10.1.2014

Niin pieni ihmissydän on



10.1.2014 Onkohan mitään muuta lintua yhtä vaikea kuvata kuin hippiäistä, Euroopan pienintä lintua? Minulla on ollut jo pitkään yritys saada siitä edes  yksi selkeä ja kirkas lajivalokuva, koska sitä varmasti tapaa kun tietää etsiä. Kuitenkaan se ei ole muistojemme tuttu lintu, vaikka se on paljon yleisempi kuin varis tai harakka, joiden kummankin parimäärä on vain kolmisensataatuhatta. Hippiäisen parimäärä on yli miljoonan.

Tunnen sen jo viserryksestä ja voin kertoa teille ilman kirjaakin omien havaintojeni perusteella varmat merkit, jos haluatte bongata tämän lajin yksilön. Tai lauman pikemmin, sillä hippiäinen liikkuu parvissa. Sitä ei tapaa koskaan sieltä, missä ei ole käynnissä  hillitön ylärekisterin äärirajoilla operoiva konsertti. Siitäkin hippiäisen tuntee, että se esiintyy vain kuusikon oksilla, se ei vahingossakaan istu kauniille koivunoksalle kiittämään luojaansa. Ettei vaan olisi itse Lusifeeruksen sanansaattaja. Levotonkin se on, toisin kuin vaikka pulska punatulkku, joka toljottaa liikahtamatta takaisin, kun olet sen äkännyt, ja pullistaapa vielä höyheniäänkin kuvaamista varten ja kääntää nokkansa kohden aurinkoa, jotta silmän kiilto asettuu kuvaan juuri oikeaan kohtaan. Hippiäinen saattaa pöllämystyneenä lentää melkein kameraan kiinni, mutta kun tarkentaa objektiivin, se on jo pimennossa yläoksilla.  Kuten huomaatte, tänäänkään en saanut valoisaa lajikuvaa, vaikka astuin tulvivaan puroon ja ryömin havuston risukoissa. 

Luin muuten eilen lehdestä, että suomalaista uhkaaa diabetes, jos on taipumusta verenpaineeseen. Diabeteksen voi kuitenkin välttää kävelemällä päivittäin 6 500 askelta. Minulla on taipumus verenpaineen nousuun, vaikka se on hallinnassa ja varsin hyvä tätä nykyä. Diabetesta ei lähisuvussa ole, eikä korkeaa kolesterolia. Siitä huolimatta, artikkelin innoittamana kävin ostamassa askelmittarin. Nyt neljän jälkeen mittarissa on jo tuo 6 500 askelta. 

Terveys tuli ajankohtaiseksi myös erään uuden kirjan myötä. Lainasin kirjastosta  Hanna-Riikka Kuisman - bloggaavan  kirjailijan  teoksen Valkoinen valo, joka imaisi minut heti mukaansa alkulehdiltä niin, että piti toppuutella ja hidastaa - en halua ahmia hyviä kirjoja liian nopeasti. Kirjailija kuvaa - alun perusteella - sitä prosessia ja tunnetta, kun kärsii, kun on sairaus, jolle ei aluksi ole nimeä. Itse tietää, että on jotakin elintoimintoja suuresti haittaavaa, mutta diagnoosia ei tule. Käydään läpi kiduttavatkin koneet ja testit, mutta salaisuus ei aukea. Kirjan alussa ilmenee, että diagnoosiepäilyjä oli kasoittain. Tiedän tuon epätoivon, kun ei ole terve, ja kaikki tiet päättyvät kiinniolevaan oveen.

Kun omaa puhesairauttani ja etovaa huimaustani tutkittiin, minulla oli Hanna-Riikka Kuisman lailla monia diagnooseja, joita suljettiin pois yksi kerrallaan. Ensimmäisenä kaavittiin leikkauksessa äänihuulet ja ilmoitettiin, että ei ole syöpää. Sitten puhuttiin borrelioosista, aivovaskuliitista, geenivirheestä -  otettiin selkäydinpunktio ja putkikaupalla verta. Epäiltiin ms-tautia ja muita neurologisia autoimmuunitiloja, joissa oma keho toimii itseä vastaan. Aivoista otettiin  magneettikuvat siinä kauheassa tunneliumpiossa, jossa ei saa hievahtaakaan puoleen tuntiin ja jossa ei passaa saada paniikkikohtausta.  Kuvat olivat erikoisia, nuoren naisneurologin mukaan aivojeni piirtämät kuviot "pirskahtelivat säkeninä". Neurologi tuntui suorastaan ihastuneelta ja piirsi kuviot ilmaan sinkoamalla sormet haralleen puristetusta nyrkistä. 

Että jos minä täällä väliin pirskahtelen ja singahtelen, tietäkäät, että se johtuu aivojeni dynamiikasta. Puhepuolellahan lääkärit diagnosoivat dysphonia spasmodican, joka on yksi neljästätoista Suomessa viime vuonna luokitellusta harvinaisesta sairaudesta.  Aivoni kuitenkin toimivat virkeästi, joskin erikoisesti, ja siksi minä varmaan posmotan täällä keräten liikaa kommentteja.  Viis laadusta, kunhan juttu luistaa - tämähän se minun mottoni kai oli.

Jostain syystä tunnen halua panna tähän vielä kuvan tämänpäiväiseltä hippiäisbongausreissulta. Tuossa olen maiseman ylälaidassa matkalla kuusipöheikköön. Jotenkin tuo risteys väreineen ja tienpohjineen lumosi minut niin, että unohdin linnut hetkeksi. Olkoon kuvan nimi vaikka Niin pieni ihmissydän on. Malttakaa kuunnella tuo linkki!



(Valokuvat Iines 10.1.2014)

85 kommenttia:

  1. "... Onkohan mitään muuta lintua yhtä vaikea kuvata kuin hippiäistä, Euroopan pienintä lintua? ..."

    Kamelikurkea?

    Linnut, linnut! Niitä en tosiaan tunne. (Kuten kaikki valveutuneet googlaajat jo ovatkin panneet merkille.) Hyönteisistä tiedän jotain - en tietenkään niin paljon kuin annan ymmärtää: oh!, en tietenkään! Mutta muutama sinun ottama perhosvalokuva on niin selvä, selväpiirteinen, että se pitäisi varastaa alan kirjallisuuteen, määrittelykuvana. - Ja tämähän ei siis nyt ollut sarkasmia. Ei.

    Lintuihin en ole koskaan fiksaantunut. En tiedä, miksi en. Koiria taas suorastaan inhoan. (Koska ne haukkuvat.) Jos Shotshin Olympialaisten jääkiekon loppuottelussa vastakkaisin olisivat Linnut-Koirat, niin minä kannattaisin kyllä Lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mihin valokuvauksessa pyrin, on toivoakseni havaittu. Siis niiden parissa, jotka kuviani ovat seurailleet. Lajikuvaus on vihoviimeinen tyylilaji, johon tähtään. Tästä hippiäisestä tahdon kuitenkin yhden lajikuvan, sillä lintu on vaikea kuvattava ja tahdon kohdata sen selkeästi kasvokkain, että ähäkutti, sainpas sinut. Muulloin tunnelma on tärkein, ja sehän saadaan aina linnun ympäristöstä. Otuksen terävyys ei ole tärkein, mutta laadukkaassa kuvassa on tietenkin jokin terävä kohta.

      Poista
    2. Eikö ole jotenkin outoa, että "valokuvaa" kutsutaan valokuvaksi, emmekä edes ajattele, että siinä olisi jotain outoa.

      Värikuvan ymmärtää helpommin, samoin diakuvan ja pornikuvan, mutta valokuva... Nimi tulee tietenkin kuvan syntyprosessista, mutta emmehän me ilman valoa näkisi muutenkaan yhtään mitään.


      Poista
    3. On se kummallista, mutta toisaalta johdonmukaistakin juuri syntyprosessiin johdettuna.

      Vaan mistä tulee lähes kaikissa muissa kielissä oleva sana foto-/photo-? Enkä nyt tarkoita verbiä, vaan juuri tuota mainittua sanaa tai sananosaa.

      Poista
    4. Tulee kai kreikan kielen valo-sanasta, näin muistelen. Latinasta ei tule, muuten valohiukkaset olisivat luksineita.

      Poista
  2. Miten lintu muuten laulaa... kurkunpäällään? (en googleta) Ei kukaan kielellään laula vaikka sanotaan että puhumme jotain kieltä, esim. mandariinia? Lehmänkielestä saa hyvän lätyskän hampurilaisen väliin kun sen ensin ns. pariloi. Kiinassa paikalliset ihmiset - ja miksei myös paikasta toiseen liikkuvatkin - syövät monipuolisesti, myös koiria. Tätä meidän länsimaalaisten Tepsun ja Tapsun isäntien (tai emäntien) on turha kauhistella: syömmehän mekin hod doggeja. (Ja rippilauantaisin juomme jeesuksen verta.)

    VastaaPoista
  3. Mutta muistakaa Kansalaiset - ja muut Medbörgaret - että klo 20 reikä reikä alkaa Varasto. Se on elokuva. Merkittävä sellainen. Se on - kuten Peter vaan Bak'bam 'bam - esseessään kauniisti sanoi: "... tahra suomalaisen elokuvan kuolinliinassa". Samaa mieltä ovat monet, monet muut, jotka eivät ole leffaa nähneet. - Nyt teillä on mahdollisuus valita kumpaan puoleen Te - rakkaat Tosi-TvN:ihailijat - itsenne lokeroitte.

    alea jackta est

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä nyt on katsottava, kun siitä niin paljon tässä blogissa rumpua lyödään. Riku muistutti tästä jo eilen, ja minäkin olin jo ennen havainnut ilokseni tämän tulevan ja vielä mukavaan katseluaikaan.

      Odotan paljon elokuvalta, koska kirja oli suorastaan hemmetin hyvä - näin kai sopii sanoa työläisromaanista, duunarijutusta.

      Olen alkanut yhä enemmän viehtyä näihin Kaurismäenkin kuvaamiin koruttomiin mattipellonpäähahmoihin ja heidän elämäänsä, jonka yllä soi satumaatango tai kauas pilvet karkaavat eikä mikään ranskankielinen chanson tai amerikanbeat - hyviä nekin, mutta niin tavanomaisia.

      Poista
    2. Ankea olo jää elokuvan jälkeen. Jotenkin kuitenkin lohdutonta. Ei valonpisaraakaan. Lapsikaan ei edustanut uutta, ei toivoa, vaan kaiken kurjuuden jatkumon kantajaa. Voi voi.

      Elokuva sinänsä oli hyvä, näyttelijät moitteettomia roolinsa läpiviejiä, mutta nainen kovin kliseinen, ei tuommoista oikeasti ole. Vika oli ehkä osittain Minttu Mustakallion - harmi, hän on taitava näyttelijä, mutta tästä roolista tuli ei-uskottava. Tai ehkä vika sittenkin oli Arto Salmisen, jolla oli kliseinen naiskäsitys tai joka halusi luoda sellaisen. Naisesta puuttui kokonaan särmä ja erilaiset tunteet. Hän oli kuin vedettävä nukke, joka hymyili koko ajan.

      Kuten huomaatte, olen sittenkin pettynyt tämän teoksen maailmaan, jota en pidä realistisena. Vika voi hyvinkin olla kirjan virityksissä, mutta nyt jännitteet ja kovin mustavalkoinen maailmankuva nousivat pintaan kuin pullonkorkki.

      Poista
    3. Niin kävi minullekin että petyin nyt tuohon leffaan jonka näin siis toisen kerra. Ensimmäisellä kerralla hurmannuin - nyt en. Voihan Perse!

      Näyttelijät olivat hyviä. Hyvin heistä ylivoimaisesti oli tuo pieni beibi... hän tarkkaili asioita silmillään! (Kuin Saga.)

      Poista
    4. Ehkä tämä aika tekee sen, että tuommoinen elämänsanoma ei enää pure eikä välttämättä sytytä myötätuntoa saati ymmärrystäkään. Tällä en tarkoita sitä, että ihmisiä pitäisi alkaa tuomitsemaan, ei edes vaikka he ajautuisivat rikoksiin, välittämään tavaraa ohi kirjanpidon.

      Kyllä sen ymmärtää, että joku vittuuntuu kaikkeen köyhyyteen ja päättää sitten ottaa oman osansa keinolla millä vaan. Mutta sitä ei ymmärrä, mistä tulee tämä harhaluulo, että onni on tavarassa ja aineessa. Kun elokuvan ihmisillä ei ollut nälkä, kaikilla oli ruokaa ja töitäkin, ja silti tehtiin vääriä valintoja. Niistä on minusta kyse, valinnoista.

      Poista
    5. Mutta siis kirja herätti minussa jopa toivoa ja sympatiaa, elokuva ei - vaikka se oli hyvä.

      Kyseen täytyy olla elokuvan sovituksessa, ohjauksessa, kuvaajan näkemyksessä. Kaurismäen olisi kuulunut tehdä tästä elokuva, koska hän ei tulkitse hirveästi eikä sano kaikkea, vaan antaa tilaa katsojan tulkinnoille. Nyt ohjaaja tulkitsi toivottomutta uhkuvan käsityksensä valmiiksi annospalaksi. Kaurismäki jättää aina unelmat ja toivon elämään, vaikka tilanne olisi mikä ja ihmiset miten pieniä tahansa. Näistä varaston ihmisistä oli elossa vain se kaveri, joka uhrattiin, hänessä oli toivoa, vaikka hän oli jo alamäessä. Se toinen uhrattava oli valmiiksi uhrilammas.

      Poista
    6. En ole vielä katsonut elokuvaa (on nauhalla), mutta muistaakseni sanoin (Iinekselässä tai Einesbaarissa?) nähtyäni näytelmän vuosia sitten, että se oli hyvä, mutta poliittisesti liian asenteellisesti tyylitelty. Ikään kuin päähenkilö on ketku siksi, että pomo on nilkki.

      Poista
  4. Vai on Riku samaa mieltä kuin minä? Jopas kummallista. Yleensä minä olen samaa mieltä kuin Riku.

    Nuortempana olin aina eri mieltä mitä muut ennen kun ne ehti edes sanoa mitä mieltä ne ovat. Se oli tavallaan rasittavaa (eli stressaavaa). - Sitten yhdessä vaiheessa minä päätin, kun olin niin pahuksenmoisen hermostunut, että "tästä lähtien olen aina väärässä".

    Aika hyvin olen "mottoni" kanssa tähän mennessä pärjännyt.

    Ps. Mutta nyt mun täytyy - ikävä kyllä jättää teidät hetkeksi Herran huomaan. Mun nimittäin täytyy tallustella tuolle Lähi-Teboilille (1,2 km) hakemaan lisää olutta. Koska muuten se loppuu. Pyydän andeeksi poissaoloani. (Ps. te voitte sillä aikaa vaikka kosketella toisianne - jookos?)

    VastaaPoista
  5. Kamelikurki... helpostihan Iines niitä kuvaisi, sillä siellä satahämeen suunnalla on kamelikurkitarhojakin. Olen nähnyt.

    Hauska nimi. Mitä muita vastaavia tulee mieleen? No, jalopeura ainakin.

    (Kalakukkoja, lohikäärmeitä ja muita taruotuksia ei lasketa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ole Sata-Hämeen suunnalla, siis Hämeen, mieluummin Sata-Varsinais-Suomen. Strutseista ihan täällä en ole kuullut. Susia täällä sen sijaan on ollut ja niitä on kuvattukin. Ne ovat vihattuja ja tappouhan alla, kepulaiset käyvät kuumina. Oikeita kurkia on runsaasti suoalueilla.

      Jaa että vastaavia nimiä. Äkäsiilikärpänen, ruskohukankorento, hevosmuurahainen?.

      Poista
    2. + hiirihaukka, kalalokki, kalasääski, härkälintu, hepokatti.

      Poista
    3. Hämäyksen vuoksi vaan satahämäläisyyden heitin, etteivät tuppaa ihailijat pihalle.

      Kalasääsken ja hepokatin hyväksyn samaan sanaklaaniin. Muut ovat sitä lajia, jonka yhdyssanan jälkiosa kertookin, murkkuja ja lokkeja. (No, onhan kamelikurkikin lintu.)

      Tupajumi. Karhukainen. Susipari.

      Poista
    4. Ai tarkoitit tuommoista sanaklaania, jossa on eläinten nimi tai osa siitä tarkoittamassa muuta eläintä (susipari?) kuin sana itsessään alun perin tarkoittaa.

      Minä luulin, että tarkoitit yhdyssanaeläintä, jossa on kaksi tai useampia eri eläinlajeja samassa sanassa.

      Vaan ei se mitään, hauska toimeksianto kuitenkiin.

      Poista
    5. Niin, nimenomaan eri eläin. Jalopeura on hyvä esimerkki, sillä eihän leijona mikään peura ole. Kiljuva jalopeura taas on belsepuupi.

      Susipari kuuluu joukkoon, sääntöä hieman laajentaen, sillä nehän ovat ihmisiä, synnissä eläviä.

      Muurahaiskarhu. Vyötiainen. Virtahepo.

      Poista
    6. Muurahaiskarhu oli minulla jemmassa. Jos susipari kelpaa, niin käenpiika kai myös, sehän on tikkalintu.

      Poista
    7. Niin ja liljakukko, mehiläishukka ja toukohärkä.

      Poista
  6. Jospa tuossa kuvassa ei olekaan mikään hippiäinen, vaan elohiiri, sillä siitä on niin vaikeaa kuvia saada. Tauno Palo levytti vanhoilla päivillään 70-luvun alussa tunnelmallisia kappaleita, niissä on konkarin otetta. Hyvä se on, että sydän on pieni. Sanotaan, että avara sydän, mutta sydämen laajentuma se bodaritkin tappaa.

    Me kommentoijat olemme sellainen porukka, vähän niin kuin Eliot Nessin Lahjomattomat, joka aikanaan helposti vääntyi muotoon Lahjattomat. Me olemme siis Laaduttomat. Iineksen Laaduttomat. Eikä me olla edes siipeilijöitä vaan siivettömiä, mitä lie Kasuaareja tai Emuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö mieluummin Laduttomia, umpihankeen hihtajia?

      Poista
    2. Laaduttomat, kyllä, sillä satiiriahan täällä harrastetaan, vaikkei sitä moni huomaa.

      Siis minun piti jo aiemmin kehaista teitä, arvon kommentoijat, että puolueettomasti - kyllä tämä minulta onnistuu - sanottuna te olette blogimaailman kirjallista aatelia. Aivan suvereenisti. En ole tavannut yhdessäkään muussa blogissa niini kirjallisesti luovaa ainesta kuin täällä. Ja siitä kiitos teille itsellenne.

      Te ette vain puhu kirjoista, tai anna ymmärtää lukeneisuuttanne, vaan enemmän te luotte kirjallisuutta kommenteissanne. Hatunnosto ja syvä kumarrus - niiata en tahdo, mutta pääni voin painaa ihailun merkiksi.

      Poista
    3. Nyt älä ota enää, korkki kiinni ja pullo piirongin kaappiin heti!

      Poista
    4. Hahhaa, mitään en ole ottanut, vaikka alakaapissa on konjakkivarasto ja punaviiniäkin on vielä jäänyt joululta vähän.

      Poista
    5. No voi Hyvänen Aika sentään! Tuohan, jos mikään, on alkoholin väärinkäyttöä! - Ps. Tai muistan minä vieläkin pahempaa.(Kun oikein kurtistelen viimeisiä miljardeja aivosolujani.) Eräs työtoverini... tästä on vaikea puhua... sydämeni alkaa itkeä... hän kaatoi kerran (voitteko kuvitella!) raakaa koskenkorvaa autonsa pissapoikaan! Voi, ei! Miten barbaarista! Miten käsittämättömän barbaarista! (Oli kyllä kieltämättä kylmä talviaamu. Mutta mielestäni sei oikeuta moiseen käyttäytymiseen. Olisi juonut sen kossun, soittanut töihin että "mulle tuli flunssa, en ny voi tulla töihin, kuulemiin". - Niin sivistynyt ihminen mielestäni käyttäytyy.)

      Poista
  7. Kuolemankello. Papintappaja.

    Molemmat ovat koppiksia (Coleoptera).

    Hyönteisissä (Insecta) on muuten semmoisiakin suomenkielisiä nimiä että paatuneempikin keräilijä menee hämilleen, kun heihin tutustuu. Tai lentää selälleen ja sätkyttelee alaraajojaan kuin Franz Kafka eräässä novellissa aamulla, kun heräsi.


    Ps. Joskus keräsin eläinten lellittelynimiä, sellaisia kun esimerkiksi että ahvenia sanotaan "raitapaidoiksi". Ja ilves (Lynx lynx) on "tupsukorva".

    Onhan näitä, vaikka kuinka, tunnetteko te?

    Ps. Kissankello on kasvi mutta kissan jalat ovat katin kontteja.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräässä työpaikassani oli Ilves-niminen ihminen. Kerran hän loukkasi jalkansa. Siitä sain tietenkin älynväläyksen kysyä työtovereiltani: "Mikä on lynks lynks?" Vastaus: Ilves kulkee käytävällä.

      Poista
  8. Armeija-ajalta muistan varusmiestoverin joka marsseilla aina lauloi - kun vitutti niin saatanasti - että SINUN LUOKSESI SOUUUUUDAN... vaikka olisi metri jäätä ja airot poikki... YLI VÄLKKYVÄN VEEN, SINUT RAKKAANI NOUDAN...

    VastaaPoista
  9. Parhaat vitsit syntyvätkin itsekseen, tapahtumasta an sich. Tuo "klanks klanks" pamahti heti kaaliini.

    Joskus vitsit ovat bumerangeja. Joskus niillä saattaa oikeasti loukata toista ihmistä kun ei tajua että hän ei ole samalla aaltopituudella. - Tahallinen ilkeily on taas sitten ihan muuta. Siinä ei ole mitään hauskaa.

    Mielestäni paras "sukkeluus" jonka ex-tempore keksin oli kun olimme Auschwitzin matkalla kolmeen pekkaan. Eräässä motellissa minun sänkyni lakanat ulottuivat vain noin puoleen väliin patjaa... Ihmettelin sitä. Sitten sanoin että "Täällä on varmaan viimeyönä yöpynyt Pygmien koripallomaajoukkue..."

    Kerroin tästä myöhemmin eräälle tyttökaverilleni. Hän kuunteli mielenkiinnolla. Kun pääsin tuohon klimax-kohtaan ("pygmien koripallomaajoukkueen sentteri...") odotin että puhkeaa heleään, pulppuilevaan nauruun. Mutta ei. Hän vain tuijotti minua ja sanoi että "anteeksi vaan, Mikko, mutta minä en ymmärrä mitä hauskaa tuossa on?".

    Tajusin, että jos olisin alkanut selittää juttuani, olisin vain huonontanut sitä, entisestään.( Niinpä kiinnitin hänen huomionsa muualle, parvekkeelle... Katsopas kun tuolla ulkona paistaa kaunis tähti. Taitaa olla Kointähti. Se on muuten Planeetta eikä Tähti, se on Venus. Anteeksi, saanko kurkistaa Sinun veenustasi...?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tosikkous mikään synti ole ja voi pukeakin tyttöystävää, jos hän on muuten nätti. Vaimoksi en tosikkoa ottaisi.

      Minä muuten puhkesin heleään nikottelevaan nauruun juuri kliimaksin kohdalla (varmaankin siksi, että minulla on koripallotausta). Eli jos joskus päätämme antieheytyä, meillä on mahdollisuuksia. (Onhan sinulla minun puhelinnumeroni?)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Puukiipijä. Olen nähnyt..hieno kokemus ja kohtaaminen. Unohtumaton.

      Poista
    2. Näitä on muitakin. Esimerkiksi Kirjanpainaja. (Niiden toukat tekee upeita graaffisia kuvia puihin, heidän sisäänsä.) Sitten on tietysti Kirjatoukka (saksaksi Lesenratten).

      Poista
    3. Juu ja leipäsusi ja pullahiiri olivat silloin, kun joku asui syntisesti ilman papin aamenta.

      Poista
  11. Niin suuri ihmissydän on tekee mieleni sanoa, kun kuuntelee nuo laulun sanat.

    Tuosta Varasto-elokuvasta en pitänyt ollenkaan, vaikka vitsit oli paikoin naurattavan hyviä. Jotenkin sellainen kuva jäi, että ihmiset ovat pelkkää kauppatavaraa. Realistinen kyllä omassa kategoriassaan. Mätä on mätä ja ei muuksi muutu jäi jälkimauksi. Äidiksi tullut nainen kuvattiin alykääpiöröhättäjäviekastelijaksi. Miehistä ei näin lohdutonta kuvaa annettu älyllisesti. Kylmiksi miehet toki jäivät tunnetasolla. Tuo isäksi tulleen kylmyys kavahdutti.

    VastaaPoista
  12. Ehkä on hyvä silti että tehdään sellaisiakin elokuvia, rakas Ripranie (hieno nimimerkki) joita voi inhota? Jos huonoja elokuvia ei olisi, ei hyviäkään elokuvia osaisi arvostaa niin hyviksi, mitä ne oikeasti ovat.

    Minusta Bergman on paras elokuvaohjaaja; pidän etenkin niistä mihin hän itse on tehnyt käsikirjoituksen. Toiseksiparas - jos näin voi sanoa - on Fellini. Mutta kun näin Tarkovskin ensimmäisen elokuvan - oli Stalker, lopetin sekä ohjaajien että heidän tekemisiensä luokittelun. Toiset elokuvat ovat hyviä, toiset vähemmän koskettavia, useimpia ei jaksa katsoa. Se siitä. - Chaplin on hyvä, parempi ohjaajana kuin näyttelijänä, saa katsojista tunteet esiin.

    Kaikkien aikojen paras elokuva - minun mielestäni - on Vittorio de Sican "Polkupyörävaras". (Ladri di biciclette, sanoisi Sari.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas mikis, inho on liian voimakas sana tässä.

      Hyvä on, että tehdään monenlaisia ja erilaisia elokuvia, ehkä jokaiselle jotakin. Olisikin hyvä, että ei asettaisi mitään ennakko-odotuksia, mutta siihen harvoin pystyy varsinkin jos on lukenut ennakkoon katsomansa elokuvan esittelyjä.

      Poista
  13. Tarkovskin Solariksen loppu - kun Bachin musiikki tulee mukaa, ja muutenkin - kaikki ne repaleet, mitä maailmasta - ihmisestä, mistä tahansa, muistoista - on enää jäljellä... Itkin, itkin.
    Kaikki oli niin kamalaa, menetetty. Myös toivo. (Vaikka mielestäni Bachin musiikki ei sitä ole. Mutta tässä vaan oli.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kuolemakin voi olla kaunis. Jos on jäljellä yksikin ihminen, joka itkee sitä, on toivo jäljellä. Ehkä Tarkovski halusikin tätä reaktiota. Tai Solariksen kirjoittaja. Vasta sitten ihmiskunta on menetetty ja toivo kuollut, kun yksikään ihminen ei itke toivon kuolemaa.

      Miksi muuten televisiossa ei koskaan esitetä Tarkovskia tai muita huippuelokuvia? Miksi aina vaan toimintaräiskeitä tai tusinakomedioita tai kepeitä romanttisia nyyrikkielokuvia amerikkalaisittain.

      Poista
  14. " ... Toivon kuolemakin voi olla kaunis. Jos on jäljellä yksikin ihminen, joka itkee sitä, on toivo jäljellä. ..."

    Tuo on kamalan kauniisti sanottu.


    Käsittämätöntä.
    (Tekee mieli uskoa sitä.)

    VastaaPoista
  15. Tekee mieli uskoa sinua, sinua...

    http://www.youtube.com/watch?v=RmVFG2tBLHA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan elokuva ei siis pääty lopputeksteihin, vaan se jatkuu katsojassa. Siksi on turha arvostella elokuvia - tai kirjoja ollenkaan esimerkiksi sanomalehdissä. Kun ei kuitenkaan tiedetä, miten kukin kokee elokuvan. Se on interaktiivinen tapahtuma, jossa prosessi pitäisi ottaa huomioon, ennen kuin menee jakamaan esitykselle tähtiä. Ohjaaja on hyvin voinut tarkoittaa elokuvan jatkumaan mielessä.

      (Mitähän minä tarkoitin? Kenties aivoissani pirskahti vähän liikaa.)

      Poista
  16. Tänään tulevat sitten Palmu-elokuvat, kaikki kolme - vodkaa ei lasketa, peräkkäin televisiosta. Hienoja elokuvia, jotka vastaansanomattomasti todistivat dekkareiden täydellisen typeryyden. Tai olihan niissäkin viehätyksensä, sanomatta selvää kuitenkin on,ettei niiden(kään) jälkeen lajityyppiä olisi kannattanut jatkaa.

    Kaikissa dekkareissa on sama juoni. Mummon reseptipiirakka on varastettu ja kauheita murhia tapahtuu ohessa. Reseptipiirakan varas jää lopulta kiinni ja murhat selviävät siinä sivussa, mutta se on tietysti toissijaista. - Tuollaisiin jos sijoittaa vielä jotain yhteiskunnallista tai muuta saarnaa, tekijän täytyy olla mielenvikainen tai vierotusoireista kärsivä piikittäjä.

    Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset niitä BBC:n "laatusarjoja", joissa joku hössähtänyt vanha ihminen ajatuspainii rikokset selviksi ja lopulta paljastuu kannibaali, sarjamurhaaja ja ties mitä. Voi hyvät Hyrkköset, tätä ihmiskuntaa.

    Agatha Christie on täytynyt pahuudessaan olla Hitlerin sielunkumppani ja pusi pusi rakas.

    VastaaPoista
  17. Mahtaako kukaan näitä juonen takia katsoakaan? Jos katsoisin, tarkkailisin Suomi-Filmiä ja entisajan puhetapaa ja mennyttä Suomi-maailmaa yleensäkin. Onhan siinäkin viehätyksensä. Niin ja onhan tämä unohtumaton hurjassa kiihkeydessään:
    http://www.youtube.com/watch?v=5KHZcCik9JY

    Agatha Christietä en enää jaksa. Muutenkin luen kauhean vähän dekkareita, siis en ollenkaan. Jos kaipaan jännitystä, niin katson mieluummin vaikka Hohto-elokuvan tai jonkun oikein kauhean, jossa vaikka psykopaattinainen vainoaa jotakuta perheellistä miestä ja uhkaa idylliä. Käsi, joka kehtoa keinuttaa on aika karmaiseva. Maissilapsetkin haluaisin nähdä uudelleen. Sekin oli ihanan karmaiseva, jossa jokin lahko tai heimo asui kammottavan hirviömetsän takana eristyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohto on yliarvostettu. Ilman Nicholsonin mielipuolista ilmevalikoimaa siinä ei olisi mitään. "Pienen ihmisen ahdistuneisuutta eristäytyneisyydessä!" Olisi äijä katsellut vaikka televisiota ja lukenut Stephen Kingin bukkareita, niin rattoisasti olisi aika mennyt.

      Poista
    2. Siis minä en lähdekään, Riku siitä, että katson vain täydellisiä elokuvia ja luen parhaita klassikkoja ja sellaisiksi julistettavia kirjoja. Mikä minä olen raakkaamaan taiteen tuotteita paremmuusjärjestykseen? Olen epätäydellinen ihminen.

      Poista
  18. Kirjailijat tietysti loukkaantuivat sydänjuuriaan myöten, kun Kuvalehdellä oli se kuva kirjallisesta vessapaperirullasta. Kukaan ei vahingossakaan kysynyt, miltä vessapaperin tuottajista on täytynyt tuntua, kun höyhenen pehmeästi hyväilevää Emboa rinnastetaan kirjallisuuteen. Mun syrän itkee ihmiskunnan ehkä tärkeimmän tuotteen tekijöiden puolesta.


    VastaaPoista
  19. Minä lopetan suosiolla pyhillä asioilla irvailun. Irvailla saa vain politiikoista, Jumalasta, tavan ihmisistä, valtioista, yhteiskunnista, aatteista ja muusta sellaisesta vähäarvoisesta. Kirjallisuus sitä paitsi ylläpitää suomenkieltä, ilman Jari Tervoa puhuisimme luolamiestä, ruotsia tai vulgaarilatinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irvailla saa mistä vaan, mutta ilkeillä ei saa. Muistapa tämä, niin potkit pitkälle. Sekin olisi meille itse kullekin hyvä taito, ettemme olisi aina niin varmoja oman maailmankatsomuksemme oikeellisuudesta.

      Nykyajan vika onkin se, että ollaan liian varmoja omassa ideologiassa. Tämmöinen voi heijastua ulospäin toislle ilkeilynä - eihän se ole mitään, kun se ei ajattele minun laillani.

      Esimerkiksi ateistit ovat joskus tietämättään itse kauheita fundamentalisteja omassa uskossaan. Juuri aamupäivällä juttelin erään kuukauden ikäisen lesken kanssa, joka oli mennyt erään sururyhmää pitävän uskovan naisen luokse kutsusta kahville. Uskova oli sanonut itkevälle leskelle, että älä sitten vaan koetakaan ottaa yhteyttä miesvainajaasi, sillä se on syntiä, Jeesus lohduttaa.

      Tämä leski sai kuitenkin hirveästi lohtua ajatellessaan miehensä olevan vielä jossain hänen lähellään ja puhuvan hänelle. Hän jopa kuuli tämän äänen, kun jokin tilanne oli lohduton. - Pirkko, ota Buranaa, saattoi miesvainaja sanoa, kun leskivaimo oli nääntyä surusta johtuvan fyysisen kivun alle. Pirkko otti, ja kipu helpotti.

      Olen muuten samaa mieltä tämän lesken kanssa. Rakkaat vainajat ovat lähellä kuolemansa jälkeen, niin kauan kun tukea tarvitaan. Vainajat puhuvat toisessa ihmisessä kuin eläessään. Onko sitten kyseessä ihmisen oma tajunta, joka tuottaa näitä ääniä ja unikuvia - mitä väliä, jos lohdutusta järjestyy. Usko on mielen asia.

      Poista
    2. Ja oikeastaan kaikille asioille irvailu on kielletty, pitää olla myönteinen ja täynnä rakentavaa energiaa. Jees, jees, baila, baila.

      Ohukainen ja Paksukainen oli aikanaan sellainen vulgaarisuomalainen käännös Laurel & Hardysta, siksi ehdottaisin, että siirryttäisiin suosiolla käyttämään nimeä "Kaksi henkilöä", joka ei taatusti loukkaisi ketään. Paitsi henkilöitä, jotka suuttuisivat ihan kamalasti.

      Poista
    3. PS Riku, tuossa edellä en tarkoita siis, että sinä ilkeilisit. Ei, vaan puhuin yleisellä tasolla, kun innostuin.

      Sinä irvailet, ja parodioit, ja se on hyvä se. On taito osata pitää ilkeily pois kun kirjoittaa irvailuja.

      Poista
    4. Jossain joku ihmetteli, miksei kukaan enää kirjoita Ollin pakinoita ja muuta sellaista vanhan hyvän ajan myönteistä hassuttelua. Koska kukaan ei enää lue sellaisia.

      Ilkeys voi olla aivan tavattoman hauskaa. Jimmy Carrin standup on totaalista murhaa, armoa ei tule. Minua silti nauratti silmät vesissä, yleisölläkin tuntuu olevan hausaa. Valitan pätkän englanninkielisyyttä.

      "Let´s not turn this rape into murder!"

      Poista
    5. Toki Jimmy Carrilla ilkeys on niin rankkaa, että se on parodiaa ilkeydestä. Lippe Suomalainen kertoi ihastuneensa Karin kuvailuhin neurooseistaan, ne osoittivat loistavaa huumorintajua. Ajan mittaan hänelle selvisi, että Kari phui itsestään täysin vakavasti totuuden juuri sellaisena kuin se oli.

      Poista
  20. Taas olen (enemmän kuin minun pitäisi) samaa mieltä Riku Riemun kanssa. On se perkeleen kummallista että mummot - mitä tekemistä heillä muuten murhapaikalla noin yleensä ottaen on, tekemistä? - Kun töykkivät jotain maastalöytymäänsä möykkyä (= on murhaajan paksuolen kärki). Kukaan muu ei sitä tietekään huomaa, eikä mitään muutakaan. Mutta tämä (pulskean näköinen, ruoka-aikoina kotona viihtynyt dementoituneet ämmä) huomauttaa että murhaaja - hän osoittaa sitä haarukalla - onkin tuo!

    En oikein kamalasti tykkää näistä eng.laisista salapoliisisarjoista.

    Yhtä huvittavia on tietysti nämä amer.laiset lännenleffat. Jossa sankaria ammutaan - kivääritulen lisäksi raskailla granaatinheittimillä, puukoilla ja veitsillä ynnä muilla - mutta tämä sankari vaan väistelee kaikki. (Ja välillä hymyilee, Gari Grant, katsojille.) - Sitten taas kun hän ampuu - jollain Colt-paska revorverilla (tiedän, olen ampunut sillä: se on ihan jumalasta kiinni jos sillä osuu 10 metrin päästä edes karhuun) , niin kaikki kaikki vastustajat kupsahtavat kellalleen... Laaki ja vainaa, sanoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. John Wayne on kuitenkin aina loistava, kun sanoo omaan lakonisenn tyylinsä: "Mennäänpäs pojat tuon suon yli niin että heilahtaa!"

      Wayne muuten halveksi Sheriffiä elokuvana, väitti ettei amerikkalaiset koskaan olisi niin pullamössöjä, että jättäisivät sankarin yksin taistelemaan.

      Waynen oikea nimi oli Marion Morrison. Muita tunnettuja Marioneita oli mm. Onnen päivien (muistattehan Fonzien) perheen äiti.

      Poista
    2. Muistan kun John Wayne sanoi Kärppälänkankaan Nyrpölän suolla, sen länsipuolella, että "Mennäänpäs pojat tuon suon yli niin että heilahtaa!" Ja sitten sai piiskatykistä mahaansa niin että paukahti.

      Poista
  21. Tämähän on totaalisesti tyrmäävä repliikki:

    "Hyvää", sanoi Mustapartainen mies, "päivää".


    Selitän tämän teille kun ette ymmärrä. Hyvä on.

    Mustapartainen mies on tässä kuin rakastunut herra Kolehmainen, sen takia hän käyttäytyy kulmikkaasti. (Muutenhan Kolemainen käyttäytyy erittäin sulavasti.) Aikajana tässä tervehdyksessä on myös merkittävä, emmehän me aina näin toisillemme sano, vaan päinvastoin. Tai nyt minä kyllä unohdin tämän punaisen lNGn... Päivä päivältä elämäni on käynyt uuvuttavammaksi. Eräskin nimimerkki, joka alkaa m-kirjailemalla, en sano kuka, kirjoitti minulle eilen "...iines, jos edes hetkeksi saisin painaa älyttömän raskaan pääni sinun poveasi vasten. joka haistelee tuulia, jotka nyt tulevat ukranaista, tuntisin että sieluni avautuisi. ym.ym. . "iines, minä tiedän että se on liikaa toivottu, niinpä taidan ampua itseäni revorvelilla päähän... "


    ( ei kuulunut revolverin repeävää paukahdusta, ei. Kuului vain kröhinää. sitten kuului - vanhan miehen äänellä - että "perkele jollei se tätä uhkausta usko nii
    sit se ei usko mitään") (sen jälkeen kuului taas yskimistä. ja vähän kröhinä)

    Allekirjoitus: teuvo j. tuikku (vanhempi konstaapeli)

    VastaaPoista
  22. Kysyn kesken kaiken, että onko teistä kellään koneessa Windows8:a. Minulla on nyt upo uusi kannettava, ja tekisi mieli heittää se jorpakkoon, niin sekava systeemi tämä W8 on. Luulin asettaneeni Googlen aloitussivuksi, mutta siihen tulikin jokin kauppasivu. Kaikki sivut ovat täynnä kuvakkeita, joiden takana on tyhjää. En saa edes siis Googlea esiin, hädin tuskin pääsin blogiini. Voihan perse. Miten olette oppineet W8:n?

    VastaaPoista
  23. Broidi osti koneen windows kasilla aivan hiljattain. Kävin yhdessä opettelemassa. Susihan se on, mutta sitä täytyy totella ja tehdä sen ehdoilla.

    Minä jaksan aina nauraa tuolle: "Hyvää mustapartainen, sanoi mies päivää!" keällä luin sadoittain Ollin pakinoita, mieleeni tuli antaa mustapartaiselle päivää turpaan.

    VastaaPoista
  24. Minulla on tuo pakinakokoelma. Siinä on myös se varavaurioapulaisesimies----juttu.

    Taisin oppia jo perussysteemin, kuinka ja mistä ohjelmat avataan. Sain Chromenkin jo asennetuksi. Se vaan, että tähän kommenttilooraan tulee nyt joka sanan alle kirjoittaessani punainen sahalaitainen ärsyttävä viiva.
    Virustorjunta, ilmainen McAfeekin ilmoitti juuri torjuneensa Vaarallisen Viruksen. Höh, minun blogissani ja upo uudella koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä se virus olen. Kävin kurkkimassa mitä sä siellä puuhailet. - mikis

      Poista
    2. No minäpäs liimasin jo teipin kameran päälle. On ollut montakin juttua lehdissä, että kameran kauttä käyttäjää voidaan tirkistellä. Siis joku hakkeri.

      Poista
  25. Ollin pakinat ovat parhaimmillaan aivan loistavia.Minä luin väärällä taktiikalla, useasta kokoelmasta sadoittain pakinoita lyhyessä ajassa. Eivät ne niin toimi, alkoivat puuduttamaan.

    Windows kasista minulla ei ole muuta sanottavaa kuin linkitys yrityksen väistyvään johtajaan, Steve Ballmeriin. Kai tuokin jotain kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin se sentään on amfetamiinia vetänyt, ainakaan paljoa, kunhan haluaa esittelytilaisuuteen vähän tunnelmaa saada.

      Poista
  26. En tiedä, en ole opiskellut.

    Eräs ystäväni, tietokoneguru, sanoi minulle kerran että "jos minulla olisi vihamies, ostaisin hänelle joululahjaksi Windous kasin".

    En tosiaaan tiedä.


    Ps. Kun aloitin tietokoneiden kanssa pelleilyn Dos 3.3 oli kova sana. Kun avasit tietokoneen, siihen ilmestyi komentomerkki C/:> . Siihen sitten ilmoitit mitä sanottavaa sulla hänelle on. Ai, aiot kirjoitella. No, avaa sitten C:/world./temp/as.t/Hauk haukk)ex.1x2/2yksx1/ws/fuf.perf. - Joka saatanan merkki piti kirjoittaa oikein. Sitten pääsi perille. No, ei aina, mutta aina välillä. Nettiin pääsi kun opiskeli itsensä tekniikan/talouden/filosofian tohtoriksi. Ja se maksoi, kun siellä oli, jumankauta, paljon! Vaikka ei siellä oikeastaan mitään tekemistä ollut... Netissä. Pyh, yhden pornokuvankin latautuminen (5200 kb) modeemin ja 4 Mg keskuskusmuistisen tietokoneen ja lankapuhelimen kautta kesti auveta niin kauan (about. 12 minuuttia), että tunteet siinä ehti väljähtyä...(Seisominen jäi sikseen.)

    Ikävä kyllä. Kyllä.

    VastaaPoista
  27. No, minä selätin jo perussysteemit ja voin opiskella pikku hiljaa lisää. Tähän asti koneen kanssa olen pärjännyt hyvinkin, mutta tämä meinasi viedä hermot. Päätin, etten nosta ahteriani tuolista ennen kuin hallitsen konetta eikä se minua. Nyt voin nostaa. Hyvä minä.

    VastaaPoista
  28. Minusta on kiva opetella uusia asioita. (Töissä olin varamies. Se tarkoitti että koko ajan piti opetella uutta.)

    Windows8, ei kai siinä mitään sen pahempaa ole kuin se, että se on ystävällisempi käyttöjärjestelmä kuin tämä 7? En usko, koska se olisi järjetöntä, että Microsoft tahallaan tekisi käyttöjärjestelmästään sellaisen mitä ihmiset eivät halua käyttää. Kysymys on kumminkin miljardiluokan bisneksestä. Ja kyllä sinäkin, iines auringonkukkaseni, tätä käyttistä opit käyttämään. - Totta vie!

    VastaaPoista
  29. Opin kyllä. Siis selätin jo sen, olin vain kärsimätön.

    Systeemin sekavuus minun kohdallani johtui siitä, että koneen mukana ei tullut opasta, oli vain koneen pika-asennusohje, joka onnistui ohjeen avulla heti. W8:sta ei ollut ohjetta, joten sen kanssa sekoilin.

    Siinä joutui sellaisiin tiloihin, joissa ei ollut ruudulta poispääsyä, ei linkkiä ei mitään, eli en pystynyt edes sulkemaan konetta enkä päässyt edes Googleen. Joka paikasta pullahteli ruudulle vain kauppojen kuvakkeita ja ajattelin että mikä helkutin myymälä tämä W8 oikein on. Ja niissä kuvakkeissa pyörin edestakaisin kuin eksynyt karusellissa.

    Nyt osaan systeemit, ja olen asentanut ohjelmia ja eri selaimenkin koneelle. Opittavaa silti vielä on, ja väitän W8:aa edelleen insinöörimäiseksi nörttikamaksi, jossa ei ole ajateltu nopea- eikä helppokäyttöisyyttä vaan mieluummin härpäkkeiden runsautta sen nörteimmän käyttäjän mukaan.

    VastaaPoista
  30. Mikis taisi hasuttaa, windows kasin käytettävyydestä ei tykkää nörtti eikä kukaan muukaan. Voisi olettaa, että se on jopa tärkeimpiä syitä pyykkilautojen eli sormitietokoneiden räjähdymäiseen kavuun. Toinen syy on tietysti siinå, että älylaudat muistuttavat ihanasti 70-luvun aapisia.

    VastaaPoista
  31. Siis esimerkiksi kaikki apuohjelmat, mm. ohjelmapaneeli ja vakkkapa järjestelmän eheyttäminen ja palautus ovat kadonneet. Samoin resurssienhallinta ja ne kaikki välttämättömät. Kyllä tällainen perusjuttujen poistaminen tai piilottaminen kertoo myös siitä, että asioita ei ole ajateltu ollenkaan tavallisen kuluttajan kannalta.

    VastaaPoista
  32. Etsivä löytää. Joskus jopa sellaista mitä ei kaipaa. Aviosiippansa vieraan miehen/naisen alta/päältä. Näin on näppylät. Aina on ollut. - Sinuhe E.

    VastaaPoista
  33. Mikis: "Kun avasit tietokoneen, siihen ilmestyi komentomerkki C/:>"

    Kyllä, juuri noin se oli, tietoteologian alkuaikoina. Siinä se värähteli sinisellä pohjalla ja odotti, että osaan ulkomuistista naputella siihen jatkokoodia, jolloin se suostui avautumaan kirjoituskoneeksi. (Sellaisena sitä käytin silloin, myöhemmin tulivat netit ja somet.)

    Joskus iloisen illan jälkeen en saanut konettani edes auki, vaikka miten muistelin. Silloin olikin hyvä syy lähteä korjauskierrokselle muistiaan jäljittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan tämän. Minulla oli tuolloin Schneider-merkkinen saksalainen tietokone (hinta 9 000 markkaa), jonka näyttö oli kaksivärinäyttö, musta pohja ja siinä oranssit kirjaimet. Mitään muuta koneella ei voinut tehdä kuin kirjoittaa ja tietenkin laskea ja ohjelmoida. Ei ollut internetiä vielä. Omaa konettani käytin vain kirjoituskoneena, mutta se oli valtavan edistyksellistä ja työtä uudistavaa. Ajatella, voi kirjoittaa ruutuun ja korjata siinä tekstiä ja tallentaa kirjoituksensa varastoksi joko disketille tai kovalevylle! Ja voi myöhemminkin korjailla tekstiä!

      Poista
  34. Minun mielestäni Hohto oli ihan kelpo tusinakauhuleffa ihan itsenäänkin, eikä Nicholssonin irvistely ja mulkoilu siinä niin paljon painanut.

    En ole lukenut kirjaa, joten en tiedä miten asia siellä ratkaistiin - mutta elokuvassa en anna anteeksi ohjaajalle sitä, että elokuvan todellisuudessa hotellissa oikeasti kummitteli.

    Viittaan siihen kohtaukseen, jossa se kummitusportieri avaa sen tyrmän lukon, johon vaimo sai Nicholsonin teljettyä. Kummituksen täytyy olla olemassa, jos se lukittuja ovia avaa.

    Siinä Hohto lipsahti satumaailmaan, fantasialeffaksi, Sormusten herran, Narnian ja Mikä-Mikä-maan kilpailijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukas nyt kauhuleffalta pelkkää laatua odottaakaan. Jos se on sataprosenttisen laadukas joka osin, se ei olisi karmea, niin kuin pitää. Ihminen on epätäydellinen ja siksi elokuvissa ja kirjoissakin saa olla huonojakin kohtia. Huononkin elokuvan voi katsoa, paikoin se voi olla jopa hyvä. Minusta Hohto on melko näppärä kauhuelokuva. Suhtaudun tämmöisin vähän eri tavalla kuin johonkin kiistatta hyvään laatuelokuvaan. Sanotaan nyt vaikka niin, että jokin jännityselokuva voi olla hyvää viihdettä, jota ei tarvitsekaan arvottaa kauhean hyväksi. Sitten taas joku Vertigo, joka on laatuleffa, tai Takaikkuna, onkin hieman pitkästyttävä..

      Poista
  35. Sanonpa vielä kerran, että kyllä tuo Windows 8 on tuskastuttavan kehno käytettävyydeltään. Olen koettanut asentaa siihen sähköpostejani. Arvaatte, että tämä ei ole onnistunut, paitsi tuo ikkunaiines-gmaili taisi putkahtaa sinne, mutta siellä ei ole missään nappulaa, josta vois sulkea ohjelman tai edes kirjautua ulos. Koko systeemissähän ei ole edes startti- tai lopetusnappulaa, ne ovat klikkauksien päässä asetuksissa. Kyllä, luitte oikein, asetuksissa.

    Olen kuitenkin halukas oppimaan uutta, ja koska nyt jo osaan avata koneen, sulkea sen, asentaa sinne ohjelmia, päästä internetiin ja omille sivuilleni ja Googleen, jatkan käyttöharjoituksia pikku hiljaa. Vaan siis Windows 8 saa minulta arvosanaksi ala-arvoisen. Uudistuksen tarkoitusta on vaikea ymmärtää. Käyttöohjeet Youtubessa ja muualla netissä ovat huonot, nörttimäiset: niissä puhutaan W8:n uudistuksista, kun sen sijaan pitäisi opettaa, mistä sieltä löytää vanhat tutut systeemit.

    VastaaPoista
  36. Tietotekniikan kehitys on muuttanut ihmisen, me emme enää tarvitse toisiamme. Tietotekniikan kapitalismi erottaa ihmiset, yhdistääkseen heidät uudelleen oman orjuutensa alla.

    Tulevaisuuden ennakoiminen on tunnetusti vaikeaa. Orwellin kirjan nimi "1984" itsessään aiheuttaa naurun pyrskähdyksen. Yksi perustavaa laatua oleva virhe siellä ainakin oli. Isoveli ei toimi pakkoa käyttäen, riemusta kiljuen ihmiset ovat valmiita yhä tiukempaan valvontaan. Vapaaehtoisuudessa on orjuus, kuten Pelle Miljoona aikoinaan lauloi: "vapaus on suuri vankila".

    Sotilastiedustelu on yksi asia, mutta en minä siitä niin huolissani olisi, jos vihulainen saa selville meillä olevan monta tykkiä ja äijillä kalashnikovin kopioita, tai tietää mitä Erkki Tuomioja laittaa eväsleipien väliin mennessään ulkoministeriöön "töihin".

    Teollisuusvakoilu on nettivakoilun tärkein muoto. Yrityssalaisuuksia ei ole, jos ne ovat kirjattuina edes jollekin koneelle, joka on edes toisinaan liitettynä verkkoon. Amerikkalaiset onnistuivat jo ammoin saamaan nettivakoilulla Boeingille edun suhteessa eurooppalaisiin kilpailijoihinsa. Venäläiset ja kinkit olisivat samaa luokkaa vakoilussaan, mutta heillä ei vielä ole yhtä suuria resursseja, vaikka häkämies huutaisi viisi kertaa venäjää.

    Googlella on aukot ameriikan pojilla tulla, facebookilla myös, windowsilla takuuvarmasti. Kaikilla niillä on.

    Aikamoinen sattuma se on, jos joku tulee kurkkimaan juuri minun tai sinun koneellesi. Mutta jos sieltä löytyy edes vähän seksuaalista materiaalia, sellaiseksi riittää ehkä kuva Nokian kumisaappaista, - arvakkaa hei, mitä se ameriikan finninaamainen, uniformupukuinen poika tekee katsellessaan?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis monessa lähteessä on varoiteltu, että tietokoneen kameransilmä tulee peittää laastarilla tai teipillä, koska sieltä voi taitava hakkeri seurata jotakuta, vaikkei tällä olisi edes kamera päällä. Kyllä minulla on teipinpala kameran päällä.

      Poista
    2. Minä puolestani istun tässä yleensä siveästi vaatetettuna, tukka jakaukselle kammattuna ja selvin päin, joten tiirailkoot, minä mulkoilen takaisin ja annan salaisia merkkejä.

      Poista
    3. Minä istun nytkin yöpaidassa ja ryystän kahvia, aamupesukin odottaa vielä. Teipinpala on kätevä.

      Poista
  37. Asiasta toiseen. Harvoin tulee linkattua Ilta-Sanomiin, mutta nyt sen teen. Siellä maailman rumin nainen pitää luennon. Täällä: http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288641051427.html?ref=hs-tf-promo3

    Veti kyllä hiljaiseksi ja pani ajattelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi muuta kuin toivoa, että vanhemmat alkaisivat asettaa rajoja lapsen käytökselle siinä, miten muita ihmisiä kohdellaan ja miten heille puhutaan.

      Vaan nyt ovat vanhempina juuri ne rajoitta kasvaneet vapaat lapset, joista useat eivät osaa kunnioittaa muita kuin itseään. Vähiten erilaisia, lihavia tai laihoja tai sairaita. Ei toivoa paremmasta vuosikymmeniin.

      Poista