On sääli, etteivät koululaiset kerää enää kasveja, vaan ovat mieluummin rahan perässä ansiotyössä tai sitten ehkä kotosalla ruudun ääressä.
Olisi hyvä edellyttää lapsilta kasvien tuntemusta vaatimalla opetussuunnitelmassa vaikkapa tietty määrä itse otettuja kasvivalokuvia kesässä jaettavaksi opettajalle tiedostona. Ne tulisi suorittaa biologian opettajalle ilman lunttilappua, siis kasvit osaten. Samalla lapset oppisivat luontokuvausta - murkkuikäisillähän on jo komeat järkkärit muotikuvauksia varten. Aiheen voisi yhdistää taidekasvatukseen opetuskokonaisuudeksi.
Mielestäni kondomien jakamisen ja höperehtivän sukupuolivalistuksen sijaan voisi tehdä juuri tällaisen muutoksen biologian ja taidekasvatuksen opetuspaketteihin. On paljon lapsia, jotka eivät tunne puna-apilaa tai suolaheinää, ketunleivästä ja metsätähdestä puhumattakaan. On jopa lapsia, jotka eivät erota puita toisistaan. Sen sijaan lapset tietävät, miten kondomi pujotetaan päälle ja miten tulee äännellä, kun orgasmi tulee.
Taas tuulee, taas pilvistyy. Eilen ajoin kaikki nurmikot kerralla, tänään pidän lepopäivän, pitäisi alkaa sataa. Huomenna tulee sähkömies vaihtamaan sähkömittarin etäluettavaksi. Jatkan kohopenkkiprojektia, kukkamaata kahden vierekkäisen kannon päälle ja väliin. Alue on jo peitetty sanomalehdillä ja mustalla muovilla. Nyt otankin muovin pois, kun jostain kuulin, että muovi maan sisällä homehtuu, pelkkä sanomalehti riittää ja sen päälle tuotava sorakerros. Sitten vain muutama säkki multaa ja maa täyteen värikkäitä unikkoja.
(Valokuvat Iines 29.6.)
Kauniin villiä!
VastaaPoistaKiitos, Hannele, villiä on semmoista puolivilliäkin villimpää. Pois on mennyt se aika, jolloin selkä vääränä kitkin, kitkin, kitkin, kitkin... ja vaihdoin paikkoja. Luonto tunkee aina esiin kun eletään metsäisellä paikalla.
PoistaTuossa esimerkiksi kasvaa punaista ja vihreää pähkinäpensasta sulassa sovussa lupiinien rinnalla ja takana on vielä juhannusruusu ja morsiusangervo, hansaruusu ja punalehtiruusu, jossakin siellä vasemmalla. Vaan kyitten vuoksi on leikkkurilla tungettava polut sinne väleihin.
Hannele, en ole unohtanut sinua, vaikka kommentoimassa en ole käynyt innottavassa blogissasi. Käyn kyllä, kunhan kerkiän. :)
PoistaIines, sinulla on hurmaava miljöö siellä, ja pähkinäpensaitakin!
Ovatko ne tehneet pähkinöitä?
Pähkinäpensaan taimet ovat siskon tuliaisia Saksasta. On punalehtinen ja vihreälehtinen vierekkäin. Ne ovat aika nuoria ja nyt kun puita on kaadettu, ne ovat alkaneet valon lisääntyessä kasvaa. Odotan innolla, jahka niihin tulisi pähkinöitä. Kai niiden tulisi kukkia ensin?
PoistaTänä vuonna jokin ihme mähmätoukka on kietonut harsoon omenapuuni, jotka näyttäisivät tuottavan paljon omenoita. Nyt en tiedä, mitä tapahtuu..
Kerrankin pääsen alkuun kun kommenttilaarisi on tyhjä (kohta se täyttyy, ellei ole jo täyttynyt kun saan tämän kommentin lähetettyä. Koneeni on hidas, liian täynnä) minulla taas mieli täynnä. Aina kun saan oman blogini hetkeksi pois mielestä, minulle tulee ikävä toisten blogeja). Varsinkin tällaisena sateisena ja tuulisena päivänä. Kun luin tämän kirjoituksesi, se voisi olla minun kirjoittamani, Niin samoin ajattelen. Luonnonkasvit. Niitä ihailen. Maljakossa köllii iso, hurjan iso piooninkukka. Sen olisi pitänyt saada kukkia omassa pensaassaan, tai onko se lauma pioonejaj otka muodostavat pensaan. En tiedä tarkkaan noita vierasmaalaisia lajeja, en edes ovatko ne kotimaisia, Minulle liian mahtavia. Kauniita katsella. Mutta voin kuvitella, miten nurmitädyke tai tavallinen leinikki tuntevat alemmuuskompleksia sen rinnalla. Vai tuntevatko? Minä niitä kannustan: te olette ihania, te myös, heinätähtimöt!
VastaaPoistaLopuksi: "makeasti oravainen makaa sammalvuoteellaan". Nyt loppuu tämä kommentti!
Liisu, pioneja juuri ajattelin, kun puhuin kukista, joita varret tuskin jaksdavat kannatella. Nille kannattaakin kai rakentaa tukikehikko, ainakin jos niitä on paljon. Itsellänikin on muutama.
PoistaIhana sininen nurmitädyke on yksi lempikukistani! Niitä kasvaa tälläkin tontilla. Ja vanamoja tuossa metsänreunassa.
Iines, siis pioni, pioneja! Kiitos, nyt tiedän. Sain sen kukan eilen eräältä rouvalta joka oli katkaissut sen kukkapenkistään. Ja hän sanoi: Tässä sulle pioooni! Haa, kuulin sen piooniksi, Olisihan minun pitänyt se tietää. Varmaan vierasperäinen kasvi! M.O. T.
PoistaLiisu, hahhhaa! En edes huomannut piooonejasi, luin automaattisesti pioni. Mutta siis yhdellä o:lla kirjoitetaan ja voi sen sillä lausuakin, jos tahtoo. Vaan ihan kiva että sait komean piooonin! Se on komea maljakossa ainoana kukkana, varsinkin vaaleanpunaisena. Voisi olla kukkakaupassakin ruusun rinnalla tarjolla.
PoistaPakko mainita tässä vielä tuo ylempänä mainitsemasi pieni valkea heinätähtimö, Liisu. Se on myös yksi mielikukkiani, jota olen kuvannut valokuvablogiinikin hartaudella kyisessä maassa polvillani. Valot ja varjot, jotka siihen taittuvat! Varsinkin valo!
PoistaTuosta lupiinikuvasta tykkään, sen värit ovat upeat.
VastaaPoistaMökin pienoismaailma antaa varmasti parempaa sisältöä kuin tämä informaatioyhteiskunnaksi sanottu. Mihin me uutispuuroa kaipaamme, mihin sitä useimmiten täysin turhaa eri tunteiden nostatusta asioista, jotka ovat aivan tyhjänpäiväisiä?
Silloinkin kun uutiset ovat jollain tapaa merkittäviä, ne ovat huomiseen mennessä unohtuneet, viimeistään kolmen päivän päästä. Edistykselliset ylistivät vapautta ja demokratiaa, kun valtion kassan omaan lompakkoonsa pistänyt Hosni Mubarak syrjäytettiin. Harva suri Gaddafin veristä päätä, mutta mitä Muammarin tai Hosnin jälkeen. "No enhän mä tätä tarkoittanu!", sanoo edistysmielinen, kun maat ovat suistuneet kurjuuteen, josta ei ole paluuta. Amerikkalaiset hirtättivät Saddamin, ihmisten elämä muuttui vielä helvetillisemmäksi, ennen taloussaartoa se oli ollut jopa vaurasta ja hyvää. Oliko Tianenmenin aukion mellakoiden tukahduttaminen se, joka pelasti Kiinan, ehkäpä koko maailman, pahalta sekasorrolta? Kai siitä yksi rauhanpalkinto pitäisi myöntää?
Pähkinäpensaan punainen oksa ilmeisesti saa tuon värikkyyden tunnun aikaan.
PoistaTäällä maailman pauhu unohtuu, niin ettei lehden luku tunnu edes tärkeältä. ja sen lukee huolimattomammin. Enemmän luen iltaisin kirjoja ja päivisin teen ruumiillisia töitä. Tänäänkään en malttanut pitää lepopäivää, kuten yllä lupasin, vaan kärräsin muutaman kärryllisen soraa kohopenkkiin.
Jouduin myös antennihommiin, kun televisioyhteys pätki pahasti huonon ilman takia. Vaihdoin antennin paikkaa ja nostin sen korkeammalle. Se on pieni ulkoantenni, joka on kiinni metallitikkaissa, ja tikkaita pystyy siis siirtelemään alemmas ja korkeammas. Isoa antennia katolle en halua, mikä takaisi kaupallistenkin kanavienkin näkymisen. nyt ne näkyvät joskus, usein eivät. Ei haittaa, sillä Ylen kanavat näkyvät ja se riittää varsinkin kesällä.
Sain kerran sellainen taulun, jossa oli kukkia ja luki 'Villin naisen villip puutarha'....Minäkin meillä olen kadottamassa nurmikkoa villikukkaniittyprojektilla.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä, että on aivan uskomatonta, että on lapsia, jotka eivät tunne edes koivua! Meidän piti kerätä kahtena kesänä 120 kasvia, mutta minä keräsin ihan vain innosta 200 ja vaikka ei tarvinnut enää opetella latinalaisia nimiä, opettelin nekin. Siitä tuli sitten tietty kasveista 10+, mutta todistukseen ei saanut laittaa kun 10.
Historian tuntemattomuus on toinen kauhistus ja nyt on jopa puhuttu, että historian opetus voitaisiin lopettaa! Kävin yhtenä päivänä nuoren kirjabloggaajan tekstiä lukemassa Pelon kirjasta Jokapäiväinen elämämme ja hän valitti, että hän ei ymmärrä koko kirjasta paljoakaaa ja että 'mikä se sellainen Stalin oli?' No, toki Pelon kirjassa on tärkeää tietää jotain Stalinin ajoista, kun runoilija Tšvetajevan perhe lähtee vainoja pakoon Ranskaan...Sitähän sanotaan, että elllei tunne menneisyyttään, ei tiedä mitään nykyisyydestä ja vielä vähemmän ymmärtää tulevaisuudestaan. Me 'saimme' vielä kuulla sotajuttuja, monen isä oli loukkaantunut rintamalla ja sitten toisten vanhemmat lähtivät kahdesti Karjalasta, mutta meidän lapset eivät niistä enää paljoakaan tiedä, heidän eivät ehkä enää mitään.
Kauheeta miten pessimistinen olo mulla on. Varmaan tuulee jostain väärästä suunnasta tai sitten se on tämä harmaus...ja näin yöllä pahaa unta.
Lupiinit ovat ihan mun suosikkikukkia!
♥
Lupiinit ovat omiakin suosikkejani, sillä niihin liittyy muistoja aina lapsuudesta saakka. Olen raivannut niille tilaa mäessä, pihatien reunassa. Ne ovat olevinaan kuitenkin vieraslajeja, jotka tulisi raivata pois, samoin kuin jättipalsamit. Kaipa ne uhkaavat jättää alleen Suomen perinteiset keto- ja tienvarsikukat Noh, omalla pihalla omalla vastuulla saa pitää.
PoistaMinun piti suorittaa oppikoulun alaluokilla 30 kerättyä kasvia kesässä muutaman vuoden ajan. Täytyy sanoa, että keruu oli helppoa, ja niiden kuivaus kasviprässillä, mutta kiinnitys herbaarioon liimapaperin ja ja terävien saksien avula oli tuskan takana. Olin kömpelö käsistäni, en kätevä ollenkaan missään askartelussa tai käsitöissä..
Aivan yleistä oli, että kasveja lainattiin toisilta, vaihdettiin vain nimilappu omaksi. Joskus opettaja huomasi lainauksen, mutta ei siis minulta. Kasvien suoritus oli hirveä paikka, sillä ne suoritettiin koulun aulassa ison pöydän ääressä. ja tapahtumaa seuraamassa oli runsaasti yleisöä, muita oppilaita. Piti sanoa kasvin koko tieteellinen nimi latinaksi ja suomeksi. Opettaja peitti nimilapun kädellään, eli kasvit oli todella osattava kuin vettä vain, joka iikan.
Olen Leenan kanssa samaa mieltä historian opetuksen tarpeellisuudesta. Onkohan sellainen asia kuin yleissivistys heitetty tarpeettomana romukoppaan, kun ainahan voi googlata?
PoistaTänään Hesarissa toimittaja pelleili sillä, ettei kukaan muka osaa kirjoittaa Nietzschen nimeä oikein.
Herra armahda, jokainen pitkän saksan lukija osaa sen automaattisesti! Pitkä ii on ie ja eivät ne viisi konsonantia missä järjestyksessä tahansa voi olla, vaan sch on vakio. Eli jos osaa nimen lausua, osaa sen kirjoittaakin.
Sitä se enkun ylivalta tekee. Tein aikoinani MAN-kuorma-autojen mainontaa ja korvaani särki niin saatanasti, kun nuoret tuotepäälliköt puhuivat "mänistä".
Historian opetusta ei saa supistaa, niin kuin on uhattu. Ihminen ilman historiaa on myös ihminen ilman tulevaisuutta - sanoin itsekin joskus aiemmin blogissani. Olen jopa sitäkin mieltä, että uskonnonopetustakaan ei saa lopettaa, sillä uskontojen varassa on kasvanut koko se sivistys, josta nyt puhumme. Tunnustuksellinen uskonnollisuushan on jo paljolti pois koulusta, mitä ihmiset eivät tunnu tietävän. Kun vielä saadaan kovapäisimmät teologian maisterit koulutettua uskontotieteen opettajiksi, niin hyvä on. Itse opetin aikoinani vuoden uskontotietoa, eikä siihen ollut kellään mitään sanomista - opetussuunnitelmat sallivat jo muutama kymmen vuotta sitten sen.
PoistaOn tuo Nietzsche silti vaikea, vaikka olisi saksan opintoja takana. -sch- on vakio, samoin -i-, mutta sen sijaan t ja z peräkkäin ovat suomalaiselle hankalia. Onhan niin, että z sisältää jo itsessään myös t:n (z = ts). Toisaalta tz-yhdistelmää esiintyy saksan kielessä muuallakin, esimerkiksi Lützenin taistelu.
Meillä filosofianopiskelijoiden porukoissa kirjoiteltiin epämuodollisemmissa ympyröissä aina Niitsestä koska meistä oikealla kirjoitusmuodolla keikailu oli jotenkin niin junttimaista.
PoistaTämä on hyvä! Asennetta. Saatanpa hyvinkin kirjoittaa jonakin päivänä blogikirjoituksen, jossa puhun pokkana Niitsestä. Vau mikä tyylikäs keksintö. (Viittaan kyllä sitten teihin filosofianopiskelijoihin, jos joku ryhtyy oikomaan...)
PoistaSamaa mieltä Rikun kanssa.
VastaaPoistaMinä kävin keskikoulun iltakouluna, eikä siellä kasveja kerätty, mutta
kyllä minä kerään kukkia ja heiniä niityiltä. Aina pitää olla maljakot ja purkit täynnä ketojen kukkasia. Kyllä täältä kaupungin laidalta myös saa
vaasit rehottamaan kukkia ostamatta. Vaikka ihan koiran pissi- ja kakki-paikoista niitä ei pitäne poimia.
Minä puolestani vähän varon taittamasta kukkia maljakkoon, kun se on kukan kuolema. Toisaalta kukkia riittää ja kasvaa uusia. Mökissä ei ole verhoja, jotta ikkunasta saa ihailla luontoa. Ei tarvita maljakkokukkia. Olen sitä paitsi täällä pääsääntöisesti ulkona, jos vain ei ole liian kylmää tai tuulista. Noh, silloinkin on usein hyvä työilma, sillä tämä mökki valitettavasti on työleiri aika pitkälle.
PoistaJoskus on kuitenkin pakko tehdä iso luonnonkukka-asetelma vaikka lattialle vanhaan puuastiaan. Paljon erilaisia ketokukkia ja joukkoon erilaisia heiniä taipumaan.
Tuo kasvien keräily on kai joissakin paikoissa nykypäivää; muistaakseni viime kesänä - vai onko siitä jo kaksi vuotta - ystäväni yläasteikäinen tytär hikoili asian kanssa.
VastaaPoistaVapaana pursuileva monivärinen kukkaketo on parasta! Sellainen vaan taitaa olla kovan työn takana.
Yläaste olisikin sopiva ikä keräillä kasveja ja oppia niiden latinankielistäkin nimistöä. Se oli se kohta, josta tuossa muuten minustakin hikisessä touhussa tykkäsin - latinalaiset hassut nimet jotka muistaa vieläkin: ranunculus acer, niittyleinikki, fragaria vesca, ahomansikka, anemone nemorosa, valkovuokko...
VastaaPoistaKukkaketo on ohjeen mukaan helppo perustaa, jahka muistaa niittää sen viikatteella loppukesästä. Käytännössä se kuitenkin pursuaa rikkaruohoja ja heinää, ellei maata perusta huolella tai kitke ehtimiseen. Maa ei vissiin saa olla liian ravinteikasta tai muhevaa. Itse olen huomannut, että istuttamani tervakukkakin siirtyy multavasta penkistä mieluusti hiekkakäytävää kohden ja kasvaa lopulta kuivalla hiekkapolulla.
Kuinkahan moni nuoremmista osaa enää niittää viikatteella? Sehän oli meidän vanhempiemme taito, jonka meidän ikäluokastammekaan harva hallitsee. Viikatteen teroittaminen se vasta taito onkin.
PoistaEttä verevä Iines-emäntäkö hallitsee molemmat taidot?
Voihan verevä! Kuka nainen haluaa olla verevä tai reitevä tai komias? Onnistuu se viikatteen - tai vikatteen niin kuin täällä sanotaan - käyttö koleeriselta ja kalpealtakin.
PoistaOnko muuten miehestä kiva, jos sanon että punakka ja hanakka?
Siis Tapsa, viikatteen käyttö sujuu, jos jaksan, vaan en pitkälti jaksa. Viime aikoina ovat niskat vaivanneet, kun olen rehkinyt liikaa. Ennen vikatoin rantatien, ja se on leveä, periaatteessa autolla ajettava, ja pitkä, saunalta parisataa metriä rantaan. Nyt kun ranta on kaisloittunut ja pois käytöstä en vikatoi enää tietä leveälti, vaan ajan sen ruohonleikkurilla, jotta pääsen rannan läheisyyteen käymään edes. Serkkupoika kävi myrkyttämässä tien pari vuotta sitten ja sen jälkeen se on ollut helpompi hoitaa. Ja nyt lisäksi viikatteeni on varastettu, sillä en ole löytänyt sitä mistään maastostakaan. Teroittamisen opetti isä, ja liiterissä on edelleen montakin hiomakiveä.
Niin ja periaatteessa osaan käyttää myös tahkoa, jos sellainen jostain vielä löytyy. Naapurissa oli ja sain joskus kokeeksi kiertää sitä kammesta, kun isäntä teroitti viikatteita ja kirveitä.
PoistaNyt tässä taitaa kyllä murreraja railoja aueta, sillä ei verävä ole sinnepäinkään halventava laatusana kuin reitevät ja punakat.
PoistaVerevähän tarkoittaa elinvoimaista, parhaassa kukoistuksessaan olevaa aikuista naista. Ainakin meillä päin.
Siis kyllä ilmaisu tietenkin on positiivinen, vaan se on sellainen, jolle itselleni paljon kansankuvauksia lukeneena tulee mieleen pulska ja punainen talon emäntä, hiukan Alma Leppäs -tyyppinen iloittelija. Tämä on tietenkin omaa havainnointiani ja muistuttaa mieleen ajan tyttöydestä, kun normaaleina kalveiksi puuteroituina neitoina seisoskelimme eräissä sukujuhlissa tissit tanassa, ja joku isäntämies sitten katseli meitä myhäillen ja sanoi että komeita likkoja. - Ai että suutuime mielessämme kalvakoine lommoposkinemme. Toki hymyilimme isännälle kauniisti.
PoistaNiittäminen! Ah, mitä muistoja se tuokaan mieleen. Tytöt seisoivat pellon laidalla, pyörittelivät käsissään palmikon päätä ja nuoret miehet niittivät, niittivät yläruumis paljaana ja lihakset pullistellen. Ihan kuin Suomi-filmissä.
VastaaPoistaMutta noin se meni silloin. Itse en ollut maatalon poika, mutta osasin ja osaan kaikki talon työt. Niittäminen on taitolaji, tykkäsin siitä. Ja se viikatten hionta hiomakivellä, siinä toinen taitolaji. Peukalon ja etusormen väli kävi tuhannet kerrat millin päässä terästä, mutta haavaa ei tullut koskaan. Nyt niitän kerran kesässä oman kukkaniittyni ja se on siinä, mitä joskus naapurin rouvaa auttelen.
Luen sielu heltyneenä Iineksen kuvauksia mökkielämästä.Mikä onni ja autuus, ettei minulla ole sellaista työmaata. Omalla pihalla voisi puurtaa vaikka 8 tuntia päivässä, mutta ntykyisin annan kasvien kasvaa. En nyhdä rikkaruojoa. Jos ne tuppaavat vallan suuhun, ajan koneella tai niitän.
Ja vielä, Iines: Ei viikatteita varasteta. Olepa nyt varovainen siellä ruohikossa. Jossain se vaanii päästäkseen leikkaamaan jalkapöytää. Kadonneet viikatteet ovat pirullisia vehkeitä. Yleensä ne putoavat katolle johtavilta paloportailta, jonka puolapuulle niittäjä on sen terän varaan jättänyt.
Äh, se mikään hiomakivi ollut, vaan liippa, tai liippakivi, ainakin meillä päin. Viikate siis liipattiin teräväksi. Tahkoa tarvittiin vain, jos oli lyöty pahasti kiveen. Vieläkin kuulen korvissani äänen, joka syntyi kymmenen miehen liipatessa viikatteitaan saran päässä.
VastaaPoistaLiipaksi sitä meilläkin sanottiin pohjanmaalla. Olisiko kovasin virallinen termi? Liippahan tulee ruotsista, kuvittelisin.
PoistaMutta se miehekäs kilkatus, joka syntyy viikatetta liipatessa, minäkin kuulen sen äänen päässäni (niiden muiden ohella). Viikatehan teroitetaan hiomalla nopsasti molemmin puolin, siis vuoronperään - kilk, kilk, kilk, kilk, perkele, kilk, kilk, kilk...
Siis kovasinhan se oli, niin isä perihämäläisenä sitä sanoi. Olin unohtanut. Liippaa en tunne ollenkaan puhutusta kielestä. Hiomisesta isälläkin oli millintarkat ohjeet, väärin ei saanut hioa. En vain muista, miten se meni. Olen vain hionut kovasimella yhteen suuntaan aina samasta kohtaa.
PoistaEn totta puhuen osaa edes keittiöveistä teroittaa, saati saksia. Tuo hyödyllinen taito tulisi palauttaa keittiöihin, moni heittää puukot ja sakset pois, kun ne tylstyvät.
Eiä ne tytöt, Kolehmainen, pellon laidalla seisoskelkeet palmikoita pyöritellen, vaan kulkivat haravoiven niittomiesten perässä huivit töpäkästi päässä.
PoistaIinekselle huomautan kainosti, ettei Pentinkulmalla Leppäsen Almaa näkynyt - Alma hallitsi Koskelassa ja Aune hihitteli Leppäsillä.
Kirjoitinko minä Alma! No jee, kirjoitin enkä ajatellut Koskelan Almaa tässä yhteydessä, vaan ihan Aunea itseään. Aunen hyvin tiedän - kukapa ei tietäisi ja muistaisi vaikkapa elokuvan maanmainiota Maija-Leena Soinnetta. (Tulikohan tuokaan nimi nyt oikein...)
PoistaTapsan kommentti palmikoista oli paikallaan. Tytöt tosiaan kulkivat perässä ja haravoivat. Mutta siinä puuhassa oli hyvä tarkkailla nuorukaisten liikehdintää viikatteiden kanssa. Halusin siis tuoda tähän työn kuvaan myös tuon entisajan maaseudulle niin tärkeän, nuorten naisten tekemän työkunto-siittäjä-arvioinnin. Oli hyvä ensin katsoa, kuinka pojalta työ sujui, ennen kuin avasi aitan ovea yöllä.
PoistaNykyisin, kun raha tulee taikaseinästä, eikä ruumiillinen työ ole missään arvossa, tytöt epäilemättä vertailevat poikien tautuointeja ja - kuten olen usein omiltakin tyttäriltäni kuullut, - heidän perseitään. Käytän tätä alatyylistä sanaa, koska niin tekivät tytötkin. Muitakin valintakriteerejä epäilemättä on.
On kuljettu paidattomien uroitten perässä ja haravoitu puuharavalla. On myös hoidettu tappeja, eli huolehdittu heinäseipään puolivälissä olevaan reikään tappi heinien pidikkeeksi - kai herrat tämänkin tietävät. Taskussa oli tappikasa ja sieltä aina otettiin. Ja heinänkorjuussa heinätytöt ottivat sen tapin aina pois, talteen, ja uroot kiähnättelivät, että jaa jaa, flika keräävä tapei illaks.
PoistaSuotta ei puhuta heinäromantiikasta, se oli aikaa se, ja heinäladoissa kävi kahina. Tytöt saivat nimittäin polkeakin heinät. Minä tyhmänä kaupunkilaistyttönä poljin shortseissa ja sain kirvelevät punaiset naarmut jalkoihin, alhaalta ylös asti.
PS Arvelen, että melko mutkaton suhtautumiseni seksuaalisuuteen tulee täältä lapsuuden kesistä maaseudulla. Kun ilman mitään hyssyttelyjä näki lehmien kiimat ja sonniastutukset, jopa lehmän vasikoimisen ja kuuli maaseutuväen roisit puheet, joita aikuiset vain nauroivat, äitikin, ei osaa suhtautua kovinkaan nättinokkaisesti näihin luonnollisiin asioihin.
PoistaJuu, asialliset heinänpolkemiskamppeet kyllä oppii ensimmäisestä kerrasta. Shortsien jälkeinen yö on taatusti unohtumaton. Itse käytin Eero-setäni sodan aikaista sotilaspukua, saappaita ja jalkarärttejä.
PoistaNiistä tapeista riitti tosiaan juttua ja veisteltävää tytöille. Mutta osasivat he antaa sanan sanasta. Suhde seksiin oli maalla mutkaton ja panojutuille hirnuskeltiin porukalla, sukupuolesta riippumatta. Kirkkoherran, asemapäällikön ja opettajan kuullen niitä ei kuitenkaan harrastettu.
Maataloustyöt taisivat olla paras vakuutus allergioita vastaan. Kyllähän siellä heiniä polkiessa joskus pärskittiin, mutta se meni ohi. Ja kun oli halannut koirat, kissat, hevoset ja lehmät, ei mikään rottaa pienempi basilli rohjennut käydä päälle. Itse en ole koskaan kärsinyt allergioista, lapseni kyllä.
Jäi tuossa sanomatta, että kyllä pojatkin tarkkailivat tyttöjen työnteon laatua. Laiska lohniminen haravanvarteen nojaten pantiin heti merkille ja ainakin tilojen perijät pyyhkivät heidät heti listoiltaan.
Nythän on juuri todettu tieteellisesti, että koira vauvan perheessä estää oliko se nyt jopa diabetesta, mikä tuntuu uskomattomalta. Ihmiskeho kehittää samantapaisia systeemejä kummassakin tapauksessa, ja näin koirasta saadaan valmiiksi puolustusmekanismeja - jotenkin näin se meni. Tarkempi selostus löytynee jostain. Ja kuraa syömällä saa myös pohjaa basiliskoja vastaan. Järkeenkäypää. Steriiliys ja kaiken jynssääminen "pöpöttömäksi" on karhunpalvelus ihmiselle itselleen. Puhtaus toki on poikaa, mutta siis liiallinen ja turha jynssäys on jopa haitallista.
PoistaTästähän minun pitikin kysyä, mutta unohdin... Edellisen postauksen runossasi kun on tällainen säe: "hetken haureus"
VastaaPoistaOnko se freudilainen lapsus vai tarkoituksella runoiltu ennakoimaan tulevaa railakasta naiskeskustelua? Tarkoituksella varmaan, koskapa se rimmaa seuraavan säkeen kauneuteen.
Upea ilmaus. Mitähän se tarkoittaa... samaa kuin päiväkahvi tai snabbis?
Se tuli itsestään miettimättä, jonkinlaisena ortografisena kuvana, kirjainten joukkona joka sopi ajatukseen rikkoen perinteisen kuvan.
PoistaHetkihän on monella tapaa hauras ja haurea, ohikiitävä, pian kuollut ja sen aikana on tehty runsaasti syntejä. Voisi halkileikata yhden hetken ja katsoa kuvavälähdyksinä ne kaikki synnit, jotka sen aikana on tehty. Siellä olisi lasten raiskauksia, petoksia, valhetta, silpomisia ja muuta haureutta, itkua ja parkua ja likaista kähmintää. Olisi myös haurautta, kauneutta, kuitenkin. Taivas ja inferno.
Nykytila näyttää maalaukselliselta, mutta onhan siinä työtä.
PoistaJokin niityn ja syötävän metsäpuutarhan yhdistelmä, joka hoitaisi itsensä, olisi mainio. Mutta se vaatii näköjään tietoa ja vaivaa. Olen yrittänyt vähän opiskella asiaa (esim. http://wikikko.info/wiki/Mets%C3%A4puutarha)
Kirjatieto ei kuitenkaan ihan riitä, pakko kokeilla. Tervakot tykkäävät tosiaan kuivasta köyhäravinteisesta maasta, niiden kanssa olen onnistunut. Peurankelloille, harakankelloille ja päivänkakkaroille näkyy kelpaavan vähän ravintorikkaampikin maa, samoin puna-ailakille. Mutta pihaan siirretyt niittynätkelmät olivat todellinen floppi. Tienpientareen hiekassa kasvaneista pallomaisista kukkapensaista tuli kelmeitä roikkoja, sama kävi metsätähtimön kanssa.
Kissankelloille eli sinikelloillekin kävi huonosti muhevassa kukkamaassa. Ne kukkivat kyllä ensimmäisenä kesänä runsaasti, mutta seuraavana alkoivat myös levitä liikaa, pois penkistä, nurmikon ja penkin rajaan. Harakankellot samaten. Jostain siirsin vanhaa mökinkukkaa, digitalista eli sormustinkukkaakin yhteen penkkiin. Nyt se ei ole siinä penkissä, vaan ilmestyy milloin mistäkin näkyviin, aina eri paikasta, keskeltä nurmikkoa, puuliiterin takaa, omenapuun juurelta. Sehän on kaksivuotinen ja kylväytyy milloin mitenkin. Mutta upea vanha kukka. Päivänkakkarat ovat ilmestyneet myös kukkapenkkien reunoihin ja kun lannoitan kukkivia kukkia, nekin saavat osansa ja röyhähtävät valtaviksi isoiksi puskiksi, ei välttämättä enää kovin kauniiksi.
PoistaNykyään pyydystän kaupoista ja tuttavien pihoilta perhosten suosimia lajikkeita. Siniset kukat ovat lukemani mukaan hyönteisten suosikkeja, ja tänään ostinkin uuden tuttavuuden, kärsimyskukkaköynnöksden, jossa on erikoiset siniset kukinnot. Sinistä valeunikkoakin olen kokeillut. Oli erikoisen kaunis.
Syötävistä minulla on maassa vain raparperi ja ruohosipuli, muut yrit ovat ruukuissa, mutta niitä on runsaasti. Nyt olen hurmaantunut timjamin tuoksuun. Rakuuna tuntuu jäävän käyttämättä, on niin voimakas.
Venäläinen vai ranskalainen rakuuna? Venäläisen kaivoin pois, ei ole mielestäni pujoa kummempi, mutta ranskalaista rakastan. Se vain tahtoo paleltua talvisin.
VastaaPoistaSormustinkukista pidän minäkin, erityisesti valkoisista, joissa on liloja pilkkuja. Ne ovat tosiaan perennamaailman kissoja, menevät minne haluavat.
Perhoskukkia lisään minäkin ja tuoksuvia kukkia, jos joku sattuu tarjoamaan, vaikka pääosin katsonkin, että kasveja alkaa olla tarpeeksi. Kun luin, että ritariperhosen toukat syövät karhunputkia, olen niittäessäni väistänyt niitä. Nokkosten suhteen en ole ollut ihan niin hellämielinen.
Lupiinikin muuten tuoksuu mielestäni hyvältä. Pihasta pientareelle karanneet katkon vaasiini, vaikken olekaan varsinainen vaasikukkien poimija. Mutta katson, että se on panokseni pientareitten siivoamiseksi sinne karanneista lupiineista.
En tiedä, kumpi rakuuna on, mutta luullakseni ranskalainen. Ostin sen ruukussa pääsiäiseksi tavaratalon puutarhaosastolta. Rakuuna oli silloin jo iso pehko.
PoistaSormustinkukkia on nytkin tulossa eri paikoissa, ja täällä on ollut sekä valkoisia pilkullisia että hieman eri punasävyisiä. Nyt en muista, oliko aivan alkuun sinisenäkin? Onko niitä sinisenä?
Karhunputkista tykkään itsekin, ja minulla onkin täysin villi pelto, jossa niitä kasvaa solkenaan. Ovat erilaisten hyönteisten suosiossa ja olen kuvannut useitakin ritariperhosen toukkia karhunputkessa. Toukka itsessään on upea. Harmi vaan, että tuossa villissä pellossa majailee kyykanta. Nytkin eräs rouva maantieltä huikkasi, että hän näki juuri aivan mahdottoman kyyn siinä pellon reunassa. Olen usein polvillani heinikossa, kun kuvaan heinäsirkkoja ja hepokatteja.
Lupiinin tuoksua olen nyt nuuhkinut, ja vieläkin leijailee hyvä tuoksu lupiinipaiukalla. Illakko tuoksuu myös hyvältä ja harmikseni olen tämän kasvin kadottanut jonnekin. Naapurin pihalle se sen sijaan on ilmestynyt...
En saanut ritariperhosen toukkiasi hitaalla mokkulalla näkyviin, mutta näin kuvauspäivämäärän, 14.7. Tänä kesänä niitä löytyy varmaan myöhemmin. Ellei sitten täällä juhannuksen alla satanut lumi vienyt niitä kokonaan – tuomenkehrääjäkoin toukista ainakin enemmistö kuoli.
VastaaPoistaSinisistä sormustinkukista en ole kuullut, mutta lilansävyjä on useampia. Yllättävää muuten, että sormustinkukka kuuluu ratamokasveihin.
Illakkokin ilmeisesti vaeltaa. Minulla on viime vuosina ollut vain yksi ainoa kasvi, mutta joka vuosi vähän eri paikassa. Lisääntymisen toivossa toin sille juhannuksen jälkeen Savosta kaverin. Sikäläisellä tuttavalla oli mahtava valkoinen illakkopehko, mutta siinä ei ollut poikasia, joten tyydyin lilaan.
Äkkipäätä kuvablogia selaamalla löysin 23.7.2013 tuoreimman ritariperhosen toukkakuvan otsikolla Muutama ötökkä. Mutta siis näitä toukkia löytyy joka kesä pellosta, ja silti harvemmin näkee itse ritariperhosia, ehkä vain joka toinen kesä yhden, sattumoisin.
PoistaIlmeisesti sinisiä sormustinkukkia ei tosiaan ole, sillä kun katselin kuvia siltä ajalta kun ne loistivat mäessämme joukolla, niin lilahtavia oli useaakin ja valkoisia, mutta ei muita värejä. Illakkoja täytyy taas ilmeisesti ostaa taimina, sillä eivät ne tänne nyt itsestään lennä.
Yksi perennakasvi muuten, joka pärjää ilman sen kummempaa hoitoa ja kitkemistä ja viihtyy jopa leinikkien joukossa, on komea keltainen nauhus, joita minulla on metsänrajan villiintyneessä perennamaassa. Ne leviävät koko ajan keltaiseksi reunukseksi koko nurmikon alalaidan pituudelta, vaikka maassa on jo hallitsematonta leinikkiä. Sopii minulle.