12.5.2014

Valkoinen kaunotar




12.5. Aamulla katselin Kemppistä televisiosta, Ylen ykköseltä. Herra oli ilmekieleltään ja silmien välkkeeltään elävämpi kuin olisin uskonut. En ole varma, kysyikö haastattelija oikeat kysymykset. Itse olisin kysynyt ehkä toisia kysymyksiä noin kiinnostavalta persoonalta. Mainittakoon, että haastattelussa kävi selväksi, että Kemppisellä on juttuja noin noin 2 800 (yli kolmesataa vuodessa) blogissaan ja niissä kommentteja noin 50 000. Tässä Iineksen blogissa on juttuja noin 684, suurin piirtein samalta ajalta, ja kommentteja on kohta 70 000.

Joskus minua sieppaa, että puhutaan enemmän bloggaajan juttujen määrästä kuin kommenteista. Bloggaamisessahan kommentit ovat elintärkeä osa blogia, jopa sen sielua. Onpa  sellaistakin sattunut, että Iineksen blogin kommenttien suurta määrää on pidetty negatiivisena asiana. Kehotakin arvon lukijoita mieluummin tarkkailemaan kommenttien laatua kuin määrää. Eivät ne ehkä ole parempia laatublogeissakaan. Kaikki äänet ovat tärkeitä, myös anonyymien puhe.

Tästä selvittyäni menin pankkiin, jossa sain hyvän kohtelun. Tunsin itseni toivotuksi asiakkaaksi, en kerjäläiseksi. Eipä tarvitse enää miettiä pankin vaihtoa.  Pankista menin autokauppaan ja ostin auton, pienemmän kuin piti, mutta paremman. Helmenvalkoisen kaunottaren, joka tulee kotiin parin viikon kuluttua. Siinä on paljon herkkuja, peruutuskameraa, navigaattoria ja soitinta myöten.  Soittimessa on kosketusnäyttö, ja voi valita kanavan yhdellä hipaisulla.

Isompi samanhintainen auto vaikutti ulkoapäin pröystäilevältä, ihan kuin sitä olisi tahallaan venytetty joka suuntaan. Sisältä se oli riisuttu, vailla hifistelyä. Kaikki olisi pitänyt ostaa siihen erikseen, mikä olisi nostanut hintaa melkoisesti.

Iltapäivällä tytär tekstaili, että oli taas ensimmäisellä varasijalla uuden työpaikan haussa, kuten aiemmin keväälläkin. Hänellä on vakituinen virka. Koulussa on kuitenkin hometta ja hän on saanut astman, joten uusi homeeton koulu on ehdottomasti löydettävä.

Homekoulut ovat pommi, joka tulee räjähtämään kuntien käsiin lähivuosina. Nyt niistä vaietaan, asiat usein salataan vanhemmilta, vaikka tiedetään, että hometta on. Täällä pikkukaupungissakin iso ala-aste on on ollut suljettuna koko vuoden homeen vuoksi. Oppilaille on rakennettu jonkinlaiset väistötilat väliaikaisesti. Käsittääkseni pääkoulua ei ole aloitettu vielä korjaamaaan. Tulee mieleen entisaikain Viro, jossa kaikki oli riisuttua ja rapistunutta, koulut, talot, kadut. Tiet ovat toinen ongelma, taajamien kaduissa saattaa olla jopa reikiä.

(Juliste Mieczyslaw Gorowski)


105 kommenttia:

  1. Ehkä se on ajan henkeä: kaikki on muutettava numeroiksi, tehokkuus ja suuruus ovat laadun ainoat hyväksytyt mittarit (määrä=laatu).

    Hesari otti blogimaailman haltuunsa, hyväntahtoisesti se myönsi arvonimen "omalle miehelle". Kemppinen on kyllä valintana ilmeinen, suuria vastalauseita ei tule mistään ja tottakai mies kirjoituksineen muistuttaa renesanssineroa. Tässä televisioesiintymisessä huomasi jännittämisen, joskus olen telkkarista nähnyt rennomman esityksen.

    Yhtä asiaa vain protestoin. Vaikka kuinka paljon hölötettäisiin tai viisaita puhuttaisiin, nuorten naisten muotiblogit ovat edelleenkin kaikkein merkittävimmät sekä kulttuurillisesti että yhteiskunnallisesti. Niin surullista kuin se on, niistä valtava määrä ihmisiä imee tapansa ajatteluun. Valistajat yliarvioivat itsensä, jos luulevat koulutuksen käyvän muotiblogiajattelun ylitse.
    Jotta Hesari yhtään säilyttäisi asiassa uskottavuuttaan, sen ensi kerran valinnassa voittaja on joku muotinukkeblogi.

    Vuonna 2030, lopetetun Hesari nimen ostaa joku bloggari ja alkaa julkaista nimellä blogituotosta, "Joka on aina syvällisesti ja ajan hermoa viistäen tositapahtumien hermolla. Vaativaa kuluttajaa unohtamatta."

    Autoista minulle mieleeni tulee, kun yhdellä työkaverillani oli 80-luvulla vanha Toyota tonni, sellainen halpa ja hyvin pieni, kevyt lava-auto. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun kannoimme sen poikittain tai muuten hieman toiseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipas minulta vielä normaaliakin huonompaa ja tarkastamatonta kieltä, mutta ei surrata, kun ei olla suristimia.

      Poista
    2. Kemppinen on suvereeni, maineensa ansainnut. Arvostan suuresti. En kuitenkaan palvo enkä mielistele, enkä toisaalta oikeastaan laske itseäni kelvolliseksi kirjoittamaan hänen blogiinsa kommenttia Ei oikein ole ollut aihettakaan, hän harvoin sanoo mitään sellaista, johon haluan sanoa jotakin.

      Paitsi kun hän kirjoitti jutussaan, pari merkintää sitten, että aamutelevisiossa olleella bloggaajalla oli neljäsosa lukijoita siitä mitä hänellä on - tyttö mainitse 10 000 lukijaa viikossa. Se on kyllä sama määrä, mikä Kemppiselläkin mittarin mukaan. Kyseessä oli Lähiömutsin blogi.

      Muotibloggaajilla taitaa olla samaa luokkaa tai vielä enmmänkin. Suositun muotibloggarin blogilla näyttää olevan vakiintunut mainospalkki Iltalehden sivupalkissakin.

      Toyotat ovat ehkä kestävimpiä autojen joukossa. Minun 15-vuotiaassa Toyotassani ei ollut koskaan ainuttakaan vikaa, siihen vaihdettiin vain akku ja renkaat. Kerran vuodessa öljynvaihto. Siinä kaikki. Mikään ei mennyt rikki. Vieläkin se toimii kuin unelma. Tämä uusi Toyotani on turvallisuustestien kärjessä, vaikka on pienempi. Se on lisäksi tilastojen valossa tosi kestävä.

      Poista
    3. Yhdyn tuohon Rikun arvioon kansanvalistajablogien ja muotiblogien suhteesta ja yhteiskunnallisesta ja kulttuurillisesta merkityksestä. Noin se taitaa vaan olla.

      (Mahdollisia kirjoitusvirheitä ja kielipuolisuuksia en edes havainnut, kun sisältö oli kiinnostava.)

      Poista
    4. Minustakin tämä on fakta, ollut jo kauan.

      Muotiblogeilla on valtaa, rahaa, näkyvyyttä ja lukijoita eniten kaikista blogiryhmistä ja yksittäisistä blogeista. Muotiblogien piirissä on myös henkilöitä, jotka elättävät itsensä blogin mainostuloilla. Mm. Mungolife-blogi on saanut näkyvän mainospaikan Iltalehden nettisivun sivupalkissa. Muotibloggaajia on esiintynyt television dokumenttiohjelmissa. Myös tuunausblogit ovat huippusuosittuja, samaten lifestyle.

      Poista
    5. Ei pahalla, eikä moitteella, mutta hienoinen ristiriita jäi Kemppisestä blokin ja tv-esiintymisen väliin. Kovin kauaa en Kemppistä enkä myöskään Iinestäkään ole lukenut enkä nytkään mitenkään jatkuvasti lue.

      Kemppisen olemus oli jotenkin outo. Vaikea sanoa, kun en tunne.
      En tunne Iinestäkään kuin blokiensa perusteella. Iines on loistava blogiemäntä kommentoijiensa suhteen.

      Poista
  2. Toyota ei ole mikään "toi ota"-valinta, vaan normaalihintaisista ehdottomasti paras. Onnittelut hyvästä ostoksesta ja lujaa ajoa! - Tuon tosin sanoi sekin, joka minulle sata vuotta sitten myi ruostuneen ja muutenkin mielenkiintoisen Saab 96:n, ensimmäisen autoni.

    Hesarin omat blogit muuten lehti piilottaa tehokkaasti, huonojakin yleisesti ovat. Jeja-Pekka Ding Dong valitteli joskus, kun kirjoituksillaan ei ollut lukijoita. Niin se vain on, neuvostoliittolainenkaan tiedemies ei aikanaan kaikkea pystynyt selittämään. Uusi Suomi sitä vastoin on pelkkä blogirypäs. Mielenkiintoisinta ovat Herlinin kirjoitukset ja nekin ovat viime aikoina olleet aika surkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ding Dongia en tässä yhteydessä missään nimessä tarkoittanut halventavaksi nimitykseksi, vaan yritin suojella surkean kirjoittajan ja ajattelijan identiteettiä. Sanottakoon nyt suoraan: oikealta nimeltään hän on Joe Smith.

      Poista
    2. En ole edes huomannut, että Jeja-Pekka Roos pitää blogia. Hesari tosiaan piilottaa bloginsa. Uutta Suomea ei oikein jaksa enää, Helena Eronenkin on jäänyt. Aluksi hän oli virkistävä, erilainen, nyt on liikaa agendaa. Luotan enemmän anonyymeihin ja niihin, joiden kanta horjuu eri puolille.

      Luotan kyllä valintaani ja olen tyytyväinen siihen, että alitin budjetin muutamalla tuhannella eurolla.

      Auto on kuin ihminen. Siihen kiintyy, siihen liittyy paljon muistoja, monesti kivoja, koska autolla siirrytään paikasta toiseen, ja menot ovat yleensä mukavia. Onneksi vanhasta ei tarvitse erota.

      Poista
    3. Olen minä oikeasti iloinen uudesta autostasi ja siitä onnittelen, eikä tämä ole mitään nurinperin sanomista. Mieltä se piristää ja olet sen minun mielestäni ansainnut, pääset ottamaan hienoja kuviasi ja mökille myös, kirjoittamaan bloggauksiasi, joita aina odotan.

      Joskus kauan sitten, kun ostin Audi satasen, minua kaverit piruillessaan kutsuivat "Audi-Riemuseksi". Sitä ennen minulla oli Pökötti 104, sellainen pieni, melkein saippuakotelon kokoinen hyryrysy ja paska kuin vain ranskalainen osaa tehdä. Ooh-ooh-oppeelia minulla ei ole koskaan ollut, mutta Ford Sierra kyllä. Jonkun lumilinko rikkoi siitä sepeliä heitellessään takaikkunan, vuoden verran ajelin sillä jätesäkki takaikkunaa peittämässä.Jätesäkinkin vuoksi en sitä viitsinyt katsastaa, poliisi vähän pelotti, mutta olivat silloin onneksi ilmeisestikin Kyllikki Saaren murhaa tutkimassa, en ole tosin vielä tuloksista kuullut. Mistä tulikin mieleeni sakot, jotka kerran kesäyönä, auringon paistaessa sain yhdentoista aikaan illalla Röykän keskustassa (?!!!!). Ajoin stop-merkin ohi pysähtymättä, kun ketään ei ollut näkyvissä ja aurinko paistoi. Nurmijärven puskapoliisi iski välittömästi. Silloin veetutti ja se nuorempi puskaherra alkoi vielä veetuilemaan.

      Poista
    4. Minulla on ollut nämä kotterot: Fiat 850 (saa nauraa, tämä oli ensimmäinen autoni, jossa oli reikä pohjassa, vaihdekepin vieressä), sitten oli jokin ihme espanjalainen Fiat, jonka numeroa en muista, sitten Volsu Kupla, sitten Toyota Corolla iso versio, sitten ensimmäinen uusi Toyota Corolla FX hatchback, sitten taas uusi Toyota Corolla Wagon. Aivan alkuun haaveilin Saab 96:sta, mutta se oli minulle liian kallis. Rättisitikka oli myös toiveauto, mutta niitä ei liikkunut enää markkinoilla.

      Poista
    5. Jaa, automakuasioista ei kannata kiistellä, mutta minä olen aina luottanut saksalaisiin, näissä autoasioissa.

      Japskit tekevät ihan kelvollisia kulkuneuvoja, mutta niissä tuppaa olemaan jopa uutena paljon pientä ja jopa vähän suurempaakin vikaa vikaa vikaa - ja ranskalaisiin en luota lainkaan. Heidän autojensa ongelma on se etteivät ne oikein pitkällä juoksulla kestä näitä pohjoisen sääoloja. Ne on tehty romanttisempia sääoloja varten.

      Viimeinen autokamuni on Skoda. Entinen tsekkiauto, jossa on nykyisin saksalainen hyvä moottori (volkkari) ja muutenkin nämä uudet Skodat ovat hinta-laatu suhteeltaan tosi hyviä. Pieni kulutus ja hyvä moottori.

      On mulla nuojuudessani, kauan sitten, ollut sellainen vanha Skodakin. Sain sen puoli-ilmaiseksi käytettynä ja ajelin sillä yhden kesän ja syksyn, sitten se lopetti kulkemisena. Pääsi autojen taivaaseen. Kiva sillä oli reissuta kesällä.

      Oi voi, autoihin liittyy paljon muistoja.

      Muistatteko vielä Anglian? Siitä on tehty suomalaisia lauluja ja Helena Sinervo kirjoitti runojakin tästä nostalgisesta vinoikkunaisesta pikku autosta.

      Poista
    6. Tämmöinen löytyi Angliasta, on niitä muitakin. Onkohan muista autoista tehty lauluja?

      http://www.youtube.com/watch?v=Y-wrOx34fHU

      Poista
    7. Hilu, muistan hyvin Anglian. Semmoinen ajelee muuten edelleen Pikkukaupungin katuja ihan suvereenisti muiden joukossa.

      Siis, nyt on pakko ihmetellä käsitystäsi japanilaisista autoista, kun itsellä on päinvastainen kokemus Toyotasta. Pidin samaa autoa vuodesta 1998 tähän päivään asti, 16 vuotta. Se ei ole koskaan ollut korjattavana, mikään ei siinä ole mennyt koskaan rikki. Ruostetta ei ole pilkkuakaan. Vaihdettu yhden kerran akku ja renkaat, edelleen alla samat talvirenkaat, mutta nyt ne menevät vaihtoon uudella omistajalla. Joka vuosi vaihdettu öljyt, ajettu 120 000 km. Edelleen hyvän näköinen.

      Edellinenkin auto oli Toyota, pienempi ja sitäkin pidin useita vuosia käymättä kertaakaan korjaamolla. Tämä uusi Toyotani on lukemani mukaan oman luokkansa kestävin ja turvallisin, viisi tähteä Euro-alueen turvallisuustesteissä.

      Sen sijaan joillain ystävilläni on ollut vikoja Wolksvagen Golfissaan ja Volvossaan, melko uutena siis. Mielestäni Toyota on todettu yhdeksi parhaista ja kestävimmistä autoista, jopa täysin Mersun ja Audin rinnalla.

      Poista
  3. Tuo Kemppinen on aika ainutlaatuinen tyyppi, mutta keskustelevan kommentaattorin näkökulmasta myös yhdentekevä. Hänhän ei juuri vaivaudu keskustelemaan. Monesti hänen toiminnastaan tulee mieleen Pohjois-Satakuntalainen sanonta: "Nakkaa kuin koira paskan puostansa." Joskus hämmästelen ristiriitaa, joka vallitsee blogitekstin ja kommenttien välillä. Teksti saattaa käsitellä hienostuneesti kulturelleja aiheita, mutta ne viisi-kuusi vähä-älyistä kommentaattoria nakkelevat jotain joutavian lauseita, joiden paikka olisi blogiavaruuden roskakorissa.
    Jaa - kommentaattori taitaa olla väärä termi? Kommentoija on ehkä parempi. Kommentaattorihan on kaiketi yleensä asiantuntia, joka kutsutaan paikalle lausumaan viisauksia ilmassa olevista kysymyksistä. Kommentoija taas kommentoi ja menee sitten kotiinsa, kommentoi toisena päivänä lisää ja...
    Ei, ehdotan, että blogistilla on joko keskustelukumppaneita tai sitten heitä ei ole. Itse arvostan sitä, että blogisti on lukenut repliikkini ja vieläpä ottanut siihen kantaa. Blogistanissa on sellaisiakin kirjoittajia, jotka vastaavat jokaiseen kommenttiin.
    Mutta oikeastaan halusin kertoa, että vietin pitkän viikonlopun kaupungissa, jossa ei ainakaan minun kuulteni keskusteltu sen paremmin blogeista, Euroviisuista, partatytöstä, jääkiekkokisoista tai sos.dem puoleen puheenjohtajista. Arvasitte oikein, olin Pietarissa.
    Kaikki lähti siitä, kun ystäväni Olga Vasiljevna soitti ja kutsui minut seuraamaan voitonpäivän juhlintaa. Olga on niitä naisia, joille harvoin sanotaan ei ja niin pakkasin pienen matkareppuni ja kiirehdin Nevan kaupunkiin. Lähtö käy helposti, koska omistan vuosiviisumin.
    Voiton päivän kunniaksi koko kaupunki oli koristeltu isänmaallisin tunnuksin. Katujen yli oli vedetty banmderolleja ja lyhtypylväissä riippui - ei suinkaan suomalais-saksalaisia aggressoreita - vaan sini-puna-valkoisia kankaita. Kaikkialla myytiin voitonpäivän lippuja.
    Sitten mentiin Nevski Prospektille. "Kohta ne tulevat" huomautti Olga Vasiljevna ja ikäänkuin höristi korviaan. (jatkuu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon tähän väliin, että mielestäni havaintosi Kemppisen kommentoijista ovat hyvinkin oikeansuuntaisia. Tunnen aika usein myötähäpeää. Myös kommentoijien suorittama lipevä hännystely hävettää minua. Siis myötähävettää. Kemppinen on hyvä, muttei erehtymätön. Virheitä sattuu.

      Minäkin muuten vastasin pitkään jokaiseen kommenttiin täällä, kunnes ystävämme Mikis Musorgksi sanoi, ettei minun tarvitse vastata hänen jokaiseen kommenttiinsa. Lakkasin vastaamasta muidenkin kaikkiin kommentteihin, ja se oli ihan viisasta. Joskus kommentti on niin laittamaton, ettei siihen ole lisäämistä.

      Poista
  4. Jatkoa voitonpäivään:
    Kohta ei tarvinnut enää höristellä. Pitkin katua kiiti (vai kiisi?) hirvittävän äänekkäitä moottoripyöriä kolme- neljäkin rinnan. Ja pyöriä riitti, niitä tuli yhtenä köytenä satoja, ehkä viisisataa. Voi olla sata enemmän tai vähemmän. Muutamien pyörien kuskit tuulettivat kainaloitaan niin, että kämmen ei ollut vaakasuorassa vaan pysytsuorassa Lenin-sedän tapaan.
    Pyöräletka ajoi lujaa, ainakin sata kilometriä tunnissa. Poliisi oli pysäyttänyt kaiken poikittaisliikenteen, ettei sattuisi onnettomuuksia.
    Pyörien meteli oli korviahuumaava, se tuntuu rumpukalvoilla vieläkin. Aivan kuin tykistökeskitys olisi moukaroinut Pietarin keskustaa.
    Letkan päästyä puoliväliin en enää katsellut pyöriä vaan ihmisten ilmeitä. Muutamat hurrasivat ja vilkuttivat, toiset katsoivat ympärilleen kuin kysyen: mitä tämä oikein on? Turistit ottivat hulluna valokuvia ja olivat hekin hämmästyneen näköisiä.
    Vähitellen pauke ja pärinä kaikkosi hotelli Moskovan suuntaan ja väki tallusteli palatsiaukiolle, jossa oli luvassa musiikkia ja historiallisia kuvaelmia.Koska alkoi sataa menimme Olga Vasiljevnan asunnolle, jonne kokoontui illan mittaan pieni, valittu ystäväjoukko.
    Illan kuluessa ei puhuttu sanaakaan voitonpäivästä, motoristeista, euroviisuista, ukrainasta, Putinista. Mutta Dostojevskista riitti juttua, samoin kuin Tolstoista. En kerro keskustelujen sisällöstä, se olisi yhtä mahdotonta kuin tavoittaa Volgan laineiden liplatuksesta jotain ajankohtaista asiaa. Venäläinen ei "keskustele", hän "puhelee".
    Palasin tänään kotimaahan ja heti iskeytyi silmiin iltapäivälehden otsikko, jossa kerrottiin Venäjän suuttuneen partaisen Jeesuksen voitosta euroviisuista. Epäilen. Joku kouho siellä, kuten meilläkin varmaan otti nokkiinsa, mutta suurta kansaa koko asia ei voisi vähemmän kiinnostaa.
    Ja siunatuksi lopuksi onnitelen Iinestä onnistuneesta autovalinnasta. Japanissa tehty japanilainen ei hajoa ajamalla, kyllä sihen tarvitaan ulkopuolisia tekijöitä. Toivon, että uudenkin autosi ratissa keräät muistoja, joita on mukana sitten vanhana palautella mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä syy uskoa, että auton valinta oli hyvä ja järkevä ja vähän hullukin, kun panostin kauneuteen ja myös siis estetiikkaan. Ja, etupenkki olisi vapaa... Tällä maininnalla ennen miehet koettivat kirjeenvaihtoilmoituksella houkutella naisia vastaamaan heille. Ja naiset varmaan tarttuivat kynään innokkaasti: mies, jolla on oma auto, on täysosuma.

      Voitonpäivän kuvaus on herkullinen kuin venäläinen novelli, Kolehmainen! Tykkäsin tuostakin: venäläinen ei keskustele kirjallisuudesta, hän puhelee. Kunpa se olisi totta täälläkin! Tavallista puhetta siitä, miten kirjan henkilöt ovat kuin ystäviä, eläviä ihmisiä, joiden tekemisiä ja ajatuksia ruoditaan kuin naapurin tekosia..

      Poista
  5. Vai lähti Kolehmainen voitonpäivää juhlimaan, siinä kun täällä kotomaassa juhlittiin riehakkaan hurmioituneesti Eurooppaa. Kuten Iines sanoi, novelli tuo oli, siitä tavoitti tunnelman tällainen Pietarissa koskaan käymätönkin.


    Jonkun lehden otsikossa kerrottiin Venäjän raivostuneen, tekstissä sitten lainailtiin Vlaldimir Zirinovskia ja muita paikallisia kylähulluja. Minulla ei ole parrrakkaaseen laulajaan oikein muuta mielipidettä, kuin että ulkonäöltään oli sellainen anorektisen näköinen Zorbas tai Demis Roussos. Erkkihän se oli, ei mikään nainen, kuten lehdet virheellisesti väittivät.

    Tosiperussuomalaisena ja tosivihreänä en autoa omista, mutta hauska muistuma minulla on 1970-luvun alusta. Silloin maahan oli alkanut tulla myöhemmin laadukkaiksi muuttuneita Honda-merkkisiä henkilöautoja. Muistan kun niitä kauheita kippoja lapsina nauroimme, Honda oli autoista kaikkein huonoin, Mossekaan ei sille pärjännyt. Myöhemmin olen ajanut mm. Honda crx:ää, joka hienoisesta leluisuudestaan huolimatta kiihtyi niin, että tukka meinasi irrota.

    Toyotia olen paljon ajanut, kyllä se kaiken huomioon ottaen on normaalihintaisista autoista paras. Volkkarit ovat ajettavuudeltaan olleet iät ja ajat parhaita, mutta muutenhan ne ovat sellainen saksalaisten hävityn sodan kosto muulle Euroopalle. Opeleista en sano mitään, O-peli mikä O-peli. Mutta hienoin ajokokemus minulla on ollut 50-luvun lopun Cadillacista, sellaista toisinaan broidilta lainasin. Se oli pelkkää juhlaa, vaikka keula täytyi työntää kokonaan kaistalle, ennen kuin risteyksessä näki vasemmalle tai oikealle. Broidi vähän hermostui, kun takapenkkiläinen oli tupakkallaan polttanut reiän istuimen nahkaan. Ja Chevrolet Starcraft, pakettiauto, sillä tuli tuhansia kilometrejä paahdettua, Pietarsaaressa, Turuus ja vaikka missä kävin.

    VastaaPoista
  6. Venäjähän kai antoi Itävallan laululle kuitenkin pisteitä, peräti viisi. Jostain luin että maakuntaraadit antoivat seitsemän, mutta joku keskusraati pudotti sen viiteen. Zirinovskia tuskin kukaan Venäjälläkään enää uskoo, paitsi Bäckman.

    Minulle soitti eilen markkinatutkija, joka kyseli mm. mitä puoluetta olen äänestänyt edellisissä vaaleissa ja mitä tulen nyt Eurovaaleissa äänestämään. Seuraava kysymys oli: ketä ehdokasta aiotte äänestää.

    Kysyttiin mm. ikä, postinumero, tulot ym. yleistä tietoutta. Mielestäni nainen sanoi, että oli jostakin Taloustutkimuksesta. Vielä en tiedä, ketä äänestän, eikä puoluekaan ole tähtiin kirjoitettu.

    Kyllä tämä uusi autoni on ihmeen kaunis, muuten, asiasta toiseen! Katsoin sen kuvaa tarkemmin, ja huomasin, että siinä on semmoiset tähtivalot, led-tuikut rivissä ainakin takalyhdyssä. Uusi auto on ihmiselle aika iso asia, eikä siinä ole materialismia. Auto on käyttöväline, joka on välttämätön meikäläiselle. Nykyään suuri osa ajostani on kuvausmatkoja pitkin kyläteitä aika pitkällekin.

    VastaaPoista
  7. Sattuipa somasti. Kun nyt Kemppinen ja autot tulivat samaan Iineksen juttuun, kävin googlaamassa ensimmäistä autoani, piikkinokka-Mossea ja mitä löysinkään, tämän: http://kemppinen.blogspot.fi/2009/11/auton-osto.html
    Tässä postauksessa oli paljon mukavia kommentteja ja tri Kemppinen innostui itsekin osallistumaan keskusteluun. Keskustelijoiden joukossa oli tutunomaista tekstiä esim erään Tapsa P:n kynästä. Ja olihan siellä Mikkokin, ja...
    Näköjään maine ei vielä vuonna 2009 ollut noussut tohtorimme päähän. Hän kirjoitti vielä silloin ymmärrettävästi ymmärrettävistä asioista, kuten nyt vaikka autoista. Ja kommentteja riitti; tuohonkin postaukseen yli puoli sataa. Käykääpä vaikka Mikis ja Tapsa lukemassa. Hymähtelette taatusti. Eikä tee Iineksellekään pahaa perehtyä autoilun historiaan. Mukavaa on myös seurata sivusta, kuinka sedät reuhottavat.
    Kun nyt Venäjä tuli täällä puheeksi niin ensimmäinen oma autoni oli saksalais-venäläisen yhteistyön tulos, juuri tuo pikku-Mosse. Mainos lupasi sen kulkevan yhdeksääkymppiä, mutta oman autoni huippu lepäsi 65:n tienoilla. Jos alamäessä yritti lujempaa, alkoivat pellit lepattaa. Hevosvoimia siinä oli 23, mutta usein tuntui, etteivät kaikki olleet yhtä aikaa käytössä. Bensaa kuitenkin sai kaataa tankkiin ämpärikaupalla, sillä kulutus oli jossain yli kymmenen litran tienoilla. Wikistä luin, että autoa tehtiin vuosina 1947-1956 yhteensä lähes 250 000 kappaletta.
    Riku yrittekli tuossa mollata Hondaa, mutta itse nostan sen tekijöille hattua. Ajoin aikani Honda Cvicillä, joka osaltaan auttoi minua hankkimaan 12 (sanoo kaksitoista) ylinopeussakkoa. Kymmenen sakkoa tuli Itärajan takana ja yksi Ruotsissa. Venäjällä sakko oli 2-3 euroa, ruotsalaiset vaativat tuhatta kruunua, mutta minäpä en sitä koskaan maksanut. Suomen poliisi sen sijaan onnistui viemään yli tuhat euroa.
    Honda Civic oli verraton ajettava niin maanteillä kuin kaupungeissakin. Moskovan liikenteessä suorastaan hirnahtelin ilosta ja metsästyksen tunteesta syöksähdellessäni kaistalta toiselle.
    "Etupenkki on vapaa", kirjoitti Iines. Vin, vink.vink, sanoo auton vinkkari. Omassa nuoruudessani pirskoteltiin hiukan bensaa vaatteisiin tansseissa ja flaksia riitti. Tosin kerran kävi niin, että kun talutin kauppaneuvoksen tytärtä Mosselle hän kääntyi ympäri ja sanoi, ettei kehtaa tulla kotiin "Ryssän romulla". Kun niissä kuulemma haiseekin.
    Jätin hänet sitten siihen ja ajelin vihellellen tieheni nuuhkien Mossen ominaishajua, joka syntyi penkkien toppaukseen käytetystä meriheinästä. Eikä se kottarainen itse asiassa ollut niin kummosen näkönenkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin minäkin tuon Kemppisen autojutun. Oikein mukava ja nostalginen noine automerkkeineen, joista kerättiin Pauligin kahvipurkissa (?) olleita kuvia. Yleensä pojat kai keräsivät, ja itse muistan keränneeni lapsena karamellipapereita tyttöjen kanssa. Kun ei saanut karkkeja, pelkkä paperi toi karkin maun suuhun.

      Nuo loruthan ovat tuttuja, monelle nykyajan nuorellekin. Mercedes Benz, perseellens lens, on minun tyttäreni lapsuusloruja. Vanhemmista autoista Kemppinen ei ehkä maininnut Wartburgia. Naapurin isällä oli semmoinen, ja hän kyyditsi joskus sillä meitä.

      Vanhemmalla serkullani oli pitkään Plymouth, ja sillä hän kuskasi tyttöjä lavatansseista kotiin. Lapsuusystäväni isällä mökkiseudulla oli mahtavan komeaPontiac, paikkakunnan komein auto.

      Poista
    2. Niin ja tunnistin minäkin sieltä Mikiksen ja Tapsan ja monta muutakin Kemppisen uskollista lukijaa.

      Poista
  8. Katselin sitten minäkin Kemppisen haastattelun aamutelkussa eilen. Siunattu Yle areena!
    Pätkän esittelyssä luki, että haastattelu on katsottu 389 kertaa. Se on yllättävän vähän.
    Huomaan, että Iines on käsitellyt haastattelun kohteliaasti, jopa silkkihansikkain. Kemppisen ei kerta kaikkiaan pitäisi mennä suoraan lähetykseen. Hän jännittää, eikä pysty lausumaan mitään erikoisen fiksua.
    Iso K. kertoi työtavastaan: yksi blogi saattaa olla tekeillä 8 tuntia, päiviä tai jopa viikkoja ja kuukausia. Tuo aamupätkä olisi pitänyt tehdä samalla tavalla: nauhoittaa tunti tai kaksi materiaalia sisään ja valita sekä tiivistää anti kymmeneen minuuttiin. Ollessani paljon nuorempi tein radioon "Tänään iltapäivällä"-ohjelmaan kymmenittäin 20 minuutin pätkiä, jotka oli leikattu ja liimattu jopa viiden tunnin materiaalista. Siksipä niistä tuli varsin kuunneltavia.
    Jos en olisi etukäteen tiennyt, että nyt puhuu Iso K. jonka tuotoksia olen lukenut useiden vuosien ajan, olisisin hämmästellyt hiukan sekavia puhuvaa ukkelia, joka katsojan huomiota saadakseen jopa kerran kirosi. En varmaan olisi jaksanut istua kymmentä minuuttia häntä katselemassa, ellei maine olisi kulkenut edellä.
    Huh, huh, mikä perttymys! Olen itse ollut aamutelkussa varmaan kolme kertaa ja olin takuulla vakuuttavampi tai ainakin viihdyttävämpi kuin Iso K. Tietenkin minua helpotti se, ettei suuri maine ollut painolastina niskassa. On helppo puhua, kun ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta. Jos puolen tunnin kuluttua ohjelmasta katsojilta olisi kysytti, mitä Kolehmainen aamulla sanoi, väki olisi tehnyt vastakysymyksen: mikä ihmeen Kolehmainen? Vanha sanonta "viidentoista minuutin julkisuudesta" pätee hyvin.
    Mutta huomaan kirjoittavani nykyään liian pitkiä kommentteja. Joskus ne pitää katkaista kahteen osaan. Sellainen peli ei vetele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Kolehmainen, en ollut suora Kemppis-arviossani. Minusta koko haastattelu oli sekava ja epämääräinen, ja sieltä erottui parhaiten juuri tuo sanoma, että bloggaaminen on oikeasti vaativaa työtä, hyvän tekstin vuoksi on nähtävä vaivaa ja vaadittava itseltään. Olen samaa mieltä.

      Kovin tuntuu tutulta tuo Tänään iltapäivällä -radio-ohjelma. Montakohan suomalaista kanavaa tuohon aikaa radiossa oli?

      Oletpas kyllä salaperäinen ja merkittävä henkilö Kolehmainen. Suuri arvoitus meikäläiselle. Vaan sehän tässä mukavaa onkin, ettei täällä olla lihallisina persooninan oikeilla nimillä. Saa toki olla, jos tahtoo.

      Poista
  9. Hondan huonouden halusin mainita, kun siitä myöhemmin kehittyi nimenomaan laadukas peli, jonka synnyttämät mielikuvat ovat aivan erilaisia. Moskvitshin (Moskovitsi) piikkinokka oli todellakin saksalais-venäläisen yhteistyön tulos: "tehtaat vietiin Uralille, tehtiin auto Stalinille". Mossesta minulle on kuitenkin parhaiten mieleen jäänyt myöhempi malli, joka näkyy olevan 407. Sellainen oli naapurin ikäneidon sulhasella, Raimolla. Kerran se hurautti pihaan ja konttasi siitä ulos, kun oli niin kännissä, ettei tolpillaan pysynyt. Myöhempää, uutta Mossen mallia muistan kerran pikkupoikana ollesna ihailleeni, nopeusmittarin numeroista näki, kuinka lujaa autolla pääsee.

    Faijalla oli kuplavolkkareita, nyrkillä tapettavan kokoinen pikkuveljeni matkusti sen erikoisessa takaikkunan syvennyksessä. Pahnapuhallin, lasten leikkimoottori niissä oli, vahingossa olivat vielä laittaneet sen väärään päähän autoa.

    Saab oli oikein hävittäjälentäjän unelma. Ulos ei pienistä ikkunoista nähnyt lainkaan, ajaminen täytyi perustaa mittariajoon ja vaistoon. Jostain syystä aina voittivat Tekniikan maailman autotestit, etenkin talviajossa voitti kuulemma muut traktorit. Saab 96 oli tosiaan ensimmäinen autoni, sitä ostaessani en kuitenkaan sanonut kuuluisia sanoja: "Baas yks Saab!", vaan rahapulan vuoksi: "onks teillä jotain oikein vanhaa ja huonoa, joka ei enää kelpaa muille?"

    Mikiksen kommentti Kemppisellä on koko kirjoituksen kruunu. Erilaiset autolorut olivat hauskoja. "Mercedes Benz, perseelleen lens", kävi myöhemmin jopa toteen, kun alkoivat naurettavia pikkuautojaan valmistaa ja sellainen autolehden testissä kaatui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, täällähän on tuo Mercedes-hoku, jonka kirjoitin juuri kommenttiini yllä - luen näitä järjestyksessä ylhäältä alas.

      Muistan kun ajoin ensimmäistä Toyotaani, niin muuan oppilas kirjoitti johonkin tekstiinsä, että opettaja ajeli japanilaisella riisipussilla. Silloin japanilaisille naureskeltiin.

      Poista
    2. Ah, Saab 96. Silkkaa nostalgiaa ja hauskoja muistoja. Luja pelti, lujempi kuin näissä nykykaaroissa. Jos Saabin kanssa oisi törmännyt toiseen autoilijaan, niin ei mitään hätää.

      Vanhojen autojen pellit pelastivat myös - ja niin, Kari Hotakainen ei olisi elävien kirjoissa ellei olisi ajellut vanhalla Volvolla kohtalokkaaseen risteykseen.

      Monta turhaa kuolemaa ja vammautumista yhä tapahtuu autokolareissa....

      Poista
    3. Saab 96 oli unelmien auto, vaikka siinä oli muistaakseni jokin erilainen seikka ajossa. Olikohan se jokin erikoinen kytkinjuttu?

      Uusi valintani on muuten viiden tähden turvalliseksi luokiteltu testeissä. Käsittääkseni se on turvallinen myös jalankulkijalle, ei vain matkustajille.

      Poista
    4. Rattivaihde, ainakin. Kyllä siihenkin tottui kun riittävän monta kertaa ajeli.

      Kuten tuolla jäljempänä jo todetaan: auto on tunneasia ja tunnevalinta, vaikka onkin olevinaan järkiostos. Hyvä autokauppiaskin sen tietää.

      Poista
    5. Se se varmaan oli, rattivaihde. Erilainen kuin muissa autoissa. Jotenkin vaan muistan, että se erilaisuus olisi liittynyt jalkavempaimiin. Todennäköisesti olet oikeassa.

      Poista
  10. Nykyisin ei autoloruja juuri taideta enää käyttää tai keksiä. Sen sijaan ihmisiä jaotellaan automerkin mukaan. "Kaikki" tietävät, että Audi-mies halveksii naisia, on oikea sovinistisika. Mersumies taa yrittää - raukka! - näyttää varakkaammalta kuin onkaan. Bemarimiehet roikkuvat alati toisten takaåpuskureissa vaanimassa ohiajon mahdollisuutta. Pääkaupungin piireissä kaikkein suurimman halveksunnan kuulemma kohtaa "Nissan-mies." Se on juuri tuollainen peräkammarin poika, maalainen isolla ämmällä, räikkö-räähkä, jonka ei pitäisi koskaan astua likaisella kumiteräsaappaallaan Mannerheimintien rotvallille. Niin, ja Sitikka-kuskit on tietysti homoja. Kun ne autot on jotenkin niin naisellisia. Vanhat Toyotat ovat Amis-autoja, joiden kuljettajien viikset kasvavat harmittavan hitaasti.
    Nämä tulivat mieleen etsimättä. Liekö samanlaisia havaintoja muilla?

    VastaaPoista
  11. Kaupunkimaastureita ainakin ajavat naimakaupan myötä hienostuneet töölöläisrouvat, joiden on pakko ajaa mukuloiden yli. Nimittäin mukulakivien. Muuten kuin nelivedolla ei välttämättä pääse.

    VastaaPoista
  12. Vanhat Toyotat ovat varmaan edelleen jonkin verran amisautoja, karvanoppacorolloja, mutta nykyään tämä trendi taitaa olla jäämässä muitten trendien alle.

    Pikkukaupungissa ainakin halutuin auto nuorilla on oma uusi mopoauto, jolla ajetaan niin paljon kuin moottorista irti lähtee basso jytkyen. Keskiasteen oppilaitoksen pihalla niitä on vähemmän - köyhemmillä on reilut mopot, kun taas lukion piha on täynnä mopoautoja. Lisäksi havaittacvissa on, että täällä nuorilla on aika isoja vanhoja maastureita ja jeeppejä. Osa pojista ajelee lisäöksi traktorilla kaupunkiajoa.

    VastaaPoista
  13. Muuan työtoverini, oikein mukava naisihminen kertoi usein rättisitikastaan, jolla hän opiskeluaikanaan oli ajellut. Kertoi niin usein ja haltioituneena, että hommasimme hänelle päiväksi lainaan aidon rättärin. Lähdimme yhdessä liikkeelle, tämä rouva ja minä. Tai yritettiin lähteä, sillä rouva ei enää muistanut, kuinka sitä konstikasta vaihdekeppiä käytetään. No, minä autoin vähän ja sitten mentiin. Kymmenen kilometrin jälkeen palattiin takaisin ja rouva ihmetteli, kuinka tällaista rotteloa on voinut rakastaa niin monta vuotta. Rättärin ohjaus on aika raskas ja se kiihtyvyys...
    Mutta aika kultaa muistot. Olen itsekin kokeillut ajaa muutamia museorekisterissä olevia kärryjä, enkä kyllä yhtään kaipaa niitä takaisin. Voihan niitä ajaa harrastajien kokoontumisajoissa, mutta että joka päivä - ei kiitos!
    Itse opettelin ajamaan 13-vuotiaana ja ajokki oli GAZ-kuormuri, jolla vietiin soraa tietyömaalle. Työmaa-alueella sai ajaa vaikka viisivuotias, jos vain ylti näkemään ulos ikkunasta. Oli se kauhea ajettava se GAZ. Mutta miehekästä, niin miehekästä oli istua siellä ylhäällä ja jyristellä eteenpäin.
    Olen monesti ihmetellyt, kuinka olen vielä elossa nuoruuden autoseikkailujen jälkeen. Eihän silloin ollut turvavöitä, ei kattonopeuksia ja tiet olivat yhtä kiharaista soraränniä. Ja kuitenkin ajettiin aina nasta laudassa. Niihin aikoihin liikenteessä kuoli lähes 1500 ihmistä vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rättisitikka edustaa tietynlaista rentoa ja kiireilemätöntä elämänasennetta. Siksi se nimenomaan miellyttää. Toisiin hetkiin on sitten vaikka avourheiluauto, jolla myös on kiva huristella tuhatta ja sataa, kunhan unohtaa pitkän kaulahuivin kotiin.

      Miksi pitäisi kulkea naama kurtussa ja miettiä vain päästöjä? Jos tälle tielle menee, ei kurttunaaman sovi minusta polttaa edes pesässään tulta, koska se jos mikä, päästää suoraan taivaalle valtavat määrät pienhiukkasia, jotka ovat vaaraksi ympäristön terveydelle.

      Poista
  14. Kaikki turvallisuusparannukset herättivät aikanaan suurta vastustusta. Noepusrajoituksia oli täysin mahdotonta ymmärtää, turvavöiden pakollisuus suorastaan sikamaista holhoamista.

    Sen on täytynyt olla vuonna 1970, jolloin olin 8-vuotias. Katsoimme Orivedellä asuessamme telkkarista Kapteeni Klossia, oli kesäilta ja ukkosti hieman. Yhtäkkiä äitini kirkaisi kovaa katsottuaan ikkunasta ulos. Hän oli nähnyt kädet ja jalat levällään ilmassa lentävän ihmisen. Törmasikö toiseen autoon tai ajoi vain tieltä ulos, sitä en enää muista. Seuraavana päivänä tutkimme auton romun sisällyksiä, tyhjiä kaljapulloja siellä ainakin oli. Sillä ilmassa lentäneellä oli kaiketi jalka katkennut, ei sentään kuollut.

    Sitten oli tämä Sammy Babitzinin Saarijärven kolari, jossa Alfa Romeolla taisi nopeutta olla vähän paljoa enemmän. Totuutta en tiedä, mutta silloin kerrottiin, että vaatteetkin olivat uhreilta päältä kuoriutuneet.

    Paljon myöhemmin se oli, kun meillä oli selvä kuski, mutta muut autossa olijat olimme kännissä kuin apaashit reservaatissa. Kuskilla oli vähän huono itsetunto ja kun me koko ajan kiusasimme: "eikö tällä romulla pääse lujempaa?", taisi ajaa melkein nappi laudassa huonoa ja liukasta tietä. Yhä ihmettelimme auton hidasta kulkua: "onkohan siinä jotain vikaa?" - Mutta siitäkin selvittiin, pysyi tiellä, vaikka en vieläkään tiedä, osasiko kuski autoa kunnolla ajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nopeusrajoitusten kannattaja. Ajelen asenteella, että rajoituksista pitäisi kiittää tiehallintoa, joka viitsii pykätä merkkejä tien reunaan ihmisten turvallisuudeksi. Katson myös, että rajoitukset koskevat kaikkia.

      Eli jos perääni ajaa kiihkeä nuori uros sen karvanoppacorollansa kanssa ja tuuppii perälautaani, niin minäpäs en lisääkään nopeutta, vaan hidastan jetsulleen sallituun. Tämä konsti saa ihmeesti aikaan rakoa kiihkoilijan ja minun perälautani väliin.

      Poista
  15. Ai niin, kun piti kertoa ystävistäni veljeksistä, jotka jo todella nuorina kosseina ajoivat isänsä firman keikkoja Helsinkiin. Myöhemmin veljekset kävivät autokoulun tunneilla omilla autoillaan. Ennen se meininki oli vähän toisenlaista.

    Kyllä minua näiden traktorilla kylillä käyvien ja muiden mopoautoilijoiden puolesta hävettää. Mamikset. Kehtaavatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt. Näillä traktorikundeilla on usein söpöjä tyttöjä kyydissään. Sitä paitsi ne ajavat taajama-alueella riittävän lujaa eli niin paljon kuin masiinasta irti lähtee.

      Poista
  16. Karvanoppa-corollan ovat korvanneet vanhahkot 300-sarjan bemarit.
    Se on tämän päivän amisauto.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lie totta, ja itsekin viittasin ylempänä siihen, että jotain on tullut karvanoppacorollojen tilalle. En vain heti hoksannut, mitä, mutta nyt kun sanot, niin totisesti, vanhoja bemareitahan raitilla näkyy jumalaton jytke sisällään.

      Vaan täällä maaseutukaupungissa tosiaan mopoauto on varmaan kyllä kätevä, ja niitä on tytöilläkin. Koulumatka voi olla kymmenenkin kilometriä pimeää susitietä.

      Poista
  17. Nuo mopoauton onnelliset omistajat:
    Kaljakopat, karvanopat, karvat omat
    Näin näytetään böönalle: Finnit kun lähtee baanalle
    JYMPSIS, JÖMPSIS, JYMPS, JÖMPS
    JÖMPSIS JYMPSIS, JÖMPS, JYMPS
    BUMTSI, BUM, BUMTSI BUM
    RÄISKIS, MÄISKIS, RÄTS
    - Ja kun maailma aamulla herää,Faija muovia ojasta kerää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivaltava runo, voin todistaa.

      Täällä Pikkukaupungissa oli yleisönosastokirjoittajarouva, joka kirjoitti pienessä paikallislehdessä mopoautosta, josta kuuluu niin hirveä meteli, että se häiritsee häntä talon sisällä. Voin vannoa, että kirjoitus ei ollut minun, vaikka rouva on samalta kadulta, jossa asun. En kirjoittaisi konsanaan tämmöisestä lehteen, koska tiedän, etteivät mopoautoikäiset lue lehtiä.

      Mutta siis tunnistan sen auton minkäkin ollessani sisällä, niin kova jympsis jömpsis autosta kuuluu. Hassua on, että jytke peittää moottorin äänen.

      Ja toinen asia: mopoautojen vakuutusmaksut saavat ollakin kovat, koska niiden kuskit ajavat harvinaisen usein ajokkinsa puuhun tai ojaan.

      Poista
    2. Me vanhat ajamme keskellä tietä, meiltä ei saa kukaan tietä.
      Kuuttakymppiä, vauhdin hurmaa, kovempaa on selvää surmaa.
      Pää ei enää yhtään käänny, - Olikos tossa risteys?
      Ei tässä moiseen väänny: Kerro gepsi vastaus.

      Poista
    3. Taksi kaupungissa paahtaa sataa,
      vasta maantiellä kaikkensa lataa.
      Mummot, vaarit lentää kumoon
      ammattikuski kun mä todellakin oon.
      Pysykää muut te tieltä poissa,
      tässä ollaan ansiossa.

      Poista
    4. Nähnyt meikäläisen ajamassa?

      Viittaan ylempään runoseen.

      Poista
    5. Enakkoluulojani tähän keräsin, tosin ehdottoman absoluuttisia totuuksia.

      Tyttökuski mopoautoa ajaa niin kuin rekkaa
      Kaistat ei sille millään riitä
      Parkkitilan polkupyörien välistä kun kekkaa
      Nauru on kaukana siitä.


      Tämä oli jo niin huono, että jääkööt minulta viimeiseksi korkeakirjalliseksi runoseksi tällä erää.

      Poista
  18. Mukava lueskella varmoja näkemyksiänne eri automerkkien eroista... etenkin kun (kuten tuolla Kemppilän vanhalla puolella tunnustakin) olen miettinyt näitä asioita työkseni pari vuosikymmentä.

    Volkkarin mainontaa tein 9 vuotta ja Toyotan 7 vuotta, lisäksi muutamia muitakin, kuten sitä VW-konserniin kuuluvaa Audia. Volvon mainontaa en ole tehnyt, mutta itse Volvoja kylläkin. Scania-kuorma-autoissa taas sekä että eli autoja Södertäljessä ja myöhemmin mainontaa Suomessa.

    Jonkinlaista asiantuntemusta siis lienee löytyy ja seköhän se on, joka tässä kynää kangistaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näissä asiantuntemuksilla pitkälle pötkitä, autoilu on silkkaa tunnetta!

      Poista
    2. Minäkin sanon tähän, että silmissäni siintää kaunis näky: uuden valkean kaunottareni perävalot, tähtivalot! Lisää unelmia automainontaan! Naiset valitsevat autonsa monesti esteettisistä syistä.

      Sitä paitsi, auto herättää henkiin ihmisesssä asuvan ison egon, jopa pedon. Se tulee näkyviin, kun joku saatanan kanttura alkaa madella edessäsi.

      Poista
    3. Totta. Tuohon tulokseen tulin itsekin jo hyvin varhain urani alussa - ja sitä sanomaa yritin takoa automyyjien päähän: "Muistakaa, että etenkin järkivalinnat tehdään aina tunteella!"

      Poista
  19. Automainonta on näin kuluttajan muistin mukaan muuttunut melkoisesti. Minusta silmiinpistävin piirre on se, että ylellisiä unelmia on karsittu ja pääpointit ovat auton tehoissa ja järkevyydessä. Hinta on tullut enemmän näkyviin, kun joskus sitä ei mielestäni juuri kerrottu.

    Jonkin verran televisiomainonnassa esiintyy kyllä se seikka, että autoilla saa naisia ja autolla voi herättää kateutta muissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autojen mielikuvamainonta on nykyään aina adaptoitua eli tv-filmit tehdään valmistajamaassa. Minun katsannossani brändifilmit eivät ole kehittyneet yhtään 30 vuodessa, vaan ovat entistäkin kliinisempiä ja muovisempia. Eli surkeita.

      Eikö sellainenkin story, missä uusi auto ajaa kadulla ja ihmiset pysähtyvät hidastettuna sitä ihmettelemään, ole jo noin sata kertaa nähty klisee?

      Syynä on raha. Suomalaisilla automaahantuojilla ei ole varaa tehdä omia brändikampanjoita. Ennen oli.

      Poista
    2. Viittaan juuri tähän mainokseen, tai näitä lie useampia vähän eri virityksin. Ihmiset pysähtyvät muka lumoutuneina ihanasta autosta. Tai nainen katsoo viettelevästi miestä, joka istuu ihmeellisen sporttisen auton ratissa.

      Uskon, että kokonaan kotimaiset mainokset olisivat parempia ja painavampia.

      Poista
  20. Kemppisen tv-esiintymisestä sanoinkin jo tuolla edellisessä iineessä, että äijä yritti näytellä liian älykästä ja erikoista. Mielestäni hän jännitti ottamaansa roolia, eikä esiintymistä.

    Haastattelija teki varmaan hyviä kysymyksiä, mutta Kemppisen vastauksesta hän ei saanut enää kiinni, vaan ällisteli hetken ja siirtyi eteenpäin.

    Kuitenkin me vanhakemppisläiset tiedämme, että K on selväjärkinen mies, joka joskus kumartaa kuviakin - ei siis sellainen nuori kapinallinen, jollaisena yritti esiintyä.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jännitys kulminoitui mielestäni etukäteen harkittuun spontaaniin lasin heitttoon seinään: perkele heitänpä tuonkin seinään, vai miten se repliikki meni? Teko oli irrallinen eikä istunut kuvaan. Olisin halunnut, että mies olisi istunut rauhallisesti ja antanut puheen virrata kauniisti. Kyllä hän siihen pystyy.

      Poista
    2. Onnittelu uudesta kulkuneuvon hankinnasta. Valkoinen on kaunis ja puhdas "väri", sellaisen minäkin kenties valitsisin jos olisi tullut käytyä autokoulu. Ja olisi ollut varaa ostaa oma auto. Minä tarvitsen aina auton ja kuljettajan, jos mieli liikkua siellä minne ei joukkoliikenteellä pääse.
      Vielä on ollut auton penkki takapuolen alla ja kuljettaja, mutta eihän sitä tiedä milloin jää vaki kyyditsijää paitsi. :)
      Olen kuullut että valkoinen väri ei varsinkaan talvisaikaan ole
      niitä turvallisimpia värejä liikenteessä.
      No, en minäkään kyllä auton väriä turvallisuussyihin vedoten valitsisi.

      Poista
  21. Kiitos, Leonoora! Valkoinen sen nyt oli oltava, asia oli ehdoton. Luotan siihen, että auto havaitaan parhaiten, kun siinä palaa ajovalot. Toisaalta toki jokin punainen erottuu helpommin. Ajokortti oli muuten ensi hankinta töihin mentyäni, valmistumisen jälkeen. Ei meillä ollut kotona rahaa kahden lapsen ajokouluun.

    Kun ostan auton, tingin tietenkin jostain muusta. Semmoista elämä on.

    En taida olla etupenkki-ihmisiä, vaan tahdon omat ohjaimet käteeni! Minun on jopa hankalaa kuvitella, että kulkisin koko ajan jonkun muun matkassa. Tykkään silti ihmisistä enkä suinkaan ole erakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopoauto olisi hyvä kesän kauppareissuille n. 10 km päähän
      kauppaan, mutta nekin maksaa kokoonsa ja "turvallisuuteensa" nähden paljon.
      Tietysti sähköauto olisi mielestäni paras vaihtoehto, mutta sen lataaminen ei onnistu vielä kovinkaan monessa paikassa.
      Toivottavasti sähköautojen hinnat tulevat roimasti alas yleistyessään ja latauspisteitä rakennetaan vähintäänkin jokaiselle huoltoasemalle ja harvaanasutuille alueelle tienvarsille.

      Poista
    2. Jokaisella matkustusvälineellä on ympäristöä tuhoava vaikutuksensa, ja esimerkiksi laivat ovat melkoisia Itämeren saastuttajia - niitähän suositellaan lentokoneitten vaihtoehdoksi. Saasteettomin tapa siirtyä paikasta toiseen ovat omat jalat, riippuliidin tai polkupyörä. Vaan ei se maailma pyöri yksin noilla, tietenkään.

      Sähköautokin tarvitsee sähköä, ja mistäs sitä saadaan, paha vieköön? Ydinvoimasta, luontoa raiskaavista tuulivoimaloista, hiilestä, turpeesta, kaikki nuo tulevat lopulta luonnosta, paitsi ydinvoima.

      Poista
    3. Oikeassa olet, energiaa tarvitaan tavalla tai toisella tuotettuna.
      Pelkällä ajatuksen voimalla ei mikään toimi, vaikka kuinka toivoisi sen olevan valikoimissa eräänä vaihtoehtona. No, energiaa aivotkin tarvitsevat. :)

      Poista
    4. Iines hei! Eikös se ydinvoimakin ole luonnontuote? Uraani, jonka voimalla ydinvoimala sähköä jauhaa, on louhittu maaperästä.
      Tuulivoimaloita kannattaa jokaisen veronmaksajan vastustaa viimeiseen puhallukseen asti. Niitähän ei voida rakentaa ilman valtion=veronmaksajien tukea ja kun sen voimalan lavat kerran lakkaavat pyörimästä, on maanomistajan ja sijaintikunnan maksettava voimalan purku ja ennallistettava paikka luonnontilaan. Tuulivoimayhtiö kannattaa korjauskustannusten noustessa tietylle tasolle ajaa konkurssiin, jolloin sillä ei ole mitään velvoitteita siivota paikkoja.
      Jo nyt tuulivoimalle annetaan enemmän valtion energiarukea kuin puuhakkeelle, vaikka hakkeella saadaa irti kolme kertaa enemmän tehoa kuin tuulella. Ja hake tuottaa sähköä myös tyyninä pakkaspäivinä. Hake on uusiutuva luonnonvara ja sen tuotanto työllistää lujasti väkeä.
      Tuulivoimaa ajavat vihreät, RKP ja vasemmisto. Olisipa hauska tietää todellinen syy tälle halulle. Luonnon suojelun ja yhteisen hyvän kanssa tuolla halulla ei ole mitään tekemistä.

      Poista
    5. Tuulivoimalat ovat järkyttävä hanke. Yksinkertaiset maaseudun ihmiset (anteeksi ilmaisu, mutta...) saadaan kannattamaan mailleen rakennettavia voimalapuistoja siinä harhauskossa, että tuulivoimalat luovat työpaikkoja kuntaan ja maitten menetykset korvataan kattavasti. Kissan villat ja katin kontit! Tuulivoimaloiden rakentajat ovat voimayhtiön omia miehiä, eivät kuntalaisia.

      Kun sitten paljastuukin se mittava tuho, valtava luonnon raiskuu, joka alueen alle jää, muuttuukin asukkaitten mieli. Lisäksi puistoja on rakennettu lähemmäs asuntoja kuin alunperin piti. Myllyn siivet pitävät jatkuvaa melua ja huminaa, lisäksi on välkettä ja louskutusta. Järkyttävä on se määrä, mikä pieneliöstöä, eläimistöä ja luonnon kasvillisuutta jää näitten louskaavien jättiläisten alle.

      Itse vastustin jyrkästi mökkiseudulle suunnitteilla olevaa tuulivoimalapuistoa, peräti parisenkymmentä kolkkaavaa hirviötä alkuperäistilassa oleviin metsiköihin vanhalla kulttuurialueella, jossa on tehty merkittäviä muinaislöytöjä. Samoin vastustivat kaikki naapurit. Minä kirjoitin kyselylomakkeen loppuun, että puiston suunnittelijat voivat rakentaa tuulivoimalat omalle takapihalleen!

      Poista
    6. No kuinkas kävi? Rakennettiinko puisto vai jouduttiinko hanke vastustuksen vuoksi hylkäämään?

      Poista
    7. Kysely oli alkuvaiheessa enkä tiedä tuloksista. Mitään ei ole kuulunut mistäänpäin. Onneksi!

      Poista
  22. Tapsan havainnot automainonnasta osuvat nappiin. Nuo hidastukset ja ihmettelevät katseet on tosiaan nähty jo riittävän usein. Kaipa ne silti myyvät, kun kerran on ostettu mainosaikaa.
    Mutta tässä on varsinainen helmi: http://www.youtube.com/watch?v=ROvVgUVK5xg
    Mossessa on oikein urheilumalliset polkimet ja perhe siirtyy sillä niin, niin mukavasti paikasta toiseen. Ja ajaessa voi poltella piippua. Ah-eikö se ole onnea? Kyllä Iines oli aivan oikeassa arvellessaan, että kotimainen automainos on parempi kuin tuontitavara.
    Autoilin tänään itsekin ja radio oli auki. Sieltä tuli vaalimainos, jossa perusteltiin Natoon liittymisen hyödyt niin taitavasti, että moni takuulla muutti kantaansa. Lopuksi sanottiin tämän Nato-myönteisen ehdokkaan nimi ja numero.
    Mutta mitä pirua! Nimi ja numero eivät menneet tajuntaan, koska aivot askartelivat vielä Nato-kysymyksessä. Tälle ilmiölle on mainosmaailmassa aivan oma terminsä, jonka nyt huomaan autuaasti unohtaneeni. Tapsa, voitko auttaa vanhaa? Se ei ollut omaan jalkaan ampumista vaan joku yksittäinen, osuva sana.
    Sama ilmiö on vaarana aina, kun mainoksessa esiintyy vähäpukeisia tyttöjä. Maksukykyinen kuluttaja (lääh, lääh) miettii aivan muuta kuin mainoksen sanomaa ja njiin menivät nekin rahat hukkaan. Mutta mikä kumma se termi olikaan? Oliko se vampyyri? Jotain sinne päin.
    Volkswagen on oivaltanut ansan ja päättää kaikki mainoksensa sanoihin: "Volkswagen - das Auto." Siinä lauseessa on itsetuntoa ja vakuuttavuutta vaikka muille jakaa. Eikä se oikein edes onnistu muilla kielillä. Ajatelkaa nyt: "Volvo - en bil." Sillehän nauraisi naurismaan aidatkin, käyttääkseni urbaania saniontaa. No englanniksi kyllä voisi kehitellä komeita loppusanoja, elleivät sikäläiset kärryt olisi niin kurjia. Mutta juu: "Rolls-Royce - THE car." menisi kyllä läpi. Ikävä kyllä ostajakunta tietää sen muutenkin ja meille köyhille mainostaminen olisi rahan haaskuuta. Suomalainen kuulija luultavasti reagoisi että "Hillman - paras olla ilman." Ja persut erikseen lausuisivat: "Hillman - sillä ajaa vissiin Illman." Entäs suomeksi: "Sisu - se on auto." No joo, wir wissen es schon, danke.
    Riku kertoi veljeksistä, jotka ajoivat autokouluun omilla kärryillään. Tosi on, että ajat olivat silloin toiset. Minunkin luokallani koulussa oli 16-vuotias kaveri, joka selitti väsymystään aamulla opettajalle: "Mutta kun justiin tulin kuorman kanssa Rovaniemeltä." Nyt tämä sama poikanen omistaa isohkon kuljetusfirman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen juuri näytettiin jotain hidastettua automainosta. Kateelliset katselivat katujen vierillä. Se oli niin hidas, etten muista enää merkkiä.

      Tuo on turkasen totta, että on mainoksia, jotka on tehty ikään kuin katsojaa mielistellen: huomio suunnataan tuotteen sijasta johokin, jonka kuvitellaan kiinnostavan katsojaa, kuten nyt naisihmisen muotoihin. Tai rakennetaan niin etäällä oleva erikoinen tarina, jonka kyllä muistaa jälkikäteen, mutta ei tuotetta. Yksi hyvä tarinamainos täytyy tässä mainita. Koskenlaskija-juustomainos, jossa tultihin kosimahan. Siinä on pieni tarina, joka on hauska ja tukee kaiken aikaa tuotett perisuomalaisine hahmoineen.

      Das Auto -juttu on myös hyvä. Itsevarma, luotettava, kuin itse tuotekin.

      Poista
    2. Mosse-mainos saa suorastaan himoitsemaan autoa. Piippu taisi aika yleisesti olla jonkinlainen turvallisen kodin kuvaaja: "mies vakaa ja varakas, rento ja onnellinen". - Mutta huomasitteko: äijähän kävi yhtään häpeämättä hakemassa laivatytön kyytiinsä, laiva siellä taustalla oli jo poistumassa.

      "Kaikille ilmoille ja kaikille teille." - Aloin pohtia niitä autoja, joita pitäisi mainostaa:"Älä aja sateella, äläkä sorateillä."

      "uudet urheilumalliset polkimet, entistä helpompi ohjaus, parempi jousitus, edullisempi hinta"

      Tarkoittaa: polkimet irtoilevat toisinaan, ohjaus ja jousitus tekevät mitä tykkäävät ja hinta on hieman korkeampi, kuin kohtuutta härskimmin kehtaa autosta pyytää.

      Poista
  23. Meneviä ajoja Iinekselle uuden autonsa kera. Voin vain kuvitella tunteen, "ah, tätä onnea". Siis näin ajattelisin, jos voisin itse ostaa uuden auton.

    Yksi uusi auto (ainoastaan koeajossa oli ollut) minulla on ollut. Se oli VWPassat. Farmari, vaikka aina ennen ajattelin etten ikinä halua farmaria, kun siitä tulee mieleen ruumisarkku. No, mieli muuttuu ja silloin minulla oli kaksi koiraa, joten siksikin.

    Valkoinen (ei vitivalkoinen) on autolempivärini.
    Saab 900 oli joskus, valkoinen ja mallista pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rip! Maltan tuskin odottaa auton tuloa. Auto on merkittävä tapahtuma sikälikin, että se on ihmisen suurimpia perushankintoja, väline jolla on tarkoitus auttaa elämistä monin tavoin.

      Ymmärrän, ettei pääkaupunkiseudulla tarvita autoa, mutta lääniä on kehä III:n ulkopuolella enemmän kuin sisäpuolella. Meillä täällä provinssissa on pitkät välimatkat eikä suinkaan aina sujuvia julkisia kulkuvälineitä. - Tämän sanoin yleisesti autonvastustajia varten, en sinua, Rip.

      Farmariauto on minulle sopivin, koska kuljetan isojakin juttuja, mm. korkeita kasveja, joita ei voi jättää yksin kaupunkiin kesäksi. Lisäksi mökillä voi joutua kuskaamaan vaikka ruohonleikkurin autolla kaupunkiin, jonne on matkaa.

      Nyt en ottanut kuitenkaan farmaria, vaan hatchbackin, koska siitä saa takapenkit nurin.

      Poista
  24. Ajamisesta ja autoilusta on tehty lukemattomat määrät kappaleita, autoilu on vapauden symboli. Julkinen liikenne edustaa orjuutta, sen kahleita ja rajoituksia - ja tekeekin sen oivallisesti.

    Meilläkin on yritetty. Jukka Kuoppamäki lauloi: "mun elämäin on valtatie", Jussi esitti suomennoksen "Route 66-kappaleesta" ja sitten oli Pellen "Moottorite on kuuma". Myöhemmin suosittu kipale oli Kak...Rekkamies.

    Kun minulla on sellainen länkkäriolo, kuuntelen superyhtyettä, jossa yhdistyvät maantiet, John Wayne, autoritääreihin kohdistuva kapinallisuus ja amerikkalaisuuden sydän. He ovat pahat, mutta sydämelliset, pojat.

    Sellainen on neljän suuren amerikkalaisen yhtye, The Highwaymen, jossa Waylon Jennigs esittelee konsertissa yhtyeen jäsenet, hyvät kaverinsa: "Nimeni on Waylon." - Sitten hän osoittaa vuorollaan bändikavereitaan, ja sanoo: "Hänen ei", "Hänen ei" ja "Hänen ei". Ja bändikavereiden nimet ovat Willie Nelson, Johnny Cash ja Kris Kristofersson. Äijien yhteinen levymyynti saattaa olla satoja miljoonia.

    The Highwaymen: Highwaymen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat miesten lauluja, luulen. Näistä puuttuu rakkaus, niin ja tunteet ja dramatiikka ja estetiikka. Vain miesten elämää, menoa ja meininkiä pitkin valtateitä, mies on vapaa kulkemaan. Vai?

      No, onhan se Moottotie on kuuma aika kova.

      Poista
    2. Vai puuttuu tuosta rakkaus, tunteet, dramatiikka ja estetiikka.

      Minä kun olisin valmis sanomaan, että juuri nuo kyseiset puuttuivat hippeydestä, ns. tiedostavien toiminnasta ja ylipäätään kaikesta, mikä nimetään "edistyksellisyydeksi". Tänä päivänä vihreiltä ja persuilta.

      Poista
    3. Tässä oli kysymysmerkki perässä. Uskon kyllä, että kaihoa löytyy.

      Kyseessähän on eräänlainen kulkuriromantiikka, joka Amerikassa näyttäytyy aika karskina ja rokahtavana, Suomessa reppanahenkisenä, Helismaa, tai kaihomielisenä Rautavaara, tai joku Janne Tulkki peräti kaunosieluisena.

      Poista
    4. Minä en ole koskaan oikein ymmärtänyt noita mies/nainen vastakkain asetteluja, ehkä juuri siksi yksinäinen olenkin, vaikka naisia on ollut liikaakin. Yksi kerrallaan.

      Minä tuolla bändillä tutkailen omaa itseäni. Se on minulle rakas, vaikka out-law countryn asenteet ovat tavallaan huolestuttavan lähellä amerikkalaisen oikeiston vastaaviaa, uskoa oman itsen kaikkivaltiuteen. Liittovaltion vihaa ja paikallisjunttiutta. Eivät ne kuitenkaan ole: "ei vapaata vangita voi!" - Tämä on vapautta, tämä on kapinaa: ukot ja akat, oikeistolaiset ja vasemmistolaiset: Haistakaa hajuja, minä elän.

      Poista
    5. Anteeksi, jos tuossa olin hieman tyly. Tuo Highwaymenin äijämusiikki vain on niin lähellä sydäntäni.

      Poista
    6. Eipä mitään, olisin minäkin voinut vähän kauniimmin sanoa tuosta musiikista!

      Poista
  25. Aivan nuorena miehenä Waylon ei mahtunut lentokoneeseen mukaan ja hän naljaili kaverinsa kanssa. Buddy toivoi piruillessaan Waylonin jäätyvän bussimatkallaan. Waylon tiuskaisi takaisin: "toivottavasti lentokoneenne putoaa!" - Se kadutti häntä pitkään. Buddy Holly, Richie Valens ja Big Popper kuolivat siinä koneessa, Buddy Holly oli vasta 21-vuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi Richien Valens oli van 17. Don McLean teki lento-onnettomuudesta kappaleen, jossa väitti musiikin silloin kuolleen. Trac...Hector sen teki Suomeksi, lauloi siinä Suomineidosta, pöljä hippi kun oli.

      Poista
    2. Hectorhan oikeasti on hyvä lauluntekijä, en minä muuten häntä riepoisikaan. Pettymys minulle aikanaan oli, että parhaat kappaleensa ovat yksi-yhteen covereita, joihin on tehnyt käsittämättömät sanat.

      Sellainen muisto minulla on, että kävin kerran kiertuekonserttiaan katsomassa. Bändi oli iso ja laadukas, kapellimestarina Pave Maijanen. Jostain syystä mikseri oli säätänyt äänenvoimakkuuden niin, että konserttisalissa oli todella vaikea olla, volyymi, etenkin bassojen osalta, oli hirveä. Sanoo mies, joka nuorna miesnä on työntänyt korvansa Hurriganesin (Albert-versio) ja Royalsin ämyriin kiinni. Siitä sai niinku paremmat fiilarit.

      Poista
    3. Itse olen ollut niihin aikoihin Hectoria kuulemassa, kun hän lauloi aika vaatimattomasti säestäen itseään kitaralla ja istuen tuolilla. Ihan hyvä, mutta ei innostava. Parhaat laulut tulivat myöhemmin.

      Poista
  26. Iines arveli rekkalauluista, että "Nämä ovat miesten lauluja, luulen. Näistä puuttuu rakkaus, niin ja tunteet ja dramatiikka ja estetiikka."
    No, otetaan vaikka se tunnetuin, "Yölinjalla". Mitä siinä(kin) sanotaan: "Et usko tarinaa, mut usein lophdun soi, kun usva kuvasi sun tuulilasiin toi." ja niin edespäin. Kyllä se nainen on mukana niin rekan keulilla kuin prätkän päälläkin.

    VastaaPoista
  27. Oikeassa olette, pojat. Onhan noissa lauluissa kaihoa ja rakkautta, niin kuin tuolla aiemmin Rautavaarasta taisin mainitakin.

    Mitähän minä mahdoin tarkoittaa tuolla lausahduksella. Se oli vähän ajattelemattomasti muotoiltu. Jotain semmoista äijäilyä niissä ehkä on kuitenkin on. Hitunen machoilua. Vai?

    VastaaPoista
  28. Voi olla machoiluakin, mutta sitäkin hieman joskus tarvitsee. Eivätkö naisetkin kaipaa niitä naisellisia juttuja toisinaan.

    Yölinjallahan muuten alunperin on Johny Cashin, yhden Highwaymenistä, kappale "I walk the line". Siihen maailman aikaan Teosto ei maksanut korvauksia ulkomaille, eivätkä tekijät, Tapsa ja kumppanit, tyhmiä olleet. Rautavaara oli aivan nuorena joutunut olemaan hätäaputöissä, pikkupikku vasaralla naputteli isoja kiviä pikkupikku pieniksi. Repessä, Tapsassa ja Esa Pakarisessa minua viehättää juuri tuo, että olivat selväjärkisiä duunareita. Tiesivät, ettei porvari vapaaehtoisesti mitään anna, mutta musiikilla voi välillä saada voitakin leivän päälle.

    VastaaPoista
  29. Äijäilyä, machoilua? Varmaan olet, Iines, nähnyt leffan "Blues Brothers". Siinä vasta ollaan äijää, niin äijää ja kaahataan coolisti läpi tavaratalon ynnä muuta mukavaa. Kunnes - kunnes otetaan lusikka kauniiseen käteen ja lauletaan:

    Sometimes it's hard to be a woman
    Giving all your love to just one man
    you have good times you have bad times
    doing things that you don't understand
    But if you love him you forgive him
    You know, it's hard to understand
    But if you love him
    Oh be proud of him
    'Cause after all he's just a man

    Stand by your man
    Give him two arms to cling to
    And something warm to come to
    when nights are cold and lonely
    Stand by your man
    And tell the world you love him
    Keep givin' all the love you can
    Baby, stand by your man

    Jos haluat kuulla saman laulettuna, käväise täällä: http://www.youtube.com/watch?v=Psm96Dn9KII

    Niin, yritin tuossa muistella oikein äijämäistä tai machoilevaa road-laulua, mutta eipä tule mieleen. Aina ovat naiset mukana, tavalla tai toisella, jopa laulussa "Hit the road Jack", jossa naislauma ajaa miestä maantielle. Taitaa olla niin, että ainoa puhtaasti äijämäinen biisi on Jääkärien marssi. Muistammehan: "Syvä iskumme on, viha voittamaton". Siinä ei tosiaan paljon hempeillä. Tämän laulun lemmitty on Suomi-neito. No niin, taas löin harhaan. Löytyy se lemmitty tosiaan tästäkin. Luovutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähty on Blues Brothers. Ja uskotaan, että äijänkin rinnassa voi sykkiä mitä hellin sydän. Ehkä se meneekin niin, että oikein äijät vasta tosi hempeitä ovatkin?

      Sitä äijäilyä minä ehkä tässä vähän nokittelenkin, en pahalla, sillä kyllähän äijä aina peräkammarinpojan voittaa.

      Poista
  30. Ja sitten löysin laulajan, joka ei akkojen takia laihduta tai trimmaa vatsaa ja lihaksia kesäkuntoon. Tooosi macho?
    http://www.youtube.com/watch?v=Z26BvHOD_sg
    Ei. Taitaa olla niin, ettei äijiä oikeasti ole olemassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalauta, Kolehmainen, minkä laitoit: Israel on yksi sankareitani, teki kauniimpaa musiikkia kuin kukaan koskaan. Hawaijilla olivat kaikki liput puolitangossa, kun sankari, vapaustaistelija, liikalihavuuteensa kuoli. Perinnöllinen sairaus se oli, sitä vastaan turhaan yritti taistella. Nuo kuvat, kun kansa iloitsee ja bailaa meressä ja sen rannalla, ovat suuresti kunnioitetun Kamakawiwo'olen hautajaiset.

      Israel Kamakawiwo'ole, tule takaisin, tee tästä maailmasta kauniimpi!

      Poista
  31. Löysin Israelin vasta tänään ja koko illan olen ( nyyh ) kuunnellut hänen ääntään. Siellä on sellaisia helmiä, etteivät sanat riitä. Omalla asteikollani Israel nousi kerralla ihmismäisimpien laulajien kärkeen. Hawaiji aloha!
    Puristan lujasti kättäsi, veljeni Riemu. Taivas käväisi tietokoneellamme.

    VastaaPoista
  32. Israel lauloi ylen kauniisti, kukapa ei tykkäisi. Ei ihme, että kommentoijat tuossa hieman kyynelöitsevät.

    Yksi asia minua vähän häiritsee, minä kun nähtävästi aina löydän kritisoitavaa. Nimittäin se, miten nuo videot on tyhty miehen habitusta hyväksikäyttäen. Ihan kuin ajatuksella, katsokaa, ihme, lihavien lihava laulaa hyvin. Vähempikin vartalon pramillepano olisi riittänyt.

    VastaaPoista
  33. Itse puolestani luule, että kyseessä on kulttuurisidonnainen juttu. Läski on aina ollut vaurauden ja hyvän ihmisen merkki Tyynen meren saarilla. Varsinkin Samoalla päällikön piti ola tosi lihava voidakseen pitää virkansa. Lihavuus kertoo heti, että tämän ihmisen ei tarvitse raataa ruumiillisessa työssä. Ja läskihän se oli Buddhakin.
    Jos siis Hawaijilainen video esittelee läskejä, kyseessä on kunnianosoitus niiden kantajia kohtaan. Muistellessamme viime euroviisuja voimme tiivistää katsantokannan lauseeseen: Heill `läskit, meill` tissit.
    Jos Iineksen ajatus tuotaisi tänne vanhaan Eurooppaan, voisimme sanoa, että katsokaa, ihme, tissikäs nainen laulaa hyvin! Pienempikin kaula-aukko riittäisi. Nih!

    VastaaPoista
  34. Minulla oli mielessä tuossa myös se naisen tissien hyväksikäyttö omassa kulttuurissamme. Sitähän tapahtuu yleisesti elokuvissa ja videoilla, ulkonäön hyväksikäyttöä, sillä myymistä, vaikka laulun- tai näyttelijänlahjat eivät kummoisia olisikaan. Tavallaan siis aivan sama asia, joskin Israel kai saattaa olla Hawaijissakin nykypäivinä jo sairaalloisen lihava. Toisaalta on niin, että itsepä hän videot hyväksyy, joten mitäs minulla on siihen naputtamista. Hyvä vaan, että laulu raikaa.

    Muuten sivumennen asiasta toiseen. Noista naisten tissien hyväksikäytöistä mieleen tulee se, mitä jaksan kummastella aina, kun vaikka televisiossa silmiini osuu joku missi tai julkkistyrkky nainen. Upea kaunotar (joskin silikonit pilaavat näyn), mutta ihminen ei osaa puhua! Ruma raakkuva tai kimittävä ääni, kirosanoja, honotusta ja karmeaa kieltä, epäselvää ääntämystä. Kukaan nuori kaunokainen ei nykyään puhu selvästi ja kauniisti edes viestimille. Väitän että entiset kaunottaret puhuivat paremmin. Niin, ja tämähän on maailman tärkeimpiä asioita.

    Tarkoitan siis sitä, että puhe ja olemus ovat niin syvässä ristiriidassa, että koko näky latistuu arvottomaksi.

    VastaaPoista
  35. Minä vielä sen verran sanon Kamakawiwo'olesta, että hänen persoonansa valloittavuuden olennainen asia on, ettei hänessä ole lainkaan häpeää, hän on ylpeä itsestään, ylpeä hawaijilainen. Kuollessaan 38-vuotiaana, hän painoi 350 kiloa, veljensä oli kuollut ylipainoon jo aiemmin.

    Hän esiintyy ilman paitaa, koska se on paikallista kulttuuria, paikallinen tapa elää. Useissa kuvissa päällään on perinteinen lannevaate: kansallisasu. Itsenäisyyden ja hawaijilaisen kulttuurin puolesta puhujana, hän sai kuoltuaan hallinnolta hyvin harvinaiset, valtiomiesluokan kunnianosoitukset.

    VastaaPoista
  36. Tämä kaikki on varmaan totta, noin se on. Miehessä ei totisesti ollut häpeää, ja se lienee kulttuurisidonnainen asia.

    Meidän kulttuurissamme lihavuus taas on suuri häpeä. Lihavaa kiusataan ja syrjitään lapsesta lähtien, ja lihavuutta käsitellään oikeastaan kaikessa vammana. Luterilainen kulttuuri on opettanut syvään tietoisuuteen, että on synti syödä itsensä lihavaksi. Ja nyt uusi fitnesskulttuuri opettaa, että oma keho on oma temppeli ja kauneusihanne on naisella hoikka lihaskimppu, jolla on isot silikonit, ja miehellä kuuluu olla kunnon haba ja lihakset sormin laskettavissa pyykkilautavatsan yläpuolelta.

    Myöskään amerikkalaisessa katukulttuurissa lihavuutta ei hävetä. Lihavuus on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti myös valkoisten keskuudessa. Sielläpäin maailmaa syynä lienee paljolti amerikkalainen roskaruoka ja tiedonpuute, amerikkalainen koulusysteemi ei ole kovin monipuolinen, vaan siinä on suuria puutteita vähän joka saralla. Esimerkiksi historian opetus on lähes yksinomaan Amerikan historiaa käsittelevää, ja maailman eri maista ei valtaosalla amerikkalaisia ole hajuakaan.

    Sen siis huomaa myös, että amerikkalainen lihava ihminen ei häpeä läskejään, vaan hän on itsevarma puheessaan ja esiintymisessään.

    VastaaPoista
  37. Ainakaan amerikkalaiset blues-laulajattaret eivät häpeile läskejään. Big Mama nyt vain on hyvä, kiloistaan huolimatta: http://www.youtube.com/watch?v=Yxaai8QJSl8
    Tuntuu siltä, että koko amerikkalaisen blues-laulun kerma on aika tanakkaa väkeä. Eipä itse Louis Armstrongkaan mikään laiheliini ollut.

    Mitä tulee kauheaäänisiin naisiin, siinä olen täsmälleen samaa mieltä ja Iineksen kanssa. Aniharvoin kuulee telkusta tai radiosta normaalia naisen puhetta. Tapana näkyy olevan kiristää ääni jonnekin kurkun perukoille, jolloin siitä tulee narisevaa, tekomatalaa raakkumista.
    Poliitikoista Päivi Räsänen osaa puhua nätisti.
    Tämä raakkuminen on ilmeisesti jotenkin "hesalaista" kun sitä matkitaan jo Joensuussa ja Sodankylässä saakka. Kukapa haluaisi nykyaikana sanoa olevansa maalta?
    Vanhan ajan kaunottaret ilmeisesti tajusivat kauniin äänen olevan osa muutakin kauneutta. Ja varmaan ajan henkikin vaikutti: ennen naisten oletettiin puhuvan hiljaisemmalla äänellä kuin miesten, pois lukien tietysti kiljuvat kotihirmut, nämä Klaarat &co.
    Itse arvostan naisessa kaunista ääntä enemmän kuin ulkonäköä. Kaunis, pehmeä ja hiukan käheä ääni viettelee minut oitis. Hyvin muistan, kun rippikouluikäisenä rakastuin epätoivoisesti 20-vuotiaaseen naiseen - tai hänen ääneensä niin, että kun nainen alkoi seurustella erään ekonomin kanssa, olin valmis tappamaan sen ekonomin. Tuo nainen ei ollut mikään kaunotar, mutta se ääni, se ääni! Hänellä se oli nimen omaan käheä, sopivan matala ja kaunis. Puhuin hänen kanssaan puhelimessa pari vuotta sitten ja ääni oli edelleenkin viettelevä, niin viettelevä, vaikka ikää on jo mittarissa aika tavalla..
    Vaaleihin mennäksemme, vihreiden naisissa on sellaisia raakkujia, että en antaisi heille ääntäni, enkä mitään muutakaan. Lähdenkin tästä ennakkoäänestämään. Menkää tekin!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain Billie Holiday jazz- tai blueslaulajista taisi olla laihahko. Muut ovat tosi pulskia ja se tuntuu antavan äänelle kaikupohjaa.

      Kokeilin aamulla Helsingin Sanomien eurovaalikonetta. Arvatkaapas, mikä puolue oli kyselyn tulosten mukaan minua lähinnä? Lensin pyllylleni: piraattipuolue. Menen äänestämään varsinaisena vaalipäivänä.

      Poista
  38. Lihavuus altistaa monenlaiselle, mutta lihava ei välttämättä ole sairas, laiha ilman muuta terve. Lihottaminen on iso bisnes, mutta sitä on myös laihduttaminen, molemmissa on paljon arveluttavia piirteitä.

    Tässäpä ajan kuvaan sopiva naisideaali. Rouvalla on mitä ilmeisimmin ollut täysi valinnan vapaus, kukaan ei häntä tuohon ole pakottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hirveitä nuo fitnesskaunottaret! Mikä ajaa naiset tekemään itsestään hirviöitä?

      Kun nainen punnertaa liikaa kuntosalilla, rinnat pienevät - sanotaan myös että miehillä munat surkastuvat rusinaksi - ja hartiat kasvavat. Kuka semmoista haluaa. Kovaa lihaa, hyi.

      Poista
  39. Yllä olevaan viitaten, suosittelen kaikille lihaskuntotreeniä kuntosalilla.
    Itse aloitin salitreenin viime joulukuussa. Harmittelen ainoastaan, etten aloittanut tuota jo aikaisemmin.
    Olen ottanut pari pt-tuntia ohjaajalta, joka on laatinut punttiohjelman pariksi kuukaudeksi kerrallaan. Punttisalin lisäksi käyn ryhmäliikunnoissa, kahvakuulassa sun muissa.

    Suosittelen erityisesti ryhmäliikuntatunteja, joissa olen usein ainoa mies, mitä jaksan ihmetellä.
    Ryhmäliikunnoissa en monien hämmästykseksi kuolaa naisia, vaan treenaan kovaa. Vahvoja naisia katselen kyllä, mutta en seksimielessä.
    Olen huomannut, että toimivat lihakset eivät välttämättä ole kovin suuret.

    Kuulemma yksi syy miksi miehet välttävät ryhmätunteja ovat juuri nuo vahvat naiset. Monen miehen ego ei kestä "häviämistä" naiselle.

    Mutta, siis liikunta on hyväksi ihmiselle. Itselläni se on tehnyt hyvää etenkin päänupille, jossa se on avanut joitain jumeja.
    Olen viime kuukausina puhunut vaimoni, ( käy samalla salilla) kanssa varmaan yhtä paljon kuin edellisen kymmenen vuoden aikana yhteensä.

    Samuli




    VastaaPoista
  40. Itse pidän enemmän ulkona puuhastelusta ja luonnossa kulkemisesta kuin treenatusta liikunnasta, joka ei ole ollenkaan minua varten. Liikuntaahan ei tarvita edes laihdutukseen, vaan parhaiten laihtuu, kun ei pistä liikaa tavaraa sisään nenän alla olevasta reiästä. Kun laihtuu parikin kiloa, kunto kohenee automaattisesti, verenpaine laskee ja syke hidastuu sekä mieli virkistyy.

    Jo vartti auringossa oleilua parantaa mielialaa, luin jostain ja allekirjoitan. Kehonmuokkausta ja kuntosalikäyntiä en oikeastaan ymmärrä ollenkaan, vaikka Samuli hyvin innostavasti tuosta kirjoittikin. Uskon kyllä, että se toimii toisilla. Saman hyödyn saa taatusti luonnossa samoilusta ja vaikka puutöistä tai puutarhasta.

    Mikä viehätys on tehdä hikisessä salissa sähkövalossa samoja pumppausliikkeitä eri lihaksilla? Kertokaa!

    VastaaPoista
  41. Kova salitreeni vahvistaa lihaksia aivan eri määrissä kuin kevyt ulkoilu ja esim. pihatyöt, toki niitäkin pitää tehdä.
    Liikkeet ovat mietittyjä ja kontrolloituja. Ammattilaisen ohjauksessa tulee treenattua kaikki lihasryhmät, myös sellaiset kehon tukilihakset, jotka muuten jäävät heikoksi.
    Kehon muokkauksen sijaan itselläni tärkeintä on se arkipäivän jaksaminen, jonka saa salitreenistä. Kaikenlainen tekeminen on helpompaa ja kevyempää.
    En itsekään olisi uskonut tuota vielä puoli vuotta sitten.
    Se on myös paranranut aerobista kuntoa huomattavasti. Ensimmäinen vitosen juoksulenkki viikko sitten meni alle puoleen tuntiin, eikä tuntunut missään.

    Mitä vanhempi on, sitä tärkeämpää lihastreeni on. Viime aikoihin asti on korostettu liikaa vanhusten kestävyysliikuntaa ja unohdettu lihakset.
    Ylilääkäri Jan Sundell TYKS:stä on puhunut paljon siitä, että vanhuksen kotiutumiseen sairaalasta omaan kotiin ratkaisee usein juurikin lihaskunto.
    Sairaalaan mennessä pitää olla lihaksia, joita sulattaa sängyssä, muuten edessä on laitoshoito.

    Samuli

    VastaaPoista
  42. No tottahan tämä on. En tullut ajatelleeksi, että onhan minullakin asiantuntijan eli fysioterapeutin kirjalliset ohjeet kuvineen niskan ja yläselän fyysisestä treenistä. Harjoitteet selvästi autavat aika nopeastikin, kun säännöllisesti jumppaa ja venyttää eri lihasryhmiä. Omistan jopa käsipuntit ja kepin. Ja yksi laji, jota olen aika tunnollisesti harjoittanut, on sauvakävely.

    Ellen jumppaisi noita, kärsisin niskakivuista ja huimauksesta. Monipuolinen pihatyö on kyllä mielestäni myös hyvä, mutta siinä olen huomannut sellaisen vian, että kun tekee urakalla jotain työtä, siitä voi seurata jäsenten kipeytymsitä. Vaikka yleiskunto toki kohisten nousee aina kesäisin mökkitöissä.

    VastaaPoista
  43. Salitreenin myötä yläselkä-ja polvikivut ovat hävinneet, vaikka olen rääkännyt jalkojani melko isoilla painoilla. Vahvat lihakset tukevat huonompiakin niveliä.

    Hiljattain oli juttua siitä, että reilusti yli puolet polvileikkauksista voitaisiin välttää jalkojen lihaksia vahvistamalla.

    Samuli

    VastaaPoista
  44. Uskon tuon polvijutun helpostikin. Yhdeltä tuttavapariskunnalta on leikattu naiselta molemmat polvet, mieheltä toinen. Nyt polvet ovat taas aika huonot, ja heille mieluinen golf on pitänyt jättää.

    VastaaPoista