4.11.2018

Hukan suussa


Nyt näyttää hienolta. Iso paha vaalisusi on torjuttu! Se ei sieppaakaan vihreitä suuhunsa!

Nuoret vihreät naiset kutsuivat nimittäin setämiehen hätiin pelastamaan puoluetta. Eihän sitä nyt nuori tuntematon nainen, vaikka olisi tutkintoa setämiestäkin enemmän. Ja pätevyyttä riittävästi.

Lähes eläkeikäisen setämiehen valinta puolueen puheenjohtajaksi on  uhrautuva ja sympaattinen uroteko nuorilta kouluttautuneilta  naisilta, ja onhan se tietysti ainoa vaihtoehto päästä ohi vaalien. Paluu tulevaisuuteen! Pekka Haavisto, again here!

Puolue on muutenkin hienosti nykyaikaistunut vanhoista Koijärven aikaisista  luontoarvoistaan. Nyt eläinten tilalle ovat tulleet vähemmistöihmisten pelastustehtävät ja lennonjohtotoimet,  eettinen parempi anarkia ja cityrakentamisen lisääminen puistoihin ja viimeisiin metsiköihin. Lisäksi ilmastonmuutoksesta on nyt tullut ykkösprioriteetti. Jo yksin sillä pääsee varmaan yli vaalien, Pekka kyllä osaa oikeat puheet.

Olisi kiva äänestää taas vihreitä.  Täällä provinssissa on tosin pientä vajetta ehdokkaista. Viime vaaleissa oli peräti kaksi tyttöstä, kaverukset.  Toivossa on hyvä elää. Ellen löydä vihreää ehdokasta, olen hukan suussa.

(Valokuva Iines 2018)

155 kommenttia:

  1. Pekan valinta on hyvä taktinen veto tässä tilanteessa.

    Hän ei ärsytä ketään, vaikka on punaviheraatteen perikuva. Jopa kaltaiseni isänmaallinen konservatiivinen työväenaatteen läpitunkema poroporvari voisi häntä äänestää, sillä Pekalla on kyky ajatella myös järkevästi.

    Haavistohuumaa emme näe, se aika meni jo seitsemän vuotta sitten, mutta näemme uskottavan vaalikampanjan, joka ei karkoita kai viherhörhöjäkään.

    Kannattaa muistaa, että torjuntavoitto on helppo saavuttaa, sillä vihreiden paras tulos eduskuntavaaleista on 8,5 %.

    VastaaPoista
  2. Saas nähdä. Olihan puolueessa päteviä naisia, mutta heiltä taisi puuttua karisma ja äänestäjät eivät lämmenneet.

    Haavistostahan ei ihmisenä vikaa löydy, ja poliitikoksi hän puhuu kiihkottoman rauhallisesti ja selkeästi tuomatta itseään esille.

    Kyse onkin nyt kuitenkin siitä, minkä kuvan kaikkia lasikattoja puheissaan vastustavat vihreät naiset antavat puolueensa edistyksellisistä arvoista, kun eivät ota vastuuta vaan niiaavat ja valitsevat vanhan pomomiehen uuteen kiertoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se tässä on ainoa hieman arveluttava asia: nuorten fiksujen naisten puolue päätti turvautua vanhaan mieheen.

      Toisaalta jokainen (kai) ymmärtää, että se on putipuhdas vaalitaktinen manööveri: toukotyö läiskähti pahasti perseelleen ja aallonharjalla pysyminen vaatii tunnetun ja uskottavan hahmon.

      Nimenomaan tunnetun ja uskottavan yli puoluerajojen. Kiivaat viherfeministit ja muu queerväki äänestää heitä kuitenkin, mutta nyt on saavat liikkeelle myös Viraston Viivi, Mökin mummeli, Tehtaan Tytteli ja Pehmolan Petteri.

      Mikä siis on se kuva, jonka vihernaiset itsestään antoivat: rohkenivat myöntää tosiasian ja ottaa lusikan kauniiseen käteen. (Soppa olisi vielä karvaampi niellä, jos olisi pitänyt valita vanha valkoinen heteromies.)

      Poista
    2. No juu, kyllä minä tuon allekirjoitan, että uskottavuutta nyt ensisijaisesti kaivataan, yksi uudistaja pilasi kaiken, ja mahdollisuudet pääministeripuolueesta kuivuivat kokoon nopeasti.

      Vaan silti jään kysymään, onko vihreiden tulevaisuus oikeasti vanhojen setien varassa? Kun suurin osa puolueen jäsenistä on kuitenkin nuorenpuoleisia kouluttautuneita naisia, joilla on ylioppilas Haavistoa enemmän tieteellisiä meriittejä?

      Vai niinkö se lopulta vihreilläkin menee, että miehen kokemus painaa enemmän kuin naisen koulutus ja pätevyys? Tämä selittäisi kyllä sen, että vallassaolijat ovat edelleen vanhempia miehiä.

      Poista
    3. Eli "no juu, kyllä minä tuon ymmärrän, mutta en ymmärrä".

      Poista
    4. No ei, vaan no juutahan seuraa "silti jään kysymään"-osasto.

      Poista
    5. Fiksut nuoret naiset keskittyköön nyt vaalityöhönsä, vain siten saadaan heitä lisää eduskuntaan! Vanhat sedät hoitakoot muut asiat. Taitava Li Andersson Suomen Turusta saa kunnian edustaa nuoria naisia puolueiden puheenjohtajatenteissä. Onneksi siellä on myös Henriksson ja Essayah. Sentään kolme naista.

      Mutta kaukana ollaan vielä, että puheenjohtajatentissä olisi edes fiftififti naisia ja miehiä. Sepä olisikin hienoa vielä tässä elämässä nähdä ja kokea, naisena, kansalaisena ja politiikan penkkiurheilijana. Että naispuheenjohtajia olisi jopa enemmistö!

      Poista
    6. Naiset itse ovat avainasemassa. Moni suu puhuu naisasiaa, mutta kun vastuun aika tulee, valta ojennetaan niiaten miehelle.

      Tietysti suurin osa johtajan tehtävistä menee perinteisen kaavan mukaan niin, että miesvaltainen raati valitsee miehen jopa ohi pätevämmän naisen. Näkyy vielä vaaleissakin. Moni valitsee miehen.

      Poista
    7. Kuvaava esimerkki on 40 vuoden takaa, jolloin tulevalle Suomen Merkelille - Pirkko Työläjärvelle - tarjottiin pääministerin paikkaa kultalautasella.

      Mitä teki Pirkko? Kieltäytyi, koska ei katsonut olevansa 40-vuotiaana ihan vielä kypsä tehtävään. Sitten kun olisi ollut, ei enää tarjottu.

      Myöhemmin Esko Aholla, 36 v, tai Jyrki Kataisella, 39 v, ei moinen tullut mieleenkään.

      Poista
    8. Naiset, ja etenkin nuoret naiset, iloitsevat nyt Yhdysvalloissa. Pääsivät läpi, tulivat valituiksi. Katsotaan miten keväällä käy meillä, vaihtuvatko setäpäättäjät virkeiksi naisiksi.

      Poista
    9. Toivottavasti eivät ainakaan kaikki. Sitä paitsi luotan paljon enemmän vanhoihin kuin nuoriin naisiin.

      Poista
  3. Ajatusleikkinä voi kysyä olisiko Haavisto valittu puheenjohtajaksi, jos hän olisikon nainen? Haaviston kokemuksella ja näytöillä hänet varmaan olisi valittu. Voi Haaviston valintaa tietysti lähestyä mies vaiko nainen -kysymyksenä, kuten Iines kovasti pyrkii tekemään. Aika selvää kumminkin on, että Vihreät tekivät vaalien lähestyessä järkevän päätöksen valitessaan kokeneen ja karismaattisen Haaviston väliaikaiseksi puheenjohtajakseen. Haaviston johdolla Vihreät voisivat koettaa selvittää, mitä Vihreitten tulisi tehdä kannatuksensa nostamiseksi sille tasolle, jolle se ilmastonmuutoksen ja muitten ympäristöongelmien voittamiseksi kuuluisi. Vihreät voisivat aivan hyvin tavoitella suurimman puolueen asemaa, niinhän Keskustakin teki eikä heille huonosti käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korostan sitä, että vihreät tekevät itse tämänkaltaisista skaboista mies - nainen-kysymyksiä.

      Irvailen tässä vihreitä enemmän kuin kuvastan omia asenteitani. Vakuutan, ettei asenteisiini kuulu sukupuolittaminen. Olen pätevyyden kannalla, en kiintiövalintojen, jopa vastustan sukupuolittamista erilaisissa valinnoissa.

      Täältä periferiasta tuntuu oudolta ajatus vihreitten suuresta määrästä. Kun ehdokkaiksikaan ei näillä Satakunnan lakeuksilla tahdo vihreitä riittää.

      Poista
    2. No juu, periaatteessa yhdyn kyllä Iineksen kritiikkiin.

      Jos jokin toinen puolue olisi joutunut vastaavana hätäratkaisunaan päätymään samanlaiseen valintaan, niin voi jeesus sitä siunailua ja halveksuntaa, jota tiedostavista naispiireistä olisi hyökynyt.

      Sillä onhan ratkaisu sellaisin silmin nähtynä todella tympeän väsynyt ja toksisen maskuliinisuuden pöyristyttävää lemua ei Pekan puuteri peitä.

      PS. Epäilen vahvasti Ketjukolaajan näkemystä, että Vihreät pystyisivät edes jarruttamaan ilmastonmuutosta. Suomen he ehkä saisivat vararikkoon.

      Poista
    3. Kyllä siitä älämölö olisi noussut. Vaan onneksi nyt ei tarvitse, kun tässä tapauksessa se tietysti on oikeutettua.

      Poista
  4. "Nyt eläinten tilalle ovat tulleet vähemmistöihmisten pelastustehtävät ja lennonjohtotoimet, eettinen parempi anarkia ja cityrakentamisen lisääminen puistoihin ja viimeisiin metsiköihin."

    Tällä kertaa lyhyt tylsä kirveesi ei osu edes mihinkään. Vihreet on niin eilispäivää, koska kokoomuksen apupuolueeksi kepun lisäksi käy nyt myös persu. Porvarin, junkkarin ja roskaväen ikiaikainen (moderni) liitto ei petä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Porvarin, junkkarin ja roskaväen"... Ohoh mikä ajatuksen lento!

      Roskaväelle tarkoitat varmaan valkoista roskaväkeä, koska sitä toista roskaväkeä ei saa nimitellä. Etkä kyllä uskaltaisikaan.

      Poista
    2. Olen aina kummastellut sitä, miten joku voi sanoa jotakin ihmisryhmää roskaväeksi tarkoittaen totta. Pelottavia tuommoiset ihmiset. Eivät ole rasisteja kummempia.

      Poista
    3. Onneksi sentään se onneton naikkonen, joka Oulussa erehtyi vertaamaan kaduilla notkuviin narkkareita ja juoppoja roskaan, lynkattiin joukolla.

      Naisen suusta ei tuollaista siedetä, saakuti rallaa. Sen sijaan tv:stä tuttu Jari Tervo saa ihan vapaasti ja kättentaputuksin nimitellä erimielisiä roskaväeksi.

      Näin se menee.

      Poista
    4. Tämä oululaispoliitikon "roskaväki" oli kontekstissa kokouksen edellisen jäte- ja roska-aiheen kanssa. Se oli onneton ja epäonnistunut yritys satirisoida sanottava huumorin keinoin. Poliitikko ei taatusti ajatellut noin.

      On kummallista, että jokuset yksinkertaiset närkästyjät eivät tajua tuon virheen kontekstia ja ottavat tuonkin kirjaimellisesti, ihan kuin heidän aivonsa olisi ohjelmoitu toimimaan vain yhdellä tasolla.

      Poista
    5. Vihapuhujat ovat roskaväkeä.

      Poista
    6. Eivät ole. Uuninpankkopojan blogissa on hirveästi vihaista vihapuhetta ja kiihotusta, jopa henkilöihin kohdistuvaa herjausta. En sanoisi silti haukkujia roskaväeksi. Samoin Jari Tervo, vihapuhuja, ei ole roskaväkeä. Ihminen ei ole koskaan roska.

      Poista
    7. Vihapuhe on asiatonta. Mainitsemiesi henkilöiden argumentit ovat adekvaatteja. Sinä olet vihapuhuja.

      Poista
    8. Tekeekö se vihapuheesta sallittua, jos puhe vastaa sinun vihaista mielipidettäsi?

      Vähän sama kuin Li Anderssonin lipsahdus: vasemmiston väkivalta on parempaa väkivaltaa.

      Poista
    9. Ei pidä paikkaansa. Li ei sanonut, että vasemmiston väkivalta on parempaa. Tuotakin valhetta olet toistellut kuin järjetön papukaija.

      Poista
    10. Kyllä Anderssonin perustelut vasemmistolaisen väkivallan erilaisuudesta todistivat kiistatta sen seikan, että muiden harjoittama väkivalta on Anderssonin mielestä väärää väkivaltaa, vasemmistolainen väkivalta on sallittua eli siis parempaa väkivaltaa.

      Kannattaa huomata, että Andersson liitti yhteen käsitteet "vasemmistolainen" ja "väkivalta", eli hän myönsi vasemmistolaisen väkivallan.

      Onhan tuota lausuntoa selitelty jälkikäteen monin tavoin, mutta ei se asian sisältöä muuta. Lausuma elää omaa elämäänsä ja jokainen voi pohtia itse, onko niin, että jonkun poliittisen ryhmittymän väkivalta on sallittua, jonkun taas ei.

      Poista
    11. Li sanoi näin:

      ”Se vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä kuin äärioikeiston. (Toimittaja: millä tavalla erityyppistä.) Se ei kohdistu ihmisryhmiin. Vaan nimenomaanhan siis yleensä anarkistivasemmistolaiset ryhmät myöskin (toinen keskustelija sanoo jotain)… Mä en sano, että se on oikeutettuu, vaan sanon, että se on erilaista. Se yleensä kohdistuu niinku yhteiskunnallisiin rakenteisiin – eli silloin se kohdistuu siihen valtiokoneistoon – kuin yksittäisiin ihmisryhmiin.”

      Voihan tuota selitellä miten vaan, mutta yhtä hyvin voi väittää, että jonkun muun väkivalta on "erityyppistä", vaikkapa lastenraiskaajiin ja muihin rikollisiin kohdistuva. Vai väittäkö joku heitä "ihmisryhmiksi"?

      Iineksen syyttäminen vihapuhujaksi on lapsellista. Kertoo enemmän syyttäjästä kuin kohteesta.

      Oikean vihapuhujan mielestä ihmiset eivät ole samanarvoisia, eikä heillä niin ollen ole samaa ihmisarvoja. Tällaisen vihapuhujan mielestä ihminen jolla on väärät mielipiteet, on roskaväkeä.

      Poista
    12. Ahaa! Vasemmiston väkivalta on siis teidän mielestänne parempaa, koska on sanottu sen olevan erilaista. Selvä!

      Poista
    13. Ei suinkaan meidän, ainoastaan vasemmiston väkivaltaa ihannoivien mielestä.

      On tietysti olemassa oikeutettuakin väkivaltaa. Sanon tämän Suomen armeijan reserviläisenä.

      Poista
    14. Nyt puhut vasten parempaa, sinulle varta vasten kerrottua, tietoa vastaan.

      Poista
    15. Mankemang, kun en kehtaa suositella aikuiselle luetun ymmärtämiskursseja, niin suosittelen sinullekin viestinnän perusteisiin tutustumista vaikkapa joillain verkkokursseilla.

      Lukaisepas kommenttini Anonyymi Armaalle alta klo 14.30. Koskee myös sinua mitä suurimmassa määrin.

      Poista
    16. Minä tässä paraiten lukemaani ymmärrän.

      Poista
  5. Jos oikein muistan, niin Ruotsin entisellä pääministerillä Carl Bildtillä oli opintoja Tukholman yliopistossa, ei valmistunut koskaan.
    Korjatkaa, jos muistan väärin.
    Yläluokkainen tausta, jonkinlaista aatelia.
    Eikö Haavistollakin ole suomalaisittain "hyvä perhetausta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haavisto taitaa olla opettajien lapsi, muistaakseni. Tausta kyllä näkyy, mies osaa käyttäytyä. Tai no, eihän se opettajuus ole aina tae hyvästä käytöksestä, mutta esikuvana olo kyllä velvoittaa kasvattamaan omatkin lapset kelpo kansalaisiksi.

      Vaan tiedän yhden opettajan, jonka pojasta tuli varsinainen juopporenttu ja pikkurikollinen, poliisin tuttu räyhääjä.

      Poista
    2. Onhan se erinomaista, että tässä titteleitä ihannoivassa maassa joku onnistuu nousemaan huipulle ihan omilla kyvyilläänkin.

      Minäkin tiedän yhden tuollaisen opettajan pojan, mutta ei Mikis sentään mikään pikkurikollinen ole!

      (Yllä olevan on sitten hurttia katujen huumoria, jota en viljelisi ellen tuntisi oikeastikin Mikistä, vanhan ajan älykköä ja runoilijasielua jumalan armosta.)

      Poista
    3. Mikishän on vain vallaton opettajanpoika, joka on lapsuudessaan saanut vähän liikaa karsseria ja joutunut istumaan pimeässä kopissa.

      Ei vaan ei, mikis on ihana ihminen, oikein mussukka.

      Poista
    4. Vaan minäpäs tiedän yhden papinpojan, joka oli laiska lortti ja harrasti hirvittävää ja jumalatonta hevimusiikkia ja taisipa hänen mustassa teepaidassaan komeilla oranssit helvetin lieskat ja sarvipää.

      Sitten tiedän yhden opetajaparin tyttären, joka teki hakaneulalla reiät korviinsa kun ei saanut kotoa lupaa teettää reikiä. Vanhemmat olivat fundamentalistikristittyjä. Tyttö karkasi sittemmin sirkuslaisen matkaan.

      Poista
  6. Pätevimpiä vihreiden johtohahmoja oli Eero Paloheimo,joka jo vuosia sitten jätti vihreät, koska eivät hänen mielestään ymmärtäneet afrikan väestöräjähdyksen ja eurooppaan muuton vakavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä meillä kokonaan unohtunut vihreä - huolimatta hänen viisaudestaan ja ilmeisistä näkijänlahjoistaan. Hyvä että muistutit. 

      Paloheimo olisi kovinkin ajankohtainen juuri nyt ilmasto- ja yhteiskuntamuutoksen aikana, vaikka häntä mitä todennäköisimmin leimattaisiin persuksi ja rasistiksi. 

      Tämä kahden tohtorintutkinnon mies tosiaan piti tulossa olevan ekokatastrofin ja yhteiskuntakatastrofin perimmäisenä syynä väestönkasvua. - Tähänhän on nytkin varovaisesti tultu.

      Poista
    2. Minäkin olen aina suhtautunut vihreisiin tietyllä myötätunnolla, koska heidän riveistään on noussut Eero Paloheimon, Osmo Soininvaaran ja miksei Haavistonkin kaltaisia hahmoja.

      Mutta äänestää en heitä voi, sillä kannatan vain vastuullista ja myös suomalaisten edut huomioon ottavaa politiikkaa - ja sitähän nykyinen vihreä liike ei edusta.

      Poista
    3. Paloheimon, Soininvaaran ja Haaviston lisäksi luen alkuajan aitoihin vihreisiin myös Pentti Linkolan.

      On sääli, että liike on etääntynyt pois omalta vahvalta ympäristöalueeltaan huuhaaseen päin. Nyt heillä on edelleen paljon nuorisoa äänestäjissään. Nuoret eivät vielä tajua, että puolue ei ole enää oikeasti "vihreä", vaan ruskea.

      Poista
    4. Iines valitti ,ettei löytynyt yhtään naista Haaviston tilalle puoluejohtajaksi. Kaikki edellä kehutut ovat kuitenkin miehiä. Eikö yhtään naisnimeä tule mieleen?

      Poista
    5. Tulee toki, Heidi Hautala ja Anni Sinnemäki. Nämä googlettamatta.

      Ajattelen kuitenkin niin, että nykyään, kun vihreistä yhä suurempi osa on naisia, ja nuoria, niin sellainen olisi nyt ollut luonnollinen valinta.

      Poista
  7. Vihreät ovat siirtyneet nyt Pekka ja Pätkä -politiikkaan. Justiinoitahan heillä riittääkin.

    VastaaPoista
  8. Vihreät yhdistetään sanaan vihervasemmistolaisuus. Se kuvannee erilaisia eriskummallisia aatoksia, joita heidän päässään liikkuu ja suu ulos purskauttelee. Vihreät on kuitenkin ensisijaisesti rahanansaintakone, todellinen politiikkansa erittäin oikeistolaista ja liike-elämää hännystelevää. Rakennufirmojen isot kihot varmaan äänestävät kaikki vihreitä, tulee taas hyviä urakoita ja kulttuuripaikat pistetään matalaksi, päälle rakennetaan kymmenenkerroksisia asuinkerrostaloja. Seinään on maalattu muraali ja rappuihin kukkasen kuvia, siinä vihreä aate. Ihmiset täytyy asuttaa, eiväthän kaikki voi olla rikkaita kuin Sinnemäki.

    Helsingin hyväpalkkaiset virat menevät vihreille, sitä vartenhan heidät on tiede luonut.

    Miljonääri Antero Vartia on tämän päivän vihreä.

    Pekka Haaviston yliopisto-opiskelut päättyivät ilmeisesti ilman ensimmäistäkään suoritettua kurssia. Pekka on huippuosaaja, hän tajusi jo varhain, että tie varakkuuden kukkuloille ei kulje sitä kautta, paljon tehokkaampiakin keinoja on. Pekan miellyttävyyttä ei voi oppia harjoittelemalla, mutta hyvillä käytöstavoilla pääsee jo pikkuvarakkaaksi. Pekka on miljonääri ja miljonääreillä on miljonäärien pyrkimykset ja edut. Muuten olen sitä mieltä, että hänen kannattaisi ostaa kehitysmaasta vähän nuorempi, tuo nykyinen on vähän rupsahtaneen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuukohan Haavisto siellä hyvin voivien Kulosaaresta jenkeiltä 1,1 miljoonalla ostamassaan talossa, vai onkohan se vain kiinteistökeinottelua. Pekka ostaa ja myy. Näistä vihreiden asuinpaikoista on niin vaikea ottaa selvää, Touko Aaltokin asuu Riihimäellä vai oliko se Ryttylässä.

      Poista
    2. Oho, se olikin Lauttasaaren oma Jani Toivola. Suurmies jo syntyessään.

      Poista
    3. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto oli puheenjohtajavaalien aikana Jaappaniassa lomailemassa. Ihan vain sellaisella halpamatkalla saatanallisen kalliissa maassa. Perhe taisi olla mukana, kun lensivät sinne vihreää polttoainetta käyttävällä lentskarilla. Outin hiilijalanjälki on sellainen, että alkaa uskoa ameriikkalaisten höpötyksiä Isojalasta. Big Foot. Nooh,mitäs tuosta, Heidi ja Pekka matkustelevat koko ajan ympäri maailmaa, suihkarit sanoo vaan viuh ja vauh. Mutta vain hyvän asian puolesta, ns, vihreällä kerosiinilla, luontoystävällisellä polttoaineella.

      Poista
    4. Ehkä Outi Alanko-Kahiluoto oli vain muodollinen ehdokas, ja tiesi sen itsekin. Vaan paljon nämä vihreät tuntuvat lentelevän ja vielä koko perheen voimin. 

      Siis toki vihreät voivat lentää suihkukoneilla, hehän taistelevat hyvän asian puolesta. Pahat eivät saa.

      Poista
    5. Porvarikin armahtaa, jos siitä on mahdollisesti taloudellisesti hänelle hyötyä, mutta aatteellinen ei koskaan. Ei koskaan, eikä ikinä. Muovi ei kuitenkaan ole länsimainen ongelma, vaan roskamaiden tuottama. Paha paikka oikeaoppisille: "valehdellaan niille silmät ja suut täyteen, tyhmimmät luulevat aiheuttamakseen!" - Tämmöistä se vihreys on.

      Poista
    6. Isomaha porvari, miljoona-akka, Anni Sinnemäkikin sen twiitissään todisti: "Suomessa kaikki muovi kierrätetään asianmukaisesti" . Me emme voi tehdä asialle enempää, Piste. Pois huoli, murhe ja synnintunto, eläkää niinkuin ennenkin!

      Poista

    7. Siis valtaosa muovisaasteesta on peräisin Aasian maista, erityisesti Kiinasta, ja Afrikasta. Muovi ei ole tutkimusten mukaan peräisin Euroopasta eikä USAsta. Tämä on fakta, joka unohdetaan, kun länsimaista ihmistä syytetään merten saastuttamisesta.

      Ja kaiken taustalla on hallitsematon väetönkasvu kyseisillä alueilla. Jotenkin alkaa tuntua, että se on suurin syy kaikkeen katastrofiin Telluksella.

      Perustettaisiin nyt edes yksi globaali komitea tutkimaan, miten hillitön lisääntyminen itäisillä mailla saadaan loppumaan. Rahat ehkäisyyn ja seksuaalivalistukseen ja ennen kaikkea koulutukseen ja tiedon lisääntymiseen eli sivistykseen.

      Poista
    8. Turhauttaa omat ponnistelut ilmaston ja merten pelastamiseksi. Huuli pyöreänä ihmettelen kiiltäväpintainen kartonginpalanen hyppysissä, panenko tämän pahvinkeräykseen, paperinkeräykseen, energiajätteen vai sekajätteen keräyslaatikkoon. Ja lasken huolestuneena hiilijalanjälkeäni ja tunnen syylisyyttä käyttäessäni autoa vaikka hakiessani kanervalaatikkoa Tokmannin puutarhaosastolta.

      Ja sitten luen ympäristöartikkelista, että saasteet tulevat idästä, ei edes Amerikasta, josta kaiken pahan luulin tulevan, onhan siellä Trumpkin. Pieni on yhden suomalaisnaisen panos maailman pelastamiseksi.

      Poista
    9. Tulee niitä saasteita Pohjois-Amerikastakin ja paljon. Satoja miljoonia ihmisiä ja päästöt/nuppi maailman suurimmat.
      Aasiasta tietenkin tulee enemmän, koska populaa on paljon, mutta ei Amerikan päästöt ole mitenkään merkityksettömät.

      Ja toisaalta kenen päästöjä ovat Kiinassa tehtyjen, mutta länsimaissa ostettujen ja käytettyjen tuotteiden valmistuksesta syntyneet päästöt?

      Samuli

      Poista

    10. Toki Amerikasta tulee valtavasti erilaisia päästöjä ja saasteita. Tätä en tarkoittanutkaan.

      Tulee vain semmoinen mielikuva, että länsimainen ihminen syyttää kaikesta saastumisesta vain itseään ja amerikkalaistyylistä elämänmenoa.

      Todellisuus taitaakin olla monimuotoinen ja viitata hämmästyttävissä määrin ennen kaikkea itään päin.

      Onhan siis tutkittu ja todistettu, että valtaosa merten muoveista tulee Aasiasta, Kiinasta ja Afrikasta, eikä se ole valmistettu Amerikassa eikä Euroopassa.

      Poista
    11. Kiina lisää kai hiilidioksidipäästöjään vuodessa enemmän kuin Suomen kokonaispäästöt ovat. Me emme mahda asialle mitään. Suomen kyllä erottaa maapallokartasta, kun suurennuslasilla katsoo, mutta puustomme määrällä ei silläkään ole mitään merkitystä "maapallon keuhkoina". Hysteria meidän teoistamme on typerää politiikkaa.

      Poista
    12. Riku paasaa asiaa, samoin Iines. Kiina lisää koko ajan päästöjään.

      Kun meillä vaaditaan leikkaamaan päästöjä vain ankarammin ja ankarammin, jotta maailma pelastuisi, niin maailman valtavin päästölähde Kiina puolestaan lupaa, että ehkä he 20 vuoden kuluttua jo lopettavat omien päästöjensä kasvattamisen.

      Tämä kuulostaa pähkähullulta, mutta on kai fakta. Tämä on myös syy, miksi en luota vihreisiin maailmanparantajiin. Heidän lääkkeillään pieni potilas kuolee.

      Poista
  9. Ei kenenkään kai sitten kannata vähentää hiilidioksidipäästöjä, koska Kiina on suurin päästäjä.
    Minun käsittääkseni EU, Pohjois-Amerikka ja Venäjä ovat yhteenlaskettuna paljon isompi tekijä kuin Kiina.
    Ilmeisesti Kiina pitäisi jakaa esim. viideksi valtioksi. Sen jälkeen USA olisi taas suurin saastuttaja, vaikka missään eivät päästöt per henkilö muuttuneet.
    Varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan.

    Samuli


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ei ilman ydinvoiman lisäämistä saada päästöjä alas.
      Ydinvoimaa ja sähköautoja on minun resepti.

      Samuli

      Poista
    2. Aina kannattaa vähentää päästöjä ja turhaa kulutusta, myös Euroopassa, myös Suomessa.

      Samaan aikaan tulisi kuitenkin suunnata edes jotain huomiota yhteiskuntakatastrofiin, idän väestönkasvuun, joka saattaa olla merkittävä syy myös ekokatastrofiin.

      Ja Samuli, jos olet nyt rehellinen, et voi väittää, etteikö näistä katastrofeista ole eniten syyllistetty meitä, lännen hyvinvoivia ylikuluttavia ihmisiä.

      Olemme vain osasyyllisiä, emme rikollisia. Ei auta, että vain lännen kehittyneet ns. sivistysvaltiot ja maanosat lajittelevat ja säästävät.

      Poista
    3. Hyvä Samuli, kannatan! Ydinvoima on ainoa toimiva ratkaisu tällä hetkellä.

      Pointtina tässä päästöjutussa on se, että pikkuriikkisen Suomen ei kannata ampua koko ajan itseään jalkaan pyrkimällä älyttömiin päästövähennyksiin. Ne haittaavat meitä helvetisti, vaikka vaikutus maailman mittakaavassa on käytännössä nolla.

      Suomen pitää tehdä sama kuin minkä muutkin tekevät eli pysyä kultaisella keskitiellä. Täytyy seurata Skandinaviaa, Eurooppaa - ja Venäjää.

      Poista
    4. Järkipuhetta tuo kultainen keskitie, ei harvojen suomalaisten tarvitse ruoskia itseään läntisen maailman parhaina maailmanpelastajina.

      Sähköautoja kannatan, Tesla on kiva menopeli. Ydinvoimasta en tiedä. Jos kuitenkin posahtaa.

      Poista
    5. Sähköautot ovat tulevaisuutta, vasta paljon myöhemmin ihmetellään akkujen ongelmajäteproblematiikkaa. Teslalta menee kuitenkin pipo ruttuun ja firma bankruttiin ennen sähköautojen yleistymistä .

      Poista
    6. No juu, oikeasti meikäläiselle sopii parhaiten auto, jossa on tavaratilaa, farmarimalli. Ei mikään maata nuoleva kiituri. Käyköön millä käy.

      Poista
    7. Tapsan Suomi kansainvälisessä neuvottelupöydässä: Meidän ei tartte tehdä mitään ku me on niin pieni ja köyhä eikä muutenkaan haluta kellekään pahaa.

      Poista
    8. Kauppalehti: "Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran."

      Poista
    9. Indonesia, yli 230 miljoonine asukkaineen, on yksi maailman pahimmista saastuttajamaista. Kun vertaa Suomen viiden miljoonan asukkaan pikku maata tällaisiin populamääriin, tuntee pienuutensa tässä saastumisasiassakin.

      Tai kun ajattelee maailman jokia (Jangtse, Indusjoki, Keltainenjoki, Haijoki, Niili, Ganges, Helmijoki, Amur, Niger ja Mekong), tajuaa sen, ettei voi meriäkään pelastaa jätesaasteelta. 95 prosenttia merten muoviroskasta tulee näitten aasialaisten ja afrikkalaisten jokien varsilta.

      Tai kun ajattelee Kiinan ja Intian asukkaiden elintapoja, tajuaa että pahimmat saastuttajat eivät ilmeisesti olekaan länsimainen teollisuus ja liikenne. Kiinassa ja Intiassa suuri osa ilmassa olevasta savusumusta on lähtöisin kotien tulisijoista. Arvioiden mukaan yli miljoona kuolemaa johtuu vuosittain ihmisten kodeissaan ruuanlaittoa ja lämmitystä varten sytyttämistä tulista.

      Voimme toki nähdä tärkeäksi imagon luomisen istumalla kansainvälisissä neuvottelupöydissä, ja sopia länsimaita koskevista rajoitteista. Onhan se imago tärkeä juttu, että miltä näyttää.

      Poista
    10. Jos ei näytä esimerkkiä, joutuu paitsioon. Muut pitävät huolen meidän päästöistämme sulkemalla kaupan kanssamme.

      Poista
    11. Tapsan Suomi kansainvälisessä neuvottelupöydässä: olemme mukana kaikissa kaikkia sitovissa ratkaisuissa, lisäksi olemme mukana kaikkia EU-maita sitovissa ratkaisuissa. Teemme saman kuin muutkin, emme enempää emmekä vähempää.

      Mankemangin Suomi kansainvälisessä neuvottelupöydässä: (itsekseen: Mitä ne meistä ulkomailla ajattelevat, jos pidämme puolemme...) (Ääneen:) Me lopetamme kaikki päästöt tähän paikkaan! Jos se vaatii Suomen alasajoa, niin hyvän asian puolesta olemme valmiit itsemurhaan! Tuokaa revolveri!

      (Toivottavasti joku tuo.)

      Poista
    12. Hienoa Tapsa! Juuri noin: Olemme mukana, olemme osallisia.

      Poista
    13. "Kiinassa ja Intiassa suuri osa ilmassa olevasta savusumusta on lähtöisin kotien tulisijoista. Arvioiden mukaan yli miljoona kuolemaa johtuu vuosittain ihmisten kodeissaan ruuanlaittoa ja lämmitystä varten sytyttämistä tulista." Iines.

      On tosiaan hävytöntä että nämä jo nyt nälkäkuoleman partaalla elävät ihmiset kehtaavat lämmittää itseään ja tehdä rotista ruokaa itselleen polttamalla hiileäsitovia puita ja niiden oksia. Joutaisivat kuolla pois niinkuin heitä miljoonittain joka vuosi nälkään kuoleekin. Se on hyvä asia kaikenmaailman linkoloille ja iineksille, säilyy paremmin tämä ihana maapallo meille länsimaalaisille, joilla on autot ja älypuhelimet ja korkea sivistys ja vastuuntunto maailman kohtaloista. Koska elämme diettiruoalla ja ajelemme sähköpolkupyörillä. Ja hanhenmaksaa ja hummeria syömme vain kohtuullisesti. Amen.

      Poista
    14. Armas Anonyymi, kannattaisikohan sinun opetella kaiken viestinnän tärkein perussääntö:

      1. Erota toisistaan fakta ja mielipide.

      Vasta kun olet tämän oppinut, voit ymmärtää seuraavan:

      2. Faktan esittäminen ei ole mielipiteen esittämistä.

      Mielipidettä edeltää usein seuraavanlainen johtolause: ”Ajattelen, että - -”. Tai ”Olen sitä mieltä, että - -”. Tai ellei sitä edellä minkäänlainen johtolause, koko teksti on kirjoitettu niin, että alussa jo tehdään selväksi, että kirjoittaja kirjoittaa oman kolumninsa tai esseensä omista näkökulmistaan käsin.

      Jos kirjoittaja kirjoittaa vain yleisesti tiedossa ja tarkistettavissa olevia tietoja, ne eivät automaattisesti ole hänen mielipiteitään.

      Poista
    15. PS hanhenmaksa yök, hummeri yök. Silakka nam, ruisleipä nam.

      Poista
  10. Ei Suomen tietenkään pidä yksin noudattaa muita teollisuusmaita tiukempia normeja.

    Samuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaista ei kai kukaan ole oikeasti ehdottanutkaan. Vain Iines ja Tapsa signaloivat sellaista.

      Poista
    2. Vikuroida ei pidä, vaan tietysti Suomi ottaa osaa ilmastotalkoisiin kaikin mahdollisin tavoin, kuten muut Pohjoismaat.

      Minäkin teen parhaani mukaan sen, minkä voin, mutta virsuissa en ala kulkea enkä pukeutua jauhosäkkiin. Muovikassinkin voit ottaa ostoksiin, koska ne käyvät energia- ja muovijätteen roskapussiksi. Yleensä minullla on kyllä ostoskori tai kangaskassi.



      Poista
    3. "... virsuissa en ala kulkea enkä pukeutua jauhosäkkiin." <-olkiukko

      Poista
    4. Se on metafora. Usein kirjoitetuissa lauseissa on toinenkin taso kuin matemaattinen sanojen summa.

      Poista
    5. Voihan olla, että signaloin, mutta olen ollut kuulevinani parempien piirien taholta aika usein, että Suomen on oltava edelläkävijä ja näytettävä tietä kohti putipuhdasta maailmaa.

      Esimerkkejä riittää, mutta en viitsi niitä nyt luetella.

      Poista
    6. Suomi haluaa usein olla "ykkönen", kuten tässä saastumisentorjunta-asiassakin.

      Tietotekniissakin oltiin yhteen aikaa "ykkösiä", mutta oikeastihan Virokin on mennyt meistä tässä ohitse.

      Poista
    7. Saksan Kipinän (Deutschlandfunk) verkkouutisissa hampurilainen kieli- ja kognitiotieteilijä Elisabeth Wehling kertoo tänään, että jauhamisefekti (Einschleifeffekt) voi vaikuttaa alitajuisesti. Tämän ovat demagogit ja aivopesijät tienneet aikojen alusta. Iines on äntinen opettaja ja Tapsa mainosmies.

      PS. Minäkin olen Tapsan lailla kuullut, että puhtaasta Suomen luonnosta pitää pitää huolta.

      Poista
    8. Kuka tässä nyt jauhaa?

      Poista
    9. Kiitos kun viimein julkaisit <3

      Poista
    10. Poistaminen harvoin johtuu sisällöstä. Poistetut kommentit olivat joko saksankielisiä, linkkeineen ja ilkeämielisiä.

      Poista
  11. Luin taas lehdestä palkitun hyväntekijäihmisen rikoksista. Miten tämä ei enää yllätä minua?

    Televisiostakin tuttu toimittaja, Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kaveri, Ari Lahdenperä, on mennyt pakottamaan ja raiskaisemaan naisia. Ettei vaan poikaparka olisi #Metoon uusin uhri? Nyt äkkiä lausuntoa Rantalalta kehiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. PS. Tämä todellinen raiskaaja, joka tuomittiin kahdesti samana päivänä, taisi päästä ehdollisella kakulla.

      Vaan mahtaako Aku Louhimies sittenkin olla suurempi rikollinen?

      Anteeksi nämä synkät mietteet. Ei näitä pimeitä ollenkaan valkenemattomia sumupäiviä kukaan kestä ankeutumatta itsekin. Nyt jotain kivaa ja heti.

      Poista
    2. Onhan toi uskomaton tapaus. Kikkailiko oikeus tahallaan ja käsitteli tapaukset erillään, jotta sai annettua ehdollisen tuomion.

      Lisäksi Longplay-verkkojulkaisu on pitänyt ainakin näihin päiviin asti Lahdenmäen toimittajanaan.
      Melko käsittämätöntä ottaen huomioo että Lp:n keskeiset toimijat ovat kovia feministejä ja metoo-porukkaa.

      Samuli

      Poista
    3. Juuri tämä ristiriita onkin ilmeinen. Ollaan hyviä ihmisiä, puuhataan näkyvästi yleisen hyvän nimissä, ja sitten naps - nalli napsahtaa omaan ohimoon.

      Muistan ajan, jolloin puhuttiin sovinismista kauheana ja hirvittävän rumana asiana. Ja kun sitten itse eli siinä maailmassa ja kuunteli yleviä paasauspuheita, huomasi, että tiedostavimmat ihmiset olivat usein varsinaisia sikapossuja, siis naista hyväksikäyttäviä sovinisteja. Vähän samaa kuin tämä Lahdenperä, joka ei taida edes tiedostaa raiskaustaan.

      Poista
    4. Raiskaaja-Lahdenmäki pistää sosiologiset asiat kuntoon! - Sitten Lahdenmäki raiskaa.

      Poista
    5. Nalli napsahti riemastuttavasti. Muistan tämän Arvontalaulun!

      Poista
  12. Täällä meillä on vihreiden kunnanvaltuustoryhmä (toiseksi suurin) hajonnut. Feminististen johtajien kerrotaan syrjäyttäneen miesvaltuutettuja luottamus ja johtopaikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjassamme kansankomediaa Suomen saloilta...

      Mikähän lie totuus? Ikävää sekin on, jos joku vaikka vetoaa kiintiöpaikkoihin, puolet naisia, puolet miehiä.

      Ei se kyllä niinkään ole hyvä. Tieto, taito ja rehellisyys, kas siinä minun reseptini johtopaikoille. Ja yleensäkin poliitikoille.

      Poista
  13. Jos iloisia uutisia kaivataan, niin kyllä minä niitä kerron!

    USAn välivaaleissa -18 valittiin kongressiin ennätys määrä naisia. Muitten mukana kaikkien aikojen nuorin naisedustaja Alexandria Ocasio-Cortez, ensimmäiset musliminaiset Rashida Tlaib ja Ilhan Omar, ensimmäiset alkuperäiset amerikkalaisnaiset Sharice Davids ja Deb Haaland.

    Uusia akateemisesti koulittuja valittiin seitsemän, demokraatteja kaikki totta kai.

    Ei ihme, että Trump heti eilisaamuna (Suomen aikaa) tviittasi: "Tremendous success tonight". Luulee vissiin pääsevänsä kourimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suuntaus! Naisedustajien määrä on siellä edelleen vähäinen esim. pohjoismaihin verrattuna. Itse äänestän pääsääntöisesti uskonnottomia.

      Poista
    2. Iloisten välivaaliuutisten joukosta poimin vielä pari: New Hampshiressä valittiin edustajaksi 27-vuotias afgaanipakolainen Safiya Wazir ja Texasin Houstonin Harris Countyssa kaikki 19 mustaa naisehdokasta valittiin tuomarinvirkoihin. #houston19

      Poista
    3. Eikös meilläkin ole ollut jo Yhdysvaltoja ennen iloisia vaaliuutisia? Suldaan Said Ahmed valittiin jo muutama vuosi sitten vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi ja Helsingin kaupunginvaltuustoonkin. Ja onhan meillä muitakin maahanmuuttajanaisia eduskunnassa.

      Poista
    4. Ikävimpiä uutisia kuultiin Illinoista: Yli 55 tuhatta äänesti osavaltiovaaleissa natsia!

      Suivaantuneena laitan tähän anarkistisen väkivaltavideon, jossa ajetaan autolla melkein ihmisten päälle.

      Poista
  14. Naisten määrä Yhdysvaltain kongressissa - ja senaatissa - onkin ollut varsin vaatimaton, alle 20 prosenttia, kun se esimerkiksi Suomessa rikkoi 20 prosentin rajan jo yli 40 vuotta sitten, 70-luvulla.

    Hyvä siis näin, naiset ovat usein kouluttautuneita ja täpäköitä asioiden hoitajia. Krista Kiurukin piti sotea nuijansa alla niin kauan kuin tahtoi, ja Anne Berner viisveisasi ja teki mitä tahtoi. Peukut siis koko maailman naisille.

    Nythän naisia oli ennätysmäärä tarjolla, puolet enemmän kuin Obaman aikoihin. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa = Suomen eduskunnassa

      Poista
    2. Obaman aikoihin naiset eivät kokeneet itseään niin uhatuiksi.

      Poista
    3. Tai voimakkaiksi. Kyllähän selityksiä on aina täysin vastakkaisiakin. Luultavasti myös #Metoo on voimauttanut ennen kaikkea amerikkalaisia naisia. Amerikassahan se oli eräänlainen kultti, joka mursi tietynlaista vanhoillisuutta naiskulttuurissa.

      Jos opiskelijoille antaisi tehtäväksi keksi syitä sille, miksi naiset innostuivat kongressiehdokkaiksi vaalissa, sieltä tulisi parikymmentä erilaista selitystä, joissa kaikissa olisi järkeä.

      Poista
    4. Varmasti enemmänkin, jopa tuhansia. Onhan Amerikka iso maa!

      Pikkupoikana keräsin Viimeinen mohikaani -purkkakuvia. Keräilyvihossa oli Amerikan kartta. Pyysin setääni piirtämään siihen reittinsä. Sittemmin kuljin sen matkailijana itsekin.

      The Last of the Mohicans, "The Gael".

      Poista
    5. Mark Twainin jälkeen joku voisi kirjoittaa einesbaariin jotain James Fenimore Cooperista.

      (Pikkupoikana ollessani naapurissa asuivat Skogbergit. Olin niin kateellinen kun Sixtenin lempini oli Cooper.)

      Poista
    6. James Fenimore Cooper oli nyt jo edesmenneen broidini suosikki, perin häneltä ne inkkarikirjat ja tallessa ovat. Minäkin niistä joskus aikoinaan tykkäsin, mutta enää en niistä muuta muista. Perin myös ison tietokirjan inkkareista, siinä on mm. hienoja kuvia.

      Poista
    7. Laitan tähän hienoa musiikkia. Johnny Cash väittää suonissaan virtaavan myös intiaaniverta ja ihanan Cree-intiaanin, Buffy Sainte-Marien kanssa laulavat ilkeän ihanasti: "Kenraali Custer ratsastaa nykyään ihan paskasti!" (Niinkai ko se on kuallu, koska se tapettiin!)

      Poista
    8. Inkkareista minua on kiehtonut ja kiinnostanut legendaarinen Geronimo, häneen kannattaa tutustua. Geronimo oli rasisti, hän vihasi meksikolaisia yli kaiken, meksikolaiset olivat joskus tappaneet hänen perheensä. Vaimoja Gerolla kylläkin oli elämänsä aikana lukuisia. Kun tuli meksikolaisten vieraaksi, saivat he tuta, G tappoi kaikki lapsista aikuisiin ja vanhuksiin saakka. Geronimo mainitaan usein intiaanipäälliköksi, mutta Apassit eivät koskaan valinneet häntä päällikökseen, he vieroksuivat julmuuttaan. Sotatoimissa hän sai päällikkyyden ja vihollisenaan oli kurja olla.

      Poista
    9. En tiedä, onko muinaisten intiaanien elämänfilosofia totta vai legendaa. En tiedä sitäkään, saako hyvien ihmisten mielestä enää käyttää ilmaisua ”intiaani”, vai onko se kiellettyä rodullistamista. Ainakin intiaanien komeat sulkapäähineet ovat kiellettyjen listalla. Vaikea päästä hyvien pään sisään katsomaan, mitä kauheita mielikuvia sieltä löytyy, kun itse ei niitä keksi.

      Mutta siis pidän tuosta muinaisten intiaanien elämänfilosofiasta, jossa tyynesti otetaan kuolema vastaan luonnollisena osana elämänkaarta.

      Oli vuorossa sitten Pikku Kukka tai Suuri Tuuli, hän menee yksin vuorille, kun tuntee aikansa koittaneen. Asettuu makaamaan ja antautuu kuolemalle, joka eittämättä sitten jonain päivänä tuleekin.

      Poista
    10. Kyllä, kyllä, mutta tuon sinä lainasit Dustin Hoffmanin "Pieni suuri mies"-elokuvasta. Siinä intiaanipäällikkö asettuu vuorelle makaamaan: "tänään on hyvä päivä kuolla!" - Kuolema ei vain tule ja päällikkö nousee lopulta makuultaan ylös ja toteaa jotain osapuilleen: "ei tänään".

      Poista

    11. En lainannut! Vuorille menemistä esiintyy muuallakin kuin yhdessä elokuvassa, se on käsittääkseni yleisesti tunnettu asiajo ennen tuota elokuvaa, jota en tässä edes muistanut.

      Poista
    12. Villin lännen inkkarijutut ovat niin Hollywood niin Hollywood.intiaaniromantiikka on muinaisten hikisten amerikkalaisten lehtitoimittajien, aikansa nörttien, mielikuvitusta.

      Poista

    13. Tämä on tietenkin totta. Silti ei pidä niinkään luulla, että kaikki olisi keksittyä. Tuossa vuorille menemisessä kuolemaan on jokin ainesosa totta.

      Jos se meneekin niin, että vanhukset pakotettiin tai hylättiin vuorille?

      Poista
  15. Jack Londonin novellissa Alaskan intiaanit jättävät vanhuksen nuotiolle lähtiessään talvileiristä keväällä vaeltamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina inhonnut romanttisia antropologi-juttuja, joissa ylistetään luonnonkansojen elämää. Kuolema muutamakymmenen vuoden iässä ja sitä ennen jatkuvaa taistelua ruuan saamiseksi. Vanhukseksi asti varmaan harva pääsi. Geronimo eli 79-vuotiaaksi, kun hänestä tehtiin viimeisiksi vuosikseen matkamuisto ja turistikrääsä.

      Tulos tai ulos, sanoi nykyajan luolamies, armas pääministerimme, mutta jätti kertomatta tulkinnan tuloksesta olevan hänen aivan omansa. Jätkä lähde kulumallakaan, tuon joutaisi astua Saana-tunturin laelle makuulleen.

      Poista
    2. Jack London on kirjailijoista hienoimpia, kova jätkä.

      Poista
    3. Mitä ne sellaiset romanttiset antropologijutut ovat, Riku? No, ehkäpä viihteellisiä keksittyjä tarinoita muinaisista ihmisistä?

      Jos on kyse oikeasta antropologiasta, kyseessä ei ole viihde eikä romantiikka, vaan tieteenhaara, joka tutkii ihmistä, evoluutiota ja ylipäänsä ihmisen toimintaa yhteiskuntansa jäsenenä monista näkökulmista käsin, kautta historian. Tästä näkökulmasta intiaanikulttuuri on kyllä kiinnostavaa.

      Poista
    4. Kirjailijat, kuten Jack London, käyttävät mielikuvitusta, mutta kyllä siellä seassa on myös tositietoja. Jack Londonin tiedän ja ehkä jokusen kirjankin lapsuudessani luin, koska luin myös poikien seikkailutarinoita. Tällä hetkellä en muista Londonin teosten sisältöjä.

      Poista
    5. Heh, romanttiset antropologijutut ovat romanttisia antropologijuttuja. Sellaisia liuskis, läyskis lepakko-tarinoita.

      Jack London oli mies, Jack London oli seikkailija, Jack London oli sankari.

      Poista
    6. Jack Londoniin kannattaa tutustua, vaikkapa sitten dokumenttielokuvien kautta. Suuri amerikkalainen, sosialisti, seikkailija, kovanonnen lapsi, tee se itse-mies, selviytyjä, juoppo ja sankari. - minun sankarini.

      Poista
    7. Martin Eden on kirjailijan romaani, joka käy hyvin pitkälti yhteen hänen omien kokemustensa kanssa. Suosittelen.

      Poista
    8. 40-vuotiaana kuoli juomiseensa, elämä vaatii veronsa. Sitä ennen ehti enemmän kuin monet pitkän elämänsä aikana.

      Poista
    9. Jack London on hyvä esimerkki kirjailijasta, jota romantikot ihailevat hänen idealisoidun miehisyytensä, kovuutensa ja jätkyytensä takia. Riku on siis romantikko.

      Poista
    10. Haista ny paska, Tapsa. Minussa ei ole idealistia eikä romantikkoa, ei teoreetikkoa, olen pragmatisti. Mielelläni olisin myös kova jätkä, vähän on siitä aina jäänyt puuttumaan.

      Poista
  16. Olen erimieltä Rikun antropologiasta ja mitä alkuperäisiin amerikkalaisiin tulee, niin ihannoin suuresti Hiawathaa ja irokeesiliittoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, kun minulle lienee vanhuus tullut, irokeesiliittoa jaksoin lukea noin neljä riviä.

      Poista
    2. En luota pätkääkään poliittisten järjestöjen kulttuurinselittämisvirityksiin.

      En luota ylipäänsä pätkääkään poliittisten järjestöjen verkkolehtiin, en minkään suunnan.

      Muutenkaan linkit eivät keskustele. Kun on sanallista asiaa, on paras sanoa itse omat ajatuksensa. Se on dialogia, vaikka se tapahtuisi peräseinäjoen tai savon murteella.

      Poista
    3. Kiitos, Mankemang, että yleisesti arvostat sanani säilää ja ajatukseni lentoa. Mitä se ullatus tarkoittaa suomeksi, onko se serbokroatiaa vai swahilia?

      Poista
    4. Okei, kirjoitan uudestaan: Ihannoin suuresti Hiawathaa ja irokeesiliittoa. Onko nyt parempi?

      Poista
    5. Juu, on se, mutten asiaan perehtymättömänä voi arvostella sitä lainkaan. Lauletaan omia laulujamme. Cree-intiaani Buffy sai tästä biisistä Oscarin.

      Poista
    6. Tämähän alkaa olla huolestuttavaa: olen Mankemangin kanssa samaa mieltä intiaaneista... Hyvyys, kainous ja viisaus tarttuvat, saatana.

      Poista
    7. Niin siis mitä mieltä täällä nyt mahdetaan olla intiaaneista? Tykätään niistä kaikki, ovat kivoja. Niin minustakin.

      Mutta varokaa pojat kulttuurista omimista! Inkkarileikit ovat kiellettyjä! Ja sulkapäähineet, vaikka sellainen olisi Kekkosen päässä! Eikä ainakaan hottentottilaulua saa soittaa edes esimerkkinä siitä, mitä ei saa soittaa!

      Poista
    8. Hieno biisi, Mankemang. Buffyn aion kyllä kultturisesti ja muutenkin omia, lähetän hänelle kosintakirjeen: "Would you marry me, please!"

      Poista
    9. 1970 oli hyvä elokuvavuosi, ensi-iltaan tulivat Verinen sotilas ja Mies hevosena. Kumpikin vaikutti minun myönteiseen intiaanikäsitykseeni vahvistavasti. Milloinkahan me tutkimme suhdettamme saamelaisiin oikeudenmukaisesti ja irrottaudumme topeliaanisesta Sampo Lappalaisesta .

      Poista
    10. Mies hevosena oli hieno elokuva. Muisteluna laitan pääosan esittäjän,Richard Harrisin, McArthur Parkin.

      Poista
    11. Ihan kohta alkaisi tilaisuus tutustua saamelaiseen mytologiaan Tiedekulmassa.

      Poista
    12. Tuo Tiedekulman toinen luennoija Juha Pentikäinen oli Turun yliopistossa yksi proffistani uskontotieteen laitoksella.

      Poista
    13. PS Eli olen kuullut hänen tarinointiaan eri uskontojen ja kansojen mytologioista. Ihan hyvä luennoija, kannattaa mennä kuuntelemaan.

      Poista
    14. Topeliaaniset maailmankuvat ja lappalaiskäsitykset taitavat elää enää vain vanhassa suomalaisessa kirjallisuudessa ja kieli- ja kulttuurihistoriaa tuntemattomien omissa mielikuvissa. Jo minun nuoruudessani yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella puhuttiin saamesta Suomen yhtenä kansalliskielenä, ja saamelaisesta kultttuurista.

      Lappalais-sanaa en muista kuulleeni missään, mutta Sampo Lappalaisesta olen lapsuudessani lukenut sadun siitä, miten hän hiihti Rastekais-vuorelle ja suututti vuorenkuninkaan. Lainasin kirjastosta vuoronperään kaikki Lukemisia lapsille -kirjat ja luin ne varmaan kannesta kanteen. Rakastin satuja, myös Topeliuksen.

      Kyllä lapsikin aisti, että sadut olivat ihanteellisia ja ylihyviä. Niistä sai uskoa elämään, kun hyvä yleensä voitti. Vaan ei ihan aina. Järkytyin suuresti, kun pieni Rafael kuoli juuri ennen joulua yhdessä sadussa.

      Kaikkein surullisin oli kuitenkin se satu, jossa pieni köyhä tyttö piti lumisateessa ja kovassa tuulessa kynttilässä tulta yllä. Se tuli oli sairaan äidin elämänliekki. Jos liekki sammuisi, äiti kuolisi. Liekki sammui. Mitään surullisempaa en ole koskaan lukenut. Satu on vielä taitavammin kirjoitettu kuin Andersenin Pieni tulitikkutyttö.

      Minusta Topeliusta halveksitaan turhaan. Hän oli köyhien ja kurjien puolella, vaikka pani heidät usein kuolemaan. Samalla hän kuitenkin herätti pienten lukijoiden empatian tunteita köyhiä ja kärsiviä kohtaan. Parasta kasvatusta lapselle!

      Väitän, että omat myötätuntoiset tuntoni ovat perua lapsuusajan lukemisista. Olen aina heikoimman puolella - puolustan vieläkin raivokkaasti sitä ja niitä, keitä suuri ihmislauma on ottanut hampaisiinsa. Ei ole mitään rajoja! Kuten olette huomanneet, jos tarkkoja olette.

      Poista
    15. Saamelaisista keskustelisin mielelläni.

      Pappeja voi syyttää ainakin siitä, että he tuhosivat saamelaisten shamaanirummut ja muut pyhät vempeleet. Onkohan jäljellä ainoatakaan aitoa rumpua?

      Eniten minua kuitenkin askarruttaa saamelaisten alkuperä sekä se, että missä ja milloin he vaihtoivat oman kielensä saamen kieleen? Olisiko siinä käynyt se, mistä suomen kielen lautakuntakin varoitti - eli vieraan kielen ylivalta tuhosi kansan oman kielen?

      Mitä Topeliukseen tulee, niin hän on nykyisin rankasti aliarvostettu.

      Poista
    16. Saamelaisiltahan koetettiin kieltää myös joikaaminenkin, ja koko saamelainen luonnonuskonto ja muut pakanalliset tavat.

      Saamelaisten alkuperä kiinnostaa monia eri tieteenhaaroja, mm. kielitiedettä, antropologiaa ja arkeologiaa. Mitään varmaa alkuperää ei käsittääkseni ole pystytty esittämään. 

      Nykyinen dna-tutkimus on tuonut oman lisänsä tähän sekamelskaan, jossa alkuperää on etsitty hyvin erikoisiltakin tahoilta. Onpa saamelaisia ajateltu neanderintalilaisten jälkeläisiksikin. Jotkut tahot taas ovat pitäneet saamelaisia jonkinlaisena alkuperäisessä muodossa olevana kansana.

      Poista
    17. Tiedesirkuks...kulmassa näin taannoin Pekka Haaviston. Hymyili kaikille hurmaavaa hymyään, otin tukevan otteen povitaskussani olleesta lompakostani. Saamelaisista tykkään, poromiljonääreillä on ihan kauheen paljon fyffeä!

      Poista
    18. Sitä paitti inkkaritkin ottavat menettämiään takaisin tämän maailman Tex Willereiltä. Pitävät pelikasinoita, joilla miljoonat ja miljoonat taalat juoksevat omaan tipiiseen ja polot länkkärit menettävät viimeisetkin rahat elääkseen ja ruokaa ostaakseen.

      Poista
  17. Kasino laajan ihmisryhmän toimeentulona on tietenkin rappeuttavaa . Mutta eivät biisoninmetästys ja muut vanhat elinkeinotkaan ole elvytettävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buffalo Billit tappoivat biisonit hyvin vähiin.Biisoneita oli silminkantamattomiin ulottuvina laumoina, niitä oli miljoonittain. Ottivat talteen ehkä vain taljan, lihat jäivät mätänemään preerialle. Yksi syy biisoneiden metsästykseen oli sodankäynti inkkareita vastaan. Tapettiin niiltä ruoka pois. Sellaista esihitleriläistä.

      Poista
    2. Haikeana muistelen aikaa kun olin krupieerina Ison Järven rannalla Fond-du-Luthissa! Kiekko pyöri ja kuula pomppi! Musta vai punainen? Pariton vai parillinen?

      Poista
    3. Köyhiltä rahat pois, virkistäväähän se sellainen on.

      Poista
  18. Mikistä minä aina kaipaan näihin keskusteluihin. Mutta sir herra ylhäisyys toimii oman aikataulunsa mukaan. Paapuurivahdin skönärit ovat sellaisia,

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Mikis kirjoittaa ilmoituksensa mukaan tällä hetkellä yhden käden varassa. Koettakaapa itse. Hankalaa, jos ajatus lentää nopeammin kuin nakkisormi. Vaikka toisaalta, ihminen taipuu mihin vaan. Sain juuri kädettömien taiteilijoiden joulukorttinipun, pyytämättä, postiini. Maalaavat suullaan.

      Minulla oli isotäti, joka oli nuukista nuukin. Lähetti aina invalidien joulukortin, sen ilmaiseksi joka kotiin kannetun. Rahaa hänellä oli tilit täynnään.

      En halua halveerata invalideja, olenhan minäkin ääneni kanssa invalidiksi luokiteltava, koska saan 100 euron invalidivähennyksen verotukseeni, tämäkin pyytämättä. Mutta haluan valita joulukorttini itse. Ne muutamat harvat, jotka lähetän.

      Poista
    2. Joopa joo, mutta halutessaan Mikis voisi kirjoittaa vaikka kolmennella jalallaan, esteitä ei ole.

      Poista
    3. Suositan kyllä oikean käden pikkulillin käyttöä yhdistettynä nenänpäähän.

      Vaan pitkä vaiva käden loukkaaminen on. Siskolla oli juuri ranne murtunut, viisi viikkoa kädetönnä, itsellä edellissyksynä nilkan murtumaja ylikin kuusi viikkoa kepin varassa. Ihminen on aika avuton ilman yhtä raajaa.

      Poista
  19. Vihreistä inkkareihin...
    Minä ihastuin vähän päälle kymmenvuotiaana erääseen Zane Greyn kirjan stooriin. Naapurin ottopoika sen minulle antoi.
    Ilmeisesti siinä ollut rakkaustarina sai minut ihmettelemään ja ihastumaan tarinaan, josta en muista enää mitään.
    En kyllä tykkää kantrimusasta tai suurilierisistä cawboy hatuista edelleenkään.
    Vihreistä ym. "nuorisopuolueista" puheenollen, heillehän on tärkeintä ajaa erityisesti asioita, joilla ei ole mitään tekemistä tavallisten kansalaisten elämässä. Vihervasemmisto on setalaisten ja äärifeministien talutusnuorassa. Heille tärkeintä
    on tuhota mahdollisimman paljon perinteisiä vanhoja arvoja.
    Ev.lut.kirkoon on soluttautunut melko määrä vanhojen
    arvojen murskaajia. Kohta kaikki papikin on aivopesty ja polvillaan näitten besservissereiden pyörityksessä.

    VastaaPoista
  20. Loistavaa Leonoora! Vaikka olenkin eri mieltä joistain asioista, arvostan pelotonta ja värikästä sanomistasi. Sinulla on kanttia sanoa.

    Mieluummin sinua kuuntelee kuin jotain itseään hyvesignaloivaa tyyppiä.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys Iines!
    Peruin tänään kaupunkiin tultuani tilaamiani lehtiä. En kerta kaikkiaan kestä enää tiettyjen minimaalisten erityisryhmien hypetystä naistenlehdissä. Sateenkaari- ym. monennenkohan sukupuolen ainutlaatuisia yksilöitä glorifoidaan medioissa yli-ihmisinä. Jutuissa kaikki on vaan auvoista onnea vanhempien ja kaapista tulleiden lasten välillä.

    Olin lukevinani, että muiden muassa "vihreä-tyttö kaupunginvaltuustossa" esittää elämää selvin päin kykenemättömien raukkojen baabomista, vaikka laki ei vielä edes sallisi huumeidenkäyttöhuoneita mm. Hesaan.

    Jep, jokainen nykytrendien mukaan saa itse määrätä mihin ja miten kroppaansa käyttää ja elämäänsä elää. Tekee mieli kysyä: "Keneltä se on pois, kenelle se kuuluu jos sekoaa huumeisiin?"
    Vastataanko tähän kysymykseen todella oikein ja syvästi pohtien?
    Jos käyttäjät näkyy katukuvassa, jopa yliannostukseen kuolleina, eikö se ole suuren vapautemme eräs ihana ja lisääntyvä, väistämätön ilmiö. Totuusko pitäisi siivota kaduilta ja lähiöistä yhteiskunnan tarjoamiin piikitys- ym. huoneisiin piiloon?
    Kuinka moni pystyy elämään pitemmän päälle enää "normaalia" elämää, vaikka kuinka annettaisiin aineet valmiiksi?
    Niin suloista on tämä nykysten nuortenaikuisten "kehonsa itsemääräämisoikeus"
    "Keneltä minun elämäni on pois, voisi myös kohdun hedelmä kysyä. Miksi ihmisalkio ei saa ja voi määrätä ihmisoikeuksistaan?
    Vihreät ja punaiset kannattavat mm. vapaita huumemarkkinoita ja käyttöä.
    Kohta maassamme lienee kolme sukupuolta, mutta tuskin riittävät mm. Setan ja Amnestyn porukoille. Lisää keksitään koko ajan. Tulevaisuudessa voinee valita oman sukupuolensa pitkistä listoista ihan ite.
    Minkähän sitä keksisi itselleen?

    Hellanlettas sentään näitä vekkuleita!

    VastaaPoista