7.6.2017

Hieman eriarvoisuudesta





Minulla on huono omatunto, ja tunnen itseni syylliseksi. Professori Heikki Hiilamo nimittäin katsoi minua eilen  suoraan silmiin ja sanoi uutisissa, että eriarvoisuus Suomessa on lisääntynyt.  Tämänhän täytyy merkitä sitä, että hyvin toimeentulevia on entistä enemmän, samoin huonosti toimeentulevia. 

Minä voin hyvin, olen siis syypää. Minulla on hyvä eläke ja velkaa autosta vain vähän. Säästämäänkin olen mennyt ahneuksissani. Ja peräti turhamaisuuksiin, terassin ja takapihan aitojen uusimiseen! Jos olisin ajattelevampi, vanhat välttäisivät ja voisin lahjoittaa pari tuhatta kuilun toisella puolella oleville.

Mitä me olemme siis menneet tekemään? Vieneet leivän lapsen suusta, työntäneet köyhät leipäjonoihin, ajaneet ahneuksissamme kuolemaantuomitut pois maastamme. Elämme yltäkylläisyydessä emmekä näe köyhän ahdinkoa. 



Vaan onneksi professori Hiilamolla on viisi verotuksellista keinoa torjua eriarvoistumista ja siirtää varoja suoraan meiltä hävyttömiltä köyhille. Ensinnäkin perintöveroa tulee korottaa. Luvassa olisikin ollut jättipotteja Osku Pajamäen sukupolvelle, kun suuret ikäluokat kupsahtavat kuopattaviksi, vaan taitaa Osku siis edelleen jäädä tappiolle. Tämä ahne kermapyllypolvihan pääsi veloistaan kuin koira karvoistaan ja on säilönyt tileilleen rahaa, se omistaa asuntoja ja kesämökkejä, autokin on monella. On hyvä, että valtio tulee väliin ja siirtää varallisuutta kuilun yli. Näin tilit vähän tasaantuvat.




Lisäksi professori ehdottaa paitsi meidän ahneitten ja eritoten rikkaitten verojen nostoa, köyhempien verojen laskua. Itse uskon tällä olevan merkittävä rooli kuilun kaventamisessa, samoin kiinteistöveron nostolla. Minä maksan parista ränsistyneestö  punaröttelöstä nelisensataa euroa vuodessa, ja sopiihan sitä nostaa, etenkin kun en aio rakentaa uutta jätevesisysteemiä vanhan sakokaivon tilalle, vaikka poliisi tulisi sanomaan.  Jos ehtii vihapuheen vahdinnaltaan.

Muutakin Hiilamo ehdotti, mm. lapsilisien verollepanoa, mutta siis näillä jo kurotaan kuilua umpeen niin että heilahtaa. Minä ehdotan, että Suomen juhlavuonna tehtäisiin semmoinen päätös, että tuo kuilu ihmisten vaurauden välillä kurotaan kokonaan umpeen, vähän kuin maaston mukaankin. Suomihan on aikamoista tasamaata. Meillä ei ole kovasti laaksoja ja kukkuloita, ainakaan täällä Satakunnassa. 

Ja lopuksi,  kuvitelkaa. Minä isorikas menin maksamaan osani alla olevasta sinisilmästä, kun se koirakin kuoli. Rotukissa, ragdoll, mikä turhuus! Pitäisikö nyt tuntea tästä syyllisyyttä? Kyllä, pitäisi, ainakin puolalaisen taiteilijan piirrosten mukaan. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa. 


 

(Maalaukset Pawel Koczynski)                                                                                      

206 kommenttia:

  1. Hiilamon kanssa saattaisin osin olla samaa mieltä, mutta jatkuva politiikan teko on jopa sosiaalipolitiikan professorilta outoa. Ikinä näitä HY:n tietyn lajin edustajia ei laillisissa vaaleissa mihinkään, mutta siitä meno vain yltyy. Yhteenkään minkään puolueen edustajaksi tunnustautuvaan ja selvästi ensijaisesti poliitikoksi osoittautuvaan professoriln ei kenenkään kannata luottaa. Heille politiikka on ensisijainen, tiede toisena tai ehkä kolmantena. Paras luonnehdinta, jonka heistä kykenen ilmaisemaan, on "teivo taivaallinen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tämän päivän sosiaalpoliitikot ovat pulla suussa syntyneet ja sitä tai kermakakkua mussuttaen aikanaan kuolevat. Hajuaakaan heillä, ei ole siitä, miltä se tuntuu, kun lapsena nukahtaa nälkää itkien. En tiedä, kiinnostaako sellainen heitä tai edes ketään. Kunhan jotain puuhastelevet kun jotain tarvitsee työantajan tyytyväseksi tekemäksi puuhastella.

      Poista
    2. Hiilamo on varmaan empaattinen ihminen. Uskon, että juuri hän ajattelee köyhien kurjuutta. Siis oikein vereslihalla.

      Tämmöinen paatunut pullanmussuttaja taas ajattelee joskus kyynisesti, että kaikilla Suomessa on ruokaa, sitä vartenhan on auttavat instituutiot ja tukijärjestelmät.

      Kun on itse nähnyt, millaista pulskuutta ja kulutusjuhlaa vietetään kahden työttömän aikuisenkin taloudessa, ei hevillä usko köyhyyden olemassaoloa Suomessa. (Minulle köyhyys on nälänhätää lähentelevä tila, ei sitä, ettei ole samanlaista iPhonea kuin naapurin kakaralla.)

      Poista
    3. Euroopan neuvosto laittoi Suomen jo pari vuotta sitten tarkkailulistalle liian heikon perusturvan vuoksi. Tänä vuonna tuli huomautus työttömyysturvan tasosta. Se oli kolmas huomautus Suomelle EU:n sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta. Liian heikosta sosiaaliturvan tasosta.

      Mut hei, koska te tiedätte enemmän tästä asiasta, niin voisitte yrittää oikaista nämä "väärät käsitykset" joita ilmeisesti Euroopan neuvostolla on tästä asiasta. Vai kuinka? Tulisi selväksi, että kuka elää harhakäsityksissä ja kuka ei, jos ryhtyisitte toimeen ja antaisitte oman palautteenne. Eikös ole hyvä idea? Saisitte näyttää asiantuntemuksenne ja vaikuttaa eurooppalaiseen sosiaalipolitiikkaan. Mahtavaa!

      Poista
    4. Muistan uutisen, enkä puhu tässä kirjoituksessa sosiaalimenojen määrästä, vaan siitä, miltä tuntuu kun maksaa kaiken itse ja sen lisäksi maksaa siitäkin, minkä on jo maksanut - vaikka on tavallinen palkan- tai eläkkeensaaja. Tuo heittoni oli ehkä tarpeeton, sillä tottakai kaikkien pitää saada perustoimeentulo jostakin. Väärinkäytöksiin en ota kantaa, mutta on naiivia väittää, ettei niitä olisi. Jos toteaa yhden väärinkäytöksen, se ei tarkoita sitä, että tuomitsee tukisysteemin kokonaan. 

      Tässä linkissä on tietoa vuodelta 2016, Suomen sosiaaliturvasta. Tieto pohjaa Eurostatin tilastoon, jonka mukaan Suomen sosiaaliturvamenot ovat Euroopan korkeimmat:

      http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-tutkittu-suomen-sosiaaliturvamenot-ovat-euroopan-korkeimmat-6534726

      Minä en siis väitä mitään enkä esitä muuta mielipidettä kuin sen, että en oikein usko jatkuviin veronkorotuksiin, koska ne kohdistuvat laajimmin tavallisiin keskituloisiin veronmaksajiin.

      Poista
    5. Itseäni alkoi mietityttää se, onko "perusturva" vain osa "sosiaaliturvasta"? Nimittäin uutiset ovat samanaikaisia: perusturvan mataluudesta saamme moitteita, mutta samaan aikaan todetaan, että Suomen "sosiaaliturvamenot" ovatkin Euroopan korkeimmat.

      Poista
    6. 1. Kukin työssäkäyvien joukko kustantaa kulloisenkin eläkeläisjoukon eläkkeet. Nyt tilanne on se, että eläkeläisjoukko kasvaa vielä 15-20 vuotta ja työikäisten joukko kutistuu. Se on iso ongelma.

      2. Palkansaajat ja työnantajat maksavat työttömyysvakuutusmaksua. Pitkäaikastyöttöminä ovat pääasiassa yli 55-vuotiaat, joista valtaosa on osallistunut työssä ollessaan useiden eri verojen maksamiseen ja maksanut myös työttömyysvakuutusmaksuja. Työtön maksaa etuudestaan liki kolme kertaa suurempaa tuloveroa kuin vastaavasta palkasta maksetaan, sekä tietenkin muitakin veroja. Työtön on siis veronmaksaja edelleenkin.

      3. Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto, jonka tarkoitus on taata säällinen elämä silloin kun mitään muita tuloja tai omaisuutta ei ole. Se siirtyi Kelaan ja sen seurauksena monien todellinen kurjuus on syventynyt entisestään.

      4.Asumistukea myönnetään tulojen ja asuinpaikan sekä neliöperusteiden mukaan. Hyvin monet työssäkäyvät joutuvat sitä hakemaan, koska palkkatulot eivät riitä asumismenoihin. Vuokratasomme on liian korkea. Ylisuuret vuokrat yhdistettynä liian mataliin palkkoihin johtaa väistämättä asumistukimenojen kasvuun. Ongelman ratkaisuksi on ehdotettu vuokrakattoa, joka mm Saksassa on. Ehdotus ei ole saanut vielä riittävästi kannatusta. Alentaisi välittömästi valtion asumistukimenoja.

      Poista
    7. Samoin eläkkeellä oleva maksaa melkoisen osan saamastaan eläketulosta verojen kautta valtiolle. Eläkkeestä maksetaan enemmän veroa kuin samansuuruisesta palkkatulosta. Eläkkeitä ei ole lisäksi sidottu kuin taitettuun indeksiin, mikä pitää eläkkeet vuodesta toiseen lähes nousemattomissa.

      Poista
  2. Hiilamo on rehellisesti sanottuna ärsyttävyyksiin asti julkisuudessa antamassa poliittisia lausuntoja, vaikka on oikeasti vain asiantuntija, joka voisi todeta faktat ja antaa muiden hoitaa päätelmät ja ehdotukset korjattaviksi toimenpiteiksi.

    Vaan ei, häneltä löytyy aina tavallisen pulliaisen kurittamiskeinoja. Hänellä taitaa olla jonkinlaista uskonnolisen vakaumuksen tuomaa nöyryystaustaa lausuntojensa takana, mikä on minusta hivenen kieroa. Hän katsoo asioita ylenpalttisen antamisen ja armahtamisen näkövinkkelistä. Muistaakseni hän oli ainakin joskus puolueeltaan vihreä.

    Luullakseni hän olisi hyvä pappi. Tai vielä paremmin piispa. Vaan en minäkään hänelle poliittisia ohjaksia antaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ihmisten asunnot vaikka, ne ovat yleensä verotetulla rahalla ja pirullisella säästämisellä rahoitettu ja ostetttu. Usein parin sukupolven yhteistyöllä hankittu. Niiden verottaminen kiinteistöveron nimikkeellä on valtion puolelta kaksoisverotusta, siis puhdasta varkautta.

      Sama koskee perintöveroja kun kyse on tavanomaisesta omaisuudesta kuten pienkiinteistöistä ja vastaavista. Raja voisi nykysuomessa olla miljoonaa euroa. Vasta tämän yli menevistä omaisuuksista verotettaisiin. hh

      Poista
    2. Kaksoisverotus on totta, ja tuntuu ikävältä, kun samaan aikaan asumistuki on kohtalaisen yleinen maksuosoitus varmaan valtaosalle vuokranmaksajista. - En kadehdi asumistukia, monelle ne ovat merkittävä apu. 

      Jotenkin vaan se, että jos on ansainnut omalla verotetulla työllään tavallisen asunnon, siihen väliin tulee vielä valtio ottamaan lisää.

      Sama koskee perintöjä. Sain joskus tädiltäni varsin pienen perinnön, joka toki tuntui suurelta opintolainan lainanlyhennyksen ikeessä, 9 000 mummonmarkkaa. Saman sai siskoni, Saksaan. Suomen valtio otti siitä 4 000 markkaa itselleen ja jätti minulle 5 000 markkaa. Sisareni sai saksalaisen käytännön mukaan 9 000 markkaa kokonaan itselleen.

      Poista
    3. Asunnonomistaja saa asumistuen vuokran muodossa. Jos hankkii sijoitusasunnon, vaikkapa suvun yhteisen ja laittaa sen vuokralle niin tuotto on varma. Uusi asumistukilaki antaa nyt myös opiskelijalle mahdollisuuden asua vanhempiensa omistamassa asunnossa ja saada siihen yleistä asumistukea. Toimeentulotukeakin opiskelijat saavat tarvittaessa, vaikka olisi rikkaiden mukula.

      Kiinteistöveroa muuten maksavat kaikki, myös vuokralaiset vuokrassaan. Asunnon omistajalle sen siis maksaa vuokralainen. Jos asuu itse omistamassaan asunnossa, kiinteistövero nostaa myös asunnon arvoa. Se määrittyy markkina-arvon mukaan. Sen laskeminen tai poistaminen laskisi asunnon arvoa.

      Poista
    4. Noh, minun rikkaan mukula ei saanut opiskeluaikana kesällä hakemaansa hätätukea, kun ei heti saanut töitä. Hänen laihalla tilillään näkyi silloin tällöin pikku summa (max 100 e) äidiltä. Käskettiin pyytää kotoa.

      Mutta siis tuosta olen täällä maininnutkin. Asumistuet valuvat osittain vuokranantajan tilille, kun tämä nostaa tukien takia vuokraa. 

      Vaan harvalla on kai sijoitusasunto vuokralle annettavaksi?

      Poista
  3. Paranevatko perus- ja työttömyysturva todellakin sillä, että varakkaiden verotusta kovennetaan? - Eiköhän se peli menetetty jo, kun Lipponen vapautti pääomatulot kunnallisverotuksesta. Ehdotus on yhden lajin populismia, liekö Hiilamo tulevaisuudessa ehdolla joissain vaaleissa.

    Voi olla, että harvalla on antaa sijoitusasunto vuokralle, mutta monilla heistä on niitä kymmeniä ja kymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se kai menikin, että varallisuua on Suomessa keskittynyt harvoihin käsiin, ja he maksavat myös valtaosan kaikesta verokertymästä.

      Ei kai vain ollut niin, että äveriäin 10 prosenttia maksaa 90 prosenttia kertyvistä veroista? Korjatkaa, jos muistatte paremmin?.

      Poista
    2. Hallitusko todella laittaisi mahdollisesti kertyvän lisätulon heikompi osaisten tukemiseen? - heh, ihan sama mikä hallitus. Tämä tai jotkut niistä tulevista.

      Poista
    3. Iines, niin heidän tuleekin, asia on luonnollinen.

      Poista
    4. Kenties hallituksen pitää katsoa joskus myös tulevaisuuteen ja miettiä, kumpi kasvattaa koko maan varallisuutta enemmän, lisätukien maksaminen heikommin toimeentuleville vai sijoittaminen investointeihin. Joskus voi olla niinkin, että sijoittaminen investointeihin koituu myös heikompien hyväksi. Vai? Meillähän on Eurostatin vuoden 2016 tilasto, linkki yllä olevassa kommentissani, jonka mukaan Suomen sosiaaliturvamenot ovat Euroopan korkeimmat. Eikö se nyt osaltaan puhu omaa kieltään siitä, miten heikompia tuetaan. En oikein ymmärrä, miksi tämä sivuutetaan yleisessä puheessa.

      Poista
    5. Muistelen tästä olevan tutkimusta, jonka mukaan varallisuuksien kasvattaminen laskeutuu alas vähemmän varakkaille johonkin rajaan asti. Nykyinen riistokapitalismi hyödyttää harvoja ja valittuja, se ei ole yhteiskunnan etu.

      Esimerkiksi kaiken kaupankäynnin globalisoituminen ja siirtyminen valtaviin yrityksiin, ei lohduta sitä suunnatonta määrää pienyrittäjiä, jotka sen vuoksi ajautuvat tärviölle.

      Katsokaa kaiken keskittymisen tuloksia kaupungeissamme. Tyhjää liiketilaa on suunnattomasti, kaikki kauppa on siirtynyt jonnekin moottoritien laitaan.

      Erityisesti minua halveksuttaa Hämeenlinnan päättäjien puolesta. Ennen komea keskusta on ihan kuppatautisen näköinen: pubeja, thai-hieromoita ja kirpputoreja.

      "Me emme halua paljon, me haluamme kaiken."

      Poista
    6. Mitä on riistokapitalismi? Tulee mieleen hippiajat, jolloin sana kuului niiden suuhun, jotka puhuivat porvareista perkeleistä ja lahtareista ja sortajista.

      Onko Suomi kunnon kapitalismia nähnytkään? Meillä on aina ollut sosialistista pohjaa, tervettä uhoa ja raikasta herravihaa.

      Iltapäivän laatulehden päätoimittaja puhuu tänäisessä pääkirjoituksessaan tästä esille nostamastani Heikki Hiilamon tuoreesta raportista. Hänen mukaansa kateusverojen aika on ohi, eikä se, että keskituloisia ja rikkaita rangaistaan lisäveroilla, ole enää tätä päivää.

      Päätoimittaja viittaa myös minunkin yllä esittämääni ajatukseen, että meillä jo pieni osa tulolistan yläpäässä olevista maksaa nyt jo leijonan osan kaikista kertyvistä tuloveroista. Minä kysyn, että miksei heitä kiitetä kauniisti, vaan päinvastoin haukutaan kuin viimeistä päivää ja syytetään siitä, etteivät he anna loppujakin.

      Hiilamon ehdottamat kateusverot ovat huono keino, eivätkä ne poistaisi eriarvoisuutta. Ainoa keino helpottaa kuilun tasaamista ovat tehokkaat ja hyvät työllistämistoimet, rakenteelliset muutokset. Vain niillä lisätään hyvinvointia kestävästi ja nopeiten.

      Poista
    7. Etkö sinäkään, Iines tiennyt, että kommunismi on kuollut niin kauan aikaa sitten, että siitä on vanhanaikaista puhua. Kaikki, toistan: kaikki,ovat aina tienneet tasilatvaisuuden, taistolaisuuden, olevan perkeleen kauhistus.. Työväenliikekin kuolee kohta perässä, henkitoreissaan nyt viruu työväkeen ajat sitten kosketuksensa menettäneet.

      Poista
    8. Riistokapitalismia on se, kun mailla, ihmisillä tai etenkään isänmaalla ei ole mitään merkitystä. Meillä saakeli ole omistuksessamme enää kuin koululaitos. Tiede menisi eteenpäin, kun Helsingin yliopistosta vähennettäisiin puolet. Niitä kirjastoamanuensseja ja poliittisia toimijoita, sekä ennen kaikkea hallintoa siellä on naurettavan paljon. Jokaista mahdollista välipomoporrasta siellä on ihan kunnioitettavasi keisarillisen yliopiston malliin.

      Poista
    9. Parhaat analyysit tasilaisista, kuten heitä leikkisästi kutsun, ovat tulleet vanhoilta enemmistökommunisteilta: Heidän olemassaolonsa merkitys oli kiusaamisessa ja haittaamisessa."

      Riistokapitalismi on sellaista, kun puolet henkilökunnasta saa potkut, johto miljoonan bonuksen ja osakkeenomistajat orgasmin.

      Poista
    10. Tiesinhän minä, että kommunismi kuoli, ja siksi kysyinkin, mitä riistokapitalismi on, nykyään. Sanaa ei juuri enää näe muuta kuin syvästi kommunistisissa yhteyksissä.

      Poista
    11. Mutta siis, onhan sille jokin syy, jos kannattavaa yritystä supistetaan. Vai? Ei kai kukaan pahuuttaan supista tuottoisaa liiketoimintaa. Se on selvää, että yritys ei voi toimia pelkästään eettisin perustein. Mutta ei myöskään ilman etiikkaa.

      Poista
    12. Syy on ilmeinen: "kun mikään ei riitä" - Levottomat XVIII.

      Tiedämmehän me kaikki, että paljon hyvin kannattaneita tehtaita lopetetaan, koska ämöriikkäläiselle, tai jollekin, halutaan turvata parempi markkinatilanne.

      Poista
    13. Kerro vaan se, mistä se etiikka tulee, mikä on sen perusta ja teoria? - Onko etiikka sitä, kun joku opettajaneuvosto ilmoittaa, että plagioiminen on väärin. Tai kun EK ilmoittaa heidän tarvitsevan paremmat toimintadellytykset ja sitä myötä muhkeammat bonukset. Vai se, että: "väärin on väärin, vaikka kaikki tekis väärin".

      Poista
    14. Ajattelin eettisellä toiminnalla tässä sitä, että yrityksessä työntekijöitä tulee kohdella eettisten periaatteiden mukaan, kunnioittaen, antaen arvo työlle ja ihmiselle, eli maksamalla siitä oikeanhintainen palkka.

      Poista
    15. Noin minäkin sen ajattelen, mutta milläs se globaaleille riistäjille perustellaan. _ Ei kai muuten kuin: "heippa vaan sit, mä meen, kun mua ei enää tarvita!"

      Poista
    16. Mutta mutta. Minä edellyttäisin mieluusti myös, että työntekijä on solidaarinen paitsi itselleen ja ammattikunnalleen, myös työnantajalleen, jonka kanssa keikkuu samassa veneessä, samoilla aalloilla. Suomalainen työnantaja on taatusti parhaasta päästä.

      Poista
    17. Luuletko, ettemme olisi tarpeeksi solidaarisia työnantajalle? - Minua vähän väsyttää jo, mutta tämän ainukaisen henkeni vielä vähän aikaa pitäisin.

      Poista
    18. Edistykselliset ovat aina vaatineet avautumista maailmaan ja rohkea kansainvälistymistä. Keskiluokan konservatiivinen suomalaisuuden suosiminen on ollut säälittävää impivaaralaistumista.

      Myös vanha työväenliike ihannoi internatsionalismia, mutta nyt globaalisaatio onkin työtätekevälle kirosana.

      Ikvää, kun rusinoita ei voikaan poimia pullasta. Kun rajat avataan, sisälle tuleekin mörkö.

      Poista
    19. Ikkunathan avattiin ensin Eurooppaan jo 1920-luvulla Tulenkantajien ja Diktoniuksen iskulauseen innoittamina, kun pyrittiin eroon korpikulttuurista ja maalaisuudesta. Moni taiteilija ihaili koneita, teollisuutta ja tekniikkaa, niissä nähtiin voima ja tulevaisuus. Ja niinhän siinä kävi, teollistuminen avasi maailman ja matkailun kohisten. Ja tässä nyt ollaan, globaalisaation huikeaa satoa korjaamassa. Valtiossa kaikki hyvin. 

      Vaan, ei kai siinä toisinkaan olisi voinut käydä. Nautitaan nyt vain kansainvälisyyden hedelmistä ja antakaamme kiltisti työt niille, jotka ne halvimmalla tekevät.

      Poista
  4. Tiedä sitten, onko eriarvoisuus lisääntymään päin. Nykyään on helpompi/tuodaan helpommin eri asioita framille.

    Onnea ihanan hurmaavasta kissanpoikasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä eriarvoisuuden lisääntymisestä joitakin laskelmia on. Riippuu tietenkin siitä, mihin verrataan, minkälaisia muuttujia otetaan kiintopisteiksi.

      Kun verrataan aikoja menneeseen, niin yleistuntuma kai on, että tasa-arvoisuus on lisääntynyt huimasti myös talodellisella lohkolla. Ennen duunarilla oli alhainen palkka, nyt monesti parempi kuin korkeastikin kouluttautuneella.

      Kissa on tyttären kissa, ja minä kuvittelen tietenkin, että se on myös minun. Ihana nokinenä se on, sininen naamio pläsissä. Luulen, että moiselta kuranenältä otetaan heti luulot pois..

      Poista
    2. PS En halua moittia duunarin palkkaa, sillä aikamoisia taitajia he ovat. Monenlaista putki- ja remonttimiestä on täälläkin juossut eikä voi kuin ihailla osaavaa porukkaa. 

      Tarkoitan vain, että heidän osaltaan taloudellista eriarvoisuutta on usein saatu kurottua umpeen.

      Poista
    3. 55-vuotisen elämäni aikana eriarvoisuuden vähentymistä on ollut suurimman osan siitä. Huonompaan ollaan nyt menty pidemmän aikaa, ehkä yli parikymmentä vuotta. Tämä maa ei enää ole samalla lailla minun maani kuin ennen.

      Kuinka jotkut isänmaallisina itseään pitävä epäisänmaalliset luulevat meidän olevan yhteinen Suomi. Henkiseen konkurssiin meno tuntuu olevan lähellä. Pitäisikö tämä koko maa nyt sittenkin ja vihdoinkin myydä Norjalle

      Poista
    4. Me taidamme usein itse luulla muiden luulevan....

      Ota niistä selvää.

      Siitäkin on monta luuloa, mistä huonommaksi meno johtuu.

      Jonkun mielestä se johtuu ahneitten itsekkyydestä ja kepun oligarkiasta, jonkun mielestä meillä ei ole varaa paisuvaan hyvinvointiin, jonkun mielestä kaikki on ilmastonmuutoksen syytä.

      Minä en tiedä enää mistään mitään, olen sekaisin kaikista tarjoutuvista vaihtoehdoista. Pitäisiköhän vain itse koettaa selviytyä kustakin päivästä, yhdestä kerrallaan?

      Poista
    5. Juuri niin, se on ainoa mahdollisuus. Vanhoilla ajatuksilla tässä ei pärjätä. Yhdysvaltojen presidentti on FBI:n ja CIA:n, Yhdysvaltojen establismentin, pahin vainoaja ja mahdollisesti putinin miehiä.

      Neuvostoliitto, slobot, on putinin johdolla entistä pahempi kapitalismi, köyhillä ei ole mitään arvoa.

      Kiinasta, maailman riistokapitalistisimmasta valtiosta, heti Intian jälkeen, en sano mitään.

      Onnea vaan ihmiskunnalle, niin se käy, sanos Vonnegut.

      Poista
  5. Ei tämän asia ole kuollut, vain hieman muotoaan muuttanut.
    "työmiehen kohtalo Suomessa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän jälkeen se tasilaisuus taisi heihinkin tarttua. Luultavasti yleisen vessan pöntönkannesta sen saivat. Mutta tämä on Hyvä!

      Poista
    2. Poraaja Valdemar Mäkinen, Esko Kulonen, paperityöläinen, siirtotyöläinen, voi veljet mitä duunariromantiikkaa noissa lauluissa on! Ja miksi nuo Kristiina Halkolan huutamat laulut kertoivat aina miehistä? Minusta tuon ajan vasemmistolaiset olivat suoraan sanottuna aikamoisia sovinisteja.

      Oikeasti se kouluttautunut Sari sairaanhoitaja tienasi puolet paperiduunarin palkasta, samoin kirjaston maisteristyttö. Vaan eivät Agit Propsit heistä laulaneet...

      Nyt meillä on noiden aikojen tuloksena rikas ja armeijamainen miesalojen ammattijärjestösysteemi. Vaan ei edelleenkään yhtä linnoittautunutta ja kärkevää naisammattiliittoa.

      Poista
    3. Millään en haluaisi tuosta vetää johtopäätöstä, että sen ajan naiset olivat tavattoman tyhmiä, eivätkä tajunneet vaatia.

      Poista
    4. Se oli minulta vain sellainen ärsytysvitsi. Kyse oli ajasta, jolloin miehet sen leivän tienasivat, naiset olivat kotona. Sittemmin vasta ovat naiset lehahtaneet maailmalle, emmekä me miehet saa heihin aina yhteyttä puhelimella, korkeintaan sähköpostilla.

      Poista
    5. Ei tyhmiä, vaan kauhean kilttejä, pohjimmiltaan kuuliaisiksi kasvatettuja, kaikkien niiden tuttujen ihanteiden mukaan (koti, kirkko, isänmaa).

      Enemmän toimivat miehet, ja naisten rohkeus oli usein vain sitä, että he peesasivat radikaaleja miehiä. Katsokaa nyt vaikka Käpy selä alla -elokuvasta, miten naiset sipsuttavat ja söpöttävät siina.

      Poista
    6. .... ja puhuvat korkealta. Tästä kummallisesta puhetavasta ei ole elokuvissa päästy eroon ennen 80 - 90-lukua.

      Poista
    7. Kyllä naiset jo tuon esipunavihreän ylen aikaan kävivät töissä.

      Mutta se minua ihmetyttää, ettö kun yhä väitetään naisen euron olevan 80 senttiä, niin samaan aikaan lehdet ovat täynnä ihannoivia juttuja menestyvistä ja korkeakoulutetuista naisista, jotka löytävät itsensä, jättävät uransa ja ryhtyvät joksikin enkeliparantajiksi tms humpuukimaakareiksi.



      Poista
    8. Kävivät toki töissä, mutta lasikatosta ei vielä puhuttu, se tuli myöhemmin. Suhteessa miehiin naiset olivat vielä sillä asteella, että mies "saatiin", miestä ei otettu, mies otti ja se vapaus oli sitä, että piti antaa eikä nipottaa, piti olla vapaa.

      Poista
    9. Olenkohan minä elänyt hieman erilaisessa kulttuurissa? Ehkäpä 70-luvun satakuntalaisella vauraalla maaseudulla oli eri meininki kuin kainuulaisessa kaivoskylässä.

      Meinaan, että kyllä niitä tyttölöitä piti vaan kauheasti piirittää ja yrittää puhua fiksuja ja vaikuttaa potentiaaliselta menestyjältä, jos meinasi seurustelusuhteeseen saada.

      Poista
    10. Muistelin Turun aikoja, sillä opiskelin siellä. Ja tämä voi olla osin henkilökohtaista havainnointia, joku toinen on nähnyt ympärilläänolevan eri tavalla.

      Opiskelijatytöt olivat minun silmissäni hirveän auliita ja alttiita, ja muistan, että mm. Turun sairaanhoitaja opiskelijoitten asuntolalla oli varman mestan maine, taloa pidettiin lähes ilotalona yliopiston poikien keskuudessa, ja se oli sopivalla paikallakin, yliopiston alapuolella.

      Samantapainen maine oli ylioppilastalon naisilla, ja etenkin humanisteilla, joka minäkin olin. Ja voi olla myös, että tulo satakuntalaisesta pikkukaupungista huumasi minut näkemään kaiken voimallisesti.

      Poista
    11. Kyllähän minäkin sen tiedän, että jo tuolloin töissä kävivät ja aina ovat käyneet. Yritin kuitenkin tarkoittaa jotain sellaista, että huomattavasti nykyistä suurempi osa naisista oli kotirouvina.

      Poista
    12. Tämä on totta, varsinkin maaseudun naiset olivat kotona, mutta eivät kyllä kai rouvastelleet, vaan tekivät käsittääkseni vielä tuolloin kovaa työtä. Tiloja oli vielä. Nyt maaseudun naisillakin on useimmiten koulutus ja jokin tutkinto, ja työ kodin ulkopuolella.

      Poista
  6. Enpä olisi uskonut, että perussuomalaiset valitsevat Halla-ahon puheenjohtajakseen. Saapi nähdä, saako Soini kenkää ja kaatuuko hallitus, niin kuin on ennusteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tuota on seurata. Hallitus ei ainakaan lupauksista huolimatta kaadu. Mihinkä sieltä kannattaisi lähteä, kun on päässy.

      Kuka puoluetta alkaa johtaa, kun uskonnollinen johtaja on Brysselissä. Saas nährä.

      Poista
    2. Netissä mesotaan ja iloitaan punavihreiden katkeruudesta asian johdosta. En tiedä, ovatko järkyttyneitä, epäilen heidän tätä vähän toivoneenkin.

      Sitä vastoin Sipilän, kepun ja kokoomuksen järkytys on ilmeinen.

      Poista
    3. Hallitus taitaa tutista, jos kokoomuksellakin on lähtöhaluja, kuten tulkitsin Orpon äsken uutisissa vihjanneen. Uskon hallituksen kaatumisen olevan monelle mieleen. Päästään taas shoppailemaan.

      Poista
    4. Ehkä niin. Harmi, jos Sipilän perheen nepotismi päättyy.

      Poista
  7. Olen tässä katsellut vanhan kunnon Hymyhuulet-sarjan YLEn ansiokkaasti Areenassa jakamia jaksoja, enkä pitkään aikaan ole nauranut yhtä paljon.

    Nauratti myös jokaiseen osaan liitetty varoitus: "Tämä ohjelma pitää nähdä ja tulkita sen hetken yhteiskunnan ja yhteiskunnallisen tilanteen kontekstissa, osana suomalaista televisiohistoriaa." - Lapsuudessani käytettiin ruudussa lukenutta teksiä: "Ei suositella lapsille". - Minä siinä just kouluiän saavuttaneena hykertelin: "Nää on parhaita!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikäkö tuosta jäi osa pois, koko teksti kuuluu:"HUOM: ohjelma, jonka olet näkemässä, on tänä päivänä rasistinen. Tällaista ei enää Suomessa tehtäisi. Tämä ohjelma pitää nähdä ja tulkita sen hetken yhteiskunnan ja yhteiskunnallisen tilanteen kontekstissa, osana suomalaista televisiohistoriaa."

      Heh.

      Poista
    2. Olen huomannut oikeastaan useinkin katsoessani vanhoja ohjelmia, että koko suomalainen populaari- ja viihdekulttuuri on ollut ilmeisen tietämättään rasistinen aina nykyiseen maahanmuuttoaaltoon asti. 

      Vasta nyt meillä on alettu laatia kieltoja ja estoja ylilyönteihin saakka. Kenen mielestä suvivirsi muka loukkaa muunuskoisia? Kenen mielestä tiernapojat on rasistinen? Ei perinnettä tarvitse stilisoida. Sehän on ihan sama, mitä se yksi mummo teki vanhalle arvokkaalle Jeesuksen kuvalle. Maalasi uudelleen päälle.

      Katin kontit ja kissan viikset.

      Poista
    3. Onhan niissä tiukkaan katsoen sellaista, mannet ja lappalaiset ovat stereotypioita, mikä tarkoittaa ehkä sitä, että ihan varmana eivät oo. Eivät olekaan. Lappalaiset ovat poromiljonäärejä.

      Poista
    4. Ehkä olisi hyvä muistaa, että ihminen, ihan omana itsenään, ON jo hengissä säilymisen takia rasistinen, siis epäluuloinen ja että tähän on ollut hyvät syyt joita voisi kuvata vaikka lauseella "ei pidä mennä vieraisiin porukoihin mesomaan".

      Tuommoinen kevytrasismi vaikka viihteessä jota Iines kuvaa klo 20:37 täyttää juuri juuri tuon tehtävän, tutustuttaa: "Nää voi olla ihan mukavia muttet vielä tunne niitä niin, että juttele varovasti niiden kanssa!" Jokainen ken on ollut tekemisissä mustalaisen kanssa tunnistaa ilmiön.

      Ghetot ovat vaarallisia juuri siksi, että niihin ei ulkopuolisella yleensä ole pääsyä ja tutustumiseen tarvittavaa juttelua ei pääse syntymään. hh

      Poista
    5. Niin, ja oikeastaan sopii kysyä, onko tuo menneen ajan "neekeröinti" ollenkaan rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä.

      Eivät Pekka ja Pätkä suhtautuneet "neekereihin" vihamielisesti, eivät vainonneet etnistä rotua, kunhan näkivät vain jotakin uutta ja tavatonta. Ei se pelkoakaan ollut, eikä moukkamaisuutta, vaan tosiaan ihmisen selkärangasta tulevaa luontaista varautumista uuteen ja siihen asti erikoiseen.

      Eikä se niinkään silti mene, että tällainen piirre ihmisessä on moukkamaisuutta. Sanoisin vielä niin, että nykyinen maahanmuuttokritiikki ei ole pölvästien pelkoa mustaa miestä kohtaan. (En puhu ollenkaan muutaman marginaalitapauksen oikeasta rasismista.) Kyseessä on tässäkin ikiaikainen käytösmalli: taistelu omasta reviiristä, sen antimien riittävyydestä. Jos tiedämme, että tulijoita voi aikojen kuluessa olla mittaamaton määrä, on vain järkevää olla kriittinen.

      Jos yhtäkkiä koulun ala-asteella luokasta on 40 prosenttia - niin kuin nyt joissain helsinkiläiskouluissa on - uusia tyystin eri kulttuurista tulevia yleensä huomattavasti oppimistasoltaan heikompia, on selvää, että kaikki muuttuu, eikä vaikeuksitta. Uudella yhteiskunnalla on hintansa.

      Poista
  8. Huomioni näidenkin vaalien uutisoinnissa kiinnitti se, että jotkut kutkat ihan oikeasti välittävät ja lähettävät täältä "oikeaa tietoa" Euroopan medioihin.

    VastaaPoista
  9. Olen ällistynyt luettuani sieltä ja täältä dystooppisia maalailuja yhden puolueen puheenjohtajan vaihtumisen vuoksi. Li Andersson vaatii uusia vaaleja, ja Timo Haapala saa itkupotkuraivarin iltapäivän laatulehdessä. Blogeissa maalaillaan maailmanloppua ja perkeleellistä aikaa hallitukselle.

    So what? Mistä asti puolueen puheenjohtajan vaihtuminen on ollut syy järjestää uudet vaalit tai milloin se on kaatanut hallituksen? Halla-aho on mitä on, mutta minä kiinnitin huomioni hänen sanoihinsa ja huvittuneeseen hymynkareeseen tämän maailmanlopun Perkeleen suupielissä, kun kiihtynyt television naistoimittaja kysyi häneltä Huhtasaarelle ministerin pestiä. Vapise some, Lucifer enkeleineen on irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tätä me olemme vaimon kanssa naureskelleet, että nämät Liit ja Orvot Sipilät tai Virkkuset tulevat itse toimineeksi tavalla jota hyvin joku voisi kutsua rasismiksi :-)) hh

      Poista
    2. Kyse on nyt siitä, kuinka hyvin Sipilän ja Orpon hallituskiima kestää. Kurja sieltä on tulla pois, entiset pääministerit ovat reliikkejä, mutta ei heille eturivissä ole mitään käyttöä.

      Sipilä ei taida huolia ISS:n siivoojan töitä.

      Poista
    3. Mitähän vaihtoehtoja meillä on? Tarkoitan sellaisia, mitä ei ole kokeiltu?

      Viime hallituksessa demarit, vihreät ja vasemmistosiipi sai paljon aikaan? Ei ole ihme, että heillä on nyt nostetta. Paluu vanhoihin hyviin aikoihin.

      Hassua, että minä puhun tästä, koska en minä tiedä, mikä tälle maalle olisi hyväksi. Kun mikään vallassa kulloinkin oleva puolue ei pysty toteuttamaan lupauksiaan eikä kaikkien hyvinvointia. Kun aina siellä hallituksessa on muitakin, ja päätöksistä on sumplittava kokonaisuus, johon kaikki voivat jollakin tapaa yhtyä.

      Poista
    4. Olet varmaan erehtynyt. Jyrki. Katainen on kokoomuksesta. Hänen aputyttönsä Jutta Urpilainen ei ehkä jää historiaan juuri osaavuudestaan.

      Poista
    5. Kokoomussiipi ei kuulu oppositioon, joten se ei räksytä.

      Kataisen hallituksessahan päätöksiä tekivät seuraavat demarit: valtiovarainministerit Urpilainen ja Rinne, ulkoasianministeri Tuomioja, opetusministerit Gustafsson ja Kiuru, kulttuuri- ja asuntoministeri Viitanen, työministeri Ihalainen, peruspalveluministeri Guzenina-jne., sekä vihreistä: ympäristöministeri Niinistö, kehitysministerit Hautala ja Haavisto sekä vasemmistosta:liikenneministeri Kyllönen ja kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki.

      Heidän jälkiään käsittääkseni nykyinen hallitus paikkailee, tosin sekin huonohkolla menestyksellä, vaikka talouden käyrät ovat alkaneetkin sojottaa ylöspäin. Vaan eihän tätä huomata, kun ollaan oppositiossa.

      Poista
    6. Oikeasti se kaikkien aikojen toiseksi huonoimman hallituksen ongelma oli se, että kaikessa kysymys oli kompromissin kompromissista, eikä valmista tullut.

      Tuomioja on tottakai vanhanaikainen tähän nykyaikaan. Hän on älykäs, osaava ja kykenevä.

      Ympäristöministeriksi minä ottaisin vaikka Citymarketin roskiksen.

      Poista
    7. Ikiaikaisesti opposition tehtävä on ollut räksyttää. Jos puhutaan, ettei se saa sitä tehdä, kyse on totalitarismista eli kekkosen ajasta.

      Poista
    8. En tarkoita sitä, että oppositio laiminlöisi tehtävänsä, vallan vahtikoirana olon. Se vaan, että tässä on menty jo ohi Pekan ja sudenkin, kun räksytys on ollut myös aiheetonta - viittaan vaikkapa Ville Niinistön populistiseen hätäilyyn pisteiden keruussa.

      Jos oppositiolla itsellään olisi jotakin paukkuja, se ei räksyttäisi kaiken aikaa, ikään kuin ennalta ja varmuudeksi. Ja sen sanomisilla olisi painoarvoa.

      Poista
    9. Ei koskaan, minkään hallituksen aikana, ole media antanut oppositiolle niin näkyvää tolaa, että se kääntyy jo tarkoitustaan vastaan. Nyt on se tyyli, että media tuomituttaa asiat jo ennen kuin asiat menevät lausuntokiertokselle. En muista yhtään päätöstä, josta hallitus sanoisi jotain vasta päätöksen kälkeen. Ennen oli näinkin. Arvostan kyllä avoimuutta politiikanteossa. Nykyinen median linja vaikuttaa jokseenkin päämäärätietoiselta ollakseen objektiivisyyteen pyrkivää

      Poista
    10. En minä tuota usko, että erityisen suuresti räksyttäisi. Nykyiset poliitikot vain ovat ennätyksellisen herkkänahkaisia. Sipilä siinä suorastaan hauska ja perussuomalaiset sellaisia pikkupuudeleita. Orvosta P:stä ei nyt tule mitään mieleeni. Onko se edes siellä hallituksessa enää?

      Poista
    11. Kaikki on tietenkin kiinni asiaa tarkkailevan omasta kontekstista. 

      Minä nyt satun kunnioittamaan suuresti demokraattista päätöksentekoa ja kansalaisen oikeutta tulla äänineen kuulluksi. Oli se äänestyksen tulos sitten omien mielipiteitteni mukainen tai vastainen.

      Antaisin valitulle elimelle työrauhan, ja jos olisin toimittaja, en rynnistäisi ensi töikseni lypsämään oppositiota ja lietsomaan sitä liekkeihin. Se ei ole hyvää toimittajan työtä.

      Poista
    12. Tärkeä osa demokratiaa on opposition "räksyttämiset". Ilman sitä olemme putinin kaltaisella tiellä. Sipilä suosikoot sukulaisiaan taloudellisissa asioissa vähemmän. Laestadiolainen ja saatananpalvoja ovat yhtä hyviä tai huonoja kansalaisia.

      Perussuomalaisten puheenjohtajan valinta on heidän oma asiansa, enkä siitä sano muuta kuin: "mielenkiintoista!"

      Huomenna pääministeri Juha Sipilä ilmoittaa, että rankkojen neuvotteluiden jälkeen yhteistyö jatkuu. "Ja jos joku yrittää tyrkätä minut tältä paikalta, niin tinttaan turpaan!"

      Poista
    13. Tottakai opposition toiminta on demokratiaa. En ole ollut tästä eri mieltä. Pidän tehtävää jopa tärkeänä, ja siksi kiinnitänkin siihen huomiota.

      Et tunnu ehkä havaitsevan, tai myöntävän, että opposition räksytys ei ole aina hyvää, se voi olla myös huonoa ja tehotonta. Räksytys ei ole arvo itsessään, vaan se on, onko siinä aineksia hoitaa epäkohta.

      Minua ei kiinnosta perussuomalaisten johtajanvalinta, vaan ihmisten reaktiot. Näin on muuten kaikessa politiikan seuraamisessani. Kiinnostavinta on se, mitä heijasteita jokin saa aikaan, ei se, mitä tapahtuu ja kenen toimesta.

      Poista
  10. Olen kanssasi samaa mieltä, että räksytys on joiltain osin ollut onnetonta. Lehdistön osalta olen eri mieltä kuin monet. Sen räksytys on surkeaa markkinatalouden vuoksi, ei minkään poliittisen ideologian, esim. vihervasemmistolaisuuden. Kiire ja resurssien puute on niin suurta, että kaivatut skuupit tuppaavat jäädä tussahduksiksi, pinnallisiksi raapaisuiksi vähän sinne päin.

    Antti Rinteen oli pakko ryhtyä puheenjohtajaksi, koska Urpilainen ei ollut huono. Hän oli kauhistuttavan surkea, Kataisen oma juoksutyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietis hitusen. Jutta oli (sitoutui hallituksessa puolueensa valitseman linjan mukaisesti) se joka edusti hallitusta medialle, Jyrki loikki sivuun. Mulle tuli monesti sellainen tunne kun katselin uutisia, että Jutta joutui vastaamaan myös Jyrkin tekemisistä julkisuudessa. Jyrkihän ei hakenut muuta kuin hyvää EU virkaa. Ja sai sen. Ja otti ja lähti. Jutta jäi paskamyrskymedian keskelle. Musta Jutta oli aika vitun pätevä poliitikko.

      Poista
    2. Sanon näin, vaikka en ollut hänen sanomisistaan ja demareiden ratkaisuista useinkaan samaa mieltä.

      Poista
    3. Minä kyllä myös pidin Jutta Urpilaista syntipukkina, ts. hän siis hoiti hänelle osoitettua syntipukin roolia. Ja hyvin hoitikin tämän epämieluisan tehtävän. Arvostan häntä aivan toisella tapaa kuin Antti Rinnettä, jonka meriittejä en kyllä keksi. Miksi hän on puolueen johtohahmo? Miksi hän muka on hyvä?

      Poista
    4. Tuossa saattaa olla perää, että Urpilainen joutui hoitamaan Kataisen vastuita. Jyrki keskittyi niihin kokoomuksen upeeta, mahtavaa hommiin.

      Telkkarista kuulin eilen painavan sanan. Raimo Sailas piti Kekkosen runnaamaa Martti Miettusen "hätätilahallitusta"maamme kaikkien aikojen huonoimpana.

      Poista
  11. Tosiasiallisesti, kun persut ovat nimittäneet uudet ministerinsä, hallituksessa on mukana Suomen Sisu.

    Halla-ahon ylitti jopa omat tavoitteensa puoluekokouksessa. Hakkaraisen nimitys varapuheenjotajaksi ei tainnut olla suunnitelmissa.

    Saas nähdä viihtyvätkö smp-henkiset näiden uusien niskatatuoitujen perus(natsi)äijien kanssa samassa puolueessa.

    Samuli

    VastaaPoista
  12. Juuri nyt näyttää siltä, että perussuomalainen puolue aloitti kuolinkamppailunsa. Hallitukseen sitä ei enää kelpuuta mikään muu puolue.

    VastaaPoista
  13. Tai sitten tämä oli Halla-ahon omaa taktikointia, senkaltainen on hymy hänen suupielissään. Kenties meidän tulee vielä Soinia ikävä, kun Halla-aho kokoaa rivinsä suoriksi uusia vaaleja varten.

    Kello viideltä olemme hitusen viisaampia. Mahtaako uusi hallitus rkp:eineen olla piiruakaan parempi? Tai kenties saamme kokonaan uudet vaalit, joissa vihreille tulee jytky ja pääministerin paikka?

    VastaaPoista
  14. Kovin paljoa en jaksa menestykseen uskoa. Kannattajakunta jäänee kuitenkin pieneksi. Luuserin maine ruokkii itseään. Kymmeneen vuoteen ainoa tie hallitukseen on saada yli puolet äänistä.

    VastaaPoista
  15. Todennäköistä on, että menestys ei olisi mullistava, mutta se pitää ottaa huomioon, että linja on nyt kovempi, ei enää maahanmuuttokriittinen vaan mieluummin maahanmuuttovastainen. Tälläkin suunnalla on kannattajansa, kuten vaikkapa ruotsidemokraateilla naapurimaassa.

    Vaan se minua kiinnostaa, olisiko, jos tulee uudet vaalit, Ville Niinistöstä todellakin pääministeriksi. Se olisi paikka, jossa mies voisi lunastaa kaiken oppostioräksytyksensä todeksi.

    VastaaPoista
  16. Taitaa lunastukset jäädä väliin. Hallituksen muodostaja lienee Sipilä tai mahdollisesti jopa Orpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis jos hallitus vain kaatuu eikä tule uusia vaaleja.

      Jos sen sijaan tulee uudet vaalit, joissa vihreät saavat sen ilmassa olevan jytkyn, niin kai suurin voittajapuolue saa myös pääministerin paikan?

      Poista
    2. Kyllä, kyllä, mutta vihreät voittavat vain b-sarjan, peruspuolue on ongelmissa pysyä c:ssä.

      Poista
  17. Suomella on varsinaisesti 2 pitkän tähtäimen uhkaa, todellista pelättävää, oman talouden (tai varsinkin maailmantalouden) romahtaminen ja toisena kansainvaellus. Nämä eivät katoa minnekään. Taloudelle emme ehkä mahda mitään, maahanmuutto on omissa käsissämme. Kun jälkimmäinen jatkuu ja meille myös selkenee miten Ruotsin on käynyt niin luulen Halla-ahon vetäneen pitemmän korren tämänpäiväisessä väännössä. Ruotsidemokraaatithan ovat tällä hetkellä toiseksi suurin puolue siellä, itse asiassa olisivat suurin jos vain kantaruotsalaiset äänet laskettaisiin.
    Orpo ja Sipilä eivät luultavasti osaa tai lue ruotsinkielisiä tekstejä kuin pakosta ja ovat näin Ruotsin asioista pihalla, toisilta saamansa infon varassa. Jne. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntyyppinen ajatuskuvio minunkin mieleeni tuli, kun katselin Halla-ahon suorastaan tyytyväistä hymyä, kun hänet "potkaistiin" ulos mahdollisesta hallitusyhteistyöstä. Tähän hän oli tähdännyt, tämä sopi hänen suuunnitelmiinsa.

      Jos suunnitelmana on uudenlaisen entistä vahvemman maahanmuuttovastaisen puolueen perustaminen ruotsidemokraattien mallin mukaan, niin sehän sujuu parhaiten, kun ei kanna vastuuta hallitustyön tuloksista, jossa tietenkin on pakko taipua kompromisseihin, jokaisen ministerin vuorollaan - myös Ville Niinistön ja Antti Rinteen, jos heidän aikansa nyt tulee.

      Poista
    2. Ruotsidemokraatit ei kuitenkaan ikinä pääse hallitukseen. Niin se menee.

      Poista
    3. Voipi hyvinkin olla. Saapas nähdä, muuttuuko mikään, kun ja jos RKP ja KD tulevat hallitustyöhön. Soini on ollut helppo haukuttava, jatkossa Sipilä kerännee kaiken älämölön. Orpo on selvinnyt hyvin, hän ei ole kenenkään hampaissa.


      Poista
    4. Niin, voi myös olla, että taustalla tässä kaikessa on EU:n todellisten johtajien Frau Merkelin ja Ranskan Macronin ym kunnianhimoinen suunnitelma muuntaa EU liittovaltion suuntaan, siis vahvistaa Saksalle edullista Euroa jne. Näihinhän Perussuomalaiset on aina suhtautunut epäillen kun taas Kokoomus tuntuu pyrkivän ja Kepu ei uskalla vastustaa. Siitä hallituspuolueiden muuten kummalliselta vaikuttava kansallismielisyyden vastustus taitaa kummuta. Siinä tietysti menee loputkin Suomen itsenäisyydestä mutta väliäkö tuolla ;-(( hh

      -

      Ps. Riku, Ruotsissa on tilanne sellainen ettei siellä kukaan oikeastaan haluaisi ottaa hallitusvastuuta. Sehän olisi oikeistolle (=Allianssen) ollut mahdollista milloin vain! Siellä on tarjolla vain epäsuosittuja ratkaisuja, ennen kaikkea verojen korotuksia tai lainanottoa.

      Poista
    5. Hh, tunnet varmaan Ruotsin tilanteen paremmin kuin minä, mutta juuri niin se on, että halusivat tai eivät, ruotsidemokraatteja ei ikinä tulla näkemään sikäläisessä hallituksessa.

      Poista
  18. Ps2. Ilmankos Vapaavuori, juuri Euroopasta tulleena oli niin ehdoton vastustaessaan kovana luuna pitämäänsä Halla-ahoa! hh

    VastaaPoista
  19. Nyt saa Halla-ahot ja Hakkaraiset räksyttää oppositiossa seuraavat 40 -vuotta "ohi Pekan ja sudenkin", kuten täällä opposition roolia osuvasti analysoidaan. - Perussuomalaisten painoarvo loppui samalla hetkellä kun vetivät Timo Soinin kölin alta. (noin vertauskuvallisesti)

    Kiittämättömät lurjukset!

    Ps. Minäkin olen sitä mieltä että maahamme - oi Suomi maamme armahin - valuu aivan liian paljon epämääräistä jengiä, paskasakkia. Meillä on omatkin hampparimme, ei niitä ehdoin tahdoin maailmalta lisää tarttis imuroida. Näin on! - Mutta miksi sitten en ole perussuomalainen? No siksi, kun he hoitavat kaikki asiat, joihin tarttuvat, joko vahingossa tai tarkoituksella, päin persettä. Siksi! Niinkuin nytkin, tämän.

    VastaaPoista
  20. Halla-ahosta ei ota pirukaan selvää. Mies on älykkö, teoreetikko, filosofikin, mutta outo ajatuksineen ihmisten eriarvoisuudesta. Se on fasistinen ajatus, kuten jotkin Linkolankin ajatukset heikommista ja vahvemmista.

    Soini oli letunpaistaja Halla-ahoon verrattuna, leppoisa ihminen, huumorintajuinen ja sivistyneempi miltä äkkipäätä näyttää. Hän piti maahanmuuttopuolueen aisoissa. Vaan nyt puolue menee vaarallisille vesille.

    VastaaPoista
  21. Mikiksen kommenttiin en voi lisätä kuin: Juuri noin!

    VastaaPoista
  22. Halla-ahon ajatuksiin on voinut tutustua jo vuosikausia, ei hän millään lailla yllätä. Luin itsekin hänen blogiaan ennen kun lopetin. Itse asiassa kunnioitan ihmistä joka pysyy sanojensa takana, mutta sillä ei pitkälle poliitikassa pötkitä - paitsi tietysti samanmielisten joukossa. Mutta ei muuten.

    Toivoin jo liki vuosi sitten että Halla-ahosta tulisi seuraavaa PeruSSuomalaisten puheenjohtaja. Koska se olisi hyvä sekä Suomelle että puolueelle; tuo uusi SMP tulee kuihtumaan merkityksettömäksi. Mutta tulee sitäkin jäntevämmäksi. (vähän kryptiikkaa mukaan, heh!)

    Rosvot rajojen taa! Kyllä kansa tietää! Suomi suomalaisille! Rautaaz rajalle jollei pölinä riitä!

    Nyt kun sitten Persutkin kohta ratsastavat auringonlaskun taa (hyvää matkaa persut!) ja Vennamon SMP:kin (jonka perustamissyy oli vain ja ainoastaan Kekkosen vastustaminen, ei mikään muu - oi rakkaat pienviljelijät!), nyt kun SMP:kin on poissa ja sekä Vennamo että Kekkonen kuolleet (ja Soini kuohittu), niin ketää tavallinen eliitin kusettama kansalainen enää voi äänestää...? Kun herrat meidät kumminkin aina pettävät, niin siniset kuin punaiset ja vihreät.

    Kuulkaa,

    en minä tiedä...

    kirj. mikis, 17 -v, politiik.harj.(sitoutunut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vennamo oli ilman muuta yhden asian liike, se asia oli kekkosen vastustaminen. Molemmilla oli luonteessa sellaisia suuruusajatuksia itsestään, etteivät mahtuneet samalle hiekkalaatikolle.

      Poista
    2. Nimenomaan, nimenomaan. Kyse oli valtataistelusta jonka Vennamo hävisi Urkille - eikä muuten kovin suurin eroin. Olisi voinut käydä niinkin että meitä (tarkoitan meitä suomalaisia) olisi Urkin sijasta hallinut Emil. Opportunisteja kun kumpikin olivat - kutenn kaikki menestyneet poliitikot yl. ovat. (Missä maailmaa tahansa.)

      Minua ei politiikka enää kiinnosta. Enkä tee "rognooseja". Pessup-puolue oli kanava joka antoi tietyille ihmisille tunteen siitä että heillä on vaikutusvaltaa. Kun työtön tai muuten elämässä kolhittu ihminen vaivautuu äänestyskoppiin, niin ei hän nyt saatana mitään kokoomusta tai sosialidemokraatteja rupee äänestää. Eikä kristillisiä, jumalauta. Kepua hän saattaa äänestää - jos on maalta kotoisin, tai sitten näitä toisia valehtelijoita, eli Perussuomalaisia. Ja tulevaisuudessa sama taas vaikka puolueiden nimi vaihtuu: Keskustapuolueesta tulee Cityparty ja Perussuomalaisista Parastasuomalaisille. Tai vittuako näistä tietää.

      Ps. Vähän huvittaa tämän nuoren Tiina Ahvan kirjoitus. Siinä ei ole sanoja eikä sanojen merkitystä säästelty, on tyylipuhtaasti uhrauduttu. Niin, ja Samuli Voutila ja hänen "länsimaiset arvonsa"...! - Voi hitsi, jos yrittäis kirjoittaa parodiaa, ei ikinä tämmöseen pystyisi. Kyllä he... he tekevät sen ihan oikeasti ihte.

      kitkeriä nuo karvaiset pihlajanmarjat

      Poista
    3. Linkkisi luin. Lehden nimen alla luki "asiaa verkossa", mutta pyyhkimäpaperia ei valitettavasti ollut tarjolla, kun sen netistä ammensin.

      Toisaalta kaikkien puolueiden nuorisojärjestöt ovat huumoria, joita täytyy lattialla selällään maaten lukea ja pelätä, että naapurit hermostuvat hytkytykseen ja hengen ahdistuksen kaltaiseen nauruun.

      Poista
    4. Kokoomuksen Saul Schubak nuoriso-osastosta lie kiinnostavimpua nuoria aikoihin. Varsin mielenkiintoinen oli hänen taannoinen heittonsa lapsilisistä. Juuri noin raikas voi vain nuorukainen olla.

      Hyvin hupaisia ovat myös avustusjärjestöjen naisten sydäntäsärkevät lausunnot hätääkärsivistä pulskista pojista.

      Joku heistä toivoi, vai oliko se sittenkin joku feministinen muslimityttö, joka toivoi kantiksen raiskaavan nyt Hilla Halla-ahon. Tämä tieto oli musta-valkolehdessä, jota aina vilkaisen uuninpankon jälkeen saadakseni tasapainon palaamaan.

      Poista
  23. Älkääs nyt innostuko. 40 vuoteen voi mahtua vaikka mitä. Merkel vaikkapa, hän oli jo vajoamassa demarien varjoon ja sitä tietä eläkkeelle mutta sitten lensi taivaalta ihana vihollinen, Mr. Trump, sakemannit säikähtivät ja rouva porskuttaa taas kuin Katarina Suuri! hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että politiikka yllättää usein. Bush nuorempi olisi jäänyt yhden kauden presidentiksi ilman bin ladenin koplan tekoja.

      Poista
    2. Aliarvioinko mielestäsi omia ennustuskykyjäni, hyvä hh! Pannaan totanoin si 80 vuotta lisää. Eikö? No otetaan si vähän pois. Mutta ei kaikkea! ei kaikkea.

      Ps. Paitsi jos keskusteluun tulee mukaan Tapsa, niin sitten pitää rognoosista ottaa niin paljon pois että mennään miinukselle. Koska hän on tähtitieteilijä. Ja kun hän väittää jotain - ja me olemme eri mieltä - me äkkiä putoamme lähimpään Mustaan Aukkoon. PLUMPS, PLUMPS, PLUMPS... ja totta kai Iines myös... PLUMPS!

      Poista
    3. Nyt on Sauli Niinistö pahassa pulassa. Itse ylipääsuurkeisari Paavo Väyrynen veti häneltä tukensa "hallitustilanteeseen puuttumisen vuoksi". - Väyrysen tuen menetyksestä on vaikea toipua.

      Paavo ryhtyi kalastamaan joitakuita ääniä haavilla.

      Poista
    4. Eikös se jo kansaliskirjailijamme Aleksis Eino Runeberg runoillut että "Puavo Puaavo, kovan onnen lapsi..." Tai jotain sinne päin.

      Kauheesti säälittää Väyrynen. Niin kiltti poika, niin kiltti, ja Media vaan häntä myllyttää kuin pultsattoripesukone. Aina on etsinyt vain omaa ja Kansakunnan parasta, etenkin, jos kyseessä on ollut sama. Puaakki... mun isän veli oli Paavo, sitä me, tai ainakin minä (forssalainen vittuilija) sanoin Puaakiksi. Kun kävi meillä kylässä. Ja toi meille kenkälaatikollisen karjalanpiirakoita. Elli-muori ne kuulema oli kivitalonkokoisessa leivinuunissa paistanut. Mitä en yhtään ihmetellyt. Koska olin 7 -v enkä ihmetellyt mitään muutakaan. (Paitsi tietysti jotain sivuseikkoja saatoin joskus ihmetellä. Kun olin yksikseni Vintillä. Ja käteni hapuilivat.)

      Poista
  24. Trumpista ja Merkelistä ja monesta muusta on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon että en edes yritä sanoa mitään lisää, niihin. Tai mihinkään. Pihlajapuissa on marjoja, silti. Ehkä syksy tulee toisen kerran tänä vuonna. Kevät. (Huomaatteko että olen salaa viimeaikoina lukenut Paavo Haavikkoa. Lukenut, muistanut ja unohtanut, lukenut.)

    Trump - tai Putin. Jos käsittäisin Epäeuklidisesta geometriasta edes sen, mistä siinä on kyse, käsittäisin ehkä myös sen, miksi Trump (tai Putin) pystyy muuttamaan valheen todeksi - kannattajilleen. - Koska heitä minä ihmettelen jotka heitä äänestävät?

    Eihän ihmisen tyhmiä ole, ei voi olla, Eihän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kaikkea sitä ei voi ymmärtää, että mahdollisesti täsmälleen samat ihmiset äänestivät molempia.

      Poista
    2. En tiedä, tämä Kepu - Kokoomus peli haisee! Politiikassa kysytään kyllä moraalin perään mutta nyt kun nämä ovat kyselleet niin juuri se lemahtaa epäaidolta oikein täyden rahan edestä. Siinä jää Väyrynenkin toiseksi. hh

      Poista
    3. Fantastinen huomio!!!!

      Poista
    4. Repliikkini 21:40 oli Rikulle. Se oli hyvä oivallus. - Sinun mielipiteitäsi, hh, olen aina arvostanut. Se, että olen joskus eri mieltä kanssasi, ei muuta kuin vain vahvistaa sinun mielipiteitäsi.

      Poista
    5. Juu mikis, eri mieltä saa aina olla, Sipilä ja kump. myös mutta se olisi pitänyt suoraan sanoa ja perustella asiasyin. Niitä kyllä olisi ollut jos he esim. tähyävät syvenevään Eurooppaintegraatioon. Nyt blaskasivat muka arvoilla ymmärtämättä, että ei ole olemassa mitään eurooppalaisia arvoja, hajonta on liian suurta. On olemassa vain joitakin yhteisiä ajatuksia joihin tarttua. hh

      Poista
  25. Voisi olla, että kissasta saisi ruokaa lapsille. Tai sillä kissan rahalla saisi monta sataa riisiateriaa.

    kirjoittaa Iines paginassaan 'Hieman eriarvoisuudesta'. Saa. Pulleasta kissasta 2-3 lasta saa hyvän lounaan. Nälkäiselle pikkusiskolle voi viedä kotiin tuliaisiksi lämpimät turkisnahkaiset kintaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lapset olisivat iloisia ja kikattaisivat vatsat inisten tyytyväisyydestä niin että Jumalakin kysyisi että kuka siellä niin kauniisti laulaa. Ja lapset virnistäisivät rasvasta kiiltäen ja kiusaisivat taas kissaa, vetäisivät sitä hännästä ja leikkaisivat sen viikset tuhmilla pikku kätösillään.

      Poista
    2. Ei tuota sinisilmäistä kissaa kukaan halua syödä. Älä pelkää. Mutta tiedätkö Iines ketä Hollywoodin homomaailmassa kutsuttiin "sinisilmäksi"..?

      Rock Hudsonia.

      Poista
    3. Ah, jos kissa olisi uros, voisin ehdottaa sen nimeksi Rockia, vaan se on tyttökissa, jolle sen pääemäntä on miettinyt nimeä Conchita. Minusta se on ilmiselvä Muusa tai Pirjo.

      Saas nähdä, mikä siitä tulee. Jos se olisi minun ikiomani, julistaisin täten nimikilpailun.

      Poista
    4. Nimien keksiminen on niin vaikeaa että keskityn keksimään vain tekosyitä että minun ei tarvii keksiä nimiä kellekään. Lapsiakaan toistaiseksi en ole ajatellut panna alulle. Itämään.

      Poista
    5. Muusa eli kutsumanimeltään Matsku on hyvä.

      Poista
  26. Nyt on saatu uusi presidenttiehdokas, RKP Nils Torvals. Entinen Björn Wahlroosin kaveri taistolaisissa, mutta kokenut järkimies ja euromeppi. Otan harkintaan hänen äänestämisensä.

    VastaaPoista
  27. Perussuomalaiset kitisevät nyt siitä että heitä hyljeksitään, hyi! Se ei heidän mielestään ole demokraattista.

    Eksoottinen käsitys demokratiasta.

    Eikös demokratiaan kuulu se, että jokainen puolue määrittelee itse kenen toisen puolueen kanssa haluaa leikkiä samassa hiekkalaatikossa?

    Höh.


    Ps. MEG, vähän arrogantti ajatus. Mutta harkitsen samaa.

    VastaaPoista
  28. Tässä käyntikortti Halla-ahon kannattajien ajatuksiin. Lue "kirjoittaa Facebookissa:"

    https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-millainen-linjaus-osoitus-aidosta-halusta-jatkaa/

    VastaaPoista
  29. Hukkuvan oljenkorsi tuli mieleeni, kun monesta paikasta vastaani tuli halla-aholaisten pettynyttä itkua, jossa syyteltiin vihervasemmistoa. Kokoomuksen ja kepun niputtaminen vihervasemmistolaisiksi saa jo epäuskon naurun naamalleni. Minne halla-aholaisuus sijoittuu, jos nuo ovat vasemmistoradikaalimme?

    Jos kristillisdemokraatit lähtevät uuteen hallitukseen, he ovat varmaan taistolaisia ja saavat niskaansa koko neuvostoliiton syntikuorman.

    Pahoitella täytyy, että politiikka on tällaista. Edes jonkun kanssa täytyy tulla toimeen, että vallan käyttöön voi osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku on paras !

      Poista
    2. Vaan oli se vähän hassua, että kun Soini tuli kaikkien kanssa toimeen, myös ulkomaan poliitikkojen, hän oli luopio ja hillotolppamies.

      Poista
    3. Vaan nytpä Iineskin äkkiseltään saa tottua siihen että opposiosta ei enää pelkästään mölypuhetta kuulu: perussuomalaiset kun kohta siellä avaavat "sanaiset arkkunsa" kultivoitunein ja korrektein sanakääntein: miten paremmin myö nää hommat hoidettaisiin kuin "nykyinen hallituskoalaatio..." Vahinko vaan että kristilliset, nuo Luojan luomat kengän hajupohjalliset - jos Herra suo ja he nousevat hallitusvastuuseen - eivät enää päästele ärräpäitä opposition kovilla mutta sitäkin nuivemmilla penkeillä. - RKP:läiset on taas aina samaa mieltä kuin kaikki muut, ketkä hallituksessa ovat, tai oppositiossa, tai missä milloinkin - edellyttäen että Iisalmen Lidlistä saa ostaa Mau Mau -pastilleja myös vastaisuudessa ruotsiksi. Eli på svenska. (Ja että Ahvenanmaalla ei puhuta suomea, kan Guds skull trots allt.)

      Onnea uudelle Sipilä-Oro akselille!


      Ja Anna mun kaikki kestää!

      Toisaalta, olenhan minä jo aika paljon kestänytkin, ollakseni vasta tämän ikäinen. Olen mm. kuunnellut livena kun Ragni Malmsten laulaa. Ja kerran näin Reino Hirvisepän - tuttujen kesken vain "Palle". Niin. Näin hänet kerran helsinginmatkallani, joka mielestäni muutenkin oli tarpeeton. Mutta se taas on ihan toinen juttu, miksi ihminen matkustelee... ja mikä on tarpeellista ja mikä ei.

      Poista
    4. Luulen, mikis, että olet oikeassa opposition äänen suhteen. Se muuttuu. Ja luulen, jos saan täten toimia oraakkelina, että se muuttuu niin, että ei kuuluu mitään.

      Miksi ei kuulu? No siksi ei kuulu, että ei uusoppositiolta kukaan mitään kysy, kun valtakunnassa kaikki on taas hyvin. Perkele on torjuttu.

      Olen oppositiokritiikilläni kiinnittänyt huomiota ennen kaikkea siihen tilan maksimaaliseen määrään, joka oppositiolle on poikkeuksellisella tavalla normaalikäytäntöön verrattuna sille annettu, en niinkään oppositiopuheen sisältöön.

      Kun pöly on laskeutunut ja höyhenet siivottu, voimme katsoa luottavaisesti eteenpäin. Itse odotan innolla kristillisdemokraattien kannanottoja. Pieni ripaus hurskautta lisännee päätösten eettisyyttä.

      Poista
    5. PS Ragni Malmstenista minun on nyt kerrottava hauska anekdootti. Nimittäin ostimme tyttökaverini kanssa kerran piruuttamme peruukit, lyhyet, kiharat. Kummallakin oli omat pitkät ja vaaleat suorat hiukset, kuten kaikilla tiedostavilla tytöillä silloin oli, jakaus keskellä päätä.

      Panin sitten sen rusehtavan kiharan peruukin päähäni, kun odotin poikaystävääni illalla tulevaksi. Olin mielestäni aika hyvän näköinen. Kun poikaystävä sitten tuli, hän parkaisi jo ovella. - Sää oot ihan kuin Ragni Malmsten!

      Poista
    6. Minäpä olen Tapio Rautavaaran nähnyt esiintymässä oriveteläisessä kaupassa. Olin silloin kansakoulun ekalla luokalla ja ainoa mitä esiintymisestä muistan on, etten tykännyt yhtään. Ruikutin, että ihan vieraita lauluja esitti, yhtään en tuntenut.

      Edesmennyt broidini olisi julkkistelut voinut viedä vieläkin pidemmälle. Hän ylpeili pöllineensä Esa Pakariselta. Pakarinen jakoi jonkun esityksensä tai mainostamisen lomassa suklaata paikallisessa osuuskaupassa. Broidi kähvelsi kaksi hänen kassistaan.

      Poista
    7. Sitä paitsi hänkin edesmennyt Rauski ylpeili voimailu-uransa huipulla. Schwarzenegger oli 70_luvun alussa esittelemässä voimailutuotteita Helsingin Stockmannilla. Rauski siinä oli jotenkin osallistunut ja kruunu seurasi jonkin hetken myöhemmin.

      Arska tuli vastaan Stockan liukuportaissa ja moikkasi.

      Poista
    8. Ihminen kun OIKEASTI on suuri Tähti, hänen ei enää tarvitse todistella sitä. Kuten näiden bb-julkisten tai Idolsissa 9:änneksi yltäneiden. Ei, he voivat ihan lungisti moikata vaikka Ryttylästä, tai miksei myös Forssasta kotoisin olevia. (Mikseivät muka voisi?)

      Antaa pölyn laskeutua, antaa pölyn laskeutua. Esim. Trumpin suhteen olen sitä mieltä, että odotetaan... Ei kannata hohtimia heittää kaivoon ennen kuin aine on valmis!

      Ps. Oonko mä kertonut tän ennen? Nimittäin tämän minulle kertoi eräs herra X.X, joka oli opettanut hyppääjä M. Nykästä tarkkailuluokalla...? No, jos olen kertonut, kertaus on opintojen äiti - kuten mm. Iines-kulta tietää!

      Matti oli voittanut mitalleja jo ennen Calgarya siellä sun täällä, ja tämä Jyväskylän - kaupunki jossa minäkin silloin tällöin asun - johto päätti palkita Matin jotenkin. No, he päättivät palkata hänet - työtön hamppari kun Matti siviilissä muuten oli, nimittämällä hänet "Laajavuoren hiihto- ja urheilukeskuksen hoitomieheksi". Mutta nyt oli niin että tuolle vakanssille ei voitu nimittää ihmistä, jolla ei ollut päättötodistusta. Ja Matillahan nyt ei semmoista saamarivieköön ollut. Matin kohdalta se puuttui äidinkielestä. Niinpä hänen äidinkielen opettajansa, joka tämän jutun minulle Ylä-Ruutilla kerran kertoi, kertoi että hän kutsui Matin luokseen. Ja sanoi hänelle että 'nyt kuule kun kirjoitat aineen, saat suomenkielestä vähintäin vitosen'. Matti oli kovasti vastaan, "emmää osaa", mutta tämä Alpo sanoi hänelle "kaikki osaa. eikä aineen tartte olla pitkä. kerrot vaan esimerkiksi kun oot mennyt mummon kanssa sienimetsälle. ja ootte saaneet paljon sieniä." Matti kysyi, "entäs sitten?" Ape vastasi, "no sitten te tietysti tulette sieltä metsästä pois".

      Matin aine, noin muistivaraisesti mitä hänen opettajaltaan kuulin, oli:

      Menin kerran mummon kanssa poimimaan sieniä. Kun saimme niitä paljon lähdimme metsästä pois."

      Kyllä mun vitonen siitä piti antaa, Ape sanoi. Olihan se niin ytimekäs. Ja Mattihan sitten vähän myöhemmin hyppäs Calgarissa ne kolme kultamitalia.

      Ps. Minä olen aina suhtautunut M. Nykäseen asiallisesti. Minusta hän on kohtuullisen fiksu ihminen. Vaikka kerran tyttäreni Saga ällistytti minut kun hän tuli sanoo mulle että "Matti Nykänen yritti iskeä mua. Mutta mä sanoin sille 'älä kuule poika yritä'". Isäänsä on tullut Saga, paljon nuorempi kuin Matti, eikä se sitten enää yritänytkään, Matti. - Isäänsä kai tullut hänkin?

      Poista
    9. Matin minä olen tavannut Järvenpään, Jäken, silloisella seksi-casinolla. Lähdimme katsomaan, kun kaverini niin halusi. minulta varmaan alaleuka loksahti auki. kun nuoret ja missiä kauniimmat tytöt kulkivat yleisön joukossa pelkissä tangoissa. Matti saavutti lopulta meidän pöytämme. Ihan selvin päin oli ja todella hyvin käyttäytyvä ja kohtelias. Vaihtoi kanssamme muutaman mukavan sanan, sisältöä en muista. Nimmarit saimme, minä hätäpäissäni otin sen käyntikorttini taakse, sellaisiakin minulla silloin oli. Muutamaa päivää myöhemmin annoin sen yhdelle itseäni vanhemmalle urheiludiggarille, Askolle, joka oli siitä onnellinen.

      Poista
  30. Uusoppositio voisi aukaista sanaista arkkuaan esim. sote-asioista. Halla-aho ja Huhtasaari kannattavat yksityistä terveydenhuoltoa. H-a on puhunut yövartija- tyyppisestä valtiosta ja Huhtasaari ihailee Usa:n republikaanien kahjo siipeä.

    Samuli

    VastaaPoista
  31. Samuli, minun täytyy sanoa, että ilman yksityissektoria minun puhesairauttani ei olisi luultavasti vieläkään diagnosoitu. Minut lykättiin kunnan puheterapeutille oppimaan oikeaa puhetekniikkaa, vaikka itse opetin sitä oppilaille. Puheterapeutilta työterveyslääkäri heitti minut ulos, vaikka näki vaikean puheentuottoni. Ainuttakaan lähetettä lääkäri ei kirjoittanut, ja niinpä siirryin uksityiselle fonistrille omin kustannuksin. Diagnoosi tuli ensimmäisellä istunnolla ja lisäksi nippu lähetteitä keskussairaalaan.

    Mitä pahaa siis yksityissektorissa on, jos sinne soten tultua pääsee kohtuuhintaan? Hampaanikin olen joutunut hoidattamaan yksityisellä, koska en pässyt julkiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kännykkävirheitä, yksityiselle foniatrille...

      Poista
    2. Pahaa tässä on Iines-rakas se, että yleistät yksittäisen tapahtuman. Tarkoitan, että kaikille ei käy yhtä hyvin kuin sinulle, ei takuulla. Kun sairaanhoidosta tehdään bisnestä. (vrt. U.S.A.)

      Ps. En tästä viittis puhua... koska tässäkin on kyse yksittäistapauksesta, ei mistään yleisestä... Että eilen olin leikkauksessa (päiväkirurgia) KSSH:lla. Jo yli puoli vuotta sitten diagnosoitu (itse sen tein, ja selitin Kuntayhtymäni Terveyskeskuksen lääkärille mistä on kyse: Rannekanavaoireyhtymästä eli karpaalitunnelisyndroomasta. Hänkin, kun aikamme pällisteltiin toisiamme, oli samaa mieltä. (Turhaan, oi turhaan ei veljeni ole lääkäri. Koska - laulun sanoin - itsekin olen melkein lääkäri)

      Kyllä, otan asioista yleensä selvää. Koska minua kiinnostaa mikä niiden asioiden takana on, jotka voi ottaa selville.

      Tuolla sairaalan odotusaulassa - VIP-sellaisessa, jossa meitä sairaalan kummallisiin anti-sextikstistisiin vaatteisiin puettua äijiä ja akkoja parveili enemmänkin - kuin syksyisestä ampiaispesästä karkoitettuja kuhnureita - niin rupes vituttaa? No se, kun vaan ventattiin ja ventattiin... joutu lukee helvetisti kaikenmailman paskalehtiä kun ei ollut muutakaan tekemistä. Silmälasit meni ihan huurun. 7 tuntia onnehen... voi katin kontit sentäs!

      Leikkaus oli asiallinen toimenpide, kokenut naiskirurgi; ennen puukotusta se piirteli mun käteeni kaikenlaisia tageja, tästä ja tästä. Olin samaa mieltä ja nyökkäsin, varmuuden vuoksi. (Ei kannata olla eri mieltä ihmisen kanssa jolla skalpeerausveitsi. Ei!)

      Se, miten leikkaus onnistui, ja se miten vasemman käden sormeni tulevaisuudessa toimivat, sen nyt tietää aikaisintaan vasta noin kolmen viikon päästä. - Mutta nyt minä tiedän jo sen, että jos vastaava uusiintuu, kyllä minulla on varaa mennä yksityiselle leikkaussalille. Olkoon kyse vaikka giljotiinista. Ja siitä, että se on 10 kertaa kalliimpaa... Pöh, sehän olisi upeata köllötellä kuolleena jossakin saamarin kierrätyspahvilootassa, shampanjaa juovien patolgien viettäessä jotain merkkipäivää, kun vieressä loikoilisi samanlainen kaveri, yhtä hiljaa kuin minä, samanlaisessa lootassa... mutta kunnallisesta sairaalasta tuotuna. Ja kymmenen kertaa halvempi vainaa kun minä! - Äsh, mitähän Björn Wahlroos ajattelee kun omassa lootassaan pötköllään on, aikanaan? (Ja patologit alkavat tanssia Viimeistä Tangoa?)

      Tiedä häntä.

      Poista
  32. Yksityisen terveydenhuollon yksi keskeinen kohta on siinä, että kannattaako meidän todella oikein valtion tukemana siirtyä järjestelmään, jossa nämä Mehiläiset kiikuttavat rahansa veroparatiiseihin. Yksityinen vs. Suomi 6-0.

    VastaaPoista
  33. Tuolla aiemmin, vissiin vaalia edeltävänä iltana olin ihan varma, etteivät Orpo ja Sipilä kaada hallitusta. Olin väärässä, koska en ymmärtänyt samaa kuin he: humpsista, pumpsis ja meno jatkuu Sipilä kakkosessa. - Väsyneet jäivät tien varteen almuja anelemaan ja miettimään kovaa kohtaloaan kuolevana puolueena.

    VastaaPoista
  34. Syntynyt: 1980, Omistukset: 0,0013 kesäkuuta, 2017 12:52

    Olet varastanut hyvinvointisi minulta. Sinulla on hyvä olo siksi, että minulla ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No anteeksi että ostamassani kondomissa - ostin sen Bulgaariasta, eräällä kevätretkellä Burgosiin, kun sen sai niin halvalla - oli reikä. Silmin havaitsematon. Mutta reikä mikä reikä.

      Olen todella pahoillani puolestasi että yllättäen pulpahdit tähän maailmaan. Yllätys se tosiaan oli myös äidillesi. (Jota heitit haarukalla kun täällä viimeksi kävit rahaa hältä kinuamassa. Hyi, ettet heittelisi!)

      Poista
    2. Tottakai olen sinulta varastanut, rakas anonyymi. Otti vaan päähän, ettei sinulla ollut mitään muuta kuin kaksi tyhjää kaljapurkkia. Alepasta sain niistä kolkytsenttiä ja kaiken olen jo tuhlannut viiniin, lauluun ja naisiin. Ei sulla ees yhtä tyhjää kaljapulloa vielä olis?

      Poista
    3. Ottaen huomioon sen, että olen jo vanha, jollaisia keski-ikäisiksi kutsutaan, valkoihoinen mies, niin helikopterilla hurruuttelen eri asuinpaikkojeni väliä. Välillä tietysti Monacossa, mutta sinne tietysti kauppakassilla, pari vuotta vanhalla yksityissuihkarillani. Saakeli, että tuntuu hyvältä, kun saa kaikista asioista päättää. Mutta en minä siitä vallastakaan ole kaikkein iloisin, ehkäpä yksi innostavampia ajatuksia on, että teen sen kaiken 1980-syntyneiden kustannuksella. - Jaa, jaa, minä kuuntelin silloin Pelle Miljoona 1980-orkesteria. Tilaan bändin vieläkin joihinkin yksityisiin illanviettoihini.

      Poista
    4. Jos taas "syntynyt:1980, Omistukset: 0,00" puhut muista kuin talaoudellisista asioista, sympatiani on puolellasi.

      En tiedä miksi - olen miettinyt sitä miksi? että asia jonka yli en pääse: miksi meillä on kehitysvammaisia? (Jumala, sano minulle se, niin uskon Sinuun.)


      Kun joku slaavilaisen kirkkoliturgian tohtori todistaa: ei tämä meidän ongelma ole. se on teidän ongelmanne. pitäkää ne apinaihmiset tykönänne, людина, а не з (= ihminen, ole kanssani).

      En tiedä. Vähän vituttaa taas. Ei paljoa. Olen lukenut biologiaa. Maailma on julma miljöö kaikille eliöille; mikä poikkeus ihminen muka olisi? Ei mikään. Ei ihmiselle ole - uskokaa minua - tällä lailla rakennetussa maailmankaikkeudessa ketään muuta ystävää, teoriassakaan, kuin toinen ihminen. Ja jollei sitä toista ole, ei ole ketään. - Siksi minä halveksin Halla-ahon filosofiaa.

      Poista
    5. Tai ketä minä olen halveksimaan, en ketään en ketään.Ihmisillä on omat ajatuksensa, he ovat heidän omiaan. Se että en käsitä kaikkia ajatuksia, em millään, on minun probleemani, ei heidän.

      Poista
    6. Joku päivä sitten katselin vissiin Teemalta dokumentin Mark Reaystä. New Yorkissa asuva mies, joka kuvaa huippumalleja, on itsekin entinen malli. Tyylikkyytensä oli säilyttänyt, hyvin pukeutunut ja charmantti. Päivän työskentelyjen jälkeen hän kiipesi aina salaa yhden talon katolle, jossa asui. Pukeutui villaan ja heitteli pressun ylleen, että pystyi sateelta nukkumaan. Sanoi nukkuvansa vähän, koska hermot eivät riitä kiivetä katolle kovin aikaisin.

      Netistä katsoin, että dokumentti sai niin paljon kaikkea, että Mark on muuttanut pois katolta. Ainakin aiemmin huonosti tuottaneita hommiaan jatkaa, asuinpaikkansa New Yorkissa on tuntematon.

      Poista
    7. Olenn eri mieltä. Hallaaho on paikallista paskaa kasa. Mut jos hänen vaimo pitää sen takia raiskata, olen eri mieltä. Hänen vaimo on jo saanut rangaistuksen, ei Herra Hautaaho.

      Poista
    8. Mark oli dokumentissa 52-vuotias.

      Poista
    9. Monet ikäiseni jyväskyläläiset tietävät Timo Karhun, eli Kallun. Niin minäkin. Mutta väitän että kukaan ei häntä tuntenut. Häntä kutsuttiinkin "Yksinäiseksi Vaeltajaksi". Hän asui Jyväskylän (tuon pienen pienen) kirkon katolla (= sen sakariston päällä). Tämä on todella totta. Minä en ko. ihmistä koskaan (muistaakseni) tavannut, mutta ystäväni ja ankaan paperitehtaiden pääluottamusmies mulle kerran kerran kertoi, että "kun Kallu sai iskettyä yhden naisen, ongelmaksi tuli se kun piti mennä kuhertelemaan Kallun boksiin... Nainen sanoi "minä nyt en ainakaan tuolle katolle kiipeä..." Mutta kyllä se sit kumminkin kiipesi. Ja kuhertelivat siellä sitten kuin kyyhkyset. (Huom! tuo "kuin tuo kyykyset" on minun kirjallista pölinää. Ei Jussi niin sanonut, enkä minä tiedä, mutta yön ne siellä kumminkin viettivät.

      Ps. Mä viimeks viikko sitten kävelin sen kirkon - lysyn näköinen - ohi, ja katsoin niitä paloportaita mitä pitkin sakariston katolle pääsee... yhnmhy... ja siinä on tosiaan siinä katolla sellainen tasanne jossa voi kuvitella pötköttelevänsä... mikäs siinä, ajattelin.

      Poista
    10. Aiemmin ainakin meillä on ollut paljon asukkaita yleisten rakennusten, virallisesti sanottuna, yläpohjan onteloissa. Se tarkoittaa huonetilaa matalampaa huonetilaa, joka on yleensä puruilla katettua. Nykyään ne ovat pääsääntöisesti lukittuja, koska yläpohjan ontelosta alkanut palo tuhoaa koko rakennuksen. Yhtään spugen Nortillaan polttamaa rakennusta ei tiettävästi tiedetä.

      Poista
  35. Ei 40 vuoteen vaan 4 vuorokauteen voi mahtua aika yllätyksiä! Äkkiä on "Uusi vaihtoehto", jossa 21 johtajaa mutta juuri nyt ei lainkaan joukkoja. Nyt jos vielä kannettaisiin Soini lehterille niin jäisi Vennamo toiseksi ;-)) hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän ennustin myös, että jos tähän tulee Tapsa (= symboliikkaa), niin kohta mennään miinuksen puolelle. Ei 4 vuorokautta vaan 4 vuorokautta sitten! Ja kohta Paavo Lipponen muodostaa enemmistöhallituksen koko auringon spektristä käsin. Ja J.K.Paasikivi nyökyttää päätään hyväksyvästi, "nain on, näin (klonks) on". Ja pistää hampaansa takaisin suuhunsa. Ja äkkiä kaikilla yli 2-kymppisillä on siilitukka, se on suurinta muotia. Paitsi Kekkosella ei ole. Hän on klani.

      Ps. Vasta äsken luin uutisen... ohoh. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen myös tässä blogissa, muistaakseni heti viime eduskuntavaalien jälkeen, ennustanut että tämmöisen jytkyn saanut perussuomalainen puolue tulee jakaantumaan kahtia. Se oli jo silloin niin mahdoton yhdistelmä kahdella eri lailla ajattelevia ihmisiä, joilla ei ole sen yhteisempää yksimielisyyttä kuin vallasta kamppailu. Näin oli aikoinaan SDP:ssä, oli SKDL:ssä, oli SMP:ssä, oli Kokoomuksessakin - en nyt tarkoita IKL:llää eli Kollilaisia vaan näitä Perustuslakilaisia... ym. ym ym. Näin on aina ja näin tulee olemaan aina. Kuten Riku häkellyttävän kauniisti sanoi "Molemmilla oli luonteessa sellaisia suuruusajatuksia itsestään, etteivät mahtuneet samalle hiekkalaatikolle." - Kyse silloin oli Kekkosesta contra Vennamo. Mutta tämän voi liittää keheen tai mihin tilanteeseen tahansa.
      O tempora, o via.

      Poista
  36. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä on nyt yli puolet lähtenyt. mukaan lukien puolueen parhaimmisto, Soini, Niinistö ja Terho.

    Suomen alati epäluotettava lehdistö ei ole raportoinnut esimerkiksi siitä, itkeekö, onko iloinen, vai tumputtaako nykyinen puoluejohtaja. Koska kaikkea pitää katsoa myönteisesti, eduskuntaryhmään jäi edelleen saha-Teukka, ilomielinen velikulta. Kirkkohopeista ei ole tässä vaiheessa raportoitu.

    VastaaPoista
  37. Huh,huh,käänteet ovat nopeita, Sipilä on ilmoittanut hallituskriisin olevan peruttu. Hyvä niin, mutta mitä hallitus aikoo tehdä työllistääkseen halla-aholaiset. Jussista ei ole huolta, hän nauttii edelleen Brysselin hunajaa ja mannaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilä ja Orpo raivasi elintilaa halla-aholaisille eduskunnan oppositiossa ja Soinin ajama puoluetukimuutos mahdollistaa tälle porukalle todella hyvän puoluetuen. Kolmen kopla oli suunnitellut tämän jo ennen persujen puoluekokousta, kun uumoiltiin jo että puolueessa valta vaihtuu. Kyseessä ei ollut varsinaisesti hallituskriisi vaan perussuomalaisten sisäinen kriisi joka on kytenyt jo pitkään. Oli tiedossa jo silloin kun Sipilä muodosti hallitustaan, että perussuomalaiset voivat hajota sisäisesti. Se oli vain ajan kysymys.

      Poista
    2. Hallituskriisi tarkoittaa ihan lainsäädännön mukaista. Soini kakkapissasi itseään naamalle, kun hoiti puoluetuen kiinnittämisen emopuolueeseen.

      Poista
    3. No johan nyt on soppa syntynyt. Olen hieman pihalla, kun en ole ehtinyt lukea juurikaan muuta kuin lööpit muuttotouhuissa, muutan siis mökille kiihkeimmäksi kesäajaksi. 

      Tämä päivä on kulunut pestessä ja desinfioidessa, kun joka nurkka oli täynnä hiirenkakkaa, jopa jääkaappi ja pesulavuaari. Ensi talveksi pitää laittaa myrkkysyöttejä! 

      Siis vanha hallitus jatkaa ja kriisi peruttu. Kummallista, vaikka perussuomalaiset hajosivatkin kahtia.

      Poista
    4. Jotta Iines paikat pysyvät puhtaina, pese myös hiirien kädet sekä heidän jalat. Saunottaakin heidät voit, ja suihkuttaa, mutta heidän ihoaan ei saa pestä PH-4 väkevimmillä pesuaineilla. (Eikä missään nimessä Ariel -pesuaineella. Se on tarkoitettu kirjopyykille. Ja jos hiiriä kuivaa hiuskuivaajalla, hiirien korvat menevät hiirenkorville. Eli vähän vinoon.) No niin, näin vältyt hiirikuumeelta ja muilta kummallisilta taudeilta. Kuten esim. neekerisankkerilta.

      Muuttaminen on aina inhottavaa, muistan. Oi jospa ihmisellä ei ois muuta omaisuutta kuin hammasharja ja tuubi pepsodenttia, ja pankkikortti, niin aina voisi lähteä minne mieli tekee. (Ja minne nenä haluaa mennä.)

      Ps. Luin kerran Elias Lönnrotin muistelmia. Hänhän nukkui välillä runonkeräysmatkoillaan metsässä, ja kertoi päiväkirjalleen kerran, että "heräsin metsästä enkä tiennyt missä olin. askaroin, että minne lähtisin? niinpä päätin ottaa neuvoista parhaimman vaarin: lähdin kävelemään sinne päin minne nenäni näytti." (stilisointi mikiksen. kun en muista sanatarkasti miten Lönnrot sen kirjoitti. Mutta jotenkin noin.)

      Poista
    5. Näissä kesämuutoissa työläyttä lisää se, että pitää ajaa yksi huusholli alas, lepotilaan, ja toinen ylös talven raiskauksen jäljiltä. Nyt on hiirenkakat pesty ja talo lämmitetty tervaisin klapein. On jopa ehditty naapuriin avaamaan viinilasillisella terassikausi ja tämä kesä. Ja huomenna aamulla, kun te kaupungin asukkaat vielä nukutte, minä herään katolta kuuluviin oravan pikkujalan töpsötyksiin ja hurautan paikalliselle hierojalle, jolla on taitavat sormet rentouttamaan kireät ja ylirasittuneet lihakset. Olin kaukaa viisas.

      Poista
    6. Hyvää kesää ja kesälomaa, Iines. Minäkin olen kesälomalla ollut jo jonkin aikaa.

      Perjantaina menen luultavasti katselemaan ja kuuntelemaan Djangomaniaa. M.A. ei ole mukana.

      Käsihygieniaohje henkilökunnalle

      Poista
    7. Kiitos! Aurinkoinen aamu, ja hieroja odottaa kohtapuoliin. Mukavaa loman jatkoa kaikille lomalaisille!

      Poista
    8. Äh, miksei meille muille!? Työtä tekeville ja raskautetuille.

      Poista
    9. No, voiko teille paljoa toivotella. Muistakaa ostaa paljon vichyä, että jaksatte hiki selässä painaa.

      Poista
  38. Halla-aholaiset pelattiin ulos kuin Zambiassa muut idiootit. Nyt jatkuu uhriutuminen ja jeesuksen rooliin heittäytyminen. "isukki itki, kun haltsu kärsi, vaikka muu maailma nauroi." - Juu, jaa, joo, ja meille muille maitokahvia ja pullaa.

    VastaaPoista
  39. Halla-Aho on luonnehtinut itseään ateistiseksi agnostikoksi. Nyt olisi puoluejohtajana tilaisuus tervehdyttää poliittista keskustelukulttuuria, luopumalla poliitikoille yleisestä uskonnollisten kysymysten kiertelystä ja äänestäjien harhaanjohtamisesta. Joka pahimmillaan on johtanut jotkut vaaliehdokkaat ilmoittamaan,että "minä uskon jumalaan,niin kuin kirkko opettaa". Joka ei tietenkään pidä paikkaansa. Kuinka joku voisi nyky-suomessa tietää mitä kirkko opettaa. Kun ei kirkko sitä itsekään tiedä.
    Vara-puheenjohtaja Laura Huhtasaari taas on Amerikassa vaikutteita saanut kehitysopin ja eläimistä polveutumisen kieltäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentistasi tykkään. Tuo kirkon tietäminen tai ei-tietäminen vaatii minulta vielä pohdintaa. Ihan mielelläni taputtelisin Huhtasaarta pepulle: "relax, girl".

      Poista
    2. Olen agnostikko, en ateisti, en käsitä miten nämä asiat pystyy yhdistämään toisiinsa? Ateismi on uskonto sekin, samalla tavalla kuin usko johonkin "perus"suomalaisuuteen.

      Halla-aho puhuu paskaa.

      Aikoinaan Mauno Koivistolla peloteltiin sitä että hän on sosialisti (!), ja jos hänestä tulee presidentti, niin kaikki mikä on mahdollista niin sosialisoidaan. Tätä mieltä olivat ainakin ns. "Punaiset Vuorineuvokset". (Heidän julkilausumansa voi lukea jostain Netin uumenista: ensimmäset allekirjoittajat siinä olivat Kairamo, Haavisto, Rastas, Horn, Walforss, Raade ja jokapaikan juoksupoika Olavi.J.Mattila. 117 heitä muistaakseni oli...)

      Kunpa häpeäisivät, lumppurit, omaa varjoaan!




      (Turha toivo. Ei ne osaa, ei ne osaa. Ja osa niistä on jo kuolleet. Ehkä onneksemme.)

      Poista
    3. " ...osa niistä on jo kuolleet ..."

      Käsittääkseni kaikki. Ja vaikka yks tai kaks niistä vielä tuolla jossain sätkii, ei sev väliä. Tässä nykyisessäkin maailmanmenossa on ihan tarpeeksi harmia an Sich.

      Poista
  40. Hoidatan itsekin hampaani yksityisellä ja joitain muitakin pikkuvaivoja.
    Yksityinen hoito julkisen rinnalla on ihan ok, ei siinä mitään.
    Lähinnä viitasin Halla-aho & co:n puheisiin, etteivät suostu alistumaan kokoomuslaisiin arvoihin.
    Tosiasiassa H-a ja Huhtis edustavat talous- ja sosiaaliasioissa Kokoomuksen äärimmäistä oikeaa laitaa.
    Mitä yhteistä heillä voi olla "smp-läisten kanssa.

    Ymmärrän kyllä, että Halla-aholla on vahvasti piirteitä aspergerista, mutta se kuinka puusilmä hän on , yllätti ainakin minut.
    Hänen toiminta ja hävinneiden kylmäkiskoinen kohtelu voittonsa jälkeen osoittaa täydellistä pelisilmän puutetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Sanoit juuri sen mitä minäkin olisin halunnut sanoa, mutta en osannut.

      Pelisilmä - ja sen puute. Jossain tapauksessa, vaikka en nyt äkkiseltään keksi missä, niin nuo ominaisuudet voi olla. Juu. Mutta politiikassa tommonen ihminen on ontto, kuin Puuhevonen. (Eikä kyse tosiaan ole koulukiusaamisesta.)

      Poista
  41. Onko niin että tässä pelissä, tässä asemassa tarvitaan pelisilmää??
    Olenko maininnut, ruotsidekraateista, että heillä on vuosikausia ollut kaikki muut puolueet + valtalehditö vastassansa mutta niin vain ovat kasvaneet minipuolueesta toiseksi suurimmaksi Ruotsissa tällä samalla agendalla mikä on Halla-aholla meillä. Halla-aho on taitava puhuja enkä luule suomalaisen median raaskivan vaieta näin houkuttelevista sensaatioista joita H-Apystyy tarjoamaan?
    Aika näyttää. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ihaile Hitleriä. Hyvä puhuja hän oli, hyvempi kuin parempi, ja mitä enemmän hän puhui, sen enemmän "kansa" oli samaa mieltä kuin hän.

      Tosi hyvä tyyppi tosiaan.

      Ps. Anteeksi, että käytin hitler-korttia. Niin ei nettikeskusteluissa saisi tehdä. Mutta kun niin kutkutti.

      Muuten siitä mistä puhuit... Aika näyttää. Ja kello lyö. Kaikki.

      Poista
    2. Mikis, tuo oli todella ala-arvoista. Poista se. hh

      Poista
    3. Hh, tuo "hyvä tyyppi" on mielestäni satiiria tai parodiaa, kirjoittaja asettuu hetkeksi siksi kansalaiseksi tai kansaksi, joka valitsi Hitlerin.

      Minäkin käytän tätä keinoa, ja joku minulle on siitä joskus suuttunutkin.

      Poista
    4. Poistasin jos voisin. En voi.

      Iines kiltti, poista edellinen yllämainittu repliikkini. - mikis

      Poista
    5. Äsh, tähän tulikin Iineksen oikeoppinen tulkinta siitä mitä tarkoitin. Älä kuule poistakaan minun repliikkiäni, siis tota edellistä. Eikun sitä edellistä.

      Poista
    6. Joo Iines, voi olla ettei Mikis (eivätkä muutkaan ehkä) ole ihan tapahtumien tasalla tässä pyörityksessä
      mutta asia on niin, että Halla-ahoa on lyöty navan alle kuin vierasta sikaa.

      Nythän asia on selvä Mikiksen repliikin jälkeen. Hyvä!

      Asiasta kiinnostuneet voisivat lukea J. Sakari Hankamäen 13.6 "Seteliselkärankaiset …". Sieltä löytyy syitä ja seurauksia. hh

      Poista
    7. Lisään vielä,
      että
      olen käynyt Auschwitzissa. Vietin siellä vuorokauden... vain. Ja olin turisti. Näin niitä asioita joista olin paljon lukenut, en ymmärrä minkä takia ne halusin nähdä. Jos itse siellä olet käynyt, muistanet että kaasukammion oven ulkopuolella on kyltti jos monella kielellä, joita en osaa, lukee pyyntö että "ihmiset sisälle mennessään eivät meluaisi, nauraisi tai ottaisi valokuvia, koska..." En minä, kun kaasukammioon astuin, nauranut enkä melunnut eikä minulla koskaan ole kameraa... minä aloin itkeä. Enkä pystynyt lopettaa. Siihen tuli yks ukko, se kysyi minulta saksaksi että "voinko auttaa sinua?". Nyökkäsin, ja se talutti minut siitä kammiosta ulos.

      Minäkö rakastaisin tämänkinpäivän hitlereitä? ja heidän kauniita sanojaan?

      EN.

      Ja sitä minä yritin tuossa juuri parodioida. (Jonka Iines onneksi ymmärsi.)

      Poista
    8. Aina sanotaan että "pitäisi ymmärtää mitä lukee". Hyvin sanottu. Mutta hh:lle sanoisin että joskus on myös hyvä lukea sellaista, minkä ymmärtää.

      tuus

      Poista
    9. Kuule, olen tämän ikäinen mikä olen, ja kokenut kaikenlaista. En minä kauheen kyyniseksi ole tullut, vaikka olenkin; jos joku nuoruuttaan hehkuva ihminen tulee esittää mulle - posket hehkuen - jotain poliittista simsalabim -juttua, ei siihen voi sanoa juuri muuta kuin "entäs sitten"? - Koska aina pitää kysyä "mitä sen jälkeen?" Aina pitää olla varasuunnitelma. Niin kuin sodankäynnissä. Aina pitää olla reservi.

      "Joo, nuo seireenilaulut on jo kuultu. Entäs sitten?"

      Poista
    10. Hh, olen vähän pihalla näistä hallitustapahtumista ja erikoisesti perussuomalaisten kahtiajakautumisen yksityiskohdista, Halla-ahon motiiveista ja ns. vallankaappauksesta en tiedä totuutta, kuka kaappasi ja mitä. Olen siirtänyt huushollini mökille ja se on vienyt aikani ja ajatukseni, töitä on paljon täällä odottamassa. Mutta nyt alkaa helpottaa ja luen lehteni tarkemmin ja kuuntelen uutisia.

      Poista
    11. Juu Iines, aika kalabaliikkia on tämä ollut eikä kukaan ole pysynyt siinä perässä. Yksi asia siinä on selvää: Demokratia on todellakin toiminut tuossa puoluekokouksessa eikä sitä kukaan vakavasti otettava liene kiistänytkään.

      Suuria tunteita (Soinin (krokodiilin-?) kyyneleet) ja väitteitä (natsitervehdykset) on piisannut ja moni oli vähällä menettää ministerinpostin ja -palkan, ymmärtäähän tuon, että se tuntuu jossakin. Toisella puolella vaakaa painaa Halla-ahon, voi sanoa, täydellinen voitto jonka hän heti menetti.

      Moraalisella puolella, kunhan asia selkenee, huomataan Halla-ahon rehellisyys (juu, niin se on) ja aikaisemman johdon epätoivoinen yritys oikeuttaa tekonsa arvoihin vetoamalla joka lie laskettava hätävarjelun liioitteluksi. Liioittelua ei ole tuo mainittu Jussin suoraviivaisuus (eli "rehellisyys") josta hän ei oikein voi ottaa laakereita, luonteenpiirre kun on.

      Eli aika tasan menee plussat ja miinukset mielestäni. Se minkä kaikki ovat unohtaneet, on Johannes Virolaisen kuuluisa tokaisu "kansa on puhunut, pulinat pois"!" Kaksi huutomerkkiä sille.

      Omasta puolestani jätän asian ja yksityiskohdat tähän maininnalla, että vaikuttaa pahasti siltä, hallitus on integroimassa Suomea yhä syvemmin EU:hun jolloin maan oma päätäntävalta , se vähäinenkin, katoaa. Tämä integroitumisjuttu lienee ollut Halla-ahon hylkäämisen todellinen syy? hh

      Poista
    12. Halla-aho ei itse mikään Natsi ole. Mutta "karismallaan" hän kerää hameenhelmoihinsa hyvin matalasieluista porukkaa. Myös pikkuhitlereitä. Onneksi Suomessa toimii vielä demokratia, saavat nämä hörhötkin äänestää toisiaan, pussailla toisiaan, mutta eivät tulla hallitukseen määräileen miten muiden pitää olla ja elellä.
      Ei aihetta enempään. - m

      Poista
    13. Hallitukset muodostetaan sopimalla. Jos muut puolueet eivät halua hallitukseen hallalalaisia, niin "pulinat pois". Se on siinä. Jos hallalaisia olisi edustajista vaikkapa 101 kappaletta, niin sittenhän se olisi siinä. Ja taas pulinat pois. Mutta tätä riemunpäivää, sataayhtä rasistia kansanedustajana, saamme toistaiseksi vielä odottaa, ehkä.

      Poista
    14. Enkä minä koskaan kuvittele olevani oikeassa - aina. Silloin tällöin olen. Tiedän. Ja tiedän että osaan pistää sanoja paperille, siis tälle tietokonenäytölle, semmoseen järjestykseen missä ne eivät tuupi kamalasti toisiaan. (Kuin alaluokan oppilaat. Jotka pakkaavat toisiaan tuuppimaan.) Ei silti se, että kirjoittaa sujuvasti, sitä tarkoita, että myös ajattelisi sujuvasti, ehei-ei. Politiikka vaan on niin aikea asia, siinä mennään ihmisen ihon alle, hänen arvomaailmaansa, unelmiinsa ja odotuksiin. Se on silti pelkkää "yhteisten asioiden hoitamista", no joo, kyllä tuo kapinen ja tylsä klisee pitää paikkansa. Huolimatta siitä että demokratia huonoista vaihtoehdoista on se vähiten huono. Demokratia on niin saatanan hidasta meininkiä mennä eteenpäin; ajatelkaa ite; jos jossain tuotantolaitoksessa (= tehdas) keskusteltaisiin kaksi tuntia siitä mitä seuraava yksi tunti tehtäisiin... niin tämmöinen hörskä meni konkurssiin alta aikayksikön. Demokratia on huono vaihtoehto mutta kun parempaakaan ei ole.

      Tai tietysti on: valistunut Itsevaltias. Mutta, olen pahoillani, sellaista valistuneisuutta en Halla-ahossa näe. Enkä kyllä Trumpissakaan. Enkä Putinissa. Enkä Erdoğanissa. Enkä... no, paskaako näitä luettelemaan. (Tulee vaan liikaa pölinää.)



      Ps. Pitäisköhän sittenkin Mun, tai Paavo Väyrysen, astua johtoon...?

      Poista
    15. Vastuuta kun en ikinä ole pelännyt. (Pois luettuna Ragni Malsteemilta näyttävät naiset. Niitähän nyt säikähtävät kaikki.)

      Poista
    16. Malsteemin Ragnia, jota tässä nyt vähän tahattomasti koko ajan pyörittelen, en halua millään lailla loukata. Hyvin kaunis nainenhan hän on, ei sitä tarvitse erikseen mainostaa, ja osaa laulaa. Tarinani takana on vain toinen tarina, se hauskutti minua suunnattomasti. - Kuulkaa ite:

      Humalainen puliukko istui raitiovaunussa. Ja nuokkui ja välillä mulkoili ympärilleen. Ihmetteli kai sitä miksi muut kanssamatkustajat olivat noin kahden metrin päässä hänestä, vaikka vaunu oli tupaten täysi. Äkkiä tämä rappioalkoholisti sanoi kovalla äänellä: "Minä en pelkää ketään!" Sitten hän oli taas vähän aikaa hiljaa. Kunnes sanoi: "En edes Ragni Malmsteenia!"

      Tämä minulle on jäänyt mieleen. Ja se soi ja soi kuin Korvamato mun mielessäni. Ragni Malmsteenhan on, kuten jo sanoin, mielestäni kaunis ja mukava nainen, muutenkin.

      Poista
    17. Kyllä minä tuon muistin, olet sen joskus kertonut. Tuo linkkaamani oli ainakin lapsista ihan mahdottoman jännittävää, suorastaan pelottavaa, Ragnia.

      Poista
    18. Kyllä! Humalaiset aikuiset ovat taantuneet lasten kaltaisiksi. Hoipertelevatkin, kuin pienet paaperot. Joilla on lyhyet mutta pulleat jalat. Ja naamalla iki-aikainen virne.

      Poista
  42. Äsken ajattelin, kun viini loppui, että "juon viiniä, katkeraa kuin elämä, ja viini juo minua". Itse en noin monimutkaista virkettä pysty keksimään, se täytyy olla jostain runosta jonka olen lukenut. Ajattelin, ei tämä suomenkieltä ole, täytyy olla käännetty, ajattelin Nerudaa ja Lorcaa. Eivät tuntuneet tutuilta. Lopetin ajattelimisen. Ja äkkiä muistin: tää on Apollinairea. (Joka on muuten Jukka Kemppisen suomentamaa.)

    Tulista viinaa juot kuin elämää,
    elämääsi juot kuin viinaa"


    En tiedä kuinkapaljon Pentti Saarikoski varasti muilta runoilijoilta, en osaa kieliä. Mutta tämä on Apollinairea:

    Hotellin ovi irvistää se on pelottavaa
    äiti eihän se tee mitään pahaa
    olla ovimies jolla mitään ei ole
    kaksoskalat syvän veden ikävässä
    tänä aamuna pyydetyt tuoreet enkelikalat
    kaukainen laulu kuolee ja kuolee uudelleen
    olen nöyrä en ole minkään arvoinen

    lapsi annoin sinulle mitä oli työtä



    Hitsi, rakastan tämmöistä runoutta. Se tulee mun päähän kun sitä yrittää lukea, ei pysty.

    VastaaPoista
  43. Halla-aho uppoavasta laivasta pelastautuneista:

    "Halla-aho arvostelee Soinia: "Uskomaton temppu, pohjanoteeraus" - Haltsu on varmaankin aspergeri, kuten Samuli mainitsi. Tuollainen pohjanoteeraus-puhe kertoo kauhusta ja syvästä neuvottomuudesta.

    VastaaPoista
  44. Jussi Halla-aho on uusi Jeesus Christus Supertar. Kaikki joka on eri mieltä saa haistaa kakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallamaa on hyvä kirjoittaja, mutta politiikassa hän on itselleen täysin vieraassa ympäristössä. Mestari lienee yksi maamme osaamattomimmista poliitikoista. - Tai ei sentään niin, hän on siinäkin Mestari.

      Poista
  45. Ripranie on muuten mielenkiintoinen nimimerkki. Olen ennenkin pohtinut mistä se se johtuu. Onko kyseessä Ripsa Raninen tai Raparperi vai eikö ole? Tai moottoripyörä, joka pärisee. Hapankorppu toisaalta tulee mieleen, se rapisee suussa suloisesti.

    kartanon kehräävä rukki on Ripranierakas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten koskaan ole kurvaillut moottoripyörällä, en osaa. Että sen mun sovinistisuudesta. (Jonka kyllä tarvittaessa osaan. Koskan olen Man, Syntynyt mieheksi.)

      Poista
  46. Joku on sanonut, ja varmaan itsekin olen (selvin päin?) toistanut sellaista hokemaa, että "puoluepolitiikka on likaista touhua"...

    Ei varmaan oo. Se on paljon likaisempaa.

    https://demokraatti.fi/lukijoiden-pyynnosta-ne-ovat-tassa-tasmaohjeet-kuinka-perussuomalaiset-kaapataan-ja-soini-sysataan-syrjaan/

    Hyvää happea teille kaikille, kumminkin. Toivoo "Minä"

    VastaaPoista