19.4.2017

Satu hyvästä papista


Olipas elelipäs kerran pastori, jonka nimi ei ollut Marjaana Lapatossu vaan Marjaana Pitkätossu. Hän asui Hyväkummussa, ja kun hän hääräsi keittiössään, kaikki kupit olivat ihanasti eriparisia, samoin sukat. Voi jopa olla, että jos vasemmassa jalassa oli raidallinen sukka, oikeassa oli pilkullinen, tai päinvastoin. 
— En ole koskaan antanut antanut pikkuasioiden vaivata mieltäni, enkä sen, mitä toiset sanovat, pastori Pitkätossu nauraa niin että kaunis punainen tukka leiskuu kuin kupari auringossa. Otsatukan alta pilkistävät veikeät ja maailmaa nähneet silmät. On oltu naimisissa jopa intiaanin kanssa, ja isä on heimokuningas brittiläisessä Länsi-Afrikassa. 
Pastori Pitkätossuhan on tullut tunnetuksi siitä, että on aina valmis auttamaan hätää kärsiviä uusilla rohkeilla tavoilla ja onpa hän heittänyt vartalonsa ohella persoonansakin peliin, vähän kuin jokuset hyvät piispatkin, jotka ymmärtävät olla viis veisaamatta laeista silloin kun hätä on kärsivillä. Häntä - Marjaanaa - ja miksei myös herra piispaakin on kovasti kiitetty humaanista työstään, ja uskoisin, että jopa rauhan Nobel Suomeen on nyt lähellä. Jommallekummalle.
Väliin pastori on joutunut auttamishalussaan ääritilanteisiin henkensä kaupalla. Viimeksi hän joutui jopa juoksemaan ehtiäkseen poliisiauton alle. Autossa oli Abdullah, jota vietiin palautuskoneeseen. - Kuvaa koko ajan, joutuu pastori hihkumaan ystävälleen, joka videoi pastorin taitavaa syöksyä auton eteen. Auto matelee hitaasti eteenpäin, ja pastori tekee useita yrityksiä päästäkseen auton tönäisemäksi. Vaan videointi epäonnistuu, koska auto ei tönäisekään pastoria, vaan poliisi taluttaa pastorin rauhallisesti sivummalle. 
- Miten joku voi karkottaa tänne tulleita pakolaisia suoraan kidutettavaksi ja tapettavaksi, huutaa hyvä pastorimme ja hyppää tasajalkaa, hihkuu toreilla ja turuilla niin että pulut pelästyvät.  Myös koululaiset pelästyvät ja menevät itkien kotiin kysymään vanhemmiltaan, miksi Suomi lähettää ihmisiä suoraan kuolemaan. Niin että millainen maa tämä Suomi oikein on? 
- Mitä sanon lapsilleni, kun he kysyvät, että äiti, missä sinä olit, kun Abdullah murhattiin, pohdiskelee pastori osallistumistaan toritapahtumiin. - Sanon, että äiti oli Rautatientorilla ja poliisiauton alla. 
Ja lopuksi. Jokin katharsis ja palkinto tässä nyt on tarpeen, sillä saduilla pitää olla onnellinen loppu.   Kun emme kuitenkaan saa 32 miljoonaa afganistanilaista tänne pelastettua sydämettömien suomalaisten vuoksi, niin otetaan se happy end tästä rahapuolesta, ikään kuin lohdukkeeksi. Nimittäin ihmisläheinen ja kristillinen työ on aivan liian aliarvostettua ja rahallisesti alimitoitettua. Vaan - tattadaa - piispa Kari Mäkinen on juuri saanut 30 000 euron palkkion  inhimillisten arvojen puolesta tehdystä työstä! Hallelujaa!  

Ja eikö pappi ja äiti, ystävämme Marjaana Pitkätossu ansaitsisi vielä suuremman palkinnon? Kari Mäkinen ei ole pannut kuin puhtaan sielunsa uhrialttarille, Marjaana on ollut valmis uhraamaan myös hennon ruumiinsa poliisiauton alle kuolemaan pakolaisten puolesta. Tämä jos mikä, kertoo suuresta sydämestä ja rehellisyydestä.

238 kommenttia:

  1. Taidat Iines olla aika kyyninen ihmisten suhteen? Kirkasotsainen naiivius on toisaalta herttaisaakin; kurjempi juttu, jos aina ja kaikkien motiivit epäilyttävät.

    Piispan pottia ei sentään voi sälyttää Pitkätossun syyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, jos ihmiset jaetaan karkeasti kahtia, hyväuskoiset ja mitään uskomattomat epäilijät, lukeudun kyllä selkeästi hyväuskoisiin. Jotain kriittisyyttä elämä on kuitenkin tuonut mukanaan, ja kyllä se minulle sopii, että sitä nimitetään kyynisyydeksi, mikäli siihen ei liitetä ylimielisyyttä, sillä sitä en osaa.

      Tarkka lukija ehkä huomannee, etten epäile kummankaan motiiveja, etenkään papin. Uskon, että he ovat ihmisyyden asialla ja tahtovat ihmisille vain hyvää.

      Kaksoisstandardeja kannattaisi joskus miettiä. Hyvyys on nimittäin vaarallinen elementti. Sillä on myös Januksen kasvot, hyvyys on samalla janalla pahuuden kanssa, samoin kuin suru on samalla janalla ilon kanssa.

      Poista
    2. Olen aina hieman pelännyt ihmisiä, jotka ovat julkisesti ja näkyvästi hyviä ja joita palkitaan tunnetusta hyvyydestä kullalla ja mirhamilla.

      Poista
    3. Olin sitten epätarkka lukija, kun minusta sinä irvailit papille.

      Poista
    4. ... niin tai asialle, jonka nimi on kaksoistandardi.

      Ei valheeseen nojaava anarkia kuten auton alle hyppiminen ole hyväntekeväisyyttä. Se on vain kummallista käytöstä, ei muuta.

      Jos turvapaikkapäätös on käynyt läpi kaikki oikeusasteet eikä paikkaa ole myönnetty, on henkilö lain mukaan tietyn ajan kuluessa poistettava maasta, ellei hän itse suostu lähtemään.

      Näin tekevät muutkin Euroopan maat, Suomen linja ei ole tiukempi. Yhteisiä EU-sopimuksia on noudatettava. On kohtuutonta syyttää Suomea siitä, ettei se voi ottaa kaikkia tulijoita vastaan. Afganistanissa elää parhaillaankin 32 miljoonaa ihmistä.

      Olisi hyvä myös muistaa, että meillä eivät ole kaikkein kurjimmat, vanhukset, lapset eivätkä naiset,

      Kirkolla olisi oikeasti avun sarkaa hädänalaisten auttamisessa, jos se leiviskänsä oikein hoitaisi eikä valikoisi autettaviaan.

      Poista
    5. Ah i-ha- na tuo Iineksen satu! Parasta laatua mitä voi olla. Siinä sadun hengettäret, pieni siro keiju ja mahtava taivaan valtakunnan ylimmäinen neuvonantaja Suomessa ovat ikään kuin samalla asialla, mutta merkille pantavaa, miten eri tavalla he hoitavat sarkaansa, ja miten eri tavalla heidän työnsä tulokset punnitaan rahassa, totta kai. Sykähdyttävä satu! Kiitos Iines. Lisää tällaisia, rohkeita tarinoita! Niitä on hauska lukea. On taito osata kutoa hopeista ilonvilkettä pohjaltaan synkkiin tai tyhmiin asiohin, joiden esille tuomisiin tarvitaan kameroita ja itsensä esille tuomista, sekä lieviä uhkailuja: minä lähden pois tästä kurjasta maasta!

      Poista
  2. Olen asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan opetuksessa ja sen antamissa valmiuksissa on jotain pahasti vialla. Luultavasti tiedekunnasta on muodostunut myös viimeinen mahdollisuus niille, jotka eivät yllä oikeisiin opiskelupaikkoihin.

    Minkälaiset piispat, sellaiset alaiset. Häpeä, evankelisluterilainen kirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisen hyväuskoinen olen ollut juuri tässä, että papiksi lukevat ihmiset ovat hurskaita uskovia ja oikeasti hyviä ihmisiä, jotka antavat almunsa niin ettei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee. Ja joilla on rehellisyyden hyve.

      Järkytyin oikeasti, kun katsoin somessa näytillä olevan videon papin falskista toiminnasta mielenosoituksessa. Hän koetti saada tilanteesta videon, jossa poliisiauto ajaa hänen päälleen ja hän kirkuu "hädissään" alla. Siis täysin näytelty esitys.

      Minusta tämä nyt vain ei ole rehellistä, vaan valheellista toimintaa. En luota ihmiseen, joka käyttäytyy valheellisesti, oli hän sitten vaikka äiti Teresa.

      Poista
    2. Videon katselin ja kyllä se todistaa mainitsemastani asiasta, että Teologinen tiedekunta on pudokkaan viimeinen mahdollisuus.

      Poista
  3. Kuulepa hyvä bloggari Iines, miten sinä oikein jaksat elää tuon kaiken pilkallisuutesi kanssa?
    Kysyn tämän vain yhden kerran, ja pyydän miettimään tovin ennen kuin vastaat sinulle tutulla tyylillä. Eikä tarvitse edes vastata.
    Olisiko joku muukin tapa kirjoittaa olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satiiri on vaikea laji, mutta toisaalta satiirista ehkä kuuluukin jonkun suuttua. Näinhän kävi varsin laajalti mm. 7.1.2015 Pariisissa, kun Charlie Hebdo -satiirilehden pilkkakuvasta suuttuneet hyökkäsivät sulkemaan pariisilaistoimittajien suun. Tämä oli meille hyvä muistutus sananvapauden merkityksestä.

      En minä silti pilkata halua, vaan mieluummin haluan saattaa nyky-Suomen kaksoisstandardeja naurunalaiseksi. Sitä tässä teen sillä tavalla kuin osaan.

      En tarkkaan tiedä, mikä osa kirjoituksesta sinua, Marjatta, loukkasi, mutta hyvin ymmärrän sen, että näin käy, kun asettaa henkilöitä toisenlaisiin kehyksiin kuin on totuttu. Ketään en silti halua loukata. Vaan miten hampaatonta kaikki kirjoittaminen olisi, jos aina ajattelisi sitä, että joku voi suuttua?

      Minua taas suututtaa epärehellisyys ja kierous. Ja se purkautuu sanoina.

      Mitä tekstin Pitkätossu-kuvakieleen tulee, en voi ottaa siitä täyttä kunniaa itselleni. Kiitän luonnekuvasta toimittaja Riitta-Leena Lempinen-Vesasta Kouvolan sanomista.

      Poista
    2. Niin, otit kaiken hyvää ja positiivista palvelevan toimittajan kirjoituksesta ja käytit sitä omaan tarkoitukseesi negatiiviseksi muutettuna. Kuka haluaa, että hänen kirjoitustaan käytetään näin!

      Minua loukkaa myös se, että eläviä ihmisiä, aikalaisia, kanssaihmisiä loukataan, kun meillä olisi fiktiivisiä hahmojakin kirjallisuudessa riittämiin.

      Minusta tämä ei kuulosta satiirilta. Satiirilla ja pelkällä ilkeilyllä on eroa.

      Poista
    3. Marjatta, ajattelen niin, että loukatakseen jotakuta ihmisen täytyy haluta loukata, täytyy pystyä ilkeyteen. Tällaista motiivia ja tarvetta minulla ei ole.

      Enemmän pyrin nostamaan ihmisen kaksinaismoraalia ja epärehellisyyttä näkyviin ja tekemään ne naurunalaiseksi. Jos sen pilkaksi otat, se kuvastaa ehkä enemmän sinun ajatusmaailmaasi kuin minun tekstiäni.

      Julkisuuden ihmisiä tulee voida käsitellä viestinnässä vapaasti, sananvapauslain rajoissa tietenkin. Moni blogisti on ilkeä julkisuuden ihmisille, poliitikoille ja toimijoille aivan eri tavalla kuin minä.

      Molemmat minun käsittelemäni henkilöt ovat julkisuuden henkilöitä, joiden tulee sietää toimiensa arviointia aivan samoin kuin he itse arvostelevat valtion viranomaisia ja henkilöitä, kun nämä hoitavat työtään lakien ja sääntöjen mukaan. Ei ole heidän vikansa, jos lait ovat huonot.

      Poista
    4. Komppaan Iinestä ja hänen vastauskommenttiensa asiallisia sisältöjä täysillä. Kuka voisi edes kuvitella,että Iines olisi kirjoituksissaan ilkeä!
      Päin vastoin. Iines on taitava, laajakatseinen kirjoittaja,ei yksisilmäinen joka näkee vain sen, mitä halutaan hänen näkevän. Hän osaa käsitellä asioita eri näkökulmista. Hetkessä hän voi pylläyttää asian kuin asian toiseen asentoon, jolloin sama asia näyttää erilaiselta. Eikö se ole hyvä? Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Sehän on meillä kaikilla tiedossa. Mitä useammasta kulmasta asiaa kuin asiaa tarkastelemme, sen parempi.

      Poista
    5. Liisu, palautit iloni. Sanasi lämmittävät. Ei Marjattakaan varmaan pahaa tarkoittanut. Kuten ei Marjaana Toiviainenkaan, uskon että hän uskoo asiaansa täysin.

      Poista
  4. Minunkin mielestäni tämä on ilkeä ja tekopyhä kirjoitus.

    VastaaPoista
  5. Minusta on myönnettävä, ettei nykyiseen pakolaisongelmaan ole mitään ratkaisua. On ainoastaan toinen toistaan huonompia vaihtoehtoja. Suomi on sitoutunut kansainväliseen turvapaikkasopimukseen. Mutta käytännössä ei ole mahdollisuuksia selvittää minkälaisen vainon kohteeksi turvapaikan hakija on kotimaassaan joutunut. Anojien joukosta jollekkin myönnetään turvapaikka, viereiselle ei. Ja turvapaikkakriteerit omaavia on potentiaalisesti maailmalla kymmeniä- ellei satoja miljoonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvapaikkaa ei lisäksi missään maassa myönnetä huono-osaisuuden tai köyhyyden perusteella, vaan vainon ja suoranaisen hengenuhan perusteella. Muutoinhan paikkaan oikeutettuja olisi enemmän kuin Euroopassa on asukkaita.

      Poista
    2. Pakolaisia on useita miljoonia, suurin osa heistä on pakolaisleireillä sota-alueiden viereisissä maissa. Vain pieni osa heistä on pyrkinyt Eurooppaan ja siitä joukosta hyvin pieni osa Suomeen. Meille ei ole tulossa miljoonia pakolaisia. Meille otetaan pakolaisia vain sen verran kuin on sovittu ja tullaan tulevaisuudessa sopimaan. Muut maahanmuuttajat tulevat erilaisista syistä: turvapaikanhakijoina, työn, opiskelun tai avioliiton/perhesuhteiden vuoksi.

      Poista
    3. Anonyymi, tämä on selvää, toki tiedetään, että suurin osa pakolaisista on lähimaissaan, mikä onkin luonnollista. Köyhimmillä ja heikoimmilla ei ole mahdollisuuksia lähteä Eurooppaan, saati Pohjolasn.

      Vaan hyvä anonyymi, eikös tämä ole jo sellaista perustietoa, jota ei kannata enää blogeihin "uutena" jakaa?

      Poista
    4. Kyse on siitä, että jos Suomi kerran ei saa palauttaa pakolaisia, vaikkei näillä ole turvapaikkaoikeutta, niin sehän tarkoittaa periaatetta "kaikilla on oikeus jäädä tänne". Eli tulisi teoriassa ottaa kaikki ne 32 miljoonaa köyhää Afganistanista, jos he Eurooppaan tulisivat. Eihän ketään saa palauttaa.

      Poista
    5. Oleellista on laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen ja käännytyspäätöksen saaneiden mahdollisimman tehokas palauttaminen.

      Maailman pelastaminen on suuruudenhulluutta.

      Poista
    6. Sori, mobiililaite katkaisi.
      Mikäli Suomi ei palauta turvattomiin oloihin turvapaikanhakijoita, niin se ei tarkoita sitä että meille tulee 32 miljoonaa köyhää Afganistanista. Toiseksi lapsia ei saa vangita säilöön, se on kiellettyä. Suomessa tehdään ja on tehty niinkin. Lisään vielä, et onneksi te ette ole koskaan päättämässä näistä asioista. Miksi? No siksi, että ette tunne lainsäädäntöä ettekä niitä sopimuksia joihin Suomi on ja tulee olemasn valtiona on sitoutunut. Vaikka kuinka urputtaisitte.

      Poista
    7. Pakko ne lapset on kadulta ottaa pois, eivät siellä menesty, kun vanhemmat on pakko laittaa putkaan.

      Urputtaminen on politiikkaa ja politiikka on urputtamista. Sellaisesta syntyy liikettä.

      Poista
    8. Anonyymi, nyt et mitenkään tahdo ymmärtää lukemaasi. 

      Kukaan ei ole pelännyt, että Suomeen tulee 32 miljoonaa ääriköyhyydessä elävää afganistanilaista. Ei tule, he ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa eikä voimia tulla Pohjolan perukoille. He jäävät tai siirtyvät lähimaihin onnettomille leireille. 

      Kyse on teoriasta, joka on luotava, jos kerran nykyisiä säädöksiä ei tarvitse noudattaa. Jos EU siis väljentää ehtojaan, maahantuloperusteeksi riittäisi todennäköisesti ääriköyhyys. 

      Kun ääriköyhiä on maailmassa melkein miljardi, on siinä 500-miljoonaiselle Euroopalle yksinkertaisesti liikaa. Pelkkä köyhyys ei siis voi olla uusi peruste turvapaikalle edes teoriassa. Valitettavasti. 

      Uteliaisuuttani kysyn, tulisiko sinun mielestäsi, Anonyymi, kaikki turvapaikanhakijat ottaa ehdoitta vastaan. Vai olisiko jokin rajoitus? Jos, mikä? Ja entä, jos piispa olisi sitäkin rajoitusta vastaan? Mitä sanoisit hänelle, piispalle?

      Poista
    9. EU:n eräs perusajatus on ihmisten ja tavaroiden vapaa likkuuvuus. Yhdysvallat, eräänä maailman talousmahtina, perustuu samalle ajatukselle. Siellä saa liikkua osavaltiosta toiseen ihan vapaasti.

      Pohjoismaiden välillä on ollut jo liki 50 vuotta (vaiko kauemmin) vapaan liikkuvuuden periaate. Maasta toiseen on voinut kulkea ja liikkua ilman passia, työt voi aloittaa ilman työlupaa ja toiseen maahan voi kansalainen muuttaa toisesta pohjoismaasta milloin haluaa. On toiminut ihan hyvin.

      Turvanpaikanhakijoita EU:n ulkopuolisista maista ei oteta Suomeen ehdoitta, ei olla koskaan otettu eikä tulla koskaan ottamaankaan. Heitä tulee useista maailman maista, ja hyvin erilaisista syistä. Kukaan ei lähde kotoaan monimutkaiselle ja jopa vaaralliselle matkalle vieraaseen maahan syyttä vaan syystä. Ne syyt selvitetään jokaisen kohdalla.

      Pakolaiskiintiöt ovat eräs tapa rajoittaa maahantulijoita. Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset toinen tapa. Poliittiset päätökset kolmas tapa. Jokaisella maalla on lisäksi oma lainsäädäntö ja EU maissa se ei voi olla ristiriidassa Euroopan Unionissa sovittujen sopimusten ja säädösten kanssa. Kansainvälinen yhteisö valvoo. Suomi on saanut huomautuksia mm lasten säilöönotosta.

      Suomi ei voi eristäytyä muusta maailmasta. Kuulumme valtiona kansainvälisiin yhteisöihin ja niissä tapaamisissa sovitaan, keskustellaan ja etsitään ratkaisuja moniin yhteisiin vaikeisiin asioihin ja ongelmiin.

      Piispoilla ja papeilla on sama oikeus kuin muillakin ihmisillä ilmaista oma mielipiteensä ja ajatuksensa sekä vaikuttaa yhteiskunnassa kuten muutkin.

      Poista
    10. Tarkotatko anonyymi, että piispa tai papin pippi edustaa evankelisluterilaista kirkkoa ihan samoin kuin minä? - Kuulun sentään, vielä lyhyen ajan, kyseisen firman jäseniin.

      Poista
    11. Anonyymi, herra paratkoon, eihän kukaan vaadi, että Suomen tulee eristyä ja ettei sivistysmaa saisi hoitaa velvollisuuttaan. Tottakai saa, ja täytyy. Maahanmuuttokriittisyys ei ole rajojen sulkemista, vaan olemassaolevien kriteerien tunnustamista ja punnintaa: jos joku ei läpäise vaikkapa vainottuna olemisnormia, hän ei ole akuutin turvapaikan tarpeessa, vaan se annetaan todelliselle tarvitsijalle! Harkintaa siis, järkeä, mutta myös sivistystä ja humaania eetosta, mutta ei vain humaania eetosta, niin kivaa kuin se olisikin.

      Kuulehan Anonyymi, et sitten huomaa, että niitä omia mielipiteitä ei mennä kailottamaan valtiollisen kirkon saarnastuolista julkiseen levitykseen. Piispa kertokoon henkilökohtaiset mielipiteensä vaikka iltakaljoilla kavereilleen.

      Poista
  6. En ota kantaa Iineksen satiiriin tai sen Marjatassa herättämään paheksuntaan - ymmärrän molempia - mutta tuon Kouvolan Sanomien haastattelun eräs kohta minua hieman ärsyttää:

    "Marjaana Toiviaisen suvun juuret ovat Karjalassa, Uukuniemen siinä osassa, joka on nyt osa Venäjää. Kesämökki on rajavyöhykeellä, ja isovanhempien vanha tilan näkyy rajan väärällä puolella.

    – Sukuni on sisäisiä pakolaisia, ihmisiä, joilta sota vei kodin ja jotka joutuivat olemaan toisten avun varassa vieraassa paikassa ja kulttuurissa. Kotoa piti lähteä, ja oli vaikeaa löytää elämä uudessa paikassa. Siksi minun on helppo asettua muidenkin pakolaisten asemaan."

    Herra jumala... he siirtyivät muutaman kilometrin länteen, pysyen ehkä jopa samassa kylässä, sillä vanha kotitila jopa näkyy rajan takana - ja silti lehti hurskastelee "vieraasta paikasta ja kulttuurista"!?

    Tällainen asioiden historiaton sotkeminen saa epäilemään, että muutkin faktat ovat samaa tasoa.

    Suomen ja evakoiden onni oli se, että heidät asutettiin omaan maahan. Sekään ei sujunut helposti, mutta oli ainoa toimiva ratkaisu. Arabimaissa heimoveljet pantiin rajan pintaan leireille, vihaa ja katkeruutta kasvattamaan.

    VastaaPoista
  7. Monesti aito empatia lomittuu sentimentalismista nauttimiseen. Aki Kaurismäki - jonka "Le Havre" on realistinen pakolaiskuvaus- kertoi Berliinin elokuvajuhlilla itkien olevansa itse evakkojen lapsi.

    VastaaPoista
  8. Olen aikaisemminkin kehunut Ulla Appelsinia, hän on työnantajalleen varmasti puhdasta kultaa. Kukaan ei osaa kirjoittaa yhtä lailla unohdetun kansan sielua ihanasti hivelevästi ja itsesäälin kyyneleitä nostavasti.

    Kirkko ja kaupunki julkaisi ihan hyvän kolumnin, jossa asioita laitetaan mittasuhteisiinsa.

    Kuitenkin niin, että jos Toiviainen ei saa kirkkohallitukselta tuntuvaa rangaistusta, esim. määräaikaista erottamista papin virasta, niin hevosetkin sulle Mäkinen nauraa ja olet ihan höpöheikki.

    Ja vielä arkkipiispalle tiedoksi, ettei Jeesus ollut anarkisti, hän oli konservatiivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä olit silloin, kun evankelisluterilainen kirkko aloitti anarkistisen vallankumouksen ja vanha valta kaatui.

      Poista
    2. Toiviaiselle en antaisi fyysistä sanktiota, sillä vahinkoa ei aiheutunut käsittääkseni kenellekään, ellei sitten valtion virkamiesten työn haittaamista lasketa rikokseksi. Poliisi näytti hoitelevan työnsä tuolta osin hyvinkin rauhallisesti ja ammattitaitoisesti. Ehkä nämä haitanteot kuuluvat luontaisetuina poliisin toimenkuvaan, joten tottumusta on.

      Ulla Appelsin antaa minusta äänen mieluummin tolkun ihmisille kuin "unohdetulle kansanosalle" - viitannen persuihin. Tarvitaan joku arvostettu ja kuuluisa ihminen kertomaan omat sisimmät ajatukset, joita ei uskalleta sanoa itse ääneen leimaamisen pelossa. Appelsinin kolumneissa äänen saa kommenttien tasosta päätellen myös se lukeneisto ja kulttuuriväki, joka Suomessa on painettu hiljaiseksi.

      Tuo Kirkko ja kaupunkilehden kolumnisi Samuli Suonpää on hieman lapsellinen ja epätarkka kolumnissaan.

      Hän unohtaa, että kirkko on verovaroin tuettu kansallinen instituutio, jolla on eri tehtävät julkisena laitoksena kuin kaupallisella medialla. Kun kirkko tviittaa, sillä on erilainen painoarvo kuin kaupallisen lehden tviiteillä. Ja kun saarnapaikalta luetaan valtionelinten huonoja päätöksiä, se on merkittävää.

      Tiistain Hesarissa oli erään vanhemman naisen kirjoitus siitä, miten kirkkko voisi lukea saarnastuolista myös köyhien suomalaisten vanhusten kielteisiä Kela-päätöksiä. Nainen oli suuressa hädässä ja rahatta ja lääkkeittä.

      Mitä vastaisi tähän Samuli Suonpää?

      Poista
    3. Olen kanssasi samaa mieltä, etenkin tuosta "tolkun ihminen on mulkun kaltainen"-osasta.

      Tolkun ihminen on kaameinta paskaa, mitä ikinä olen lukenut. Ja minä olen suorstaan ahminut huonoja tekstejä.

      Poista
    4. Se mikä Toiviaisessa minua hiertää, kovastikin, on hänen valikoiva moraalinsa. Pidän järkyttävänä sitä, kun hän halusi kuvauttaa itsestään videon, jossa poliisi pahoinpitelee häntä autolla.

      Hän halusi siis antaa väärän ja valheellisen kuvan poliisin toiminnasta ja itsestään viattomana uhrina.

      Ei hänellä ollut sydäntä ajatella poliisia ihmisenä, joka hoitaa työtään ja kotonaan ehkä sairasta lastaan tai dementoituneita vanhempiaan. Tällaiselle kaksinaamaisuudelle ja kaksoistandardille olen vihainen.

      Poista
    5. Tuon filmipätkän katselleena en ole vakuuttunut. Poliisiauto ei edennyt edes etanan vauhtia. Ei Marjaana yrittänyt heittäytyä tai näytellä auton alle jäämistä, hän oli vain hysteerinen, erittäin hysteerinen, vailla mieltä ja mielikuvia.

      Poista
    6. Tolkun ihminen on ilmaisu, joka on laadittu vähästä valikoimasta. Kun ei ole paljon jäljellä sanoja kuvaamaan outoa tilannetta, on otettava jokin ilmaisu.

      Minusta sellainen ilmaisu on käyttökelpoinen, jonka toiset ymmärtävät. Tämä näyttää uponneen ihmisiin, reaktioista päätellen. Valtaosa ihmisistä ei ole ääripäistä, vaan siltä väliltä, ja niin saa ollakin. Tolkun ihminen kuvaa sitä, että ihmisellä on tallella myös järki eli terve epäily.

      Poista
    7. Eikö tuollaista Freudin aikaan sanottu hysteriaksi? - Näemmä ihan todellista.

      Poista
    8. No, Riku, ehkä korvasi kuitenkin kuulivat sen, kun hän syöksyili auton edessä ja sivuilla, miten hän huusi "älkää ajako päälle, älkää ajako päälle, ota kuvaa koko ajan". Näit ehkä myös sen, miten poliisi talutteli häntä rauhallisesti pois.

      Poista
    9. "Tolkun ihminen" on itsen hyväilyä, eli masturbaatiota.

      Poista
    10. Näinhän minä talutukset. Edellisen kerran nauroin, kun katselin yhdeltä katolta vasemmistoanarkistien marssia. Poliisi ohjasi heidät kuin lampaat oikeaan suuntaan.

      Jos askola ja mäkinen olisivat yhdessä kännipäissään, poliisi ei mahtaisi mitään. askola ja mäkinen ovat kuvitteellisia nimiä, eivätkä perustu mihinkään tosiasioihin.

      Poista
    11. Panehan äänet päälle, jos vielä katsot! Yritys tehdä falski video on tarkoitushakuinen ja ilmeinen, mutta kun se epäonnistui ei pappia mielestäni voi syyttää mistään konkreettisesta pahanteosta. Kysyn siis papin moraalin perään.

      Poista
    12. "älkää ajako päälle, älkää ajako päälle, ota kuvaa koko ajan" - Minä en tiedä, mitä tuo on, en väitä sitä seksuaalifantasiaksi.

      Poista
    13. Falskeinta teissä on se että toinen teistä pitää itseään #tolkun ihmisenä#. Enkä nyt tarkoita Rikua. Mutta ainakaan tämä toinen ei ole!

      Poista
    14. Minulla ei ole harmainta aavistusta pappien moraalista tai etiikasta. En yhtään epäile, etteikö heillä sellaisia olisi, luultavasti ainakin joillain on hyvin tuliset. Meksikolaista chilipepperiä. - Anna mulle piiskaa.

      Poista
    15. Pidä anonyymi turpas kiinni, kun sulta ei ole kysytty mitään.

      Poista
    16. Anonyymi klo 10.44, uskon, että olet tosissasi. En vain yhtään tiedä, mitä sinä tolkun ihmisellä tarkoitat.

      Olen lukenut siitä monenlaisia määritelmiä, myös sellaisia, jotka voi hyvin laskea vihapuheeksi. Tolkun ihminen - eli mm. siis Sauli Niinistö ja käsittääkseni valtaosa suomalaisista - sallii rasismin ja Jesse Torniaisen potkuhypyt jne. Näitä löytyy blogeista solkenaan, nimenomaan hyvien ihmisten blogeista. Eli oikeastaan tolkulliset ovatkin äärioikeistolaisia rasisteja, jos uskoo kaiken.

      Itse en laske itseäni mihinkään leiriin. Asiat ratkaisevat, tapaus kerrallaan. Minua ei haittaa silti nimittelyt. Olen tottunut olemaan myös mies ja sovinisti, telaketjufeministi, persu, vihreä, sossu, kommunisti, ärkoopeelainen, homofoobikko, islamofoobikko. Kepulaiseksi ei ole kukaan koskaan epäillyt. Sekin sopisi.

      Poista
    17. Näiden ns. äärisuvakkien ongelma on sama kuin entisajan äärikommarien - ellet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan.

      Ja koska olet meitä vastaan, olet osasyyllinen kaikkeen siihen pahaan mitä me vastustamme.

      PS. Kauheaa... luin juuri, että suomalainen rasismi ja hirmuhallinto ajaa Marjaana-papittaren pakolaiseksi Tansaniaan!

      Poista
    18. Tansania varmaan on hyvä maa, jossa ihmisoikeudet ovat kohdillaan.

      Minua hieman kyllästyttävät nämä mielenosoitukselliset puuhat. Tämä on lukemani mukaan kannanotto hirvittävälle hallitukselle. Vasn jospa Tansania olisi paratiisi muillekin tyytymättömille?

      Poista
    19. Fanaattisuudella on monia ilmenemismuotja. Niistä yksi on "Hyvän haltuun" elämä monine kohtuuttomuuksineen. Tämä nuori Oulunkylän pappimme on yksi näistä. Ehkä hänelle on hyväksi ottaa hiulan etäisyyttä äskettäisiin tapahtumiin jossakin toisessa maassa.

      Se mikä heidän olisi hyvä muistaa, että he vaatiessaan yhteiskunnalta puuttumista siihen tai tähän "epäkohtaan", he todellisuudessa vaativat sinulta tai minulta pakkotyötä tai rahallista panosta ilman, että saat/saan itse päättää mihin tämä panos laitetaan. Avun tarvitsijoita on sentään, laskutavasta riippuen, satoja miljoonia. Hekö päättävät?

      Omasta puolestani katson maailman muuttuneen aivan oleellisesti. Kansaiväliset sitoumukset on tehty aikoina jolloin probleemien suuruusluokat olivat minimaalisia pian edessä oleviin verrattuna. Sen mukaan, kurjaa kyllä, on toimittava. Muutenhan lopputuloksena tekisi meidätkin kyvyttömiksi antamaan minkäänlaista apua ja kuka siitä hyötyisi? hh

      Poista
    20. Herra Jumala, varjele tansanialaisia epävakaan, pahuutta huokuvan, papin antamasta sielunhoidosta!

      Poista
    21. Tapsan mainitsema osasyyllisyys minua kiinnostaa viljeltynä käsitteenä ihan samoin kuin tuo lähimmäinen. Uskonnot ovat menettäneet yhteiskunnassa asemiaan, mutta syyllistämisen määrä on vain lisääntynyt. Hiilijalanjälkiä kuulemma jätämme, vaikka yksittäisen ja kaikkien meidän yksittäisten hiilijalanjälki on pieru Saharassa. Valotonta päivää vietämme, vaikka valaistuksella on erittäin pieni osuus sähkönkulutuksessa, yksittäisten asuntojen kohdalla vielä pienempi, suuruusluokkaa kymmenesosa hyttysen pierusta.

      Kerran olin tupakalla Helsingin rautatieaseman oven pielessä. Siihen tuli tyylikkäästi pukeutunut nuori mies kalliin retkipyörän selässä. "Tiedäthän, että sinä kuolet kohta!", hän loihe lausumaan. Kun vastasin, että "nyt lähdet lojoon!", oli erittäin loukkaantuneen näköinen. Lähti kuitenkin matkoihinsa, kun olin varmaan aika vihaisen näköinen. Sen minä osaan, jos en muuta.

      Pappien pitäisi saarnastuolistaan julistaa Jeesuksen ilosanomaa: "Te ette ole syyllistyneet mihinkään!" - Tästä poislukien tietenkin piispat.

      Poista
  9. Jos keskittyy toisten rikkeiden etsimiseen, niin ei yleensä jää paljon aikaa hyväntekeväisyyteen.

    Kyttäämisen sijaan voisi tehdä jotakin hyvää jollekulle. kirjoittaa arvostaen jonkun työstä ja kiittää jotakuta edes joskus.

    Tämä blogi on niin täynnä pahaa puhetta, en puhu vain tästä kirjoituksesta vaan monesta aiemmasta keskusteluketjuineen, että on pakko kysyä: miten sinä Iines jaksat tällaista, oletko valinnut viisaasti ja miksi jatkat aina vain tällä tyylillä?

    Täällä on ihan turha puhua mitään asiaa, puhun muualla.
    Tulin vain sanomaan tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohtui se, että minusta selitys "kun muutkin ja on ilkeämpiäkin" on huono selitys ilkeän blogityylin valinnalle. On paljon muunkinlaista, ja someilkeilyä ei tarvita mihinkään.

      Poista
    2. Marjatta, suo anteeksi, mutta minä sanon nyt vuorostani suoraan.

      Puhut mielestäni rumasti minusta ja tästä blogista. Puhut pilkkaamisesta, rikkeiden etsimisestä, kyttäämisestä, pahasta puheesta, negatiivisuudesta, loukkaamisesta. Kuitenkaan et anna yhtään esimerkkiä noista luonnehdinnoistasi. Puhut ikään kuin tulkintasi olisi kaikille selvä.

      Missä lauseessa olen ilkeä, missä pilkkaan, missä kyttään, missä puhun pahaa? Oletko aivan varma, ettei osa luonnehdinoistasi muodostu omasta tulkinnastasi asioista? - Tulkintoihisi en puutu, pidä ne kaikin mokomin, toivon vain että ymmärrät, että oma tulkinta ei ole sama kuin yleinen totuus.

      Ja jos tulet tänne sanomaan, että olen ilkeä, niin anna minulle se lause, jossa olen ilkeä. Pyydän.

      Minä en oikeasti tiedä, koska ajatukseni eivät ole ilkeät, eikä minulla ole motiivia eikä pyrkimystä loukata, vaan enemmän pitää hauskaa ihmisen sokeilla pisteillä, kuten kaksoisstandardeilla.

      Enemmän näenkin asian nyt niin, että sinulla on on motiivi ja tarve loukata minua, koska olen mielestäsi ansainnut löylytyksen ja mieluiten blogimaailmasta poispotkaisun.

      Jos luomasi kuva olisi lähellekään oikein ja totta, tunnistaisin sen jollakin tasolla, tuntisin piston omassatunnossani, joka on herkkä syyllistymään sellaisestakin, mikä tapahtuu ilman minun vaikutustani.

      Nyt en tunnista itseäni sanoistasi, vaan olen hämmennyksen vallassa, motiivini ei ole loukata henkilöä, vaan parantaa maailmaa.

      Tunnetko Elmer Diktoniuksen runon Jaguaari? Jos et, lukaisepa se. Siinä on jotain maailmankatsomuksestani ja siitä hengestä ja palosta, joka kirjoituksiani siivittää, nyt ja vastakin. Minä en yksinkertaisesti voi olla hiljaa, jos sydän on täynnä epäkohtaa ja näkemääni vääryyttä.

      Jos sinä tai joku Anonyymi näkee tässä pilkallisuutta, niin kehottaisin harjoittamaan lukemisessa ja tulkinnassa sävyherkkyyttä. Sitä voi kehittää. Motiivi loukata on harvoin kenenkään tekstin siivittäjä, minun mielestäni. Enemmän se on epäkohdan poistaminen.

      Minä olen muuten sen verran saamaton ja arka, etten itse ikinä julkeaisi mennä kenenkään blogiin haukkumaan tätä siitä, että ajattelee asioista eri tavalla kuin minä. Miksi minä pahoittaisin hänen mielensä? Maailmassa on eri tavoin ajattelevia ihmisiä.


      Poista
    3. Iines, minä sinuna poistaisin nämä minun kommenttini häiritsemästä sinua,Riku Riemua ja mahdollisia muita, jotka eivät näe, että tällä kirjoituksella loukataan pahasti Toiviaista.

      Toivon sinulle kaikkea hyvää!

      Poista
    4. Ei Marjatta, olet väärässä, tällä kirjoituksella ei loukata ketään, ei piispaa eikä pappia. Kirjoituksessa ei ole valhetta eikä solvauksia edes fiktion tasolla.

      Jos tällaista satiiria ei saa kirjoittaa, pitää ottaa kynä pois myös useilta kolumnisteilta päivälehdistä.

      Kehotan sinua rauhoittumaan ja lukemaan vaihteeksi lifestyleblogeja.

      Poista
    5. Minä kyllä ilkeilenkin. Suuttumusta tunnen evankelisluterilaisen kirkon nykyisestä menosta. Lehti kirjoitti, kuinka piispat dokaavat verovaroin kerättyjä rahoja. Ja sitten nämä maailmanparantajat. Olisi jossain määrin helpottavaa, jos edes papit uskoisivat Raamatun sanaan. Mutta kun ei, niin ei. Arkkipiispakin puhui lähimmäisistä niinkuin ei olisi ikinä Raamattua lukenut.

      Poista
    6. Minusta Hesarin palstalla esitetty idea lukea myös suomalaisten saamia kielteisiä Kela-päätöksiä saarnastuolista on hyvä, samalla voitaisiin lukea kertomuksia henkilöiden elämästä. Tätä ehdotti eräs kielteisen päätöksen saanut nainen, joka oli oikeassa hädässä.

      Poista
    7. Sanan "lähimmäinen" merkitystä olen pyrkinyt pohtimaan. Esimerkiksi Georg Henrik von Wright oli syvästi humaani ihminen, mutta teki ihan kauheita asioita lähellä oleville. Hylkäsi väitöskirjan ihan vaan vittuillakseen.

      Poista
    8. Kuten sanoin aiemmin, ymmärrän kyllä Marjatankin näkökulmaa tähän asiaan (ja moneen muuhunkin: luin äsken blogiasi ja esim. feminismistä olen aika lailla samaa mieltä kanssasi ja luulenpa, että Iineskin on).

      Mutta toisaalta Marjaana-pappi on ihan harkitusti tehnyt itsestään julkisuuden henkilön ja tämä viimeisin puuskahdus Tansaniaan pakenemista siksi, ettei Suomessa muka voi enää elää, on kyllä niin mielettömän lapsellinen, että on sen kustannuksella saatava leikkiäkin laskea.

      Samaa on sanottava muutamien muiden, mm. professorien, muutoista ulkomaille siksi, että Suomessa leikataan koulutuksesta. Syytösten ja syyllisten sijasta kaipaisin hieman enemmän älyllistä rehellisyyttä.

      Solvaukset ovat tietysti eri asia. Ikävä kyllä some on tuonut vanhan ajan vessakirjoitukset julkisuuteen ja helposti ihmisten silmille heitettäviksi. Se hinta on kai sananvapaudesta maksettava.

      Poista
    9. Minäkin ymmärrän sekä Toiviaista että Marjatta Mentulan halun minun kritiikkiini. En kuitenkaan pystyisi itse teilaamaan kenenkään blogia noin purevasti kuin Marjatta.

      Tässähän on kyseessä mitä tavanomaisin satiiri turuilla ja toreilla esitetystä todellisesta performanssista. Kannattaa muistaa, että performanssin kohde itsekin oli tietoisesti järjestämässä performanssia eli suunniteltua videokuvausta. Hän järjesti koko tapahtuman, josta nyt sitten ei saisi puhua muuta kuin kiittäen. Ihan kuin falskia tekoa pitäisi kunnioittaa, jos ihminen on hyvä. Ei tarvitse, teot puhubvat, ne ovat totta, suu puhuu mitä puhuu.

      Minusta tuossa koko blogin ja blogistin lyttäämisessä olisi voinut käyttää hieman harkintaa, sillä millä tahansa asteikolla se oli purevampi kuin minun satiirini. Ja tässä on kyse meikäläisen työstä, ei pelkästä huvista. Ei näin paljon tekstiä synny tunnin päivätyöllä.

      Poista
  10. Katsokaa nyt jumalauta, tällaisissa käsissä on maamme evankelisluterilainen kirkko. Jos piispat eivät tuota erota, eivät piittaa mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autojen lisäksi aika on ajanut ohi.

      Poista
    2. Sellainenkin tuli mieleeni, että luultavasti papeista on pulaa, työnvälityksestä sellaisia saa heikosti.

      Broidin uudelle koiralle minä aina silittäessäni sanon: "Sä oot koira, sulla on koiran virka!" - Keisarina kun siinä makaa, eikä anna maallisten murheiden painaa. Papeilla on asiat paljon huonommin, heillä on papin virka, ja kamala stressi siitä, että maailma pelastuu ja itse saisi vähän lisää liksaa, kun hommakin on ihan paskan syömistä. Poikkeuksena tietysti nuo ratikaalipapit, joilla surisee.

      Poista
    3. En tietysti tunne pastoreiden tilannetta. Ennen se kuitenkin oli sitä, että sanoivat: "Maasta olet sinä tullut, maahan olet sinä menevä." - Neil Armstrongin kohdalla juttu oli vähän mutkikkaampi: "kuusta olet sinä tullut, mereen olet menevä!"

      Nykyään kai polttohautauksen yleistyttyä sanovat: "maasta olet sinä tullut, liekkiä perseeseen sulle nyt laitamme".

      Poista
  11. Jehovan todistajien toiminta on kuulemma venäjällä kielletty, koska "heidän materiaalinsa kiihottaa vihaan muita ryhmiä vastaan".

    Ortodoksinen kirkko on kyseisessä maassa aina ollut vallanpitäjien puppelilemmikki, joka ei ole epäröinnyt tukeaan antaa.

    Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jehovan todistajia venäjällä on 175 000. Soittakaa, evankelisluterilaiset kirkot, kirkonkelloja heille. Emmehän me heistä pidä, ovi on pakko tempaista äkkiä kiinni, jos sen takana ovat. Mutta kuitenkin: arvostukseni!

      Poista
    2. venäjän ortodoksikirkkoa pidän lähinnä mafiaan verrattavana rikollisjärjestönä. Sen synnit ovat niin suuret, että jäsenillä täyty olla porttikielto taivaaseen.

      Poista
  12. Kemppinen bloggasi tänään yhden kamasaksan kirjoituksesta Hesarissa, erikoisesta kannanotosta tekijänoikeuksiin liittyen Kansalliskirjastoon.

    Lainsäädännöstä minulla ei ole sanottavaa, mutta ihan saatanan vihainen olin, kun Hesari, oikeistolainen populistilehti, antoi jollekin markkinatalouden pyrkyrille Juha Siltalan uuden teoksen arvioinnin. - Heh, joko ovat koko sen diletantin, huuhaaa huuhaa, kulttuuritoimituksensa irtisanoneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan siellä sittenkin niin, että toimitukselliset ratkaisut on alistettu suurelle markkinataloudelle, Antti Herlinille?

      Poista
  13. Panen tähän vielä Helsingin Sanomien asiaa koskevan tuoreen artikkelin. Kannattaa lukea myös jutun perässä oleva keskustelu. Hesarin keskustelut ovat lehtikeskusteluista asiallisimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekan kommentin jaksoin lukea, se oli hyvä.

      Marttyyrius se jaksaa viehättää. Ei ole epäselvää siitä, etteivätkö suorastaan sairaat jaksaisi uhkailla ja uhota. Takavuosina kuulemma lähettivät ehtaa ihmisen paskaa paketissa kotiin. Se mikä on muuttunut, on nykyisen viestittelyn tavaton helppous.

      Minä olen aina surullinen, kun kuulen epävakaiden ihmisten harjoittavan kärsivien ihmisten sielunhoitoa. Milloin kirkko herää, vai herääkö se enää koskaan?

      Poista
    2. Joskus jo aikaa siten sanoin, etten tiedä missä sellainen pimeä ja syrjäinen kuja on, mutta sinne en uskalla mennä, koska niin moni on varoitellut siellä näyttävänsä. Mitä sitten, ei mitään. Häiriintyneet ovat häiriintyneitä ja papit jeesustelevat.

      Näkemiin, Marjaana, ota riittävästi vaatteita ja muuta mukaan!

      Poista
    3. Ei näkemiin , takaisin tulee aivan varvasti.En tiedä Tansaniassa mahdollisesti esiintyvästä rasismista mutta ilmeisesti ainakin ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja seksuaalista häirintää voi varautua kokemaan. Homoseksuaalisuus on kielletty.

      Minusta kuulostaa oudolta jos Suomi on niin rasistinen maa, että pitää lähteä maanpakoon Tansaniaan parempien olojen perässä.heh hee.

      Poista
    4. Noh, minä en taida sanoa tästä tapauksesta enempää, mutta tuosta uhriutumisesta sen verran, että tapaus on saanut hysteerisiä tulkintoja, joiden mukaan pappi Marjaana Toiviainen on häädetty maasta, ja lisäksi joku käsittää asian niin sadunomaisesti, että papin on pakko häipyä, koska maassa on rasistinen hallitus ja vallalla koko maassa, etenkin viranhaltijoissa ankara rasismi.

      Huhhuh. Joskus ei jaksa vaan ymmärtää tätä dystopialla maalailua. Ihan kuin ihmiset olisivat kadottaneet järkensä ja tulleet hurmahenkisiksi hulluiksi - viittaan nyt asian tulkitsijoihin, en suinkaan erillisiin yksilöihin.

      Poista
    5. Muistakaa te muutkin hillitä sulkakynäänne ja kirjoittaa siististi ja kauniisti. Toistaiseksi Supo ei ole ottanut minuun yhteyttä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mihin kansalaisten pillastuminen johtaa. Olen valmis vaikka linnaan, jos näistä sanoista jotakin laitonta tai edes pahantahtoista löytyy. Pitäisin varmaan vankilapäiväkirjaa teille. Kenties tulisin johonkin uskoon ja löytäisin positiivisuuden ja rauhan levottomille ajatuksilleni, jotka askaroivat aivan liikaa maailman kurjuuksissa ja kaikenlaisen ruosteen estetiikassa.

      Poista
    6. Kapitalistinen populismi.

      Hesarin leikillinen kulttuuritoimitus katsoi parhaaksi nostaa esille sen, että
      Eino Leino kuoli kuppaan. Täytyy kirja lukea tarkkaan, jos saisi selville, keneltä toimittajalta sen sai.

      Sun edessäs tahdon ma polvistua,
      mut silmihin katsoa tahdon ma sua
      ja sanoa: Henkeni annan!
      mut mieltäni nuorta en milloinkaan.
      Se tuskassa tulta iskevi vaan,
      sen kanssani hautahan kannan.

      Poista
    7. Kapinan ja viime sodan aikana papistossa esiintyi melkoinen määrä sanoisinko "hurmahenkisiä" pappeja. Tämä tietysti koettiin moniaalla negatiivisena ja sai kritiikkiä osakseen. Siitä alkaen on vallinnut selkeä yksimielisyys siitä, että kirkon ei pidä ottaa kantaa politiikkaan eikä poliittisiksi käsitettyihin asioihin muuten kuin hengellisessä mielessä. Kirkko on ymmärretty asiaksi joka on tarkoitettu kaikille!

      Tuo tarkoittaa, että kirkonmiehet/-naiset eivät ota kantaa yhteiskunnallisiin asioihin pappein jne. vaan kirkon ulkopuolella yksityihenkilöinä. Tätä periaatetta on viime vuosina ryhdytty rikkomaan mikä on alkanut näkyä kirkosta eromisten kasvuna. Tätä sopisi prelaattien miettiä hieman perusteellisemmin. Riskinä on, että kirkon asema valtiollisena laitoksena tulee kyseenalaiseksi ja sitä kenties, mm maahan tulleiden uusien uskontojen vahvistuessa ruvetaan ajan kuluessa pitämään vain yhtenä uskonlahkona muiden joukossa. hh

      Poista
    8. Sami Liuhdon teoksessa Heroiini on tällainenkin:

      indikaattori

      HALVEKSIN näitä ihmisiä
      heillä on elämänasenteena apartheid
      ja kaikki ne vitsit tasa-arvoisista
      ja tasa-arvoisemmista ovat totta
      siinä se vitsi onkin
      he ovat keskustaa
      hän on laitaa
      hän on laita
      hän on ääri
      suvaitsevaisuuden indikaattori
      eikä keskusta läpäise testiä milloinkaan


      Poista
    9. Hh:n kommentti on hyvä. Kirkot ja uskonnot eivät ikinä saisi sörkkiä politiikan puolelle. Valtiollisena laitoksena kirkon asema alkaa olla finaalissaan, kannattajat vähenevät koko ajan.

      Poista
    10. Minä olen käynyt Eroa kirkosta -sivustolla sormi eroa-klikkaukseen valmiina. Tarkistin senkin, että eronneella on oikeus silti tulla haudatuksi kirkkomaahan. Ja uurnanhan voi säilyttää vaikka omenapuussa roikkumassa, ellei sirota tuhkaa kimaltavaan mereen.

      En pysty hyväksymään sitä, että papit lukevat valtionelinten töppäyksiä värisevällä äänellä saarnastuolista.

      Jumal' avita, antakoon kirkko mieluummin päivärahaa omista holveistaan näille laittomasti maassa oleskeleville, kun ei sieltä kuitenkaan kielteisen Kela-päätöksen saaneille reppanoille mitään heru edes lääkkeisiin. Olen hidas liikkeissäni, mutta klikkaus on nyt lähellä.

      Poista
    11. Samma här, olen ihmetellyt, miksi se on minulle niin vaikeaa.

      Poista
    12. Niinpä, olin minäkin arkkipiispan sanomisten (en siis tämän tyttöpastorin) masentamana jo lähdössä kirkosta mutta, mutta … se on vaikea paikka puolisolle. Ei uskonnon vaan elämänikäisen tottumuksen, itsensä kristittyjen joukkoon kuulumisen vuoksi hän selvästi ei halua. No, komppaan tietysti. hh

      Poista
    13. Asia ei ole helppo, sillä itse kuitenkin arvostan perinteitä ja kunnioitan kristinuskon humaania sanomaa. Kirkolla on sijansa sydämessäni.

      Arvostan myös sitä, että juuri kristinusko toi lukutaidon ja sivistyksen meille, ja poisti pakanuuden ja barbarian.

      Sekin on hienoa, että kristinusko on pystynyt uudistumaan ja kehittymään. Emme noudata vanhatestamentillista äärilinjaa, vaan jos jotakin, niin juuri humaania Jeesus-linjaa. Arvostan.

      Vaan, pitkä hiljaisuus. Tarvitaanko tässä oikeasti kirkkoa? Tämä on se, mikä minulle ei ole vielä kypsynyt.

      Poista
    14. PS Rakastan lisäksi hautausmaita, ja kävelen usein niiden siimeksessä. Kauniimpia paikkoja saa hakea.

      Esimerkiksi kesäpaikkani hautausmaa, jonne äiti on haudattu, sijaitsee meren rannassa, niin että kahdella sivulla välkehtii vihreä vesi ja kahisevat kaislikot.

      Poista
    15. Juuri kuten sanot Iines. Tässä rakkauden sanomassa onkin se suuri ero islamiin. Siellä hyväksytään ja useissa tapauksissa käytännössä vaaditaan väkivaltaa ratkaisuna ongelmiin. Kristitytkin ovat toistuvasti sortuneet miekkalähetykseen mutta itse uskoon se ei ole koskaan kuulunut eikä kuulu.

      Luulen kyllä, että järjestynyttä kirkkoa tarvitaan Meillä vain on juuri nyt eräänlainen henkisen sekaannuksen aika joka ei houkuttele korkeatasoisia ja itsenäisiä henkilöitä sinne. Toivon ainakin. Muutenhan tilalle tulee jotain muuta, lahkoja todennäköisesti eikä se houkuttele, ei todella! hh

      Poista
    16. Minun hyvän ystäväni veljensä J ripotteli Airiston aaltoihin. Nimi lukee kuitenkin suvun hautakivessä. J sanoi usein: "kun kuolen, niin liekkiä perseeseen vain"! - Sitä sai ja hänetkin polttohaudattiin. Veljenpoikansa kävi vissiin useamman kerran kaatamassa olutta haudalleen, että on parempi olo siellä taivaassa.

      Poista
    17. Kuolemaansa edeltävänä iltana J ajoi ensin toistasataa kilomeriä töistä kotiinsa ja sieltä parikymmentä, lainatakseen minulle rahaa, kun akkani jätti, töissä oli vaikeaa ja olin ihan tiloissani. Lääkärin määräämiä lääkkeitä ei ollut varaa ostaa. Aamulla H soitti: "J:n työpaikasta soittivat, ettei ole tullut töihin, käyn tarkistamassa."

      Poista
    18. Monilla ihmisillä on käsitys siitä, mitä haluavat ruumiilleen tehdä kuoleman jälkeen. Yleensä näistä ei puhuta, vaikka minusta voisi. Asiahan koskettaa kaikkia ihmisiä.

      Muuan vanha kollegani, yksinäinen nainen sanoi, ettei tahdo tulla haudatuksi arkkuun matojen syötäväksi. Minusta tuhkaaminen on kaunista ja vaivatonta.

      Muistan kun kävelin Turussa kaupungin reunamilla. Yhdellä syrjäisellä paikalla oli iso matala rakennus, josta nousi aina savukiekura. Krematorio. (Näin ainakin muistan, mutta voi olla, että en muista rakennuksen muotoa, ja ehkä mielikuvitukseni lisäsi tuon savukiekuran.)

      Poista
    19. Minä sorruin taas menneitä muistelemaan ja kyyneleetkin tulivat. Kun kuolen, liekkiä perseeseen vain.

      Poista
    20. Lainaamiani rahoja en koskaan maksanut takaisin. H ilmoitti, ettei rahoja ota vastaan. J:lle lainaamani kirjan muukalaislegionalaisesta menetin, jouti mennä ja J:kään ei varmaan ehtinyt sitä kokonaan lukea.

      Poista
    21. J minua lohdutti silloin, kun akka jätti. Kävelimme kotiini, asuin silloin ihan koulun naapurina. Ekaksi ihmettelin, kun kai homeen vuoksi perustetun parakkikoulun ikkunasta näkyi ja kuului, kuinka oppilaat osoittivat meille suosiotaan. En heti ymmärtänyt, mutta J selitti: "ne on nää kantamamme kaljat!"

      Poista
    22. No juu, siitä samasta koulusta ovat ylioppilaskirjoittaneet itsensä ulos mm. Ari Paska Peltonen ja Antti Rinne. Minä en, olen Sveitsinrinteeläinen. Sveitsinrinteeläinen kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

      Poista
    23. Rehtori Helena Kalmikin minulle tuli mieleeni. Yhtenä kesänä kun tuli vastaan, äidilleni mennessään, niin rusketustani ihasteli. Selitin olleeni koko kesän asfalttihommissa.

      Helena oli opettajani Keskustan koulussa, kuuleman mukaan Sveitsinrinteeseen siirtyi ennen Jokelaa.

      Poista
    24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    25. Pekka-Eric oli sellainen narsistinen psykopaatti. Surullista silti hautakiveänsä on katsella. Miksi vitussa näin täytyi toimia?

      Poista
  14. Kävin äsken Alkossa kellonaikaa kysymässä. Saat., että nämä pitkät viikonloput ja etenkin työaikani saavat minut ajoista sekaisin. Kahdeksan vuorokauden aikana tein taas suunnilleen kahdeksankymmentä tuntia ja yksi vapaapäiväkin oli välissä. Kello on kuulemma Gato Negro, Napoleon courriere. En minä siitä mitään ymmärtänyt, pakko taaplata näillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotka eivät vitsiä tiedä, kerron uudestaan, että isäni kävi Oriveden keskustassa Alkossa. Vakuutteli minulle: "En minä sieltä mitään osta, kellonaikaa käyn kysymässä." - Minä, jotain 7 vee, tottakai uskoin, mutta joistain syistä se tuli myöhemmin huomattavan känniin.

      Poista
  15. Iranista tullut turvapaikanhakija väitti joutuneensa kotimaassaan vaaraan käännyttyään islamista kristityksi.
    Suomessa eri oikeusasteet päätyivät pitämään hakijan kristillisyyttä epäaitona, ja vahvistivat palautuksen.
    Ihmettelen vaan, että kun islamista luopuminen on Iranissa kriminalisoitu ja johtaa jo sinällään viralliseen tai epäviralliseen hengenvaaraan, niin tutkittasiinko täällä myös islamista luopuneen ateistista vakaumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla niin, että tästä ei ole yhtään esimerkkitapausta.

      Kyse olisi tässä kai islamista luopumisen vuoksi aiheutuneesta vainosta ja hengenuhasta kotimaassa.

      Miksi ateistia ei myös vainottaisi, sillä onhan hän luopunut Koraanista ja sen mukaisista rituaaleista, eikä tunnusta Muhammedia.

      Poista
    2. Oikeus todennäköisesti teki oikean ratkaisun. Muslimeille heidän uskonsa sallii tiukassa paikassa toisuskoisten harhauttamisen millä hyvänsä puheella vaikkapa kristittyä teeskentelemällä. Olen itse nähnyt asiaa koskevan selvityksen. Ruotsissa näitä juttuja on ollut useita. hh

      Poista
    3. Lisään vielä, että minustakin asia pitää tutkia tarkoin, sillä tällaiset kääntymykset ovat oikeasti harvinaisia. Ei saa olla läpihuutojuttu. Suullinen haastattelu on paikallaan, ellei siitä tee valon nähnyt pappi.

      Poista
  16. Iranissa ja monissa muissa maissa ihmiset joutuvat uskonnollisen ja muunlaisen vainon kohteeksi. Mutta täältä käsin on usein mahdotonta selvittää turvapaikan hakijoiden kertomusten aitoutta. Tämä ilmenee m.m edellä mainitussa kolmen käsittelyportaan läpikulkeneessa "aitokristitty" pelleilyssä.
    Kantasuomalaisistakin kristittyjä ovat ne, jotka itseään niin nimittävät. Mitään muuta kriteeriä ei ole.Papit ja aktiivikristitytkään eivät ole selvillä uskovatko itsekään jumalaan tai kuoleman jälkeiseen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitykseni mukaan noissa selvityksissä ei testata uskon määrää eikä puhtautta, vaan sitä, puhuuko hakija totta.

      Poista
    2. Kun on selvää, että toden puhuminen, myös arkielämässä, on eri kulttuureissa varsin vaihelevaa niin teen nyt poikkeuksen ja laitan asiaa koskevan kokeneen ihmisen raportin vuosien takaa. Artikkeli koskee Turkkia ja silloin vielä eivät länsimaiden välit maahan olleet rikkoutuneet joten kuvaus vastannee suhteiden perusasennetta, Turkkihan on puoleksi länsimainen maa kuitenkin. Kirjoittaja on Claire Berlinski, teksti liian pitkä käännettäväksi mutta englantia hallitsevalle silmiä avaava.
      Googlaa:

      smile-and-smile-turkeys-feel-good-foreign-policy

      hh

      Poista
    3. Aamuhesarissa on mielenkiintoinen Tarja Halosen Vieraskynä-kolumni.

      Halosen mukaan pakolla ei saa ketään palauttaa ja muslimin kristityksi kääntymisen tulee olla automaatti: turvapaikka kättelyssä. Lisäksi Halonen puhuu turvapaikanhakijanaisista ja -lapsista.

      Haloo, ainuttakaan naista ja lasta en ole livenä nähnyt, saati vanhusta. Heillehän me sydämemme avasimme ja varustauduimme monenlaiseen auttamiseen. Vaan sieltä tulikin toinen toistaan pulskempaa nuorta miestä hyvissä farkuissa ja hyvin varustein, kallisti maksetuin matkalipuin.

      Minä antaisin apuni ja roponi mieluusti niille kyydistä jääneille lapsille ja naisille sekä vanhuksille. He ensin, sitten hyvinpidetyt nuoret miehet, jotka olisivat voineet jäädä näitten kurjien sijaan sinne rajaa lähellä oleville leireille.

      Meillä kun sattuu Euroopassa olemaan humaanit ihmisarvoiset lait, jotka kyllä on unohdettu tyystin ja joilta Halonenkin silmänsä sulkee, samoin kaikki suvipäivikit.

      Poista
    4. Myönnän, että suhtaudun erittäin epäilevästi näihin tyyppeihin, jotka kääntyvät kristityiksi ja yrittävät sen varjolla saada luvan jäädä. Minusta he ovat ketkuja.

      Ihan vaan vertailun vuoksi: moniko jo meiltä turvapaikan saanut muslimi on kääntynyt kristityksi? Veikkaanpa, että nolla.

      Poista
  17. Minusta teidän kannattaisi keskittyä ihan muihin asioihin kuin maahanmuuttoon, koska niihin asioihin useimmilla täällä kommentoivilla ja bloginpitäjälllä ei ole sellaista sanottavaa joka perustuisi totuuteen. Kompetenssinne ei vaan yksinkertaisesti riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko tosissasi sitä mieltä, että asioista saa keskustella vain, jos on asian erikoistuntija? Tämä on sama kuin se, että minä suomen kielen asiantuntijan kompetenssillani edellyttäisin, että vain ne saavat kirjoittaa keskustelukommentteja, jotka hallitsevat kieliopin suvereenisti. Taidat olla se anonyymi, joka syöttää tänne usein Wikipediasta pätkiä? Semmoista perustietoa, joka toki tuhannesti jo tiedetään. Taidat vaan uskoa, että on olemassa yksi ainoa totuus. Älä nyt ole ihan suvipäivikki.

      Poista
    2. No, nuorena jouduin seuraamaan kuinka pyöreät 400 000 karjalaista jouduttiin kotouttamaan heille outoihin oloihin tänne läntisempään Suomeen. Syntyyhän siitä jonkinlaista perspektiiviä mutta sinulle Ano klo 02:45 tuo jäänee vain luetun ymmärtämisen varaan. Onko sitä ;-)) hh

      Poista
    3. Äitini oli joskus katkera, kun heille asutetun karjalaisperheen onnistui tartuttamaan tubi pieneen pikkuveljeensä. Auvo kuoli vissiin viisivuotiaana.

      Poista
    4. Joo Riku, siinä prosessissa oli monen suuntaisia onnettomuuksia, auttavia käsiä ja hyväksikäyttämistä. Ruotsalaiset eivät tahtoneet päästää suomenkielisiä kuntiinsa kun pelkäsivät kielitasapainon muuttuvan, moni maatilan omistaja oli hiljaa katkera kun joutui maitaan luovuttamaan vaikka kuinka ymmärsi sen tarpeellisuuden jne.

      Minäkin muistan kuinka äitini kotona ollessaan jutteli rajan läheltä tulleen "lapsenlikan" kanssa sota-ajan kohtaloista kun tämän koti oli pommituksissa palanut ja hän joutui aloittamaan kaiken ihan alusta, ison talon tytär. "Lapsenlikka" oli silloin kai liki 30-vuotias! Oli meillä niin kauan kuin äitini jaksoi työssä käydä, ei ollut lastentarhaa Oulunkylässä tietenkään, pyhäkoulu vain.

      Tubi, muistan erään naapurin kotiin ei saanut mennä leikkimään. Siellä isällä oli se. Toinen naapuri hieman myöhemmin, nyt jo kuollut oli ensimmäisiä penisilliinin saajia ja parani siitä viime hetkellä. Nyt on ihan eri maailma, meinasin sanoa, että saa nähdä mutta en siis kerkiä ehkä näkemään kun se ottaa takapakkia, niin taitaa kuitenkin käydä, pelkään?
      No, näitä voisi jatkaa vaikka kuinka :-) hh

      Poista
    5. Veikko Vennamo teki elämänsä suurteon, kun karjalalaiset asutti. Kunnioitukseni hänelle.

      Poista
  18. Minulta itkupilliltä itku pääsi, kun luin Pekka Myllykoesken kuolemasta. Parhaat lähtevät ensimmäisinä.

    <a href="https://www.youtube.com/watch?v=6NcsAbJi6jk<
    <vittu joo</a>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, en osaa tuota paremmin linkittää. Hakatkaa mut.

      Poista
    2. Ei sen väliä, mutta luulisin, että sieltä alatuuhosen edestä jostakin puuttuu yhdet lainausmerkit.

      Poista
  19. Minä en koskaan äänestänyt Halosta. En kyllä tätä Niinistökään, kirjoitin äänestyslippuun: "Ja lehmät lentäkööt!"

    VastaaPoista
  20. Iines viittasi ylempänä Halosen kirjoitukseen Hesarissa, jossa tämä kertoo, että meille tuli hetkessä 30 000 turvapaikanhakijaa: "miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia".

    Onhan tämä tietysti totta. Yhtä totta olisi kuitenkin sanoa "suurin osa nuoria miehiä, onnenonkijoita, tekojaan pakenevia sotilaita ja poliiseja, rikollisia, murhaajia, joukossa toki myös oikeita hädänalaisia".

    Halonen jättää myös pohtimatta, miksi niitä ryöpsähti yhtäkkiä Ruotsin kautta tuollainen valtava määrä. Ja miksei joukossa ollut juurikaan syyrialaisia, kun kuitenkin siihen vedottiin ja sisällissota siellä on jatkunut keskeytyksettä jo vuosia.

    Hyväntahtoinen sinisilmäisyys sopii vanhoille tädeille, muttei Suomen presidentille.

    VastaaPoista
  21. Pikkukaupungin kaikki turvapaikanhakijat olivat nuoria miehiä, samoin lähiseudun vokkien. Ei ainuttakaan naista.

    Paljon puhutaan lasten säilöönotosta pakkopalautusten yhteydessä. Pitäisikö nämä lapset sitten erottaa omista perheistään, kun palautusprosessi kaikkien oikeuskierrosten jälkeen käynnistyy? Eiköhän lapsi ole kuitenkin onnellisin perheensä parissa säilöönottoyksiköissä. Niin surullista kuin säilöönotto onkin, ei se ole virkamiesten vika. Päätökset ovat poliitikkojen ja pääministerien, osa säädöksistä on Tarja Halosen kaudelta ja edellisten hallitusten aikaansaamia.

    Kaikilla on oikeus unelmaan paremmasta elämästä, mutta turvapaikkaa ei silti yhteisten EU-normien mukaan anneta, jos kriteerit eivät täyty. Ei se ole julmuutta eikä rasismia, palautusmaissa elää koko ajan miljoonia ihmisiä tavanonaista elämäänsä. Ei meitä voi syyllistää maitten köyhyydestä eikä harteillemme voi laskea koko maailman hyvinvoinnista huolehtimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Hyvä kommentti tähän kohtaan, Liisu, kiitos siitä. Kunpa useampi ihminen näkisi asioita yhtä avarasti. Tuntuu, että usein tässä ajassa tärkeämpää on antaa hyvä vaikutelma itsestä kuin ajatella syvällisesti. Vihaista puhetta on joskus eniten siellä, missä ei pitäisi. Ja ennen kaikkea siellä, missä mielipiteitä halutaan yhdenmukaistaa. Tuomion enkeleitä on liikkeellä viuhuvin siivin.

      Tuo "hyväntekeminen" on aina ollut minulle jo terminä kyseenalainen. Miksi siihen liittyy niin usein julkisuuteen pyrkimistä, rummun pärinää, etulinjaan pyrkimistä? Miksi sillä on usein logot ja mainoslauseet?

      Se että tällaisia kysymyksiä pidetään kyynisinä, kertoo mielestäni surullisesti elämänarvojen pinnallistumisesta, ei nähdä enää rakennelmien sisälle.

      Kaksoisstandardit ja kaksinaismoraali murentavat ihmisyyttä enemmän kuin Maahanmuuttoviraston ja oikeuslaitoksen harkitut päätökset.

      Poista
  22. Nykyisin presidentin vaaleihin liittyy turhia odotuksia. Presidentin kuuluu hoitaa rutiinitehtäviä, ei varsinaisesti "saada jotain aikaan".
    Halosen kirjoitus muistutti tyypillistä oppositiopoliitikon vaatimusta määrärahojen lisäämiseksi hyviin tarkoituksiin. Itselle hyvä mieli ja monen silmissä maine kasvoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, puolueet ottivat pressalta erotuomarin tehtävät pois mikä oli selkeä erehdys. Koivistokin katui näin rajua muutosta jonka tuli hyväksyneeksi. Kun eduskuntavaalit ovat joka 4:s vuosi niin kauden aikana päätöksenteko voi jumittua totaalisti, jopa kohtalokkaasti mutta virkaansa rakastunut pääministeri tai muu puolueväki ei suostu panemaan alulle uusintavaaleihin johtavaa prosessia joka laukaisisi tilanteen. Tilanne voi kestää vuosiakin kun samaan aikaan esim. EU-asoissa tarvittaisiin nopeata päätöksentekoa. Ei siellä joudeta odottamaan "suurvalta" Suomen sisäpoliittisia sotkuja. hh

      Poista
    2. Poistin kommenttini, kun huomasin osassa sitä kirjoittaneeni loukkaavasti.

      Poista
    3. Ok, Liisu, asia selvä.

      Poista
    4. Suurkiitos MEG ja Anonyymi hh kommenteistanne. Päivitin käsitykseni presidentin vallasta ja asemasta Suomessa.
      Onneksi Suomi ei ole kuningaskunta.

      Poista
  23. Pannaanpa tänne loppuun avoin ehdotus tai kysely.

    Jos mielessänne on jokin ajankohtainen tai ajaton aihe tai teema, josta haluaisitte tässä keskustella tai kirjoittaa tai ihan vaan lukea jotakin, niin olisin iloinen, jos kertoisitte sen. Mikä aihe on jäänyt käsittelemättä, mikä tarina tai runo kirjoittamatta? Ehdottakaa, jos mielessä on jotakin. Väsään siitä sitten uuden kirjoituksen.

    Muussa tapauksessa täältä tulee, mitä tullakseen on, jahka henki laskeutuu sulkakynän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden jälkeinen aika. Sehän sai tiedeväenkin tutkijakammioidensa hämäristä ylös, ulos ja marssille.

      Jokin ristiriita siinä on, kun esim. opposition edistykselliset tahot syyttävät hallitusta yhden ainoan totuuden vaihtoehdottomasta politiikasta, koska aina kuulemma on vaihtoehtoja,

      mutta kaduilla ja toreilla saman voimat vannovat Yhden Faktan nimiin, koska heidän esittämissään faktoissa saati niiden tulkinnoissa ei ole vaihtoehtoja.



      Poista
    2. Totuuden jälkeinen aika? Se on kyllä hyvä keskustelunaihe - edellyttäen että se ei mene inttämikseksi. Koska kuka meistä tietää mitä sellainen on? - Juuri siksi.

      Ps. Tapsa on vitun fiksu. (Tai olen mä sen kerran ennenkin sanonut. Mutta silloin sanoin sen vahingossa.)

      Poista
  24. Vastataanpa tähän loppuun avoimen vastauksen.

    Politiikasta pöliseminen kiehtovin blogiaihe tuskin on. Politiikka on tärkeää, etenkin nykyisinä aikoina kun tapahtuu niin paljon, mutta kukaan päättäjistämme - jos Iineksen blogia sattuu lukemaan - mielipiteitään toiseksi muuttaa meidän blogikeskustelumme takia? Epäilenpä. Politiikkaan pystyy vaikuttaa vain menemällä mukaan politiikkaan. Muuten se jää vain mauttoman purukumin jauhamiseksi.

    Minusta imperfekti on kivempi aikamuoto kuin preesens. En silti mitään nostalgioita tarkoita, en. Iines, sinä olet kivimmillasi kun kerrot mitä kaikkea sinulle aikoinaan on tapahtunut... siellä Turuus, esimerkiksi. Sinä kun muutenkin osaat käyttää suomenkieltä niin nätisti. Niin kerro meille nättejä tarinoita.

    Ps. Eräs Juhani Leskinen on lapseni Sagan toinen kummisetä, toinen on Vesa Vierikko. Kyseessä oli vitsi, kukaan meistä ei kuulunut kirkkoon, eikä Sagaakaan kastettu. Mutta vitsi mikä vitsi. Tuli mieleen kun nyt luen Antti Heikkisen kehuttua elämänkertaa Juicesta. En ole päässyt vielä Tampereen aikoihin, Juhani on vasta neljänvanha ja hänen käyrävartista piippua polttava Ieva mummonsa - tavattoman rivosuinen mutta ei mitään pahaa rääväsuisuudellaan tarkoittava - opettaa hänelle kirjaimia...

    "Vee, ii, kaks teetä ja u, vesi tippuu. Koo, yy, är, pee, ää, kryynleepä. Pee, ii, kaks ällee ja uu, pihlajapuu..." Jollei tuollaisesta opista riimittelijäksi tulla, jo on ihme. Ja voi vain arvata keneltä tuo 4 -v. senkin oli oppinut kun naapurin vaimo oli viimeisillään raskaana ja hän naapurin isännälle totesi: "Sinä se et ennee suakkaa kun takkoopäen."

    Tietysti tähdellisintä on että kirjoitat mitä milloinkin. Saa yllättyä. Ja välillä ei.

    VastaaPoista
  25. Ps. Pulpahti vaan mieleen, nyt kun tavaan tätä opusta eteenpäin, että jos tuo Juicen isoäiti, Eeva eli Ieva, olisi aikoinaan alkanut pop-tähdeksi, niin hyvempi hänestä olisi tullut kuin pojanpojastaan. Kyllä siinä sekä Cheek, Elastinen, Paleface, Mariska ja Sanna Sipuli olisi jäänyt toiseksi... uskon ma, kun Ieva olisi alkanut räpätä.

    VastaaPoista
  26. Vaan kerran jäi tämä mummo Juhanin kanssa toiseksi:

    "Nirsosyömäistä pojanpoikaansa ruualle maanitellut Ieva istutti Jussin polvelleen ruokapöydän ääreen ja yritti ajaa haarukalla evästä lapsen suuhun.
    - Tahotko perunoo? kysyi Ieva.
    - En taho, vastasi Jussi.
    - Tahotko sipulia?
    - En taho.
    - Tahotko lihapullia?
    - En taho.
    - No tahotkos vittua?
    Pieni mies pyörähti mummonsa sylissä ympäri, tillitti syöttäjäänsä silmiin ja totesi päättäväisesti:
    - En taho enkä tarvihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummot ovat menneisyydessä olleet härskejä, tai härskejä ja härskejä, miten sen ottaa - riippuu itse kunkin korvien välistä.

      Nimittäin eräässä SKS:lta tilaamassani kansanhuumorin perinnetiedekirjassa on tarina mummosta, joka sanoi kylille mielivälle pojanpojalleen iltasella, että elä lähe kylille, heinät pittää suaha aamusella korjuuseen. Jos sie vittuu haluut, ota miulta.

      Poista
    2. Hyvä. Koska uskon tuon.

      Tiedän, että aikanaan kun Suomen viralliseen karttaan paikkakuntia nimitettiin, tai ei siis paikkakuntia vaan järviä ja lampia vaaroja ja kukkuloita, niin niistä yli 40 % piti muuttaa toisiksi mitä ne kansankielellä olivat. Koska ne olivat "kyrpälampi, vitunperä, pillulehto, mulkkuvaara, terskanperä..." etc. No, vanha kansa aikanaan ei hipelöinyt älykännyöitään, heillä oli muutakin tekemistä. (so. siitä kai nuo nimet)

      Poista
    3. Mummot, nuo kaiken kärsineet...

      Se on totta.

      Poista
    4. Näyttelijöiden ammattitaitoon kuuluu perinteisesti improvisointi. Näyttelijät ovat oikeasti moniulotteisia persoonia, pakosta, vaikka harvoin intellektuelleja ovat.

      pöljää puhetta

      Poista
    5. Noista "hävyttömistä" paikannimistä on listoja netissä. Niistä ei nauramatta selviä. Nimet ovat siis oikeita, ja syntyneet kansan suussa, todellakin.

      Poista
    6. Esimerkiksi tuolla on yksi lista:
      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-kokosi-suomen-harskeimmat-paikannimet-kartalle-loydatko-tutun-paikkakunnan/5551460

      Poista
    7. No, ei naurata.Kuinka naiset voivat ihannoida hävytöntä puhumista?Kysyn vaan.
      "Härskitääliöt" ovat sitten ihan oma lukunsa. Ei innosta moinen, se ei anna hyvää kuvaa naisesta.
      En siedä härskiyttä edes itseltäni, enkä siis luonnollisesti naisiltakaan.

      Poista
    8. Ja onanisoidessasi - kun sukkasillasi hiljaa hiivit muiden nukkuessa vessaan - käytät tietysti kondomia. Ja made in China valmistettuja näppylähanskoja.

      Ps. Muistatko vetää myös vessan?

      Poista
    9. Anonyymi, tämä oli päivän hauskin kommentti. Paras on tuo "en siedä härskiyttä edes itseltäni".

      Poista
    10. Kävin taas klikkaamassa nimiä auki ja voi vietävä, kun nauratti! Ihan piti hillitä itseään.

      Poista
    11. Iines,sinä nielaisit koukun siimoineen päivineen.
      Naiset puhuvat härskejä ... on se nähty ja kuultu.

      Poista
    12. Ihminen paljastaa itsestää intiimiasioita kuinka hän suhtautuu tuhmiin juttihin . Blondit olivat minun nuoruudessa hyvin kiinnostuneita jos niille puhui tuhmia juttuja.No, silloin tiesin , että voi päästä saatille...

      Poista
  27. Ja siihen aikaan - ettei tästä syntyisi vääriä käsityksiä - kun minä Juhani Leskiseen tutustuin, ei hän ollut mistään kuuluisa. Luki Tampereen kieli-instituutissa saksaa, oli runoilijaystäväni Simo Lylyn luokkakaveri. Ja asui Vesa Vierikon yksinhuoltajaäidin kaksiossa, kolmistaan. Hyvin laiha oli ja kamalan ujo, tuijotteli vaan ihmisiä, ei puhunut, aina etsi jonkun nurkan jossa sai istua yksikseen. Vesa taas oli... no, anarkisti, voi vittu kun se höpötti koko ajan. Ei siinä muiden tarvinnut keksiä mitään jutunjuuria. (Valmetin tehtailla se siihenaikaan oli töissä, joku juoksupoika tai sellainen, em mä tiedä. Mutta sillä oli aina ihan kummallisia ideoita. Jotka välittömästi sykähdyttivät minua.)

    VastaaPoista
  28. Tiedeväki on oikeassa vastustaessaan ilmiötä, jota kutsutaan totuudenvastaiseksi ajaksi. Joka näkyy selvemmin Amerikassa Trumpilaisena hutilointina ja tosiasioista piittaamattomuutena. Sallittakoon myös protestoida tiede ja koulutusmäärärahojen supistamista, vaikka ei kellään tunnu olevan esittää vaihtoehtoista politiikkaa.
    Amerikkalaisen sosiologin Neil Postmanin mukaan Julkisen keskustelun alamäki alkoi kun radio ja televisio alkoivat syrjäyttää painettua sanaa. Ehkä Trump on twitter ja nettikauden airut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutus- ja tiedeleikkaukset ovat huono juttu, mutta silti niiden vastustukseen käytetään myös vääriä keinoja.

      Sanotaan, että leikkausten takia Suomi menettää aivoviennin myötä tieteilijöitä. Yksi suuri syy ulkomaille muuttoon on kuitenkin Suomen korkea verotus. Lisäksi useissa muissa maissa eläminen on halvempaa, joten taloudellinen syy on merkittävä ulkomaille muuton syy.

      Lisää rahaa koulutukseen saataisiin myös yliopistojen lukukausimaksuista. Parin tonnin vuosimaksu ei ole mahdoton maksaa. Tutkimusten mukaan maksuttomuus ei ole lisännyt köyhempien nuorten hakua yliopistoihin, eikä toisaalta maksu ole ollut este heidän opinnoilleen.

      Poista
    2. Kaikki tuo kirjoittamasi pitää varmasti paikkansa ja on tarpeellista.

      Kuitenkin, periferiasta on aina pyritty keskuksiin suurempien mahdollisuuksien äärelle. Erikoisesti se nykymaailmassa koskee nuoria tieteentekijöitä. Luontainen työpaikka heille on se missä huipputiedettä tehdään ja niitä ei montaa löydy Suomesta. Nuo instituutit tarvitsevat pitkäaikaista ja usein suurta rahoitusta ja kovin moniin ei meillä rahkeet riitä. Pitää valita mihin satsataan ja siihen sitten kunnolla. Riskipeliä tietysti.

      Tiedettä tärkeämpää olisi satsata kunnolliseen ja kestävään perus- ja ammattiopetukseen, ammatillista korkeakouluopetusta unohtamatta. Pitäisi tehdä keskiasteen ammateista haluttuja. Jos tästä pidetään huoli ja päästäisiin keskieurooppalaiselle tasolle hiukan Sveitsin malliin niin meillekin, pieneen maahan voisi riittää töitä laajemmallekin porukalle. Tämä vaatisi pitkäjänteistä suunnittelua, satsausta ja kärsivällisyyttä tason nostamiseksi. Nykymentaliteetilla se ei onnistu.

      Mutta sitten se raha. Jostain se on otettava jos tulevaisuuteen halutaan panostaa. Sanopa mistä niin huutoa piisaa!

      Tälläisiä mietteitä, hh

      Poista
    3. Minusta taas tuntuu, Iines, ettei raha-asioilla ole paljonkaan merkitystä "hyväaivoisten" ulkomaille muuttoon. Pääsyy mielestäni on se, että he kokevat henkisen ilmapiirin ahtauden ja sovinnaisuuden puristavan liikaa aivojaan. Suomi on heille pieni maa, he kaipaavat päästä välkeämpään ympäristöön, vertaistensa seuraan mittelemään ja viemään kehitystä eteenpäin. Kummallista, mutta tosiasia on, että sekä taiteen että tieteen maailmassa on maita, joissa ollaan paljon pitemmällä kuin Suomessa. Jokaisella taiteen tai tieteen harjoittajalla on oma mekkansa, maa, jonne heidän mielensä halajaa. Sitä paitsi kansainvälisyys on mannaa. Sillä on oma arvonsa. Suomi on hyvä maa. Tänne kannattaa olla yhteydessä myöhemminkin. Jos ei muuten, niin ainakin kesämökin verran. Tänne kannattaa tulla tapaamaan maisemia ja sukulaisia, nauttimaan tuhansista järvistä, ennen kaikkea lomailemaan luonnon rauhaan. Näin kuvittelen heidän ajattelevan.

      Iines, anteeksi että poistin sen kommentin ja jätin sinun vastauksesi ikään kuin orvoksi. Mutta sinä tunnuit ymmärtävän. Kiitos siitä. Minulle on tuputettu sellaista, että aina, jos jotain teet sellaista, missä mainitset jonkun ihmisen nimeltä, ajattele miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku tekisi samoin sinulle. Huh, mikä ohje. Mutta se tunkeutui mieleeni kun luin itse sen kommenttini (ikävä kyllä, sillä olin ihan tosissani). Mutta miks pahoittaa tahallaan toisen mieltä. Sitä en ymmärrä.

      En ymmärrä alkuunkaan myöskään sitä, että sinun pääkirjoitustasi vastaan hyökättiin. Sehän on mainio, hyvä SATU, taitavasti sarkastinen ja vauhdikas, värikäs ja innolla kirjoitettu.

      Minusta se on niin hyvä kirjoitus, että luin sen silloin heti ääneen täällä kotona. Ja kuulijakunta otti sen ilolla vastaan ja sanoi: "Onpa tosiaan taitavasti kirjoitettu. Viisas ihminen. Hyvä!"

      Olet ennenkin tehnyt sellaisia sarkastisia, ilahduttavia juttuja, ja kun kysyit meiltä, kuulijakunnaltasi, mitä haluaisit sinun seuraavaksi kirjoittavan, on minun toiveeni: Lisää sarkastisia juttuja, mistä aiheesta tahansa!

      Poista
    4. Hh, tämä on tietenkin totta, nuoret tieteilijät halajavat kansainvälisiä huippupaikkoja tieteenteon ja ammatillisen kehittymisen vuoksi, maailmalla on erilaisia projekteja kuin Suomessa. Muualle kuin tieteen pariin menevät korkeakoulutetut ajattelevat ehkä useammin myös verotusta, joka kaikkialla muualla on matalampi.

      Nyt vain mediassa on tätä aivovientiä käytetty lähes pelkästään lyömäaseena hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, vaikka kaikki koulutusleikkaukset alkoivat jo edellisen hallituksen aikana. Ja tätäkin ennen.

      Jopa minä olin vielä mukana, kun ensimmäiset leikkausbuumit koulutukseen iskivät 2000-luvun alussa - kyseessä oli Lipposen sateenkaarihallitus, jonka muodostivat SDP, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto: meiltä vähennettiin kylmästi lähitunteja ja varsinkin aikuisopsikelijat siirrettiin itseohjautuvaan etäopiskeluun, josta he eivät alkuunkaan pitäneet, vaan halusivat opettajat pitäämään heille lähiopetusta.

      Kun yhden opintoviikon suomen kielen kurssi ammattikorkekoulussa ennen sisälsi 40 lähituntia, niin tuntimäärää pudotettiin reippaasti, ja opetus tuli korvata etäpäivinä ja etätehtävinä.

      Nämä leikkaukset eivät siis suinkaan ole vain tämän Sipilän hallituksen vika, vaan niihin on kasvettu pikkuhiljaa jopa 20 vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan Lipposen leikauksethan olivat neljän prosentin luokkaa, ja tämän nykyisen vain kahden.

      Poista
    5. Liisu, kirjoitin omaa kommenttiani yllä hh:lle samaan aikaan kuin sinä tuota kommenttiasi minulle.

      Siis ilman muuta syitä ulkomaille menoon on monia, ja tuo ilmapiirijuttu on ilman muuta tosi, sekin.

      Tunnen joitain kaupallisen alan korkeakoulutettuja osaajia, ja he panostavat myös tienaamiseen, käteen jäävään tuloon. Eli monia syitä lienee, ei yksin se, että paetaan hallituksen leikkauspolitiikkaa, niin kuin lehdet tuppaavat antamaan ymmärtää.

      Poista
  29. Niin, se vielä, että taidetta emme tarvitse yhtään lisää! hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hh!

      Taisimme olla yhtä aikaa kirjoitushommissa. Ollaan samoilla linjoilla ainakin jossain asiassa (mutta eri sanoilla). Mä oon hidas kirjoittaja, sinä nopea.

      Tuo jälkimuiskauksesi on varmaan hauskaa ironiaa? Heh.

      Poista
    2. Yleensä en jossittele, enkä halaja paluuta nuoreksi. Mutta jos nyt tänä aikana olisin uudelleen nuori, pyrkisin mitä todennäköisimmin taiteellisen alan koulutukseen, esimerkiksi taideteollisen korkeakoulun valokuvaus- tai elokuvausaloille. Miksei myös proosallisesti kuvaamataidon linjalle.

      Poista
    3. Jos suuri osa taiteesta onkin skeidaa, ei se mitään merkitse, koska kaikesta suuri tai suurin osa on paskaa. Taidetta tottakai tarvitaan ja persujen maksettavaksi vain kaikki!

      Poista
    4. Albert Edelfeltiin olen kyllä vähän pettynyt, viimeksi kun ostin yhden taiteensa kuvakirjan. Hurskastelevia kuvia ja kopioimansa ranskalaiset opettajansa näkyvät niiden taustalta. Albertin faija suunnitteli hienoja asemarakennuksia, vaikka tuo meidän kotokylämme sellainen onkin siin ja siin.

      Poista
    5. Taitelija Katri-Helenalle sanoisin: "Lopeta ny jo, vanha ihminen!" - Kansantaiteilija Mikko Alatalolta kysyisin: "Miksi edes aloitit?"

      Poista
    6. Iines, meidän perheessä on asiasta runsasta kokemusta. Muilla tavoin olen itseni elättänyt, olen itse, tunnen alaa, ja harmittelen, että "päästin" (ne tietysti menevät minne tahtovat) yhden omistanikin.
      Näiden alojen yrittäjiä on, hyviä(vähän) ja huonoja(paljon) loput. Jos taiteesta elävät, elävät loisina ja valittavat. Kuvaus on karrikoitu ja riippuu hiukan alasta mutta on tosi.

      Tytär, taiteen maisteri ;-), ne ovat sellaisia nykyään, oli kurssiltansa ainoa joka sai töitä, senkin Stockmannilta ja työ muuttui parissa vuodessa ihan toiseksi. Tyttö teki sitten freelancerinä mutta otti lopulta lusikan kauniiseen käteen ja palasi koulun penkille, hankkiutui yliopistoon kemiaa lukemaan ja päätyi farmaseutiksi, so pienipalkkainen mutta varmin saatavilla oleva työ.

      Yrittänyttä ei laiteta mutta heitä on tarpeeseen nähden moninkertainen määrä. Varoitan, jos suinkin aspirantti voisi ajatella jotain muuta kuin ihanaa taidetta niin ota se!
      hh

      Poista
    7. Alatalon Mikko oli nuorena ihan fiksu jätkä vaikka jo silloin oli itseäänsä täynnä. (Pullea kuin lihava Gepardi.) Yksi kivimpiani (älä nyt Mikko fiksaannu tuohon kiva/kivempi/kivin -juttuun!? En.) oli kun Somerolla jätkät jammas... Alatalo soitti urkuja, M.A. lauloi, Perko näpytteli bassoa... muita en tuntenut. Soittivat jatzzia, jumalauta, sitä oli kiva kuunnella. Ja M.A. tarjosi minulle ja Simolle mietoa punaviiniä. Oli alkukesä, vihreys haisi vihreälle, syreenipensaat kukkivat... ja minä katsoin siitä omakotitalon terassilta, että näkyisikö syreenikiitäjiä (Sphinx ligustri), mutta ei näkynyt. - Aurinko oli jo kallistunut kumoon, kun me Simon kanssa sieltä Forssaan lährettiin. (Mutta se on taas ihan toinen juttu.)

      Ps. Nykyinen Mikko Alatalo on mielestäni... no, jätänpä sanomatta, mitä. (keskustapuolueen kansanedustaja, Mansesta)

      Poista
    8. Minä tilasin postimyynnistä M.A:n kirjan Jazzin meining. Ärsytti ja suututti kamalasti, kun huomasin sen olevan Virossa painetun. Saatanan porvarit!

      Poista
    9. Jarkko Laine oli kokoomuksen ehdokkaana ja perusteli jotenkin: "Olen minä hashista ja muutakin kokeillut, miksen siis kokoomusta."

      Poista
    10. En tiedä, onko minulla enää lehteä tallella, mutta Laine kirjoitti 70-luvun puolen välissä uskomattoman kovan jutun Hymylehteen. Nykyään väitetään, ettei silloin saanut puhua, mutta Jarkko Laine tykitti kovaa neuvostoliiton todellisuudesta.

      Poista
    11. Mitä mikko alataloon tulee, niin trikoot on raasulla rumat.

      Poista
    12. Taidetta me tarvitsemme. Tiede on armoton, eikä se kerro muuta kuin, että synnyt ja kuolet, elämä on lyhyt, siinä osasi, ja ihan veen pieni olet tässä maailmankaikkeudessa. - Ankeaa se sellainenkin on.

      Poista
    13. Joku pöljä Zuckerberg sanoi hiljattain, että lahjoituksellaan parantaa kaikki maailman sairaudet. Meni moniin läpi kuin väärä raha.

      Murheesi suista.

      Poista
    14. Voi elämä! Mistä sinä tämän löysit ja muistit?

      Tätähän koulussa laulettiin ja oppilaskuoroissa. Ja siskoni lauloi sitä kuin leivonen, kympin laulaja kun oli. Tämmöistä en enää muistanutkaan. Kiitos!

      Poista
    15. Löysin kuin löysin, mutta minulla on sellainen kipeys, että löytämiäni kuuntelen ihan mahottoman monta kertaa peräkkäin, sitten ne ehkä unohtaakseni. Tämän olen kuunnellut vissiin jo sata kertaa, kun on melko lyhyt.

      Poista
    16. Musiikki on hienoa, sanat minua liikuttavat ja ravistelevat.

      Poista
  30. Anteeksi, että puutun keskusteluunne, koska... "asiahan ei minulle kuulu" (kuten Pätkä "Pekka Puupää ja Pätkä" elokuvissa sanoo) mutta ihmettelen tuota että Iines jo "... Jopa minä olin vielä mukana, kun ensimmäiset leikkausbuumit koulutukseen iskivät 200-luvun alussa" ... En usko. Tai jos olit, mitä sinä siellä saksilaisten barbaarien ja Rooman (murenevan Rooman imperiumin) rajalla näille roomalaisille sotilaille sanoit? Sanoitko "alea jackta est". (Minä olisin sanonut - koska sanon kaikille ulkomaalaisille, jotka tulevat ja häiritsevät minua - että "sprechen Sie deutsch". Ja kun he vastaavat että "nei nou inte", huokaisen helpotuksesta.)

    Ps. Äläkä korjaa kirjoitusvirhettäsi. Ole niin kiltti, Iines.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, mikis, ehdin jo korjata. Ennen kuin luin tämän. Teikäläisen keskeytykset ovat kivoja.

      Nuo m uutamat ehdotetut aiheet uudeksi kirjoitukseksi ovat hyviä, mutta ajattelen niin, ettei minulle ole oikein kiteytynyt vielä tuo "totuudenjälkeinen aika". Ymmärrän mitä se tarkoittaa, mutta vino näkökulma on vielä hakusessa.

      Poista
    2. No niin, nyt sä jo korjasit sen! (voi hitsi)

      Poista
    3. No taas meillä meni sanat ristiin. Ei sev väliä. - Kuule, kirjoita ihan just simmottisist aiheista joista itse diggaat, meidän kommentoijienhan niihin on keksittävä kommentointia. - Eli iskettävä kimppuun, kuin terrieri nylonsukkaan. (tai kakshan terrieriä siinä mainoksessa oli. tapsa tietää)

      Poista
    4. Olen joskus sanonut että sanat ovat neutraaleja, eivät merkitse muuta kuin sen minkä merkityksen me niille määrittelemme. - Tästä en ole ihan varma, olenko oikeassa? Muistan kun Eero (Nyla) väsäsi tieteellisiä kirjoituksiaan, hän tuskasteli sen asian kanssa, että kun hän käyttää jotain termiä "minun pitää määritellä mitä se termi tässä yhteydessä tarkoittaa"... Että kun hän sai yhden a-4 tekstiä, tuli kaksi a-nelosta määritelmiä... Eero, se täytyy sanoa (koska hän oli hirvittävän älykäs) kirjoitti niin tieteellistä tekstiä, niin tieteellistä, ettei meikäläinen (vaikka amatööribiologi olenkin) niistä ymmärtänyt... no, hevon vit... siä. (lähinnä sidesanat ja tietyt pronomiinit... tai mitä ne on?... ne minä ymmärsin)

      Poista
    5. Nylalla oli järjestelmällisyyttä. Minulla sitä ei ole, järjestelmällisyys käy minua kateeksi, kirjani ovat hajallaan, enkä tiedä mistä mikin löytyy. En edes sitä, mitä minulla on. Enkä sivistymättömänä ihmisenä ole edes lukenut läheskään kaikkia. Jerry Cottoneita olen lukenut paljon, varmaan melkein kaksi metriä, jos pinoon laitetaan.

      Poista
    6. Kolehmainen sanoi kirjoittaneensa kai pari Jerry Cottonia. Mutta hän onkin paras kirjoittaja, jonka muistan.

      Poista
    7. Kaikki lukeminen lapsena ja nuorena on hyväksi ihmisen kielitajulle ja verbaliikalle.

      Oma havaintoni on, että ahkerat lapsilukijat voivat lukea melkein mitä tahansa, sekä ns. hyvää että ns. huonoa.

      Voisi jopa esittää rajun väitteen: ei lukemisen laatu yksin ratkaise, vaan lukemisen määrällä on merkitystä enemmän kuin ääneen on sanottu.

      Kielitajulla on taipumus itseohjautua suurlukijoilla hyvään suuntaan. Mitä enemmän lukee vaikka ihan sontaakin, sitä paremmin oppii erottelemaan jyvät akanoista. Ja joskus on hiton hyvä tunnistaa oikeastikin itse se, mikä on hyvää sanankäyttöä ja kirjallisuutta. Ei sitä pitäisi pakolla ulkoapäin opettaa.

      Ihminen, joka ei lue ikinä huonoa, jää vaille jotain, hänen kielitajunsa ei lepää lavealla vaan kapealla pohjalla. Mitä parempi kielenkäyttö, sitä laajempi kirjo lukemisessakin on.

      Poista
    8. Huonoa täytyy lukea, että edes jollain tasolla pystyy ymmärtämään sitä, mikä on hyvin kirjoitettu. Jerry Cottoneita en tällä tarkoita, niissä oli ihanaa ja aivan helevetin hyvin kirjoitettua huumoria. Lapsuuteni kirjoittajasuosikkini olivat John Steinbeck, Mickey Spillane, Harold Robbins, Mika Waltari ja Veikko Ennala. - Mitä voimme tästä päätellä: ei tullut ihan fiksua minustakaan.

      Poista
    9. Niin on hyvää kieltä, en viitannutkaan niihin, kuten en viittaa Aku Ankkoihinkaan, joissa on elävää kieltä. Intouduin vain paasaamaan, kun joskus sarjakuvalehtiä mollataan turhaan, tai niitä ei pidetä hyvänä lukemistona.

      Poista
    10. Kolehmainen muuten oli (?) aivan pistämätön kirjoittamisessaan. Jotenkin täysin omassa luokassaan, huippulahjakas. Ikävä tyyppiä.

      Poista
    11. Älä valehtele, yhtään Jerry Cottonia, meidän todellisten taiteen tuntijoiden lempiteoksia, et ole lukenut!

      Poista
    12. Minä luin lapsena Carter Brownejakin. Muistan vieläkin sen ruskeaverikön, joka sanoi härnäten:"Eh toro..."

      Luitkohan sinä Hertta-sarjoja, joita myös luin? Samoin luin Zane Greytä - Ukkosvuori oli hyvä!

      Tässä vaiheessa Runotytöt ja Anna-sarjat ja Seljan tytöt ja Anni Polvan Tiina-sarja ja Viisikot oli jo luettu, samaten Muskettisoturit ja Angelicat. Ja paljon muuta. Olin todella kaikkiruokainen.

      Poista
    13. Zane Greytä olen lukenut paljon, sisällöistä en muista mitään. Jotain inkaarikirjoja ne olivat. Viisikot olivat samoin hallussa, niistä muistan vain yhen kirjan nimen: "Viisikko ja aavejuna". - Porvarinkakaraporsaat söivät koko ajan ja myöhemmiltä ajoilta muistan joitain hauskoja seksipilailuja tyyliin: "Viisikolle kasvaa karvat".

      Poista
    14. Muistan toki D´artnagnaniuksenkin. Ihan kaamee miekkamies ja muttenkin kova häsläämään. Athos, Portto ja Aramis, teitä en ikuna unhoita!

      Poista
  31. Tämä on turkasen totta. Esimerkiksi on pakko välillä katsoa elokuvia jotka kaikki kriitikot ovat lytänneet nollan arvoisiksi, ei sitä muuten osaa arvostaa hyviä elokuvia tarpeeksi hyviksi. No, elokuvamaailmassa tällä on oma terminsä, camp. Huonot tekstit kiinnostavat sitä enemmän mitä huonompia ne ovat, samoin hyvät. Keskinkertaisia lässytystekstejä, joita esimerkiksi aikakauslehdet ovat pullollaan, semmoisia ei viitsi lukea. Ei ole aikaa. (Koska välillä pitää laiskotella. - Minä haluan laiskotella 12 h vuorokaudessa. Ja nukkua 6 h.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai on tietysti elokuvia joita ei viittä minuuttia kauemmin kestä katsoa... pönttö pamahtaa. Tai ainakin alkaa savuta. Eli tulee hulluksi. Että... ei sitä kyllä ihminen kaikkea kestä. Särkymättä. (kuuluu kilinää)

      Ps. Minä olen sitä joskus miettinytkin - kun itse alkoholia kummallisempaa hummetta ole käyttänyt - että miten nämä heronistit ynnät muut trippiensä jälkeen pystyvät elää? so. olemaan hengissä. Koska jäähän noista matkoista jälkensä, pakko on jäädä...? No, lienee perifeerinen ongelma Iinekselässä, tämä tämmöinen. Luulisin.

      Pss. van Vaari oli luova kirjoittaja. Ja nopea. Äkkiä teki mistä tahansa aiheesta mitä tahansa. Ei hänen tarvinnut turhia hio'oa. Viikatteensa ei koskaaan ollut tylsä.

      Poista
    2. Van Vaari/Kolehmaisen tekstintuotto kyky oli ihan omassa luokassaan. Pystyi kirjoittamaan ihan tuosta vaan hyvää tekstiä ja paljon. Siitä näkyi ja kuului harjaannus. Jos olisin kateuteen taipuvainen, sitä kadehtisin, kun välillä omat hapuiluni ja kirjoitusvirheeni harmittavat. Hän oli myös äärettömän hyvä sosiaalisuudessa, otti huomioon kaikki kirjoittajat.

      Poista
    3. Minusta termi "oikein huono", "kerrassaan kehno" ja "surkea" ovat jännittäviä termejä. Näistähän voi saada välillä kicksejä.

      Yksi laji tosin on, tai kaksikin, joita pidän niin huonoina, ettei niistä tule edes kicksejä. Yltiöromanttiset me naiset itketään nyt -elokuvat tai toimintaräiskeiset mieselokuvat, joissa jahdataan vaikkapa alamaailman huumeveikkoja. Hohhoijaa, pitkästyn.

      Poista
    4. Vanhoja sanomalehtiä on kans mukava lukea. Mulla on niitä muutama, 1800 -luvulta, oliskohan vanhin 1867? Fraktuuralla painettuja juttuja, vanhaa kieltä, se niissä mukavinta onkin. Ne on kellarissa, en nyt tässä pysty niitä siteeraamaan... Mutta muistan kun yhdessäkin jutussa, joskusn 1880, valitetaan että "Eipä ole Kuopijonkaan markkinat enää samanlaisia kuin ennen..." Ennen kuulema olivat paljon värikkäämpiä, ja nyt 1880, maailma muutenkin on paljon rappeutuneempaa... No, sitähän jo vanhat roomalaiset Anno Domini 00 valittivat.

      Vähänkös sitä uutta auringon alla.

      Poista
  32. Riku tuolla ylempänä viittasi siihen, ettei 70-luvulla (joka oli suomettumisen kovinta ydinaikaa) saanut kertoa totuuksia esim. Neuvostoliitosta.

    Totta kai sai, mutta se oli sen ajan vihapuhetta, jota jokainen fiksu ja rauhaarakastava ihminen paheksui syvästi, ja inhosi samalla myös sen puhujaa, säälittävää reppanaa, joka ei usko tieteellistä totuutta, vaan silmiään.

    Mitä Cottoneihin tulee, niin mahdollisesti ammattiveljeni Kolehmainenkin niitä kirjoitteli (hänen kepeä tyylinsä sopisi niihin kuin nenä poskelle), mutta pääasiassa niitä Cottonin kulta-aikana kirjoittelivat Seppo Tuisku ja Tapani Bagge.

    Carter Browneihin tartuin kymmenkesäisenä kun kuulin kaveriltani, että niissä harrastetaan seksiä.

    Mutta olihan meillä Outsiderkin, kansainvälinen seikkailija, jonka hahmot ovat yhä yllättävän moderneja. Lipponen on perussuomalainen monialayrittäjä, oman onnensa seppä, ja Korkki sulava ja sivistynyt kansainvälisen öljy-yhtiön päätarkastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tex Willer oli kansa kova sana. Ne oli semmosia kapeita, pitkulaisia sarjakuvalehtiä. Ei meille (kansakoulunopettajat on köyhiä) niitä ollut tilattu, mutta kansakoulun opettajan poikana kiertelin iltaisin luokkahuoneita. Asuimme koulun päädyssä, iso puutalo se oli. Ja eräällä Talsolan Eskolla, joka oli kauppiaan poika, sen pulpetti oli puolillaan kaikenmaailman sarjakuvalehtiä. Niitä minä viidenvanha sitten siellä itsekseni lueskelin. (Ja välillä liimasin pari lehteä purukumilla yhteen. Ajattelin että saapas Esko ihmetellä. - En minä muuta pahaa tehnyt. Tai ainakaan kamalasti.)

      Poista
  33. Jos minä olisin noihin aikoihin saanut äänestää, olisin äänestänyt Georg C. Ehnroothia. Olen kuitenkin nyttemmin kurssia reivannut sittemmin muuttuneen maailman mukaan.

    Kyllä minä nuo Cottoneiden kirjoittajat muistan, muttei syytä ole epäillä, kun Kolehhmainenkin sanoi kirjoittaneensa. Ulkopuolista, Outsideria, minulla vieläkin on jossain kasa jäljellä. Paavo Lipposen oikein hyvin muistan, se oli mustaa huumoria kamalimmillaan. Päivi Lipponen niissä muistaakseni oli se öljy-yhtiön tarkastaja.

    Carter Brownejakin olen saattanut lukea, mutta mielelläni en moista pornokirjallisuutta myönnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuli kaikki kirjat luettua mitkä koulun kirjastossa oli, nehän oli siinä oven takana. (Myöhemmin kun kouluun oppilaaksi menin, ei minun tarvinnut mennä edes ulos, opettajahuoneen asunnosta pääsi suoraan luokkaan. Joo. Muistan kerrankin kun piti kirjoittaa aine "Koulumatkani", niin... pakko oli käyttää vähän mielikuvitusta ja valehdella. Eihän sitä voinut kirjoittaa että "kävelen 5 metriä makuhuoneestani, tulen käytävään jossa seinällä on Mannerheimin kuva isän pienoiskivääri, ja avaan oven: kas, olenpa tullut jo luokkaan.") Mutta niistä kirjoista... opettajien käsikirjastosta löysin jonkun Danten kirjoittaman ihmenimisen "divina commedia" kirjan. Se oli valtavan iso, juhlallisen iso, ja täynnä höpötystä... mutta siinä oli UPEITA kuvia. Alastomia, kiemurtelevia ihmisiä oli milloin missäkin rykelmässä. Tutkistelin niitä hyvin tarkasti, etenkin naisvartaloita, monta kertaa, mutta ainaa salaa. Ja pippelissäni kävi joku kummallinen värähdys. En alkuunkaan käsittänyt että why?

      Poista
    2. "Koulumatkani" on klassikkoaihe, josta minäkin olen kirjoittanut. Tjaah. Taidankin kirjoittaa tästä uuden juttuni. Hankalaksi asian tekee se, että matka oli lyhyt. Vaan niinkin se on, että silloin kun ei tapahdu mitään, tapahtuu eniten.

      Katsotaan, tuleeko takki vai tuluskukkaro vai nahkamuna.

      Poista
    3. Njaah, pese se. Jos tässä kuitenkin olisi sopiva hetki muistella.

      La Divinia Commedia.

      Poista
    4. Saakeli, että minua nauratti tuo eka osa. Heh.

      Poista
    5. Mikiksen kävelyjuttu tuli mieleeni, mutta sitä(kään) en nyt löydä. Se oli kirjoituskilpailussamme, johon olin Kolehmaisen sairastaessaan kirjoittaman, hieman totuttua karumman, kirjoituksen jo julistanut omasta puolestani voittajaksi.

      Poista