19.10.2018

Ajatusten hautausmaalla



Joskus tuntuu siltä, että sanalla ajatushautomo tarkoitetaankin ajatusten hautausmaata. 

Lähtekäämme liikkeelle siitä, että Hanna Huumonen,  ihmisoikeusaktivisti,  onnistui lopettamaan veemäisen lehden rahantulon, kuten iloksemme olemme saaneet Helsingin Sanomista lukea. Sulka Hannan hattuun!

Vaan nyt on Hannalla tosi kovat piipussa. Nimittäin juuri kun luultiin, että sukupuolista ja sukupuolittamisesta on päästy eroon, vaatiikin tämä feministi, että sukupuoli tulee lisätä rikoslakiin viharikosten koventamisperusteeksi. Eli käytännössä miehet eivät enää saisi  äkseerata naisia tai naisoletettuja. Vai miten se raja tulisi vetää? 

Näin päästäisiin misogyniasta, naisvihasta, vakuuttaa Huumonen ja käyttää  feministisen ajatushautomo Hatun ajatusta siitä, että  naisiin ja naisoletettuihin kohdistuva sukupuolittunut verkkoviha jää usein tutkimatta, koska sukupuoli ei ole rikoslain mukainen koventamisperuste. (Miehiin ja miesoletettuihin kohdistunutta verkkovihaako sitten tutkitaan - jään tyhmyyksissäni miettimään.)

Kieltämättä verkko puhdistuisi joiltain osin, jos Huumosen ja ajatushautomo Hatun ehdotus laiksi pantaisiin toteen. Pitäisiköhän kannattaa? Olisihan se naisenkin hienoa surffailla siistissä ja harmittomassa verkossa. Ja Metoo siellä takaporttina tuo lisäturvaa meille naisoletetuille. Ihanaa.

Kun Hanna Huumonen haluaa korostaa sukupuolten eroja, toimittaja Sanna Ukkola taas haluaa häivyttää eroja hieman samantyyppisessä asiassa, eräässä vähemmistökysymyksessä. 

Ukkola on jäänyt miettimään, kuinka kaukana onkaan Suomi, jossa ihmisiä ei karsinoitaisi ihonvärin perusteella. Ei edes positiivisessa kontekstissa – nimittäin eräänlaista rasismia sekin on: ylistämällä alistamista, jalustalle nostamista pelkän etnisyyden takia.

Twitterissä hyvesignaloiva porukka kutsuu maahanmuuttajia “rodullistetuiksi”, “tummiksi tytöiksi”, rasismin uhreiksi ja toiseutetuiksi – ja ratsastaa villisti heidän uhristatuksellaan. Miksi emme kutsuisi heitä suomalaisiksi, kysyy Ukkola.

Tätä Ukkolan ajatusta en heittäisi ajatusten hautausmaalle! Kannatan lämpimästi tänne asettuneiden ihonvärin unohtamista ja suomalaiseksi nimittämistä. Jos taustaväriä erikoistapauksessa tarvitaan, voi kansalaisuuden ilmaista käyttämällä kansallisuutta alkuosana: somaliansuomalainen. Siinä on pahaa ja leimaavaa vain sille, jolla on omien korvien välissä rasismia.

(Päivitetty klo 18.05)

171 kommenttia:

  1. Eikös oikea termi olisi suomensomalialainen (tai suomensomali) - jos vertaa vaikkapa tuttujen termien suomenruotsalainen ja ruotsinsuomalainen eroon.

    Muuten komppaan emäntäämme. Tässä sukupuoli-asiassakin kallionkuplalaiset sekoilevat niin vinhasti, että koko sana "sukupuoli" pitäisi julistaa kiellytyksi samalla tavalla kuin esim. mielipuoli tai jalkapuoli.

    Mutta mikä olisi korvaava termi sukupuolelle? Jos lähdetään siitä, että "naisoletettuna" olo on ihmisolennon normaalein identiteetti, niin "mies" voisi olla vaikka "kromosomivammainen".

    VastaaPoista
  2. Toki virallisesti, Tapsa, termi olisi suomensomalialainen. Minusta vain somaliansuomalainen on loogisempi, sillä kyseessähän on ihminen, joka on nyttemmin nimenomaan kansalaisuudeltaan suomalainen, ei somalialainen. Somalian-etuliite on määriteosa, joka määrittää suomalaisen kansallisuuslaadun eli alkuperäisen kotimaan. - Mutta siis harvoinpa näin tarkkaa määrittelyä tarvitaan.

    Jos sukupuolijako tehdään tarpeettomaksi, silloinhan ei tarvita koko asian nimeäkään. Ihminen on vain ihminen. Vai? Eikös sana sukupuoli viittaakin kahteen vaihtoehtoon? Jompi kumpi. Kyllä kiellettävä on. Tai korvattava eufemismilla. Ihmisen seksuaalisuku?

    Noh, totta puhuen, tuollainen sukupuolten kieltomentaliteetti johtaa peittelyyn ja kiertoilmausten käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa asiaa, ennen kuin sukupuoli-sana on häviöön mennyt, hieman pehmentäisi ja alkaisimme puhua vaikkapa emi-ihmisistä ja hedeihmisistä?

      Poista
    2. Vaan kun kuitenkin on ihmisiä, jotka ovat sekä emi- että hedeihmisiä.

      Meikäläistä mikään hede tai emi ei millään tavoin hätkäytä tai häiritse, kunhan niistä jutuista ei tehdä elämää suurempia ja kunhan kenenkään peliä ei heitetä vasten kasvojani.

      Eikä seksi ole elämän tärkein asia. Jokaisen oma intiimi asia, kunhan ei vahingoiteta muita oman värkkitoiminnan kanssa. Ihan sama, eveeveekoo, haukotus.

      Seksuaalisuudessa kauneinta on minusta se intiimiys, joka kahden välillä on.

      -

      Poista
    3. Ajattelinkin saman tien vähän pitemmälle vertauksessani, sillä kasveillehan (ja meille eläimille myös!) on usein ominaista mm. kaksineuvoisuus.

      Olemassa on yksi- ja kaksikotisia kasveja sen mukaan, ovatko emit ja heteet samassa yksilössä.

      Ihmisyhteisössä sen sijaan vallitsee näissä asioissa aikamoinen yksitotisuus.



      Poista
    4. No sitten, monimuotoisuus olkoon avainsanamme suureen tietoon ja ymmärrykseen. Parhaamme teemme, minä siis.

      Jostain olen kuullut sanan piilokivekset. Mitähän sekin tarkoittaa, tai se, että kivekset eivät ole laskeutuneet (vielä?).

      Paljon on aukkoja tietämyksessä. Vaan pääasia on, että kukaan ei pahoita mieltään eikä tuomitse ketään tai mitään. Kaikki käy.

      Vaan yhtä en ymmärrä yhtään, vaikka haluaisin olla suvaitsevainen ja hyvä ihminen, minäkin. Miksi joku haluaa olla ihmis-Ken? Tai Barbie? Onko se seksuaalielämää tai mielen erikoisuus?

      Poista
  3. Se on selvää, ettei mieheksi tai naiseksi kutsuminen ole sopivaa ja pojaksi tai tytöksi sanominen suorastaan törkeää. Naisilla täytyy olla vähintään miehen veroiset oikeudet siittää lapsia ja miehille synnytys täytyy sinnikkäällä mielipteen muokkauksella ja lakivalmistelulla tehdä luontaiseksi osaksi olemisjatkumoa ja hänen univeraalia habiteettiaan.

    Ihmiseksi väittäminen on lähes natsistista ylimielisyyttä, muun luonnon yläpuolelelle asettumista. Ikäänkuin "ihminen" olisi bakteeria, olmia tai helttasientä parempi osa univeraaliuden Tellus-planeetan olijaimistoa, tulevaisuudessa ehkä Marsin maahanmuuttajaimistoa. Henkilöilmentymä olisi nimekkeenä aika hyvä, mutta siinä tulee tuo henkilöyttä liikaakorostava osa, joka saa toisutta tuntevat tuntemaan tuskaa muiden ykseydestä. Siksi suosittelenkin kutsumaan ihmistä olentumaksi ja edesmennyttä läheistä tai kaukaista menentymäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä problemeutiikan, joka olentumien ja menentymien eron liiallisesta korostamisesta ylösrakentuu. Läheiskaukaisuuteen siirtyviä ei missään olosuhteissa saa pitää olo-olentumia huonompina. Paitsi tietysti jos on olentumana ollessaan aiheuttanut vakavia ongelmia edeskehitykselle.

      Poista
    2. Loistavaa, Riku. Olentuma! Tässä on nimi, joka on riisuttu kaikista ikävistä vihjeistä johonkin tarkempaan olomuotoon. Tästä ei kukaan voi pahoittaa mieltään, tästä ei kukaan saa kiinni mitään eikä ketään!

      Ja menentymä - tämä riisuu olentuman jopa läsnäolovihjeestä, siitä että jotakin on. Menentymä, ollut, mennyt, ei-oleva!

      Näillä eteenpäin!

      Poista
    3. Kielellisistä asioista on vielä mainittava, kuinka merkityksellinen oli neekerin lopettaminen!

      Poista
    4. Ajattelin, että minä voisin kyllä koettaa lopettaa neekerin.

      Käyn rohkeasti toimiin. Ensin haarukoin neekerin vaikka musiikkimaailmasta, täräytän sitä lekalla turpaan ja...rummutusta.... kirjoitan täst edes rodullistetusta jazzista. Vai olisiko teillä parempia ehdotuksia?

      Poista
    5. Edestulevat olentumat: suppilovahverot ja "ihmiset" ovat tietysti tulentumia.

      Poista
    6. Suppilovahverot, nam! Nyt on paras aika mennä metsään pussi taskussa. Viimeksi jouduin sullomaan vahveroita taskuun ja käsineisiin, kun en voinut liata kameralaukkua.

      Poista
  4. Mitä jos aloitettaisiin syntymän jälkeen kaikille vauvoille hormonihoidot ja leikatttaisiin kaikki ulkoiset merkit sukupuolen tunnistamiseksi. Jätettäisiin vain pieni reikä virtsaamista varten kaikille, muuten hiottaisiin haaroväli sileäksi.
    Ruuansulatusjätteele voisi laittaa suoleen yhdistetyn pussin vatsaan.
    Olisiko näin sitten hyvä evoluution ihmiskehityksen tuhoamisen puolestapuhujille.
    Ai niin, pitäisi kai sitä jotenkin lisääntyä? No ei hätää, robotit pelastavat.
    Tuli mieleen sana eunukki, mutta miksei eunuke (Eu-nukke hahaa!?)
    Vakavasti: Fanaattisten lesbofeministien vallan käyttö stop! Alkavat olla joka asiassa niskan päällä. Keksivät aina uusia aloitteita saadakseen tahtonsa läpi. Ilmeisesti ovat oppineet terapioissaan vastaansanomattoman manipuloimisen taidon. Muuten tätä nykymenoa ei ymmärrä.
    Olen dna-tutkimuksen mukaan mammutinmetsästäjien sukua Afrikasta, joten esi-isäni ovat taatusti olleet tummaihoisia.
    On se omituista, ettei aikamme koululaitos pysty oppilailleen opettamaan, että tumma ihonväri on suoja kuumissa oloissa, kun taas täällä, jossa on vähemmän aurinkoa, ihokin on kalvakampi.
    Ruskea iho on kaunis. Kauniimpi kuin kalkkilaivan kapteeenilla.

    VastaaPoista
  5. Riku kyllä keksi hyvän sanan. Kun tulevaisuudessa näitä ihmisen irvikuvia muunnettaneen pilvin pimein, olentuma on osuva, koskapa ei voi oikein olettaa mistä kaikesta yksilö on olentunut.

    VastaaPoista
  6. Jos vähän rauhoittuisitte. Sanat mies, nainen, tyttö, poika jne. ovat käytössä ja myös pysyvät käytössä.
    Ei minua häiritse nykyinen sukupuolikeskustelu. Ei ketään olla pakottamassa homoksi tai miksikään muuksikaan. Tai no, osa kristityistä haluaisi "eheyttää" homot heteroiksi.

    Samuli

    VastaaPoista
  7. Samuli, jospa ottaisit hieman laajemman näkökulman. Etkö ollenkaan huomaa sanoilla leikittelyä? Viittaan minun ja Rikun kommentteihin.

    Leonooran mielipiteisiin en nyt ota kantaa, sillä kukin täällä vastaa kommenttiensa ajatuksista itse. Ei täällä mitään yksimielistä porukkaa ole. Jokainen ajattelee omilla aivoillaan, itsenäisesti.

    Lisäksi minulla on tapana sallia sellaisetkin kommentit, joista en ole samaa mieltä. En pidä sellaisesta keskustelusta, jossa sallitaan vain tietynlaiset näkemykset.

    VastaaPoista
  8. Tuli edelliseen poistamaani kommenttiin liikaa kirjoitusvirheitä.
    Totta kai mies, nainen, tyttö ja poika ovat eri kehitysvaiheessa luontoäidin luomia ainutkertaisia olentoja. Kaikille ei kelpaa se, mitä evoluutio on parhaaksi nähnyt kehityksellemme.
    Mikä näitä miehiä halveeraavia ja syyllistäviä akkoja vaivaa? Miehen puuteko? Yhä kasvavaa vihanpitoako he haluavat suupuolten välille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, kommenttisi on nyt aika pahantahtoinen. Tuommoinen nimittely ja syyttely ei edistä hyvää dialogia. Olisiko parempi kirjoittaa asiatyylillä? Tulee hieman paha olo puuskahduksestasi.

      Poista
    2. Myönnän, että lika-astia valui yli. Saat poistaa tekstin. Miehiä haluan puollustaa, sillä eivät kaikki ole naisia hakkaamassa ja raiskaamassa.


      Poista
    3. Annetaan olla, jatkossa rakentavammin!

      Poista
    4. Kiitos, yritän käyttäytyä ihmisiksi.

      Poista
  9. Suupuolten= sukupuolten.
    Vielä yks juttu: Miten kaaliimme saisi sisäistettyä ja iskostettua, että oletettavasti esi-isiemme "olentumat" ovat olleet kaikki mustahipiäisiä ja Afrikasta lähtöisin.
    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä on parempi olla iskostamattakaan, Leonoora, sillä ihmisen alkuperän historia on mullistumassa.

      Uusimmat löydöt Bulgariasta ja Kreikasta, 7,2 miljoonaa vuotta vanha ihmisen hammas ja toisaalla leukaluu, voivat nimittäin merkitä sitä, että alkuperä olisikin Euroopassa. Molemmat löydöt ovat jopa satojatuhansia vuosia vanhempia kuin Afrikan vanhimmat löydöt.

      Poista
    2. Saksastapa tutkijat ovat löytäneet kymmenen miljoonaa vuotta vanhoja homininien hampaita!

      Poista
    3. No, Eurooppaahan Saksakin on. Käsittääkseni tuon Saksan hampaan alkuperää ei pidetä aivan yhtä perustellusti ihmiseen viittaavana kuin Bulgarian ja Kreikan löytöjä. Saksan hammas saattaa viitata apinamaisempiin piirteisiin. Näin käsitin, mutta varma en ole.

      Tuo yllä mainitsemani Bulgariasta löytynyt hammas viittaa lukemani mukaan enemmän ihmis- kuin apinamaisiin piirteisiin. Se viittaa Graecopithecus-lajiin, joka ei ole apina. Graecopithecus on nykyihmisen suora edeltäjä.

      Mm. tässä linkissä on näitä tietoja: https://tekniikanmaailma.fi/tutkijoiden-yllatysloyto-ihmisen-alkukoti-onkin-euroopassa-ei-afrikassa/

      Poista
  10. Mielenkiintoista. En kyllä vielä usko yhden hampaan löytymisen todistavan mitään varmasti. Luonnon olot ovat toki voineet olla aivan erilaiset Euroopassa. Minkä värinen iho olikaan esiäitiemme ja -isiemme karvapeitteen alla?
    Varmempia todistusaineita ja löytöjä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ihonvärillä ole tässä mitään merkitystä?

      Kansainvälinen tutkijaryhmä pitää kuitenkin näitä uusimpia Bulgarian ja Kreikan löytöjä merkittävinä, eikä faktoja voikaan sivuuttaa.

      Voidaan kai perustellusti kysyä, onko ihmisen alkukoti tämänhetkisen tiedon valossa kuitenkin Euroopassa. Samanlaisten pienten löytöjen perusteellahan Afrikka-olettamatkin on tehty. Ei sielläkään suunnalla siis mitään varmaa suurta todistetta ole.

      Humanistina minua kiinnostaa ihmisen historia esihistoriankin taakse. Millekään rotuteorioille en tässä asiassa näe sijaa - se on toisarvoista, ihmisiä kun kaikki kerran ollaan erivärisine nahkoinemme ja karvoinemme.

      Poista
    2. Niinpä, minkä värinen on simpanssin, gorillan, gibbonin tai orangin iho?

      Näissä alkukodin etsimisissä kannattaa pitää mielessä, että vaikka perinteisesti ihmisen sukulinjan katsotaan eronneen simpanssin sukulinjasta n. 6 miljoonaa vuotta sitten, niin vasta n. 2 miljoonaa vuotta sitten katsotaan syntyneen varsinainen ihmisen suku.

      Toisin sanoen vuosimiljoonien kuluessa maailmassa on elänyt tuhottomasti erilaisia ihmisapinoita ja apinaihmisiä, samoin jopa erilaisia ihmislajeja, joten "ihmisen alkukodin" määrittäminen siinä mielessä, että se on juuri meidän - homo sapiensien - alkukoti, on väkisinkin arvailua.

      Totta on tietenkin, että vanha ajatus alkukodistamme Afrikassa on saanut haastajia.

      Mutta oikeastaan merkityksellisempi on ns. pullonkaula-teoria, jonka mukaan n. 75 000 vuotta sitten nykyihmispopulaatio kuoli lähes sukupuuttoon - muutamaan tuhanteen yksilöön, joiden jälkeläisiä kaikki olemme.

      Poista
    3. Minulla on se käsitys, että tuo yllä mainitsemani Graecopithecus-laji on juuri sitä ihmisoletetun lajia, joka jäi eloon tuossa suuressa sukupuuttohävikissä. Ja juuri tähän lajiin viittaavasta hampaasta olisi kyse Bulgariassa ja ilmeisesti myös Kreikan leukaluussa. Mene tiedä.

      Poista
    4. Niin, ei tietenkään tuossa eilispäivän sukupuutossa, vaan 100 kertaa myöhemmässä. Tarkoitat siis tätä:

      "...merkkejä 7,2 miljoonaa vuotta sitten eläneestä apinan kaltaisesta olennosta, jolla oli ihmisen kaltaiset hampaat. Löytö viittaa siihen, että ihmisen ja apinan eriytyminen toisistaan on alkanut luultua aiemmin Euroopassa."

      Tämä on mielenkiintoista, mutta kysehän ei tietenkään ole vielä "ihmisestä", vaan apinoista, joista ihminen ehkä myöhemmin kehittyi.

      Joku kreationisti onkin esittänyt kivan kysymyksen: milloin tapahtui se, että äiti oli ihmisapina ja lapsi ihminen?

      Poista
  11. Tuo sivupalkin teksti oppilaan suusta on järkyttävää luettavaa. Onko nykyään kouluissa tuollaista menoa?
    Entä miten tuollaisissa tapauksissa toimitaan vai ohitetaanko hiljaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripranie, halusin panna tuon karmean kielenkäytön näkyviin, koska se on totta, kuvastaa sitä, mitä lasten ja koulujen todellisuus voi olla.

      Näistä asioista ei julkisuudessa paljon puhuta, joten ymmärrän hyvin, että tuo hätkähdyttää tuossa sivupalkissa.

      Se ei edes ammu rumuudessaan yli, se on arkipäivää.

      Toiseen asiaan lyhyesti: olen iloinen, että niin moni yrittäjä ja muu taho tarjosi tänään koululaisille ja päiväkotilaisille ruokaa. Moni koululainen on viikonlopun jälkeen nälissään; ei siksi, että Sipilä vie leivän, vaan siksi, että vanhemmat eivät välitä huolehtia lapsistaan, vaan viettävät viikonloput huume-ja viinahuuruissaan. Pätee täällä periferiassakin.

      Ja muutenkin pitäisi päästä ay-siiven kolmikannasta parlamentaariseen demokraattiseen päätöksentekoon.

      Poista
  12. Tuokin tuntuu minusta oudolta etteivät vanhemmat huolehdi lapsistaan. Onko lasten saaminen liian helppoa, vaan minkäs sille teet. Ei minulla ainakaan ollut ja huolehdin lapsista vastuullisesti.

    Politiikan pelikäyttöön en osaa muuta sanoa, kuin että sitähän se on. Valta ja vastuu pitäisi kulkea käsikädessä, mutta eipä taida. Itsekin jonkin verran kuntapäätöksiä nähneenä en sano kuin että piiri pieni pyörii. Raha ja valta sanelevat paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluissa on jo vuosia ollut sellainen ilmiö hyvinkin tuttu, että lapset saapuvat maanantaisin kouluun nälissään, ruuan menekki on silloin suurinta.

      Asia ei ole helppo eikä suoraviivainen, eikä syyttely auta lapsia mitenkään.

      Elämänhallintataidot - siitä tässä on kyse, eikä suinkaan yksin köyhyydestä. Köyhyys ei tee vanhemmista huonoja, se ei ole syy lasten huonoon kohteluun eivätkä Sipilän hallituksen leikkaustoimet, niin kuin mieluusti nähdään. Raha ei ole avain. Syyt ovat syvemmällä.

      Poista
  13. Mot-ohjelmassa eilen todettiin ja ilmeisesti myös todistettiin, että miljoonia - miljardeja korkotuloja jää verottamatta pankkien kautta mahdollistavan kikkailun myötä myös Suomessa. "Laillisesti?"
    Huikeat summat eivät suositun slouganin mukaan liene keneltäkään köyhiltä kansalaiseltamme pois.
    Tupakkahan on myrkkyä, mutta huumeet eivät. Sellaisen käsityksen ainakin saa, miten huumeidenkäyttäjiä höösätään. Voi voi ihmispolot, eihän addiktioille voi mitään. Annetaan kaikki niin taloudellinen kuin henkinenkin tuki ja puhtaat neulat, ettei vaan käyttäjä koe tulevansa syrjityksi ja syyllistetyksi harrastuksestaan. Jopa piikityshuoneita on näille yhteiskunnan suojateille tarkoitus hankkia. Ärräpää kuuluisi tähän kohtaan, mutta lupasin yrittää olla ihmisiksi.
    Tupakkaa huumeena käyttävät ajetaan ahtaalle kaikkialla. Heitä syylistetään ja syrjitään joka käänteessä. Oletan, että liikennevälineet ja teollisuus syytävät huikeasti enemmän hengitysilmaamme myrkkyjä kuin silloin tällöin parvekkeellaan tupakoija. Poltettavat huumeet haisee ja savuaa, mutta eihän niitä kielletä parekkeilta.
    Sydän särkyy kun ajattelee, missä olosuhteissa suurissa lähiöissä kaupunkien laitamilla lapset saattavat joutua kasvamaan ja kehittymään.

    VastaaPoista
  14. Totta on, ettei pelkkä aineellinen köyhyys yksistään vaikuta lapsen kehitykseen negatiivisesti, mutta kiusatuksi saattaa koulussa tulla herkemmin jos ei perheen taloudellisista syistä saa muotivaatteita, digivehkeitä etz. Parhaimmillaan voi vaikeissa ristiriitaisissa kasvuolosuhteissa hioutua
    elämää monelta kantilta ymmärtävä viisas yksilö, mutta hyviä harrastuksia, kirjoja, esikuvia paremmasta ystäviä siinä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä huomaa hyvin sen, että rahanpuute ei ole syypää lasten ahdinkoon. Nimittäin ne, jotka kiusaavat, niillä on, rahaa ja merkkivaatteita ja digivehkeitä. Ne, joilla ei ole, joutuvat herkästi kiusatuiksi.

      Vikaa ei kuitenkaan mielestäni korjata sillä, että annetaan kaikille lisää tuohta ja digivehkeitä - sehän juuri perustelee sen, että puutteenalaisia saakin kiusata ja lääke on raha.

      Ei, vaan lääke on omista lapsista huolehtiminen, lapsen kasvattaminen tuntevaksi olennoksi, empatiakykyiseksi ja toisia kunnioittavaksi ja auttavaksi yksilöksi.

      Jotenkin voisi olettaa, että vauraammilla vanhemmilla olisi myös kykyä ja tahtoa huolehtia enemmän lapsistaan kuin kovin köyhillä, joilla voimavarat suuntautuvat toimeentulemiseen.

      Poista
    2. PS Yritän sanoa siis sen, että syynä kiusaamiseen ovat enemmän kiusaajien henkinen kovuus ja empatian puute kuin kiusatun fyysinen köyhyys.

      Poista
    3. Kolmannella perään: Tätä asetelmaa ei siis korjata hallitusta syyttämällä - vika ei ole Sipilän, vaan kiinnittämällä huomio lapsen henkiseen hyvinvointiin ja ylipäänsä kasvatukseen, siihen mitä kodeissa tapahtuu, oli rahaa tahikka ei.

      Toivoisin, että joskus huomattaisiin se, ettei raha ole lääke lapsen psyykkiseen hyvinvointiin.

      Poista
    4. Ei tietenkään ole lääke, mutta pohjois-pohjanmaan varajeesus on kiitettävän paljon lisännyt ongelmia kriisiperheissä. Vähennetyt varat, vähennetyt elämisen mahdollisuudet, suurentavat ongelmia. Tommosen Juhan minä paskannan ja teen sille puusta aivot.

      Poista
    5. Heh, tuo puujuttu on laina vanhaa työväenperinnettä. Hyvinkään villatehtaalla joskus muinoin duunari hermostui ja sanoi insinööri pomostaan.

      Poista
    6. Noh, odotetaan rauhassa ja katsotaan sitten vaaleissa, miten Antti Rinne nostaa köyhät ahdingosta ja panee Suomen talouden kukoistamaan. Antti pääministeriksi ja Li Andersson valtiovarainministeriksi, Touko Aalto sisäministeriksi.

      Poista
    7. Porvari senkun porskuttaa, kun työläinen näkee nälkää. Kokoomus haluaa heti lisätä duunareitten palkkaa ja etuja, jos eivät sitä ennen kykene heittämään heitä uuneihin.

      Poista
    8. Minä olen ihan saatanan vihainen olmi-Sipilälle. Paljon vihaisempi kuin koskaan "intellektuelli" älykääpiö Lipposelle tai ilmeisesti Tiitisen listaltakin löytyvälle Matti Vanhaselle.

      Poista
    9. Muista kuitenkin, että osa nykyisistä kurjuuksista on jo edellisen hallituksen tekosia.

      Sipilää on nimittäin syytetty mm. siitä, että lähihoitajiksi pääsee kuka tahansa lasku- ja lukutaidoton, kun rajoja ei ole sisäänpääsyssä.

      Totuus on kuitenkin se, että EDELLINEN HALLITUS poisti soveltuvuuskokeet, joita opetusministeri nyt kiireellä on palauttamassa. Tarkoituksena oli ilmeisesti avata ohituskaista syrjäytymisuhanalaisille ja esimerkiksi maahanmuuttajille tähän ammattiin, jossa on pulaa työntekijöistä.

      Nyt on havahduttu siihen, että ammatissa pitääkin osata hyvin mm. äidinkieltä ja laskentoa.

      Poista
  15. Sanani lakkoihin: Jari Lindströmin, paperialan idiootin luottamusmiehen, latvakolmosen ja beekuutosen,kärsättömän norsun, kokeellista ministeriperformanssia tässä nyt syödään ja nautitaan. - Tommonen jätkä, ikinä en ottaisi töihin, jos olisin henkilökuntaa palkkaavassa asemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Juha lähtee akttivimallin työttömäksi, pohjois-pohjanmaan hihhuleiden varajeesukseksi.

      Poista
    2. Minua tällainen lakkoilu ärsyttää siksi, että koen sen epädemokraattisena painostusyrityksenä demokraattiseen päätöksentekoon. Seuraavat vaalit ovat kohta, ja silloin sopii äänestää sitten mieleinen hallitus päättäämään asioista toisella tavalla.

      Suomi taitaa lisäksi olla Euroopan viimeinen maa, jossa poliittiset lakot on sallittu. Muualla Euroopassa ne ovat joko kielletty tai rajoitetusti sallittu.

      Poliittiset lakot on kielletty kokonaan Saksassa, Britanniassa, Hollannissa, Espanjassa, Kreikassa, ja sallittu rajoitetusti Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Ranskassa, Belgiassa ja Italiassa.

      Oikeus poliittiseen lakkoiluun on myös lukemani mukaan selvässä ristiriidassa yleisen sopimusoikeuden kanssa. Lakkoilijat ovat solmineet työnantajansa kanssa työsopimuksen, jolla he sitoutuvat tekemään työtä tämän työnjohdossa palkkaa vastaan.

      Työsopimukseen sisältyvä velvoite puolestaan tehdä töitä ei raukea omalla tai ammattiliiton ilmoituksella, että ”tänään se ei onnistu, koska hallituksen suunnitelmat ottavat päähän”.

      Poista
    3. "Lukemani mukaan", kun uskoo liian sinisilmäisesti Heseriä ja muita porvarilehtiä. "Ai kauhee, ku niillä työläisillä on vieläkin vaatimuksia, vaikka jo palkkaa suostuttiin niille maksamaan!"

      Poista
    4. Riku, viittasin kyllä entisen työmarkkinajuristin, Ilkka Haapalaisen (HS) sanoihin. En jaksa uskoa, etteikö työmarkkinajuristi tuntisi yleistä sopimusoikeuta.

      Poista
    5. Työmarkkinajuristi tuntee ilman epäilystäkään sopimusoikeuden ja kaikki siihen liittyvät kepulikonstit. Äsken vähän vihjaisin, että luotat Herlinin Hesesanomiin vähän liikaa .

      Poista
    6. Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus! - Ammu porvari, ammu,lahtari ei tunne sääliä. Nyt on Yt:t ja lakko kohta. Lahtarin murhan himolla ei ole rajaa eikä määrää.- Saatana, ammun takaisin!

      Poista
    7. Sanomalehdistä HS lienee luotettavimpia, joskin kritiikkiäkin voi esittää. Ja usein olenkin esittänyt!

      Esimerkiksi juuri nyt HS:ssa on meneillään selkeä sensuurin kiristyslinja, josta kertoo sekin, että nettikeskusteluihin suunnitellaan anonyymikirjoittamisen poistamista - kysely on parhaillaan meneillään. Vain nimellään saisi kirjoittaa.

      Tämmöinen syö minusta keskustelujen elävää antia merkittävästi. tilalle tuli steriilejä "asiantuntijakommentteja", samanlaisia jaaritteluja kuin paperiosastossa jo on.

      Meikäläisenkin hyvin rauhallisia ja perusteltuja kommentteja on jäänyt sensuurin haaviin koko joukko. Kun kerran näin on, niin kysyä sopii, mikä määrä ollenkaan onkaan joutunut kiellettäviin kommentteihin!

      Itselläni sekä paperi- että digilehden tilaus on vakaassa harkinnassa. Katkolle, jos linja kiristyy pohjoiskorealaiseen malliin.

      Poista
    8. Sanomalehdet ovat ajan kulussa putoamassa pelistä pois . Tiedon saa kirjoista ja "tieteellisen" moraalipaatoksen halutessaan Twitteristä.

      Poista
    9. Heseri on ehkä luotettavimmillaan, kun kertoo citymarketin ja prisman hinnanmuodostuksen viimeisten vaiheiden asiakkaisiin kohdistuvasta lopputulemasta. Maailmanpoliittiset tai sisäsellaiset ovat en

      Poista
    10. ...emmän huumoriosastoa. Hese kaikilla mausteilla sisältää sit sun tät

      Poista
    11. En usko kirjan häviämiseen, enkä sanomalehden. Uskon enemmän siihen, että digitaaliset verkot voivat tuhoutua tai sotkeutua omaan kaikkivoipaisuuteensa.

      Poista
    12. Juu, saattaisihan se olla niin, mutta moralismin sitominen "tieteellisiin tosiasioihin" on kestämätöntä, sitä ei lue edes hullu Helsingin Sörnäisistä. Ainoa olen, joka junassa enää lukee sitä Hesarin surkeaa paperiversiota. Minäkin häpeän ja sullon sen nopeasti reppuun, jos näyttää siltä, että facebook-orjat oudoksuvat kovin pahasti.

      Poista
    13. Minulle jäi nyt epäselväksi, kuka sitoo moralismin tieteellisiin tosiasioihin. Ja missä asiassa? Hesari?

      Poista
    14. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Niin just ja kaikessa.- Älä ny viitti, hei. Hese just.

      Poista
    15. Heserin luettavat jutut näkyvät ilmaisestakin netistä. Paperilehti kannattaa tilata, jos haluaa vahvistusta empivälle mielelleen siitä, kannattaako muuttaa Kruunuvuoren tai Kalasataman karseille slummialueille. Tai Arabianrantaan, Saudi-Arabiaan.

      Poista
    16. Kyllä aamukahvin kanssa pitää saada lehteillä kiireettä ja ilman ruudun välkettä paperilehteä. Ne älyvehkeet ehtii hyppysiinsä ottaa myöhemminkin.

      Poista
  16. Minulla tuli kyynel silmään, kun luin Harri Marstion tukikonsertista. Sellaista tämä elämä on, kunnes vievät vittu viimeisetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno artisti, jumalauta, että on hyvä! - Turvat kiinni takarivissä!

      Muisto vain jää

      Poista
    2. Tukikonsertti oli nähtävästi jonkin kulttuuritalon puolesta. Marstion laulu on koskettavaa, olen aina tykännyt.

      Poista
    3. Päivä kaunein sammuva on,
      kukka kuolee korvamaton...

      Niin kauniin surullista, että kyyneleet valuvat poskiani...

      Poista
    4. Marstio kai sairastaa syöpää. Jumalauta, että ääntään rakastan.

      Poista
    5. Toinen käheä-ääninen ihanuus on Tom Waits.

      https://youtu.be/k3W-5nwr1aY

      Poista
  17. Leonooran kommenteista tykkään, uskaltaa sanoa kovaa ja korkealta. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riku! Kyllä lämmitti syänalaa!Napakkata sanaa löytyy sinultakin.

      Poista
  18. Sivupalkissa talousnobelisti Holmström suomii mm. kolmikantaa - eli sitä, että työehtoneuvotteluissa sovitaan myös sellaisia asioita, jotka kuuluvat hallituksen ja eduskunnan päätettäviksi.

    Kuten kaikissa asioissa, niin tässäkin on myös se toinen puoli. Se on juuri se puoli, jota kaivataan kun puhutaan "sopimusyhteiskunnasta".

    Holmström on hieman väärässä lopun kauhisteluissaan, että ay-liike pitää kynsin hampain kiinni kaikista saavutetuista eduista. Kas kun kolmikannan idea on juuri siinä, että siinä sovitaan kokonaispaketista maan yleinen etu mielessä - jossakin joustetaan ja toisessa voitetaan.

    Suomi on niin pieni maa, ja meidän etumme ovat niin yhteneväiset, että meidän kannattaa pelata sopupelejä sääntöjen rajamailla. Tämä on yleensä ymmärretty aika laajasti, vaikka aina silloin tällöin nouseekin höyrypäitä, jotka haluavat tuoda suuren maailman käytännöt tännekin, seurauksia ajattelematta.

    Kannattaa muistaa, että Euroopan näkökulmasta Suomi on Rovaniemi ja maailman näkökulmasta Utsjoki.

    VastaaPoista
  19. Allekirjoitan vähäisen ymmärrykseni perusteella tämänkin Holmströmin lausunnon."Suomalaiset työmarkkinat toimivat epädemokraattisesti. Ne joilla on töitä, voivat vaikuttaa, mutta ay-järjestelmän ulkopuolella olevat eivät saa ääntään kuuluviin."

    Enkä tiedä, uskonko, Tapsa, tuon mainitsemaasi "maan yleiseen etuun" viittamisen todenperäisyyden. Entä jos se etu onkin semmoinen, jossa työmarkkinoiden olisi viisasta joustaa ja antaa vaikkapa maahanmuuttajien ja muiden halukkaiden niin halutessaan tehdä työtä alle minimipalkkatason?

    Tuo "maan yleinen etu" voi siis olla ristiriidassa ay-siiven kanssa, jolloin se, niin kuin nytkin nähdään, ei jousta pätkääkään, vaikka maan yleinen etu niin vaatisi.

    Tämä paisuva lakko on nytkin aivan selvästi jotakin muuta kuin taistelu alle 10 hengen yritysten irtisanomissuojasta. Itse näen tämän taisteluna ammattiyhdistysvallasta ja demarien vaalikampanjointina. Minusta poliittiset väärin kohdennetut päiväkausian poliittiset lakot tulisi meilläkin kieltää, niin kuin muissakin Euroopan maissa. Lyhytkestoisia mielenilmauksia voi ja pitääkin järjestää.

    VastaaPoista
  20. Olen jo yrittänyt haudata ajatukseni, mutta ne eivät suostu kuopattaviksi- ne vaan roikkuvat mielessä ja suorastaan suututtaa. Tänään kuulin uutisista tuon saman nobelisti taloustieteilijä Holmströmin mielipiteet, joista Iines puhuu (ja antaa tukea ajatuksilleni). Ajattelen nimittäin tuosta surkeasta kaksintaistelusta juuri niin kuin Iines. Ja koin Holmströmin lausunnot mieltä helpottaviksi. Eihän mielestäni ammattiliittojen porhot voi vaatia saada olla määräämässä mitä hallitus saa tehdä ja mitä se ei saa tehdä. Samat porhot ovat mielestäni aina vastustamassa kaikkia uudistuksia, mitä toiset yrittävät aikaansaada. He saavat jollain ihmekonstilla liittonsa jäsenet suorastaan raivokkaasti mukaan ajatusmaailmaansa ja lakot muuttuvat kuin pyhiksi toimenpiteiksi, eikä kukaan heistä ajattele kenelle he hankaluuksia aiheuttavat. Toivon, että hallitus pitäisi pintansa loppuun saakka, tapahtui sitten mitä tahansa. Vääryyksiä voi aina yrittää korjata. Mutta kukkoileminen vallan kahvassa - niin kuin ammattiyhdistysten pomoilla on tapana - kuuluu menneisyyteen, ei ole nykyaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva tuolla ylhäällä, mistä Iineksen ajatukset alkavat vireästi toimia, on ollut osuva ja hauska löytö! Ihailen sitä.

      Poista
    2. Nythän tämä talousnobelisti Holmströmin esilletulo ay-asiassa on nostattanut raivoa ay-piirejä puolustavissa ryhmittymissä.

      Holmströmiä vähätellään, taloustieteen Nobel-palkintoa vähätellään korostamalla, ettei se ole aito Nobel-palkinto.

      Mitenkähän olisi, jos Holmströn olisikin puolustanut ay-liikkeitä? Veikkaan, että Nobelia ei olisi kyseenalaistettu.

      Poista
    3. Liisu, minustakin kuva on hauska löytö. Suorastaan rakastan sen osuvuutta aiheeseen. Kiitos vaan kuvan tekijälle. Kuva on vanhasta ranskalaisesta julkaisusta, nimen olen kadottanut.

      Poista
  21. Himskutti että minua ärsyttää joka puolella vellova ammattiyhdistysliikkeiden haukkuminen. Miten Suomen yhteiskunnan kehitykselle "hyvinvointivaltioksi" olisi käynyt ilman yhteisten ammattiyhdistysten tukea työntekijöille.
    Demarivoittoinen ay tosin kallistui männä vuosina oikealle, mutta ovat taas heränneet ja tomeroituneet vaatimuksissaan. Totta kai työnantajat haluavat ihmisten sanoutuvan irti ammattiyhdistysliikkeistä. Se on palkanmaksajalle etu, mitä vapaammin työntekijä ovat työnantajansa armoilla.
    Hirvittää nämä vaatimukset ja jatkuvat trollaamiset työnantajan ja työntekijän välisistä sopimuksista ilman ammattiyhdistysiä paikallisesti. Harva yksilö pystyy panemaan hanttiin työnantajalle paikkaa hakiessaan. Monikaan paikanhakija ei omaa niin vahvaa itsetuntoa, että haistattaa paskat työhönottajalle, jos tämä ei hyväksy hänen ehtojaan.
    Uudet sukupolvet eivät ole olleet taistelemassa
    työläisten eduista ja monelle nuorelle ovat ammatttiyhdistysten merkitykset vieraita ja tarpeettomia. Kovasti hallitus ja kumppanit yrittää heikentää työntekijöiden päätösvaltaa kaikessa.
    Eipä ihme, keskusta ja kokoomus ovat aina ylenkatsoneet työläisiä. he oat välttämätön paha, josta on otettava kaikki mahdolliset tehot irti omien voitonpyyntienssä maksimoimiseksi.
    Heille mahdollisimman suuren voiton tekeminen on pääasia, ei työläisten hyvät työolot ja kohtuullinen korvaus työntekijan hiestä, kivuista ja kyynelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, ei tämä ummehtunut kaikupohja 70-luvun sortajista ja kurjista sorretuistakaan enää tätä päivää edusta, jos totta puhutaan. Paljon on edetty, ja maassa vallitsee demokratia, jossa ammattiyhdistysliikkeillä ei pitäisi olla määräysvaltaa päätöksentekotasolla, jos tarkkoja ollaan ja noudatetaan yleistä sopimusoikeutta.

      Ammattiyhdistyksillä on tärkeä roolinsa alaistensa edunajajina, mutta ei se voi mitenkään tarkoittaa eduskuntatasoista päätäntävaltaa. Parlamentaarisessa päätöstyössä vaaleilla valitut ovat oikeutettuja ajamaan kansalaisten asiaa ja isänmaan etua, eivät varta vasten yhden ryhmän etua ajavat liitot. Näin sanoo minun ankara oikeustajuni, jos sitä kuuntelen.

      Poista
    2. Aika palaa aina takaisin, sanoihe joku viisas, mutta ei aivan koskaan samanlaisena, sanoo toinen.
      Iines, kauniistipa kirjoitat parlamentaarisesta päätöksenteosta. Minä olen menettänyt luottamukseni nykyiseen ns. demokratiaan tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edustajistoon. Päätökset tehdään usein mutu tuntumalla. Junttaaminen, manipuloiminen, tunteisiin tai ihmisoikeuksiin vetoamalla saavat muutamat lakialoitteentekijät avopestyä kenet ja mitä tahansa.
      Mutta. Onhan se kansanedustajisto läpileikkaus kansastamme. Emme ole totisesti ikiliikkujan keksijöitä monikaan, näin ollen edustajammekaan parlamentissa eivät ole.
      Buddha loihe mukamas lausumaan oivalluksen:
      "Me emme opi kokemuksemme mukaan vaan kokemuskykymme mukaan."

      Poista
    3. Tottakai päätöksentekoprosesseissa voi olla itsekkäitä motiiveja, laskelmointia ja röyhkeyttä, mutta mutu-tuntumalla tehtyyn eduskuntatyöhön en usko.

      Työ on kovaa, perusteellista ja raskasta, aikaa kuluu juuri siksi, että asioita selvitetään juurta jaksain ja taatusti tosi mielellä ja vakavissaan, vapaa-aikaa jää vähän. Ei eduskunnassa ole tilaa laiskureille eikä mutuilijoille, ura ei lusmuilijoilla kanna pitkälle.

      Poista
  22. Mutta oletttekos jo tutustuneet Pontus Purokuruun ja hänen kirjoituksiinsa otsikolla: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Näkyy pitävän blogia Kansan uutisissa:https://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/ Wow! Tällä se maailma pelastuu! Hymiö ja puoli sydämenkuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holmström on jonninjoutava jätkä kommentoimassa asioita, joista ei ymmärrä mitään. Amerikan pullahiiri. Sipilä joutaa nyt menemään. Ja kyllä lähtee!

      Poista
    2. Höpsistä, Riku, kuuntele sinäkin nöyrästi, kun viisas puhuu. Niin minäkin kuuntelen ja annan jopa sulan miekkosen hattuun.

      Toivoo Iines, joka ei pääse kirjautumaan sisään blogiinsa juuri päivitetyllä iPadilla.

      Poista
    3. Me lakkolaiset emme höpöhöpöjätkiä kuuntele! - Työn orjat sorron yöstä nouskaa!

      Poista
  23. Luulin Holmstömiä viisaammaksikin mieheksi, mutta joitakin kymmeniä prosentteja ihailustani on pudonnut viimeaikaisten haastattelujen mukana.
    On the other hand - eiväthän hänenlaisensa julkkikset voi paljastaa julkisesti mitä todella ajattelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tommonen Benkun kakkaan ja muotoilen sille paskasta aivot. Ruotsalaisten toisen maailmansodan oma pikkusankari ja väärennetty Nobel: Benkku perkele!

      Poista
    2. Minä olen riemussani Petra Ollin maailmanmestaruudesta: ihan saatanan ihänaa!

      Poista
    3. Hieno hetki, onnea Petralle! Hyvä Suomen naiset!

      Poista
  24. Kuten varmaan huomasittekin, niin asetuin yllättävästi (!) sille kannalle, ettei Holmström maailmanmiehenä ymmärrä suomalaista todellisuutta - ja puolustin jopa ay-liikettä ja kolmikantaa.

    Tein sen siksi, että vaikken hyväksykään näitä (puolue)poliittisia lakkoja, niin ymmärrän kyllä ay-liikkeen turhautumisen (sen verran sisällä näissä asioissa olen aikoinani ollut).

    Tämän päivän ongelma on siinä, että keskustelu on yleisemminkin mennyt samankaltaiseksi kuin nyt täällä - populistista herjanheittoa, jossa toiset ovat roistoja ja toiset sankareita.

    Oikea elämähän ei ole tällaista.

    VastaaPoista
  25. Ymmärrän hyvin myös ay-siiven kantaa - sen verran Suomen historiaa ja yhteiskunnallisia liikkeitä on tullut nähtyä ja seurattua. 

    Omassa katsantokannassani on kuitenkin ehdoton pyrkimys edustukselliseen demokratiaan, jota siis toteuttaa kansalaisten vapailla vaaleilla valitsema kulloinenkin kokoonpano. Näenkin eduskunnan ulkopuolelta päätöspöytään tulevan tahon rikkovan yleistä sopimusoikeutta - eivät Suomen kansalaiset ole valinneet ammattiyhdistyksiä päättämään valtion asioista ja säätämään lakeja. 

    Ammattiyhdistyksillä on tärkeä tehtävä olla jäsentensä edunvalvoja, mutta ulkopuolella eduskunnan, kuten muutkin tahot.

    Minusta tässä ei ole mitään populististista - päinvastoin, tällainen näkemys ei pyri keräämään ääniä eikä mielistele ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta iines on tässä kommentissaan päässyt asian ytimeen. Miksi Suomeen valitaan hallitus? Luulisi että hallitsemaan. Jos kaikki halukkaat hallituksen ulkopuolelta pääsisivät murtamaan hallituksen asiantuntijoitten ja omien virkamiesten vilpitöntä yritystä toimia kansan parhaaksi, mitä siitä seuraisi? Riitaa ja raunioita.

      Mitähän tulee tapahtumaan Italiassa, jossa hallitus tuntuu olevan populistinen (lupaa kansalle kaikkea hyvää, pelkkää hyvää)? Kun raha loppuu, velkaa ei enää anneta, ei auta pyörittää rahamyllyjllä tyhjiä seteleitä, rahaa saa vain epäeettisitä lähteistä, tekemällä rikoksia tms. Italia on Suomeen nähden rikas maa. Ihmiset elävät ja tahtovat elää leveästi, ilman huolen ryppyäkään. Maat, jotka pelaavat rehellisesti (niin kuin esim Suomi), joutuvat tukemaan heitä. Antamaan velkoja anteeksi. Sekö on oikein?

      Toisaalta riita Suomessa on noussut uskonasiasioiden tasolle. Jokainen uskoo olevansa oikeassa, jokainen, joka puolustaa kantaansa.

      Minusta jokainen onkin oikeassa ja jokaisella on oikeus puolustaa kantaansa. Se ei minua oikeastaan ollenkaan häiritse. Mitä väliä sillä (tarkemmin ajatellen). Oikeastaan siinä voi nauttia taisteluhurmiosta. Asiat kulkevat omaa latuaan eteenpäin. Ovat seuraukset hyviä tai huonoja, yhdessä me niistä kärsimme tai olemme tyytyväisiä. Luulen kyllä, että tehdään niin tai näin, tyytyväisiä emme ole. Ajat vaikeutuvat koko ajan. Jokaisen pitää oppia luopumaan omasta hyvinvoinnistaan.

      Ainoa, josta voi iloita (minusta) on se, että saa ELÄÄ. Eläminen on mielenkiintoista. Silloinkin kun se on vaikeaa. Väittäkää vastaan! T

      äällä sataa lunta! Se näyttää hauskalta. Ja se on mukavaa, kun kävin Leonooran blogissa ja huomasin, että hän osaa tehdä voimakkaita runoja. Se ilahdutti minua. (mainos).

      Aina löytyy jotain, josta voi iloita!

      Poista
    2. Ylläoleva on kiireessä kirjoitettua. Saa poistaa.

      Poista
    3. Liisu, kiitos sanoistasi ja kommentista! Hieno on sinunkin uusin runosi, niin hyvä, etten tohdi mitään siitä sanoa. Nautin vain vauhdista je lennosta. Tuntuu, että kommentinkin tulisi olla yhtä hyvä. Leonoorakin on väkevä tulkitsija ja voimakas sanoja. Ihailen hänen rohkeuttaan, joka ehkä joskus rikkoo ns. eettisen korrektiuden rajoja. Vaan luonnetta sekin vaatii!

      Poista
    4. En ole lisännyt , Leonoora, blogiasi tuohon sivupalkkiin, koska olen vakaasti harkinnut poistavani blogilinkkilistan kokonaan. On niin paljon uusia blogeja ja vanhoja lopettaneita blogeja, etten pysy enää perässä. Ja nyt tulee turhan kapea valikoima meikäläisen luettavasta.

      Entisaikaan, kun blogit olivat uusi kirjoittamisen muoto, nuo linkkilistat olivat suosittuja. Nyt ne ovat selkeästi vähentymässä.

      Poista
  26. Työpaikalta eilen soittivat, ne häpeämättömät. Kysyivät, olenko tulossa töihin. Vastasin, että työvuoro alkoi juuri, enkä ole töissä. Lähdin baariin ja kotona olin kaatunut pöydälle. Lehdet sun muut hujan hajan tuossa lattialla.

    VastaaPoista
  27. Riku, Riku. Kunpa et kohtelisi itseäsi noin huonosti. En minä muuta osaa sanoa. Hymistelyt eivät auta, eivät päänsilitykset ja eivätkä loputtomat ymmärrykset.

    Justiinan sinä tarvitset. Kaulimella varustetun sanavalmiin matroonan. Aijai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin Anonyymi ennättää. On siihen putkahtanut alkeellinen kielioppivirhe. Ja eivätkä.

      Poista
    2. Noh, minä en ansaitse tämän parempaa.

      Poista
    3. Paitsi Justiina juu ihan jetsulleen, sellainen nainen josta vaimon teen. Kaulimella vähän hutkii minua ja siivoaa nuo lehdet pois lattialta. Sutjakkaasti siirtyy keittiöstä makuuhuoneeseen. Minä vaan, että "keitä Justiina soppaa!"

      Poista
  28. Varsin mielenkiintoinen on muuten tapa, jolla lehdet voivat kirjoittavat manipuloivia uutisia. Tässä esimerkki Iltalehden julkaisemasta tuoreesta vaaligallupista, jossa internetpaneelissa kysyttiin, millaisen hallituksen suomalaiset haluavat seuraavaksi.

    Tulokseksi tuli, että punavihreää hallitusta halusi 26 prosenttia, ja 74 prosenttia halusi jotakin muuta, esimerkiksi sinipunaa tai porvarihallitusta.

    Uutinen otsikoitiin näyttävästi: IL-Kysely: Suomalaisten mielestä paras hallituspohja olisi punavihreä - ”Vasemmistolaiset tuulet puhaltavat”

    Tilanteessa, jossa 74 prosenttia haluaa jotakin muuta kuin punavihreää hallituspohjaa, on varsin epärehellistä otsikoida juttua yllämainitulla tavalla. Valitettavasti tämä populistinen uutisointitapa on tavallista kaikessa mediassa. Lukijan ja katsojan on syytä olla valppaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.iltalehti.fi/politiikka/13730e7e-346b-4f6b-a548-1c787e67a305_pi.shtml

      Poista
    2. Eikäs ole epärehellistä manipulointia vaan erittäin rehellistä. - Saanko antaa esimerkin?

      Eräänä keväänä tehtaanjohto päätti että osastomme (n. 60 ihmistä) pitää kesälomansa samaan aikaan. Ja saisimme itse päättää koska. Minä sain tehtäväkseni kysyä porukalta milloin he haluavat lomansa pitää. Tuumasta toimeen. Koska itse halusin loman alkavan heinäkuun 1. päivä, aloin kyselyni (tapaus kerrallaan), että "sopisiko sinulle että loma tänä vuonna alkaisi esim. heinäkuun ensimmäinen päivä?". Monet vastasivat "minulle se on ihan sama koska se alkaa", etc., jolloin merkkasin: haluaa alkavan heinäkuun 1.n päivä! Jotkut vastaajat epäröivät, olisivat halunneet jotain toista alkamispäivää, jolloin minä kannusin heitä sanomalla "suurin osa porukasta haluaisi kyllä 1.7". Johon he "no, olkoon sitten". Etc. Vain jotkut jääräpäät halusivat jonkun muun alkamisajan. Joten...

      ... tulos minun päivämääräni hyväksi oli 74 %, joku muu päivämäärä yht. 26 %. Joten pulinat pois.

      Poista
    3. No juu, tällä esimerkillä sait minut ylipuhuttua. Lupaan täten kautta kiven ja kannon, etten pukahda enää sanallakaan epärehellisistä vaaligallupeista.

      Poista
    4. Punaista väriä hallitukseen toivoo yhteensä 61% vastanneista (punamulta 14, sinipuna 21 ja punavihreä 26). Joten hyvällä syyllä voi sanoa, että "vasemmistolaiset tuulet puhaltelevat". Eikös vaan?

      Poista
    5. Punamulta ei ole ole punaista eikä sinipunakaan.

      Ja muutenkin "toivominen" on tulkintaa, ei faktaa. Yhtä hyvin voisi olettaa, että punaista pidetään noissa vaihtoehdoissa välttämättömänä pahana, jota lievennetään mullalla tai sinillä, jotka ovat toivottavia näitä äänestäneille.

      Tarkkana nyt viestinnän tulkinnassa, jotta objektiivisuus ei karkaa!

      Poista
    6. Objektiivisesti katsottuna Iines täti ainakin edustaa mustaa multaa.

      Poista
    7. Kerrot mitä vastaajat ovat ajatelleet, vaikka sitä ei missään kerrota faktana. Objektiivista? Vastaajat ovat ainoastaan kertoneet minkälainen hallituskokoonpano olisi heidän mielestään hyvä. No juu, toki jotkut vastaajat ovat voineet ajatella, että mukaan on otettava myös "välttämätön paha". Mutta me emme voi sitä tietää mitä vastaajan päässä on liikkunut.

      Punainen väri liitetään vasemmistoon, ja kolmessa vaihtoehdossa on vasemmisto plus jotain muuta: multa, sini ja vihreä. Lisäksi on kaksi muuta: porvarihallitus ja konservatiivihallitus.

      Poista
    8. Anonyymi, luetun ymmärtäminen hoi! Enhän minä kerro, mitä vastaajat ovat ajatelleet, vaan sinähän sen kerroit totena.

      Korostin sitä, mitä sinun esityksesi rinnalla "yhtä hyvin voisi olettaa" vastaajien ajatelleen.

      Puna voi tulla noihin gallupeihin myös siksi, että se on mitä ilmeisimmin hyvin todennäköistä kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan. Demarit tulevat olemaan vaalivoittajia, koska vaaleihin on niin lyhyt aika.

      Poista
  29. Helsingin Sanomista kenkää saanut Mikael Pentikäinen on yrittäjien puheenjohtajana profiloitunut voimakkaan työväen vastaiseksi. No juu, olisin minäkin sille potkut antanut. Pentikäinen syö pullaa ja uhoaa, muuhun ei miehestä taida olla . Eikä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne miestä enkä tapojaan, mutta ovathan, herra paratkoon, ammattiyhdistykset saaneet meillä poikkeuksellista valtaa parlamentaarisessa päätöksenteossa. Lupaa eivät äänestäjät ole antaneet.

      Minusta tämmöinen on kummallista ja jotenkin sisäsiittoista.

      Mitä kummaa ammattiliitot tekevät edustuksellisessa demokraattisessa päätöksenteossa!?

      Poista
    2. Parlamentaarisuutta huutaa Porvari nyt avukseen. "Me too, ei ne enää suostu ilmaiseksi tekemään ja etujakin apinat itselleen vaativat!" - "Kohta aina soŕrettu porvariluokka nousee ja työläiset maksavat heille armosta annetuista työpaikoista!"

      Poista
    3. Tärkeimmät ihmisiä koskevat taloudelliset päätökset tehdään tehdään pankkien kabineteissa. Siellä jaetaan sellaista valtaa mille "äänestäjät eivät lupaa ole antaneet".

      Poista
    4. Holmströmiä on tulkittu monessa paikassa tahallisen ilkeämielisesti. Holmström nojasi maahanmuuttajien alempia palkkoja koskevan esityksensä nimenomaan maahanmuuttajien omaan tahtoon, ei siihen että heitä käytettäisiin hyväksi.

      Moni maahanmuuttaja menisi mielellään töihin pienemmälläkin palkalla, jotta tienaisi itse rahaa ja pääsisi jonkinlaiseen normaalin elämän alkuun uudessa kotimaassaan. Tietysti palkka nousisi taitojen kartuttua, kuten muillakin.

      Nyt kun ammattiyhdistykset vaativat heti korkeita palkkoja, niin kukapa haluaa palkata toistaitoisen kielitaidottoman henkilön yritykseensä?

      Poista
    5. Professori Vihavainen kirjoitti taannoin kirjassaan jotain sen suuntaista (en ole lukenut, referoin mediaan nojaten), että nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla Suomeen tulee syntymään alaluokka, jossa osattomuus periytyy sukupolvesta toiseen.

      Siltähän se näyttää. Kaikki eivät tule toimeen räppäämällä ja ammattikoulutus on liian monelle liian vaativaa. Halpatyö olisi ratkaisu ongelmaan, jota ei haluta nähdä.



      Poista
    6. Nimenomaan tuo osattomuus ja syrjäytyminen on seurausta siitä, että maahanmuuttajat eivät työllisty. Heitä ei yksinkertaisesti uskalleta palkata yrityksiin pystymetsästä.

      Matalamman palkan alku toisi maahanmuuttajille kiinnityksiä yhteiskuntaan ja suomalaiseen elämään. Ei se ole riistoa. Kukapa ei haluaisi olla osallinen työyhteisöissä ja olisi samalla ylpeä voidessa itse elättää itseään. Tästä olisi sitten hyvä jatkaa ylöspäin osaamisen ja kielitaidon kartuttua.

      Jos joku tässä on näkevinään syrjintää ja rasismia, katsokoon peiliin ja miettiköön omia tarkoitusperiään.

      Poista
    7. Maahnmuuttajista en viitsi sanoa mitään, kun olen rasisti, mutta halpatyöläisyys epäilemättä ulottuu myös suomalaisiin. Siksi tässä ei pidä antaa periksi ja Benkku nuolkoon keskenään hunajaa Ameriikan ihmemaassa. Tommosen Holmströmin juuri paskansin ja täytyi pyyhkiä useammalla paperilla.

      Poista
    8. Harmi, moni maahanmuuttaja ottaisi mieluusti töitä matalammallakin palkalla. Nyt he jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, koska ay niin tahtoo.

      Poista
  30. Jos esim. ravintolassa vuosia tiskaajana ammattitaitonsa hankkinut työntekijä tienaa niin ja niin paljon, kuinka paljon vähemmän maahanmuuttajan pitäisi saada palkkaa? Entä siivoojana jos tekee samat hommat kuin virassa oleva siistijä. Millaisiin hommiin ylipäätään kieltämme vielä hallitsemattoman maahanmuuttajan pitäisi alipalkata?
    Ettei vaan tällä halpapalkka konstilla pyrittäisi tulevaisuudessa ajamaan muillekin työntekijöille palkkoja alas?

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Leonoora, tiesitkö, että siistijät ovat ammattiylpeitä työntekijöitä, jotka - aivan oikein - korostavat osaamistaan ja koulutustaan. Ei kuka tahansa pysty heti siistijän työhön niin, että osaaminen olisi tietyllä tasolla - jonka mukaan palkkakin määräytyy.

      Jos maahanmuuttajanainen haluaa siistijäksi yritykseen pienemmällä palkalla, miksi häntä ei voitaisi ottaa harjoittelijaksi? Nyt liitto kieltää ottamisen, ellei yritys maksa samaa palkkaa kuin kouluttautuneelle ammattitaitoiselle siistijälle.

      Ketään ei mielestäni tule pakottaa harjoittelijaksi työhön, mutta miksi hänellä ei voisi olla edes mahdollisuus halutessaan ottaa työtä vastaan?

      Kenties hän ei halua maata kotona tukien varassa odottamassa työtä jota ei koskaan tule? Kumpi on hänelle inhimillisempää? Ammattiyhdistykset ovat turhan armottomia.

      Poista

    2. PS. En ole yleisesti ajamassa työtä tekevien palkkoja alemmas. Päinvastoin, kannatan kaiken työn saattamista palkkauksen piiriin. Nyt on aloja, joilla tehdään työtä omalla ajalla ja palkatta, vaikka vastuu olisi suuri. Entisenä luottamushenkilönä ymmärrän työntekijän edunvalvonnan, joka on tyystin eri asia kuin liiton brassailu eduskunnan päätöksentekopöydässä. Edunvalvonnallakin on rajansa, jonka ylityksessä voidaan mennä kiristyksen puolelle. Se ei voi olla liittojen tehtävä.

      Kannatan näinä aikoina mahdollisuutta saada tehdä työtä halvemmallakin, jos työntekijä niin tahtoo. Tästä voi olla merkittäviä etuja syrjäytymisuhan alla oleville ja maahanmuuttajille. Tapahtuu kiinnityksiä ja sidoksia yhteisöihin, ja saa tuntea itsensä tarpeelliseksi osaksi toimivaa yhteiskuntaa. Rahakin on itse ansaittua.

      Poista
    3. Iines, valittaen totean, ettet tiedä työelämästä mitään. Et mitään. Slut och förbi.

      Poista
    4. Lakko on minulle aika kova juttu, aiemmin en ole ollut. Mutta Sipilän haluan pois, pois, pois, kauas vuorten taa!

      Poista
    5. Anteeksi Iines, sanoin rumasti ja enemmän kuin tarkoitin. Anteeksi.

      Poista
    6. Et sanonut rumasti, vaan varmaan oman totuutesi, joka voi olla yleisemminkin totta. Arvostan suoraa puhetta, joka ei ole ilkeää.

      Ymmärrän nyt vasta, että sinähän olet lakossa, ja meikäläinen tarjosi sinulle Justiinan kaulinta. En olisi näin sanonut, jos olisin tiennyt. Luulin, että vain rilluttelit.

      Ja kyllä minä silti uskallan sanoa, että jos lakko tästä vielä laajenee, se kääntyy totaalisesti ay-liikettä vastaan. Tässä on nyt tultu rajalle.

      Poista
    7. Ongelmahan ei tässä ole se, että ammatti- ja kielitaidottomia maahanmuuttajia halutaan riistää maksamalla heille pienempää palkkaa kuin ammatti-ihmisille.

      Ongelma on se, että meille on otettu ja koko ajan otetaan lisää kouluttamatonta väkeä alikehittyneistä maista. He ovat varmasti ihan hyviä ihmisiä, mutta faktoille ei voi mitään.

      Kun toisena vaihtoehtona ikuinen sossukierre kolmanteen ja neljänteen polveen, niin ajattelu- ja laskutaitoinen poliitikko (sellaisiakin ehkä on) alkaa hätääntyä.

      Poista
    8. Tässä keskustelussa harmittaa jyrkkä kauhukuvien maalaaminen. Toinen osapuoli nähdään ahneena riistäjänä ja oma puoli kärsivänä uhrina, jolta viedään viimeisetkin - herrojen omaan taskuun, ei valtion hyväksi. Ei edes haluta nähdä tilannetta niin sanotussa isossa kuvassa.

      Kyse onkin ay-vallasta ja vaalikampanjoinnista, ei tässä enää yhdestä paperista riidellä.

      Poista
    9. Tämä nostaa halua - aloitteitakin lienee jo tehty - poistaa ammattiyhdistysten verovapaus ja kieltää tai rajoittaa poliittiset lakot, kuten kaikissa muissa Euroopan maissakin jo on tehty.

      Poista
    10. Hyvät Ystävät...

      Kemppinenkin blogissaan tunnustaa ettei enää anna (= osaa antaa) oikeudellisia neuvoja edes niistä asioista joista aiemmin oli Suomessa ehkä parhaiten perillä. - Kysymys on siitä että maailma muuttuu niin nopeasti, ja asiat.

      Otan taas esimerkinn mukaan. (Koska niitä näyttää, noita esimerkkejä, tippuneen tuonne pöydän alle röykkiöittäin. Mistä lienee?)

      Jos esim. meikäläinen, joka esiintyy kaikkitietävänä hyttyslogian besserwisserinä, mm. täällä, alkaisi nyt kouluaikojensa tietojen pohjalta selittää nykybiologiaa tai vaikkapa vain Homo sapiensin syntykaarta... hänet naurettaisiin "tietoinensa" alta aikayksikön pihalle. (Jossa lapset leipoisivat hänestä lumiukon.) Tiede on kehittynyt niin valtavasti viimevuosina ja muuttanut käsityksiä asioista, ja löytänyt Toisia Tosiasioita. Aivan toisia. Esim. Darwin on jo ajat sitten käynyt fossiiliksi... ei siis oivalluksiensa suhteen - hän on ikuinen Majakka - mutta kun teknologia on kehittynyt, kehittyy vääjäämättömästi myös tiede ja sen tulokset. (Ja joissakin tapauksissa voi sanoa myös "ikävä kyllä". Koska kohta tiede pystyy jalostamaan ihmisiä oikeasti. Ja saamme oikeita Frankensteineja aikaiseksi. - En usko että se kaukana on.)

      Tarkoitan, että minun ei tästä tarkoitus - kuten jo sanoin - elän menne ollut puhua, vaan ottaa osaa keskusteluun nykyajan työelämästä. Ja siinä suhteessa - Ystävät Hyvät - olen samaa mieltä Rikun kanssa. Että sinä Iines muistelet lähinnä menneitä ja senaikaisia meininkejä, tietosi tästä ajasta ja tämän ajan julmuudesta ovat vaillinaisia. Siihen aikaan kun olin nuori, kuka tahansa pääsi töihin jos meni vaan kysyi... no, välillä tietysti piti mennä Ruotsiin ja kysyä sieltä. Ei ollut automatiikkaa joka hoiti hommia. Eikä globalisaatiota. (Tyttäresi, olen blogistasi lukenut, kertoo sinulle mitä koulumaailmassa nykyisin tapahtuu. Se on informatiivista kuultavaa, myös meikäläiselle, mutta se ei ole koko totuus. En usko.)

      En usko, koska en tiedä. Minä itse - sanoin sen jo - elän menneisyydessä vielä enemmän; mitä minä oikeasti tiedän tämän päivän työelämästä, nykynuorten ongelmista tai heidän haaveistaan...

      Enpä usko, että paljon paskaakaan.

      Poista
    11. Äsh, tuo oli kannanotto Riku-Iines keskusteluun. Ja ärtynyt olin kun alkoi sataa räntää ja mua rupes ottaa päähän. Eli vituttaa.

      Iines, sinun käsityksesi politiikasta ovat aika asenteellisia, sanoisinko äkkivääriä, mutta ei se väärin ole. Suomessa sananvapauden lisäksi on myös ajatuksenvapaus - kunhan ei lakia riko. Ja ethän Sinä, et!

      Käsityksesi Ammattiyhdistystoiminnasta on niin lapsellisia että niihin ei kannata puuttua. Puurot ja vellit menevät käsitteissäni niin sekaisin ettei siitä tuu ees kiisseliä. Jos olisin historianmaikkasi, ja tenttisit noilla tiedoilla keskikoulutason Suomen historiaa, minun pitäisi antaa sinulle vähintäin ehdot! Mutta väliäkös sillä? Suomessa on vapaus myös olla tietämättä. Ja ajattelematta. Ja olla sitä mieltä.

      Ps. Se on toinen asia että lähitulevaisuudessa elämme ehkä maailmanhistorian suurinta Kansainvaellusta. Se tulee myllertämään valtioiden rajoja ja ihmisten moraalia enemmän kuin mikään tähän asti on tehnyt. Ja Jumalat sortuvat siellä ja täällä. - Ei, ei mitään dystopioita. Saavat nähdä ne, jotka elävät. (Itse en aio.)

      Poista
    12. ps... lisään tähän vielä, tietysti tarpeettoman turhaan, että sanomiseni ovat vain minun mielipiteitäni, eivät mitään Totuuden Torven Törähdyksiä. - Kritiikkiä! Kaipaan kritiikkiä!

      Poista
    13. Mutta Iineksen kirjoituksia ja meidän sietämistämme kiitän ja kunnioitan!

      Poista
    14. Niin minäkin! Iines on ihana! Siksi täällä haluu sanoa mitä sanoo, ja aina välillä myös ajatella, ennenkun sanoo mitään. (Tosin tätä tapahtuu harvemmin. Siis meikämannella.)

      Poista
    15. Sanot, mikis, tuossa yllä, että maailma muuttuu. Juuri siksihän minäkin suomin ammattiyhdistysliikkeitä, että ne junnaavat 70-luvun taisteluhengessä.

      Työn kuva on tyystin muuttunut raskaasta yhä kevyempiin suorituksiin ja harveneviin töihin. Monet työtehtävät ovat poistuneet kokonaan tai muuntuneet tietokoneella tehtäväksi istumatyöksi.

      Emme elä enää maailmassa, joka noin vaan tarjoaa työläisillekään töitä. Kaikilla aloilla, myös akateemisilla, mennään kohti suuntaa, jossa suorittajat vähenevät. Esimerkiksi minun entisessä koulussani ei ole enää äidinkielenopettajaa, vaan joku muun aineen opettaja hoitelee vähenevät tunnit oman toimensa ohella.

      Tässä tullaan siihen kysymykseen, että voiko ihminen enää ylipäänsä vaatia kovaäänisesti, että työnantajan tulee järjestää hänelle ikuinen työpaikka muuttumattomin työehdoin. Ja jos työnantaja joutuu heikentämään tarjoomuksiaan, vastassa on mekkaloiva ay.

      Ei tässä, mikis, ole kysymys asenteesta, vaan realismista, nimenomaan taidosta nähdä maailman ja työelämän muuttuneen.

      Oletko sinä, mikis, valmis miettimään myös omia asenteitasi? Jospa ne juuri ovatkin sieltä 70-luvulta, jossa riistäjän ruoska raiskasi työläisparan selkänahkaa ja riistäjä nauroi vain pahuuttaan?

      Poista
    16. Yleisesti, ei sinulle, mikis. Kapitalismi ei ole vain riistoa. Se on myös ainoa yhteiskuntamuoto, joka tuo hyvinvointia ja on luonut työpaikkoja ja varaa perustaa yhä uusia tehtäviä. Kommunismi tuhosi kaiken, mikä sen alle jäi. Se juna nyt vaan meni jo.

      Poista
    17. Kapitalismi on vain riistoa. Piste.

      Poista
    18. Tuosta vielä, mikis, kun sanot, että kuulen tyttäreltäni koulumaailman asioita. No niinkin. Tosin hän on tällä hetkellä virkavapaalla työstä, opintovapaalla. Suorittaa toista tutkintoa yliopistossa, koska sanoo saaneensa tarpeekseen opettajan tehtävistä helsinkiläisessä peruskoulussa, jossa on uusimman tilaston mukaan 60 prosenttia oppilaista maahanmuuttajia, etupäässä arabeja. Hän ei vihaa heitä, vaan on ihan suvereeni ja monikulttuurinen, opiskellutkin ulkomailla ja matkustellut.

      Mainittakoon, että hän ei ole ainoa koulusta lähtenyt tai taukoa pitävä. Hänen sijaisensa, tohtorisnainen, kesti siinä työssä muutamia viikkoaj ja nyt jo hän otti ja häippäsi. Nyt siinä on jo kolmas sijainen, jolla on suuria vaikeuksia oppilaiden kanssa. Kehaisen sen verran, että tytär oli hyvä työrauhan ylläpitäjä ja oppilaat pitivät hänestä kovasti. Myös ykkösluokan opettajia on lähtenyt jo tänä syksynä kesken kaiken pois. Opetusta hoidetaan nyt niin, että monet luokanopettajat hoitavat luokanvalvojitta jääneitä luokkia oman toimensa ohella, opettavat siis kahtakin luokkaa yhden sijaan. Pakka on aivan sekaisin ja moni suunnittelee alan vaihtoa.

      Tämä on realismia, josta lehdet eivät kirjoittele.

      Poista
    19. Minä tykkään arabeista ihan kauheasti. Kuuden päivän sota oli erityisen ihana. Hesari kirjoitti, että "yhden näkemyksen mukaan" yrittivät tuhota juutalaiset. Arabi, arabi, näytä siipes, tuleeko huomenna pouta?

      Natsien kavereita olivat pitkään natsisaksan kukistumisen jälkeen.

      Poista
    20. Luulen tietäväni asiat joissa sekä dialektisen että historiallisen materialismin suhteen olen ollut väärässä. Enkä harhakäsityksiäni ole mitenkään mielestäni peitellyt? (Irvinyt niitä olen. Täälläkin. Eli vittuillut menneille.) Mutta kun puhutaan tästä ajasta, kritisoin sinua siitä, että sanastosi ja käsityksesi ovat lainattuja... sanonko mistä?... kuin jostain oikeisto-opettajien nuoriso-ohjaajien partio-oppaasta. (o-o-o!) Taloustiede on politiikkaa, "neutraalia" taloustiedettä ei ole. Nuoruuden hairahdusten, mm. sen että kannoit aikoinaan Lenin-merkkiä - kuten moni muukin meistä harhautetuista idiooteista - rintapielessäsi... no, se oli muotia ja siihen aikaan edistyksellistä, tms. Heh, heh. - Nyt olet vankka oikeistolainen! (eikä siinä mitään pahaa ole) Mutta minkähän takia ja miksi haluat että ay-liike olisi mahdollisimman heikko Pääomapiirejä vastaan? ... Ei, Pääoma ei enää tarkoita ilkeitä ja röyhtäileviä Kapitalisteja, ehei. Vaan esim. Kansainvälisiä Instutionaalisia sijoittajia jotka täältä Suomesta imevät... ei, ei työläisten verta, ehei... vaan kapitaalia Suomesta pois. Ja just sitä helpommin mitä munattomampia täällä ollaan.


      Tunnustan, ettävähän tässä runoilen. Mutta en kaikkea. Ikävä kyllä. (Sillä runoilu on hauskaa, tosiasiat usein sitä eivät ole.)

      Lähtee lähimpään K-kauppaan hakemaan olutta.

      Poista
    21. Minä lähden vetämään pari tuplajallua.

      Poista
    22. En ole suunnitellut äänestäväni oikeistoa - enkä ole koskaan äänestänyt, mikis. Luulen, että jätän äänestämisen väliin, ellen sitten löydä hyvää ehdokasta. Vihreisiin olen luullut tuntevani kutsumusta, mutta puolue on ajautunut pois väristään.

      Tuo ”lainattu sanasto oikeisto - nuoriso-ohjaajaoppaasta” on rumasti sanottu, vaikka Rikukin sen allekirjoittaa. En tunnista, enkä ole ikinä ollut moralisti.

      Nyt näyttääkin siltä, että kehotan herroja katsomaan peiliin ja tarkastamaan oman kuvajaisensa.

      Poista
    23. (käy katsomassa itseään peilistä)

      ... hyi kauhistus!!! ...

      Iines, tuo oli kyllä rumasti tehty sinulta että "kehotan herroja katsomaan peiliin"... Minä nimittäin tottelin sinua ja menin ja katsoin. Ja

      voi vempulat, kun säikähdin. Hyvä ettei sydän pompahtanut pöksyihin... tai miten se menee. Jonnekin kumminkin meinas pompata... kuin aina arvaamaton mutta siitä huolimatta isokokoinen Pupujussi eli Kenguru (Macropodidae).


      Ps. Enkä minä ketään teistä sen kummemmin analysoi tai syyttele. Enemmän vaan provosoin, ja miksi, no siksi, että siirtyisitte "yleisistä asioista" enemmän "henkilökohtaisiin" asioihin. Kuten tapahtui.

      Et sinä Iines moralisti ole. Vaikka monet ovatkin. - Ja terkkuja tyttärelles! Pätevä tyttö. Ja jos ei oos tätä hirveetä #metoo kampanjaa, sanoisin että myös nätti. (Kerran hänen kuvansa täällä näytit.) Mutta näinhän nykyisin ei saa enää sanoa, ketään toista eri sukupuolta olevaa nätiksi, tai jos sanoo, se tulkitaan heti seks.ahdisteluksi, ja saa "pallon" jalkaansa. Tai vähintäin 14 kuukautta yhdyskuntapalvelua Kiihkofeministikahvilassa. Piru vie.

      Poista
    24. Ja konservatiivi sinä nykyisin olet, Iines. Mihin Tiikeri täplistään pääsisi? tai Pantteri viiruistaan? Tuskin mihinkään. Monet konservatiiviset ihmiset ovat ihmisinä kivoja ihmisiä, kuten esim. Tapsa. Jolla on erittäin teräviä käsityksiä. (Asioista joista hän on selvillä.) Sinullakin on erittäin teräviä käsityksi. (Asioista, joista olet selvillä.)

      Ps. Joskus sitä tietysti on ajatellut että mitä mieltä on lukea blogeja, Kemppistä edes, kun tietää kaikki asiat paremmin itse, ja 10 kertaa paremmin kuin kukaan kommentoijakaan...

      No, aamulla kun krapulassa herää... sitten kun herää... on asioista hieman eri mieltä. Etenkin omasta erinomaisuudestaan ja omista kommenteistaan. (Hirveesti vaan hävettää!!)

      No, välillä Elämä tulee lähemmäksi, joskus se huohottaa sun niskaaskin, mutta useimmiten Se pysyttelee (onneksi) kauempana. Niin kaukana ettei Sitä pysty edes ottaa syliin, syleksiä, siis halata.

      Poista
    25. Juu, minulla on teräviä käsityksiä asioista, joista olen selvillä. Nyt pitäisi vain tietää, mistä on oikeasti selvillä ja mistä vain kuvittelee olevansa. Siksi viisas vaikenee.

      Nuorena ja viattomana luin Poika Tuomisen muistelmat, ja ajattelin, että jos puoletkaan tästä on totta, niin kommunismia kannattavat ovat ääliöitä.

      No, kävi ilmi, että kaikki oli totta. Ja suuri osa kommunismia kannattavista tiesi sen eli he eivät olleet ääliöitä.

      Kysymys kuuluukin, että mitä he olivat? Tämä keskustelu on meillä vielä käymättä, kun ensin täytyy selvittää oliko Arvo Ylppö natsi.


      Poista
    26. Aarne Saarinen oli ainakin isänmaallinen mies parhaasta päästä. Taisto Sinisalo vihan näivettämä paska. Ja suurin uhka maallemme olivat maalaisliittolaiset, jotka kekkosen johdolla palvoivat neuvostoliittoa.

      Poista
  31. Joitain kappaleita on, joihin aina palaan. Sir Albert Kingin I Almost Lost My Mind on yksi niistä.

    VastaaPoista
  32. Tässä viestini Sipilälle.- Niin monta on tielle uupunut!

    VastaaPoista
  33. Jos olisin Superman, palaisin takaisin Krypton planeetalle. Tämä maailma on käynyt niin ahtaaksi, nahkeaksi. On surullinen olo vaikka ei olisi väliksi. Kai tämä on ikäkysymys, en tiedä. Charles Aznavour kuoli hiljakkoin, kauan on siitä aikaa kun rakastuin tyttöön joka soitti pianoa ja rakasti ranskan kieltä, chansonijea minun oli pakko kuunnella ennen kuin nukahdimme


    https://www.youtube.com/watch?v=hWLc0J52b2I&list=RDls8Cn5abrX0&index=22

    mutta minähän kuuntelin mielelläni, ja kun sanoja ei ymmärtänyt, keksin itse niitä. (Melko romanttisia.) Ja kun päivä koitti, nukuimme yhä.

    (Aznavourin muistolle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... chansonijea? ... no niitä, niitäpä niitä!

      Poista
    2. Kävin nyt kääntämässä... korjaan käännättämässä tuon laulun sanat. Tosin monta kymmentä vuotta liian myöhään. Mutta parempi niin. Koska nyt (ällistyksekseni) tiedän mistä laulussa puhutaan. Tässä ensin "raakateksti":

      Je vous parle d'un temps, Que les moins de vingt ans, Ne peuvent pas connaître, Montmartre en ce temps là, Accrochait ses lilas, Jusque sous nos fenêtres, Et si l'humble garni, Qui nous servait de lit, Ne payait pas de mine, C'est là qu'on s'est connu, Moi qui criait famine et toi, Qui posait nue, La Bohème, la Bohème, Ca voulait dire, on est heureux, La Bohème, la Bohème, Nous ne mangions, Qu'un jour sur deux. Dans les cafés voisins, Nous étions quelques uns, Qui attendions la gloire, Et bien que miséreux, Avec le ventre creux, Nous ne cessions d'y croire, Et quand quelques bistrots, Contre un bon repas chaud, Nous prenaient une toile, Nous récitions des vers, Grouppés autour du poêle, En oubliant l'hiver.

      ja sitten googlekäännös:

      Puhun teille jonkin aikaa, että alle kaksikymmentä vuotta, en tiedä, Montmartre tuolloin, liitetyt liljat, jopa meidän ikkunat, ja jos nöyrä höysteenä, joka palveli meitä sänky, ei maksa ei kasvot, Siellä tapasimme, minä joka huusi nälänhädän ja sinä, joka laittoi alasti, Bohemia, Bohemia, se tarkoitti, olemme onnellisia, Bohemia, Bohemia, emme syöneet , Vain yksi päivä kahdesta. Naapurikaupungeissa me olimme muutamia, jotka odottivat kunniaa, ja vaikka olemme kurjakkaita, kun ontto vatsa, emme enää luota siihen, ja kun muutamat bistroit, hyvää kuumaa ateriaa vastaan, otimme kankaan, me matoja, kavereita liesi, unohtaminen talvella.

      Niinhän me Kirstin kanssa oltiin, "kurjakkaita ja alasti", mutta kun otimme naapurikaupungissa muutamat "bistroit, oi Bohemia Bohemia, unohdimme että on talvi". - Yhnmhy.

      Poista
    3. On tuosta Bohemiasta suomenkielinen käännös myös: Kulta-aikaan - Tapio Heinonen. Löytyy tuupparista haluaville. En kyllä kehoita kuuntelemaan Aznavourin jälkeen, sillä ovat niin perin juurin erityyppiset tulkinnat. Aznavour oli loistava tulkitsija ja samaan kastiin Kulta-aikaan kanssa, Eilen kun mä tiennyt en ja miksei myös Äiti. Aznavour elää laulujensa tulkinnassa. Niin ja entäs se Isabelle.

      Poista
    4. Kiitos, Ripranie, tuo Heinosen versio on minulle löytö. En vertaa sitä alkuperäiseen. Kiva, että saa tutustua.


      Tämä Tapio Heinoselta on ehdoton huippu: (tiedän, tiedän että sanat on siistittyjä... puhutaan "rautakorkoisista saappaista..." kyse on fasismista.) Julián Grimau teloitettiin poliittisista syistä huhtikuussa 1963. Ja miksi?

      Kysykää teloittajilta.

      olkaa kirotut raukat kostonne myötä

      Poista
    5. Liian nuorena kuoli Heinonen Tapio. Samoin Jarmo Tuominen. Nuori kun olin, ja Shostakovitsh ainoaa oikeaa musiikkia minulle oli, tietysti myös Bach, niin tämä kosketti myös. - Voi että itketti.

      kohtalostaan laulaa hän

      Kuten niin moni muukin suomalainen artisti. Alkoholismistaan.

      Poista
    6. Ja JUMP JAMP JAMP JUMP JAMP JUMPJAM JAM JUMP sanoo basso. - Basso on orkesterin munat. Joku näin on sanonut, en tiedä kuka, itse soitin rumpuja, mutta tietysti olin kimpassa basson kanssa, koska tahditettiin muita. - Sello on upein soitin. Shostakovitsin sellokonsertto

      https://www.youtube.com/watch?v=i6rU9AYzCws

      on kokemus. Siinä on paljon meteliä mutta kakkososassa surua joka viiltä. Kestämätöntä. (kielletty alle 12 v ja yli 69 v)

      Mutta taidanpa painua pehkuihin. Ennen kun aamu alkaa rätistä. Ja hermostuttaa minua.

      Poista
  34. Jos minulta kysyttäisiin lempikappalettani, niin vastaisin, että minut hurmasi täysin, kun Charles Aznavour esitti pierien marseljeesin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskankieltä voi lausua niin moniäänisesti. Ai Knouw.

      Poista
    2. Sitä paitsi "Eespäin, eespäin tiellä taistojen" ... on aivan liian hieno laulu Sipilän koplalle. Suosittelen mielummin "Taaspäin, taaspäin Etelä-Pohjanmaalle, siellä..." (keksi sanat itse, mie en enää kehtaa!)

      Poista
    3. ... eikun Pohjois-Pohjanmaalle, Uleåborgiin, eli till Oulu.

      Poista
    4. Non, rien de rien, non, je ne regrette rien
      Ni le bien qu'on m'a fait, ni le mal
      Tout ça m'est bien égal
      Non, rien de rien, non, je ne regrette rien
      C'est payé, balayé, oublié, je me fous du passé
      Avec mes souvenirs j'ai allumé le feu
      Mes chagrins, mes plaisirs
      Je n'ai plus besoin d'eux
      Balayé les amours avec leurs trémolos
      Balayé pour toujours
      Je reparts à zéro
      Non, rien de rien, non, je ne regrette rien
      Ni le bien qu'on m'a fait, ni le mal
      Tout ça m'est bien égal
      Non, rien de rien, non, je ne regrette rien
      Car ma vie, car mes joies
      Aujourd’hui ça commence avec toi

      Poista
    5. Tietysti tuo on Ykkönen. Jos siis olisi joku toinen Kakkonen. Je suis d'accord. (No voihan Sant Pier Perse, kohta mää opin, jos täsä viälä kauheesti totanoin jatketaan, vorssan murteen lisäks Pariisin murteen, perkele. - Vaan haitanneeko tuo mittään?)

      Laululinkkejä en enää keksi kun oon ne kaikki (tous) tänne jo linkittänyt, mm. Helismaat. Että antaa olla ny (laisser être).

      Poista
  35. Charles Aznavour on ollut eräs ikisuosikeistani. Hän oli loistava romanttisten tunteiden tulkki. Teki mielettömän määrän - muistaakseni- lähes tuhat laulua.

    VastaaPoista
  36. Timo Vihavainen kirjoittaa Kanava-lehdessä 7/18 otsikolla: Tukimuksen kriisi -tieteen kriisi?

    On vaikeaa uskoa, että arvostetut tiedelehdet menevät ansaan julkaisemalla täyttä ns. fuulaa.
    Että muka miehiä voisi kouluttaa kuten koiria pois oppimaan "raiskauskulttuurista". (Cender ja Place and culture)
    Että lihominen on kehonrakennusta ja että valkoisten miesoppilaiden tulisi istua lattialla ilman puheoikeutta ja että feministisellä tulkitsevalla tanssilla voi paremmin tutkia maaimankaikkeutta kuin mitä perinteiset, valkoiset, kolonialismia edustavat tutkijamiehet. Ajettaneenko tosissaan vielä lakipykäläksi ajatusta, että jos mies masturpoidessaan ajattelee naista, hän syylistyy "ajatusrikokseen".

    No, arvata saattaa, että seksuaalisuuteen liityvät tiedepläjäykset ovat lähtöisin feministeiltä -queer-ja cultural studies traditiosta.
    Että ihme on, elleivät äärifeministit keksi lisää, millä saavat pikkulikat manipuloituamiehiä vastaan.
    Karmivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedettä on niin monenlaista. Aina on ollut myös humbuukitiedettä. Ja huonoa tiedettä. Eniten on samantekevää, vähiten hyvää. Ns. "naistutkimus" on esimerkki näennäistieteestä, relativismista. Kun oikeaksi vastaukseksi hyväksytään vain tulos, joka tukee aksiomaa, ja muut hylätään, ollaan... ihan hunningolla.

      "Poliittisesti korrektia" on ettei sano tästä tämän enempää. Ettei turhaan suututa ihmisiä. (Etenkään fundamentalistifeministejä. He ovat, olen pannut merkille, kiukkuisia kuin syyskuiset ampiaiset. Kun niiltä loppuu safka.)

      Samahan se lääkäreiden kanssa on. Tai autokuskien.

      Ei juuri saatu ajokortti ihmisestä kimiräikköstä tee, se on vain lupa harjoitella ajamista muiden ihmisten joukossa. Ja siinä sitten pikkuhiljaa oppii. (Tai ei tietysti kaikki... ikinä opi. Kunnon ratinveivaajiksi.)

      Poista
    2. Aksiooma, Mikis, ei aksioma.

      Poista
    3. Haista anonyymi jalkovälisi aksiooma!

      Poista
  37. Näihä soon.Viisaitten kerrotaan istuvan varjossa, mutta sitä ei mainita mitä he siellä tekevät?
    Tuskin he nykyisin siellä puun alla ilman läppäriä tai kännykkää joogaavat.

    VastaaPoista