31.3.2020

Hyviä uutisia ja intensiivistä soittoa



No nyt alkaa tihkua jo hyviä uutisia ja jonkinlaisia tietoa rajoitusten takarajoista. On hyvä, että kasvoton mörkö saa muodot, hahmon, joka alkaa ja voi myös loppua. Koko maassa on nyt tartuntojen määrä pudonnut merkittävästi, eli se on puolittunut kahdessa päivässä.

Tähän on hyvä takertua. Sekin on hyvä, että rajoitusten takarajat on nyt ilmoitettu paljon uskottavampina kuin ykkösvaiheen aikarajat. Nyt voi ottaa käyttöön aamukamman tai kalenterin ja voi vetää joka päivä yhden rajoituspäivän yli. Toivoa on. Etenkin kun suomalaiset selvästi noudattavat rajoituksia. Paikat ovat hiljaisia, ollaan kotona. Käydään vain välttämätön.

Sekin on hyvä, että vanhempien ihmisten annetaan olla rauhassa, eikä tuputeta suusta suuhun apua. Tarkoitan sitä, ettei mennä soittamaan vanhusten ovikelloa yliavuliaana ja ojenneta hänelle ruokaa kädestä käteen kuulumisia pälättäen.

Yhden tällaisen yliavuliaan näin. Omainen toi vastapäisen talon mummelille ruokakassin ovet taakse ja lähti pois, kuten ilmeisesti oli sovittu. Ei kulunut kauan kun ohikulkenut SPR-henkinen ylienerginen nainen huomasi kassin, nappasi sen käteensä ja alkoi pimpottaa vanhuksen ovikelloa. Tämän oli pakko tulla lähikontaktiin ottamaan kassia melkein suusta suuhun, kun ei kehdannut olla avaamatta ja vastaamatta ylienergisen auttajan kälätykseen. Tässäkin on yksi syy, miksi vierastan järjestäytyneitä hyväntekijöitä. Osa heistä on idiootteja.

Vaan toivon teille hauskoja hetkiä kaiken kurjuuden keskellä. Iloitkaa erikoisesti tarjoamastani musiikkikimarasta, malttakaa katsoa se loppuun. Kiinnittäkää huomionne erikoisesti oikeanpuoleisen soittajaleidin eleganssiin ja intensiiviseen eläytymiseen. Minua kiinnostaisi kuulla, mitä mieltä tapakouluttaja rouva Kaarina Suonperä on eleganteista leideistä ja heidän taidoistaan.

PS Minusta muuten presidentin nyrkki-idea oli ehdotus paikallaan. Näin hallituksen voimavaroja olisi vapautunut vähän muuhunkin kuin koronanhoitoon. Ei se olisi ollut keneltäkään pois.

116 kommenttia:

  1. Oliskin hyvä, jos jokaisella olis oma mieleinen hallitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi kun ei ole. Hyvä, että hallituskokoonpano vaihtelee jaksoittain. Se on demokratiaa.

      Ja eiköhän tämäkin hallitus pärjää siinä missä muutkin, kunhan malttaa kuunnella ja arvostaa niitäkin, joilla on erilaisia ajatuksia maailmanmenosta. Kunnioitusta puolin ja toisin, se on itse ansaittava, teoilla.

      Poista
    2. Ikävä kyllä en ole erityisesti kenenkään hallitusfrouvan fani. Aika näyttää aikaansaannokset. Nyt on jo alkanut ärsyttää muutamien ulosanti.
      Haitarimusiikki ei ole suosikkejani. Joihinkin ranskalaisiin kipaleisiin se sopii. Ja juhannuksena lavatansseihin.
      Tyttäret kyllä ovat taitureita.

      Poista
  2. Epidemian kestoa ei voi ennustaa. Joten rajoituspäivämäärät ovat mielivaltaisia.
    Sairaanhoitaja vaimoni soitti äsken, ilmoittaen ,että vanhusvaltaisella osastollaan on ilmennyt korona tartunta. Joten iksekin olen tartunta vaarassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epidemian kestoa ei voi ennustaa, totta. Se, että uutisissa kerrotaan ja näytetään laskevia lukuja, luo kuitenkin toivoa ja positiivista mieltä ihmisille. Sillä on merkitystä jaksamisessa ja motivaatiossa olla eristyksissä, paljolti yksin.

      Tuo on ikävää, jos altistus tulee lähelle. Siinä on kyllä pelko mielessä. Toivotaan että tauti ei tule kotiin vieraaksi!

      Poista
  3. Soitto miellytti eikä eläytyvyys häirinnyt. Ehkä tuo istuma-asento oli turhankin levee.
    Joskus olen huvituttanut itseäni katselemalla kapellimestarien eläytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa venäläistä harrastelijataitoa luulen, yleisöstä päätellen. Vaan olivathan soittajat lahjakkaita!

      Istuma-asento ja hameniekan vikkelä ja eläytyvä näppäily riemastutti meikäläistä jostain syystä kovasti. Asento oli parasta! Kuin korkokenkäinen lypsäjä jakkaralla, jos ei olisi yläosaa nähnyt. Myös kuvaus oli omaa ihastuttavaa luokkaansa.

      Poista
    2. Nyt mulla on iso kone auki, kun aiemmin kuuntelin tuon soiton kännyllä. Silloin eläydyin pääosin musiikkiin ja se kuulosti hyvältä. Pidän yleensäkin haitarin soitosta.

      Nyt voin yhtyä, Iines, tuon alemman kappaleesi sanoihin. Tai niin, minusta kuvaus on päin brink... ei kun tosi mielenkiinnoton. Kyllä tästä hupia saa, kun katsoo eikä vain kuuntele. Koululaiset? seurasivat hartaan oloisina, paitsi parilla ilmeni jonkin asteista kyllästymistä.
      Sillä on merkitystä missä, miten ja keille esiintyy.

      Poista
    3. Siis kuvaushan oli persoonallista. Pää jäi usein pois ja vääntelehtivät torsot soittivat. Kuin surrealistinen maalaus! Yleisö oli kuin kuin Liivinmaan suviseuroilta

      Poista
  4. Lisää hyviä uutisia. Kahdeksan oululaismiestä sai ihan oikean vankeustuomion, ei siis ehdollista eikä nuhteita, vaan istuttavaa kakkua saman 12-vuotiaan lapsen raiskaamisesta. Hassan, Abdo, Quassar, Rahmani, Ali, Javad, Osman ja Shiraqa joutuvat kiven sisään 4 - 2 vuodeksi. Hetken jo ajattelin, että oululaismiehet pääsevät ilman tuomiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä tällaisia tekoja. En ymmärrä sitäkään, jos 12-vuotias lapsi huseeraa tuon ikäisten ihmisten kanssa ja mitä huseeraa. On ilmeisesti rohkea lapsi. Ennen säästyi paljolta, kun oli ujo. Ei ole varmaan nykyäänkään hassumpi juttu, jos on ujo.

      Poista
    2. Lapsia on monenlaisista kotioloista. Kyllä minä kotiin katson, jos 12-vuotias hengailee turvapaikanhakijamiesten kanssa. Ei ole tytön syy, jos vanhemmat eivät ole kypsiä vanhemmiksi.

      Poista
    3. Olikohan pikkutyttö huumattu ensin päihteillä, vai oliko vain tietämätön, ymmärtämätön ja epätasapainoinen lapsi?
      Lastenraiskaajat pitäisi laittaa munistaan yleisille paikoille roikkumaan.

      Poista
    4. Minusta tämäkään ei ole näin yksiselitteistä. Jos on kovin vahva ja omapäinen lapsi sekä hyvän kotikasvatuksen saanut niin tämä lapsi saattaa tehdä temppuja, missä olisi Iines-äitikin helisemässä. Äiti ahdetaan nurkkaan ja lapsen avuksi tulevat kaikenlaiset "tädit ja sedät", jotka ajattelevat vain omia perspaikkojaan (työ) niin takaan, että lapsi "tyhmyyttään" vie voiton. Kyllä siinä joku muu, kuin äiti on epäkypsä. Ei kukaan täyspäinen äiti halua omalle lapselleen pahaa, mutta on muita ihmisiä jotka viisveisaavat toisten ihmisten lapsista.

      Poista
    5. Kysyisin tässä: Mitä on hyvä kotikasvatus?

      Käyttäisin nimittäin mieluummin käsitettä ”hyvä kotikasvaminen”, jossa lapsi saa kasvaa rauhassa, rakkaudessa ja lapsen persoonaa arvostavissa rajoissa. Kun lapsi kasvaa ihmistä kunnioittavassa avoimessa kodissa, hän oppii ilmaisemaan sisintään ja kokee tulevansa hyväksytyksi. Tarve uhman käyttöön vähenee.

      Eihän ole edes toivottavaa, että lapsesta kasvaa kiltti marionetti, joka ei koskaan tee virheitä. Eikä lasta kasvateta, vaan lapsen kanssa kasvetaan.

      Poista
    6. En tee mörköä sanasta kotikasvatus. Vastustin aikoinaan sanaa kasvatus ja korvasin sitä sanalla ohjeistus. Lasta tuetaan, ohjataan ja kasvatetaan lapsen tason ja iän huomioon ottaen.

      Poista
    7. Lapsen kanssa myös kasvetaan yhdessä.

      Poista
  5. Iines, pojat pääsivät hotellioloihin. Vähään aikaan ei tarvitse huolehtia työpaikoista tai asunnosta. Saa nauttia säännöllisistä ja terveellisistä aterioita. Ilmeisesti pojille hommataan uskonnonmukaiset rukousmatot ja sapuskatkin.
    Joo...eipä mikään ihme toisaalta, että yhä nuoremmat joutuvat eri tavoin hyväksikäytetyksi.
    Seksiin kannustusta opastusta ja pornoa on lapsillekin vapaasti joka tuutti täynnä.
    Suorastaan säikähdin, kun surffailin vahingossa eräälle tv-kanavalle puolen yön aikaan. En muistanut, että antennitelevision kautta näytetään vapaasti kovaa pornoa. Näitä kun ählämit katsoo, niin ei ihme, että neitsyitä panee etsimään raiskattavaksi.
    Mielenkiintoista, etteivät kirkonmiehet ja naiset yms. ihmisoineuksien kannattajafeministit yms. "tiedostavat" sinisukat vaadi naisten kaupallista hyväksikäyttöä pornossa rangaistavaksi. Porno härskeinta naisen ihmisarvon alentamista.
    Moni pornonäyttelijä ei ole henkisesti tasapainossa vaan usein on syyntakeeton ja häikäilemättömästi maksullinen hyvänsikäytetty.
    On käsittämätöntä, että meetoo-kampanja herättää maailmanlaajuista huomiota, mutta porno ei, vaan kaikenlaiset sairaat tuotokset ovat hyväksyttävi.
    Miksi muuten naisen kasvoja, ilmeitä ja ääntelyä kuvataan pornosessioissa, mutta miesten naamoja näytetään vain vilaukselta?

    Ala-ikäinen tyttö lie oppinut nyt läksynsä miesten kanssa.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen pornon himokasta suosiota. Jos minä olisin mies, juoksisin karkuun pornofilmien teeskenteleviä rumia naisia.

      Poista
    2. Olin "äimän käkenä" hetken katsottuani sitä menoa. Kaksi jätkää naisen kimpussa ja tämän molemmat reiät yhtäaikaa kovassa käytössä. Nainen vinkui silmät nurinpäin päässä, luultavasti kivusta eikä mielihyvästä.
      Enää ei riitä pornossa että levitellään naisen elin levälläeen koko ruudun kokoiseksi. Nyt naisen punaiseksi hiertynyttä persereikää avataan apposen auki ruudulle myös heteropornossa. Homojen pornossa tätä herkkureikää ihaillaan ja avataan suurella joukolla.
      Näitä kuvia kun lapset omissa huoneissaan salassa netistä katsoo, saavat todella raakaa oppia "rakkauteen".
      Aikuisviihdettä, karmee jo sanana.

      Poista
    3. Jotenkin käsittämätöntä että pornoon addiktoituu. Ei niitä pornopohattojen rahan tienaamiseen tekemällä tehtyjä ala-arvoisia filmejä normaali ihminen pysty kuin hetken vilkaisemaan.
      Feikkipaskaa kaikki porno ja se on kiellettävä tykkänään ihmisiä sairastuttamasta.

      Poista
    4. Minun näkemykseni mukaan suuri osa miehistä viihtyy pornon parissa. Itse en viihtyisi naisena. Miesten pornon katseleminen aiheuttaa skismaa useassa parisuhteessa, mutta tästä eivät miehet välitä. Nyt voisi taas syyllistää naisen, kun ei ymmärrä miestä mutta minä en tässä syyllistä naista.

      Poista
    5. Ripranie, ihmettelen aina mitä kaikkea naiset suostuvat tekemään kehollaan rahasta.
      Mihin he häpeän ja syyllisyydentynteensa piilottavat?


      Poista
    6. Ihmettelen minäkin näitä naisia. On se niinkin, että nainen on naiselle susi, mutta mies on luomakunnan kruunu. En osaa kuin arvata syitä, joista ei ole minulla takeita. Taitaa häpeä ja syyllisyydentunne heillä varista, kuin puiden lehdet. Oi elämää, kun en muuta osaa sanoa.

      Poista
  6. Sanokaa mulle möhkölle, että kuuluuko seksin harrastaminen 12-vuotiaalle? Minusta ei kuulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tässä puritaani, ei-suvaitsevainen. 12-vuotias on lapsi, epäkypsä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vastustan kaikenlaista lasten muodin seksittämistä: avoimia kaula-aukkoja ja tiukkoja trikoita sekä ulokkeiden tyrkyttämisiä. Aivotonta, ja jokseenkin typerää touhua. Päivi Räsänen sanoisi varmaan tämän asian hyvin. Peukut Päiville.

      Poista
    2. Henkisesti ja fyysisesti 12-vuotias on lapsi.
      Lapsen raiskaus on aina rangaistava teko.

      Poista
    3. Olen tässä samaa mieltä kanssasi, Leonoora.

      Poista
  7. Lapset kehittyvät eri tavalla. Kaksitoistavuotias on lähenemässä murrosikää. Aikuisten asiat alkavat kiinnostaa, hormonitoiminta muuttuu, pojat alkavat kiinnostaa, mutta yhtä hyvin lasten leikit ovat vielä monella mukana arjessa.
    Ulkoisesti voi 12-vuotias olla olemukseltaan ja pukeutumisessaan kuin olisi vanhempikin.
    Monet äidit elävät uutta nuoruutta tyttäriensä kautta ja kannustavat lapsia pukeutumaan kuin itse haluaisivat, miehiä vietteleviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon ekan kappaleesi, Leonoora, allekirjoitan.

      Tuo alempi kappaleesi saa minut epäileväksi. Ei sopisi ainakaan minun ajatteluuni.

      Poista
    2. Joo, taidan yleistää, mutta olen nähnyt näitäkin äitejä.

      Poista
    3. Amerikoissahan näitä äitejä on esimerkiksi joidenkin lasten misseyttä koskevien dokumenttien perusteella. Meikatut pikkutytöt vähissä hepenissään lavalla.

      Suomessa en tunne tällaisia äitejä, paitsi yhden lievän tapauksen.

      Poista
  8. Ripranie, tiedän tapauksia joissa eräskin ukko katsoo addiktina pornoa ja ostelee sadomasokistisia vehkeitä esitellen metalli-rilluttimiaan eukolle. Eukko on menettänyt täysin kiinnostuksensa seksiin ukon sairaan käytöksen myötä.
    Minä heittäisin moisen ukon heti pellolle. Jos ei aidot, omat keinot sänkypuuhissa riitä, tunnelämä on sadomasokismin harrastajilla sairas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tahdo tuomita ketään niin kauan kuin ihmisiä ei vahingoiteta eikä pakoteta.

      Raja on kuitenkin hyvin epämääräinen. Missä määrin toinen osapuoli tunnistaa sen, että on vain hyväksikäytön kohde? Ja monelleko osapuolelle riittää vain se, että hänen kehoaan käytetään, mutta hänen mielensä ja sielunsa jää tapahtumassa yksin?

      Poista
    2. Leonoora, vaikuttaa tosiaan siltä että ukon ja akan olisi parempi erota tai jos jatkavat niin millä ehdoilla. Nainen tiedostaa tilan eikä ole tyytyväinen eli jotain tarttis tehdä.

      Poista
    3. Ripranie, tarpeet erovat, eivät siis kohtaa tällä pariskunnalla.
      Pornon tiiraaja pitää luonnollisena erilaisia lisävarusteita ja frouva kokee persoonnaansa kohtaan loukkaavana ukon tilpehöörit.
      No kukin selvitelköön sotkunsa.

      Poista
    4. Niin Leonoora, analyysini edellä kertomastasi perustuu mielikuville, jotka tilanteesta luin. Todellisessa elämässä minä tuskin puuttuisen opetusmielessä kenenkään parisuhteeseen, saatikka kenenkään vanhemmuuteen. Asianomaiset ovat itse näissä avainpaikalla.

      Poista
  9. Mielestäni on välillä hyvä muistuttaa, etteivät kaikki ihmiset hyväksy kieli pikällä sitä, miten sairasmieliset, rahanahneet erilaisten väkivalta ja raakojen pornoelokuvien käsikirjoittajat ja sponsorit ym. medioiden edustajien "todellisuuskäsitykset" yritetään viedä läpi ja yleisesti hyväksyttäviksi. Ikään kuin ne olisivat kaikille itsestään
    selviä ja ihailtavia käyttäytymismalleja.
    Pitäisi jaksaa muistuttaa, että kyseessä on aina tarkoituksena takoa taloudellista voittoa ja käyttää valtaa herkästi aivopestäviin yksilöihin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko toisaalta olla niinkin, että seksuaalisuus on niin väkevä vietti ihmisessä, että sen äärimmäisiä ilmenemismuotojakaan ei voi välttää edes kieltämällä ne?

      Kyllähän meillä jo nyt elokuvateollisuutta ja kaikenlaisten videoiden esittämistä säätelee laki. Sanan- ja ilmaisunvapauteen eivät käsittääkseni kuulu ns. sukupuolisiveellisyyttä loukkaavat esitykset, eli raja löytyy. Tuo "sukupuolisiveellisyys" on kyllä kielellisesti ummehtunut käsite, jos se vielä laissa on.

      Poista
    2. Totta, että elossapysymisen ja seksuaalisen tyydyttymisen viettimme ovat vahvat.
      Evoluutio, tuo "viekas kettu" on keksinyt oivallisen keinon palkita seksuaalisella mielihyvällä, ettemme kuolisi sukupuuttoon. Miksi, mitä ja ketä varten? Eikös ihmiskunta olekin ollut kuuliainen ja kiltti?🤣

      Poista
  10. Iines, ovatko muniaan paljastelevat ukot vielä puistoissa suuriakin rikollisia, kun pornossa saa näyttää julkisesti kaikki intiimit sisukset, ulokkeet ja eritteiden syömiset.
    Ei välillä voi muuta kun suhtautuua huumorilla näihin ihmispoloisen viettiensä toteuttamiseen. :) :)!
    Eikös rikoslaissa kielletä parittaminenkin? Mitä muuta televisiossa näytettävät naurettavat Love islannit sun muut deittiohjelmat ovat? En todellakaan haluaisi tv-verollani tukea pornoa tai muuta paritussontaa.
    No, haudassa viimeistään luulisi himojen meiltä poloisilta ja nenästävedettäviltä hyytyvän. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätköhän nuo ekshibitionistit ole enemmän säälittäviä. Asuin muinoin Turun ylioppilaskylässä, kun palatessani keskellä kirkasta päivää kuulin tien viereisestä pöheiköstä tukahtuneen älähdyksen. Käkkäräpäinen mieshän siellä alapäätään vatkasi. Marssin muina naisina ohi, vaikka luulen, että jos tuommoiselle surkimukselle osoittaisi huomiota vaikka lähestymällä tätä, tyyppi lähtisi pakosalle.

      Näitä Temp-reaaliohjelmia en jaksa katsoa, vaikka maksettaisiin. Ne kuvastavat tietysti ikävällä tavalla sitä typeryyden henkeä, jonka keskellä elämme. Siinä maailmassa pumpataan habaa ja kuntosali on tyyppien pyhättö.

      Poista
  11. Summasummarum:
    Lasten seksuaakinen hyväksikäyttö ja raiskaaminen, onko se seurausta ihmiskunnan moraalin höltymisestä? Siitä, että kun kaikki mahdolliset keinot ovat seksuaalisesti sallittuja ja kokeiltu,
    jäljellä on viattomien lasten rääkkääminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Tuskinpa vaan, Leonoora. Lapsia on aina kaikissa kulttuureissa kautta aikojen käytetty seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen.

      Minulla on se käsitys, että uskonnollisissa piireissä tällaista tapahtuu hyvinkin yleisesti. Katolinen kirkko kuoropoikineen, eri lahkot, muut kristillisetkin suunnat? Alma Kartano täällä Satakunnassa käytti pikkupoikia hyväkseen, ja näitähän riittää.

      Tavat eivät siis ole julkisessa elämässäkään löystyneet, vaan tapa harjoittaa seksiä on tullut avoimeksi. Muinaisessa antiikin ajassahan seksiorgiat ja bakkanaalit olivat myös aika avoimia sivistyksen kehdossa Roomassa ja Kreikassa.

      Poista
    2. No, onneksi meillä on näitä viruksia, jotka pitävät oletettavasti katolisren pappien yms. riettaat nakkisormet edes hetken irti lapsista.
      Toivottavasti kokevat helvetillistä kuolemanpelkoa.

      Poista
  12. Hieno uutinen on sekin, että hallitus ottaa kuin ottaakin Sauli Niinistön ehdottaman "nyrkin" käyttöön. Tosin se ottaa ehdotuksen omiin nimiinsä ja nimeää ryhmän uudeksi operaatiokeskukseksi. Tässä tapauksessa tarkoitus pyhittää keinot.

    Edelleen tänään tartuntojen määrä on laskenut merkittävästi. Toivoa on kurjuuden loppumisesta.

    VastaaPoista
  13. Niinistön "nyrkki" oli tarkoitettu jokapäiväiseen etu-rintamaan koronaa vastaan.
    Vesa Vihriälän ,Sixten Korkmanin y.m ryhmä on muodostettu arvioimaan epidemian laajempia talousvaikutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Korkmanin ryhmä ei ole se, johon viittaan. Tuo on, niin kuin sanot, talousryhmä.

      Uusin uutinen kertoo, että nyt keskiviikkona perustetaan pysyvän tilannekeskuksen rinnalle erillinen ja pitkälti koronavirukseen keskittyvä operaatiokeskus. Moni lehti on viitannut tässä Niinistön ehdotukseen, joka hylättiin.

      Uuden ryhmän tehtävänä on tuottaa tilannekuva hallituksen päättämistä toimista, niiden etenemisestä ja vaikutuksista. Keskusta vetää yksikön päällikkö Heikki Hovi.

      Tämä tehdään, jotta enää ei tehdä virheitä ja päästetä esimerkiksi lentokoneita tulemaan matkustajia kontrolloimatta Suomeen. Nythän tehtiin isoja virheitä, kun koneet kriisialueilta päästettiin läpi täysin avoimesti, jolloin korona pääsi meille estoitta.

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006460345.html

      Poista
    2. Hallitus ei ota mitään seniilin presidentin höpinöitä käyttöön. Hallitus on järkevä, Sauli Niinistö on hysteerinen akka.

      Poista
    3. No nyt otti, näkeehän sen sokea Reettakin. Hyvä ajatus haluttiin arvovaltasyistä keksiä itse. Ja hyvä näin, pääasia, että virheitä ei enää tehdä.

      Tässä tilanteessahan ei pitäisi olla tärkeää miten hyvältä toiminta näyttää, vaan se, että tehdään oikeita ratkaisuja.

      Poista
    4. Manke, johan pomppas! Saulilla mitään höpinöitä ole! Kokemusta huikeasti enemmän kuin näillä virkamisten neuvottavana olijoilla rouvilla.
      Onneksi arvoisa pääministeri myönsi virheet. Kyllä käsienpesua rummutettiin joka käänteessä, mutta lentoasemalla matkustajat kävelivät tahoilleen vapaasti, vaikka tulivat pandemia maista.

      Poista
    5. Mitä tehtiin? Näin tehtiin: Niin sanottua koronaryhmää laajennetaan ja myös valtioneuvoston kanslian (VNK) organisaatiota poikkeusolojen johtamisessa on vahvistettu.

      Poista
    6. Olet lukenut uutisesta vain jälkiosan.

      Hallitus nimittäin perustaa uuden koronatoimintaryhmän, joka on valtioneuvoston kansliaan perustettava pysyvän tilannekeskuksen rinnalle koottava erillinen koronavirukseen keskittyvä operaatiokeskus.

      Uutislinkki (HS) on ylemmässä kommentissani.

      Poista
    7. Tässä nähdään melko yleisesti Niinistön ehdotuksen toteutus. Ja siis kelpaa hyvin noinkin.

      Poista
    8. Minä en näe, mutta katseleminen maailmaa omin silmin.

      Poista
  14. Tässä korealainen tanssiesitys naispuolisille ikäihmisille! Playbackinä Hedelmäsokeria 'Tanssi Venäjä, itke Eurooppa'!

    https://youtu.be/3bF0knyugFQ

    VastaaPoista
  15. Olipas hurmaava video. Voin kuvitella, miten se viihdyttää setämiehiä.

    Linnut laulavat tänään hillittömästi. Vaan maanviljelijöitä käy nyt sääliksi. Tarvittaisiin työtekijöitä tiloille kaikenlaiseen työhön. Marjasadotkin ovat mansikkatiloilla vaarassa, kun ei ole työntekijöitä.

    Luin eilen suurista kuolonvuosista 1695 - 1697. Silloin kurjuus ja kuolemat johtuivat säästä. Oli kaikenlaisia luonnonmullistuksia, pellot tulvivat vedestä ja oli epätavallisen lämmin talvi ja kesä, jolloin mikään ei kasvanut. Kaksi perättäistä viljasatoa menetettiin kylmyyden vuoksi peräkkäin. Neljännes tai jopa kolmannes suomalaisista kuoli.

    Jos tällaisia outoja luonnonoloja sattuisi meidän aikanamme, taitaisimme katsoa sen johtuvan ilmaston pilaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kyllä syy olisi demaripääministerissä.

      Poista
    2. Epäilen kyllä, että syy olisi edellisen hallituksen kuristavissa säästöissä ja aktiivimallissa. Tai sitten - herra hyvästi hallitkoon - persuissa.

      Jos haluaa viriliteettiä parasympaattiseen hermostoon, kannattaa lukea Sanna Ukkolan uunituore kolumni. Siinä hän on pannut pääministerin keskisormen pystyyn.

      Poista
    3. Jännä juttu, miten toimittajat mässäilevät aiheella. Olen samaa mieltä Ukkolan kanssa siitä, että olisihan se outoa, jos maamme presidentti ei saisi esittää näkemyksiään mistään tai missään ja varsinkin jos kyse on koko kansaa koskevasta uhkasta. Se vasta outoa olisi.
      Olen aistivinani pääministerissä periksiantamatonta tahtoihmistä.
      Liekö kaksi valveutunutta "äitiä"kasvattaneet tahdonlujuutta panna kampoihin nimenomaan miehille.
      Skorpioni on horoskoopin mukaan kunnianhimoinen eikä pidä siitä, että häntä neuvotaan.
      No, toivottavasti olen pääministerin luonnehdinnaassani väärässä.

      Poista
    4. Kyllä kansan sympatiat ovat tässä sillä kannalla, että nyrkkiä tarvitaan. Itsekin ajattelen, että näin hallituksen voimavaroja vapautuu vaikka tulevaisuuden pandemiatoimien suunnitteluun ja tulevan laman minimointiin.

      En osaa antaa pisteitä sille, että pääministeriä nostaa nyt kovasti ulkomaiden kiinnostus kauniiseen kiiltokuvaan.

      Omasta mielestäni pääministeri hoitaa kyllä hyvin leiviskänsä, mutta tulee aina jälkijunassa, silloin kun yleisen kansalaiskeskustelun paine alkaa nousta liian korkeaksi ja uhkaa valua yli. On merkillepantavaa, että kansalaiset huomaavat uhat ja faktat ennen pääministeriä.

      Poista
  16. Kiittäkäämme me, jotka emme vielä makaa hengityskoneessa omaa varovaista käyttäytämistämme ohjeiden noudattamisessa, myös päättäjiämme poikkeuksellisen vaativista tehtävistä ja työmäärästä selviytymisessä.
    Kukaan meistä ei voi olla varma, mitä vielä tulevien kuukausien aikana tapahtuu.
    Toivokaamme sairastuneille paranemista ja jos virus tarttuu, mahdollisimman lieviä oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virheiden jälkeen on päästy tiukkojen toimien säätämiseen, ja tämä on hienoa. Kiitos kuuluu myös kansalaisille, jotka noudattavat hyvin tunnollisesti esimerkiksi karanteeninomaisia oloja ja ovat tunnollisesti kotona.

      Kun vielä saataisiin enemmän kasvosuojia kaikille, ensin nyt tietysti terveyskeskuksiin ja sairaaloihin, mutta myös kansalaisille. Kyllä ne suojaavat sekä itseä että vastaantulijoita oikeinkäytettyinä. Ja testausta lisää, niin tästä selvitään jopa hienosti.

      Poista
  17. Pakko minun oli katsella melkein kokonaan, kun hanurit haekeesti valittelloo. Esitys on silkkaa huumoria venäläisine mahtipontisuuksineen, mutta ei naurattanut minua lainkaan. Eukot ovat epäilemättä suorastaan virtuoosimaisia taitajia, mutta paska on paskaa, vaikka sen parfymoisi ja vaniljalla kuorruttaisi.

    Saaks antaa pisteitä? - Noh, ei se mitään en olisikaan antannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta videosta meetoo-ihmiset repäisevät kyllä paitansa harmistuksesta.

      Parodiaahan se oli, ja parodialle löytyy aina sijaa.

      Sitä en osaa sanoa, miten venäläinen tai ehkä virolainenkin näkee tuon. Ehkä eri tavalla.

      Poista
  18. Meillä suomessa presidentti laskeutuu aika ajoin esittämään viisauksiaan. Trump lupasi shekin kaikille Usalaisille. Venäjällä Putin pisti paremmaksi ja määräsi kansalaiset palkalliselle vapaalle huhtikuuksi. Mutta mistä rahat palkkoihin. Pyöritetäänkö setelipainokonetta.

    VastaaPoista
  19. Alustavasti näyttäisi siltä, että minä ja Ruotsi olimme väärässä. Hyvissä ajoin kannattaisi tehdä tunnusteluja siitä, kuinka itsestään huolehtimaan kykenettömät ruotsalaiset ja maansa otettaisiin huostaan. Pohjois-Ruotsi antaa kuitenkin mennä norjalaisille, sen ne ansaitsevat.

    Norjalaiset ovat valloittaneet yritysostoillaan jo puolet Suomesta, hekotus minulta pääsi, kun luin sikäläisen hotellimogulin vaikeuksista.

    Niinku entinen pariskunta, jossa vaimo valitti miehensä tilanneen huoneen hotelli Kämpistä. - "Johonkin kämppään se minut halusi viedä. minä sanoin, että kunnon hotellista tai ei mistään!"

    VastaaPoista
  20. Eiköhän tässä saada nyt perusteet kunnolliselle verojenkiristykselle. Koronalla kärkeen, on tietysti mautonta pilaa, mutta veronmaksujen maailmankärkeen taidamme päästä.

    No mikäs siinä, nostetaan vaan veroja. Kyllähän ne rikkaat kauan juhlivatkin kolmen tonnin tuloillaan, josta progressio jo alkaa purra mukavasti.

    En katsonut hallituksen tiedotustilaisuutta, jossa piti puhuttaman yritysten tilanteen helpottamisesta. Sen sijaan luin lööpin, jossa sanottiin, että pikavippien korkokattoa rajoitetaan ja mainostaminen kielletään. Mainokset ovatkin olleet kaikin tavoin kyseenalaisia.

    Mitähän kivaa seuraavaksi kielletään? Kannatan nimittäin kovasti kieltoja tänä aikana. Kaikki turha vaan säppiin ja ihmiset nököttämään oman itsensä kanssa johonkin kopperoon. On hyvä aika tutustua paremmin itseensä ja tehdä vaikka sinunkaupat oman todellisen minänsä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten hieno edesmennyt mies, Niklas Herlin, valitteli rikkaiden veroja. Heh, miljunäärit enää paskaakaan maksa, eivät myöskään suuryritykset. Paavo Lipponen, entinen nuorkommunisti, sen heille takasi, helpotti verotuksiaan huomattavasti. Äänestäkää Paavo ja Päivi - vanhainkotiin!

      Poista
    2. Olen siitä monen mielestä varmaan outo, etten osaa ajatella niin, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän on maksettava veroa. Kannatan ajatuksissani tasaveroa.

      Mitä se minulle kuuluu, jos joku ahkera tai lahjakas tienaa enemmän kuin minä? Ei se minun rahaani ole. Pitääköön omansa. Minulle riittää vähempikin.

      Poista
    3. Iines, voipi joku pennonen sinunkin pussistasi valua lahjakkaampien laariin.
      Eikös raha kierrä taskusta taskuun.
      Eipä taida monenkaan elävän ihmisen nimeä ja kuvaa isoissa seteleissä olevan. Ei taida pystyä kukaan sanomaan, että tämä raha on yksin minun.😂

      Poista
    4. Näin tapahtuu, Leonoora, ja saa se mikä on oikeus ja kohtuus, valuakin. Kun on ikänsä maksanut tuloihinsa ja asemaansa nähden kovia veroja, tulee jossain raja vastaan, kun katsoo vaikkapa muun Euroopan verotasoa ja elämisen tasoa. Itselläni on hyvä tiedonlähde sisareni Saksassa, joka on tienannut aika saman kuin minäkin, mutta hänelle on aina jäänyt käteen huomattavasti enemmän verojen jälkeen. Silti kaikki on Saksassa halvempaa, terveydenhuolto jopa parempaa kuin Suomessa, siinä missä suomalainen voi ostaa pienen Toyotan, saksalainen ostaa avobemarin. - Tämän sanon esimerkkinä, kadehtimatta ketään. Näin vain on aina ollut. Nyt erot ovat hieman tasaantuneet.

      Poista
    5. Terveydenhuollosta tuore esimerkki: Saksassa on harvinaisen vähän koronaan kuolleita verrattuna tartuntojen määrään. Hoito on parasta mitä voi saada, täysin volyymein.

      Poista
  21. Joidenkin ennustama super inflaatio voi seurata. .m.m eläkeläiset maksaisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksetaan jos jaksetaan, johan me nytkin maksamme korkeita veroja, samasta eläketulosta maksetaan enemmän veroa kuin vastaavasta palkasta. Ja sitten on vielä se taitettu indeksi, joka takaa sen, ettei eläketulo koskaan kasva piiruakaan.

      Poista
    2. Paavo Lipposta tästä ”väliaikaisesta” taitetusta indeksistäkin saamme kiittää.

      Poista
  22. Erityisen mielenkiintoista on, että rahaa näyttää Suomestakin löytyvän varsinkin yrityksille. Missä ovat nyt veromarkkojen käytön rajoittajat ja säästäjät sekä valittajat valtion velkaantumisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitän tämän niin, että ellei ole yritystä, ei ole antaa työtäkään työntekijöille. Tottakai yritykset tarvitsevat tukea pystyäkseen pitämään yritystä pystyssä.

      Miten ihmeessä yritystuki menisi vain työnantajan omaa tiliä kartuttamaan, kun eihän työttömyystukikaan työntekijän pussiin jää. Kai nyt työllistäminen pääoma kysyy?

      Poista
    2. Yrityksille pitää antaa nyt kaikki mahdollinen tuki. Isot pärjäävät kyllä, mutta keskisuuret ja sitä pienemmät tarvitsemme hetkellisillä tuilla jatkossakin, että kotikommunistillakin on ruokaa ja lämmintä.

      Poista
    3. On paljon pieniä yrityksiä, jotka uhkaavat kaatua koronan kynsissä. Kuka tahansa yksityisyrittäjä on hätää kärsimässä, kun ei asiakkaita tule aikoihin. Isoillakin yrityksillä voi olla arvaamattomia vaikeuksia pitää isoa yritystä pystyssä.

      Nyt on jo monta vuotta usutettu ihmisiä pistämään pystyyn omia pikku yrityksiä. Ja nyt on kaikkialla hiljaista. Katastrofihan tästä tulee, jos yrityksiä ei tueta. Se on nimenomaan työntekijän etu.

      Poista
    4. Ilmariselle ja Varmalle, kahdelle kiinteistöomistuksen suurelle täydet pisteet siitä, että ymmärtävät tarvitsevansa vuokralaisiaan jatkossakin. Molemmat ovat vuokralaisilleen antaneet kolmen kuukauden vapautuksen. Yhdessä me selviämme, kiitos Ilmarinen ja Varma!

      Poista
  23. Jos tämä korona ei pian lopu, minä kaadan tämän talon!

    VastaaPoista
  24. "Huippu on vielä edessä", sanovat ennustajat. Masentavaa. Juuri kun luuli, että luvut alkavat laskea, alkavat ne taas nousta. Ja semmoinenkin uutinen kuultiin, että Suomeen saa edelleen palata tuhansia lentomatkustajia päivittäin. Siis tuhansia päivittäin maista, joissa korona riehuu voimalla.

    Heillä taitaa olla laki puolellaan, jolloin mikään force major -este ei ole mahdollinen estämään paluuta. Pysyisivät siellä, minne menivät. On päivänselvää, että osa heistä on oireettomia taudinkantajia.

    Sanna Marin saisi kieltää taas oikein kunnolla ja lisää. Ja niitä kasvosuojia nyt äkkiä kaikille ulkonaliikkujille. Tässä kohden amerikkalainen terveydenhuolto on oikeassa. Jos kaikilla olisi kasvosuojus, kukaan ei tartuttaisi ketään niin helpolla kuin nyt. Ja testauksia lisää, niin siinä se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ne sanoivat: "Huppu on eessä, en näe mitään!"

      Poista
    2. Sanoisikin! Mutta siis noita kaipaamiani uusia rajoituksia voisi meillekin tulla.

      Sisko kertoi juuri whatsapissa esimerkin Saksasta, Baijerista. Muuan naapuri oli leikannut omalla terassillaan toisen naapurin tukan. Kolmas naapuri soitti poliisit paikalle ja tämä rikkomus maksoi leikkaajalle sitten 2 000 euroa. Ja semmoinenkin rangaistus Saksassa on, että ellei pidä toiseen henkilöön välimatkaa 1,5 - 2 metriä, saa 150 euron sakot. - Eläköön naapurikyttäys - hieman hupia ankeisiin päiviin.

      Poista
  25. Hahaa! Nyt eletään todeksi kaikki se, mitä iän kuuna päivänä "länsimaiseen ihanaan demokratiaan" ei olisi koskaan voinut luulla tulevan, tartunta sosialismista! Ja vielä rajatumpi ja tiukempi kuin mielikuvituksissamme olevissa kommunismi-peloissamme.
    Oppia ikä kaikki!

    VastaaPoista
  26. Olisipa hauska tietää, onko tämä korona-aika evoluution muistutus kuolevaisuudestamme ja monipuolinen ja tasa-arvoinen rangaistus väärinteoistamme niin monessa asiassa ihmiskuntana?
    Vai onko tämä vain luonnon ja ihmisen yhteistyöstä seurannut suuri vahinko?

    VastaaPoista
  27. Eiks tohon Lehtolan kolumni otteeseen sovikin laulu,joka hymyilyni välistä alkoi soimaan mielessä: ... sillä jokainen, joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa, antaa, antaa, antaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä etttei sovi. Vaan hauska kolumni se on kokonaisuudessaan ja parodioi hauskasti asenteita.

      Toisaalta kolumni mitätöi aivan aiheellisen kritiikin setämiesten houreeksi, mutta sallittakoon se setämies Lehtolalle. Taitaa irviä omia asenteitaan..

      Poista
    2. Joo, pistetään vahinko kiertämään. On tuo Lehtola kuitenkin mainio sanaseppo.

      Poista
    3. Mainio on. Ja parasta on kai se, ettei koskaan voi olla varma, mitä hän sisimmässään itse ajattelee, ts. omaa agendaa ei näy, irvii kaikkia tahoja monipuolisesti.

      Poista
    4. Hesarin yleisönosastossa eilen legentaarinen Leuka-Virtanen jyrähti, että hallituksen nyrkki koostuu kansaliapäälliköistä.

      Tätä samaa minäkin olen mielessäni aatellut, mutten ole kehdannut jyrähtää, etteivät poliittiset valtiosihteerit pahoita mieltään.

      Sanna Marinin pokka pitää ja kantti kestää niin hyvin, että kauhulla odotan joutuvani lukemaan ensi vuonna lööppejä, joissa Sanna tunnustaa käyneensä välillä vessassa itkemässä.

      Vessassa käydään, saatana, potkimassa seinää, kiroilemassa ja ottamassa ryyppy, sanoisi Lehtolan Jykä. Sitten katsotaan että jakaus on suorassa ja palataan parrasvaloihin.

      Poista
    5. Perhana, piti kirjoittaa "lekentaarinen", mutta sivistys ehti väliin.

      Poista
    6. Leuka-Monosella oli stydimpi!

      Poista
    7. Leuka-Mononen oli suuri suosikkini.

      Olen kai tulossa vanhaksi, sillä mielestäni ennen pelaajat olivat suurempia persoonallisuusksia?

      Poista
    8. Mölliä diggasin lapsena ihan kauheasti! - Paras kiekkoilija ikinä!

      Poista
  28. Tiedä evoluutiosta. Vaan hassua on, miten samaa reittiä ja samalla tavalla musta surma 1300-luvulla levisi Kiinasta, jossa ensimmäinen ruttotapaus havaittiin, Italiaan ja sieltä matkustavaisten mukana tappavaksi pandemiaksi koko Eurooppaan.

    Italiassa huomattiin nopeasti, että jos joku vain keskusteli mereltä tulleiden matkustajien, lähinnä kauppamiesten kanssa, hän sai heti oudon tartunnan ja kuoli nopeasti. Väki alkoikin paeta sitten Italian muihin osiin ja vei taudin mennessään uusille alueille. Vähitellen koko Eurooppaan kauppamatkustajien mukana.

    Mielenkiintoista tässä ajassa oli jälkiseuraus: ihmiset alkoivat luottaa enemmän itseensä kuin jumalaan/jumaliin. Alkoi myös suuri elintason nousu, kun väki oli vähentynyt ja kaikkea riitti kaikille. Tiede, taide ja kulttuuri alkoivat kukoistaa. Kaikkiaan 35 miljoonaa 75 miljoonasta ihmisestä kuoli ruton kynsiin.

    VastaaPoista
  29. Iines: "Ja niitä kasvosuojia nyt äkkiä kaikille ulkonaliikkujille."

    Nyt on kaltaiseni vieraspelkoisen viha-ajattelinkin pakko myöntää, että Profeetta ja hänen uskolliset palvelijansa Ali, Mustafa, Hussein, Ibrahim, Mankemang ja keitä kaikkia heitä on onkaan, ovat kuin ovatkin olleet koko ajan oikeassa!

    Sen todistaa lainaus pyhästä Koraanista:

    "Niin kuin hyvin tiedetään, on Allah kaikkivaltias, kaikki tietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän määräsi kaikki naispuoliset uskovaiset pukeutumaan ulos mennessään kasvot peittävään suojaan, mieluiten umpihuppuun, ettei vääräuskoisten, etenkin länsimaisten miesten, paha silmä heitä tartuttaisi. Miespuolisista uskovaisista ei ole niin väliä, he kyllä löytyvät lohduttajansa."

    Nyt on kiire, polttakaa kirkot, repikää Raamatut, tumpatkaa tupakit, kaatakaa kossut maahan ja tehkää parannus!

    PS. Missä päin se Mekka sijaitsikaan?

    VastaaPoista
  30. Ole huoleti, Tapsa. Mustafan ja Ibrahimin suosittelemat kasvosuojat ovat piukkaa mustaa palttinaa, joka estää raittiin ja puhtaan hengityksen. Siinä ihminen hönkii hengitystään niin, että palttina kostuu ja on entistä alttiimpi läpäisemään pöpöjä.

    Pitää olla tietty sidos aivinassa, niin se estää kaikinpuolisten vaikutteiden tulon kaikista ilmansuunnista. Ja estää myös sinua tartuttamasta muita.

    Paras olisi sellainen kovamuovinen pleksihärveli koko pään ympärillä, kupla, oma kupla. Semmoisen kun saisi, voisi huoleti mennä mihin vaan. Mitään ei tulisi, mitään ei menisi. Vain minä ja kuplani.

    VastaaPoista
  31. Lapsena olin kova hoilottamaan, hoilotin jatkuvasti kuulemiani kappaleita. Äitini päivitteli, kun St. Paulia ja Reeperbahnia päästelin. Aavistustakaan minulla ei tietysti ollut siitä, mistä kappale kertoo.

    Sinne veri vetää uudestaan!

    VastaaPoista
  32. Mielenkiintoista ajatella, mitä kukin kansalainen näinä päivinä vessassa tekee, paitsi hankaa käsiään verille ja desinfioi pyttyä.

    Itse kruksaan vessan kalenterista päiviä rajoitusten purkuun asti. Henskelit aina heti aamulla päivän päälle. Taas yksi vähemmän.

    Kun on kuullut, että virus leviää myös ilmateitse, tuntuu riskaabelilta kulkea missään. Basilli voi lentää kahdeksankin metriä ja killutella hengissä tuntikausia. Ja kun oireeton tartuttaa siinä missä oireinenkin, on parasta linnoittautua bunkkerin sisään vessapaperinsa kanssa ja vauikka vähän kyynelehtiä kovien aikojen ikeessä. Ja kuunnella vaikka tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Tuo vessamietiskely tuli Tapsan kommentista ylempää.

      Poista
    2. Se, joka sanoo linkin videota katsoessaan, että ei ole olemassa valtioita, ja että isänmaallisuus on kiihkoisaa etnonationalismia, puhuu heppoisia. Kansallismielisyys ei sulje pois kansainvälisyyttä, ne kuuluvat yhteen. Oman maan arvostus on pohja, josta muiden maiden arvostus nousee. Se, joka ei tunnusta isänmaataan, ei ole mistään kotoisin. Tuuliviiri. Ettäs tämänkin tiedätte.

      Poista
    3. Tuohan on Biafran kansallishymni!

      https://youtu.be/8cfZEY3R6Io

      Poista
    4. Sävellys on pöllitty Biafraan Sibeliukselta, eikä se ole meiltä pois. Sävellyksen esitykset eroavat kuitenkin toisistaan melkoisesti. Biafran sovitus on lyyrinen, kaunis, Suomen dramaattinen, mahtipontinen, kuohuvien jaksojen jälkeen seesteisen kirkas ja kohoava.

      Onhan meillä ja virolaisilla myös varsinaisena kansallislauluna sama sävellys, saksalaissyntyisen Paciuksen säveltämä Maamme-laulu.

      Poista
    5. Viron ja Suomen pitäisikin yhdistyä, siinä olen prof. Janne Saarikiven kanssa vankasti samaa mieltä.

      Samalla uuteen Eesti-Suomeen pitäisi liittää sortuvasta Ruotsista koko meänkielinen alue eli ainakin Kainuunjokeen asti Jällivaaraa ja Kiirunaa myöten, mieluummin vähän laajemminkin.

      Lisäksi Suomi-Eestiin pitäisi liittää kveeninkielinen alue eli Jäämeren rantaan asti Petsamosta Tromssaan, mielellään myös saamenkielinen alue Kuolasta Norjan ja Ruotsin suomalaismetsiin asti.

      Näin oikaistaisiin historiallinen vääryys. Karjalaan palataan sitten, kunhan tuo Venäjän Imperiumi tuosta taas keikahtaa. Silloin vapautetaan Inkerinmaa ja Vatjan viidennes.

      PS. Biafra myös vapaaksi! Tai ainakin Suur-Eestinmaan siirtomaaksi.

      Poista
    6. Ei vähä mitään, Tapsa, suuria pitää ajatella!

      Poista
  33. Nyt en oo yhään tietoinen, mistä täällä on keskusteltu. Tapsan kommentin luin äsken ja hänellä näyttää olevan selvät sävelet, mitä pitäisi tehdä. Näyttää ettei hänellä ole ole lainkaan hullumpia mielipiteitä siitä, mitä pitäisi tehdä.

    Iineskin on ollut tuon alussa olevan kuvan mukaan musiikillisella päällä. Hauskoja nuo mummot, haitarit näyttävät olevan tottuneissa käsissä. Pelkkä kuva jo tekee hyvän mielen.

    Minulla meni tämä päivä ihan ranttaliksi kun yritin ja yritin saada konettani toimimaan. Se on liian täynnä tavaraa, ei jaksa ponnistella. Äsken sain kuitenkin jutun valmiiksi kovan työn tuloksena, kun kone sen kun temppuili. Mutta haitarin panin minäkin sinne soimaan. Nyt meen katsomaan, miten se toimii, vai toimiiko ollenkaan. Terveisin Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, uusi juttu tullut! Älä vaan poista.

      Minäkin luen sen heti kun ehdin, nyt on yksi touhu kesken!

      Poista
    2. Iines,
      pakko poistaa. Omalla koneella sitä jo pystyi lukemaan, mutta kun kävin vieraalla koneella huomasin, että tekstin koko oli erilaista. Välillä niin pientä, ettei sitä voinut lukea.

      Poista
    3. Ok, Liisu! Kyseessä voi olla jokin Tekstin muotoilu -kohdasta korjattavissa oleva juttu. Kun maalaa koko tekstin ja valitsee sitten koko tekstille fontin, fontin koon ja rivi- ja kappalejaon, voisi onnistua yhtenäistämään tekstin. Ehkä vielä onnistuu!

      Poista