27.10.2017

Rokka silittelee metsästä löytämäänsä pupua



Helsingin Sanomien kriitikko Juha Typpö meni ja haukkui Aku Louhimiehen uuden Tuntematon sotilas -elokuvan turhaksi elokuvaksi. Elokuva ei hänen mielestään perustele olemassaoloaan kovinkaan hyvin. Typpö ei oikein enää jaksaisi sitä vanhaa linjaa, joka jo tunnetaan. Mollbergin versiokin oli Typöstä parempi, koska siitä oli hävitetty isänmaallinen paatos.

Hetkinen! Hävitetty isänmaallinen paatos? Oli sota miten raadollista ja härskipuheista tahansa, niin eikö kaiken takana ollut nimenomaan isänmaallisuus, sen puolustaminen henkeen ja vereen? Sehän oli ajan henki, voimakas yhteisöllisyys sitoi koko kansan yhteen. Isänmaallisuus  on polttoainetta mille tahansa Tuntemattoman sotilaan elokuvaversiolle. Itse mietin  kirjailija Riku Korhosen lailla, pitäisikö kaikki kriitikot hävittää maan päältä. Korhonenhan on julkaissut raivoisan esseen kirjallisuuskriitikoista, joita haukkuu nimeltä mainiten. 

Typpö nälvii kautta kokosivun kritiikin Louhimiestä jopa siitä, että Louhimiehellä ei ole "mitään omaa tyyliä tai visiota" ja että välillä kamera tarkentaa pörrääviin hyönteisiin. Valokuvaajana itse näen tällaisen efektin kiinnostavana ajan seisauttamisena - motiiveja on monia. Typpö moittii myös sitä, että iso budjetti ei mitenkään erityisesti näy elokuvassa. Pitäisikö sen muka näkyä? Minusta kuulostaa hyvältä, ettei "tavallista isompi budjetti" näy kulisseissa. 

Näyttelijätkin saavat mitätöinnin osakseen: "Kyllähän ammattilaiset näytellä osaavat" . Lopuksi Typpö nimeää elokuvan riskittömäksi, turvalliseksi ja mielisteleväksi Suomi 100 -juhlakuvaelmaksi. 

Arvostelut toki ovat kriitikoiden subjektiivisia näkemyksiä, mutta jos ne julkaistaan laajalevikkisellä alustalla, on niillä samalla  sen alustan  tuki. Täytyykin kysyä, tuliko Helsingin Sanomilta nyt uudet toinihavut. Tarkoituksellinen täysteilaus, josta lukijallekin tulee paha olo ja kummastus. 

Samalla tämä teilaus heijastelee sitä ikuisuuskysymystä, mikä ylipäänsä on taiteen tehtävä. Onko se hätkäyttää kokijaa uusilla näkökulmilla ja ajatuksilla, vai voisiko se olla myös kokijan mielihyvän nostoa, viihdyttämistä, tunteitten vahvistamista ja eläytymistä taiteen välityksellä, tarvittaessa jopa aina uudestaan. Esimerkiksi Rosa Liksom on sanonut, että kirjallisuus jopa ei saa viihdyttää lukijaa, sen tehtävä on ravistaa ja hätkäyttää lukijaa. Puistattaa tällainen ehdottomuus. 

Minusta tällainen typpö-liksomilainen ajatusmalli aliarvioi lukijan älyä ja tunteita. Ihmispolo on usein niin raskautettu omine murheineen, että haluaa myös viihtyä ja kokea tunteita taiteen äärellä. Aina ei jaksa haluta tulla ravistelluksi tai hätkäytetyksi, kun elämä on tehnyt sen jo. Ollaan kyllä hereillä ja usein tiedetään elämästä yhtä paljon ja joskus enemmänkin kuin taiteen tekijä itse. Ei taiteen tarvitse brassailla muka uusilla ajatuksilla, jos ihminen haluaa hiljentyä vaikka isänmaallisten tunteitten äärellä. Asia on monille pyhä ja harras, eikä se elokuvaa huononna, jos näitä elämyksiä saa kokea uudelleen. 

Olisiko tässäkin niin, että isänmaallisuus on se punainen vaate kriitikko Juha Typölle? Sekö olisi pitänyt riisua ja panna vaikka muutama uusnatsi sotilaitten joukkoon tolloilemaan ja virkistämään kansakunnan ajatuksia oikeille urille pois sotauhosta? 

69 kommenttia:

  1. En minä sitä vitsiksi tarkoittanut, kun taannoin puuskahdin, ettei Hesarilla nykyään ole kulttuuritoimitusta lainkaan. Diletantit siellä yrittelevät. Juha Typpö - lukisitko tämän miehen tekemän arvostelun tai ostaisitko häneltä käytetyn auton? - En.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa se toki itse lukea, sillä kyllä mies kirjoituksensa hyvin perustelee. Hän vain on eri mieltä, ja siihen hänellä on oikeus.

      Ja minulla samoin on oikeus omaan mielipiteeseeni, jonka muodostan tarvittaessa hyvinkin sujuvasti näkemättä elokuvaa.

      Vaan siis oikeastaan tässä on kyse paljolti kritiikistä ja siitä, mitä taiteelta odotetaan. Vaikka toki elokuvasta käytävä keskustelu olisi kyllä varmaan sytyttävä.

      Meillä on jo sellaista polvea, joka ei tiedä oikein mitään Tuntemattomasta sotilaasta, kun sitä ei kouluissakaan nykyään enää juurikaan lueteta. Moni nuori ei ole nähnyt edes kumpaakaan edellistä elokuvaversiota. Voisi kuvitella, että heitä varten tämä uusi versio on juuri oikeaan aikaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Viittaan yllä mainitsemaani nuoren polven kulttuurivajeeseen: tässä joukossa on yhä enemmän nuoria, jotka eivät eläissään ole lukeneet kirjan kirjaa saati nähneet edellisiä Tuntematon sotilas -versioita. Että tiedoksi spoilaussketsin tekijöille.

      Poista
    2. Yhä varmemmin minusta alkaa tuntua, että elokuvan mitätöinnin takana on yleinen isänmaaraivo.

      Poista
  3. "Mie en ruppee kattomaan ku puttoustähet pokkuroi jatkosovassa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lausahdus viitannee Jussi Vataseen ja Aku Hirviniemeen. Kummankin näyttelijän ansiot ovat enimmäkseen muualla kuin Putouksessa. Itse kävin vuosi sitten Kansallisteatterissa katsomassa Nummisuutarit-näytelmän, jossa Aku Hirviniemi oli loistava Esko. Samoin Jussi Vatasen roolisuoritus on nyt nostettu Ahon Rokan rinnalle monessa kritiikissä. - Menkääpäs sketsin tekijät ja tehkää sama perässä!

      Poista
  4. Putousta en ole katsonut enkä katso. Minkäänlaisia ennakkokäsityksiä minulla ei näyttelijöistä ole. Kolmeksi tunniksi en lähde elokuvateatteriin istumaan. Katson sitten kun tulee telkkarista. Toivottavasti on Areenassa, että voin valita katsomiseen ajan, joka minulle sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua surettaa, etten uskalla mennä elokuvateatteriin. Miksi en uskalla? No siksi, että elokuvateattereiden äänentoisto on liian infernaalinen minun kuuloelimilleni. Minua fyysisesti sattuu se helvetillinen volyymi, jolla ämyrit pauhaavat. Mollbergin elokuvassakin olin tipahtaa penkiltä. Minunkin täytyy odottaa sitä, että elokuva tulee joko myyntiin tai television kanaville.

      Poista
    2. Kun käyn elokuvissa, nykyisin harvemmin, otan jo lähtiessäni mukaan korvatulpat. Niille on oikeasti käyttöä.

      Mutta elokuvaa - näkemättä - en kyllä pysty arvostelee. Minusta kaikki elokuvat puhuvat kuvien kautta(= valtava materiaali josta leikkaamalla saadaan jotain järkevää). Ei elokuva ole kirjallisuutta, se on ihan toinen taidemuoto. (Kaikki tämän tietävät mutta usein unohtavat.) Tetterikin on ihan toista, toinen taidemuoto sekin. Huono käsikirjoitus (eli skenario) voi pilata hyvinkintehdyn elokuva, vaikka ei välttämättä. Voi käydä toisinkin. (Koska elokuva EI ole kirjallisuutta.)

      Ps. Hyvästäkin käsiksestä saa helvetin huonon elokuvan. Ajatellaanpas nyt vaikka Raamattua (= hyvä käsis) ja Charlton Hestonia heittelemässä kivitauluja (Kymmenen käskyä, vuoden 1956 elokuva). Se jotenkin vaan ei toimi. No ei toimi. Ei.

      Jules ja Jim on esimerkki miten huonosta käsikirjoituksesta saadaan tehtyä hyvä elokuva. - Jos Juha Typpö on samaa mieltä kuin minä, olen samaa mieltä J. Typön kanssa.

      Tosin ensin katson tämän uuden Tuntemattoman. Kuhan ehin. (korvatulpat mukaan, Mikko!)

      Poista
    3. Kuulo voi oikeasti vaurioitua jo konserttilukemilla, olen lukenut. Elokuvateattereiden meteli on kuitenkin vielä kovempi, sillä ääni ei huku mihinkään suhteellisen pienissä sisätiloissa. Miksi hemmetissä teatterit eivät voi säätää volyymia normaaliksi? Nupit ovat ääriasennossa koko ajan, huuto on hirvittävä. Miten elokuvissakävijät sietävät tällaista?

      Poista
  5. Päätin, etten lue arvosteluja ennen kuin olen filmin itse katsonut, mutta nehän pakkaa silmille, halusi tai ei. No, eivät kriitikot ennenkään ole minun mielipiteitäni ohjanneet - nytkin luin kaksi erilaista otsikkoa, toisessa kehuttiin viiden tähden suurfilmiksi, toisessa kahden tähden turhakkeeksi.

    Tietenkin minulla oli omat epäilykseni jo kun kuulin hankkeesta, mutta niin mielelläni toivoisin heidän onnistuneen.

    Hieman huvitti, kun aamuteevessä nuori naistoimittaja tivasi, miksei entisissä versioissa ole enempää naisia mukana - ja Aho vastasi, että siksi varmaan, kun ei niitä etulinjassakaan niin kauheasti näkynyt.

    Nykyisin tuntuu olevan vallalla sellainen trendi, että naiset sen koko sodan kävivätkin. Olihan heilläkin oma roolinsa, joillakin raskaskin, mutta kyllä ne miehet siellä ase kädessä henkensä alttiiksi panivat.

    Muuten olen sitä mieltä, ettei nykyaikana ole mitään syytä, miksei asevelvollisuus koske myös naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos itse olet kriitikko, ohjaatko silloin mielipiteitäsi?

      hhnmhy...

      Poista
    2. Kysymys ei ole lainkaan niin tyhmä kuin miltä se ensi aluksi kuulostaa... Olen nimittäin kirjoittanut nuoruudessani kirja-arvosteluja sanomalehtiin - ja totta köppels minä asetin itseäni fiksumman viitan harteilleni ja kerroin kirjasta sellaisia mielipiteitä, mitä kuvittelin itseni kaltaisen syvällisen kriitikon siitä ajattelevaan.

      Osittain tästä syystä lopetinkin niiden kirjoittamisen. Halusin olla kirjoista (ja muista asioista) omaa tyhmää mieltäni. Aika hyvin olen onnistunut, en täydellisesti.

      Poista
    3. En muista että olisin toista niin kivaa kirja-arvostelua lukenut - tai voi olla että joskus - kun sun Einesbaarin juttusi Kailaasta. Ahmin kaikki kirjaimet sisälleni.

      Poista
    4. Näissä Einesbaarin jutuissa en kovin kauheasti yritä olla itseäni fiksumpi (vaikeaahan se olisikin), sillä minulla ei ole tarvetta diivailla tässä seurassa - tämä on vähän kuin kaveripiiri, jossa voi örveltää vapaasti.

      Poista
    5. Tapsa, eikös Vesalaa ole arvosteltu ja arvioitu siitä, että oli alasti saunassa - Ai kauheeta!

      Eikö olla yhtään edistytty siitä lotta-jutusta aikoinaan. Vieläkin on jos nainen on puolisonsa kanssa alasti saunassa, meillä revitään otsikoita.

      Arvioi sinä, kuten minä, elokuvaa näkemättä - kollegat ovat jo ottaneet Paula Vesalan puolesta kantaa siinä me too-kampanjassa, tai Vastaavassa?

      Poista
  6. Taneli Topelius hehkutti elokuvan viiden tähden arvoiseksi, Juha Typpö kahden. Lisäksi luin yhden keskivertoarvostelun. Merkillepantavaa on, että kriitikot ja ehkä katsojatkin jakautuvat aika jyrkästi kahtia. Minäkään en siis vielä tiedä omia varsinaisia ajatuksiani, koska näen elokuvan vasta kun se tulee kotijakeluun. Voi olla, että elokuva on minusta keskiverto. Etukäteisvaikutelma on kuitenkin hyvin positiivisen odottava ehkä paljolti näkemieni trailereitten ja näyttelijävalintojenvuoksi. Eero Aho on hyvä, tiedän sen jo kun katson hänen Rokka-olemustaan.

    Minuakin huvitti aamuteeveen Jenni Koposen tivaus naisista. Se oli naivi. Mitä tulee naisten asevelvollisuuteen, saatan kannattaa sitä. Naisten olisi hyvä murtautua korkokengistään ja tiukoista trikoistaan kunnon haban kasvattamiseen: aseen kantamiseen ja reippaisiin aamuherätyksiin ja metsätaisteluihin.

    Vaan silti kannatan vapaaehtoisuutta tai tehtävien monimuotoisuutta. Ja semmoista sääntöä, että sodan syttyessä vain toinen perheestä lähtisi taistojen teille, toinen jäisi lasten kanssa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kannata miestenkin turhia aamuherätyksiä ja höhhöhhöötä...

      Mitens se vapaaehtoinen Asevelvollisuus?

      Oma siskonpoika-puoli kävi sivarina, ja hyvin Kävi!

      Toinen, verisukulainen, aiemmin pasifisti, halusi kin armeijaan.

      Kummankaan kanssa en ole puhunut näistä päätöksistä.

      Haluaisin miehille ja naisille valinnanvapauden.

      Poista
  7. Uudessa Tuntemattomassa äänitaso on haluttu "realistiselle tasolle". Ohjaajan mukaan kranaatin räjähdys valkokankaalla vie kuulon hetkeksi katsojalta.
    Kaikki leffaan menijät eivät ole tuosta tietoisia. Pitäisi varoittaa selkeästi.
    Itse jään odottaan tv-versiota. En halua katsoa elokuvaa tulpat korvissa.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä varoittamisesta. Varsinkin vanhempi väki käy nyt varmaan ensi kertaa moneen vuoteen elokuvissa eikä osaa aavistaa, millaiseksi elokuvien äänentuotto on mennyt.

      Jonkinlaista ekstremeä tuo metelin vieminen äärimmäisyyksiin. Moni on nykyään kaiken vastapainoksi hiljaisuuden ja hitauden ystävä.

      Poista
  8. Seppo Heikinheimo arvosteli pokkana konsertteja joissa ei edes käynyt. Tai koskaan ollut kuullutkaan. Mutta hän olikin nero. Meistä hyvin harva on mikään "seppoheikinheimonseponheikinseppo. tai jukankajavan jukanjukka". (Tai Riku joskus, on.)

    Rauno Räsänen vittuili mulle tällä lauluesityksellä, en tiedä minkä takia...

    https://www.youtube.com/watch?v=CXVlB19olz4

    syystä? tai syyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aamuisin se söi mustia kissoja aamupalaksi. nam nam. iltaisin röyhtäili ja katsoi ikkunasta ulos. välillä filosofoi.

      Poista
  9. Mukavaa Jii Typpö analysointia:)Tuntemattoman näkisi nyt teatterissa ainakin Oulaisissa ja Raahessa jossakin audiotoriossa, mutta mieluummin sitä teatteriin menee. Mitään kirjaa ei voi arvostella lukematta etkä elokuvaa katsomatta, joten sen jälkeen vasta voi sanoa oliko tuo tekemisen ja näkemisen väärti. Tuntematon on merkkiteos monella tapaa ja kuuluu suosikkikirjohin, elokuvan Koskela jännittää eniten, tykkäsin aikoinaan Risto Tuorilasta Koskelan roolissa, hänessä oli niin paljon sitä "oikeaa" Koskelaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on, että Juha Typpö on antoi tälle Louhimiehen Tuntemattomalle siis vain kaksi tähteä, ja kaksi tähteä hän antoi myös elokuvalle Luokkakokous. Että samaa tasoa nämä kaksi hänen mielestään.

      Poista
    2. Luokkakokous ja kaksi ¤¤ tähteä? Johan loppui mielenkiinto kyseiseen henkilöön, tohon Typpöön. (Katsoin Luokkakokouksen. Ikävä kyllä. Mielestäni se ansaitsisi viisi -///// miinusviikunaa.)

      Poista
    3. Kyllä, kaksi tähteä Luokkakokoukselle ja Tuntemattomalle. Minäkin katsoin elokuvan tänä syksynä ja se oli luvattoman kehno ja epäuskottava kuvaus kolmen kundin luokkakokousbilettämisestä.

      Poista
    4. Ei kai kaksi tähteä tuosta niin kumma lie, mutta että hän arvioi Louhimiehen Tuntemattoman yhtä kehnoksi - tämä on epäuskottavaa ja kielii jostakin kaunasta tai tiukasta agendasta.

      Poista
    5. Siis Luokkakokous sketsinä tms. hupailuna on ihan varmaan enemmänkin kuin kaksi tähteä. Vaikka kuus. Mutta mitä tekemistä sillä elokuvan kanssa on? Joku roti nyt pitää saatana olla ihmisten käsityksissäkin.

      Ps. Esim. Juha Vuorisen "Juoppohullun päiväkirja" on samperin, hulvattoman hauska kirja. Mutta ei mun mielestä yhtään yhtä hyvä kuin A. Stenvallin "Seitsemän veljestä" (Sjö bræður.)

      Poista
    6. Haluan oikeasti katsoa tuon Louhijan elokuvan. Ei minulla ole ennakkokäsitystä. Kirjan olen lukenut, katsonut Edvidin ja Molbergin versiot, kummassakin filmatisoinnissa on sekä hyvät että huonot puolensa. (Kirjaan verrattuna enemmän kumminkin huonoja puolia. Mutta se suotakoon. Filmi on toinen taidemuoto kuin sanat. Vaikemmin ilmaistava.)

      Poista
    7. Minullekin tähtien määrä on se ja sama. En katso elokuvia niiden perusteella, vaikka kritiikit kiinnostavat.

      Se miksi tässä puhun tähdistä, johtuu vain siitä, että minusta mainitut elokuvat eivät ole samantasoiset eri sarjassakaan. Uskallan sanoa tämän vaikken ole katsonut vielä Louhimiestä.

      Tunnen kuitenkin tarinan kirjan monesti lukeneena, molemmat aiemmat elokuvat useaan kertaan katsoneena. Tuo tarina noilla näyttelijöillä ei voi pilaantua Louhimiehen ohjauksessa.

      Poista
  10. Mikael Fränti oli elokuvakriitikko josta pidin. Ai, miksi? No kun se kirjoitti hesariin jostain leffasta, että tää on hyvä, ja kun katsoin ko. leffan, se mukin mielestä oli hyvä. Meillä oli sama maku. Itsekin kun katsoin jonkun leffan ja ajattelin "onpas hyvä juttu", niin päivän tai parin päästä Fränti kirjoitti "onpas muuten hyvä juttu..." En voi sille mitään, enkä sille, että Fränti kuoli 2015. Nykysien Helsingin Sanomien elokuvakriitikoiden kanssa en pääse millään lailla samalle aaltopituudelle, Leena Virtanen niistä on kamaLIN. (huh, huh)

    Ja jos joku taas kuvittelee sitä että vinoilen Riku Riemulle, hän tietysti on oikeassa. Koska arvostan Rikun (puoli)anarkistisia mielipiteitä. Ja luulen, että hän jos kukaan, kestää suloisen vituilun.

    Kaikista teistä ei voi sanoa ihan samaa. (nöpönasut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikael Fräntin äitipä - ihana tumma Daisy - oli minun kuvaamataidon opettajattareni Kajaanin Lyseossa!

      (En millään muista minkä numeron hän minulle antoi, eikä sillä mitään väliä olekaan, minä sen sijaan annoin Daisylle kymppiplussan.)

      Poista
    2. Meilläpä kuvamataidon opettajana oli ihana siro polkkatukkainen Liisu Rihu. Hän seurusteli yhden oppilaansa kanssa - harmi että se en ollut minä. (Siihen aikaan ei se niin tuomittavaa ollut kuin nykyisin. Nykyisin moisesta saisi kai noin 12 vuotta kuritushuonetta.) En minä hänen kuvamataidon tunneilla koskaan mitään piirrellyt. Ajattelin vaan häntä, kyynärpää pöydällä, käsi poskella. Kuvittelin kaikenlaista mitä murrosikäinen poika voi (sensuroitu) kuvitella. En sen kummallisempia.

      Keväällä kun meidän piti antaa hälle arvosteltavaksi mitä talven aikana olimme piirtäneet, mulla ei - tota noin - ollut yhtään akvarellia... tai mitä ne on... Lainasin yhdeltä kympin piirtäjältä (se oli tosi hyvä!) nipun piirustuksia ja vein ne Rihulle. Hän heti tunnisti ne lempioppilaansa töiksi, pisti piirustukset sivuun ja alkoi tuijottaa mua - suoraan mun silmiini. Lehahdin tietysti ihan tulipunaiseksi. Sitten se kysy multa "Mikko, onko sinulle kuvamataidon numero tärkeä?" Sanoin, tai sopersin, että "ei kai". Koska tiesin että muutenkin jään luokalleni, sekä kielistä että matikoista (ja mitä niitä nyt muita onkaan) mulle oli varmat neloset. Rihu sanoi "hyvä on". - Ja sain kuvamataiteista kutosen! (jippii)

      Poista
    3. Syksyllä 1976 meille oltiin merkitty ohjelmaan taitelukentän tuli- ja ääni-ilmiöt. Uusi eversti perui ilotulituksen, koska oli ollut Kyproksella 1974. Sillä oli Välimeren haalistama nahkatakki ja koppalakki.

      Poista
    4. Mutta sinullapas on nätit jalat... neljäkö noita peräti on? Ja tuuhea häntä, mirriseni.

      Poista
    5. äsh... tämä oli leikkiä.

      Olen aina pitänyt mielipiteistäsi, Mankemang. Olet usein terävällä tavalla eri mieltä kuin Iines, se on kivaa. Koska Iines aina ei ole oikeassa, ei ole.

      Poista
    6. Jos olisin Wittgenstein, sanoisin

      2.01 Iines on useimmiten oikeassa.
      2.02 Paitsi usein Iines on väärässä.
      2.04 Ei aina.
      3.11 Joskus ei saa mitään selvää mitä Iines...
      4.08 Tai saa sittenkin.
      4.09 Joskus saa lämmintä kättä.
      4.10 No, parempi sekin kuin ei mitään
      5.00 Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen.

      Poista
    7. Jos olisin Wittgenstein, sanoisin että

      2.01 Iines on oikeassa.
      2.02 Usein Iines on väärässä.
      2.04 No ei ny ihan aina.
      3.02 Mutta monesti.
      3.08 Tää on ihan älytöntä.
      3.09 Niin onkin.
      5.11 Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schwei
      6.01 tä?
      6.11 sanoin että ole nyt ystävällisesti hiljaa
      7.21 ai minäkö?
      7.22 no sinä, sinä

      Poista
    8. Jos olisin Ludwig van Beethooven, niin...

      No, annappa olla. Mutta kolmas versio vielä Ludwig Wittgensteinista. Annappa tulla.

      Poista
    9. Se oli niin, että Ludwig ei tykännyt Popperista, koska se valikoi. Sitten Ludwig sanoi, ettei tieteen kieli valikoi. Sitten Ludwig lähti Norjaan homostelemaan ja tykästyi kalapulliin. Ja piti villapaitaa ja antoi kaikki paperinsa kenkälaatikoissa von Wrightille.

      Poista
    10. Minunkin lukioaikainen kuvaamataidonopettajani, kaunis Heli, jolla oli huippulyhyt upeasti leikattu valkoinen tukka, solmi suhteen oppilaaseen, yhteen lukion poikaan. Ne oli nähty yhdessä Pikkukaupungissa, mutta nyt kun ajattelen, suhteen laatua ei kukaan voinut tietää. Kaikki oli kuitenkin mahdollista. Ei se mikään skandaali ollut, mehukas juttu vain.

      Heli muuten on se opettaja, joka parahti huudahtamaan meikäläisten piirustusten kohdalla että herrajumala miten hyviä! Muistan tämän vilpittömän huudahduksen hyvin. Sain häneltä todistukseen kympin, ja hän patisti minua kovasti pyrkimään Ateneumiin. En pyrkinyt, vaan suuntasin tuttujen luo, Turkuun.

      Poista
    11. Piirsit tänne kerran tai kaks muutamia kuvia ja niistä näki selvästi, että sinulla on taiteellisia taipumuksia - viivasi oli niin hallittu ja sulava.

      (Ja vaikka on lauantai-ilta, niin herrat saavat luvan olla näkemättä ylläolevassa mitään säädytöntä vihjailua.)

      Poista
  11. Sanoisin että olen tehnyt ns. grand tourin (GT).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirviotteellako? Tai ilman tassuja?

      Poista
  12. Laadukkaan journalismin (ja bloggaamisen?) perussääntö on että referoinnit pitää tehdä oikein, mitään lisäämättä tai poistamatta. Rosa Liksom 12.4.2017 SVT Nyheter: "Me kirjailijat alemme helposti kilpailemaan ruutuajasta. Yritämme saada kirjoista viihdyttäviä, jolloin niistä tulee vähän laskelmoivia. Se on iso miinus, koska minun mielestäni kirjallisuuden tehtävä ei ole kilpailla ruudun kanssa, eikä ihmisten viihdyttämisestä. Kirjallisuuden tehtävä on käsitellä peruskysymyksiä ihmisenä olemisessa ja antaa mahdollisuus uusiin oivalluksiin, ja hitaaseen omaksumiseen, Rosa Liksom sanoo."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan lähteeseen minäkin kyllä viittasin. Siinä Rosa Liksom sanoo näin:"Kirjojen tehtävä ei ole viihdyttää" ja "Kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää – vaan käsitellä ihmisyyden peruskysymyksiä ja antaa mahdollisuus uusiin oivalluksiin."

      Liksom näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että kirjalla on monia tehtäviä, ei vain valistaminen ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen ja trendikäs (monisukupuolisuus, maahanmuutto, köyhyys, työttömyys, luonnonsuojelu) sanoma.

      Liksom sysää karkeasti viihteen tehtävät "ruudulle" ja älyllisen ajattelun tehtävän kirjoille. Moinen ehdottomuus ei vain tunnu kapealta ajattelulta, vaan on sitä.

      Myös viihde ja vaikkapa huumori voi olla hyvin kirjoitettua ja älyllisesti virikkeitä ja erilaisia näkökulmia tarjoavaa. Viihdekirja, joka käsittelee vaikka himoshopaajan tai ylipainoisen ikäneidon kommelluksia, voi tarjota uusia oivalluksia ja johtaa laajoihin ja kipeisiin ongelmakeskusteluihin ja ajankohtaisten ilmiöiden pohtimiseen.

      Ja lopulta: ihmisellä on oikeus myös lukea selkeitä tarinoita, jotka pelkästään viihdyttävät ja antavat elämyksiä. Kirjalla on itsestäänselvästi myös viihdearvo. Minäkin luin lapsena Anni Polvat ja Angelicat enkä pidä itseäni kielellisesti köyhänä enkä tyhmänä. Luen joskus jopa Seiskaa ja siinä rinnalla kertaan Dostojevskiani.

      Poista
    2. Onko Seiskassa jotain lukemista? Kuviahan se vaan on täynnä. Mulkkuja julkkuja ja pornahtavia naikkosia. Mitä olen joskus kampaajalla tätä lehteä selannut. Kotiini en halua että postipoika sinne moista paskaa kantaa. Hyi helkkari.

      Kuka Dostojevski? Pitääkö hänkin plogia.

      Poista
    3. No, oikeassa olet Anonyymi, ei siinä taida lukemista olla, ja kaipa minäkin kuvia teksteineen olen selannut. Kotiin minulle tulee vain sanomalehtiä kaksi kappaletta, ei ainoatakaan aikakauslehteä.

      Muuten kun tuolla ylempänä puhutaan siitä, että kaikki nuoret eivät ole lukeneet Tuntematonta sotilasta tai edes yhtä ainoatakaan kirjaa, niin tässä on sitten tulosta näiden teinixien tuotoksesta, poimittu eräästä asiakeskustelusta juuri äsken.

      "Kellojen siirtäminen Suomessa pitää lopettaa. En ole koskaan pitänyt Virkkunen kuten ei Bernerkään täysjärkisenä, kuten kellojen siirtämisestä, ja miten, päättävät muut, kuten kansa, vaikka kyselyillä"

      Mitäs pidätte Miiun tekstistä?

      Poista
    4. Kuulin kaupungilla kahden pussihousuisen herrasmiehen juttelevan tähän tapaan:

      - Kuule Valto, ensi yönä me joudutaankin huhkimaan hiki hatussa.
      - Kuinka niin, Allan?
      - Ensi yönä käännetään kellot!



      Poista
  13. Tuleva sofioksanen, sanoisin. Ilmaisevaa tekstuuria.

    Ja puhelinnumerosi Miiu oli...? Sanoisitko vähän selvemmin... Ei, en minä sillä. Ajattelin vaan kun on tää #too mee -kampanja, ja ja... Voisin sinua sillä tavalla, kopeloimalla esimerkiksi, tuomaan sua esille. Estraadille. Tulevien kirjalijattarien kato tarttee tuntee myös elämän "se karhempi puoli". Ei ruoho aina ole vihreää, vai mitä? ...tä? miks sä suljit puhelimen. Vastahan tässä päästiin alkuun, eli niin sanotusti jutun juureen...

    Äh, noita ämmiä. Ikinä eivät ymmärrä parastaan. (Joskus vaan raapivat sitä. Sängyssä kun pötköttävät.)

    VastaaPoista
  14. Eilen jäi noteeraamatta tämä, unohtui, kun Riku soitatti

    saaga on minulle antanut anteeksi, ja minä hänelle

    Eihän Juhani mikään ihanneisä ollut, oli niin usein ja paljon humalassa. Mutta mahtaako sille kunnonkaan isä mitään että oma tyttö sortuu huumeisiin, todella vakavasti, tästä tämä laulu - sen tragiikka. (mua alkaa itkettää) Juhanilla oli suuri, runoiljan sydän, ja se sykki sykki ja sykki... Ei kaikelle mitään mahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mistä on kyse. Tunnen ja tiedän. Ihminen - olkoon vaikka maankuulu suosikkilaulaja ja ylivertainen viisurunoilija - pystyy vetää coolia roolia... kun on pakko. Julkisuus pakottaa. Kuka tahansa tohvelisankarikin pystyy vetää tiettyä roolia, aikansa, mutta ei kukaan pysty vetää sitä loputtomiin. Se nyt on selvä asia.

      Ps. Minulla on ihana tyttö. Ja kauheen nätti. Tapsa hänet on tavannut. On tällä hetkellä Lontoossa. Ja noin joka kolmas päivä soittaa mulle "hej iskä, mitä sulle kuuluu?..." Aina sanon hälle "no, ei sen kummempaa..." Ja sitten me papit nauretaan!

      Poista
    2. Joskus taiteilijoiden tytärsuhteet ovat vaikeita, kuten nyt Juhani Leskisellä ja hänen Johanna-tyttärellään. Samoin Paavo Haavikolla oli kummallinen suhde tyttäreensä, jonka muistelen olleen komerossakin, joko isänsä tunkemana tai itse sinne ahtautuneena. Suhde oli jollakin tapaa kiero. Miten, sitä en muista, tai ehkä sitä ei kerrottu niissä muistelmissa.

      Poista
    3. Haavikon tyttölapsi alkoholisoitui. Teki itsemurhan. Juicen tyttö oli narkomaani, isänsä ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Teki myöhemmin itsemurhan.

      Poista
    4. On tuskaista - mutta helppo - kuvitella missä mielentilassa tämä teksti/runo on syntynyt."Eilen hän kertoi..." kyllä siinä varmasti monta Vermut Bianco pulloa on mennyt, on täytynyt mennä, pakko... Mikä tuska, mikä teksti! Voi isä parkaa! (Kuolleet minusta koskaan eivät parkoja ole. He ovat päässeet pahimman ohi.) - Siksi minäkään en osaa, en vaan osaa, surra itsemurhan tehneitä veljiäni. Kahta. Mikä paha heitä muka enään koskettaisi?

      Poista
  15. Johanna, Johanna. Johan on.

    VastaaPoista
  16. Saaga kun oli vielä pieni ja minäkin vielä nuori, niin istuttiin junassa. Oltiin menossa mummolaan. Oli viikonloppu ja juna täysi. Meitä, Saagaa ja minua, vastapäätä istuva ihminen, noin nelikymppinen akka, alkoi äkkiä (tukahdetusti) naurunpyrskähdellä. Menin hieman hämilleni. Keräsin rohkeuteni ja kysyin "mikäs rouvaa niin naurattaa?..." Hän vastasi: "Katselin teitä. Ja kyllä siinä on niin isänsä näköinen tyttö kun olla voi." Olin immarreltu. Mutta ajattelin että Saaga varmaan tosta vertailusta varmaan ei ilahdu. Vilkaisin häntä, mutta ei se mitään, ollut edes kuullut, tutki vaan sormenpäitään, huulet sillä liikkui, laski varmaan jotain funktiota. (Varmaan että "kuinkamonta nallekarhua voi pinota päällekkäin ennen kun ne romahtaa MÄISKIS lattialle. Se oli kova laskee, Saaga.) Yleensä minä ja hän matkoillamme aikamme kuluksi leikittiin sanaleikkejä. Otettiin jostain joku sana, esim. seinästä, jossa luki VARAULOSKÄYTÄVÄ. Ja niistä kirjaimista sitten piti tai siis sai koota eri sanoja. Saaga oli pirun näppärä, se osas jotenkin lukee kirjaimia takaperinkin, se oli siinä ja siinä että pystyin sen päihittää. No, en aina ihan rehellisin keinoin. Koska joskus keksin kvasilatinalaisia sanoja. Silloin Saaga aina käänsi päänsä mua kohti, tuijotti mua isoilla silmillään ja sanoi "ai jaa..." Ei ollut ennen moista sanaa kuullut... no, enpä minäkään.

    Mukulat on mukavia.

    VastaaPoista
  17. Ja yllättävintä niissä mukuloissa on, että ne onkin ihan omia persooniaan, ei sun jatkeitasi tai persoonasi laajentumia, ja isona niillä saattaa olla ihan eri puoluekanta kuin sinulla ja ne saattavat perustella sen pirun terävästi.

    Minun tyttöni yllätti minut muinoin tulemalla kotiin Esko Ahon pinssi rintapielessään. Säikähdin jo, että miten minä, entinen taistolainen ja ankara hippi, olen onnistunut kasvattamaan jälkeläisestäni keskustalaisen. Koko hänen lapsuutensa pilkkasin ankarastí kepulaisia emolehmä- ja sonnitukia ja juureslisää ja kesantopalkkioita ja yhden emännän munatiliä. No, eihän tyttö tosissaan ollut, se veti minua onnistuneesti höplästä.

    VastaaPoista
  18. Mikikselle ja muille tiedoksi tänään tulee Rainer Werner Fassbinderin elokuva Maria Braunin avioliitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilmoituksesta, Anonyymi. Minäkin panin esityksen merkille.

      Television elokuvatarjonta on varsinkin viikonloppuisin surkeaa: toimintaelokuvia tai huumemaailma"trillereitä". Kiinnostavimmat tulevat miltei poikkeuksetta Teemalta, niin kuin tämäkin. Muutenkin saisi kaikkien metelöivien huutotositeeveesekoilujen tilalla tulla laatuelokuvia.

      Poista
  19. Jotenkin surullinen olo. Ilta on ihan musta jo. Ei tiedä mitään, mitä elämään lisäisi, tai mitä ottaisi siitä pois. - Aika paskamaista tämmöte.

    (ryhdistäytyy)

    Joo, kyllä minä tuon "Maria Braunin avioliiton" olen nähnyt, kai parikin kertaa. Jotenkin Fassbinder on jäänyt minulle vieraaksi (samoin kuin minä hänelle). Hän on aika raju ohjaaja, siis leikkaa leffansa sillain, tapahtuu liikaa asioita liian nopeasti, pidän enemmän Bergmanin feministisovinistisesta hitaasta stailista. - Ilman muuta katsomisen arvoinen leffa, rakkaat bambilapset! (sihauttaa uuden oluttölkin auki) Niin... tuosta elokuvasta vielä... (ottaa huikan, klunks klunks, sitten toisen) ... kuten taisin jo sanoa, katsomisen arvoinen on. (imaisee loputkin mehut tölkistä, krrfooh). Hyvää teatterileffailtaa. Ja muistakaa ennen nukkumaanmenoanne puristella toisianne!

    VastaaPoista
  20. Vielä tästä toisten referoinnista. Väität että Rosa Liksom sanoo SVTn jutussa näin:"Kirjojen tehtävä ei ole viihdyttää" ja "Kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää". Hmmmm.
    Jos tarkastelet haastattelua tarkemmin, niin huomaat heti että nuo käyttämäsi lauseet ovat toimittajan laatimasta otsikosta ja ingressistä. Se että onko Liksom tarkoittanut täsmälleen noin ei käy tekstistä mitenkään selville. Epäilen että että ei. Eiköhän Liksom ole nuorena lukenut Polvansa kuten kaikki muutkin hänen ikäisensä.
    Pidän arveluttavana ja heikolla jäällä kävelyksi että sinä klo 10.29 vastauksessasi Liksomin sanomaksi yhdistelet omaan tarkoitukseesi sopivasti tätä toimittajan tuottamaa otsikointia että haastateltavan lauseita.
    Oman mielipiteen vahvistaminen muita referoimalla on vaikea laji, kuten yhteiskunnassamme laajasti nousussa oleva populistinen viestintä todistaa. Sen voi tehdä joko oikein, tai väärin. Tahallisesti tai tahattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, jos katsot tarkkaan tuota ylempänä linkkaamaani artikkelia, johon sinäkin viittaat, huomaat varmasti, että toimittajan poimima otsikko on lainausmerkkien sisällä. Yleensähän otsikko ei ole lainausmerkkien sisällä. Lainausmerkkejä käytetään lainauksen, sitaatin ympärillä, ja ehtona merkkien käytölle on, että lainaus on suora lainaus, kirjaintakaan muuttamatta. Jos lainausmerkkejä ei ole, otsikko olisi toimittajan vapaasti muotoilema tulkinta kirjailijan sanoista. Nyt ei ole näin, vaan sanat on poimittu suoraan puheesta.

      Populismia voidaan nähdä myös siinä, missä Liksom näkee suomalaisen kirjallisuuden valopilkun: maahanmuuttajakirjallisuudessa. Esimerkiksi hän nostaa irakilaissyntyisen, arabiaksi (?) kirjoittavan Hassan Blasimin. Kysymysmerkki tarkoittaa sitä, että Liksom laskee Blasimin teoksen suomalaiseksi kirjallisuudeksi.

      Muutenkin Liksom puhuu haastattelussa oikeistopopulismista ja fasismista, eli syyllistyy itse taiteilijana populismilla ratsastamiseen. Kirjailijan tehtävä ei ole merkitä asioita lapuilla ja leimoin, vaan kuvata niitä.

      Poista
    2. Etkö sinä ole vilpittömästi iloinen siitä että Suomessa asuva (mutta alkujaan Suomen ulkopuolella syntynyt) mies menestyy palkittuna kirjailijana?

      Poista
    3. Luepa uusi juttuni kommentteineen, niin asia selviää. Käännöskirjallisuus ei ole suomalaista kirjallisuutta. Farah Nuran kirjoittama Aavikkokettu taas on.

      Poista
    4. Huomasitko siis, Anonyymi, että The Guardian -lehti määrittää Hassan Blasimin arabialaiseksi kirjailijaksi, vaikka Blasim palkinnon voittaessaan asui jo Suomessa? Lehti määritti siis kansallisuuden, ei kansalaisuuden mukaan.

      Poista