15.12.2014

Onko viinan myyminen suomalaisille muka vaikeaa?



Nyt tulee sulka kokoomusnuorten hattuun. Mainittakoon heti kärkeen, että tämä on ensimmäinen laatuaan, nimittäin meikäläisen myöntämä tunnustus kokoomuksen poliitikalle kohtuullisen pitkän elontieni varrelta.

Napakat nuoret esittävät nimittäin, että valtion monopoliyritysten johdon palkkoja ja palkkioita leikataan, esimerkiksi ja ennen kaikkea Alkon. Puheenjohtaja Susanna Koski ihmettelee, onko viinan myyminen suomalaisille niin vaikeaa, että siihen tarvitaan nykyisen kaltaiset palkkiot. Naulan kantaan! Missään ei näe niin ripeitä ja määrätietoisia asiakkaita kuin pitkäripaisessa. Pahimmankin puliveivarin askel vie lähes viivasuoraan kohteeseensa, ja käsi nappaa horjumatta putelin. Samoin lie toimiston puolella. Myynti vetää, suhdanteet ovat  hyvät ja taantuma ei tunnu missään, päinvastoin, puodin ovi käy entistä vilkkaammin. 

"Tunne samassa veneessä olemisesta horjuu, koska nyt ja tulevaisuudessa työtä tekevää kansanosaa, jotka kantavat vastuuta myös muiden hyvinvoinnista on paljon vähemmän, kuin huollettavia. Näin emme voi jatkaa", sanoo puheenjohtaja Koski. Yhdestä pilkku-  ja yhdestä kongruenssivirheestä huolimatta lausahdus on täyttä rautaa.

Tässä on muuten vielä pienoinen luetelma muista valtionyhtiön johtajanpalkoista parin vuoden takaa: VR:n johtajan Mikael Aron palveluksista maksettiin  651 000 euroa vuodessa, Alkon toimitusjohtajan Jaakko Uotilan palkka oli 331 000 euroa, Itellan Risto Nieminen palkittiin 545 000 euron  ja Kuntarahoituksen Pekka Averio 546 000 euron vuosituloilla. 

Esimerkiksi Suomen pääministeri jäi alle 200 000 euron tuloillaan kauas kärjestä tällä listalla,  joka koostuu muuten lähes sataprosenttisesti miehistä. Mistä tämä sitten johtuu? Naiset eivät ehkä kehtaisi luoda itselleen tuollaista hyvä sisar -verkostoa veronmaksajien kustannuksella. Vaan kuka tämän verkon on luonut? Eduskuntako? 

Nyt tarkkana naiset, kun menette keväällä äänestämään! Yhteiskunta voisi toimia paljon inhimillisemmin ja oikeamielisemmin, jos saataisiin enemmän naisia päättäjiksi. Hyvä Susanna  Suski Koski, ehdotus on konkreettinen ja selkeä, sitä on helppo kannattaa yli puoluerajojen. Siinä taitaa olla nainen oikealla paikalla. Kumma vaan, kun tämä ehdotus ei tullut vasemmalta. 

(Lisää valtionyhtiön johdon palkkioita täällä).

82 kommenttia:

  1. Tunnetusti ja väitetysti minäkin olen toki sortunut kyynisyyteen ja nihilismiin. Aatteita, ideologioita, uskontoja ja muita sellaisia kun ei enää ole. Toki kilvan valehtelevat, että olisi, muttei sellaiseen enää usko kuin oikein naivit ja vedätettävät yksilöt.

    Surulliseksi minut silti tällaiset susannakosket saavat. Aktiiviset toimijat, joilla ei ole omia ajatuksia lainkaan. Taannoin yksi toimittaja pisti Susannan kunnon kuulusteluun, Susanna paljasti tyhjäpäisyytensä, suuren tietämättömyytensä oikein mistään. Minä luulen, että vasemman jalan nokiamallin kumisaappani on fiksumpi, ei tosin yhtä kaunis, eikä haise yhtä hyvälle kuin Koski.

    Selvältä minusta tuntuu, että nuo valtionyhtiöiden johtajat tienaavat panostaan enemmän. En minä jaksa asialle kuitenkaan korvaani lotkauttaa. Tiedän, että tämä naula vetää, ihmisten sydän alkaa hakata, suuttumus nousee kasvoille ja jalkoja vihasta täristää. On siellä naisiakin, ainakin se yksi, joka palkkasi oman sukunsa metsähiireen asti hommiin. Se Nurmijärven nepotisti ja aamuviisailija.

    Se mikä minut surulliseksi saa, on se, ettei poliitikoilla, erityisesti näillä tulevaisuuden "kyvyillä", ole minkäänlaisia mielipiteitä. Mielipiteet muodostetaan puhtaasti viestinnällisistä näkökohdista. Tärkeää on ylittää jukaisukynnys, saavuttaa lehtien ja suuren yleisön jonkinlainen tunnetila. Yleensä suuttumus.

    YÄK.

    VastaaPoista
  2. No, ei minua ala täristää, kun mietin valtionyhtiöitten johtajien palkkoja. Asia saa kuitenkin merkitystä, kun samaan aikaan kouluissa säästetään niin, että perustarvikkeisiin ei ole enää varaa. Edes tehtäväkirjoja ei saa enää tilauttaa oppilaille. Ja sitten joku Alkon pomo saa semmoista palkkaa ja palkkiota (ja jatkossa kultaisen kädenpuristuksen - verorahoista kaikki), jolla hän kustantaisi kevyesti nuo tehtäväkirjat useaan kouluun.

    Kun sitten tulee joku, joka raikkaasti ehdottaa, että tässä on säästökohde, niin minä näen sen hyvin realistisena ehdotuksena, jolla on suoria vaikutuksia jollekin talouden alalle. Juuri tällaisia yksinkertaisten susannojen tekemiä selkoehdotuksia ja parannuksia maa tarvitsee. Mitä sillä tässä asiassa on väliä, minkälaisia sammakoita hän on joskus suustaan päästänyt. Kyllä hänellä täytyy ansioitakin olla, koska on kerran puolueensa nuorten puheenjohtaja.

    VastaaPoista
  3. Susannan ehdotus on loistoesimerkki populismista. Toinen asia on sitten toki se, että populismissa piilee aina jokin totuus: yksityisen puolen peesissä julkisen sektorinkin johtajien palkat ovat nousseet älyttömyyksiin.

    Juuri tuo vertailu pääministerin palkkaan paljastaa asian. Verovaroista maksettavan Hevosopiston rehtorin palkka on isompi kuin Suomen valtion "toimitusjohtajan".

    Rikun maalailema kyyninen näkemys aatteiden ja uskontojen katoamisesta pätee vain meihin helpon elämän degeneroimiin länsimaalaisiin.

    Uudet terveet ja vahvat populaatiot rynnivät tänne uusine aatteineen ja elinvoimaisine uskontoineen ja pyyhkivät meidät historian tunkiolle. Näin se käy, kehitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Populismia tai ei, mutta kellään ei liene mitään ehdotusta vastaan, vai onko?

      On harmillista, että populismileimoilla koetetaan estää muuttamasta juuri niitä asioita, jotka kansa kokee oikeasti epäoikeudenmukaisiksi.

      Onko se sitten oikein, että tällaisiin valtion huippupalkkoihin ei saisi koskea, koska se on populismia? Miksi se olisi mahdotonta? Eduskunnan asiahan se on ja on siellä turhempiakin asioita käsitelty.

      Ja on, kuulkaas pojat, hieman naiivia leimata naispoliitikko "susamuruksi".

      Poista
    2. Minä en ikinä unohda sitä, oliko nyt Hymyhuulien, sketsiä jossa kaksi naista tilasi ravintolassa: "Naiskalaa, - naiskalaa ja vähän hitaasti!" - Nauroimme sitä elämäni rakkauden, ihanan Annen, kanssa aivan väärinä.

      Susamuru oli minulta sellainen vähättelevä muoto natsipaskasta.

      Poista
    3. Luulen, että kyse on pikemminkin Kosken naiiviudesta julkisuuden edessä, natsiuteen en jaksa uskoa sillä perusteella, että joku muu kokoomusnuori on höläytellyt sopimattomia.

      Kosken ns. "rasismikirjauksessahan" kyse oli siitä, pitääkö tyhmien tai sopimattomien mielipiteiden esittämisestä tulla rikosoikeudellisia seuraamuksia vai ei. Kosken oman selityksen mukaanhan nykylainsäädännön puitteissa oikeasti rasistisia kommentteja laukovat öykkärit tuomitaan raastuvassa, minkä jälkeen he julistavat itsensä sananvapauden marttyyreiksi.

      Noh, tätä mielipidettä en täysin ymmärrä, sillä onhan kiihottaminen jotain kansanryhmää vastaan loogisestikin rikos, jota ei pidä sallia. - En silti usko Kosken "rasismiin".

      Poista
  4. Ne ansiot lienevät viestinnälliseltä puolelta: "kaikki julkisuus on hyväksi." Susamuru epäilemättä pääsee eduskuntaan.

    Minusta lastensairaala pitäisi rakentaa joka kuntaan, lemmikkieläinhoitola myös ja lapsille hehtaarileikkipuisto joka parkkipaikan sijaan. Niin, ja oikeuden pitäisi käydä väärän yli.

    Minä sittenkin ehdotan Alkon johtajan palkan tuplaamista. Kaikki muu olisi vääryys, kun kuitenkin teräslimpsaa myy meille ihmislle.

    VastaaPoista
  5. Mitä tulee Alkon johtajiin, niin se on tuulinen pesti: pari edellistä on saanut potkut, kun kauppa ei ole käynyt toivotusti, jälkimmäinen oli vieläpä nainen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä noilla palkoilla ja erorahoilla vähän saa tuullakin. Esimerkiksi valtion viinamonopoli Altia maksoi potkuista toimitusjohtaja Antti Pankakoskelle lähes puoli miljoonaa euroa, 18 kuukauden palkkaa vastaavan erorahan.

    Myös Pekka Haavisto on muuten vaatinut valtionjohtajien palkkoja alas. Asiasta puhuttiin vakavasti.

    VastaaPoista
  7. Mistäs tiesit, etä Molli-Jorin Pennitön Uneksija on suosikkikappaleitani. Olen lukenut, että jalkansa oli oikeasti tuota filmatessa poikki.

    Molli-Jorin seksitavat, vai lienevätkö fantasiat, vain vähän oudoksuttavat. Muistin ensin, että lauloi "hän kohta minut sitoi sängyn päätyyn, vaivuin hurmahan iäisehen", mutta oikeasti lauloikin "hän kohta minut sitoi lemmen köysin, ...". - Oli miten oli, mutta tässä olisi länsimaiselle tiedemiehelle ilmiselvä selvittämisen paikka. Mikä siinä sadomasokismissa niin kiinnosti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nääs, tätä tarkoitin. Intro (aloitus) siinä on ainakin vanhanaikaisen pitkä.

      Minä olen muuten jalostanut kappaleeseen aivan älyttömän perverssit sanat, mutten kiusallanikaan niitä teille kerro, vaikka kuinka anoisitte. En, vaikka joku uskovainen joukossanne niitä kuinka anoisi. Enkä edes sadistiksi itseäni tunne.

      Poista
    2. Molli-Jori on ollut lähes paitsiossa vuosikymmenet. Hänen laulujaan ei kuule eikä niitä esitetä missään. Kuitenkin hänellä on upeita kipaleita useitakin. Hän oli yhteen aikaan kai ykkössuosikki Suomessa. Uskon toiseen tulemiseen jossakin muodossa.

      Poista
  8. Alkon johtajalle lisää palkkaa vaan eikä mutinoita.

    nimim. "minä haluun teräslimpsaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ......sanoo paperimiehenäkin ollut suurliksalainen, Mikko Vilkastus.

      No muille sitten myös, ja mielellään tuo puolen millin eroraha.

      No juu, mutta

      Poista
    2. Iines, minä empaattisena ihmisenä antaisin sinulle kutikuti kut. Paparimiehien kadehtiminen teke hallaa koko ammattiyhdistysliikkeelle: jos paperimiehet yliajetan, kuluuu vain suhaus, kun me tavalliset tallajat sen saamme tuntea.

      Saanko tähän väliiin lähettää terveisiä: Morjensta vaan kaikille, kuten on teillä skutsit ja skönääkö böönat?

      Ja bönde vai? Ime munaas, se on siellä alhaalla ja niele lastit. Tai kaakko siitä, sano homo.

      Poista
    3. Nyt sanon höpöhöpöt uhkailullesi siitä, että me kaikki saamme tuta nahoissamme, jos paperimieheltä viedään ylin kerros palkasta.

      Ei se niin mene. On edelleen käsittämätöntä, että enemmän koulutetut ja oikeasti tärkeämmät sairaanhoitajat ja alakoulun opettajat saavat paljon kehnompaa palkkaa.

      Poista
  9. Iinestä rakastan, naisia täällä myös.
    Tapsaa, Kolehmaista ja Mikistä ihailen.
    Paitsi tietysti Tapsan kommentteja, Kolehmaisen mielipiteitä ja Mikiksen - jaa...hmmm, en osaa sanoa, menköön koko paketti.

    (Tämä oli runo sarjaan "tätä runoa en ikinä olisi halunnut kuunnella")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, minua rakastetaan. Kuulitkos, Leonoora!

      Rakastettavia olette kaikki, voitaisiin mennä naimisiin keskenämme koko lössi, vanhat puolisot mukaan..

      Poista
    2. Minuthan saisit heti pois kuleksimasta, eikä edes euroa tarvitsisi maksaa. Paitsi tietysti, jos minuuttani haluaisit erityisesti tukea.

      Poista
    3. Iines, pitäisköhän meidän perustaakin loppuelämäksi suurperhe. Mutta ilmeisesti ei sateenkaaren alle, vaan ihan...mikä sen nimi voisi olla jos iso ryhmä naitais kaikki tahdon-sanalla toisemme? Olis siinä huisketta ja hulinaa. Oltaisiin vielä erityisen tasa-arvoisia, niin että päästäsiin kaikkiin medioihin, ah niin edistyksellisinä ja kehittyneinä ihmisinä! :)

      Poista
    4. Ei kun kaikki mukaan, Leonoora, myös sateenkaari-ihmiset! Olen aina tykännyt homoista, sillä heissä on usein jotakin sellaista kosketuspintaa, jota ei ole tasaisen polun tallaajissa. Ja vaikkei olisikaan, en näe syytä salvata ovia keneltäkään.

      Poista
    5. Olen viattomana likkana ihastunut Richard Chamberlainiin ja Rock Hudsoniin. Että olin pettynyt kun kuulin heidän suuntautumisestaan. Niin myös eräs murkku-ikäni ihastus, joka ei sitten huomannut minua, vaan - sain tietää myöhemmin - on mukamas näitä takahutlari-ukkoja myös. Ei ihme etten oikein ihannoi näitä tyyppejä enää. Ärsyttää varsinkin se lässytys ja naisten matkiminen. Ärsyttää kyllä ne koppalakki-machotkin. En voi sille mitään, että äklöön!

      Poista
    6. Muistan tyypit. Itselläni ei ollut vastaavia ihastuksia varsinaisissa elokuvatähdissä, sillä olin aina ihastunut johonkuhun poikaan, joka oli reaalinen mahdollisuus.

      Koppalakkimachoilla viittaat kai Tom of Finlandin piirroshahmoihin. Noh, minun nämä tyypit vetoavat, ja koen heidät seksikkäiksi.

      Tämä ei tarkoita sitä, että miesten tulisi olla vastaavanlaisia pullistelijoita, sillä eihän tuommoisia oikeasti olekaan. Mutta siis eroottisena kuvana ne ovat sytyttäviä. Turha tässä on meikäläisen jeesustella ja sanoa, että ne eivät tehoaisi.

      Poista
    7. Linkin takana meikämannekin viisastelee. Seitsemän vuotta sitten. Aika vierii, tai vierimmekö me eikä aika?

      Poista
  10. No justiinsa pääsin kommenttirimpsun loppuun, eli kuulolla taas ollaan Iines.
    Kyllä tekisi hitosti kiroilla, kun alkaa ajatella noita öky-ukkojen palkkoja. Juu juu, veroja maksavat, mutta luulen, että ne kyllä keksii keinot ja porsaanreiät että veroprosentti jää esimerkiksi ansiosidonnaisen päivärahan veroprosentista. Tai onhan näille, jotka eivät kerkiä eurojaan ruokakauppaan tuhlata veroparatiisejakin järjestetty.
    Voi helkutan helkutta, miten jotkut yksilöt voivat olla niin erinomaisia kun heidän palkkasummansa on köyhälle täysin käsittämätön. Ei eläissään köyhä näe kerralla niin paljon rahaa, kuin muutamat ukot ja akat tienaavat alta aika yksikön. Mikä niissä on niin erinomaista. Kun edes sen tietäisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin tuon eilen tekemäni persoonallisuustestin analyysin. Ihan ok, mutta että samanlaisen kirjainyhdistelmä tuloksen kuin minä saa vastaajista vain kolme prosenttia? Se hieman kummastutti. Kuinka monia eri kirjaiyhdistevariaatioita testistä voi saada?
      Aikamoinen kummajainen siis. :)

      Poista
    2. Uskoakseni näillä valtionjohtajilla on käytössään verosuunnittelijat. Itsekin tunnen yhden HTM:n, laskenta-alan ekspertin, joka tekee verosuunnittelua kaupunkinsa rikkaimmille.

      Poista
    3. Ihan asiaa tarkistamatta olettaisin, että valtion palkkajohtajat maksavat veroja aika normaalisti. Eivät he voi oikein kätkeä tulojaan mitenkään.

      Verotilastoistahan sen näkisi vähän kuuklaamalla.

      Poista
    4. Miten se muilta sitten onnistuu? Verotulothan ovat aina julkista tietoa. Vai meneeköhän se sitten vaan niin, että verosuunnittelu on rehellistä toimintaa ja kestää juridisesti joka käänteessä päivänvalon?

      Poista
    5. No, myönnän kyllä, että valtionjohtajan on ehkä vähän vaikea harjoittaa systemaattista verosuunnittelua, mutta sitten heillä on vielä muita palkkioita. Aika nopeasti noilla tuloilla saa palkkaansa sijoitettua pääomaksi, josta menee kai vaan 25 prosentin vero.

      Poista
  11. Viinasta: Ei kun kaikki kynnelle kykenevät omaa viinateollisuutta rakentamaan. Eikös jossakin uutisissa tai jossakin vilahtanut ehdotus viinankeiton laillistamiseksi?
    Mihin sitten valtion monopolin tulot kohdistetaan, mitä muuta saadaan valtiollisella alkoholin myynnillä kuin sairaita ukkoja ja akkoja. Kuinkahan paljon tuloista tosiaan jää viivan alle viinan kirojen korjaamisten ja sairastuneiden terveyshuollon yms. kulujen jälkeen?
    Nyt lähren yöpuulle ja kirjan lukuun. Hyv yöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun isälläni oli viinatehdas toimistonsa arkistokaapissa, pahan päivän varalta. Muistan kuinka äiti kävi salaa mukin kanssa laimentamassa sammiota, otti pois ja pani vettä tilalle.

      Poista
  12. Noin yleisesti haluan lausua ja julkituoda: viskin juomisesta joutuu helevettiin, eikä viskinjuojan sanoista kukaan pysty mitään ymmärtämään. Ei ees se juoja.

    VastaaPoista
  13. Tuosta Jorin tuotannosta minusta paras on tämä, Kaunis Valhe

    Kaunis valhe on niin paljon parempi kuin ruma totuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oikeasti on pakkomielle väännellä laulujen sanoja. Tästä aivan kamalat, mutta kuunnelkaa vaan tämä kappale, ehkä ne tulevat teiltäkin aivan kuin itsestään.

      Poista
  14. Jori Otsin kappale minua naurattaa. Tiättekö, kun oikeasti pitäisi Moskovasta valot sammuttaa.

    Sinut kerran löysin, ystäväin Kuljit hetken yössä vierelläin. Silmäs mua katsoi niin Kutsui lemmenhaaveisiin, Ja meille loisti valot Moskovan Aamun tullen sinut kadotin, Pois kun sammui valot kaupungin. Sanoit hiljaa näkemiin, Lyhdyn alla erottiin. Nyt sua näänkö enää milloinkaan Yhä etsin yhtä ikkunaa. Näen niitä monta miljoonaa. Kuljen iltaan tummuvaan, Valot kertoo muistojaan, Ja tiedän: en voi sua unhoittaa.

    VastaaPoista
  15. Aina välillä pohdin, pitäsikö minun nuo sanajärjestykseni normalistaa. Viel en tie, et miks.

    VastaaPoista
  16. Sanajärjestyksesi on kieltämättä vähän ei-suomalainen, ehkä germaaninen: predikaatti antaa odottaa itseään. Muutakin kieroutta on. Luulen, että tässä näkyy jonkinlainen taipumus kielelliseen anarkiaan, joka on terveellisempi vaihtoehto kuin penkki ikkkunasta -systeemi. Ehkä se on myös luovuutta tai sitten vaihtoehtoisesti patojen kahlitsemista, pidättelyä ja lopulta ulos kakaisemista.
    - Oraakkeli Oliivia, syvästi vastuunsa tunteva selvänäkijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun se predikaatti on niin kiva loppuun sijoittaa. Mutta mine ei olla Fritz.

      Poista
  17. Susanna koski poistaisi ammattisuojan eli työttämän pitää ottaa vastaan muutakin kuin oman alan työtä.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkevä ehdotus. Ja eiköhän se alkaisi työ kuin työ maittaa siinä vaiheessa, kun ansiosidonnainen olisi lopuillaan tai muuten kukkarossa olisi matti.

      Näinä aikoina jokainen vastentahtoisesti työhön suhtautuva saa varmaankin lepäillä laakereillaan ihan turvassa.

      Poista
    2. Lisäys edelliseen: mikäli joku kokisi joutuvansa arvolleen sopimatonta työtä koskevaan haastatteluun, hän varmaankin osaisi käyttäytyä haastattelussa nirppanokkaisesti eikä tulisi erehdyksessäkään valituksi.

      Poista
    3. Mitä ammattisuojan poistaminen tarkoittaa? - Että tekniikan tohtorille voidaan tarjota töitä osa-aikaisena siivoojana. En vastusta, mutta en ymmärrä hyötyjä. Meillähän on aika iso työttömyys, ongelma ei ole se, ettei työntekijöitä saisi. Susanna Kosken minä poistaisin varmasti eduskuntavaalien ehdokaslistoilta.

      Poista
    4. Kyse ei taida olla tohtorille tarjottavasta siivoojan työstä, sillä useimmat tohtorit jollain kumman lihaksella onnistuvat hankkimaan itselleen alansa töitä, jos ei nyt ihan koulutuksen mukaista, niin kuitenkin.

      Kyse on varmaan Markosta, jolle ei kelpaa maitovaraston järjestelijän työ, vaikkei hänellä ole ensimmäistäkään koulutusta millekään alalle.

      Totta puhuen en kannata Kosken ideaa sellaisenaan, vaan jalostettuna. Olisi muutamia reunaehtoja, joiden pitäisi täyttyä, ennen kuin työ on pakko ottaa vastaan.

      Yksi olisi työmatkan pituus (ulkopuolella koti- tai lähikunnan ei olisi pakko ottaa tarjottua työtä vastaan ainakaan, jos henkilöllä on perhettä - ei tarkoita äidin lihapatoja ja peräkammaria). Toinen voisi olla se, että työn tulisi olisi sellaista, jota työnhakija terveytensä ja fysiikkansa ja puolesta pystyy hoitamaan.

      Poista
    5. PS Olen itse ollut niin monessa fyysisessäkin työssä, että tiedän, että aina oppii kun vaan tekee.

      Poista
    6. Eihän se niin ole, työttömiä tohtoreita on uutisten mukaan paljon.

      Poista
    7. Työttömiä työnhakijatohtoreita on googlauksen mukaan alle 1000, kun työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä on noin 231 000.

      On siis tohtoreita kortistossakin, ja heidän määränsä lienee nousussa, mutta ehkä puhuin niistä tohtoreista, jotka eivät ole kortistossa vaan muissa kuin tutkijatohtorin töissä. Yrityksissä on paljon tohtoreita, eli vapailla markkinoilla, ja sieltä heitä todennäköisesti löytää yhä enemmän jatkossa. Tutkijatohtoreita koulutetaan liikaa, yliopistot ja tutkimuslaitokset eivät vedä sitä määrää, minkä kouluttavat.

      Poista
    8. Niinpä, mutta kykyjään siivoojina tai huoltomiehinä epäilen. Toki se heille hyvää tekee, mutta hyötyykö työnantaja?

      Poista
    9. Höpsistä Riku, ei heitä voi panna siivoojiksi, kuten ei siivoojiakaan voi pannan tohtorin hommiin. Tuota Kosken työtä mitä vaan -ehdotusta tulee siis jalostaa kohtuullistamalla se.

      Totuushan on, että oikeasti olisi paljon työtä, kun annettaisiin ihmisten tehdä se. Kun ei pantaisi niin paljon toimia ja virkoja jäihin ja ajettaisi ihmisiä osapäivätöihin tai kortistoon.

      Esimerkiksi posti voisi työllistää lisää postinjakajia, kun nämä nykyiset uupuvat taakkansa alle, jakavat jatkuvasti kovassa paineessa väärin ja liian myöhään. Minähän valitin kerran asiasta, kun meille tuli posti säännöllisesti klo 14 jälkeen ja kun kyllästyin viemään naapurille väärin jaettua ja vahingossa avattuja laskuja. Lähetin siis kirjeen paikalliseen postiin, koska ei se ole jakajien vika. Lisää pestejä! Vähäksi aikaa posti aikaistui, mutta taas tulee vasta näihin aikoihin. Jostain luin, että osa postista jaetaankin vasta seuraavana päivänä, kun on "ruuhkaa".

      Poista
    10. Itellaa minä vihaan, minulla oli yksipuolinen riita heidän kanssaan. Natsikommunistiakka saneli, en mahtanut mitään. Hävittäkää Itella maan päältä, paskokaa sen haudalle. Surkea puulaagi, aivottomien paskahousujen loppusijoituspaikka.

      Mutta fiksuna ihmisenä en kuitenkaan halua koko totuutta kertoa, enkä Itellaa siten solvata.

      Poista
    11. Saaks lähettää terveisiä? - Mikis, näissä kuvissa on vanhaa merimiesromantiikkaa ja muutakin cembaloa.

      Poista
    12. Kuvat latautuvat aika pitkään, mutta kannattaa odottaa. Minä en ole ihan varma, mutta luulen edesmenneen broidini yhdestä kuvasta löytäneeni.

      Poista
    13. Katselin noita kuvia, mielenkiintoista! Muitakin vastaavia historia- ja kuvasivuja on erilaisista asioista, mm. sodissa kaatuneista tai yleensä sodista. Viimeksi löysin edellisessä kirjoituksessani esiintyneen alikersantin tiedot kaatuneitten luettelosta.

      Ja mikä aarreaitta se Historiallinen sanomalehtikirjasto onkaan! Sieltä löytää helpostikin tietoja mm. edesmenneistä sukulaisistaan ja saa yleensäkin mainion ajankuvan kulloiseltakin vuodelta. Minua huvitti, kun löysin tamperelaisen Raittiusravintolan hotellin luettelosta isoisäni, tämän vaimon ja anopin tiedot yöpymisestä eräänä syksyisenä päivänä kauan kauan sitten.

      Poista
    14. Työttömien työnhakijoiden määrä on kolminkertainen siitä minkä esitit, Iines hyvä. Sinä esitit kaunistellun kuvan Suomesta.

      Se on demari-valheretoriikkaa, että kun kovasti uskotaan ettei meillä ole olemassa maamme historian suurinta massatyöttömyyttä, niin sitä ei ole.

      Viime vuoden aikana yhteensä yli 600.000 ihmistä on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistossa. TEM:n tilastojen mukaan. Demareilla on se vika ollut todella kauan, että he haluavat sulkea silmänsä todelta. Toki tämä tosiasioiden kieltäminen onnistuu muiltakin, jopa eturivin poliitikoita.

      Puoli miljoonaa hei! TEM: n ennusteen mukaan työttömyys ei ole vähenemässä vaan kasvaa ensi vuonna. Työttömät voidaan yrittää kätkeä jotenkin ja jonnekin, ettei totuus sattuisi.

      Nyt sattuu jokaiseen, sanoi Jutta U, mutta se päivä ei ole vielä tullut. Se on vasta tulossa. Jutta puhui totta. Demari jonka toivon olevan vielä pääministeri, Rinteestä ei siihen ole.

      Mutta vaaleihin. Suomalainen perusvasemmisto (siihen ei kuulu perussuomalaiset) nousee kuopastaan, se on vissi juttu. Kokoomus menettää eniten. Kepu voittaa eniten.

      Kaikki muu on arvailujen varassa. Jännät vaalit tulossa, se on selvä. Matsista neljän suurimman koplassa tulee tasaväkinen, ja tosi tiukka. Yllättyksiä mahtuu mukaan.

      Poista
    15. Ennustaja, esitän Tilastokeskuksen tietoja, tapoihini ei kuulu faktojen muuntelu. Tilastokeskuksen luvut ovat virallisia lukuja:

      http://www.stat.fi/til/tyti/2014/09/tyti_2014_09_2014-10-21_tie_001_fi.html

      En sen sijaan löydä mainitsemasi TEMin sivuilta sinun mainitsemaasi 600 000:ta vaan noin 319 000 työtöntä työnhakijaa:

      http://www.tem.fi/tyo/tiedotteet_tyo?89506_m=116073

      Oli niin tai näin, tilanne on kauhistuttava koko Suomelle. Ja kauheinta on, että valoa ei ole tunnelin päässä, vaan työttömyys minunkin lukemani mukaan lisääntyy jatkossakin.

      Poista
    16. Kaikki työnhakijat yhteensä 580.835/lokakuu 2014.

      Tähän kun lisää ne jotka eivät ole tuönhakijoita vaan ovat työmarkkinoiden ulkopuolella, niin yhteensä yli puoli miljoonaa työikäistä on vailla työpaikkaa.

      Lähde: www.tem.fi/työllisyyskatsaus

      Poista
    17. Anonyymi, viitteestäsi löytyy tieto, että "Työ­ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 319 900 työtöntä työnhakijaa."

      En halua väitellä, mutta mainitsemaasi 600 000:n työttömän lukua en löydä mistään. En halua kiistää väitettäsi, mutta kaikkialla muualla esiintyy lukuja, jotka ovat hieman 200 000 työtöntä työnhakijaa.

      Tilastokeskus on virallisten tilaston laskija. Sieltä löytyy siis tällainen tieto:

      "Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2014 lokakuussa 220 000 (virhemarginaali ±18 000)." On myös maininta, että työttömyysprosentti on 8,3.

      Poista
    18. lisäys: "hieman yli 200 000 --

      Poista
    19. Kyllä tuo esittämäni luku löytyy TEM:n työllisyyskatsauksesta joka löytyy varsin vaivattomasti antamastani www-osoitteesta.

      Tämä lukujen erilaisuus kertoo siitä kuinka vaikeata on antaa täysin täsmällisiä lukuja työttömien määrästä, sehän vaihtelee jopa päivittäin. Lisäksi työttömyyslukuihin ei kakissa laskelmissa oteta mukaan työvoimakoulutuksessa olevia tai pallkatuetussa työssä olevia tai täysin työmarkkinoiden ulkopuolella olevia.

      Yksilötasolla kukaan ei ole koko elämänsä ajan työttömänä ja hyvin monilla on saman vuoden aikana ansiotöitä ja työttömyys jaksoja.

      Massatyöttömyys on joka tapauksessa on se kova fakta.

      Poista
    20. Täältä: www.tyollisyyskatsaus.fi. ja välilehti "Kaikki työnhakijat".

      Siellä on tieto: lokakuun lopussa työnhakijoita oli yhteensä 580.800 mikä on 67.200 enemmän kuin viime vuonna.

      Poista
    21. Anonyymi, löysin tuon tiedon, mutta haluaisin kysyä, etkö sinä huomannut siinä sivua ennen tuota tietoa:"Työ­ ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa yhteensä 319 900 työtöntä työnhakijaa." Tämä siis linkkamallasi sivulla. (Linkkisi ei muuten johda suoraan sivuille, vaan tulee virheilmoitus. Osoitteesta pitää poistaa ö ja kirjoittaa tilalle o.).

      Oman ymmärrykseni mukaan tuo luku 600 000 ei viittaa työttömiin työnhakijoihin, vaan siinä ovat mukana myöskin työllistyneet ja toisesta työstä toiseen työhön haun kautta siirtyneet hakijat. Tämä selittäisi eron Tilastokeskuksen ja tämän sivuston tietojen välillä.

      Poista
    22. PS1 Jos olisi niin, että työttömiä on yli puoli miljoonaa, tuo tieto esiintyisi varmaan muissakin tilastoissa.

      PS2 Minulla ei ole siis varmaa tietoa asiasta, enkä uskalla väittää mitään. Nämä ovat vain tulkintojani noista tilastotiedoista. Saa oikaista, jos jollakulla on parempaa tietoa.

      Poista
    23. Tärkein ero tilastokeskuksen ja TEM:n tilastoissa on se, että tilastokeskuksen luvut perustuvat vain otantaan ja TEM:n tilastot te-toimistojen asiakasrekisteriin. Tilastokeskuksen työtön on täysin vailla työtä ja koulutuspaikkaa, mutta TEM:n tilastoissa ovat myös määräaikais-,silpputöitä tekevät tai tukityöllistetyt tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai työkokeiluissa olevat sekä myös he, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella (työikäiset jotka ovat työttömyyseläkkeellä tai eivät hae aktiivisesti töitä).

      Siksi TEM:n luvut ovat isommat ja yksityiskohtaisemmat. Tarkempaa tietoa kuin tilastokeskuksen tiedot.

      Poista
    24. OK, Anonyymi, näin varmaan on.

      Herää vain yksi kysymys: miksi tuota lukua 600 000 ei sitten käytetä virallisissa uutisissa lehdissä ja televisiossa, vaan siellä puhutaan enimmäkseen tuosta 200 000 - 300 000:n työttömien määrästä?

      Poista
  18. Minulla on yksi viltti, jonka Altialta sain joululahjaksi vielä sen jälkeen, kun en enää ollut heidän kanssaan tekemisissä. Joskus kun on kylmä, vedän sitä ylleni. Sydäntä silti eniten lämmitti, kun sen sain. Isot johtajat joutuvat isojen johtajien helvetttin, jossa on pöytiintarjoilu ja musiikkina Paula Koivuniemeä ja Katri-Helenaa.

    VastaaPoista
  19. Veeärrältä sain kerran joululahjaksi kahden hengen eestaas makuuvaunupaikat mihin tahansa. Ei minulla silloin ollut varaa ilmaisia lippuja käyttää. Suunnittelin kyllä tosissani jotain Rovaniemen matkaa. Tämä elämä nyt on tällaista, enkä minä kovin hyvin ole oppinut sen sääntöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungilta saadut lahjat olivat aika vaatimattomia. Ja varmaan nyt olemattomia.

      Sain merkkipäivänä viirin, jonkalaisia inhoan ja piilotan. Tämäkään ei ole esillä, tanko hävisi muuhun käyttöön ja se lippu oli jonkin aikaa vessan seinällä. Paikkakunnan historiateos on kiva, vaikka siitä näyttää puuttuvan keskiosa. Lopettaessani työ sain kaksi viimeistä kerralla, ja väliosa jäi siis uupumaan.

      Poista
  20. Ko kaikki on mua karkun lähteny, laitan Ankkurinapin. Tämä oli silloin, kun merivoimissa palvelin. Eikä se mikään homokappale ole. Minä löysin pussin, jossa on monta ankkurinappia.Yli kolmekymmentä vuotta siitä on. Voi jumalan munat, että olen jo vanha.

    VastaaPoista
  21. Herra Riemu, kadutteko te koskaan mitään?
    Tottakai kadun, mikäs mulkkukyselijä sinä olet?
    Enpä tiedä, mutta mitä kadutte eniten?
    Paskat tuollaiseen osaan vastata. Yksi, joka tulee mieleeni, on Kolehmaiselle laittamani vastauslinkki. Paskakappale, mikä paskakappale.
    Aiotteko eduskuntavaalien ehdokkaaksi?
    No, enpä aio, enkä meinaa niitä paskoja äänestää. Äsdeepeetä sitävastoin uhallanikin kyllä.

    VastaaPoista
  22. Eipä ole vieläkään selvää, mitä puoluetta tulen äänestämään. Odotan huippukiinnostavia vaaleja. On paljon kysymyksiä, jotka merkitsevät valinnassani paljon: Rosatom ja yleensä ydinvoiman käyttö, ihmisarvokysymykset, suomettumisaste, naisehdokkkailla feminismin korostamattomuus - asia edellä naiset! Muitakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Poistin kommenttini, siinä kun paljastin ketä tai mitävoisin äänestää. Sitten luin erästä sivua, ja tulin siihen tulokseen, etten koko loppuelämäni aikana anna ääntäni enää kenellekään.
      Tähän asti olen kiltisti äänestänyt, mutta nyt riittää nykyinen "demokratia".

      Poista
  23. Kiitos Rikulle kuvalinkistä. Muistoja tulvi mieleen. Laiva jolla olin oli M/S Actinia. Ja mun häkki missä mun koija oli, oli miitsepissä, lähellä byssaa, messiä ja pentteriä. (Jossa mä tiskasin astioita ja opettelin jongleeraamaan kahvikupeilla. Opin... mutta kyllä aluks kuppeja meni yhtä mittaa rikki! )



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadehdin teitä, reissumiehet. Kai sen tiesittekin. Rakastan reissutarinoita, naistenkin kertomana, vaikka Kyllikki Villan. Riemastuin, kun löysin juuri Villan pokkarin, jossa on hänen nuoruuden päiväkirjamerkintöjään, ennen reissuja.

      Poista
  24. "Aika nopeasti noilla tuloilla saa palkkaansa sijoitettua pääomaksi, josta menee kai vaan 25 prosentin vero."

    Tämä oli siis ehtoisen Iines-emäntämme kommentti valtion virastojen pomojen palkkoihin.

    Täytyy myöntää, ettei minulle ihan avaudu miten palkkaa sijoitetaan pääomatuloksi?

    Iines viitannee näihin juristien ja lääkärien yhtiöihin. Periaatteessa opettajat, toimittajat ja kirvesmiehet ja kaikki vapaan ammattin harjoittajat voisivat tehdä samoin, mutta eivät palkkajohtajat.

    Eikä kokous- yms palkkioitakaan voi muuttaa pääomatuloksi. Se verokin on muuten jo 32 %.

    Vilkaisin muutaman n. 650 tonnia tienaavan palkkajohtajan veroprosenttia, ja se oli yleensä n. 50 %. Omistajat ovat sitten asia erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytä vasta huomasinkin, että taisitkin tarkoittaa vain sitä, että noilla palkoilla on varaa ostaa osakkeita ja rahastoja, ja niiden tuotot ovat pääomatuloja?

      Poista
    2. Tapsa, nimenomaan tätä rataa ajatuskulkuni eteni! On varaa sijoittaa, jolloin rahat muuttuvat pääomatuloksi, jota verotetaan 25 prosenttia.

      Myönnän, etten tunne talousasioitten lainalaisuuksia, mutta niin vain piti tästäkin asiasta kakaista ulos ajatukseni.

      Poista
    3. Jep. Ja vero on 40 000 euroon asti 30 % ja siitä yli 32 %.

      Poista
    4. Ahaa, tuota en tiennyt.

      Pääomatulot lienevät kuitenkin joillakuilla, ehkä useillakin niin valtaisia, että niiden veroa voisi hieman nostaa? Ajattelen vain, että kun työtäkin verotetaan usein enemmän. Minähän maksoin muinoin työstäni veroa 41 prosenttia, velkaisena yksinhuoltajana, jolla ei ollut säästöjä eikä mitään sijoituksia.

      Poista
    5. Ilman muuta palkka- ja päämomatulojen verotuksen pitäisi olla paljon lähempänä toisiaan kuin nyt meillä on.

      Olemme vain näköjään niin tottuneita älyttömään verotukseemme, ettei mieleesi tullut ehdottaa mieluummin palkkatulojen verotuksen laskemista.

      Nythän tilanne ihan keskituloisillakin on se, että jokaisesta ylimääräisestä eurosta valtio vie turhuuteen tuhlattavakseen ainakin puolet, joskus tukihässäköinnin takia jopa 100 % tai ylikin.

      Jos yhteiskunta on siinä tilassa, että lisätulo aiheuttaa ongelmia, jotain on vialla.

      Poista
    6. Ei tosiaan tullut mieleeni ehdottaa palkkatuloverotuksen laskemista. On niin tottunut siihen, että kaikki huutavat kurkku suorana verotuksen kiristämistä, jotta hyvinvoinnnista ei tarvitse tinkiä. Sitähän saa sydämettomän ihmisen poltinmerkin otsaansa, jos uskaltaa ääneen sanoa, että Suomen korkea verotus on hanurista..

      Minusta tuo on pitkiin aikoihin hienoin poliittinen ajatelma: "Jos yhteiskunta on siinä tilassa, että lisätulo aiheuttaa ongelmia, jotain on vialla."

      Poista