20.9.2019

Porkkalanniemi myyty?


Säikähdän, kun näen Antti Rinteen sanomalehden nettilivelähetyksessä Googlen johtajan Sundar Pichain kanssa. Mitähän herra paratkoon  nyt tapahtuu, tuntuu vaaralliselta. Huh, kylmät väreet yläselässä. Onko Rinne myynyt Suomen Googlelle? Kenties Google on ostanut Suomen käsivarren tai ainakin Porkkalanniemen?

No ei, hurrata kai pitäisi. Google sijoittaa Suomeen kuusisataa miljoonaa Haminan Datakeskuksen käyttöön ja aloittaa tekoälyyn liittyvän yhteistyön SAK:n kanssa. Tuulivoimapuistojakin rakennetaan lisää Suomenniemelle, ainakin Ilmatar Energy Kainuuseen,  tuottamaan Googlelle sähköä.

Näin Google hipaisee Suomea, tai ei hipaise, vaan tulee iholle. Ja vielä pääministerin saattelemana.

Kaipa tämä kaikki on hyväksi Suomen taloudelle. Vaan edelleen puistattaa, kun katson pääministeri Rinteen  hymyilyä ja luen ilmastopuheita. Voisivatko kylmät väreet johtua siitä, että kaikki tässä mainittu toiminta liittyy asioihin, joita vierastan ja epäilen, jopa kammoan.

En pidä tuulivoimapuistojen rakentamisesta enkä pidä tekoälystä enkä tekniikan valumisesta kaiken yli. Sen televisiossa näytetyn tökerön Niinistön huomasi heti väärennökseksi. En tiedä sitäkään, mitä ajatella yhdistelmästä Rinne + SAK + tekoäly. Enkä tiedä, mitä ajatella siitä, että Google omistaa koko maailman ja tietää meistä kaiken. Olenko vainoharhainen, kun nyt ilmoitettu Googlen taloudellinen sijoitus pieneen Suomeen ei riemastuta minua?

Päinvastoin, suren nyt jo Kajaanin luonnon puolesta, kun maisemaa aletaan panna matalaksi valtavien tuulivoimapuistojen alta.  Siinä kaatuu hehtaareittain metsää, miljoonien pieneliöstöjen ja lintujen koteja, kun louskamyllyjä rakennetaan. Taitaa mennä muutama liito-orava ja räjähtävä lepakkokin mukana. Vaan viis niistä, tämähän tulee Googlelle.

Ja aletaanko työpaikkoja yhä enemmän täytellä puhuvilla ja käskyjä tottelevilla teköälyihmisillä? Kun suru oikein yltyy, suren jopa sitäkin, että Kainuussa on laitos, jonka nimi on Ilmatar Energy. Mikä kielisekasikiö! Suomalaisilta yritysjohtajilta puuttuu tyystin itsekunnioitus. Yhdistää kalevalainen hieno nimi englanninkieliseen arkiseen sanaan.


(Maalaus Edvard Isto, alempi kuva Alueviesti 10.4.2015, Sastamala)


213 kommenttia:

  1. Se mistä sinä et pidä, esimerkiksi tekoälystä, sillä ei merkitystä ole. Tekoäly tulee ja on jo tullut ja mullistaa maailmaa suuremmalla voimalla kuin mihin höyryvoima tai sähkö aikoinaan kykenivät. Teknologian kehitystä eivät teikäläiset Luddiitit pysty estämään, ei silloin eikä nyt. Paljon suurempi ongelma kuin pienen maan pieni pääministeri on globaali kapitalismi ja sen toimimattomuus. Josta sattumalta tämän päivän Helsingin Sanomat myös kirjoittavat. Lue se jos lehti sinulle vielä tulee äläkä levittele noin järjettömiä ja vastuuttomia juoruja. Joku voi niihin vaikka vielä uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, Anonyymi. Sillä ei ole merkitystä, mitä minä ajattelen tekoälystä. Minun piti sitä jopa korostaa kirjoituksessani, mutta luotin lukijan ymmärtämiseen.

      Ei se, etten pidä tekoälystä, tai tuulivoimaloista, tarkoita tietenkään sitä, että vihaisin niitä ja haluaisin ryhtyä antifasistisiin anarkiatekoihin. Ehei.

      Ymmärrän kyllä tekoälyn hyötypuolen monissa keksinnöissä, eikä mieleeni tulisi edes unissani liittyä Blackburnin kehrääjiin ja tunketua James Hargreavesin taloon tuhoamaan Kehryy-Jennyä, jos siinä ajassa olisin. Jätä tuhohommat suosiolla anarkisteille.

      Sinulle, ystäväiseni, suosittelen iltalukemiseksi tutkija Katri Saarikiven kolumnia "Aivosi täydentävät puuttuvaa tietoa kuvittelemalla ja arvaamalla, mutta usein arvaukset ovat vääriä". Löytyy yle.fi-sivuilta.

      Poista
  2. Tekoälyä ja teknologiaa ihminen alkaa rakastakaa vasta kun siitä on hyötyä tai todellista apua. Kirurgiassa ja varsinkin mikrokirugiassa teknologian käyttö on todella hieno asia. Kaihileikkaus kestää noin 20 minuuttia maksimissaan ja näkökyky palaa heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyisitkö katsomaan tätä kirjoitusta edes hieman vähemmän konkreettiselta tasolta, Anonyymi?

      Jos yksilö vierastaa tekoälyä, tarkoittaako se mielestäsi, että hän vastustaa edistystä?

      Jos mennään hiukan fiktiiviseen suuntaan, mihin usein kirjoituksissani tahdon mennä, voisi toisessa päässä olla dystopia: robottien hallitsema kylmän tekninen maailma. Vai mitä? - Sama tuulivoimaloissa, jos jätämme romanttiset käsitykset tuulivoimasta hetkeksi sivuun: dystopia myllyjen täyttämistä autioista rannoista ja puuttomista metsistä, jotta meille varmaan riittää potkua kaikkien tekoälylaitteiden pyörittämiseen ja googlettamiseen...

      Anna mielikuvituksesi lentää! Lue vaikka ensi hätään Margaret Atwoodin Herran tarhurit + uusimmat.

      Poista
    2. Päätin juuri ryhtyä mikroveronmaksajaksi.

      Poista
  3. Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaa ja sanomisellamme on erityistä painoa. Paskan marjat! Pääministerinne Rinne meni siihen halpaan että Macronin liehittelemänä meni ilmoittamaan uhkavaatimuksia Britannialle samoihin aikoihin kun Luxemburgin pääministeri ehkä tahattomasti nöyryytti Britannian pääministeriä. Heti kantautui huuto muualtakin kuin Britanniasta että #luulevatko nuo täivaltiot Suomi ja Luxemburg määräävänsä Euroopan asioita#. Näin se oikeasti on. Tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  4. Kaihileikkauksesa ei käytetä, eikä tarvita mitään kovin merkillistä tekniikka. Vakaata kätä ja niinkin uutta teknolgiaa kuin teräksistä kirurgin veistä. Imuri ja ultraäänivärkki vanhan mykiön poistoon kai sitten ovat sitä hienoa mikrokirurgiaa? Eikä näkö palaa heti, sen silmänsuojan läpi kun ei näe terävästi. Leikkaus kestää noin kymmenen minuutia per silmä. Tippojen vaikutuksen odotteluun ja steriilien peitteiden virittelyyn menee enemmän aikaa.

    Epäluuloisuus googlea kohtaan on hyvin aiheellista. Rinne puolestaan on jopa demariksi poikkeuksellisen selkärangaton ja tyhmä.

    Yks kiukkune ITC-veteraani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Naapurilta leikattiin kaihi, veitsellä, ja näkö kirkastui viikon kuluessa.

      Minusta on väärin, että Google saa luvan kanssa kerätä ihmisistä tietoja ja säilöä ne.

      Poista
    2. Kyllä Turussa ainakin leikataan mikrokirurgialla, ei veitsellä vaan "robotilla" jota kirurgi ohjaa. Leikkauksen jälkeen näkee heti, tippoja tiputellaan pari viikkoa, mutta näkö on heti kirkas. Jälkikaihi "pyyhitään" vain laserilla. Umpisuolen leikkauksetkin tehdään nykyisin siten, ettei vatsaan tule kuin pieni reikä, ennenmuinoin vatsaan tehtii iso viilto ja leikkaus kesti kauan. Leikkausteknologia on niin kehittynyttä.

      Voihan se olla, että pussinperällä, Junttilassa, vedetään saunan takana veittellä vaiva kuin vaiva, kaihikin. Mut joo, nyt naurattaa teidän jutut niin kovin et antaa olla. Toivottavasti pääsette joskus itse "kokemaan" nykyteknologiaa sairaalassa.

      Poista
    3. Äläs, katoppa kun nimittäin. Ammerrikammaalla kävi jänskä juttu, meinaten kun nääs nin silmittempoltteluun teheryllä laasersärepyssyllä käyttivätten lääkärismiähet erikoosia suajaklasia. No. Näittiä rupesiit puuttumahan. Lisää piti toimittaa. Siinä sitte hiukka kyseltihin notta mikä siin' olleskan olla vois, kummeinaten suajaklasit oli tyyrimmämpualeesia kapisteita. Sehän selvis, lääkärit niitä vohki. Niillä näki aivan erinomaasen mainiosti kolopallon viheriältä, piremmältäki.

      No.

      Vaan siinäpä sitte erinomaane oliki se, ku nähkääs nin tämä opt- suajaklasimiäs itte hoksa notta nämäthän perkutat auttaa näkemähäm färejä, oli puna-vihervikanen pikkasen kait siinä joku tullu autetuks.

      [enchroma]

      Kyä ei mikää huano homma.

      Poista
  5. Komppaan Iinestä. Toimiiko sähköverkot luotettavasti, kun ilmastonmuutos todenteolla alkaa vaikuttaa ympäri palloa? Totta kai Google haluaa ängetä tänne. On lähempänä itä-naapuria. En ymmärrä miten sinisilmäisiä edelleenkin ollaan. Naurettavaa, kun enemmistö keikistelee meikattuina facebookin sivuilla. Ei ole epäilystäkään mitä suuret mediayhtiöt haluavat. Vai uskooko joku vielä internetin ja tekoälyn kaiken planeetalla muuttavan maanpäälliseksi paratiisiksi. Voi herran pieksut sentään? Jos nyt joku kaihileikkaus on esimerkkinä tekoälyn autuaaksi tekevästä mahdollisuudesta, kuinka paljon koneet ja kaikenmaailman piuharakkineet vievät työpaikkoja kansalaisilta. Kone ei tee birheitä, mutta niitä kehittelevät ihmiset ja käyttäjät eivät ole vielä piuhojen ohjattavissa, vai ovatko?
    Ettei vaan tukehduta tulevaisuudessa kaiken muun katastrofien keskellä verkkoihin, joita "nerot" kehittelevät kysymättä lupaa kansalta. Voi kirosana tätä maailman menoa. Nyt olisi paljon tärkeämpiä asioita tehtävä heti, kuin lässyttää tekoälyn ja muitten meitä hallitsevien ja kontrolloivien maailmanvaltiaiden "ihanuuksista"!

    VastaaPoista
  6. Miten paljon tuhoa jo nyt esim. ydinvoima on saanut aikaan. Eräs ihmisen aivojen "loistavista" keksinnöistä ja mitä tulevaisuudessa tulee antamaan uusille sukupolville perinnöksi? Miten kaunista ja miten kestävää muovin tai kaikenmaailman teknokemiallisten myrkkyjen keksijät ovat onnistuneet luomaan lastemme ja heidän lastensa jne. tulevaisuutta ajatellen?
    Pitääkö kansalaisten olla terveytensä uhalla kaikenmaailman keksintöjen koekaniineja? Vieläkään emme varmasti tiedä, mitä koko ajan lisääntyvä digilaitteiden määrä ja niiden säteily niin kodeissa kuin työpaikoilla aiheuttavat meille koekaniineille?
    Kohta tekoälyjääkaapit yms. muka keskustelevat kanssamme. Kodinkoneemmekin, nuo ihanaiset älykapistukset tietävät meistä kaiken?
    Ai että ne ovat muka turvallisia ja muuttavat elämämme niin, ettemme tarvitse itse tehdä enää mitään, vaan kuolemme jättiläislihakasoina kotisohvillemme. Ah ihana tekoäly, meidän ei enää tarvitse muuta kuin kuolla sukupuuttoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autossani on monenlaisia älytoimintoja - samoin muissa digivehkeissäni. Suurinta osaa toiminnoista en käytä.

      Esimerkiksi ajaessani en halua käyttää vakionopeudensäädintä, joka vapauttaisi minut tarkkailemasta nopeuttani. En ole ihan vakuuttunut siitä, onko ajajan hyvä uskoa ajotoimintoja pois hallinnastaan.

      Minulla on nimittäin tapana joskus jopa unohtaa, että ajan autoa, tai minne olen matkalla, jos sompailen keskustassa. Usein olen hurauttanut ohi risteyksestä ajatuksissani. Jos samalla olisi päällä automatiikkaa, saattaisin nukahtaa rattiin.

      Television kaukosäätimestä painan aina samoja nappuloita, auki, kiinni, äänenvoimakkuus, kanavanvaihto jne. Valtaosaa toiminnoista ei tule käytettyä.

      Poista
    2. Autossa?

      Ihmiset eivät käytä älytoimintoja.

      Poista
  7. Kuka kele on puikoissa, mistä käskyt alun perin tekoälyn yms. sähkösälän kehittämisille annetaan?
    Onko koskaan, missään maassa kysytty haluavatko kansalaiset jatkuvasti erilaisten koneiden lisääntyvän elämässään? Ei tietenkään. "Nerot" ja markkinamiehet ja -naiset hallitsevat niin päättäjiä kuin meitäkin. Tulee mieleen eräs viiksuniekka kansan manipuloija, joka sai oman kansansa ja muitakin hypnotisoitua suuruudenhulluuksiinsa. Pähkäilisivät tieteilijat ja insinöörit ennemminkin sitä, miten saataisiin inhimillinen ihminen voimaan hyvin ja elämään rauhadsa keskenään. Tekoälykö jakaa ruokaa ja lääkkeitä. Rakentaa asuntoja slummeissa eläville. Tekoälykö vierottaa ihmiset lopulta ihmisyydestä? Sekö on lopullinen kaiken koneistamisen päämäärä?
    Eikö nykyihminen halua olla enää ihminen? Eikö rakkaus ja ihmissuhteet, riittävä elanto ja katto pään päällä ole tarpeellisia homo sapiensille?
    Ilmeisesti ei enää. Kuulokkeet korviin, lasit silmillä eletään jo virtuaalisessa todellisuudessa stimulanttien voimalla. Haluammeko me todella kokea ja elää kone-elämää, vailla toisen ihmisen läheisyyttä ja lämpöä. Miten meille näin kävi? Onko evoluution tarkoitus, että ihminen muuttuu koneiden osaksi vailla inhimillisyyttä?
    Ugh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni oikeita kysymyksiä, Leonoora. Kun ihmisellä on liikaa koneita ympärillään ja johtoja korvissaan, elävä vuorovaikutus vähenee, keskustelu tyrehtyy. Kännykät pitäisi mielestäni kieltää oppituntien aikana, siitä vaan tiukka ja ehdoton kielto. Lasten on kaikin tavoin parempi oppia kuuntelemaan ihan hiljaa ihmistä ja luontoa, oppia olemaan mieli levossa kädet tyhjinä jalan vipattamatta ja katseen pälyilemättä.

      On paljon inhimillisiä taitoja ja herkkyyksiä, jotka nykylapsi on jo unohtanut. Evoluutiomme ei näytä tulevaisuudessa kauhean eettiseltä.

      Poista
  8. Säkylän Isonkylän harjulla on entisinä aikoina pyörinyt useita tuulimyllyjä.

    VastaaPoista
  9. Minulla on olohuoneessakin tuulimylly, seinällä, hollantilaisen katutaiteilijan maalaama vallan hurmaava jokimaisema.

    Tuulivoimapuisto on tietenkin eri asia kuin vanhan ajan romanttinen tuulimylly. Meidänkin mökkimaisemiin, vanhaan kulttuurimaisemaan Vakka-Suomeen uhkasi tulla isot metsänkaadot louskaavaa ja välkkyvää tuulivoimapuistoa varten. Vaan saatiin se sitten kansalaisadressilla estettyä. Menivät muualle kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Isokylän harjun tuulimyllyt eivät olleet puistossa vaan vissiin rivissä ja olivat kuulemma vallan äänettömiä eivätkä ollenkaan välkkyneet. Jauhokin oli ihanan rapeeta.

      Poista
  10. Joskus tuntuu, kun seuraa puhetta tekoälystä, että sen suhde älyyn on sama kuin tekosilmän silmään: näyttää samalta, muttei itse näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urhi Akkovaarako se ny oli vai mikä21 syyskuuta, 2019 05:32

      Tapsalainen.

      Duoda.

      Sanoit sen verran sattuvasti että mikäli siivoat tuon saat siitä todella toimivan.

      Etkö viitsisi?

      Ehdotan stilisoinnin aluksi sanan 'jos' poistoa. Tuntuu on lieventävä, se pliis pois.

      Kävisikö:

      Tekoälyn suhde jne. on kuin jne.

      Napakymppi jokatapauksessa!

      Poista
    2. Tapsan tuntemuksilla ei ehkä kannattaisi lausua mitään esimerkiksi tekoälyn ja koneoppimisen terveydenhoitoon tuomista hyödyistä.

      Poista
    3. Tapsalla on myös insinöörin koulutus. Eiköhän tähän suuntaan lahjakas ihminen tiedä näistä asioista ilman Google-hakuja. Ja muutenkin.

      Poista
    4. Alunperin tarkoitukseni oli tietysti vain pilailla ja ensin vertasinkin tekojalkaa ja jalkaa - mutta sitten totesin, että silmä onkin parempi ja syvällisemmin oikeaan osuva.

      Tekosilmä ei näe, eikä tekoäly ajattele.

      Muuten kannatan tietysti tekoälyn kehitystä. Olen nähnyt itsekin vuosia sitten useissa tehtaissa, miten ns. robotit korvaavat ihmiset rasittavissa ja tarkkuutta vaativissa töissä.

      Lähinnä aforismini suuntautuikin dystopiauskovia kohtaan. Ainoa tekoälyuhka, joka vaikuttaa todelliselta, liittyy sodankäytiin.

      On karmivaa, että valtiot ja niiden johtajat käyttäytyvät kuin kivikautiset heimopäälliköt, mutta heillä on käsissään nuijien sijasta valtava tuhovoima.

      Voihan olla, että tekoäly saa meidätkin järkiimme?

      Poista
    5. Robotiikka on hyvä renki, mutta ei isäntä.

      Hieman epäröiden suhtaudun robotteihin vanhusten hoidossa. Käsittääkseni juuri he kaipaisivat elävää kontaktia.

      Ehkä tässä onkin jonkinlainen raja. Robotti ei korvaa vuorovaikutusta, vaan vuorovaikutukseen tarvitaan ihminen lämpimine kosketuksineen ja aitoine puheineen.

      Poista
  11. Tapsa, ilmeisesti meidät saadaan aina ja kaikkialla tapahtuvalla markkinointi-aivopesulla uskomaan, ettemme voi elää ilman yhä lisää ja lisää meille kaupattavia rakkineita.
    Esimerkkejähän on jo lukuisia siitä, miten helposti uskomme markkinoijia, ettemme voi elää ilman jatkuvasti uusittavia kännyköitä yms. digikamoja. Se lienee loputon kierre, jolla ei loppua näy, elleivät ihmiset ala käyttämään järkeään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjä myy, mitä ihminen ostaa. Kaikesta ei voi syyttää yksin markkinointia tai kapitalismia - ne ovat syntyneet ihmisen tarpeista ja haluista. Osansa markkinoinnilla tietenkin on, mutta ei sataprosenttista osaa. Yksilökin on vastuullinen. Kuka antautuu mukaan esimerkiksi jatkuvaan kännykän vaihtoon, vaikka edellinen toimii? Eivät läheskään kaikki.

      Poista
    2. Leonoora - kun Iines tuolla ylempänä mainitsi, että olen lukenut insinööritieteitä, niin muistutan, että pääasiallisen työurani olen kuitenkin tehnyt nimenomaan markkinointiviestinnän parissa.

      Markkinointi on vain työkalu, ei sillä ole omaa agendaa tai tarkoitusta. Se on työkalu, jolla erilaisten tuotteiden valmistajat ja myyjät yrittävät saada ostohalukkaat ihmiset valitsemaan juuri oman tuotteensa. Jonkun hän valitsee kuitenkin.

      Oikeampi kysymys olisikin, että mikä helvetin hinku ihmisillä on haalia aina vain uusia ja upeampia tuotteita? Miksei vanha kelpaa?

      Poista
  12. Olisi mielenkiintoista nähdä tulevaisuuteen, että millä keinoilla planeetan kaikkien hölmöyslaitteiden sähkö oikein tullaan tuottamaan? Entä harvinaiset metallit, joita uudessa teknologiassa tarvitaan? Repostellaanko yhä enemmän ja laajemmat maaalueet kaivoksiksi, jotta lisää romuja saadaan tuotettua.
    Pisti silmään uutisista, että sodankäyntiin panostetaan toden teolla. Nyt saa meilläkin jo sotilaat harjoitella sariini- yms. hermomyrkyillä veljiensä tuhoamista. Kukahan on ajanut asiaa täysin palkein? Monipuolisia sotalaivoja hankitaan, ja hävittäjätkin on tilauksessa.Mielenkiintoista, että koskaan ei sotakalustojen hankinnoissa puhuta säästöistä. No töitä laivojen rakennus tuo, mutta veroina kansalaiset nämäkin lystit maksavat, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt et puutu juu kuule ollenkaan tähän enempiä!

      Mikä juuttaan yyberamiraali sinä saakutti olleskaan oot, mitä-hä! Laskitko yhtikäs mitään? Et juu kyllä varmana räknänny vaikka uutisissa oli kaikki tiedot. Läksyt!

      Aluksi: Uudistetaan aluskantaa, pakko.
      Sitten: Kokonaismäärä vähenee, henkilökunnan palkoissa säästyy, hyödyllistä ja pakko.
      Lisäksi: Olemme jäljessä, Itämerellä on ruuhkaa, en sano millaista koska kaikki sen tietävät.

      Nyt niinku aikuisten oikeesti pientä rajaa kaikenmmaalimman apurahahöpötyksiin ja muihin arvailuleikkeihin.

      Poista
    2. Saisko olla makkaravoileipä? Kysyn vaan ihan sillä kun jotenkin vaikuttaa siltä että jostain voitais alkaa järkevä toiminta. Ehkäpä reilu mukillinen kahvia?

      Poista
    3. Sininen 33, Miten niin, en muka puuttuisi ko. asiaan. Siniset-puolue ei ole enää vallankahvassa. Isänmaalliskiihkoilija puolustusministerikin sai kenkää. Hih!

      Poista
    4. Eri bingo.

      Mun numero voittaa aina. Paitsi pukukaapin kans.

      Poista
  13. Ukki A ja muut nimimerkkisi, pidetään tämä kommentointi järjellisenä ja suomenkielisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyll' se mull' vaa hyvi passaa.

      Nynnääsnin semmosta kippuravinkkuran ranttalitallaata pukkas lady Jennoliinin huomasta ett' härrr..

      Upsin pupsin
      mitä hupsin
      ylläripylläri
      tukkapöllymaisteri
      kaekellaessii..
      karvahattu
      hassu juttu.

      Ydivvoima nyk kummiski tul pelastettuu.

      Vaikka voiha se olla hyvä pienempi- vaikka oravakokonen pikkusotalaiva ja terhakka tuoksumaalimmalloppu.

      Elikkä tommonen varotustyyppinen pikkuloppupeli.

      Poista
  14. Kyll maar voileipä ja kaffe välipalana maistuu. Paa tulemaan piuhoja pitkin tekoälykkäästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sus siunakko, mnää syän nyh sursströmminkki.

      Sitt' mnä aja pikkuse vertta hitompal isoppa autto kappalem matka ja laittele ittel uue nime. Ansa Ikone vaik tai joku...

      Poista
  15. Ja oikein makkaralla, Leonoora! Kyllä sinua nyt hemmotellaan.

    Juuri luin lööpistä, että leipäjonoissa melkein puolet on eläkeläisiä, myös nuoria eläkeläisiä.

    Mahtaako asianomainen ministeri (Kiuru? Pekonen? Ohisalo?) olla huomannut tätä kurjuutta, joka on häpeäksi Suomelle. En ole huomannut mitään Rinteen lupaustakaan asiaan. Ei kai se hamassa tulevaisuudessa saatava vappusatanenkaan auta, kun hinnatkin taas kohoavat siihen mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Suomessa asiat ovat huonosti! Voihan reikäleipä kun asiat Suomessa ovat huonosti! Ja sitten vielä Rinne pääministerinä! Voi itku!

      Poista
    2. En haluaisi vaikuttaa julmurilta, mutta eiköhän leipäjonoissakin vaikuta hieman myös ns. ämpäri-efekti: haetaan pois kun kerran ilmaiseksi saadaan.

      Poista
    3. Saita ihminen on uskomattoman perso rahalle. Hänen turvallisuudentunteensa perustuu materiakasaan, eli ei siihen, että se riittää, vaan siihen, että kerätty kasa on pohjaton. Hän saa tyydytystä pienestäkin pihistyksestä. Jopa enemmän kuin siitä, että hankkisi rahalla jotain kivaa ja nautinnollista.

      Näin ollen epäilen myösämpäriefektin olevan mahdollista, joskaan ei ehkä kovin yleistä.

      Täytyy myöntää, että en ole koskaan nähnyt leipäjonoa, joten ei ole näköhavaintoa jonottajista.

      Poista
    4. Kolmannelle anonyymille sanoisin, että kyllä tässä Rinteen tapauksessa Rinne on kerjännyt verta nenästään. Tavan takaa kuullaan maailmaltakin Rinteen lausmista sammakoista ja täällä kotimaassa Rinne huseeraa muiden ministerien tonteilla antaen ristiriitaisia lausuntojaan milloin mistäkin.

      Uusin itseäni ajatteluttava hallituksen lipeämisjuttu on se, kun vaalien alla puhuttiin mm. turpeen polton alasajosta. Nyt hallitus ei poistakaan turpeen verotukea. Muutosta ei olekaan luvassa, vaikka Rinne on hehkuttanut EU:ssakin tulevia ilmastotekoja.

      Tämän ymmärtää, kun katsoo juttuni toista kuvaa vuodelta 2015.

      Poista
    5. Niin olen samaa mieltä. Pääministerimme vain sössöttää vaikka Suomi on jo vajonnut lähes pohja mutiin. Vielä Sipilän aikana olimme maailman onnellisin kansa, nyt siitä on enää tuhkat jäljellä. On saatava hallituksen päämieheksi kansallisesti ajatteleva ihminen ja rajoja raotettava vain ahkerille ihmisille jotka tänne tulevat. Kun vieraat myös oppivat tuntemaan maan tavat ja uskonnon, ei väärinkäsityksiä synny ja näin yhdessä samaan hiileen puhaltamalla saamme Suomen uudelleen nousuun ja sinne minne se luontevasti kuuluu, Kunnian Kukkuloille.

      Poista
  16. Naurattaa nuo hallituksen antamat armoporkkanat. Eikö nyt tiedetä tasan tarkkaan, (verotuksesta) ketkä todella tarvitsisivat enemmän kuin vain 20 euroa, parantaakkseen elämäntilannettaan. On käsittämätöntä, että mukamas vasemmalla olevat puolueet ilkeävätkin moisiin köyhäin avustuksiin ryhtyä. Mitä sairas, köyhä, vanhus saa kahdellakympillä. Ei taida moneenkaan lääkkeeseen riittää, saati palveluihin yms.
    On se mielenkiintoista, ettei äveriäiltä kukaan uskalla ottaa esim. lapsilisiä pois. Ne on köyhiltäkin kerättyjä veromarkkoja.
    Pakertakoot ahneemmat mammonistit vaan niskalimassa. Putoaahan heidän pöydiltään joitakin armopaloja "ei oman onnensa sepillekin". Kuka tienaa ja maksaa yritystuet joilla ei työllistetäkään lisää porukkaa, kuka lapsilisät, joille ei ole tarvetta, vaan rikkaat säästävät lastensa tileille köyhiltäkin kerätyt roposet. Jne. jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi Räsänen kysyi viikolla eduskunnan kyselytunnilla ministeri Pekoselta, mitä hallitus aikoo tehdä kalliin mutta elintärkeän diabeteslääkkeen korvausasiassa, kun pienituloisen täytyy jättää pakostakin yhä useammin kallis lääke ostamatta. Pekonen vastasi silmiään pyöritellen hyvää päivää kirvesvartta asian vierestä jotakin hölynpölyä.

      Leonoora, oikein äveriäitä on Suomessa hyvin vähän, keskituloisia veronmaksajia eniten. Äveriäitä voisi myös kiittää maksamistaan veroista.

      Moni ei nimittäin tule ajatelleeksi sitä, että kun puhutaan vaikka kymppitonnin kuukausipalkasta, siitä jää äveriäälle käteen vajaa puolet, kun leijonanosa menee veroihin, joka kuukausi. Eli joku maksaa veroja meille muille köyhemmille jopa kuusikin tonnia kuussa. 60 prosentin vero on Suomessa totta.

      Poista
    2. Roskapuhetta. Tunnen rikkaita, siis oikeasti rikkaita ihmisiä koska naimakauppojen kautta olen appiukko eräällekin monikertaiselle miljonäärille. He osaavat kyllä verosuunnittelun ja osinkotuotoilla ja pääomatuotoilla ja yhtiöittämisillä keinottelun. Useimmat maksavat tuloistaan sellaista 24%, jos sitäkään. Eikä tässä mitään laittomuuksia ole.

      Poista
    3. No huhhuh, tuo jos mikä on roskapuhetta. 24 prosentin veroilla ei olla oikeasti hyvätuloisessa rehellisessä työssä.

      Sen uskon, että taitavalla verosuunnittelulla ja
      noilla mainitsemillasi kierouksilla yritysmaailmassa voi välttää omaisuusveroja, mutta ei rehellisestä työstä maksettavia veroja.

      Valtaosa Suomessa on tavallisia veronmaksajia eikä yrityskeinottelijoita. Esimerkiksi Björn Wahlroos on HS:ien verokoneen mukaan maksanut Suomeen veroja vuodesta 2000 alkaen yli 60 miljoonaa euroa. Miksi ihmeessä noin paljon, jos niitä voi kerran kiertää?

      Poista
    4. Eivät oikeasti rikkaat verokirjatöitä teekkään! Mieti nyt vähän itsekin.

      Poista
    5. Tai jos tekevät se on vain pieni rikka heidän kokonaisansioidensa rokassa.

      Poista
  17. Iines, paljonko keskiverto kansalaisen sinun mielestäsi pitää tienata, että hän on hyvintoimeentuleva ja palkasta jää jotain käyttämättäkin tilille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tämä taida olla mielipidekysymys. Keskituloinen ansaitsee esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan laskelman mukaan 1 900 - 6 400 euroa kuukaudessa. Haitari on siis leveä. Puhutaankin alemmasta, keskimmäisestä ja ylemmästä keskituloluokasta.

      Sen tiedän, että tuossakin haitarissa veroprogressio on jo melkoinen ja tasoittaa alemman ja ylemmän keskituloluokan nettotuloja. Tuosta yli 6 000 eurosta voi veroprosentti pahimmillaan olla jo jopa lähes puolet brutosta, joten tuota yläpäätäkään on turha kadehtia.

      Poista
    2. Minä maksaisin mielelläni vaikka sata €/kk enemmän veroa jos käteen jäisi kolmekymppiä enemmän jne.jne.

      Poista
    3. Helppo sanoa noin populistisesti.

      Totuus on kuitenkin se, että Suomen veroprogressio on maailman kireimmän kärkikolmikon joukossa, ellei sitten ole jo kaikkein kirein. Alla olevasta linkistä kannattaa kurkistaa, paljonko palkasta menee veroihin, paljonko jää omaan talouteen. Kuvio on varsin havainnollinen:

      https://www.is.fi/asuminen/art-2000006048763.html

      Poista
    4. Se, mikä meillä verotuksessa on lievempää kuin muualla maailmassa, on käsittääkseni pääomaveron alhaisuus. Se kohdistuisi niihin, joilla on selkeästi liikaa rahaa oman perheen talouteen ja normaaliin säästämiseen.

      Poista
    5. Köyhän puolesta on kiva maksaa veroa, rikkaan puolesta ei.

      Poista
  18. Minä olen ihmetellyt aina, että kenen palkoista kansalaisten keskiansiot oikein lasketaan, kun hyväpalkkasia näyttäää olevan kaikki kansalaiset. Ei ole ihme, jos päättäjät päättää asioista tilastojen mukaan. Huonopalkkaisiahan keskivertolaskelmien mukaan meillä kun ikään kuin ei olisi olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ammattiryhmä on meillä enemmistönä tällä hetkellä? Arvaan että erilaisiin palveluihin: monipuolisesti kauppaan, liikenteeseen ja logistiikkaan sekä matkailuun ja majoitukseen liittyvät hommat.
      Mihin kohtaan terveyden- ja sairaanhoidon työntekijät sijoittunevat. Lääkärien ansiot ainakin päihittävät hoitajien palkat. Entä koulutukseen, opetukseen liittyvät ammatit? Onko teollisuuden työntekijät sittenkin toisena ammattien enemmistöjä tutkittaessa? Tilastoja löytyy hakukoneilta, mutta arvailen ensi alkuun asiaa.
      Kuinka suuri ero euroissa on tänä päivvänä esim. siistijän ja kaupan kassan palkoissa?

      Poista
    2. Keskiverto johtajat hankkivat alalla kuin alalla 5000 - 6000 euroa. Heillä ovat totta kai lisänä bonukset sun muut hyvänmiehen ja -naisen lisät.
      Parissa tonnissa huitelee tavallisen työmuurahaisten kuukausipalkka alasta riippumatta. Poikkeuksiakin tietysti on sääntöön.
      Paljonkos kansaedustajat hankkivat kaikkine etuineen kansalaisten palveluksessa?

      Poista
    3. Olen itse hämmästyneenä katsellut jokusten tradenomien (amk) palkkoja ja todennut, että kolmen vuoden liiketalouden koulutuksella voidaan kepeästi ylittää heitä opettaneiden korkeaskoulumaistereitten palkat.

      Poista
    4. Liberaalissa markkinataloudessa totta kai arvostetaan kaikkia liike-elämään ja kauppaan liittyviä ammatteja. Humaanit ja inhimilliset arvot ovat kapitalismissa esteenä äärimmäisten voittojen tahkoamisessa.

      Poista
  19. PS Toisaalta olen täysin pudonnut palkkatietoisuudesta. En enää tiedä, mitä esimerkiksi suomen kielen opettaja saisi lehtorintyöstään ammattikorkeakoulussa. Luultavasti palkat ovat joka alalla nousseet niin korkeiksi, että minulta loksahtaisi suu auki. Olen hirveän huono rahajutuissa.

    Sen kyllä ymmärrän hyvin, kun Jussi Halla-aho sanoo, ettei Suomeen pidä luoda työläisille houkutteeksi (?) matalapalkkoja. Mielestäni he ansaitsevat ihan kunnollisen ja ison palkan, jolla voi elättää perhettä puolison kanssa tai yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halla-aho on ollessaan meppinä Euroopan Unionissa äänestänyt ihan toisenlaisen työelämän puolesta. Eikä ole asettunut puolustamaan kenenkään työehtoja tai edes minimipalkkoja. EU:ssa tehdään paljon sopimuksia ja suosituksia työelämästä.

      Se on merkillinen ominaisuus perussuomalaisissa, että heidän oma todellinen toimintansa, siis mm äänestäminen jonkun asian puolesta tai sitä vastaan, on usein hyvin jyrkässä ristiriidassa heidän sanomisestansa kanssa. Haluaisivat tämänkaltaisia asioita, mutta valtatilanteessa kuitenkin vastustavat niitä samoja asioita.

      Seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön uudistamisessa tämä oli ihan äsken esillä eduskunnassa. Perussuomalaiset vastustivat ainoana puolueena vuonna 2015 nk. Istanbulin sopimuksen hyväksymistä. Suomi hyväksyi sen 2015. Nyt kun Suostumus-kansalaisaloitetta käsiteltiin, oli tästäkin heitä muistutettava. Istanbulin sopimus löytyy helposti googlen avulla, jos haluaa tarkistaa mistä on kyse.

      Kaikki puolueet toimivat toisinaan ristiriitaisesti omien tavoitteidensa suhteen, kun on tehtävä kompromissejä valtatilanteissa. Perussuomalaisten ratkaisuissa ja päätöksenteossa tämä korostuu,koska se on vallitseva toimintatapa. Puhutaan yhtä ja tehdään toista ja toivotaan ettei kukaan huomaa. Ja jos huomaa, syytetään muita: "Siniset sen tekivät, emme me".

      Poista
    2. Tottahan tuo on, että kaikki puolueet vaihtavat takkia tilanteen mukaan. Sen näkee kuvaamastasi esimerkistä ja sen näkee tämän jutun toisesta kuvasta, jossa Rinne puhuu eri tavalla vuonna 2015 kuin vuonna 2019. Ja mikä on Rinne puhumaan arvopohjista, kun omassakin leirissä löytyy fiksaamista yllin kyllin ja ihan omissa elämänarvoissakin: Rinnehän on entinen taloyhtiönsä varojen kavaltaja.

      Kyllä tämä takinvaihto näkyy mainiosti myös keskustan hallituskuvioissa, ei siitä voi yhtä puoluetta syyttää - ellei sitten jostain syystä halua. Mutta rehelliseen keskusteluun ei kuulu ummistaa silmiä.

      Poista
    3. Ano, Halla-ahoa ei kiinnosta, jos bulgarialainen hitsari tekee töitä Turun telakalla 7€/h ja siten laskee palkkatasoa. Pitää muistaa, että Halla-aho on tohtori Eirasta, jonka vaimo on äveriästä sukua. Halla-ahoa kiinnostaa vastustaa muuttoa EU:n ulkopuolelta, ja siihen hänellä on oikeus.

      Ongelma on siinä, että seitsemän euron hitsarit eivät kiinnosta mitään puoluetta. Vasemmistolle asiaa ei ole edes olemassa.

      Lainmuutos, joka mahdollisti työehtosopimusshoppailun, poistaa Suomesta perusduunaripalkat, joilla tulee säällisesti toimeen ja mahdollistavat osallistumisen vallitsevaan elämäntapaan.
      Tähän joku sanoo, että Suomessa on ilmainen koulutus. Tähän minä lisään, että tälläkin hetkellä vanhempien asema korreloi hyvin vahvasti lapsen tulevan aseman kanssa. Ja mitä isompi rako on ihmisten tuloissa, elämäntavoissa ja kulutuskäyttätymisessä on sitä vaikeammaksi luokkanousu käy.
      Näin se vaan tutkitusti menee, vaikka moni muuta väittää. Aina voi tietenkin osoittaa sormella yksilöä ja sanoa, että kouluttaudu, mikä tietenkin on suositeltavaa.

      Mutta joku ne paskaduunit kuitenkin tekee ja en pidä ajatuksesta, että tulevaisuudessa meillä on ihmisluokka, joka juuri ja juuri tulee toimeen palkallaan pienessä asunnossa isossa lähiössä toisten samanlaisten kanssa.
      Turha puhua edes mahdollisuuksien tasa-arvosta sellaisessa tilanteessa, vaikka olisi täysin ilmainen koulutus.

      Enää ei kannata katkeroitua entisaikojen paperitehtaan tai autotehtaan duunareista, jotka rakensivat omakotitalot. Ne ajat ovat ohi. Ukin autotehtaalla tehdään töitä kympin tuntipalkalla.


      Poista
    4. Taas Samulilta tosiasiallinen kirjoitus! Hän ei pelkästään vouhota jonkun asian puolesta ja jotain toista vastaan, kuten useimmat täällä.

      Poista
    5. Olen aina vastustanut termiä "Suomen ilmainen koulutus". Se on kakkapuhetta, peruskoulun jälkeinen koulutus maksaa opiskelijalle itselleen paljon. Jo toisen asteen oppikirjoihin ja tarvikkeisiin menee kolminumeroisia summia. Sitä ei vielä tiedä, missä määrin toisen asteen maksuttomuus oikeasti toteutuu, vai toteutuuko ollenkaan.

      Korkeakoulutukseen tarvitaan sitten jo viisinumeroista summaa. Asunto, ruoka, oppikirjat, pakolliset matkat, jopa ulkomaanmatkat opetusharjoitteluineen, kaikki elämisen kulut. Ilmainen koulutus -termi on bluffia, ja se kannattaisi unohtaa, sillä se tarkoittaa vain sitä, että oppilaitosmaksua ei ole. Opiskelija on ainoa kansalaisryhmä, jonka tulee ottaa lainaa elääkseen. Näin on ollut jo kohta sata vuotta, jos hieman kärjistää.

      En minä, Samuli, usko että jos mainitsee duunarin tienaavan joskus enemmän kuin korkeasti ja kalliisti kouluttautunut akateeminen kansalainen, niin siinä takana olisi katkeruus. Kyllä duunari on palkkansa ansainnut, mutta niin olisi se valkokauluksellinenkin. Se on fakta, ei mikään kitkeryys.

      Poista
  20. Ei minullakaan ole enää realistista tietoa oman alani palkoista.
    On tosi masentavaa tietää, että monille tulot kertyvät useasta putkesta: pätkätöistä, kelan päivärahoista, asumistuista ja vaikkapa ruokakassijonoista.
    Sitten hallituksessa hurrataan, että työttömuus on vähentynyt niin ja niin paljon.
    Tempputyöllistäminen on perseestä. Vähemmästkin ihmisiltä menee itsekunnioitus. Kaikille työehtosopimusten työajat ja palkka jolla ei tarvitse luukuilta tukia kerjätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskunnan kiertoonhan työläisten palkat ja eläkkeet heti pian "tilipäivän" jälkeen joutuvat, elleivät ole jo ennakkoon syöty ja eletty velaksi,
      Eipähän ainakaan pikkupalkoista ja eläkkeistä jää pankkien peleihin sijoitettavaa.

      Poista
    2. Kiertoon joutuu myös laajan valkokaulusköyhälistön palkat, ei yksin duunareitten. Moni duunari tienaa paremmin kuin kirjastonhoitaja tai luokanopettaja.

      Poista
  21. Mielenkiintoisinta onkin se, mikä ja kuka määrittää lopulta ihmisen ja hänen tekemänsä työn arvon.
    Äklö slougan: " Kaikki työ on arvokasta."
    Onko kaikki se työ, joilla on saatu ilmastonmuutos aikaiseksi, onko se ollut arvokasta ja joka jää perinnöksi tuleville sukupolville?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki työ on oikestas.. yhtä arvokasta.

      Poista
    2. Työllä on ensiksi se arvo, joka sillä on tekijänsä sisäiseen maailmaan. Joissain töissä on olevinaan jonkinlaisia laajempia henkisiä arvoja, sellaisia lienee, kun punainen risti panee alkuasukkaita ja räsykansaa teltassa ja puutarhassa. Taloudellinen arvo on tuottavuus, on oikein, että jääkiekkoilija saa kaudesta miljoonia, hän tuottaa työnantajalle paljon enemmän. Julkisen puolen työntekijöide rahallista tuottoa on vaikeaa arvioida ja siksi kyynisimmät pitävät töitä turhina. Virkamiehiä on muotia haukkua, vaikka he pitävät maailmaa pystyssä.

      Taloudellisen tuottavuuden määrittäminen on yksityiselläkin puolella vaikeaa. Golf-kentällä työaikansa viettävä johtaja tuumii:"minä tämän kaiken tein ja työntekijät kehtaavat vielä vaatia palkkaa!"

      "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa" rallattelivat työntekijät, kun saivat oikein kusipäisen pomon,etunimeltään Arvo.

      Poliitikot puhuvat arvojen tärkeydestä silloin, kun niitä itseäänkin alkavat vehkeilynsä hävittämään.

      Hyödyllisin kaikista ammateista on selänraapija, toiseksi tulee kädettömien pissattaja.

      Toimihenkilöt ja poliitikot eivät ole tärkeitä,molempia saa tarvittaessa aina uusia. Ja vaikkei tarvittaisikaan.

      Poista
    3. Jatkossa robotit ovat ilmeisen tärkeitä. Juuri oli lehdessä kuva kojeesta, joka pystyi valitsemaan mansikan ja ojentamaan sen suoraan asiakkaan suuhun.

      Vttumainenkin työ on tärkeä. Paitsi elannon se antaa ihmiselle tärkeyden tunteen. Tunne on arvokas. Ei olla kuka tahansa lorvija, vaan rehellinen veronmaksaja. Olen tehnyt monenlaista duunia aloittaen urani jo lapsityövoimana kirjastossa ja suurisännän hehtaaripellolla. Toisesta tuli palkaksi kolikkoja ja ruokapalkka, toisesta vain ruokapalkka. Merkityksellistä opetusta. Elanto ei tule helposti.

      Poista
    4. Riku räväytti arvot tiskiin ettei tartte arpoa. Muuten tais unohtua jalannylkyttäjät.
      Sitten on ne ketkä ruttaa infraa vielä, jos siellä muutama finski vielä pyörii.
      Poliisien,opettajien, lossikuskien ja virastovahtimestarien liksat kuuluu creditpuolelle kaiken järjen mukaan.

      Poista
  22. Just. Maailman ns. vanhin ammatti on siis slouganin mukaan arvokasta? (paimenet toisena)
    Sotaan yllyttävien kansanjohtajien työt ja aseteollisuus se vasta arvokasta työtä onkin. (?) Entäpä kaikki teknokemian ja kosmetiikkateollisuuden ihanien lisäaineiden ja myrkkyjen työtehtävät? Wow! Valokuvamallien ja supertähtien: näyttelijöiden ja pornotyöläisten ammatit ovat arvoasteikossamme tärkeimpiä, siis eniten arvostettuja, jos palkkoja heidän hommistaan vertaillaan vaikkapas opettajien, lääkäreiden, papoien tai sairaanhoitajien "kutsumus tehtäviin".
    Ai niin, kohta robotit taitavat ohittaa "kaikki työ on arvokasta" listan ykköset. Kohta haluamme kaikki matkia ronotteja kuten transut naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän maailman vanhimman ammatin ammatinharjoittamiseksi vasta sitten, kun palvelun tarjoajat maksavat reilusti veronsa ja työeläkemaksunsa eivätkä nauti vain ilmaisesta piikistä terveyskeskusten suojeluksessa.

      Poista
    2. Iines, medioissa itsetietoiset ja häpeämättömät "vanhan ammatin harjoittajat" ovat jopa kehuneet maksavansa veronsa ja nauttivansa työstään.
      Ainakin yksin yritystän pyörittävät ilman parittajaa työnjohtajana.
      Luulenpa, että nyky sukupolven kansalaisista suurin osa hyväksyy huoran ammatin oikeaksi ammatiksi. Toivottavasti olen väärässä.

      Poista
    3. Näppienkeli laitteli ton ronotin! Rönöttävä ronotti, setä vähä lepää juu.

      Poista
  23. Joo, ja minusta näyttää kehittyvän uusien synonyymien keksijä: papoi = pappi ja ronotti = robotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kehity, nappi homma. Tuli vain.


      Ne on tollasia,, Se on niitten hjumoria. Ei pie pelästyä. Sen voin kertoa että kaikille ne ei suostu eikä ainakaan mistään niitä saa.
      Katops käsiala, se. Mitä mä nyt oon niille ollu työllistävä nin mitään pahaa ne ei koskaan pelkää eikä niistä pääse ikinä eroon.
      Niitä on useammanlaisia; mut noin laajasti kattoen tippuenkelit on varsin jänniä.
      Me ollaan niille niiku pikkupentuja.

      Poista
  24. Iines19 syyskuuta, 2019 17:57

    "Sielu voisi olla tietoisuus, joka elää kauemmin kuin keho, ruumis. Oikeastaan on olemassa vain mieli, tietoisuus, keho on katoavaa tavaraa. Miten käy mielen tai sielun?"


    Mietin, mitä tällä tarkoitat?

    Keho kieltämättä on katoavaa "ainetta", se on mm. monissa argeologisissa kaivauksissa todistettu. Mutta missä ja miten ”sielu" ihmisen eläessäänkään ilmenee, ja miten se jatkaisi olemistaan kun sen subjekti (= keho) on kuollut? Ja mitä se silloin itsekseen tekisi..?


    Mielestäni elämme maailmankaikkeudessa joka on materiaa, myös sellaista mitä emme vielä/tai koskaan tunne, mutta voisiko silti olla olio jolla ei olisi edes kvarkin massaa suhteessa maailmankaikkeuteen?


    Tämä on käsitykseni todellisuudesta. Jossa 'sielu', jos olisi, olisi pelkkä huhu.



    Ps. Vaan mikä ettei. Kerran yks ukko Alkossa kysyi "Huhu" nimistä viinaa, oli kuullut että se menee parhaiten päähän. Myyjä sanoi että se on vaan huhua. No se ostaja vaan intti että "anna sitten mulle sitä huhua"... Ei saanut. Ei saanut mitään. Ei edes yhdentähden Jallua. Enään kun intti.


    Opetus: "Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Vaikka en minä ymmärrä miten se tähän sopii? Mutta kun tuli mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sielu voisi olla tietoisuus, joka elää kauemmin kuin keho, ruumis. Oikeastaan on olemassa vain mieli, tietoisuus, keho on katoavaa tavaraa. Miten käy mielen tai sielun?" (Iines)

      Tämä on intuitiivisesti ja nopeasti muotoiltu, mutta kyllä se kattaa sen, mitä tuossa mietin. Ja huomaa, mikis, konditionaali. Kaipaako tämä oikeasti selitystä?

      On selvää, että fyysinen keho häviää olemattomiin, luutkin murenevat. On lukuisia kertomuksia siitä, miten ihmisen mieli/ tietoisuus/ sielu/ leijuu katon rajassa tarkkailemassa tilannetta, kun keho on nukutettuna tai jossain onnettomuudessa tiedottomana. Miten se voi olla mahdollista, ellei ihmisen tietoisuus/ mieli/ sielu olisi myös kehosta erillinen? Miksi se simahtaisi, jos keho simahtaa? Jospa se lähtee etsimään uutta kotia tai yhtyy jonnekin isoon Sieluun tai Tietoisuuteen? Jospa hyvinkin?

      Poista
    2. Näihin kysymyksiin tuskin on muita vastauksia kuin uusia kysymyksiä. Ei näitä pysty järjellä ratkomaan. - Tai Rauno Räsänen tässä oli hyvä: ei ollut niin yksinkertaista asiaa mitä hän ei olisi selittänyt niin monimutkaisesti ettei siitä saanut selvää enää kukaan... Tai siis ainakaa moni. mm. minä.

      Ps. Kunnioitan/kunnioitin Ranea paljon! Hän oli vilpitön Filosofi isolla Ähvällä. Raskaat, todella raskaat mullat hänen haudalleen! ('Kevyet mullat' on onneton toivomus. Koska silloin tulee Kettu ja kaivaa vainajan esiin. En soisi että Ranelle kävisi niin. Siksi mahd. raskaat mullat.) (niin, ja vorssalainen ei osaa sanoa F-kirjainta, se on sille ähvä)

      Poista
  25. Vaan mitä te, rakkaat ilmastonpilaajat, tykkäätte tästä videoklipistä?

    Minulle tuli ahdistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli tällekin miehelle. Joka tekee diilejä. Upeaa! Ihanaa! (Että joku edes jotain tekee Maapallomme hyväksi. Luuserit tekevät vain tiilejä tiilitehtaalla.)


      Donald J. Trump
      ✔ @realDonaldTrump

      She seems like a very happy young girl looking forward to a bright and wonderful future. So nice to see!

      Poista
    2. Ystävästämme Donald J. Trumpista ei edes Paavo Haavikko pystyisi tekemään parodiaa. No ei! Eikä tärkein syy ole se että Haavikko on jo kuollut, vaan se että loppuu mielikuvitus jos yrittää parodian keinon "parannella" Trumpin ajatuksia. Koska Ei siihen tavallisella älyllä varustettu ihminen pysty! No, ei!

      Poista
    3. Ei tytöllä kyllä ole hyvä olla. Ilmastonmuutos on vakava juttu, mutta ei nuoren ihnisen ajaminen hulluuden partaalle auta sen torjumisessa. Tiedän, että hänellä on asbergerin- syndrooma, mutta kyllä tuo ahdistavalta näyttää.
      Nykyajan Orlèansin neitsyt.

      Poista
    4. Minun käy tätä tyttöä sääli. Hän on silmin nähden ahdistunut, vihainen, itkun partaalla, hän huutaa sanomansa kaulasuonet kireinä.

      Missä ovat tytön vanhemmat ja mikseivät aikuiset lohduta tyttöä, rauhoita ja sano, ettei tytöllä ole hätää. Hän on selvästi hädissään ja aspergerlapsen lailla kiihkeästi yhden asian viemä.

      Olkoon se asia vaikka miten tärkeä asia, tytön tuska ahdistaa minuakin. Miksi ei kukaan sano hänelle, että tule tänne, asia ei ole sinun harteillasi. Hänhän on lapsi vielä, autismin kirjon aspergerlapsi, jolle rauhallisempi ympäristö olisi hänen oman tasapainonsa kannalta armollisempi.

      Ihmettelen, miksi aikuiset eivät näe tätä, vaan antavat lapsensa kulkea via dolorosansa siihen puuttumatta, ilmeisesti jopa siihen kannustaen.

      Poista
    5. Gretalle pitää kertoa joulusta ja joulupukista.

      Poista
    6. Tai ehkä mieluummin koulunkäynnin merkityksestä tietoisuuden lisäämisessä.

      Poista
    7. Greta on sen verran kouluja käynyt, että hakkaa tiedoissa vanhat lunttaamalla tittelinsä saaneet maikat.

      Poista
    8. Varmaan hakkaakin, en yhtään epäile, etenkin jos Ruotsissa on lunttaamalla valmistuneita maistereita. Suomessa tuskin on.

      Ajattelin tässä kuitenkin pidemmälle. Tietoisuus on vallan eri asia kuin päntätyt tiedot. Se on ehkä jopa vastakohta pänttäykselle, se on maailmankuvan laajenemista.

      Poista
    9. U. (varmaa o!) A.29 syyskuuta, 2019 09:36

      Joulumuorin tyttö, G. Thunberg on peitenimi. Assit on kaikki Muorin. Ellette tienny.

      Muori ei siedä musiikkia tuvassaan!

      Raittisen Jussi on kans dusannu muorille ja dusaahan se vieläki. DDT Jazz Band ei muuta oo tehnykkään ku duuneja Muorille.

      Muori on.

      Poista
  26. Voi kuinka monta kertaa, jo 60-luvulta lähtien olen hokenut melkein samoja lauseita, kirjoittanut runoja samanlaisten pettymysten jopa vihan vallassa. "Ihmisen hädän vain eläimet tietää."
    Rooman klubin ensimmäisistä ennustuksista on kulunut reilusti yli puoli vuositataa, mutta mitään todella radikaleja muutokseen johtavia toimia ei edelleenkään ole näköpiirissä. Muutokset pitäisi tehdä tänään, eikä hissun kissun olettaen, että parin kymmenen vuoden päästä olemme Suomessa hiilineutraaleja.
    Kaikissa suurkaupungeissa ja ylipäätään siellä, missä joukkoliikenne toimii, yksityisautoilu seis. Jos yksityiset autot ovat sähköistettävissä tai muutettavissa biopolttoaineilla kulkeviksi, niin sitten voisi ajaa, mutta samaalla pitäisi kuskata muita kyydin tarvitsia.On lisättävä metro, juna ja muiden yleisten kulkuneuvojen kalustoa ja aikatauluja.
    Kaikkia päästöjä tupruttaviin tehtaisiin heti piippuihin suodattimet, tai muuten tehtaat seis, kunnes muutostyöt saastuttamisen lopettamiseksi on tehty. Lentoliikenteelle pitäisi asettaa kieltoaikoja, jolloin yksikään kone ei nouse ilmaan. Metsäpalot saatava kuriin jatkuvalla vaikkapa droonien tarkkailuilla.
    Miten nopeasti vaikutukset alkaisivat näkyä, jos kaikki hiilidioksiidipäästöt aika ajoin pysäytettäisiin kaikkialla maapallolla vaikka vuorotellen, esim. yhden kuukauden ajaksi?
    Mökille voisin hankkia ilmalämpöpumpun, mutta kokonaan puun poltosta en vielä voisi luopua. Tai kyllä voisin. Saunomista puukiuassaunassa voisin vähentää ja käydä kaupunkikotona sähkösaunassa. Kai saunomisesta voisi toisaalta luopua kokonaankin. Autoa ei minulla itselläni ole. Polkupyörä ja julkinen liikenne kaikkialla käyttöön.

    Mutta me emme voi muuttaa mitään elämässämme ennen kuin on liian myöhäistä. Valitettavasti.
    Öljy-yhtiöt ja maat joissa öljyä on, eivät enää rikastuisi. Sekö lie eräs suurista jarruista?
    Autoteollisuus ja korjaamot voisivat työvoimaansa lisätäkin sähköistämisen ansiosta. Uusiin ammatteihin voitaisiin kouluttaa pelastustöihin ennen ja jälkeen
    myrskytuhoja ja muita katastrofeja.
    Ehkäpä joku valtio pistää taas maapallolla suursodan käyntiin, niin että ihmiset unohtavat ilmastonmuutoksen velvoitteet.
    Kaaos tulee, ellei juuri nyt osata järkeillä, suunnitella, neuvotella ja tehdä päätöksiä ilmastokatastrofin estämiseksi yleismaailmallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo alkaa olla liian myöhäistä. Merkit ovat kiistämättömiä.
      No, kenties joitakin aikomuksia muutoksiin pitää olla, että kaikki toivo ei kuole ja muutu barbariaksi.

      Poista
    2. Ukin pajalla paiskotaan puuhia paitahihasillaan.29 syyskuuta, 2019 09:57

      Ei tuolla tavoin.. nngh!

      On pula-aikaan valmistautumisen aika. Homma osataan.
      Taidot ovat ne tärkeimmät.

      Eiköhän ruveta, eiks täs oo verrytelty jo? Hihat kääritään, housut nostellaan ja aivan ensimmäiseksi jokahinen hommaa kasvimaanpalasen. Kaupungissa on kätevä pitää kanoja! Vanhaan katiskaan kun tällää ryytikasvitötterön niin pupuja piisaa. Kanivaipat on priimaa. Pupusoossi on sivutuote. Valkohäntäpeuroja tulee ollakin liikaa, hirvet on arvokkainta.

      Kaikki on aivan rauhallista ja varmaa, se sanahan on turva.

      Tilaahan tämä vaatii vaan sitähän riittää. Aurinkopaneelista saa soittelusähköt.

      Harva kansa on yhtä turvassa, meinaan minä.

      Poista
  27. Ainut narsistinen lohtu jo ikääntyvllä yksilöllä lienee, että ilmeisesti kuolee,ennen kuin uudet sukupolvet toden teolla alkavat meitä hyvinointivaltioiden rakentajia vaatia tilille ja vastuuseen.
    On törkeää todellakin puhua yritysten ja valtioiden kasvuprosenteista, varsinkin jos ne vain lisäävät ilmastollisten tuhojen määrää. Markkinatalouden kasvupuheista ja odotuksista huomaa, ettei ilmastonmuutos-signaaleja oteta kaikkialla vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikista asioista suurinpiirtein samaa mieltä kuin Leonoora. Ja on aivan selvää etteivät ihmiset vapaaehtoisesti jonkun heille jo käsitteenä oudon/merkityksettömän 'tulevaisuuden' takia toimi. Niinhän he nytkin - ja nyt olen hieman ilkeä, mutta oikeassa - he tässäkin hetkessä toimivat järjettömästi. Ja usein myös tahattomasti omia etujaan vastaan.

      Haluatteko argumentteja? Nooh... katsokaa vaikka peiliin.

      Poista
    2. Aikoinaan rajoittamaton ydinsota oli pahin dystopia. - Ja pahahan se on vieläkin. - Kun aloin kiinnostua maailmanmenosta muutenkin kuin vain "ahaa, ajattelen, taidan siis olla olemassa" -mielessä, ja varsinkin sen jälkeen kun tutustuin biologiaan, tuskastuin. Oli niin paljon syytä tuskastua. Äänetön kevät (engl. Silent Spring), tuo Rachel Carsonin kirja vuodelta 1962 sai minut melkein ympäristöfundalistiksi... hehheh. Luonnon monimuotoisuus ei ole mikään itseisarvo, kyse on paljon tärkeämmästä: monimutkaisista ekosysteemeistä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja jos joku "legopalikka" nappastaan pois, jotain suurempaa aina romahtaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa pölyttävien hyönteisten kantojen romahdus; se tulee romahduttamaan myös ravintokasvien tuotannon; mikään ihmisen teknologia ei korvaa hyönteisten tekemää duunia.

      Tämä oli esimerkki.

      Pahinta silti on ihmisten lukumäärä. Se ei esimerkkiä kaipaa. Maapallomme yksinkertaisesti ei kestä tällaista määrää ihmisiä... tai saattaisi kestää jos emme tekisi mitään, olisimme vain hiljaa ja söisimme riisiä/papuja ja nukkuisimme kaiken vapaa-aikamme... Mutta kun me emme elä niin. Tuhoamme ja raiskaamme ja ryöstämme kaiken minkä luonnosta vain irti saamme, ja sitten niistä 'luonnonantimista' tuotamme sälyä ja rihkamaa ja roinaa ja muuta kaatopaikkatavaraa, sitä me tuotamme. (Ja kapitalistin iso karvainen käsi tulee siihen väliin ja vie dollarit! Ja myös Ruplat! Ja jenitkin...)

      Kyllähän te kaikki tiedätte että jos elää yli varojensa, moninkertaisesti yli varojensa, niin "köydenpää siinä tulee vetäjän käteen", ennemmin tai myöhemmin.


      Siinä mielessä olen samaa mieltä tuon "iloisen ja kiukkuisen" koulutytön kanssa, että ei se kaukana ole. Tämä "myöhemmin", nimittäin.

      Poista
    3. Nyt ajetaan sähköautoja bensiinikäyttöisten tilalle. Mistä se lisääntynyt sähköntarve sitten tyydytetään ellei ydinvoimaloista? Ydinvoima tosiaan oli hirveä kammotus minun nuoruudessani. Uhka nro 1.

      Muistan vieläkin Tsernobylin peljästyksen. Missä olit kun jysähti? Minä olin Lounais-Suomessa haravoimassa maata, johon pahimmat myrkyt kai olivat juuri laskeutuneet. Lehdissä oli karttoja ydinsaastealueista ja meidän mökki oli yhdellä pahimmista.

      Poista
    4. En näe ydinvoimaa minään uhkana, se on siistiä energiaa, siistimpää kuin mikään muu. Kyse on siitä että laitosten turvallisuus pitää taata 100 %sti. Joka on mahdollista. - Esim. Tsernobylin tapahtumat olivat seurasta täysin holtittomista toimintakulttuurista, joka oli tyypillistä koko senaikaiselle byrokraattiselle ja vainoharhaisuuteen perustuvalle CCCP:lle. Ja on ikävä kyllä yhä edelleen äpärävauvana syntyneelle Venäjän federaatiolle. Jota johtaa (kädet olapäitä myöten vereentahrimina) KGB:n entinen yliluutnantti Vladimir Putin. Ja hänen oligarkkinsa. (pahanmakuisia karkkeja, hyi helvete!)

      Ydinsota on toinen asia. Sen turvallisuustaso on aina -101 %a.

      Tsernobylin pössähdyksen aikana olin Forssassa repimässä vanhempieni omakotitalon orapihlaja-aitaa; siihen istutettaisiin toisenlaisia pensaita. Oli kuivaa ja kuumaa ja maa pöllysi oikein kunnolla. Eli tein juuri kaikkea sitä mitä ei laskeuma-alueella saisi tehdä. Mutta mistäs sen tiesi, ei mistään. Kaikki on näkymätöntä ja mautonta ja hajutonta. Ja juuri Lounais-Häme viia Sastamala pahimmat pölyt päälleen saivat. Ja osa Lappia myös.

      Kivaa aikaahan se oli, vappua! Kuuma ja hikinen päivä.

      Poista
    5. Ps. Lainasin tänään Svetlana Aleksijevitšin kirjan "Neuvostoihmisen loppu". En ole lukenut siitä vielä riviäkään, siksi en siitä sanakaan sano. Mutta tuon Svetlanan kirjan "Tšernobylista nousee rukous" olen hältä lukenut. Se on yksi vakuuttavimpia dokumentteja - olen lukenut hirsohimani ja auschwitzni - mitä olen lukenut. (lukemisen toisto tahallista kun luen koko ajan) Ei mikään yllätys että nobel-palkinnon hälle Aleksijevitšille antoivat.


      Siitä olen edelleen kärttysä etteivät sitä Jaan Krossille antaneet. (Se kuulema oli jo melkein 1994? tai niillä main jo sovittu mutta ei sitten.)

      Poista
    6. Siitä jysäyksestä ilmoitettiin sen verran myöhään, etten painanut mieleeni, missä olin ollut.

      Poista
    7. No, meillä oli televisio Arvi Lindeineen, ja muistettiin selvästi sen lauantain mökkikäynti vielä viikollakin.

      Poista
    8. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa mitattiin vuoden 1986 vapun alla kohonneita säteilyarvoja. Säteilyn syytä ei tiedetty, sillä Neuvostoliitto ei tiedottanut Ukrainassa sattuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta.

      Poista
    9. Pyhä jysäys, onpa vaikeaa. Kun syy tiedettiin, se oli silloin uutisissa ja samalla näytettiin pahimmat laskeuma-alueet, joilla mökki oli. Tiesimme heti, että siellä oltiin samoihin aikoihin, lauantaiaamuna - jysäys taisi olla perjantaina - haravoimassa, koska lauantaisin siellä aina keväisin oltiin.

      Poista
    10. Arosapelihammastiikerin perikunnan.pesänhoitajan pehtoorin veljenpojan paras kaveri, lähes kasakka siis itsekin.28 syyskuuta, 2019 23:31

      Olo kui Jean-Luc Picardilla.. handu naamalla eli facepalm.

      Ei auta. Töitä on tehtävä.

      Kuka saatanan tumpelo on Rubbio CERNistä! Olis kiva jos viittis ottaa selvää mutta ei tee mieli enkä tahdo olla besserwisser, siitä akat ei pidä ja pimpsukkaa tekkee mieli, sinänsä terve merkki mutta viimeinen ennen kuin kehiin käy dementia iuvenilis, alcoholismus detrim- no antaa olla.

      Kaikella sillä kohteliaisuudella jota kaikki eivät huomaa perseennuolennaksi: Mikis.. mielipide on kuin insinööri. Mielipiteellä ei saa suolakurkkuja. Miksi ei? No kun se ei mahdu yhteenkään pönttöön ja käsiä ei saa käyttää.

      Mitä sinä tiedät grafiittihidasteisten reaktoreiden varmuusjärjestelmien kulttuurista? Jätetään tässä pois se seikka ettei yhä käyvissä ole mitään vikaa. Varmuusjärjestelmiä ydinvoimaloissa on lukuisia ja yhä lisää lukuisia. Yleisesti asiaa valaissee kun kerron ettei 'pelkkien' pahapoppa-sähköjärjestelmien varmistus ole koskaan alle kuusinkertainen. Niille joille maistuu mieli/kieli paremmin kuin järki/matemaattis-looginen ajattelu ja pitkä koulutus asia selviää kenties helpommin kun se esitetään näin:
      Varmistuksen
      varmistuksen
      varmistuksen
      varmistuksen
      varmistuksen
      varmistus.

      Tämä on yleinen insinööritieteiden osaamisen perusteita vaativa aihe, nokkeluus ei auta.

      Ydivoimaa sivuavia päätöksiä ei tule antaa polibyroon päätettäväksi, tässä blogissa asia on toisin joten ehdotan minikselle ensin pitkään kestäviä kättetaputuksia ja vielä seisaaltaan esitettyjä pitkään kestäviä kätten taputuksia. Suosionosoituksista en tiedä mitään sillä en ole koulutettu aploodi-insinööri.

      Poista
    11. [S.O.B]

      Nathaniel perkele, jumatsuikka!

      ..and the Night Sweats! Vaan ei - ei tässäkään vielä kaikki, kun kurkistaa lisää, löytyy! Studioprosessia kuvattuna. Liian hyvä. Mikä näitä äijiä oikein vaivaa ja mistä sitä saa? Apteekista ei ainakaan. En kyllä uskalla kysyäkään, sen puoleen.

      Poista
  28. Autistitytön perässä mars, heh, nauratti tuo Samulin "Orlèansin neitsyt". Jeanne D´arc oli epäilemättä totaalisen pöpi näkyjen näkijä.

    Uskonnot ovat merkittäneet merkitystään meille länsimaisille ihmisille, mutta ihmeekseni syyllistäminen jatkuu entisaikoja vahvempana. - "Tee korjaus, paranna tapasi, synny uudelleen!" - Vitut teen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Greta ole kuitenkaan pöpi, vaan omassa erityislaadussaan tavallinen aspergerlapsi. Molemmat vanhemmat ovat julkisuuden henkilöitä, kuuluisuuksia Ruotsissa, joten tiettyä valmiutta Gretalle on tullut taustalähtöisesti.

      Greta ei ole pyhimyskään, joten häntä sopii arvioida julkisuudessa yhtä lailla kuin ketä tahansa muuta vaikuttamaan astahtanutta persoonaa.

      Poista
    2. Vaan se tuntuu minusta kohtuuttomalta, että Greta murjotti vihaisena, kun Trump käveli sattumoisin hänen ohitseen, eikä pysähtynyt juuri hänen edessään.

      Miksi olisi pysähtynyt? Hänen vieressään seisoi kymmeniä muita ihmisiä, tiedemiehiä, poliitikkoja ja muita tilaisuuteen kutsuttuja, eikä Trump pysähtynyt heidänkään edessään. Miten tuosta voi suuttua ja murjottaa?

      Se, että Trumpin kanta ilmastoasioihin on pöljä, on sitten kokonaan toinen asia. Nyt on puhe Gretasta ja hänen käytöksestään.

      Poista
    3. Mukavaahan se olisi, jos tiedonvälittäjät välittäisivät tietoa, eivätkä politisoisi. Gretan sairaskertomus avaisi mukavasti näköaloja, jos se jossain selitettäisiin. Onko se vain asperger ja miten se ilmenee. Vai onko sittenkin tuhtia autismia, selkeää pönttövajausta?

      Poista
    4. Luin, että kyseessä on autismin kirjon asperger. Haluttiin tai ei, se on merkittävä syy ja tekijä Gretan käyttäytymisessä.

      Tällä en halua vähätellä ilmastoasiaa, päinvastoin, olen ilmastotekojen puolesta. En vain näe mitään syytä uhrata kärsivää lasta tämän asian hyväksi.

      Poista
    5. Minä en näe Grataa uhrina. Hän on rohkea ja älykäs sekä ikäisekseen viisas ja kypsempi kuin monet eläkeläiset.
      Kun kuuntelee hänen puheitaan, ei voi kuin ihailla! Miten selkeä ja johdonmukainen hän on puheissaan ja lisäksi hän taitaa aina puhua ilman muistiinpanoja.
      Nobelin rauhanpalkinnon hän ansaitsee vähintäänkin.

      Poista
    6. Näen kyllä Gretan enemmän toimijana kuin uhrina, joka hänestä mielestäni on tullut, jos haluaa hieman kärjistää asiaa.

      Autismin kirjon aspergerlapsellahan voi olla poikkeuksellisen voimakas kiinnostus yhteen suppeaan asiaan, ja monesti älykkäänä ihmisenä hän ottaa asiasta perusteellisesti selkoa.

      Hänellä on kuitenkin hyvin usein konflikteja suhteessa muihin ihmisiin, ja mielestäni juuri tämä puoli tuli esiin nyt olleessa konferensissa pilaten paljon Gretan sanomaa.

      Gretan äiti silikonirintoineen on lukemani mukaan itsekin saanut itselleen adhd-diagnoosin, ja kenties kärsii samoista ongelmista kuin tytär. Koetan sanoa, että hän ei ehkä osaa nähdä sitä, että tytön lietsominen asiassa ei ole välttämättä hyväksi tytön onnellisuudelle.

      Nyt Greta oli aggressiivinen ja selkeästi onneton. Minusta Greta itse on tärkeämpi kuin olla idolina koko maailmalle. Siinä on jotain kummallista. Annettaisiin lapsen olla nyt rauhassa.

      Haluaisin kovasti lukea Liisa Keltikangas-Järvisen analyysin Gretan tilanteesta. Hän on aina lapsen puolella.

      Poista
    7. Lisään vielä sen, että jos aspergerlapsi juuttuu liikaa yhteen suppeaan aiheeseen ja jää ikään kuin pyörimään siihen, niin ellei hän saa siitä onnellisuutta ja tyydytystä, hän voi ahdistusta ja joutua pakonomaisaen tuskan valtaan, josta häntä täytyy tietysti koettaa ohjata pois, jottei hän luhistuisi.

      Lukemani mukaan Greta ahdistui pahasti, niin ettei hän päässyt sängystä ylös. Se johti sitten tähän nyt nähtävään aktiiviseen toimintaan, joka tuo varmasti onnea Gretalle, mutta lopulta, väkisinkin törmätessään kiviseinään, suurta ahdistusta. Tältä minä äitinä haluaisin lapsen säästää.

      Poista
    8. Kolmannella perään. Kun me emme kuitenkaan voi pelastaa maailmaa haukkumalla Trumpia ja tiedemiehiä. Meidän tulee ensimmäiseksi estää väestöä lisääntymästä hillittömästi Intiassa ja Kiinassa ja kaikissa ns. kehittyvissä maissa. Tästä pitää ensin puhua ja mennä näihin maihin.

      Poista
    9. Oi ymmärrätkö Iines kulta miten vastuuttomasti nyt vetäydyt pois omasta vastuustasi. Tarkoitatko todella että kun Kiinan ja Intian päästöt ovat niin musertavia kuin ovat, meidän suomalaisten ei sen takia tarvitse tehdä mitään? Ei se noin saa olla! Se on ihan samaa kuin puolustelisit omaa varasteluasi sillä että muut, noi isot naapurintytöt, varastelee paljon enemmän kuin minä! Tässä on nyt kyse hyvin paljon ihmisen omasta moraalista, sen pinkeydestä, ja myös rohkeudesta! Ei kukaan maailmaa yksin pelasta. (Eikä vaaleissa kenenkään ääni mitään merkitse...?) - Meillä suomalaisilla sitä paitsi on paljon enemmän varaa luopua jostain kuin vaikkapa bangladeshiläisiltä, eikö totta, Iines kiltti?

      Poista
    10. Mikis, enhän minä niin ole tuohon kirjoittanut! Kirjoitin siitä, että ei maailma pelastu haukkumalla maailman presidentit ja tiedemiehet, se ei auta ketään että nimetään syyllisiä.

      On selviö, että väestöräjähdys on raskauttavin asia maapallon kestokyvyn kannalta - tästä jo Linkola kirjoitti paljon. Sen tulee olla korjauslistan kärjessä, sillä asia on hoidettavissa.

      Yksilön vastuuta tietenkään mikään ei poista. Se on tärkeä asia, jota jokaisen tulee harjoittaa. Itsekin teen kaiken, minkä voin ja näen vaivaa sen vuoksi. Otan esimerkiksi jätelajittelun tosissani, samoin ruokavalinnat. En polta puita mökinkään pesässä muuta kuin kylmällä enkä aina silloinkaan - viime kesänä mm. ostin sähköpatterin. Hiilijalanjälkeni ei ole kauhean iso.

      Poista
    11. Juu, vastasin liian hätäisesti, huomasin sen heti kun painon "Julkaise" nappulaa, että et sinä niin kirjoittanut mistä sinua soimasin.

      Olen kovasti pahoillani.

      Poista
    12. po. ... huomasin sen heti kun olin painanut ...

      Täytyy olla sanomissaan tarkka kun sanoo.

      Poista
    13. po. ... huomasin sen heti sen jälkeen kun olin painanut ...

      Hitsi, täytyy olla vielä tarkempi! Eikä tämä siis mikään vinoiluvitsi ole kun tosiasia on se, että usein painan tuota "Julkaise" nappulaa ennen kun olen edes esikatsellutt mitä haluan julkaista.


      Hyviä öitä kaikille!

      Poista
  29. Muistatteko vielä ent. pääministerin, Paavo Lipposen. Köpöttelee Töölöössä lottoluponkejaan R-kioskiin viemään, katkerana siitä, ettei yletön EU-herrojen takapuolien nuoleminen tuottanut sitä ISOA virkaa. Paavo on nyt ärähtänyt Helsingin kaupungin suunnittelusta. Ei mikään kuulemma ole niin kuin ennen, hänen aikoinaan. - Luopa, Paavo. Paavo, nyt katse Pasilan Triplaan, kyllä ddr elää voimakkaampana kuin koskaan.

    VastaaPoista
  30. ostaisitko tältä mieheltä vähän käytetyn Cadillacin?

    Äsch, rikon nyt itse itselleni tekemiäni moraalisia sääntöjä. Olen nimittäin päättänyt, kun olen miettinyt että ketä "mustan huumorin" varjolla saa ironisoida tai parodioida tai satirisoida... niin kyllä mielestäni kaikkia muita saa paitsi kehitysvammaisia. He eivät kohtaloaan itse ole valinneet.


    Anteeksi, Donald John Trump.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän heti oikaisu, mikis mussukka, että kyllä kehareita saa parodioida siinä missä terveitäkin.

      Muistat ehkä mainion Sisko ja sen veli -sarjan. Siinähän sisko Tuija Ernamo meni treffeille kehitysvammaisen kanssa. Monet katsojat pöyristyivät sitä, että keharista tehtiin hauska hahmo, jolle naurettiin.

      Kun keharia sitten haastateltiin lehdissä, tämä sanoikin, että keharia pitää parodioida samoin kuin terveitäkin parodioidaan. Vasta sitten he ovat samalla viivalla muiden kanssa, yhtä arvokkaita. Muistaakseni hän käytti itsekin tuota kehari-termiä.

      Poista
    2. PS En ostaisia Cadillacia Trumpilta. Ylipäänsä en sovi Cadillaciin eikä Cadillac sovi minuun.

      Poista
    3. En tietenkään ostaisi, mutta jos sellainen viiskytluvun malli olisi Dontulla tarjolla, ilman muuta ainakin tekisi sitä mieli.

      Poista
    4. Mutta kai te sen ymmärsitte miksi minä moraalisoppani jälkeen pyysin anteeksi siis nimenomaan Trumpilta?


      Hienovaraista ironiaa (tämä mielestäni ei ollut hienovaraista) ei nettiteksteissä välttämättä aina huomaa. Se on tehnyt minutkin hieman varovaisemmaksi. Muistan kun kerran Kemppinen aloitti uuden bologikirjoituksensa siteeraamalla edellisen bloginsa yhtä kommentoijaa (= minua) että "viikon tyhmin kommentti kuultiin kun..." No voi vittu! En muista vastasinko hänelle mutta mieli teki vastata että kuule ny ukko tää juttu oli IRONIAA... Jos sen siis luki tosiasiana, niin olisihan se - täytyy myöntää - tavattoman tyhmä juttu! Vähintäin koko kuukauden tyhmin juttu! Jumantsukka.

      Satiiri, parodia, ironia... Satiiri on älykästä ilkeilyä, kivaa sellaista toki, parodian taas tunnistaa heti, se leikki liioittelulla ja kärjistyksillä, ironiaa on kaikkein vaikein tunnistaa, siinä pitää tietää mistä on kyse. ( - huokaus -)

      Poista
    5. Yhtä vähän minä asioista tiedän kun kuka tahansa joka näistä ei tiedä sen enempää. YK:ssa Trump (äsch, tylsä maali. kun on niin helppo) julisti että "Tulevaisuus ei ole globalistien vaan patrioottien". Tällä hän selitti että pitää hoitaa oman maan asiat eikä sotkeutua muiden maiden juttuihin. Okey, USA ensin, Suomi ensin, Iran ensin, Luxemburg ensin, São Tomé ja Príncipe ensin, Saksa ensin, ensin ja ensin, ensin. Hienoa.

      Mutta minkätakia jos Iran ensin haluaa kehittää itselleen patrioottisen ydinaseen, niin minkä takia siihen tulee USA ensin ja sanoo sille että "ei käy, ei käy".

      Miksei käy? Miksi nyt yht’äkkiä aletaan globalisoida, Tä?

      Poista
    6. Olen joskus ihmetellyt Kemppisen "ilkeyttä", kun hän sivaltaa jotakuta kirjoituksessaan tai kommentissa. Pelottavaa. Muutoinkaan en uskalla kommentoida häntä koskaan, vaikka joskus olisi asiaa. En ole ollenkaan varma hänen huumorintajunsa laadusta.

      Poista
    7. Minä tykkään Kemppisen "ilkeydestä". Se on niin ovelaa ja kirjallista. Mitä pelättävää Kemppisessä on? Sitä paitsi hänkin iskee välillä harhaan. Niinettä MÄISKISTÄS.

      Kerran (myönnän, tämä jos mikään on vinoilua) kun väiteltiin siitä että sensuroiko hän lukijoiden kommentteja, tms., ja hän väitti että ei yhtäkään, joka pitikin paikkansa, niin minä todistin (en muista sanatarkasti miten mutta jotenkin niin) että "kerran ei minun lähettämätöntä kommenttiani ei julkaistu"... Hitsi, hän pyysi anteeksi, ettei ollut huomannut! Ihan tosissaan, ilman ironian häivääkään. Että ei ollut julkaissut kommenttiani jota en ollut edes lähettänyt.

      Joskus saa hänet kiinni jostain asiavirheestäkin. Mutta se on harvinaista - ottaen huomioon minkä määrän asiaa hän blogeissaan liki päivittäin käy läpi. Se on oikeasti kunnioitettavaa!

      Pidän Kemppisestä. Hän on sivistävää seuraa. Ja eräs Erastotenes Aleksandrialainen. Ja eräs nimimerkki Tapsa. Ja moni muu. (= heitä on leegioittain)

      Poista
    8. Lisäys vielä:

      tiedän, että monet kännipäissäni kirjoittamani kommentit siellä ovat täyttä paskaa. Ja tavattoman tavattoman naiiveja. - Mutta niinhän ne ovat, samasta syystä, naiiveja täälläkin.

      Mutta ei sev väliä. Tulee päivä toinenkin.

      https://www.youtube.com/watch?v=Y59qX5kgqok

      Poista
    9. Minä kuuntelen enää kappaletta "olihan päivä vielä eilenkin".

      Poista
    10. Sille päälle sattuessani Kemppisen juttuja kommentoin ja munannut olen itseni joskus raskaasti. En minä semmoista tähän ikään pelkää, munaukset ovat toinen luontoni.

      Poista
    11. En minä ole koskaan huomannut Kemppisessä mitään munauksia, sillä luen sitä kuin jumalansanaa. En voi sille mitään. Aina en ymmärrä kaikkea, mutta pidän sitä omana virheenäni, en koskaan Kemppisen. Luen usein kommentitkin, ettekä te pojat mitään munailleet ole. Se on se Kemppisen jumalisuus, joka teitäkin pokkuroittaa.

      Poista
    12. Kyllähän Kemppinen minuakin mätkäisi kerran, suunnilleen niin että "yleensä järkeviä kirjoittava nimimerkki puhui läpiä päähänsä" tms jotain vielä ilkeämpää.

      Syynä oli vain se, että kun muutama vuosi sitten joukolla itkettiin valkoista terroria kapinan jälkeen - tämä tapahtui paljon ennen viime vuotta - niin huomautin kainosti, että itse asiassa sen sodan aloittivat punaiset, eli valkoiset lahtarit eivät siis ensin hyökänneet syyttömän köyhän kansan kimppuun.

      Lisäksi huomautin, muistaakseni, että kapina ei syttynyt torpparien kurjuudesta, vaan niin, että työväenliikkeen neuvostomielinen jyrkkä siipi villitsi tehdastyöläiset vallankaappauksen.

      Kommentoin noin siitä huolimatta, että juureni ovat työväenliikkeessä ja koko ikäni minun sympatiani on ollut punaisten puolella.

      Mutta kyllästyin aikoinani Venäjän ja sen meikäläisten hännystelijöiden valehteluun niin, että mieli tekee välillä sanoa totuus. Ihan siitä huolimatta onko se poliittisesti korrekti.

      Totuus on siis se, että punaiset aloittivat ja tekivät ensin julmuuksia, ja sitten voittanut valkoinen puoli kosti ne moninkertaisesti. Siitä jäi satavuotinen katkeruus ja häpeä.

      Poista
    13. Tarkemmin muistellen sanoinkin niin, että nämä vuoden 1918 muistelut aloitetaan aina kesän vankileireistä, ikään kuin sinne olisi syyttä suotta raahattu viatonta köyhää kansaa, unohtaen kokonaan miten koko kurjuus alkoi: punaiset aloittivat.



      Poista
    14. Koska valkoiset olivat luoneet heille kohtuuttomat elinolosuhteet.

      Poista
    15. Sentakia Tapsa kun valkoiset olivat luoneet heille kohtuuttomat elinolosuhteet.

      Poista
    16. "työväenliikkeen neuvostomielinen jyrkkä siipi villitsi tehdastyöläiset vallankaappaukseen."

      Kyllä Tapsa on tuossa osittain oikeassa. Kommunistijohtajat vielä livahtivat itse hyvin vikkelästi karkuun ja jättivät työväen alttiiksi julmille kostotoimenpiteille. Täysin vastuuttomia poliitikkoidealisteja. Kommunistiagitaattorit eivät kuitenkaan olisi saaneet ajatuksilleen kannatusta, elleivät työväen ja torpparien olot olisi olleet hyvin huonot.

      Poista
    17. Kerrankin voin vastata samalla kertaa sekä Rikulle että Mikikselle: höpö höpö, pojat.

      Eivät valkoiset luoneet niitä "kohtuuttomia elinolosuhteita", vaan sen aiheutti Venäjän imperiumin sortuminen, ja siihen syynä olivat ne samat venäläiset sosialistit, jotka sitten yllyttivät myös Suomen punaiset vallankumoukseen.

      Suomi oli osa Venäjän Imperiumia, joten sen sortuminen aiheutti myös meillä melkein nälänhädän. Syy ei siis ollut valkoisten.

      Kannattaa lukea vaikkapa Seppo Aallon Finlandia-palkittu tietoteos Kapina tehtailla, niin saa hieman todemman kuvan mitä silloin oikeasti tapahtui.

      Väinö Linna on hyvä kirjailija, mutta hän vääristi sisällissodan näkökulman: se ei ollut torpparien kansannousu, vaan tehdastyöläisten vallankaappausyritys.

      Poista
    18. Taas on muuten mielenkiintoista historiaa tulossa, tai ehkä tullutkin jo, Teemu Keskisarjalta, Murhanenkeli - Suuren Pohjan sodan ihmisten historia. En tiennyt, että että yli 40 000 suomalaissyntyistä sotilasta sai surmansa, ja siviilejäkin tapettiin yli 10 000. Suomessa oli tuolloin vain alle puoli miljoonaa asukasta, joten menetykset olivat massiivisia.

      Itse muistan isonvihan aikaisen tarinan mökkiseudultani, jonka eräässä kylässä Killun emäntä jä yksin taloon, kun muut pakenivat venäläisiä kauas metsään. Venäläiset kiristivät emännältä tiedon pakopaikasta, ja menivät sinne ja surmasivat siellä kivien alla olevassa luolastossa kaikki kyläläiset. Paikasta tuli ns. piilokirkko ja olen itsekin käynyt siellä ihastelemassa upeaa kivimuodostelmaa ja sen synkkää tunnelmaa. Vaan tarina Killun emännästä jäi mieleen, ja Killun talo on edelleen paikallaan. Aina kun äitini aikaan ajoin ajoimme talon ohi mökkireissuilla, hän kertoi tarinan eikä ymmärtänyt, kun me tyttären kanssa vääntelimme Killun nimeä ja nauroimme.

      Poista
    19. Jawohl, herr Sturmbannführer!

      Poista
    20. Kamalaa, että Venäjällä sai vallan se rosvojoukoista kaikkein pahin ja murhanhimoisin. Tsaarin täytyi kuitenkin kaatua, tsaarismin instituutio muistetaan liian hyvällä vain siksi, että seurannut hallinto oli vieläkin pahempi.

      Ajat olivat sellaiset, etteivät keisarit enää voineet hoivata, veriset julmurit tosin siitä vain valitettavasti pahenivat.

      Poista
    21. V.I. Lenin on minun ehdokkaani historian pahimmaksi ihmiseksi. Hänen luonnollinen perijänsä ja elämäntyön jatkajansa oli Stalin. Pyskopaatti Leninin jatkumoja ovat myös Mao, Enver Hoxha ja Pohjois-Korean King Kong Unit yms.

      Poista
    22. Heh, ja Urho Kaleva Kekkonen.

      Poista
    23. Tässä kohdin kaivakaa nenäliinat esiin ja herkistelkää tämän kauniin laulun äärellä:

      https://m.youtube.com/watch?v=XjVnbVStaDA

      Poista
    24. Heh, "Hitler-setä asuu kotkanpesässä ja sieltä on lyhyt matka Moskovaan".

      Lastenkasvatusta edistyksellisimmillään.

      Poista
    25. Tuo laulu on hyvä esimerkki viattomien lasten aivopesusta.

      Poista
  31. Niin no joo. Mutta ei ilkeillä. Tai siis vittuilla ei saa. - Mainio pakinoitsija Bisquit (= Seppo Ahti) joskus jossain haastattelussaan mietti että mitä tai ketä pakinoissaan ei voisi pilkata... niin jotain sellaista se oli että "hautajaisissa vainajaa..." tms., en oikein muista mitä. Koska muistan sen että hän hän vähän ajan päästä lisäsi että "tai nykyisin kyllä sitäkin..."

    Ei satiirikolla (tulikohan tuohon yksi i liikaa?) saa olla estoja. Sananvapauden rajat tulevat vastaan sitten lakikirjassa. Kirjailijan funktio ei ole olla oikeustieteen ylioppilas; sitä paitsi lakiteksti on kamalaa kirjallisuutta. (huh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli vanhoina hyvinä aikoina. Nykyään yksikään pakinoitsija tai ylösnouseva-koo-mikko ei pilkkaa:

      a) suvaitsevuutta
      b) monikulttuurisuutta
      c) profeettaa
      d) homoja
      e) lesboja
      f) muita iljetyksiä
      g) zuluja
      h) muita neekereitä

      Enkä pilkkaa minäkään. Vaikka mieli tekisi.

      Poista
    2. Amen, juuri näin. Noita ei pilkata näillä asvalteilla eikä näissä kuplissa!

      Poista
    3. Täällä ei ainakaan saa pilkata Iinestä ja Tapsaa. Täällä on tiukka sensuuri.

      Poista
    4. Pilkkaaminen on taitolaji.

      Poista
    5. Kyllähän Mankemang koko ajan yrittää pilkata minua, mutta yleensä huonolla menestyksellä.

      Huomatkaa myönnytys: sanoin "yleensä".

      Poista
    6. Mistäs tiedät? Luetuttaako emäntä poistetut kommentit sinulla?

      Poista
    7. Kyllähän ne moni ehtii lukea. En minä täällä päivystä koko vuorokautta. Poistan henkilöön suunnatut ilkeydet kun huomaan ne.

      Poista
    8. Kuten sen kommenttini, jossa mainitsin Arto Luukkasen Dosentti-ohjelman?

      Poista
    9. Arto Luukkanen? Dosentti-ohjelma?

      Kuka hän on ja mihin keskusteluun liittyi? Kyllä, osaan googlata, mutta en näe sitä tarpeelliseksi. Jos olen poistanut kommentin, siihen on perusteltu syy. Perusteet tiedät.

      Poista
    10. Niität niin laajalla kaarella, ettet edes muista.

      Poista
  32. Tämä tämänvuoden ylioppilaskirjoitusten lyhyen matematiikan kysymys huvitti minua:

    "Erään musiikkikappaleen esittämiseen kuluu 40-henkiseltä kuorolta 7 minuuttia ja 40 sekuntia. Eräässä esityksessä kolme kuoron jäsentä on flunssan takia poissa. Kuinka kauan tämän kappaleen esittämiseen kuluu 37-henkiseltä kuorolta?"


    Eikun ihan totta! Kuka tommosenkin keksi? Hyvä kysymys.

    Ps. Tiedän, musiikkikappaleiden esittämisessä "tempo" -merkintä saattaa joskus olla vain viitteellinen. Esim. Frédéric Chopinin Minuuttivalssi op. 64 nro kestää soittaa melkein kaksi minuuttia. Vaikka sen soittaisi yksin ja 39 muuta pianistia olisi kahvilassa juomassa sherryä. Mutta Ei sitä minuuttiin saa soitettua vaikka ne sieltä tulisivatkin takaisin, ei, ja tömistelisivät jalkineitaan. (monoja ja tohveleitaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein kovaa tahtia pitävät, ei varmaan paljoa yli kolmea minuttia.

      Poista
    2. Lukiolaisten taso on nykyään näköjään niin korkea, että sitä täytyy mitata tuollaisella älyllisellä pähkinällä.

      Tulee mieleen vanha tarina, jossa ope kysyy Pikku-Mikolta, että jos 5 miestä kaivaa 100 metriä pitkän ja 1 metrin syvän ojan 10 tunnissa, niin kuinka kauan siihen menee 10 miehellä?

      - Ei yhtään, vastaa Pikku-Mikko. - Kuinka niin, sinä koijari, ärähtää opettaja-isä. - No kun ne 5 miestä kaivoivat jo sen ojan, vastaa Pikko-Mikko pelästyneenä.

      Yo-tehtävä on samaa korkeaa tasoa.

      Poista
    3. Minäkin luin tuon kuorotehtävän jostakin lehdestä. Muistaakseni se oli kompatehtävä. Lankesikohan joku abi siihen? Minä en hallitse matemaattista ajattelua, mutta tuohon en ehkä olisi kaatunut.

      Poista
    4. Tuollaisia kompia ei saisi yo-kokeisiin laittaa. Minä ainakin olen sen verran tosikko, että olisin ajatellut kauhuissani, että jospa ne siellä lautakunnassa todella ovat tällaisia tolvanoita...

      Että jos pistän siihen "sama aika", niin saan nolla pistettä ja kenelle siitä sitten urputtaa, että epistä saatana?

      Poista
    5. Ei ollut kompakysymys. Siinä piti osata perustella vastaus, joka oli itsestään selvä.

      Poista
    6. Totta, näin se selitettiin, kun luin jutun. Siihen odotettiin järkevää vastausta, vaikka tehtävä oli hämmentävä. Abit taisivat kokea sen monin tavoin. Kyllä hankalaa ja tahallaan tehtyä arveluttavaa kysymystä voi nimittää kompakysymykseksi.

      Poista
    7. Toki tehtävä oli hämmentävä.
      Ja kuinka moni luhyen matikan kokelas on osannut perustella nollanteen potenssilla. Eräs tuttu matemaatikko ainakin jaksoi epäillä tehtävän järkevyyttä ja perusteluja.

      Poista
  33. Kukaan ei varmaan ymmärrä, mutta tästä tykkään ihan kauheasti, olen kuunnellut sen jo noin 176 kertaa, eikä loppua kuunteluille ole näköpiirissä. Ihanan kaunis, nuori Pernilla ja Cornelis vähän ennen kuolemaansa. Cecilia Lindin ähpuh-hommat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis, ehkä jopa ihana, tuttu laulu! Koetin muistella, mikä tämä olikaan suomeksi ja kuka sen lauloi. Oikosulku, en muista vaikka on tutuista tutuin.

      Poista
    2. Carola S. lauloi sen: "joo, joo ja kuljin pellonlaitaa, päälläni ei ollut edes risaista paitaa..."

      Poista
    3. Carolan versio aikoinaan oli aika kova juttu, räväkkä, paikoin vähän kova, kuten siihen aikaan meillä oli tapana. Tämä Corneliksen ja Pernillan tulkinta on suorastaan ylimaallisen kaunis ja herkkä, hienovireinen. Upea.

      Poista
    4. Tallenteen alussa minua alkuun häiritsi vanhasta vhs-tallenteesta tullut ropina, enää en sitä edes huomaa.

      Carolan kohtalo oli kammottava, alle viiskymppisenä sairastui alzheimeriiin ja viitisen vuotta vietti laitoshoidossa ennen kuolemaansa. Hieno laulaja.

      Poista
    5. Cornelis on samalla tavalla ruotsalaista kansanperimää kuin Tapsa Rautavaara suomalaista meille, vaikka alkuperältään olikin hollantilainen.

      Cornelis muuten levyttikin älpyllisen Keihäänheittäjän lauluja. Parempia ne Rautatavaran esittäminä ovat, mutta Reissumies ja katten on minusta hyvä.

      Poista
    6. Minun on myönnettävä, että neekeribluesin lisäksi kuuntelen yleensä jazzin perkelettä. Vieläpä niin, että tämä juontajien kuninkaan, Johnny Carsonin, ohjelmasta poimittu rumpali Richin esitys on hyvän parasta

      Poista
  34. Oon tällainen "perässä kävelijä" ja oon taas lukenut kommenttinne kaikki.
    Elävää tekstiä. Mielenkiintoisia mielipiteitä. Ootte tulleet tuttua tutuimmiksi, ja mikä parasta: voin sanoa, että minäkin tiedän taas viime aikaisista tapahtumista kaiken sen minkä muisti kantaa vieläpä eri suunnista valaistuina ja persoonallisilla mielipiteillä maustettuina. Kiitos teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, kiitos sanoistasi. Mielipiteet eivät ole kuitenkaan kiveenhakattuja, ainakaan minun osaltani. Ne ovat aina hankkimani senhetkisen tiedon varassa. Kun tietoa tulee lisää, voi ajatuskin muuttua.

      Poista
  35. Eduskuntatalon edessä oli päivällä mielenosoittajia ilmastonmuutosta vastaan.
    En ollut paikalla, televisiosta näin.
    Kukapa vallanhimoinen kansaedustaja/puolue ensimmäisenä uskaltaa esittää ja päättää radikaaleista muutoksista vaikkapa autoilun suhteen? Äänestäjien menetämisen pelko saattaa vaikuttaa siihen, ettei uskalleta esittää, saati toteuttaa tarvittavia rajoituksia ilmastokatastrofin jarruttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vihreät luultavasti esittää, että kymmenessä vuodessa Suomen jakeluliikenne tulee siirtää polkupyörillä ja muilla luontoystävällisillä keinoilla toteuttettavaksi. Eivät ehkä kehtaa ehdottaa ydinvoimalaa ihan jokaiseen maamme kuntaan. Hölmöimmät tuulesta vastauksen saa, tai aurinkovoimaan luottavat.

      Poista
    2. Veroilla vihreät pelaavat. Joka asiaan lisäävät uusia veroja ja korottavat vanhoja. Hölmöläisten hommaa. Ne joilla on varaa maksaa haittaveroja ilmaston pilaamisesta ne maksavat ja jatkavat entiseen malliin.
      Miten turvallista ja taloudellista aurinkienergian ja maalämmön yms. käyttö lopulta on, en tiedä. Merien aalto- energian käyttöä kehitellään, vai liekö jo käytössä jossakin.
      Ydinvoimaloiden lisääminen ei ole viisasta.

      Poista
    3. Älkää surko, ystävät hyvät, lapsissa meillä on tulevaisuus. Juuri katselin uutisista, kun pieniä alakoululaisia haastateltiin. Kaikki haastateltavat pikkutytöt, myös se pulska suloinen tyttö villamysssyssään, olivat kasvissyöjiä, tosin yksi oli vielä vähän vaiheessa, sanoi koettavansa lisätä kasvissyöntiä. Kovasti lapsoset matkustelivat lentokoneilla, mutta lupasivat jatkossa vähentää sitä.

      Että ottakaatten oppia näistä kirkassilmistä ja lisätkää nyt ainakin kasvissyöntiä paistien sijaan.

      Meikäläinen kyynikko ajattelee niin, että joopa joo, pahimmassa tapauksessa maapallo pyörii mainiosti ilman ihmisiäkin. Ei meidän tarvitse "pelastaa maapalloa", kunhan itsemme pelastamme.

      Sitäkin olen ihmetellyt vähän kuin Pylkkösen Konsta, että mistä se jääkausi aikanaan tuli, ja sitten taas se maapallon kuumeneminen siihen pisteeseen, että kymmeniä metrejä paksu jäätikkö suli Suomenkin yltä. Mitä luonto teki väärin?

      Poista
  36. Pyöräilin päivällä lähes 15 km. Osan matkasta kaksikaistaisen pääväylän reunalla olevalla pyörätiellä. En tiedä miten "terveellistä" olisi päivittäin pyöräillä työmatkat pakokaasuja hengittäen vilkasliikenteisen baanan reunalla sijaitsevalla pyörätiellä. Moni tekee niin. Pyöräilijöille on kaupunkimme keskustan läpi oma väyläverkostonsa eri suuntiin useita kymmeniä, ellei satoja kilometrejä naapuripitäjiin asti. Tunnen ihmisiä, jotka pyöräilevät naapurikunnasta maaseudulta säällä kuin säällä töihin kaupunkiin.
    Ajaessani minua kiukutti, miten autoliikenne ei lakkaa väylällä hetkeksikään.
    Ajetaan kuin viimeistä päivää ylinopeuksilla.
    Useimmiten ajaja istuu yksin kotterossaan.

    VastaaPoista
  37. Minä istuin yksin kotterossani, kun ajelin muutaman kilometrin päähän suojellulle lehtoalueelle patikoimaan. Ajo siksi, että minulla on polvi kipeä, enkä jaksa kävellä sillä kilometrikaupalla, kun kuljeskelen siellä metsässä mieluummin. Ellei olisi pientä bensiinillä puksuttavaa autoa, olisin kotona tai kulkisin asvalttikatua liikenteen vilinässä. En tuntenut huonoa omaatuntoa, sillä eivät täällä bussit ja ratikat kulje. Ilman autoja maaseudun ihminen ei pääse edes asioitaan hoitamaan, kun virastot on keskitetty suurempiin kaupunkeihin. Marketeihinkin voi olla matkaa jopa parikymmentä kilometriä.

    VastaaPoista
  38. Iines, saat ajaa autollasi minun puolestani. Minäkään en ole vielä tullut täysin vegaani-uskoon. Saattaa vielä käydä niin, että kasvihuoneissa vihannesten ja juuresten kasvatus se vasta vaikuttaakin negatiivisesti ilmastoomme. Vettä ja energiaa kasvisten viljelykin tarvitsee. Entäpä suojeluainemyrkyt sun muut keinotekoiset lannoitteet. Hedelmien kasvatuskin saattaa muuttua kuivuuden ja toisaalta rankkasateiden ja tulvien vuoksi vaikeaksi. Ettei vain tuo lihan viha olisi vegaanien tarkoitus käännyttää kaikki kasvissyöjiksi.
    On näitä muitakin esimerkkejä, joissa uusi sukupolvi ei aina osaa nähdä asioita kuin yhdestä vinkkelistä.

    Maaseuduille valtion rahoilla sähköautotakseja, jotka kiertäisivöt ovelta ovelle tarjoamassa kyytejä asioimaan tarvitseville. Kiertävät pankkiautot pankkien hommattava, apteekkiautot apteekkien kustannettava kylissä eläville vanhuksille. Lääkärit myös sähköautoilla kylille suhaamaan.
    Aurinkopaneelit yms. päästöttömät värkit pitäisi mummoille saada koteihinsa. Joilla varallisuutta on kustantakoot itse, mutta pieneläkeläisille annettava tukea muutostöihin.

    Kuinkakohan paljon kyläkoulujen lakkautuksista lopulta on säästetty? Yksityiset taksit ja bussit ajavat kyyditen koululaisia paikasta toiseen.
    Miksiköhän homekouluista ei kukaan rakennuttaja tai vastaavat henkilöt ole joutuneet maksamaan korvauksia.
    Tässä kaupungissa huoneilmaongelmien vuoksi on purettu poliisiasema, kouluja, päiväkoteja, terveysasema ja kirjasto. Onkohan uskallettu kaikkea laskeakaan, miten paljon veronmaksajien tienaamia rahoja tuhlattiin hunonolla rakentamiselka ja kontrollilla.
    Sata vuotta ei ole ollut ennen mikään ihme talojen pysyä asumiskelpoisena.
    Joku on nyt täysin pielessä nykyrakentamisessa. Materiaalitko, (muoveja ja muita hengittämättömiä materiaaleja)
    ammattitaidon puute, kiire, mahdollisimman halvat ratkaisut, huolimattomuus...?
    Näilläkin poropeukaloiden tunaroinneilta säästyneillä rahoilla olisi voinut saada monia ilmastoystävällisiä muutoksia julkisessa energiankäytössä yms. Miljoonia on mennyt kuin kankkulan kaivoon homerakennusten rakentamisessa.
    Voiko millään konstilla haihduttaa hengitysten kosteuden sisätiloista , joissa esim. majailee monia kymmeniä ihmisiä yhtä aikaa, kuten koululuokissa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonoora, erittäin hyviä kysymyksiä ja ehdotuksia. Siitä vaan nyt poliitikot toteuttamaan parhaat päältä.

      Suomessa on ollut jo vuosikymmeniä kehnoa rakentamista. Erään kollegani mies oli yrittäjä, melko harvinaisella alalla, mutta tekemisissä rakennusten korjaamisen kanssa. Hän näki jo kauan sitten, kun hometaloista ei vielä edes puhuttu, että kohta rysähtää ja varsinkin isot rakennukset homehtuvat ja mätänevät, koska rakentaminen on luokatonta. Ja niin kävi, kukaan ei enää naura näille puheille niin kuin silloin.

      Homekoulut ovat Suomessa sääntö, ei poikkeus. Kun tytär sairastui helsinkiläisessä homekoulussaan astmaan, hän anoi virkasiirtoa, ja tällöin selvisi, ettei Helsingissä ole homeettomia kouluja montakaan. Näistä ei vain saa puhua. Hän sai siirron kouluun, jonka oppilaista 70 prosenttia on maahanmuuttajalapsia. Tavallinen suomalainen peruskoulu siis.

      Täällä pikkukaupungissakin melko iso alakoulu on parakeissa.

      PS Jos työpaikalla sairastuu homeesta astmaan, ei siitä tosiaankaan tule mitään korvauksia, itse maksat lääkkeesi.

      Poista
    2. Uk- hkk-kröhkrökhö ki A-joku nyt ei pysty, keksikäätteen ite!28 syyskuuta, 2019 20:56

      Voi.

      Ilmanvaihtoa käytetään, on käytetty ja voitaisiin parantaa merkittävästi lisää.

      Luokattomuus ei ole syynä vaan luokitusten sisältämien vinoumien aiheuttama rakentamisen epäonnistuminen.

      Vanhojen talojen suhteen asia on samoin, onnistuneet ovat kestäneet mutta epäonnistuneet eivät näy vertailussa. Uudemmassa määräyskokoelmarakentamisessa näkyvät, on mistä oppia. Mistä mättää? Melko helppo päätellä, tarjouskilpailun voittaa halvinta hintaa tarjoava yritys.

      Kuulentoja sopii kummeksua, niissä oli sama hintarakennetoteutus.

      Ja ei, eihän taloilla kuuhun tarpeen ole päästä.

      Juice kertoi tästä, Lentää.

      Viime aikoina olen ollut ihastuksissani erääseen yhtyeeseen joka tupsahti auraaliseen tositilaani
      youtuben hakualgoritmin syystä 'itsekseen' kuunneltavaksi, nimittäin [son of a bitch gimme a drink]. On hilpeä, auttaa tässä ryskäyskän kestotestiä tehdessä... kuumaa mh-mehua kaipailen mutta olkoon tuo laihaa kahavia, erikoisluomupavuista. Erikoisia unia kaikille!

      Poista
    3. Jostain luin, että sekin vaikuttaa, kun rakenteita ei suojata rakennusaikana, vaan ne saavat vapaasti kastua.

      Nykyään osataan jo suojata, olen huomannut. Meillä uusitaan parhaillaan asuntojen varastokoppien kattoja. Aina, kun työmiehet lähtevät pois, tai sataa, he peittävät keskeneräisen työkohteen isolla pressulla.

      Poista
    4. Kas.juuri.tätä olen tarkoittava, vaivautukaa perehtymään. Näppärä nopea vastaus ei ole tarpeen, asuminen koskee kaikkia maassamme joka on pohjoisin asuttu ja kansaamme joka on pohjoisin,.piste

      Ehdotan hauksi hirsitalon veisto. Formaatti on 35 mm elokuva, pituus auditorion ilmansaannin kannalta riittävän ei-pitkä. Ammattityötä, sekä elokuva että aiheen toteutus.

      Näissä vinkeissä on pieni vaivannäkö tarkoituksellisesti, uskon että ymmärrätte minkä vuoksi.

      Poista
    5. Eero Naskali ja Mauri Front, Log house.

      16 mm elokuva.

      Elementtirakentamisen perusteet 1.01 kas nähkäät hirsi on rakennuselementti, vanha ja toimiva, lisäksi se voidaan käyttää uudelleen, eräin ehdoin jopa useita kertoja.

      Poista
  39. Jos tosiaan kaikista mielipiteistä ja muuten vaan ajatuksista joita täällä on nostettu esille poimittaisiin yhtäläisyyksiä ajatusteni joukosta niiden lennähdellessä teidän kirjoitustenne kohdalla, voitaisiin saada sammiollinen asioita, jotka myötäilevät mielipiteitänne. Niitä olisi siis aivan turha toistella.

    Rahan käytöstä, esim. olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla Leonooran kanssa. Iines taas yhtälöittää minut epäilyksistä, onko ihmisten toimilla mitään merkitystä. Saadaan muutoksia kovilla ponnistuksilla ihmisten tapoihin elää, mutta itse maapallo elää omaa elämäänsä, ja on siinä kuin muutkin muutoksille altis ilman ihmisten apua. Olen syvästi kiitollinen jollekin jota en tiedä jo siitä asiasta, että olen saanut syntyä maapallolle, vaikka elämä ei olekaan yksistään hauskaa ja ihanaa, vaan välillä hyvin vaivaloista ja epäreilua eri yksilöiden kohdalla.

    Ihmiset täällä sotkee asioita. On käsittämätöntä tyhmyyttä, itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä yhteisten asioiden hoidossa, niin kuin te keskustelijat olette tuoneet esille. Mutta on hyödykkäitä ja kivoja asioita, joille on saanut naurahtaa matkan varrella tuolta Iineksen esipuheen alta tänne loppupäähän asti.

    Mitä minä olen "saanut aikaan" omalla ajallani täällä selkienne takana, joku voi ihmetellä. Voisin vastata: en mitään. En yhtään mitään. Enkä yrittämälläkään pystyisi saamaan. Näin se on. Tunnustan tosiasiat. Mutta miksi sitten kuitenkin huomaan ajan valuvan sormien välistä vauhdilla ja puuhastelen koko ajan yltyvällä vauhdilla. Jos kertoisin mitä esim. tänään olen tehnyt ja eilen ja toissapäivänä ja koko viikolla ja viime viikolla ja sitä edeltävänä aikana. Ette ehkä ymmärtäisi. Nuhtelisitte sormi pystyssä. Ja kuitenkin olen täynnä intoa. En minä itsekään ymmärrä, ja sen takia en katso viisaaksi siitä sen kummemmin kertoa. Minulle itselleni se on mieluista, vaikka siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Hyöty ja saavutukset ovat kokonaan kohdallani pois tavoitteista, vaikka koko ajan tunnen niiden aiheuttavan iloa - itselleni. ( Ja toisille ehkä siinä muodossa, että olen, hapannaama, hyvällä tuulella! ) Liikun hiukan, välillä aika paljonkin, itseni ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, ei nuhdeltaisi sinua, vaikka olisit sitten syönyt viisi kiloa punaista lihaa ja kuluttanut sähköä tuhannella eurolla ja huristellut bensasyöpöllä viisi mailia. En kehota ketään tuhlailuun, mutta joskus pitää osata nauttia kaikesta hyvästä, mitä luoja ihmispololle suo. Kippis ja kulaus, se oli elämäni munaus, ja skool toisellekin jalalle, sanot vain.

      Ihmisen on hyvä tuodamyös iloa itselleen ja muille, ei luoja ole tarkoittanut ihmistä kärvistelemään ahdistuksessa ja huutamaan nyrkki pystyssä kenellekään. Jos maapallo on selvinnyt yhdestä jääkaudesta, selviää se kyllä meistäkin.

      Poista
  40. Jo se on iloa tuottavaa, että Sinä Liisu, käyt kirjoittamassa pysäyttäviä ajatuksiasi luettavaksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu, Leonoora! Mutta ajatukseni jäävät usein niin keskeneräisiksi etten niitä aina itsekään ymmärrä. : )

      Käväisin muuten sinun sivustollasi, ja mitä näinkään! Siellä oli niin paljon tärkeitä ja hyviä asioita, että en voinut muuta kuin päästää suustani yhden lauseen, joka kuuluu näin:

      Tämä on niin hieno kirjoitus, että tähän pitää palata.

      Poista
  41. Iines, olen otettu, kun olet hyväksynyt blogini linkin sivullesi, mutta ilmeisesti muutokset sivullani eivät tule siihen ajantasaisesti tai automaattisesti. Poistin tuon Vivaldin musiikkivideon, sillä kuvan päällä oli joku mainos tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok.Vivaldi on poistunut. :)

      Poista
    2. Leonoora, joskus blogit eivät päivity heti Bloggerin blogien sivupalkkeihin. En tiedä mistä se johtuu. Oma kuvabloginikaan ei aina päivity heti tähän blogiin. Luulen ettei sille itse voi tehdä mitään.

      Poista