Kesäpäiväkirja-ajatuksia täältä landelta

Olenpa huisin iloinen, että se Rautatientorin toinenkin leiri puretaan. Olen hämmästynyt vain siitä, että syyksi mainitaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaaminen. Niin kuin sitä ei olisi ennen huomattu. Jatkossa torilla ei leiriydytä poliisipäällikön mukaan.

Oikeuksiensa perääjäleirihän on toki jo saanut viestinsä perille, eikä oikeutta noudattavilla viranomaisilla voi olla edes mahdollisuutta taipua ryhmän vaatimusten mukaan.

Kovin tyytyväisiä on oltu siihen, että poliisi hajotti alkuun vain toisen ryhmän leirin jollain verukkeella, josta ei taida olla edes näyttöä. Mitään ei ole perästä kuulunut "poliisi tutkii" - kommentin jälkeen.  Minä en jaksa tässä nyt sanoa sitä nahkaani pelastavaa selitystä, että juu, rasismi on kyllä tuomittavaa. Voitte täyttää tämän kohdan miten tahdotte, arvoisat lukijat ja mahdolliset kommentoijat.

Minua on aina kylmännyt se havainto, että kovaa ja tuomitsevaa puhetta tulee myös sieltä suunnalta, jossa pitäisi olla suvaitsevimmat ja maan parhaat voimat, älymystö ja taiteilijasto. En usko sellaiseen suvaitsevuuteen! Kova puhe satuttaa myös sanojaansa. Ei kärpäseltäkään saa repiä siipiä!

Semmoinen hyvä puhe on joskus silkkaa teeskentelyä. Voisin jopa uskoa, että löytyy valioihmisiä, jotka pitävät sisimmässään tummia ihmisiä itseään alempina olentoina, joita he hallitsevat kiittämällä. Tunnetteko termiä "kiitäen tai kunnioittaen alistettu"? Jos tummaihoisia pidetään arvossa, heiltä myös vaaditaan jotakin, eikä lespata ja lepsuilla kuin kissanpojille. Ovathan he täyspäisiä ja yhtä arvokkaita kuin me itse olemme.

Muistakaat aina se kehitysvammainen poika Sisko ja veli -sarjassa, jolle hyvät ihmiset eivät usdkaltaneet nauraa sarjassa ja joka sanoi lehdistölle myöhemmin, että vasta sitten kun hänellekin nauretaan päin naamaa, hän on samanarvoinen kuin terveet ihmiset. Tämä kaikille hyville ihmisille, jotka suhtautuvat autettaviinsa kuin potilaisiin. Suvaitseminen on semanttisesti alaspäin suuntautuvaa toimintaa.

Kuten huomaatte, arvoisat lukijat, yhteiskunnallinen eetos ja paatos kulkeutuvat kepeästi tänne kesäpaikkaankin, vaikka täällä on runsaasti rauhoittavia elementtejä. En oikein ymmärrä semmoista, että reaalinen maailma ei tupsahtaisi  ihmisen mieleen hänen tuijottaessaan sittisontiaisen kiipeilyä heinänkortta ylöspäin tai kukkahämähäkin ovelaa saalistustapaa: ensin värjäydytään kukan väriseksi ja sitten isketään kukanvärisenä viattoman uhriin ja truiskautetaan myrkyt tämän niskaan. Kyllä siinä maailmankin pahat tulee väistämättä mieleen.

Nyt tässä rannikolla tulee puuskittain kovaa, mutta itäkoillistuuli on lämmin, yli 20 astetta meren puolella. Kirjosiepon poikaset harjoittelevat taitolentoa ja istuvat pulleina omenapuun oksilla emonsa ruokittavina. Sen päiväinen sirkutus.

Poikaies kävi kaatamassa rajaltamme kuivan kuusen. Mies on varattu. Laiha ja hiljainen kirjanpitäjä vei hänet nenäni edestä. Eivät auttaneet pikkuhousut pyykkinarulla, vaikka ne hulmusivat houkuttavasti merituulessa suoraan poikamiehen ikkunaan päin.

(Valokuva Iines)