23.8.2013

Pallokentällä



22.8. Kulttuuri- ja urheiluministeri on ilmeisesti pikku hiljaa sisäistämässä sen, että hänen pestiinsä pallokenttien lisäksi kuulu laajempikin kenttä, nimittäin  koko kulttuurin kenttä. Molempien pilttuitten hoito näyttää käyvän parhaiten kaksi kärpästä yhdellä iskulla -tekniikalla. Samalla kun heiluttaa pallojoukkueen lippua, hoituu kulttuurilippu toisella kädellä. Viis siitä, että kyseessä on vähemmistökulttuurilippu, kulttuuri mikä kulttuuri! Nerokasta! Liput heiluvat samaan tahtiin! Ministeri on tehtäviensä tasalla!

Sitten kun pallokentiltä joutaa, tai ainakin matkalla pelistä toiseen voi joutessaan ottaa kantaa vaikka nykymusiikkiin. Sontaa se on. Täyttä pashaa Cheekin musiikki. Näin on urheiluministeri puhunut ja yksi laulaja painettu maanrakoon alan korkeimman mahdollisen  instanssin suulla.  Ugh. Meillä on toimiva kulttuuriministeri. Moottori on voideltu. Jäämme odottamaan lisää ulostuloja kulttuurin alalta.

23.8. Saahan sitä sanoa. Vaan miksi opettaja ei saa sanoa yhdestäkään oppilaansa tuotoksesta, että sontaa se on, vaikka tuotos on usein täyttä pashaa? Tätä jään pohtimaan tänä kauniina kesäaamuna. 
Jään pohtimaan sitäkin, mitä ministeri Arhinmäki on saanut aikaan ministerin työnsä aikana? Muistan hänestä vain näyttävät ulostulot näyttävissä mielenilmaisutapahtumisissa. 

Kirjailija Kalle Isotalo sanoi aamutelevisiossa, että lipunheilutus on huonoa käytöstä ministeriltä, sellaista, jota ei voi millään aivolihaksella käsittää. Lausunto tuntuu vanhan jäärän luutuneelta ajatukselta, mutta en voi mitään sille, että alan pitää urheiluministeriä tehtäväänsä varsin sopivana. Se kulttuuri vain pitäisi erottaa hänen ministerintittelistään. Siinä hän on bimbo.

(Piirros Maija Kerisalmi, Tulevaisuuden koulu)


240 kommenttia:

  1. Kolehmainen (Ei Hannes)23 elokuuta, 2013 12:57

    Kävin oikein asiasta tehden katsomassa Youtubesta laulaja (?) Cheekin esiintymistä. Tämän näin: http://www.youtube.com/watch?v=OshkgpgZn68

    Ja kyllä Arhinmäki on aivan oikeassa. Pelkkää sontaa se on tämän ikäisille papparaisille. Kai joku kymmenvuotias, jo nappikuulokkeiden avulla kuulonsa menettänyt tästä pitää ja jaksaa tuijotella videon tytsyjä, mutta ei meikä! Parasta oli se kissatappelu kappaleen (vai miksi tätä älämölöä pitäisi kutsua) lopulla.

    Tietenkin koko juttu oli sovittu ja maksettu etukäteen. Tapsalla saattaa olla sisäpiiritietoa. Tiedät varmaan, kuka hoitaa Cheekin peeärrän? Hommahan menee niin, että Arhinmäki ja Cheekin manageri sopivat keskenään, että Cheek haukutaa tosi pahasti, jolloin satatuhatta nenästä vedettävää teiniä ostaa levyn. Ja Paavo saa provikat. Eli käy vähän samalla tavalla kun Neuvostoliiton suurlähettiläs aikoinaan moitti Karja-oluen etikettiä sotaisaksi. "Karjala takaisin, vaikka pullo kerrallaan", päätti Suomen kansa ja niin tuosta oluesta tuli yksi valtamerkeistä yhdessä illassa. Tietääkseni suurlähettiläis sai tehtaalta kolme täyttä olutkoria henkilökohtaisena lahjana.

    Arhinmäen lipunheiluttelu Moskovassa taas on vanhaa suomalaista urheiluperinnettä. Suomi on nimittäin ensimmäinen maa, joka toi näkyvästi politiikan olympialaisiin vuonna 1912 Tukholmassa marssiessaan eri porukoissa kuin valtakunnan (Venäjän) muu joukkue. Urheilijoiden rinnassa olevassa lätkässä taas oli Ruotsin värit, joka viestitti suomalaisten halua palata vanhan emämaan syliin. Ja kansa hurrasi niin saatanasti!

    Tunnen asian näin tarkasti, koska sukulaiseni Hannes Kolehmainen hallitsi kisojen kestävyysjuoksua voittamalla 5 000 ja 10 000 metrillä sekä maastojuoksussa kultaa. Lisäksi hän voitti hopeaa maastojuoksun joukkuekilpailussa. Hän alitti 5 000 metrin kilpailussa ensimmäisenä juoksijana 15 minuutin rajan.

    Tuolloinkin "vastuulliset piirit" moittivat urheilijoita uhittelusta suurta vallanpitäjää, Venäjää vastaan. Noihin aikoihin Suomi teki tosi kannattavaa bisnestä venäläisten kanssa ja vastuulliset pelkäsivät kauppojen vaarantuvan. Paskan marjat: sodan lähetessä kauppa moninkertaistui.
    Myös homolipun heiluttelu hautautuu miljardien arvoisen kauppavaihdon alle hyvin pian. Joku käy vain selittämässä Moskovassa, että tämä Arhinmäki on vain sellainen kiintiöministeri - siis meillä lain mukaan joka hallituksessa pitää olla ainakin viisi naista (vai onko niitä enemmän?) ja ainakin yksi homolipun heiluttelija. Ja kun A on urheiluministeri niin pakkohan se oli päästää kisoihin, ymmärtäähän toveri? Ja toveri kyllä ymmärtää, kun vielä saa Volvoonsa ilmaiset varaosat.

    Näitä kiintiö-ihmisiä meillä on ollut julkishallinnossa ja erityisesti mediassa 60-luvulta alkaen, kun ensimmäiset kiintiötaistolaiset palkattiin virkoihinsa. Nyt meillä on naiset ja kaapista tulleet ilonamme. Mitään taitoa tai edes koeteltua kansalaiskuntoa ei kaivata, kunhan on mitä on.
    Iineksen ei nyt pidä hermostua. En hyökkää nyt ollenkaan naisia tai heidän henkisiä lahjojaan vastaan. Katsopa vasiten hallituksemme naamagalleriaa ja perehdy hiukan heidän toimiinsa. Tosi fiksua väkeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen, että kyllä kulttuuriministerin pitää jollain tavalla huolehtia myös kulttuurista. Tuo Cheekin laulu on paskaa. Eli Arhinmäki puhuu asiaa. - Mielipiteeni ei perustu siihen että olen vanha: että en ymmärrä nuoria. Vittu, minä diggaan ihan oikeasta rokista ja räkistä. Mutta tässä kipaleessa ei ole mitään uutta - ei edes hautausmaalta, ja sanat ovat... saatanan tyhmiä. Eikä Se, että joku hokee niitä peräkkäin, tee niistä tärkeämpiä.

      Mä ihan oikeasti, hej hiffatkaa mua kundit, haluaisin snaijaa ketää tää koskettaa?

      Ps. Jos olisin kulttuuriministeri, en tietenkään sanoisi ääneen että tämä on Paskaa. Ajattelisin vain niin. (Koska tämähän on täyttä paskaa.)

      Poista
    2. Kun ei kai tässä ole olennaista se, puhuuko Arhinmäki totta vai ei. Totuutta ei ole kukaan kiistänyt.

      Tärkeää on se, voiko kulttuuriministeri luokitella hallinnonalaansa niin, että sanoo, mikä on paskaa ja mikä ei ole paskaa.

      Minusta tässä ministeri ei ole ymmärtänyt tehtäväänsä ja toimenkuvaansa kaiken kulttuurin objektiivisena näkijänä ja kokijana ja tukijana.

      Mitä tulisi, jos opettajakin erottelisi oppilaitaan paskaoppilaiksi ja ei-paskaoppilaiksi? Ihan sama asia.

      Poista
    3. Opettajathan ovat aina "paskoja". Ainakin jos saa niiltä huonon numeron. - Ps. Jokainen oppilas taas, huonokin, on potentiaalinen Kulttuuriministeri. Eli "paskiainen".

      Poista
  2. Minä en tunne ollenkaan Cheekin musiikkia, en ole kuullut häneltä vissiin yhtään kappaletta. Tiedän vain, että hän edustaa rap-musiikin rahoittunutta versiota ja että häntä pidetään rikkaana ja hyvännäköisenä naisten suosikkina, joka ajaa kallista autoa. Jo tässä on tietenkin aineksia vihata häntä.

    Oikeastaan se on sivuseikka, kenen musiikkia ministeri nimittää sonnaksi. Lausunto itsessään on karmaiseva koko kulttuurin ylimmältä instanssilta, henkilöltä, jonka tulisi puolueettomasti ajaa kaiken kulttuurin hyvinvointia. Ei opettajakaan voi tuomita tyhmimmänkään lapsen joskus hyvinkin typerää tuotosta sonnaksi. Tästä on kyse. Yksityishenkilönä ministerillä on oikeus omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä, mutta ellei hän ymmärrä asemaansa lausunnoissaan, hän on liian suurissa saappaissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä Arhinmäki itse? Hänhän on samppamjasosialisti. Ehkä hän todellakin kadehtii ihmisiä, jotka ovat rikkaampia kuin hän.
      http://blogisisko.blogspot.fi/2011/03/samppanjasosialistit.html

      Poista
    2. Samppanjasosialisti terminä antaa vaikutelman ajatuksesta: "antakaa sampanja niille, joille samppanja kuuluu" - kansallinen kokoomus).

      Miksi Arhinmäki rikkaits kadehtisi? - Aika harvat niistä hänen laillaan mersun takapenkillä matkaavat, itse useimmiten ajaa joutuvat. Paavolla on riittävsti millä mällätä, kuten ystävällään Jyrki Kataisella.

      Poista
    3. Pitäisiko sosialistiministerille maksaa huonompaa palkkaa kuin kokoomuslaiselle?

      Poista
    4. Riku, minusta Arhinmäki ei ole aito. Hän metsästää ääniä tuollakin lipputempulla. Oma valokuvaaja ikuistamaassa tekoa.

      Hän myös luo duunari lookin kalliitten muotivaatteiden avulla.
      http://www.kuntalehti.fi/Kuntalehti/arkisto/2010/09/Sivut/2010-9-vasemmisto-sdp.aspx

      "Arhinmäki sanoo käyttävänsä paljon rahaa vaatteisiin.
      Jalassa on usein mustat Karhu Originals painijankengät tai vastaavat lenkkarit, tummat farkut ja puvun takki, ja usein siniruutuinen paita ilman solmiota."
      (Juha-Pekka Raeste: Karismansa vanki. Eduskuntavaalit 17.4.2011 HS/Kotimaa 27.3.2011)

      Poista
    5. Aitouden vaatiminen keltä tahansa poliitikolta on kohtuutonta. Tai ei se kai ihan niin ole, mutta ministereistä tai siitä ylös sellaisia ei voi olla.

      No jaa, syön sanani. Holkeri ja Vanhanen olivat oikeasti ääliöitä, Lipponen myrkkysäkki.

      Poista
    6. Anna Amnell, nyt kyllä liikut aika narskuvalla jäällä. Kun arvostelet ihmistä... jonka mielipiteet ovat avoimempia kuin sinun. - Se, kumpi teistä on oikeammassa, on loppujen lopuksi sivuseikka.

      kaikella Sinua kohtaan tuntemalla arvostuksella, mikis

      Poista
    7. Mitä mielipiteitä tarkoitat?

      Poista
    8. Esim. sitä että "Arhinmäki ei ole aito". - Sinulla, oi rakas Anna, on tietysti oikeus tuohon mielipiteeseen. Mutta mistä sen tiedät ettei "Arhinmäki ole aito"... kun hän aamulla juo piimää aamiaispöydän ääressä. Ja hymähtää Fingerporin sen päiväiselle vitsille (joka kieltämättä on sinä päivänä aika huono)? Anna, Anna!

      Poista
    9. Mikis, Wikipedian mukaan Arhinmäen ” Puolue on huolissaan myös eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa.” Tämä huoli ei tule esille seuraavasta:
      "Arhinmäki kertoo käyneensä ulkomailla 170-180 stadionilla niin, että niissä on ollut peli käynnissä." Esimerkiksi joulun jälkeen-- matkakohteena oli "12 ottelua, valtaosa eri stadioneilla".- -
      "Arhinmäki sanoo käyttävänsä paljon rahaa [myös] vaatteisiin.
      Jalassa on usein mustat Karhu Originals painijankengät tai vastaavat lenkkarit, tummat farkut ja puvun takki, ja usein siniruutuinen paita ilman solmiota."
      (Juha-Pekka Raeste: Karismansa vanki. Eduskuntavaalit 17.4.2011 HS/Kotimaa 27.3.2011)

      En tiedä mitään Arhinmäen henkilökohtaisista mielipiteistä enkä ole niistä kirjoittanut. Kirjoitin siitä, millaisen vaikutelman hänen julkinen esiintymisensä ja imagonsa antavat.

      Mitä tulee minun mielipiteisiini kannatan YK:n ihmisoikeuksia ja arvostan sekä monikulttuurisuutta että suomalaisuutta.

      Makuasioista en kiistele: Arhinmäki saa pitää poliittisesta rapista ja minä Mozartista. Se on vapautta.

      Poista
    10. Minäkin kannatan sitä mitä YK tekee tällä hetkellä Syyriassa. Kannatan muutenkin kaikkia hyviä asioita.

      Poista
  3. Tuota mainitsemaasi hauskahkoa urheilijoitten lippuprotestia ei voi suoraan verrata ministerin lipunheilutukseen.

    Urheilijan mielenilmaisu on eri kuin valtiollisen päättävän instanssin. Valtiollinen henkilö edustaa aina maataan virkatehtävissä ollessaan, ei itseään ja henkilökohtaisia teesejään. Jos tämä asia on ministerille outo, hän on liian suurissa saappaissa - taas.

    Kiintiöministeri - tuo oli hyvin ajateltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt erehdyt, Iines ystäväni. "Hauskahko urheilijoiden lippuprotesti" oli tarkkaan mietitty juttu Suomen Suuriruhtinaskunnan suomenmielisessä hallinnossa. Se oli karkeaa vihapropagandaa isäntämaata kohtaan ja sen suunnittelivat täysjärkiset, loppututkinnon suorittaneet ruotsinkieliset yläluokan jäsenet. Pahimmassa tapauksessa muutama järjestäjiin kuuluva olisi viety Siperiaan, mutta heidän onnekseen asiasta päättämässä oli lepsuakin lepsumpi NikolainII.
      Tätä homolippua taas heilutteli kaveri, jota kai ei kukaan ota oikein todesta. Hänern iglussaan eivät ole kaikki inuiitit tallella.

      Poista
    2. Ok, myönnän väärän sananvalintani, jota jouduinkin tuossa pähkäilemään.

      Tuolloin oli kyse kansallismielisestä isänmaallisuudesta, joka on aina tiivistyessään valtava, sotiinkin johtava voima ja saa aikaan joukkohurmaakin. Nyt oli kyse vain Arhinmäen omasta hurmasta, jota kukaan ei tainnut edes huomata.

      Poista
  4. Tuo Sammon koulun oppilaan piirros kuvaa juurikin sitä tulevaisuuden koulua jonka esteenä on tieto- ja viestintätekniikkaa taitamattomat opettajat. Vieläkään kaikki opettajat eivät ole omaksuneet Ope.fi ykkös -tasoa. Piirros on kuvituksena portaalissa missä raamitetaan opetuksen painopistealueita vuosille 2007 - 2011.

    Johdantona on slogani "Lukio-opinnot on mahdollista suorittaa kahdessa vuodessa" ja alla kymmenen kohdan teesit. Mikään niistä ei ole toteutunut.

    VastaaPoista
  5. Ei ole edes järkeä ajatella, että lukio-opinnot pitäisi suorittaa kahdessa vuodessa. Ei sivistystä pikakoulutuksella hankita.

    Koulussa on ehkä jopa tietoa tärkeämpää oppia vuorovaikutustaitoja, yhteisötaitoja ja hyvää kielitaitoa, taitoa hankkia tietoa, ei päntätä sitä, taitoa ratkaista ongelmia ja tehdä päätelmiä, taitoa harjoittaa kritiikkiä ja tuottaa omaa tietoa ja omaa luovaa esitystä. Faktat löytää näillä taidoilla vaikka itsekin. Näitä taitoja ei opita kursseilla vaan kaiken summana, useana vuonna.

    Minulla on paljonkin kokemusta ja tietoa siitä, että oppilaat ovat kyllästyneitä konevetoisiin opintoihin. Elävä opettaja on sellaisen oppilaan toive, joka on kiinnostunut opiskelusta eikä viihteestä. On selvää, että lusmuilijat haluavat konetunteja, koska kone on heille peli- ja viihdekeskus.

    Meillä varttuneet ja hyvin konetaitoiset aikuisopiskelijat pyysivät opettajilta lähitunteja, ei jatkuvaa monimuoto-opetusta, jolla opettajaa ei tapaa kuin aluksi ja lopuksi tai koneitse.

    VastaaPoista
  6. Minusta on ihan paikallaan, että joku korkeassa asemassa yhteiskunnassa oleva tuomitsee Cheekin ja hänen edustamansa bling bling räpin.

    Kyseisessä kulttuurilajissa palvotaan amerikkalaista julkkismiljonäärien elämänmuotoa sarjafilmeistä tutuksi tullein muodoin. Nopeita autoja ja huoria, kimallusta, kultaa, shampanjaa ja helppoa elämää.

    Cheekin räpi on paskaa.

    Joku lainoppinut blogisti hiljan esitti hyvin vanhakantaisen rääkäisyn, ettei ministerin sovi sanoa, kun Hautala meni Snowdenista lausumaan.

    Voi, voi ajasta jääneitä. Ministeri voi sanoa aivan mitä huvittaa, jos ei suoranaisia salaisuuksia paljasta. Katainen ojentaa jos tarvitsee, sanoo vaikka: "eiköhän pistetä pillit pussiin koko porukka!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajasta jääneet sis. iron. - sitähän minäkin olen, kun Cheekin tuomitsen, hän on tätä aikaa.

      Poista
    2. Haa, oivalsit itse, tuosta juuri kirjoitin sinulle alla!

      Poista
  7. Ministeri vaan ei ole "joku korkeassa asemassa oleva", vaan hän on valtion ylintä päättäjistöä ja kansakunnan valtiolliset kasvot virkatehtävissä ollessaan ja lausuntoja antaessaan. Tätä on rajoista piittaamattoman nykyihmisen vaikea sulattaa, kun ihmisellä ei saisi olla yläpuolellaan ketään eikä mitään.

    On ihan eri asia sitten, onko Cheekin räppi sontaa vai ei. Jos minun pitäisi valita, niin paskaakahn se taitaa valitettavasti olla, kuten nuorison unelmat tätä nykyä ovat. Samalla kun tuomitsemme Cheekin kiiltokuvarapin, tuomitsemme nuoret ja heidän idolinsa. Tämä vasta vanhakantaista rääkynää on. Nuorten idoleita ovat tyhjät julkkikset ja unelmatyö on julkkiksena tai mediapersoonanan olo. Ajat ovat muuttuneet, haloo Arhis!

    Rokkikin oli ensin hirveää pinnallista sontaa, ja varsinkin joku Elvis oli hirveä rikas pintakiiltojulkkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös klassisesta musiikista suuri osa on pintapaskaa hyvin voiville.

      Poista
    2. En ymmärrä, miksi klassista musiikkia pidetään rikkaiden musiikkina. Sitä hän kuulee ilmaiseksi netistä, TV:stä voi nähdä oopperoita ja laulukilpailuja. Kuuntelen usein lempisäveltäjääni Mozartia youtuben avulla. Popmusiikin konsertithan ne kallita ovat. Niihin pitää ostaa kalliit kuulosuojaimetkin.:)

      Poista
    3. Jossain keskustelussa kaivoin ooopperalippujen hinnat esiin. Moneen oopperaesitykseen pääsee elokuvalipun hinnalla tai kahteen kolmeen oopperaesitykseen yhden festarilipun hinnalla. Kalliiksi tulevat myös laillisesti ostetut rokkilevyt ja maksullisten nettikanavien tarjonnat.

      Esimerkiksi Dostojevski kirjoittaa antaumuksella köyhien ihmisten viulunsoitosta. Klassinen musiikki oli nähdäkseni nimenomaan köyhien musiikkia, esimerkiksi Italiassahan kansa rakastaa oopperaansa ja klassista musiikkia.

      Minusta rock-festarimusiikki on pikemmin sitä kallista eliittimusaa.

      Poista
    4. Esimerkiksi You Tube on muuttanut suuren osan musiikista ilmaiseksi, Mozartia tai Bachia saa lähes missä vaan haluamassaan paketissa ilman eri maksua, välittömällä kotiintoimituksella.

      Mahdolliset taiteelliset arvot ovat asia erikseen, mutta suuri osa vuosisatojen takaisesta musiikista tehtiin hallitsijan puolison puutarhajuhlia varten. Eivätkä kaikki olleet Bacheja tai Mozarteja, hirveää hinkkaamista ja soitinten kaameaa kitkuttamista.

      Poista
    5. Hirveää hinkaamista ja soitinten kitkuttamista.. Hmm, eikös näin voida sanoa vaikka jazzin pimputuksesta ja soulin sykkeestä? Minusta tuo on mielipide!

      Minä en tunne suurten sävellysten taustoja, mutta en nyt osta tuota mainitsemaasi puutarhajuhlaa yleisenä totuutena kaikesta synnystä, Riku. On sitä varmaan rokkikipaleitakin sävelletty rikkaan puolison pippaloita varten.

      Tuo Youtube on tietenkin ilmainen ja onhan niitä kai ilmaiskanavia muitakin.

      Poista
    6. Selvää rajaa klassisen ja ns. kevyen musiikin välillä ei ole, kaikesta suuri osa on hinkkaamista.

      Ja olihan se Pavarotti kuitenkin enemmän koomikko kuin mitään muuta.

      Poista
    7. Tämähän on hauskaa: kaikesta suurin osa on hinkaamista. Ei voi kieltää, mutta ei myöntääkään. Kaikki riippuu siitä, miten sen selittää.

      Minä tykkäsin kauheasti siitä Pavarottin ihanasta laulusta, jossa kauneimmat silmät odottivat jotakuta. Sontaahan se varmaan oli.

      Poista
  8. Tässähän on pitkälti kyse yhden suurimmista kirjailijoistamme ja elävistä performansseista, Katariina Sourin, ylöspäästö ministerin lausumasta.

    Kulttuuriväki on tottunut siihen, että kulttuuriministeri on se jolta nanna tulee. "Pitäköön turpansa kiinni, kun ei mistään mitään tiedä ja laittaa vaan kiltisti nimeä alle apurahahakemukseeni!"

    Mutta jos Arhinmäki olisi hänkin aivan rehellisellä asialla, niin ikikaamean Katri-Helunan tuomitsisi ja vihjaisisi lättähattujen (sis. eri merk. kuin yl. - vrt. tasalatva) vanhainkodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei minulla ole kyse Sourin lausumista, vaan luin Arhinmäen sontapäästöstä ennen Sourin älähdystä.

      En edes tarkkaan ottaen tiedä, mitä Souri on sanonut, vain lööpin näin. Joka tapauksessa on selvää, että Arhinmäki pitää Sourin kaltaistenkin lausumia sontana, ja siinäkin hän voi olla oikeassa. Maailma on täynnä sontaa, ja on oikein hyvä, että Arhinmäki on kiinnittänyt huomiomme tärkeään asiaan.

      Minä kummastelen tässä vain sitä, että kulttuuriministeri jakaa omaa hallinnonalaansa, kulttuuria, sontaan ja ei-sontaan.

      Poista
  9. Nykynuoriso on äärikonservativistista, siitä ei pääse mihinkään. Muusikoksi parhaat valmiudet antaa Hanken, ei joku torvisoitto-oppilaitos.

    Cheek on paskaa, jalkapallo on paskaa, Katri-Helena on paskaa. Joku niistä kuitenkin tykkää ja saa minun puolestani tykätä. (vaikka ovatkin paskaa).

    Irtiottoni televisiosta tuntuu jäävän pysyväksi, en sitä enää usein avaa. Katson internetistä mitä haluan ja vain sen. Aivan kamala on tulevakin syksy, kun kaikki tositeeveet, laulu- ja tanssikilpailut alkavat; sellaiselta haluan itseäni suojella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Televisiossa on kuitenkin kanavia enemmän kuin tarpeeksi. Tositeeveet pystyy hyvin välttämään. Omaa mielikatsomistani ovat elokuvat ja luonto-ohjelmat sekä nämä klassiset uutiset ja ajankohtaislähetykset. Ylen aamutelevisiosta katson usein jokusen tuokion samalla kun lehteä ja juon kahvia.

      Minua miellyttää ajatus katsoa lähetyksiä reaaliajassa muitten kanssa, siis samaan aikaan. Siinä lie jotain perverssiä? Nuorilla on sinunlaisesi katsomistapa, netistä ja dvd:ltä, vain ehdottomia omia suosikkeja. Esimerkiksi Netlixin elokuvatarjonta on kai aika hyvää. Maksullista tosin.

      Poista
    2. Iines,
      joskus sellaisia hetkiä on, että voi tuntea TV:n ääressä yhteenkuuluvuutta jopa melkein "koko maailman" kanssa. Esim Cardiff Singer of the World -kilpailut - ja miksipä ei suuret urheilukilpailut kuten äskettäin Moskovasta..

      Minäkin katson luonto-ohjelmia, harvemmin elokuvia. Joitain sarjoja seuraan kuten Foylen sotaa, joka kestää useammankin katsomisen. Arvostan hyviä näyttelijöitä, hienoa juonta.

      Mieheni katsoo mielellään merkittäviä urheilukilpailuja ja katson niitä hänen kanssaan ja samalla vaikkapa kirjoitan nettiin. Meillä on iso Morsen, Poirotin, Miss Maplen, Midsomerin. Jane Austenin DVD-kokoelma. Niitä voi katsoa uudestaan ja uudestaan.

      Oli hauskaa lukea, että olen yleensä "nuori" eli katson enimmäkseen DVD:ltä ja kuuntelen netistä.

      Poista
    3. Tässä yhteenkuuluvuuden tunteessa on varmaan osa urheilukilpailujen ja suurten tapahtumain viehätystä ja hurmaa. Mitä olisivat kisat, jotka katsottaisiin kukin koska milloinkin netistä?

      Minulla ei ole ainuttakaan itse ostettua dvd:tä, ja tässä olen ajastani jäljessä. Lahjaksi olen jotakin saanut, mutta ne ovat enemmän antajiensa oman maun mukaisia, ihan hyviä tosin.

      Ai niin, onhan minulla yksi ostettu dvd. Oman Pikkukaupunkini historiallisia rainafilmejä, munnettuna digitoiduksi versioksi. Joukossa on mm. koululaisten tapahtumia, ja minäkin näyn muutamassa kohdassa. lapsena ollessani. Lapsuusmaisemia elävinä kuvina.

      Poista
    4. Riku ei sanonut että Bach on hinkkaamista, hän arvosteli Bachin matkijoita. Kun kuuntelee Bachia, voi vain ihmetellä mistä kaiken sanottavan hän keksii; ehdottomasti hän sanoo enemmän kuin esimerkiksi Shakespeare. (Josta kansa ihmettelee että mistä hän kaiken keksi?)

      Vasemmistoliitolla - joka on keinotekoinen systeemi an Sich - on ollut huono säkä näiden puheenjohtajiensa kanssa. Mikä se siilitukkainen nainenkin oli... sehän oli ihan fiasko? Claes Andersson on ihmisenä varmaan hyvä, jazzpianistina ei kehuttava, runoilija välttävä, ja puoluejohtajana kehno. - No, koko Vasemmistoliitto ideana on... kuten jo taisin mainita, perseestä.

      Poista
    5. Minua siis huolestuttaa se miten ns. vasemmisto huolehtii leiviskästään. Ja nyt se ei sitä osaa. - Ps. Se, miten Kokoomus hoitaa asiansa, on minulle samantekevää. Laskunhan maksavat ne pikkuköyhät jotka Kokoomusta äänestävät. (Äläkä sinä Kolehmainen pölise mitään muuta!)

      Poista
    6. En tiedä, onko se Bachin ansio, että hän ilmaisee enemmän kuin Shakespeare.

      Minusta se on musiikin ansiota. Musiikki ilmaisumuotona menee pienempään tilaan kuin sanataide, musiikki on taipuisampaa ja monivivahteisempaa kuin kieli.

      Soinnussa on enemmän voimaa ja värinää kuin sanassa, joka kertoo mikä sointu on. Täten Bach voi sanoa pienessä tilassa sen, jossa Shakespeare tarvitsee sivun.

      Poista
    7. Nyt olet kyllä iines hyvin omaperäinen kun jaottelet musiikkia/kirjallisuutta tuolla tavalla. (Tämä ei sisällä iron.) Haluaisin kuulla tästä enemmän mielipiteitäsi. - Ja kuvamataiteista. (Iines kiltti!)

      Poista
    8. Minusta se omaperäisyys on sinun kommentissasi, mikis, kun vertaat toisiinsa Bachia ja Shakespearea sen suhteen, kumpi sanoo enemmän, vaikka molemmat sanovat paljon.

      Ei sen sanomisen määrä ole absoluuttinen totuus, että näin on. Paljon riippuu kuulijasta tai lukijasta, hänen kyvyistään ja aistimuksistaan.

      Poista
  10. Anttilasta ostin kuudellatoista eurolla vuonna 1971 tehdyn tv-sarjan, Havukka-ahon ajattelija, pääosassa upea Lauri Leino. Kaikki 11 osaa yhdellä levyllä, mustavalkoisena. Vaikka mikään maalaisromantiikka ei ole minun lajini, tämä sarja on hyvän parasta: silmät tapillaan kaikki jaksot ( a vajaat puoli tuntia) tuijotin.

    "Jos tämä avaruus, maailmankaikkeus, olisi yhtään isompi kuin se on, niin sehän olisi liian iso."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Lauri Leino on ainoa oikea Pylkkäs-Konsta. Hänessä on sitä aitoa lapsenomaista ihmettelyä maailman edessä.

      Tämä viimeisin Havukka-leffa oli ihan ok, mutta eihän Konsta sellainen mustanpuhuva körmy ole, pelottava ja ähkyvä.

      (Alan miehen muistavat Leinon K-raudan Homelite-mainoksestakin.)

      Poista
  11. Mä joudun aina riitoihin kun ruvetaan puhumaan Veikko Huovisesta. Kun mäen nimittäin ymmärrä mitä siinä sen pakinoissa on hauskaa? Ne on niin kamalan kankeitakin, ne jutut, ja jotenkin aina etukäteen arvattavissa. - Mä tykkään anarkistisemmasta tykityksestä. Kirjallisesti niitä on niitä sun täitä (en viitti sanoo keitä), filmissä Monty Python ja Marxin veljekset ovat ihan omaa luokkaansa. (Eivät ole kulmikkaita, tai siis kankeita, kuten eräs kirjailija Suomesta.)

    Ps. Bisqui on hyvä. Kerran hän kirjoitti että "talvisodan aikana italialaiset lahoittivat Suomella italiailaisia (Fiat-merkkisiä?) panssarivaunua. Niitä taisi ehtiä rintamalle 12 kappaletta. Suomalaiset ihmettelivät että ko. panssarivaunut olivat panssaroitu vain takaa päin? No, he päättelivät että kyllä noillakin voi hyökätä kun kääntää tykkitornin toisinpäin ja ajaa pakilla..."

    Tarinan selitys: miksi italialaiset olisivat panssaroineet tankkinsa myös edestä päin? Aivan turhaahan se olisi ollut. Koska ensimmäisessä taistelukosketuksessahan he olisivat tehneet panssarivaunuilla u-käännöksen. Ja ajaneet lujaa vauhtia kotiinsa. - Eiväthän he muuten italialaisia olisi olleetkaan. Sankarillisia sotilaita.

    VastaaPoista
  12. Luin nimittäin äsken yhden artikkelin Raimo Sailaksen ajatuksista. Hän on fiksu.

    Ps. Ajattelinkin, että jos pistettäisiin 8 kolehmaista kontilleen maahan, ja niiden päälle 4 kolehmaista, joiden päällä olisi 2 kolehmaista, jotka nostaisivat jalkapohjista kiinnipitäen 1 kolemaisen kamalan korkealle ... kuten tarragonalaisissa ihmispyramideissa tehdään ... niin se vastaisi yhtä raimo sailasta.

    Ps. En tunne herra Kolehmaista. Mutta mä uskon että hänellä on parempi huumorintaju kun mulla. (diggaan Hänen jutuista! neon niin kirjallisia!)

    VastaaPoista
  13. Minä en Veikko Huovisen huumoria kaikilta osin ihaile, sarjaan oli kuitenkin kiteytetty parhaita juttuja. Ja oli Huovinenkin 9+.

    Monty Pythonin Elämän tarkoituksen kävin tuoreeltaan katsomassa ihanan Kirstin kanssa, joka oli naimisissa ja asui Tukholmassa. Nauroin ehkä enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeen. Kirstiä ei naurattanut yhtään, joitain kuivahkoja analyyseja elokuvasta esitti, tuntui että paheksui nauramistani. Vähän aikaa vielä rakastin, mutta sitten lemppasin naineen naisen. Se oli kauhean vanhakin, minä olin 20 ja K vuoden vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huovisen uusinta Konsta Pylkkösen kortteerijuttua - on hyllyssä, en viitsi tarkistaa nimeä - luin kun se ilmestyi, ja olihan se hyvä mutta jotenkin uudelleenlämmiteyn tuntuinen, vähän kuin Tiedän mitä teit viime kesänä 2.

      Huovinen on jotenkin miesten kirjailija, luulen, mikä ei tarkoita sitä, että naisetkin hänestä pitävät. Minäkin kaipaan vähän tiukempaa tykitystä. Verkkaisaa pohdintaa harrastan kyllä itsekin, mutten paljon viitsi muiden samanlaista. Tämmöinen on ihminen.

      Poista
  14. Kaikki voidaan muuttaa toiseksi. (Kuten vesi viiniksi.) Mutta ei se ole niin. Jos joku on joskus laulanut - hyvin, hyvin täynnä surua - että "tänään en voi luokses tulla...", niin ei sillä voi tarkoittaa jotain muuta. Ei Voi!

    http://www.youtube.com/watch?v=JeC87ebd2pc

    VastaaPoista
  15. Kolehmainen (Ei Hannes)23 elokuuta, 2013 22:19

    Voihan litukka! Juuri kun pääsin mainitsemasta Veikko Huovisen ja hänen matikanopettajansa tuossa alemmassa postauksessa, niin Mikis käy ylle kuin Illman. Mutta onhan meillä paljon yhteistäkin, kuten Monty Python ja sen yhden venakon heittäminen kanavaan Pietarissa. Voi että se huusi! Mutta me vaan karjuimme että "smert spionam" ja hähätimme päälle.
    Joskus iltaisin, kun tunnen oloni murheiseksi, avaan Youtuben tältä kohdalta: http://www.youtube.com/watch?v=WlBiLNN1NhQ
    Ja taas elämä hymyilee, hymyilee yhtä leveästi kuin sukulaismieheni Hymyilevä Hannes tunkiessaan palkintorahoja sinisten verkkareidensa taskuun.

    Mutta miksi Mikis, suuren maanomistajan ainoa perillinen, tämä tunnettu lämpöteknikko ja hävittäjälentäjä, jonka äiti oli Turkin sulttaanin alamainen, murhettuu vasemmiston huonosta menestyksestä? Antakaamme Arhinmäen viedä rauhassa joukkonsa unohdukseen, siihen lohdulliseen maahan, jossa saa morfiinipiikin aina kun haluaa, jossa varikset eivät noki silmiä päästä, kun variksia ei ole ja jossa paikallinen sinfoniaorkesteri ja jazz-bändi ovat ainaisilla pekkas-vapailla. Miksi murehtisimme vasemmistoa tai kokoomusta, joista kumpikaan ei ansaitse yhtä ainutta ajatusta kallojemme sisäisistä aivopoimuista. Miksi emme vain seisahdu kedolle luodaksemme katseemme taivaalle, jota biljoonat ja taas biljoonat maailmankaikkeudet ja tähdet pilkuttavat? Miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juuri siksi...

      (Koska sorrumme enää vain liikasanaisuuten.)

      Poista
  16. No entäs sitten Riku tämä marxilaisuus? Groucho ja kumppanit? Saitko niistä tulta tappuroihisi? (eli kipinöitä kiveksiiheisi...?) ps. en ymmärrä mitä tuo "tulta tappuroihin" tarkoittaa. ajattelen että ihmistä, tässä tapauksessa maskuliinia, jollain inhottavalla tavalla ronkitaan. - Mutta, oih ja auch, (und wunderbar) miksi?

    VastaaPoista
  17. Kannattaa muistaa, että Havukka-ahon julkaistaessaan Huovinen oli vain 25-vuotias nuori kolli. Hänen suosionsa salaisuus on, mielestäni, siinä, että hän säilytti sen saman kolliuden hamaan loppuun asti.

    Toisin sanoen hän ei ollut poliittisesti korrekti, vaan kirjoittaa töksäytteli hakkaraismaisesti mitä mieltä sattui olemaan. Monia ne huvittavat.

    Ajattelepa Mikis millaista sattuvaa satiiria on esim. Jutta Grahnin mies: siinä uranaisen uusi mies huutelee sängyn alta kikkeliä vaimonsa kahviseurueelle. Tänä päivän mies huutelisi sieltä ehkä neekeriä.

    Marx-veljesten voittanutta ei tietenkään olekaan. Viimeksikin kun ne tulivat telkkarista, niin vaimoni tuli talon toiselta puolelta kysymään, että mitä helvettiä oikein nauran niin, että talo tärisee. (Nauroin Harpoa.)

    VastaaPoista
  18. Musiikin voin kuunnella vasta myöhemmin, nyt on go go, pääsyliput 7 euroa, äsken tulin, kohta lähden vetään elikkäs karkuun.

    No niinhän mä just sanoin! Totuus ei ole totuus, se on toisenlainen. Käsitykseni Huovisesta on ehdottoman oikea, jos se vielä vaihtuu, siltä varalta annan vielä arvosanat: 5.5
    , 6.6, 7.7, 8,8, 9.9 ja 10.10. Muut avosanat ovat neuvoteltaessa. Mutta paljoa yli viidentoista en haluaisi avoimella Richterin asteikolla mennä

    VastaaPoista
  19. Niin. Kyllä minä olen teidän kanssa samaa mieltä. Aivan ehdottomasti.

    (Mutta saako olla sitä myös itekseen?)

    VastaaPoista
  20. Tämä suhtautuminen kannanottoon homoasiassa on mielenkiintoinen.

    Kun puoluejohtaja Soini marssi lippua heilutellen Pariisissa kulkueessa, joka otti homoasiaan kantaa, meillä osa kansaa paheksui menettelyä suuresti ja toinen osa hurrasi.

    Kun kulttuuriministeri Arhinmäki heilutteli lippua Moskovassa urheilukisoissa ottaen homoasiaan kantaa, meillä osa kansaa paheksui menettelyä suuresti ja toinen osa hurrasi.

    Molemmissa tapauksissa paheksujat kysyvät, kenen rahoilla ja valtuuksilla Pariisin/Moskovan lipunheiluttaja esiintyi. Ettei vain verorahoilla! Hurraajat taas vetovat sananvapauteen.

    Tapahtumien ero on se, että edellisen paheksujat ovat toisen hurraajia ja päinvastoin. Pyhittääkö tarkoitus siis keinot?

    (Minusta kummankin lipunhuiskuttajan menettely oli aika vastaavaa, ehkä Arhinmäen hieman tuomittavampaa, koska Soini edustaa vain puoluettaan, Arhinmäki kaikkia suomalaisia.)

    VastaaPoista
  21. Ei. Enkä arvosta ihmisiä, joilla on kaltaistani seuraa. No jaa, Harpoa joskus vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vastaus Mikiksen kysymykseen, tykkäänkö Freud, Marx, Engels ynnä Jungin musiikista. Tottakai minä tykkään, eritysesti Groucho puhui viisaampia kuin Kaarina Hazard koskaan, enkä puhu siitä kanksteri-Halmeen siunauskirjoituksesta.

      Muistatteko muuten, että Jutta Urpilainen oli mitään osaamaton latvakakkonen ennen nousemistaan valtiomies-luokkaan?

      Poista
  22. En usko että teistä kukaan (tässä iässä) haluaa opetella lukemaan nuotteja. Ellei osaa. Se ei millään lailla kuulu edes yleissivistykseen. - Ps. Tämä on vähän huono esimerkki kun nuo toccatot olisi yksinkertaisempia. Tämä on monimutkainen, mutta kaunis.

    http://www.youtube.com/watch?v=E2j-frfK-yg

    VastaaPoista
  23. croucho marx sanoi mm. että :

    ...

    En koskaan unohda kasvoja - mutta teidän kohdallanne voisin tehdä poikkeuksen.

    Hän voi näyttää idiootilta ja puhua kuin idiootti, mutta älkää antako sen hämätä - hän todella on idiootti.

    Jos tulette vielä lähemmäksi, olette takanani.

    Minä en liity yhdistyksiin, jotka hyväksyvät minut jäsenekseen.

    Nämä ovat periaatteeni, ja ellette satu pitämään niistä - minulla on muita periaatteita.

    Olen omin käsin raivannut tieni tyhjästä äärimmäiseen köyhyyteen.

    Voisitteko ystävällisesti pitää käteni omalla puolellanne?

    ym. ym. ym.

    VastaaPoista
  24. Ps. Eräälle kauniille naiselle Croucho tosiaan sanoi että "voisitteko ystävällisesti pitää käteni omalla puolellanne".

    (Voi hitsi kun mun nää aina pitää selittää.)

    VastaaPoista
  25. Tuo yhtye Freud Marx Engel Jung oli hyvä mutta siinä mielessä surullinen että eikös niiden maksa oo jo poksahtanut? Minä - joka käytän alkoholia vain äärimmäisessä hädässä, en tietenkään ymmärrä miksi rock-yhtye tommosiin syihin hajoaa. (Että osa soittajista kuolee? Niin.) - Eikös nämä "Eläkeläiset" vielä jatka tätä samaa soundia? Että viinasta kaikki viisaus. Saksassa ne niistä tykkää. Ja olen lukenut minkä takia ne tykkäävät:

    Kun Eläkeläiset menivät ensimmäiselle keikalleen Wuppertaliin, niin järjestäjät sanoivat niille että kaksi tabua meillä on: "ei saa olla juovuksissa eikä tehdä hitler-tervehdystä". No, ensimmäinen "eläkeläinen" kun kömpi lavalle oli ihan ympäripäissään ja nosti kätensä etuviistoon ja huusi 'heilHitler'. - Arvaa, oliko saksalaiset otettuja!? Olivat! Ja kun ne sit rupes soittaa hirveellä tempolla humppaa, josta saksalaiset myös tykkäävät, niin sitten niistä tuli niiden idoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa, minäpä näin yks päivä Eläkeläisten keikkabussin, olen sankari, me ollaan sankareita kaikki , kuten vähäkallo Karjalainen asian ilmaisi. Freukkareiden maksa ei mahda kuiteskaan paukahtaa, Freukkareiden maksa forever, it lasts as Katri-Helenas brain.
      Minua itkettää, kun Katri-Helenalla oli ihan kauheeta sen Panun kanssa, ja nyt on Tommin panopuu. Ja Tommi vaan kalastaa salakoita ja ähmäkäämejä.

      Poista
  26. Anteeksi, jos jostaKusta tuntui että koko kansan suosikeita pilkkasin.- Tuntuvat vain niin vastenmielisilta . Paitsi tietysti K-H, joka saa viestejä alamaailmasta, Al Capone sille kertoo, että pidä vosu turpas kiinni panohommista ja vielä eteskin anaaliseksistä ja Panun siemennysroiskeista.

    J. karjalaisesta minä en sano mitään, toivottavasti eivät tiedemiehetkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, jostaKusta. Tämä on herKullinen, olen raVittu. (Syön paahtoleipää.)

      Kiitos ja anteeksi. Teidän yöllinen höpötyksenne imaisee mukaan kahvimoottorilla kävijänkin.

      Poista
  27. Kerran minä muuten Riku Riemu - äläkä irvistele - istuin Ylä Ruutin Kahvilassa, Jyväskylässä. (Se on kulttuurikapakka siellä. Ja tämä oli jotain 70-lukua.) Minulla oli krapula, join kaljaa, kun siihen pöllähti koko Hassisen Koneen koko jengi. Heidän keikkabussinsa - joka oli yltä päältä, eli aivan täysin piirretty psykedyylisillä kuvilla, oli ikkunan takana ulkona. Eikä aikaakaan kun siihen pöllähti kaksi Mustaa Maijaa; paikallista poliisia kiinnosti ko. auto. Jeparit kurkistelivat bussin ikkunoista sisään, osa niistä konttas bussin alle, osa niistä näytti toisille käsimerkkejä... sitten ne lähtivät. Muistan, kun Ismo Alanko narskutteli hampaitaan mun viereisessä pöydässä: ehkä hänellä oli jotain pelättävää? (Ehkä ei?) Muu bändin porukka joi hilpeänä kaljaa. (Ja minä luin Ilta-Sanomia.)

    VastaaPoista
  28. Ja tämänkin kommentin takana on - se jää joskus noteeraamatta - on iines. Iines-Ikkuna. (ps. jos tämä olisi mainos niin tämä olisi huono.) (ei ole.)

    VastaaPoista
  29. Iines Ikkuna... mitkä ne strateegiset mitat taas olikaan... äö 139,9. Pituus enemmän kuin paksuus. Ja aika lailla pantava muutenkin kun kuuluu suosittuun kerhoon "Tädin - sensuroitu - on piukka." - Täällä Jussi Himanka, CIA.

    VastaaPoista
  30. Minä olen näköjään nyt von Hertzen brorhersien konsertissa. Jumalan tähden varokaa, ovat huonoja kuin kakka kalliolla, varokaa, hyi saatana!

    Paskaa lapsille, voisinko minä saada ison tuopin, kysyi Oliver Twist jo aikanaan.

    VastaaPoista
  31. Otappa tuoppi, riku.

    VastaaPoista
  32. On se Arhinmäki sittenkin ihan tavallinen poliitikko, vaikka muuta jo välillä luultiin. Aamun lehti kertoi, että hän (A.) on jakanut jotain 35 000 euroa veronmaksajien rahaa "omille" räppäreilleen, jotka hänen vaalijuhlissaan lauloivat (mölisivät) jotain, että: minä kyllä äänestänkin arhinmäen jaskaa. jaska puhuu asiaa, vaan kristilliset paskaa." Ja tämä kaikki honottavalla, hesalaisella nenä-äänellä. Se on taidetta, vieläpä osallistuvaa. Vähän kuin Krapualaisooppera olisi noussut haudastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, he eivät ilmeisestikään olleet sontaa eivätkä unissaankaan ajatelleet naisia pornahtavan esineellisesti kuten nämä cheekit ministerin radiohaastattelun mukaan.

      Tuo rappaajahemmojen laulu kuvastaa moukkamaista kapeaotsaisuutta. Arhinmäki taitaa menettää nyt nuorten äänet. Vanhat jäärähipit eivät ehkä jatkossa riitä pitämään miestä eduskunnassa.

      Poista
    2. Autoradiosta kuulin tuossa aamupäivällä, että artisti Cheek oli ollut riemuissaan saamastaan huomiosta ja että hänen levyjensä myyntikäyrä nousee kohisten.
      Katsoi Youtubesta Arhinmäen palkitseman taiteilijan esittelyvideon. "Notkea rotta" oli hänen nimensä. Pystyin kuuntelemaan rotan "laulua" muutaman sekunnin.
      Ja nyt Arhis itkee Usarin nettisivuilla, kun häntä syytetään tuttujen suosimisesta.
      Ei ole helppoa olla ministeri tässä sarvikuonojen massa.

      Poista
    3. Minä en taida koettaakaan kuunnella Notkeaa rottaa, en pidä erityisemmin rap-musiikista. Vaan kyllä Arhis on tavallinen liero, siinä kuin kunnon porvaritkin, syyttää rahaa omille suosikeilleen.

      Poista
  33. No tästä nyt puuttuu enää se että joku kepulainen paskantaisi omaan laarinsa... tai että joku kokoomuslainen poliitikko sopisi Sampo-pankin kabinetissa jotain laitonta. (Näinhän nyt ei tietenkään ole. Eikä ikinä ole ollutkaan.)

    Hyi, hyi!

    VastaaPoista
  34. Kyllä vasemmistolaiset ovat sitten kamalia. Paitsi sosiaalidemokraatit; he naureskelevat kuin hait.

    http://www.youtube.com/watch?v=Tl7i2gC2-S8

    VastaaPoista
  35. Jottei unohdettaisi orginaalia:


    http://www.youtube.com/watch?v=zMWc4h77e2o


    Ps. Saksa on hieno kieli. En yhtää ihmettele Hitlerin suosiota.

    VastaaPoista
  36. Kyllä tähänkin maahan nykyisin jotain ryhtiä kaivattaisiin! Kaikenmaailman kolehmaiset ne vaan huutelee - ja vielä erivärisinä kombinaatioina - mitä pitäis tehdä. Hävyttömät, tekisivät ite. Vähintä mitä me, omien isiemme ja ätiemme lapsina voidaan tehdä, on, että tämän geeniperimämme viestikapulan mahd. puhtaana siirrämme tulevien sukupolviemme käsiin. Rukoilkaamme. (muminaa) Näin muunmaalaiset ulkomaalaiset saisivat nähdä että täällä Pohjan perukoilla asuu jylhä, mutta ankara kansa, joka ei anna päänsä painua tuulen pieksännässä tai metsäpalojen rätinässä sen enempää kuin lumienkaan saartamana... Tä? Että pitäis olla jo Kiuruvedellä puhumassa? Mikäs siinää, lähetään vuan. (Äläkä tuupi.)

    VastaaPoista
  37. Minä laitan sitä kevyttä musiikkia; Oskari Olematon soittaa, Niels-Henning ÖRRRRsted PedeRRRRsen myös ja on siellä rumpalikin.

    Biisi on Herttuan Matkaretkue.

    VastaaPoista
  38. Mitä enemmän sitä ajattelee, sitä hienommalta Arhinmäen kommentti tuntuu. Valtionpalkintoja jaettaessa olisi hienoa kerrankin kuulla: "aika paskaa ootte tehny, mutta ottakaa ny!"

    Kustantajat ainakin voisivat ilmoittaa, ettei kirjallisuuden Finlandia-palkintoa jaeta jonain vuonna lainkaan: "Kauheeta paskaa, enää ei kehtaa, vaikka mieli tekis!"

    Muuten olen sitä mieltä, että Cheek on paskaa, mutta huonoa lannoitetta; älkää laittako peltoon, potaattit mätääntyy!

    VastaaPoista
  39. Ja tämä nyt on upein versio mihin...

    http://www.youtube.com/watch?v=YI5fU6ZbyaA

    tai

    http://www.youtube.com/watch?v=hLIrS5dtTZI

    Herrasmiehet soittavat musiikkia. Heillä on herrasmiesmäiset asut päällään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmissa kuuluu tekemisen helppous ja rentous; ovat elävää musiikkia. Totta puhuen Oscarin soitannan tavaton virtuositeetti on jo suorastaan häiritsevää, se tuntuu nousevan itsetarkoitukseksi.

      Elävyyttä, rosoakin on hyvä olla mukana.

      Poista
    2. Tuo on erittäin tärkeä huomio.

      Poista
    3. Ja tuo on hieno tunnustus (paskaa)!

      Siis eihän näitä kommentteja uskalla enää lukea, kun ei tiedä, itkeäkö vai nauraako, semmoista kynänlentoa (kananlentoa) nämä ovat.

      Poista
    4. Käykäähän katsomassa kuvablogistani, millaiseen ihanaan autoon törmäsin marketin pihalla. Sille pitäisi antaa vähän kulttuurirahaa, auto on kuin runo tai ralli!

      Poista
    5. Tätä minä vähän arvelinkin, narrasit siitä autoremontista; tommosen olet mennyt ostamaan!

      Poista
    6. No niin, eihän teille mitään voi valehdella. Tunnustan! Ostin uuden auton!

      Poista
    7. Volgan minä olisin vielä ymmärtänyt mutta en tätä Zigulia. Toisaalta, täytyyhän opettajattarenkin päästä paikasta alfa paikkaa omega. Kun jalkoväliä kutkuttaa.

      Poista
    8. Kutinaan auttaa raapiminen, reino. Vaan hyvä on päästä liikkumaan, paikasta toiseen!

      Poista
  40. Mutta nyt olen ollut niin kauan selvin päin (=Ruonansuu: "kännissä") niin haluan tunnustaa (="enkä halua") erään asian. Olen nimittäin ilmeisesti tämän blogin ainoa humanisti (="onanisti") joka tykkään formula-1 ajoista? Olen pahoillani että en ole tämän enempää pahoillani ettei kukaan teistä ystävistäni (= "runkkareista") tajua miten hienosta asiasta on kyse. Ihan mielelläni suon teille kaikkea hyvää (= "mätää naudanmaksaa") siitä että ymmärrätte minua, ja minun kompleksejani (= "omiannehan te ette ymmärrä yhtään"). Kaikkea kivaa (= "ja muuta vittua") teille täksi viikonlopuksi. Toivoo mikis (= "ruonansuu").

    Ps. Ruonasuu on muuten nähnyt Ihme Miehen... Olenko kertonut tämän? Turussa se kerran jonotti yhdellä nakkikioskilla jossa yks ukko sen edessä osti 12 kplta nakkeja. Sit se rupes syömään niitä. Myyjä sanoi että "täytyy maksaa kans". Ukko sanoi "en maksa". Myyjä sanoi "kyllä varmaan maksat". Ukko että "en". "Maksappas", sanoi myyjä. "En varmaan maksa". "Täytyy ne maksaa." "En maksa"... "No, sinäpä Ihme Mies oot!".

    VastaaPoista
  41. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/lapiveto_puhutaan_jopea_27946.html#media=27947

    VastaaPoista
  42. http://www.youtube.com/watch?v=vJg0QgBFaco

    meidän jokaisen sisällä on oma pieni sivupersoona

    VastaaPoista
  43. Kiitos aamunauruista! Voiko mikään paljastaa ihmisen teennäisyyttä paremmin kuin jopenkieli? Ihminen nauraa näissä itselleen.

    VastaaPoista
  44. Arhinmäestä: On hän sen verran viisas mies, ettei kannata Guggenheim-museota Suomeen ainakaan veronmakasajien rahoja käyttämällä. En käsitä, että kun vuosi sitten on selkästi sanottu museohankkeelle ei, nyt jo taas ollaan siitä tultu neuvottelemaan. Kiasmassa on nykytaidetta ja se on keskellä Helsinkiä turistienkin löytää. Emmaankaan ei ole sieltä mahdoton matka, ja gallerioita ja museoita on kaupngissa ihan kiitettävästi. Kävimme takavuosina Berliinin Guggenheim-museossa suurin odotuksin, ei ollut hääppöistä taidetta. Ei ainakaan mitään, mitä Helsingistä ei löytyisi.

    Kirjavan lipun heiluttaminen Moskovassa ei ehkä ollut sopivaa, mutta pitikö siitä niin kova meteli nostaa? Oltaisiin oltu hissuksiin vaan, niin moniko sitä olisi noteerannut saati alkanut pohdiskella.

    VastaaPoista
  45. Guggenheimista en osaa sanoa juuta enkä jaata, koska en tunne sen toimintaperiaatteita. En tiedä sitäkään, toisiko hyvin toimiva museo tuloja valtiolle tai kaupungille - kuka sitä sitten rahoittaisikaan ja olisi omistajistossa. En osaa olla periaatteessa sitä vastaankaan, sillä en tiedä, mistä se raha olisi pois. Kannatan periaatteessa kaikenlaista taiteen esilletuomista. Maailmalla Guggenheim tunnetaan ja se vetää väkeä toisin kuin jokin paikallinen museo. Mutta siis, en osaa sen puolestakaan liputtaa.

    Siis voisi kysyä samoin kuin päätoimittaja Ulla Appelsin kolumnissaan: Miksi Arhinmäki ei tunne huolta muiden Venäjän kaltoin kohtelemien ihmisten puolesta? Miksi vain sateenkaarikansan? Minusta tämä on varsin hyvä kysymys. Venäjällä ei murhata homoja, mutta toisinajattelijoiden kuolemista ja vangitsemisista on näyttöä.

    VastaaPoista
  46. Kukkenheimia en (mielestäni?) kannata. (Mannerheimia kannatan.) Mutta muuten olen, ihan asiallisesti, sitä mieltä että joskus pitää tehdä jotain wau-juttujakin. Maksavat mitä maksavat. Muutenhan Helsinki olisi kuin iso Riihimäki, arkkitehtoonisesti v-tun lattea. Helsinki on kumminkin Suomen pääkaupunki, ei sen tarvitsis olla lattea. Se kun sijaitseekin niin kauniisti, meren sylissä.

    Ps. Pikkukaupunkimentaliteettia on sellainen että kun kunnan isät saavat valtuustossa käsiteltäväksi että "rakennetaanko nuoriso/kulttuuri/monitoimitalo" niin heti nousee mopokuskien ja traktorinajajien ja mansikin lypsääjien valtuutettujen kädet että "ei, ei. ensin pitää hoitaa vanhukset ja sairaat ja lapset, hyvänen aika sentään. vasta sitten voidaan rahahanoja vääntää tommoseen turhuuteen. ja p.s. neekereitä ei sit kansa tänne kirkonkylälle toivota.)

    Joo.

    Ps. Mikä ihme idea aikoinaan oli pieneen kuppaiseen Helsingforssiin rakentaa maailman kolmanneksi suurin rautatieasema? No, jos niin ei olisi tehty, Helsinki olisi paljon tylsempi kuin nyt. Jos kunnanpamput silloinkin olisivat ajatelleet järkevästi, niin ensin he olisivat hoitaneet ensin vanhukset, lapset, lesket ja vähävaraiset, ja vasta sitten pistäneet (noin 89 %) rahoista omiin taskuihinsa. Paljon paremmin senaikaiseen, ja miksei myös nykyiseen, kaupunkikuvaan - sanoohan sen jo järkikin - rautatieasemaksi olisi sopinut R-kioskimainen betonilaatikko. (Jossa myydään myös makkaraa. Ja Lotto-kuponkeja. Joista ei saa S-boonusta. Paitsi makkaroista saa.)

    Niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumaliste mikis, mitä Sinulla on Riihimäkeä vastaan?

      Guggenheimia vastaan minulla on! Se on kokoomuksen ja erityisesti Pajusen ikiaikainen haave saada oma monumentti. Pajunen haluaa tulla muistetuksi kaupunginjohtajana, joka toi Helsinkiin kansainvälien museon! Suomen ja Helsingin oma Kim Il Paju Nen Jong!

      Omissa on riittävästi. Mun mielestäni. Prkl... tämmöisenä aikana..

      Muutoin vietän rauhallistaa sunnuntai-iltapäivää. Sitä Sinullekin mikis. Toivottelen. Riihimäen arkkitehtonisesti v...n latteasta kaupungista,mutta puistoja meillä on, enemmän kuin Jyväskylässä tai Kontiomäellä. Haapamäestä nyt puhumattakaan.

      Poista
    2. Mitäs jos asioita katsottiin kiihkottomasti asioina, ei poliittisina intresseinä?

      Näkeekö joku Pajusen pääkopan sisään, niin että tietää hänen ajatuksensa? Toki kaupunginjohtaja ajaa kaupungin tunnettuutta ja positiivisia rahakkaitakin hankkeita - se on hänen tehtävänsä. On aika persoonallista tulkita se haluksi tehdä oma monumentti itselle. Vikka itäisessä naapurissa tätä henkilökohtaisten monumenttien rakentelua harrastettiin, niin ei sillä kannata tätä hanketta selittää.

      Poista
    3. Minulla ei ole mitään Riihimäkeä vastaan. Aikoinaan pinnasin koulusta (Forssassa) ja liftasin Riihimäelle katselemaan junia. Rakastin junia kamalasti. Vähän myöhemmin ihastuin riihimäkeläiseen Päiviin. Hänen äitinsä, joka oli yksinhuoltaja, oli Lasitehtaalla töissä. (Ne tekivät sellaisia paksuja purkkeja joissa oli Karhun kuva.) Kun äiti oli aamuvuorossa, minä olin aamut heidän omakotitalossa, iltavuoron aikana olin illat. Yöt nukuin eräässä puistossa, oli kesä, ja kuuntelin kun höyryveturit puhisivat asemalla. (Ne ikään kuin juttelivat.)

      Minulla ei ole mitään Riihimäkeä vastaan.

      Poista
    4. Tekstikorjaus ed. uhoamiseeni: Vikka = vaikka.

      Poista
    5. Ja minäkin korjaan eli ihmettelen että "miks mä niin usein oon aina samaa mieltä kuin Iines"? (Eikä sillä ole väliä kumpi meistä sanoo mielipiteensä ensin.)

      Äärimmäisen, kutkuttavan kummallista...?

      Poista
  47. Asiaa. Kun temppelinaukion kirkkoa rakennettiin, vihervasemmisto huusi kurkku suorana, että "ruokkikaa ensin biafralaiset!" Nyt kirkko on eräs kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä ja Biafrassa taitaa olla edelleen nälkä.
    Kapinan jälkeen päätettiin Hesan "ryssänkirkko" purkaa tai räjäytää. Onnex ei. Nyt voidaan Hesassa filmata Moskova-aiheisia leffoja tarvitsematta mennä Moskovaan.
    Mutta Guggenheim saa kyllä työntää museonsa sinne, mihin ei päivä paista. Koko homma on tyhmien naruttamista, omien Gugge-taskujen täyttämistä suomalaisten rahoilla. Itse ne on niin köyhiä, että kun kurkkuun puhaltaa, niin mantie pölähtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Kolehmainen! Komppaan innolla Sinuakin. Täs kohtaa.. ja vaikkapa muuallakin. Jahkas taas innostun kommentoimaan. Enämpi.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä noista kirkoista ja tuosta asioitten priorisoinnin vaatimisesta. Se oli tuossa tilanteessa naurettavaa ja turhaa. Hyvä, että kirkko rakennettiin.

      Kunpa nyt vain otettaisinn tuosta edellisestä opiksi, ja museo rakennettaisiin huudoista huolimatta! Siitä voisi tulla samanlainen nähtävyys kuin Temppelinaukion kirkosta, jahka arkkitehtonisessa suunnittelussa olisi mukana suomalaisia ja jahka museo täyetttäisiin suomalaisella taiteella kansainvälisten näyttelyjen ohella.

      Poista
    3. Ettei sitten meilläkään mitään omintakeista?

      Täs iän mittaan minua on "ihan aikuisten oikeasti" alkanut ärsyttää se, että kaikkialla.. tarkoitan ihan kaikialla.. päädytään samanlaisiin konsepteihin niin kulttuurin kuin elämisenkin suhteen.

      Missä on enää mitään alkuperäistä? Erilaista? Outoa? Kun kuvataide, kirjallisuus ja kulttuuri ylipäätään on sitä samaa "mäkkäriä"!?

      Poista
    4. Ja senkin vielä lisään, että uskotteko siihen utopiaan, että nykyihminen kulkee Guggenheimista Guggenheimiin? Eikö aika ole uuden etsimistä? Jopa erilaisuuden ja yltiöpäisen toiseuden etsimistä? Semmosta mie soisin löydettävän. Tähän aikaan.

      Poista
    5. Ja senkin, että maksoin veroja Helsinkiin vv. 1988 - 2007 n. 33 % tuloistani.

      Poista
    6. Temppeliaukion kirkko on kyllä yksi upeimpia jutskuja mitä on olemassa, tehty. Siinä ei arkkitehditkään ole ihan tarkkaan tienneet mitä siitä tulee, loppujen lopuksi, kun on kiven sisään menty.

      Ps. Muistan nämä Biafra-mielenosoitukset. Itse en ollut mitenkään aktiivinen sen suhteen, ajattelin vain itekseni että "minkä takia näitä kirkkoja vielä pitää bygata kun kohta järki kumminkin voittaa, eli sosialismi, ja entisistäkin tullaan luopumaan. Eli tehdään niistä elokuvateattereita tai maneeseja".

      Poista
    7. Pidän Temppeliaukion kirkosta kovasti!! Toivottavasti siitä ei koskaan tehdä mitään muuta. Ja musiikin suurkuluttajana sanon, että akustiikkakkin toimii, eritoten kun istut riveillä 5-11.

      Poista
  48. Kiitos, Anna! Tulen oikein tunteelliseksi (niisk), kun joku naisihminen on kerrankin kanssani samaa mieltä. Yleensä saan kuulla olevani voiman pimeällä puolella asiassa kuin asiassa.
    Mutta itsesääli hiiteen! Iines arvuutteli aivan oikein, että ehkä Pajunen ei tosiaan halua itselleen monumenttia vaan ajattelee kaupungin ja sen asukkaiden parasta. Kenties hän on eräs noista hiukan yksinkertaisista kokoomuslaisista, jonka pään kuka tahansa amerikkalainen konsultti panee pyörälle. Hän kukaties tosissaan uskoo niiden juut... sori, amerikkalaisten kauppamiesten vakuutteluja. Uskoihan J. Urpilainenkin, että kun annetaan Kreikalle 1,5 miljardia (tuhatviisisataa miljoonaa) euroa, niin se on hyvä kauppa. Kansantalous oikein hypähti ilosta uutisen kuultuaan. Ja nyt uskoo pääminsteri Katainen, että kun annetaan Kreikalle lisää rahaa niin Euroopan asiat jollakin merkillisellä tavalla tulevat kuntoon.
    Mutta palataan monumentteihin. Minusta kaupungeilla voi ja joskus pitääkin olla maamerkki, joka tekee sen tunnetuksi ja jonka asukkaat mielellään maksavat. Mitäpä olisi New York ilman vapaudenpatsastaan (jonka ranskalaiset maksoivat) tai Pariisi ilman Eiffel-tornia, jonka senkin ranskalaiset maksoivat? Moskovalla on Kremlinsä ja sipulikirkkonsa, joista näkee, millaista jälkeä tulee, kun rakentajat ovat työmaalla juovuksissa. Nämä kaikki ovat monumentaalisia juttuja.
    Mutta pienikin nähtävyys voi olla tehokas. Puoli maailmaa tietää, että Kööpenhaminassa on Pieni Merenneito ja Brysselissä pissivä patsas. Miljoonat ihmiset ovat kävellä lontistaneet niiden luo ja näpänneet kuvan. Alla kuvateksti: "Isi ja Petri-sisko Manneken Piss-patsaan edessä".
    Yleensä tällaisille nähtävyyksille on ominaista kansallisuus. Ne liittyvät edes jotenkin kaupungin historiaan tai maan kulttuuriin. Mitä suomalaista olisi Helsingin parhaalla paikalla törröttävässä lego-palikoita muistuttavassa betoniläjässä? Ja sisällä hyytävän kolkkoa nykytaidetta. Ja tämä kaikki maassa, jonka asukkaat enemmän kuin missään muualla (Norjaa lukuunottamatta) vihaavat nykytaidetta ja uutta musiikkia ja Alvar Aallon hirvittäviä, homeisia kuutioita. Tuvan seinällä pitää olla taistelevat metsot ja grammarista kaikaa Katri-Helena ja hyvin vaan - saatana - pärjäillään.
    Miksi emme siis pystyttäisi vaikka sadan metrin korkuista Katri-Helenaa Katajanokan kärkeen? Hänen hymyävä suunsa olisi näköalatasanne, jonka hampaiden takaa näkyisi hyvällä säällä Tallinna. Arvatkaa, olisiko jonoa ovella, vaikka hissimatkasta perittäisiin 10 tai jopa 15 euroa! Patsaan juuressa, aivan lähellä yleistä käymälää, olisi puolimetrinen Panu Rajalan patsas muistuttamassa, että tässä maassa ei jumalauta naista pilkata. Patsas olisi amfiteatterimaisessa syvennyksessä ja maksamalla viitosen Panua saisi heittää kivellä, jonka myyjä antaisi käyttöön. Illalla kerätään kivet takaisin myyntipisteeseen ja vot - aamulla samat kivet myytäisi uudestaan vitosella kappale. Oletteko koskaan kuulleet paremmasta kierrätysideasta, häh?
    Ennen kuin kukaan ehtii haukkua ideaani hölmöksi ilmoitan, että esittelin sen vain havainnollistaakseni, että idioottimaisinkin kotimainen monumentti olisi järkevämpi kuin Guggenheim. Nyt kun itse ajattelen asiaa uudelleen, taidan soittaa Pajuselle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kolehmainen! Soita vaan ja kerro minultakin terveiset ja sano, että kannattajia on jonossa asti!

      Tällä tarkoitan just samaa. Miksi joku muualta tullut on parempaa kuin meidän omat kuva- ym. taiteilijat? Miksi joka paikassa on omat mäkkärit? Kertokaas se.

      Enkä edes ihmeemmin diggaa (liekö oikea ilmaus?) Katri-Helenaa.

      Poista
  49. Hehh, heh heehhh.
    Ja minä kun välillä olen epäillyt ettei van Kolehmaisella ole kaikki värikynät penaalissa tallella...!

    Enää en ihmettele.

    (bravoo!)

    VastaaPoista
  50. On kai hyvä, että on erilaisia paikkoja, erilaisia museoita. En ota nyt kantaa siihen, millaista taidetta Guggenheimissa on - hieman vilkaisin Wikipedian anteja ja sain käsityksen, että anti on varsin avantgardistista ja siis sitä taidetta, joka on ollut nimenomaan kokeilevaa, erilaista, rajoja murtavaa, esimerkiksi Kandinsky. En saanut vaikutelmaa, että siellä olisi homehtunut kokoelma, joka kiertää museosta toiseen. Kokoelma muuntuu ja kasvaa joka hetki.

    Mutta se mistä nyt puhun, on raha, koska sitä on eniten käytetty argumenttina vastustaa museota - näinä ankeina laman aikoina köyhässä Suomessa.

    Kun Guggenheim rakennettiin Bilbaoon, siihen kohdistui samanlaisia ennakkoluuloja kuin nyt Suomessa. Wikipedia sanoo näin: "

    "Tutkimusten mukaan museo kuitenkin toi ensimmäisen viiden toimintavuotensa aikana Baskimaahan yli miljardi dollaria, enemmän kuin kymmenen kertaa museon rakennuskustannukset, sekä yli 190 miljoonaa dollaria paikallisina verotuottoina. Vuonna 2010 museo toi tuloja lähes 300 miljoonaa dollaria. Guggenheim Bilbaosta tuli toimintamalli monille muille talousvaikeuksissa kamppaileville kaupungeille."

    VastaaPoista
  51. Ps. Sen 1/2metrisen panurajalan näköispatsaan mallina olisin erittäin mielelläni. Edyllyttäen, että ei täydy olla munasillaan?

    VastaaPoista
  52. Tai voihan sitä munasillaan aina vähän aikaa olla mutta ei kamalan kauaa. Siinä äkkiä paikat kangistuvat. Ja sitten ne kipeytyvät.

    VastaaPoista
  53. Huomatkaa nyt hyvät ihmiset, että Teemalta tulee iki-ihana Kaupungin valot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä ennen tuli Sirkus, kummatkin iki-ihania leffoja! Chaplin oli nero omalla alallaan.

      Poista
  54. Tuota.... minkähän tutkimuksen mukaan on tällaisiin lukuihin päädytty? Ja jos se museo tuotti kättelyssä "enemmän kuin kymmenen kertaa museon rakennuskustannukset" niin museon on siis pitänyt maksaa alle sata miljoonaa euroa.
    No heh, heh! Tuolla rahalla nyt ei saada edes Kontulaan homevapaata peruskoulua. Muistaakseni Helsingin Guggenheimin peustuksen sokkeli jo yksistään maksaisi 180 miljoonaa. Siihen sitten mökki päälle niin ei paljon miljardista puutu. Ja seuraava keväänä pitäisi panna sata miljoonaa remonttiin, koska katto vuotaa. Tasakatto vuotaa aina. Ennemmin tai myöhemmin.
    Tuon Iineksen Wikipedian oli ehkä kirjoittanut herra Pajunen itse tai joku hänen häntyrinsä. Älä silmä pieni usko mitä vain!

    ps. Kyllä minä tiedän, että iines vaan taas provosoi. Ei hän voi järkevänä ihmisenä kannattaa mitään niin idioottimaista hanketta kuin Guggenheim on.

    VastaaPoista
  55. Nämä rahojen suuruusluokat ovat sellaisia, että niistä voi helposti ymmärtää kysesssä olevan kusetuksen. Ateneumissa on taatusti vetovoimaisempaa taidetta, paljonko se tuottaa, eoäilen kuitenkin ettei kymmeniä tai satoja miljoonia.

    Vai rientävätkö ulkomaalaiset turistit Suomeen: "Mennään Guggelle, sitten HenneMaukalle ja McDonald´siin!" - Tuskinpa vaan kovin suurilukuisena.

    Jos Solomonin halli tehdään, tehtäkööt se Riihimäelle, sielläkin maantien varteen, Ekokemin viereen. Moni Lahti-Forssa tien kulkija saattaa pysähtyä, jos on hyviä munkkeja.

    VastaaPoista
  56. Käväisin sitten itsekin Wikissä: "The Guggenheim Guadalajara Guadalajarassa, Meksikossa on ollut epävarmalla pohjalla.[6] The Guggenheim Abu Dhabi Abu Dhabissa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa kaavailtiin alun perin valmistuvan 2013, mutta ajankohtaa on siirretty vuoteen 2015." Lisäksi mainitaan, että Berliinin Guggenheim on pannut ovet kiinni jo viime vuonna Ja Las Vegasin muse jo vuonna 2009. Saksalainen on fiksu, sitä ei saa edes viidenkymmenen euron pääsymaksusta katsomaan jotain ihme rautalankahäkkejä ja pahvikollaaseja. Jos sille joku imelä jenkkikonsultti tulee hyrisemään, että "this berlin is veeery bjuutiful indeed", niin sakemanni korjaa kravattiaan ja vastaa: "Wir wissen es schon, danke" Ja kävelee valtiopäivätalon suuntaan, häviten ihmispaljouteen, joka aina iltapäivisin velloo alueella.

    VastaaPoista
  57. Hyvä Riku! Munkit pysäyttävät turistin kuin turistin, mutta kun se (turisti) kuulee sanan "nykytaide" se painaa kaasua ja ajaa ohi.
    Riihimäki olisi tosiaan hyvä paikka ja kannata sitä, jos riihimäkeläiset vastaavat kustannuksista. Ekokemistä saisi valmiita taideteoksia, sen kun sieppaa ämpärin hihnalta ja kumoaa sen lattialle.

    VastaaPoista
  58. Taiteestta Guggenheimissa ei voi olla kyse, koska täkäläinen taideväki sen melko yksimielisesti tuomitsee.

    Asian ytimessä ollaan, kun huolestutaan kokoomuslaisten kokkareilla kävijöiden problematiikasta. Kalenterissa ei yksinkertaisesti ole riittävästi vuoden mittaan tilaisuuksia, joihin voi laittaa frakin ja iltapuvun - ja joissa köyhät eivät pääse samppanjaa juodessa häritsemään.

    Kokokansan musiikkitalo pitää tällä kertaa riittää, sanovat että kun köyhä kansa kävelee sitä liian läheltä, vahtimestarit katsovat vihaisesti.

    Maksaisivat kokoomuslaiset WautsiWoutsinsa omasta pussistaan, eivätkä käyttäisi aina yhteiskunnan rahoja. Tässä maksatetaan coctail-palat köyhillä taiteilijoilla.

    Eikös ne koksut kuitenkin sellaisia bisnistykkejä esitä, helvetin onnen kerjäläiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle se peruste, että " täkäläinen taideväki tuomitsee sen", ei aiheuta liikehdintää mihinkään suuntaan.

      Se mikä minua tässä asiassa kiusaa, on se, että tuomitsijoiden perusteet ovat varsin yliampuvia ja samaa McDonald's-hokua toistavaa. En oikein ymmärrä, miten uudistuvia taiteen kokoelmia ja näyttelyjä voidaan verrata amerikkalaiseen roskaruokaan. Luuleeko joku tosiaan, että sama homehtunut näyttely kiertää museosta toiseen?

      Itse ymmärrän Guggenheimin osin elävien taiteilijoiden ja museoien verkostoitumisena, foorumina, jolla myös uusilla suomalaisilla taiteilijoilla on mahdollisuus nousta teoksineen esittelemään tuotoksiaan ympäri maailman.

      En tiedä vielä miten äänestäisin, jos minulta kysytään, mutta minua on alkanut ärsyttää se, että vastustajilla ei tunnu olevan omaa ajatusta saati kunnon tietoa asiasta.

      En oikein ymmärrä, keneltä museo olisi pois. Kannattaa lukea myös sellaisia tietoja, joissa Guggenheim esitetään objektiivisessa ja myöteisessäkin valossa. Tässä pro Guggenheim -linkissä on arvioitu mm. rakennuskustannuksia ja museosta koituvia verotuloja. Kannattaa katsoa kiihkottomasti ja vailla ennakkoluuloja. Tiesittekö, että Solomon R. Guggenheim-säätiö on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon säätiö?

      Poista
    2. Vertaan guggenheimiä "mäkkäriin" ainoastaan sen vuoksi, että meillä taputetaan pieniä karvaisia tassuja aina kun isosta Ameriikasta on tulossa jotakin suuuurta!

      En pidä siitä, että ylikansallisesti puututaan jo kulttuurituotantoonkin. Olen pienen ja omaleimaisen ystävä samalla kun laukkaan kaikissa mahdollisissa näyttelyissä mihin rahkeeni riittävät.

      Minun on varsin vaikea uskoa, että esm. matkailu Helsinkiin lisääntyy museon myötä.

      Ja Rikulle ym. sanoisin, että jättäkää Riksu rauhaan. Kiitos!

      Poista
    3. Niin minäkin luulen. Suomessa ei osata mennä oman osaamisen kanssa maailmalle. Ollaan me vaan täällä lintukodossa Kansalllismuseomme kanssa ja käydään siellä tutustumassa uusiin taiteilijoihin.

      Poista
    4. Nytkin Kansallismuseossa menee kiva kotimainen näyttely Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta.

      Poista
    5. Nyt en oikein ymmärrä, AnnaY, ajatustasi "ylikansallisesta puuttumisesta kulttuurintuotantoon". Kysehän on näyttelyistä, ei tuotannosta.

      Näyttelyillä on teemoja, ja taiteen joukossa on monikansallista tuotantoa, myös suomalaista. On varsin mahdollista, että Suomen Guggenheimissa olisi suomalaisia pientuotantoja. En osaa lisäksi ajatella niin, että kaikki muut näyttelypaikat sulkeutuisivat, jos G tulee. Aukihan ne jäisivät, G on lisänä. Harvoin meillä maailmantaidetta on tarjolla ja harvoin meidän taiteilijamme maailmalle pääsevät. Olisi edes yksi paikka.

      Poista
    6. Saattoi toki kuppini kiehua yli, vastasin liian innokaasti. Tarkoitin sitä, että melkein jo puoli maailmaa syö samanlaisia ruokia, juo samanlaisia juomia ja pukeutuu tietyn koodin mukaan. Pelkään, että kuvataiteissa ja muussa esittävässä taiteessa tapahtuu sama asia. Meille tuputetaan ylikansallista taidetta. Ja tottakai se vaikuttaa myös kulttuurin tuottamiseen. Vai eikö?

      Poista
  59. Pikkupoikana (= 16 v.) kun ensimmäisen kerran menin Tukholmaan (tai tais olla kolmas kerta) niin menin Moderna Museet' tiin. En ollut mikään elitisti-onanisti, en varmaan ollut, enkä tuntenut yhtään maalaustaidetta (esim. koulussa minulla piirustuksesta oli aina 5 kun en suostunut piirtelemään), mutta kyllä viivyin siellä museossa kauan... koko pääsylipun hinnan edestä. Minusta ne taulut olivat kummallisia, ihan kummallisia. Etenkin Salvador Dalin. Häneltä oli siellä monta isoa öljyvärityötä. Ihan olivat ihmeellisiä ne.

    VastaaPoista
  60. Kolehmainen on kärttysä myös Alvar Aaltoa kohtaan. Ymmärrän, joissakin suhteissa olen samaa mieltä. Mutta kun katsonut Säynätsalon kunnantalon... sen kummalliset yksityiskohdat... ja koko paskan miten se istuu maisemassa, niin pitää Aaltoa nerona! Ja samat sanat Paimion sairaalasta sanoisin. (Etenkin sairaalan takapihan puoli on vakuutavaa, vastaväitteet riisuvaa arkkitehtuuria. - Minun mielestäni.) Sit taas tää Enson pääkonttori, ja se kerrostalo Jyväskylän ex-linja-autoaseman takana, niin nehän on suorastaan ympäristörikoksia. - Joo.

    VastaaPoista
  61. Kivet käyvät hyvin kouluesimerkkinä kierrätysesineistä. (Ja ainahan ne voi vaihtaa jos kolhiintuvat.) Käsigranaatit tuppaavat olemaan enempi kertakäyttöesineitä. (Tai tiedä aina niistäkään... jos ovat made in Italy.)

    VastaaPoista
  62. Blogger ei anna minun kirjoittaa vastausta enää väliin, joten jatkan tähän.

    Nordenskjöldin kartat ovat varmaankin historiallsiesti mielenkiintoisia.

    Kun vertasin Ateneumiin, se ei ollut mikään taidepoliittinen kannaotto, vaan kylmää realismia. Suomalainen ei käy katsomassa vanhoja mestareita saati sitten nykytaidetta. Kannattaa tai ei kannata, mutta katsomassa ei kuitenkaan käy. Ateneumissaa suosittuja ovat olleet joku Schjerfbeckin ja ulkomaisten vanhojen huippunimien näyttelyt, muuten taitaa olla aika kuollutta.

    Guggenheim ei ole rahallisesti menestystarina monessa muussa paikassa, ei se ole sitä Helsingissäkään. Näytteille asetetut käytetyt tamponit voi edelleen käydä katsomassa Kiasmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos totta puhun, en ikinä ole käynyt Kiasmassa, en voi tietää, onko siellä enää tällä hetkellä mitään verinäyttelyä.

      Poista
    2. Guggenheimin vuosittaiseksi kävijätavoitteeksi on lähteiden mukaan asetettu 500 000 - 530 000. Jo yksin Picasso-näyttely veti Ateneumiin neljässä kuukaudessa 315 000 kävijää. Korkeasaaressa vierailee vuosittain yli 500 000 kävijää (joista noin 80 prosenttia kesäkautena) ja Suomenlinnassa noin 700 000 kävijää. Guggenheim-museioissa on 2,5 miljoonaa kävijää vuosittain!

      Boston Consulting Groupin selvityksen mukaan suora verohyöty valtiolle on 40,5 miljoonaa euroa sopimuskauden aikana, jos museo avataan 2018. Yhteenlasketut verotulot Suomelle olisivat sopimuskauden aikana 66 milj euroa.

      Poista
    3. Ihmisvirtoja riittää, on eri asia mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan. Helsingin rautatieaseman kautta on arvioitu joka päivä kulkevan n. 200 000 ihmistä.

      Näissä täytyisi olla lippujen hinnat mukana. Kuinka paljon tunnettujen ja vetovoimaisten taiteilijoiden näyttelyitä Gugge järjestää vuosittain - ja missä on kyllääntymispiste, romahtavatko muiden näyttelyiden kävijämäärät?

      Boston consulting Group saattaa olla, mutta saattaa olla olemattakin. Amerikkalaisuus herättää kuitenkin epäilyksen kotiinpäin vedosta. En kelpuuttaisi selvitystä.

      Poista
  63. Iines kun kaipasi asiallista ja kiihkotonta keskustelua niin yritetään. Kahden taloustieteilijän (naisia molemmat) kiihkoton laskelma arvioi Guggelin tulevan maksamaan 140-300 miljoonaa euroa. Lisäksi Guggenheim-säätiö saa vastikkeetonta rahaa noin 50 miljoonaa. Et usko vai? Täällä lisää: http://www.markkinakohinaa.com/2012/01/guggenheim-ja-epamiellyttava.html

    Luin Iineksen suosittaman Pro Guggenheim-linkin, katsoin Bilbaon museon kuvat ja rakennusselostuksen ja hiukan hämmästyin. Tuo monikattoinen rakennus on siis syntynyt alle sadan miljoonan euron kustannuksin, halvemmalla kuin Helsingin oopperatalo. Koko talo on päällystetty titaanilla, jonka kilohinta lienee 50 euron tietämissä.
    Pro G-linkki on puhdasta propagandaa, jonka tarkoituksena on herättää suomalaisissa halua lahjoittaa amerikkalaiselle säätiölle (voittoa tavoittelematon, tottakai!) 50 miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa. Muuta tarkoitusta säätiöllä ei ole. Sen talous on nyt hiukan kuralla ja apua tarvitaan. Laskun maksaa pieni, urhea Suomi, selvisihän se sotakorvauksistakin!
    Helsinkiin on lyhyessä ajassa rakennettu nykytaiteen museo Kiasma, oopperatalo ja uusimpana musiikkitalo. Mitä luulisitte kansan vastaavan, jos siltä kysyttäisi, olisiko seuraava rakennuskohde a: Guggenheim vai b: Lastensairaala?
    Jos halutaan tehdä uutta ja ihmeellistä, miksi ei lastensairaalasta tehdä maailman hienointa alallaan? Kumpi on tärkeämpää (tässä historiallisessa tilanteessa), lastemme hyvinvointi vai amerikkalaisen säätiön tukeminen?

    Mikiksen kanssa olen samaa mieltä Alvarista. Totta kai olen nähnyt Säynätsalon ihmetalon ja todennut sen varsin mielenkiintoiseksi. Mutta voi! Keskellä Jyväskylää, sen kalleimmalla paikalla seistä tönöttää vanha valtiontalo, joka olisi ajat sitten pantu päreiksi, ellei se olisi Alvarin ilmeisesti pikku pätkässä piirtämä. Talo on yhtä kauhea sisältä ja ulkoa ja se uhkaa romahtaa kadulla kulkijoiden päälle.
    Seinäjoen kirkon lempinimi on "Lakeuden risti". Melkoinen Taloudellinen risti se on seurakunnalle ja kaupungille, mutta Aallon nimi pyhittää kaiken. Enson pääkonttorin tuntee jokainen, eikä siitä sen enempää.

    Alvarin vaimo muuten oli varsin etevä suunnittelija, jopa niin etevä, että Alvari kylmästi nimesi muutamat vaimon tuotokset omiin nimiinsä.

    En ole kärttyisä Aaltoa kohtaan, pidän häntä vain hiukkasen yliarvostettuna,


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitykseni mukaan esittämäsi summat ja tiedot pohjaavat Guggenheimin ensimmäisen tuloyrityksen laskelmiin.

      Sain vaikutelman, että toista tulemista yritetään erilaisten suunnitelmien ja laskelmien pohjalta.

      Poista
    2. Mitäpä jos lähestyisimme Gugge-asiaa puhtaan ja kiihkottoman taloudellisesti? Jos Guggenheim-museo olisi kannattava yritys ja tuottaisi vielä kymmeniä miljoonia euroja verotuloja kaupungille, olisi säätiön ovella pitkä jono sijoittajia tuomassa miljooniaan mukaan hyvien osinkojen toivossa.
      Mutta jonoa ei ole. Ei ole edes yhtä ainoaa rahamiestä tai -naista oven takana. Yksikään järkevästi toimiva sijoittaja tai yritys ei siis usko Guggenheimiin. Johtopäätös: Guggenheim- suunnitelma on taloudellisesti mieletön, tehtiinpä millaisia uusia laskelmia tahansa.

      Luin äskettäin, että Tukholman Moderna museetissa oli viime vuonna 500 000 kävijää. Wasa-laivaa kävi katsomassa sen omassa museossa 1 200 000 ihmistä.
      Suomessakin olisi valmiina meren pohjassa tarkoin tutkittu ja mitattu 1700-luvun laiva Frow Maria. Sen nosto ja sijoittaminen katon alle olisi muutaman kymmenen miljoonan euron homma. Mutta siihen ei ryhdytä, koska hanke on puhtaasti kotimainen ja joskus saattaisi käydä ilmi, että se vetää paremmin katsojia kuin Kiasma.
      Wasa-museon rakentajat perustelivat aikoinaan hanketta sillä, että se olisi perhekohde. Sellainen siitä myös tuli. Olen käynyt Wasa-museossa kolmesti ja aina siellä näkee vanhempia lapsineen.
      En tiedä, mitä Tukholman modernin taiteen museossa nyt on menossa, mutta sen tiedän, ettei se ole perhekohde. Kiasmassakin näkee vain aikuisia. Jos lapsille kertoo, että tuo rautalankahäkkyrään sidottu verinen riepu on taideteos, joka maksoi kaksi kertaa enemmän kuin meidän koti, lapset alkavat pitää aikuisia idiootteina (terävä huomio sinänsä).

      Poista
    3. Alvarin syntilistaan voisi lisätä vielä Rovaniemen kauppalan "pohjapiirroksen". Se kuulema - ilmasta käsin, tai oliko se maan alta? - näyttäytyy poronsarvina. Voi olla, en tiedä. Vaikka olen monena iltana kävellyt Rovaniemen aamuyön tyhjiä katuja "housunnapit ja kengännauhat auki". Vilu siellä lähinnä on tullut eikä mitään esteettisiä wau-fiilinkejä. - Ps. Jätkänsilta on kyllä komea. Mutta se taitaakin olla ainoa mitä A. Aalto ei ole suunnitellut sinne?

      Poista
  64. Ps. Boston consulting siis lupaa Guggesta suoraa verotuloa reippaat 40 miljoonaa. Mutta kun säätiölle on maksettu se sovittu 50 miljoonaa, jäämmekin 10 milsaa tappiolle. Varmaan sekin on Pajusen mielestä "hienoa bisnestä":

    VastaaPoista
  65. Isojen rakennusten rakennuskustannukset harvoin pysyvät budjetissaan. Musiikkitalon budjetti ylittyi lopulta noin kahdellakymmenellä miljoonalla, ollen lopulta 160 miljoonaa.

    Tätä prosentuaalisesti huomattavastikin suuremmat kustannusten ylitykset eivät rakentamisessa ole harvinaisia.

    VastaaPoista
  66. Kolehmainen rinnasti Lastensairaalan ja Guggen. Siinä mielessä olen tässä samaa mieltä, että nykyisessä taloustilanteessa ei ole syytä tehdä mitään isoja brändihankkeita. Niiden aika olkoon taas, kun talous elpyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastensairaala on tietenkin tässä hyvä veto. Vähän sama kuin Cheekin käyttämä: Enhän minä Arhinmäestä välitä, mutta äitini hän sai itkemään.

      Poista
    2. Tätä ideaa kannatan: maa tarvitsee uuden upean Guggenheim-lastensairaalan!

      Poista
    3. Räppäriksi vain
      Cheek paikan sai - Arhinmäkeen.
      Tuli Stadilaan
      aikaan pahimpaan.

      Kesäyö oli kuumin kai
      kotiseudulla stallarin.

      Sai äidin itkemään
      mä vielä kuolaavan Paavon nään.
      Sitä työtä saan en mielestäin,
      sitä työtä saan en mielestäin - milloinkaan
      Sai äidin itkemään,
      saatana.

      Poista
    4. Lastensairaala oli tietenkin potku Gugge-intoilijoiden munasarjoihin, myönnän sen huokeasti. Cheek ja itkevä äiti oli nerokas keksintö. eikä lastensairaalakaa kovin paha ole. Populistejahan tässä ollaan, mitä sitä kieltämään.
      Nyt ei puutu enää kuin Pajusen alullepanema kuiskuttelukampanja, jonka sanoma on, että jos me otetaan Gugge niin NA...sssh! siis nato (kuiskaavalla äänellä) ottaa meidät täysjäseneksi ilman mitään neuvottelua. Ja tämä on vain meidän kesken... älä kerro, keneltä kuulit.... mutta pane sana kiertämään..., siitä tulee, heh, heh, ryssille aika katala yllätys... ja Arhinmäelle myös.

      Poista
  67. Tässähän on esitetty päteviä argumentteja puolesta ja vastaan. Kaikkein pätevimmät ovat mielestäni nämä kaksi:

    Vastaan: Guggengeim nimenä viittaa lähinnä Turhapuro-elokuvaan, jolloin spoksmaniksi sopisi insinööri Sörsselssön, joka habitukseltaan muistuttaakin kaupunginjohtaja Alepajusta.

    Puolesta: Kun periaatteessa kannattaa kaikkea, mitä "täkäläiset taidepiirit" vastustavat, niin historiallisessa jatkumossa on vääjäämättä oikeassa.

    Hankala paikka päättää. (Pitäisi varmasti perehtyä ensin kunnolla asiaan, mutta se lienee liikaa vaadittu ja lisäksi epistä, kun ette tekään ole.)

    VastaaPoista
  68. On olemassa sellainen elokuva kuin


    "Take the Money and Run". Woody Allenin ohjaama leffa. Tämä ei varsinaisesti käsittele Guggenheimia ja Helsinkiä. Mutta viimeksi kun tapasin Woodyn, hän sanoi, että kyllä hänellä - silloin kun sitä skenariota teki - mielessä keikkui Helsinki. (Toisena kuulema keikkui Riihim... eikun Wienna.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisämausteeksi sanottaoon, ett Ridge Mossin vaimohan ihastui viikolla Helsinkiin kovasti. Tahtoo kuulemma uudelleen. Että älkäät ollenkaan epäilkö stadin vetovoimaa!

      Poista
  69. Mikis mainitsi aiemmin Helsingin rautatieaseman. Minua nauratti, kun juuri yksi päivä ajattelin, että olisi hienoa, jos olisi vielä se C.A.Edelfeltin suunnittelema puuasema. Olisi se hienompi kuin tuo kaamea kivinavetta, etten ometaksi sanoisi; vaikkakin myönnän, että sen 200 000 ihmisen saaminen sen läpi voisi tuottaa päivittäisiä ongelmia.

    Tapsa esitti pöyristyttävän väitteen, etten muka olisi perehtynyt juurtajaksain Guggen laskelmiin, suunnitelmiin, ennusteisiin ja muihin prognooseihin. En tietenkään ole. Tällaisissa asioissa tietoa voi hankkia hulluuteen asti, muta se ei johda oikein mihinkään, sen oikeellisuutta on vaikea tietää. Kerron salaisuuden: minä luotan asiantuntijoihin ja asiantuntijoiden substanssin päätän myös ihan ite. Siitä se lähtee; Jussilta voisin ostaa Saarioisten pizzan, jos se niitä vielä myisi.

    VastaaPoista
  70. Toinen asia on sitten että miksi sitten Helsinskiin ei joku ökyrikas turskanpullea norski saa rakentaa asiallisen korkeaa hotellia? Siis semmoista jonne mahtuu pitkätkin ihmiset yöpymään. Ja miksei se saa olla wau-wau-wau-wouw -arkkitehtuuria? Kysyn vaan. (Vaikka en asukaan Hyvinkään takana olevassa eräässä toisessa kaupungissa. Ja joka ei ala q tai s kirjaimella.)
    - Annaseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta vaan teille kaikille. Luin läpi innostuksen kiukustuksessa kirjoittamani kommentit ja allekirjoitan ne edelleen. Vaikka olen sitä mieltä, että ihmiset tarvitsevat leipänsä ja sirkushuvinsa, minun on vaikea uskoa, että Guggenheim olisi vastaus siihen tarpeeseen. Eritoten ajassa, jossa olemassaolevat taidelaitokset taistelevat vähenevistä rahoista henkensä puolesta. Pelkään, että suuri ja komia veisi jatkossa pääosan saatavilla olevasta rahoituksesta. Maailman rahat eivät enää lisäänny, eivät Suomessakaan.

      Mun mielestä oli hyvä kommentti se, jossa sanottiin, että jos G olisi hyvä ja tuottava "yritys", sijoittajat olisivat rahoineen jonossa ensimmäisinä. Ja hyvä veto oli se lastensairaalakin ja oikeassa paikassa keskustelussa.

      En edes ymmärrä, miksi ne ovat tunkemassa tänne uudelleen, onhan asiasta tehty päätös. Vai onko se sitä, että kavereille on kabineteissa kerrottu, että tehkää vaan uusia laskelmia, kyllä me ne maksetaan ja kyllä se laitos meille otetaan, jos ei kertatempaisulla niin väsyttämällä!

      Ja Riksua puolustan. Aina. Mutta vielä enemmän Torniota. Lastensairaalaa eniten!

      Poista
  71. Hmmmm... jos Lavin Vepa vielä eläisi:

    Ylämäki, alamäki, Arhinmäki, Riihimäki.
    Kuka hitto näistä oikein selvän saa!
    Pieksämäki, Otanmäki, vastamäki, myötämäki,
    eikö ne kaikki voisi jo unhoittaa?

    VastaaPoista
  72. Ehei, Kole, ei Guggista yhdellä natolla saa meille myytyä! Me vaadimme lisäksi langon, kälyn, enon, sisarpuolen, ottopojan, emäntäpiian ja kaupan päälle kaason, vähintään, eikä tingitä pillun karvaakaan.

    Joel Lehtonen, kirjailija (ja vieläpä hyvä, parempi kuin nämä nykyiset), aavisti tämän museon rakennushankkeen jo liki sata vuotta sitten kirjoittaessaan kirjan rammasta bykmestarista, Kukkelmanista.


    VastaaPoista
  73. Meidän kaikkien kadonnut Mummomme muuten mainitsi minulle, kun tapani mukaan haukuin rap-lyriikat suohon (– eihän kaameampia muotopuolia kalikkasäkeitä kirjoittaisi edes sanasokea Väyrynenkään! -) että on niitä sulavia rap-riimejäkin suollettu, että kuuntelepa vaikka Notkeaa Rottaa.

    Tästä voimme vetää karun johtopäätöksen, että meidän kaikkien (ja etenkin Räsäs-Rauskin) palavasti rakastama Mummo olikin itse asiassa Paavo Arhinmäki. Siitäs saimme.

    VastaaPoista
  74. Mutta Riku eiks ne rautatieaseman Ukot - jotka niitä lamppuja pitelee - kumminkin ole hienoja. Kyllä minulle sopii - koska olen käsittämättömän rauhallinen, agressioita välttelevä ihminen - että puretaan tuo nykyinen navetta ja rakennetaan tilalle uusvanha puuasema. Ja pannaan sen tönön joka nurkalle yks tommoten lamppua pitelevä äijä. - Arvaappas ihmettelisivätkö ulkomaalaiset että onko he nyt tulleet Moldoviaan vai mihin? Ja voisihan sinne ratapihalle palkata myös puolialastomia lapsia syömään paarmoja. Ja karmeita köriläisjengejä juomaan koskenkorvapulloista vettä. Myös hikisiä ja pieniä, pikkumustat nilkoissa vaeltelevia ämmiäkin sinne voisi palkata kuljeskelemaan. Etc. etc. etc. - Tämmöistähän kaikissa muissakin Helsingin kokoisissa satamakaupungeissa on. Vaikkei niissä oon guggen- tai giggelheimejä ees vilaukselta nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emil Wikstömin ukot ovat hienoja. Ovat muuten parhaillaan kuntolomalla, palaavat sieltä joskus, oliko loppuvuodesta.

      Poista
  75. Kun emäntämme Iines aina huomauttaa, ettei täällä linkeillä keskusteltaisi, niin tässä nyt malliksi Notkean Rotan lyriikkaa, sitä ehtaa Mummon kehumaa (ps. itse en kyllä kantaani rap-riimeistä tämän takia muuta, umpisurkeaa teiniräksytystä tämä on):

    Mä olen rautaperse,
    itäpuolen saastaa.
    Nyt on pakko raastaa,
    mun kuuri on syöty
    ja keppi silee.
    Mulle kelpaa kaikki,
    mun kudelle ei oo nimee.
    Nyt on pakko saada ineen,
    hapanemäksiseen.
    Takul ei oo välii,
    kuhan takku on.
    No koht tulee pimee
    suavea tukkaan,
    tänään rautapersees,
    nakut ei me hukkaan.

    Eka tankkaan
    Roihikan ankkaan.
    Ankas Anu laittaa
    vireenii Fanttaan.
    Ja eihän mun kellit
    nyt tauteja tunnista.
    Anu tulee kohti,
    mä tulen puntista.
    Olen rautaperse
    ja Anu on lumppu,
    paha mutasumppu,
    mut parempi ku tumppu,
    noin hätäseen.
    Mut ku ruapasee lapaseen
    kuukauden päivät,
    nii alkaa jo ramaseen.

    No, osoite on Kurkimäki.
    Sitä ittee
    Anu heittää kledjut veks
    ja menee litteeks.
    Teen samoin tavoin.
    Alan koukkii,
    jos ei tule tuheroo
    niin tulee toukkii.
    Ja siksipä, siksipä,
    kun skode alkaa liikkuu,
    mä vaihdan holee,
    ja kolaan savupiippuu.
    Mun silmissä sumenee,
    mä nään tähtii.
    Anu haluu lisää,
    mut tämä poika lähti.

    Rautaperse, rautaperse.
    Rautaperse, rautaperse.

    Mun lekani on pikkusen likanen,
    lavuaarissa pesu pikanen.
    Suavea lettiin mä sipasen,
    ja pohjan akan disainit
    kinttuihin ripasin.
    Otan uuden suunnan,
    Bohemian parketin,
    Dronninholmien
    v-supermarketin:
    Hilloa, lettuu ja
    kermaherkkua.
    Ei tartte härkien punteissa
    niinkää lerppua.

    Rooli: veteen,
    turskaa ja seitiä,
    alta kastimerkin
    tää hurskasta leidiä.
    Tänä yönä käy kaikki
    mitä voi painaa.
    Mut jos kelaat edes
    kahden viikon pikalainaa,
    niin se on: nojaa,
    mä haluun vaan nojaa.
    Ja heti löytyy yöstä
    pari tipuu, ketä skodaa:
    Haluuks tytöt
    lähtee lakanoihin spodaa?
    Ootsä ihan terve.
    No, paitsi kondylomaa.

    Avain lukkopesään
    ja linnunpesät sisään
    Kledjut eka vittuun
    ja pyykkipoika nisään.
    Ja sitten hani voikin
    lipittää mun häntää,
    kopeloi loimussa sen mäntää.
    Superloni poppaa,
    rautaperse proppaa.
    Yhdestä voi alottaa
    ja pitää heittää noppaa.
    Ei hani, joka venttaa.
    Saisko Olvia,
    hiki puskee,
    kun heiluttelee kolvia.

    Rautaperse, rautaperse.
    Rautaperse, rautaperse.

    Ku lahjat on rees,
    on ollu sees,
    ja tiput sanoo:
    Eihän me tiedetä edes sun nimees.
    No voi sentään,
    sehän tästä puuttui.
    Menkää rappuun
    tsekkaan postiluukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onhan tämä Giggelheimiin verrattuna taidetta, sitä ehtaa täkäläistä, piirien hyväksymää, kulttuuriministerin palkitsemaa!

      (Miksei sitäkin notkeaa rahaa muuten lahjoitettu lastensairaalan alkumunaksi? Tällaista lapset suoltaa, ellei niitä pienenä hoideta.)

      Poista
    2. Kamalaa sontaa, köyhää kieltä, teiniperseilyä ja tuherointia. Hohhoijaa.

      Poista
    3. En malta olla lisäämättä, miten helppoa tällainen Arhis-rapin kultasuoneen iskeminen on. Tarkastetaan sanavalinta ja tehdään lista kermaperseitä ärsyttävistä sanoista ja kielikuvista, itäinen ilmansuunta, perse, vittu, huora, lumppu, paneminen, onanointi, sukupuolitauti, suihinotto, heppi, keppi, mäntä, tuhero, hetivalmistipu. - Tuossapa Arhinmäen maailmankuva. Olenkin aina sanonut, että kommunistien parista löytyy Suomenmaan suurimmat sovinistit.

      Poista
  76. Tapsa,
    minun räpsuosikkini on virolainen Kangee Hiiri. Esim. Setumaalla, ja sen suurimassa (= ainoassa) kaupungissa Räpinassa, hän on tavattoman suosittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksi vaan Tapsalle, että Kangee Hiiri ei räppää enää Setumaan klubeilla. Yhtenä iltana se erehtyi keikalle Virun yökerhoon ja veteli notta:

      Põhjapõdrad joomise vodka,
      nad vonkaa meie naised,
      nad ütleb raha ja vajutab mahoillaan.
      Siin kõik naerab, naerab ka nõukogu,
      sest sihtasutus.

      Sattui olemaan Lapuan Suomi-Viro- yhdistyksen opintopiiri paikalla ja nehän ei sitä lyriikkaa pidemmälle kuunnelleet. Nykyisin Kangee Hiiri kulkee nimellä "Hambaadon Hiiri" ja hän esiintyy lähinnä vanhainkodeissa.

      Poista
  77. No nyt kun luin tuon runon niin täytyy sanoa että "nuoruus on ihmisen elämässä vaikea vaihe". Ei auta rautaperseisyys siinä yhtään.

    VastaaPoista
  78. p.s. ikään kuin en itse muistaisi miten vaikeaa nuorena oli olla. kun kaikki vaan mulkoilivat. myös edessä oleva elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kaikki vaan mulkoilivat.
      Myös edessä oleva elämä.

      Tämmöiseen kielikuvaan ja syvyyteen ei Notkea rotta, vai mikä se oli, pysty. (Anteeksi kehuminen, mikis, mutta säepari on parempi kuin koko pitkä rappi tuolla yllä.)

      Poista
  79. Räp-musiikin sanojen arvostelussa on hyvä muistaa, että laulujen sanoitukset harvoin ovat varsinaista runoutta. Otto Donnerin kuoltua joku aika sitten, nuorempi Vainio oli johonkin iltapäivälehteen tehnyt muistovärssyn. Oikein hävetti, se oli ihan kaamean huono. Samaa sontaa vääntää hyvin tehdasmaisesti, toinen samanlainen on Vexi Salmi.

    Räp on minusta hieno juttu. En sitä paljoa kuuntele, olen siihen liian vanha. Uudesta Suomesta luin musiikkilajia koskevaa kommentointia ja minua nauratti, kun ajattelin, kuinka historia toistaa itseään.

    Kuinka J.Alfred Tannerin kappaleet ovat olleet synnillistä ja turmelevaa, huonotasoista räpellystä. Hyvä "kevyt" musiikki oli sellaista: "yksi haamu oli Marjaanan ovella, ja se hiljalleen kolkutti". Myöhemmin rokki oli jotain käsittämttömän huonoa; niissähän sanatkin ovat "piipaappa lula, on jäätelö kun hyvää yksin syö!" ja "rämälämä läm bum!"

    Nykyään tekemisen kynnys on alhainen, se on hyvä. Kovasti nuoriakin tekijät usein ovat, kehittyvät ajan saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua haittaa rapissa sen monotonisuus ja mielikuvituksettomuus. Rapissa ei koskaan ylläty. Rap on hirvittävän homogeenista ja kapeaa. Kuuntelen mieluummin Larin Paraskea ja itkijänaisia.

      Poista
    2. Räp kai yleensä on aika julistavaa musiikkia, sellaiseen monotoonisuus sopii hyvin, sanat kulkevat edellä.



      Poista
    3. Rapillä on yhteiskunnallinen alkuperä, se lie alun perin katujen kieltä, puhumista, joka on rytmitettyä ja painotettua, jokamiehen ilmaisua. Tulee mieleen tummaihoinen lapsi, joka elää ghettoalueella ja joka on alkanut kadulla breikatessaan puhua taukoamatta.

      On siis selvää, että rap julistaa ja takoo, onhan se puoliksi puhetta, vähän kuin runonlausuntaa, tai itkuvirttä, johon sitä vertasin jossain täällä.

      Suomalainen räppi on usein aika teennäistä, se ei istu kieleen tai kulttuuriin samoin kuin Amerikoissa, siitä kuultaa kaiken aikaa amerikkalaisuuden jäljittely läpi. Pienet rappaavat suomipojat ovat kuin samasta puusta veistettyjä, jokaisella heiluu käsi samalla tavalla, jokainen puhuu/laulaa samalla tavalla ja meno on niin amerikkalaista että. Tästä musiikista tulee mieleen ne McDonald'sit paremmin kuin Guggenheimista tai Cheekistä.

      Poista
  80. Helismaa oli paras. (Tai olisi ollut vielä paljon parempi ellei olisi joutunut myymään itseään koko ajan. Toivo Kärki oli ostaja.) (Kärki olisi ollut huippuhyvä säveltäjä jollei olisi joutunut myymään koko ajan itseään. Levy-yhtiö oli ostaja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helismaa teki runoutta.

      Laitan tähän esimerkin minusta hienosta sanoituksesta. Tai hieno se on kuultuna, sen iskevyys ja vakuuttavuus ovat ilmeisiä.

      Kaseva: Naula läpi pään.

      Runona testi on huomattavan huono, sanat ovat pelkkää höpöhöpöä, kömpelöt, huonoa kieltä.

      Ne vaikka veivät sinut, niin maahan kaukaiseen.
      Sä muista aina minut, kun lupauksen teet.

      Mutta muista kuitenkin: Sua, unhoittaa en, enää voi.
      Sua, ilman ei voi, nousta koi.

      Ne maahan löivät minut, ja maahan varmaan jään.
      Jo tuntuu että tullut, on piste elämään.

      Mutta muista kuitenkin: Sua unhoittaa en, enää voi.
      Sua, ilman ei voi nousta toi.

      Ja ilman säälin häivää, ne orjaks veivät sun.
      Mä sanoin niille pävää, ne mukiloivat mun.

      Mutta muista kuitenkin: Sua, unhoittaa en, enää voi.
      Sua, ilman ei voi, nousta koi.

      Ja kun nyt veivät sinut, on naula läpi pään.
      On laulettu mun laulut, en pysty enempään.

      Mutta muista kuitenkin: Sua, unhoittaa en enää voi.
      Sua, ilman ei voi, nousta toi.

      Poista
  81. Jätkät tekivät (Topi ja Repe) taspaksua mössöä. Joka myi hyvin. Ja levy-yhtiön mogulit hieroivat käsiään. (kuin filmitähdet saippuamainoksessa jossa ne likat luulee että paska lähtee käsistä kun hieroo tarpeeksipaljon rexonaa. ei se, kuulkaas nyt tytöt, lähde. pitää olla mäntysuopaa. ja rikkivedyllä teidän käsistänne lähtee nahka kokonaan... ei sev väliä, tärkeintä on että kädet - tai ne jämät mitkä niistä ny enää on jäljellä, ovat POSKENPEHMEITÄ.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki paljon, teki mössöä, mutta teki myös laadukasta tavaraa. Elääkseen jos tekee, täytyy siinä vähän automaatillakin tehdä.

      Poista
  82. Siis Helismaahan teki valtavasti myös upeita juttuja. Ikinä ylittämättömiä.

    VastaaPoista
  83. Kuuntelin teoksen Rautaperse. Arvosanaksi annan 8 puoli, minua nauratti taustakuoro, joka hoki rautapersettä, se oli todella hyvä!

    Tässäkin kokonaisuus toimii, sanoja ei voi lukea erikseen.

    JK. Olen käynyt Petri Nygårdin keikalla, teistä ei siihen ole, epäilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ole sitä kaikkein julistavinta räppiä, huumori on isossa osassa, eikä se ole mitään tahatonta sellaista. (Laitoin juutuubiin "tykkään!")

      Poista
    2. Ei vai ole meistä keikalle... ehkäpä ei, mutta minäpä olen jo lähes 10 vuotta sitten ideoinut yhdelle it-firmalle yksille it-messuille sellaisen erottuvan esityksen, missä tämän firman viestin esittää aito räppäri!

      Arvatkaapa kuka sen räpin sanat kirjoitti ja herättikö huomiota? No, herätti saatana, mutta upposiko sanoma kypsään maaperään, paha sanoa. Joka tapauksessa olen yhden räpin tehnyt, joten tiedän mistä en puhu.

      Poista
    3. En vitsinä laittanut kehuja tuolle kappaleelle. Räpin tarkoitus ei ole olla runoutta, se on kadun kieltä. Huumori, joka ed.mainitussa kappaleessa on, on ironiaa: "tätä tää paska elämä"

      Yksi ansio musiikilla nimenomaan on se, että vanhempi väki hermostuu.

      Räppiä ei tulkita vanhoin/vanhentunein eväin, einoleinot lentää roskiin.

      Poista
    4. Ei kukaan odotakaan rapilta leinomaisia nocturne-sävyjä, Riku. Siitä ei ole kyse.

      Minä en hermostu rapista, vaan Arhinmäen harjoittamasta kaksinaamaisuudesta. Yritän puheellani todistella tätä asiaa. Rappi olkoon ja eläköön, se on teinixien kieltä ja hyvä niin. Joukossa on kelpoisiakin kappaleita, mutta sille ei voi mitään, että kaikki eivät näe yhteiskunnallisuutta siinä, että puhutaan vain heppi- ja tuherotasolla. Että se on sitä yhteiskunnallista rohkeutta. Katin kontit.

      Poista
  84. Tuolla ylempänä joku epäili Boston Consulting Groupin olemassaoloa ja mainitsi sen amerikkalaisen alkuperän (epäluotettavuuden?).

    Wikipedian mukaan Boston Consulting Group (BCG) on olemassa. Se on kansainvälinen konsultointiyritys. Ensimmäinen toimisto sijaitsi Bostonissa, se perustettiin vuonna 1963. Yrityksellä on toimistoja nykyään yli 30 maassa. Helsingissäkin on toimipiste, joka perustettiin vuonna 1995.

    On siis todennäköistä, että selvitys on suomalaisen toimiston tekemä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka epäili? Kyllähän me alan miehet Boston CG tunnetaan.

      Poista
    2. Taisi olla ystävämme Ritshard.

      Poista
    3. Luotettavuutta epäilin, kyllä minäkin tuon verran wikipediasta katsoin. Amerikkalainen on amerikkalainen, vaikka voissa paistaisi.

      Poista
  85. Sanon tässä vielä sen, että en minä tiedä, kannatanko Guggenheimin Helsinkiin-tuloa vai en. Ei ole vieläkään tarpeeksi tietoa, vaikka jotakin jo eilen lueskelin. Minua lähinnä hämmentää se, miten helposti vastustavat väitteet kaatuvat, kun niitä vähän tutkii.

    Silmiinpistävää on myös ollut, että kun yksi esittää yhden tuomitsevan intteen, siihen tartutaan kuin koira luuhun ja sitä aletaan toistella. Esimerkiksi juuri tuo McDonald's-vertaus - AnnaY, en tarkoita sinua, vaan sitä miten moni tätä on käyttänyt - on osoittautunut tyhjäksi. Ei taideteosta voi mitenkään verrata amerikkalaiseen roskaruokaan.

    On myös esitetty, että G tappaa kotimaisen pientaiteen. Kissan villat tapa, vaan antaa chanssit sen nousta estradille! Että tällaisia kun tutkii, ne kaatuvat kuin heinänkorsi, yksi toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines-ystäväni, sanon toistamiseen, että en verrannut taidetta "mäkkäriin" vaan vertaus koski Guggenheimin ylikansallista tapaa pyrkiä levittäytymään joka puolelle!

      Siitä en pidä, enkä siitä että se maksaa hirvittävästi ja takuuvarmasti tulee syömään olemassaolevien vastaavien kotimaisten laitosten rahoitusta ja asiakaskuntaa. Väheneville rahoille on siis enemmän jakajia. Se on yksinkertaista matematiikkaa.

      Poista
    2. AnnaY, en puhunut sinun mäkkärivertauksestasi, vaan yleisessä keskustelussa vuosi sitten velloneesta McDonald's-teemasta, jossa esiintyy myös ajatus siitä, että laatu on runsasta ja huonoa. Ikea-vertauksia käytettiin myös paljon.

      Mitä eroa on muuten ylikansallisella ja kansainvälisyydellä?

      En oikein usko tuohon, että Guggenheimin kaltainen maailmanmuseo söisi sitä asikaskuntaa, joka yleensäkin käy näyttelyissä ja museoissa. Kyllä minä ainakin menisin mielelläni katsomaan myös ulkomaista vanhaa ja uutta taidetta.

      Esimerkiksi sellainen taiteilija kuin Tiepolo on meillä jokseenkin tuntematon. Ulkomailla, mm. Würzburgissa, olen useassakin museossa ihaillut hänen töitään ja ihmetellyt, eivätkö suomalaiset tunne tällaista maailmannimeä. Vaihtuvat maailmannäyttelyt toisivat meille sellaisia elämyksiä, joita koti-Suomessa emme saa. Sitä paitsi en oikein ymmärrä ajatusta, että suomalaisissa museoissa tulisi olla vain suomalaista taidetta. Kokeilevalla uudella pienryhmätaiteellakin olisi kyllä jatkossakin fooruminsa. Näen G:n siis lisänä, en laitoksena, jonka tulisi olla pyhitetty suomalaiselle taiteelle.

      Kalliiksihan museo tulisi, ja se on tietysti se seikka, joka mietityttää minuakin. Olen kuitenkin jokseenkin avoin tällaisellekin ehdotukselle.

      Poista
  86. "Monen vuoden jälkeen painuu minun pää.

    
Muistan tän kun sinun lastes leikkivän mä nään.

    
Olen silloin vanhus kätein vapisee.

    
Nuoren naisen silmäs mua säälivästi katselee."




    Täällä joku ihmetteli että josko Alepa-Pajusella olisikin täysin epäitsekkäät ajatukset Guggenheimin suhteen. Vanhana liberaalina hänen ajatuksensa olisivat vain kaiken uuden ennakkoluulotonta hyväksymistä eikä juurikaan puoluepolitiikkaa. Sopisikohan tuolla ajatusmallilla tarkastella Arhinmäkeäkin.

    Mediakriittisinä lukijoina esiintyville ei pitäisi olla mitään ihmetyksen aihetta jos Cheek laulaa edustamistaan arvoista ja niiden ympäröimänä. Samaa tekee "Notkeat Rotatkin" ja omia angstejaan ihannoiva Kaseva alun laulun sanoin. "Naula läpi pään" on aivan huippua. Olisiko aika siirtyä rillumarei -kulttuurista ja itseään häpeävästä kulttuurista tähän aikaan.

    Vaikka unohdettaisiin että Guggenheim-museot toimivat franchising-periaatteella ja ettei mitään sionistisia mörköjä ole olemassakaan niin käsitys voittoa tuottamasta säätiöstä on hupaisa. Olisi kiintoisaa nähdä minkälainen taiteen tukijärjestelmä saataisiin jos Veksi Salmi luovuttaisi perustamalleen säätiölle nykytaiteen kokoelmansa ja ryhtyisi tosissaan tukemaan "oikeasti" kokeilevaa taidetta.

    Yleinen ajatusmalli ja peukutuksen kohde tuntuu olevan ns. pienen ihmisen asia. Hiukan pintaa syvemmälle luotaavat näkemykset ja mielipiteet tuntuvat kaivautuvan kuitenkin hyvin äkkiä omasta näkökulmasta kumpuavaksi teeseiksi ja juoksuhauta - sloganeiksi.

    Kehuttu koulujärjestelmämme pohjaa aika demokraattiselle ajatusmallille ja on kustannuksiltaan vähintäinkin kohtuullinen. Mutta, se viimeinen koulu, elämänkoulu tekee useista lohduttomia pessimistejä joista useat yltävät sen korkeimmalle asteelle, kyynikoiksi. Se, se vasta kalliiksi käy.



    _ _ _

    Kaiken tietotulvan ja google -kaivelun lisäksi kannattaisi lukea ihan vain kansanvaltaisen Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys asiasta viime vuodelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa en ole samaa mieltä, mutta hyvä puheenvuoro! Veksi Salmi on kai lahjoittanut suurimman osan taiteestaan Hämeenlinnalaiselle museolle.

      Poista
  87. Palaan vielä hetkeksi Arhinmäkeen ja hänen jakaamaansa lahjukseen mitättömän pöhinärapin esittäjille.

    Niin, haluan sanoa vielä sen, että Arhinmäki on kaksinaamainen ja epärehellinen ihminen. Tuomitsee toisen artistin bile-rapista ja jakaa samanlaisen bile-juo-nai-onanoi-rapin esittäjille, itsensä kannattajille, veikkausvaroista otettua rahaa. Tuskinpa suomalainen veikkauskansa haluaa rahoittaa tuommoista sontaa, jota Arhinmäki tukee.

    Ah, kyllä helpotti. Arhinmäki vaihtopenkille.

    VastaaPoista
  88. Räp ei ole äidinkielenopettajille, se on jotain muuta. Se on voimaa, se on tulevaisuutta, se on ykköstä. Eikä sitä kaada edes kaikkien maailman keski-ikäisten mölinä.

    Me katoamme, räp jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Me katoamme, räp jää."

      Jo vanhat roomalaiset sanoivat, noin miljoona vuotta sitten, että
      "Meidän jälkeemme vedenpaisumus!"

      Mutta kun minä juuri äskettäin (50 vuotta sitten) luin yhdestä isosta paksusta ja mustasta Kirjasta että vedenpaisumus oli jo? Se, missä Nooakki veisti omalle perheelleen ja Sirkus Sariolan eläimille oman kanootin. Ja kaikki meni suht.koht. hyvin. - Nyt tulee mieleen että tuleeko näitä vedenpaisumuksia enemmänkin... ikään kuin sykleittäin... että kannattaisiko ilmottautua Kansalaisopiston Laivurikurssille? Tä? Kun tuo mun itse kehumani merimiesuranikin projisoitui enempi tuonne messi-puolelle. Eli oikeesti mä tiedän purjehtimisesta yhtä paljon kun te. Jotka olette maakrapuja. (Poisluettuna ex-jungmanni Kolehmainen.)

      Poista
    2. Tulee niitä myriadeja, montaa ei ehditä nähdä.

      Minä olen vanha merenkävijä, vanhalla saattaja Hämeenmaalla seilasin maailman meriä. Ja jos en maailman, niin ainakin Itämerta. Tietämykseni rajoittui tykkipuolelle ja keulaköysien ja springin kiinnittämiseen.

      Poista
  89. Höpsistä, Riku, rappi on nimenomaan äidinkielenopettajille. Sehän on mainio työkalu kirjoitustunneiksi. Jos olisin työssä vielä, minun kursseillani räpättäisiin niin että roiskuu.

    Räppi saa minun puolestani jäädä. Kunhan pikkupojat vähän kasvavat, sanoituksiin voi tulla vähän ulottuvuuttakin hihityslinjan (kalja, viina, tupakki ja naiset) loputtua.

    VastaaPoista
  90. Äidinkielten opettajilta tulee varmaan Cheekiä, sehän se on meidän konservatiivien keski-ikäisten ihmisten mielestä niin kaunista ja sentään oikeisiin asioihin pyrkivää.

    Jos hermosi oikeasti riittäisi kuuntelemaan tuon rautaperseen, huomaisit, että sen seksismi on huumoria. Se tulee ilmi erilaisista kappaleessa olevista äänistä ja painotuksista. Realimaailmassa tytöt määräävät.

    Ennen tuota Cheekiä (monta vuotta sitten) minua kauhistutti artisti nimeltä pikkugee. Sanat olivat kuin keski-ikäisen äidin tekemiä. Cheekilläkin ovat, ne ovat vain hieman pikkugeetä rehellisempiä: "heti mulle kaikki nyt!"

    Pikkugee muuten joutui sittemmin rappiolle: liittyi keskustapuolueeseen ja jäi huumeista kiinni.

    VastaaPoista
  91. Notkean rotan hyvyyden testeri on se, että se saa keski-ikäiset hermostumaan. Jos olisin Arhinmäki, ilman muuta olisin yhtyettä tukenut.

    Mutta en ole.

    Minä olen konservatiivi, kuten kaikki keski-ikäiset, ainoana poikkeuksena Linkola. Enkä ole varma hänestäkään, luulen että lintsaa periaatteistaan.

    Huomasin juuri lehdestä, että ns. kevyen musiikin kaikkien aikojen suurin, 86-vuotias Chuck Berry, on tulossa Suomeen esiintymään. Äijä tuskin on kovin vetreässä kunnossa ja keikkojakin on aina tehnyt puolihuolimattomasti. Silti toivon, että minulla on mahdollisuus mennä keikalle jo sen vuoksi, että voisi sanoa hänet nähneensä. (ps. elvis oli lööperiä)

    VastaaPoista
  92. Yhteen asiaan kiinnitin huomioni. Nimittäin,
    Iines, johon olen solminut salaisen suhteen (niin salaisen että hänkään ei edes sitä tiedä), loukkaa jatkuvalla syötöllä kissoja!
    Ensin hän sanoo - hyvin kielteisessä kontekstissa - "katin kontit" (26.8. 11:53) Myöhemmin hän ilkamoi käsiteparilla "kissan villat"; aivan varmasti tämäkin on harkittua! - Ps. Enää puuttuu se että hän sytyttäisi jonkun ohimaleksivan, omissa viattomissa ajatuksissaan tassuttelevan kollikissan hännän palamaan...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täten ilmoitan, että en pidä sellaisista bling bling -kissoista, jotka mouruavat rahakkaissa mainoksissa ja kehräävät isoilla moottoreilla ja jotka pyörivät vähäpukeisten naisten säärissä. Pidän enemmän Pekka Töpöhännästä ja Pillistä ja Pullasta!

      Poista
  93. Riku, ei notkea rotta saa minua ainakaan hermostumaan. Tässä kun puhutaan, totean asioita ja ajatuksiani tuon yhden ylle präntätyn sanoituksen perusteella. Kyllä minä sitä paitsi nauran makeasti kakka- ja pyllyvitseille ja pershuumorillekin, mutta tuommoinen pikkupoikien hihityslinja, että sanotaan mikrofoniin pimppi ja perse ja mennään nurkan taakse hihittämään, ei oikein pure. Hohhoijaa.

    Cheekin musiikkia en ole koskaan kuunnellut, enkä varmaan kuullutkaan, ainoatakaan kipaletta, pidän häntä aika tylsänä näin ennakkoon. Petri Nygårdin tiedän, ja hänen rohkeutensa kai perustuu yhteiskunnalliseen iloiseen ryyppysanomaan. Luullakseni?

    VastaaPoista