Pieni blogihistoriakatsaus

Sivupalkista huomaan, että Anita Konkan blogi täyttää kymmenen vuotta tänä vuonna. Onnea! Se on melkoinen saavutus näinä vaihtelevina somekulttuurin aikoina, jolloin suositaan monenlaista nopeaa viestintää ja pätkäkirjoittamista ja tilan täyttämistä monenlaisilla merkkiaineksilla ja houkuttelevilla kuvilla. Mainittakoon, että Anita Konkan Kirjailijan päiväkirja -blogi oli jo tätäkin ennen, vuodesta 2002 alkaen. Se oli ensimmäisiä blogeja, joihin blogimaailmassa tutustuin vuonna 2003, jolloin itse tulin blogosfääriin, ja aloitin ensimmäisen blogini, jonka sittemmin poistin.

Huomaan myös, että omakin blogini täyttää ensi vuonna kymmenen vuotta. En tiennyt ollenkaan, että tästä tulisi näin pitkä pesti. Tällä hetkellä blogissa on 814 kirjoitusta ja 84 767 kommenttia. Omaan kirjoittamiseeni ja kommentointiini oli alkuun vaikuttimena neurologinen puhesairaus dysphonia spasmodica, joka esti ja estää edelleen pidemmät puhumiset reaalitilanteissa perhetilanteissakin. Jo virkkeen alkupuolella etenkin vokaalialkuiset sanat takertuvat kurkkuun ja salpaavat äänihuulet, niin että ääntä ei  tule ennen kuin pysähdyn, otan lisää henkeä ja aloitan uudelleen. tragikoomista on, että puhe katkeaa taas samaan paikkaan. Eikä voi edellyttää, että kukaan jaksaa kuunnella katkopuhetta pitkää aikaa kiusaantumatta. Siispä säästän heidät siltä ja kirjoitan ajatuksiani ja mielipiteitäni blogilaineilla.  Ehkä on onni, että puhesairaus tuli introvertille, joka muutenkin kirjoittaa mielellään. Sosiaalisesti vilkkaalle ihmiselle tämä sairaus olisi suuri kärsimys, sillä se eristää väkisinkin, ellei pidä varaansa ja puoliaan.

Ensimmäisen kuvablogin perustin lokakuussa 2005, joten kuvabloggaus täyttää myös kymmenen vuotta. Ensimmäinen kuvajulkaisuni koostui vanhojen kirjojen kuluneista kansista ja oli varsin vaatimaton. Ehkä huomionarvoista on se, että muistan jokaisen ottamani kuvan varsin hyvin, eli kuvabloggaaminen on ollut varsin riemukasta. Muistan sen kiihkon ja jännityksen, kun sain ensimmäisen järjestelmäkameran! Luultavasti en olisi keksinyt valokuvausta ilman blogimaailmaan tuloa. Mainittakoon, että nykyisen kuvablogin, joka on suora jatkumo ykkösblogille, aloitin vuonna 2007, kun uudistin blogipohjaa. Tällä hetkellä valokuvaaminen vie yhtä paljon aikaa kuin kirjoittaminen. Molemmat yhteensä merkittävän siivun joka päivä enkä pidä sitä hävettävänä. Mitäpä muuta eläkkeellä oleva tekisi yhtä mieluusti kuin henkisiä ja luovia toimintoja pitääkseen rappeutumisen loitolla? Minusta esimerkiksi sosiaalinen rupattelu ja naiskööreissä istuminen on pitkästyttävää ajanhaaskausta.

En osaa surra sitä, että niin sanotut kirjoitusblogit ovat jääneet muiden media- ja somekanavien jälkeen. Suuret keskustelupalstat nielevät osan entisistä blogien lukijoista, sanomalehtien ja yritysnimien alla kirjoitettavat blogit etäännyttävät vanhakantaiset itsenäiset ja riippumattomat blogit omaan takapajuiseen maailmaansa. Muoti- ja lifestyleblogit saavat satojatuhansia lukijoita, vaikka niiden sisältö voi olla varsin mitätöntä. Niiden kirjoittajat saattavat höttöisyydestään huolimatta - tai ehkä juuri siksi - ansaita elantonsa blogillaan.

Iltapäivälehdet ovat lisänneet kolumnistien määrää, ja nettilehdet ovat täynnä keskusteluttavia ajankohtaisaiheita. Se on kaikki pois kirjoitusblogien huomiosta, mutta on ilmiöllä etunsakin. Pahimmat nettihörhöt ja ennen melko tavalliset blogikiusaajat ovat siirtyneet yleisille palstoille. Jäljelle jäävät kirjoittajat ja kommentoijat, joilla on sanottavaa ja jotka tahtovat panostaa laatuun ja visuaalisuuteenkin. Jos kirjoitusblogiin osuu kommentoimaan poliittinen trolli, hän erottuu joukosta selvästi.

Lopuksi: viime viikolla vietettiin lehdistössäkin sananvapausviikkoa. Tätä toteuttettiin nettilehdissä hiljaisuudella ja keskustelujen estoilla, sillä tietyt aiheet olivat vapausviikollakin kiellettyjä. Niistä tulee edelleen olla vain hyväksytty mielipide. Tällainen lehdistön ankara linja merkitsee hyvää blogeille, joissa on lähes aina vapaa keskustelumahdollisuus. Kauan eläköön siis blogit ja sananvapaus!

(Maalaus Michael Sowa)