Älä kiiruhda

Edellinen keskustelu alkoi poliisin toiminnasta ja päättyi sielun olemassaolon pohdintaan. Tällaisia hurjia kaaria täällä tehdään, kiitos lennokkaitten keskustelijoitten. Ei minusta ole kiireisen jokapäiväisen leipäteksin suoltajaksi, enkä edes näe siinä mieltä. Pidän viipymisestä ja hitaudesta, kaikessa. Pidän myös toisten kuuntelemisesta.  Vain siten voi saada uusia näkökulmia jääräpäisimpään paasaukseensakin.

Mikään ei ole niin tuskastuttavaa kuin lähimmäisen kiire, johon minut temmataan mukaan. Nyt olen tapani mukaan herännyt hitaasti. Keittänyt pannullisen kahvia, tyhjennellyt sitä jo kolmisen tuntia, ensin aamutelevision ja sanomalehden kanssa, nyt koneella yöpaidassa kuunnellen Youtubesta musiikkia ja radiota. Kohta lähden ulos kameran kanssa, metsään haistelemaan elokuisen maapohjan kosteutta. Varjot syövät jo kirkkautta, tulee tummia kuvia, ja valtotussäätöihin pitää keskittyä. Linnut ovat piiloutuneet lehvistöön. Vielä ei ole aika syödä pihlajanmarjoja. Perhoset ovat poistuneet kukkien yltä, on hiljaista, kiire on lakannut kuin seinään. 

Aamutuimaan luin ensin uutisen Nokian myynnistä Microsoftille kännykän näytöltä, vessassa istuessani. - Tuomas Enbuske kysyi radiossa Nokian luottamusmieheltä, missä tämä oli kun kuuli uutisen Nokian myynnistä. Ei kiinnosta, mutta parempi uutinen tämä on kuin uutiset perhesurmista tai hallituksen säästöohjelmista. 

Subjektiivisen päivähoidon rajoitukset ovat kyllä mielestäni oikeansuuntaiset. Ei yhteiskunnalta voida vaatia sitä, että päivähoitoa on oltava tarjolla niillekin perheille, joiden vanhempi on kotona terveen kirjoissa. Jos pieni lapsi valitsee mieluummin päiväkodin kuin kodin, olisin huolestunut. Vaan lapsia vartenhan päiväkoteja ei olekaan suunniteltu. Ne ovat aikuisten tarpeita ja aikuisten itsensä toteuttamista varten. 

Kotihoidon pakkojakaminen vanhempien kesken on  totaalitaarinen toimenpide, sillä ovathan isät jo nyt voineet jäädä kotiin hoitamaan lasta. Eivät ole kuitenkaan jääneet.  Lisäksi uudistus sortaa yksinhuoltajia, joiden kotihoidon tuki uhkaa lyhetä puolella.

Kakkoskanavalta tulee  arki-iltaisin ohjelma nuorista syrjäytyneistä, jotka eivät käy töissä eivätkä koulussa. He haluvat juhlia, ryypätä, polttaa ja käyttää huumeitakin, olla itsenäisiä ja vapaita. Aluksi nuoret tuntuvat ärsyttäviltä laiskureilta ja yhteiskunnan eläteiltä, mutta kun kuuntelee heidän elämänkohtaloitaan, joutuu miettimään, mitä heidän elämäänsä olisi vaikuttanut se, että joku olisi pitänyt heistä tiukkaa huolta elämän ensi vuosina. Kiireettömyyttä, rauhallisia oloja. Tällaiseen ei tarvita rahaa, vaan välittämistä, rakkautta.