikka sillä onkin lieveilmiönsä.

    VastaaPoista
  31. Luultavasti bloggailun alkuaikoina ilmiöstä innostui moni, joka ajan mittaan ei syystä tai toisesta pitänytkään kirjoittamista vaivan väärtinä.

    Monella fiksulla ihmisellä - minulla on ilo tuntea muutama :) - on muutenkin "täysi elämä": suurimpana ajanviejänä työ ja sen lisäksi ihmissuhteet, harrastukset jne. Sellaisessa kombinaatiossa tulee miettineeksi, että minkä kesken päivän ehkä 8 vapaata tuntia haluaa jakaa. Kenties sitten bloggaaminen ei ole ollut henkisesti niin palkitsevaa, että sitä olisi tullut jatkaneeksi.

    Muutaman seuraamani kotimaisen rinnalle olen löytänyt joitakin mielenkiintoisia englanninkielistä!

    VastaaPoista
  32. Kyllä moni vanhoista bloggaajista on edelleen blogimaailmassa, mutta he ovat hukkuneet ja unohtuneet valtavaan massaan. Silloin tällöin muistan jonkun vanhan bloggaajan ja löydän blogin Googlen kautta.

    On myös siis niin, että pelimerkit on jaettu uudelleen. Viuelä muutama vuosi sitten suosituimmat ja laadukkaat blogit ovat nyt tippuneet lähes tunnistamattomiin, ja nuo tyttöjen muotiblogit ovat vallanneet esimerkiksi juuri tuon Blogilista.fi:n markkinat.

    Minusta tämä muotiblogi - Facebook-linja kuvaa sitä, mitä uusi sukupolvi kulttuuriltaan haluaa. Pintaa ja kepeyttä, mää ja mun bodyni ja mun lifestyleni.

    Ai niin, en ymmärrä, että ahkera virtuaaliin kirjoittaminen olisi pois "täydestä elämästä". Enkä oikein sitäkään ajatusta ymmärrä, että vain työ ja runsaat ihmissuhteet olisivat täyden elämän tunnusmerkkejä.

    Minusta runsas työnteko ja vilkas sosiaalisuus voi olla merkki siitäkin, että nimenomaan ei elä täyttä elämää, vaan esittää elävänsä täyttä elämää. Olen samaa mieltä kuin Liisa Keltikangas-Järvinen: sosiaalisuuden korostaminen on harhaa. Olisi virkistävää kuulla kuulemma työhaastattelussa, että joku sanoisi, ettei ole kovin sosiaalinen. Sosiaalinen ihminen ei ole esimerkiksi hyvä johtaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pinnallisella tavalla sosiaalinen johtaja ei ole välttämättä hyvä johtamaan muita, toimimaan esimiehenä.

      Olen saanut tavata myös hiljaisella tavalla rauhallisia ja tunne-elämältään tasapainoisia johtajia, heidän kanssa on hiton nastaa ja hyvä työskennellä.

      Ovat vain käyneet harvinaisiksi nykytyöelämässä. Vielä 1970-luvulla, ja ehkä myös 80-luvun puolella sellainen rauhallinen ja realiteettitajuinen johtaja ei ollut mikään harvinaisuus.

      Sitten alkoi HYPETYS ja menestysaatteet, narsistiset johtajat ja johtamistyyli sai yhä enemmän tilaa työpaikoilla.

      Poista
    2. Näin on käynyt, ja jopa Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, että sosiaalinen johtaja ei ole välttämättä paras mahdollinen, koska hän ottaa liiaksi alaistensa tunteet huomioon.

      Tuossa on tietenkin vinha perä, sillä ei hyvän johtajan tule ehkä ajatella alaistensa tunteita joka asiassa, vaan johtamansa yrityksen tai laitoksen hyvinvointia.

      Narsistinen johtaja on kuitenkin hirveä ihminen johtajan paikalla. Jossain määrin tunteetkin on otettava huomioon, ihmisiä ei saa kohdella huonosti eikä epäystävällisesti, mutta ei liikaa joustaenkaan. Vähän sama kuin että hyvä opettaja ei ole kaveriopettaja.

      Poista
  33. Nuorilla on nuorten kotkotukset! :)

    Niin, ei bloggaaminen ole "elämästä pois", mutta esim. täyttä työpäivää tekevällä ihmisellä on rajallinen määrä vapaa-aikaa eikä välttämättä halua lohkaista siitä niin suurta osaa bloggaamiseen kuin tarkkaan mietityt kirjoitukset ja keskusteluun osallistuminen veisi.

    Monella ei taloudellisista tai muista syistä ole mahdollisuutta tehdä osa-aikatyötä vaikka muuten halua olisikin.

    Kotimaisista kiinnostavista blogeista tuli mieleen Ajattelun ammattilainen, jos joku ei siellä vielä ole käynyt.

    Keskustelu ei siellä ole kovin vilkasta, mutta monet kirjoitukset herättävät ajatuksia ja niistä on kiva keskustella muidenkin kanssa! Vaikka sitten livenä.

    VastaaPoista
  34. Näin tietenkin on, työaikana en olisi ehtinyt bloggaamaan tässä määrin.

    On kuitenkin niin, että enemmän kuin aikaa, tarvitaan minusta intoa, halua, sisäistä motiivia kirjoittaa blogia. Ja onhan niin, että aikaa löytyy aina siihen, minkä kokee mielekkääksi. Kiire on korvien välissä, työssäkäyvälläkin.

    Minua pelottaa blogi, jonka nimi on noin itsetietoinen kuin Ajattelun ammattilainen! Huh. Tämä ei tarkoita mainitsemaasi blogia, en tunne sitä vielä, mutta vilkaisun perusteella siellä esitellään elämisen strategioita, joita vierastan kovasti.

    VastaaPoista
  35. Blogin kirjoittaja on koulutuksensa ja työnsä perusteella ajattelun ammattilainen - ehkä blogin nimi on kuitenkin lähinnä vitsi! ;) Älä anna ennakkoluuloille sijaa vaan lue muutama kirjoitus sieltä täältä ja lokeroi vasta sitten!

    Se on totta, että siihen ihmisellä aina riittää aikaa, mitä hän todella haluaa.

    Ne aiemmin bloganneet aikuisbloggaajat ovat sittemmin varmaan sitten syystä tai toisesta halunneet jotakin muuta enemmän, kun aika on rajallinen.

    Suotakoon se heille, vaikka onhan se menetys lukijoille, kun jokin antoisa blogi lakkaa päivittymästä.

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Kuunkuiske,

    luin kyllä vähän enemmänkin kyseisestä blogista ja perehdyin kirjoittajan profiiliin. Siksipä uskaltauduinkin lausumaan ensi ajatukseni ääneen, koska lukemani tuki sitä.

    Sain varsin simppelin vaikutelman. En pidä ollenkaan amerikkalaishenkisistä elämäntapaohjeista, vaikka ne olisivat hivenen jalostuneempiakin kuin Sarasvuon ohjeet.

    Minua ei kiinnosta yhtään ohjeistus arkisissa asioissa, esimerkiksi lista asioista, joita kannattaa tehdä ennen kesälomaa (1. Mieti mitä oikeasti haluat tehdä, 2. Priorisoi, 3. Konkretisoi, 4. Varaa ensimmäinen työpäivä syksyn starttaamiselle, 5. Muista unelmoida.)

    Myöskään seuraavat Ajattelun ammattilaisen ajatukset ole kovin omaperäisiä:

    --- "3. Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan.

    4. Lasta tulee rakastaa ehdoitta.

    5. Ole sellainen kuin oikeasti olet. --- "

    Tuo numerolla 3 merkitty on sitä paitsi Rudyard Kiplingiltä varastettu ajatus, sillä Kipling on tunnetusti sanonut paljon käytetyn lauseen: Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää, vaan sitä että uskaltaa pelosta huolimatta.

    VastaaPoista
  38. Sehän on positiivista, kun tunteita herää! ;)

    En ole lukenut mainittua blogia aikoihin, äsken luin muutaman kirjoityksen. Tuossa, mihin viittasit, jokaisesta otsikosta oli oma kirjoitus klikkaamalla.

    Se joka väittää keksineensä omaperäisen ajatuksen, valehtelee!

    Ei se silti sitä tarkoita ettäkö muistaisimme kaikki yksinkertaiset, toimivat ideat ja varsinkin toimisimme niiden mukaan.

    VastaaPoista
  39. No, kyllä esimerkiki kirjallisuudessa tulee lukijan eteen ahaa-elämyksiä, oivalluksia, uusia näkökulmia, joita ei ole ennen tarkasteltu sillä tavalla. Runoissa näitä kohtaa jopa usein, riemastuttavan tuoreita kuvia, yhdistelmiä tutuista asioista uudella tavalla.

    Tuo numero 3, josta puhuin yllä, on mielestäni outo moka filosofilta, jonka luulisi tuntevan ajattelun ja ajatelmienkin historiaa. Niin usein tuo rohkeuden esittäminen Kiplingin lausahduksen avulla on esiintynyt painetussa sanassa. Ajatuksen esittäminen omissa nimissä herättää minussa epäluottamusta kirjoittajan muutakin ilmaisua kohtaan.

    Ja tuo ajatelma "Ole sellainen kuin oikeasti olet" on minusta pohjanoteeraus, naistenlehtikamaa. Paradoksi on jo siinä, että annetaan ohje ihmiselle, jonka oletetaan tuntevan itsensä hyvin.

    Kuten huomaat, minulla on karvat pystyssä, kun puhutaan ihmisen henkisestä neuvomisesta.

    VastaaPoista
  40. Paljon on erilaisia "viisauksia", jotka kiertävät milloin muka kenenkin sanomina. Alivaltiosihteerin kavereilta kysyttiin: "mites ne teidän jutut syntyvät?", vastasivat: "Kyllä ne usein tarvitsee itse kirjoittaa!" - Seppo Ahti siihen kommentoi jotenkin, että "usein se on paras konsti jos ei pysty mistään varastamaan!"

    Yhteen lauseeseen ei kai voi olla tekijänoikeuksia, minusta vähän surkuhupaisakin oli N. Herlinin hermostuminen, kun vihrut käyttivät "uutta suomea" aivan eri tarkoituksissa, omissa konteksteissaan, joista muut eivät ymmärrä. - Rahalla saa vaikka rakkautta, mutta kaikkea ei silti.

    Minä huudan "Bingo!", kun havaitsen jonkun lauseen merkittynä jonkun Juicen tai peräti Popedan pop-miehen sanomaksi. Siinä on sellaista lämmintä huumoria pakkaskelissä - kuset ja paskat housussa.

    Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että lauseen "tiedän vain etten tiedä mitään!", on alkuperäisesti sanonut Kyösti Hagert Malmilta.

    VastaaPoista
  41. Kyllä voi yhteen lauseeseen olla tekijänoikeus, kun liikutaan kirjallisen ilmaisun piirissä, ja etenkin jos esitetään kirjallisia aforismeja omina mietelminä.

    Oikeus koskee tietysti suoraa lainaamista, jos pilkuntarkkoja ollaan. Minusta kuitenkin täysin saman ajatuksenkin esittäminen toisin sanoin omassa aforismissa ei ole kovin omaperäistä ja voi olla jopa tahallista lainaa.

    Jokainen voi tykönään miettiä, löytääkö yhtäläisyyden seuraavista aforismeista:

    Rohkeus ei ole sitä ettei pelkää, vaan sitä että uskaltaa pelosta huolimatta. (Kipling)

    Rohkeus on sitä, että pelkäät kuollaksesi – mutta nouset silti satulaan. (Ajattelun ammattilainen)

    VastaaPoista
  42. Tämä yllä mainittu blogi korostuu tässä nyt tahattomasti. Haluan korostaa, että koetan sen avulla puhua asiasta yleisesti, en nimenomaisesta blogista, jota vastaan minulla ei ole periaatteessa mitään.

    Vain ajatus ihmisen henkisestä neuvomisesta hiertää minua, teki sen neuvomisen kuka tahansa. Minusta ihminen oppii ja kasvaa vain eläen ja kokien, ei neuvoen, ei mitään ohjelmaa noudattamalla.

    VastaaPoista
  43. Rohkeus on sitä että luet Kiplingiä, vaikka ajatusten ammattilaistakin olisi saatavilla.

    Rohkeus on sitä ettei pelkää kaasuhaittoja, vaikka rokan onkin syönyt.

    Rohkea rokan syö, uhkarohkea lukee ajatusten ammattilaista.

    Rohkeutta ei ole satulaan nouseminen - vaan sieltä laskeutuminen.

    Rohkea roiskii, vaikkei ammattilainen olisikaan.

    Rohkea on rohkea, Kipling kirjoitti kirjoja.

    Rohkea Rokan syö, muttei ala kiviä asettelemaan polkujen vieriin.

    Rohkea myy - uhkarohkea ostaa.

    VastaaPoista
  44. Olet sinä Riku kyllä melkoinen sanojen solmija, kuten myös uusin päreesi todistaa. Siihen on vaikea sanoa mitään, kun toinen tyhjentää pajatson. Ettäs tiedät.

    Tuo Kiplingin lause on minulle tuttu, sillä käytin sitä aina puheviestinnän kurssien alussa, kun oppilaat olivat peloissaan. Se tuntui heistä selvästi lohdulliselta, ja ajatus oli heille uusi.

    VastaaPoista
  45. Aforismien, yhden lauseen viisauksien, sisään en koskaan ole päässyt. Tiedän että laatuisia on olemassa.

    Minusta vain tuntuu, että kun lakkaan ajattelemasta mitään ja kirjoitan - vääntelen sanojen paikkoja ja merkityksiä - usein tulee sellaisia pinnallisesti aika viisailta tuntuvia.

    Viisauteen tarvitaan ainakin 800 sivua. Mielellään kahdeksan kertaa.

    VastaaPoista
  46. Tuo "ei rohkea ole se joka ei pelkää, vaan se, joka uskaltaa siitä huolimatta" tuntuu niin jokapäiväisen maalaisjärkiseltä ajatukselta, että ihmeellistä, että jollekulle ei ole sanottu sitä jo lapsena!

    Minäkään en osannut mieltää sitä jonkun kynästä tulleeksi (vähän toisin sanoin) - se tuntuu niin itsestäänselvältä lausahdukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppilailla on (oli) aika epärealistisia käsityksiä rohkeudesta. He mielsivät pelottomuuden rohkeuden synonyymiksi. Pelkääminen taas koettiin poikkeuksena normaalista ja sitä hävettiin.

      Eihän voi olla rohkea, ellei pelkää. Se, joka ei pelkää, ei ole rohkea.

      Poista
  47. Ei minunkaan tarkoituksenani ollut erityisesti "ajatusten ammattilaista" halventaa. Sinä vain näkyy taustalla olevan kaupallinen tarkoitusperä: "Osta ajatus tai kaksi - erikoistarjouksessa viime kauden jäämäeriä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mieleeni tuli kieltämättä Sarasvuo tai muut onnellisuusgurut ja onnenkauppiaat sekä mielenrauhanmyyjät. Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa -teema on vain vaihtunut nykyään Miten minusta tulee onnellinen -teemaan.

      Poista
  48. Näin lauantai-illan tunnelmaan sopii suomalaisen pianistivirtuoosinero Iiro Rantalan ja Karita Mattilan esitys kappaleesta, joka alkuperäisenä sävellyksenä ei juuri kummoinen ole.

    Miten hän pystyy loihtimaan tuollaisia lyygelistä?

    Myrskyluodon Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aivan huikea tulkinta, siis Iiro Rantalalta, laulua ei olisi kaivattu tähän sovitukseen välttämättä ollenkaan. Kyllä minä olen aina tykännyt tästä sävellyksestä.

      Poista
  49. Kun katsoo vaikka uutisia, näkee niin paljon kurjuutta ja ihmisen aiheuttamaa pahuutta, että voi helposti menettää uskonsa ihmiseen ja tulevaisuuteen.

    Vastapainoksi voi lukea vaikkapa mainitun blogin viimeisen kirjoituksen amputoidusta olympiajuoksijasta.

    Molemmat ovat totta, kumpaakin tapahtuu maailmassa.

    Tavalla tai toisella kannattaa avautua näkemään sitä, mikä luo uskoa elämään, koska muussa tapauksessa elämästä saattaa muodostua ankea taakka.

    Jos joku ihminen väittää, että hän ei halua olla onnellinen, hän valehtelee itselleen.

    Sitä tosin saatetaan tavoitella keinoilla, jotka pikemminkin vievät siltä mahdollisuuden.

    Onneen ihminen tarvitsee hyvin vähän! Ehkäpä tärkeimpänä mielen, jonka on helppo nähdä hyviä asioita ja tuntea kiitollisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunkuiske, luin kyllä jo eilen tuon tarinan amputoidusta juoksijapojasta. Tarina toi mieleeni kaikki ne kymmenet ja sadat Valitut Palat amerikkalaisine ihmetarinoineen ja pelastumisineen, joita lapsena ahmin.

      Jotenkin olen saanut yliannoksen noita amerikkalaistarinoita siitä, miten iloinen mieli pitää pöpöt loitolla ja köyhyyden kaukana.

      Ymmärrän tarinoiden sanoman, ja on niissä perääkin. Olen kuitenkin vuosien varrella havainnut, että tuommoinen onnellisuusasenne on lopulta aika kepeä ja tosiasioita karttava, se ikään kuin lakaisee epäkohdat maton alle ja pyrkii tyynnyttämään vain oman mielen.

      Silti ajattelen niin, että ihmisen tulee yrittää ja olla mahdollisimman postiivinen. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan, mutta on tärkeää myös tunnustaa tosiasiat ja nähdä ikävätkin puolet. Maailma ei oikeasti ole vain kaunis, vaan se on myös oikeasti ruma ja julma. Maailma ei parannu onnellisuusmantroilla, yksilön mielenrauhan tavoittelulla eikä epäkohtien maton alle lakaisulla vaan sillä, että ruma revitään rikki ja annetaan uuden paremman versoa.

      Poista
    2. Totta! Jostakin se positiivisuus - en oikein pidä sanasta, puhun mieluummin vaikka elämänuskosta - on revittävä kaiken sen alleen painavan vastapainoksi, että jaksaa tehdä oman pienen osansa.

      Enpä usko että sellainen ihminen voi olla onnellinen, joka huolehtii vain itsestään ja lähimmistään.

      Ihmiseen on sisäänrakennettu halu antaa itsestään, tehdä jotakin konkreettista, mikä tuo maailmaan edes pienen hitusen verran hyvää.

      Poista
    3. Tämä on kaikki totta, tässä ei ole mitään, mistä olisin eri mieltä. Mietin vain käsitettä "onnellinen ihminen".

      Jotenkin tuntuu siltä, että onni ei ole sidottu ihmiseen vaan hetkeen. Ei kai siis ole olemassa "onnellista ihmistä", sillä ihmisen normaali mielentila voi ollas myös onneton tai jotakin siltä väliltä.

      Poista
    4. Minusta onnellisuuteen liittyy väkisinkin se, että kokee elämän merkitykselliseksi ja että on joitakin arvoja, joiden pohjalta ponnistaa.

      Onnellisuus on pohjavire, mutta ei se sitä tarkoita, että joka hetki hyrisisi onnesta. Se on satama, johon aina palaa.

      Poista
    5. Hyvin sanottu: onnellisuus on pohjavire. Tunnistan kyllä tämän tunnetilan. Siinä on jokin automaattiasetus, joka pyrkii kääntämään sateen auringonpaisteeksi.

      Poista
    6. Lisään vielä, että minulla taitaa olla juuri tuo viritys suhteellisen pysyvänä perusvirityksenä. Tytär sanoi tänä kesänäkin, kuten usein ennen, että kun sataa, näen aina jossain kaukana meren päällä tai metsänrajassa kirkkaampaa, vaikkei hän näe. Niin kovasti odotan auringonpaistetta, että haen sitä tukevia merkkejä. Itseänikin huvittaa tämä piirre, sillä tosiaan näen kirkkaampaa siellä horisontissa.

      Poista
  50. Minä olen vähän kyyninen, ei maailma millään parane. Jokaisella on omat murheensa, tosiasioita ei aina pysty muuttamaan. Silloin joku mantra on hyvin paikallaan.

    Valittuja paloja minä luin nuorena paljon, mutta huomasin että kykenen siihen vain hyvällä tuulella ollessani.

    "Hän tiesi, että hänen täytyy saada moottorisahan irtileikkaama päänsä nopeasti kiinnitettyä, verenhukka oli jo melkoinen ja Dawson Creekin oli ainakin viisitoista mailia umpihankea..."

    VastaaPoista
  51. Tai suklaaleivos, kyllä sekin lohduttaa.

    Minä luin Valittuja Paloja lapsena, kun se tuli meille monet vuodet. Siinä oli ihania tarinoita, joilla oli muistaakseni aina happy end. Myös köyhästä tuli usein rikas uutteralla työllä tai poikkeuksellisella lahjakkuudella. Ihmepelastuksia oli paljon, kiitos uhrautuvien ihmisten, jotka syöksyivät hukkuvan tai palavan perään läpi tulen ja veden ja saivat kiitollisen uhrin pelastetuksi.

    Syöpään, varsinkin verisyöpään kuoltiin kyllä, mutta siitä tuli valoisa mieli, että kuoleva uhri, joka oli ylensä lapsi tai nuori, testamenttasi silmänsä silmäpankille, ja näin sai alkunsa silmäpankin toiminta, kun sadat kaupunkilaiset ryntäsivät testamenttaamaan silmänsä kuolleen muistoksi.

    VastaaPoista
  52. CIA:n rahoittama ja hallinnoima Valitut Palat on Yhdysvaltain valtiollisen propagandan keihäänkärki, joka on tehnyt USA:lle enemmän hyvää kuin yleisesti tiedetäänkään. Kaikkihan me olemme sitä lukeneet, monet lukevat yhä vielä. Se oli muuten aikoinaan Suomen suurin maksullinen aikakauslehti. Neuvostoliiton vastaava yritys "Maailma ja Me" ei mennyt kaupaksi edes polkuhinnalla.
    Mutta tuo onnellisuus, se on sitten vänkä juttu. Itse tulin tänään hirmuisen onnelliseksi, kun näin lasten ja lastenlasten autojen perävalojen katoavan kaukaisuuteen. Jouluun saakka saa taas olla kaikessa rauhassa! Oi onnea!

    VastaaPoista
  53. Ihanaa Kolehmainen, ihanaa, tuo perävalojuttu. Naurattaa sen tuima suoruus.

    Lapset ovat rakkaita, mutta niin on oma rauhakin. Nostan hattua vanhemmille, jotka säilyttävät itseytensä, arvostavat vapauttaan. Eniten kai on annettavaakin, kun on jokin oma maailma itselläkin, eikä elä lastensa kautta.

    Valittuja Paloja selaan joskus vieläkin, olen ostellut niitä kirppareilta. Minulla on mm. vuoden 1948 vuosikerta kokonaisena. Ja kirjahyllyn yksi hylly on täytetty 70 - 60-luvun VP:lla. Lokakuun 1970 numerossa on mm. jutut Neuvostoliitto astuu autokauteen, Apua seksuaaliseen vajavuuteen, Kahviautomaatin kömmähdyksiä, Tyttö sai uudet kasvot, Jo riittää lellivauvojen tyrannia ja kuukauden kirjana Napoleonin kunnian vuodet.

    VastaaPoista
  54. Kolehmainen se vaan osuu aina asian ytimeen. Todellinen rohkeushan on sitä, että uskaltaa myöntää, ettei uskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan vielä pidemmälle jalostettu rohkeuden määritelmä kuin tuo Kiplingin, mutta vain tapauskohtaisesti. On nimittäin asioita, jotka on pakko tehdä pelosta huolimatta, ja tällöin ei auta se, että myöntää pelon muttei tee.

      Käyttäisin tässä esimerkkinä oppilaitosten puheviestinnän kurssien suullisia töitä, jotka on pakko tehdä saadakseen arvosanan. Pakkojulmuus ei ole opettajan vika, sillä opetussuunnitelmien puitteet tulevat valtakunnan yhteiseltä tasolta. Ei pääse koulusta läpi, ellei esimerkiksi suorita sitä klassista esitelmää tai muuta suullista projektia. Tämä on joskus piinallista, sillä kyllä sitä itsekin tietää, miten paljon joku voi pelätä luokan edessä puhumista.

      Poista
  55. Kolehmaisen ilmettä kuvittelin, kun yhtäkkiä olisivat jarruvalot syttyneet ja auto kaartanut takaisin pihaan: "Me tultiin vielä viikoksi sun seuraas, kun me ei hennottu lähteä ja meillä on vielä sen verran töiden alkuun!"


    Rohkeus on tila jossa ajattelu on kytketty pois päältä. Lapsena ja nuorena oli kaikkia : "Uskallakko kävellä ton sillan kaiteen päällä!"-juttuja. - Uskalsinhan minä, varma kanttuvei olisin ollut, jos radalle olisi siltä pudonnut.

    Nykyään aika harvoja asioita pystyn näkemään uskaltamisasioina. Esimerkkiksi korkeiden paikkojen suhteen olen tullut aika huonoksi.

    VastaaPoista
  56. Eikös vaikkapa benjihyppy ole jonkinlainen uskallusnäyttö? Samaten jokuset tositelevisioiden rohkeusnäytöt, joissa pyritään voittamaan se pelko palkinnon toivossa?

    No, itse en niin ymmärrä, miksi pitäisi näyttää "uskaltavansa". Voin aivan kevyesti sanoa, että en uskalla ja ei kiinnosta. Minua huimaa jo toisen kerroksen tuuletusparvekkeella.

    VastaaPoista
  57. Palatakseni otsikkoon - miten täynnä epätoivoa Google onkaan, Helsingin Sanomissa oli tänään hyvä kirjoitus Googlesta. Kirjoittaja väittää, että Internetiä, vapaata tietoverkkoa ei ole, ja syy on Googlen, joka hallitsee ja valvoo tietoverkkoa monin tavoin.

    Artikkeli pohjaa yhdysvaltalaisen professori Siva Vaidhyanathanin ajatuksiin - mies on parhaillaan Suomessa käymässä kirjastonhoitajien maailmankonferenssissa.

    Vaidhyanathan nimittää Googlea nettihirviöksi, joka imee itseensä satojen miljoonien ihmisten haluja, tietoja ja toiveita, joita algoritmit lajittelevat määrätyille urille.

    Itse olen ihmetellyt, miksi G-mail niin epätoivoisesti pyydystää ihmisten puhelinnumeroita ja pyrkii näin keräämään anonyymien henkilötietoja. Mitä se puhelinnumeroilla tekee? Järkyttävää tiedonkalastelua! Samoin Facebookilla.

    Mutta siis, itseäni huvitti ajankohtainen otsikkoni, kun luin Hesarin laajan artikkelin (C1, 13.8.).

    VastaaPoista
  58. Ei se tiedon keskittyminen googleen ihan vähäpätöinen asia ole. Ehkä hieman huvittaviakin ovat eri maiden tietosuojavaltuutettujen reagoinnit, isoille järkäleille eivät mahda mitään.

    Aika mielenkiintoisia ovat pohdinat ihmisten vapaasta tahdosta ja pakottamisista eri asioihin. Kauhean tuomittavaa on ddr:n urheilijoiden douppaaminen niin, etteivät välttämättä itse asiasta mitään tienneet. Yhdysvalloissa urheilijalla on vapaa tahto käyttää dopingia, siitä voi parhaassa tapauksessa tienatakin. Siksi se saattaa olla jopa ihailtavaa.

    Googleen me kaikki olemme riemusta kirkuen hypänneet.

    VastaaPoista
  59. Googleen on hypätty riemusta kirkuen ja kuviteltu, että se on vapaa ja riippumaton "kone", joka tarjoaa meille objektiivisen tiedon hakemastamme. Uskon Vaidhyanathania: vapaaa tietoverkko on harhaa.

    Googlehan esimerkiksi antaa eri tuloksia samasta hakusanasta eri ihmisille, ts. heidän koneilleen. Tiedot ovat eri järjestyksessä. Näin Google lukee meitä nyt jo sen mukaan, mitä se lukee koneemme tiedostoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun otit esille tämän asian.

      Google on hakukone, ja tiedonhakua hoitavat useat hakurobotit, tuolla robottien valtakunnassa. Ne taltioivat kaiken aikaa hakijoista tietoja. Ne käyttävät profiloinnissa tunnisteena palvelimen numeroa (numerosarja jonka verkkopalveluyritys antaa käyttäjälle).

      Tarkoitus on hyvä. Hakijan profiloinnin pohjalta Google (=hakurobotti) tarjoaa tiedonhakijalle listauksen. Mutta ihminen ei ole kone. Ihminen ei ole niin rationaalinen tiedonhaussaan kuin kone olettaa. Kone ajattelee koneellisesti, mekaanisesti. Ihminen ajattelee joustavammin, assosiatiivisemmin.

      Lisäksi Google tarjoaa, tietenkin koska se on yritys, niiden tahojen tai yritysten tietovarantoa jotka ovat mainostaneet Google sivuilla (ja siis tuoneet rahaa Google-yritykselle). Google on amerikkalainen miljoona voittoja takova yritys, se hallitsee internet avaruutta ja tietopalvelua,siksi se on minusta myös epäilyttävä ja/tai yksipuolinen.

      Siksi käytän eri hakukoneita koko ajan: Bing ja Yahoo ovat ihan yhtä toimivia ja saattaa saada ihan hakutuloksia. Yllättyä.



      Poista
    2. Ja tosiaankin, missään nimessä Google ei ole vapaa ja riippumaton tiedonjakaja.

      Poista
  60. Tulevaisuuskaan ei ole itsestään selvä. Minua harmittaa että igooglen lopettavat vuoden päästä, sen kautta olen tottunut toimimaan. Mainoshomma niillä kuitenkin pelaa sen verran hyvin, että maksullisuuden ei luulisi olevan lähitulevaisuutta.

    Sitä en usko, että antaisivat tietoja Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatioille. Sanovat jämptin topakasti: "ei se nyt oikein käy, ku tota..."

    VastaaPoista
  61. Tuo on jopa katu-uskottavaa, että Google on ainakin alunperin tarkoittanut tiedonkalastelullaan hyvää, jotta voisi palvella kutakin käyttäjäänsä tarjoamalla perskohtaisesti mitoitettuja täsmätietoja, -palveluja ja -mainontaa kullekin yksilölle.

    Huomasin tuon täsmäpyrkivyyden, kun jossain keskustelussa joku kertoi käyttämänsä hakusanan ja kertoi tuloksen, joka oli eri kuin minun. Hänen koneelleen oli tullut selkeästi hänen maailmaansa (koneeseensa) sopivia hakutuoksia, minun tuli sitten ilmeisesti minun maailmaani (koneeseeni) sopiva tulosjärjestys, josta puuttui tämän hakijan hakutuloksia ensisivulta.

    Mutta tosiaan, Googlella on koneen mekaaniset aivot, joiden algoritmit lajittelevat tulokset määrätyille urille automaattisesti. Tieto ei tosiaankaan ole Googlessa objektiivista, eli vapaata tietovirtaa ei vielä ole. Miten totta Siva Vaidhyanathan puhuukaan.

    VastaaPoista
  62. Pitäisi oppia käyttämään Googlea eikä antaa sen käyttää meitä.

    VastaaPoista
  63. Mutta Googlehan käyttää jo meitä, sinuakin Anna.

    Google ei ole perustavaa laatua oleva, meidän onnemme eteen töitä tekevä idea, kuten demokratia tai ihmisoikeudet. Se on yhtiö, joka tekee töitä itsensä hyväksi. Ja se tekee paljon rahaa, joka tulee mainostajilta. Nämä maksavat yhtiölle sen mukaan, kuinka paljon niiden hakuosumien oheen ostamat mainokset keräävät klikkauksia.

    On myös niin, että sekä Googlessa että Facebookissa emme voi tehdä mitä vain, vaikka yhtiöt näin väittävät. Meidät on jo huijattu elämään lumevapaudessa, sillä esimerkiksi asetukset ja valintaikkunat rajaavat toimintaamme.

    (Tiedot yllä mainitun yhdysvaltalaisprofessori Siva Vaidhyanathanin haastattelusta - HS 13.8. C1)

    VastaaPoista
  64. Iines, olet osittain oikeassa.

    Luin Siva V:n haastattelun. Käytän FB:a ulkomailla asuvien sukulaisten ja muutamien tuttavien kanssa jutteluun ja kauniiden kuvien katseluun. Pidän kuvista. Omia kuviani en sinne yleensä laita. Poistan vähitellen suurimman osan aikaisemmista kommenteista ja kuvistakin. En kirjoittele pitkiä kommentteja. Pärjään FB:n kanssa.

    Google on hankalampi. Olen vähitellen joutunut sen verkkoon blogieni vuoksi. Minne minä ne laittaisin? Mutta kyllä Googlesta on hyötyäkin kuten Siva V. sanoi. Mutta en lue yleensä mainoksia ja ostan vähän, joten taloudellista hyötyä ne eivät minusta saa.

    VastaaPoista
  65. Toki Googlesta on valtava hyöty, enkä tätä halua edes koettaa kiistää. Ihmisen on ehkä kuitenkin hyvä tiedostaa, että hänestä jää kaiken aikaa jälki virtuaaliin, ja lisäksi sellainen jälki, jota hän ei voi itse mitenkään poistaa tai käsitellä. Mitä enemmän suuryritykset saavat valtaa yksilöstä, sitä hallitsemattomammaksi virtuaalikin käy. Virtuaalissa ei ole välttämättä niin kuin hyvässä kaupanteossa: asiakas määrää tahdin ja suunnan.

    Nyt en oikein hyväksy - vaikka asia ei minulle kuulu - haluasi poistaa kommentteja blogistasi, vaikka toisaalta ymmärränkin sen. Blogihan on vuorovaikutusväline. Minusta olennainen osa poistuu, jos kommentit poistuvat, kuva jopa vääristyy jollain tapaa. Itse voisin kuvitella, että poistaisin omat kirjoitukseni, mutta jättäisin kommenttikeskustelut elämään.

    VastaaPoista
  66. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  67. (Edellinen poistoni: piti tehdä korjaus.)
    En puhunut edellä ensimmäisessä kappaleessa blogeistani, vaan Facebook-sivuistani. Poistan vähitellen useimmat kuvat ja omat mahdolliset lyhyet kommenttini niihin. Jos jokin Facebookin sivullani oleva kuva on tuonut muiden pitempiä kommentteja kuin vain 'tykkäämisen', jätän yleensä sellaisen kuvan. Jätän myös joitakin kuvia, sekä yhteiskäytössä olevia että omia, jos niillä on jokin erityinen merkitys minulle.

    Näiden poistojen tarkoitus on seuraava: Facebook on koko ajan muutoksessa. Jos siihen tulee suuria ongelmia, haluan ehkä haluaa lopettaa tilini. Mutta vaikka lopettaa tilin, kuvat ja kirjoitukset jäävät, jollei niitä ole poistanut yksitellen. Näin ainakin neuvottiin eräässä lehdessä. On suuri työ poistaa yhdellä kertaa kymmeniä, ehkä satoja kuvia ym.

    Poistan blogeistani aina asiattomat kommentit. Blogi on niin kuin sanomalehti, ja bloggaaja on sen päätoimittaja, joka vastaa juridisestikin sen sisällöstä. Laitan yleensä muiden blogeihin kirjoittamani tärkeimmät kommentit talteen, sillä muillakaan bloggaajilla ei ole velvollisuutta säilyttää kommentteja, ei edes blogiaan.

    VastaaPoista
  68. Ok, ymmärsin väärin!

    Kun kokeilun jälkeen lopetin FB-tilini, poistin kaiken sisällön. Siitä huolimatta tili kummitteli useita kuukausia virtuaalissa, vaikkei siellä ollut mitään. Minua suoraan sanottuna raivostutti, että en päässyt siitä heti kokonaan eroon, vaan nimeäni googlatessa FB-tili nousi ensimmäisenä esiin.

    Minä olen anonyymi bloggaaja, ja sellaista saa tulkintani mukaan halutessaan tahallisesti loukata. Näin ollen minulla ei ole mitään juridista turvaa. Anonyymi pitkän linjan bloggaajakaan ei taida oikeusoppineiden mukaan olla olemassa, joten häntä ei voi kiusata, kalvaa eikä hänelle voi edes kettuilla saati hänen kunniaansa ei voi loukata, käyttääkseni tätä epämääräistä aataminaikuista ilmausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään tähän vielä, että kettuiluhan on blogiviestinnän suola ja pippuri, mutta vain, jos se ei mene jatkuvaksi kalvamiseksi.

      Poista
  69. "Poistan blogeistani aina asiattomat kommentit".

    Anna Amnellin näkemys asiallisuudesta on sellainen, että jos jokin kommentti ei myötäile häntä, se on asiaton, vaikka olisi objektiivisesti ottaen asiallinen. Ei siis herjaava tai provosoiva.

    Nimimerkillä "kokemusta on"

    VastaaPoista
  70. IInes,
    olet pitänyt blogia niin kauan nimimerkeillä Ikkunaiines ja Iines, että ne ovat vakiintuneet, ja niillä on jopa juridisesti suoja. Näin myös USA:n lakien mukaan. Mutta eiväthän monet tällaista tiedä tai halua tunnustaa. Mutta sekä Blogger että Wordpress toimivat tämän mukaan.
    Monet bloggaajat ovat ottaneet lisäksi Patentti- ja Rekisterihallitukselta suojan blogilleen. Näin ovat tehneet esimerkiksi muutamat bloggaajat, joilla blogi liittyy kaupalliseen toimintaan. Mutta myös henkinen omaisuus on omaisuutta. Virallinen rekisteröinti suojaa tiukan paikan tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan kuitenkin ajatella niin, että en mene mukaan mihinkään blogin suojaustoimintaan, sillä haluan luottaa ja nojata ihmisen omaehtoiseen, vapaaseen käyttäytymiseen. Käyttäytyminen, joka nojaa uhkakuviin tai sanktioihin, ei ole sekään aitoa.

      Luulen siis, että voin omalla toiminnallani ja tavallani kirjoittaa, viestiä, vaikuttaa siihen, miten minuun suhtaudutaan.

      Olen alkanut ajatella sitäkin, että ns. vihapuhe ei nouse tyhjästä. Voi ajatella ja viestiä niin, ettei aiheuta toisissa äärireaktioita. Silti ei pidä tinkiä omista ajatuksistaan, vaan voi olla uskollinen itselleen.

      Poista
  71. Sinä olet niin viisas, niin viisas, huu,
    mua ett' ihan peloittaapi,
    ja mitä taas tullevi tapoihin,
    sun vertaas etsiä saapi,

    Saa etsiä kuudesta kylästä,
    yli kymmenen kihlakunnan,
    ja jos sua löytävät viisaampaa,
    niin löytävät lesken ja nunnan.

    Mitä maailmasta me huolimme!
    Emme siihen kuulu me enää!
    Siis heitä se viisautes helkkariin
    ja näytä pitkää nenää!

    Hän otti mun neuvoni onkehen
    ja hän tahtoni tarkoin täytti:
    Hän kerran keikahti kannoillaan
    ja - mulle hän nenää näytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onervan-päivän runosta, Anonyymi, hyvin oivallettu!

      En ole tarkistanut, mutta eikös tämä ole L. Onervan hurmiossa kirjoitettu Leinon luritus? Voin olla väärässä, ja saa mieluusti oikaista.

      Poista
    2. Leino siinä kanneltaan helskyttelee, kuuleehan se kuuro Kuunokin.

      On niin kiireitä, etten ehdi lukemaan enkä kommentoimaan, mutta onko täällä jo puhuttu mustasta makk... ei kun Mannerheimista?

      Idea on hauska ja puri kuin buldoggi, mutta eikö ole hieman hupaisaa, että Mannerheimiä saa pilkata vapaasti, mutta sitä Mannerheimiä näyttelevää mustaa miestä ei?

      Seuraavaksi Yle tekee varmaan elokuvan Mandelasta, miljöönä Suomen talvi, ja Mandelana poikablondi Sauli Koskinen. Sillä tekijät pääsisivät kansainvälisiksikin julkuiksi. Nythän pöhinää on vain täällä meillä.

      Poista
    3. Taisin heittää syötin tuolla uuusimmassa keskustelussa, mutta en huomannut kenenkään siihen tarttuvan kummemmin.

      Eikös se elokuva pyri tällä erikoisella sijoituksellaan tekemään yleispätevää tarinaa, Mannerheimin kautta? Ei kai sen tarvitse pilkkaa olla?

      Täytyy nyt odottaa, että elokuva nähdään. Sehän tulee kai Ylen kanavilta ennen pitkää.

      Poista
  72. Henkinen omaisuus on tekijänoikeudellisesti suojattu, teoskohtaisesti, se on totta, mutta minä haluan muistuttaa siitä että, vaikka elämme netissä suuren kaaoksen keskellä, tämä on ainutkertainen mahdollisuus jakaa maksutta ihmiskunnan henkistä perintöä, ja mahdollisimman monille.

    Pohjoismaisissa demokratioissa on vallalla se näkemys, että yhteisen henkisen perinnön jakaminen yhteisillä varoilla tuetulla koulutuksella ja maksuttomilla kulttuuripalveluilla (kuten kirjastot) edistetään yhteistä hyvää. Että se koituu meidän kaikkien eduksi, että ihmistymme. Että henkinen perintö on se mitä kannattaa jakaa kaikille. Se ei ole yksityisomaisuutta vaan meidän kaikkien yhteistä omaisuutta.

    Näin ei ole kaikissa maapallon yhteiskunnissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa tilanne on huono.
    Mitä tuohon Siva V:n tulee, hänhän unelmoi siitä, että kirjastot ryhtyisivät yhdessä rakentamaan ihmiskunnan henkisen perinnön ”jakamiskeskusta” nettiin. Sitä ei hallitsisi yritysmaailma vaan tiedon todellinen vapaa ja avoin liikkuvuus sekä saatavuus.

    Se on minusta hitsin hieno unelma!


    VastaaPoista
  73. Siva V:n visio on tosi hieno! Kunpa se ei jäisi vain unelmaksi.

    Silloin vasta tieto ja tiedon liikkuminen on vapaata, kun sille ei lasketa rahallista arvoa eikä korkoa koron päälle. Ja kaikki kunnia suomalaiselle kirjastolaitokselle, se on maailmanlaajuisessa mittakaavassakin edistyksellinen. Onkin kummallista, että korkeasti koulutetut kirjastonhoitajat ovat samassa palkkatasossa vähemmän koulutettujen sairaanhoitajien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin vähän huolimattomasti. En tarkoita suinkaan väheksyä sairaanhoitajien työtä, vain heidän palkkaansa. Sekin on alimitoitettu, kuten hyvin tiedetään. Kirjastonhoitajalla on kuitenkin yliopistollinen maisterikoulutus, joka ei näy millään tavoin palkassa.

      Poista
  74. En millään voi pitää kirjastonhoitajan työtä lähellekään yhtä arvokkaana kuin sairaanhoitajan.

    Mitäköhän ihmettä he oikein opiskelevat yliopistossa vuositolkulla?

    Kirjaston asiakkaana näyttää lähinnä siltä, että he lainaavat kirjoja ja hakevat varauksia hyllystä.

    Anteeksi vaan mutta ihan todella en ymmärrä että mitä niin vaativaa siinä työssä on, että sitä tehdäkseen täytyy olla monivuotinen yliopistotutkinto.

    VastaaPoista
  75. Minä voin, Kuunkuiske, pitää kirjastonhoitajan työtä yhtä arvokkaana kuin sairaanhoitajan. En osaa ajatella niin, että fyysinen ja näkyvä työ olisi millään tavoin arvokkaampaa kuin henkinen, näkymätön työ. Molemmilla on sijansa, molemmissa tarvitaan osaamista, joka ei pintaan näy. Tyyppiesimerkki henkisestä työstä on opettajan työ, josa näkyy ulkopuolisille vain jäävuoren huippu.

    Kirjastonhoitajan työ on toinen esimerkki työstä, josta ulkopuolisen silmään näkyy vain se osa, jossa lainaaja kohtaa virkailijan. Kirjastot eivät kuitenkaan synny eikä niitä ylläpidetä ilman tiettyjä järjestelmiä, jotka kuka tahansa osaisi pykätä kuin valintamyymälän hyllyt - näissäkin vaaditaan muuten osaamista, joka ei asiakkaan silmään näy.

    Kirjastonhoitaja on asiantuntija. Käsittääkseni kirjastonhoitajan opintoihin sisältyy mm. tietopalvelu, informaatiotekniikka ja -tutkimus, kirjallisuus, kirjallisuustiede, yhteiskuntatieteelliset ja atk-alan kokonaisuudet. Täällä on hyvä selvitys kirjastonhoitajan koulutuksesta ja työn laadusta. Kannattaa huomata, että kirjastoissa, kuten vaikkapa päiväkodeissa, on monen koulutustason ihmisiä töissä: harjoittelijoita vailla koulutusta, opiskelijoita, alemman amk-tutkinnon suorittaneita ja sitten päteviä yliopistotutkinnon suorittaneita kirjastonhoitajia.

    Jos ajatellaan, että valintamyymälän myyjillä on nykyään takanaan monesti kolmivuotinen merkonomin tai tradenomin tutkinto, ei kai ole kovin kummallista, että kirjastonhoitajalla on kuuden seitsemän vuoden korkeakoulutus? Uskoisin, että tuo laajuus tulee opintokurssien syvyydestä, laajoista opinnoista.

    Kirjastot eivät pysy ilman kehittämistä ajan tasalla. Niitä varten tarvitaan laajaa erikoisosaamista. Kirjastojen tehtäväkenttä ja merkitys tunttuvat näinä päivinä olevan vain laajenemassa ja kasvamassa arvaamattomiin mittoihin. Siva V:n visio kirjastoista riippumattoman luotettavina ja tärkeinä tiedonjako- ja siirtokeskuksina on täysin mahdollinen, jopa oletettavissa oleva tulevaisuudenkuva.

    VastaaPoista
  76. "Kirjastoasetuksen 1078/1998 4 §:n muuttamisesta annettu valtioneuvoston asetus (1157/2009) tuli voimaan
    1.1.2010.

    4 §
    Kelpoisuusvaatimukset
    Kunnan kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 70 prosentilla tulee olla: (4 §:n 1 momentti)
    1) yliopistossa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60
    opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; (4 §:n 1 momentin 1 kohta)
    2) ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu
    vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; (4 §:n 1
    momentin 2 kohta)
    3) ammatillinen perustutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon
    laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot; taikka (4 §:n 1 momentin 3 kohta)
    4) tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto (4 §:n 1 momentin 4 kohta)

    Kunnan kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 45 prosentilla tulee olla 1 momentin 1 tai 2 kohdassa
    tarkoitettu koulutus. (4 §:n 2 momentti) Kunnan kirjastolaitosta taikka yhtä tai useampaa toimipistettä johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. (4 §:n 3 momentti)"


    Kirjaston väestä 45%:lla on oltava ja onkin korkeakoulututkinto (joko amk tai yliopistotutkinto) sekä informaatiotutkimuksen aineopinnot (= 60 opintopistettä, 30 opintopistettä on perusopinnot). Informaatiotutkimus on monitieteinen tieteenala ja kirjastoalan tutkinto. Opinnoissa paneudutaan mm sisällönkuvailuun, tiedonhakuun ja sen prosesseihin, aineistovalintoihin sekä moniin eettisiin kysymyksiin ja laajasti tiedon organisoitiin liittyviin kysymyksiin.

    Tarkoittaa sitä, että muodollinen pätevyys vaihtelee, riippuen vähän tehtävästä. Kirjastotyössä on paljon sellaista työtä jota asiakas ei näe. Aineistovalinnat, kokoelman hoito- ja kuljetus sekä huoltotehtävät, lainaustoiminta (mm kaukolainat), tiedonhakuun (tietopalvelu) liittyvät tehtävät, kirjavinkkaus, kirjallisuuden sisältöjen tuntemus, ja monia monia muita …

    Erityistason asiantuntijatehtäviä enimmäkseen.

    VastaaPoista
  77. Selasin kirjastonhoitajan keskipalkkoja suhteessa muutamiin muihin ammateihin Palkkavertailu.comissa. Tässä alla muutama varsin hupainen tulos, joista ilmenee, että kirjastonhoitaja on samalla palkkaviivalla putkiasentajan ja varastomiehen kanssa. Mainitut ammattiryhmät tienaavat kaikki keskimäärin 2.300 euroa/kk.

    Enemmän tienaavat mm. sähköasentaja (keskipalkka Helsingissä 5.900 euroa/kk, Iisalmessa 3.500 euroa/kk), painaja, tekninen isännöijä, nuorempi upseeri (3.500), atk-asiantuntija, jyränkuljettaja (2.986), myyntiassistentti ja ohjelmistonkehittäjä (3.700).

    VastaaPoista
  78. Eri ammattiryhmien palkkavertailu on aina vähän pöljän kuuloista. Koulutus on tietysti yksi hyvä peruste monenlaisille asioille.

    Työnantajan paras ystävä on kansamme kateus. Jos Salomo olisi ollut suomalainen, vauva olisi ilman mitään epäilystä halkaistu kahtia, ettei tuo toinen ainakaan sitä saisi.

    Teemu Selänne sanoi joskus hienosti palkkauksestaan, jotenkin että "on tämä ihan älytöntä, mutta ei minulla mitään sitä vastaan ole."

    Olen kuullut että kansainvälisen menestysyrityksen luonut Jorma Lillabacka arvosti firman omistaessaan koulutusta hyvin paljon. Tuskin olisi helikopterinsa ohjaimiin ketä tahansa pystymetsästä ottanut. Kansainväliset neuvottelut hän ilmeisesti hoiti hienosti, vaikkei kai englantia juuri osannut, kansakoulupohjalta kun toimi. Oli sillä kai niissä kirjureina kirjanoppineita.

    70-luvulta muistan tehtaanjohtajan, faijan työnaantajan, joka aina muisti kehua vävypoikaansa, joka on "meitän tiploomi", kuten hän diplomi-insinööriä suvaitsi kutsua.

    "Tulee aika jolloin sanotaan: työmies ei ole palkkaansa ansainnut!" - Siltä tämä nykyaika paljolti vaikuttaa.

    Sailasta, se on kovin sailasta, sanoi kiinalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä palkkavertailusta olen eri mieltä.

      Jos palkat olisivat salaisia, työmiehille maksettaisiin sama palkka kuin ennen minkäänlaisen palkkademokratian tulemista. Ei olisi myöskään ylärajaa johtajien palkoilla ja kädenpuristuksilla. Julkisuus palkoissa on pelkästään hyvä asia.

      Siinä on kyllä vinha perä, että eri ammattien palkkavertailu on kovin tulkinnanvaraista ja vaikeaa, kiinni monenlaisista arvostuksista ja sidoksista.

      On kuitenkin oltava joitain kriteerejä, joiden mukaan palkkoja maksetaan. Yksi näistä on koulutus ja sen kautta saavutettu pätevyys.

      Poista
    2. Johtajien palkoilla ja kädenpuristuksilla ei ole minkäänlaista ylärajaa. Duunari-käsite on minulla ehkä hieman laajempi tai erilainen kuin sdp:llä.

      Alempi toimihenkilö on Johan Lennonia pahoinpidelläkseni "nigger of the world".

      Poista
  79. Jos olisin kansaa hyötymismielessä lipova poliitikko, sanat olisi muotoiltava hyvin tarkkaan. Jos sanoisin: "kolme tonnia kaikille lisää!", siitä vasta älämölö syntyisi: "Mitä! - Saaks tuokin!"

    Jos sanoisin: "Kaikille lisää ansaitun mukaisesti!", ei olisi hyvä sekään.

    Pitäisi sanoa: "kaikille lisää ainakin kolme tonnia, paitsi tietysti niille jotka eivät sitä ansaitse - tärviöiltä ja törpöiltä kansan etujen kusettajilta kolme tonnia pois!"

    VastaaPoista
  80. Kirjastonhoitajista tykkään. Olen vissiin aikaisemminkin kertonut, kun polleana astuin itsepalvelutiskille: "onhan näitä automaatteja käytetty!"

    Hämmennyin kuitenkin totaalisesti, kun se oli sellainen vanerista valmistettu, kirjastokortti piti työntää sellaiseen jiirisahalla sahattuun aukkoon. (Hvnk kaupunginkirjasto ehkä, en myönnä tässä)

    Yksi kirjastonhoitaja riensi hymyillen heti auttamaan minua, naama punaisena myönsin, etten ehkä olisi sittenkään selviytynyt.

    Toisen kerran etsin musiikkiosastolta Repe Helismaan elämäkertaa. Hiki valui, kun etsin ja etsin. - Lopulta kävin kysymässä kirjastovirkailjalta, hän hymyili ja näytti paikan. Hyvin ystävällisesti totesi, ettei elämäkertoja kannata noista nuottihyllyistä etsiä, ne ovat kokonaan muualla, kuten näet.

    Olen minä kai senkin kertonut, että lapsena voitin kaksi kertaa kirjaston tietokilpailun, johon sai vastaukset etsiä kirjoista. En etsinyt, vielä muistan että mm. Nalle Puhin kirjoittajaa kysyttiin.

    Tarzan-kirja oli toinen valitsemani, toinen oli joku NTK.

    Irja Roikonen, Elina Vaaran kaveri, ne minulle ojesni, toisen kerran mentiin hissillä kirjaa hakemaan johonkin kirjaston varastoon, se oli jännää.

    Ai niin, lapsena/nuiorena ollessani vietin kirjastossa jälkeenpäin arvioiden aivan kohtuttoman paljon aikaa. Suomen kuvalehden syntymäpäiväilmoituksista yritin, vähän toisella kymmenellä ollessani, naaman perusteella arvata ammatin. Pikkuhiljaa alkoi lähelle osumaan.

    Vähän myöhemmin laitoimme kirjallisten ystävieni kanssa nastoja tuoleille ja tarkkailimme kauempaa tuloksia, täysin tieteellisin tarkoitusperin. - On se karmeeta katsoa, kun aikuinen mies tai nainen hyppää metrin ilmaan ja karjuu. - Jotkut onnettomat eivät koko nastaa huomanneet, istuivat jotenkin sillä lailla sopivasti.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin lapsityövoimana kirjastossa, kuten olen kertonut, vissiin useastikin. En muista palkasta mitään, kolikkoja ehkä sain. Muovitin ja leimasin kirjoja kirjaston takahuoneessa. Kirjastonhoitaja oli kansakoulunopettaja, yksi Martta, siis oikeasti Martta - ystäväni Martta on toinen henkilö, nimi tietysti muutettu.

      Martalla oli herkullinen tapa lehteillä kirjoja, erikoisesti Raamattua aamunavauksissa. - Nyt luemme psalmin se ja se. Martta kostutti sormensa ja lipaisi auki oikean sivun. Ja sitten tuli niitä viheriöitä niittyjä ja lepoa vähintään kerran viikossa.

      PS Tämä kirjastonhoitajakysymys olikin mielenkiintoinen teema, kiitos Kuunkuiske, siitä versoi vähän jatkoakin, mutta ei siellä tarvitse pysyä asiassa ainakaan kaiken aikaa, jos jollain sanottavaa olisi.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, Riku. En muistanutkaan, että Helismaasta on elämäkerta, mutta nyt varaankin sen saman tien.

      Palkkavertailu.comista jatkan tuolla tuoreella areenalla.

      Poista
    3. Ollos hyvä vaan, Tapsa. Hyvä se elämäkerta on, hieman lyhyesti vain käsittelivät Helismaan omista sanoituksistaan tekemät pornoversiot.

      Aika velikulta, kumminkin.

      Poista
  81. Kapakoissa ovat runoilijat, sieltä löytyvät parhaat sielut.

    VastaaPoista