23.12.2018

Hejsan hopsan falleralleraa!




Mikä siinäkin on, että suomalaisten pitää syyllistää itsensä jouluviettotavoistaan? Kun ei saisi vaipua surumielisyyteen ja hartaisiin vakaviin muisteloihin ja mietteisiin. Näitähän ihminen, ilmeisesti sitten vain suomalainen, tuntee erityisesti jouluna sytyttäessään kynttilöitä rakkaittensa haudoilla tai ripustaessaan lapsuudesta asti kulkeutunutta, moneen kertaan liimattua pahvienkeliä kuuseen. Kyllä se vielä tämän joulun menee hajoamatta. Leikattiin alle kouluikäisenä Kotiliedestä. Vieressä ollut paperinen hyrrä on jo hajonnut.

Joulunvietossakin ruotsalaiset ovat parempia. Voi sitä iloista menoa, jota ne osaavat pitää! Kai meidänkin tulisi oppia samanlaista rallatusmeininkiä. Ellemme vedä ranteita auki, haukumme itseämme sioiksi tai ihmettelemme, että koko suku on kännissä jouluaattona. Juodaan ja hävetään itseä, muistellaan silmät kyynelissä onnettomia lapsuusjouluja. Kun pikkusisko lensi taivaaseen ja koirakin kuoli.

Minä ainakin nautin joulun vakavista mietteistä ja kaihosta, jota tunnen muistellessani edesmenneitä eläinystäviäni, ja äitiä, joiden kuvat ovat piirongin päällä kynttilän vieressä. On siinä myös komea haukansulka, jonka löysin kesällä vuorelta. Ja pari suloista pikkuhöyhentä. Kotialttari rakkaille. Itken myös joululauluja kuunnellesani. Erikoisen herkkä olen Sulo Saaritsin Taas kaikki kauniit muistot -laululle. Se on kuultava joka joulu kello 12 samalla kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. On saatava hieman itkaista.

En osaa sanoa, mitä noissa suomalaisissa surumielisissä joululauluissa pillitän, kyyneleet vaan valuvat poskille, kun syvennyn lauluun. Varpunen jouluaamuna, En etsi valtaa loistoa, Sydämeeni joulun teen, Tulemme Jeesus pienoises. Amerikkalaiset makeat laulut eivät käy minulle ollenkaan, eivät tekopyhät Joulupukki suukon sai eikä edes White Christmasit, saati Driving home for Christmas, jossa muulloin ollaan pois, mutta jouluksi tullaan syömään täytettyä kalkkunaa.

Suomalaisista joululauluista inhokkini on Hei mummo, me lomalla taas tullaan sinne pohjoiseen. - Mummo parka, toivottavasti ei kuitenkaan kovin suurin joukoin mummon vaivoiksi ja syötettäväksi. Selvästi muulloin ei pidetä yhteyttä, kun kysellään, että mitä kuuluu sinne teille. Mummo taatusti katselisi mieluummin lemmikkiporonsa kanssa revontulia ja pohjoisen tähtitaivassa omassa rauhassaan.

Tänä jouluna luulin saaneeni allergian joulukuuselle. Nimittäin repiessäni kuusen yltä muovisukkaa pois, paljain käsivarsin, sain piikkien pistelystä ihooni punapilkulliset näppylät, ja seuraavana aamuna aivastelin hullun lailla ja niistin pakallisen liinoja kirkkain erittein. Leuka kirvelsi. Kai se oli kuitenkin vain pikaflunssaa. Ikinä en kuitenkaan enää osta sukkakuusta. Käyn ehkä sahaamassa itse tiheiköstä, jossa kasvaa liikaa pikkukuusia. Ei se ole keltään pois. Päinvastoin, annan toimillani vain lisää kasvutilaa muille kuusille.

Hyvää joulua, teille hyvät lukijat, juuri sellaista, josta nautitte. Vaikka sitten hopsanien ja heissanien kera. Minä valitsen siis parkujoulun. Kun pukki tulee, kyllä se iloksi muuttuu, ja voidaan jo vaikka tanssia kuusen ympärillä.

178 kommenttia:

  1. Joulusatu.


    "Tänään on jouluaatonaatto ja juon glögiä Telakkatienkadulla, tai ties missä, kapakan nimi on Laivakoira, sen seinällä roikkuu Bremen-laivan mainos. Se on jugendtyyliä. Kaikki on kohdallaan, pöydät ja tuolit omilla paikoillaan, eikä asiakkaita ei ole kuin minä ja kolme herraa jotka baaritiskillä jututtavat balettitanssijan näköistä naista. Ne kai haluaa panna sitä, luulen niin, mutta en kadehdi heitä, en edes sitä naista. Juon giniä joka haisee yhtä oudolle kuin väsyneet kengät, mutta mitäs siitä, jumankauta. Joku kirkontorni minut tänne johdatti, en tunne tätä kaupunginosaa, kävelin vaan katua joka ei ottanut päättyäkseen, se oli epämiellyttävää. Sitten tupsahdin Tehtaankadulle, ja tähän. Ihana rauha kun ei tarvitse puhua kenenkään kanssa. Hän ajattelee että hänen suussaan on vaikka kuinka paljon DEM/DER/DAS alkavia sanoja, mutta hän ei osaa ääntää niitä oikein. Povitaskustaan hän kaivaa lehtiön ja lukee muistiinpanoja: ”Aamulla lampaat määkivät sen kun ehtivät ensimmäisinä...” Mitähän sekin tarkoittaa, tuskin mitään. Olla yksin, hän ajattelee, on kuin söisi... kittiä. Koulussa hän ampui välitunnilla ikkunasta Naganilla puhelintolppia mutta ei onneksi osunut; mitä pahaa puhelinpylväät hänelle ikinä olivat tehneet, ei mitään! Ei kerrassaan mitään! Mutta häntä vitutti kaikki, tai siis nuoruus, Elämä oli kohdellut häntä hänen mielestään väärin. Oi, oi, oi, oi! mutta... kannattiko siitäkään tämän kummempaa mekkalaa nostaa? Ei kai. Hän siemaisi gininsä loppuun, vilkaisi ympärilleen – täyttä eksistentiaalista tyhjyyttä kaikki, ja meni ulos. Ovi vain kolahti KOLONKS. Ja lumi ratisi hänen askeliensa alla kuin lehmäntalja, eli vuota (sen hän täsmensi itselleen), ja hänen kenkänsä veivät hänet yhä kauemmaksi ja kauemmaksi sinne minne hän meni, ja mitä lähemmäksi päämääräänsä hän pääsi, sen pienemmäksi ja pienemmäksi hän samalla muuttui.”


    Copyright © by(h) mikis

    VastaaPoista
  2. Jokaiselle makunsa mukaan, mutta joulumusiikki on perinteisesti ollut ilmeisen hyvä markkina ja siten kaikki tampiot ovat joulumusiikkia levyttäneet. Nämä perinteiset on levytetty jo niin moneen kertaan ja niin hyvin, että vähäisellä itsekritiikillä iskelmäpellet jättäisivät homman suosiolla. Hyi helkkari, vahingossa avasin tuon Teräsniskan ja jouduin kuuntelemaan sitä huomattavan kauan, noin kolme sekuntia, ennenkuin sain saastan loppumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pysty enää kuuntelemaan Teräsniskan Mummoa, ei onnistu. Muutenkaan mainittu laulaja ei iske, sanoitukset ovat aika teennäisiä meikäläiselle.

      Poista
  3. Minulle yksi takuuvarma itkettäjä on Konsta Jylhän joululaulu.

    Silloin, kun joulun vietossa ei ole mitään teennäistä se sopii minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä minäkin vuodatan kyyneliä, varsinkin kun katselen sitä aitoa Konstan youtubevideota, jossa hän itsekin itkee.

      Poista
    2. No nyt taisin sotkea Konstan Vaienneeseen viuluun, jossa Konstan kanssa yhdessä itkemme.

      Poista
    3. Kaunis on Konstan Vaiennut viulu-esitys.
      Itku herkistää ja on tunteita tulvillaan.
      Turha sitä on kenenkään hävetä, jos joku niin ajattelee.

      On ilon aika ja surun aika ja kaikki muu elämä aina välillä.

      Poista
    4. Joulu ilman Varpusta ja Sylviaa on kuin kilisevä kulkunen.

      Mutta se minua suuresti harmittaa ja luonnolleni käy, etten ole tänä vuonna nähnyt Tiernapoikia!

      Poista
    5. Ei tosiaankaan ole esitetty, eikä varmaan ainakaan koulun joulujuhlissa. Todella sääli, että ikivanha keskeinen jouluperinne ja upea esitys näin lakaistaan romukoppaan joidenkin ennakkoluuloisten suvaitsevien tätien ja setämiesten toimesta. Minä luulen, että he juuri ovatkin suurimpia rasisteja, jotka näkevät rasisimia kaikkialla. Heille musta ihminen näyttämöllä on yhtä kuin rasismi.

      Poista
    6. Saaga kun vuoden Nyy Jorkissa asui, kertoi että rasismiin hän siellä törmäsi pahiten paksujen neekeriämmien muodossa. Ne hälle huutelivat "what a white little whore". Vaikka Saaga ei ikinä sano kenestäkään toisesta pahaa, ai nouw.

      Ps. Nyt hän on Austraaliassa, soitti äsken mulle kun mä olin kaupassa. Sanoi että hän on nähnyt kenguroita. Sanoin siihen "vai niin, loikkiko ne?" Kyllä, kuulema. Ja siellä kuulema on ihan trooppinen ilmasto. Varoitin häntä että ei ui sellaisissa paikoissa missä on haikaloja, ne mielellään haukkaa ihmisistä kimpaleita veks. Lupasi että ei.

      https://www.youtube.com/watch?v=KV_-iBbgtMM

      Ps. itse kun olin pieni, mulle laulettiin "katso loikkanen loikkaa, mies on löytänyt sen..." Vittu, kun vitutti.

      Poista
    7. Minä en ikinä ole tykännyt Tiernapojista, se on falski laulunäytelmä. Tai kun ne kimittää - yleensähän sen laulaa alle puberteetti-ikäiset pojanvesselit, minores cantorerekset - sellasella ihme oulun(?)murteella että korvat menee koko ajan kiinni. Mielestäni jokseenkin mänttiä touhua. Paitsi sitä on kiva kattella kun se yks (stjernkungen?) pyörittää sitä tähteä. Sitä on kiva kattella, Tähti menee vaan viuh, viuh, viuhh...

      Poista
    8. Varpunen, Sylvia ja Lutherin sanoittama "Enkeli taivaan lausui näin...", ne minuun kyllä uppoaa. Aina ja syvään. "... kuin veitsi minun rintaani viilsi, tuo sanasi viimeinen..." Rakastan kaikenlaisia lauluntekstejä. Uskova ihminen en ole, harmi an sich, mutta suon ilomielin uskon kelle tahansa joka siihen pystyy, siis uskomaan. Amen.

      Poista
    9. Tiernapojissa on kuitenkin, olkoon falski näytelmä tai ei, palanen joulun vieton motiivia ja historiaa, joten kyllä se paikkaansa puoltaa.

      Ja olkoon uskonnoton tai ei, niin vietetäänhän joulua Jeesuksen syntymäpäivän kunniaksi. Ei tuo heppu niitä ihan pahimpia ole ollut maailman historiassa. Kemppisenkin mukaan sosialismin aate tuhosi enemmän ihmisiä kuin kristinusko ikinä.

      Poista
    10. Vai falski laulunäytelmä... voi voi, sehän ainoa keskiaikainen mysteerinäytelmä, joka meillä on säilynyt muuttumattomana ja elävänä perinteenä nykypäiviin asti!

      Sivistyneessä Euroopassa ne ihan ylpeilevät tällaisilla perinteillä.

      Minulla on tietysti taustalla selityskin, miksi se on tärkeä osa jouluani: kun olin lapsi, niin Pohjolan Poikakodin synkät korstot kulkivat talosta taloon ja mökistä mökkiin esittämässä Tiernapoikia.

      He kävivät myös meillä, eikä sellaista unohda.

      Poista
    11. Suomessa osataan enemmän hävetä kuin arvostaa omia perinteitä. Vaikka tämä Tiernapojat onkin käsittääkseni yleiseurooppalaista juurta , niin juuri tässä muodossa se lienee aito suomalainen versio tästä ikivanhasta näytelmästä. Keskiaikaisjuuriset näytelmät voivat olla vähän kökköjä, mutta niillä on oma arvonsa.

      Poista
  4. Joulusatunen

    Olipas kerran tyttö, jolla oli outo himo kyniin ja joulukuusiin. Kyniä hän keräsi yritysten auloista, tiskeiltä, työpaikalta, kaikkialta missä hän näki unohtuneen kynän. Kun kynä oli siinä edessä, käsi vain tarttui siihen ja pudotti sen laukun uumeniin. Kynän ottamisesta tuli rutiinia, ja lopulta hän ei enää huomannut kynän ottamista, käsi toimi mekaanisesti, vaikka ajatukset olivat muualla. Joskus hän hämmästyi, kun laukusta löytyi oudonnäköisiä kyniä, hienojakin, kerran jopa vanhanaikainen kultahelainen täytekynä. Kun hän tutki kynää tarkemmin, sen hela oli kaksikymmentäneljäkaraattista kultaa. Tämä sattui joulunalusaikaan 2016.

    Kaksikymmentäneljäkaraattisesta kultahelatäytekynästä kynähimo laantui, sillä mitäpä suurempaa kynäsaralta voisi enää löytää. Syttyikin uusi himo kuin joulutähti taivaalle. Himo napata joulukuusi suoraan metsästä. Luvatta. Metsiähän Suomessa riitti, eikä voinut olla helpompaa salakaatoa kuin pienen joulukuusen. Toreilla ja markettien edustalla myytävistä kuusista sai punaisia näppylöitä ja lisäksi kuuset puettiin luontoa tuhoaviin muovisukkiin, josta niitä oli hankala riisua. Kuuset varisivat ostohetkellä ja niiden muoto oli moottorisahalla tasattu. Siispä kuusenkaatoon. Ensimmäisen kuusen kaato onnistui hyvin Fiskarsin pienellä käsisahalla. Kaupungin lähimetsä oli perkaamaton, ja rinteessä kasvoi kymmenittäin pikkukuusia aivan kiinni toisissaan. Sieltä vaan keskimmäinen kuusi nurin ja auton takakonttiin, pressu päälle ja ajo takaisin. Kukaan ei perään kysellyt.

    Niinpä tänä jouluna kaatui jo isompi kuusi, jonka hän oli jo kesällä katsonut valmiiksi. Hiljaisessa metsässä oli hyvä häärätä, ja palvelushan tämä metsälle on. Harventaminen luo elintilaa viereisille puille, kun nyt kaikki olisivat jääneet kitumaan pieniksi. Oikeastaan voisikin ottaa toisenkin kuusen. Ja niinpä tyttö sahasi toisenkin pikkukuusen naapurin mummolle, ja tuolta vielä kolmannenkin alakerran papalle. Kaksi kuusta mahtui auton perään ja kolmas kallistetulle etupenkille. Outo kiihtymys valtasi mielen, niin helppoa salakaato oli. Ja miten hyvä mieli siitä tuli, kun ei tarvinnut lihottaa ahneita kuusimyyjiä, jotka kehtasivat muotoilla luojan luomia luonnonkuusia. Sen pituinen se ja lyhyestä satu kaunis.

    Copyright♡iines

    VastaaPoista
  5. Armeija-aiheinen joulutarina. Andante.


    Lähin esimieheni ylivääpeli Ahonen kutsui minut aatonaatoksi kotiinsa ja teimme sinunkaupat. Hän on pöytälaatikkorunoilija ja surkea sellainen mutta arvostaa minua niin paljon että saa minut vaivaantuneeksi. Televisio oli koko ajan auki vaikka ei sitä kukaan katsellut, Ahonen kertoi sodista. Hänen vaimonsa, pullea kuin pulla, oli paistanut piparkakkuja joita kahvia juodessani kehuin. Ilta siinä mielessä oli rasittava kun oli koko ajan mietittävä mitä jättäisi sanomatta, mutta osaanhan minä käyttäytyä. Eikö totta, Hilkka? Lähtiessäni Ahonen sanoi että ”sinun on tultava toistekin”; hän on käynyt kaksi sotaa eikä niistä yhdessä illassa voi kertoa, etenkään kaikkea.

    On joulukuun 23., edelleen, ja olen komppanian toimistossa, kello on kohta 01:30. Kaikki nukkuu, minä vain valvon kuin armenialainen ja ajattelen sinua, Pispalan valtatietä, ja sitä miten vedät rätisevät sukat pois jaloistasi. Korvalehtesi on niin vaaleat että niiden läpi voi nähdä, ei kaikkea mutta melkein, ja silmälasiesi takana sinulla on toiset silmät joilla katsot minua. Mutta ne pannaan yöpöydälle, kallelleen, kun menemme maate. Kyllä! Minä rakastan sinua vaikka tiedän että olet pettänyt minua, rakastan sinua, mutta minun on ajateltava muita asioita. Sääli on turhaa, etenkin itsesääli. Enkä minä turhaan ole neljä kertaa täällä rmeijao-olo aikanani vetänyt kuivat Sinun kuvasi verkkokalvoillani... No en, ev varmaan! En minä edes armeijaan halunnut, mutta kun tänne on joutunut, täältä täytyy päästä myös pois. Eilen satoi ensilumi, ilma on jotenkin harmaa, kun pääsen täältä, on kesä, ja kaikki pelkkää unta vaan.

    tuus... Hilkka!



    VastaaPoista
  6. Itse ratkaisin kuulakärkiongelmani = sen, että kyniä on aina liian vähän, tai jos edes on yksi, niin se just sillä hetkellä kun sitä tarvittaisiin, kuivahtaa...

    Niin, miten minä (muka) tämän ongelman ratkaisin?

    Kävin muutama vuosi sitten eräillä kulutustavara messuilla (tiedän, opettaja, että tuo edellinen yhdyssana kirjoitetaan yhteen mutta kun se ei mahtunut tähän yht.kir.tettuna, anteeksi). Ne oli ihan kunnon messut, jumankauta, asetteilepanijoitakin oli ainakin sata. Tai vähintäin toistasataa. Ja jokaisella esittelijällä oli siinä pöydällään, jonka takana he olivat esittämässä tuotteitaan, kulho jossa oli mainoskuulakärkikyniä. Ajattelin että "tuostapa nppaan itselleni kynän jos toisenkin", ja niin teinkin, mutta mitä ihminen 2-3lla kynällä tekee? Eipä paljoakaan. Niinpä kuiskasin kaverilleni Peralle, joka on paljon röyhkeämpi ihminen kuin minä, että "viitsisitkö ottaa noilta messuesittelijöiltä mulle pari kuulakärkikynää" No, sehän jumalauta otti. Ja otti ja otti. Peraa ei turha ujous painanut, ehei, käytiin kaikki pöydät läpi, ja Peralla on isot kourat mihin mahtuu... äkkiä mulla iso muovikassillinen puolillaan k-kyniä. Hitsi, kun kotona niitä järjestelin (siniset tuonne punaiset tänne pulleat tuonne litteät tänne) mulla meni siihen kauan aikaa. - Mutta nyt kyllä kyniä mulla piisaa!

    Ps. En mä silti pelkstään saamapuolella sieltä messuilta tullut, si nekin minusta, ostin näetsen vahingossa (pirun tyyriin) Tempur-sängyn. Emmä huonekalukaupasta sellasta olis raskinut ostaa mutta messuilla mä tai mun pää hurahti sillain että ostin. JA SE ON AINOAI SELLAINEN OSTOS MITÄ IKINÄ EN TUU KATUMAAN! Loppui kuin salamaniskusta kaikki iskiasvaivat yms. selkäongelmat kun sille sängylle itsensä lätkähdytti maate! (piru vie)

    Ps. Kuusia en asuntooni oo mistään metsistä ikinä varastellut tai torilta ostanut, paitsi... yhden kerran. Kun Saaga oli silloin pieni mukula niin ajattelin että täytyyhän lapselle joulukuusi... etc. Mutta kun niitä kuusenneulasia vielä juhannuksenakin löytyi lattialistojen välistä, ajattelin, että jääköön tämä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. - Samahan se oli että en mä aina pystynyt Saagan joululahjatoivomuksia täyttää, kerrankin se pyysi "värityskirjan ja värejä ja lentävä matto"... Kyllähän mä ne värit löysin, ostinkin monta eriväristä, ja värityskirjan... mutta ei ainakaan Anttilasta löytyny "lentävää mattoa". Täytyi ostaa Saagalle joululahjaks vaan kylpypyyhe. Ja Nallekarhu. (Johon hän ihastui kovasti. Meni aina nukkumaan sen kanssa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saagan pieni pää, ja Nallekarhun melkein yhtä iso pää sen kainalossa makuhuoneen ovenraossa: "Hyvää yötä, Iskä!"

      Poista
    2. Yksinhuoltaja kun Saagan kanssa olin niin pidin huolen siitä että rajat ovat tämä ja tuo ja se. Tietysti myös perustelin sen ettei hän saanut jotain hölmöyttä tehdä vaikka "höh, kaikki mun kaveri niin tekee". No, sinäpä oot niin fiksu et että sinä et tee.

      Saaga katsoi minua minua - kauan ja ääneti - ison punaisen lippalakin (jonka jostain mainostoimistosta olin hänelle vohkinut) alta. Tuijotti vaan. Ja tuijotti. Lopulta kohautti olkapäitään ja sanoi: "Okey Pomo."

      Poista
    3. Saaga pienestä pitäen oli hirveen itsenäinen. Kun käveltiin metsässä - hän oli alle viiden vanha ja kompasteli aina polun juurakoihin, niin minä tietysti nostin hänet aina takaisin tolpilleen, niin... Saaga yhtäkkiä kääntyi mua päin ja sanoi "Älä viitti koko aikaa mua nostella!". Ja oli vihainen kuin ampiainen! - Kerran taas kun hän oli jo iso tyttö, n. 12 -v., hän junalla yksin matkusti Iisalmeen, äitinsä luo. Mutta nukkui yhden aseman yli. Annetaan Saagan kertoa mitä hän kertoi minulle, kun kysyin että "miten sinä sieltä sitten selvisit, olihan jo myöhäinen ilta?"

      " Kyllä minä sille konduktöörille ensin suutuin ja sanoin että miksi sinä et minua herättänyt. Se vain levitteli käsiään ja sanoi että minun pitää maksaa ylimääräistä kun olen matkustanut kauemmaksi mihin lippuni oikeuttaa. Silloin minä vasta suutuin. Enkä tietenkään maksanut. Se oli joku pieni paikkakunta, menin torille, ei siellä ollut kuin yks auto, ja se kuski oli yksin, sellanen jätkä, mä sanoin sille "mun pitäis päästä Iisalmeen, heitäks sä mut sinne", se sanoi "ai näin myöhään en varmaan heitä", mä sanoin sille "kyllä vaan viet mut Iiisalmeen" ja sit se vähän mutisi jotain mutta lähi viemään sitten..."

      Kerran eräänä Tampereenmatkana (asuimme silloin Jyväskylässä) minulla oli kahdenkeskisiä asioita erään ihmisen kanssa ja minun piti jättää Saaga vähäksi aikaa yksikseen. Liekkö än silloin n. 10 -v. Olimme Sorsapuistossa ja sanoin Saagalle että "olepas täällä vähän aikaa itekseks ja leiki noitten muitten mukuloitten kanssa, isä käy vähän asioilla". Saagan suu meni mutrulle, ei se olis halunnut. Mutta...

      kun noin kahden tunnin kuluttua tulin takaisin, ja etsin Saagaa, en meinannut löytää mistään sitä. Sit näin että yhdessä leikkikentän nurkassa oli kauheesti jengiä, ja kun menin lähemmäksi, niin kummallisinta oli se että Saaga oli porukan edessä ja teki voimisteluliikkeitä... tää on totta, voi vittu että mä ihmettelin sitä, siinä oli paljon Saagaa vanhempiakin mukuloita jotka teki niitä voimisteluliikkeitä mitä Saaga niille esitteli. - Kun mentiin autolle, kysyin Saagalta, "miten sää ihmisiin tollain noin helposti tutustut..?" Niin Saaga sanoi mulle "siihen tuli yks tyttö ja mä sanoin sille että mä en tunne täällä ketään, ooks sä mun kanssa. se sanoi että on se. sit siihen tuli muita ja me alettiin tanssia. kun ne ei osannut kaikkia tansseja, mä aloin opettaa niitä. ja sit lopuks me alettiin voimistelee". HMHY, ajattelin. (vai niin)

      Poista
    4. Tomera ja ilmeisen hurmaava pikkunapero lienee nyt iso ja itsenäinen ihminen. Kuten minunkin naperoni, joka myös oli pienenä jo varsin tomera, armoton kielenkäyttäjä.

      Kun kuljin hänen kanssaan pienenä Turun lähiössä, tuli vastaan nainen. Napero, alle kouluvuotias, kuten hän itsensä esitteli, tervehti naista iloisesti huudahtaen. Nainen ei vastannut mitään, katsoi vain nyrpeästi. - Sillä oli suussa varmaan joku vika. - Niin varmaan oli, vahvistin. Toisella miehellä toisella kerralla oli päässään siiihen aikaan käytetty nahkainen motoristin kypärä. Tälle napero huikkasi, että sillä on kenkä päässä. Ja kun hän itki ja parkui, otin nenäliinan ja ajattelin kuivata märät posket. - Älä vielä pyyhi, mää itken vielä, keskeytti hän aikeeni.

      Onhan näitä, kivoja tokaisuja ja muistikuvia!

      Poista
  7. Kun Riku Riemu on niin napero, hänelle joululauluksi tämä

    https://www.youtube.com/watch?v=EVSNANypiCY&list=PLWETlOlNqRwcO7iK0N26mxziLh45e23pm&index=9&t=0s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äsch, anonyymi joulupukki olen mikis!

      Minä muuten pidän tästä laulusta. Ja Anka sävelsi monet omat laulunsa, jännin on tää


      https://www.youtube.com/watch?v=KKcCaCgMLBE

      Minuun tämä laulu iskee kuin vinttikoiraradalla 1000 voltin oikosulun saanut sähköjänis. Hitsi!

      Poista
    2. ... napero = nuori. (Ei sisällä mitään vähättelyä eikä muita kuin sallittuja lisäaineita. Plus hieman karamelliväriä, suolaa, inkivääriä ja d-vitamiinia.)

      Poista
    3. Pauli Ankalla on vähän samanlainen ääni kuin veljellään Akulla. Pauli on sanoittanut Sinatra-bravuurin My Way.

      Poista
    4. Koskaan en ole tykännyt Frank Sinatran lauluista, mutta tuo My Way oli pitkään yksi mielikappaleeni. Ihastelin tuohon aikaan erästä Tapania, ja siksi ehkä muistan nimen niin hyvin tapa + ni = my way. Onhan siis kappale upea.

      Poista
    5. Kappas pirua, enkä minä aavistanut mitään!

      Poista
    6. Voi voi Tapsa, miehet eivät aavistakaan, miten ihailtuja ovat monen naisen unelmissa!

      Poista
  8. Tuoksuvaa ja mielihyväistä joulua rakkaat piparkakkuset!

    Pieni joulukertomus täältäkin:
    Laiha, pieni tyttö kiirehtii laajan hankiaistenpeittämän lumipellon. Pakkanen pureksii sukan reikien ja kumikenkien alta varpaita. Reisiin yltävät villasukat hiertävät. Alushousujen ja sukanvarren kohtaan jäänyt paljas iho kihelmöi ohuen mekonhelman alla. Sarkapusero, kauhtunut pipo ja vanuneet lapaset eivät estä hyistä ilmaa kulkeutumasta aliravittuun kehoon. Poskia viiltää viima. Alumiininen maitopeilari heiluu vielä tyhjänä hänen edetessään määränpäätä kohti. On alkanut hämärtää. Muutama yksinäinen tähti on ilmestynyt tytön yläpuolelle.
    - On oltava kohtelias, mutta pitää kiirehtiä pian takaisin, Äiti oli neuvonut.Sisko oli vielä liian pieni maidonhakureissulle maalaistaloon, veli vasta vauva ja nyt jo sairas.

    Talon rouva on ystävällinen. Täyttää karjakeittiön tonkasta peilarin täyteen tuoretta maitoa. Antaa tuvassa vielä pullan ja omenan .
    Maitoastia painaa paluumatkalla. On pakko levätä välillä. Juuri ja juuri hangella näkyvät hänen aiemmat askeleensa.
    Raikkaan talvi-ilman jälkeen ummehtuneen, tunkkaisen maakuoppamökin haju on sakeaa ja raskasta hengttää. Äiti itkee ääneen leveällä lavitsalla, ympärillään sikin sokin peitot, joista täytteet pursuvat kuluneista kohdista. Äiti heijaa vauvaa, joka on aivan hiljaa. Pikkusisko on totinen. Tyttö antaa pullan ja omenan pikku-siskolle. Isä on metsätöissä muualla ja tulee vasta viikonoppuna. Tuo silloin ruokaa ja lapsille omenoitakin.
    - Mene hakemaan mummoa, äiti sanoo itkunsa lomasta, - Vauva on nyt taivaassa.

    Tyttö juoksee ja juoksee. Mummonmökin valot näkyvät jo töyrään takana.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäinen lause korjattuna: Laiha, pieni tyttö kiiruhtaa yli hankiaisen peittämän lumipellon. Ym.(?)

    VastaaPoista
  10. Hieno tarina, Leonoora. Joulutarina on parhaimmillaan juuri tällainen, surullinen. Ja kaikkein surullisinta on lapsen kuolema.

    Varpunen jouluaamunakin kertoo pienestä kuolleesta veljestä, joka palaa varpusena siskon luo. Poika on oikeasti Topeliuksen yksivuotiaana kuollut Rafael-poika, josta Topelius runonsa kirjoitti. Topelius panee pienen Rafaelin kuolemaan vielä erillisessä sadussa pojasta, Rafaelista, joka ei kesää nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pari kolme sukupolvea sitten lapsikuolleisuus oli Suomessakin aivan eri luokkaa kuin nyt. Oli ihan tavallista, että lapsia syntyi paljon ja moni kuoli pienenä, ainakin ennen aikuisikää.

      Tilanne muuttui radikaalisti oikeastaan vasta sotien jälkeen. Kiitos mm. Arvo Ylpön.

      Poista
  11. Kyynelhanat herkillä luin tämän Leonooran kirjoittaman joulukertomuksen. Karuista olosuhteista huolimatta kertomuksessa aistin yhteenkuuluvaisuuden ja lämminhenkisyyden.

    Tämän ajan lapset eivät tällaisesta lukemisesta paljonkaan taida välittää, vaikka ei tuon lukeminen heillekään pahaa tekisi.

    Jouluaattona päivällä kuuntelin radiosta äitiä, joka halusi tyttönsä mukaansa hautausmaalle. Tyttö ei halunnut lähteä, vaikka mumminsa muisti sanoen, että eihän se mitään enää tiedä kun se on kuollut. Äiti hyväksyi tytön vastauksen eikä tyttö mennyt äitinsä mukana viemään mummin kynttilää haudalle. Kynttilämeret hautausmaalla taas loistivat valoa ja toivoa.

    VastaaPoista
  12. Näin minäkin arvelen, Ripranie - tarina on liian surullinen ja jopa käsittämätön nykylapselle, jota pikemmin suojataan kaikelta kärsimykseltä kuin annetaan kohdata totuus tai elämän raadollisuus. Sadunkin pitää olla kiva ja harmiton ja mieluiten iloinen onnellisine loppuineen.

    Se on tavallaan sääli, sillä juuri surullisten tai jännittävien satujen kautta empatiataidot kehittyvät kuin itsestään.

    VastaaPoista
  13. Liisu, missä Liisu?
    Ikävä häntä.

    VastaaPoista
  14. NeoLooran kertomus on hyvin tehty! Koskettava.

    VastaaPoista
  15. Kiitos tekstini palautteista! Perinteinen joulu on taas muistojen joukkoon talletettu. Rakettimainoksia on kolahdellut postiluukusta. Ikävä kyllä, ne joutavat heti paperinkeräykseen. Kun poikani oli pieni, (siitä on kauan) amuttiin yleensä kolme rakettia jostakin turvallisesta lumipenkasta. Joskus ystävien luona maalla on muutamat raketit sytytetty alkavaa uutta vuotta juhlistamaan. Nyt ympäristössä näkee ja kuulee aivan tarpeeksi rakettien pauketta, ilman että itse tarvitsisi osallistua. Eläimille uudenvuoden aatto on kärsimystä. En siis kannata.

    VastaaPoista
  16. Minusta, Leonoora, rakettimainokset ovat hupaisaa luettavaa - huolimatta siitä, että kannatan uudenvuodenrakettien räjäyttelyn täyskieltoa ja aion allekirjoittaa sitä koskevan kansalaisaloitteen, jahka etsin sen käsiini.

    Hupaisia ne ovat siksi, että rakettien nimet varsinkin Rakettikeiulla - huom. tämäkin nimi - ovat hauskoja: Äkäinen anoppi, Karjala takaisin ja heti, Lottalaatikko jne.

    Valitettavasti englannin kieli on nyt latistanut nimien värikkyyden: Monster Finale Platinium, Epic Showtime, Bad Wolf, Turbo Thunder jne.

    Vaan siis minun puolestani raketit jorpakkoon, ne ovat täysin turhaa melu- ja valosaastetta ja eläimet pelkäävät niitä kuollakseen.

    VastaaPoista
  17. Enää ei vuottakaan jouluun! Joko olette alkaneet valmistautua, onko lahjat jo ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä osin on alettu valmistautua, että pantiin korvan taakse tosi hyvät lanttu- ja perunalaatikon reseptit, olivat tänä vuonna parhaat ikinä. Samoin panin korvan taakse hyvän kuusen tuntomerkit, niin paljon pääsi perkeleitä ilmoille tätä kuusta pystytettäessä.

      Poista
  18. Arabianrannassa (mikä nimi!) rikastutettiin taas kulttuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsi käymään, lapsi on murhattu jostain käsittämättämästä syystä.

      Sitä ihmettelen tässä tapahtumassa, että mediassa vanhempia kehotetaan kertomaan asiasta kysyville lapsilleen rehellisesti ja totuudenmukaisesti, mutta tietysti lapsen käsityskyvyn mukaan.

      Miten kertoa mitään totuutta rehellisesti, kun se salataan kaikilta ihmisiltä totaalisesti lähes kaikilta osin? On päivänselvää, että asia alkaa elää omaa totuuttaan somessa, sillä mikään ei ruoki valeuutisia niin tehokkaasti kuin hyvää tarkoittava salaaminen.

      Poista
    2. Ainoastaan Mtv3: "Ulkomaalaistaustainen"

      Poista
    3. Ja Ilta-Sanomissa. HS puhuu espoolaismiehestä, jolla provosoituna kolme pahoinpitelytuomiota. Miehellä Suomessa pitkä liuta rikoksia, muttei päivääkään vankilaa. Vain yhdyskuntapalvelujakso korvaamassa vankeutta.

      Poista
    4. Niin, kohta hesari kertoo pikkupojan jatkaneen provosointia... Ja netissä on vihapuhetta.

      Poista
    5. Luulen, että Hesari pyrkii kyllä kertomaan totuuden rehellisesti, kun se lopulta on vahvistettu. Vaan tuo murhaajaksi epäillyn suorittamien pahoinpitelyjen selittely provosoinnilla on kyllä taas rimanalitus johtavalta sanomalehdeltä.

      Poista
    6. Heh, kävimme kavereideni kanssa syvällisiä keskusteluja, joista en voi paljoa kertoa . Sen kuitenkin, että jopa suomenruotsalainen kaverini ilmoitti äänestävänsä perussuomalaisia. Nyt riittää.

      Poista
    7. Kyllä tällainen lapsiin kohdistunut törkeiden rikosten aalto sataa ilman muuta perussuomalaisten laariin. Muutoinkin viime aikoina, oli rikos sitten vaikka ryöstö, tekijäksi on etsintäkuvankin perusteella osoittautunut joku muu kuin kuuluisa kantasuomalainen mies. Puheet globaaleista hätähuudoista nyt ainakin on syytä lopettaa.

      Nyt olisi poliitikoilla tuhannen taalan paikka miettiä parantavia keinoja tai ainakin sitä, miten kevään äänestäjät voisi vakuuttaa siitä, että suunta on oikea ja osaajat ja uudet työntekijät ovat tervetulleita. Uskon, että maahanmuuttokysymys on yksi tärkeimpiä keskusteluissa - ellei sensuuri eliminoi keskusteluja.

      Poista
    8. On tietenkin mahdollista, että monille oma napa on lähinnä ja uskotaan Rinteen populistisiin Kaikille satasella onni -lupauksiin.

      Kun tyhjääkään ei viitsisi äänestää. Itselläni on puolue nyt totaalisesti hukassa. Niin paljon ne muistuttavat toisiaan ja kaikki ovat populistisia. Mitä eroa on esimerkiksi kepulla, kokoomuksella ja demareilla? Tai vihreillä ja vasemmistoliitolla? Jospa äänestänkin kristillisiä? Tai Paavo Väyrystä?

      Poista
    9. Sellaista se on, mutta perussääntö on jäljellä: "Älä ihminen koskaan äläkä ikinä äänestä kepua, turmioon ja kadotukseen se vie. Ja rahat".

      Poista
    10. Eno sekosi ja tappoi sisarenpojan. Totta. Ihan selvä kulttuurinen ero. Suomessa pääasiassa äidit/äitipuolet ja isät/isäpuolet kiduttavat ja murhaavat lapsia. Muutaman vuoden takainen Eerikan kidutuskuolema on hyvä esimerkki. Lapsisurmia on tehty viimeisen 15 vuoden aikana noin 70. Kaikki on omien vanhempien tekemiä ja supisuomalaisten. Se on tärkeätä. Kansallisuus.

      Poista
    11. Eihän tuo sekavalta tuntunut, kuvauksista päätellen. Selvisi samantien kertomaan poliisille syyn tekoonsa. Harhainen ei tunnista harhaisuuttaan tekopaikalla heti eikä sen jälkeenkään tuossa tahdissa.

      Lapsisurmia tehdään kaikissa kulttuureissa, mutta useimmiten kyseessä on oma äiti, joka ei suinkaan teurasta toisten ihmisten lasta veitsellä.

      Ei kannata nyt vetää sitä ”kantasuomalainen se vasta”-korttia. Se ei mitätöi tätä murhaa mitenkään.

      Poista
    12. Eikös tuolla aiemmin joku teikäläisistä käyttänyt ilmaisua "kulttuurin rikastajat". Joiden takia riennetään äänestämään persuja. Kantasuomalaisia ei ole olemassa kuin joidenkin harhaisissa kuvitelmissa. Sen harhan vallassa elävät uhkailevat muita ihmisiä tänä päivänä erityisen paljon, ja siksi murhatun lapsen perhe tarvitsee suojelua. Tämän uhan vuoksi heitä myös suojellaan, poliisinkin puolelta. Vastenmielisten suomalaisten paskiaisten vuoksi perhe tarvitsee suojelua. Lapsentappajahan on lukkojen takana ja pysyy siellä.

      Poista
    13. Teikäläisistä? Täällä ei ole teikäläisiä eikä meikäläisiä, vaan monenlaisia. Kunnioitan mielipiteen vapautta ja sananvapautta, jota ei mikään taho määritä. Laki on raja.

      Poista
    14. Paremmilla piireillä on vielä paljon tekemistä, että saisivat karsittua edes omiensa joukosta jaon "meihin" ja "heihin" - sehän on kaiken vihan, rasismin ja syrjinnän takana.

      Poista
    15. Tämä johtopäätös jää väistämättä käteen, kun ajatellaan loppuun asti ja älyä käyttäen. Jako kahteen, me oikeamieliset ja arvosteluun oikeutetut, ja te, väärämieliset.

      Poista
    16. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että rasistiksi nimittelijä on oikeasti itse salarasisti. Kenenkään muun mieleen ei tule niin rasistisia ajatuksia kuin suvaitsijan, tuon ihmisiä jaottelevan tyypin. Hän verhoaa oman rasisminsa nimeämällä muita rasisteiksi.

      Poista
    17. Anonyymilla kommentoijalla on luja usko, sellaiseen ei pitäisi sanoa mitään. Uskovaisen kanssa väittely on hyödytöntä. - "Vuoret väistyköön ja kukkulat horjukoon, mutta minun armoni ei paskamurhaajaraiskaripakolaisista väisty."

      Poista
    18. Jeesuskompleksiksi olen nimennyt tuollaisen käsittämättömän tarpeen pelastaa. Seurauksia lainkaan pohtimatta tai puntaroimatta mistä mihin ja riittävätkö rahkeet.

      Ehkä elämme ihmiskunnan loppulaukkaa, todellisuudesta vieraantuminen on näköjään alkanut vihervasemmistosta.

      Poista
    19. Siinäkin mielessä epäilen näiden "humanistien" mielenlaatua, että pelastettavaksi ei ikinä, eikä koskaan, osu lähimmäinen, kauimmista sellainen on haettava. Muuten humanistille tulee sellainen öglöfiilis: YÄK!

      Poista
    20. Sosiologiaa on moni lukenut, ja ehkäpä jopa tutkinnonkin siitä suoritanut, ymmärtämättä elämää lainkaan.

      Poista
    21. Yliopistot ovat tehtaita, joissa riemuitaan lisäfyffestä aina, kun saavat jonkun ääliön valmistumaan.

      Poista
    22. Totta. Valonnähneisiin ei pure valistus.

      Vaan, Riku, eivät valopäät mitenkään yleisesti ole humanisteja. Valopäitä löytyy yhtä lailla kaikista piireistä, jotka ovat istuneet akateemisissa kahviloissa ja muissa trendipaikoissa unelmoimassa auvoisesta maailmasta, joka parantuu taikasauvaa heilauttamalla.

      Poista
    23. Anonyyymi Nyman, kyllä meitä kantasuomalaisia todellakin on. Ja olemme vielä niin tyhmiä, että olemme siitä ylpeitä. Sotaveteraanejakin kunnioitamme, vaikkei tietysti saisi. Vihruus on meille vain klimppi junttilan tuvan seinässä, anteeksi.

      Poista
  19. Jos paljasjalkainen Matti Meikäläinen olisi tehnyt kyseisen teon, luultavasti tietoja ei pantattaisi kuten nyt. Toki teko on järkyttänyt kansalaisia. Kenties tekoon liittyvien asioiden julkaisemattomuudella pyritään rauhoittelemaan läheisiä ja lähiympäristön asukkaita. Tutkinta on sekin alussa, joten myös se vaikuttanee viranomaisten tiedottamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tekijä on ilmeinen, on tietojen panttaaminen puhdasta salaamista, joka ei kuulu avoimen yhteiskunnan ominaisuuksiin. Kansalaisilla on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, mutta revittelyyn tai asioilla mässäämiseen ei tietenkään ole syytä.

      Avoin tiedottaminen poistaa tarvetta juoruihin ja sitä kautta valheellisiin luuloihin ja uutiskeskusteluun. Salaaminen ruokkii pahoja luuloja. Ihmiset saavat kuitenkin tiedot jotain kautta, ja näin tietojen panttaus syö luottamusta tiedottavia instansseja kohtaan.

      Poista
  20. Josko ensi jouluna, jos elossa ja terveenä ollaan pystyttäisiin vihdoinkin olemaan ostamatta aikuisille jolulahjoja. Nyt sain taas mielenkiintoisia kirjoja lahjaksi, joten "joululahjakirjat" pitäisi hommata ed. mainitussa tapauksessa aina itse.
    Niin vastenmielinen ja epäaito kuin muovikuusi onkin (omalla pläntillä olisi kyllä sopivia taimia) on muovinen palvellut jo muutaman vuoden ko. tarkoitusta. Tarpeeksi kun koristelee, eroa tuskin huomaa. Kuusen tuoksu tietysti puuttuu. Joulun jälkeen vaan nätisti omaan laatikkoonsa varastoon niin, avot. Tulee mieleen huvittanut joulukuusenmyynti-sketsi joku vuosi sitten. Olikohan Petelius kuusikauppiaana.Hän kopautti kuusta, ranka jäi jäljelle ja kysyi: - Pannaanko neulaset pussiin.
    Muovikuusi ei juo vettä, eikä pahemmin karise.

    VastaaPoista
  21. Minä olen aina ostanut itselleni joulukirjan itse. Tosin olen myös saanut koko joukon eräältä ihmiseltä, jolla on suhde kustannusyhtiöön. Tänä vuonna ostin Hugo Simbergin elämäkerran Pirut ja enkelit, mutta en ole ehtinyt aloittaa sitä, kun kesken on Kiannon elämäkerta Suomussalmen sulttaani. Paksuja kirjoja, mistä pidän.

    Tekokuusi olisi kätevä, sillä minulle joulukuuset ovat joka vuosi taistelukumppaneita. Tämänvuotinen oli hankala, piikitti käsivarret pilkullisiksi ja vttuili kuusenjalalle, jolle ei tahtonut antautua mitenkään päin. Nyt se varisee loukkaantuneena ja juo hullun lailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena on päässyt hyvään nousukiitoon noiden elämäkertojen tekijänä. Tietysti Kiantokin pitää lukea, ihan vaan kotiseuturakkaudesta.

      Minä sain Siilasmaan Nokian e-kirjana. Ja totesin, että tämän tyyppinen kirja sopiikin läppäriltä luettavaksi.

      Poista
    2. Myös Minna Rytisalon Canthista kertova kirja Rouva C on kiinnostava, ja luin sen ennen Suomussalmen sulttaanin aloittamista. Rouva C on aika kuvitteellinen eläytyminen Minna Canthin naisen elämään, ei faktoja tiputteleva elämäkerta.

      Minua häiritsi se, ettei tuotannosta puhuttu mitään, joistain lehtiartikkeleista vain. Muistan Minna Canthilla olleen vaikeuksia avioliitossaan, mutta Rytisalo oli luonut aviomiehestä unelmien ihannemiehen, joka ymmärsi täysin itsenäistä naista. Teos oli aika ihana, mutta se minua tässä vähän kaivelikin.

      Poista
  22. Minä sain hyvät joululahjat tai oikeammin vain yhden lahjan. Villasukat. Parempaa kuin mitkään kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat on maailman paras lahja. Minäkin sain harmaat villasukat, ja ne ovat kyllä ahkerassa käytössä nyt jo. Muutoin sain niin paljon lahjoja, että tuli huono omatunto. Yksi hyvä lahja oli aineeton lahja, jonka sai itse valita. Valitsin tansanialaisen yksinhuoltajanaisen, jolla oli pieni kauneussalonki. Hän tarvitsi pesukulhoja, irtolettejä ym. tarvikkeita yritykseensä. Kannatan tällaista omaehtoista yrittämistä.

      Poista
    2. Heh, halavalla suoriuduin tästäkin joulusta, en antanut kenellekään muita lahjoja kuin suklaatia, jota sain kaupasta melko halavalla. Ja ne paskat kostivat, eivät minulle suoneet hienoja lahjoja villasukkien lisäksi. Uusi tietokone ja kännykkä jäi saamati, voinkohan minä pistää ne ulosottomiehen perittäväksi?

      Jos minulla olisi vihreitä ystäviä, olisin muistanut heitä kortilla: "pelastetaan, me snkarit, maailma kolme kertaa päivässä ja ollaan tyytyväisiä itseemme!"

      Poista
    3. On muuten kumma, että jopa lahjojen anto ja saanti herättää nykyihmisessä syyllisyyttä siitä, että on osallisena hyvinvoinnissa. Jos nyt sitten hyvinvoinniksi lasketaan materiaalisia määriä. (Itse olen toista mieltä, hyvinvointia ei ole se.)

      Vähän kuin tekisi väärin, kun ei ole Hurstin joulujonossa, vaan on ahne ja itsekäs sika, jolla on varaa syödä possua ja herkkuja. Ja antaa aineettomia hyväntekeväisyyslahjoja kurjille. Voi sitten hyvällä omallatunnolla mässytellä jopa karkkeja jälkiruoaksi.

      Poista
    4. Minä ahne sika olen saanut tuta, kuinka äitin herkkujen syöminen ei ole hyväksi. Kolme kertaa kävin luonaan syömässä ja evääksikin otin. Nyt on vatsani kuin Hitlerin jäljiltä. Vatsani, joka on tottunut vain Karhu-olueen ja Juhlamokka-kahviin.

      Poista
    5. Suosittelen Biottan täysporkkanamehukuuria. Siihen viereen omenaviinietikkavesilasillisia 3 x vuorokaudessa.

      Poista
  23. Vaan mitäpä tähän voi enää sanoa: Eno tappo Arabianrannassa pojan. Siskonsa pienen lapsen.

    Itse en keksi muuta selitystä kuin kulttuurisen kunniamurhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka noista selvän ottaa. En minä kuitenkaan, koska parempi olisi,jos Zulfigarille ripustettaaisiin myllynkivi kaulaan ja hänet upotettaisiin lammen syvyyteen. Tai paskakaivoon.

      Poista
    2. Oikeudellisesti tähän pätee vain: "silmä silmästä, hammas hampaasta".

      Poista
    3. No, mielenterveyden häiriöt ovat kyllä ne syyt, jotka vaikuttavat positiivisesti tuomioihin. Nähdäkseni enomies onkin jo vedonnut harhoihinsa. Eiköhän miekkoselle löydy pian puolestapuhujia ja ymmärtäjiä hyvistä ihmisistä.

      Poista
    4. Niin juuri ja ns. pölhösosiologia vaikuttaa jeesuskompleksisten ihmisten päissä. Puolesta puhujat eivät vetoa omaan hapertuneeseen mielenterveyteensä, vaan oikeudenmukaisuuteen.

      Oikeudenmukaisuutta vihreiden näkemyksellisyyskyvykkyydellä!

      Poista
    5. Hieman kummastuttaa se, että mies on niin järjissään, että pystyy havaitsemaan harhansa, joista myös mitä ilmeisimmin selvisi samantien. Yleensähän harhainen ei itse ymmärrä näkevänsä harhoja. Näin alan psykologisissa perusteoksissa ainakin selitetään harhonen ilmenemistä. Mielenterveydeltään harhainen ei siis tiedä olevansa harhainen.

      Niin tai näin, asiasta on voitava saada puhua. Asia ei pyhity silittelemällä eikä selittelemällä.

      Poista
    6. Onkohan mies edes muslimi?

      Poista
    7. Jaa-aa, mene tiedä. Mieshän noudatti varsin globaaleja tapoja: viinaa, huumeita, pahoinpitelyjä, kortitta ajoa, rahan hamstraamista ja kätkemistä ja muuta, jota muslimit eivät harrasta.

      Poista
    8. Ottaen huomioon, että mies on noilla Iineksen mainitsemilla näytöillä saanut jäädä Suomeen, niin hän on mitä ilmeisimmin kristityksi kääntynyt homo.

      Poista

    9. Minusta on vastuutonta jättää tällaiset rikolliset rankaisematta pyörimään muiden ihmisten joukkoon. Suomen lainsäädäntö on tältä osin epäonnistunut.

      Poista
    10. Suomen lainsäädäntö on peliä aina kun siihen tulee tilaisuus. Eikä välttämättä kaunista peliä. Tässä puhuu oma kokemukseni.

      Poista
    11. Uskon kyllä siihen, että pykälien mukaan toimitaan, mutta ei se silti tunnu aina oikeudenmukaiselta. Periaatteessa luotan Suomen lakiin, mutta kummastelen muiden lailla esimerkiksi seksuaalirikosten rangaistuslinjaa. Ihan kuin lainsäätäjät eivät ymmärtäisi, että raiskaus on pelkkää väkivaltaa, ei mikään puolioikeutettu hätäpano.

      Toinen mitä oikeustajuni ei ymmärrä, ovat paljousalennukset. Käsittämättömän typerää.

      Poista
    12. "Yleensähän harhainen ei itse ymmärrä näkevänsä harhoja." Se ei estä häntä kertomasta niistä poliisille. Esimerkki: Mummo näkee kyrvän kokoisia tonttuja kirjahyllyssä ja tekee ilmoituksen hätäkeskukseen...

      Nimimerkki "Kyökkipsykologi"

      Poista

    13. Kyökkipsykologi ei nyt ymmärrä. Minäpä selitän käyttäen havainnolista esimerkkiä. Kas näin.

      1. Harhainen lapsenteurastaja sanoo poliisille: Näin harhoja, ja tapoin lapsen.

      2. Harhainen mummo sanoo poliisille: Kirjahyllyssäni on nakkimakkaran kokoisia tonttuja. Tulkaa nopeasti, en pärjää niitä vastaan.

      Tarinan opetus: toinen selittää itse nähneensä harhoja, toinen elää harhassaan. Kumman harha on uskottava?

      Poista
    14. Tässä vielä lopuksi lisää harhoja, joiden "vallassa" rikollinen on ollut.

      Luin juuri lehdestä, että kannibalismia harjoittanut ja paloittelumurhaan syyllistynyt Virpi Butt vapautuu vankilasta, vaikka hänellä on suuri todennäköisyys tehdä uusia julmia murhia.

      Nimittäin Buttkin vetosi oikeudessa hormoninsyönnistä aiheutuneisiin "harhoihinsa" tekoa tehdessään. Oikeuspa ei mennyt lankaan.

      Poista
    15. Tässä Tapsalle kristitty homo:

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005949336.html

      Poista
    16. Jestas mikä yllätys. Että suomalainen kristitty homo ja vielä pedofiili. Jo on aikoihin eletty.

      Kiva, että toit nerokkaasti tämän esiin. Tämähän mitätöi Arabirannan lapsimurhan, Oulun muslimien pedofiiliringit ja panee lisäksi jauhot Tapsan suuhun.

      Ei muuta kuin potku persieen ja tornista alas. Yeah.

      Poista
    17. Oliko oululaiset muslimeja?

      Poista
    18. Ehkäpä hyvinkin, koska ainakin jokuset pedofiilirinkien jäsenistä olivat afganistanilaisia. 80 prosenttia afganilaisista on sunnimuslimeja. Kulttuuri lie tuttu.

      Poista
    19. Tapahtui torstaina Oulussa:

      https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/parikymppinen-mies-pahoinpiteli-vanhuksen-ja-kaksi-muuta-koskelassa-torstaina-kaksi-uhria-toimitettiin-sairaalaan/812694/

      Poista
    20. Täytyy vääntää rautalangasta: kirjoitin "kristityksi kääntynyt homo", jolla tarkoitin tietysti tyypillistä kieroa heteroa muslimimiestä, joka tekee ihan mitä tahansa päästäkseen suomalaisen sossun elätettäväksi.

      Heti oleskeluluvan saatuaan hän huomaakin eheytyneensä ja alkaa ahdistella teinityttöjä.

      Mitä tulee Oulun parikymppiseen kaheliin, niin hän voi ihan hyvin ollakin mamu ja muslimi, sillä uutisissa hänet yksilöitiin ainoastaan "paikkakuntalaiseksi".

      Ja että olivatko Oulun pedofiilimamut muslimeja... no ehkä osa oli jo ehtinyt kääntyä kristityksi ja homoksi.

      Poista
    21. Menepäs nyt Mankemang mieluummin ulkomaalaisille sivuille ja hae sieltä, moniko suomalainen mies raiskaa uuden kotimaansa naisia ja lapsia.

      Odotan uteliaana. Paljonko evakot raiskasivat? Entä amerikan siirtolaiset. Nuoret miehet ulkomaiden opiskelupaikoilla?

      Herää nyt, hyvä ihminen, ja pane se ”suomalainen raiskaa eniten”-kortti sinne homofobia-islamofobia-rasistikorttipakkaasi.

      Poista
    22. Tuo parikymppinen supisuomalainen kahelihan nimettiin heti ensimmäisessä artikkelissa. Sen sijaan tätä Arabianrannan lapsiteurastajaa ei ole vieläkään nimetty, vaikka teurastus on ilmeinen.

      Poista
    23. Kolmannella perään: pelätään vissiin, että kansa suuttuu ja pukee keltaiset liivit ylleen.

      Minusta tämmöisestä saa ja pitää suuttua.

      Poista
    24. Oliko tuo Kalevan juttu sitten viimeinen?

      Poista

    25. "He was a Finn and he clearly was an anti-war Finn. In northeast Minnesota, to be an anti-war Finn at that time was to be perceived as a subversive. Finnish workers were among the most active in the radical labor organizing of those days, and the union efforts on the Iron Range. Mr. Kinkkonen probably received this less for what he did, than what he symbolized in the eyes of so-called patriotic Americans."

      No one faced charges for Olli Kinkkonen's abduction and death.

      http://news.minnesota.publicradio.org/projects/2001/06/lynching/olli.shtml

      Niin että Amerikassa suomalaisista ei tykätty.

      Poista
    26. Mitähän tämän Olli K:n tarinan pitäisi todistaa?

      Suomen ensimmäinen persurasisti oli Lalli, sillä hän tappoi viattoman mamun pelkän vihapuheen perusteella.

      Poista
    27. Siis tappoiko Olli K runsaastikin amerikkalaisia? En saa tolkkua tarinan sisällöstä.

      Poista
    28. Koetahan, Mankemang, puhua täällä omakohtaisesti ja ihan itse, omin sanoin, äläkä aina iske tänne vieraskielisiä sitaatteja. Uskotaan jo, että hallitset kreikat ja latinat. Tuonkin tapauksen olisit voinut itse selostaa suomeksi ja panna vain lähdeviitteen perään tueksi epäuskoisille.

      Poista
    29. No herranjestas, ei kai amerikan patriootti nyt syyttä suotta elintasopakolaista lynkkaa! Lehdissä oli kirjoitettu anarkisteista, kommunisteista, juopoista metsäläisistä (jackpine savages), joita kukaan ei halunnut naapurikseen.

      Poista
    30. Niin, mutta sinunhan piti hakea lehdistä uutisia, joissa suomipoika raiskaa ja hyväksikäyttää uuden kotimaansa naisia.

      Ei ollut puhe tuosta globaalista vieraspelko-aiheesta, jota muuten kaikki kulttuurit tuntevat.

      Poista
    31. Höh höh, suomalaiset vaan olivat siellä paskasakkia.

      Poista
    32. Suomalaiset eivät olleet paskasakkia, vaan he muuttivat nimenomaan töihin, kaivoksiin, metsiin, käsityöläisiksi, maanviljelijöiksi, elämään omilla tuloillaan ilman tukirahoja tai tukiasuntoja. Kunnon väkeä, ahkeria ja oikeasti osaavia, valmiita koviin töihin. En jaksa uskoa, että nuoret miehet raiskasivat siellä yhtään ketään etenkään niin, että olisivat piikki tilastoissa.

      Poista
    33. Amerikkalaiset patriootit ja lehdistö olivat eri mieltä. Suomalainen paskasakki perusti työväenyhdistyksiä, osuuskuntia ja lakkoili. Tuota porukkaa tapettiin samoihin aikoihin vasta itsenäistyneessä Suomessakin.

      Poista
    34. Vaan miksi koetat kääntää keskustelun pois aiheesta: maahanmuuttajien käytöksestä uuden kotimaan naispuolisia kohtaan.

      Nyt ei ole puhe uuden kotimaan suhtautumisesta tulijoihin. Kaikissa kulttuureissahan tulijoita karsastetaan, vaihtuvassa määrin. Tämä piirre on alkukantainen ja evoluoitunut nähin päiviin asti. Kivikaudella vieras sai nuijasta tai keihäästä.

      Poista
    35. Koska aiheesi on keinotekoinen. En ole koskaan tavannut huonosti käyttäytyvää maahanmuuttajaa ja usko pois, olen vuosikymmenten varrella heitä tavannut, heitä opettanut, heidän kanssaan työtä tehnyt, niin, elänyt.

      Poista
    36. Eikö olekin kummallista, että tännetulleista silti löytyy murhaajia, raiskaajia, hyväksikäyttäjiä, kavaltajia, tukihuijareita, autonpolttajia? Ja tilastoissa on huolestuttavia piikkejä. Varmaan lehdet valehtelevat? Nimittäin minunkin opettamani jugoslaavit ja tummat tytöt olivat huippukivoja ja hyviä oppilaita.

      Poista
    37. Erikoisesti kehuisin mustalaispoikia. Yhden kanssa olen vieläkin suhteissa, asiakkaanaan.

      Poista
    38. Lehdetkö valehtelevat? Vantaalla naisopettaja vietteli poikia ja nussi heitä, luin kerran uutisista. En silti ole naisia lynkkaamassa

      Poista
    39. Väitätkö, Mankemang, että esim. irakilaisten rankka yliedustus seksuaalirikoksissa on valhe?

      Poista
    40. Miten aihe voi olla muuten ”keinotekoinen”, kun se on suoraan juuri tapahtuneesta elävän elämän rikoksesta?

      Sinun aiheen vierestä puhumisesti on keinotekoista, Mankemang. Tämä kiertäminen on sinulle tyypillistä, sillä et pärjää rehellisessä asiakeskustelussa. Käytät useimmmiten kulunutta korttipakkaasi, joka helisee vanhentuneita kliseitä, jotka on tuhannesti yleisessä keskustelussa kumottu vääriksi.

      Poista
    41. Höpö höpö. Mikään esittämänne ei vaadi turvapaikan kieltämistä keneltäkään. Piste.

      Poista
    42. No nyt hyppäsit kolmanteen aiheeseen. Onko joku esittänyt turvapaikan kieltämistä?

      Poista
    43. Unessasiko tämän näyn näit?

      Poista
    44. Olen lukenut tekstejänne. Mm. tämän "hohhoijaan".

      Poista
    45. No, poimipas sieltä sellainen, jossa minä esitän turvapaikan kieltämistä tavalliselta rikoksettomalta turvapaikanhakijalta.

      Poista
  24. Tuli mieleen tuosta muslimien kristityksi kääntymisestä, että olen nähnyt pappien ihan vakavissaan puntaroivan monen heistä olevan ihan aidosti kiinnostuneen kristinuskosta, eikä siis vain ketkuilevan.

    Asiahan olisi erittäin helppo selvittää: katsotaan vain kuinka moni kymmenistä tuhansista jo turvapaikan ja/tai kansalaisuuden saaneista muslimeista on kääntynyt kristityksi.

    Tällä elämänkokemuksella veikkaan, että sellaisia on tasan nolla.

    VastaaPoista
  25. Papit ja piispat ovat hyväuskoisia hölmöjä. Vaikka toisaalta onhan se kai Kristuksen hengen mukaista armahtaa syntinen murhamieskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäisin lähes kaikkiin ammatteihin ainakin ennen pitkää etuliitteen Leipä.

      Mikä on todellinen syy kaikenlaisten maahanmuutajien höösäämiseen ja uskomiseen. Onko se pelko eri intressein. En todellakaan tiedä.

      Poista
    2. En tiedä suurista, mutta pienemmillä paikkakunnilla hyväntekijät, SPR:n ja erilaisten järjestöjen hyväntekijänaiset, ovat sen paikkakunnan äveriäintä ainesta, kuten vaikka Lions Ladyt. Samoin myös miehet.

      Minulle tulee aina joskus keräyskirjeitä yhdeltä tällaiselta naiselta, jolla on hyvin rikas mutta saita suku. Kirjeessä näkyivät nimet, joille kirje oli lähetetty ja myös päivittyvät summat, jotka antajat ovat antaneet.

      Utelias kun olen, kiinnitin viimeksikin huomiota siihen, että rikkailta sukulaisilta ei ollut herunut penniäkään, köyhemmiltä kansalaisilta 10 - 30 euroa per henkilö. Tuotto oli yhteensä mitätön. - Vaan onhan se kiva harrastus, hyvänteväisyys, etenkin kun sillä voi päristellä netissä.

      Poista
  26. Kepulehmä pääministerimme ei saa aikaiseksi kuin työttömyysstilastojen väärentämisiä. Vai onko meillä muka aloitettu valmistelut saaresta näille rikollisille ulkomaan lahjoille. Sivistysmaa Tanskasta pitäisi ottaa oppia, mutta kepupelle luottaa ikuisesti neuvostoliittoon ja ruotsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoako tilastoja vai ei? Kas, tässäpä ikuisuuskysymys. Uuninpankkopoika syyttää tapansa mukaan Sipilää valehtelijaksi ja twitterkansa puolestaan Uuninpankkopoikaa valehtelijaksi. Hmm. Onkohan tämänkin tilaston tulkinta kiinni jostain muusta kuin totuudesta?

      Poista
  27. Kumma, ettei nämä Aristoteleen ajatukset ole vieläkään sisäistetty ja otettu käyttöön kaikkialla maailmassa: Hyve on käyttäytymisen muoto, joka tekee ihmisen onnelliseksi. Edesauttaa siis onnellistumista elämässä. Pahe taas onnellistuttaa huonoiten. Hyveet pyrkivät tasapainoon eivätkä johda äärimmäisyyteen kuten paheet.
    Aristoteleen mukaan hyveen ja paheen eroa koskevan arvostelukyvyn vaaliminen on viisauden alku, eikä se voi vanheta koskaan.
    Nykyisin hyveen vastine tri Norman Doidgen mukaan on suvaitsevaisuus. On silkkaa kuvitelmaa, että ihminen voisi elää vailla moraalikysymyksiä. Vai kuis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä: Miten opettaa ihmiset ottamaan ja kantamaan vastuu omasta (ja samalla muitten) elämästä?
      Voiko ilman ihanteita elämä tuntua merkitykselliseltä? Mitä ovat ihanteet?

      Poista
    2. Onko vain tietynlainen hullu koko ajan onnellinen?
      Elämähän on enimmäkseen kärsimystä. Kumpaa olotilaa on helpompi jakaa muille?
      Nyt meni viisastelu överiksi. (hymiö)

      Poista
    3. Kumpi voittaa, Norman Doidge vai Jordan Peterson?

      Poista
    4. Psykoanalyytikko vai evoluutiopsykologi?

      Poista
    5. Eiköhäm molemmilla ole lusikat samassa sopassa. Erilaisia näkemyksiä tarvitaan (luulisin) tunteaksemme paremmin olemistamme itsessämme ja maailmassa. Maailmankaikkeus on meille ilmeisen iso alue tutkittavaksi koskaan.

      Poista
  28. Eikö onni ole vain yksi tunnetila muiden joukossa? Miten silloin voisikaan tuntea jatkuvasti onnellisuutta, jota ihminen tavoittelee epätoivoisesti elämäänsä. Ajatellaan, että silloin vasta on kaikki kunnossa, kun on onnellinen. Ja että kaikki muut ovat onnellisia, vain minun elämässäni on kärsimystä.

    Samantien voisi ihmetellä, miksi suru on niin ohikiitävä tunne, miksi se ei pysy koko ajan luonani?

    Joskus tuntuu siltä, että parasta elämää on se, kun elämä ei ole euforian eikä surun täyttämää, kun saa olla vähän sivussa tyynenä katselemassa, miten maailma makaa. Katselee vaikka oravaa talvisen puun oksalla tai pientä päästäistä, joka uhmaa jäätä ja lunta ja kyttää sinua lahoavan rungon alta.

    VastaaPoista
  29. Lunttasin Aristotelesta Wikipedian aloitussivulta:"- - onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen."

    Kissan villat. Tuo on ohutta jäätä. Pätee, jos maailmalla (lue kaikilla) on sama päämäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä tekoja haluaisin tehdä, tunnen itseni koko ajan vain niin pahaksi. Voi Jeesus, yritän koko ajan parempaa.

      Poista
    2. Minullakin oli hyvä mieli, kun annoin tansanialaiselle naiselle rahalahjan, tai siis tytär antoi minun nimissäni niin, että sain valita kohteen itse. Voin seurata netissä naiselle kertyvää summaa ja hankkeen edistymistä. Ja muukin antaminen toki ilahduttaa.

      Voisiko siis muka olla, että kun aina antaa, materiaa, aikaansa, on aina onnellinen?

      Poista
    3. Uutena vuotena minulla on armahdus, olen silloin töissä, jottei yksikään pelastuisi, vai miten se on

      Poista
    4. Riku, mikä muka on suurin synti jonka olet tehnyt?

      Poista
    5. Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat korostivat ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä.
      Minusta onnellisuus-sanan saisi kärrätä kaatopaikalle, vaikka parempaakaan on vaikea keksiä. Onnellisuuskokemus voi olla pieniä tai suuria hetkellisiä ilon pilkahduksia. Jatkuvassa nirvanassa eläminen tässä olevaisuudessa tuskin
      onnistuu ilman stimulantteja. Toki mieluisan elinpaikan, sopivan työn ja hyvien ihmissuhteiden kautta ja myötä voi ihminen kokea tietynlaista tasapainoa ja rauhaa. Kai se parhaimmillaan on sitä "arjen onnellisuutta". Ei liikaa murheita eikä vastoinkäymisiäkään.

      Poista
    6. Leonoora, en tiedä, mutta tunnen itseni huonoksi ja syntiseksi. Synnintunto on syvällä sielussani ja kärsin joka hetki.

      Poista
    7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. En ole erityisen tasapainoinen. Keverilleni heitin tänään satasen, sanoin sen olevan joululahja, enkä halua sitä takaisin. Vanhalle äitilleni huusin, kun koin, että alkoi uskoaan tuputtaa, että Jumala on vanha homo! - Tiedänhän minä toki, ettei homous ole sairaus, se on vain luonne- ja viistovika.

      Poista
    9. Nyt äkkiä äidille jotain puskaa tai pussia viemään vaikka ilman sanoja. Josset halata tohdi.

      Poista
    10. En minä sellaisia, riittää kun maksoin jouluruoat. En minä yhtään tule sen kanssa toimeen, joulun jälkeen vähennän vierailujani nollasta.

      Poista
    11. Ok, ihmissuhteet ovat monenlaisia. Onhan minullakin ystävä, joka on päältäpäin ylintä ystävää, mutta selän takana pahanpuhuja. Ja onhan noita muitakin tapauksia. Sukulaisista on hankala päästä eroonkaan.

      Poista
    12. Rikulle: Kaikki on suhteellista! Tulee aika, jolloin saatat ajatella, että olispa vielä äiti elossa joulupöperöitä laittamassa.
      Pahoista teoista puheen ollen mitenköhän nämä, jotka antavat sotajoukoilleen käskyt ja tapattavat tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä - myös viattomia lapsia - ylipäätään voivat elää porskuttaa kuin ei mitään olisi tapahtunut. Miten he ylipäätään voivat nukkua yönsä? Se on minusta käsittämätöntä. Toisaalta ainakaan P.Linkola ei kait pane pahakseen jos väki planeetalla vähenee.
      En kuulu mihinkään kirkkokuntiin tai uskonnollisiin yhteisöihin. Luottoni on totaalisesti mennyt niihin. Jos vähän kaikki asiat on keturallaan ja ahdistaa omat sekä maailman murheet noudatan yhtä raamatun ohjetta: Mene kammioosi, sulje ovi ja rukoile. Siinä ei tarvitse leipäpappien tekosaarnoja tai valheellisia tarinoita. Ei tarvitse noudattaa yhteiskunnan lakien lisäksi uskonnollisten yhteisöjen ihmisten laatimia sääntöjä. Voi olla rukouksessaan niin aito, avuton ja rehellinen kuin vain pystyy ja osaa sanoilla ilmaista. Voi osoittaa langattoman viestinsä näkymättömään vaikka Jeesukselle, jos haluaa valita ja nimetä kohteen. Minusta hieno lause on, että Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä.

      Poista
    13. Tai siis meissä, jos osaisimme ymmärtää mitä lause tarkoittaa.

      Poista
  30. Iines, ilmeisesti. Jos antaa apuaan iloisin mielin ja pyyteettömästi. Ei odota vastapalveluksia tai hyötyä itselleen. Hyvän mielen saa vastalahjaksi. Eikös mielihyvä ole melkein synonyymi onnentunteelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja se ilohan kaksinkertaistuu, kun mainitsee auttamisistaan somessa, kuten minäkin tuossa ylempänä tein. Huomasivatkohan kaikki nyt?

      Poista
  31. Silloin kun oli vielä puhelinluettelot ja niiden tietoihin sai merkitä ammattinsa, yksi viheltäjä oli poplaulaja. Heh, se oli kivaa ja nauratti meitä kaikkia.

    Poplaulaja

    VastaaPoista
  32. Mankemang: "En ole koskaan tavannut huonosti käyttäytyvää maahanmuuttajaa..."

    Mutta liian moni muu on.

    Esimerkiksi fb-kaverini Arto M eräänä iltana kotimatkallaan Kainuussa. Ryöstivät ja hakkasivat hengiltä hyvin kohteliaasti.

    Mutta vedä sinä vaan burkha syvemmälle päähäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä maahanmuuttajien suorittama ryöstömurha on monelta unohtunut, koska asiasta lähes vaiettiin. Toisin kuin tapaus hyppypotku, joka oli ilmeisesti pöyristyttävämpi kuin Arto M:n tappaminen. Mitä tästä pitää päätellä?

      Poista
    2. Ei siitä vaiettu. Älä valehtele. Ylivieskan kirkkopoltosta vaiettiin.

      Poista
    3. Tapsalle: Ennemmin puen burkinan kuin annan vihan ja paskan tärvätä inhimillisen arvostelukykyni.

      Poista
    4. No, olisiko tämä ryöstömurha edellytys turvapaikan kieltämiselle?

      Poista
    5. Saivat turvapaikan vankilasta. Toinen kymmeneksi vuodeksi, toinen kuudeksi. Tuomioiden kärsimisen jälkeen heidät karkoitetaan maasta. (Muuten, oikeuden mukaan kysymyksessä ei ollut ryöstömurha.)

      Poista
    6. Niin, ellei vihreiden lainsäädäntöneuvos nouse koneeseen.

      Poista
    7. Miten se muuttaisi asiaa?

      Poista
  33. Tämä ”minä en ole nähnyt, mitään ei siis ole”-perustelu on kehno. Se on argumentaatiovirhe, joka lasketaan ad hominem -virheiden joukkoon. Henkilö kiertää näin keskustelun käsittelemättä itse asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa joo, tyyppi joka ei ole nähnyt mitään eikä tiedä mitään, on pätevin kertomaan miten asiat ovat.

      Poista
    2. Odottaakaahan kun avaan Sibyllan Suuren ja Ihmeellisen Unikirjan ja kerron teille, miten asiat ovat tulevana vuonna tuohikuussa. Siinä vasta näkijä!

      Poista
  34. https://youtu.be/ERuUUPPiwug

    VastaaPoista
  35. "Oikeusvaltion periaatteet ovat tarpeen palauttaa mieliin Oulun viime viikkojen uutisten johdosta. Epäillyt teot alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat herättäneet kansalaisten keskuudessa järkytystä ja suuttumusta.

    Ensinnäkin jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Tästä emme tingi tippaakaan. Rikoksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan oikeusvaltion periaatteiden mukaan. Vakavat rikokset vaikuttavat lisäksi kielteisesti pysyvän oleskeluluvan saamiseen.

    Toiseksi on syytä korostaa, että epäiltyihin rikoksiin ovat tässäkin tapauksessa syyllistyneet yksilöt, eivät väestöryhmät. Poliisi tutkii ja riippumaton oikeuslaitos tuomitsee. Vetoan, että tapahtumia ei käytetä vihan lietsontaan pakolaisia tai ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan. Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen."

    - Juha Sipilä 31.12.2018

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta minäpä olen oikeasti nähnyt paljon pieniä mankemangeja. Saanenko kertoa?

      Oli ns. neljästoista (ei siis vielä "viidestoista yö") kun kera ystävieni siemailin erimerkkisiä coctaileja. Evakon kyyneleet niistä vakavimman vaikutuksen minuun teki, se kun sisältää mm. 50 g salpietaria, 25 g tavallista pietaria, litran kivennavalaista 'voi vittulan veljet' b-pontikkaa, täipulveria kourallinen per kaksi ja lisäksi vielä 2 dl vermuttia. – Annan takuun että menee päähän kuin B-rapun kaksoisveljesten poikaystävien neliöjuurien opettelu. (takuu annettu)

      äsch, harhaudun aina sivupoluille kun pitäisi puhua asiaa

      Niin, oli vasta neljästoista yö kun konttasin nukkumaan, ja kun kaikki muut kirotut pedit olivat varattuja, rojautin raskaan ruumiini ja ajatuksia pullottavan pääni sellaisen leveän penkin päälle. Ajattelin torkahtaa siinä hetkisen mutta Unimatti tuli heti. Tai sen ehdin ajatella ja ilahtua siitä että "tästäpä ei ns. Liskojen Yötä (kts. Wikipedia 'Liskojen yö', kohta nro 3) taida tullakaan"... Voi, miten väärässä ihminen voi olla! Voi, voi! Sillä heräsin siihen että n. 21-25 mankemangia hääri penkkini ympärillä ja isoin niistä (vaikka ei ne isoja olleet, sellaisia kissankokoisia, mutta se isoin oli ison kissan kokoinen) kuiski käheällä äänellä muille "kaadetaan toi äijän penkki". Ja samassa tunsin miten ns. vuoteeni alkoi täristä, se tärisi ja tärisi, ja taas kuuli sen Ison maanittelevat kuiskaukset "hiiop pojat, vielä kerran, hiiiiioopp pppooojat..." Ja niinpä se saatanan penkki lensi kumoon ja minä sen päällä lensin kans saatana. Mutta kömmin ylös niin kuin aina kaikista kuopista, mitä Elämä minulle v-ttuillakseen kaivelee, kömmin. Ja kuten sanankasku sanoo när hunden är borta dansar katter på bordet... pakoon kipittivät ne, ja niin lujaa, että yhtäkään en kiinni saannut. Mutta ehdin nähdä että heillä oli Ypäjän Yllätyksen verkkarit: syvän vihreää, tumman punaista. He olivat kuin neuvostoliittolaisia rajapylväitä.

      Poista
    2. Muistan, kun käytiin oikeutta Leningraadissa... niin tämä isokoisin Mankemang väitti että olin provosinut heitä. He kuulema olivat vain kävelemässä sen pirtin poikki. Joku meistä, myönnän sen toveri tuomari, Mankemang selitti, ehkä heilutti punaista lippua, ehkä joku toinen maataloustyökaluja, kuten viikatetta ja moukaria, joku taisi jopa hyräillä bluesintapaista 'palkitusta lypsäjästä' joka sekstaili traktorinkuljettaja Sergein kanssa...tätä tavanomaista siis. Mutta kun ”eespäin eespäin tiellä kulkumme” eessämme rotkottikin ja kuorsasi ja rohisi vltavan isokokokoinen kapitalistinen porvariryökäle, me emme... me emme tienneet, mitä tehdä. Ensin ajattelimme, herra Tuomari, että kierrämme sen - pioneereina olemme tottuneet kiertämään mitä mahdottomimpiakin vastuksia, mutta nyt emme siihen kyenneet. Ja miksi emme? Hyvä kysymys. Siksi, kun luokkavaistomme heräsi. Niinpä minä (se isoin näyttää etusormellaan itseään) keräsin sekä rohkeuteni että poppoomme kokoon ja päätimme hyökätä tuon unia näkevän kapitalistin kimppuun. Rynnäköllä huojutimme ensin hänen vankkaa ns. Mannerheim -sänkyään, sitten vaaroja ja yhä kasvavasta mieshukasta välittämä me yhä uudelleen ja uudelleen yhä rohkeammin ja rohkeamm.. köh, köh, köh... hyökkäsimme. Ja loppuhan on pelkkää silkkaa legendaa.

      Tuomari: "Hmnhy, vai niin. Selvä provokaatio tuolta porvaris sialta. Mutta koska tuo mikis on Forssasta kotoisin hänellä on ns. 'koskemattattomuusstaattus', ei voi mitään. Emme voi tuomita häntä mistään. Mutta ei hätiä mitiä. Koska meillä on jo rikos tapahtunut, mutta ei vielä syyllistä, niin seuraava ihminen joka tuosta ovesta astuu sisälle (tuomari näyttää oikeussalin ovea) niin tuomitsen hänet 25 vuodeksi pakkotyöhön Kainuun nikkeli- ja uraanikaivokselle Talvivaaraan.” Hyvä, hyvä kuuluu oikeussalista, se on oikea tuomio. Ja kaikki, sekä oikeussalin täysi yleisö että tuomari, ja sekä syyttäjä, puolustusasianajaja, mikis ja n. 21-25 mankemangia jäävät jännittyneenä odottamaan. Että kuka sen oven aukaisee... ja Tapsahan se siinä. Oli kai eksynyt matkalla WeeCeehen. Tai kuka sen tietää, mihin matkalla oli. Mutta nyt sai ilmaisen sekä asunnon että ruo’an seuraavaksi neljännesvuosisadaksi.

      Hyviä Uusia Vuosia Teille kaikille muillekin!

      Poista
  36. " ... Mankemang: "En ole koskaan tavannut huonosti käyttäytyvää maahanmuuttajaa..."

    Mutta liian moni muu on.

    Esimerkiksi fb-kaverini Arto M eräänä iltana kotimatkallaan Kainuussa. Ryöstivät ja hakkasivat hengiltä hyvin kohteliaasti. ..."


    Tässä kaksi erilaista maailmankatsomusta kohtaa toisensa, leikkaavat toisiaan kuin yhdensuuntaiset janat avaruudessa (kuulema tekevät). Ja jatkanevat matkaansa..?


    Mielestäni Tapsa sanoo asiansa täsmällisemmin, paljon täsmällisemmin. Kyse on yhdestä tapahtumasta, "yhdestä kohteliaasti hengiltä hakatusta ihmisestä", mutta kun näitä yksittäisiä tapauksia on niin monta, liian monta että kyse olisi tilastollisesta vain sattumasta, on Turha väittää toista. (paitsi jos haluaa olla hölmö. kukaan ei sitä samalla lailla ihmiseltä kiellä kuin esim. kuseskelun julkisilla paikoilla, se on sakon uhalla kielletty)
    - nimim. "molemmista paheista useasti syytetty"


    Ps. Surulliseksi mieli menee tuon Otanmäen uhrin - tai siis myös tuon Otanmäen uhrin takia. Ei olisi suonut sen tapahtuvan, ei täällä eikä muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis alkusitaatti oli Mankemangin, tuo "... Mutta liian moni muu on. Esimerkiksi fb-kaverini etc ..." oli Tapsan.

      kts. edellä

      Poista