12.6.2014

2. sivu: Maaseudulla on mukavaa



12.6. Ylen sivuilla oli aamulla uutinen, että väki kaikkoaa maaseudulta lukioiden lakkauttamisen perässä. Varmaan totta, mutta enemmän väki karkaa olemattomien terveys- ja pankkipalvelujen vuoksi. Suomi onkin alkanut tuntua perin kummalliselta, vähän kuin entiseltä Virolta. Virkaa ja valtaa pitävät kaikkoavat suljettujen ovien taakse ja puhelinyhteys heihin on mitä on, ding dong, odotusmusiikkia ja olette jonossa kolmas. Paina yksi jos sitä, paina kaksi jos tätä, paina ruutunäppäin jos tuota.

Hämmästyin kun mökkikylän pankkikin oli tiistaina kiinni keskellä parasta päivää, ja ovessa oli uudet aukioloajat: avoinna ma ja to klo 10 - 12. Apteekkitoiminta siirretty Uuteenkaupunkiin. Kylästä ei siis enää saa rahaa, bensiiniä, lääkkeitä. Eikä tietenkään lääkäripalveluja kuin aamupäivällä ma - pe klo jotakin. Kirjasto on lakkautettu isäntien äänin, ja siellä olivat kirjojen lisäksi kylän ainoat yleiset tietokoneet, kaksi kappaletta. Sain sieltä aina kassillisen uutuuksia,  kun tulin lomalle, ja pitkin kesää kirjoja, joita kasvukeskuksissa saa jonottaa muutaman kuukauden.

Suomi on harvaanasuttu maa, mutta kun kaikki palvelut ajetaan alas, ei huolta. Väki on muuttamassa palveluksettomilta alueilta palvelukeskittymiin, periferian kunnat ovat muuttotappioisia. Maaseutu autioituu ennästysvauhtia, kylät, koulut, virastot ja terveyskeskukset jäävät tyhjiksi. Edessä on semmoinenkin tilanne, että maaseudulla olevasta vanhasta perintötalostakaan ei uusien tietojen mukaan välttämättä saa  penniäkään, talon arvo on nolla euroa. Kukapa muuttaisi alueelle, jossa ei ole mitään. Erakkoja ei enää taida olla. Koomisen puolelle menee se, että Helsinkiä sitten taas  laajennetaan rakentamalla kerrostalokolosseja viimeisille ranta- ja luontopaikoille.

Seuraavissa vaaleissa minulla ratkaisevat nämä teemat ja pelkään pahoin, että vielä tulee päivä, jolloin minun on äänestettävä keskustapuoluetta, joka on aina ollut se vihoviimeisin vaihtoehto.

*

Eilen istuin saunan terassilla ja katselin näytöstä, jonka linnut järjestivät. Ensinnäkin terassin kattohirren päällä, katon suojissa oli ilmeisesti harmaasiepon pesä, koska se vartioi istumistani koko ajan - kuva tilanteesta on kuvablogissa. Harmaasiepon kaverina on kuvassa oleva lihava lintu. Tänä lyhyenä aikana minulle esiintyi monta lajia lintuja, mikä on aika harvinaista. Pariin otteeseen samalla oksalla oli kaksi eri lajia. Ne tulivat selvästi katsomaan, mikä ilmestys siellä verannalla on.

Olen nyt saanut leikattua nurmikot, rantatienkin, jossa pöheikkö ulottui polviin.  Olen haaveillut päältäajettavasta leikkurista, vaan maasto on muhkuraista. On kuitenkin selvä, että tulee aika, jolloin työ käy liian suureksi meikäläiselle.

(Valokuva Iines, Hyvin syönyt)

103 kommenttia:

  1. "Kun mikään ei riitä. Me emme halua paljoa, me haluamme kaiken."

    Olemme viime vuosien aikana saaneet runsaasti uutisia, joiden mukaan kannattavia tehtaita on täällä lopetettu ja siirretty kaukomaille, koska siellä toiminnan saa vielä kannattavammaksi.

    Palvelut ovat siirtyneet ensin pieniin kaupunkeihin, sitten isompiin, lopulta Helsinkiin. Eikä se siihenkään jää, paljon on jo siirretty Lontooseen tai Kaliforniaan. Ilmiötä sanotaan globalisaatioksi, kansalaiset meinaavat sanan tarkoittavan eksoottisia oluita ja etnomusiikkia. Korkeakouluissa on alettu hivuttaa suomen kieltä alas, englantia sen olla pitää.

    Kansallispankkia ei enää ole, on vain Monikansallispankki.

    Kehitykseen eivät valtioelimet tai politiikka pysty vaikuttamaan, koska niillä ei tässä asiassa ole mitään valtaa. Valta on markkinoilla, eivätkä ne äänestytä mitään. Edes peukut facebookissa eivät auta.

    Joko teidän kylässänne on jokaisen talon seinässä kyltti:
    "KASTEMATOJA MYYTÄVÄNÄ!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin vielä, tämä tuotannon siirtäminen halpamaihin! Tekisi mieli oikein taivastella, että mihin maa on menossa. Ja tuo, että tieteen kieleksi yritetään hivuttaa sakilla englantia. On kuitenkin niin, että suomi on kelpoisa tieteen kieli, ja niinkin on, että kansakunta, jolla ei ole omaa tieteen kieltä, ei ole kansakunta, vaan linkki johonkin suurempaan kansaan.

      Tuo suomen kielen alasajo tieteessä johtuu lukemani mukaan paljolti siitä, että nykyajan nuoret amk-tradenomit ja korkeakoulutieteilijät eivät välttämättä ymmärräkään alansa englantia niin syvästi kuin äidinkieliset tieteilijät. Nämä puolikieliset käyttävät sitten verukkeena sitä, että asiaa ei pysty sanomaan hyvin suomeksi, eli suomen kielessä on vikaa. Oikeastihan vika on siinä, että sanojat eivät ymmärrä asiaa kyllin hyvin. Ihminen sisäistää asiat parhaiten äidinkielellään. Jos ei pysty sanomaan, turha syyttää kieltä.

      Poista
    2. Ei ole vielä "KASTEMATOJA MYYTÄVÄNÄ!". Mutta monen entisen pankkikonttorin tai apteekin ikkunoilla on sälekaihtimet. Ja oven pielessä kyltti: "THAI-HIERONTAA." - No, onhan se mukavaa että kyliin jääneet eläkeläiset, mummot ja papat, plus peräkammarin pojat, pysyvät vetreinä.

      Poista
  2. Isoja ABC-kahviokomplekseja on viime vuosina rakennettu jokaiseen kylätien risteykseen ja suon reunaan. Olemme kuulleet, että osa niistä on jo lopetettu.
    Isoja kauppakeskuksia on rakennettu jokaiseen kylään ja kaupunkiin, kerrosneliöiden määrä on valtava. AAbeeceet ja kauppakeskukset ovat kaataneet muilla kauppapaikoilla toimivat yrittäjät.

    Olemme kuulleet, että juuri rakennetut, tai parhaillaan rakennettavat kauppakeskukset ovat pulassa, niiden myynti vähenee, kasvua ei enää ole. Kauppa siirtyy internetiin. Entä kun ne joutuvat lopettamaan siellä, missä laskelmat etukäteenkin ajatellen olivat epärealistiset. Pieniä toimijoita kun ei niitäkään enää ole.

    Tämä maa on kusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaikki on totta. Sitten tulee vielä se, että varsinkin nuoret ostavat paljon verkkokaupoista. Ja viaton en ole itsekään, ostinpa minäkin nimittäin läppärini ja kamerani ja sen objektiivit verkkokaupasta. Juuri ajattelin muuten tilata uudet rintaliivitkin verkkoputiikista. Ettäs tämänkin tiedätte. Maaseudulla näin on pakko tehdäkin.

      Poista
  3. Isot uutiset viime vuoden vaihteen jälkeen siitä, kuinka Stockmannin tulos laski odotettua enemmän. Voitto putosi 48,2 miljoonasta eurosta 39,3 euroon. Konserni omistaa mm. Seppälän, Lindexin ym. - Tuloksen heikkenemisen myötä myymälöitä suljetaan ja toimintaa tehostetaan, joka tarkoittaa kenkää, potkut ja fudut monille.


    Tuloksen heikkeneminen hyvin vähän johtui internetissä käytävästä kaupasta, sellaista vasta ennakoidaan. Huonontumisen taustalla olivat mm. ruplan arvon heikkeneminen ja joulukaupan huono myynti Suomessa, mutta erityisesti Venäjällä.

    Niin se käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaankauppa on tietysti meille elinehto, mutta tämä kuvaa hyvin sitä, mitä tapahtuu, kun kaikki toimijat kasvavat hyvin suuriksi.

      Poista
    2. Ei me olla Riksu kusessa. Suomen vientieollisuus suuntautuu 80%:sti muualle kuin EU-alueelle. Jos käy, kuten hieman uumoillaan. että euron arvo (tuo kolikoista kummallisin) lasketaan lopulta sen todelliseen arvoon (alemmas nykyisestä), meille käy paremmin kuin hyvin. Jokaiselle suomalaiselle käy paremmin kuin hyvin.

      Suomalaiset eivät ole kusessa. aivan turha ajatella niin.Me pärjätään.


      Poista
  4. Taisin taas olla liian nekatiivinen, en lainkaan posetiivinen, ja tyrmäsin tylyydelläni muut kommentoimasta.

    Hyvä on. Kävin tänään ostamassa Levikset vanhasta, ajasta jäänneessä kauppakeskittymässä. Palvelu oki siellä, kuten aina, 10+, äijän ei tarvinnut ihmetellä, kun tuttu kauppias etsi hyllystä sopivat. Maksoivat kahdeksankymppiä, joka ei ollut paha, kun iästäni huolimatta olen näköjään vielä aika rock´n roll!

    VastaaPoista
  5. Äläs nyt Riku. blogimaailmassa tuntuu nyt aika hiljaiselta kaikkialla, missä minäkin äsken vierailin. Ihan asiaa puhut kommenteissasi. Ihmiset ovat vissiin paljolti lomamielellä, joko lomalla tai tulevan loman lumoissa muuta puuhaamassa.

    On hyvä työilma, yöllä satoi, päivällä on viileää muttei sada, ainakaan täälläpäin. Helsingissä on kuulemma satanut koko päivän. Minä suunnittelen jo munamarkkinoille menoa. Jokakesäinen traditio, hullu ja hauska ja ihan turha, mutta ei se mitään.

    VastaaPoista
  6. Faust: " On turha toivo että kukaan vois tyhjentää harhain pohjatonta suota. Mit´emme tiedä tietää tarvis ois, mi tiedetään se hyötyä ei tuota. "

    Elämme tätä fantastista demokraattista vapautta.
    Mitenköhän myös käy nyt rakennettaville uusille omakotitaloille? Tännekin kylään niitä on rakennettu, ja lisää vielä rakennetaan. Koulun läsnäolo sai monet nuoret parit palaamaan sukujuurilleen. Jotkut ovat jo myynnissä ja hinta lähes 300 000 euroa.
    Koulu lakkautettiin viime keväänä, lähimmät ruokaostokset voi tehdä 11 km päässä.
    Todella suuri omakotitaloalue kasvaa yhä edelleen lähitaajamassa. Miten optimistisia ja rohkeita ihmiset ovatkaan tulevaisuutensa ja velanmaksunsa suhteen. Ei tarvita kuin työpaikan menetys tai vakava sairaus ja velkataakka muuttuu ylipääsemättömäksi:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva, jos tietäisi, ketä tästä palvelujen keskittämisestä tihentymiin tulee kiittää. Kahta viime hallitusta nyt ensihätään kuitenkin.

      Ja onko tämä luonnollista kehittymistä, vai onko tämä vain demokratian tulosta? Demokratia vaatii tasajakoa, ja tasajako ei ole mahdollista, ellei palveluja keskitetä. Se on aina ollut selvää, että jonkinlaista keskittämistä pitää harjoittaa, mutta se, ettei peruspalveluja saada enää kuntatasolla, on enemmän kuin huoletuttavaa,

      Olen joskus miettinyt, miltä tuntuisi asua sellaisella paikalla, jossa olisi vuorokauden ympäriinsä saatavana terveys- ja pelastuspalveluja ja paikalla, josta ei tarvitsisi matkustaa minnekään virka-asioissa tms.

      Poista
  7. Mökkini on nykyisin – kuntaliitosten jälkeen – kaupungissa. Palveluina on täällä syrjäkylillä ollut postinjakelu, joka myöhentyy vuosi vuodelta sekä joka toinen viikko kirjastoauto. Kaksi kertaa se on tosin jäänyt ilmaantumatta ilman että siitä on netissä varoitettu - siis nyt puolentoista kuukauden sisällä. Mutta yksi palvelu on: tienpientareita leikkaava kone jyristi juuri ohi. Eivät epäjärjestyksessä pientareella rehottavat kedonkukat pistä ikävästi ohi huristavien juhannusmatkailijoiden silmään.

    Mutta mitäs me mökkiläiset, mehän pääsemme pois ja nettiäkin käytämme – toisin kuin monet vanhat ihmiset täällä, joiden on hurautettava autolla pankkiasioille. Olen juhannukseksi lähdössä toiseen samanlaiseen ”kaupunkiin”. Sen taajamasta, entisestä kirkonkylästä, hurautetaan pankkiasioille 60 km:n päähän. Olen muistellut ja lauleskellutkin itsekseni 40 vuoden takaista laulua Euroopan syrjäkylistä. Kyllä me ihmiset käymme kalliiksi yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle!

    Mutta hyvää juhannusta ja hienoja juhannuskuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sama juttu, tienpientareitten kukkaloisto niistetään täällä alta aikakyksikön, pari kertaa kesässä. Kerran tapasin eläkkeellä olevan harmaapäisen vanhan opettajan, joka kiirehti juoksujalkaa tienpiennarta eteenpäin ehtiäkseen pomia itselleen kukkakimpun ennen kuin kauempana jyräävä kone lähestyi.

      Vaan onneksi netti käy täälläkin nykyään, kun alkuaikoina tänne ei saanut yhteyttä millään masiinalla, sillä kylässä ei ollut edes kaapeliverkkoa. Ensimmäinen yhteyteni oli gsm-puhelimella, ja hinta oli datasiirron määrän mukainen. Tässä on onneksi kaupunkeja ympärillä, joten asioille pääsee, mutta bensaa palaa. Hyvää juhannusta itsellesikin!

      Poista
  8. En malta olla linkkaamatta kehityskulkua hyvin kuvaavaa uutista Monikansallispankista ja tutusta miehestä keskusteluistamme. "Kun mikään ei riitä..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No löytyihän sieltä yksi syntipukki, se yleissyntipukki. Vaan häntä Nordea nyt nähtävästi syyttää.

      Tottahan se on, että kun nyt on jo yli puolet Pikkukaupunginkin Nordeasta pantu pihalle, niin enää ei ole varaa vähentää, tai se tietää putiikin sulkemista. Nyt oli keväällä esimerkiksi vain yksi kassapalvelija ja hirveä jono asiakkaita istumassa tuoleilla.

      Poista
    2. Et kai kuitenkaan väitä, että Nordean hallitus on tehnyt uutisessa mainittuja päätöksiä, koska sen oli pakko ne tehdä?

      Poista
  9. Mikäs vanhakantaisten peruskonservatiivien kokous täällä on, kun kehitystä vastustetaan?

    Jos kannattavat tehtaat on siirretty jostakin pois, niin siellähän on nyt tyhjiö, johon olisi oiva tilaisuus perustaa kannattava yritys! Ei kai se ole vain joidenkin muiden velvollisuus?

    Ja jos kunnalliset byrokraatit keskittävät kustannushyödyn varjolla palvelut pois, niin eikö olisi parempi yksityistää tai ulkoistaa ne palvelut ja antaa ahkerien yritysmielisten hankkia itselleen niillä elatus?

    Sitä paitsi mehän maksemme maailman raskaimpiin kuuluvaa veroa siksi, että palveluja olisi. Luuletteko kuten vassarit, että veroja vielä korottamalla ne palvelut pysyisivät syrjäseuduilla?

    Kun kerran hehkutetaan kansainvälisyyden avartavaa vaikutusta ja halutaan auttaa kehitysmaiden köyhiä, niin miten voi samaan aikaan vastustaa tehtaiden siirtoa halpatuotantomaihin? Sehän on tehokkainta kehitysapua.

    Maailma muuttuu. Ihmisten täytyy muuttaa työn ja toimeentulon perässä, eikä vaatia muita kustantamaan omaa elämää palveluineen maalaisidylleissä.

    Ah, kun karvastelee suloisesti sielua, kun saa hetken uiskennella vastarannan kiiskenä. Mutta on se vaan niinkin, että yleensä sitä saa mitä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei suinkaan.

      Me vassariuteen kallellaan päin olevat ajattelemme, ettei isorahaporvareita millään isänmaallisiksi saa, veroparatiiseihin rahansa joka tapauksessa piilottavat ja Hurstin jonoissakin käyvät paremman tekemisen puutteessa seisoskelemassa.

      Veroparatiiseissa runoja laususkelevat: "Oi isanmaa, mun armastus, sa oot mun rahapuss." ja vähän riehakkaan anarkistisella tuulellakin ovat, laulellessaan: "Yks kommari melkein palkkaa pyys, mä löin sitä heti turpaan!"

      Kas porvari: älä laita rahojasi siiloon,
      vie ne heti Monacoon piiloon.
      Siel on kaikkien meidän isot rahat,
      käsiks niihin ei pääse työläiset, pahat.

      - Tämän mainoksen kustansi Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK.

      Poista
    2. Puhun peruspalveluista, en yrityksistä enkä vastusta kehitystä. Saatan vain olla eri mieltä siitä, mitä kehitys on.

      Ihmisiä täällä periferiassa kuitenkin on ja asuu, vaikka työpaikat ovatkin kaupungeissa. Peruspalvelujen hyvä taso takaisi sen, että kunnat pysyvät hengissä, kaikki eivät muuta pois. Kun viimeinenkin kyläkoulu otetaan pois, lähtevät nuoret perheet. Tai kun terveyskeskuspalvelut ajetaan alas, lähtevät vanhat. Jos ei seudulla ole yhtään bensa-automaattia, pankkipistettä, lääkäriä ja kaupassa myydään vanhentuneita tarvikkeita, kuka siellä enää viihtyy.

      Eli kyse ei ole vain työstä ja toimeentulosta, sillä sitä täälläkin kyllä löytyy. Kyse on ihmisten elämisen peruspilareitten murentamisesta: koulutus, terveys, turvallisuus, asioitten hoito.

      Poista
    3. Ennen sanottiin, että elinvoimaisessa kylässä on kirkko, kauppa ja koulu. Kysymys kuuluukin, että kenen vastuulla se peruspalveluiden alasajo on? Mehän elämme demokratiassa.

      Pikettyn mukaan elämme lisäksi maailmanhistorian tasa-arvoisinta aikaa - tulemme eriarvoisuudesta ja olemme taas matkalla eriarvoisuuteen, joten nyt elämme idylliä.

      Olen siis täysin samaa mieltä tämän kehityksen surkeudesta, jossa palvelut katoavat, yritykset karkaavat ja kaikki keskitetään kaupunkeihin - mutta kenen syy se on?

      Ketä me haukumme, kun räksytämme esim. peruspalvelujen puutteesta?

      Ennen sanottiin myös, ettei rahalla ole isänmaata ja nyt se pitää paikkansa paremmin kuin koskaan. Markkinatalous on sellaista, että meidän jokaisen pienillä valinnoilla tapahtuu suuria asioita - kyläkaupat kuolevat, tehtaat sulkevat porttinsa, maatalous surkastuu.

      Ei voi mitään, vai mitä?




      Poista
    4. Idylli on taidettu jo jokin aika sitten ohittaa. Kuluttajien valintojen vaikutuksesta olen kuitenkin hieman skeptinen. Tiedän, että jossain on kyläkauppa pelastettu, kun on tarkoituksella alettu sieltä ostaa enemmän. Ihmiset ovat kuitenkin ohjailtavia karjapäitä, esimerkiksi tietotekniikkaan palveluiden sijaan, meidät on nenärenkaasta taluttaen viety, niin pankkipalveluissa kuin VR:n lippujen ostoissa. Tietotekniikan kehittymisen kanssa samoihin aikoihin pankit tekivät tiloissaan asioimisen entistä vaikeammaksi ja aikaa vievämmäksi.

      Muistan kun se Masa Niemen näköinen Nordean (merita? Meriita?) entinen johtaja televisiossa rehvasteli, kuinka tavalliset tallaajat haluitaan pitää poissa pankkisalien lattioita likaamasta.

      Internetin käyttö ostamisessa on usein hankalaa. Ostosten tulo kestää ja paketin sisältö on lopulta sitä, tätä tai tota. Monissa kaupungeissa isot tavaratalot on kuitenkin viety maantien laitaan kolmen kilometrin päähän, eikä sinne hankkiutuminen ole autottomalle helppoa.

      Hinnat ovat tietysti tärkein meidän karjapäiden ohjauskeino. Ainakin tietotekniikkaa samat kaupat myyvät netissä halvemmalla kuin liiketiloissa.

      Lopuksi. Kuten linkkaamassani uutisessakin kerrotaan, syvimmällä tasolla meillä on vain yksi vihollinen ja se on ahneus, ahneus, ahneus. Pääasiallisesti porvarin, jolle mikään ei riitä, hieman kuluttajankin, joka on aivopesty "säästämään ostamalla".

      Poista
    5. Nimenomaan tätä minäkin tuossa ylempänä kysyn: ketä voimme haukkua tästä nykyisestä hyperkeskittämisestä.

      Asetin vastuuseen ensi kädessä kaksi viime hallitusta, kun en muutakaan osaa nimetä. Hallitushan päätöksiä tekee. Henna Virkkunen on yksi nimi ja Susanna Huovinen toinen. Krista Kiurukaan ei ole viaton, joten naiset tässä ovat kukkahattutäteinä jyllänneet ja kuvitelleet, että demokratiaa on se kaikki saavat saman voilla voideltuna ja päänsilityksen kera ja yhdestä paikasta.

      Ei ole otettu huomioon niitä, jotka jäävät sinne periferiaan eivätkä riemusta kiljuen ryntääkään sadan tai parinsadan kilometrin päässä olevaan erikoishoitoon. Tai viikonloppuna taksilla kaupunkiin hammasklinikalle. Minunkin pikkukaupungistani pitää hammasvaivassa mennä Turun Pulssiin viikonloppuisin, taksilla jonka ensin itse maksaa. Toistasataa kilometriä. hyvin toimivat kyläkoulut ovat lakkautuslistalla, ja lapsia aletaan kuskata jumbomaiseen jättikouluun keskustaan. Näin on Helsingissäkin, kouluja yhdistellään ja yhdistetyillä kouluilla on vain yksi rehtori, jota ei yleensä tapaa kummastakaan koulusta.

      Poista
    6. Mutta eivätkö Virkkunen, Huovinen ja Kiuru ole sentään viattomia toimivien kyläkoulujen lakkautukseen? Eikö tällaiset päätökset tehdä kunnissa, tekijöinä demokraattisesti valitut edustajamme, mähöset, tyrväiset ja holopaiset?

      Jokaisesta ansaitsemastamme satasesta me annamme kunnalle parikymppiä, jotta asiat hoituisivat säällisesti ja toimivia kyläkouluja ei lakkautettaisi.

      Siitä satasestamme annamme valtiolle toisen parikymppiä, jotta se antaisi siitä osan kunnille, jotta toimivia kyläkouluja ei lakkautettaisi.

      Kuka piru niitä silti oikein lakkauttaa – Wahlroosko?

      Poista
  10. Kertokaapa minulle, oi vihervassakuut, kun ex ay-jyränä ja nykyporvarina en ymmärrä AKT:n logiikkaa Tornion jupakassa.

    Venäläiset uhkailivat pääluottamusmiestä ja siitä suuttuneena AKT rankaisi meitä suomalaisia?




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Tornion jupakkaan perehtynyt, mutta viher-etuliite ei kuulu tähän.

      Poista
    2. Hyvin kuuluu, sillä enhän sillä Tornioon viitannutkaan, vaan teihin, mielipiteisiinne.

      Poista
  11. Kuulostaa kauhealta. En ole lukenut uutisia, mutta sanon silti närkästyneen mielipteeni. Minua tuohduttaa nykyään aina, kun veli venäläinen uhoskelee suomalaisille ja suorastaan uhkailee. Millä hiivatin oikeudella?

    Pääluottamusmiehen tehtävä on kaikessa puolustaa omia työntekijöitään, vaikka ketä vastaan, jos aihetta on. On ala-arvoista ja halpaa, jos liitto painostaa alaisiaan jonkun russakan uhoamisen vuoksi.

    Mistään en mitään tiedä, vaan puhun tässä ihan kadunnaisen suulla.

    VastaaPoista
  12. No, kohtahan nuo kapeenien uhkailut loppuvat, kun Stubb vie meidät Natoon. Jos joku Igor sanoo Torniossa, että "ohoh noita suomalaisia", niin taivaalta ilmestyy lennokki, joka pommittaa kapteenin jauhelihaksi ja koko paatin myös, että sen tiedätte.
    Tavoistani poiketen katsoin nettitelkusta Stubbin valinnan ja myös hänen "puheensa" ennen vaaleja. Lainausmerkit siksi, että sehän oli kuin pesuaineen testimonial- mainos 70-luvulta. Muistattehan:

    -Voi Pirjo, kuinka snun pyykkisi on noin ihmeen valkoista?
    -Kerron sinulle salaisuuden, ethän kerro sitä muille..
    -No en tietenkään, mutta kuinka sinä...
    -Katsos, minä pesen lakanani Stubbilla. Se pesee aivan patamustat lakanatkin vitivalkoisiksi, katso!
    -Ei, mutta tuohan on aivan ihanaa, riennänkin heti K-kauppaan hakemaan paketin Stubbia!
    -Mutta pidä kiirettä, sillä moni muukin haluaa valkoista pyykkiä.

    - Näitä Stubb-testimonialeja heijastettiin kankaalle aivan parhaaseen kaupparatsujen kokous-tyyliin. Rouva "reittä, rintaa ja revaa" esiintyi useimmin, hänellä oli tärkeää sanottavaa.

    Ja lopuksi sitten tuo Stubbin hilluminen ja keikistely kauhean englanninkielisen laulun säestämänä kukkia heilutellen. Missä siinä oli koyi, uskonto ja isänmaa? minä vaan kysyn, saatana niin. Kaiken kaikkiaan Stubbin esitys herätti enemmän myötähäpeää kuin kunnioitusta.
    Tai sitten olen vaan liian vanha.
    Kertokaapa tekin, mitä mieltä olitte Stubbin valintakokouksesta. Nähdäkseni täällä esiintyy enimmäkseen arvostelukykyisiä ihmisiä, joita ei vedetä narusta perässä kuin kuoriämpäriä tai mätää kanaa.

    Seuraavat kuusi kuukautta saamme nyt kuulla, kuinka fantastinen dream-team kokkareilla onkaan ja kuinka sen yhteishenki on jotain aivan toiselta planeetalta. Vaalien jälkeen voi olla hiljaisempaa.

    VastaaPoista
  13. Stubb sanoi äskeisissä uutisissa, että ei halua oikeistolaisen leimaa. Mielenkiintoinen ilmaisu kokoomuslaiselta poliitikolta. Ehkä on tosiaan niin, että Stubbilla pesty patamusta pyykki muuntuukin pesussa valkoistakin valkoisemmaksi.

    Meikäläisen on aina ollut vaikea pitää Stubbia vakavasti otettavana poliitikkona, koska hän näyttelee aika paljon, ja vieläpä kehnosti. Ja nyt hänestä tuli pääministeri. Vaan antaa miehen yrittää. Hän on luultavasti älykkäämpi kuin huomaamme. Pärstääkään ei ehkä enää nähdä Seiskan kannessa eikä keveissä viihdeohjelmissa, vaikka toisaalta mies vannoi olevansa sama Alex kuin ennenkin.

    VastaaPoista
  14. Minulla ei hermo pitänyt, en saattanut valintatilaisuutta katsoa. Saatan kuvitella, kuinka kokoomuksen hurmostilaisuudessa useampikin on vaipunut transsiin ja alkanut kuolaa valuttaen kielillä puhumaan: "LALALALLALALLÖÖLÖLÖLLLÄLÄLÄ...."

    Pidättäydyn nyt enemmistä sanoista.

    Rauno Räsäsen satiiri? minua nauratti.



    VastaaPoista
  15. En seuraa aikaani. Ja vaikka seuraisin, niin kokoomuksen puoluekokouksia tuskin silti seuraisin. Miksen? no, en ole masokisti. - Herra Stubbin twiittauksia (tai mitä wittuja ne on?) oon joskus lehdistön (eli median) siteeraamana lukenut; on ne olleet kyllä aika myötähävettävän lapsellisia…Mutta jokainenhan taaplaa tämän ilmakehän alla niin kuin ite tykkää että on


    (Alkaa muistella, koska ei ole vielä dementoitunut, oman politiikkansa n.s. "aktiiviaikoja"...) Kerran, maleksin silloin Tampereella, ja olin nuori ja janoinen ja miksei myös kiimainen... mutta ei sotketa tähän nyt kaikki spek...spesifek... tejä. No, ainakin olin nuori, sen pystyin myös todistamaan – mulla henkkareina oli Teinikortti. (Johon tosin oli väärentänyt syntymäaikani vähän vanhemmaksi.) Janoinen ma olin. Janoinen olet sa. Jaanoooisiija oomme me kaikki… Niinpä minut oli helppo puhua mukaan "Tuhatkunnan" järjestämiin hippaloihin kun kuulin että siellä, palopuheiden lisäksi, siemaillaan olutta. Piti vain ensin allekirjoittaa jäsenkortti. No, mikäs siinä, allekirjoitin: Riku Tapani Kolehmainen liittyi sillä sekundilla Tuhatkunnan ainiaisjäseneksi. (Te nuoremmat, jotka ette tiedä mikä Tuhatkunta on: se ei ole Satakunnan katto-organisaatio, ei! vaan kokoomuslainen opiskelijajärjestö. Eli oman aikansa Al-Qaid.) Tuhatkunta, tai sen Bonsorit, olivat vuokranneet Tiiliholvin; siellä olut virtasi yhtä vuolaana kuin vessassa... vesi, kun pestiin käsiä. Ah, Nuoruus! Ah, Hulluus! Ah, Mikä Tahansa! Kokoomuksen nuorisojärjestön jäsenenä minäkin olin nyt yksi noista voidelluista/valituista. Tunsin kyllä itseni pikkaisen orvoksi, en toisinajattelijaksi... en, enempi yksinäiseksi. Niinpä keskityin olviin. Siellä oli sellainen hana josta jokainen sai vääntää tuopillisen itselleen, niin minäkin väänsin, kohtuullisen tiuhaan tahtiin, mutta kerran kun minun piti vääntää hana takaisin kiinni, se jäikin käteeni. Ihmettelin että mitäs minä tällä teent? Ja olutta lorisi lattialle kuin tiine tamma olisi siinä vieressä kussut, ilmeisesti satoja litroja, en jäänyt sitä laskemaan kun pelkäsin että minut lynkataan. Kuulin nimittäin huutoja, narikkaan asti, oli talvi ja kamalan kylmä ja minä vedin siellä kiireellä palttootani päälle, että "se tyyppi joko rikko ton tynnyrin on bolshevikki... sabotaasia... älkää päästäkö sitä meneen..." Mutta minäpäs menin kovaa vauhtia jo Hämeenkatua pitkin, pois. Kohti Lähteenlinnaa. Koska asuin siellä silloin. - Jossainhan ihmisen aina täytyy asua.


    VastaaPoista
  16. Anteeksi, etten osaa yhtyä vakavasti samaan keskusteluun mihin te, ystäväni, toistenne kanssa helmat ja shaketinlahkeet hulmuten, yhdytte. Aina ajaudun puhumaan asioista jotka eivät ole "se pointti, josta on kyse". Olen tosiaan pahoillani.
    Ps. Pallostakin etsin aina sen kohdan mikä on vähiten pyöreä.

    VastaaPoista
  17. Mikis, eikös täällä ole jo tuhannesti todettu, että sivupolut ovat sallittuja, jopa toivottavia. Minä juttelen usein jutuissani jotakin asian siteeksi ja toivon, että joku poikkeaa mahdollisimman pian aiheesta. Ja niin on onneksi usein käynytkin.

    Joskus ajattelin, että semmmoinen blogi olisi mahtava, jossa bloggaaja aloittaisi aina uuden lyhyehkön jutun viimeisen kommentin viimeisestä lauseesta tai asiasta. Näin blogista tulisi katkeamaton mammuttiblogi, kaikkien pätkälukijoitten ja -pätkäkirjoittajien kauhistus, neverending story..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista ideoista minä tykkään. Iineksen kaltaiselle ketteräkynäiselle kirjoittajalle se sitä paitsi olisi ihan helppoakin.

      (Sen sijaan Mikiksen kaltaiselle kyttyräkynäiselle kirjoittajalle se olisi taivas ja helvetti yhtä aikaa, oletan.)

      Poista
  18. No, miksei aloiteta.

    Maapallo on litteä kuin sitruuna ja happamampi. (pH jotain mitä lie, en tie)

    Tähti tieteilijämme Tapsa tietysti tietää tästäkin toohotuksesta totuuden? Tai täytyykö todeta taivaskoskelaisen tilityksen tajunnan tuhonneen tältä tutulta T:ltämme?

    Tahoin telkään! Telkele!

    VastaaPoista
  19. Ei kun mä ajattelen globaalisti että Aleppossakin (Syyria) ja Recifessa (Brasilia) hurrataan nyt saatanasti että Stubb voitti eikä se Risikko. - Kerrankin maailman valokiilat (myös led-valot) kohdistuvat tänne perä-Pohjolaan.
    Hurraa, heijjaa, hurraa, uraa!

    VastaaPoista
  20. Minä olen - kyllä minä sen tiedän jos kukakaan- huono ihminen. Oikeastaan olen vielä huonompi. Krapulassa olen vielä sitäkin huonompi. Mutta... siis jos saisi krapularyypyn, niin tajuaisi ettei ole ainoa huono ihminen. Maailmassa on muitakin. Ja jos saisi toisen niin huomaisi että "meitähän on monta" - siis huonoa ihmistä. Ja kolmannen ryypyn jälkeen tajuaisi että "enhän minä kamalan huono ihminen ole". Neljännen jälkeen: "oikeastaan minä olen aika hyvä ihminen, noin potentiaalisesti". Viidennen: "tai ainakin parempi kun moni muu". Kuudes: "mä oon oikeastaan helvetin hyvä jätkä". Seitsemäs: "mä oon pRas, varmmmnaan oon, oonpas". Kahdeksas grogi: vittu, mää oon maailman paras. Yhdeksäs coctaili: (tai meille ammattilaisille tosin 18sta, vasta): "haluuks sää painia, tä?..."

    VastaaPoista
  21. Eräänä räntäisen harmaana loppusyksyn iltana kävelin, kauan sitten, (Oi jumalat kuinka kauan siitäkin on!) pitkin Valko-Venäjän neuvostotasavallan pääkaupungin Minskin pääkatua kohti hotelliani joka ei tuntunut tulevan yhtään lähemmäksi, vaikka lisäsin vauhtia - niin kaukana se vielä oli.
    Mutta kuten Saarnaaja sanoo: kaikella on aikansa. Niin päättyi myös minun vaellukseni siltä erää ja menin respaan tarkistaakseni, onko minulle soitettu tai onko postia. Olin työmatkalla, enkä siis ihmetellyt, kun sain käteeni saksankielisen viestin. Sen lähettäjä, toimittaja Nina X, halusi haastatella minua, kauppavaltuuskunnan lähes vähäpätöisintä jäsentä. Me myimme nostureita ja kuorman siirtäjiä Valko-Venäjälle, siksi olimme siellä. Minun osani oli hoitaa informaatioasioita, mitä se sitten merkitsikään.
    Sanoin respan naiselle, että tapaan mielelläni Ninan ravintolan puolella kello 19 00. Olin märkä ja nuhjuinen ja halusin sentään laittaa itseni säälliseen kuntoon.
    Otin verrattoman kuuman kylvyn, kampasin tukkani ja sonnustauduin ainoaan edustuskelpoiseen tummaan pukuuni. Laskeuduin alakertaan ja siinä olikin jo Nina! Ei meitä tarvinnut esitellä, kävelimme suoraan toisiamme vastaan ja sanoimme guten abend. Siihen aikaan kaikki vähänkin lukeneet ihmiset Valko-Venäjällä osasivat saksaa. Ja Nina oli käynyt muutakin kuin kansakoulun, sen voin vakuuttaa.
    Tilasin meille illallisen normaalein ruokajuomin, vaikka Nina ensin pyysi, että lehti saisi maksaa laskun. Kerroin, että meillä kapmaissa ei tule kuuloonkaan, että nainen maksaa, vaikka hänellä olisi valtion luottokortti. Nina hymyili lämpimästi ja sanoi ymmärtävänsä kantani ja arvostavansa menettelyäni.
    Loppuilta sujui aika tarkalleen siihen malliin, kuin olin jo ennen matkaa vanhoilta Minskin-kävijöiltä kuullut. Noin yhden aikaan yöllä Nina purskahti itkuun ja sanoi, ettei ole mikään lehtinainen, vaan tiedustelupalvelun luutnantti ja jos hän palaa konttorille ilmaan mitään tietoja Suomesta, hän joutuu vaikeuksiin. No, minä kerroin, että pääkaupunkimme Helsingin ympärille ollaan rakentamassa tehokasta ilmatorjuntajärjestelmää (siitä oli juttua viikon takaisessa Hesarissa) ja että kaupungin alle on tehty uusia pommisuojia. Nina kirjoitti muistiin kynä savuten. Kerroin myös, että valtuuskunnan sihteeri on itse asiassa komissaari, joka valvoo, ettemme vain loikkaa Neuvostoliittoon matkan aikana.

    JATKUU...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Eräänä räntäisen harmaana loppusyksyn iltana kävelin, kauan sitten, (Oi jumalat kuinka kauan siitäkin on!) pitkin Valko-Venäjän neuvostotasavallan pääkaupungin Minskin pääkatua kohti hotelliani joka ei tuntunut tulevan yhtään lähemmäksi, vaikka lisäsin vauhtia - niin kaukana se vielä oli."

      Oi mikä klassinen ja koukuttava tarinan alku! Jostain syystä se naurattaa samalla kun on pakko jatkaa eteenpäin.

      Poista
  22. Joskus viiden aikaan Nina lähti ja pääsin nukkumaan. Palattuani Helsinkiin minuun otti yhteyttä miellyttävä nuori mies Venäjän lähetystöstä, joka johdatteli puheet siihen malliin, että hän halusi minun ryhtyvän jonkinlaiseksi tiedottajaksi – hyvää korvausta vastaan, tietysti. Kieltäydyttyäni hän esitteli valokuvia ja soittii ääninauhan tapaamisestani Ninan kanssa hotellihuoneessa. Ninan tunnustus oli jostain syystä jäänyt pois nauhalta, mutta kertomukseni Helsingin ilmatorjunnasta kuului varsin selvästi.
    Uusi ystäväni vakuutti, että jos ryhdyn tiedottajaksi, aineisto hävitetään, mutta jos kieltäydyn, se menee Supon ja silloisen perheeni käsiin. Sanoin, että hän voi lähettää aineiston kaikin mokomin vaikka Ilta-Sanomiin. Ystävä lähti, enkä tavannut häntä koskaan enää.

    Tämä kaikki on alustusta arvelulleni, jolla vastaan Tapsan kysymykseen. Tapsahan ihmetteli - vedoten meihin vihervassareihin - että kuinka se AKT menee tuollaisen hölmön lakon tekemään.
    Ainoa järkevä oletus on, että joku AKT:n nokkamiehistä on myöskin viettänyt yön Ninan (nimi muutettu) kanssa ja häntä voidaan kiristää. "Jos et pane koko maan ahtaajia lakkoon, kerromme julkisuuteen touhusi Ninan (nimi muutettu) kanssa Hotelli Moskovassa Pietarissa ei kovinkaan kauan sitten. AY-jyrä ei halunnut, että hänen vaimonsa Sirkka (nimi muutettu) saisi tietää asiasta ja niin pantiin satamat kiinni.
    Mutta miksi kaikki tämä, kysyy hämmästynyt lukija. Minäpä kerron. Kuten on huomattu, Venäjän johto tekee kaikkensa työntääkseen meidän Naton syliin. Milloin lennellään "vahingossa" meidän puolelle rajaa, milloin lähetetään komissaareja varoittamaan russofobiasta ja III maailmansodasta. Kun nyt sattui niin somasti, että venäläinen laiva saarrettiin Torniossa, pantiin Ninan uhri sulkemaan satamat, jotta suomalaiset saisivat taas aiheen sanoa, että on ne ryssät hirveitä, kun ensin tulevat orjalaivalla Tornioon ja laitattavat satamat kiinni ja jos me oltais Natossa, ne ei varmaan uskaltaisi tehdä tällaista.

    Kohta me siis liitymme Natoon. Mikään ei voisi ilahduttaa enemmän Kremlin miehiä. Siellä on jo ajat sitten kyllästytty tähän ystävyyshöpinään. Kenraalit kuopivat kannaksella maan ruvelle odottaessaan hetkeä, jolloin saavat valita mökkitontin Saimaan rannalta. Vapailla markkinoilla ne ovat aivan liian kalliita sotaväen miehille, mutta kunhan asiaa hiukan autetaan panssaridivisioonien voimin, niin eiköhän ala hinnat halveta.

    -the end-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahtaajien lakostahan tässä taisikin olla kysymys. Olen kesäterässä, ja nytkin on aamun paksu sunnuntaihesari vielä alhaalla tienvieren postilaatikossa - joutaa luettavaksi myöhemmin.

      Tämä tarina on paitsi hupaisa myös jopa uskottava. Venäjä työntää meitä Naton syliin päästäkseen sanomaan painavan sanansa.

      Poista
  23. Alkoholismi on samalla lailla tragedia kuin skitsofrenia, tai miKä tahansa sairaus joka saa aivojen sähkö-kemian epäjärjestykseen. Samalla se on luovuuden lähde; ei tietenkään sen takia. Luin äsken Panulan kirjan Ailasta, ja sen mitä hän Lauri Viidasta kirjoitti, olen vähän hämilläni. Olen lukenut kummastakin kaiken, Laurista ja Ailasta.

    Meriluoto on runoilija. - On Viitakin. TOTTAKAI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko lukenut myös Ailan päiväkirjat?

      Mutta mikä Viidasta kerrottu sinut hämillesi? Hän ei todennäköisesti edes ollut skitso, vaan maanis-depressiivinen (vihaan tätä kahdensuuntainenmielialahäiriö-ilmaisua) ja vaipui välillä pieneen psykoosiin, kuten me kaikki herkät.

      Poista
    2. Olen lukenut kaiken (proosan) mitä Ailalta on julkaistu. En minä muuten hänestä kehtaisi.

      Siis en osaa kuin ihailla hänen tapaansa sanoa asioita sanoilla. Kalvaampia ovat Anaïs Nin tai moni muu. (En sano mitkä muut kun en halua paljastaa kamalan pohjatonta lukeneisuuttani.) - Mutta summa summarum sum sun: kivaa päiväkirjaa.

      Poista
    3. Aila kuuluu minunkin repertuaariini. Muistan pettyneeni vain Peter Peteriin, koska teki mieli koko ajan sanoa Sannalle, että älä ole niin hvetin sinisilmäinen. Siis kaikkihan oli uskottavaa, mutta se, että joku toimii noin, ärsyttää minua edelleenkin.

      Panun kirjasta jäi mieleen ajatus, että miehet pitävät Ailasta siksikin, että hän lienee seksuaaliaddikti. Noh, en halua vähätellä. Pidänhän minäkin Meriluodon runoista ja henkilöstä itsestään. Jopa siitä huonoudessaan pistämättömästä elokuvasta, joka Peter Peteristä on tehty.

      Poista
  24. Täällä taas radio Jerevan, hyvää iltaa! Useat hätääntyneet kuulijat ovat tiedustelleet meiltä, miksi Venäjän armeijan upseerit odottavat Suomen liittyvän Natoon, ennen kuin hyökkäävät Suomeen. Eikö sinne voisi hyökätä ihan muuten vaan, vähän kuin Georgiaan. Tshetseniaan, Kabuliin, Krimille, Abhasiaan, onhan näitä.
    Me vastaamme. Venäläinen sotilaskunnia ei salli hyökätä pienen maan kimppuun, ellei se ole ensin jotenkin ärsyttänyt Venäjää. Talvisota oli pakko aloittaa, kun Mainilassa oli ammuttu tykeillä ja eräs meidän tykkimiehistämme oli vähällä haavoittua, kun se toikkaroi päissään siellä pellolla. Tämä kaikki oli äärimmäisen ärsyttävää, varsinkin kun huomattiin, ettei suomalaisilla edes ollut sellaisia tykkejä, joihin Mainilassa ammutut kranaatit olisivat sopineet.
    Koska Mainila on jo käytetty, on päätetty työntää Suomi Natoon, jolloin voidaan todeta, että sehän perkele aikoo tulla tänne amerikkalaisten kanssa kimpassa. Kuulemma on jo painettu ruokalistat siltä varalta, että Pietarin valloitusta juhlitaan hotelli Europeiskajassa. Ja sitähän me emme salli, kautta Leninin leukaparran!
    Niin, että käskekää sen Stubbin panna äkkiä toimeksi, että ehdittäisiin tonttien jakoon ennen lomakauden loppua.

    VastaaPoista
  25. Kolehmaisen novellin - jonka kirjallisia arvoja en kyseenalaista - on ... huvittava. Välillä jopa pöyristyttävä. Itse, jos olisin ollut Stasin agentti - jonka jyrkästi kiellän - en olisi noin menetellyt. (Muistaakseni DDR:n tiedustelupalvelukaan ei nuin menetellyt?)

    Tarkoitan, että paskapuhetta.

    VastaaPoista
  26. Mikä Sinua nyt riivaa, Kolehmainen? Me molemmathan (kai?) rakastamme Venäjää, siis venäläisiä, ja inhoamme Putinia (+ kommunismia). Ja nussisimme, jos kykenisimme, Johan Bäckmannin ja Juha Molarin hengiltä.

    Mikä kivensiru sinun syylingeissäsi tämän lisäksi hiertää, oi Kole...?

    VastaaPoista
  27. Nje u mom rassiju panjat, noin omavaltaisesti translitteroiden ilmaistuna, oi ystäväni Mikis. Tietenkin rakastan Venäjää, mutta ennen kaikkea venäläisiä, ainakin hyvin monia. Ja dosentti sekä kumppaninsa ansaitsevat minunkin mielestäni kuivaa kakkoseen, joskaan ei minun toimestani. Sen verran rotuhygieenikkoa minussakin piilee.
    Stasin agentit eivät tosiaan tehneet noin, paitsi aivan pakottavissa tilanteissa. Mutta Neuvostoliitto oli suuri ja suuria olivat siellä toleranssitkin. Oli varaa kokeilla kaikenlaista.
    Mitään kivensirua en syylingeissäni tunnista; tavoitteenani on löytää totuus, vain totuus, sattui se sitten sydämeen kuinka paljon tahansa. Jos löydät paremman selityksen AKT:n toimintaan niin kerro! Myönnän mielelläni olleeni väärässä, jos olin väärässä. Muussa tapauksessa pysyn edellä kerrotussa, herra tuomari.

    VastaaPoista
  28. AKT on lähtenyt Wällärin ajoista lähtien siitä että laivat, jotka seilaavat Suomen merillä, niiden merimiesten palkat pitävät olla ns. "säällisiä". Onhan vuosikausia - totta kai te tämän tiedätte - Suomen satamiin pysäytetty Liberia, Panaman, NaUruSaarteen etc. laivoja Merimies-Unionin ja Ahtaajien yhteisvoimin. Ja jokainen laiva on päässyt lähtemään kun on maksanut työläisille (= merimiehille) rästiin jääneet palkat. - Mitä ihmeellistä tässä on?

    No, nyt tuli tällainen laiva joka kuvitteli että heitä ei koske mitkään säädökset... ainakaan Suomessa. Joka on aina on ollut kyyryssä Neuvostoliittoa/Venäjää kohtaan. - Nytpä vaan todettiin että kyllä Suomessa nämä samat säännöt koskevat myös rodullisesti paljon ylevämpiäkin ihmisiä, eli venäläisiä. (Samoin kuin saksalaisia.)

    Siis... vaihtoehto olisi ollut se: että Suomi, sen ahtaajat, tuomisevat KAIKKI muunmaalaiset laivat, jotka eivät toteuta sopimuksia, mutta EIVÄT venäläisiä?

    Tarkoitatkohan Kolehmainen itsekään tätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä jää vastaamatta siihen kysymykseen, että miksi venäläisen laivan surkeista työoloista rangaistaan meitä suomalaisia?

      Laivahan oli jo saarrossa. Siksi venäläiset uhkailivat. Siitä pillastuneena pysäytettiin Suomen vientiteollisuus. Maksoi ainoastaan sata miljoonaa euroa. Kallista on kunnia.

      Poista
  29. Yleensä, kun jonkun rottalipun alla purjehtiva laiva tulee Suomeen - enää ei tulee, kun tietävät että - laivalta joku duunari ottaa yhteyttä MermiesUnioniin. Ja tämä laiva "saarretaan"; eli sen lastia ei aleta purkaa. Varustamolle - joka on säästänyt siinä että on palkannut filippiiniläisiä/muita onnettomia ihmisiä laivalle töihin orjapalkalle, se on kallis homma. Jokainen päivä satamassa maksaa paljon. Siksipä varustamot, hyvin äkkiä, maksavat "taannehtivasti" nämä palkat. - Tässä venäläislaivassa, tai siis sen varustamossa, oltiin ehkä (?) niin röyhkeitä, ajateltiin kai entisiä "suomettumisaikoja", että he kirjoittivat jonkin kirjeen ko. aseman pääluottamusmiehelle... uhkailivat? (millä? KGB:lläkö? en tiedä)

    En tiedä mistä on (kirjeen suhteen) kyse. Suomessa vaikka kuinka monta kertaa 60-, 70-, 80- 90-luvuilla pysäytettiin ulkomaalaisten varustamojien laivoja Suomen satamiin. Mielestäni oikeutetusti; koska he toimivat epäeettisesti. (Samaa muuten nyt, pikkaisen rupee hymyillyttää, KAIKKI suomalaiset firmat, K- ja S-kauppa etunenässä ovat ylistämässä: eettisyyttä!...

    Ps. AKT on sitä mieltä, eettisesti, että merimiehen palkka kuukaudessa pitää olla enemmän kuin 200 $.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Outokumpu Oy päätti ettei käytä kyseisen orjatyövarustamon palveluja, tärkeä juttu tässä mielenilmaus-työnseisauksessa. Iso kansainvälinen firma liputtaa hyville työehdoille. Kunnon meininkiä, semmoinen asenne.

      Poista
    2. Edelleen jää vastaamatta siihen, että miksi tästä asiasta rankaistiin meitä, suomalaista yhteiskuntaa?

      Poista
  30. No ei tarkoita. Onhan näitä saartoja tosiaan ollut ennenkin vaikka kuinka, mutta ei niiden takia koko maan satamia ole aiemmin pysäytetty. Sano, jos puhun läpiä päähäni.
    Venäläisvarustamo sai jo rangaistuksensa. Outokumpu ei enää käytä sen laivoja. Ei AKT:n olisi tarvinnut sen ihmeempää melua nostaa. Ja se uhkailukirje.... olisi todella mielenkiintoista lukea sen teksti. Joko Röyttän ahtaajien luottamusmies on kovin herkkähipiäinen (jota nuo veikot eivät ylensä ole) tai sitten AKT:n johdossa puhalsi Nina-ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään samaan aikaan viitattiin Outokumpuun. AKTn osuus on tärkeä, ei törkeä.Tarpeellinen teko.

      Poista
    2. "Ei AKT:n olisi tarvinnut sen ihmeempää melua nostaa."

      Se olisi tietysti ollut korrekteinta. Kun AKT ei olisi nostanut (turhaa) melua, kukaan ei tietäisi mistään mitään. Eihän rikoksiakaan tapahtuisi jos niistä ei puhuttaisi.

      Ps. Rakastan kirjoitustyylisiä! Vaikka toisinaan, jos sallit, olen politiikasta (hieman) eri mieltä.

      Tuus, mikis

      Poista
  31. Sitä paitsi: eihän tällaisissa tilanteissa AKT:n työntekijät muuta kantaa ota kuin että "emme me tuota laivaa pura". Eli... hus, hus...

    Ps. Niilo Wälläri oli ihminen joka kaksi kertaa pisti Kekkosenkin polvilleen. No, toinen oli se kun Wälläri (niinkuin joka alkutalvi pisti jäänsärkijät lakkoon; kyse oli keinosta neuvotella merimiehille parempi palkka) kerran taas pisti jäänsärkijät lakkoon... niin Kekkonen ilmoitti että puolustusvoimien miehistö (jäänsärkijät kuuluivat jotenkin armeijan alaisuuteen) miehittää ne ja operoi niitä sitten. Wlläri vastasi siihen: "Hyvä. Sillä samalla hetkellä kaikki Suomen Merimie Unioniin kuuluvat merimiehet lopettavat työnteon." Heh, heh. Siis merillehän ei edes päässyt ellei kuulunut Unioniin, järjestäytymisprosentti oli tasan 100%. Eli, jos Kekkonen olisi totuttanut päätöksensä, koko Suomen merenkulku olisi pysähtynyt siihen. Totaalisesti. - Arvaa kumpi antoi periksi?

    Wälläri oli syndikalisti. Mutta ei hän yhteiskuntarauhan rikkoja ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaiken tämän jälkeen täällä ihmetellään, miksi palvelut katoavat syrjäseuduilta ja toimivat kyläkoulut lakkautetaan!

      Poista
    2. No en minä kyllä kommentit lukeneenakaan tajua, miten tämä AKT ja haudasta kaivetut Wällärit liittyvät maaseudun palvelujen katoamisiin ja kyläkoulujen lakkauttamisiin ja yleensä vaikkapa helsinkiläiskoulujen yhdistämisiin jättiyksiköiksi.

      Toki tajuan, että näin syntyy säästöjä, mutta kun toisaalta veroja maksetaan aina vaan enemmän.

      Poista
  32. Jos joku ei ymmärrä tuon yllä olevan huudahdukseni syytä, niin väännän rautalangasta:

    Suomi on sellainen yhteiskunta, jossa ammutaan omaan jalkaan milloin ja mistä syystä tahansa, esim. venäläisen loukatessa pääluottamusmiestä.

    Tässä tapauksessa omaan jalkaan ampumisen hinta oli sata miljoonaa euroa.

    Kysymys kuuluu, että montako kyläkoulua tuollaisen summan tuhlaamisen takia on pakko lakkauttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK, tässähän tätä yllä kaipaamaani vastausta onkin. Luen näitä kommentteja järjestyksessä ylhäältä alaspäin.

      Poista
  33. Nyt en kyllä ymmärrä Tapsaa. (Harmi että kaljakin loppuu. Sillä kun olut loppuu, en ymmärrä enää muutakaan.) Siis jos täällä (Suomessa) pannaan stoppi venäläiselle öykkäröinnille, niin peruskouluja lopetetaan siellä sun täällä? Aika bäckmannilaista ajattelua. Tai molarimaista. Minä mielelläni (aika pienestä eläkkeestäni) ylimääräiset 100 miljoonaa maksan, vaikka yksin, siitä hyvästä ettei Paltamon koulussa ensimmäisenä äidinkielenä Anno Domini 2015 puhuta venäjää...

    VastaaPoista
  34. Tapsa tuolla monta kertaa ylempänä kysyy että "mutta miksi meitä suomalaisia rangaistaan siitä... Etc. Meitä suomalaisia rangaistaan hyvin vähän mistään, tai ainakaan me emme saan ansiomme mukaan; suomalaiset ovat eläneet täällä pohjolan perillä huonost, ijät ja ajat; hyvinvointimme tulee muualta. Ja siinä mielessä se perustuu yhtäläiseen epäoikeudenmukaisuuteen kuin muillakin kolonialistisilla valtioilla. Sisu-pastilleja syömällä ja Suota kuokkimalla emme ikinä olisi tässä. (vaikka perussuomalaiset sitä mieltä ovatkin)

    VastaaPoista
  35. "Aamulenkki, aamuhartaus ja aamupano. Nyt ne hommat vasta alkaa. Yhdessä paras tulee. On tää vaan niin hienoo." Stubb tviittasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vaan haluaisi tietää, millainen on Stubbin aamuhartaus. Veisataanko oikein virsi ja sitten perään tuo viimeksi mainittu operaatio?

      Poista
  36. "Aamupano on yllättäen monesti päivän paras pano", tviittasi Stubb kello 10.50. Jokohan saimme oman, veikeän Berlusconin tänne sisupastillien ja suokuokkien maahan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämme jännittäviä aikoja. On hauska katsoa, miten "Alex vaan" tehtävästään selviää, kun pöly on laskeutunut.

      Poista
  37. Nyt minä en ymmärrä, että miksei kukaan muu ymmärrä tämän Tornion kunnialakon pointtia.

    Yritän vielä:

    1) AKT pani venäläisen laivan saartoon
    2) siksi venäläinen varustamo öykkäröi AKT:n pääluottamusmiehelle
    3) niinpä AKT julisti Suomen kaikki satamat lakkoon
    4) josta kärsii Suomen vientiteollisuus eli me (ei venäläiset)

    Eli: venäläiset öykkäröivät, suomalaisia rangaistiin. Hinta sata miljoonaa euroa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valistin itseäni hakemalla tietoja uutisesta. Muu tuli selväksi, mutta suuri kysymys on edelleen piilossa: mitä se venäläisten uhkaus sisälsi, kun katsottiin parhaaksi pysäyttää kaikki satamat. Oliko kyse ihmisten turvallisuudesta? Jos oli, hyväksyn lakon, ellei ollut, lakko tuntuu nöyristelyltä.

      Poista
    2. Sanonpa vielä, että on sikamaista öykkäröidä siksi, että Suomessa vaaditaan laivan miehistön hyvää kohtelua ja selkeitä palkkoja. Hyvä että asiaan puututtiin. Venäjähän nähtävästi sortaa työläisiään.

      Poista
  38. No mutta mikis! Juuri suota kuokkimalla olemme päässeet siihen, missä nyt olemme. Yhdestä suosta tuli viljapelto, joka ruokki ihmiset, toisesta suosta heinäpelto, joka ruokki karjan ja karjasta saatiin parin välivaiheen kautta voita, jota myytiin laivalasteittain muihin maihin. Saatiin vähän saatanasti valuuttaa, jolla myöhemmin ostettiin iPadeja ja hävittäjiä. Kelpaa tässä nyt itsekunkin twiittailla Sisu-pastilli poskessa.
    Mutta että onkin hieno ilma ulkona. Lähdenkin tästä Marianpauhaan ongelle ja muistelemaan menneitä. Siitä saaresta jäi muisto, joka ei koskaan himmene.

    VastaaPoista
  39. Eilen illalla luin kaupunkilehtemme kannesta kanteen ja ihme tapahtui.
    Juttuja, ilmoituksia ja mainoksia lukiessa tuli kesän erilaisista ohjelmatarjonnoista ähky.
    Jokaisessa pienessä kylässä ja suuremmissakin keskittymissä on kulttuuritapahtumia: teatteria, näyttelyitä, tanssia, kyläjuhlaa, kirkoissa, kylätaloissa, rannoilla ja pihamailla. Jos jokaisessa kävisi, ei muuta ehtisi tekemään.
    Se ihme on, että ainakaan kesäisin kylillä on todella värikästä kultturellia elämää. Optimismi, ilo, ja yhdessä tekeminen ja kokeminen elävät yhä kaikesta huolimatta.
    En ole vielä tutustunut alueemme kesäohjelmistoon Kägi- lehdessä. Siinä on yksityiskohtaisemmat tiedot ohjelmistoista: http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/30935-kesalehti-kagi-on-taalla-jo-17-kerran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäohjelmistoa on täälläkin. Eilen tupsahdin kyläkauppaan, jossa vietettiin kyläkauppapäivää. Pihalla oli pieni pöytä ja siinä kahvitermos ja pullaa. Löytyi myös kalanmyyjän ja mansikkamyyjän pöytä. Mansikat 7 euroa litra. Sisällä oli yllätyslaatikon arvonta. Vielä ei ole puhelin soinut, joten onni taisi mennä ohi suun.

      Munamarkkinatkin olisivat, mutta jätän ne nyt väliin kun olen saanut niskani kipeiksi liiasta ruohonleikkurilla riehumisesta. Se on meillä kauheaa, kun on pihamaastossa on ylämäkiä, alamäkiä ja kuoppia ja loukkoja ja pitää vetää leikkuria edestakaisin ja pysyä perässä mutkissa, se kun on itsevetävä ja vetää liiankin liukkaasti.

      Poista
  40. Oikoluvussa ainakaan on ainakin. :) Miten pääsisi eroon jatkuvasta kinkittelystä ja kaankattelusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitän, että sen oppii jahka oikolukaisee tekstinsä ja deletoi kaanit ja kinit kylmästi. En minä kyllä niitä tekstistäsi huomannut.

      Poista
    2. Omiin virheisiinsä kiinnittää huomiota, muiden virheitä ei usein huomaa, tai ne sivuuttaa kummemmin ajattelematta. Minua joskus riepoo, kun en osaa tähän blogipohjaan kirjoittaa virheettä.

      Poista
    3. Minulla on jatkuvasti kammottavia lyöntivirheitä, koska kirjoitan liian nopeasti enkä oikolue juurikaan kommenttejani. On minulla silti kielioppivirheitäkin tupsahtanut, enkä ole niitä korjannut ellen ole heti huomannut mokaani.

      Minua eivät muiden virheet häiritse. Joskus kummastelen pikemminkin semmoista kirjoittajaa, jolla ei ole koskaan yhtään virhettä. Mietin, että hänellä saattaa olla liian iso itsekontrolli.

      Poista
  41. Yllättävä tieto minulle oli, että vientiteollisuus olisi säästyneillä rahoilla pelastanut kyläkouluja.

    Tässä lakkojen määrän kehitys maassamme. Kolmion näköinen pompsahdus 2000-luvulla johtuu työnantajan asettamasta työsulusta, jonka vuoksi esimerkiksi lastensairaalaan joudutaan nyt keräämään varoja kansalaisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...työnantajan asettamasta työsulusta, jonka vuoksi esimerkiksi lastensairaalaan joudutaan nyt keräämään varoja kansalaisilta."

      Hieno huomio, Riku. Lastensairaalan tarina on koko historialtaan sellainen, etten tule koskaan ymmärtämään poliittista eliittiämme siinä asiassa. Enkä antamaan anteeksi. Kostajaksi minusta ei ole, mutta on pistänyt vihaksi kyllä tiettyjen eliittiryhmien elostelu.



      Poista
    2. "Minkä" tuohon olisi kai kieliopillisesti tullut laittaa. Työnantajien laskelma on muuten myös pahasti metsässä, valistunut arvaus on noin kaksi miljoonaa tai vähemmän. Mikiksen kuvaus lakon tapahtumista on täsmälleen oikein, vaikka katkerotuneet porvaripiirit kuinka hallitsisivat maamme tiedotusta.

      Poista
    3. Minä lisään tähän lapsuudenystävieni kuolemantuottamuksen. Heidän vanhemmillaan ei ollut riittävästi omaisuutta, että lapsi olisi päässyt sydänleikkaukseen. Samaan aikaan (1970-luku) Suomessa kyllä tehtiin jo isolla rahalla onnistuneita sydänkirurgisia toimenpiteitä.

      Pelkään kovasti, että sama huono 1970-luku palaa.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  42. Koulujen lakkautukset ovat paljolti nähdäkseni kunnan omia päätöksiä ja siis kuntien tekemiä. Vielä pahemmalta kuin kyläkoulujen lakkauttaminen tuntuu minusta suurkoulujen yhdistäminen. Esimerkiksi se koulu, jossa tyttäreni on ollut parisen vuotta, on yhdistetty toiseen isoon kouluun väkisin sillä tavalla, että niillä on sama rehtori. Kun tämä tyttären koulu oli - nyt hän on saanut siirron toiseen kouluun koulussa kehittyneen astmansa vuoksi - eräänlainen erikoiskoulu, jossa on hyvin vaikeita lapsia, ei rehtoria näkynyt päiväkausiin koulussa eikä hän aivan ilmeisesti ollut hitustakaan innostunut tehtävästään. Rehtorin läsnäolo koulussa on koulun toiminnan a ja o.

    Tämmöisiä yhdistämisiä on Helsinkiin tulossa käsittääkseni lisääkin. Se on kaikki oppilailta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä "kauhistusta": palvelusektoria ajetaan nyt niin voimallisesti alas, että hirvittää ja jätkyttää. Pekka Puska sanoi yhtenä päivänä radiossa, että eniten hän todella tuntee suurta murhetta siitä, että meidän hyvin toimiva terveyskeskussysteemimme on tuhottu.

      Kunta-alan entisenä ja pitkäaikaisena, työntekijänä pidän suomalaisia kuntapalveluja todella hyvinä. Tärkeinä. Työntekijät ovat kaikilla niillä lukemattomilla aloilla, joita on paljon, erittäin sitoutuneita ja hyvin ammattitaitoista väkeä.

      Ja nyt: julkinen sektori on olevinaan jokin myrkkyvesi yhteiskunnassa. Se näkyy, ikävä kyllä jo ammattitaidon väheksymisenä sekä kunta-alalla toimivien ihmisten pilkkaamisena. Ikäänkuin huonot palkat, pienipalkkaisuus, olisi työntekijöiden oma vika tai jopa ammatinvalintavirhe. Vielä siihen päälle kun kasataan tämä: "te tulette liian kalliiksi tälle yhteiskunnalle" tai "me emme kyllä maksa tätä kaikkea". Ei ihme, että moni ystävistäni jotka edelleen ovat kunta-alalla usein toivovat saavansa vain tehdä työtään rauhassa, ilman jatkuvaa uhkaa YT-neuvotteluista.

      Tämä touhu on kaikilta meiltä pois. Aivan kaikilta.

      Poista
    2. Porvarit ovat viisaudessaan päättäneet, ettei työpanos voi tuottaa lisäarvoa tuotteen hintaan. Niinpä ovat päätyneet kieltämään kaiken työlle uhrautumisen tai ammattitaidon merkityksen. Totta se on, että markkinapokerilla ja yleisellä kusetuksella suurimmat voitot kääritään. Sankareita ovat Steve Jobs ja Bill Gates, jotka onnistuivat lahjakkaiden, nerojenkin, työpanoksen tuotot haalimaan omiin rahasäiliöihinsä. Roope Ankkakin kuuluu rikastuneen kaivostoiminnalla ja aarteiden etsinnällä.

      Poista
    3. En ihannoi 70-lukua (no joo oli kiva olla teini, muttei muuta siiten). Meillä ei ole paluuta yhtään mihinkään edelliseen aikakauteen. Ei koskaan. Se, että lapset kuolevat kuin kärpäset on jo mahdollista tällä oikeisto-mätäporvarien aikakaudella.

      Aion pysyä elossa mahdollisimman pitkään.


      Poista
    4. Tarkennan, että mätäporvareilla tarkoitan heitä, puolueeseen katsomatta, jotka ovat sisäisesti mätiä.

      Poista
    5. Hyvä että korjasit, Hilu. Sisäisesti "mätä" voi tietenkin olla mistä puolueesta tahansa, joten tuntuu oudolta yhdistää se mihinkään puolueeseen. Semmoinen kielii minusta vajaasta ja ehkä jopa pakkomielteisestä ajattelusta

      Poista
    6. Minua ylipäänsä tympivät hurjat yleistykset, vaikka joihinkin itsekin olen sortunut. Kun esimerkiksi uskonnottomat tuomitsevat kärkkäästi kaiken uskontoon liittyvän, he unohtavat uskonnon monumentaalisen kytkyn kulttuurin edistämiseen. Kulttuuri on levinnyt uskontojen myötä ja esimerkiksi kristinusko toi kylkiäisenä tullessaan kirjapaino- ja lukutaidon ja taide- ja musiikkikulttuurin.

      Poista
  43. Saaressa

    Radiossa oli luvattu viikonlopuksi lämmintä säätä, heikkoa tuulta ja pientä sateen ripsua seuraavaksi yöksi. Keräilin kiirehtimättä kalastusvehkeitä pakkiin, huolsin kelan, vaihdoin siiman päähän uuden leikarin. Sitten tavalliset eväät, ei ollut tarkoitus elää pelkällä kalalla. Spriikeitin, tupakat, pikku pullo pirtua. Siihen aikaan ei saariin kuskattu keskiolutta.
    Viheltelin, minun oli vain niin hyvä olla. Ajattelin jo, kuinka seisoisin Marianpauhan pohjoiskärjessä aamuyöllä virvelin kanssa kokeilemassa, olisiko kaislikossa ketään kotona. Ajattelin kevyttä aamutuulta iltaöisen tihkusateen raikastamassa aamuilmassa, kuinka se hivelisi ihoani, saisi elämän tuntumaan kevyeltä, nautinnolliselta. Olisin saaressa yksin, enkä siis tarvinnut vaatteita. Halusin tuntea auringon ja tuulen koko kehollani, käydä välillä uimassa ja keittää sitten kahvit. Kolmen päivän ja yön autuus!
    Kevyt varjo liikahti reppuni yli, kuulin pehmeitä askelia ja tunsin toisen ihmisen tuoksun. Minun ei tarvinnut kääntää päätäni tietääkseni, että tulija oli Marjukka. Istuimme viime talven koulussa vierekkäisissä pulpeteissa ja olimme hyviä ystäviä. Emme me varsinaisesti seurustelleet, mutta viihdyimme hyvin yhdessä. Olimme kumpikin intohimoisia kirjallisuuden ystäviä, ja siitä aihepiiristä riitti aina keskusteltavaa. Marjukka oli oppinut lukemaan nelivuotiaana ja istunut siitä lähtien nenä kirjassa.
    Marjukka hipaisi kädellään kevyesti olkapäätäni ja istahti viereeni. Panin merkille, että hänen silmissään oli epätavallinen loiste. Arvelin, että joku uusi teos oli kiihdyttänyt tyttöä. Hän katsoi minua kiinteästi, kumartui puoleeni, kosketti taas kädellään ja kysyi, voisiko hän tulla kanssani Marianpauhaan.
    On tunnustettava, että hiukan häkellyin. Olin jo mielessäni niin syvällä yksinäisen viikonlopun riemukkaassa odotuksessa, sen vapaudessa ja riippumattomuudessa, että Marjukan kysymys tuntui jopa tunkeilevalta. Olin tottunut retkilläni toimimaan vain oman mieleni mukaan, enkä itse asiassa koskaan kaivannut seuraa merelle lähtiessäni. Jos Marjukka tulisi mukaan, ainakin nudismi olisi poissa laskuista. Ja mitä minä hänelle antaisin syötäväksi? Epätoivoiset kysymykset vilahtelivat päässäni kuin kärpät kiviaidassa.
    Marjukka hymyili ja nyökytteli päätään samaan tahtiin kuin ajatusteni raskas lasti tuli yhä painavammaksi. Jostain pienistä merkeistä hän näki tai ainakin aavisti, mitä mielessäni liikkui. Hän tarttui kaksin käsin käteeni, katsoi suoraan silmiini ja sanoi, ettei puuttuisi mihinkään tekemisiini saaressa. Saisin kaikin mokomin virvelöidä Marianpauhan kalliolla nakuna, koska hän itsekin ajatteli olla kolme päivää ilman vaatteita.
    Kysyin, mistä hän tiesi tapani ja sain kuulla, että Marjukka oli ollut veneessä, joka ajoi kaksi viikkoa sitten Marianpauhan ohi minun juuri kiskoessani nättiä ahventa maihin. En ehtinyt suojautua katseilta, enkä oikeastaan välittänytkään, sillä kala oli todella komea. Muistin tuon veneen ja arvelin, että kalastajat siinä olivat menossa rysilleen.
    Kysyin vielä, mitä Marjukan vanhemmat mahtoivat arvella asiasta ja sain kuulla, että he olivat lähteneet eilisiltana Helsinkiin sukulaisiin ja palaisivat vasta neljän päivän kuluttua. Saman tien tulin tolkkuihini ja sanoin, että olisin oikein iloinen jos hän, Marjukka, tulisi kanssani viettämään Robinson Crusoe-viikonloppua. Marjukka nauroi iloisesti, hypähti jalkeille ja haki polkupyöränsä, jonka tavaratelineellä näkyi ainakin huopa ja pajukori. Hän sanoi olevansa valmis lähtöön vaikka heti. Hän oli näköjään ollut varma, etten kieltäytyisi.

    Jatkuu...

    VastaaPoista
  44. Saaressa....2

    Jo aikojen alusta viisaat ovat opettaneet, että onni on kuin terveys: kun sitä on, sitä ei huomaa. Mutta kuinka onnea muisteleekaan sitten myöhemmin, voi kuinka sitä muistelee!
    Noista päivistä on kulunut vuosikymmeniä. Olen yrittänyt palauttaa mieleeni, osasinko nauttia onnesta, kun se sattui kohdalle. Vastaan rehellisesti: kyllä ja ei. Seitsentoistavuotiaana sitä ajattelee, että elämää on edessä aivan loppumattomasti ja että tällaisia mukavia hetkiä on tulossa vielä vaikka kuinka monta. Tulee uusia lämpimiä kesiä, uusia Marjukoita, uusia rakkauksia ja seikkailuja.
    Kun nyt kirjoitan näitä rivejä muistojeni kirjaan harmaapäisenä vaarina, voin vain toistaa entisajan viisaiden ohjeen. Nuoremmalle sukupolvelle sanon, että onnen pää on puoliksi kalju. Jos et tartu sitä otsatupsusta, se kääntää sinulle selkänsä ja joudut haromaan paljasta päälakea. Näin on, lapsukaiset. Jos onni vielä tarjotaan teille kultalautasella, ottakaa ja nauttikaa! Pitäkää otsatukasta kiinni, älkää irroittako!
    Marjukka oli minun kultalautaseni. Hän tuli luokseni, hän halusi viettää kolme kesäistä päivää aivan kahden kesken paikassa, jossa ei olisi ketään muita. Koko hänen olemuksensa viestitti, että Marianpauhassa minua odottaisi nuoren miehen taivas – ja ehkä myös hänen taivaansa. En osannut määritellä silloin, enkä osaa vieläkään määritellä, millainen on naisen taivas. Omani kyllä tunnen. Siellä ei ainakaan soiteta harppua, voin vakuuttaa. Kuvitelkaa nyt: autuaalla niityllä seisoo tai istuu noin miljardi uskovaa laulamassa ja harppuja rämpyttämässä. Maan päällä vain harva heistä osasi laulaa ja vielä harvempi soittaa harppua, mutta siinä nyt koilotetaan yhtä kaikki ylistystä Korkeimmalle Olennolle.
    Mutta nyt tarinassa eteenpäin. Pakkasin nopeasti loput tavarat polkupyöräni päälle, sipaisin vielä kätköstäni viinipullon vilttikäärön sisään ja sitten mentiin. Meiltä oli matkaa meren rantaan 15 kilometriä. Tie oli kapea, sorapintainen ja mutkainen, mutta liikenteestä ei siihen aikaan ollut haittaa.
    Ajoimme rinnakkain. Marjukan kukkamekko hulmusi ajoviimassa, hän hymyili, sipaisi välillä tukkaansa ja katsoi muka tuimana tien kuoppia. Lähetimme toisillemme katseita, joiden sisältö ei jättänyt arvailun varaa. Tunsimme itsemme vapaiksi, aikuisiksi, oudolla tavalla rakastuneiksi, sanalla sanoen onnellisiksi. Ilmassa oli myös hiljaista pelkoa, jonkin oudon ja uuden aavistelua. Mietin, olisiko vene valkamassa ja olisiko Marianpauhassa muita.
    Mutta siinä oli jo meri! Aivan pienet laineet värähtelivät veden pinnassa, suolan ja merenrannan tuoksu vaikutti kuin kaksi viivaa kokaiinia. Äkkiä tunsi jaksavansa mitä tahansa, osaavansa mitä tahansa. Tämän maailman minä tunsin, tätä mailmaa minä rakastin.
    Kaarsimme venevalkamaan. Vene oli siinä, mihin olin sen viimeksi jättänyt. Hain vajasta petroolia ja täytin tankin. Marjukka nousi veneeseen ja sijoitteli vähät tavaramme keulan puolelle.

    Jatkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kaunista tarinointia, haikeaa ja kirkasta ja onnellista ajalta, kun tunteet olivat vielä jollain tavalla kokonaisia ja ehjiä eikä kauheasti epäilyjä ollut. Jäämme innokkaana odottamaan jatkoa.

      Poista
    2. Saaressa....3

      Saareemme oli matkaa noin seitsemän kilometriä. Matkan ajan olisin kapteeni laivassa, minä ja yksin minä vastaisin kaikesta. Aavistelin, että perillä komento saattaisi siirtyä kauniimpiin käsiin.
      Tarkastin päällisin puolin Olympia-keskimoottorini, liikuttelin vauhtipyörää, annoin hiukan bensiiniä kaasuttimeen, odotin hetken ja pyöräytin. Kone sytytti heti ja aloitti pehmeän jumputuksensa. Käänsin pakin päälle ja irroittauduimme valkamasta. Sitten keppi eteen ja suunta suoraan avomerelle. Jostain lähisaarten takaa kuului voimakas, nopea koneen tykytys. Sippolan vene, tunsin sen äänestä. Se oli vielä kaukana, mutta vesi kantoi tänään hyvin ääntä.
      Marjukka oli levittänyt huopansa veneen keulaan ja sipaisi yhdellä liikkeellä kevyen kesämekkonsa pois. Parissa sekunnissa hän oli täysin alaston. Hän nauroi, ettei malttanut odottaa saareen saakka ja sitä paitsi veneessä ruskettuu parhaiten, niin hän sanoi.
      Pyyhkäisin kämmenselällä silmiäni, sillä niiden eteen oli tullut jonkinlainen usva. Hiljensin vauhtia, sillä olimme tulossa Ketunnenän kapeikkoon, jossa oli kareja enemmän kuin kylliksi. Otin suunnan kummeliin, yritin olla katsomatta Marjukkaa ja keskitin kaiken tahdonvoimani ohjaamiseen. Se ei ollut helppoa ja Marjukkaa hymyilytti.
      Kapeikon jälkeen rentouduin, sillä edessä oli monta kilometriä selvää vettä. Nuuhkaisin suolaveden, tervan ja petroolin voittamatonta tuoksua, katsoin jo tarkemmin Marjukkaa ja silmäni piti näkemästään. Tyttö makasi selällään suljetut silmät aurinkoon päin. Pienten terhakoiden rintojen nypykät tuntuivat katselevan suoraan minuun. Nipistin itseäni varmistaakseni, että tämä kaikki oli totta.
      Kone kävi tasaisesti ja luotettavasti ja saatoin ottaa mukavan asennon peräsinpinnan luona. Marjukka nosti päätään ja teeskennellyn hämmästyneenä kysyi, kuinka minulla, vanhalla nudistilla oli vielä vaatteet päällä. Sanoin, että merilaki kieltää kapteenia ja konemestaria esiintymästä aluksella housuitta. Varsinkin konetta säädettäessä voi vauhtipyörä aiheuttaa vammoja....tuota...siis...
      Nauroimme molemmat. Mutta housuja ja paitaa en venematkalla riisunut. Entäpä jos tulisi tuttuja vastaan ja minä siinä perätuhdolla pallisillani? Marjukka saisi aina vetäistyä huovan suojakseen, mutta minun pitäisi nousta seisomaan ja haalia housut jalkaani. Ei kiitos, minä noudatin merilakia. Oli myös toinen syy, minkä takia halusin pitää housut jalassa. Kyllähän Marjukkakin sen huomasi, mutta siirsi katseensa tahdikkaasti muualle.
      Noihin aikoihin ei oltu vielä kuultukaan Titanic-elokuvasta, mutta ilmeisesti kohtaus, jossa tyttö menee keulaan kädet levällään on universaali ja ajaton. Marjukka nousi pienelle keulakannelle polvilleen, levitti kätensä ja antoi pienen, lämpimän vastatuulen hyväillä itseään. Kapteenina minun olisi pitänyt määrätä hänet istumaan turvallisempaan paikkaan, mutta nyt ei merilaki ollut enää voimassa. Annoin silmieni levätä Marjukan hoikassa vartalossa ja ilahduin aina, kun hän kääntyi ja sanoi minulle jotain koneen melun yli.
      Vähensin kaasua ja käskin Marjukan valmistautua maihinnousuun. Ennen tuttua pientä hiekkavalkamaa sammutin koneen ja ohjasin keulan rantaan. Marjukka hyppäsi köysi kädessä maihin kuin paraskin matruusi ja kieräytti sen lähimmän puunrungon ympärille. Katselimme ympärillemme ja kuuntelimme saaren ääniä. Oli hiljaista. Ilmeisesti täällä ei ollut muita.

      Jatkuu....

      Poista
  45. Saaressa... 4

    Lukiessani äskeiset sivut uudestaan huomaan muuntaneeni totuutta. En suinkaan ollut mikään Cary Cooper-tyyppinen hermonsa hallitseva viileä tyyppi, vaan hermostunut, jonkin verran pelokas ja kaikkea muuta kuin viileä poikanen. Testosteroni sisälläni myllersi niin, että silmissä sumeni ja käteni vapisivat. En voinut uskoa, että Marjukka tuossa noin vain tarjoutuisi minulle, mutta kuitenkin, siinä hän seisoi ilman rihman kiertämää rantahietikolla ja otti vastaan tavaroita veneestä. Ojentaessani pajukoria maihin kätemme kohtasivat, hipaisivat toisiaan ja huomasin, että Marjukkakin vapisi. Hän hymyili poissaolevan näköisenä ja olin huomaavinani, että myös hänen silmiensä edessä oli sinistä utua.
    Hyppäsin hiekalle, kiskaisin veneen keulan ylemmäs ja sidoin köyden puuhun. Käteni tärisivät niin, ettei solmu tahtonut ensin onnistua. Yritin palusolmua, mutta siansorkka siitä tuli. Astuimme pari askelta toisiamme kohti, kiedoimme kädet toistemme ympäri ja suutelimme, suutelimme, suutelimme. Luulin räjähtäväni siihen paikkaan ja itse asiassa taisin eräällä tavalla räjähtääkin, vaikka siitä ei liekkejä tai savua seurannutkaan. Marjukka irtautui varovasti otteestani ja kuiskasi, että meillä on kolme kokonaista päivää ja yötä ja että emme pitäisi nyt kiirettä.
    Olimme molemmat palavissamme. Otsaltani valui hiki, se meni silmiin, enkä nähnyt selvästi eteeni. Riisuuduin alasti ja kuin yhteisestä sopimuksesta juoksimme veteen. Uimme ääneti ja vakavina noin sadan metrin päähän rannasta. Marjukka oli taitava uimari, paljon parempi kuin minä. Hän naurahti, sukelsi sulavasti ja ilmestyi taas pintaan aivan edessäni. Suutelimme ja aloimme uida takaisin rantaan.
    …..............

    ”aloimme uida takaisin rantaan” kirjoitin kuin itsestään selvänä asiana. Voi, kun tavoittaisin sen kaiken, joka mielissämme myllersi sillä hetkellä. Tunsimme olevamme jonkin ihanan, jonkin harvinaisen asian tuntumassa. Olimme nuoria, notkeita, voimakkaita, väsymättömiä – asioita, joista ei siihen aikaan osannut olla kiitollinen. Nyt kyllä osaisi.
    Suurin jännitys välillämme oli lauennut viileässä merivedessä. Uimme aivan lähekkäin, loiskimme vettä toistemme päälle, nauroimme kuin pikkulapset ja pikkulapsiahan silloin vielä henkisesti oltiinkin. Aikuisten maailma oli vielä kokematta. Luulimme tietävämme siitä kirjojen perusteella kaiken, mutta emme tienneet vielä mitään.
    Rannalle noustuamme Marjukka silmäsi minua ilkikurisesti ja sanoi, että näytämme nyt Eevalta ja Aatamilta paratiisissa. Hän halusi heti tutustua saareen. Saisin olla oppaana, niin hän sanoi.
    Lähdimme kiertämään saarta rantapolkua pitkin. Varsin pian tuntui aivan luonnolliselta kulkea metsässä vaatteitta ja kengittä. Polku oli pehmoinen ja hyvä kulkea, meri vasemmalla puolellamme hymyili ystävällisesti. Se ei ollut varmaan pitkään aikaan nähnyt näin kaunista paria.
    Palattuamme takaisin venevalkamaan johdatin Marjukan vielä saaren keskiosaan, pienelle lammelle, josta luullakseni vain harvat olivat tietoisia. Lampi oli kokonaan hiekkapohjainen, keskeltä vain pari metriä syvä ja sen vesi oli aivan kirkasta ja läpikuultavaa. Luulen, että vesi tuli lähteistä. Silti vesi oli lämmintä. Lammen ympärillä oli kaunis koivikko ja puiden juurilla metsämansikoita punaisenaan. En koskaan, missään muualla ollut nähnyt sellaista mansikkapaikkaa. Marjukka kumartui heti poimimaan muutaman ja ryntäsi sitten vesi kohisten lampeen. Minä tietysti perässä. Kelluimme keskellä lampea selällämme. Minusta näkyi veden pinnalla muutakin kuin nenä ja se huvitti Marjukkaa tavattomasti. Meloimme hiljaa selällämme rantaan ja jäimme matalaan veteen, joka oli uskomattoman lämmintä.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  46. Saaressa....5

    Marjukka käski minun pysyä paikallani ja nousi vedestä. Hän kyyristyi koivun luo ja poimi mansikoita, kunnes käsiin ei mahtunut enempää. Marjukka palasi luokseni varovaisin askelin ja näin, että hän oli hiukan punastunut. Posket paloivat kauniina, hänen suunsa oli hiukan avoimena ja punainen kieli vilahteli hampaiden välistä. Marjukka asettui selälleen lämpimään rantaveteen, asetteli mansikat päälleen ja sanoi käheällä äänellä olevansa nyt ruokapöytäni ja että minun tuli syödä kaikki mansikat siitä, missä ne sitten olisivatkaan.
    Silmissäni himmeni, asetuin polvilleni hänen luokseen ja poimin huulillani ensimmäisen mansikan hänen huuliensa välistä. Rintojen läheltä löytyi lisää ja alempana olisi vielä enemmän. Aloin

    ….................................

    Tähän isäni muistiinpanot saariretkestä päättyivät. Joku oli repinyt irti seuraavat sivut, arviolta kymmenen. Irtolehtiä ei löytynyt mistään, kaiketi ne oli hävitetty. Seuraavat muistiinpanot koskivat halkourakkaa, joka isälläni oli määrätty kesäksi. En koskaan saanut tietää, kuka Marjukka oli. Ainakaan hän ei ollut äitini, sillä hänen nimensä oli Aino. Marianpauha sen sijaan oli minulle tuttu ja kävin siellä usein yksikseni kalassa, aivan kuin isäkin aikoinaan.
    Isäni oli ammatiltaan opettaja. Hänen alansa oli matematiikka. Hänen kirjeensä ja muistiinpanonsa olivat yleensä tiukan asiallisia, kuiviakin. Tuossa Marjukka-tarinassa oli yritystä parempaan, mutta ei, hän ei ollut mikään Waltari. Silti minua jäi hiukan kiusaamaan, mitä mansikoiden syönnistä seurasi, kuinka hän olisi sen kuvannut. Luulen, että äitini oli löytänyt vihon ja repinyt sivuja pois. Hän oli aika jumalinen ihminen.

    VastaaPoista
  47. Kesäinen täyttymys, jonka lopuksi hienoinen yllätys: "se en ollut minä".
    Kalaa ei kuitenkaan Kolehmaisen reissulla tullut, kun kaikki tuo pyöri mielessä.

    Marjukan pitopöytä, terveellistä ja ravitsevaa.

    VastaaPoista
  48. Kaunis tarina, jonka voi nähdä kuvina - ehdottomasti mustavalkoisina - silmissään. Minä arvelen, että myös isäsi on voinut repiä nuo sivut, sillä nainen olisi luultavasti poltttanut koko kirjoituksen.

    Kun me kerran nauroimme täällä mökillä siskoni lukioluokan säilynyttä hyvin naiivia ainetta hänen ainevihostaan, niin hän poltti myöhemmin salaa koko vihon saunanpesässä, vaikka nauroikin mukana. (Nauroimme lähinnä lausetta "Kun sitten tutustuin maailmankirjallisuuden klassikoihin, aloin ymmmärtää elämää." Sisareni ei ole koskaan "tutustunut maailmankirjallisuuden klassikoihin".)

    Itse jään tuossa tarinassa pohtimaan Marjukkaa. Voiko hänen kaltaisiaan estottomia tyttöjä olla ollut olemassa joskus kauan sitten? Oma arveluni on, että tarina on isäsi keksimä kaunokirjallinen yritys ja Marjukka hänen haaveittensa tyttö. Täytyy muistaa, että minäkin kirjoitin jonkinlaisen seksitarinan jo lapsena. Äiti löysi vihon ja voi sitä häpeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun arveluni olisi - ellen tietäisi että Kolehmainen on kuin Yrjö Washington, jonka huulien yli ei kuunaan valheen sana vyörynyt - että tarina on Kolehmaisen keksimä kaunokirjallinen yritys ja Marjukka on naapurin tyttö, tavoittamattoman ihana ja kukkea.

      Poista
  49. Kun Iines nyt kysyi Marjukan kaltaisista tytöistä vastaan, että ensinnäkään Marjukka ei ollut erikoisen estoton. Alastomana autiossa saaressa kuljeskelussa ei vielä ole mitään erikoisen estotonta. Saksan nudistit kulkevat pallit ja tissit heiluen uimarannoillaan tuhatpäisinä laumoina eikä kukaan ole moksiskaan. Sen mansikkajutun Marjukka oli takuulla lukenut jostain kaunokirjallisesta teoksesta.
    Mutta olen tavannut estottomia tyttöjä, neljä kaikkiaan. Eräs heistä, turkulainen Sisko (nimi muutettu) oli niin estoton, että jopa minä joskus punastelin. Ajasta hänen kanssaan saisi aikaan niin huikean eroottisen novellin, että siinä ei tarvittaisi ainuttakaan keksittyä sanaa.
    Viimeisimmän estottoman tapasin vuonna 1990. Tämä rouva ja neljän lapsen äiti oli kyllä nymfomaani, joka on aivan eri asia kuin estottomuus. Nymfille nuo jutut ovat samanlainen pakko kuin pullo alkoholistille. Heidät voidaan siis lukea vain varauksella estottomien naisten joukkoon.
    Oman nuoruuteni Marjukka oli oikealta nimeltään Marja-Liisa ja hän oli 17-vuotiaana estoton rohkealla ja itsenäisellä tavalla. Siinä ei ollut mitään pakonomaista. Hän sanoi usein - ja aivan oikein - että jos ei 17-vuotiaana pidä hauskaa ja tee tyhmyyksiä niin milloin sitten? Hän rakasti alastomuutta ja ihmetteli, miksi naisten kauniit muodot täytyy peittää paksujen vaatekerrosten taakse. Olin samaa mieltä ja olen edelleen.
    Marja-Liisa oli ensimmäinen tyttö, jonka vein Marianpauhaan nauttimaan Suomen kauniista kesästä ja lähes yöttömän yön valosta. Ja kuten Riku aivan oikein arvelikin, kalaa ei silloin tullut. Se ei ollut syönnillään.
    Suomalais-ruotsalainen Darya Pakarinen voisi olla Marja-Liisan sisko. Katsokaapa hänen itsevarmuuttaan vaikka tässä: http://www.youtube.com/watch?v=G4lNdHs9Imc

    VastaaPoista
  50. Kolehmainen, en tarkoita, että alastomana saaressa kulkeminen olisi erityisen estotonta. Tarkoitin sitä alkuhetkeä, kun Marjukka heitti veneessä vaatteensa pois ja heittäytyi kelteisilleen toisen silmien eteen. Eihän tottavie tällainen ollut tapana menneinä vuosikymmeninä, joita kuvaat. Ainahan naiset ovat nostaneet täkin kulmaa ja antaneet, mutta ei näin, tottavie, ei edes Suomi-filmissä. Ja vielä aloitteen tekijänä. Se muu mikä tapahtuu, on luonnollista jatkumoa, ja kuvaat sen kauniisti, Suomi-elokuvien tyyliin.

    Nudisteista olen kuullut juttua siskoltani, joka siis asuu Saksassa. Ilmiö on siellä tavallisempi kuin meillä - onko meillä ainuttakaan nudistialuetta? Itseäni alastomuus nudismina ei hetkauta. Kun sitä näkee liikaa, asia arkipäiväistyy. Eri asia ovat tietenkin tarinasi nuoret, joille asia on syvästi merkityksellinen.

    VastaaPoista
  51. Totta puhut, Iines. Eihän kelteisilleen heittäytyminen veneessä ole kovin yleistä nytkään, armon vuonna 2014. Ja Suomi-filmi nyt on Suomi-filmi. Eivätkös ne kaikki leffat ole kirkolliskokouksen hyväksymiä?
    Mutta kaikkina aikoina on ollut ja tulee olemaan poikkeusyksilöitä. Joku kiipeää Himalajalle, joku haluaa kiskoa mekon yltään heti kun se on mahdollista. On myös sellaisia, jotka haluavat kiskoa mekon toisten päältä, mutta se on tuhmaa, hyvin tuhmaa.
    Saariretkellämme Marja-Liisa kertoi, että hän olisi halunnut olla alasti jo pyöräillessämme rantaan, mutta se olisi ollut sukupuolisiveellisyyslain vastaista. Laki kielsi ja taitaa kieltää vieläkin julkisilla paikoilla nakuilun. Jotta mikään tässä asiassa ei jäisi varjoon kerron, että ajaessamme kerran Kalajoen hiekoille moottoripyörällä, Marja-Liisa riisui heti päätieltä poistuttuamme mekkonsa ja niin ajelimme pitkin hiekkateitä varsin eksoottisena parina. Minullakaan ei ollut paitaa ja jalassani olivat vain tiukat saksalaiset nahkahousut. Ei tunnettu silloin ajopukuja, hanskoja tai kypäriä. Marja-Liisa paidatta selkääni vasten tuntui niin hyvältä, että meidän oli pakko pysäyttää pyörä hetkeksi. Silloin aloite tuli minulta.
    Tapsalle kiitos Ykä Washington-vertauksesta. Oikeassa olet, valheen sanaa en ole koskaan tarkoituksella huuliltani päästänyt.

    VastaaPoista