20.8.2012

Rikos ja raiskaus

Satakunnan Kansassa ja iltapäivälehdissä  oli viikonloppuna lyhyt uutinen, että on ilmoitettu raiskauksesta, ei nyt ihan Raiskalantiellä, vaan  eräällä Raskalantiellä Satakunnassa. 

Uutinen oli lyhyt ja lakoninen, ja perässä oli maininta, jossa pyydettiin Raskalantiellä tapahtuma-aikana ajaneista autoista mahdollisia näköhavaintoja arkisin, maanantaista lähtien. Siis hetkinen, miten niin maanantaista lähtien? Eikö poliisi tee töitä viikonlopulla Satakunnassa? Vai eikö ole tarpeeksi iso rikos, että nuori tyttö raiskataan, häneen kajotaan ja häntä pahoinpidellään ruumiillisesti, harjoitetaan väkivaltaa? 

Pitääkö olla pankkiryöstö, että poliisi lähtee perään, niin kuin tänään uutisissa kuultiin? Helsingissä oli tehty pieni yhden miehen juoksukeikkaryöstö rahalaitokseen, ja uutinen oli peräti televisiossa. Mitä jos siitä pankkiryöstöstä olisikin vain lyhyt uutinen sanomalehdessä - ketä lopulta edes kiinnostaa jonkin kämäisen setelitukun ryöstö? -  ja perässä  olisi vain pyyntö ilmoittaa mahdollisista ryöstöhavainnoista  ylihuomisesta lähtien poliisin puhelimeen?

Tänään lehdessä oli tarkempi kuvaus raiskaustapahtumasta. Se oli käynyt niin, että  miesjoukko oli pysäyttänyt väkisin Raskalantietä skootterimopolla ajaneen  nuoren tytön, kuin kauhuelokuvassa, ja raahannut hänet autonsa, jossa raiskaus oli tapahtunut. Miehiä oli useita. 

Milloinkahan maailmassa päästään siihen, että naisen raiskaus on vakava,  jopa järkyttävä väkivaltarikos, jolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa? Ehkä vasta sitten, kun naiset itse sitä vaativat ja uskaltavat puhua asiasta ja vaatia tekijöille sellaisia tuomiota, jotka etukäteen ajateltuina edes hieman laskevat raiskauksen yrittämistä. Vai olisiko raiskaajilla yksinkertaisesti kusta päässä?

(Kuva Rikos ja rangaistus -näytelmästä)

142 kommenttia:

  1. Minä kannatan tämän kaltaisissa rikoksissa tekijän nimen ja kuvan julkaisemista kaikissa sanomalehdissä.

    Minusta kaikki väkivalta - niin henkinen kuin ruumiillinenkin - on kuvottavaa ja iljettävää. En usko esimerkiksi raiskausrikoksissa "ymmärtämiseen" ja muihin kukkahattutätien konsteihin. Raakalaiselle raakalaisen kohtelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen saanut tarpeekseni rikollisten piiloutumisesta huppuihin ja kaikenlaisesta päänsilityksestä. Ei rikollista tarvitse ymmärtää joka tilanteessa ja aina.

      No, ihan raakuudella en vastaisi, vaan minusta se riittää, että tekijä pannaan selkeään vastuuseen teoistaan.

      Poista
    2. Äijä, älä viitsi käyttää tuollaista seksismiä ja vihaa naisia kohtaan uhkuvaa ilmaisua.

      http://blogisisko.blogspot.fi/2006/05/seksismi-ja-ikrasismia-kieless.html

      Poista
  2. Ei raakuudella, mutta raakalaista voi kohdella raakalaisena. Eristää ei-raakalaisista. Eristyksissä voi yrittää hoitaa terveeksi.

    VastaaPoista
  3. Asiat voi nimetä oikeilla nimillä. Teko on raaka, ihminen joka siihen pystyy, on raakalainen. Se ei muutu muuksi, vaikka henkilö olisi taustaltaan "kunnollinen ja hyvä perheenisä". Niinhän ne monesti ovat.

    Kannattaa huomata, että suurin osa miehistä ei raiskaa, ei edes pysty siihen. Tätä taustaa vasten se, joka pystyy, on tosiaan raakalainen.

    VastaaPoista
  4. "Milloinkahan maailmassa päästään siihen, että naisen raiskaus on vakava, jopa järkyttävä väkivaltarikos"

    Olemme päässet siihen.

    Rikolliset saavat tuomiot teoistaan. Rangaistusskaalat ovat vaikea asia, jos "kansan oikeustaju" ratkaisisi, pullavaras ja auton naarmuttaja saisivat elinkautisen tai kuolemantuomion.

    Raiskaus on vakava rikos.

    VastaaPoista
  5. No, mielestäni emme ole päässeet siihen, että raiskaus on vakava rikos, jos poliisi ei tutki lauantaina sattunutta raiskausta ennen maanantaita, mutta tutkii heti samalla tunnilla sattuneen pikkuisen pankkiryöstön.

    VastaaPoista
  6. Lisään vielä, että en usko, että olen tässä ajamassa kansan oikeustajua käytännöksi. Haluan lähinnä rinnastaa poliisin tavat tutkia erilaisia rikoksia. Minusta veretön pankkiryöstö ei ole kovin paha rikos verrattuna väkivaltaan, raiskaukseen.

    VastaaPoista
  7. Tuossa saattaa olla kysymys poliisitoiminnan supistamisesta, jota keskittämiseksi sanotaan. Syrjäseudut, jollaisiksi katsotaan koko Suomi, lukuunottamatta pääkaupunkiseutua, saa hieman huonompaa palvelua.

    Lapissa kuuluu poliisi tulevan kolmen päivän päästä, jos kyseessä on tappo tai murha, raiskauksiin ehditään neljässä päivässä. Muut rikokset käsitellään postitse tai seuraavan kalenterikuukauden päätyttyä. - Vähäisintäkään rikosta ei kuitenkaan jätetä tutkimatta, ne hoitaa poliisikoira Jeppe, jos muilta kiireiltään kerkiää.

    Olen ymmärtänyt, että poliisin rahalliset ja muut voimavarat on keskittyneet poliisihallitukseen, jota Jyrki Virolainen nimitti Paateron palatsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisitoimen säästöjutuista varmaan on kyse.

      On silti uskomatonta, että noin vakavassa rikoksessa, jossa miesjoukko käy väkisin nuoren tytön päälle, asia lepää poliisin pöydällä viikonlopun yli resurssien puutteessa.

      Pankkiryöstöissä täälläkin poliisi toimii kyllä heti. Kerran minut ohitti poliiauto pillit soiden huimaa ylinopeutta ajaen. Kotona sitten luin lehdestä, että Hinnerjoella oli juuri ryöstetty kyläpankista jokunen setelitukku. Hinnerjoelle se ohitus tapahtui.

      Poista
  8. Sikälikin tuo raiskaustapaus ( sivistyssanakirjan mukaan turmella, tärvellä, haaskata) on merkityksellinen että se tapahtui ehkä tuon vaijereissa roikkuvan "työn sankarin" silmien alla.

    Henkilökohtaista tuohtumusta ehkä vähän lieventää se tosiseikka että viisikymppiset naiset harvemmin ovat nuorten miesten kohteena. Enkä ollenkaan halua vähätellä raiskausta pahoinpitelynä, niin kuin sivistyssanakirja sukupuoliyhteyteen pakottamisen määrittelee.

    VastaaPoista
  9. Uskomatonta ja kylmäävää tuo asenteesi, jossa selität raiskaus-sanan "turmelemisella".

    Raiskauksen turmelupuoli on enimmäkseen myytti, jonka ei pitäisi päteä enää läntisissä kulttuureissa. Naisen arvo ei ole alapäässä, kuten joissain kulttuureissa saattaa olla.

    Vakavaksi ja likaiseksi asian tekee henkinen ja ruumiillinen väkivalta, jota tekoon liittyy, toisen pahoinpitely, toisen intimiteettiin kajoaminen. Harva raiskaus onnistuu siististi ja ruhjeitta, ilman veren vuotamista ja lyöntejä, ilman jälkeenjäävää ahdistusta ja pitkäaikaista pelkoa.

    VastaaPoista
  10. Rikoslain mukaan raiskauksesta tuomitaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa. Vähättelyä kirjoituksessani toi esiin vain raiskaus sanan synonyymit, en minä.



    Minuakin kylmää, ajatuskin, miessuhteiden kyynistämästä itseriittoisesta naisesta. Naisesta, joka näkee Aino triptyykin esittämän kuvankin sukupuoliroolien karikatyyrinä, kuvana hyökkäävästä miehestä ja pakenevasta naisesta.

    Raiskaus on siitä poikkeava vihan ja väkivallan ilmaus että molemmat osapuolet kokevat häpeää. Oleellista muutosta asiaan ei saada vain rangaistuksia koventamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymilla näyttää olevan kansalliseepos lukematta.

      Ainohan pakeni Väinöä! Hukuttautui kuultuaan joutuvansa vanhan Väinämöisen vaimoksi, neljännessä runossa. Viidennessä runossa Väinämöinen kalastelee Ainoa vedestä ylös. Saaliksi tulee kuitenkin vain outo kala, joka karkaa Väinämöisen kynsistä ja kertoo olleensa Aino.

      Poista
    2. Sinulta taisi jäädä lukemasi ymmärtämättä.

      Tuossahan kerroin tuon feministiänkyrän tulkinnasta, en omastani.

      Poista
    3. Eihän se ollut tulkinta, hyvä Anonyymi, vaan Kalevalan tapauksen suoraa referointia. Aino pakeni Väinöä ja hukuttautui. Sitähän triptyykin keskimmäinen kuva esittää.

      Mikä tuossa on tulkintaa? Niin lukee Kalevalassa, niin lukee vaikkapa Wikipedian Aino-osuudessa, niin lukee kaikkialla. Ei kirjan referointi ole tulkintaa.

      Poista
    4. Hoh hoijaa!

      Nyt rupeaa oikeasti kylmäämään.

      Poista
    5. On syytäkin, karmea oli Ainon kohtalo.

      ". Aino kuitenkin kauhistuu kuullessaan joutuvansa vanhan miehen vaimoksi ja hukuttautuu neljännessä runossa. Viidennessä runossa Väinämöinen yrittää kalastaa Ainoa, mutta saa saaliikseen vain erikoisen kalan. Hän yrittää paloitella kalan ruoakseen, mutta se hyppää veteen ja kertoo olleensa Aino."

      Lähde: Aino, Wikipedia, http://fi.wikipedia.org/wiki/Aino

      Poista
    6. Tämä ei ehkä ole enää koomista vaan . . . tragikoomista.

      Anna mun kaikki kestää!

      Poista
    7. En oikein pysynyt kärryillä siitä, miten anonyymi näkee "feminismiänkyröinnin" ja raiskaamisen yhteyden. Feminismin tarkoitus on käsittääkseni purkaa vanhoja käsityksiä sukupuolirooleista ja sukupuolten "automaattisesta" asemasta yhteiskunnassa.

      Jos naisen raiskaaminen on tämän "tärvelemistä", edustaa tämä ajatus selvästi vanhanaikaista käsitystä neitsytvaimoista ja naisen paikasta nyrkin ja hellan välissä, noin hiukkasen kärjistääkseni.

      Mielestäni raiskaamisessa ei ole mitään erityisen koomista. Uskoisin, että väkivallanteon uhrista olisi erityisen nastaa päästä välittömästi kertomaan kokemuksestaan sen sijaan että asia käsitellään rutiininomiasesti, kunhan joudetaan, muiden vähäpätösten rikosten tapaan arkisin kello 8-18.

      Raiskaus ei varmasti lähde uhrin mielestä koskaan, eikä asiaa varmasti paranna (mahdollinen) kokemus siitä, että se on yhteiskunnan mielestä täysin yhdentekevää.

      Poista
  11. Jos mies ei saa naista kuin raiskaamalla ja väkisin, ei hän ole mies ollenkaan. Kekkelit pois vaan. Vähintään raiskaajien naama lehtiin ja hormonihoito pakolliseksi. Sittten, kun ovat ensin istuneet vedellä ja leivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäköön kekkelinsä, että jotain näprättävää miehellä on. Muutoin kannatan vettä ja leipää ja naamaa lehteen.

      Poista
    2. Pakko ja väkivalta eivät ole ratkaisuja. Junttiuden ja stereotyyppisten mallien hävittäminen ja tasa-arvon ja järjenkäytön opettaminen ovat. Mielellään jo siinä iässä, kun kölvi oppii sanomaan ekaa kertaa "vittu".

      Poista
  12. En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta eräästä rangaistuksesta, vaikkei sillä ole mitään tekemistä raiskuun kanssa.

    Nimittäin olette ehkä lukeneet tänään lehdistä, että muuan rehtori on pannut tupakoinnista kiinni jääneet koulun jälkeen kirjoittamaan tutkielmaa tupakasta. Nyt hän on saanut huomautuksen apulaisoikeuskanslerilta, koska rangaistus on lainvastainen.

    Toinen opettaja oli pyytänyt 15-vuotiaalta oppilaalta tupakit pois, koska tämä tupakoi koulussa. Oppilas kieltäytyi antamasta. Myöhemmin lapsen vanhempi soitti kouluun ja haukkui opettajan, jolla ei hänen mielestään ollut oikeuttta ottaa oppilaan tupakoita pois. Hän oli vielä ihmetellyt, että onko opettaja tyhmä, kun ei tiedä, kuinka paljon tupakat maksavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertomasi rehtorin "lainvastaiselle" rangaistukselle ja tupakit pois ottaneelle opettajalle pitää kummallekin nostaa hattua. He todella välittivät oppilaistaan ja halusivat heidän parastaan.

      Poista
  13. Näin Kamerunissa.

    Raiskauksia yritetään välttää litistämällä nupuillaan olevat tyttöjen rinnat polttavan kuumilla kivillä. Toimenpiteen uskotaan viivästyttävän rintojen kasvua ja näin ollen naisellisten piirteiden esille pääsyä. 25 % 9 - 12 vuotiaista tytöistä joutuvat äitiensä antaman "hoidon" kohteeksi.

    VastaaPoista


  14. Varhaiskulttuureissa ja niiden jälkeläiskulttuureissa on ollut tapana venyttää yhtä lailla naisten kuin miestenkin korvalehtiä, huulia, ja muita ulokkeita. Kieliä halkaistaan edelleenkin, mutta näillä on oma funktionsa, ne eivät ole tahallista eivätkä funktiotonta väkivaltaa, kuten raiskaukset tai tyttöjen riistämiset vanhusten vaimoiksi.

    VastaaPoista
  15. Onhan sitä aiemminkin kauhisteltu, täälläkin, minäkin, että miksi meillä Suomessa suhtaudutaan omaisuusrikoksiin paljon ankarammin kuin väkivaltarikoksiin. Jos salakuljetat tupakkaa, niin häkki heilahtaa aina muutamaksi vuodeksi, mutta jos potkit toisen aivoinvalidiksi, niin selviät hyvässä lykyssä sakoilla.

    Onneksi joukkoraiskaukset ovat meillä aika harvinaisia, etupäässä ulkomaalaitsen tekemiä (median mukaan). Tässä tapauksessa tekijät olivat median mukaan suomalaisia, joka tarkoittanee valkoihoisia kantasuomalaisia (muutenhan termi "suomalainen" ei kerro mitään).

    Poliisilla vaikuttaa todella homma karanneen pahasti lapasesta. Toisaalta saamme lukea, kuinka poliisi itkee resurssipulaa, mutta silti tutkii oma-aloitteisesti jonkin persuedustajan fb-kommentteja ja nostaa niistä naurettavan syytteen. Toisaalta sitten raiskaajat saavat kulkea vapaana, kun kaikkeen ei voi revetä.

    Vikaa on kyllä naisissakin. En ymmärrä vaatimusta, että jokainen raiskaus on samanarvoinen, yhtä paha rikos.

    Minusta sitä raiskausta, jossa Arska ja Ritu ryypiskelevät ja paneskelevat läpi yön ja jossa aamulla Ritu sanoo "ei", mutta Arska vaan panee vielä kerran, ei voi verratakaan tähän Raskalantien joukkoraiskaukseen.




    VastaaPoista
  16. Julian Assangea ei syytetä enää raiskauksesta vaan yllätys, yllätys, yllätysseksistä. Se on useimmin naisten harrastama tapa, jätetään luvattu ehkäisy tarkoituksellisesti hoitamatta.

    VastaaPoista
  17. Hämmentävä tuo määritelmä, että raiskaukseksi katsotaan teko, jossa käytetään tai uhataan käyttää väkivaltaa. Puskasta hyökkäävän raiskaajan, joka raahaa uhrinsa pusikkoon, ei tarvinne edes uhata väkivallalla, koska uhri on muutenkin kauhusta kankeana. Eli tuon määritelmän mukaan kyseessä ei olisikaan raiskaus.

    Valtaosa raiskauksista tapahtuu neljän seinän sisällä ennestään tuttujen kesken, mutta sehän ei liity tähän.

    Helsingin pankkiryöstäjä mainittiin suomalaiseksi. Ihan hyvä lisäys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen saatiin heti kiinni, raiskaajista taas ei ole muuta tietoa kuin että Sastamalan suuntaan häipyivät viininpunaisella sedanilla. Poliisi vissiin odottelee vihjeitä.

      Kyllä se aiemmin kertomani minun päälleni hyökkäys luokiteltiin väkivallaksi ja raiskauksen yritykseksi. Mies kävi yllättäen kimppuuni ja alkoi raahata lähiön metsään. Olin erehtynyt hymyilemään hänelle bussipysäkillä bussista noustuamme.

      Poista
    2. "Suomalainen" - eikän se kerro mitään muuta kuin sen, että henkilö asuu tai on asunut Suomessa. Hän voi olla somali, kurdi, arabi, venäläinen, virolainen, kiinalainen, jopa savolainen.

      Poista
  18. En minä Arskan ja Ritun yönylisestä paneskelusta ja ryypiskelystä ja aamuisista raiskaussyytöksistä hätkähtäisikään. Korkeintaan tarinan kirjoittaisin.

    Aihe onkin varsin kaurismäkeläinen, kahden syrjäytyneen kohtaaminen, hetken hurma ja unohdus ja kaatavan maanantaiaamun koittaminen räntäisessä hämärässä, Hinnerjoen puukerrostalon toisessa kerroksessa (alakerrassa Ritvas Place, Drink & Caraoke Bar). Se vaan, että kaurismäkeläisessä tarinassa ei harjoiteta väkivaltaa, ei nosteta raiskaussyytteitä, tai jos raiskauksen tapaista olisi, naiset tyytyisivät kohtaloonsa tyynin kasvoin.

    Tässä joukkoraiskauksessa on mielestäni kyse vähän muustakin kuin yhdestä pikku raiskauksesta. Nuoren tytön skootterin pysäyttäminen lennosta on jo törkeää vapaudenriistoa, uhkaamista ja pakottamista, ja sitten se uhrin raahaaminen miesporukalla autoon ja itse raiskausväkivalta. Miehethän olivat jo kolmikymppisiä, ja tyttö skootteri-iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta aina kun joku taho yrittää esittää, että raiskauksia on erilaisia ja eriasteisia, nousee viherpunainen feministijulkkiskööri esittämään vastalauseensa: jokainen raiskaus on yhtä paha.

      Tai ainakin tällaisen käsityksen olen saanut mediasta. Toivottavasti olen väärässä.

      Sen sijaan sen mukaan, mitä olen lukenut Assangen tapauksesta, se ei ole raiskaus lainkaan. Molempien kanssa Assange oli, median mukaan, harrastanut seksiä yhteisymmärryksessä läpi yön. Jos viimeinen varvi on aamu-unessa tai ilman kortsua, se ei ole raiskaus. Se on jotain muuta. Termin väärinkäyttö vain vahingoittaa oikeita raiskauksen uhreja.

      Jos skootteritytön tapaus on totta (vrt. Katja Kettu), niin tekijöille pitäisi antaa vähintään 10 vuotta.

      Poista
  19. Se, että antaa kokemattomien opiskelijapoikien "jortikoille" kielikylpyjä voi pitää aika sukupuolisensitiivisenä ja stereotypioita romuttavana, jopa pedagogiikkaan liittyvänä, eheää minuutta ruokkivana kasvatystyönä.

    VastaaPoista
  20. Aika outo vertaus rinnastaa raiskaus pankkiryöstöön ja sen selvittämiseen.

    Pankkiryöstön ilmianto tapahtuu lähes välittömästi. Raiskaustapauksissa on tyypillistä että rikosilmoitus tehdään vasta vuorokausien kuluttua. Poliisia on nimenomaan syytetty liian hyökkäävästä ja kiirehtivästä tutkintamenettelystä jossa henkilökohtaisen luottamuksen kasvulle ei anneta riittävästi aikaa ja tukea.

    Raiskaukset ovat usein aika vaikeasti todistettavia rikoksia mikä ilmenee siinä että tuntemattoman miehen suorittamana se johtaa aniharhoin syytteesee. Eikä vika ole edes poliisin haluttomuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ilmoitus tehtiin pikaisesti, koska uutisissa esiintyi muoto "Nuori nainen on kertonut poliisille, että hänet raiskattiin - - - Raskalantiellä eilen iltapäivällä." Uutinen oli siis jo seuraavana päivänä julkisuudessa.

      Luepas nyt hieman tarkemmin Anonyymi, ennen kuin arvostelet. En ole rinnastanut pankkiryöstöä ja raiskausta toisiinsa, vaan poliisin menetelmät, kun sattuu a) pankkiryöstö, pienikin tai b) raiskaus, iskokin. Puhun nimenomaan poliisin suhtautumisesta eri rikoksiin, tai ainakin se on tarkoitus.

      Poista
    2. Ja tämä poliisin suhtautumistapa siksi, että uutiset olivat samaan aikaan mediassa.

      Poista
  21. Joo, on noissa raiskaustuomioissa hyvinkin omituisia ratkaisuja.
    Eräässäkin tapauksessa tekijä sai lievän tuomion perusteena raiskauksen lyhyt kesto.

    Mies oli tunkeutunut naisen asuntoon tämän poissa ollessa ja hyökännyt pahaa aavistamattoman kotiinpalaajan kimppuun.
    Minusta tuollainen teko on tehty erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Uhri joutuu palaamaan rikospaikalle aina avatessaan kotinsa(vaikka muuttaisi pois) oven.
    Siihen verrattuna puhuminen raiskauksen lyhyestä kestosta on sairasta.

    t. Samuli

    VastaaPoista
  22. Olen törmännyt myös termiin "lievä raiskaus". Vaan lyhyt raiskaus on kaikkein hupaisin nimitys, jos nyt vakavasta asiasta voi noin sanoa. Kyllä se on aina hirveä kokemus, vielä pahempi kuin satunnainen hakatuksi tuleminen.

    Tuntuu oudolta, että raiskaus on asia, joka selvästi mieluummin halutaan vaieta kuoliaaksi. Siitä ei edes oikein uskalleta puhua. Onkohan naisillakin sellainen ajatus, että raiskaus on kuitenkin vähän oma syytä? Ja että on nipotusta vaahdota asiasta, joka ei kuulu naisille?

    Oikeastihan kaikennäköisiä ja kaikenikäisiä naisia raiskataan, vanhuksiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan ylempänä aloittamaani.

      Voiko Assangen tekemää raiskausta ja tämän miesjoukon tekemää raiskausta verrata?

      Oikeudessa nimellä "raiskaus" kulkevia rikoksia on erilaisia ja eriasteisia, miksei sitä voisi myöntää? Minusta tällaisesta termien käytöstä kärsii vain oikean raiskauksen uhri.

      Poista
    2. En tunne Assangen väitettyä raiskausta ollenkaan, tiedän vain, että häntä syytetään kai suojaamattomasta seksistä tms. suojavälineen rikkoutumisesta. Tarvitaan tarkempaa tietoa.

      Mutta tällä ohuella tiedolla tuntuu siltä, että tapaukset ovat erilaisia, ja tämä suomalainen tapaus pitää sisällään yllättävän päälle hyökkäämisen, vapauden riiston, voimakkaan ylivallan uhriin nähden ja sitten hännänhuippuna tietysti raiskauksen.

      Poista
  23. Tunti sitten sohvallani istui nainen, joka kertoi tulleensa raiskatuksi viisivuotiaana.

    Olemme tunteneet useamman vuoden ja vasta nyt kuulin tapahtuneesta.

    Minusta ei ole mikään ihme, että naiset vaikenevat raiskauskokemuksistaan.

    Mahtaa se olla niin traumaattinen tapahtuma, että ei siitä halua kertoa kuin harvoille ja valituille. Ei siihen tarvitse liittyä ajatusta, että se on omaa syytä.

    En ymmärrä mitä lause "on nipotusta vaahdota asiasta, joka ei kuulu naisille" tarkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, Kuunkuiske, mutta en tarkoittanutkaan raiskatun omaa salailua ja häpeää. Se on enemmän kuin ymmärrettävää.

      Tarkoitin meidän muiden vaikenemista. Hirveästi emme nosta metakkaa, vaikka sisariamme raiskataan. En edes uskalla ajatella muslimimaiden naisraiskauksia, joissa nainen on raiskattuna muka häpäissyt perheensä ja ansaitsee hylkäyksen tai kuoleman. Tämmöisen ajatteleminen aiheuttaa turhautunutta raivoa. Raiskaaja saa jatkaa vapaana, toinen menettää elämänsä, kun hänet raiskataan ja ajetaan maanpakoon.

      Länsimaissakaan raiskauksista ei kovasti puhuta. Raiskattuja ei puolusteta tarpeeksi.

      Poista
  24. Tuo on tärkeä lause, ja sitä kannattaa itsekunkin kohdaltaan pohtia:" Tarkoitin meidän muitten vaikenemista." Miksi en puhu, jos tiedän? Tarvitaan lisää Iineksen kaltaisia ihmisiä, jotka puhuvat, lisää raiskattujen sisaria, veljiä, isiä, äitejä, tuttavia jne., jotka jaksavat puhua siitä, että raiskaus on rikos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna! Joskus tuntuu, että raiskauksista puhuminen koetaan nipottamisena ja että sitä harrastavat vain piinkovat feministit. Miehet saattavat ajatella, että jos nainen puhuu raiskauksista, hän on seksikielteinen ihminen ja vähän uskovainen.

      Luulisin, ett5ä raiskauksista puhuu nimenomaan se, joka suhtautuu myönteisesti seksiin ja kykenee tuntemaan lämpimästi silläkin saralla. Ihmiset ovat joskus uskomattoman ennakkoluuloisia ja piintyneitä käsityksiinsä!

      Poista
    2. Lisään vielä, että suvaitsevaisen aikamme suuri tabu ovat muslimimaiden naisraiskaukset ja naisten alistamiset. Niistä varsinkaan ei saa edes puhua, vaan mieluummin sanotaan niin, että naiset ovat vapaaehtoisesti osansa valinneet. Kissan viikset. Sitä tottuu pitämään tikunnokkaakin mukavana istuimena, jos ei muuta ole tarjolla.

      Poista
  25. Mielestäni raiskaus on lievempi rikos kuin toisen tappaminen. En käsitä, mitä muuta meteliä tähän tosiasiaan pitäisi liittää?

    (Tappaminen on lopullisempaa.)

    Ajatelkaa, ite.


    Ps. En väitä että "raiskaus on lievä rikos". En. Enkä väitä että pedofiilit kaipaavat ymmärrystämme: että he ovat vain ihmisiä, hekin. (Koska jos ajattelisin noin, tappaisin kenet tahansa, lähimmäisenikin, ja se olisi väärin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikis, mikis, tämä kommentti saa minut huokaamaan voimattomasti. Ruma on raadeltava hajalle, jotta kauneus täydellisnä sen mullasta voi itää. Näinhän on tehnyt esimerkiksi työväenluokka taistellessaan oikeuksiensa puolesta, ja sitä ei kukaan syytä metelistä.

      Kyseessä ei ole vain jokin kikkelin vieminen pimpsaan ja vastentahtoisen naisen kitinä pimpsastaan.

      Väitän, että jokainen nainen, jota raiskataan, pelkää henkensä puolesta. Esimerkiksi tuo tyttö, jonka miesjoukko Raskalantiellä raastoi skootterinsa päältä, ei taatusti ajatellut turmeltumistaan ja oikeutta pimpsaansa, vaan pelkäsi henkensä puolesta ja oli kauhupaniikissa.

      Poista
    2. PS Tietenkin tappaminen on rikoksista kauhein. Mutta en tässä hyt haluakaan ajatella asiaa niin, että pahasta teosta tulee rangaista lujaa. Ei, vaan jos rangaistus on tarpeeksi kova, se estää suuren osan rikoksista.

      Eniten minua ajatteluttaa se, mitä raiskaajan päässä liikkuu. Mitä hän ajattelee naisesta? Onko hän aina jonkinasteinen psykopaatti, koska ei tunne empatiaa eikä osaa eläytyä uhrinsa asemaan? Ainakin se mies, joka minut yritti raiskata, oli tyhjäkatseinen, ikään kuin hän en päässään ei olisi ollut mitään sisällä. Hän toimi kuin kone.

      Poista
  26. Ei pitäisi avata suutaan raiskauksesta, seksuaalisesta väkivallasta, ellei kykene käsittämään sitä miten tuhoisa teko se on. Siihen nähden rangaistukset ovat aivan liian lieviä.

    Mutta miten seksuaalista väkivaltaa käyttävän saa muuttamaan toimintaansa, se lienee aika vaikeata kun raiskaajan saaminen rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan on ollut aika vaikeata.

    Rangaistuksien antaminen on hieman muuttunut, ainakin Suomessa, olen sellaista kuullut ja lukenutkin että on alettu antaa kovempia tuomioita. Naisia on enemmän jakelemassa rangaistuksia ja yleisinä syyttäjinä (nehän ovat yl.syyttäjän alaisia rikoksia).


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa puhua?

      Raiskauksesta syyttäminen on myös tappava ase.

      Toisin kuin arvelin, Assangea ei salamurhattu, ajat ovat muuttuneet.

      Poista
    2. Riku,

      miksi näitä raiskauskeskusteluja niin usein yritetään vesittää sillä, että on myös turhia raiskaussyytöksiä? Se tuntuu jotenkin siltä, että vedetään mattoa jalkojen alta ennen kuin on edes kunnolla asian ytimessä.

      Kaikista rikoksista on vääriäkin syytöksiä, murhastakin on tuomittu syyttömiä, homoja on ammuttu ja se on kauheaa.

      Lienee kuitenkin tosiasia, että enemmän meillä on ilmoittamattomia raiskauksia kuin väärin syytettyjä raiskaajia.

      Poista
  27. Kyllä käsitän.

    Ja kyllä sen käsittävät muutkin. Esimerkiksi vankiloissa muut vangit eivät heitä "silkkihansikkoin" käsittele. Raiskaajat ovat - niin kun oikein onkin - paarialuokkaa.

    VastaaPoista
  28. Tietenkin on tärkeää puhua asioista, joita pitää muuttaa. Se itsessään ei riitä. Muuten se jää yhtä ontoksi kuin maailman kauheuksien päivitteleminen uutisten katsomisen jälkeen. Omatuntoaanko siinä puhdistaa, kun osallistuu kollektiiviseen päivittelemiseen?

    Teot - pienetkin - päihittävät sanat kuusi nolla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitkä ne teot voisivat olla?

      Niitä tekoja odotellessa asioita voi nostaa pramille, kuten esimerkiksi TV2 tänään tekee dokumentisssaan 10 miljoonasta alaikäisestä tytöstä, jotka naitetaan lapsina esimerkiksi Intiassa ja Bangladeshissä.

      Poista
    2. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että voisi ottaa selvää - en tiedä että mistä - että annetaanko raiskauksen kokeneille naisille tarvittava määrä jälkihoitoa. Jos sellaista ei resurssien puutteessa ole, voisi järjestää esim. konsertin alkusysäykseksi, jolla kerättäisiin varoja ko. tarkoitukseen.

      Toinen olisi kerätä nimilistaa, jonka allekirjoittaneet vaatisivat raiskaajille kovempia rangaistuksia.

      Sitten on vielä se iso kakku, että miten vaikuttaa lapsiavioliittoihin. Huh. Menee yli potentiaalin.

      Poista
  29. Ja milloin käsitetään se asia, että raiskauksista puhuminen ei ole feministien salahyökkäys miessukukuntaa vastaan eikä miesvihaa. Luonto vain on järjestänyt niin, että mies on fyysisesti vahvempi.

    VastaaPoista
  30. Aika puusilmäistä on arvuutella ymmärtävätkö kaikki että raiskaus on Suomessa rikos.


    "Kaikista elävistä ja arvostelukykyisystä olennoista
    me naiset olemme onnettomimpia.
    Ensinnäkin , hyvinvoinnin vuoksi mies ostaa meidät
    ja saa hallita ruumistamme, ja ilman miestä on vielä pahempaa.
    Ja nyt vakava kysymys on saammeko
    hyvän vai pahan miehen; sillä ei ole naiselle helppoa paeta
    eikä kieltäytyä avioliitosta."


    Matriarkkamainen, etten sanoisi matruunamainen ettei opa "ruunamainen", holhoaminen kanssasisariensa puolesta ei ole juurikaan tuonut helpotusta siihen etteivätkö naiset yhä satsaisi niihin resursseihinsa joilla päästäisiin "hyviin naimisiin", taloudellisen vallan äärelle.

    Vaikka kuinka käsimättömänä ja siihen oikeutettuina haluaisimme länsimaistaa koko maapallon Breivikin tapaan niin meidän kaikkien on tyytyminen rauhanomaisempaan taisteluun osallisuudesta kulutukseen, etenemismahdollisuuksiin, sosiaaliseen statukseen, tyydyttäviin tuloihin tai poliittiseen valtaan.

    Globaalin taloudellisen vallan vastaisina bunkkereina ovat enää uskonnot ja kulttuurit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Euripideen ajalta tuo sitaatti. Mielenkiintoista. Minna Canthiltakin olisi löytynyt vähän tuoreempaa samantyylistä mietelmää, samoin Maria Jotunilta.

      Holhoaminen on olkiukkoväite, armas anonyymi. Sille et voi perustaa jatkoajatustasi, ennen kuin kerrot esimerkin, mitä pidät holhoamisena. Eihän sekään kai ollut holhoamista, kun työväen esitaistelijat johtivat kansan pois sorron yöstä? Vai?

      Poista
  31. Jos miehet - ymmärtäkää nyt se, hyvät vankilatoverittareni - saisivat päättää, raiskaajat tapettaisiin selleihinsä.

    Ja pedofiilit nuijittaisiin kiduttamalla hengiltä. (Joka minun moraalini kannalta - koska vältän väkivaltaa - olisi ambivalenttia. Mutta ei surullista.)

    Kuvittelen, oikeasti, tietäväni mistä raiskaudessa on kyse. (Tai tietysti voi olla että kuvittelen väärin.) Voi, voi!

    VastaaPoista
  32. Kysyn tämän provosoivan kysymykseni taas kerran:

    Miksi meillä kaikki poliitikot ja julkut vaativat nollatoleranssia rasismille, mutta eivät raiskauksille?

    Miksi poliisi tuhlaa vähiä resurssejaan ajatusrikollisiin eikä raiskausrikollisiin?

    Tämä on yhteiskunnan valinta, samoin kuin lievät tuomiotkin (vankilahan ei paranna ketään yms), joten katsokaa ketä äänestätte. Vaatikaa edustajanne tilille.

    VastaaPoista
  33. Mikis, uskon helposti tuon, että pedofiilit ja naisraiskaajat ovat heikoilla vankiloissa. Ei siinä ole mitään uutta eikä kummallista.

    Sen sijaan siinä on, että pieksäjät haluavat syyllistyä juuri samaan kuin raiskaajatkin, väkivaltaan toisen ruumista ja sielua kohtaan. Ei siinä nähdäkseni ole merkittävää eroa, repiikö pimpsaa vai päätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan olekaan. Sitä minä ajattelinkin kun vertasin raiskausta tappoon. Mutta raiskattu ei aina kuole, tapettu kuolee aina. (Tiedän, että raiskattu voi kuolla henkisesti loppu iäkseen. Joka voi olla - kyllä minä tämän tajuan - kamalampi kohtalo.)

      joopa, joo

      Ps. ja juu. ei saa pedofiilejäkään liikaa syyllistää! heitä päin vastoin pitää kouluttaa ja ymmärtää, ja opettaa vankilan verstaassa, tai terapiatunneilla, miten vieteriukkoja kasataan pieneen laatikkoon. josta ne pompahtavat. ja ilahduttavat yhä uusia, ja uusia pienokaisia.

      niinpä, niin

      Poista
    2. Et suinkaan mikis nyt tarkoita, että pedofiilejä tulee eheyttää? Eihän homojakaan voi eheyttää? Miksi me muuten hyväksymme homot sukupuolisesti poikkeavina mutta emme pedofiilejä?

      Mikä ero muuten on a) homolla b) pedofiilillä c) raiskaajalla? Mikä näistä on a) hyväksyttävää b) synnynnäistä c) kieroonkasvamista, joka paranee eheyttämisellä?

      Poista
    3. Homoilu on kahden ihmisen välistä kanssakäymistä; en ymmärrä alkuunkaan miksi siitä tässä yhteydessä pitäisi puhua? Miten se muka eroaa heteroseksistä?

      Pedofilismi taas on toisen ihmisen (tulevan) elämän tuhoamista. Miksi tätä kysyt?

      Raiskaus on (mielestäni) väkivallanteko. Se sattuu, myös psyykkisesti, ja voi vaikuttaa (tulevaan) elämään. Mutta niinhän moni muukin juttu.

      Ps. Kerran eräältä ystävältäni (hän on teatteriohjaaja) iskettiin öisen Helsingin nakkikioskijonossa 12 hammasta pois suusta. Arvaa, saatuiko häneen?

      Ekä häntä, ei, siis raiskattu.

      Poista
    4. Ei mitenkään, mikis, älä hermostu, homoilu ei eroa ainakaan minun käsitykseni mukaan mitenkään heteroseksistä. Samanlainen voimakas vietti se on molemmilla.

      Yritin herättää kärkevillä kysymyksilläni jokusta älypäätä miettimään, voisiko pedofilia olla myös sellainen samanlainen voimakas sukupuolisuunta. Pedofiilejahan on ollut aina, eikä se näytä olevan eheytettävissä, kuten ei homouskaan.

      Haluan kysyä, että milloin jokin seksuaalinen suunta on luonnollista sukupuolisuutta, milloin se muuttuu rikokseksi.

      Pedofilian kautta päästään raiskaamiseen. Pedofiilihän raiskaa aina. Tätä kautta tullaan muihin raiskauksiin. Voisiko raiskauskin, toistuessaan, olla poikkeva sukupuolinen suunta?

      Nämä ovat filosofisia pohdiskeluja, ystävät hyvät, älkää suotta närkästykö, eivät nämä ole minun mielipiteitäni.

      Poista
    5. " ... Haluan kysyä, että milloin jokin seksuaalinen suunta on luonnollista sukupuolisuutta, milloin se muuttuu rikokseksi. "....

      Silloin, kun toiselle tehdään pahaa.

      Ps. Enkä nyt puhu Sado-Masokismia vastaan. Siinähän toiselle tehdään hyvää, kun tehdään pahaa, ja toisin päin.

      Minusta on ihan sama - jos niin sovitaan - mitä ihmiset toisilleen tekevät. (Kaikki muutkin asiat me sovitaan keskenämme, kuten kirjaimet, kellonaika ja värit, muun muossa. Kaikki abstraktiot ovat sovittuja juttuja.)

      Mutta ei ihmisiä saa pidellä pahoin!

      Poista
    6. Eli seksuaalinen suuntautuminen voi sinänsä olla rikollista, kuten pedofilia?

      Me ihmisethän määrittelemme, mikä on pahaa, ja näin puolestamme teemme pahaa niille, jotka ovat sattuneet syntymään pedofiileiksi. Tässä on jokin solmu, joka ei tunnu nyt avautuvan. Mitä pahaa pedofiili on tehynyt kun on sattunut syntymään pedofiiliksi?

      Minua kiinnostaa tuo ajatus, että seksuaalinen suuntautuminen, siis luonnollinen ja synnynnäinen olotila, voi olla myös paha. Ihmisellä kun on taipumus ajatella, että paha on luonnotonta, hyvä luonnollista.

      Poista
    7. Niin, ei (ainakaan minulla) minulla ole mitään sitä vastaan että pedofiili fiilistelee mielikuviensa kanssa ja vetää käteen. Se on ihan O.K. Mutta minusta se on väärin - en tosiaan tiedä kuka nämä käyttäytymisnormit tekee? - että Se työntää kyrpänsä jonkun pienen lapsen... no, mihin sen nyt saa mahtumaa. Koska...
      pienillä lapsilla, mun mielestä, on ihan toinen funktio kuin tyydyttää tällaisia tarpeita. (Okei, okei! en minä tiedä miksi jotkut syntyvät pedofiileiksi. En väitäkään, että tietäisin.)

      Ps. Mutta Luonnossa on kummallisempaakin kanssakäymistä. (Ja sen taas tiedän, koska olen amatööribiologi.)

      Poista
  34. Tapsa, eiköhän meillä kuitenkin ole nollatoleranssi väkivaltarikoksia kohtaan yleensä, ja siinä samalla siis raiskauksia kohtaan. Nehän ovat rangaistavia tekoja.

    Ajatusrikoksiin ei kai puututa, ennen kuin niitä lainvastaisia ajatuksia levitetään julkisisa viestintävälineitä kautta tai muuten suullisesti tai kirjallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mihin rikoksiin puututaan milläkin intensiteetillä on arvovalinta.

      Koko tämän blogikirjoituksesi pontimenahan oli se, että miksi poliisi höyryää pikkuisen pankkiryöstön kanssa, mutta ei pane tikkua ristiin ison joukkoraiskauksen takia.

      Poista
    2. Juuri näin, tämä on se, mikä minut havahdutti, poliisin kiireenpito pikkuisessa pankkianastuksessa.

      Molemmat uutiset olivat samaan aikaan esillä, toinen hiljaa ja huomaamattomasti, toinen peräti tv-uutisissa. Ja niin siinä kävikin, että tuo polkupyörävaras saatiin heti kiinni, mutta raiskaajia ei.

      Poista
  35. Noita raiskausfantasioita ei ole tosiaan millään tavoin kriminalisoitu. Naisten suosimien novellien ja fantasioiden merkittävänä pontimena on itseen kohdistuva yllätysakti, alistaminen.

    Nollatoleranssi olisi tosiaan paikallaan. En tykkää yhtään kun homomiehet katselee saunassa varsin pitkään, se on epämiellyttävää ja loukkaavaa. Sen sijaan ymmärrän hyvin, että vesirajaan hilattu hame ja napaan asti avattu dekoltee eivät kaikille ole kovinkaan houkuttelevia katseenvangitsijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavatko naiset fantasioida todellisista raiskauksista? Voisin kuvitella, että fantasioissa kyseessä on romanttisempi versio teemasta, sellainen, jossa mies on karski ja rumankaunis uros, salaperäisen puoleensa vetävä, rosvotyyppi, hurmaava renttu a la Rhett Butler, tuo psykopaatti. Mies tietää mitä tahtoo ja on voimakas ja luja, ilkikurinen ja selvästi älykäs. Hän tekee mitä tahtoo, jos tahtoo, vie ja nainen vikisee, muodon vuoksi. Mikäs siinä, mutta vain fantasioissa, unelmissa, joita ei yleensä halutakaan todentaa.

      Oikeassa elämässä raiskaus tuskin tapahtuu noin romanttisesti.

      Poista
  36. "Ja niin siinä kävikin, että tuo polkupyörävaras saatiin heti kiinni, mutta raiskaajia ei."




    Et sitten osaa yhtään arvioida, miksi?

    VastaaPoista
  37. Olen joskus fantasioinut ajatuksella että kun tämä miehinen alistajapupulaatio tuhoutuu niin jostain kehittyisi vihdoin viimein se Katariina Suuren geeni rikastamaan kaikkia naissukupuolen edustajia jotta saataisiin uusi evoluutiojärjestys jossa naiset vastaisivat sekä siittämisestä että synnyttämisestä. Jonka rinnalla bonoboptkin olisivat olisivat rippikoululaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa. Miten olisi tasainen ihmisarvo kaikilla sukupuoleen katsomatta?

      En minä osaa miehiä syyttää enkä pitää syyllisinä naisen alistettuun asemaan. Enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä, että maailman kaikilla tytöillä olisi yhtä suora tie edessään auki kuin pojilla.

      Sen vain tiedän, että tasaiseen ihmisarvoon on vielä matkaa.

      Poista
    2. Ajattelevan ihmisen, oli hän mies/tai nainen, mutta jota kiehtoo Katariina Suuren maailmankuva, pitää kyllä osata varautua pettymyksiin. (Niitä tulee nimittäin väkisin. Ja hyvin lyhyellä sytytyksellä.)

      vastauksena anonyymille klo 16:31

      Poista
    3. Pitäisikö minun ymmärtää että vastasit kaikkien lukijoiden puolesta vai vaan, että epäilet minun tykästyneen Katariina Suuren "suureen kuvaan"?

      Mikis tä?

      Poista
  38. Nyt minä en kyllä ymmärrä mitä minä kysyin, tai mitä Sinä vastasit? Kai se on silti sama asia. Katariina Suuri oli saksalainen huora joka pisti Venäjän ihan sekaisin; onhan se an sich saavutus! (Katariinan hallituskauden jälkeen Venäjän keskuspankissa oli 7 ruplaa 20 kopekkaa varoja.) Katariina tykkäsi miehistä, etenkin "biologisesti hyvinvarustautuneista"; sellainen oli muun muassa Grigori Potjomkin. Ja moni, moni muu. (Taisi siinä joku Heppakin käydä vieraissa... No, jaa.)

    Ps. Eremitaašin se kyllä (vaikka sillä olikin iso pillu) sai aikaiseksi. Kiva akka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsot tsot, mikis.

      Etkös muista, että tätä blogia sponsoroi Tädin pillu on tiukempi -ry. Emme suvaitse siis mitään vähättelyjä tätien pilluista, etenkään Katariina Suuren. Hänen miehensähän oli impotentti.


      Poista
    2. No voihan Herranen Aika! Otatko, iines Kiltti, pois kaikki mitä olen Jatkosodan jälkeen kirjoittanut. Kun ... "ma itse en voi" ... (kuten Mauno Koivisto laulaa)

      http://www.youtube.com/watch?v=60RSgQjN85I

      Poista
    3. Mauno Koivistolaisen sisaruksia kuuntelen, olen kuunnellut jo useamman kerran. Niillä taitaa olla äänenmurros, varma en ole.

      Poista
    4. Mun mielestä nää TähtiSädeTytöt... mitä ne nyt oli... metrotyttöjäkö ne oli? ... Laulavat kauniisti. "Kodin Kynttilät" ja muuta semmoista sentimentaalista paskaa. Eräs suomenruotslainen kirjailija... nyt mun pitää muistaa sen nimi?... asui/asuu Loviisassa... no voihan perse, en muista... kertoi muistelmissaan että sai tippurin tuolta nuorimmalta Harmonia Systeriltä. Se kun sota-aikana "lauleli" myös saksalaisten kanssa. Jota minä en millään lailla paheksu. Ajattelen nimittäin näin: olisin yksin Kotirintamalla - koska kaikki naiset ovat kaukana jossain Karjalassa. (Myös kihlattuni, Martta.) Mutta äkkiä kotipaikkakunnalleni "tupsahtaisi" kamalasti komeita saksalaisia kiimaisia neitokaisia... No, voi hyvänen aika, miksi minun pitäisi suhtautua heihin vihamielisest? Minä heihin suhtautuisin empaattisesti. (Samallahan siinä, keskustellessa, kielitaitokin treenaantuu.)

      Poista
  39. Olen samaa mieltä siitä että raiskauksen tutkinta tulisi voida aloittaa välittömästi. Pankkiryöstön voidaan olettaa aiheuttavan välitöntä hengen tai terveyden uhkaa, siksi poliisi käsitelee sitä a-luokan hälytyksenä. Luulisi että raiskauksessa on kyse samasta, molemmissa kuitenkin jatkoseurausten uhka on jo mennyt ohi. - Juuri luin jostain, että poliisi suosittelee rikosten ilmoittamisessa mahdollisimman suurta nopeutta, että tutkinta voidaan aloittaa välittömästi! (heh heh - heh)

    Raiskauksen tekijöille minä kyllä sallisin kovat rangaistukset. Esimerkiksi Helsingin yliopiston äärifeministeistä voisi koota ryhmän, josta vuoronsaannut kävisi puremassa tekijältä pallit irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän olisi rangaistus purijalle. Hyi hyi.

      Mitä muuten feminismi tähän raiskausasiaan liittyy?

      Tämä on oikeastaan aika huvittavaa, että kun puhutaan hiukankin raiskauksista, niin jostain uumenista ne feministitkin kaivetaan mukaan. Tai isopilluinen Katariina Suuri, joka nai teinityttönä tsaarin, joka oli impotentti. Murhautti sitten miehensä ja piti rakastajia.

      Kyllä te olette hupaisia!

      Poista
    2. Vaikka sinä et sitä tee, kyllä olemassa oleva asia on myös kaikkien miehien syyllistäminen.

      Olen minä tekestejä nähnyt, joissa sanotaan että jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja.

      Poista
    3. Siis jos kuka tahansa mies olisi potentiaali raiskaaja, niin yhtä lailla kuka tahansa nainen on potentiaali viettelijä.

      Kyllä ajattelen niin, että raiskaaja on poikkeusyksilö, aina. En sano, että hän on sairas, mutta jollakin tapaa raskaasti vinoon kasvanut.

      Pedofiilien kanssa olen ymmälläni, sillä minusta he eivät ole psyykkisesti vinoon kasvaneita, vaan sukupuoliryhmä, kuten homotkin.

      Poista
    4. Korjaan sen verran, että olen pohtinut, ovat pedofiilit sukupuoliryhmä kuten homotkin, siis synnynnäinen. En siis ole sitä mieltä, että on.

      Vaikka mietin sitä, että voi olla ryhmiä, jotka ovat siis alunperin pahoja, en siis tietenkään hyväksy vähimmässä määrinkään heidän - tarkoitan nyt pedofiilejä - tekojaan uhreja kohtaan. Pedofiileille voisi tehdä jonkin operaation.

      Poista
  40. Ei tietenkään saa jäädä epäselväksi, että epäillyn joukkoraiskauksen sattuessa on toimittava heti.

    Sisäministeri Päivi Räsänen, poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja heidän alaisensa ovat epäonnistuneet pahasti.

    Korupuheita puhuvat.

    VastaaPoista
  41. Minä en ole raiskannut ketään. (Ja vaikka olisin, luuletteko että kertoisin siitä teille. E-hei.) Olen pannut vain naisia jotka ovat panneet kovasti vastaan. (Kuten auch Ich.)

    VastaaPoista
  42. Vetoan taas biologiaan. Voisiko sieltä löytyä selitys ihmisuroksen taipumukselle raiskata eli laajentaa reviiriään väkivalloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se luolamieshän nuiji muijia mukaansa ja muija hymyili ainakin siinä yhdessä sarjakuvassa, jonka nimeä en nyt muista. Pulteri?

      Mutta vakavasti, voisi olla tuolta peräisin. Toisaalta se on aika kaunis selitys näihin päiviin, jolloin riistaa on joka puolella.

      Poista
    2. Nuo aatun elintila-ajatukset ihmeellisesti elävät, vaikkei niissä ole mitään tolkkua.

      Mikään luontainen ominaisuus se ei ole, vaan hullun kuolaa.

      Poista
    3. Rikun pitäisi kertoa tämä niille papparaisille, jotka riitelivät juuri tiestä ja toinen posautti toista muutaman kerran pienoiskiväärillä. Tieriita, metelöivä naapuri, jokamiehen oikeus, ulkomaalaiset marjanpoimijat, lastu joessa.

      Poista
  43. Ilman muutahan pedofilia on synnynnäistä tai ainakin erittäin varhaisessa vaiheessa saatu ominaisuus. Toisekseen, kun Iines vertasi homoutta pedofiliaan, onhan tunnettua, että sedät tykkäävät nuorista pojista. Kuten vaikkapa Haaviston setäkin. Toisaalta monet moniavioiset papat tykkäävät nuorista tytöistä. Kuten vaikkapa Muhametti-pappakin.

    Muuten olen jämerästi sitä mieltä, että tädin pillu on tiukempi. (Mutta onko se tiukemmassa, se on eri juttu, johon Mikis vastatkoon.)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan, kun olin raksalla töissä, ja nuori ja ujo, niin yhtenä tupakkataukona yks tiilenkantajaämmä alkoi tuijottaa mua. En tiedä miksi. (Tai en silloin tajunnut miksi.) Se veteli savuja bostonistaan, tuijotti mua, ja sanoi: "sitä luullaan että vain nuorilla likoilla on tiukka vittu. mutta vanhemmiten, kun kaikki laskeutuu eteen, se on tiukempaa."

      Näin se sanoi. (Minulla on hyvä muisti.)

      Ps. En ole kyllä keltään (naiselta) kehdannut kysyä että mitä se tarkoittaa kun "kaikki laskeutuu eteen". Oikeastaan... haluan säilyttää tietyt asiat Mysteeriona.

      Poista
    2. Jos näin on, niin pedofiili on kummajainen. Ei voi toteuttaa ominta itseään, koska tekee pahaa muille. Miten luonto on voinut järjestää tuommoisen poikkeaman? Siis eihän seksuaalisuus liity lapsuuteen mitenkään.

      Poista
  44. En minäkään ole ikinä ketään raiskannut, mutta minuapa ei ole ikinä edes vietelty. Kukaan ei ole ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä en ole koskaan edes nussinut. Enkä ikinä valehdellut.

      Poista
  45. Mikä ero muuten on a) homolla b) pedofiilillä c) raiskaajalla?

    a) homo = hetero, kaksi aikuista tasavertaista ihmistä ovat keskinäisen suostumuksensa mukaisesti seksuaalisessa kanssakäymisessä toistensa kanssa.
    b) pedofiili = pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen alaikäisen, saa seksuaalisen nautintonsa avuttomien ja heikompien seksuaalisesta alistamisesta
    c) raiskaaja= pakottaa väkisin, väkivalloin toisen ihmisen seksiin (voi olla homo tai hetero).

    Väkivalta tekee pedofiliasta ja raiskauksesta rikoksen. Ne ovat väkivaltarikoksia. Kukin saa fantasioida mistä haluaa, kuten saa ajatella mitä haluaa. Ne harvemmin vahingoittavat ketään.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kyllä, olet nähdäkseni oikeassa. Määrittelysi versoaa kuitenkin yleisestä ja lievästi juridisesta näkökulmasta, jota itse en nyt ole miettimässä.

      Ajattelin seksuaalista näkökulmaa, sitä, mitä nämä a), b) ja c) ovat. Ovatko ne kaikki seksuaalisuuden muotoja? Vai onko jokin noista kolmesta vain seksuaalisuuden muoto, muut psyyken horjumisia tai luonnevikoja, vai mitä?

      Minua kiusaa siis aika lailla se, etten ymmärrä, miten pedofilia luokitellaan lääketieteellisesti tai fysiologisesti (en löydä nyt ihan oikeaa sanaa), sillä janalla, jolla homous määritetään seksuaalisuuden muodoksi. Kun se vaikuttaa seksuaalisuuden pysyvältä muodolta, mutta kuitenkin sen harjoittaminen on rikollista, minkä ymmärtää hyvin. Miten se muka voi olla seksuaalisuuden muoto, miten luonto voi järjestää noin omituisen ja epätarkoituksenmukaisen poikkeman? Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen?

      Poista
  46. Äläpäs leiki tyhmää, iines. Luonnossa - myös muiden kuin kädellisten nisäkkäiden keskuudessa - esiintyy "jumalattoman" paljon homoseksuaalisuutta. Eivätkä esimerkiksi Hepokatit ole kaman uskonnollisia elukoita. (Ne soittelee mitä soittelevat mutta eivät laula Hoosiannaa.) Voi olla, tai sitten ei, että hyönteisten kautta tajuaa "pedofilian", "insestin" ja monta muutakin asiaa. Tietyt hyönteiset, aika monet, mutta mainitsen nyt vain Sudenkorennot (Odonata) popsivat suihinsa omia poikasiaan... jos vaan saavat! (Usein eivät saa.) Jos ihmiset söisivät omia lapsiaan, sitä pidettäisiin (hoh?) paheksuttavana asiana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis häh, mikis? Enhän minä homoseksuaalisuutta äimistellyt, vaan mietin pedofilian sisintä olemusta.

      Eläinten homostelua olen itse todistellut, kun kollegani Charles-koira oli hulluna minun Rubeniini. Ruben taas ei välittänyt Charlesista, vaan eräästä Pultista.

      Olet muuten jyvällä, mikis. Juuri tuohon halusinkin päästä, että ihmisluontoon voi kuulua myös lasten seksuaalinen käyttö. Moninainen on ihmisluonto.

      Poista
    2. Tieteen vastaus on aivojen valkoisen aineen vajaus. Sama aine joka ikääntyneillä johtaa aivojen toiminnanohjauksen hämärtymiseen ja näin henkisen toimintakyvyn valikoivaan heikkenemiseen.

      Poista
    3. Sanotaan mieluummin kai, että voi johtaa. Kun mikään ei koskaan johda kaikilla samanlaiseen lopputulokseen.

      Mielenkiintoinen termi tuo toimintakyvyn "valikoiva" heikkeneminen".

      Poista
  47. Kansakoulussa (ellen väärin muista) me pikkupojat lauloimme silmät säihkyen kirkkailla, kuohitsemattomilla äänillämme:
    "Käki kuksi kuusikossa
    pientä linturaukkaa.
    Vaikka lintu pieni oli,
    yritti se alta auttaa."


    Ja urkuharmooni mörisi vieressämme kuin itäsaksalainen kuulantyöntäjätär.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä pieniä kirkassilmäisiä kuoropoikia.

      Poista
  48. Vaikka näin aikuisena voi seksuaalisuudesta puhuttaessa sanoa ruman sanan niin kuin se on, naisenakin, jopa alatyylisesti niin jonkinasteinen tabu seksuaalinen suuntautuneisuus on. Yhdysvalloissa jo 1992 perustettu "Stop it now" -yhdistys jossa jokaisella vanhemmalla on rooli ehkäistä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä on mmailamanlaajuisesti levinnyt yllättävän hitaasti.

    Eikä ihme, sillä esim. Hollannin PNVD puolue ajaa suojaikärajan poistamista kokonnaan siirtymäkauden jälkeen, kovien huumeiden käyttö vapaaksi 16 vuotiaasta lähtien, sallia lapsiporno yksityiseen käyttöön sekä väkivallattoman pornon näyttäminen vapaasti tv:ssä.

    Eikä hämmennystä vähääkään vähennä se että jo antiikin Kreikan ajoista on yritetty selittää sukupuolista kiinnostusta. Aritofanes satiirisessa "Pilvet" komediassaan selittää rakkauden alkuperää; kolmannen sukupuolen, miesnaisen, Zeus halkaisee kahtia ja antaa molemmille puolikkaille omat "pelit ja vehkeet". Siksi ihminen hakee tyydytystä tuhon alkuperäiseen olemukseensa ja keskinäiseen rakkauteen jossa hän yhdistyisi paremmaksi, ihmisluontoa rikastastavaksi ketjuksi, jossa jokainen etsii aina omaa puoliskoaan.

    Eikä hämmennys vähene silläkään tiedolla, että katolisen kirkon miespapit ovat hanakammin käyttäneen pikkupoikia hyväkseen, tyttöjen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tuo kuoropoikien hyväksikäyttö selity yksinomaan sillä, että katolisessa kirkossa ei ole ollut tyttökuoroja ollenkaan. Vissiin vain pojat kelpuutettiin pyhistä ovista sisään.

      Sikäli hassua, että pojat pantiin laulamaan kuin tytöt, kirkkailla kuohitsemattomilla äänillä, kuten mikis niin kauniisti ylempänä sanoo.

      Poista
  49. Katolisen kirkon miespapit - ei kai siellä naisia pappeina olekaan - on siinä mielessä ymmärrettävä asia, että jos naiset eivät kiinnosta, vaan himo kohdistuu pikkupoikiin, on luontevaa antaa selibaattilupaus ja mennä töihin paikkaan, jossa halunsa kohteita näkee.

    Tämä selibaattilupaus on mielenkiintoinen. Eikö se kiellä muiden kuin naisten kanssa pelehtimisen, vai eikö sen rikkomista pidetä katolisessa kirkossa kovinkaan isona syntinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointtini olikin, että pikkutyttöjäkin oli tarjolla ja että, onko homoille pedofiilia kuitenkin yleisenpää kuin heteroille ja että, selibaatti -lupaus oli alunperin luotukin kirkon omaisuuden ja moraalin suojaamiseksi.

      Poista
    2. ja että,

      pedofiilia ei katolisessa kirkossa ole sen yleisenpää kuin yhteiskunnissa yleensä.

      Poista
    3. Minua kiinnostaa tuo selibaattilupauksen sanamuoto. Mikähän se on? Ja miten niin oli pikkutyttöjäkin tarjolla katolisille papeille?

      Poista
    4. Tarsolan Pate (Paavali) meinasi jo ekassa kirjeessään korinttolaisille että selibaatti on paras elämäntapa, vaikka avioliittokaan ei ole huono. Ja vaikka himossaan laittaa "lihaa piloon" niin, ei paha, mutta vielä parempi jos ei "pane". Sitä paitsi, käsky "lisääntykää ja täyttäkää maa" koskee vain koko yhteiskuntaa, ei yksilöä.

      Mutta . . . vielä varmistamattoman historiatiedon mukaan uskontoon liittyvän seksuaalikielteisyyden takana saattaa olla kirkkoisä Tertullianus (n. 155 - 230) joka kärsi kyltymättömästä seksuaalisesta halusta että liian tiukasta, kipua tuottavasta esinahasta. Dilemma purkautui vaimoon kohdistuvana vagina kammona. Hän lähti ilman eroanomusta.

      Ei ihme että "Terttu" (Tertullianus) kannatti tiukkaa itsehillintää ja itsekuria. Ja näin oli syntynyt aasketismi.

      Poista
    5. Ei kai voi sanoa, että uskontoon liittyy seksuaalikielteisyys? Seksihän on uskovaisten mukaan Jumalan lahja ihmisille.

      Minusta tuntuu, että kyseessä on ajatusvirhe, ennakkoluulo, joka uskovilla on rasitteena heidän syntiteorioittensa vuoksi. Onko se seksuaalikielteisyyttä, että uskontojen mukaan ei ole ihmiselle hyväksi paneskella jokaista vastaantulijaa aina kun haluaa? Minusta se on yleistä eettisyyttä, inhimillisyyttä, ihmisen halua sitoutua yhteen kumppaniin ja perustaa perhe.

      Sitä paitsi papit ovat tunnetusti erittäin monilapsisia, mikä ei välttämättä johdu ehkäisykielteisyydestä.

      Aivan uunituoreiden kyselyjen/tutkimusten mukaan nykynuorten suurimpia unelmnia ovat oman kumppanin löytäminen, pariuskollisuus ja oman perheen perustaminen.

      Poista
  50. Katsoin Yle Areenasta tuon "Lapsimorsiamen vaarallinen elämä" dokumentin
    http://areena.yle.fi/tv/1617949
    ja täytyy myöntää että miesten valta ei ole myytti aika suurelle osaa maapallon väestöstä.



    Olipa miehenä todella surullista ja myötähävettävää katsoa ohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katsoin Areenasta tuon dokumentin, kun juutuin eilen katsomaan Slummien miljöönääriä, jota en ole ennen nähnyt.

      Minusta tuossa dokumentissa ei millään tavoin ilmennyt, että mies olisi sovinisti tai sortaja. Siinähän annettiin ymmärtää, että myös miehiä naitettiin lapsena, jolloin molemmilta osapuolilta jäi koulutus, kun piti huolehtia elannosta.

      Vika on syvällä yhteiskuntarakenteessa, ei kummassakaan sukupuolessa. Vain koulutus auttaa särkemään tuhoisan vanhan perinteen. Se tuo tietoa ja taloudellista valtaa yksilöille.

      Poista
    2. No miksi siinä pikkuisät olivat iloisia ja tohkeissaan mutta tytöt suostuivat vapisevin huulin.

      Poista
    3. Anonyymi, tuo on totta. Tytöt olivat vapisevahuulisia, eivät tahtoneet sanoa "tahdon" papin edessä, se ei tullut jäykkänä kauhusta olevien tyttölapsien suusta. Ymmärrettävää. Kauheaa riistää lapsi tuossa iässä kotoa, suoraan aikuiseksi, kun ruumiskaan ei ole vielä valmis sukupuolielämään ja synnytyksiin.

      Se mistä siis kiitän dokumenttia, on se, että vaikka se näytti tyttöjen kauhun ja huonon aseman, se ei syyllistänyt ketään eikä mitään, se vain näytti. Miehiä ei haukuttu sanallakaan.

      Poista
    4. Tuo on niin totta, kuin myös toteamus asian olevan syvällä yhteiskuntarakenteissa, mutta sekään ei poista sitä tosiasiaa että kysymys on vallankäytöstä niinkuin olet alati itsekin yrittänyt todistella.

      Poista
    5. Mielestäni en ole puhunut miesten enkä naisten vallankäytöstä tässä blogissa. Olen mieluummin halunnut korostaa sitä, miten tasa-arvo on naisen omassa kädessä. Rakenteita ja asenteita vastaan pitää taistella, mutta en näe asiaa niin, että pitäisi taistella miehiä vastaan. Samalla puolellahan tässä ollaan yhteistä maailmaa parantamassa.

      Olen kyllä pettynyt itseeni, jos kynästäni on joskus luiskahtnut ilmaisu "naisten tulee ottaa valta". Epäilen kyllä, ettei ole, koska ajattelen niin, että naisten tulee itse ottaa tasa-arvo.

      Poista
  51. Mikäpä sen höpömpää nannaa
    kuin vetää täyttä hoosiannaa

    köyriä tai olla sitten alla
    nelinkontin, ehkä istualla

    heittäytyä liukuun mukaan
    niin ettei ennen kukaan

    juoda malja huulin herkin
    nuolaista myös, arvatenkin

    tehden matkaa liikkein hitain
    kuten hauki, lahna taikka vatkain

    huipulle ei kiire kellään
    nauttiakseen pikimmällään

    valloittaa vain huippu yhtäaikaa
    huutaa hoosiannaa, ettäs, naikaa.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi, älä ujostele. Olet uusi Uuno Kailas.

    VastaaPoista
  53. Onkohan tämä omatekemä? Vaikuttaa joltain netisssä kiertävältä näpsäkältä pläjäykseltä. Tosin tuo hitain ~ vatkain-riimipari vaikuttaa omatekoiselta. Eikö sen vatkaimen tilalle olisi voinut keksiä jotain muuta? Puhutaan lisäksi hitaudesta, ja minun vatkaimeni ainakin on hitaimmillaankin nopea.

    VastaaPoista
  54. Kyllä se omatekemältä vaikuttaa, mutta mallia on ehkä muisteltu monestakin suunnasta. Kailasta en siinä havaitse, mutta Viitaa vilahtaa. Olisiko iskelmänikkarien muunneltuja säkeitä seassa? Ihan hyvä, jos tekoon meni alle vartti.

    Ajatuksin, sanoin, töin. Viilain, höyläin, vatkain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tuosta loppurivin ehdotuksestasi. Kyllä, vaikken ymmärrä n yt tuota "ajatuksin, sanoin, töin." Millä rivillä se olisi?

      Mutta siis otetaan tuo "höyläin":

      --tehden matkaa liikkein hitain
      kuten hauki, lahna taikka höyläin
      .

      Tai miten olisi tämä:

      -- tehden matkaa liikkein hitain
      kuten hauki, lahna taikka toutain.



      Poista
    2. Soinnnullisesti kyllä, mutta ainakin hauki on kovin nopea.

      Toutain on suomenkielen kaunein sana.

      Ehdotuksessasi se kyllä rimmaa, mutta helppo se ei ole. Eukolle (jos sellainen olisi) voisi sanoa: "Vahingossa sanoin sua lahnaksi, mutta puuttuu järki ja olet särki, varsinainen toutain, jos lähdet sä luotain!"

      Poista
  55. Siis en halunnut vähätellä runoa, sillä sehän on hyvä ja varsin näppärä tilanneruno. Kailasta minäkin tässä yhteydessä vierastaisin, mutta Viita istuu hyvin poljentoon, lakoniseen ja jopa hakkaavaan rytmiin.

    Jos tekijä näkee tämän vielä, poimikoon kauniin sulan hattuunsa, oikein semmoisen pöyheän ja ison. Kiitos runosta!

    VastaaPoista
  56. En jaksa lukea koko pitkää keskustelua juuri nyt, mutta minua myös jostain syystä tuo tapaus järkytti. Pisti silmään kaiken uutisvirran pahoinvointioksennuksen keskeltä.

    VastaaPoista
  57. Eiköhän pedofilia kumpua lapsuuden kokemuksista eli häntä=pedofiilia lie? käytetyn hyväksi jo lapsena? Alice Miller kertoo kirjoissaan lasten kaltoinkohtelusta, olikohan kirjassaan "Karkoitettu tieto" juuri kyseisestä aiheesta tietoa? Muutoinkin suosittelen lukemaan Alice Millerin kirjoja, vaikkapa "Alussa oli kasvatus". Aivoihinhan jää muistijälkiä, joista on vaikea päästä pois, niiden vaurioiduttua, Paloheimo Martti? (psykiatri) muistaakseni näistä kirjoissaan kertoi.

    VastaaPoista
  58. Alice Miller on ollut ansiokas kaltoin kohdellun lapsen tutkija ja puolestapuhuja, ja olen Milleriä lukenut, muistaakseni jo heti kun häntä alettiin suomentaa. Hän lienee enimmäkseen oikeassa esittämissään asioissa.

    Joissakin kohdissa hän minusta vähän oikaisee ja päättelee turhan yksioikoisesti. Esimerkiksi kun hän sanoo, että pahoinpidelty lapsi omaksuu kärsimänsä väkivallan normaaliksi ja suorastaan välttämättömäksi ja että koko hänen arvomaailmansa muotoutuu sen mukaisesti. Näin lapsi olisi Millerin mielestä kyvytön näkemään väkivaltaa väkivaltana ja kyseenalaistamaan väkivaltaisia toimintoja. Lapsi siis myös omaksuisi itselleen samanlaisia käyttäytymismalleja, mm. pedofilian.

    Minusta Miller unohtaa muun yhteiskunnan siloittavan tai kenties ristiriitoja aiheuttavan vaikutuksen lapseen. Tuo kaikki Millerin sanoma voisi päteä, jos lapsi kasvaisi hyvin sulkeutuneena ja eristyneissä oloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Viktor E. Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla.

      Harvoissa olosuhteissa väkivalta ja välinpitämättömyys on niin kokoaikaisesti läsnä kuin keskitysleirillä.

      Hänen hyvä ystävänsä lupasi vapautumisen jälkeen kastaa kätensä jonkun vereen vielä samana päivänä.

      Poista
    2. Koko keskitysleiri-ideahan perustuu väkivaltaan ja vapauden riistämiseen ja ihmisen mielen, sielun ja fyysisen hahmon tuhoamiseen.

      Luin nuorena paljon keskitysleirikuvauksia, alkaen koulussa luetusta Michel del Castillon kirjasta Tanguy aikamme lapsi. Edelleenkään elokuvasta tai yleensä mistään taiteenlajista - eikä tosikertomuksista - löydy surullisempia eikä järkyttävämpiä kohtaloita. Imre Kertészin Kohtalottomuus kannattaa muuten lukea!

      Poista
    3. Mielestäni Alice Miller ei oikaise yksioikoisesti, jos lapsi kasvaa epänormaalissa ympäristössä, se on hänelle normaalia vaikka meille muille näyttäisi epänormaalilta. Olen lukenut aika vasta Millerin kirjoja, etenkin "Alussa oli kasvatus" tuntuu erittäin ajankohtaiselta ja soisin nykyvanhempien sitä lukevan, ettei tiukkaa kuria hehkutettaisi liikaa, kuten nykysuuntaus tuntuu olevan. Kuuliaista tykinruokaako taas kasvatetaan?
      Eikö pieni lapsi omaksu murrosikään saakka perheensä arvot, joutuu alistumaan vanhempiensa "nyrkin alle" pysyäkseen hengissä, Vasta murrosiässä alkaa kyseenalaistamaan asioita, kapinoimaan. Millerhän kirjoitti uusiksi "Lahjakkaan lapsen tragedian" ja uudistui muutenkin, hylkäsi psykoanalyysin, kyseenalaisti Freudin opit...

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Alice_Miller

      Juuri luin uutisen, joka alkaa Suomessa eli pedofiileja aletaan terapoida tai sen uhan alla olevia. Pedofilia ei ole sama kuin homous vaan sairaus, johtuen lapsuuskokemuksista..., heitä lienee käytetty hyväksi ja siksi toimivat sairaasti.

      Poista
    4. Paljon riippuu kaltoin kohdellun lapsen iästä. Mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän hänellä on siteitä kodin ulkopuolelle. Tällöin kaikki vääränlainen kohtelu on tietenkin erityisen manipuloivaa ja tuhoisaa.

      Joka tapauksessa kun puhutaan lapsen arvomaailman muotoutumisesta, se on kuitenkin prosessi, joka on liikkeessä kaiken aikaa ja muotoutuu vasta myöhemmin. Siihen mennessä lapsi on saanut vaikutteita myös ympäröivästä yhteiskunnasta, päiväkodista, koulusta, muilta lapsilta ja aikuisilta.

      Harva lapsi on vain pahoinpitelevien vanhempien hoivissa kotona. Jos on, tilanne on tietysti lapselle tuhoisa. Kaikki traagisissa oloissa kasvaneet lapset eivät kuitenkaan pidä väkivaltaa normaalina käyttäytymismallina ja imitoi sitä itse eteenpäin. Ja juuri tästä Milleriä on käsittääkseni kritisoitu - jonkinasteisesta yleistämisesta ja yksioikoisista päätelmistä. - Mutta haluan korostaa - minustakin Miller on useimmiten oikeassa. Lasta pitää aina puolustaa.

      Nykymaailmassa oikean ja väärän opetus alkaa viimeistään päiväkodeissa ja jatkuu kouluissa. Leikki- ja kaveripiirin vaikutus on suuri, ja sieltä tulee yhtä lailla eettisyys- ja moraaliohjeita kuin aikuisiltakin.

      Miller on syntynyt vuonna 1923 Puolassa ja on elänyt aikansa kauhut läpi, mm. hänen vanhempansa kuolivat holokaustin uhreina. Tuon ajan lapset kasvatettiin yleisesti kotona, jolloin he olivat vain vanhempiensa vaikutuspiirissä.

      Poista
  59. Mistä aatteet tekstiin uusiin, tulleet ovat
    ja, blogiin tähän,
    ehkä vain nettilainaa, tai ilmavaivat kovat.

    Tutkaileppa, ovatko edes omatekemää
    epäilyttää vähän,
    että kyllyyttäkö sydämen, ne vain ilmentää.

    Näpsäkästi esiin nousee epäkohdat, harmistus
    niin, ja lööpit,
    pajatsokaan ei heti tyhjene, säilyy innostus.

    Kaikki pilkut kohdallaan, hyvin istuu teksti
    ja kuvat söötit,
    kylläpä ne onkin hyvin, kuten myös konteksti.

    Arvottaakin kyllä saa, tai ehkä jopa pitää,
    mutt' ei heti,
    tyssää siinä into, eikä ajatuskaan mahda itää.

    Jos pintaa jatkuvasti vain sä haluut kaivaa
    ole huoleti,
    se sulle suodaan, kiitos, eipä maksa vaivaa.

    VastaaPoista
  60. Iines, kysyt tekstisi lopussa: "... olisiko raiskaajilla yksinkertaisesti kusta päässä?"

    Eilen Rrismassa pohdittiin kysymystä "oletko hyvä vai paha?".
    Raiskaaja on paha.

    Missä määrin ihminen yleensä voidaan panna vastuuseen teoistaan, jos hän suunnistaa toimissaan sisäisen kompassinsa ja geenikarttansa avulla ympäristötekijöiden muodostamassa viidakossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nähnyt ohjelmaa "Oletko hyvä vai paha". Silti uskallan vähän ihmetellä kärjistävää kysymyksenasettelua, sillä ei kai kukaan ole kokonaan paha, raiskaajakaan, tai kokonaan hyvä.

      Breivikin tapauksessa olen ainakin tyytyväinen, että ihminen pantiin vastuuseen teoistaan. Eri asia sitten on, voidaanko Breivikiä syyttää hänen pahuudestaan. Tuskinpa vaan. Mahtaako kukaan syntyä pahana tai hyvänä? Eiköhän meissä kaikissa ole ainekset kumpaankin.

      Poista
  61. No minä sitä pääasiallisesti imettelin, että pahuudella on oma geeni, ns. sotilasgeeni, joka siis kulkee suvussa perimänä sukupolvesta toiseen ja sattuu heräämään henkiin yhden ihmiraukan kohdalla. Mutta kaikki geenin saaneet eivät tule psykopaateiksi, siihen tarvitaan myös onneton lapsuus. Kyseisen geenin tutkija tutki oman geenikarttansa, ja eikös vain löytänyt sieltä tämän pahaa aiheuttavan geenin. Hän ihmetteli ja kertoi perheelleen. Lasten suusta hän kuuli, että se selitti heille monta asiaa, ja että he nyt ymmärsivät isänsä raivokohtauksia paremmin. Ja vaimo todisti, että hänkin oli saanut osansa k.o. geenin vaikutuksesta.

    Mutta, tutkijaisä sanoi, minusta ei tullut varsinaista psykopaattia, sillä minulla oli onnellinen lapsuus. Ja tutkimusten mukaan se pelasti muitakin onnellista lapsuutta nauttineet. Hän näytti kuvia, joissa esiintyi hymyilevä ja aidosti onnellisen näköinen lapsi, hän itse.

    Se pani miettimään lapsuuden merkitystä.

    Olet oikeassa. Kaikissa ihmisissä on sekä pahaa että hyvää. Mutta tässä tarkoitettiin kai psykopaatin tapaista ihmistä, jolta puuttuu täydellisesti tunteet, vaikka hän järjen avulla ja seuraamalla muita ihmisiä koettaa ottaa heistä esimerkkiä ja pystyy näyttelemään taitavasti vaikka mitä ihmistyyppiä.

    VastaaPoista
  62. Tämän geenijutun ja onnettoman lapsuuden yhdistelmän psykopatian selittävänä tekijänä olen kyllä lukenut aiemminkin. Sain silloin sen käsityksen, että tuota geenin olemassaoloa tutkitaan siis edelleen, kovin varmoja päätelmiä ei kai ole tehty. Tähän mennessähän psykopatiaa on yleisimmin selitetty varhaislapsuuden traagisilla kokemuksilla.

    Varsin järkeenkäypää, sillä kaikista ei tule psykopaattteja hirveissä oloissakaan. Toisaalta tuon geenin olemassaolo herättää uusia kysymyksiä. Onko olemassa myös muita samantapaisia geenejä, jotka aiheuttavat päinvastaisia ominaisuuksia, uhriutumista, alistumista, tai sitten kaikenkattavaa hyvyyttä.

    VastaaPoista