29.3.2013

Ylhäiset ja alhaiset



Kun isoviisari on puolen päällä, lähdet kouluun, oli äiti sanonut  hänelle aamulla. Liina  nosti tuolin kellon alle ja kapusi sille. Tuijotti viisareita, katseli niiden liikkumattomuutta ja odotti, takki päällä. Kellon vieressä oli peili, josta Liina kurkisti kuvaansa, veti otsatukkansa suoraan taakse. Hän oli olevinaan kaunis, tähtisilmät ja paljas otsa.  Kellon tikitys täytti huoneen, viisari nytkähteli edestakaisin. Liikkuiko se ollenkaan? Jospa kello oli mennyt rikki? Oli katsottava muualle, vaikka ikkunasta ulos. Kun isoviisari sitten räpsähti puolen päälle, Liina laskeutui tuolilta ja lähti kouluun. 

Koulussa piti tavata. Vain Hauhtonen sai lukea suoraan. Piti luetella kirjaimia ja sananpaloja hitaasti, kuten aa, aa, aaa, pee ee pe aape äl ii li aapeli. Me saatiin läksyksi aa ja ii, huusi hän siskolleen. Ja osaan tavata aapeli. Mutta säähän osaat lukea, sanoi sisko. Sitten opettaja sai hänet kiinni osaamisesta. Liinahan osaa lukea, huudahti opettaja. Tavaus loppui siihen ja Liina sai lukea suoraan, kuten Hauhtonenkin, joka katsoi häntä hämmästyneenä silmälasiensa takaa. 

Sitten lukemaan oppi Lahtinen, joka osasi myös laulaa kirkkaalla äänellä. Hänelläkin oli silmälasit. Silmälasikäärme, sanottiin  Lahtiselle. Kun Liina alkoi lukea suoraan, hänelle sanottiin, että mitä sää pikku Pirhonen yrität. Muutoin ei kiusattu, mutta kaikille parhaille sanottiin että open lellivauva. Myös lälläteltiin ja vedettiin jonkin verran housuja alas. Myös Anttoselta vedettiin, kun siltä oli tullut pissat housuun. 

Open lellivauvat saivat joskus jäädä välitunniksi luokkaan järjestäjien kanssa. Mikään ei ollut ihanampaa. Paitsi se, että pääsi istumaan ensimmäiseen pulpettiin. Opettaja laski aina vihkonipun ensimmäisten pulpetille ja sanoi: Jakakaa. Sitten ensimmäisessä pulpetissa istuja nousi ylös, otti pinon ja jakoi sen rivilleen. Parhaat niiasivat jaon päätteeksi. Liina pääsi ensimmäiseen pulpettiin ja sai vielä viereensä Hiekkalan Artun, joka asui samassa talossa kuin hän ja oli hänen paras kaverinsa, kunnes koulu alkoi. Silloin Arttu hylkäsi hänet eikä ollut tuntevinaan. Meni poikien kanssa. Se oli Liinan elämän ensimmäinen hylkäys.

Myöhemmin Annukka keksi, että heissä olivat myös ylhäiset ja alhaiset. He olivat itse ylhäisiä, samoin Kesälä ja Talvivaara, koska ne olivat rikkaita ja hyviä, mutta Rajuvaaran Hanna oli alhainen, koska se kulki maha pystyssä ja sillä ei ollut isää ja äiti poltti tupakkaa. Sutelan Arjakin oli alhainen, koska sillä oli sahalaitaiset ja harvat hampaat ja se oli köyhä ja sanoi nauraen, että sai appelssiinia joululahjaksi, samoin Koskelan plikat olivat hyvin alhaisia, samaa appelssiiniporukkaa, sekä Koivusen Birgit ja Margit olivat kaikkein alhaisimpia, koska niillä oli huonot vaatteet ja sopimattomat nimet ja ne asuivat Koskelan plikkain  naapurina,  syrjäkadulla kuraisen tien päässä. Pojista ei sanottu alhaisia eikä ylhäisiä,  ne olivat ulkoavaruudesta.


(Maalaus Albert Edelfeldt))

129 kommenttia:

  1. Minäkin muistan, kun opettelin lukemaan. En siis osannut lukea kouluun mennessä, vaan piirtelin vaan. Muutaman kerran kotona paiskasin kirjan nurkkaan, kun en saanut tolkkua pitkästä sanasta.

    Sitten kun opin, niin minusta tulikin himolukija. Pysyvästi.

    Täytyy oikein miettiä, millaisia sosiaalisia suhteita meidän luokallamme oli. Erilaisia ainakin kuin blogittaren koulussa.

    VastaaPoista
  2. No, minä opin lukemaan hyvin varhain, paljon ennen isoasiskoa. Itse muistelen, että se olisi ollut kuusivuotiaana, mutta saattoi kyllä olla jo viisivuotiaana.

    Muistan miten keksin kirjallisen kielen rakenteen muistaakseni Aku Ankasta. Äiti makasi sohvalla ja koin ahaaelämyksen: Äiti, sanathan on jaettu tavujen kohdalta eri riveille! Samantien hahmotin kokonaisen sanan ja lauseen. Sitä en tiedä, mistä tiesin tavu-termin. On mahdollista, että se tuli isältä, joka oli maininnut asian lukiessamme. Mutta ei hän minua opettanut, luki vain mysö tavutetuja lastenkirjoja

    VastaaPoista
  3. Mistähän tuo loppukappaleen Annukka oikein pölähti?

    Eikös Liina hävennyt tuota lukemis osaamistaan ja oliko hänkin opettajan lellivauva?

    VastaaPoista
  4. Annukka pölähti edellisestä kertomuksesta.

    Liina ei hävennyt osaamistaan. Hän häpesi sitä, että joku katsoi häneen. Kyllä hän oli opettajan erityissuojeluksessa, koska hän oli arka lapsi, lähti ensimmäisenä koulupäivänä ensimmäisen tunnin jälkeen pois, mutta opettaja sai hänet kiinni. Opettaja kannusti Liinaa kovasti, otti kuoroonkin, vaikkei Liina osannut laulaa. Lopulta Liinasta tuli luokan priimus, tai ehkä hän oli ollut sitä kaiken aikaa, kun ei olisi ajanut sammutetuin lyhdyin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, toivon sydämestäni, että jonain päivänä heräät huomaamaan hienoisenkin ironian ja erityisesti itseironian, sekä ennen kaikkea huumorin ja nauramisen. Mieti kerronnan tasoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vaan, että aikaisemmissa kertomuksissa:

      "Voin kertoa, että itseäni verrattiin hyvää tarkoittaen koko lapsuuteni reippaaseen ja vanhempaan ekstroverttisiskooni, ja käskettiin ottaa mallia hänestä. Minä olin kuitenkin se, joka oli perheen välkky, vitsinlaukoja ja tilanteiden pelastaja, luokan priimus, vaikkakin ujo ja aluksi hiljainen vieraassa seurassa. Opetin tämän reippaan siskon mm. lukemaan jo ennen kuin olin koulussa, ja sisko siis oli. Silti minua ei juurikaan arvostettu omana ujona persoonallisuutenani. Kaikki tämä muutosyritys tapahtui rakkaudellisesti, ja oli sanallista verbaliikkaa, jonka kyllä sisäistin hyvin ja häpesin itseäni ja tunsin huonommuudentunteita."

      "Salasin jopa sen, että luin kouluun tullessa. Koska kaikki muut tavasivat, minäkin tavasin muiden mukana. Pääsin priimuksena ykkössijalta oppikouluun, muistaakseni aivan koko ikäluokan kärjen tuntumassa kaikista paikkakunnan kouluista, mutta siihen se ykköspaikka sitten hiipui, kun vanhemmat erosivat ja aloin kärsiä maailmantuskaa."



      Nyt kun Tapsa on avannut Pandoran lippaan ja hyväksyttävällä tavalla arvioinut blogitekstin yhteydessä käytettyä kuvaa itsenäisenä viestijänä, niin blogin Berta Edelfeltin kuva, kuvaa lienee kaunista, tähtisilmäistä ja paljas (kirkas) otsaista Liinaa ja ehkä nykyisellään Berta Carolinaa, opettajatarta, josta tuli tuottelias kirjailija.

      "Liina", toivon sydämestäni että jonain päivänä heräät huomaamaan ja luottamaan kirjallisiin kykyihisi ja toteuttamaan vaikkapa tuon kuvan tytön elämän monet mahdollisuudet.

      Poista
    2. No jaa, kiitos ja anteeksi, anonyymi. Joka tapauksessa Liina-tarinat alkavat olla kohta kerrotut, en oikein jaksa enää sitä pikku Liinaa, kirkasotsaa, ainakaan blogeissa. Kun keskittyy pikku Liinaan, unohtaa ison Liinan. Hänelläkin voisi olla tarinoita.

      Nyt minua suivaannuttaa yksi rehtori. Hän on nostanut syytteen opettajaansa vastaan siitä, että opettaja työnsi selästä yhden vikuroivan ja rähinöivän häirikön ulos ruokalasta muiden ruokarauhaa häiritsemästä. Lain mukaanhan opettaja saa tarpeellisia voimakeinoja käyttäen ottaa oppilaasta kiinni ja taluttaa hänet voimakeinoin ulos tilasta, jossa hän on muiolle häiriöksi tai jopa vaaraksi. Pahoinpitelyyn ei tietenkään voi ryhtyä, huom. vain oppilas voi pahoinpidellä opettajaansa rangaistuksetta. Ja voimakeinojahan on pakko käyttää, jos riehuvan yläasteikäisen nyrkkisankarin haluaa poistaa rähisemästä.

      Sääli tämän koulun opettajia, kun on tuommoinen rehtori! Rehtorilta tulisi saada tukea, ei rikossyytteitä siitä, että opettaja noudattaa koulun ohjeistoa.

      Poista
    3. Jos avasin Pandoran kuvalippaan, niin vahingossa.

      Tuossa koulujupakassa kuuluu olevan taustalla ehkä muitakin erimielisyyksiä rehtorin ja opettajan välillä. Se tietysti selittäisi asiaa. Onneksi tilanteesta on videomatskua, niin ei ole pelkkää sana sanaa vastaan.

      Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa. (Tuskin tätä vertausta itse keksin?) Tätähän me olemme halunneet. Mitään ei saa sanoa, mitään ei saa tehdä. Kärsi nahoissasi. Sulje silmäsi, katso muualle.

      Poista
    4. Toden totta.

      Nyt on aika pöllyttää koko kouluinstituutio. Nuo "Liinan" kokemukset opettajan oikeudenmukaisuudesta ja lapsesta lähtevistä näkökulmista ovat pitkälti unohtuneet yhteikunnallisen (jatkuvan) murroksen muutospaineissa. Koululta on viety kasvatuksellinen ulottuvuus lähes kokonaan.

      Vanhempien subjektiivinen oikeus kotihoitoon ei takaa lapsien ja perheiden hyvinvointia. Tarvitaan koululaitoksen nöyrenpää asennetta toimia osana perheiden kasvatustyötä. Koko koululaitos on yhä edelleen ylväs tiedon jakaja ja autoritaarinen opetuksen kehto.

      Sensitiivisyyttä kyllä painotetaan perhekasvatuksessa mutta koulu ei tuota yhteiskunnallista muutosta kovin paljon tue. Tässä yhteydessä on aivan turha esittää peruskoulujärjestelmän jäykkyyttä ja byrokraattisuutta, sillä kaikki lähtee juuri perusopetuksesta.

      Ylhäiset ja alhaiset ovat oikeasti kohta karua todellisuutta.

      Poista
    5. Tapsa, kyllä, uutisen mukaan rehtorin ja tämän oppilasta poistaneen opettajan välillä oli erimielisyyksiä, vaikka rehtori ei ollut niistä tietoinen. Toivottavsti erotettu opettaja vie asiansa oikeuteen, jos siis potkut tulee.

      Joka tapauksessa uutisen perässä olevassa keskustelussa koulun rehtori saa kyytiä katalasta tempustaan. Jos koulussa on sääntönä se, että pipoa ei käytetä sisällä tai ruokalassa ja opettaja pitää siitä kiinni ja saa vastaansa törkeät räyhähenget, niin opettaja ansaitsee sulan hattuunsa tapakasvatuksesta. Se on sitten kokonaan toinen asia, miten mielekäs pipokielto yleensä on.

      En kyllä tunne monta työpaikkaakaan, joissa pukeutumiskoodeja ei olisi. Kuvitelkaa lääkäriä pipo päässä, tai kaupan myyjää hikinen villapipo päässä. Jos on koodi, siitä pidettäköön sitten kiinni. Kyllä lapsille saa olla tapakasvatusta, ja tuleekin olla.

      Vaan ydintä tässä taisi olla yksistään poikien rähinöivä käytös. Missäs niin asioita hoidetaan, että rähisemällä eli aggressiolla saa tahtonsa perille? Toivottavasti ei vain suomalaiskouluissa, kun muuta paikkaa ei nyt mieleen tule.

      Poista
    6. Anonyymi ei tiedä mistä puhuu. Koululaitoksen nöyrempää asennetta? Ehei, vaan tarvitaan vanhempien nöyrempää asennetta ja mukaantuloa kouluun yhteistyöhön. Koulusta kyllä ollaan yhteyksissä kotiin, jos sieltä se sallitaan ja ollaan tavoitettavissa.

      Koululaitos ei ole enää vuosikymmeniin ollut autoritaarinen tiedon jakaja. Kehottaisin anonyymia päivitttämään tietoutensa ja menemään kuunteluoppilaaksi viikon ajaksi mihin tahansa peruskouluun. Saattaisit törmätä myös ulkomaisiin valtuuskuntiin, jotka tiuhasti vierailevat maailman eri kolkista ottamassa oppia modernista demokraattisesta ja avoimesta pedagogiikasta ja nykyaikaisesta tavasta järjestää kouluolot ja maailman paras huippukoulutus opettajille. Sinuna en haukkuisi sitä osaamista, joka on maailman kärkeä ja kelpaisi vientivaltiksi. Vähän kuin likaisi omaa pesäänsä. Hauku mieluummin Kimi Räikköstä.

      Poista
    7. Kysymyshän ei tietenkään ole haukkumisesta, saati Kimi Räikkösestä, vaan koululaitoksesta, jossa oppilaat eivät viihdy, se ei tarjoa lahjakkaille eikä eri tavoin oppimisessa eteneville riittäviä kannusteita. Tämähän ei ole mikään salaisuus eikä kuunteluoppilas asia.

      Heti ensimmäisessä lauseessasi paljastuu tuo mainitsemani asenne. Koululaitos on todellakin demokraattinen ja avoin jossa oppilaat eivät viihdy.

      Poista
    8. Oletkohan tullut miettineeksi, miksi köyhempien maiden, esimerkiksi Romanian ja kehitysmaidenkin lapset viihtyvät hyvin koulussa, kun hyvinvointivaltio Suomen ja Ruotsinkin sitten taas eivät viihdy moderneissa ja hyvinvarustelluissa kouluissaan?

      Oletko koskaan tullut miettineeksi sitä seikkaa, että viihtymättömyys koulussa voisi kertoa myös jotakin oppilaista?

      Missään tutkimuksessa ei sanottu muuten, että juuri lahjakkaat suomalaislapset eivät viihtyisi. Tutkimuksessa ei eritelty lapsia lahjakkuuden mukaan.

      Omien kenttähavaintojeni ja uusimpien tietolähteitteni mukaan juuri lahjakkaat viihtyvät, laiskat ja hemmotellut ja rajoitta kasvaneet eivät viihdy, koska koulussa tulee ensi kerran vastaan normaali yhteisöllinen kuri, säännöt ja työnteko.

      Poista
    9. Onko meillä oikeasti varaa ylimielisyyteen koulutuspolitiikan arvioinnissa.

      Voimme toki arvioida omaa koulutustamme Romanian sosiaali- ja kuttuuripolitiikan kautta tai sysätä yhteiskunnalliset kasvatusongelmat vastuuttomien ja ymmärtämättömien curling-vanhempien kontolle joita hyvinvointivaltiot ovat joidenkin mielestä tuotttaneet.

      Kyseisen esiinnostetun tapauksen kautta oivallisesti tulee esiin se ristiriita mistä kouluissakin on kysymys. Opettajat ovat joutuneet sellaisten asioiden äärelle, joiden hoitamiseksi kaikilla ei ole tiedollisia eikä taidollisia valmiuksia. On toimittava sosiaalityöntekijänä, poliisina, perheneuvojana ja omaa etuaan peräävän oppilaan edessä jopa juristina.

      Opilaan oman aktiivisuuden edistäminen opetuksessa on jäänyt pahasti taka-alalle vaikka olennainen ja tarvittava tieto muuttuu nopeammin kuin opettajan tietoja pystytään päivittämään. Merkityksellisemmäksi asian tekee vielä se, että tieto ja sen oppiminen on nostettu lähes ainoaksi päämääräksi ja arvopohjaksi, kasvatus on ulkoistettu jollekin epämääräiselle taholle.

      Osa vanhemmista näkee ettei koululla ole nykyisin enää roolia kasvattajana eikä pidä ollakaan, joidenkin mielestä se tekee kasvatustyötä jo liikaakin puuttumalla yksilöllisiin valintoihin ja ryhmään joka näkee että juuri nyt olisi yhtenäiskulttuurin murennuttua koulun ja kodin moraalis-eettiselle yhteistyölle tilaus.

      Kaikki tietävät sen tosiasian että koulujen erityisopetus on vaikuttavuudeltaan ala-arvoista, tyttöjen ja poikien välillä on harvinaisen suuri ero koulumenestyksessä, tytöt menestyvät koulussa hyvin vaikka heidän itsetuntonsa on huono, pojilla hyvä itsetunto ei takaa koulumenestystä. Oppilaan opetettavuus ratkaisee.


      Kuuntelin juuri YLEpuheesta Helsingin yliopiston tutkijan Sari Mullolan haastattelun "Temperamentilla on väliä!" Kuinka lapsen tempperamentti vaikutta kouluarvosanoihin. Kannattaa kuunnella.

      http://areena.yle.fi/radio/1871255

      Poista
    10. En ole puhunut enkä tule puhumaan koulutuspolitiikasta – vierastan sanaa. Pedagogian kehittämisen tulee olla irti poliittisista intrigeistä.

      Kouluasioiden asiallisia kritiikkejä ylipäänsä on vähän, enemmän on muualta kuin koulumaailmasta nousevaa ymmärtämättömyyttä, joka johtuu selkeästä tiedonpuutteesta: arvioijalla ei ole itsellään tuntumaa nykykouluun.

      Koko kirjoituksestasi henkii tämä tiedonpuute nykykoulun hengestä ja kirjaimesta. Kehotan edelleen sinua, anonyymi, menemään koulun sisään ja ottamaan selvää nykykoulun hengestä, ilmastosta, suunnitelmista ja työtavoista, joilla se lapsen yksilöllistä oppimista ja kokonaispersoonallisuuden hyväksymistä ja kehitystä ajaa. Kysy opettajilta myös resursseista, joita kunta on myöntänyt tähän työhön.

      Poista
    11. Koko juttu kumpuaa laajasta ylemmyyden tunteesta, kyvyttömyydestä nähdä koulu osana yhteiskuntaa ja aikaa. Samaan hengenvetoon kuitenkin heitetään ikään kuin sivulauseena koulutuspoliitinen argumentti, rajalliset resurssit.

      Kehotan sinua perehtymään juuri siihen hengen ja kirjaimen ristiriitaan esittämieni reaaliteettien kanssa.

      Esittämäni arviot allekirjoittavat niin Liisa Keltikanga-Järvinen kuin Kari Uusikyläkin puhumattakaan lukuisista opetusalan ammattilaisista ja tutkijoista.

      Opettajan kyvyn kriittiseen arvioimiseen asettaa kyseenalaiseksi jo se seikka että laittaa yhtäläisyysmerkit koulutuspolitiikan ja puoluepolitiikan välille.

      Poista
    12. Ylemmyyden tunteesta? Mistäs sellainen Liinalle tulisi?

      Hieman ihmis- ja asiantuntemusta nyt kehiin anonyymi. Toistan kolmannen - ja viimeisen kerran -kerran: mene tutustumaan nykykoulun systeemeihin ilman ennakkoluuloja.

      Poista
    13. Onhan tämä aivan käsittämätöntä puusilmäisyyttä. Juuri itse nostit esiin tapaus "Rehtorin" oikein linkin kera. Pokkana, taidan sanoa noppana niin kuin Char, ettei koulussa, sen opetuksessa tai pedagogiikassa ole minkään laisia ongelmia eikä ristiriitoja.

      Itse kasvatus guru, L. K-Järvinen on todennut tuon tyttöjen ja poikien eriarvoistamisen, erityisopetus on tehotonta eikä läheskään kaikilla opettajilla ole valmiuksia kohdella oppilaitaan hänen reagoimis- tai käyttäytymistyylin mukaisesti.

      Eihän se poista koulun haasteita että sinä ne kategorisesti ja "asiantuntijan" arvovallalla kiistät. Voin milloin vain läsäyttää kymmenen tutkimusta, asiantuntijalausuntoa ja mielipidettä, että niitä ristiriitoja nyt vaan kertakaikkiaan on. Se on reaaliteetti jonka tiedät itsekin.

      Poista
    14. En ole mielestäni sanonut, etteikö koulussa olisi ongelmia. Kaikissa työpaikoissa, laitoksissa ja elimissä on ongelmia.

      Esität kuitenkin asiat niin, että puhut muka ongelmista, kun kuitenkin vedät mattoa sen alta, mikä on hyväksi todettu. Koulu on monelle lapselle ja nuorelle ainoa paikka, jossa häntä kuunnellaan ja jossa hänen persoonallisuuttaan tuetaan. Puhut ikään kuin koulussa ei huomioitaisi oppilaan persoonaa ollenkaan! Tämä on täydellistä shittiä!

      Tietenkin ongelmia on, samoja ongelmia joita muuallakin on. Ne eivät kuitenkaan johdu itse koulusta, vaan tulevat koko yhteiskunnasta. Tajuatko - mielenterveysongelmat ja päihteitten lisääntynyt käyttö, turvattomuus ja välinpitämättömyys lapsista eivät johdu koulusta eivätkä ole koulun vika.

      Sekään ei ole koulun vika, että erityislapset (autistit, aspergerit, adhd:t jne.) pannaan tavalliseen luokkaan, jossa he eivät saa yksilöllistä opetusta, vaikka kouluilla olisi osaamista ja halukkuutta järjestää erilaisille oppijoille hyvää opetusta ja hoivaa. Kunnat eivät anna tähän lupaa eikä resursseja, byrokraatit määräävät jopa sen, mitä opetetaan. Tuskinpa he sallisivat pojille erityisopetustakaan, kun kerran tasa-arvoa ei ole se, että pojat saisivat samoista kokeista numeron munalisällä helpotettuna. Pojat lukekoot enemmän ja jättäkööt pelaamiset ja potkupallot vähemmälle, ellei kunnanisiltä tipu rahaa järjestää pojille erillisopetusta.

      Koetat juuri näistä yhteiskunnan ilmiöistä ja kunnanisien synneistä johtuvista ongelmista syyllistää opettajia ja koko koulutusta! Kun juuri koululaitos on se elin, joka ainoana kuitenkin koettaa tehdä jotakin kaikkien lasten hyväksi, sen, mitä koko ajan vähenevin resurssein voi tehdä.

      Oma lapseni työskentelee erityiskoulussa, jossa tuen tarpeessa olevilta erityislapsilta ollaan nyt viemässä rehtoria pois, ja koulu yhdistettäisiin toiseen koulun siellä kaukana olevan rehtorin alaisuuteen! Kaikkea tällaista kun kuulee, ei voi muuta kuin puolustaa hätää kärsiviä oppilaita ja opettajia kuntien kylmiltä byrokraateilta! Tottakai rahaa säästyy, kun kaksi koulua pannaan yhden rehtorin alaisuuteen, mutta kaikkein heikoimmilta ja myös vaikeimmilta lapsilta se on pois. Johtajaa tarvitaan paikalle joka hetki, vaan byrokraatit ovat eri mieltä kuin osaavat pedagogit ja kasvattajat. Mainittakoon, että kuntien päättävinä byrokraatteina kouluasioissa voi olla vaikka liuta merkonomeja ja laskentatoimen tradenomeja.

      Poista
    15. Ninpä niin,

      aika outo asetelma ettei kaikki lapset voi mennä yhteen ja samaan koululaitokseen vaan jotkut pitää ikäänkuin opettaa jossain muualla tähän pyhään paikkaan soveltuviksi.

      Ja ennenkaikea,
      nyt kuitenkin tuo koulutuspolitiikka onkin se suurin syntinen ja ongelmien aiheuttaja. Se, se onkin juuri koulun obgelma, ettei se pysy ajassa.

      Poista
    16. Mutta onhan erilaisella oppijalla (autisti, asperger, adhd, kehitysvammainen jne.) toki oikeus saada tilanteeseensa ja kehitystasolleen sopivaa opetusta! Sehän on erilaisen oppijan etu! Eihän se toteudu tavallisessa luokassa, jossa suurin osa on ns. normaaleja eli tavallisia oppijoita. Samoin tavllisten oppijoiden etu saada opettajan huomiota ja opetusta vaarantuu, jos ryhmässä on erityistukea vaativia oppijoita.

      Miten voidaan ylipäänsä kuvitella heikommin eväin liikenteessä olevan pärjäävän normaaliluokassa? Ja miten voidaan kuvitella, että kaikkia lapsia voidaan opettaa samalla tavalla? Kaikkien pitäisi nähdä, että jos erilainen oppilas integroidaan ns. normaaliluokkaan, kyseessä on byrokraattinen säästötoimi, eikä tämä säästötoimi edistä erilaisen sopeutumista normaaliopetukseen, päinvastoin.

      Ja vielä: ylempänä moitit koulua siitä, ettei se ota huomioon lahjakkaita opetuksessaan. Miten kummassa kuvittelet, että erityislahjakkaita voidaan opettaa samassa luokassa autistien ja aspergerien kanssa niin, että heidän oikeutensa korkeampaan tietoon ja opetukseen turvattaisiin? Mission impossible!

      Poista
    17. "Toden totta" -kirjotuksessani en millään tavoin asettanut Pisa saavutuksia ja kansainvälistä arvostusta kyseenalaiseksi sen enempää kuin oppilaiden persoonallisuuden kaiken kattavaa sivuuttamista. Asiantuntijoiden argumenointiin perustuvat kasvatukselliset puutteet leimattiin paskapuheeksi.

      Raivokas kyvyttömyys ymmärtää koulun yhteiskunnallista aspektia kulminoituu toteamukseen että ongelmia on kuten muuallakin yhteiskunnassa. Tajuatko – yhteiskunnan ylläpitämä koululaitos ei voi olla muusta yhteiskunnasta erillään oleva saareke. Sitä voi olla omia pedagogisia kasvatus- ja opetustavoitteita noudattava yksityiskoulu.

      Autistit ym. sairaudeksi diagnosoidut sairaudet kuuluvat tietenkin sairauden mukaisen erityisopetuksen piiriin. he eivät ole koskaan olleetkaan ongelmien keskiössä. Poikien rinnastaminen yleisesti samaan ketegoriaan kuuluvaksi sillä perusteella etteivät kunnanäidit (isät) anna rahaa riittävästi. Ja, että tämä olisi tasa-arvokysymys, ei pedagoginen puute. Ajatusmalli on erittäin kylmäävä.

      Koululaitoksen kuuluukin tehdä kaikkensa lasten oppimisen ja elämään valmentamisen eteen niilläkin resursseilla mitä demokraattisesti valitut kunnanäidit viisaudessaan ovat päättäneet.

      Ikään kuin todisteena siitä että koululaitos on elimellinen osa yhteiskuntaa ja koulutuspolitiikan kohde mainitset tyttäresi erityiskoulun taloudellisen riippuvuuden. Ajatus siitä, että kunnissa on päättäjinä vain kylmiä ja tunteettomia byrokraatteja ja liuta alemman kaupallisen koulutuksen saaneita typeryksiä, on naivi. Siellä on juuri niitä keitä olemme sinne äänestäneet.

      On yhä edelleen vaikeaa kaiken puusilmäisen lukemisen ja kriittisen arvion kategorisen kieltämisen jälkeen nähdä että kyseessä olisi puhtaasti lapsen edun ajaminen. Opettajan etukin tulee merkitykselliseksi vain institution koskemattomuuden puolustamisessa.


      Se tosiseikka että opettajat joutuvat toimimaan poliiseina, sosiaalityöntekijöinä ja jopa oikeusoppineina on koko yhteiskuntaa, myös koululaitosta koskeva asia jota kpulu ei voi ravistaa itsestään ulos eikä irroittaa muun yhteiskunnan kasvatustavoitteista eikä eettisestä- ja moraalikoodistosta.

      Olen pitkään aprikoinut yhteiskunnan kasvatusvastuun jakautumista ja vastuunkantoa. Väistämättömäksi tosiasiaksi on kiteytynyt se, että edustamasi sukupolvi on se joka kantaa suurimman vastuun ns. vapaan kasvatuksen siirtymisestä ja hyväksymisestä paremman toivossa, omille lapsilleen.

      Kuka onkaan siittänyt kasvattanut ne lapset jotka nyt häriköivät vailla kuria kouluissa, ketkä raahaavat lapset jo yksivuotiaana tarhoihin, keitä ovat syrjäytyneet nuoret, sosiaaliluukulla kerjäävät tyhjäntoimittajat. Mehän kasvatimme vain medialukutaitoisia, kriittisiä ja elämää janoavia, itsetietoisia ja -tuntoisia ihmistaimia.

      Poista
    18. Poikien rinnastaminen yleisesti samaan ketegoriaan kuuluvaksi sillä perusteella etteivät kunnanäidit (isät) anna rahaa riittävästi. Ja, että tämä olisi tasa-arvokysymys, ei pedagoginen puute. Ajatusmalli on erittäin kylmäävä."(Anonyymi)

      Miten sinä sitten järjestäisit luokissa poikien opetuksen, jos se kerran on tehtävä jo olemassa olevilla resursseilla? Eli ei voi jakaa ryhmiin erillisopetusta varten, ei voi koulutttaa opettajia uudelleen? Miten saat pojat oppimaan samassa luokkatilassa tyttöjen kanssa, ja luokassa voi siis hyvinkin olla myös jokunen aspergeri, autisti, lukihäiriöinen - he eivät suinkaan aina ole erillisryhmissä nykykouluissa. Tavoite on integroida kaikki samaan ryhmään.

      Toivon, ettet ala haukkumaan opettajia, ikään kuin poikien huonompi koulumenestys olisi opettajien vika. Opettajat on koulutettu ottamaan lapset tasavertaisina huomioon, riippumatta mistään muusta kuin oppilaan omasta panoksesta ja pärjäämisestä. Tämä ajatus siitä, että poikia pitäisi opettaa siis eri tavalla, on järisyttävä uusi koko maailmassa.

      En ole nähnyt sitä toteutettavan muula tavoin kuin mitä islaminuskoiset tekevät: tytöt jätetään kouluttamatta, heidät varataan jo lapsina miesten käyttöön. Näin koulupaikat jäävät etupäässä pojille.

      Poista
    19. Kyllähän se on niin,että kasvatusvastuu on kodeilla,mutta kyllä koululaitoksellakin on oma osansa siltä osin,kuin lapsi on opetuksen piirissä.Tämän yhteisen vastuun hoitaminen lapsen ja nuoren kannalta mahdollisimman hyvin edellyttää,että kasvu-ja opetusympäristö on rakennettu sellaiseksi,että se mahdollistuu.
      Päättäjät eivät vielä(kään)ole ymmärtäneet sitä,että satsaaminen lapsen varhaisiin vuosiin on kuin panisi rahaa pankkiin ja ellei näin tehdä tulee iso lasku vuosien päästä maksettavaksi.
      Päiväkoteihin ja kouluihin tarvitaan ehdottomasti pienempiä ryhmiä ja riittävästi aikuisia.
      Kouluilta on jo karsittu erityisopetuksesta ja psykologi-sekä kuraattoripalveluista.
      Erilaisia oppijoita on muitakin kuin diagnoosin saaneissa.Pelkästään samana vuonna syntyneet lapset voivat olla valmiuksiltaan erilaisia riippuen siitä,ovatko syntyneet alku-vai loppuvuodesta.Tätäkään ei voida nykyresusseilla ottaa riittävästi huomioon nykyopetuksessa.
      Ihmisen itsetuntoon vaikuttaa vahvasti koko elämän läpi se,kuinka hänet ja hänen tarpeensa on huomioitu ihan varhaisessa lapsuudessa.Kotona ja koulumaailmassa.Kaikilla aikuisilla on yhteisvastuu siitä.Veikkaan,että nykykoulussakin opettajilla on halua ja valmiuksiakin tähän,jos päättäjät tarjoaisivat siihen riittävät puitteet.Suurien koulujen sijasta voisi aivan hyvin rakentaa pieniä korttelikouluja,joissa lapset ja vanhemmat paremmin tuntisivat toisensa ja opettajat,jolloin mahdollisten ongelmienkin ratkominen olisi helpompaa.Ja ainakin ilman poliisia.

      Poista
    20. No juuri noin, Syysmyrsky, tuo on juuri sitä, mitä kouluolojen järjestämisessä tarvitaan ja mihin koulujen ja päiväkotien opettajat selvästi ovat halukkaita: osaamista ja valmiuksia on, mutta kaikki kaatuu rahan puutteeseen ja säästötoimiin.

      Avainsana on pienryhmät, kaikilla asteilla, mutta erikoisesti päiväkodeissa ja ala-asteilla. Ei jokaisenlapsen yksilöllisyyttä ja tarpeitakaan voi kukaan aikuinen huomata isossa ryhmässä. Aggressiiviset ja äänekkäät varastavat opettajan huomion, hiljaiset jäävät syrjään, vaikka opettajat hyvin tietävät, että he tarvitsevat opettajaa jopa enemmän kuin itseään korostavat häiriköt. Ryhmässä ei vain voi kukaan työskennellä, jos häirikkö ei anna siihen lupaa, ts. rauhoitu. Tähän rauhoitteluun opettajan aika sitten menee, ja palkaksi tulee sitten haukkuja, että opettaja ei huomaa kiusaamisia eikä ota huomioon poikia eikä yhtään mitään, hyi huonoa opettajaa!

      Kuntapäättäjien kädessä lasten ja koululaisten hyvinvointi on, mutta toki ensisijaisesti vanhempien. Koulu voisi paikata paljon kodin laiminlyönneistä, jos sille annettaisiin resurssit auttaa ja opettaa lapsia kehittämään vahvuuksiaan.

      Poista
    21. Perukoulu uudistuksesta lähtien on poliittisesti tapeltu milloin kenenkin kannalta välttämättomien määrärahojen saamisesta/myöntämisestä riittävän opetustason saavuttamiseksi. Uudistuksen kuningasajatus oli että kaikki voivat oppia kaiken, tarkoittaen sosioekonomisia ja psykososiaalisia ulottuvuuksia. Niihin arveltiin pääsevän kotien kanssa tehtävälläyhteistyöllä joten kouluntehtäväksi määriteltiin kasvatus ja opetus.


      Nyt kun resursseja on karsittu ja opettajat eivät voi haluamallaan tavalla alkuperäistä tehtäväänsä hoitaa niin kasvatus osuus opetuksesta sysätään yksioikoisesti kodeille, etenkin kun kasvatustavoitteiden määritteleminen koko ajan muuttuvassa maailmassa on kaikille vähän sumuinen. Ja kaikki ovat lapsen asialla.

      Se ei poista sitä tosiseikkaa, niin kuin näemme, rauhattomuus ja väkivalta, on tullut kouluihimme vääjäämättä. Koska kouluopetus, eikä sen arvioiminen, voi olla yksisuuntaista pedagogiikka olisiko myös koulun muututtava. Vastattava integroimalla, eikä erottamalla. Resurssipulahan on politiikkaa.

      Luulisi opettajienkin pohtivan mikä ero on hoitaa asiat kurinpidollisin vai pedagogisin keinoin. Muistan jonkun jossain kirjoittaneen että kuri pitää saada aikaan muuten kuin kurittamalla ja kuri ei pitämällä tule eikä pysy.

      Ei edes kotoa kouluun.

      Poista
    22. Ihan vaan osoituksena siitä, että opettaja "Kaikkitietävä" ei itse ole ajan tasalla kouluopetusessa ja ettei minun tarvitse itse keksiä syitä eikä sukupuolieroja huomioon ottavaa kouluopetusta.



      - "Temperamentin on joissakin amerikkalaisissa tutkimuksissa todettu selittävän kouluarvosanoista jopa 40 prosenttia (ks. yhteenveto Keltikangas-Järvinen, 2006). Sattumanvaraisessa, edustavassa 4 000 suomalaisen yläkoululaisen aineistossa ei päästy aivan näin suuriin selitysprosentteihin, mutta aineisto osoitti temperamentin selittävän neljänneksen kouluarvosanojen vaihtelusta (Alatupa, 2007). Koska temperamentti ei korreloi älykkyyden, kognitiivisten kykyjen tai motivaation kanssa, vaan kaikilla älykkyyden ja kyvykkyyden tasoilla on samanlaiset temperamenttijakautumat, tarkoittaa tulos sitä, että menestyäkseen koulussa oppilaalla täytyy lahjakkuuden ja motivaation lisäksi olla tietynlainen temperamentti."

      - "Edellä mainitussa suomalaisessa tutkimuksessa osoitettiin myös mielenkiintoinen sukupuoliero: tietyt länsimaisen kulttuurin arvostamat ja ”hyvän ihmisen” ominaisuuksina pitämät temperamenttipiirteet, kuten hyväntuulisuus, sopeutuvuus, vähäinen ujous ja matala reaktiivisuuden taso (vahva itsehillintä), lisäsivät tyttöjen koulumenestystä. Kaikilla tytöillä, joiden keskiarvo oli yli 9, nämä piirteet olivat korkealla tasolla. Vastaavaa korrelaatiota ei ollut pojilla: kyseiset temperamenttipiirteet eivät auttaneet poikia menestymään koulussa."

      - "Korrelaatio huonon koulumenestyksen kanssa sen sijaan nousi esiin. Pojilla, joiden keskiarvo oli alle 7,5, kyseisten temperamenttipiirteiden kääntöpuoli, siis taipumus negatiiviseen mielialaan, ujous, matala sopeutuvuuden taso ja korkea reaktiivisuuden taso, selitti merkitsevästi huonoa koulumenestystä. Vastaavaa yhteyttä ei puolestaan ollut tytöillä, vaan heidän huono koulumenestyksensä oli näistä temperamenttipiirteistä riippumaton. Pojat siis maksavat suuremman hinnan koulun odotusten vastaisesta temperamentista (Keltikangas-Järvinen, 2007)."




      Tuo kaikki on poimittu Helsingin yliopiston opiskelijavalinnan artikkelikokoelmasta, Kognitiotieteen valintakokeesta vuodelta 2012.

      Poista
  6. Saisikohan näistä koulu- ja muun maailman ylhäisistä ja alhaisista linkkiä tähän pyhäpäivään? Joka itsensä ylentää, se on alaluokkalaisesta perheestä? Kenelle kellot soivat, kysyi ylipappi ja antoi opettajalle potkut?

    Mutta selitäpä se, Iines, miten Liina, joka osasi lukea, ei muka tuntenut numeroita ja kelloa, vaan seurasi silmä kovana ison viisarin liikettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina oli velvollisuudentuntoinen. Jos sanottiin, että puolelta on lähdettävä kouluun, niin ajasta piti ottaa tarkka vaari. Hän lisäksi taisi antautua täysillä siihen, mitä teki. Kun odotettiin isonviisarin siirtymistä, niin sitä sitten kanssa odotettiin.

      Liina luultavasti tunsi kellon numerot ja tiesi miten viisarit ovat, kun kello on varttia yli kahdeksan tai puoli yhdeksän, mutta hän ei tuntenut ajan kulumisen vauhtia. Hän kenties pelkäsi, että myöhästyy, jos ei huomaa tarkkaa hetkeä.

      Ylhäiset ja alhaiset oli rehellinen oivallus lapselta. Ei ihme, että sen sanojasta tulikin sitten myöhemmin arvostettu tohtori. Me aikuiset ajattelemme monesti samoin, mutta emme ole yhtä rehellisiä. Yhteiskunnan rakenteet ovat arkkityyppisiä, luokkajako on aina ollut olemassa jossain muodossa. Lapsikin sen oivaltaa, sinä ja minä, kukaan ei ole viaton ja pelkästään hyvä. Eivät kiltit tytötkään. He voivat olla hyvinkin brutaaleja.

      Poista
  7. Tykkään näistä Liina-kertomuksista, ne saavat minussa tunteet liikkeelle, ne tuntuvat oikealta elävältä elämältä joskus silloin.

    Itse olen jälkeenpäin ajatellut, että opettaja ei tiennyt minun osaavan lukea, tavaaminen oli minusta hyvin vaikeaa. Sain minä silti ysin, silloin niinä fiksuina aikoina kun alakoululaisetkin saivat vielä numeroarvosteluita.

    Sen verran lahjakas kuitenkin olin, että melko pian, jo muutamien vuosien jälkeen, sain numeroni laskettua hyvinkin alas.

    Vielä Sana pääsiäiseksi:
    Minulta kahvit purskahtivat, kun jostain luin uskon tarkoituksen olevan pyhyyden kokemuksen. Paremman hintalaatusuhteen sellaisessa saa epäilemättä kemiallisilla aineilla, suosittelen lämpimästi.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositteluni perustui siis tietoon, ei omakohtaisiin kokemuksiin kemiasta.

      Poista
    2. Siis kun oikein keskittyy, voi saadakin pyhyyden kokemuksen. Vähän kuin orgasmin, ehkä. Mitähän paavi sanoisi tähän?

      Olen joskus kirjoittanut pyhyyden kokemisesta, en kokemuksesta, ne taitavat olla eri asioita. Ajattelen vaikka tässä kirkkoa ja sen holveissa kaikuvaa urkumusiikkia tai kuorolaulua, ehkä Bachia, kenties peräti Mozartin Requiem, Lacrimosaa.

      Kyllä siinä pyhyyden kokee, autuuden, nousee korkeuksiin kun kuuntelee hivelevän kaunista, mutta sitä, että uskon ylin ilmentymä olisi pyhyyden kokeminen, en miellä mitenkään muuksi kuin henkilökohtaiseksi itsekkyydeksi, laskelmoinniksi, transsiinmenohaluksi. Anteeksi pyhät, saatte taivaslippuni. Tarvitsette sitä enemmän..

      Poista
    3. Sielläkin puhuttiin kohtaamisesta, sekin luultavasti on eri asia. Mukavaa se on Bachia maha täynnä, konjakkilasin kera tai ilman, kuunnella, - tyhjällä mahalla tai huonolla omatunnolla kitkutusta ei kuuntele pirukaan.

      Waltari kuvaili joskus pyhyyden kokemustaan, oliko se nyt Pietarinkirkossa, kun krapulatiloissaan siellä vaelteli.

      Poista
    4. Kohtasin juuri aidon pyhyyden kokemuksen, kun olin seuraamassa Via Crucista, ja kuljin soihtukulkueessa ristiään kantavan Jeesuksen vieressä, ja astuin hevosen paskaan. Ymmärsin, että maailma on tässä ja nyt.




      Poista
    5. Via Crucis tuntuu vähän oudolta. Juhlivat nimenomaan sitä kidutusta ja sitten ristillä roikkumista. Ei esimerkisi ylösnousemusta.

      Pitäisiköhän ensi vuonna mennä, saako sitä näyttelijää heitellä kivillä ja huudella hirveitä solvauksia?

      Ainakin sen haluaisin nähdä, kun se Senaatintorin yleisö huutaa kuola poskella raivoten: "Vapauttakaa Barabbas, vapauttakaa Barabbas!"

      Voi olla, että olen erehtynyt, ehkä kyseisessä näytelmässä on kokonaan toinen käsikirjoittaja kuin lukemassani.

      Poista
    6. Noh noh, Riku, ei saa kivellä heittää. Jeesus oli historiallinen henkilö ja kaikesta luettavissa olevasta päätellen kumarruksen ja ihailun arvoinen - tarkoitan lähinnä hänen teorioitaan ihmisyydestä ja humaaniudesta. Ihmisen olisi hyvä olla nöyrä ja kuuntelevainen, mutta ei alistuva. Rohkeuttakin tarvitaan. Teologisiin pelastusdogmeihin minulla ei ole suhdetta, ne ovat kylmiä, eivät puhu minulle, niistä en osaa sanoa mitään. Mutta siis Jeesus ihmisenä oli hieno tapaus.

      Poista
    7. Ei minulla ainakaan tarkoitusta ollut uskonnosta mitään sanoa, pöljää vanhojen ihmisten pop-jeesus kulkuetta halusin irvailla.

      Poista
    8. Ei siellä ollut muita vanhoja kuin minä ja muutama muu, suurin osa oli nuoria, ulkomaalaisiakin oli pulinasta päätellen aika paljon. Puheensorinasta erotin englannin, saksan, japanin, venäjän, puolan ja portugalin.

      Poista
  8. Isäni oli vanhakantainen, hän ei kasviksista tai hedelmistä piitannut ja sylkäisi pois suustaan, kun kerran erehtyi salmiakkia maistamaan.

    Appelsiineista kuitenkin tykkäsi, niissä oli hänelle joku nostalgia kun oli joskus sellaisia ensi kerran saanut.

    Itse juuri ajattelin, ettei niitä viitsi syödä kun kuoriminen on aika työteliästä eikä palkkiokaan ole taattu; usein ovat syömäkelvottoman kirpeitä ja pahoja.

    Ylhäiset ovat hienoja ihmisiä, neulansilmästäkin menevät läpi hieman vain kylkiä rasvaamalla; parempi väki tietää konstit kuin konstit.

    VastaaPoista
  9. Ja ylhäiset taisivat saada hienot osinkotulot hallitukselta, joka pitää huolen omistaan.

    Hyvien appelsiinien saaminen tuntuu onnenkantamoiselta. Usein ne ovat nimenomaan kirpeitä tai jotenkin puumaisia. Rahaa menee hukkaan, kun koko satsi on joskus pahaa. Olen löytänyt nyt Brunot! Ne ovat parhaita, makeita ja mehukkaita. Mitä oranssimpi, sen kypsempi, mitä vaaleampi, sen kirpeämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne osinkotulonsa osaavat ottaa, vielä paremmalta se mahtaa tuntua kun on hyvä omatunto. Sehän niillä on, joskus uskon vuoksi, kuten heppaburgerin lihavalla miehellä, joskus armolahjoitustensa vuoksi.

      Se on sitä paitsi tieteellisesti todistettu, että on mukavaa olla porvari!

      Poista
    2. Miten helkkarissa kokoomus onnistuikin vedättämään Arhinmäkeä ja Urpilaista noin pahasti, ettei siitä kyllä millään selityksellä selviä?

      Viittasin jo aiemmin siihen, että tästä osinkoryöstöstä hyötyy upporikkaan yrityksen upporikkaat omistajat, fazerit, herlinit ja hartwallit. Sen sijaan siitä eivät hyödy tavalliset yrittäjät eli Rikun Nakin, Urpon divarin ja Lissun kampaamon omistajat, porvareita tietenkin hekin.

      Minä muuten kieltäydyn olemasta porvari, vaikka yrityksiä olen omistanutkin. Olen käsityöläinen.



      Poista
    3. Älkääs nyt, kun aamun Hesarissakin sanottiin, että "päätöksentekijöillä ei ollut kaikkea tietoa käytettävissään." Ja että tästä sitten seurasi "tulonjakovaikutuksia, joita ei ollut tavoiteltu."

      Että noin se meni, vahingossa.

      Poista
  10. Se minun piti vielä sanoa, että nämä Liina-kirjoitukset ovat parhaan joukossa kaikesta viimeaikoina lukemassani.

    VastaaPoista
  11. Miten tämä yhteiskunnan talous- ja verokoneisto oikein on rakennettu, kun oikein iso rikas saa samasta osinkotulosummasta paljon enemmän käteen kuin vähemmän rikas? Miksi on veroparasiitit? Miksi on verosuunnittelijat? Miten veroja voi ylipäänsä suunnitella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veroparasiitti... tahallaan tai vahingossa, oiva huomio joka tapauksessa.

      Yritysriskin kantamiseen pitää tietenkin olla jokin houkutus, mutta kyllä se niin on, ettei pienyrityksen riskiä kannata tässä maassa enää ottaa. Kun parhaassakin tapauksessa pääsee samoille eduille kuin tavallinen palkannauttija, niin riski on liian kova.

      Näin tähän liittyvän pääsiäissadun jossakin. Täytyy etsiä ja kertoa se täällä.

      Poista
    2. Veroparasiitit harmittavat.

      Törmäsin tämmöiseen ilmiöön ensi kerran, kun opintovelkaisena yksinhuoltajana maksoin ensipalkastani korkeinta mahdollista päivähoitomaksua. Samaan aikaan tuntemani ison ja vauraan perintötilan emäntä, terveydenhoitaja maksoi pienintä maksua. Haki lapsen isännän kartano-Volvolla, minä pyörän tarakalla. Silloin huomasin käytännössä, että iso rikas vetää hymyillen välistä.

      Poista
    3. Päivähoitomaksun suuruus perustuu tuloihin ja jos terveydenhoitaja maksaa vähemmän hoitomaksua niin yksinhuoltajalla on suurempi palkka.

      Se, pitäisikö kaikilla olla kartano-Volvo vai polkupyörä ei ensijaisesti ole epäoikeudenmukaisuus kysymys.

      Poista
    4. Tietenkin minulla maisteriopettajana oli suurempi palkka kuin terveydenhoitajalla, vaikka se olikin opettajan alkupalkka ilman lisiä.

      Ota nyt huomioon kuitenkin se, että minä olin perheen ainoa tulonsaaja, joka lyhensin samaan aikaa isoja eriä opintovelkaa, asuin vuokralla ja maksoin kaiken yhdestä palkasta, television, televisoluvan, pesukoneen, jääkaapin.

      Terveydenhoitaja asui perintötilalla, isäntä hoiti suurta tilaa, mutta ei tietenkään kirjannut itselleen säännöllisiä kuukausituloja. Se taisi mennä jopa niin, että minä maksoin enemmän veroja, kuin tuo huippuvauras pariskunta yhteensä. Tuon perheen tuloiksi päivähoitomaksua määrättäessa katsottiin ehkä vain vaimon hoitajanpalkka. Tilanne oli sikälikin naurettava, että isäntä oli rotareissa vai oliko se leijonissa, ja tämä hoitajavaimo zontissa, ja hehtaareja oli naapurikunnan rajaan asti. Että minulle on turha selittää sitä, että veroparasiitteja ei muka ole. Juuri näin ne ovat pesiytyneet yhteiskuntarakenteeseen, tiukasti sisään, pienemmin veroin ja maksuin kuin monet köyhemmät.

      Poista
    5. En näe tuossa asetelmassa kovin paljon syytä tuohtumukseen. Perintöähän ei kenenkään ole pakko ottaa vastaan saati että sitä olisi jätettävä.

      Ehkä hekin ajattelivat kuinka helppoa elämä on kun on vain "tuulen kuuhtelema perse".

      Poista
    6. Ei siinä tuohtumusta olekaan, kunhan totesin, kun kerran veroparasiiteista heräsi keskustelua.

      Tosiasia on siis, että kun kunta laskee palveluistaan maksuja, niin niillä, joilla on omaisuus kiinteää ja jo verollisesti tuettua (maatalous, osakkeenomistajat, yrittäjät), on maksu vähäisempi. Niillä, joilla ei ole ollenkaan omaisuutta ja koko palkka menee elämiseen, maksu on korkeampi.

      Poista
    7. Vastaaviakin esimerkkejä löytyy tuolta vihollispuolta vaikka ja kuinka paljon. Lähes poikkeuksetta kaikki yrityksen nimiin, kuin yksityiselle tilattavat palvelut ovat kalliinpia, yritykset joutuvat jopa makamaan sellaisista palveluista joita he eivät tarvitse millään tavoin, saati käyttäisivät niitä.

      Poista
    8. No jaa, mutta sitten taas ne yritysautot... miten niiden verotus ja vähennykset? Aika komeita audeja näkyy merkonomijohtajilla.

      Poista
    9. Luuletko todella, Iines, että yritykset saavat autonsa halvemmalla kuin tavallinen kansa? Eivät tietenkään saa, kyllä niistä markkinahinta maksetaan.

      Toinen asia on se, että yritys antaa työntekijälleen ns. työsuhdeauton. Se on osa palkkaa ja verollista tuloa, jolle on omat julkiset laskukaavansa: yritys laskee sen työntekijän ansiotuloksi ja verottaja ottaa omansa ilman armoa.

      Minulla on ollut sekä työsuhdeautoja että omia. Yhtä kalliiksi tulee molempien pito.

      Poista
    10. Saavat halvemmalla kuin yksityiset, Tapsa. Yrityksillä on auton ostohinnasta vähennyksiä, joita yksityisillä palkanansaitsijoilla ei ole.

      Esimerkiksi mikäli yritys hankkii auton omistukseensa suoralla kaupalla ja käyttää autoa elinkeinotoiminnassaan työsuhdeautona tai muuten elinkeinotoiminnassaan, voi yritys tehdä autosta 25 prosentin suuruisia vuotuisia poistoja verotuksessaan.

      Lisäksi auton arvonlisäveron saa yleensä vähentää, jos se on ostettu verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta.

      Suomessa on aina ollut upea taksikalusto. Espanjassa esimerkiksi taksit ovat pikkuisia kuhmuisia fiiateja ja muita. Siellä ei kai ole vähennyksiä auton ostohinnoista, vaikka autoverokaan ei ole yhtä huikea kuin Suomessa, jossa taitaa olla maailman korkein autovero.

      Muistan ajan, kun ostin ensimmäisen pienen Toyota Corolla FX:ni. Siskoni osti samalla rahalla Saksasta BMW:n urheiluauton.

      Poista
    11. Työkäyttöön ostetut auton ovat tietysti eri juttu. Taksit ja pakut saa ilman erinäisiä veroa, ja alvit voi vähentää, mutta ei niitä autoja saa käyttää yksityisajoihin. Työkalu on työkalu.

      Itse tarkoitin liisattuja työsuhdeautoja. Niitä audeja, joilla ne isojen firmojen merkonomijohtajat ajavat. Niistä maksetaan markkinahinta, mutta varmaan yritys voi vuokrat vähentää.

      Toisen palveluksessa ollessa minulla oli aina autoetu eli leasingauto, mutta itsenäisenä ollessa sellaiseen ei ollut varaa. Itse piti ostaa omalla rahalla.

      Poista
  12. Jaa niin, kiva kuulla kun Liinasta on tykätty, tai siis on sanottu niin. Tuntuu hyvältä. Tattista vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin, koska tarkoitin. Kaikkein parhaimmaksi en sanonut, koska muitakin hyviä olen lukenut, - kirjoista nimittäin. Eivätkä ne olleet uusia kirjoja, onkohan se kirjoittamisen taito romaaneissa kokonaan hukattu(?)

      Mollbergin kunnioitus elokuvan tekijänä minulla sitä vastoin on laskenut kuin lehmän häntä.

      Poista
    2. Mollbergista tulee mieleen teatterin Turkka. Voimaa ja volyymia on vaikka muille jakaa, mutta sisällön kanssa on vähän niin ja näin.

      Poista
    3. Minä ehkä sanoin liikaa. Tarkoitin maa on syntinen laulua, joka ei elokuvana kestä kun yhden miehen synkkyyden päälle on kasattu vielä toisen ihmisen synkkyys. Asiat, jotka kirjassa näyttävät kauniiltakin, ovat elokuvassa rumia.

      Poista
    4. Ok, minä en muista Mollbergin versiota kunnolla, mutta aikansa lapsi se kai oli, vähän kuin Turkankin ohjaukset teatterin puolella. On raadeltava, jotta kauneus voi itää. Vaan joskus siitä raatelusta (tai kakanheitosta tai kakkaamisesta) voi tulla itsetarkoitus. Semmoinen jää helposti tähdenlennoksi.

      Poista
    5. Mollen "versiossa" eli elokuvassa (kukaan muu ei Syntisestä laulusta ole elokuvaa tehnytkään, joten toistaiseksi se on ainoa versio) on kyllä paljon hyvääkin. Melkeinpä väittäisin, ettei ilman elokuvaa monikaan tietäisi mitään koko kirjasta.

      Mielenkiintoista on, minusta, miten niin moni Peräpohjolan kuvaaja antaa sikäläisistä ihmisistä samanlaisen kuvan. Mukan lisäksi esim. Bengt Pohjola ja Mikael Niemi ja muutama naiskirjailija, joista muistan tähän hätään (= myöhäinen lauantai-ilta) vain Rosa Liksomin. Mutta oli joku nuori ja nättikin...

      Poista
    6. Peräpohjolan ihmisenä olen murheissani siitä, että sieltä kirjoitetut kirjat antavat sikäläisistä ihmisistä mustan kuvan. Niin tulevat antamaan seuraavatkin, MUTTA kaikki ei ollut niin mustaa kuin luullaan. Enimmäkseen ihmiset nukkuivat yönsä lakanoilla, söivät rieskansa voin kanssa ja sipersivät juustoleipänsä kuumaan kahviin.

      Olen elänyt siellä juuri Mikael Niemen kertomana ajankohtana, mutta ketä kiinnostaisi lukea, että perheeni oli "normaali", jos mittarina pidetään vaikkapa vanhalestadiolaisuutta.

      Timo K. Mukan saaga Maa on syntinen laulu tuo lukijan eteen asioita, joita varmasti on tapahtunut ympäri Suomea ja maailmaa.

      Mutta Mukka ei kertonut kaikkea ajasta josta kirjoitti. Kyllä siellä osa ihmisistä nukkui jo silloin kahdenkin lakanan välissä. Niinkuin Vittulanjängälläkin.

      Ketä sellainen kiinnostaisi? Paitsi ruotsalaisissa kulttuuripiireissä, kun halutaan kuvata hyväosaisten ahdistusta todisteena siitä, ett' heilläkin on omat vaivansa.



      Poista
    7. Varsinkin Tapsan esille nostama Mikael Niemi kuvaa uskonnollisten seurojen seksuaalissäsyistä hurmosta Vittulanjängällä samalla tapaa kuin Mukka. Lattialla piehtaroidaan ja naiskennellaan himon riivaamina. Niemeä lukiessa ei voi välttyä vertailulta! Pohjoisen kansa on ollut eläväistä ja kielellisesti leveän retostelevaa.

      Poista
    8. Tarkoittaakohan Tapsa nuorella ja nätillä pohjoisen kirjailijalla Katja Kettua? Vanhempikin olisi tarjolla, Annikki Kariniemi, joka nyt on jo unohtunut, mutta joka oli varsin näkyvä joskus 70-luvulla.

      Anna, normaalit jäävät aina varjoon! On totta mitä sanot. Suurin osa ihmisistä ei elä niin kuin Mukan tai Niemen kirjoissa tai Katja Ketun romaanissa, tai ylipäänsä kenenkään kirjoissa.

      Kirjojen maailmat ovat marginaalisia maailmoja ja kuvaukset marginaalikuvauksia. Ylistämme niiden todenmukaisuutta, vaikka koemme, että meille ei voisi tapahtua noin. Pidämme niitä elävinä, kun niissä liioitellaan. Tämä on taivahan totta.

      Vaan silti, eläköön marginaaliset kuvaukset! Kuka jaksaisi lukea normaali-ihmisten normaalista pienestä elämästä.

      Poista
  13. No niin! Nyt löysin Syntisen laulun! Olen kaksi päivää hakenut sitä epäjärjestyksessä olevista hyllyistäni! Pieni pokkari, jota on hyvä pidellä käsissä, kannessa oranssi retrohenkinen alastoman naisen vartalo ja romaanin luonnehdintana "balladi", ja vavahduttava runo ensi sivulla.

    Vaan tästä ei enempää, säästetään runolliset sanomiset varsinaiseen keskusteluun, jahka Riku ehtii sen alustaa. Toivottavasti moni perehtyisi viimeistään nyt kirjan kauneuteen, joka on jäänyt osittain muun alle.

    Kannattaa muuten tutustua omaan kirjastoonsa välillä, ellei omista aakkosjärjestyksessä olevia hyllyjä. Löysin mm. kaksi Salamaa, joita en tiennyt itselläni olevan, Juhannustanssit ja Tapausten kulku. Puhumattakaan siitä, että löysin tuon aiemmin mainitun Muistojen tien Otto Manniselta, jonka luulin olevan hukassa.

    VastaaPoista
  14. Katseli eilen mielenkiinnolla ohjelmaa Sofi Oksanen - syntynyt kirjailijaksi. Hänen oma kommentti, että hän käyttää aikaansa kaikkeen muuhun kuin kirjoittamiseen 80 prosenttia, oli paljon kertovaa.

    Tuohon määrätietoiseen tapaan tulla kirjailijaksi sisältyy aimo annos näyttelemistä. Hänen kirjallisia tuotoksiaan en ole lukeneut eivätkä ohjelmassa luetut katkelmat ainakaan lukemiskynnystäni laskeneet.

    Aika usealle alan ammattilaiselle ja hänelle itselleenkin oli yllätys että hän pompahti kirjallisuuseliittiin niinkin varhain. Markkinat kypsyttivät hänet todella nopeasti. Tosin ilman kustannnustoimittajia Puhdistus romaani olisi jäänyt rakenteeltaan harrastelija tasolle.

    Ratkaisevin tekijä tiellä menestykseen on tietenkin ollut hänen teatterimainen draaman taju, kansainväliset poliittiset aiheet, sisäinen ristiriitaisuus ja ulkoinen harkittu habitus yhdistettynä näennäiseen varmuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan kuitenkin aiheellista lukea jotakin Oksaselta ennen kuin arvioi hänen kirjailijuuttaan?

      Tiedän monta ihmistä, joilla on harkittu habitus, sisäinen ristiriita, poliittista tietämystä ja draaman tajua, mutta ei heistä silti kirjailijaksi asti ole.

      Tunnen myös ihmisen, joka ei suostu kustannustoimittajan ehdotuksiin, vaan vetää tuotoksensa pois, kun se ei kelpaa sellaisenaan. Sen sijaan en ole kuullut yhdestäkään kirjailijasta, jonka tuotoksen rakentamiseen ja viimeistelyyn kustannustoimittaja ei olisi osallistunut, voimallisestikin.

      Poista
    2. Minä sitä viimeisintä kirjakaupassa hieman silmäilin. Jollain oli veden kilo silmissä, muutama muukin jälkirahvaanomainen sanonta osui kilottomiin silmiini. Ajattelin, että tuli sitten tutustuttua trendikirjallisuuteen.

      Poista
    3. Sofin äitiä on täytynyt sattua ihan hirveästi, kun ohjelman nimen mukaan syntyi kirjailijaksi.

      Poista
    4. Minä kyllä tykkäsin kyyhkysistä, vaikka sen rakennetta pidinkin turhan kiemuraisena, samoin kielen puolella oli jotakin, joka veti turhaan huomiota itseensä. Silti, hyvä lukukokemus.

      Poista
    5. PS Jos tuo Sofin äiti -lause olisi Facebookissa, ja minä olisin Facebookissa, peukuttaisin sitä ja panisin viereen nauruhymiön.

      Se vielä puuttuu, että Bloggeriin tulisi peukut ja hymiöt!

      Poista
    6. Mutta ei kai kukaan oikeasti väitä että Oksanen olisi joku sanataiteen mestari.

      Poista
    7. En ole huomannut kenenkään väittäneen mitään Oksasesta.

      Minä arvostan häntä ja minusta hän on itsenäinen kirjailija ja rohkea persoona, joka ei pokkuroi ketään. Tämä saattaa ärsyttää monia. Mielikirjailijoitani hän ei kuitenkaan ole, mutta kirjoittaa taatusti paremmin kuin sinä tai minä tai Puntun Paavo.

      Poista
    8. Itsestäni ja Puntun Paavosta olen samaa mieltä.

      Poista
    9. Sofi Oksanen kirjoittaa tärkeistä aiheista riittävän hyvin. Minulle se riittää kirjalliseksi "hyvyydeksi". Ja tuntuu riittävän aika monelle palkintoraadillekin.

      Kyyhkysiä en ole vielä lukenut, vaikka se yöpöydälläni onkin. (Tai taitaa ollakin vaimon puolella, kun minun puolelleni ei mahdu.) Luen sen kyllä. Minusta on mukava pidätellä ja säästää, tietää, että se odottaa.

      Poista
  15. Riku suhtautui aika skeptisesti Via Crucicseen ideana - että miksi juhlia ja kerrata julmaa kidutusta, miksei vaikka ylösnousemusta. No, vaikka siksi, että Jeesuksen kuolema on tärkeä osa kristinuskoa.

    Mutta minulle tuli siellä Kaisaniemen puistossa mieleeni, että kas kun eivät ole vielä kieltäneet tätä uskonnollista juhlaa muunuskovia maahanmuuttajia syrjivänä! Samalla tavalla kuin joissakin kouluissa on vesitetty joulujuhlat.

    Tosin aiempina vuosia tällaista henkeä oli ilmassa, kun tapahtumia käsiteltiin "taiteellisesti" ja niihin liitettiin nykyajan käsityksiä köyhyydestä, sorrosta yms. Onneksi tämä esitys oli aika perinteinen. Kas, kun tradition idea on se, ettei sitä muuteta päivän politiikan mukaan. Siksi tämäkin on kestänyt kaksi tuhatta vuotta.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleellinen toki, mutta eikös se Pelsebuubi ole vielä 1-0 johdossa ennen sitä ylösnousemusta.

      Poista
    2. Siltä minustakin on tuntunut! Melkein aina.

      Poista
    3. Eikös esitys ollut juuri maahanmuuttajia suosiva koska Jeesusta esitti japanilainen nainen. Aika "taiteellinen" valinta, jota voisi verrata hyvinkin mustaan Mannerheimiin. Teatteriksi esityksen voi huoletta laskea koska esittäjinä olivat näyttelijät, ei vakaumukselliset uskovaiset. Toki perinteisen synopsiksen mukaan.

      Draamallisesti naulitsemisella ja ylösnoumuksella on huima ero. Ei ole kahta sanaa siitä kumpaa kohtausta voi tarjota ettei aivan heti herää epäilys että koko tarina on silkkaa mielikuvitusta ja edellyttää ihan oikeaa uskoa.

      Poista
    4. Minusta uskokin voi kohdistua taruun. Ei uskovan tarvitse tyhmä olla. Uskova tietää itsekin, että uskoo taruun. Ei se varmaan ole keneltäkään pois? Aika harva luterikko on väittänyt, että ylösnousu olisi konkreettista. Katolisella puolella on enemmän silkkaa luottamusta keijukaisiin. Ei sekään ole keneltäkään pois.

      Vasta sitten tullaan vaarallisille vesille, kun pipit ja papit alkavat kähmiä kuoropoikia, tai kun kirkkoihin kerätään raha-aarteita ja paavit verhotaan kullalla ja jalokivillä.

      Poista
    5. "Ei uskovan tarvitse tyhmä olla."



      Tähän keskusteluun yhdistettynä tuohon toteamukseen sisältyy itse asetettu väittämä.

      Poista
    6. Voi sinua, kun otat silmän käteesi ja sanot: tässä se on.

      Kertoja eläytyy milloin kenenkin ajatuksiin, harvoin omiinsa. Kertojalle ominaista on kuvittelukyky, sijoittuminen muiden nahkoihin, empatia ja sympatia, viiltävä iva ja pureva satiiri, ja juuri siksi hän pystyy sanomaan ääneen sen, mikä yhteiskunnan ilmapiiri on, mitä ilmassa kulloinkin leijuu.

      Poista
    7. Vaan nyt menen lukemaan Syntistä laulua. Piti vain sitä ensin vilkaista, ja olen jo puolet lukenut. Nyt luen sitä voimakkaammin ja kiihkeämmin kuin nuorena. Tässä muuten esimakua kirjasta Einesbaaria ja ihan itseä varten.

      Poista
    8. Syntinen laulu ja Mukka ovat minulle on kuin tutkimusretki, huonosti olen aiemmin perehtynyt.

      Mukka oli yhdessä vaiheessa harras jehovan todistaja, joka teki ahkeraa käännytystyötä. Missä määrin se on aiheuttanut halua näpäyttää lestadiolaisia, jehovan todistajathan eivät ole edes kristittyjä.

      Seksuaalisuus syntisessä laulussa on pääosin hyvin normaalia, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Paitsi tietysti ikä, esimerkiksi Hannes on mies parhaassa panoiässä, hieman toisella kymmenellä.

      Pääteemaksi sieltä minulle on noussut pienen kylän ahdasmielisyys, saapi nähdä miten käsitykseni muuttuu ennenkuin saan kirjoitettua.

      Net akhat puhuvat...

      Poista
    9. Minun pokkarini on täynnä merkintöjä, eli olen kyllä lukenut kirjan tarkasti, mutta ehkä vähän eri näkökulmasta kuin nyt. Olen ilmeisesti tutkinut kirjan kieltä ja laatinut siitä jonkinlaisen analyysin, koska olen alleviivannut murresanoja sekä systemaattisesti ns. muodolliset subjektit, joilla on erikoinen merkitys pohjoisen murteen lauserakenteessa (= "Se on pulskea tyär, Martta." " Se tullee kläppi.")

      Vaan siis tästä Syntisestä nyt ei tässä enempää, tämä vain mainintana.

      Poista
  16. Väliterveisiä lomalta!

    Liinan tunnollisuuden kellotaulun suhteen kyllä arvasinkin, ja ilmottaudun Liinan fani-joukkoon! :)

    Ja kiitän tässä myös emäntäämme ns. rajattomasta blogista; täällä ei tarvitse erikseen miettiä omia rahojaan, kun käsiteltyihin asioihin riittää olemassaolo ja (Einesbaarissa) kirjastokortti. - Luin nimittäin lomalla muutamaakin blogia, ja oikein olivat hyviä. Ja hauskaa oli!

    Ensinnäkin: osa kiinnostavista blogeista, joita kirjoitetaan, jää minulle hauskaksi ja kivaksi seurattavaksi, hyvin etäältä, erityisesti siksi, että ne kirjoittajat elävät niin eri tavalla kuin minä. Olosuhteista johtuen en todellakaan voi palkata siivoojaa (haluaisin kyllä), enkä osta edes suunnitellen vaatteita sieltä mistä haluan; ostan mitä voin, ja oikeasti enimmäkseen tällä hetkellä käytän mitä saan (pitkänä ja muodokkaana näytän perunasäkissäkin hyvältä, kunhan särmä on kunnossa, eli ei hätää); ruoka on se minulle suurin harmi! Haluaisin ostaa parempia raaka-aineita, ja syödä muutenkin paremmin! Kokeilla ravintoloita!

    Vaan arki ja elämä on nyt tätä. Kiva kun saa syödä kotona eikä sairaalassa!

    En siis valita mistään; totean vain että säilynen jatkossakin aika neitseellisenä blogeihin vastaamisen suhteen.

    Älkää ymmärtäkö väärin: luin putkessa ja jatkossakin varmasti saan lukea aivan upeita juttuja! - Siis semmoisia, että kerroin niistä helmistä puhelimessa muille!

    Kun toisaalta tosi "helmiä" juttuja sisältävässä historiassa otetaan esim. n. 10-vuotiaiden poikien tekemä kiusa (bussissa paperiroskia päähän edessä istuvalle), ja yli 30-v bloginpitäjä sitä käsittelee kantilta että pois moinen, ja hän ehdottomasti kannattaa sukupuolineutraalia kasvatusta, kun olisi kerta pojat pistänyt kuriin, ja tässä sen näkee: kyllä ne 10-vuotiaat tytöt ei olisi tollaista tehneet, ja jos olisivat, pahemmin vielä olisivat saaneet huutia.... Huoh!!!

    Jos vastauslootassakin vielä pidetään kiinni siitä, että tytöt kypsyy nopeammin kuin pojat, ja siksi tyttöjen pahantekoa nimenomaan saa sitten sukupuolineutraalisuuden nimissä niivittää ankarammin kuin poikien, niin en näe pohjaa sille, että aletaan minun toimestani siellä hänen luonaan säätää sitä mitä sukupuolineutraalius oikeasti tarkoittaa.

    - Siis että ihmiset ovat yksilöitä, eivät vain biologisen sukupuolensa edustajia. Tyttöjen kovempi kurmottaminen ei tod. tarkoita sukupuolineutraalia kasvattamista. - Ja tilastot sikseen: katsotaan lapsia ja nuoria tapaus kerrallaan, ei esimerkkeinä siitä mitä he voisivat tai mitä heidän pitäisi olla.

    (Po. bloggaaja vaikuttaa muuten järjestäytyneesti; kuntapolitiikassa, nykyään. Ja on lapsiperheen äiti, kannattaa luomua, ja ostaa vain hyvää ja laadukasta. Mikä on kivaa hänelle ja perheelleen, niin minäkin tekisin.)

    Tämä tähän tyttö-poika-koulu-keskusteluun.

    Itse kilttinä tyttönä kaipasin opettajilta huomiota itselleni, ja joiltain sain, yksilönä. - Luokan pahis-pojat ja minä pidimme vaivihkaa samaa rintaa; eivät he minua kiusanneet. Samanlaisia haahuilijoita me oltiin, pahikset ja priimukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Char, päivänsäde, tuot aina valonpilkahduksen tullessasi! Kunpa saisit vastaavasti energiaa muilta!

      Sait minut uteliaaksi tuosta blogijutusta ja haluaisin palavasti sanoa kantani siihen. Vaan en voi sanoa mitään, kun en ole lukenut, miten asia ilmaistaan ja mistä oikein on kyse. Joka tapauksessa kuvaat tilannetta herkullisesti, että oikein nakoo muodostaa reipas mielipide ja sitten posauttaa se ilmoille.

      Kilttien tyttöjen suhteen minulla on vähän huono omatunto. Nimittäin he jäivät väkisin velmujen poikien varjoon, minulta, vaikka en tarkoita tällä mitäänsyrjimistä tai huonoa kohtelua tai huonoja numeroita. Vilkkaat pojat vain huomasi tunneilla paremmin, he ikään kuin ryöstävät opettajan huomion itselleen. Kiltit tytöt myös ovat ilmaisussaan vaisumpia, joskin sitten täsmällisempiä. Pojilla on rohkeutta ja yllättäviä näkökulmia ja ajatuksia, joista minä aina kiinnostuin. Aivan viime vuosina kyllä tytöt alkoivat vapautua ja rohkaistua, mikä teki heille hyvää.

      Poista
    2. Iines, kiitos! :)

      Teemaasi liittyen mietin että miten me kaikki sijoitutaan tuolle Annukan ylhäis-alhais-akselille. Siis näin blogimaailmassa, ja blogien kommentoijina.

      Tosin täytyy sanoa että hoksasin tuon oikean linkin ajattelustani juttuusi vasta jälkijunassa; oikeasti olin vain vaistonvaraisesti jäljillä. - Itse olen varmaan täälläkin sitä turskia ja alempaa keskiluokkaa, työläispohjin. Jolla on kyllä kallis ja turhankin hyvä maku!!!

      Blogikirjoitus on tässä:

      Toisten lasten kasvatuksesta
      http://www.projectmama.info/2009/09/toisten-lasten-kasvatuksesta.html#comment-form

      Kirjoitankin sitten Katjalle seuraavaksi; ei ole reilua laittaa kertomatta vanhoja juttuja tänne.

      - Ja todellakin: hänen nyt jo puhekykyinen likkansa on niin ihana, että olen kertoillut parhaita paloja aikojen varsilta Meidän Mutsille pitkin viikonloppua! Mamma nauraa noppana! Ja mun imurin nimi on sitten jatkossa Euron Juusto (ennen se oli vaan tylsästi Iivari - nimi kyllä silläkin pelillä oli). :)

      P.S. Harrastukseni on siis lukea hyviä blogeja, jopa just järjestelmällisesti. Usein en lue kommentteja; tässä kurittomien tenavien asiassa nyt kiinnosti myös se mitä siitä sanottiin.














      Poista
  17. Lisään vielä sen, että nyt po. blogistille on kerrottu, plus että itse harmittelen termiä "kurittomista tenavista", kun bussissa muita häiritään paperisilpulla. - Ei pitäisi vähätellä yhtään, vaikka kuinka olisi tottunut kasvatus- ja hoivatyössä pahempaan. Helpompi se on puuttua siihen pikkujuttuun, ja vähättelemättä.

    Joskaan en liioin poistasi 10-vuotiaita bussista, en edes kaverin kanssa - niistä ei totta tosiaan ole turvaa toisilleen, päinvastoin voivat porukassa päätyä pahempiin ongelmiin. Joukossa tyhmyys tiivistyy (tuskin meinaan se yksinäinen natiainenkaan olisi alkanut ilman yllyttäjää napertaa paperia tädin päähän linjurissa alunperinkään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi bloginpitäjä, Vuoden mutsi -kirjan kirjoittanut Katja Lahti esittää niinkin kasvatuksellisen vaihtoehdon pelleileville pikkunassikoille: "lähtevätkö pojat tästä kuluvälineestä helvettiin itse vai pitääkö avittaa." Ei vaikuta kovin "vihreiltä" kasvatusmenetelmiltä.

      Aika hämmentävää tällaisessa on se, että näitä näkemyksiä jaellaan ja heitellään sarkasmiin verhotulla karskiudella ja mutu-fiilingillä. Ollaan sukupuolineutraaleja, äitimyytin kaatajia, tasa-arvon kannattajia ja "Nyt v**u nukkumaan" realisteja.

      Koska sukupuoli on suurelta osin biologinen ominaisuus ei sukupuolettomalle kasvatukselle ole juurikaan perusteita. Poika on poka vaikka hänellä olisi punaiset housut eikä tytön persoonallisuutta halvenna se että hänellä on pinkki mekko.

      Poista
    2. En tunne blogia enkä ole perehtynyt siihen. Tuo linkin juttukin on vain viiden rivin mittainen, ei siis edes juttu, vaan kursorinen m aininta.

      Vähien osviittojen perusteella on vaikea sanoa mitään, mutta sen perusteella, mitä lukija saa tietää - kaksi kuiskailevaa ja hihittelevää pikkupoikaa ja roskapaperin tiputtelua matkustajan päälle - minua alkoi pikemmin hihityttää itseänikin. Minusta se ylioppilasneitojen yleisesti ymmärretty kakkakeissi oli paljon rumempi temppu kuin tämä. En ole aivan varma tuosta poikien tilanteesta, sillä sehän kutsuu osallistumaan samalla mitalla. Olisi jopa voinut poimia pari silppupalaa ja ampua ne takaisin poikiin päin peukalo-etusorminapsulla.

      No ei, siis tietenkään roskia ei pidä tiputtaman matkustajien päälle, mutta en ole silti aikoihin kuullut yhtä hienovaraisesti toteutetusta kujeesta, jonka voisin lokeroida vaikka kepposten sarjaan.

      Korostan: en tunne yksityiskohtia, bloggaaja ei anna tarpeeksi informaatiota, vaikka tuntuu odottavan mielipiteitä.

      Poista
  18. Yksi asia minua tässä sukupuoliasiassa askarruttaa.

    Kun toisaalta sanotaan, että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio eli kasvatuksen tulos, jossa pienestä pitäen lapset oppivat oman konservatiivisen paikkansa miehenä tai naisena.

    Ja toisaalta taas saamme lukea, kuinka joku jo lapsena kokee syntyneensä väärään sukupuoleen, kokee ahdistusta erilaisten sukupuolensa asettamien vaatimusten edessä, ja mahdollisesti päätyy muuttamaan sukupuoltaan hormonihoidoin ja jopa kirurgian keinoin.

    Ihmeellisintä on, että usein nuo yllä olevat ovat jopa samoja henkilöitä tai ainakin samoista piireistä.

    Olenko ainoa, joka näkee tässä oudon ristiriidan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisjuoksija Caster Semenya (intersukupuolinen) on hyvä esimerkki siitä että pelkkä syntyneen jalkojenväliin katsominen ei aina riitä määrittelemään sukupuolta. Vanhassa sanonnassa että kyllä luonto tikanpojan (tytön) puuhun vetää on totuuden siemen. Väittävät, että viime kädessä sukupuoli on aivoissa. Siksi kasvatuksellakin voi asiaa ohjata, mutta vasta myöhempi kehitys, ja sen myötä asianosainen itse tuntee, tarvinneeko puuhun nousta ollenkaan.

      Poista
  19. Eiköhän ihminen ole aina sekä geeniensä että ympäristönsä yhteisvaikutuksen tulos. Sehän se ihmisestä tekeekin vinkeän otuksen, ettei mitenkään voi ennakoida, miten ympäristö geneettistä "taipumusta" muuttaa!

    Suurin osa sukupuolirooleista on kulttuurin sanelemaa. Ne ovat "ilmiasu", se mitä eri sukupuolilta odotetaan. Aivoiltaan nainen, mutta ruumiiltaan mies tuntee itsensä "vääräksi", ja vain ulkoinen (joskus varsin pinnallinenkin) olemuksen muutos luo tasapainon, koska silloin myös peilikuva ja muiden ihmisten reaktiot ovat sisäisen sukupuolen mukaiset.

    Sukupuoliroolit voivat muuttua ahdistaviksi myös ns. 100% samaa sukupuolta olevalle, jos ne luovat omaan persoonalliseen olemukseen sopimattomia odotuksia. Kuten vaikka rajoittavat ammatinvalintaa, ottaakseni tähän nyt aika kliseisen esimerkin.

    Itse olin pienenä aika poikamainen (kun oli tukka kynitty lyhyeksi kesäksi ja polvet ruvella kaikenmaailman kiipeilemisestä), mutta kun kysyttiin että kenenkäs poika sinä olet, vastasin kyllä kipakasti että en kenenkään, olen TYTTÖ! Oli jo selkeät feministin eleet, sekin on geneettistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka X ja Y kromosomit napsahtaisivat paikalleen niin jäljelle jää vielä geenien, hormonien ja kasvatuksen vaikutukset ja se kuinka itse vastaa yhteinkunnan odotuksiin.

      Mitä muuten pitäisi pikkupojan vastata kun hän hame päällä leikkii nukeilla ja kysytään, kenenkäs tyttö se, sinä?


      Mielenkiintoinen on tapaus jossa kolme kertaa naimisissa olleen miehen sukupuoli muunnetaan naiseksi ja hän aikoi naimisiin miehen kanssa joka pukeutuu kuin nainen. Sukupuolensa vaihtanutta syytetään vilpistä koska hän avioliittolupaa hakiessaan kertoo olevansa nainenj hän saa syytteen väärästä valasta koska syyttäjä katsoo hänen edelleen olevan juridisesti mies.

      Poista
    2. Minusta sukupuolia korostetaan ja roolitetaan liikaa. Yhä enemmän ajattelen niin - mitä vanhemmaksi tulen - että mies ja nainen ovat paljon samanlaisempia kuin kulttuuri antaa ymmärtää, tai jopa sallii.

      Nyt sallimme jo, että mieskin on tunteva olento ja saa itkeä ja tuntea pelkoa. Nainen saa olla rohkea ja fyysisesti vahva.

      Tavallaan ymmärrän sukupuoletonta kasvatusta, tavallaan en. Pidän hyvänä, että lapsia ei sukupuolirooliteta kehdosta alkaen valitsemalla pukujen väri sukupuolen mukaan, lelut sukupuolen mukaan, odotukset sukupuolen mukaan, velvollisuudet sukupuolen mukaan.

      Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että sukupuoleton kasvatus viedään äärimmilleen niin, että se kieltää lapselta oikeuden tietää sukupuolensa ja osittain ne roolit, joita sukupuolella yhteiskunnassa on. Se on lapsen manipulointia ja karhunpalvelus lapselle, aivan samalla tavalla kuin uskonnon tai uskonnottomuuden pakkosyöttö. Lapsi on onnellisin, kun hänet kasvatetaan yhteiskuntakelpoiseksi eikä uhrata häntä yhden ideologian mallikappaleeksi.

      Poista
  20. Huomenta kaikille!

    Minäkin olen poistanut törttöileviä lapsia liikennevälineistä - sillä erolla, että ne ovat olleet paljon pienempiä, ja olen itse lähtenyt mukana. Häiriköinnistä on seurannut väsyttävä paarustaminen kotiin, ja kantapään kautta on opittu se miten bussissa käyttäydytään. Kaikki "minun" lapseni on ehdollistettu asiallisiksi jo taaperoina. Vieraiden lasten kohdalla etenen tilanne kerrallaan; tässä kylmässä maailmassa en ulos heittäisi ketään. Purkivatko häirikkölapset pahaa oloa vai kujeilivatko viattomasti? Niin tai näin, asiallinen keskustelu lasten kanssa riittää. - Itse kyllä olisin lisäksi heittäytynyt hauskaksi: kokemukseni mukaan ikävätkin tilanteet laukeavat parhaiten huumorin keinoin.

    Tapsa, otitpa esiin mielenkiintoisen asian! Sari jo aika tyhjentävästi selvittikin sukupuolen ja sukupuoliroolien erot pähkinänkuoressa; minulle hipsi vielä mieleen se, kuinka kulttuurisidonnaisia "sukupuolet" ovat - meinaan, että meillä niitä on virallisesti kaksi. Eräissä alkuperäis-amerikkalaisissa heimoissa esim. jo neljä; en usko että intersukupuolisuuden käsitettä siellä puolestaan tunnettiin.

    Jos lukee muiden tavoista ja käsityksistä joutuu väkisinkin huomaamaan kuinka monet meidän itsestäänselvistä totuuksista itse asiassa ovatkin yhteisöllisiä sopimuksia. En tarkoita että new age-tyyliin alettaisiin pitää kiviä elollisina; tarkoitan, että on hyvä aina välillä karistella vähän pölyä itsestäänselvyyksien ympäriltä ja muistaa, että muutenkin voi ajatella.

    Sari, minua myös kutsuttiin pienenä pojaksi, ja hermostuin. Tykkäsin ja tykkään olla tyttö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Olen varmaan minäkin sitten Geneettinen Feministi!!! En edes tiennyt että meillä on nimi!!! :D

      Kivaa pääsiäispäivää teille! :)

      Poista
    2. Lapsen rankaisu on aina ikävää, mutta eihän siltä voi välttyä. Tuosta kymmenvuotiaitten poikien hihittelevästä roskienheitosta on vaikea sanoa mitään, koska tiedot siitä ovat vajaat. Sitäkään ei kerrota, olivatko vanhemmat mukana, mutta todennäköisesti eivät. Pitäisin lasten poistoa bussista silti heitteillejättönä, mutta käsittääkseni näin ei kyllä tapahtunut.

      Tämä tapaus on pientä kaikkeen siihen verrattuna, mitä olen kuullut helsinkiläislasten käytöksestä. Toisaalta on sitten taas lapsia, jotka järkyttyvät pienistäkin vastoinkäymisistä. Yksi pieni poikakin itki lohduttomastin erään koulun pihalla, kun opettaja tuli kysymään, että mikä hätänä. - No kun myöhästyin bussista ja meinasin myöhästyä koulusta! - No mutta siinähän sinä olet, et myöhästynyt. - No mutta meinasin myähästyä, se oli näin lähellä, itki pikkuinen poika ja näytti käsillään sentin rakoa. - Kaikki on hyvin, lohdutti opettaja, mene nyt vain luokkaan. - Ei, kaikki on huonosti, tämä koulu pitää purkaa! itki poika edelleen raivokkaasti. Tarvitseeko mainita, että hän oli pikkuinen aspergerpoika.

      Koskaan ei tiedä, millaisia lapsia noitten hihittelyjen ja pienten roskanheittojen takaa löytyy.

      Poista
    3. Niin no, voihan täällä aiemmin keskustelussa olleessa Umayya Abu-Hanna keississä hänelle "Saatanan neekeri" huutanut 80-vuotias mummokin olla agressoitunut Parkinson -hoidokki.

      Poista
    4. No, mieluummin ehkä Alzheimer- tai dementia-tapaus, tai huonosta aivoverenkierrosta kärsinyt. Parkinson menee kai enemmän raajoihin kuin päähän. Iiro Viinanenhan on varsin terävä edelleen päästään, huolimatta parkinsonistaan.

      Poista
    5. Tuo on totta, kysymys on Alzheimerin taudista.

      Asia nousi mieleeni kun kuuntelin jokunen aika sitten Hanna Jensenin haastattelun, "940 päivää isäni muistina" -kirjan pohjalta, jossa hän kertoi mm. muistisairaiden agressiivisyys ilmiöistä.

      Poista
  21. Sari: "Aivoiltaan nainen, mutta ruumiiltaan mies tuntee itsensä "vääräksi"..."

    Sarin mukan on siis erotettava oikea sukupuoli ja sukupuolirooli? Ovatko muut samaa mieltä? Olen ollut ymmärtävinäni, että tämä olisi aika vanhanaikainen näkemys, jota vastaan nykyfeministit (vai mitä nämä atlakset & co ovat?) käyvät peitset tanassa?

    Eikö kyse ja pulina ole nimenomaan siitä, ettei kukaan pysty toiselle sanomaan, saati määräämään, että sinä olet nyt sitten "oikealta sukupuoleltasi tyttö/poika"? Sen sijaan roolikeskustelu on mielestäni jotain aivan muuta, meillä täällä Pohjolassa aika harmitonta, muualla maailmassa toki aika harmillista ja rajoittavaa.

    Viimeksi minut herätti tähän paradoksiin Hesarin Heta-Lauri-juttu. Koin asian siis sisäisesti ristiriitaisena. Jos jonkun mielestä sukupuolia ei ole, niin miksi hän pitää niistä niin suurta mekkalaa?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo ihmisusvun jatkuvuuden kannalta on välttämätöntä että suuri enemmistö tunnustaa perinteisiä sukupuolirooleja ja viettejä.

      Kuinka sitten se pieni vähemmistö jolle sukupuolinen identiteetti on hakusessa, toteuttaa sukupuolisuuttaan pitäisi olla jokaisen oma asia.

      Poista
    2. On myös turhia sukupuolirooleja, joita oletan Sarinkin tarkoittavan. Tällaisia ovat vaikka se, että tytöt kasvatetaan hoivaamaan nukkeja, auttamaan taloudenhoidossa ja sievistämään itseään hepenillä ja jopa meikeillä. Poikia karaistaan leikkimään autoilla, peleillä, sota- ja räiskintähahmoilla, urheilemaan ulkona (ei taloustöitä, ei lukemista) ja pukeutumaan väljästi ja mukavasti, ei hepeniin ja korkokenkiin eikä kaunistamaan itseään tai pukeutumaan niukasti.

      Nämä olivat siis roolimalleja, jotka ovat tekaistuja ja keksittyjä, täysin turhia.

      Poista
    3. Tapsa, sukupuoli ja sukupuoliroolit ovat nimenomaan kaksi eri asiaa.
      Minusta jokaisella on oikeus määritellä oma roolinsa sukupuolesta riippumatta, ei siitä käsin, vaikkei se aina ole kivutonta juuri niiden yhteisön odotuksien vuoksi; aina löytyy määritelmiä ja määrittelijöitä sille, mikä on normaalia.

      Sukupuoliasiat eivät ole kuitenkaan kovin yksioikoisia tai mustavalkoisia.
      Kerran sukupuoltaan vaihtanut (miehestä naiseksi) ihminen kertoi, kuinka hänelle barbi-nukke oli vapauden symboli; naisillehan (ainakin aika monelle)barbi symbolisoi lähinnä jonkinlaista muovista pakkopaitaa, tavoittamatonta kaksiulotteista naisihannetta. Pienelle pojalle, jonka ei anneta leikkiä nukeilla, barbi siis oli jotain ihan muuta.
      En siis menisi kenellekään opettamaan, mitä tarkoittaa olla mies ja mitä nainen.


      Geneettinen feministi kun olen, itselleni ei naisena oleminen ole koskaan ollut ongelma, enkä ole kokenut naisiin kohdistuvia rooliodotuksiakaan ahdistavina, koska olen pienestä asti ne oppinut kyseenalaistamaan. Se on osa sitä lottovoittoa, suomalaiseksi syntymistä nimittäin. Suomessa pieni poika saa leikkiä barbeilla. Ainakin joissain perheissä.

      Poista
  22. Panee ihmetellen kysymään myös, kertooko se naislukijoiden sukupuoliasenteista jotain, ettei kukaan noteerannut poika -kysymystäni millään tavoin.

    Feministi näkökulman nään hyvinkin, mutta en sen tasa-arvo olettamusta. Ei edes harkittuna mielipiteenä, eikä sponttaanina kannanottona, puhumattakaan siitä että edustettaisiin edes sensitiivistä sukupuolikasvatusasennetta.

    Mieluusti sittenkin, selitykset humaaneista tarkoitusperistä, kuin helppo keskustelun tyrmäys: kysymys kertoo enemmän kysyjän . . ..



    Kysymyshän kuului: "Mitä muuten pitäisi pikkupojan vastata kun hän hame päällä leikkii nukeilla ja kysytään, kenenkäs tyttö se, sinä?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kysyjä on mies, pitää vastata: mitäs se tädille kuuluu.

      Jos nainen, voi tokaista: hoidahan äijä vaan omat asiasi.

      Poista
  23. Tekisi mieli kysyä, mikä nyt oikein on keskustelun aihe, kun se hyppii niin hajanaisesti bussin keppospojista sukupuolirooleihin ja nyt lopuksi Heta-Lauriin, joka oli poika nimeltä Päivi, eli siis poika tytön ruumiissa. En tahdo saada itseäni lietsotuksi nyt mihinkään mielipiteeseen, kun en saa tolkkua, mihin odotetaan vastausta.

    Tuosta "kenenkäs tyttö se siinä"-kysymyksestä tulee mieleen tapaus kesäpaikkakunnaltani monta vuotta sitten. Olin ulkoiluttamassa koiraa kylän raitilla. Tuli vastaan mummu, joka pysähtyi katselemaan minua uteliaana silmät tihrussa. - Kenenkäs koira siinä oikein on, hän keksi kysyä.

    "Kenenkäs tyttö se siinä on" on kysymyksenä niin turha ja älytön kolmannen persoonan puhuttelu, että fiksu lapsi sulkee suunsa tummoisen lespauksen kuullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyshän olikin juuri ohjailemattomasta, ei lietsotusta mielipiteestä.

      Ja ne mitkä tuli, olivat tietyn suuntaisia niin asia on lopuun käsitelty.

      Poista
    2. Nythän se vasta alkaa. Peukutan Tapsan vastausta tuossa ylempänä, se on mainio juuri tuommoiseen, että kenenkäs tyttö se siinä on. Voisi sanoa myös, että kerron heti, kun setä esittelee ensin itsensä.

      PS Minulla on valokuva, jossa yksi pikkuinen Ville halusi pukeutua tyttäreni mekkoon ja panna rusetin päähän ja tulla kylille kanssamme. Menin sitten kirjastoon kahden pikkuisen mekkotytön kanssa. Meillä oli oikein hauskaa. Mies siitä mekkopojastakin tuli, vaikka kirjastonhoitajakin kehui Villen mekkoa ja rusettia.

      Poista
  24. Siis onhan meillä kaksi sukupuolta, joiden harteille on isketty voimakkaat sukupuoliroolit, joilla ei ole oikeasti yhteyttä skupuoliin. Mies ja nainen ovat paljolti samanlaiset, ja oikeastaan vain seksuaalisuus erottaa sukupuolet ja tuo joitain eroja olemukseen ja käytökseen. Mies korostaa urouttaan, nainen naarauttaan. Androgyyniys on kieltämistä, kummankin sukupuolen, ja itse näen sen roolileikkinä. Homoutta ja transsukupuolisuutta en näe leikkinä, vaan totena. Kukaan ei ole huvikseen erilainen kuin valtaväestö on. Ihmisessä on myötäsyntyisenä halu kuulua laumaan, samanlaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Siis onhan meillä kaksi sukupuolta, joiden harteille on isketty voimakkaat sukupuoliroolit, joilla ei ole oikeasti yhteyttä sukupuoliin."

      Tuo on aika perusteeton heitto. Naisen ja miehen aivot ja geeni- ja hormoonitoiminta ovat erilaiset, vain toisella on mahdollisuus synnyttämiseen, siittäjä ei ole vain pelkkää "spermaa". Ja, jos kysymys on pelkästä roolin voimakkuudesta niin sen oikean tason määritteleminen on todella ongelmallista.

      Poista
    2. Niskaamme ladatuilla sukupuolirooleilla ei ole yhteyttä sukupuoliin. Ne ovat vain rooleja.

      Sanoinhan minä, että sukupuolisuus erottaa sukupuolet. Sukupuolisuuteen taas itsestäänselvästi liittyyvät hormonit, kromosomit, geenit. En ajatellut luennoida asiaa, joka on kaikille tuttu.

      Poista
    3. Tämä Heta-Lauri-jutun pointti oli kai se, että on olemassa toki keskimäärin kaksi sukupuolta, mutta todellisuudessa niiden väliin jää miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole ihan ja oikein kumpaakaan.

      Heta-Lauri ei ollut tytön kehoon syntynyt poika, vaan hieman enemmän poikaan päin kallellaan oleva sukupuolten väliinputoaja.

      Yritän tiivistää: eikö keskustelussa kannattaisi erottaa toisistaan sukupuoli ja sukupuolirooli? Toinen on todellinen asia, toinen sosiaalinen konstruktio?

      Poista
    4. Tai itse asiassahan Iines tiivisti tuon saman jo yllä ja teki saman erotuksenkin. Minä vain selvensin asiaa, itselleni.

      Poista
    5. Kyllä, ajattelen siis samalla tavalla, sukupuoli on jotain, joka tulee sisältä, ja transsukupuoli on siis jokin biologinen poikkeama - siinä mielessä poikkeama, että on kuitenkin harvinainen, ja rooli taas on opittua ja sitä kautta sisäistettyä käyttäytymistä. Uskoin Heta-Lauriin, hän on aito, on oikeasti ihmisiä, joissa on molempia sukupuolia tai ilmiasuna väärä sukupuoli, ja vieläpä niin, että eri määriä. Siksipä jokuset transsukupuoliset horjuvat.

      Poista
  25. Vastasin Tapsalle, mutta asiahan oli jo selvä kuin pläkki.
    No ei ole ensimmäinen kerta kun olen täällä jälkijunassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sen nyt ja samaa mieltä taidamme olla kaikki nimimerkilliset.

      Iinekseenkin yhdyn vahvasti siinä, että mies ja nainen ovat pohjimmiltaan, ihmisinä, hyvin samanlaisia - erot ovat etupäässä (tai alapäässä) vain fyysisiä ja siten myös hormonollisia ja sielullisia.

      Ihminen on oppivainen ja huomaa kyllä kasvaessaan millaista käytöstä suositaan kaveri- ja perhepiirissä. Minäkin leikin "nukeilla" (= pieniä inkkareita ja lännenmiehiä) 14-vuotiaaksi asti, loppuajan salaa, koska osasin hävetä sitä.

      Ja mikä ilo olikaan, kun sitten omien lasteni kanssa sain miehuuttani menettämättä uppoutua kaikenlaisiin leikkeihin! Kehuttiin vielä hyväksi isäksi, vaikka rakentelin minä sitten esim. legolinnoja salaa yksinkin...

      Urheilukin on muuten leikkiä. Se siinä viehättää.

      Poista
    2. Lapsissa yksi erinomaisen hieno ja hyvä puoli on se, että saadaan kaikki leikkiä, "hyvän hoivaamisen" lipun alla!

      Tervs. "Hyvä Täti". Sekä hoito-, että biologinen.

      P.S. Olen myös taitava pyssysankari, kun tilaisuus tarjoutuu! :)

      Poista
  26. Hei kaikille,

    ja terkkuja lomalta!

    Juu, on siis se sukupuoli ja ne eri roolit eri asioita - englanninkieliset "gender" (sp-rooli) ja "sex" (biol.) ovat vähän selkeämmät. Mutta kotikutoisilla termeillä täällä puljataan, ja selvennetään tarvittaessa. - Ja entäs ne lapset, joilla on syntyessään sekä miesten että naisten ulkoisia ominaisuuksia?

    Tapsa, viksuna miehenä ja taitavana keskustelunherättäjänä tiedätkin että meitä feministejä on joka junaan... Minusta Akuliina herättelee ihan hyvää keskustelua kun vaatii Naisasialiitto Unionia avoimeksi kaikille halukkaille, pöksyihin kurkkimatta. - Ymmärrän kyllä sen vanhoillisemmankin siiven vastaanharaamisen. Voi olla itse kunkin elämässä semmoisia vaiheita, että mieluiten valitsee sen, kenen kanssa puhuu, mutta biologinen sukupuoli älköön kuitenkaan olko johtotähtemme.

    Asioista voi puhua ja niitä ymmärtää vaikkei omakohtaista kokemusta ole. Tämän totean melkein päivittäin käytännössä, entä te?

    Iines, itsekin virnistin Bussipoikain Törttöilylle. Olihan se väärin, mutta harmitonta jekkuilua kuitenkin. Eemeliä kukaan ei nykyään syyllistä metkuista, se on kiva lastenkirja. - On, on! Pitäisikö siis kieltää Eemelit ja Katto-Kassiset ja Peppi Pitkätossut? Ei pidä, eikä tätä ajatustani pidä syöttää bloginpitäjän suuhun. Siis että hän kommenttiosiossa olisi paljastunut kirjavihaajaksi... Olen siis niin tosi pettävällä jäällä kun yritän kertoa mitä itse ajattelen episodista; pelkään koko ajan jonkin mielipiteen leimaavan toisen ihmisen jonkin potentiaalisen ja todennäköisesti olemattoman vastapuolen edustajaksi!!

    Keppostelu on eri asia kuin ilkeily; juuri siksi olisin kouluikäisten naperoitten kanssa (ja kuka muu kuin alaikäinen nyt sirottaa paperisilppua jonkun päälle?! Duh!) ottanut sen kiva-mutta-jämpti-täti-linjan. Herra tietää että omani olisivat voineet keksiä ihan vastaavaa, jos sitä ei erikseen etukäteen kielletä! Sieltä nimittäin nuo kokeilunhaluiset innovatiis-ylikyllästetyt koijarit menevät mistä aita on matalin. - Edes vanha kunnon "älä tee mitä et soisi itsellesi tehtävän" ei välttämättä päde: monikin sosiaalinen ja puuduttavaan bussimatkaan tylsistynyt mukula voisi innostua mahdollisuudesta saada yllättäen silppua päällensä, ja kaikista po. tapahtuman tarjoamista luovista reagoimistavoista...

    Yksi haaste meille aikuisilla onkin erottaa ilkivalta lasten "huumorista".

    Odotin, koska joku tarttuu tuohon "sukupuolineutraaliin" kasvattamiseen, jos siis samassa asiayhteydessä puhutaan siitä, että tyttöihin suhtaudutaan eri tavalla (siis tiukemmin) kuin poikiin. Kukaan ei tarttunut: ehkä se on niin selvästi hauskaa ironiaa, ettei uponnut minuun.

    "Sukupuolispesifisestä" kasvattamisesta täällä sen sijaan Ano puhui. - Siinä kohtaa itse nostaisin kaikki tuntosarvet pystyyn: jos ryhdytään kasvattamaan "sukupuolisensitiivisesti/spesifisti", tiedetään oletusarvoisesti kasvattajan toimesta mitä sukupuolet ovat - mikä on mahdottomuus.

    Sukupuolilla on TILASTOLLISIA eroja (anteeksi huutaminen, mutta nyt oli pakko); kukaan ei lapsikohtaisesti voi tietää mihin se kulloinenkin "kohde" potentiaalisella skaalalla asettuu. - Kun siis edelleenkin puhutaan kulttuurisidonnaisista ominaisuuksista, joita mielivaltaisesti yhteisöstä riippuen arvotetaan.

    Itse kannatan YKSILÖSPESIFIÄ kasvattamista, joka huomioi sen lapsen itsensä, ei ideoita.

    Miksi muuten nämä kasvatuskeskustelut kääntyvät aina kurinpitoon? Oman kokemukseni pohjalta: paras työ tehdään arkisin, ja silloin kun kaikilla on asiat hyvin. Väsymyksen hillitseminen liian väsyneenä ruuhkabussissa ei luonnu aikuisiltakaan, miten siis lapsilta? Jotka vasta harjoittelevat ärsykkeiden hallintaa.

    Jatkan vielä.

    VastaaPoista
  27. Kun lapsille on pidettävä kuria, siksi se siihen kääntyy. Lapsi ei kasva itsestään ilman kuria yhteistyökykyiseksi ja toisenkin oikeuksia kunnioittavaksi ihmiseksi.

    Kuri-sanaa on turha pelätä. Se ei suinkaan tarkoita rankaisemista, vaan selkeistä käyttäytymistavoista kiinnipitämistä ja lapsesta huolehtimista, tukea ja turvaa, jota hän kaipaa ellei sitä saa. Ilman kuria lapsi on turvaton ja onneton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta lapsen huoltoon ja hoivaan liittyy itsestäänselvästi niin paljon ohjeistusta, etten edelleenkään ihan käsitä "Kurin" merkityksen painottamista.

      Paitsi ns. "Vapaan Kasvattamisen" vastapainona, jossa ideologiassa on siinäkin yhtä monta asiantuntijaa kuin puhujaa.

      Lyhyesti: minusta asiallinen käytös on normaalia muiden ihmisten huomioimista, eikä yleensä vaadi arkielämässä eritystä kurinpitoa. Rajojen asettaminen lapsille on arkea.

      - Taidan halkoa hiuksia?


      Poista
    2. Ehkä kuri-sanaa silti pelätään ja se voi johtaa joillakin mielikuvat väärään suuntaan, kuritukseen ja sokeaan tottevaisuuteen.

      Jokin toinen termi voisi sopia kasvatukseen paremmin - onhan jo "kasvatus" itsessään aktiivinen ilmaus - esim. "oikeudenmukainen" ja "johdonmukainen".

      PS. Vaadin kasvatukseen nurinkuria, ilkikuria ja luikuria!

      Poista
    3. Kiitos, kiitos, Tapsa!!! Sanoit sen mitä pähkäilin; kohta istun käsien päälle etten sano sitä samaa kaikkea uudestaan, ja vielä kolmessa erässä!

      Nyt suihkuun ja syömään, jatkakaa toki!

      Poista
    4. Siis ammattikasvattajat, opettajat ja kasvatustieteilijät eivät halua käyttää kuri-sanaa, koska se antaa väärän kuvan. Kuri-sanaa tulee vanhemmilta, se on kieltä, jota he käyttävät ja joka siksi elää.

      Toisaalta siis sanaa ei pidä pelätä. Työkurikin on hyvä sana eikä tarkoita muuta kuin työn järjestelmällisyyttä.

      Itse en käyttäisi edes sanaa kasvatus, koska miellän sen yhtä lailla ohjailuksi. Ihannetilanne olisi, että lapsen kanssa vain oltaisiin läsnä ja katsottaisiin, miten hän varttuu.

      Vaan ei se mene niin. Lapsella on monia vaikuttajia ja terve lapsi kyseenalaistaa vanhempiaankin. Tarvitaan ohjausta, kun ihmisen moraalikaan ei kehity itsestään.

      Poista
  28. Itse sain aika sukupuolineutraalin kasvatuksen - opetettiin kyllä muodollisesti olemaan kiltti tyttö, mutta käytännössä kotona näin niin paljon rooleista toiseen soljumista etten oikeasti osaisi nauramatta olla tiukka itsekään. Nainen hoitaa raha-asiat, ja mies on taitava ompelija! - Ja vanhempani siis olivat normaaleja vahingossa ja luonnostaan. :)

    Tämä on varmaan sitä Geneettistä Feminismiä?!

    - Hanki tässä sitten jotain ennakkokäsityksiä, kun porukat on pistäneet kaikki ennakkokäsitykset tuhannen päreiksi ennenkuin opin edes konttaamaan! :D

    Iines: en viitsi sotkea hyvää uutta aihettasi jaarittelulla. Ei minulla mitään asiallista asiaa ole konsulteista; hyvä, että pidät minua kärryillä kiinnostavissa asioissa.

    Itse aiheesta vain sen verran, että itse kaihdan kuin ruttoa kaikkia elämänhallinta-työpaikka-virkistyspäiviä. Kauhistus!!!

    Toisaalta Tuleva Hra Char-kokelas on jättänyt koulut kesken, on varmasti nörtti, ja silti osaa tosi hyvin opettaa. Eli ei se muodollisen kasvatuksen puute ketään huonoksi tee. - Käyttää kyllä öödöranttia, ja valmentaa nappulaliigaa, eli sosiaalista osaamista on hallussansa. - Ja on muuten vuosikerraltaan nuorempaa sortimenttia, ynnä hallitsee opettamisen jalon taidon suusanallisesti.

    - Minun tapauksessani kirjallisesti; opin asioita lähinnä etäopetuksena; silloin on pakko osata verbalisoida asioita, puolin ja toisin. Ja hauskaa on!!! :)

    Muuten: yliopistossa aikoinaan sympaattinen maikka ei osannut suomeksi kaikkia termejä; en tiedä miksi olisikaan pitänyt. Minulla kotikonekin toimii englanniksi, ja opettajan kääntämättömyys ajoi tämän Pikku Neiti Tietäväisen kirjastoon: halusin tietää mistä puhuttiin, kotikielellä, ihan akateemisesta mielenkiinnosta. Ei siitä mitään hyötyä ollut tekniikan kannalta, mutta maikka pyysi treffeille. :)

    VastaaPoista
  29. Char, kuvani nörtistä on tietysti karikatyyri, kaikkien senaikaisten nörttien yhdistelmä. Meillä oli mukaviakin nörttipoikia, jotka sittemmin osasivat opettaa vaikkapa eläkeläisille tietokoneen alkeita. Mutta siis, alkuun ei ollut tietenkään päteviä kouluttajia, kun ala oli vastasyntynyt. Sittemmin aloimme itsekin kouluttaa datanomeja, joille opetettiin mm. suomen kieltä ja esiintymistaitoa.

    VastaaPoista