14.6.2017

Rottavaarasta Rauman seudulla



Terrorismin uhka Suomessa on kohonnut, sanoo Supon päällikkö Antti Pelttari televisiossa. - Meillä on Suomessa henkilöitä, joilla on terroristisia suunnitelmia, lisää samainen korkea henkilö.

En oikein ymmärrä. Miksi tällainen asia todetaan tyynesti ja tumput suorina? Miksi ei sanota, että Suomi on ryhtynyt toimenpiteisiin rikollisia vastaan.  Eikö terroristisen teon suunnittelu olekaan rikos? Kulkevatko nämä murhasuunnittelijat vapaina kaduillamme syöden leipäämme?

Ja kuka muu se terroristisen teon suunnittelija voisi olla kuin meidät vääräuskoisiksi tuomitseva? En äkkipäätä muista nyt terroritekoa, jonka tekijällä olisi ollut muu motiivi. Ja älkää kiltit vetäkö tähän nyt Breivikiä. Tyypillähän on psykopaatin paperit.  

- Ei ole puhdasta uskontoa, on vain tulkintoja uskonnosta. Näin sanoi toimittaja Markku Putkonen pari päivää sitten HS:ssa, ja niin olen itsekin täällä sanonut eräälle kommentoijalle, joka sanoi, että islam on rauhan uskonto. Ei uskontoa ole ilman ihmisiä, ja oikeasti uskonto elää vain mielissä, ei kansien välissä. 

Mutta siis, vaikka täällä mökillä ei keinutuolissa istujalle suurta terrorin uhkaa olekaan, niin monille muille se uhka on, etenkin kaupungeissa, vaikkapa jo Rauman viehättävässä merikaupungissa.

Suurin konkreettinen uhka täällä länsirannikolla ovat nyt kuitenkin rotat, Rattus. Nimittäin näin sellaisen puuliiterissä, katon rajassa hirrenpään päällä. Paksu häntä, pullea vartalo, tuijotti minua röyhkeästi, ennen kuin hilpaisi raosta ulos ja seinää pitkin alas. Toisella korvalla kuulin alueuutisista, että Rauman seudulla rotat ovat lisääntyneet hurjasti. Totta, täällä niitä on.  Ja parhaassa tapauksessa liiterissä on rotanpesä ja vikisevät vaaleanpunaiset poikaset. 

Aamulla kävin hermoratahieronnassa  naapurikylässä. Otan muutaman kerran sarjan, lähinnä niskajumeihin ja nivelarkuuteen. Kenties minulla on fibromyalgia, epäili yksi lääkäri. Tai oikeastaan minä epäilin, lääkäri tunnusteli tietyt pisteet ja sanoi, että todennäköisesti. Hermoratahieronta pohjautuu kiinalaiseen parannustaitoon ja siinä avataan ihmisen hermoradat pitkin ja poikin. Hoito on miellyttävää, rentouttavaa, mutta tietyt pisteet ovat arkoja. Ihmistä vatkataan kaksi tuntia edestä ja takaa.

Minusta poistuvat kuulemma hoidon aikana kaikki kuona-aineet, ja koko elimistö puhdistuu, hermoradat aukeavat. Maltan tuskin odottaa, olen sitoutunut makaamaan lavetilla juuri niin kuin käsketään, uskon hoitoon. Ensimmäinen hoito oli hyvä, vaikka hieroja puhui koko ajan suvustaan. Ynähtelin sopivin väliajoin.

Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona, jonka Supo tietää suunnittelevan terrori-iskua Suomeen. Miten joku tänne tullut ja hyvin vastaanotettu kehtaa tulla tänne viha silmissään ja murha mielessään? Minä panisin tyypin nopealla niska-persotteella pakkolennolla takaisin tulomaahansa tai sitten vankilaan vedelle ja leivälle, ruisleivälle. Minusta tänne pelastetun harkittu rikos uutta kotimaataan kohtaan nyt vain on suurempi kuin jonkun suomalaisen reppanan suunnittelema ryöstö Mäntässä.

(Valokuva Iines 14.6).

148 kommenttia:

  1. Minun leipääni ei syö ehkä kukaan. Inhoan vanhaa leipää ja roskikseen menee, jos en ennätä.

    Raumalainen ystäväni jaksaa riekkua kotokyläni rumuudesta. Rauma on ihanan kaunis, Rauman kanaalin muovikassit, tyhjät kaljatölkit ja polkupyörät pitäisi liittää Unescon maailmanperintö luetteloon.

    Supon tehtävä ei käsittääkseni ole kirkua iltapäivälehtien kirjoittelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltapäivälehtien?

      Puhun Ylen uutisista 14.6.2017. Supon päällikkö oli haastattelussa.

      Poista
    2. Juu, olen minä sen lukenut. Supo hoitaa hommansa, mutta ei kiljahtele julkisuudessa.

      Jokainen isisissä ollut tulisi palauttaa tykin putkeen.

      Poista
    3. Vaan siis rikoksen suunnittelu on käsitykseni mukaan rikos. Ja yhtään rikosilmoitusta ei ole tehty, sanoo Supo. 

      Tässä on mielestäni ristiriita. Todetaan, että Suomessa suunnitellaan konkreettisia terrori-iskuja, eikä kuitenkaan pidetä sitä rikoksena. Kunhan todetaan että juu, kyllä meillä tieto on.

      Noh, tietenkin terroristit voidaan varmimmin napata itse teosta.

      Poista
    4. Joo, äkkiä vaan tekoja niin voidaan napata :-((

      En tiedä yhtään Europan maata joka olisi kieltänyt islamin vaikka se on selkeästi väkivaltainen uskonto/poliittinen järjestelmä. Tästä löytyy tapaushistorioiden lisäksi pitkä liuta järkiinsä tulleita muslimioppineita jotka todistavat saman. Tässä viranomaiset haluavat toimia sokeana jonkun tasa-arvo prinsiipin varjolla. Luulen, että pelkäävät esimiesten ja ministerien toruja! hh

      Poista
    5. Mikä ihmeellinen päähän pinttymä,pakkomielle, tuo islamin kieltäminen on? - Tataarit ovat olleet kansalaistemme parhaita.

      Poliittinen islam, wahhabilaisuus, on se, jota pitää kitkeä ja rajoittaa.

      Poista
    6. Ei valtauskontoa voi kieltää, ei vaikka sitä kuinka käytettäisiin joukkomurhiin ja erilaisten ryhmien - homot, syntiset naiset, vääräuskoiset - vainoamiseen ja tappamiseen. Aina siellä taustalla on se hiljainen enemmistö rauhanomaisia uskovia ja uskonnottomia.

      Se tässä on järkyttävää,että siitä rauhanomaisesta kotoutuneesta väestöstäkin poksahtaa esiin yhtä lailla uskonnon harjalla ratsastavia joukkomurhaajia. Vaan sehän on meidän länsimaisten vika, kun kohtelemme tulijoita huonosti, emme tee tarpeeksi.

      Poista
    7. Mitä islamiin itseensä tulee, se on kaikista uskonnoista eniten myös poliittinen aatejärjestelmä. Ei ole olemassa puhdasta uskontoa, vaan uskonto elää tulkinnoista - viittaan sivupalkkiini ja omiin mietelmiini.

      Ja sille me emme voi mitään, että moni muslimi, oli sitten sunni tai shiia, löytää uskonnostaan myös kehotuksia muiden aatejärjestelmien tuhoamiseen, oikeutetusti.

      Poista
    8. Anteeksi, mutta mistä olet tietosi lukenut?

      Poista
    9. Mistä sinä, Riku, tiedät, että näin ei olisi? Missä niin lukee?

      Tuo ajatus siitä, että uskonto elää ihmisen mielessä ja on siis tulkintaa, on omani, ja saman ajatuksen toisti HS:ien toimittaja muistaakseni sunnuntain tai maanantain lehdessä.

      Allahu akbar, Allahin kunniaksi, näyttää toistuvan terroristien viimeisissä lauseissa kun he murhaavat vääräuskoisia, mikäli yhtään uskomme sanomalehtia, lähinnä HS:ia.

      Poista
    10. Eli summa summarum: me emme voi mitään sille, että muslimiterroristi käyttää rauhanuskontoaan motiivina tekoihinsa.

      Poista
    11. Ateismi, islamilaisuus tai kristinusko, mitkä ne erot niissä ovat, jotka sopivat juuri sinun moraliteetteihisi? - Kailottavat kaikki aika kovaa.

      Poista
    12. Uskontoon liittyvät kysymykset olkoot vain yksistyisasioita. Jos haluaa kuulua ja harjoittaa uskontoaan, niin itse kukin tehkööt sen niissä yhteisöissä jotka on tarkoitettu sitä varten.

      Eduskunta, valtiolliset toimet ja tehtävät sekä oikeusvaltioon liittyvä politiikka, yhteiskunnalliset tehtävät ja instituutiot, ne kaikki pitää pitää erossa aivan kaikenlaisesta uskonnollisuudesta.

      Vain siten valtio pystyy toteuttamaan oikeusvaltioperiaatetta ja perustuslakiin kirjatut oikeudet sekä velvollisuudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus voivat toteutua.

      Poista
    13. Sen verran nyt tässä, että Euroopan historiassa islam on pääsääntöisesti ollut verinen kilpailija ja itse usko kielletty.
      Moraalisesti kiellon jatkaminen olisi juuri se mitä pitäisi tehdä. koska väkivalta. Viimeiset noin sata vuotta se on hyväksytty sillä hiljaisella olettamuksella, että harjoittavat uskoansa juuri hiljaisesti ja kiihkoilematta. Kuten tataarit.
      Maapallolla ei taida olla toista suurta uskontoa johon väkivalta kuuluu olennaisena osana.

      Iines on tasan oikeassa vaatiessaan kuria tähän muslimien uskonto/politiikka konstellaatioon. Kokemus vain osoittaa, etteivät tällaiset vaatimukset tehoa jos muslimeja on paljon. 500 menettelee, 50 000 muodostaa aina omat ghettonsa eivätkä integroitu.

      Aloin perehtyä tähän problematiikkaan reilut pari vuotta sitten, osin nähdäkseni mitä kansainvaelluksesta on odotettavissa, osin olivatko Halla-ahon aika jyrkät väitteet paikkansa pitäviä. Tulos on murheellinen, Halla-aho oikeassa ja jatkuessaan kansainvallus lisää meille vieraista kulttuureista tulevien määrän niin suureksi, että vapautemme ja kulttuurimme ennen pitkää tukehtuu talouden lamaantuessa ja sisäisten konfliktien kaikkiin suuriin kaupunkeihin.

      Tämän on arvioitu vievän, hiukan maasta riippuen, 10-30 vuotta. Lähi-idässä ja Afrikassa on laskettu olevan potentiaalisesti useampi sata miljoonaa toivorikasta maahanmuuttaja kandidaattia. Eurooppa ei noita lukuja kestä.

      Sinulle Riku sanon, että somemaailma on avoin , mene ja lue! Etsivä löytää kyllä. hh

      Poista
    14. Somettamisella epäilemättä löytää tahtomansa. Minä vain ihailen Soinin jäätävää osaamista. Tuollaisella pistetään asiat kuntoon. Halla-aholaiset ovat nyhveröitä.

      Poista
    15. "Ateismi, islamilaisuus tai kristinusko, mitkä ne erot niissä ovat, jotka sopivat juuri sinun moraliteetteihisi? - Kailottavat kaikki aika kovaa."

      Ei kysymys ole minun moraliteeteistani, vaan yleisistä YK:n julistamista ihmisoikeuksista, joiden mukaan ihmiset ovat kaikin tavoin tasavertaisia. Tästä valtaosa uskonnoistakin lähtee, myös ateismi. Islamissa ei tunnuta ajattelevan näin, vaan Koraani puhuu vääräuskoisista, joiden tappaminen on oikeutettua.

      Kun kristinusko on pystynyt vuosisatojen kuluessa kehittymään ihmisen mukana humaaniin suuntaan unohtaen ankaran vanhatestamentillisuuden, islam ei ole pystynyt kehittymään, vaan on jäänyt keskiaikaiselle tasolle monissa kohdin. - Katso naisten osaa, ihmisten silpomisia, homoseksuaalien julmaa kohtelua, kaikkia vapautumisyritysten kieltoja. Niitäkin perustellaan uskonnon opein, olivat kiellot siellä taikka eivät. Uskonto elää mielessä, ihmisten tulkintoina.

      Ateistit, kristityt, valtaosa maailman uskontojen edustajista ei tapa muita vääräuskoisuuden vuoksi.

      Poista
    16. Homot humppaa, pyllynreikää rumppaa, ateistit pumppaa ja kristityt dumppaa. Mitä väliä silllä on? - Islamilaiset usein ovat fiksumpia ja parempia kuin me kristityt ikinä.

      Poista
    17. Heh, tuo on varmaan totta. Ja vaihtamalla lauseessa noiden kolmen uskojan paikkaa vuoronperään saadaan varmaan selville Totuus.

      Poista
    18. En minä tällä ihan homoa, kristillistä tai islamilaista tarkoittanut. Homot ja laestadiolaiset pussatkoot ihan rauhassa.

      Poista
  2. Leivän syömisestä vielä, että kun vähän kusipäisessä onnellisuudessa varusmiespalveluksesta kotiuduin, Riihimäelle matkasin, kun nukahdin junaan, niin seuraavana päivänä äitini herätti minut: "Milläs meinaat leipäsi tienata?" - Pelästyin ihan saakutisti ja suunnistin oitis työvoimatoimistoon. Silloin oli parempi aika, töitä järjestyi heti. Sillä tiellä ollaan, niin kauan kuin kelpaan. Nykyään kai laittavat pitsinnypläys- tai kokkikursseille, että tilastot kaunistuvat ja ministeri saa pojoja.

    VastaaPoista
  3. Riku, minusta nykyään olisi hyvää se, että peruskoulusta tulleet pakotettisiin valitsemaan koulutus, toisen asteen ammatillinen tai lukio, yleissivistävä. Molemmista on väylät korkeakouluihin. En ole nyt enää varma, onko tämä toinen aste pakollinen, mutta ellei ole, se on vakava erehdys.

    En oikein ymmärrä sitä, että nuori ei haluaisi hakea mihinkään koulutukseen - sinun aikanasi tilanne oli toinen, ja ylioppilas sai kyllä töitä. Ei yhteiskunnan kuulu elättää niitä nuoria, joita mikään ala ei kiinnosta niin paljon, että haluaisi oppia sen hyvin. Suomessa on ilmainen koulutus, ja opiskelupaikkoja kaikille.

    Noihin kursseihin en ota kantaa. En pidä kuitenkaan pahana koulutuspakkoa vartuneemmallekaan, ellei hänellä ole mitään koulutusta tai tutkintoa. Koulutuksen tulee kyllä aina olla hyvää ja painavaa, opettajien päteviä ja motivoituneita.

    VastaaPoista
  4. Halla-aho oli siinä oikeassa, että Tiina Elovaara on täysin keinoja kaihtamaton ihminen. Hitler-tervehdysten väittäminen puoluekokouksen mielipiteen ilmaisuista kättä nostamalla, oli melko gonzoa. Veteleekö Elovaara ihan täysillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heil sun heiluvilles!

      Poista
    2. Kiitti, oikein kovasti. Jos pääni talvikelillä ihan pahasti kolautan, saatan alkaa halla-aholaiseksi.

      Poista
    3. Tommonen läski en kuitenkaan ole. Tapaturmani jälkeen laihduin 16 kiloa, ja pelkään kohta laihtuvani olemattomiin. Ruoka ei maistu.

      Poista
  5. Kun täällä puhutaan some-keskustelun tasosta, joka minunkin mielestäni on korkea, niin unohtakaa nyt, hyvät ja pahat ihmiset, nämä kulttuuria (ja muuta höpinää) täyteen pakatut blogit, Iinekset ja Kemppiset; kaiken mitä tarvitsette saatte Vauva-lehden keskustelupalstalla. Varmasti saatte. (Saattepas!) Tämäkin mies saa... no, niin ainakin vastauksia. Kun vonkuu naisten ulkoisien synnytyselinten perään kuin susi kuulle. (tms)

    miksi silloin ei saa kun tekee mieli, ja kun ei tee, saa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ash, tämä olikin huono keskustelu. Mutta kyllä Vauva -lehdessä käydään välillä ihan oikeasti hyviä keskusteluja. Joista välillä ei ymmärrä mitään.

      Ps. Halla-aho on älykäs ihminen. Se ei kansanjohtajalle ole välttämättä mikään meriitti. Mitä minä tiedän (saa korjata) niin Suomen kaikkien aikojen älykkän poliitikko oli Aarre Simonen. Mutta ei hänen politiikon uransa yhtä upea ollut kuin hänen älynsä. (Ei oikein sinne päinkään.)

      Poista
    2. Noh, siellä on siis tämmöinen elämää suurempi kysymys:"Vierailija

      klo 13:03 | 15.6.2017

      Olen 193 cm pitkä, ktm, hyväpalkkaisessa työssä, hieno auto löytyy, pelaan sählyä, pyöräilen ja käyn salilla. Miksi en siis ole löytänyt naista itselleni?"

      Minusta vastaus on helppo. Tyyppi on ensinnäkin liian pitkä, hänellä on kiinnostamaton koulutus, näpsäkkä auto on itsellänikin, en tarvitse miehen autoa. Hänen harrastuksensa ovat sellaisia, ettei niistä ole mitään keskusteltavaa. Urheilijat ovat lisäksi aika itsekeskeisiä, minä ja mun haba.

      Poista
    3. Joku taas ilmoitti että hänellä on 60 -cm korkea Ikean kaappi. Ja sai vastauksen "minä en seurustele ihmisen kanssa joilla on alle 75 -cm korkea kaappi."

      Minulla on 240 cm korkea kaappikello. Haluaisin että yks.tai toin.tai molemm.pun.pää.tytt.n.18-19 v.saa olla 20 -v.jos on tiss.ja pepp.ja rikas isä.niin kirj.mulle.mä hal.tutust.sin.yst.vast.iineks.blog.nimim.mikis.ps.mersu täyt.oll.tai bmv(miel. maasturi, jossa on automaattivaihteet ja turbo ja mitä nyt niissä yleensä on... en tiedä)

      Huh. Nyt täytyy alkaa jäännittää kuinka hirveesti tänne Sun blogiis alkaa vastauksia tupsahdella. (Veikkaisin että noin 172.303. Siis Suomesta. Ja muummaalaisia ehkä sellaiset about 12.000. (Eniten tietysti Räävelistä, nyk. Tallinna.)

      Poista
    4. Pun.pää Carbe dien15 kesäkuuta, 2017 18:02

      Hei kaapp.kell.mies! Täällä vieh. pun.pää (täll.hetkel.), carbe diem nyt, tilais. ei toist. Ikä on sopiva, 20 mittris. ollut jo jonk.aik., uuma hoikahk., tisspers. riitt. 7 leiv. uuni, ei vaan, täm. ol. huumor.test. Pik.vast, Pun.pä. Carbbe dien.

      Poista
    5. Minulla on Teille vastaus, jota olette odottanut. Lakatkaa lukemasta vauva-lehden palstaa ja ryhdistäytykää. Kaappikellon voitte polttaa, lahjoittaa tarvitseville tai viedä Suomen huutokauppakeisarille, joka tekee siitä huiman kahenkympin voiton.

      Poista
    6. - läähätystä -

      (lisää huohotusta)

      Ja puh. num. oli ...? (Toivottavasti ei kaukopuhelu kun ne maksaa maltaita. Siis jos saan heittäytyä jo nyt, ennen tapaamistamme, leikkisäksi. Sillä kuka nyt nykyaikana enää mallasohralla muka puhelinlaskuja makselee... heh, hehhh!

      Joo, mä pirautan Sulle heti kun annat. Siis sen numeron... hahhh hhhah. Taas multa lipsahti... "ennen kun annatkaan"... voi jumankauta kun mä oon aika hauska. (pyyhkii hikeä kaljultaan) (ja nostaa verrytelyasun housuja etteivät rötköttäisi) Kaikki mun entiset tyttöystävätkin ja arvaa onko niitä kuule ollut paljon, on, niin aina hyö ovat naaraneet kun minut on nähneet. Mitä nyt joku on tietenniin itkua vääntänyt. Mutta kaaneintahan se on hymy kyynelten läpi. Vai mitä, Kultsu? - Ps. Pusua pyllyllesi!

      Poista
  6. Joku ilmaiskanava esittää South Parkeja, joita pitkästä aikaa näen. Parasta näkemääni, jokaisen jakson taustalla ei taatusti ole mitään opetusta, vaan pelkkää anarkistista hulluutta.

    Eniten tykkäsin jaksosta, jossa yhen faija ylpeili mielestään tekemällään maailman isoimmalla paskapökäleellä. Hävisi raukka kilpailussa, U2 yhtyeen Bono oli isompi.

    VastaaPoista
  7. Miksi sinun plogisi kuvassa on sähkötuoli joka on verhottu valkoisella liinalla ,ihmettelen?

    VastaaPoista
  8. Herra Jeesus, kiitos siitä, että toiveesi toteutuvat. Siitä, että anonyymi joutuu sähkötuoliin ja siitä, ettei hänellä enää ole katumuksen mahdollisuutta.

    VastaaPoista
  9. Pari sanaa islamofobiasta aamuisen lehdenluvun jälkeen. Helsingin Sanomissa on kaksi opettavaista ja laajaa artikkelia islamofobiasta ja muslimien vihaamisesta. 

    Luen tarkoin varsinkin tarinat parin suomalaisnaisen kääntymisestä huivitetuksi muslimiksi. Ovat kohdanneet rasismia ja huuteluja, ja jonkun on joku suomalainen klanipää pahoinpidellytkin.

    Tämä on tietenkin kauheaa. Mietin, onko muslimien kotimaassa koskaan tällaisia valistusartikkeleita vaikkapa homojen kokemuksista Iranissa tai Afganistanissa. Varmaan on, lehtien tulee kai kaikkialla kasvattaa ihmisiä.

    Islamofobia tarkoittaa HS:ien mukaan sitä, että islamista tehdään kaikenkattava selitys, jolla pyritään maalaamaan muslimeista vihollinen tai uhka. - Mielestäni tämä on hyvin sanottu. Islaminuskon ja muslimien arvostelu ei ole kuitenkaan islamofobiaa, sanoo tutkija Karin Creutz. - Kunpa tämä muistettaisiin keskusteluissa!

    Vielä aamuhesarissa sanotaan, että EU:ssa kuoli 142 ihmistä terrorismin uhrina viime vuoden aikana. Vaan tätä en ymmärrä: "Kaikista tapauksista jihadismiin liittyi vain 13. -- Silti lähes kaikki kuolonuhrit, 135, johtuivat jihadistien hyökkäyksistä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskan pöyhimistä, kuka siitä mitään hyötyy? Islamilaiseksi taidan ruveta.

      Poista
    2. Rupea rauhassa, mutta olen eri mieltä: havainnointini ei ole minkäänsortin pöyhimistä, vaan valppaan ihmisen virkeää tarkkailua. Minkäs minä sille voin, että minua kiinnostavat globaalit ja yleisinhimilliset asiat enemmän kuin oman pikku mieleni kulloinenkin ajatuspieru tai oman pikku kehoni fyysiset ulottuvuudet.

      Poista
    3. Panen vielä linkin tuohon Hesarin artikkeliin muslimiksi kääntyneen tytön kokemuksista, josko joku haluaa lukea sen. Tosin en ole varma, onko se nyt maksun takana vain digitilaajille:

      http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005256439.html

      Poista
    4. Siis mitä ?
      Kerro omin sanoin, mitä tuossa linkin takana on?
      Mitä keskustelua linkkien laitosta syntyy?

      Poista
  10. Oman kehon toimivuus tärkeä juttu, ei niinkään jonkun pakaran pyöreys tai hauiksen ympärysmitta.
    Itse nautin kun juoksu kulkee ja pystyy tekemään asioita jotka eivät neljä vuotta sitten onnistuneet. Se on itse asiassa leikkiä ja olen nykyään monella tapaa positiivisempi ihminen.
    Eikä liikunta vie kuin pienen osan ajastani.

    VastaaPoista
  11. Totta, Samuli, arvostan sitä että ihminen liikkuu eikä jää vaivojensakaan vangiksi. En vain välitä kirjoittaa niistä, koska liikkumisen mielekkyys on selvä kuin pläkki, siitä ei ole kahta sana.

    Minulle parhaiten sopiva liikuntamuoto on samoilu luonnossa, pari tuntia hurahtaa huom
    aamatta. Lisäksi sauvalenkki pari kolme kertaa viikossa.

    Täällä maalla mökillä ei tarvitse liikkua erikseen, mitä nyt niska - hartiavenyttelyt. Tänään olen leikannut koko päivän nurmikkoja, puoli tuntia kerrallaan ja sitten tauko. Nurmikko oli päässyt liian pitkäksi. Illalla vielä kykkimistä puutarhatöissä.


    VastaaPoista
  12. Eilen olin Djangomaniaa kuuntelemassa. En siitä konsertista mitään kuullut, kun tapasin pitkästä aikaa yhden hyvän tyypin lukioajoiltani. Nyt lähden rautatieasemalle junia katsomaan. Yhen, ehkä kaks, saunaoluen saatan samalla ottaa.

    VastaaPoista
  13. äsken yksi eesti tuli pummaamaan, kehoitin painumaan neuvostoliittoon.

    VastaaPoista
  14. Neuvostoliiton hajoaminen on yksi maailmanhistorian suurimpia onnettomuuksia. Ennen kaikki oli hienosti, kun piikkilankaa riitti. Paskaako tänne tulevat.

    VastaaPoista
  15. Touko Aallon saivat vihreät valittua tragikoomisten vaiheiden jälkeen. Populistit jyrää ja pop`n poll.

    VastaaPoista
  16. Timo Soini on tapahtuneiden jälkeen idolini. Halla-aho sai turpaan niin, että kalju pölisi.

    VastaaPoista
  17. Touko Aallosta minulla ei ole ennakkokäsitystä, mies on jokseenkin uusi tuttavuus politiikassa, vaikka hänellä Jyväskylässä hurja suosio olikin. Ja nyt jo hänestä povataan pääministeriä. Mielenkiintoista. 

    Se hieman huvitti, että jokin lehti otsikoi ennen vaalia, että no nyt tulee vaihteeksi rauhalliset ja hyvin sujuvat vaalit, ja sitten tulee se farssi äänilippulaatikon unohtumisesta Helsinkiin ja odottelusta, kun laatikkoa lähdettiin hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittelevan tuntuinen alku hänellä on, antoi itsestään fiksun kuvan. Jopa Halla-aho häntä rajoituksin kehaisi.

      Poista
    2. Aallon habitus ja puhetyyli on lupaava. Niinistön jälkeen odotan häneltä paljon, muutakin kuin hallitustyön haukkumista. Hänellä on ehkä kainalossaan myös rakennusaineksia.

      Poista
  18. Jos somessa kiertävä kokoelma Halla-ahon sitaatteja on pahinta, mitä miehen sanomisista saa kokoon, niin kylläpä olen hämmästynyt.

    Eihän siellä ole yhtään juurikaan sen kamalampaa kuin Iineksen postauksen viimeinen kappale, joka alkaa "Ja kunpa meiltä siis poistuisi myös se kuona..."

    Nyt olisi aika emäntämme harrastaa tehokasta katumista. Millaistahan se muuten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehokkainta tuntemaani on erään Mikis-nimisen miekkosen, suuren idolini, katuminen ryyppyillan jälkeen: "Rakas jumala, ota krapula pois ja anna rahat takaisin."

      Poista
    2. En osaa sanoa, onko Teuvo Hakkaraisenkaan seuraava lausahdus pöyristyttävä:"Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja."

      Lause ei ole tietenkään totta, ja esimerkiksi juuri kuulin aamu-uutisista, että pakettiauto on ajanut moskeijan lähellä muslimien päälle Lontoossa. Voisin olettaa, että tekijä ei ole muslimi.

      Joka tapauksessa minulla soivat sananvapauden hälytyskellot, jos yllämainitunlaisista möläytyksistä seuraa vaiennus ja tuomio. Pitää saada sanoa myös tyhmiä, totuus kestää myös pilkan, ivan ja tyhmyyden.

      Poista
    3. Silti kannatan toimittaja Laura Halmisen lausetta: Kunnioita toista, vaikka olisit eri mieltä. Se olkoon myös minun johtotähteni. Ongelma onkin se, miten yhdistää kunnioitus ja satiiri ja sarkasmi.

      Poista
    4. Satiiri tai sarkasmi, oikein sanoit. Niiden erottaminen normaalista tekstistä on monille ylivoimaista, niin vakaille hyvän kuin pahankin palvelijoille ja huomaapa sitä itsekin aika ajoin jääneensä jotain paitsi.

      Hakkaraisen lausahdus tuskin oli ironiseksi tarkoitettu, kunhan keskustelun tiimellyksessä sivalsi. Lause oli lisäksi, ajankohtaansa ajatellen tosi ja epätosi samaan aikaan. Ymmärtäminen oli kuulijan vastuulla. Ranskan kansalliskokouksessa sille olisi ehkä naurettu ja varsinkin olisi naurettu siitä saadulle rangaistukselle.

      Siitä olen joidenkin kanssa yhtä mieltä, että hänen valintansa varapuheenjohtajaksi oli, sanotaan nyt onnistunut vahinko joka oli pitänut välttää mutta minkäs teet: kansa on puhunut! hh

      Poista
    5. Tapsa, hienoa on se, että perussuomalaisten molemmat fraktiot ovat päässeet eroon kuonastansa. Kaikkien uskontojen perutarvehan on aatteen puhtaus! hh

      Poista
    6. Teuvo Hakkaraista on vaikea kuvitella puheenjohtotasolle, vaikkakin vara, missään arvostetussa elimessä. Silti hänessä täytyy olla jonkinlaista sosiaalista lahjakkuutta ja karismaa, koska on edennyt noinkin pitkälle eikä ole painut mitättömyyksien joukkoon unholaan. Se on myönnettävä kunnioittaen, olkoon mies veistetty mistä puusta tahansa. Ei hän paha voi olla.

      Poista
    7. Eikö silkka pahuus edellytä jonkinlaista älykkyyttä ja skitsotyyppistä persoonallisuutta? Narsistit ja psykopaatit ovat sellaisia. Minusta ihminen, joka ei naura itselleen, on pelottava.

      Poista
    8. Kun en tunne miestä lähemmin niin seuraava ajtus on hiukan varauksellinen. Luulen nimittäin, että Hakkarainen kuuluu siihen miestyyppiin josta voisi sanoa, että hänellä on "tekijämiehen älyä". Hän saattaa olla niitä jotka saavat käytännön asiat rullaamaan ajallaan ja hyvin, ottaa huomioon porukkansakin edut ja auttaa tarvittaessa. Ehkä niitä joista ennen maalaisyhteisöissä olisi sanottu "ovela mies mutta on se meille leivän isä!"

      Näin ei kai luontaisesti voisi Halla-ahosta sanoa ja hän ehkä ymmärtää hyödyn jonka puolue saa Hakkaraisesta maakuntien tasolla? Olisiko jopa niin, että Soini(laiset) unohti tämän puolen perussuomalaisuudesta eli "vennamolaisuuden" ja menetti(vät) pelin?

      Nyt tämä puolueesta irtaantunut siipi pikkupoika Elon johdolla etsii joukkoja johdettavaksi "hyvien ajatusten" metsästysmailta joilla jo valmiiksi, ikävä kyllä, vaeltavat kaikki muut "arvojensa" mukana realistisen ajattelun unohtaneet puolueet.

      Tulee olemaan mielenkiintoista saako tällainen jako jatkua ja kuinka pitkään? hh

      Poista
    9. Ettei vain kaikki katoa taivaan sineen? :-))
      hh

      Poista
    10. Mutta entäs ne Hakkaraisen varastamat kirkkohopeat, kyselisi entinen pastori.

      Poista
    11. Sanoisin, että kun mies varastaa kirkolta hopeita, se ei ole niin suuri synti kuin varastaa vaikka köyhän perheen ainoa auto. Minusta Hakkarainen valitsi kohteensa oikein. Mitä kirkko hopeilla tekee? Jeesus jakaisi ne köyhille.

      Sitä en kyllä tiedä, mitä Hakkarainen kuvitteli kirkkohopeilla tekevänsä.

      Poista
    12. Aina sitä oppii, kirkkohopeita en ole tullut ajatelleeksi. Perinteitä kyllä on. Naskalina kävin lusikan kanssa siirappipurkilla mutta sepä olikin äklöä. Heitin keittiön rappusilta skutsiin. Lusikka oli hopeaa, lopputulosta en muista, piiskaa siihen aikaan tietty annettiin.

      Huomasitte kai persufraktion uuden nimen? hh

      Poista
    13. Sininen tulevaisuus. 

      No jaa, mihinkä mahtaa viitata? Mihin jäi valkoinen? 

      Kielellisesti huono, äärimmäisen hankala käytössä. Keitä ovat puolueeseen kuuluvat? Sininentulevaisuuslaisia?

      Poista
    14. Ei sellaisia kirkkohopeiden varastamisia tehdä, jos yhtään on tolkku tallella. Jeesus kai kirjoitusten mukaan sanoi: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."

      Poista
    15. Uskovainen en juuri ole, mutta en mikään vallankumouksellinen anarkisti partaradikaalikaan, kuten sellaisiin syyllistyvät. Sen verran konservatiivi pitää ihmisen olla.

      Poista
    16. Näkyy Hakkaraisella Wikipedian mukaan olleen turhan paljon syntiluetteloa ollakseen arvostettavan puolueen puheenjohtajana, vaihtelevaa elämää jos kauniisti sanottaisiin, "Tony Halme". hh

      Poista
    17. Kielellisesti ongelmia tuskin on. Perussuomalaisista käytettiin kai alussa pesua, jonka joku sitten ideoi persuksi, kun se oli luontevaa. Elon johtamat entiset perussuomalaiset voivat olla vaikka sintuskia.

      Poista
    18. Sintuskan suomennos - selvennös - voisi nykyisen englannin läpipieremän kielemme aikana olla synnintuska.

      Poista
    19. Kyllä kaksiosaiset puoluenimet ovat hankalia juuri taivutuksen kannalta. Vihreä Liitto on poikkeus, koska arkipuheessa jälkiosan voi huoletta jättää pois.

      Sinisestä Tulevaisuudesta taas on vaikea jättää jälkiosaa pois. Kielen kannalta antaisin nimelle hylätyn arvosanan, se on fiasko. Se ei yksinkertaisesti toimi käytössä. Kysyn edelleen: miten nimitetään puolueeseen kuuluvaa.

      Poista
    20. Sinelmä, Sintti, Sinttu, Sinttuli, Siniverinen, Tulevaisuuden suomalainen l. Tussu?

      Poista
    21. Aika hyviä somekäytössä, mutta siis miten tiedotusvälineet ja muut viralliset instanssit nimeävät henkilön, joka kuuluu puolueeseen?

      Kyllä se on virallisesti sininentulevaisuuslainen. Vrt. vaikkapa perussuomalainen, sosiaalidemokraatti, vihreä, kokoomuslainen.

      Poista
  19. Soini haukkasi itse kattamastaan sontaläjästä. Nousu yhden kansanedustajan puolueesta alkoi ottamalla Tony Halme möykkäämään neekerjuttuja.

    Varsinaiseen jytkyyn tarvittiin porukka, joka ensin kutsui itseään roturealisteiksi, myöhemmin maahanmuuttokriittisiksi.
    Soini ei tajunnut, että tuossa porukassa on älykkäitä tyyppejä, jotka eivät ole harmittomia ohjailtavia kuten Halme ja jotka pystyvät itse organisoimaan joukkoja taakseen.
    Päälle tuli pakolaiskriisi, jolloin entiset roturealistit saattoivat keskittyä islamin vastustamiseen.

    VastaaPoista
  20. Omaansa Soini haukkasi, mutta hän on poliitikko, kaikki kannatus kelpaa. Halmetta ihailen syvästi. Hän sai kai vain viikon aikaa poistua Yhdysvalloista, silloin palasi poliittiseksi esikuvaksemme. Halme nosteellaan auttoi Soinin eduskuntaan.

    VastaaPoista
  21. Siniset katoaa poliittiselta kartalta aika nopeasti. Soini meni oveluuksissaan muutattamaan lain siten, etteivät puolueesta poistujat saa puoluetukia mukaansa, vaan ne jäävät aiemmalle. Aiemmin lain muutatti presidentti keikkonen, joka halusi SMP:stä eroon - ja sittenhän sieltä lähtivät ns. seteliselkärankaiset.

    Punaisillekaan, vaimitäneon, en ennusta loisteliasta tulevaisuutta. Maahanmuutosta voi olla mitä tahansa mieltä, mutta Halla-ahoa eivät monet kannata.

    VastaaPoista
  22. Sininen väri on perinteisesti Kokoomuksen tunnusväri.

    Aika hauskoja ovat uuspuolueen kytkyt somessa erilaisiin tuttuihin sinisiin kombinaatioihin, mm. Fazerin siniseen, HK:n siniseen lenkkiin, smurffeihin jne. Yhden huomasin puuttuvan: kytky siniseen naiseen, Kaarina Suonperään. Hänhän pukeutuu tunnetusti aina heleän siniseen ja käyttää näkyvää sinistä silmämeikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkaiskaapa linkkiä:
      https://www.google.fi/search?q=kaarina+suonper%C3%A4&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjQwNvgzMrUAhVlYpoKHSweAU4Q_AUICSgB&biw=800&bih=1280

      Poista
    2. Teppo J. taisi hairahtua siniseen blondiin, akastaan otti eron ja samana vuonna paukkasi naimisiin. Vissiin vajaa kolme vuotta myöhemmin häiriintynyt upseeri ampui Suonperän, Viisasten kerhon puheenjohtajan ja everstin.

      Poista
  23. Tämän päivän uutis sanottisse et Turus hautausmaal o totanoi nähty mahtaks sitä sanokka kehrata mustia oravia. Sus siunakkos! Nyt kaikki joukol ajamaan vai kummottos he täält vittus.

    VastaaPoista
  24. Musta orava täytyi googlata. Geenimuunnos, kuten albinot, ei niistä kantaa muodostu. Google kertoi minulle lisäksi, että albino on shakkitermi, vitivalkolaisista puhuttaessa kyse on albinismista.

    Koska havaintopaikka oli hautausmaa, saattaa kyseessä olla kuitenkin jotain yliluonnollista...

    VastaaPoista
  25. Väittääkö joku oikeasti tietävänsä, millainen siitä Sotesta tulee. Kokoomus liputtaa valinnanvapautta, se tarkoittaa veroparatiisi firmoja. Kepu taas puuhaa lisää valtaa jäsenilleen maakuntaan. Mitä per...siniset, oikein haluavat, sitätäkään ei kai kukaan tiedä. - Mitä tuleva Sote on, jos se joskus toteutuu, täytyy myöntää, ettei harmainta aavistusta, vaikka ole yrittänyt asiasta lueskellla. Tarkoittaako valinnanvapaus todella sitä, ettei kunnallista voi valita, vaan fyffet menee parempiin suihin?

    VastaaPoista
  26. Moni elää nyt jo sellaista aikaa, ettei kunnalliseen ole juuri mitään asiaa. Minut ulkoistettiin jo työelämässä ollessani yksityisille erikoislääkäreille tämän harvinaisen puhesairauteni kanssa, vaikka työterveyslääkärin olisi lain mukaisesti pitänyt kirjoittaa minulle lähetteet erikoislääkäreille.

    Samoin en ole saanut apua julkiselta puolelta särkevään hampaaseen, koska olin aiemmin erehtynyt yksityiselle päästäkseni hoitoon silloin kun hoitoa tarvitsen.

    Minä olen siis varsin pettynyt jo nyt julkiseen puoleen ja toivon lisää kilpailua ja lisää yksityisiä palvelutarjontaan.

    Ei aina pidä ajatella, että yksityiset ovat paha asia ja pelkästään "fyffen" voimalla operoiva ammattikunta. Minä tunnen suurta epäluottamusta julkisen puolen alati vaihtuvia attendolääkäreitä kohtaan, jouden keski-ikä taitaa olla 25.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilemättä noin, mutta miten voi päätellä, että tässä tapahtuva muutos parantaa yksittäisen potilaan tai oman Suomemme tilaa. Minä en käy kuin työpaikkalääkärillä ja sielläkin vain, jos on ihan pakko. Vakavan tapaturmani jälkeen sain loistavaa hoitoa ensin vantaalaisessa ambulanssissa, sitten Peijaksessa, josta muutaman tunnin päästä kuljettivat kotokylän ladareettiin. - Paraneeko tällainen toimintaketju, vai jättävätkö tulevaisuudessa veripäissään ojaan, kun ei ole oman kunnan asukas, ainoastaan suomalainen.

      Poista
    2. Enkä missään ojassa ollut. Autoa ei kukaan suostunut enää ajamaan, kun se oli niin veressä. Hinauttivat autoliikkeeseen autojen lääkärinhoitoon.

      Poista
    3. Kotokylän lasareetista pääsin pois viikon jälkeen, kun anelemalla anelin. Upeaa hoito sielläkin oli, en minä sen takia. Kahden kuukauden päästä pääsin pois sairaslomalta, kun sanoin, etten sitä enää jaksa.

      Poista
    4. Oma työterveyshoitolani soitti minulle tiukan puhelun. "Mites se oikein on, kun sinulla on ollut vähän sairaslomia ja nyt on repasahtannut!" - Vastasin olleeni hoidossa työtapaturman vuoksi. Kysyi: "Missäs se oli, et meillä ainakaan." Ihmissusi rauhoittui lopulta, kun selitin, että sairaalassahan minä vain, enkä sinnekään olisi tahtonut.

      Poista
    5. Uudistus on suuri ja ilmeisesti tavattoman kompleksinen ja maakuntamalli kai aivan uusi sekä kokeilematon. Luulen Jan Vapaavuoren epäilyjen viimeksi mainitun suhteen olevan aiheellisia.

      Muuten olen Iineksen kanssa kokenut samoja hankaluuksia nykyisenkin byrokratian kanssa. Itse hoito ainakin suuremmissa asioissa, silmäleikkauklsissa jne on kyllä ollut aina ensiluokkaista, niin, kunhan sinne sitten ensin pääsee!

      Kaiken uhalla, olisiko sittenkin hyvä ottaa aikalisä ja antaa suunnittelu ammatti-ihmisille? hh

      Poista
    6. Yleensä ottaen uskon toki julkiseen hoitoon, jos sellaista vain saisi ja vielä silloin kun tarvitsee. Kauhean paljon pikkukaupunginkin päivystystä ruuhkauttavat huumenuoret, juopot, selkeät sosiaalisen tuen piirissä olevat reppanat, romanit, maahanmuuttaneet.

      Tätä ei kannata käsittää täyttämällä tyhjiä aukkoja omilla ennakkoluuloilla. Minä en kuvittele olevani parempi tai arvokkaampi ihminen, mutta totuus on tuo minkä sanoin.

      En ihmettele, että moni vähänkin tienaava sijoittaa vähäiset varansa mieluummin yksityissektorille kuin jonottaa monta tuntia. Monella on lisäksi vakuutus, jonka turvin voi vaikka heti leikkauttaa olkapäänsä Turun Pulssissa, kuten minun hierojani vuorotyöläismies.

      Poista
    7. Sotesta en kokonaisuuten osaa sanoa varsinaista mielipidettäni, koska en ole perehtynyt siihen, millainen uusi malli olisi.

      Minusta tärkein asia on se, että ihminen pääsee nopeasti hoitoon ja lähelle, omaan kuntaan, ympärivuorokautisesti.

      Poista
    8. Tätä samaa suuntausta se on ollut, kun pienemmistä kaupungeista ja kunnista ovat yksityistä terveydenhoitoa ajaneet alas jo pitkään. Tämä Sote on sen surkean jatkumon päätös. Kuten ämöriikassa: "kaikkea löytyy, jos myös dollareita!"

      Työterveyslääkäriltä käyn verenpainelääkkeeni hakemassa, ei maksa minulle mitään.

      Poista
    9. Tai lääkkeet tietysti jotain, mutta ei se lääkärin oordninki.

      Poista
    10. Työterveyshuolto on kyllä hieno etuus. Tavallinen julkisen puolen päivystävällä lääkärillä käynti maksaa minulle 22 euroa. 

      Vaan useinhan saa vain soittoajan, esimerkiksi kun on antibioottikuurin tarve. Joissakin maissa, kuten Venäjällä, lääkäriambulanssi tulee kotiin katsomaan potilasta. Siis ihan tavallista ei rampaa potilasta. Saksassa taas lasarettiin voi kävellä sisään ja lääkärin saa heti.

      Poista
    11. Kyllä se on hieno etuus, sitä juuri tarkoitin. Mutta kaikilla sellaista ei ole ja minultakin se voidaan ottaa pois hetken´, jot´ei voi aavistaa. Seitsemän vuoden aikana kaksi kertaa olen saanut kenkää tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi, vaikka firma on koko ajan tuottanut voittoa (Kun mikään ei ole riittävästi). Moni minua parempikin niissä irtisanomisissa on lähtenyt, minä vielä ketkuttelen.

      Poista
    12. Iines, sanoin epäselvästi.
      Olen siis itse katsonut parhaaksi käyttää yksityistä puolta aika runsaasti, hammashoito kokonaan, silmälääkäri samoin. Jos suuria operaatioita tulee niin nämä sitten lähettävät "valtiolle", katsovat siis mikä on minulle edullisinta. Yhteiskunta sen sijaan on paras kun henkeä pitää pelastaa, siitäkin on kokemus. Koko ketju ambulanssin hankkimisesta leikkauspäydälle todella toimii, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.

      Aivan ilmeistä on ettemme me maallikot pysty mitenkään arvioimaan mikä olisi koko tämän ruljanssin paras kokoonpano, noin maanlaajuisesti. Vain yksityistapauksia pystymme arvostelemaan ja niissäkin, ainakin minulta, puuttuvat yleensä pohjatiedot.

      Vapaavuoren tapaiset, organisaatioihin pitkään perehtyneet vaikka ovatkin vain poliitikkoja, ovat meitä ammattitaitoisempia tässä. (Kunpa vain osaisivat unohtaa se poliittisen puolen aina välillä!) hh

      Poista
    13. Mitenkähän moni pankkitoimihenkilökin (matalapalkkaisia naisia he useimmiten ovat) lienee saanut kenkää Nordealta viime aikoina?

      Mietin vain, kun minulta lähti pankki alta kotikaupungissani, ja samoin täältä yhdestä pikkukaupungista oli ylättäen Nordea hävinnyt. Olin aikeissa nostaa käteistä tutulta Nordean automaatilta puun pilkkojaa varten, kun seinä olikin muurattu umpeen ja pankkisali loisti tyhjänä.

      Molemmissa pankeissa työskenteli monta naista, perheellisiä kaikki tuntemani. Potkut ovat ehkä tulleet aika yllätäen.

      Poista
    14. Hh:n linjoilla pitkälti olen. Ihmisen pelastus on prioritteettina ykkösenä. Minulla ei lopulta kai ollut ihan hengestä kysymys, mutta neljä tuntia ajelin autolla täysin äly mäellä. Vapaavuoren arvostus minulla on kasvanut, liian oikeistolainen makuuni, mutta osaava mies. Persuihin ei yhtään osaajaa jäänyt, Soini ja Niinistö kärkipäässä olijoina lähtivät sitä hulluutta karkuun.

      Poista
    15. Siis, hh, samoin minulla tuon puhesairauden kanssa siltä osin, että he lähettivät minut julkisen puolen tutkimuksiin, mm. äänihuuleni operoitiin leikkauksessa, eli kaavittiin ja katsottiin, ettei ole pahanlaatuista. Samoin ääniongelmissa tutkitaan ruuansulatuksen hapot, ja näihinkin mittauksiin pääsin julkiselle. 

      Mutta siis lähetettä erikoislääkärille eli foniatrille en saanut työterveyslääkäriltä, vaikka olin opettaja, jonka puhe oli alkanut pätkiä ja henki oli loppua. Minut jätettiin yksin oman onneni nojaan, ja sitten löysin Opettaja-lehdestä artikkelin turkulaisesta foniatrista, joka oli erikoistunut opettajien äänisairauksiin. Tilasin samantien ajan.

      Poista
    16. Jos joku arvostelee sitä, että Hakkaraisen puheissani aiemmin tuomitsin, mutta nyt en Vapaavuorta, niin olennainen asia on se, että jälkimmäisen on täysi syy olettaa parantaneen tapansa. Teuvokin toki on parantanut, mutta se taitaa olla osaksi myös sitä, että kirkkoihin murtautuminen lienee raskasta puuhaa.

      Poista
    17. Tottakai tuo on ollut sinulle, Iines, kova ja käsittämätön paikka. Virheitä näissä kuitenkin jatkuvasti sattuu. Voidaanko ajatella, että virheet vähenevät tahi loppuvat, kun pelkästään ns. yksityiset häsäävät kaikessa. Eivät virheet siitä vähene, mutta Bahama ja Banama kiittävät.

      Ja minulle Bacardicola, sanoi riippumatossa lepäävä sairaalan johtaja.

      Poista
    18. No en oikeastaan ajatellut sitä silloin noin, vaan ajattelin, että noin kuuluu tehdä. Olin kauhean tyhmä joissain käytännön asioissa. Nyt vasta tajuan, että työterveyslääkäri teki väärin, kun ei ohjannut minua eteenpäin. Saattoi pelätä, että kyseessä on jokin kunnalle kalliiksi tuleva ammattisairaus.

      Eihän tänäkään päivänä koulujen homeen aiheuttamaa astmaakaan lueta millään tavoin ammattisairaudeksi, saati maksettaisi työntekijälle pientäkään korvausta terveyden menettämisestä, vaikka syy on selkeästi osoitettavissa. Homeongelmia salaillaan vieläkin työntekijöiltä, vaikka niistä kunnan johto tietääkin.

      Poista
    19. Ja se minkä hh sanoi, että näitä on vaikeaa, suorastaan mahdotonta arvata, mikä olisi paras kokoonpano. Toivomme kai parasta ja pelkäämme ja otaksumme pahinta.

      Se, mikä minua on Sotessa kyrsinyt, että useaan kertaan on sanottu kaiken olevan sovittu ja valmista, vaikka mistään ei ole sovittu, eikä mikään ole valmista.

      Mitä tapahtuu, Luoja tietää, mutta ei raaski kertoa.

      Poista
    20. Se käsitys, minkä sotesta olen saanut, on se, että terveyspalvelujen käyttäjän asiat huononevat maaseudulla. Matkat hoitoon pitenevät eikä terveyskeskuksen säilyminen kotikunnassa ole enää ollenkaan varmaa.

      Poista
    21. Huonontuvat ilman muuta. Huonontuvat myös kaikissa niissä kaupungeissa, jotka eivät ole viiden suurimman joukossa. Ovat jo huonontuneet, mutta Sote lyö viimeisen niitin. Otaksuakseni ilman "kaupunki"-arvonimeä olevissa kylissä terveyspalvelut päättyvät kokonaan.

      Poista
    22. Bisneksen teko on luonteeltaan sellaista, että pyritään sinne, mistä saa varmimmat ja suurimmat voitot. On ihan selvää, ettei yksikään yksityinen yritys lähde terveyspalvelujaan tarjoamaan jonnekin Köyliöön tai Taka-Pöhniölle.

      Poista
    23. Perusidean olen tässä ymmärtänyt niin, että kuntien tarjoamat terveyspalvelut enimmäkseen lopetetaan. Vähän se kauhistuttaa, koska jos elän vanhaksi, ei minulla ole varoja niistä palveluista maksaa enemmän kuin tähän asti. Tämä on tätä nyky-Suomea, enkä muuallekaan enää pysty/halua muuttaa.

      Poista
  27. Hyvänyön toivotukseksi parasta bluesia, niille, jotka vielä lukevat ja ovat hereillä: Hoppeeta oleva veits, ihaku puukko

    VastaaPoista
  28. Minäpä kirjoitan juhannuskirjoituksen heti, kun ehdin ja saan innoituksen! Koetan ottaa jonkin kivan sittisontiaisjuhannuskuvankin. Siis ötökkäkuvan. Lempiötökkäni on nokkava kultakärsäkäs, ja sellaista jahtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökkäkuva pitää ehdottomasti olla, sittisontiaisesta erityisesti pidän. Pitäkää mielessä, ettei jouluun ole enää kuin puoli vuotta!

      Poista
  29. En vietä juhannusta, en ole koskaan sitä viettänyt, ainakaan en muista. Tai jos olen joskus viettänyt, sitä nyt muista...? (Koskaan en ole hukkunut mihinkään järveen, kukaan ei ole ikinä naarannut minua mistään, en ole herännyt tikka otsassa, oravat eivät ole pureskelleet minua kuin sämpylää, enkä ole oksentanut tai kussut kenenkään rouvan käsilaukkuun. Enkä semmoista tee yl. myöskään pääsiäispyhinä. Tai Jouluisin.

    Minulle oli helsinkiläisiä vieraita, kaukaa sieltä jostain tulleita, ja joimme hotelli Paviljongissa Prosecco kuohuviiniä, ei edes kallista, jotain 40;- per lesti, mutta baarityttö aina hymyili kun lausuin prosc´chskon... No, mikä italiaano - no singeeros, para mia, pero lucco santiacos mafias fiat italianos etc... minä olen. En ole. Keskustelimme asioista jotka kiinnostivat meitä kaikkia neljää. Sitten hyvästelimme toisemme. Kotiini lähdin kävellen. Ajattelin ajatuksia joita nyt en muista kun kävelin niin lujaa. Hitsi, sydämeni sanoi PUM PAM. Mutta koska olen kaukaa viisas, kuin arkkienkeli Mikael, enkelikaimani, minulla oli povitaskussani tölkki Karhu-olutta. Join sen itsekseni, kun olin ensin penkille itseni asettanut, istahtanut, ja ajattelin "ohoh, kylläpä maistuu ohraiselle." Sitten livahdin salaa läheiseen pöheikköön ja heitin vettä: VIUH. Ja kahtelin että olisiko siinä lähellä jotain mäntyä mihin kiivetä, mutta ei ollut, siksi en kiivennyt. - Ja mikä karhu minä muka olen?

    https://www.youtube.com/watch?v=69atYyxcz4o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumankauta, minä luulin jotain musiikkia saavani, mutta siinä oli joku elukka!

      Poista
    2. Kuule, sinun pitää välillä puhdistaa korvasi. (Pumpulitukolla.) Ei elämä ole pelkkää ruusuilla soittamista: jatsin vinkutusta ja bluussin "piippalo pluu, luuppaloo loo, piippaloo luuta".

      Ps. Hieman asiallisempaa otetta odottaisin teiltäkin, Herra Kriitikko, kun niin muka niin näsäviisaan nasevasti painatte mutaan kaikki jotka eivät teitän, Herra Tirehtööri, kanssanne ole samaa mieltä. - Olen "Sin Citysta" kotoisin. Että älä ukko ala riehuu!

      Ps. Katsoin elokuvan "Sin City - a dame to kill for". Säpsähdin - jos asian ilmaisee lievästi. Kyllä oli kummaleffa. a niin hurja ja niin julma että ei sitä olisi pystynyt edes katsoo, jos se ei olisi etäännetetty sarjakuvafiktioksi; oli siinä katsomista senkin jälkeen. Tosi, tosi kamala elokuva!

      Poista
    3. Siis jos joku vielä elokuvan "Sin City - etc", jälkeen jännittää James Bond leffojen tapahtumia, hänen kannattaa mennä Monasteriin. Tai liittyä Kristillisdemokraatteihin. (Tai miksei myös Sosialidemokraatteihin. Samma se.)

      Ps. Kyllä se minulle niin kummallinen kokemus. Ja karmea, oli. Että en vaihtaisi toiseksi.

      Poista
    4. Olette oikeassa, vaikka kävelettekin kumarassa, pruukasi Kari-vainaa sanoa. Elukkaa en tunnistanut, mäyräksi aika iso.

      Poista
    5. Kävellessäni mietin paljon asioita mutta olen unohtanut ne nyt kun pysähdyin. En oikeasti muista mitä ajattelin. Se harmittaa. Tuuli tulee, tuuli menee, tuulella on omat tiensä. Koskaan en ole pelännyt kuolemaa, mutta kun olin nuori, pelkäsin elämää. Siitäkin on jo aikaa vaikka kuinka helvetisti... Muistan. Olin oppikoulun viidennellä luokalla (14 -v?), oli kevät ja aurinko paistoi luokkahuoneen ikkunan läpi. Istuin ikkunarivin viimeisessä pulpetissa ja katselin kun rinnakkaisluokan tytöt pelasivat lentopalloa: heidän päärynänkokoiset tissinsä pomppivat. Minusta se oli kivaa, kivempaa kuin lukea kokeisiin, niitä keväisin oli joka toinen päivä. Vittu, em viittinyt. Haaveilin tulevaisuudesta... ja sehän sitten myöhemmin myös tuli. (Täytyy myöntää.)

      Poista
    6. Vastalause: Lentopalloilijoilla ei ole niin isoja, puhutte palturia.

      Poista
    7. Ai niin, kun levähdin sillä uuvuttavalla Via Dolorasillani (tai miten se kirjoitetaan? en tiedä) eräälle penkille. Josa siis join sitä musikaallista Karhu-olutta, niin siinä istuivat myös partainen ukko ja parraton akka. Juttelimme - minä tein aloitteen, mutta he kysyivät minulta neuvoa että miten he tästä pääsevät liftaamaan Mäntyharjulle? Ajattelin - ettei tässä ole kyse Piillokamerasta? - ja sanoin sitten että jos Mäntyharjulle haluatte, ette te tästä sinne ikinä pääse, olette kusessa. Pölisivät vähän aikaan vastaan. Mutta kun moottoritiellä ei voi liftata... se on kiellettyä eikä siellä kukaan ota kyytiin, se siinä pahempaa on. Väitin, että heillä on tästä 6,2 km Vaajakoskelle, ja siitä 1,8 km tie numero 13 varteen - joka ei ole enää moottoritietä ja jossa te voitte sitten liftata. Eli teinä minä - itsekin aikoinaan paljon liftannut - palaisin takaisin siihen ramppiin josta teidät tähän "tiputettiin", ja jatkaisin siitä.

      Muistan, muistan. Olinko edes 17 -v, saattoi olla että olin, kun lähdin liftaamaan Eurooppaan. Pariisiin teki mieli. Kaikenlaista tapahtui sillä matkalla, sekä meno- että tulomatkalla, se siitä. (Aika epämiellyttäviäkin.) Jossain Wuppertalin seudulla onnistuin liftaamaan semmoiseen solmukohtaan jossa 3 moottoritietä, eli Autobahnaa, yhtyi toisiinsa: jumantsukka kun oli iso ympyrä. Siis ihan käsittämättömän iso! Käveli vaikka kuinka paljon vaan niin aina oli moottoritiellä. Sen yläpuolella pörräsi poliisien helikopteri. Ja kun minä olin kävellyt noin 3 h sitä autobahnien silmukkaa, koko ajan tietäen minne päin menen (koska minulla on linnun aivot: osaan suunnistaa) niin siihen viereeni tupsahti Politzeit auto. Vittu kun olivat vihaisia poliiseja, meinasivat kättelemättä lyödä mua, räksyttivät sitä saksaansa. Minä vaan sanoin "ich versteehe nichkst", ei ne siitä välittäneet, mutta kun mulla oli repun päällä suomenlippu... ne äkkiä olivat freund, freund - vai sanoiko ne Kamrad? Em mä enää muista. Mutta veivät mut sieltä pois eikä hakanneet mua. Finnis soldaters! he ihailivat heitä. Seuraavan yön nukuinkin sitten Hannoverissa, siellä satoi koko ajan, hotelli oli pieni ja kun käveli yläkertaan, portaat narisi. (Sitä paitsi se peitto oli kummallisesti petattu petauspeiton päälle. Pitkän aikaa ihmettelin kun katselin sitä. Sitten katselin ikkunasta ulos: sateista ja harmaata. Pöydällä oli kannu jossa oli vettä ja lasi, kaadoin itselleni vesilasillisen jonka join. Sitten painuin pehkuihin ja rupesin nukkumaan. - - Jotain 23;- DM se mulle maksoi. Yö Hannoverissa.

      Poista
    8. Pidän Rikun mielipiteistä. Ne on ladattu täyteen merkitystä.

      Yhtenä Juhannuksna kävelin Jyväskylässä Halssilassa - tätä kumparetta verrataan Tampereen Pyynikkiin, eikä suotta: 1 suhde 1een samalaisita asukaista kyse on. (= imperfekti). Työläisrealismia. Eräänä juhannuksena...
      Kuvaus/Kamerat/Hiljaisuus/Käy...

      "kaksi nuorta ihmistä kävelee rinnettä alas. syystä, jota katsoja tässä vaiheessa ei voi vielä tietää, he koko ajan kompastelevat omiin jalkoihinsa ja lentelevät mukkelis makkelis. heidän perässään kävelee vanhempi ukko joka koko ajankans lentelee kumoon. kaikilla heillä on tammenlehviä (= po. koivunlehtiä) kädessään. ikään kuin vihtoja. tulevat lopulta kaikki kolme erään torpan, joka on ihan romahtamaisillaan, pihaan, ja sen repsahtaneesta ovesta sitten tulee akka joka on seinästä reväistyn hirviön näköinen ja kiljuu "HÖYH HÖY HÖY". mutta eivät nämä kaksi hänen rintaperillistään eikä heidän siittäjänsä siitä hötkähdä vaan jatkavat uniaa. eli kiljunjuontiaan. samoin kuin tämä akkas itte, kun lopettaa empansipaatonsa."

      Poista
    9. Pyynikkiin... ÄSH! Pispalaan!

      PISPALAAN.

      Poista
    10. Karhu on minunkin mielimerkkini, mutta lähikaupassa Sandels oli kokonaisedullisempaa, päädyin tänään siihen.

      Ulkomaan reissuja minulla, juntilla, on harvinaisen vähän. Joitain etelän lomia. Sisarukseni ja jopa vanha äitini ovat matkustelleet enemmän, äitini mukaanlukien Ämöriikkaa myöten. Muistan, kun lukiolaisena olin Tukholman risteilyllä ja saavuimme laivalla ko.kaupungin saaristoon. Tuntui ihan ihmeelliseltä: "Meikäpoika on nyt ulkomailla ja suuressa maailmassa!"

      Poista
    11. Ja minusta oli kivaa kun ne pojat ja se ukko ja se akka nukahtivat siihen pihanurmelle. Oikeasti Haisi juhannukselle.

      Nimimerkki: "silminnäkijä"

      Poista
    12. Se, kun lataa mielipiteisiinsä paljon merkityksiä, on ongelma, kun aina ylimääräisiä tarkoittamisia ei ole, eivätkä lukijat sitä ymmärrä.

      Satiiri on niin vaativa laji, että tunnustan, etten sitä hallitse. Vitsejäkään en osaa kertoa. Vai haluatteko muka kuulla siitä, kun pikku-Kalle meni nudistileirille.

      Poista
    13. Kerran Tarjan kanssa ajeltiin juhannuksena pitkin ja poikin metsäteitä Keski-Suomeassa. Oi jumatsukka kun punainen multa vaan pölisi näiltä eroosion raiskaamilta mailta ja meinattiin eksyä. Luhangassa, joka on kummallinen kylä kauniin järvenlahden poukamassa, erään maalaistalon pihassa makoili Järnefeldin "Rengit lounaistauolla" (= Isäntä ja rengit). - Siinä näyssä oli jotain niin suomalaista että ei sitä voi kellekkään muille selittää, paitsi ehkä argentiinalaisille? En tiedä. - Tango meitä yhdistää, suomalaisia ja espanjaa puhuvia argentiinalaisia. (Mutta se on eri asia. Aivan eri.)

      Muistan.

      Poista
    14. Satiiri on oikeasti niin vaativa laji että harva kirjoittajakaan tajuaa kirjoittaneensa satiiria ennen kun hänelle aletaan siitä motkotta. (Ja yleensänsä nämä motkottojat sanovat että "haista kuule äijä vittu. - Sen verran satiiria ymmärretään, eli ne, jotka ymmärtävät, ottavat sen todesta!

      (heh, heh)

      Ps. Lukekaa Jonathan Swift. Oi ystävät rakkaat. Hänellähän oli, kun satiirista on kyse, asiallinen ja kohtelias ehdotus siitä miten köyhät, tiettynä perunakatovuosina kärsivät irlantilaiset voisivat pelastaa itsensä: myisivät lapsiaan Englantiin. Jossa heistä tehtäisiin perunalastuja, siis Chipsejä, englantilaisille. Good. Kaikki voittaisivat, köyhät saisivat rahaa, ostaa esimerkiksi sukkahousuja, ja rikkaat hyvää syömistä saisivat?

      Ps. Samaa minä sanoisin tästä nykysuomen some-keskustelusta... että älkää köyhät kuulkaa kitiskö!

      Poista
  30. Kerran kun kävin tutkituttamassa nenäni San-Salvadorissa, niin Lutwaffenin lennolla Suomi-Forssa-Pariisi-SanSalvador, niin välilaskulla Pariisissa heitin minua hurraaville ihmisille, joista monet olivat ällistyttävän pienikoisia, semmoset 100.000 frangia. Kun niin kauheesti taputtivat. Ja kun pylooppi mun nenästäni siellä Salvadorissa otettiin pois, ja taas piti mennä siihen suihkariin (jotta pääsisin takaisin mulle niin ah rakkaseen Vorssaan), sanoin sille pilootille että "tänk juu, tänk juu veri matsh". Ja taas lennettiin. Ulapat alle vaan jäivät. (Paitsi mitä nyt silmissäni vähän vilisivät.)

    Ps. Monia, monia meriä minä olen seilannut, ainakin useampia kuin merenkävijä Simsalabim, tai tämä laivastomme komentaja kontra-amiraali Se ja Se. (Puhumattakaan laivastomme innokkaista reservin alikersanteista.) Koska aina seilorina olen tietänyt sen, et aalloko kun päällemme käy, ne samoin mun päältäni pois ne käy, oi hiio-o heij, oi hii-jo hei, niinpä niitä päin mä aina uudestaan mennä voin, oh-hoi jo-hoi ... tms.

    Ei Atlanttia, kun sen pariin kertaan pitkittäin yli ajoi, niitä aaltoja osannut pelätä. Vittu, niitä tuli kun oli tullakseen. Sitä vaan ihmetteli. (Ja otti täkillä tukea reelinkistä kun poltteli fillteritöntä Pall Mallia.) Ohoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 14 solmua tunnissa ajettiin tuhansia merimaileja - kohti. Olihan siinä menemistä. Laivan diselkoneet jyrisivät mielessäni senkin jälkeen kun bootsista pois pääsi. Hitsi, sen on kaunis soundi. Hitsi, se oli karme soundi kun aallokossa rahtilaivan ahteri nousi niin ylös että potkurin lavat piiskaa ilmaa; silloin kaikki tärisee. Ihmisen koko DNA alkaa täristä. Mutta kun on tottunut nukkuu laivalla, ei siihen herää. Siihen herää kun säkäkokki koputtaa hytin ovea ja huutaa "herää ny jo saatan maaorava". Koska on jo aamu, oi että on taas aamu, ja pitää ruveta valmistaa safkaa laivan jengille. - Aamu, oi aamu... ei sitä mistään huomaa. Meri on samannäköinen kuin eilen. Tai mitä oli illalla. Tai mitä se oli viikko sitten. Kumpuilee ittekseen... oi Atlantti, oi Atlantti! Ei Sua voi unohtaa.

      Poista
    2. bootsi = tarkoitin båtskia. Bootsit on saappaat, semmoiset hevosenjalannäköiset. (Tiedän.)

      Poista
    3. Ollessani Hämiksellä varusmiespalvelussa, muistan miten kovan keikuttamisen jälkeen kaijalle astuessa ei meinannut kovaan maahan sopeutua. Pakko oli polvia koukistaa ja myötäillä keinutusta, jota ei enää ollut. Tovi meni ennenkuin maankamaraan tottui.

      Broidi lähetteli eksoottisia postikortteja meriltä, kun olin vielä lapsi. Libanonista, Afrikasta ja ties mistä. Kortit saattavat vieläkin olla minulla jossain tallessa.

      Poista
    4. Heiluvahko merimieskävely on ymmärrettävää. Siinä toisella jalalla ottaa lyhyemmän askeleen kuin toisella; aallokossa laivan kannella (eli siis täkillä) on pakko kävellä niin. Eli ottaa aaltoja vastaan. - Maissa tuommoinen kävely tietysti vaikuttaa vähän hassunkuriselta, kuin humalaiselta. (No, äärimmäisen tarkkakatseinen sivullinen ei siinä välttämättä väärässä ole... humalainen merimieshän se siinä kävelee. Kuivalla maalla.)

      Poista
    5. Kyllikki Villan reissukirjoista on parhaiten jäänyt mieleeni se, miten hän aina satamaan tultua meni ostamaan konjakkipullon, ja miten hän sitten makasi punkassaan hytissä kuunnellen laivan surinaa ja tuulettimen hurinaa. Lopulta hän oli kuulevinaan ihmisääniä joistain ilmanvaihtoputkista, hurina muuttui ikään kuin keskusteluksi, joku puhui jossain. Ja taas uusi konjakkipullo uudesta satamasta.

      Rakastan Kyllikki Villan reissutarinoita. Viimeisimmässä kirjassaan hän vielä lähtee reissuun, vaikkeivät jalat enää tahdo kantaa ja hän paiskautuu mustelmille laivan keinuessa.

      Poista
    6. Kyllikki Villa on kiva. Ja jokaisella merimatkallaan hän jossain vaiheessa, tai jollain matkalla joskus useamminkin, narisee siitä "miks mää tänne taas lähdin"...

      Niinhän merimiehetkin narisevat!

      Poista
    7. Villa-fani olen minäkin ollut ja olen varmaan tulevaisuudessakin. Hänellä kun on sormet pelissä lukemattomissa kirjojen käännöksissä. Minulla on iltalukemisena Henry James'n "Mitä Maisie tiesi" josta vastikään tuli mainio, moderni elokuvaversio telkkarista. Kirja oli yllätys!

      Se on ilmestynyt alkukielellä jo 1800-luvulla ja hyödyntää sen aikaista brittililäistä sääty-yhteiskuntaa keskittyessään pienen avioerotytön loogistunteelliseen ajatusmylläkkään toisiansa inhoavien vanhempien ja lapsenhoitajien ristitulessa. Nothing new here.

      Mutta. Tapa jolla se on koottu, tapa millä pienen kasvavan tytön ajatusmaailman sisään ajaudutaan, se on ainutlaatuinen minun kokemusmaailassani. Jotain samaa voisi löytää Eeva Kilven lapsuusajan muistelmista mutta käsillä olevan kirjan on kirjoittanut mies!

      En sano enempää, kirja on vielä kesken ja kirjasto vaatii sitä takaisin, varaajia tuon leffan takia on paljon.

      Moderni kirja meille jo historiaan uppoavassa miljöössä. Kääntäjinä Kyllikki Villa ja Sinikka Kurikka, Gummerus 1974, vain 2kpl Helmetissä.

      Nyt, Juhannusta sinulle Iines ja koko konkkaronkalle! hh

      Poista
    8. Katsoin juuri tuon Mitä Maisie tiesi -elokuvan, jo toiseen kertaan. Kirjaa en ole lukenut, mutta hienovireisen tarinan tuntien voin aavistaa, että kirja on hyvä. Tuo on yllätys, että alkuperäisteos on jo 1800-luvulta. Se asettaa tarinan entistä merkittävämpään valoon. Hyvää juhannusta!

      Poista
  31. Kissat nukkuvat noin 16 h vuorokaudessa jossa 24 h on. Välillä he kävelevät epämääräisen täsmällisen tassunaskelin sinne sun tänne ja heiluttavat häntäänsä. Ihmisten kanssa he eivät halua olla tekemisissä, mitä nyt on pakko olla; välillä ihmisille pitää sanoa kovalla äänellä MAU, että ne tajuaisi antaa mulle ruokaa. Ei ne muuten, ei ne muuten.

    Ps. Haluaisin olla Leijonakunkku. Ai, miks? No kaikkien feministien kiusaksi. Ei tarttis muuta kuin torkkua setripuun alla ja odottaa että haaremin rouvat metsästää mulle "uunituoreen" bambin ja kutsuvat minut, Herra Uroksen, aloittamaan ruokailun... Joo, joopa joo. Märkä päiväuni tämäkin. Mutta mitä mä mahdan sille, rakkaat feministineidit, sille että oon syntynyt poikavauvaksi? Em mitään. Ja vaikka mä nyt vetäisin nää vehkeet veks, mä tiedän, että ei sekään mitään enää auttaisi... koska olen syntynyt Pahuuden Symbooliksi. (huokaus, joka sisältää musertavaa itsesääliä. sydän vaan sanoo PAM PUM, mutta senkin jotenkin enää vaan vaimeasti)

    VastaaPoista
  32. Tänne mökille tulee heinäkuun 21. päivänä Lumo! Kuva edellisessä postauksessa.

    Minusta piirrosanimaatiossa Simon's cat on aika ovelasti tavoitettu kissuuden olemus.
    https://www.youtube.com/watch?v=fcjR93Jin4Y&t=437s

    VastaaPoista
  33. Toivon Iines vilpittömästi että enemmän sensuroisit minun juttujani. Puhun välillä ihan paskaa, ei se minustakaan kivaa ole. Sensuroi, sensuroi, samperi soikoon, sensuroi.

    Eilen juttelin ihmisten kanssa matkoista. Matkoista puhumisesta ei kyllästy, niissä on aina erilaisia käänteitä. Tarja yllätti minut kun kertoi:

    Lillin kanssa kun liftattiin Budabestiin... oli se matka se. Se oli hurmaavn blondi, Lilli, ja hyvin sosiaalinen. Mutta ei hän osannut muuta kuin suomea. Tukholmassakin kun oli kuuma ja se halusi jäätelön, hän kysyi minulta mitä se on ruotsiksi, ja sit se työnsi päänsä jäätelökopin sisään ja sanoi sille pojalle "ger mirk en glass". Saihan se, haluamansa. Puolassa me saatiin lifti rekkaan, puolalainen se oli se kuskikin. Lilli oli heti hänen kanssaan sinut, ei heillä kieliongelmia ollut, vaikka minä siinä vähän jouduin olemaan tulkkina, mutta joka taukopaikka se kuski ja Lilli meni sinne hytin taakse, siellä oli semmoinen nukkumispaikka. Ja sitten tulivat taas vähän ajan kuluttua sieltä pois. Molemmat olivat tauko tauolta enemmän kännissä. Ja vaan hihittelivät. Kun tultiin Unkarin rajalle, oli yö jo, ja minä ajattelin miten tästäkin taas selvitään... huh, huh. Kun minun piti olla tulkkina ja ne kumpikin oli ihan kännissä. Kun mentiin sinne raja-asemalle niin ei siellä ketään ollut, tai oli siellä kaksi vartiomiestä jotka nukkuivat poski pöytää vasten ja sanoivat KROOOH, KRROOOOOH. Meni siinä aikansa että sai toisen niistä hereille, ja samalla se toinenkin heräsi. Katsoivat rekkakuskin dokumentit ja meidän passit, vaikka Lilli koko ajan hihitti, antoi ne sitten takaisin, ja suureleisesti se ensimmäiseksi herännyt heilutti kättään ja sanoi 'S'il vous plaît, mon ami'. Ja se toinen tullivirkailija nyökytti myös hyväksyvästi päätään ja hymyili. Niin me päästiin Unkariin. Mutta minulla meni Lillin kanssa välit poikki. Heti aamulla ostin lipun Varsovaan ja tulin takaisin Suomeen.

    Musta on kiva kuunnella akkojen matkajuttuja. Ei ne mua sen mustasukkasemmaks tee mitä jo nyt olen. Koska käytän pelkkiä mustia sukkia. (Mustien kenkien kanssa ne mielestäni pukevat toisiaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sensuroida tarinoitasi ollenkaan. Mahdoton tehtävä. Olen lisäksi vakuuttunut siitä, että aidosti kirjallisuutta ymmärtävät ja sanataiteesta (kyllä, älä vikuroi) kiinnostuneet näkevät tekstisi moniulotteisuuden. Olet yksinkertaisesti huonoimmillasikin hyvä. Uskomattoman hyvä. Äläkä vaivaudu tästä tai ala mullitella, minkäs minä asialle voin.

      Poista
  34. Välillä ajasttelen että olenko tekopyhä runkkukunkku kun väitän että en osaa kadehtia ketään/mitään. Se kun mielestäni kuullostaa perverssiltä, tommote. Siis kadehtiminen. Ihan saman tekevää. Hesarista luin äsken että iskelmälaulaja 70 -vuotiaalla Dannylla on noin 3-kymppinen akkaystävä... no, huh huh! Ei käy kateeks. - Ps. Paitsi kivaa se olisi jos osaisi laulaa kuin Danny

    https://www.youtube.com/watch?v=04frGprapaE

    Nukutuslaulu. Stilnockt -pilleri laulu. (alkaa haukotuttaa kuin kissaa. joka on nukkunut tänään 12 h vasta. voihan vihta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kiva osata laulaa kuin kuin Danny.Kivempaa olisi tietysti osata laulaa kuin satakieli... kun ilta hämärtyy, ja varjot pitenevät, ja kaikki käyvät toisiaan lähemmäksi ja yhä lähemmäksi... myös ihmiset. Haamut vaan itsekseen kulkevat pitkin peltoja, traktoriaittojen takana, tuuppivat vinoon heinäseipäitä, mutta kun kuu nousee kaislikon, ja naapuri rapumertojen takaa, he pokkana soutelevat peilityynellä järvellä. Ja hymyilevät salaperäistä hymyä. Nuo Haamut.

      https://www.youtube.com/watch?v=_PLq0_7k1jk

      Tästä laulusta tykkään. En sanoista - koska en ymmärrä niitä. Mutta kompista ja tuosta että 'sedät jaksaa heilua, sedät'.

      Ps. Aika laiska komppi tuossa loppujen lopuksi on. Tyhmä.

      Poista
    2. Perun sanani. Ehdottomasti! Ei ole laiska komppi tuo: se on ainoa mahdollinen kun jätkät alkaa yht'äkkiä jemmaa kitaroillaan! Aika upeeta. Ja näkee eli kuulee sen että ei tuota ole erikseen harjoiteltu, tuo musa tulee noiden kitaristien sielusta. Soul!

      Mielestäni hyvä esiintyminen. Jos tuon olisi kuullut livena, olisi säpsähtänyt. (= saanut 1000 voltia ampeereja)

      Poista
    3. jemmaa = jammata. Panovrhe.

      Poista
    4. Minähän tykkään tuosta kuin hullu puurosta. Orbison kuoli kai jo ekan levyn jälkeen mutta Matkaavat Wilburyt jatkoivat vielä.

      Bändissä ei ollut mitään superstaroja, jos ei oteta huomioon herroja Bob Dylan, Jeff Lynne, Roy Orbison, Tom Petty ja George Harrison.

      Poista
    5. Tuo Mikiksen linkkaama ei tietenkään ollut vielä Traveling Wilburys, mutta jo merkki siitä, että kaikki suuret halusivat soittaa Orbisonin kanssa. Harrisonin Jori kokosi Wilburyt vähän myöhemmin.

      Poista
    6. Vähän hölmösti sanoin. Palauttelin Wikipediasta mieleeni ja Orbison oli jo aiemmin tehnyt yhteistyötä KAIKKIEN suurten kanssa (Elvis, Beatles jne). Elvis kehaisi joskus Orbisonia kaikkein parhaimmaksi laulajaksi.

      Poista
  35. No kylläpäs on helvetin hyvää kitaramusiikkia ja laulua. Kiitos tästä, Riku. Kokoonpano on ihan uus mulle, mutta kuuntelen... koko ajan.

    https://www.youtube.com/watch?v=L8s9dmuAKvU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoitus tuossa on hieno, vaikka ei mitään niistä ymmärtäisi.

      Hienoa sanojen rytmiä.

      Been beat up and battered 'round
      Been sent up, and I've been shot down
      You're the best thing that I've ever found
      Handle me with care
      Reputations changeable
      Situations tolerable
      Baby, you're adorable
      Handle me with care
      I'm so tired of being lonely
      I still have some love to give
      Won't you show me that you really care?
      Everybody's got somebody to lean on
      Put your body next to mine, and dream on
      I've been fobbed off, and I've been fooled
      I've been robbed and ridiculed
      In daycare centers and night schools
      Handle me with care
      Been stuck in airports, terrorized
      Sent to meetings, hypnotized
      Overexposed, commercialized
      Handle me with care
      I'm so…

      Poista