26.11.2015

Hallituksen vika!



- 1 -
Päivä on pilvinen ja harmaa.
Hallituksen vika!

Antti Rinne on ehdottanut verojen korotusta. Hän voisi olla messissä sellaisessa hallituksessa,
joka ajaisi asiaa.
Kylläpä meillä on hyvä opposiittio.

Veronmaksajain keskusliitto sanoo,
että Suomessa on korkeampi verokanta
kuin muissa Euroopan maissa
ja että verot ovat kiristyneet kolmena viime vuonna
ja että se tie on kuljettu loppuun. 

AKT uhittelee yhteiskuntasopimuksen kanssa. Posti lakkoilee.
Yhteiskuntasopimus ja jouluposti ovat vaarassa.
Siitäs saat hallitus.


- 2 -
Finlandia-voittaja Laura Lindstedt haukkuu kiitospuheessaan
hallituksen ja pöljät ihmiset.

14-vuotiaan raiskauksesta epäilty
turvapaikanhakijaksi lehdistön epäilemä
pidätetään epäillen.
Joku nainen kysyy jossain, miksi epäillyn syntyperä pitää paljastaa.
Hallituksen vika!

Poliisi sanoo, että mitään ei saa sanoa
ja että kaikki on epäilyä. 
Lausuntoja ei anneta, mutta  poliisi epäilee epäilyttävän 14-vuotiaan
ja raiskaajaksi epäillyn tunteneen toisensa,
mitään emme kuitenkaan kerro,
painottaa polliisi,
repikää tästä.

Lenkkeilijätytön murhaamisesta epäilty piip-syntyinen huppupää
tuomitaan elinkautiseen.
Etelä-Sveitsissä tehdään lakimuutos:
burkan käytöstä ja huputtautumisesta saa sakot.
Hallituksen vika! Perinne pilalla!


- 3 - 
Aarnio on päässyt vapauteen.
Kaipaa Hesen ateriaa ja syö papusoppaa palvilihalla asianajajansa kanssa.
Lehdistö kysyy, mitä teit illalla ja mitä olet kaivannut ja miltä nyt tuntuu. 
Aarnio ei vastaa, että olin saunassa ja otin vaimon kanssa saunakaljan.
Toimittajat kysyvät lisää tärkeitä kysymyksiä.


- 4 -
Kahdeksanvuotias sairastui rintasyöpään.
Ennuste on heikko.
Hallituksen vika!
Juha Valjakkala jatkaa pakoaan.

Valtion velkaa mittaava kello rikkoo 100 miljardin rajan.
Niinistö lupaa vähentää päästöjään.
Nyt pitää välttää hätiköityjä päätöksiä.
.


(Maalaus Michael Sowa)

225 kommenttia:

  1. Hyvä Iines, tämä toimi hienosti käänteisenä. Ihan kaikkeen ei hallituskaan pysty, ei edes syntipukkina:)

    VastaaPoista
  2. Minä luin tämän kritiikkinä osin surkeaa kaupallista mediaamme kohtaan. Taloussanomat kertoi luotettavasti, että 100 miljardia ylittyi ajat sitten, mutta takaisinmaksujen jälkeen on nyt pienempi, eikä uudelleen yli tuon rajan kohoa ennenkuin ensi vuonna. Paljon velkaa se joka tapauksessa on, mutta tuokin uutinen oli paitsi valhe, myös typerä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkeen tarvitaan aina syntipukki ja mikäpä olisikaan sopivampi kuin hallitus:) Sotet ja somet hallitsevat mediaa ja niiden alle unohtuu pieni köyhä ihminen, jolta kiristetään viimeinenkin toimeentulo, mutta sillähän ei ole enää mitään merkitystä, pääasia että yksilötasolla voi hoitaa oman velkataakkansa, joka ei ole edes itse aiheutettua:(

      Poista
    2. Mustis, näppäseppäs musta kuva. Panisin sen Albuumiimiini. Ja sen jälkeen panisin ... stop stop Mikis, nyt asiallisesti, ethän ole 14 -v puberteetti-ikäinen poika. Joka puhuu rumia.

      - Olenpas.

      Poista
  3. Uutispuuroa, jota meille suolletaan monesta tuutista! Sitä näkee itsensä lahnan silmistä ja miettii, kumpi muistuttaa enemmän toistaan.

    VastaaPoista
  4. Kaikkeen hallitus ei todella pysty ja turha sitä on kaikesta syyttää. Sehän ei kaiketi ole ehtinyt tehdä vielä muuta kuin jonkinlaisen, vielä tuntemattoman, sote-ratkaisuaihion. Aamun uutisety muuten kertoivat, että Juha Sipilän keskustalaisen erikoisavustajan palkkaa nostettiin elokuussa kymmenen prosenttia. Kokoomuslainen ja perussuomalainen politrukki eivät kuulemma saaneet kuin seitsemän prosentin luokkaa olevan korotusen. Siinä se taas nähtiin - perussuomalaisia halveksitaan aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Falskiahan tuo on palkkamaltin aikana.

      Vaan kyllähän sitä samaan aikaan toisaalla lakkoillaan ja sanoudutaan irti yhteiskuntasopimuksesta. Ja Arhinmäki ottaisi lisää velkaa, vieläpä useana vuonna eteenpäinkin. Ja Rinne siis nostaisi veroja, vaikka Suomessa palkkavero on kolmena viime vuonna kiristynyt kiristymistään. Jo keskituloisilla veroaste on kolmisen prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa Euroopan maissa, ja suurituloisilla ja rikkailla lähes kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi. Vain pienituloisten verotuksessa olemme Euroopan linjassa.

      Poista
  5. Hyvä että Iineskin huomaa, että vika on aina johdossa. Senhän tietää sähkömieskin.

    VastaaPoista
  6. Tänä iltana kirjoitan elämäni surullisimmat säkeet. Mutta miksi, oi miksi? En tiedä.

    Aamulla heräsin maailmankaikkeuteen joka haisi (vähän) pierulle, mutta ikkunan avattuani kaikki haisi raikkaalle räntäsateelle. Innostuin olemaan kummallinen ja aloin imuroida. Boksistani lähti pölyt. Sitten menin suihkuun, valelin itseni shampoolla ja vedellä ja saippualla ja pesin kehoni. (Myös ne näennäisesti irralliset osat minusta, pesin.) Join kupin TWINGS teetä ja söin pari juustoleipää + yhden luumun (BLOM) ja pari selleriä ja 5 cm:iä kurkkua ynnä lusikallisen marmeladia (yäk). Räntää satoi vaakaviistosti kun lähin käveleen kartsalle. Ei sev väliä, ajattelin. Kaupungilla juhlimme yhden ihmisen syntymäpäiviä, aikamme, sitten aloimme juhlia muita asioita. En olisi halunnut tulla humalaan, enkä tullutkaan, mutta kotiin ostin puolikkaan pänikän LEIJONA -viinaa. Ehkä kohta alan äristä, ja heilutella miekkaani, ehkä en?

    En tunne itseäni, ”Gnōthi seauto", en ole lukenut Sokratesta. Luin Lorcaa. Ja sen jälkeen tuota joka sanoi… ”tänä iltana kirjoitan…”

    Puhutte paljon pakolaisista, elätte reaalimaailmassa, minulle pakolainen on aina ihminen joka ”ylittää jälkensä”. (Pakolainen ylittää jälkensä, Sandemose, En flykting krysser sitt spor.) Ellette ole lukeneet tuota – tiedän että useimmat olette – teidän on turha puhua minulle ihmisistä. Me kaikki olemme pakolaisia. Eikä kukaan meistä pysty itseään pakoon menemään.

    Ps. Olen surullisella päällä. Mutta mitä tätä liioitella? Ehkä tänä yönä kirjoitan 14ksitoista tai 67ksi surullisemmat säkeeni? - En osaa sanoa.

    https://www.youtube.com/watch?v=xDgSj-hNzFU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan, mikis, viime aikoina täällä ei ole puhuttu oikeastaan ollenkaan "pakolaisista", vaan enemmän maahamuutosta ilmiönä. Nimittäin pakolaisuus ei ole enää vain kirkasta, jaloa aatetta ja armollisuutta vaativaa maahantuloa, turvan löytämistä, vaan koko vyyhtiin on kietoutunut niin paljon muita aineksia, muita värejä, muita maita ja monta tietoa, että kyse on paljosta muustakin kuin vain onnettomien ihmisten armahtamisesta.

      Poista
  7. En usko sinua, en usko.

    Tässä blogissa vallitsee aika konsensus. Ystäväni Tapsa ja ystäväni Sinä olette hampaat välkkyen ja ikenet irvistellen (oliko edes kohtuullisia metaforeja?) lapioimassa ennakkoluuloja kuin sontaa. Vähän ihmettelen, jos saan, mutta jos en saa, en sit ihmettele.

    Minä oon varmaan ensimmäinen ihminen heittämästä täältä - siis Suomesta - pois KAIKKI kerberuusit! KAIKKI! Ihan sama minkä näkösiä tai värisiä ovat. Tai mistä on kyse.

    Jumala armahtaa, Toni Halmekin vielä ehkä, Mikis ei koskaan.

    Ensimmäisenä minä heittäisin täältä joka saatanan musta****:n vittuun... koska sinne kuulema mahtuu, ihan kokonaisia mantereita. Vittuun mahtuu kaikki. Niin. En minä turvapaikanhakijoiden (jotka ajattelevat "many, many", "sili, sili babygirls") silittelijä ole.

    Paskamaisempi ihminen minä olen kuin te yhteensä, Iines ja Aku.Ja Tupu ja Hupu ja Lupu. (Hessusta en tiedä?)

    Ev varmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... "heittämästä" ... po. "heittämässä" ...

      Poista
    2. Olet väärässä nyt mikis metaforinesi. Sanon saman sinulle kuin sinä joskus minulle. Olet väärässä minun suhteeni, mutta vika ei ole sinun vaan minun, ilmaisen itseäni ehkä jopa tahallani ja välittämättä itsestäni varsin yksioikoisesti, koska inhoan tunteilua ja sääliä ja hyväntekijöitä - hyväntekijät ovat minusta pornoilijoita - julkisuudessa. Se mitä kukin tekee yksinään, oikeasti, muille, on tärkeämpää kuin se, mitä hän puhuu turuilla ja toreilla.

      Poista
    3. Olet ihana ihminen, mikis, ja pidän sinusta, mutta ihmistuntija, se sinä et ole vähimmässäkään määrin.

      Poista
    4. Hyvin mahdollista että olen väärässä. Ihmisenä en koskaan ole ajatellut että olisit ... no, ikävä. Tykkään susta kamalasti, totta kai enemmän kuin pitäisi, mutta se on mun ongelmani. Se on minun. Ei Sinun.

      Mutta kunpa tietäisit miten usein... ah, miten usein... olen painanut painanut pääni tyynyyäni vasten ja itkenyt: oi, miten olen itkenyt: että miten julma iineksestä on tullut! Häivähdyksenkään verran hän ei enää ajattele ihmisparkoja jotka kahlitsemattoman ajan virran juoksun vuoksi ovat ajelehtineet... no, sinne sun tänne. Myös Satakuntaan.

      Rakastan alkuperäistä IkkunaIinestä! (enempi! vaikka silloin se oli, kymmenkunta vuotta sitten, kauhee feministi. aina kun yritti sanoa jotain - siis meikäläinen - se heti iski kyynärpäällä kylkiluiden väliin. - Se oli iloinen Iines silloin. Ilveskissa.


      Poista
    5. Elämä on julmaa, mikis, harvoin ihminen.

      Eikä täällä minun sisintäni ole, enkä minä ole täällä. Semmoiseen rehellisyyteen en pysty. Kuten ei kukaan mukaan blogeissa - havaintojeni mukaan. Täällä on vain erilaisia kuvajaisia, väriseviä tahdottuja tai luotuja keino-olentoja, habituksia, ei sieluja. Joten miksi arvostella ketään. Pieleen se kuitenkin menee.

      Poista
  8. Ajattelen tätä asiaa sillä järjellä mikä minulla on, en enemmällä. Ajattelen asiaa evoluution kannalta, ja sillä, että populaatioita siirtyy paikasta toiseen, ei siinä mitään kummallista ole. Ei ole ollut koskaan.

    Sosiologis/ekonominen ongelma tämä kai on nyt?

    Kyllä minä tiedän tämän että kun pieneen - tavallaan puutarhamaiseen pihapiiriin, jossa on Tonttuja, eli skandinavialaiseen (tai miten tämä kirjoitetaan?) ihanne yhteiskuntaan äkkiä tömpsähtää 1 000 000 neekeriä... joille pitäis ostaa Volvo ja mikroaaltouunia ja antaa 4-5 h + kk, 200 £ per perse per vrk. niin eihän se... se ei toimi. Ei riitä resullisit.

    sorry

    nimimerkki: "mikis, 13 -v"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei ei, ajauduit nyt jonnekin ulapalle. Anonyymeista en tiedä, enkä muistakaan, joten sanon vain itsestäni: puhe peloista ja neekereistä on turhaa, minä en pelkää mustaa miestä enkä naista. Alasti me olemme kaikki samaa maata, niin kuin olen tuhannesti sanonut.

      Poista
    2. Niin kaukana, mutta kuinka lähellä, Iines ja mkis, te olettekaan toisianne! Ihailen tunteidenne kavalkadia.

      Ja jos Iines pyytäisi allekirjoituksia tuohon artikkeliinsa mainion kuvan alapuolella, olisin valmis laittamaan nimeni.
      Tilannekatsaus on niin tuore ja hyvin hoksattu, luki sitä näin päin tai toisin päin, se pitää paikkansa. Haukut hallitukselle sivistyneistön puolesta, yllättävä veto Finlandia-voittajalta! Puolesta tai vastaan? Hallituksen syy. Ihmisiä ollaan kaikki.


      Poista
  9. Kuka nyt niitä pelkää. Ketuttaa vaan maksaa niiden kulut. Itse on pitänyt työtä tehdä ja pikku hiljaa saada oma elämä alkuun.

    Emme ole alasti samaa maata , turha väittää.

    VastaaPoista
  10. Siteeraan asioita, etenkin niitä, joita muistan. En muista paljon. En ole akateemisesti sivistynyt ihminen; se loppui siihen kun en jaksanut lukee 5nen luokan kaksia ehtoja (saksa ja ruotsi). Kesä siihen olisi ollut käytettävissä... mutta katselin kesällä mielummin laiturinraoista kaloja jotka siinä uiskentelivät. Olivat mielenkiintoisia minusta.

    En aliarvioi koulusivistystä. Paljon työläämpää on olla sivistynyt kun ei ole koulutusta. Sitä paitsi enemmän vie aikaa se, että etsii sitä, minkä saisi etsimättä. - Siks mä diggaan opettajia.

    VastaaPoista
  11. Ennakkoluulo on evoluution myötä ihmislapseen kehittynyt ominaisuus, ja se on niin vahva siksi, että siitä on hyötyä elonjäämiskamppailussa. Se on terve reaktio siinä missä pelkokin.

    Ihmeekseni myös sinisilmäisyys tuntuu olevan ehtymätön luonnonvara, vaikka en millään keksi mitä hyötyä siitä on ollut lajin elonjäämisen kannalta. Jotain siinä on oltava, koska puolet ihmisistä tuntuu olevan höynäytettäviä maailmanparantajia.

    Ehkä se on se kombinaatio, joka ratkaisee? Elinvoimaisessa populaatiossa on oltava molempia?

    Tai sitten se on todella niin, että olemme todistamassa länsimaisen hyvinvointidemokratian kuolinkouristuksia. Vahvempi ja suoraviivaisempi populaatio tulee ja kuskaa meidät sukupuuttoon kuolleiden sontatunkiolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitleriläisessä biologiassa (väärä termi: pitää puhua maailmakäsityksestä) keskeisintä oli, että arjalaisuus on puhtainta ja suurinta (yms:sta). Siinähän he sitten yrittivät - heh heh - määritellä mitä arjalaisuus on? Tosi sitkeästi yrittivät. (Koska - eihän nyt herranjumala mitään sellaista voi olla, biologiassa?) - Hitler oli loppuun asti sitä mieltä että näin on. Olen lukenut, aika vakuuttavista lähteistä, että hän bunkkerissaan Berliinin alla - kun venäläiset olivat jo noin 4 kilometrin päässä hänestä - mietti vielä että "germaanit ovat raukkamainen kansakunta. on parempi että slaavit voittavat heidät". - Näin ajatteli (biologiasta ja sosiologiasta?) Johtaja joka heidät siihen tilanteeseen oli ajanut.Aika raukkamaista! (Eikä hän herra FÜhrer mistään vastannut. Teki itsemurhan. Raukka.)

      Ps. Tapsa. Löysin netistä tämmöisenkin. Aikja kiva kun lukee ja kokee kieltä:

      http://www11.edu.fi/retki_viroon/

      Ps. Voin kyllä kuvitella että olet vielä liian nuori näin näppäriin tilanteisiin reagoimaan. Mutta ehkä 3-5 vuoden kulkuttua...?

      tuus Sulle !

      Poista
    2. Minusta tuntuu, että Tapsan käyttämät sanat ennakkoluulo ja sinisilmäisyys ovat oikeat sanat kuvaamaan tätä riehakkaalta tuntuvaa hulluutta, joka tällä hetkellä vallitsee niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

      Kaikki koettavat rimpuilla kiinni omissa oikeuksissaan, omaisuudessaan, totutuissa tavoissaan, ajattelematta ollenkaan kokonaisuutta ja maailman tämän hetkistä tilannetta. Kuvitellaan, että kaikki on ennallaan, vaaditaan sitä. Mutta mitä saavutetaan vaatimuksilla, mitä pelkillä puheilla? Lisää sekasortoa. Lisää hulluutta.

      Poista
    3. Ja tämä oli taas tietysti turhaa puhetta.

      Poista
    4. Eikä ollut! Höpö höpö.

      Poista
    5. Ennakkoluulo(-isuus) ei ole ominaisuus jolla pärjää ja selviää vaan sopeutuminen muuttuneisiin oloihin, muutoksiin. Sopeutuminen.

      Painakaas se mieleenne nuppulaiset, ja miettikääs kuinka aiotte sopeutua. Mullistaviin muutoksiin. Sillä pärjää, ja pötkii pitkälle. Höpsökäiset.

      Poista
  12. Jos ilkeilin, tein tahattomasti sitä. Rakastan kaikkia ihmisiä jotka täällä ovat - eniten tietysti iinestä. Koska kaikki mun mielipiteeni, jotka täällä esitän, on kimmokkeita teidän sanomisistanne. - Siinä mielessä oon siis yhtä väärässä kuin tekin, kaikesta!

    Rakkaat paskiaiset!

    VastaaPoista
  13. Raiskaajia kohtaan pitää aina olla jyrkän kielteinen. Esimerkiksi nykyään työmieheksi itseään väittävä Putkonen vähätteli tekoaan ja sanoi tuomion jälkeen: ”Korkeimman oikeuden raiskauspäätös oli oikeusmurha”.

    VastaaPoista
  14. Kerran keskustelin yhden ihmisen kanssa - kirvesmies oli hän - erilaisista asioista. Ei, emme keskustelleet n.s. "aviollisista ongelmista". Eiväthän miehet - voi Hyvänen Aika Sentään - sellaisista keskustele. Puhuimme siitä, miten voi hokkusPokkus temppuilla itsensä mahdollisemman nopeasti känniin. Sitten hihiteltiin hirveesti. Ja taas otettiin "toiset".

    Minut on jätetty, minä olen jättänyt, kai se on jotenkin fifti-fifti. Oli kummin päin tahansa, aina se koskettaa totta kai. On kuin repisi laastaria iholta... vittu, yritin olla hauska, totta kai se koskee enemmän. Menettää paljon kun menettää ihmisen jonka kanssa on ollut, ja jos on rakastanut häntä, menettää enemmän. Kun toinen on poissa, on kuin itse olisi muualla, se pitää kestää.

    Elämä on kestämistä - mitä muuta? Höh, Nöpönasukat. Hei rullaati rullaati rullaa hei...! Kerran tulin venäjänjunassa (Baikal-järveltä) junan lattiamattoon käärittynä, olenko kertonut tästä? Viipurissa ne mut sinne kääri, kuin kevätkäärylän, ja Kouvolassa pääsin pois. Passintarkastajat - niitä oli koleme, kaks akkaa ja yks klasnikov-mies, vaan naureskelivat mun ahdingolle.
    Lapeenrannassa minä vittuilin kaikille.

    VastaaPoista
  15. se mikään baikal-juna ollut. lenskistä me tultiin. kaikki kännissä kuin ellun kanat. vaikka koskaan ellun kanat eivät kännissä olleet. muuten tää on totta. mut käärittiin junamattoon, esa masa jyrki ja se pitkä ukko joka luki matematiikkaa jyväskylän yliopistossa. sain suuhuni siitä mattopölyä. ja muutenkin mua otti päähän tollanen käyttäytyminen. ei siinä ollut mitään herrasmiesmäistä.

    VastaaPoista
  16. Hesarissa oli mielen kiintoinen juttu:
    http://www.hs.fi/tiede/a1390976198070

    Nykyihminen on jaksanut Euroopan ankarissa oloissa ehkä neandertalinihmisiltä perittyjen geenien avulla. Neandertalinihmiseltä periytyneet ihoa paksuntavat geenit ovat ilmeisesti auttaneet nykyihmistä vuosituhansien aikana.

    Samalla neandertalinihmiseltä on periytynyt muuan muassa taipumus diabetekseen. Kaksi erillistä tutkimusta aiheesta julkaistiin tiedelehti Naturessa ja Sciencessa, ja niistä kertoivat muun muassa uutistoimisto AFP sekä uutissivustot Science Daily ja EurekAlert.

    Tutkijoiden mukaan homo sapiens ja neandertalinihminen pariutuivat 40 000–80 000 vuotta sitten, ja lopputulos näkyy nykyisissä Euroopan ja Itä-Aasian väestöissä.

    Afrikan mantereella ei ole lainkaan tai on hyvin vähän neandertalinihmisen perimää, koska afrikkalaisten esi-isät eivät paritelleet Euroopan ja Aasian puolella eläneiden neandertalinihmisten kanssa.

    Eli me ja muut. Mustat eivät kanna neanderinihmisen geenejä.
    Emme ole alasti me kaikki samaa maata, niin kuin olet Iines tuhannesti sanonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käsitän kyllä niin, että me kaikki ihmiset polveudumme homo sapiensista ja olemme aikoinaan lähteneet Afrikasta liikkeelle ja päätyneet eri puolille maapalloa. Pariutumalla neanderintalinihmisten kanssa olemme sitten luoneet paksun nahkamme ja saaneet riesaksemme mm. diabeteksen ja Crohnin taudin. Nämä puuttuvat nykyafrikkalaisilta, koska he eivät aikoinaan pariutuneet neanderintalinihmisten kanssa.

      "Samaa maata" ei ole konkreettinen ilmaisu, vaan se tarkoittaa "psyykkisesti samantapaisia", "samaa laatua", "samoin tuntevia", "samoin käyttäytyviä". Tietysti olosuhteet varioivat tuota käytöstä. sillä suurin osa ihmisen käytöksestä on ympäristöstä opittua, ei suinkaan geneettistä.

      Meitä ihmisiä yhdistää siis tapa reagoida asioihin surulla, kiukulla, ilolla, erilaisilla tunnetiloilla. Ei tarvitse kuin katsoa kuvia eri puolilla maailmaa kuvatuista ihmisistä, joissa ihmiset ovat kokeneet menetyksiä. Sama järkytys ja suru heijastuu kasvoilta, oli rotu mikä tahansa. Kyllä me olemme samaa maata.

      Poista
    2. Nykytutkimuksen (noin 2 vkoa vanhan) mukaan neanderthalilaiset kuolivat sukupuuttoon siksi, etteivät he tulleet toimeen kylmenevässä Euroopassa. Lähinnä kyse oli ravinnosta, meidän esi-isämme olivat kaikkiruokaisempia.

      Geeniasiassa olette oikeassa. Mutta tuo "pariutuminenkin" antaa asiasta ehkä liian hurjan kuvan, sillä muistaakseni Valsteen mukaan riitti, että yhden sukupolven aikana pariutuminen tapahtui muutaman kerran.

      Poista
    3. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112720736348_uu.shtml
      Ai , samaa maata. Älä viitti. Turvaa haetaa ja siinä sivussa raiskataan
      Järkytys ja suru heijastuu raiskatun kasvoita, ei mamun naamalta..

      Poista
    4. Hyss anonyymi, ei tästä uusimmasta Raision-raiskuusta saa nyt puhua. .....

      Ylen aamutelevisiosssakin paheksuttiin sitä, että asiat nostetaan esiin ja itse pääministeri soittaa hätärumpuja. Ainahan naisia on raiskailtu, ihan kantasuomalaistenkin toimesta, joten miksi nyt nyt näitä vähän erilaisia poikia syyllistetään niin kovasti, ihan kuin kaikki erilaiset raiskaisivat. - Ja opetus! Haloo! Ei kai heitä nyt erikseen tarvitse opettamalla opettaa, kysyy Maria Pettersson.

      Poista
    5. http://yle.fi/uutiset/naisiin_kohdistuva_hairikointi_meni_liian_pitkalle__poliisi_pitaa_turvapaikanhakijoille_kurinpalautuksen/8487597

      Joopajoo , tulihan sieltä kantasuomalaisetkin . Oletko nähnyt julkisella paikalla suomalaisen ahdistelevan 14 vuotiaita tyttöjä. Heti heiluu kantasuomalasella häkki. Kultuurinrikastutajaa vain syylistetää sanoo Iines (asijantuntija).

      Poista
    6. Satiiriahan tuo minun kommenttini hyssyttelystä on. Luulin, että se paistaa kauas.

      Ja kyllä, olen turvapaikanhakijoitten valistuksen kannalla, toisin kuin toimittaja Maria Pettersson. Se vaan, että turvapaikanhakijoille ei saisi päästää kukkahattutätejä tai setiä lepertelemään. Poliisi on tässä tapauksessa ok, sillä muslimipojat eivät pane naisten sanoille samanlaista arvoa. Tämä ei ole vihapuhetta eikä julmuutta, vaan valitettavasti fakta. Ylen artikkelin mukaan tyttöjä häiritään jatkuvasti keskusten lähettyvillä.

      Poista
    7. https://www.maailmankuvalehti.fi/2004/6/pitkat/miehen-kunnia-naisen-kuolema

      Vaikea on muuttaa heidän kultuuria. Henki siinä menee tytöltä jos katsoo väärää poikaa.
      Kyllä me suomaliset elämme eri tuhatta .

      Poista
    8. Kyllä nämä tiedetään, eikä nähin kammottaviin tapoihin kannata nyt mennä. Ne ovat alkuperämaissaankin katoamassa ja käymässä harvinaisiksi. Vain jossain hyvin takapajuisissa maissa voi joku vanha äijänjäärä tämmöisiä hautoa. Minusta tällainen keskustelu on tässä tarpeetonta paisuttelua eikä liity nyt asiaan.

      Poista
    9. Eipä tietenkää liity asijaan. Suomen laki ei tunne edes termiä kunniamurha.
      Helppo täällä on silmät ummistaa .
      Tuodaan uutta kultturia ja saadaan uudet tavat.
      Suomalainen möllöttää ihmeissään. täh, mitä tää on .

      Poista
    10. Meillä tutumpaa on entisen puolison henkihieveriin hakkaaminen, murha tai laajennettu itsemurha, jossa päästetään lapsetkin päiviltä.

      Poista
  17. Oikeassa olet, herra/rouva/neutraali Anonyymi. Näin itsekin olen itsekseni pa-le-ontologiaa ajatellut. (eli Elämämme legoja) Puhu enemmän, haluan kuulla, olen korvat hörölläni, kuin Halla.

    VastaaPoista
  18. Taulu "Halla" on yhtä hyvä - oon ko. kipaleen nähnyt - kuin taulu "Huuto" (jota en oo nähnyt). Vertailkaa vaikka:

    halla on
    http://kokoelmat.fng.fi/app?ifilter=images&lang=fi&mode=simple&si=http://kansallisgalleria.fi/E42_Object_Identifier%2FA_II_968%3A3

    ja huuto on
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Huuto#/media/File:The_Scream.jpg

    Ihmisten tajunta on ällistyttävän samanlaista. Sen kirjallisesti sanoi jo Kafka. Tai oliko se Tolstoi? Tai Tsehov? Tai Kiergegaardi? Ellei sitten Freud? No, joku kumminkin. (koska ei sillä väliä ole, kuka)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiskunnan yhteinen tajunta on täällä usein mainostamani arkkityypin käsite. Kyse on ihmiskunnan yhteisestä piilotajunnasta, jonka oppi-isänä pidetään Carl Jungia.

      Arkkityypit ovat piilotajuntaa, kaikille ihmisille yhteisiä, alitajuisia sielunsisältöjä, jotka ilmenevät myyteissä, taruissa, uskonnoissa, kaikessa taiteessa.

      Ellei hyllyssänne ole esimerkiksi uskontotieteen opuksia, katsokaapas nyt lyhyt selitys Wikipediasta. Se on siellä aivan pätevästi esitettynä ja selittää juuri tuon Hallan ja Huudon yhteisen sisällön.

      Poista
    2. Jung ja arkkityypit ja kollektiivinen piilotajunta ovat hurjan kiehtovia aiheita (palaan, Iines, vielä vastaukseesi viime postauksen kommenttiosion keskustelussa, kunhan saan ajatukseni paremmin järjestykseen, ja vähän perehdyttyä aiheeseen). Noiden kahden maalauksen yhteiset piirteet eivät kuitenkaan selity pelkästään piilotajunnasta, vaan "Halla" on ihan tietoisesti tehty mukaelma "Huudosta".

      Poista
    3. (Joskaan Simbergkään ei ilmeisesti ollut nähnyt Huutoa ihan omin silmin livenä, mutta silti.)

      Poista
    4. Huudon ja Hallan yhtymäkohdat ovat ilmeiset käsien liikettä myöden. Ikäeroa tauluilla ei paljon ole. Taiteilijat ovat kuitenkin kokeneet samaa tunnetta. Ehkä Simberg ei olisi maalannut Hallaansa, ellei samaistuisi Huudon tunnelmaan niin täysin.

      Simberg on kotimaisista lempitaiteilijoitani, ehkä juuri se ykkönen. Varsinkin ykkösblogissa on Simbergin maalauksia koko joukon "luvattomina" (?) kuvina. Eniten pidän ehkä Syksy-maalauksista.

      Poista
  19. Sitä paitsi tuo sinun valokuvasi (ilmeisesti perhoskameralla otettu; Michael Sowa) jossa minä istun Polsun Pubissa ja mietin shakkisiirtoja, on luvanvarainen juttu, kuule. Kuvassa tulet ihoni alle, eikä se sellainen - autsch! älä nipistele - ole suositeltavaa. (no, lopeta ny, iines! ihan totta) Eli... otapa yhteyttä minuun, kultaseni. Niin lopetetaan nämä tekijänoikeuskiistat sut sait hemmettiin. Kertalaagista.(Tai tietysti jos haluat, otetan replay.)

    VastaaPoista
  20. Mikis, uskon, että Iines on täysin selvillä tekijänoikeuksista. Netissä on paljon maalauksia, joita on lupa käyttää. Sitä paitsi voi tekijältä kysyä lupaa. Itse kysyin Kanadasta asti, kun lainasin eskimotaidetta yhteen juttuuni, ja mielihyvin ne sen myönsivät. Erään toisen kerran kysyin tanssivideosta oliko se Argentiinasta tai Brasiliasta, en muista. Sieltä tuli vastaus: We kiss you both of us! Nykyisin turvaudun pääasiassa kotiarkistoon, josta saan mielinmäärin lainata, mutta telijää ei mainita, koska tekijän mielestä kaikki taide pitää olla yhteistä pääomaa koko ihmiskunnalle, ja niin se minustakin pitäisi olla. Ja onkin, tarpeeksi vanha. Onko se 70v. tekijän kuolemasta Suomessa raja, jolloin tekijänoikeus lakkaa, muistaakseni se on.

    Gallerioissa ja museoissa, jos kysyy lupaa, vastaus on yleensä: Omaan käyttöön saa kuvata, muttei jakaa julkisesti. Onko blogissa kuvan julkaiseminen sitten kielletty. Sitä en tiedä. Sehän on tavallaan kuitenkin "omassa käytössä".

    Mitä tulee Mikiksen (ant. iso M) puheeseen yhteisestä tajunnasta, se voi olla totta. Mutta toisaalta se voi olla kasvatettu tai muulla tavoin muutettu erilaiseksi. Pohjalla virtaa kuitenkin varmasti sama joki mutkineen ja suorineen ja laskee samaan ihmisyyden mereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mutta - älä ole tosikko, liisu - iines nipistelee mua! Onko sekin, sun mielestä, tekijäsuojeltua? Täytyy kysyä Kemppiseltä. - Ja Iines, jos sä vielä vähän aikaa puristelet mua sieltä (ei, älä ota kättäsi pois! älä, anna olla vaan) niin meidän pitää mennä naimisiin. Ainakin mun äiskä sanoi niin:

      https://www.youtube.com/watch?v=v9bkMKfA0JA

      (no niin nyt multa taas... annatko servettiä. kullannuppuni. tai kyllä Serlakin käy. - Talouspaperi on muuten yllättävän imukykyistä. Pankaapas merkille se, kun ensi kerralla käytte S-Sokosmarketissa. Hintojakin olemme halpuuttaneet niin, että Teidän - rakkaat lapsiasiakkaat - ei tartte karkkihyllyjen äärellä kumarrella. Aina pieni käsi löytää sen mitä etsii? (suklaasydämmen?) Eikä teidän kassalla tarvitse pokata tai niijata, e-hei, riittää kuin maksupäätteessämme vilautatte joko iskänne (mur mur) tai äiskänne (miu mau) luottokorttia. Se ei kuulkaa maksa mitään! Iskää ja äiskäämme me tästä, oi beibit, kusetetaan, ei teitä! Ja älkää ny kiljuko niin perkeleesti. Vittu, hukkukaa sinne palomereen. Mä en nyenää jaksa... (ohjaaja huutaa: POIKKI, POIKKI)

      Taas yks päivä, kun piti kuvata video "Onnellinen perhe, isä äiti ja tyttö ja poika, ostamassa Äs-Super-Marketista kaikkea mitä he eivät ikinä tarvitse" videofilmaus meni päin...no, pyllyä.

      (Täytyy kai huomenna yrittää uurestaan.)

      Poista
    2. Liisu, katsopas tuolta yltä, kun sinäkin olet kiinnostunut tuosta mikiksen tajunta-ajatuksesta! Paasaan siellä siitä mikiksen kommentin klo 11.01 perässä.

      Ja edelleen, Liisu, en minä ole ollenkaan varma, mitä kuvia voin lainata blogikirjoituksiini. Otan mistä vaan silmä miellyttää. Voi olla, että kyseessä on rikos. Koetan kuitenkin aina mainita lähteen. Minulla on se käsitys, että kuvia voi kopioida omiin blogeihin, jos ei tee sitä solvaavassa mielessä ja mainitsee aina lähteen. Eihän julkistetun tiedon lainaamistakaan voi tekijänsuojata.

      Enhän minä sinua nipistele, mikis, Kutittelen korkeintaan.

      Poista
    3. PS Olisi kyllä kiva saada selvitys tuohon lainaamisasiaan. Esimerkiksi Kemppisen blogissakin on klassikkomaalaus, jota hän itse ei ole maalannut, tuskin hänen tuttunsakaan:

      http://kemppinen.blogspot.fi/2015/11/viisas.html

      Hänellä ei ole lähdettä mainittuna. Kemppinen on kuitenkin asiantuntija tässä asiassa.

      Poista
    4. Hotlinking on salllittua, mutta muistaakseni meni niin, että kuvan kopioiminen omalla levylle, ja sieltä taas sen lisääminen sivustolle on vähän enemmän kyseenalaista.

      Tosin olen tehnyt sitä itsekkin, yleensä kuvaajan ja lähteen mainiten.

      Poista
    5. Hotlinking, Samppa? Ja mitä mahtaa tarkoittaa "kyseenalaista"? Rikos vai ei? Ja jos rikos niin miksi? Miten kuvan lainaaminen eroaa tiedon lainaamisesta, jos lähdeviite on mainittu?

      En halua tiukata sinulta näitä. mutta asia kiinnostaa.

      Poista
    6. PS Kyse on siis aina internetissä jo julkaistujen kuvien julkaisemisesta omassa blogissa, ei yksityisistä suojatuista taideteoksista.

      Poista
    7. Hotlinking, kuvan osoitteen kopioiminen ja sen kautta julkaiseminen. Eli kuvaa ei kopioida.

      Kyllä nyt jos järjellä ajattelee, niin jos kopiot luvattomasti kuvan ja sen julkaiset, niin ei kait se rikollista ole, kunhan ei ole kaupallinen tarkoitus. Jos teet sen kuten MV lehti, niin sitten se taitaa olla rikollista. Mutta rangaistukset ovat olemattomat.

      Eikä Iineksellä ole tällä sivulla kaupallisia mainoksia, että kuvan kopiomista ja julkaisua ei ole tapahtunut ansaintatarkoituksessa.

      Poista
    8. Huomasin asiaa hieman tutkiessani, että konet kiellot koskevat valokuvia. Ne ovat kuin omana ryhmänään. Miten lie sitten muitten kuvien lainaaminen, esimerkiksi posterien ja maalausten, sarjakuvien yms:n? Monessa paikassa näkee esimerkiksi Fingerporia lainatun. Kaikkihan tietävät sen lähteen, kun se lukee kuvassakin.

      Perustuukohan kieltäminen vain siihen, ettei kukaan voi esittää kuvia omissa nimissään?

      Poista
    9. Iines,
      kysyit tuosta aiheen lainaamisesta taidemaailmassa ja yleisessä käytössä. Esimerkkinä maalaukset Huuto (Munch) ja Halla (Simberg). Sattumoisin olen nähnyt molemmat livenä, eikä niitä katsoessa tullut mieleenkään että joku toinen on käyttänyt samaa ideaa, mutta kun nyt ajattelen niitä ja vertaan silmissäni niitä molempia vierekkäin, huomaan yhtäläisyyttä molempien välillä. Molemmat on maalattu 1800-luvun loppupuolella, molempia pidetään hyvinä.
      Munchin maalaus on kuuluisa, sitä pidetään hänen tärkeimpänä työnään. Simberg on hyvinkin sattunut näkemään hänen Huutonsa, ja vaikkapa vaan alitajuisesti käyttänyt sitä omassa maalauksessaan Hallassa.

      Molemmat ovat vaikuttavia. Tausta ja ympäristö on heidän maalauksissaan erilainen. Mutta huuto on molemmissa yhtä vaikuttava.

      On aika yleinen ilmiö, että taiteilijat "lainailevat", saavat vaikutteita toiselta tekijältä.
      Yksi esimerkki on Picasson ja Braquen välillä. He olivat kavereita. Kerrotaan, että Braquen piti piilottaa työnsä, sillä kun Picasso tuli käymään ja näki Braquen uuden työn, yksi vilaus vain kun hän kiirehti omaan ateljeehensa ja teki oman versionsa samasta maalauksesta.

      Toisen tekijän maalauksesta "vaikuttuminen" ei ole kiellettyä. Ei sekään, jos tekee siitä oman versionsa. Mutta se ei saa missään tapauksessa olla samanlainen. Siinä pitää näkyä taiteilijan oma kädenjälki. Hänen pitää tehdä se omalla, uudella tavalla. Niin, että selvä ero on näkyvissä. Joskus toinen tekijä, joka "varastaa" idean toiselta, tekee teoksesta version, joka on paljon parempi kuin se -alkuperäinen.
      Joskus tuodaan julkisesti esille "väärennökset", esim marimekko-kankaissa on tapahtunut sellaista, että tekstiilitaiteiljija on ominut jonkun maalauksesta idean ja tehnyt siitä omissa nimissään version kankaaseensa. Sellaiset on noloja juttuja ja suorista lainauksista joutuu maksamaan korvauksia.

      Taideväärennökset on eri juttu. Sitä tapahtuu nykyisin melkein tehdastyönä. Siinä ei käytetä tekijän omaa nimeä, vaan signeerataan se jonkun toisen, kuuluisamman tekemäksi. Tarkoitus on saada siitä rahaa. Usein nämä väärennökset ovat niin taitavasti tehtyjä, että tarvitaan asiantuntija tunnistamaan ne väärennökseksi. Ja onpa tapahtunut sellaistakin, että maailmalla parhaaksi tunnettu asiantuntija on siunannut teoksen oikeaksi, vaikka myöhemmin se on todettu väärennökseksi.

      Riittänee tämä tästä asiasta. Samantapaista "lainailemista" ja jopa väärennöstä tapahtuu muillakin taiteenaloilla, niin kirjallisuudessa ja musiikissa ym. Parhaillaan riidellään Panu Rajalan Finlandia-palkintoehdokkaana olleesta kirjasta, jossa hän on käyttänyt melko laajasti kirjansa kohteen I.K. Inhan alkuperäistä tekstiä.

      Poista
    10. Sitten tuo tekijänoikeusjuttu. Kaikilla taiteenaloilla on oma tekijänoikeusfirmansa, jonka tehtävä on seurata "lainaako" joku jonkun teosta maksamatta siitä. Jos tällaista tapahtuu, siitä voi joutua maksamaan suuriakin summia.

      Jotkut ovat hyvin tarkkoja omista töistään. Pitää kysyä lupa, ennen kuin käyttää kuvaa... jatkan myöhemmin, jos on tarvis... pitää mennä.

      Poista
    11. Tuo taiteen lainaaminen on varmaan juuri noin kuin kuvaat, Liisu, etenkin kun on kyse elävistä kuvataiteilijoista tai valokuvaajista. Lupa pitää olla.

      Vaan miten on laita ihmiskunnan yhteiseksi pääomaksi muodostuneiden ikivanhojen klassikkoteosten kohdalla, jotka ovat jopa tuhansin kappalein internetissä katsottavana?

      Poista
    12. Tekijänoikeudet ainakin raukeavat siinä vaiheessa, kun tekijän kuolemasta on kulunut riittävän kauan. Eli ainakin tuo esimerkin klassikkomaalauksen (Ingres) Kemppisen blogista pitäisi olla public domainissa, sitä en sitten tiedä. pitäisikö kuvan lähde silti mainita.

      Poista
    13. Mutta siis kai nyt Kemppinen tietää...

      Poista
    14. Uskon, tai oikeastaan tiedän, että hän tietää.

      Poista
    15. Anteeksi, kun jäi tuo juttu kesken... mutta niinhän se on, niin kuin Schnur kertoo. Se on vain eripituinen tuo karenssiaika eri maissa. Muistaakseni se on Suomessa 70 v. tekijän kuolemasta. Joten niin kuin Schnur tietää, se ei koske lainkaan vanhoja mestareita. Ehkä ne tekijät, jotka ovat vielä elossa ja ottavat vastaan Kuvaston korvauksia, pitävät sitä tärkeänä, mutta tiedän monta taiteilijaa jotka eivät liity Kuvastoon ollenkaan, se on vapaaehtoista. He ovat vain mielissään, jos heidän töistään pidetään ja lähetetään muillekin nähtäväksi. Meidän kotiarkistosta on jopa Googlekin lupaa kysymättä "lainannut" joitakin töitä, ja se ei yhtään harmita, päin vastoin.

      Olen kysellyt lupaa joskus tutuilta tekijöiltä, eikä kukaan ole kieltänyt. "Sehän on vain mainosta". Mutta kohteliasta on laittaa tekijän nimi, tai lähde, mistä se on peräisin.

      Teosto hoitaa muusikkojen asioita ja kaikki on varmaan huomannut, että Ylekin ilmoittaa aina tekijät, vaikka maksaakin korvausta, niin kuin kirjastolaitos maksaa kirjailijoille. Ylellä on myös sen itsensä valmistamaa ohjelmaa. Sekin on suojattua. Niitä saa ostaa aika kalliiseen hintaan, jos haluaa joitain äänitteitä CD tai DVD- levyillä. Postimaksut sen lisäksi. (Olen itse äänittänyt joitakin ohjelmia kännykän avulla ilmaiseksi, ja se ei ole kiellettyä, jos se tulee omaan käyttöön.

      Se käsitys minulla on, että YouTubesta saa lainata videoita ilmaiseksi, sen takia niissä on yleensä mainoksia korvaukseksi. Oon itsekin tehnyt sinne muutamia.

      Poista
    16. Kemppinenhän kirjoitti taannoin runotekstin lainaamisesta (jos muistatte, postauksessa oli Jarkko Laineen runo). Hänen mukaansa ei ollut estettä sille, että kokonaisen runon julkaisee blogissa, kunhan blogitekstissä jotenkin viitataan ko. runoon.

      Wikipediassa on artikkeli sitaattioikeudesta, jossa mainitaan mm. tuo asiallisen yhteyden periaate (vetoamisfunktio). Määritelmä tuntuu vain jotenkin kovin häilyvältä ja tulkinnanvaraiselta, enkä tiedä, miten tuota sovelletaan tekstin asemesta kuvaan. Pitäisihän samojen sääntöjen päteä niihinkin, mutta miten? Kokonaisen kuvan saa lainata ja julkaista, kunhan se jotenkin liittyy omaan tuotokseen, vaikka sitten "olemalla apuna henkisessä luomistyössä"..? (Tämä on siis oma tulkintani.)

      Poista
    17. Siis tekstiä saa toki lainata, eri lähteistä, se on ilmeisen selvää. Edes itse kirjoitettu kielto esimerkiksi blogin reunassa ei estä lainaamista. Lainasihan Panu Rajalakin kirjaansa valokuvaaja Inhan tekstiä yli sata sivua tekemättä rikosta.

      Olen varma myös siitä, että internetissä tuhansin kappalein olevia tunnettuja taideteosten kuvia voi myös lainata, kunhan ei tee niistä esimerkiksi kortteja myyntitarkoituksiin. Lähdeviitteet on syytä mainta, jos ne ovat saatavilla. Itse ainakin lainaan epäröimättä vaikkapa Kustodievin tai Picasson töiden kuvia.

      Poista
    18. Mietin vain, että eikö runo ole kuitenkin maalaukseen verrattava taideteos eikä mikä tahansa tekstinpätkä. Mikä ero runon ja kuvan käytöllä sitten olisi?

      Voi olla, että olen väärässä, mutta näkisin ainakin tässä blogissa tuon vetoamisfunktion toteutuvan, koska kuva aina jotenkin liittyy omaan kirjoitukseesi tai tukee sitä.

      Harrastin aikoinaan Tumblr-"bloggaamista", ja siellähän kuvia jaetaan aika huolettomasti. Ylläpito poistaa kuvat, joista on tullut tekijänoikeusvaatimuksia, mutta muuten en usko, että käyttäjät paljonkaan välittävät siitä, onko kuva suojattu vai ei. (Luulisin muuten, että Bloggerilla on ainakin periaatteessa sama käytäntö kuin Tumblrilla - tai ehkä ennemminkin niin kuin YouTubella, joka on Googlen omistama kuten Blogger - Tekijänoikeuksia loukkaava sisältö poistetaan, jos siitä on esitetty vaatimus, käyttäjälle pätkäistään varoitus, ja muutamasta varoituksesta tili suljetaan. That's it.)

      Kun kuvat leviävät netissä tuhansin kappalein, tekijänoikeuksiin alkaa suhtautua hieman nihilistisesti.

      Poista
  21. Äsken kävelin ulkona. (Yleensä kävelen vain sisällä.) Niin minua vastaan käveli Portsari kapakasta jossa (ammoin muinoin) olin ollut kanta-asiakas. Kuin neathanderilainen. Hän läpsäytti minua olkapäälle ja loihe lausumaan "kas, vieläkö sinäkin olet elossa". En kamalasti ilahtunut hänen moisesta suusanallisesta loihelausahduksestaan. Niinpä virkkasin: "samat sanat kuule sulle". Sitten keskusteltiin muista asioista, mm. päivän poliitiikasta, ja sen semmoisesta. Kuulumisiakin kyseltiin kummaltakin. Mutta kun ei muistettu, mitä meille kummallekin kuuluu, niin pantiin vinkkari päälle rullaattoreissamme, ja lähettiin köpötteleen muuaalle.

    Muualla on aina elämä. Kuin aidan takana tekonurmikko. (Jota lehmät nuuhkii epäluuloisina. Ja maistelevat... hyi, kun pahaa. Ei taida olla kotimaista safkaa tää? Jostain vinku-Intiasta kotoisin, luullakseni?)

    VastaaPoista
  22. Valtionvarainministeri valehtelee eduskunnassa, ja te täällä puhutte jostain suolepätkän luvattomasta käyttöönotosta, kuin se olisi suurin asia maailmassa.

    Meillä on valehteleva pääministeri, valehteleva valtionvarainminiseri ja joku heittopussi takiainen.

    Sivistyneessä maailmassa, jossa erotiikan kieli on saksa, ja politiikan kieli englanti, olisi tämä hallitus kaput. Ai niin, ja Suomen sivistys on Turussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ehkä suurin asia maailmassa sille pikkutytölle, jonka "suolepätkää" tuli luvatta vähän käytettyä.



      Poista
    2. Totta puhut, kuten myös on tärkeää karva-ankkurille, että saa MaTu na tuoda tänne koko sukunsa raiskaamaan.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Anna nyt jo vihreän tytön levätä rauhassa, siitä on otettu jo kaikki irti, Samppa! Eikö ole tuoreempaa ja aitoa raiskuuta, mikä sinulle kelpaisi?

      Minua muuten surettaa yhteiskuntasopimuksen mahdollinen kaatuminen. Se tietää kovia aikoja työntekijöille. Arkipyhätkin menevät, samoin sairausloman ensimmäinen päivä ym. Kantaakohan AKT tästä sitten vastuun?

      Poista
    5. On ollut tiedon keruun kanssa vähän viivästystä, että olen tässä tänään vasta oppinut, miten maailma makaa.

      Koska olen niin loinen, että ei ole ollut aikaa seurata keskustelua ja ns. faktoja, mikä mitäkin on.

      Lakkoja tulee, mutta syy ei ole AKTn naivi Iines, sä et ymmärrä mitään työvoimapolitiikasta.

      EK sanoi ei, että miksi sitä piirileikkiä. Sitä saa mitä tilaa, ja nyt on porvarit vallasas ja ne toimittaa.

      Että eläkkeet ja etuudet pienenee, koska kilpailukyky.

      Maajusseilla menee paremmin, koska KEPU. MAfia joka on laillinen Suomessa. Heidän valtaan ei edes AY mafia pärjää. Koska AY mafia edes yrittää ajaa työtätekevien asiaa, ei työttömien, he ovat hyödyttömiä.

      Juustoa ja rikkaruohoa, kuten sanoo toinen työväenpuolue edustajiensia välityksellä.

      Mutta valehdellaan, hienoa on vaan se, että Hesari, julkasi valheet aika isolla. Että ota seflie, ei taida onnistua huomion kääntäminen kirjan sisällöstä kirjan kansiin.

      Poista
  23. Luokanopettajan tytär Laura Lindstedt laukoi kovia sanoja verokeitaista ja sen jälkeen kuittasi verottomana 30 000 euroa.

    Siinä Lindstadt lienee oikeassa, että lähes luokaton Suomi on hiljalleen valumassa jälleen kohti luokkayhteiskuntaa. Tosin sitä on aika vaikea panna nykyhallituksen syyksi.

    Luokat ovat varmaan meillä geeneissä. Ihminen kun on lajiserkkunsa simpanssin tavoin laumaeläin ja menestyvässä laumassa ei ole tasa-arvoa. Muuta hyvää ja turvaa siinä toki on.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha joka tuli yksityisestä säätiöstä. Niistä jotka piti pistää verolle, mutta piru, tulikin tässä perustettua säätiö.

      Poista
    2. Laura Lindstedtin puhe oli populistinen ja se sisälsi ilmaisuja ja kuvia, jotka voi puhaltaa nurin. Oletan, että Lindstedt lahjoittaa verottoman palkintonsa köyhille.

      Poista
    3. Vain Soinilainen populismi musulmaanejen raiskareina on oikeaa populismia,

      muu populismi on paskaa.

      Poista
    4. Ei sillä ole merkitystä, mitä taiteilija sanoo pitäessään puhetta palkinnon saamisen jälkeen. Sellaiset eivät koskaan hetkauta ketään eikä mitään, ne unohdetaan saman tien. Miksi sitten tämän Linstedtin puhe herätti ennenkuulumattoman aggressiivisia vastineita. Meillä on ollut kokoomuslainen tai keskustalainen pääministeri 2000-luvun alkupuolelta (2003?) asti. Kiva se on siinä uskossa lillua, että nykyinen pääministeri on "uutta tuoretta näkemystä ja osaamista" ja "on pelastamassa maamme". Noin päättämätön ja epävarma ei kai moni pääministerimme ole ollut edes näin tehtävänsä alkupuolella, minun mieleeni ei tule ketään.

      Poista
    5. Ja kun on monesti jo näkynyt "sai ilmaista rahaa"-kortti, niin väittäisin tuossa vähän hassussa kilpailussa olevan kyse nimenomaan kirjankustantajien myynninlisäys pyrkimyksistä. Lindstedtkin sanoi kirjoittaneensa teostaan kahdeksan vuotta.

      Poista
    6. Perussuomalainen puolue herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan, mutta sen merkitys hallituksessamme on yhtä tyhjän kanssa. Ei ansaitse palstamillimetrejään.

      Poista
    7. Puhe herätti huomiota siksi, että koskaan ennen palkintopuhe ei näin isossa ja kulttuurisesti merkittävässä juhlatilaisuudessa ole ollut niin poikkeava asialtaan, tyyliltään ja sävyltään. Ei siinä muuta tarvita kuin kaavasta poikkeaminen.

      Mitä itse puheeseen tulee, se todella oli kosiskeleva ja populistinen. Sen kieliasu oli näennäisnäppärä, mutta tarkempi erittely tuo näkyviin kliseet, heppoiset vierassanat ja kuluneet kielikuvat, mm. muruja rikkaan pöydältä. Omaperäistä puheessa ei juuri ollut, ja se olisi voinut olla mieluummin kansanedustajaehdokkaan myyntipuhe. Mahtoiko puheessa olla edes kiitosta verottomasta tulosta? Jos, se jäi huomaamatta.

      Poista
    8. En siitä puheesta ole kuullut pätkääkään enkä paljon lukenutkaan, joten en ota siihen mitään erityisiä kantoja. Mieleeni tulee Marlon Brando, joka laittoi inkkarin Oscar-tilaisuuteen haukkumaan amerikkalaisia elokuvatuotantoja ja myöhempi ohjaaja Michael Moore, joka antoi Bush jr:lle tuta.

      Meillä vain on totuttu siihen, että juuri kulttuurintekijät nuolevat poliittisia päätöksentekijöitä kaikkein aktiivisimmin. Muuta me emme edes hyväksy "koska meidän armostammehan he elävät".

      Poista
    9. En ymmärrä puhettasi siitä, että kulttuurintekijät nuolevat päätöksentekijöitä. Ei se niin mene, vaan päinvastoin, taiteilijat ovat viimeisiä mielistelemään päättäjiä, ovat aina olleet. Kirjailijan sopii kritisoida yhteiskuntaa ja päättäjiä, mutta ehkä löytyisi tehokkaampia foorumeita siihen kuin palkintojenjakotilaisuus. Nyt kirjailija veti itse maton jalkojensa ja sanojensa alta.

      Poista
    10. En minä sitä vitsiksi sanonut. Voimme toki muistella edesmenneitä Ernoja ja Haanpäitä, mutta tänä päivänä heidän teoksiaan ei edes julkaistaisi ja silti tulisi varmuuden vuoksi kovat haukut "todellisuudesta vieraantumisesta" ja "riittävän perehtyneisyyden puutteesta".

      Poista
    11. Ei minustakaan ollut mikään hieno ele Finlandia-palkinnon voittajalta, että hän alkaa haukkua hallitusta palkintopuheessaan. Ei kai se ole hallituksen vika että Suomen sivistyneistö kärsii, Sivistyneistö saa kärsiä siinä kuin muutkin ihmiset, joita sivistyneistö pitää alempana kansanluokkana. Se minua inhottaa, että selvästi huomaa, että jotkut pitävät itseäänkin muita parempana, kun sattuu olemaan taiteilija. Ihan samanlaisia ne ovat kaikki, tekevät omaa työtään. Jokainen rehellinen työ on arvokasta. Turha kenenkään kukkoilla.

      Poista
    12. Brando käytti hyvin paljon rahojaan ja aikaansa erilaisten hyviksi katsomiensa asioiden puolesta. Vähemmisökansalaisuuksien ja muiden. Mutta ei se kuuluisuus arvostusta lisännyt, enemmän hänelle naurettiin ja häntä pilkattiin. Siitä minä Marlonia arvostan erityisen paljon, että hän teki koko 60-luvun ajan ihan kamalan huonoja elokuvia. Brandou itse totesi: "kun tätä filmialaa tarvitsi tehdä, niin valitsin aina ne tuotannot, joista saan nopeiten ja eniten rahaa niin, että aikaa jää paljon kaikelle mielenkiintoisemmalle ja hyödyllisemmälle."

      Brando kieltäytyi Kummisedästä saamastaan Oscarista, ihana Littlefeather sen kävi kertomassa. Yleisö tyrmistyi Littlefeatherin pitämästä puheesta eikä hän kai voinut pitää sitä kokonaan. John Wayne varmaan hyppi kotonaan tilaisuutta katsoessaan tasajalkaa ja laukoi halikkoa.

      Poista
    13. Hallitus ei myöntänyt palkontoa. Siispä Hallitus on paska, vai mitä Liisu, vai hallitus on hyvä?

      Kuka välittää Suomen sivistyneistöstä? Olette paskantaneet köyhien päälle jo 20 vuotta,

      ainoa joka tästä on kirjoittanut, on edesmennyt Arto Salminen, ja hän oli taksikuski, halveksittu, eikä koskaan saanut kiitosta eläessään.

      Jokaine työ ei ole arvokasta, sen voi palkka jo määrittää, mikä on arvokasta ja mikä ei.

      Mutta jos siivojat menisi lakkoon, me kuoltaisiin.

      Poista
    14. Taiteiljaperinteeseemme kuuluvat palkintoa noudettaessa runsaat kiitokset kaikille ylhäisille ja erityiskiitokset "suuresti arvostetulle ja lämminhenkiselle, erittäin sivistyneelle kulttuuriministerille".

      Poista
    15. En minä ole huomannut Arto Salmisen olevan halveksittu, kuten tuossa yllä sanotaan. Päinvastoin, hänet mainitaan tavan takaa siellä sun täällä kunnioittavassa mielessä.

      Hänen suurin ongelmansa lienee kai varhainen kuolema ja keskittyminen aiheissa köyhyyteen, kurjuuteen ja syrjäytymiseen. Ne ovat ahdistavia aiheita lukea, joten tavallaan ei ihme, että suuri yleisö ei jaksanut, vaikka arvostelijat kehuivat.

      Poista
    16. Puheen ei palkintojenjakotilaisuudessa tarvitse olla hymistystä. Luulisi kirjailijan pystyvän hyvään puheeseen, jossa on kliseisen ja tuhannesti kuullun ja tiedetyn toistamisen sijasta jotakin uutta ja persoonallista näkökulmaa.

      Jos Lindstedtillä olisi ollut katetta sanoilleen ja munaa luonteessaan, hän olisi päättänyt puheensa sanoihin:" Lahjoitan tämän 30 000 euron verovaroin kerätyn summan hallitukselle sivistykseen ja koulutukseen jaettavaksi". Näin minä olisin tehnyt, jos olisin Laura Lindstedt.

      Poista
    17. Että jos fyffeä pistää, niin saa sanoa?

      Poista
    18. Minä sain nuorena ollessani työnantajapuolelta pienen palkinnon. Sain vissiin rahaakin jonkun pikkusumman, olisiko ollut satasia tai tonni vanhaa rahaa. Kun esimieheni ilmoitti minulle ehdottaneensa palkintoa, naamani valahti varmaan valkoiseksi ja sanoin: "kieltäydyn ehdottomasti". Hän vastasi, ettei asiaa minulta kysytä. Sitten aikanaan rupesivat kailottamaan minua pitämään puhetta. "Kiitos, kiitos, ei puheita", vastasin.

      Poista
    19. Ei kyse ole siitä, saako "sanoa", sillä aina saa sanoa. Kun kyse on sitä, että kirjailijalla ei ollut sanottavaa, ei uutta eikä edes omaa näkökulmaa. Puheen sisältö oli anniltaan laiha, eikä näppärästi kliseistä ja kuluneista vertauksista koodattu kieli pelastanut sitä.

      Puhe on saanut enemmän myönteistä palautetta kuin kriittistä, mikä on luonnollista ja odotettua. Kun puhe oli poliittista vasemmmistolaista jargonia, on selvää että samanhenkinen kulttuuriväki nielaisi sen.

      Kriittinen palaute on kuitenkin ollut merkittävää, se on ollut perusteltua ja painavaa ja siinä on selkeästi osoitettu puheen heikkoudet.

      Poista
    20. Milloin poliittinen puhe on jargonia, milloin ei. Nykyisen hallituksen puheista suurin osa on osoitettu höpöilyksi. Stubb jäi kiinni suoranaisesta valehtelemisesta.

      Poista
    21. Silloin on jargonia, kun käytetään vaikka termiä ohuesti, totutusti tai väärin, (uusliberalismi), tai heitetään vääriä metaforia (muruja rikkaan pöydältä) tai esitetään suoranaisia valheita (hallitus tekee tahallaan yhteiskunnasta luokkayhteiskuntaa) jne.

      Kaikki hallitukset ja poliitikot ovat kaikkina aikoina syytäneet suustaan jargonia. On harmi, jos kulttuuriväki, etenkään kirjailija, ei pysty parempaan.

      Poista
    22. Tuollaiset julkiset puheet eivät ole syväanalyysin paikka. Niissä käytetään iskevyyttä, iskusanoja, mielikuvia ja mieleenpainuvia ilmaisuja. Timo Soinin iskulauseisiin en nyt kajoa, kun eivät ole sen arvoisia, mutta muistellaanpa vaikka JFK:n pitämää "Ich Bin Ein Berliner"-puhetta. Hyväksi puheeksi sitä on kehuttu, kun loi innostusta, mutta sisältöhän on tarkkaan ottaen lööperiä. Mikä berliiniläinen se monimiljonäärihirviön luoma ja siksi menestynyt Massaschusettsilainen poika oli?

      Poista
    23. Se JFK:n (kieltämättä ylimainostettu) puhe oli tarkoitettu berniililäisille. Tuskin meille muille. Em mä usko - ev varmaan usko - että hän kotonaan (Massaschuttessissa) aamukahvin äärellä toteaisi että "Ai, taidan olla berniililäinen". - Irlantilainen se.

      Poista
    24. "Niissä käytetään iskevyyttä, iskusanoja, mielikuvia ja mieleenpainuvia ilmaisuja."

      Sehän noissa ontoissa puheissa vikana onkin. Minä opetin oppilaitani, että älkäät käyttäkö noita iskusanoja, mielikuvia ja mieleenpainuvia ilmaisuja, ellette keksi niitä itse, älkää mieluusti noutako niitä edes suurilta ajattelijoilta.

      Kuka on puhunut syväanalyysista? Ei puheen paikka ole koskaan mikään kauhean syvä, ei ainakaan äkkisyvä. Tässä nyt yksinkertaisesti kadotettiin tuhannen taalan paikka. jonka olen lukenut Erno Paasilinnan käyttäneen hyvin vuonna 1984 palkitnotilaisuudessa. En valitettavasti ole kuullut tuota puhetta, mutta Paasilinnan tietäen ja hänen tyylinsä tuntien uskallan uskoa sen.

      Poista
    25. Kennedyn lapset, eli mukulat, olivat myös irlantilaisia. Eli Eirestä kotoisin. - Irlanti on muuten kauhee tuottaa perunoita. Sen pelloista vaan pomppii niitä ylös. Hidasliikkeinen pohjanmaalainen Anonyymi ei perässä ehtisi. Vaikka traktoria ajaisi. Ihmettelisi vaan.

      Poista
    26. Tunsin Arvo Hautalan, itse asiassa hyvin läheisesti. Kerran sanoin, kun mun piti pitää puhe yhdessä tilaisuudessa, että "em mää kehtaa". Oltiin siellä shermin takana... tai ei semikään shermi ole, esirippu on. Arvo läppäs mua olkapäälle ja sanoi "kylläpäs kehtaat!". Ja se oli sitten että menin.

      Jälkeenpäin hän kertoi minulle - sanatarkasti näin, muistaakseni - että "Minuakin 2 000 ensimmäistä puhetta jännitti. Mutta sen jälkeen tämä kyllä menee jo rutiinilla."

      Ps. Arvo Hautala oli kuuluisan hyvä puhuja.

      Poista
    27. Puheet ovat siitä omanlaisensa tekstimuoto, että niihin liittyy olennainen piirre: ulkoinen esitystapa. Tutkimusten mukaan puhujan ulkoinen viestintä habituksineen on puheen alkutilanteessa jopa 80 - 90 prosenttia merkittävämpi kuin sanallinen anti. Yleisö otetaan heti tai sitten ei oteta jatkossakaan.

      Kennedy oli hurmaava esiintyjä, eikä Lindstedtin habituksessakaan vikaa ollut. Hän oli tarjokkaista luultavasti habitukseltaan ja esitystavaltaan parhaimpia ellei paras.

      Poista
    28. Jyrki Lehtola aikanaan haukkui kovaa Palefacen version Mannakorvesta. Oikeassa hän siinä olikin, että analyysina teksti on suurelta osin hyvin huono, jopa lapsellinen. Silti biisissä on iskevyyttä, joka puree. Kappaleena tuo olisi huonompi, jos analyysi olisi tarkempaa havainnointia.

      Poista
    29. Toki puree, miksei purisi, kyseessähän on musiikkiesitys, jolle taidemuodolle toistaminen ja painotukset ovat onnen omiaan. Musiikissahan on omat terminsäkin kuvaamaan iskevyyttä: forte fortissimo, staccato, tempo di marcia jne.

      Poista
    30. Sitä vain ajattelin, että julkiset puheet rinnastuvat hieman lauluteksteihin. Ei voi perustella liikaa ja mutkia on laitettava suoriksi.

      Poista
    31. No jaa, miksei, mutta puheissa ei ole säveltukea kuten lauluissa. On vain sana, ja siksi sanoja pitää solmia taidokkaasti ja tehokkaasti. Kylmä totuus on, että poliittinen retoriikka ei toimi palkintopuheena. Sen konteksti on toinen.

      Poista
    32. Kiinnitin huomiota tuolla ylempänä Iines, analysointiisi puheesta, joka on tosiaan toisilta kirjallisuusihmisiltä saanut kohteliasta, hyvää palautetta varsinkin Facebookissa. Perustelet harvinaisen selkeästi omaa mielipidettäsi siitä. Usein tulee sanotuksi sitä sun tätä, mutta ei perusteluja puheelleen kerrota, jos niitä yleensä on edes olemassa.

      Tuon varsinaisen puhetoimituksen hän minustakin suoritti hyvin. Selkeä ääni, innostusta ja reippautta puheessa, mutta sisältö? Saman vanhan toistoa, jota on kuullut jo kyllästymiseen asti.

      Minusta oli hyvä, kun joku sinne kehujen sekaan Facessa sanoi oman mielipiteensä: "Äkkiäpä sillä nousi kusi päähän!" Siltä minustakin tuntui, vaikka puhe oli varmaan jo etukäteen suunniteltu.

      Poista
  24. Oli. Ei ole enää.

    Ja Turusa saa kuka tahansa. Sekä pillua että valehdella.

    Kysy vaikka Matilta. Tai Tepolta.

    VastaaPoista
  25. Vitsi kulttuurimarxismista:

    "Puolalaista taiteilijaa - näinä imperialissosialismin yhteisinä vuosina - pyydettiin maalaamaan taulu "Lenin Varsovassa". Pyyntö tuli siis Moskovasta. Taiteilijahan maalas. Kun siitä sai paljon hilloa. Taulussa näkyi Troski ja Leninin vaimo Nadežda jota Troski juuri "höyläsi". Ikkunasta näkyi Kremli. - Tuli tilinteon hetki. Maksaja Moskovasta tuli. Ja tutki maalausta. "MITÄ?", hän mylväisi, "käskin teidän maalata taulun Lenin Varsovassa. Ja mitä minun kirotut silmäni näkevät: ei tässä ole Leniniä!?" Taiteilija selitti rauhallisesti: "Niin, Lenin on juuri käymässä Varsovassa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikis, mulla keitti tänään.

      Todellakaan en pidä raiskauksista, mutta vielä vähemmän pidän siitä, että poliittisille vastustajille toivotaan raiskauksia, ja kun ne toteutuu, ollaan illoisia.

      Kulttuurimarxisti taitaa olla käsitteenä vähän eri, kuin kulttuurinen marxismi, josta kerroit juuri hyvän esimerkin.

      Poista
    2. Niinkin pahaa, ilkeää, inhottua ja mitätöntä hyypiötä kuin Halla-ahon Jussia pitäisi sentään lainata oikein, eikä vääristellä hänen sanomisiaan.

      Ensin hän ennusti, että kun muslimaista tulee nuoria miehiä maahanmuuttajnia, myös raiskaukset tulevat lisääntymään rajusti. Hän piti sitä faktana ja niinhän se onkin.

      Sen jälkeen hän esitti toiveen, etteivät ne lisääntyvät raiskaukset kohdistuisi viattomiin pikkutyttöihin, vaan mieluummin typerän löysää maahanmuuttopolitiikkaa puolustaviin vihreisiin naispoliitikkoihin.

      Olihan tuo toive hieman ajattelematon, ja rikosilmoitushan siitä tehtiinkin, mutta sinänsä ymmärrettävä. Miksi viattomien pitää kärsiä toisten typeristä valinnoista?

      Poista
    3. Minäkin luulin ensin, muiden kirjoituksista, että Halla-aho on puhunut oikeasti raiskaavansa vihreän feministin. Konteksti paljasti asian kuvallisen merkityksen. Eikä sille mitään voi, että lausahdus taisi napsahtaa kohdilleen, kun sitä siterataan vieläkin.

      Minusta nämä lasten raiskaukset ja nuorten naisten pahoinpitelyt ovat paheksuttavampia kuin tuo lausunto. Joka päivä on lehdissä jokin uusi tapaus.

      Poista
    4. Mitähän sille Halla-aholle sinne Brysseliin kuuluu, kun väsähti tähän maamme politiikkaan.

      Poista
    5. Vaikea sanoa, ehkä hyvää. En ole miehen liikkeitä enkä puheita seurannut, joskus televisiosta jonkin välähdyksen nähnyt.

      Paljon on hiljentyneitä ja muualle siirtyneitä poliitikkoja. Heidi Hautala, Jutta Urpilainen, Esko Aho, Jyrki Katainen, Astrid Thors, kohta varmaan Arhinmäki ja Stubb.

      Poista
    6. Ihan äskenhän se Hautalan veropetosretku, joka muuten kusetti muuraria ( tätä ei anneta koskaan anteeksi), oli teeveessä.

      Kataista kuvattiin juuri tänään.

      Esko Aho on hallituksen pääpiru.

      Thors on kadonnut, se oli ainoa osuma tässä.

      Poista
    7. Minä purskahdin äsken nauruun, kun sivusilmällä katselin telkkariuutisia. Kempeleessä oli joku, varmaan anarkistien, mielenosoitus, vastustivat maahanmuuttoa. Yhdellä hipillä oli kädessään kyltti; "SAATANAN SIPILÄ".

      Poista
    8. Eikös se niin mennytkään, että saamme kiittää koko hallitusta, etenkin Soinia, pakolaistulvasta? Stubb on tässä ilmeisesti viaton, mutta niin vain hänkin narahti valheesta kiinni. Nyt on miekkosen pää vadilla ja oppositio taas virkistyneenä. Ehkä nyt saadaan uudet vaalit ja kansan todellinen tahto esille, eli Rinne ja V Niinistö hallitusjohtoon kääntämään valtiolaivan kurssi. Sitä odotellessa.

      Poista
  26. Minä olen puhunut niin paljon skeidaa, sekä täällä että muualla, että jos mun joskus pitäisi pysähtyä ja ajatella... mun sydämeni saisi schlaagin. Ja se olisi sitten siinä. (koska sydän lyö niin kauan kuin lyö)

    En pelkää elämää - se on jo nähty, enkä pelkää ihmisiä - nekin on jo nähty. Kuolemaa en ole ikinä pelännyt. Nostalginen ihminen ole, se tekee minusta hermostuttavan, kaipaan kaikkea joka on jo ollut. (Tulevasta en niin välitä.)

    Kuolema kävelee minua kohti. Kyllä minä sen tiedän. Mutta se on vielä hermostuneempi kuin minä. Se ei oikein tiedä mitä se tekisi. Se vaan avaa kapakan ovia jossa minä olin eilen, puistelee päätään, ja menee sitten aukoon toisen kapakan ovea. Jossa en ole ikinä käynyt.

    "kuolema,
    käy sisään ja ulos, ulos ja sisään,
    kapakassa.
    tuoksuu
    suola ja naaraan veri meren rannan kuumeisissa narkoksissa.
    kuolema,
    käy ulos ja sisään
    kapakassa.

    (Lainasin Lorcaa. Ja vähän omaa elämääni. Älkää olko mulle ankaria.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kehaista sinua mikis noissa toimissasi. Tämäkin kirjoituksesi osoittaa taitosi ja sen, miten jokaisen pitäisi osata suhtautua elämään.

      Kävi äsken tuossa ovella koputtelemassa Naapurinsetä. Hänen kapakkansa on autotalli, jossa hän käy vähän välilä kaveeraamassa huippuhienon autonsa kanssa. Auton, jolla ei ole ajettu yhtään metriä. Sukulaismies sen oli talliin toimittanut Naapurinsedän pyynnöstä. Autolla ei ole ajettu sitä varten, kun ajokorttia ei ole. Poliisi oli ottanut sen huomaansa. jo aikoja sitten. Mutta autossa on kiva käydä istumassa ja nauttimassa juomia.

      Niin, se kävi koputtelemassa. Luulin että se oli joku lintu, joka naputteli nokallaan kattoa. Mut se olinkin hän, ihminen. Antoi ovenraosta lehden (on hyväntahtoinen, meille ei tule tänne lehtiä, ei ole edes postilaatikkoa). Pyysin sisään, mutta hän ei tullut (oli huonossa kunnossa), "Mut ensi kerralla kun tulen, me suudellaan!" sanoi. - Ei kiitos, vastasin. "Oletpa sinä kohtelias", sanoi ja häippäsi.

      Poista
    2. Oletko nyt ihan varma, ettei se naapurin setä ole Mikis?

      Tuntomerkit täsmäävät: molemmat tykkäävät autolla ajosta ja molemmat esittävät naisille joskus niin kauniita tulevaisuuden suunnitelmia?

      Poista
    3. Tapsa, mä en ole miehistä ollenkaan varma. Mutta toisaalta en meistä naisistakaan. Sellainen käsitys minulla on, että miehet on jotenkin suoraviivaisempia kuin naiset, jotka voi olla hyvinkin kiemuraisia mieleltään ja luonteeltaan.

      Poista
    4. En ihan sanoisi, että miehet ovat suoraviivaisempia... mutta varmaankin tavoitehakuisempia: päämäärä voi olla kirkkaana mielessä, vaikka sinne edetäänkin monen mutkan ja kiemuran kautta.

      Poista
  27. Rakastan tätä ihmistä

    https://www.youtube.com/watch?v=677ujCxoD-Y

    vaikka mielestäni olen heteroseksualisti? Rakastan naisia. Viimeisen tutkimuksen mukaan (noin kaksi h sitten) naiset ovat joko b-seksueleja tai lesboja. - No, mikäs sen mukavampaa! Mum mielestä.

    Ps. Englanti ei ole kiva kieli. Paitsi englantilaisille runoijoille. Jos ette osaa espanjaa, tai portugeesia, älkää olko surullisia. Runo olisi parempi silti niillä kielillä. Mutta en minäkää osaa. - Leveilen vaan (de ancho, pero).

    VastaaPoista
  28. kivaa saksalaisperäistä neekerijatsia

    Maurin muistan -70 luvulta kun pyöräilin (hylätyllä, tai no... olkoon si, varastetulla) fillarilla Forssasta Somerolle. (Keräsin siihen aikaan Lepidopteroita. Mutta se on ihan toinen asia. Ei se kuulu tähän.) Omakotitalossaan jammasivat, pianoa pimputti pulloposkinen nuori Mikko Alatalo. Kontrabassoa soitti - en muista kuka, mutta muistan kun sillä oli hengari siinä kun normaalisti pitäisi olla talla - siis se joka erottaa kielet kaikukopasta. M.A. tarjosisi minulle, ja ystävälleni Simolle, joka oli Ypäjältä kotoisin - kansakoulunopettajan poika muuten hänkin ja Parnasson runokilpailun eka voittaja - mietoa punaviiniä. Joimme ystävällisesti kaiken. Oli alkukesää, omenankukat olivat juuri puhjenneet, me hänen omakotitalonsa verannalla juttelimme pitkään. (tai... no, sen verran kun oli punkkua. emme pitempään. en tykkää jaarittelusta.)

    Ps. Ja nyt minä sain vasta kuulla - kyllä maailma on pieni! tai ainakin Suomi - että tämä tyttö jonka kanssa Mauri "joi punaviiniä eduskuntatalon puistossa" on Hannele... joka nykyisin asuu Korpilahdella. Tässä lähellä. Ja jota kerran yritin iskeä. Mutta en saanut. - No, en usko että Maurikaan sai, ees silloin. Vaikka kauheen kiva kiltsi se siitä huolimatta on.

    VastaaPoista
  29. Ja Iines sanoi, luin tämän hyvin surullisena, että "en minä ole Iines. olen vain häilähdys kuvastimesta. niin kuin kaikki muutkin blogistit." - tms

    No voihan itku sitten. Minä kun luulin että kyllä me vielä joskus "sillain-nääks-kliks-klaks". Mutta ei sitten.

    Ps. Samperisesti ostin kondomejakin, Anttilan alennusmyynnistä, varmuuden vuoks, monta grossia. Mutta olen minä elämässäni tehnyt muitakin huonoja invenstointeja. Tämä minua kaada. Puhaltelen niistä ens vappuna pihan kersojen kanssa ilmapalloja vaikka. Koska... se suru, joka minun sisälläni nyt piileskelee, ei mahdu muualle kuin sfääriin. (Tai tuskin ehkä ei ees sinnekään.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun sanoit "itkeneesi julmuuttani". Päättelin sitten itse niin, että joku tai jokin muu minun kynääni täytyy heiluttaa, kun en totisesti ole julma. Kyllä minä niitten pillittäjien joukkoon itsekin kuulun, vaikka osaan myös toimia. Pillitän ja toimin ja toimin ja pillitän. Julmuuden jätän vaikka kaikille niille tuomitsijoille, jotka panevat tuomitsemansa kohteen maksamat setelit omaan povitaskuunsa antamatta murustakaan köyhille.

      Poista
    2. Iines, käytän sanoja - kyllä sinä tämän tiedät - monesti juuri päinvastaisessa merkityksessä kuin mikä "funktio" niillä on. - En, totta tosiaan, en halua sinua piikitellä. (Siis olisi kiva jos sinä piikittelisit minua. Lääkärileikkejä leikittäisiin. Mutta vaan kahdenkesken.)

      Ps. Tiedän, miksen tietäisi, että välillä, kuten äsken, vitsini ovat aivan ala-arvoisia. - Minun silmissäni sinä olet, cool - tyyni. (Ei, et sinä ole cool. Herkkä ihminen sinä olet. Ja lämmin kuin juuri uuninpelliltä otettu pulla. Nam, nam.)

      Poista
    3. Jos sit vastaat, mikä olisi loogista, että "onko nuo sinun maireat ja ällöttävän tahmaiset liehittelysikin, joilla minut yrität hurmata, sitten luettava myös päinvastaisina viesteinä? Että oikeasti inhoat minua?" ... Siihen voin vastata vain: EI.

      Poista
    4. Tahmaiset liehittelysi. Ne ovat huisin kivoja. Melkein olen jo tulossa Jyväskylään tai Mikkeliin, tarvittaessa jopa Forssaan.

      Poista
    5. Ainakin olen kallellaan jonnekinpäin.

      Poista
    6. No tämä nyt oli niin (odottamattoman) kiltisti sanottu että suorastaan jäykistyn. (nousee seisomaan: joo-o. täsä sitä ny vaan seistään... pilu vie)

      Ps. Taannehdin takaisin pikkupojaksi. Joka ei osaa lausua r-kirjainta. Lakkaani.

      Poista
    7. Seistään ja sojotetaan, yhä edelleen. Huh, huh. Vaikka on tässä jo monta tuntia kulunut. - Elämä ei koskaan kulje meitä kohti. Aina menee vaan ohi. - Murmelini! Lakas murmelini!

      Poista
    8. Alkaa paikat puutua. Jos minulle nyt tehtäisiin jotain anti-gynegologisia juttuja, ei tarvitsisi prokaiinia käyttää. Mitään en tuntisi.

      Poista
    9. Tai jos Lakkokenraali komentaisi: "Nyt alkaa seisokki." Niin minä ihmettelisin... sitähän tässä on jo... pitkän aikaa... ns. lakkoiltu?

      Poista
    10. Tai pitkän ja pitkän... Höh. Sellaiset 15,6 senttimetrin verran vaan. (Ja siinäkin taitaa olla muutama milli liioittelua.)

      Poista
    11. On minulle kuule sanottu, enemmän kuin yhden kerran - eli kahdesti, että "sulla on kaunis penis". Ilahduin moisesta. Mutta sitten ajattelin että - koska tää on liian nättiä että olisi totta - että tämä on eufemismi. Eivät vaan kehtaa sanoa että "ompas se aika töpö".

      Ei naisista koskaan tiedä mitä ne ajattelee, en ainakaan minä. Mutta kyllä minä tarvittaessa tahtia hidastelen - mistään hiihtokilpailusta kun ei ole kyse. Ei ole. Ja aina, tarvittaessa, kuokitaan sitten Replay. - Tässä minä olen muuten pätevä. (Sen on muutkin sanoneet kuin nuo kaksi. Kaksi tuhmaa, viirunväristä kissaa.) .

      Poista
    12. Ei tyttökissoille mitään mahda. Olen yrittänyt - ei! Tulevat vaan ja nuolevat tassillisen kermaa, lipovat suupieliään, hymähtävät, ja lähtevät sitten taas tallustelemaan muualle. Muina miehinä vaan menevät pois... siis nämä tytöt. Yhtään eivät ajattele että Sielu se miehenkin karkean ihon alla on. Olkoonkin, että hän haisee bentsiinille eikä vohveleille.

      Ompas!

      Poista
  30. Laura Saarikoski kirjoitti taannoin Helsingin Sanomissa asioista, joista Suomessa olisi syytä kiittää ja jotka eivät monessa muussa maailman kolkassa ole suinkaan itsestäänselvyyksiä.
    Meillä on turvalliset kadut, puhdas vesi ja ilma, vauvat jäävät henkiin, opiskelijoille maksetaan opiskelusta, naiset pärjäävät aivoillaan, baarista voi kävellä kotiin, suihkut ovat kuumat, bussit kulkevat, kadut aurataan, koulussa saa lämmintä ruokaa, poliisia ei tarvitse pelätä, virkamiehiä ei lahjota, opettajat osaavat kirjoittaa, lomat ja vanhempainvapaat ovat pitkät ja niin edelleen.
    Suomessa näistä ei osata kiittää, toteaa kirjoittaja aiheellisesti.

    Lisää vaan mangutaan . Kettuillaan toisille ihmisille. Mennään lakkoo. Haaveillan vallankumouksesta niinku Perus-Samppa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sää perusmaajussi ole mitään Hesaria lukenut. Olet lukenut päivittäisen annosken perusrasisti Vihavaista. Josta tekstisi on suoraa kopiota, ilman omaa panosta.

      Poista
    2. Minusta nämä ovat suurimmaksi osaksi itsestäänselvyyksiä, enkä näe syytä kiittää niistä erikseen. Tottakai näin tulee olla.

      Mikäli lähdemme kiitollisuuslinjalle, normaalitilanteeksi vakiintuu sellainen ajatus, että nämä ovat ylimääräistä hyvää ja muu on normaalitilaa, esimerkiksi se, ettei nainen saa kävellä rauhassa puistossa tai lapsi leikkiä yksinään pihalla.

      Poista
  31. Miksi sitä opposition on sanottava, kun sen voi sanoa hallituksen kannattaja:

    http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207402-stubb-olisi-lannessa-poliittinen-ruumis

    Hallituksen vika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnteko on vaarallista, siitä on tilastollista näyttöä, samoin alkoholi. Ei työ kuitenkaan kaikkia työn ystäviä vie turmioon. Vielä 1980-luvulla sai työtä lähes kaikkialla. Vähitellen työntekoa alettiin rajoittaa. Vaikka työ on vaarallista, ei voi todennäköisesti osoittaa, että työttömyynteni aiheutui juuri tämän työnteon tekemisestä.

      Poista
    2. Hyvää pohdintaa ano työn vaarallisuudesta. Siksi nykyään on kortteja jos jonkinlaista, että edes työmaalle pääsee.

      Tosin, välissä on vielä vuokragerberos. Että ei ihme että on työttömyyttä.

      Poista
    3. Työntekoa ei ole enää pyritty rajoittamaan kuin työttömiltä, jotka tekevät nykyään töitä jopa ilman palkkaa. Työttömiä ei enää kutsuta siivelläeläjiksi tai sohvaperunoiksi vaan työnarkomaaneiksi, jotka vievät kaikkien kohtuullisesti työstä nauttineiden työpaikat. Tekemällä työt joko puoli-ilmaiseksi tai pelkällä ruokapalkalla ja matkakorvauksilla. Tilanne on vakava ja huolestuttaa kohtuullisilla elämäntavoilla eläviä, mutta monet yritykset ovat nähneet ilmiön tuovan heille aivan uudenlaiset kasvun mahdollisuudet.

      Poista
  32. Tango on Argentiinasta kotoisin. (Kyllä minä sen tiedän että te sen tiedätte.) Kävelin Buenos Airesissa aika paljon. Kerran kävelin lentokentälle, tai siis sen aidan taa, katselin lentokoneita. Joittenkin kyljessä luki AUSTRALIAN AIR, joissakin New Zealand. Ei semmosia Malmin kentällä Helsingissä pörise. Pitivät silti kovaa jylinää kun kiitoradalta ilmaan nousivat.- Kerran eksyin sellaiselle esikaupunkialueelle jossa oli vain 2-kerroksisia taloja, ei korkeampia, ja nekin oli röttelöitä. Pojat pelasivat potkupalloa niillä päällystämättömillä kujilla joilla kävelin. Mutta heti kun ne äkkäsivät minut, gringon, ne nappasivat pallon syliinsä ja luikahtivat koteihinsa. Ihmettelin. Kävelin kauemmaksi ja kauemmaksi ja kadut muuttuivat entistä mutkittelevammiksi ja kapeammiksi. Ja näin, että ikkunaverhot heiluivat - niitä vedettiin siis syrjään - kun kävelin siitä ohi. Koko ajan yhä kauemmaksi ja kauemmaksi kuljin. En osaa pelätä, se on tietysti tyhmyyttä se, mutta silloin mua alkoi pelottaa. Mä en yhtään tiennyt missä ilmansuunnssa Boniksen city oli...olisi. No, kai mää sit siitäkin selvisin. Koska olen nyt tässä. Eikä mulla kauheita vammoja (ottaa paidan pois päältään ja tutkii) vammoja ole. - Jos on traumoja siitä jäänyt niin siitä olen jäävi sanomaan mitään itse.

    Ai niin, tää oli esipuhe vasta. Koska tää on kiva tango: (on siinä souliakin. ja vähän bluesia. ehkä jotain muutakin.)

    https://www.youtube.com/watch?v=QFwqkKxs724

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivinta tässä tangossa on tietysti se ettei se olo tango.

      Armeijassa kun olin, ja kun ylivääpeli Ahonen oli PeeUuna keskiviikkosin - jolloin soltut sai käydä iltalomalla, Säkylässä - se aina mölysi, kun tultiin iltamyöhällä kasarmille, että "tanko tunkee yössä..." En minä ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Mutta kerran kopsautin saappaankantani yhten, KOPS vaan, ja sanoin: "Näin on, herra ylivääpeli." (Myöhemmin se sanoi,vähän mutisevalla äänellä, kun oltiin taas kahestaan toimistossa, että "en minä sinua Mikko tarkoittanut. Niitä muita minä..." - Kyllä minä sen tiesin!)

      Poista
    2. Siis Klezmeriä tämä on! (Mietin turhan kauan kun en tajunnut.) Jos minulta olisi napsaistu esinahka pois (kurkkaa alkkariensa alle, ei nämmä) niin olisin Jutsku. - Tai en tiedä olisinko?

      Poista
    3. En ole uskonnonvastainen ihminen, en ole ateisti. Olen uskonnoton. Minusta uskonnot ovat riippakiviä, ne on aikansa äpäreitä. (Joulupukki on kivempi.) Uskonnot - kaikki - tyhmistävät ihmisiä. Eikä me olla niin älykkäitä että meillä siihen varaa olisi, itsensätyhmistämiseen. heh heh heh. Eikun minä ajattelen tuotakin yksityiskohtaa, että jossain uskonnossa pitää siis leikata poikien kullista pala nahkaa että Jumala olisi tyytyväinen...? Jopas on kummallista meinkiä. (Taitaa olla vähän vinksahtanut homopedofiili tommote ukko? Tai... no, huvinsa kullakin.) - Ja nainen seurakunnassa vaietkoon. Eli älkää ny ämmät tulko pölisee siihen mitään. Suu suppuun vaan!

      Poista
    4. ... jos minä tänäaamuna heräisin Jumalana ... niin kyllä minä ensimmäisenä ajattelisin, että mitähän v-tun rotanmyrkkyä (eli strykniiniä) sitä eilen tuli juotua ... Siis ihan oikeasti. Kyllä ihmettelisin!?

      Poista
    5. M. A:lla on niin paljon, niin paljon. Joistain syistä yhdeksi suosikikseni on noussut tämä. Yksi syy kuitenkin on, että Mauri laulaa sen huomattavasti kauniimmin ja sävelpuhtaammin kuin Fredin tyttö ja se toinen kiljuhanhi.

      Poista
  33. Voi jessus tuota Samppaa...onks varma että ole mitään ottanu..

    VastaaPoista
  34. Samat kuin Sinä, kultakäköseni. Puoli lasillista Pommaccia.

    VastaaPoista
  35. Kröhöm, Kirjoitetaan nyt jotain josta Halla-Ahon K.....i.... pitävät.

    Kuulemma entinen YIT talo Tuusulantien luona on tehty 800 hengen pakolaiskeskukseksi. NO, pakolaiset kusee ja paskoo pitkin pihoja. Tämä on aiheuttanut sen, että naapuri yrityksistä muutetetaan pois.

    WhiteFlight on täällä.

    VastaaPoista
  36. Ei vaineskaan. Em mää rupee vittuilee amatöörien kanssa. Siinä mene multa vain maine. Maine ihan hukkaan. Susi syö sen kuin voileivän.

    (maine meni, alus jäi. alus ja maine?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun susi on syönyt sinulta yhden voileivän, arvaa mitä se sitten? Se, kuule, katsoo pitkän aikaa sua niillä pippurin kokoisilla vähän vinoilla silmillään ja sanoo, siis ilman että puhuu, että "anna mulle toinen leipä".

      Koirat on minusta paljon paskempia. Kun haukkuvat. Sudet ei koskaan hauku. Joskus, kun on täysikuu, ne kerääntyvät kimpassa aukeille hakkuupaikoille, nostavat nenänsä Kuuta kohden ja sanovat UUUU-UIIUUUUU. Niiden on ikävä preerialle.

      Poista
    2. Kaunis kuvaus, kyynel nousi silmänurkkaan. Ikävä preerialle.

      Vaan selitäpäs mikis, jos joudat, miksi ne tekevät tuon saman preeriallakin?

      Poista
  37. Japen kanssa oli aikanaan kiva riidellä. Vittu, kun se iski takaisin. Tykkään hänestä. Ei mitään varjonyrkkeilyä. Vaan kunnon koukkuja ja svingejä. Välillä oli pakko oikeasti skarpata. Kun tällejä sateli joka puolelta.

    Jape oli kiva!

    VastaaPoista
  38. Mikis sä oot myös kiva , sun kanssa ei vaan voi riidellä. Nauruksi menee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikishän on omaa luokkaansa, Anonyymi. Niin monta erilaista ja somaa persoonaa täällä virtuaalilaineilla purjehtii!

      Poista
  39. Jape oli tässä blogissa legendaarinen. Minut hän määritteli turhaksi kulueräksi ja postasi kertaalleen poistamaani kommenttia joskus viisikin kertaa peräkkäin. Meinasi siinä käämit palaa meikäläiseltä hitaalta härältä pahan kerran. Vaan älykäs hän oli, armoton sanan säilän heiluttaja, joka mainostamastaan lukihäröstä ja poliittisista mielipiteistään huolimatta pesi kirjoitustaidoissa ja tekstin sujuvuudessa meidät monet muut. Isku tuli päin pläsiä, välillä huumorilla höystettynä, välillä ei. Mihin lie mies kadonnut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japessa oli voimakas mustavalkoisuus, mutta hänessä oli paljon myös hyviä puolia. Minua harmitti, kun lopetti hyvän kuvabloginsa.

      Poista
  40. Iltalehti on minulle käsittämättömästä syystä uutisoinut hallituksestamme ehkäpä kaikkein kriittisimmin. Parkkonen kirjoitti siinä mättävistä asioista hyvin. Tai oikeastaan siitä tärkeimmästä. Nykyinen hallitus on epärehellisin varmasti pitkään aikaan, mahdollisesti jopa koskaan. Kun ministeri avaa suunsa, hän valehtelee. Tässä armon antaisin pääministerille, hän ei vain ole jaksanut perehtyä asioihin.

    Yksi hallituksen tärkeimmistä neuvonantajista on Matti Vanhanen, jota itseään saanemme kiittää velkataakastamme.

    Tämä hallitus ei ole pelastamassa Suomea, meidät suomalaiset pitäisi pelastaa siltä.

    VastaaPoista
  41. Vaan kuka siihen pelastamiseen kykenee, kun Rinteen ja Niinistön, Arhinmäen ja Päivi Räsäsen näytöt on jo kevyiksi havaittu? Onko meillä vaihtoehtoja?

    Nyt kun Stubb on valehdellut, on hieman hupaisaa, että yhtäkkiä koko hallitus valehteleekin.

    Eikö sen pitänyt mennä niin, että kun yksi raiskaa, muita ei saa syyllistää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raiskausvertaus ei sovi tähän. Stubbin valehtelu oli räikein, koska hän valehteli eduskunnalle. Mutta vaikkapa Pakkosen jutusta voi aloittaa niiden juttujen muisteluiden.

      Poista
    2. Mainiosti sopii, Riku, verrata asioiden saamaa käsittelyä mediassa keskenään, joskin raiskaus on toki huomattavasti vakavampi rikos.

      Vertaus on esimerkkinä kaksinaismoraalista. Media tuomitsee jyrkästi raiskausten yleistämisen koskemaan koko kansanryhmää, mutta harrastaa itse samaa ryhmän yleistämistä Stubbin kohdalla. Hallitus valehtelee!

      Mitä Stubbin käytökseen tulee, se oli tietenkin tuomittavaa ja vastenmielistä.

      Poista
    3. Stubbin jatkuva ja suunniteltu valehtelu on ehkä vastenmielisin, mutta häntä aiemmin useampi ministeri, myös pääministeri on puhunut totena asioita, jotka eivät varmuudella pidä paikkaansa.

      Poista
    4. Ehdotus:
      tehdään tänne Iinekselään varjohallitus! Silloin oltais kaikki tyytyväisiä. (Vai oltaisko?) Näytettäis esimerkkiä muille hallituksille.

      Iines puhemieheksi, ja sen lisäksi hänelle sopisi kulttuuri- ja koulutuspuoli. Tapsa olisi taatusti hyvä pääministeri joka hoitaisi myös talousministerin tehtävät, ei taatusti juksaisi muita edes vahingossa. Ulkoministerin hommaan sopisi Schnur, voisi hoitaa myös kehitysministerin tehtävät. Mikis olisi hyvä sisäministeri, kokouksissa olisi hauskaa, eikä hän olisi liian julma. Rikusta tulisi hyvä puolustusministeri tai oikeus- ja työministeri. Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin salkun saisi Anonyymi (se viisain niistä). Liikenneministeriksi sopisi Samppa. Ja me muut oltais oppositiossa, vastustettais kaikkia. Se olisi helppo homma. Ministerien määrää vois vähentää ja kansanedustajia myös ainakin puolella.

      Olisikohan Suomen kansa tyytyväinen? Ei tietenkään kaikki. Mutta minkäs teet, kun joutuu hallitukseen on perinteen mukaista, että kaikki saa haukkuja. Parhaassa asemassa oltais me oppositiolaiset. Me saatais itse haukkua, ja se olisi tosi helppoa ja mukavaa.

      Poista
    5. Ei meitä hallitukseen tarvita, minulle kyllä hyvin riittäisi, jos hallitukseemme valittaisiin taitaviksi ja rehellisiksi tunnettuja Suomen kansalaisia. - Siis sellaisia ennen tämän vuoden alkua kansalaisuuden saaneita. Tämä nykyinenhän on silkkaa berneröintiä.

      Poista
    6. No ehkä ei tarvita, mutta voidaan silti menmä! Mainio tuo Liisun ehdotus ja hallituksen kokoonpano. Istuvat roolit kullekin, vaikka itse jättäisin puhemiehen nuijan mieluusti pois ja voisin hyvinkin ottaa koulutuksen ja kasvatuksen, ja kulttuuriministerin salkun heittäisin Liisulle tai Schnurille.

      Poista
    7. No hyvä on, mutta kelpuuttaisin itselleni vain maa- ja metsätalousministerin paikan.

      Poista
    8. Maa- ja metsätalousministerinä tarttuisin reippain ottein turhaan maamme varojen törsäämiseen.

      Poista
    9. Siitä seuraisi vain traktorimarssia etelään. Annetaan sinulle lohdutukseksi vielä raittius- ja urheiluministerin sivusalkku, kunhan lupaat käyttäytyä katsomoissa nätisti etkä heiluttele muuta kuin siniristilippua.

      Poista
    10. Olkoon menneeksi sitten, sipiläläis-soinislais-stubbilaiseksi John Wayne-ministeriksi yrittäisin ja lataisin molemmat Coltit ja Winchesterin!

      Poista
    11. Ulkoministeri? Antaisin aika kummallisen kuvan Suomesta. Kehitysministeri ehkä, vaikken ole ihan varma, mitä sen toimenkuvaan kuuluu. Kulttuuriministeriksi en ainakaan rupeaisi, jos pitäisi riekkua kaiken maailman kulttuuritapahtumissa. En jaksa.

      Enkö saisi olla ympäristöministeri? (En ole koskaan sanonut kannattavani ekofasismia, muistatte väärin) Jooko?

      Poista
    12. Schnur, sinä antaisit edustavan kuvan Suomen sivistystasosta, eikä sinun tarvitsisi muuta kuin nauttia kaikesta siitä huomiosta ja sinua kunnioitettaisiin, eikä sinun tarvitsis kun pitää joitakin puheita, jotka toiset kirjoittaisivat, jos et itse viitsisi. Matkusteleminen ei kyllä ole varmaan mukavaa, kun koneetkin tippuu taivaalta milloin mistäkin syystä. Mutta siinä vois olla itua, että kukin saisi itse valita minkä salkun ottaisi.

      Nauratti, kun luin noita kommentteja, ne on hauskoja.

      Poista
    13. "nauttia kaikesta siitä huomiosta" ... "pitää joitakin puheita" ...

      Beetasalpaajien kulutus lähtisi käsistä. Mutta kiitos, Liisu, luottamuksesta!

      Poista
  42. Minö kiinnittäisin huomioni sellaiseen vähäpätöiseen seikkaan, että meille on ollut kokoomus- tai keskustapuoluevetoinen hallitus muistaakseni vuodesta 2003 asti. Ja Vanhanen oli se, joka laakerinsa niitti velan huimalla nostamiselle. Kaikki sen jälkeen on ollut jatkumoa aloitetulle.

    VastaaPoista
  43. Muistan kun Paavo Lipponen sanoi että hän puhuttelee vaikka Kiinan keisaria jos haluaa eikä tarvitse siihen kenenkään lupaa. Paitsi tietysti sen keisarin. Mutta hän oli täysin oikeassa, kukaan ei Suomessa sanele kuka saa puhua kenellekin, ja tästähän siinä oli kyse. Ei se irvailemalla muuksi muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko anarkistinen mielipide, jos tuota soveltaa maamme ylimpään valtiovaltaan. Mitä Lippposeen tulee, en muista kuin Pekan.

      Poista
  44. Voi,voi Ristolta muisti mennyt.Samanlaista valehtelua on lähes kaikissa verkkojulkaisuissa.
    Suomessa mm. Talentumin julkaisuissa, joista pahimpana Kauppalehti.
    Kohua pitää syntyä, vääristelyistä ja valheista viis.
    Tämä toki kuuluu asiaan, jos lehti on Ilta lehti/sanomat, 7, Alibi, tms.,
    mutta kun asialehdetkin! - Nyt siis TV-"uutiset"! ???
    Klikkihuoraus on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana huolestuttavissa määrin.
    Journalismi on kateissa!
    Ei edes hävetä!
    :-(
    Sortuukohan joskus jopa anonyymi???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talentumhan kustantaa Kauppalehteä...

      Poista
    2. Anonyymi ei ajattele eikä analysoi, hän purkaa sisimpänsä möykkyä. Paavo Lipposesta olen useasti sanonut niin ilkeästi, että hieman hävettäisi, jos syitä ilmenisi.

      Poista
    3. Minullakin on selkeä muistikuva ja käsitys, että Riku ja Lipponen eivät samalla penkillä istu.

      Kumman ynseä tyyppi tämä Lipponen, ei ollenkaan uskoisi poliitikoksi päältäpäin. En edes muista, mitä merkittävää hän tehnyt.

      Poista
    4. Pyydän anteeksi tätä, mutta itseäni yhä naurattaa eduskunnan viiniepisodi, kun viranomaiset takavarikoivat laittoman iloliemen, jota Lipponen oli tilannut.

      Poista
    5. Tämän olin unohtanut. Voi voi, veivät Paavon viinit. Ettäs kehtasivat.

      Poista
  45. Mutta demokraattisesti oli Lipponen valittu. Samoin nykyiset poliikot.
    Liekkö Perus-Riku viitsinyt äänestää ?
    Mielellään leikkii ministeriä. No, saaha sitä haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtaudut, ando, demokratiaan liian ylenkatseisesti. Onko sinun mielestäsi äänestäminen muka viitsimiskysymys? - Kerrotko vielä, mitä sinä olet tässä elämässä viitsinyt?

      Poista
    2. Ilkka Taipale on vanhoista sosiaalidemokraateista se, jota ihailen varauksettomasti. Siinä on mies, joka on tehnyt omaa etuaan ajattelematta niin paljon hyvää, että tippa meinaa tulla linssiin. Jungner, kipeä julkisuusmaksullinen, kun on, esti hänen puhumisensa sosiaalidemokraattien tilaisuudessa. Ilkka vuokrasi nosturin ja puhui kokousväelle korkeuksista.

      Poista
    3. Muistanemme aina, että raha on kuningas. Jos kepulaisena avustukset ovat tuntuvia, sellaisesta ei ole ongelmia, mutta meillä aito-, tosisuomalaisilla kyllä.

      Jim Pembroke: Money Is King.

      Poista
    4. Ai saakutarallaa, kun tähän hätään ensin unohdin Domarin version kokonaan.

      "Mutta jos sä pyydät palankin, ne lyö sua heti pampulla päähän..."

      "puudelit nuolee emäntiään ja vispaa pikkuhäntiään..."

      Poista
    5. "sä voit soittaa kotiis pressan, vetämään sun aamuvessan..."

      Poista
  46. Perus-Rikulle tulee tippa silmää???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus-Raimo uskoo nyt vain äitiään ja rauhoittuu nukkumaan.

      Poista
  47. Kaikki syyttävät Stubbia valehtelusta, mutta minäpä pahoin pelkään, ettei hän valehdellut. Jospa hän ei vain ymmärrä numeroiden päälle.

    VastaaPoista
  48. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112920748662_uu.shtml

    Ay pomot ne valetelee ja pienituloista kyykyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demarit, Vassut, stalinistivihreät tekevät politiikkaa asumistuesta ja samantien rohmuavat ne tuet korkeina vuokratuloina itseään lähellä oleviin järjestöihin.
      Kaiken lisäksi vuonna 2012 VVO on valehdellut ARAlle saamansa vuokratulot pyytäessään takauksia lainoilleen? Sellainen säätiö. Turha täällä on toitottaa porvareista, jos nämä demaritaustaiset nostavat palkkioita kymmeniä tuhansia vuodessa? Osaavat näköjään nämä demaritkin, eivätkä ay-johtajat ole laskemassa palkkojaan ja palkkioitaan, vaikka jäsenistöä sanotaan irti kymmeniä tuhansia jopa satoja tuhansia?

      Poista
    2. Se minua mietityttää, ottaako AKT harteilleen vastuun yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta. Mahtaako "kansa" tietää, mitä se merkitsee kullekin perskohtaisesti?

      Tätä se mm. merkitsisi monen muun huononnuksen lisäksi:

      - Hallitus toteuttaa pakkolakipakettinsa.
      - Loppiainen ja helatorstai muuttuvat palkattomiksi vapaapäiviksi.
      - Ensimmäisestä sairauslomapäivästä tulee palkaton, ja sairauslomapäiviltä 2-9 maksetaan vain 80 prosentin palkka.
      - Vuosiloman enimmäispituudeksi 30 työpäivää.
      - Lomarahoja leikataan noin 30 prosenttia.

      Poista
    3. Stalinismi on minusta sanana liioittelua jopa kekkosen ajan maalaisliitto/keskustapuolueesta. Kyllä se oli tarkkaan ottaen brezhneviläinen.

      Poista
  49. Jos postilakossa työnantaja olisi saanut tahtonsa läpi niin olisi joidenkin postilaisten ansiotaso pudonnut 30% netto. Vaan mitä sen väliä jos vain yhteiskuntarauha säilyy. Eikä eläkkeellä olevien suomenkielenopettajien eläkettä pienennetä 30% netto.

    VastaaPoista