3.11.2020

Elomme päivät eli Vihreänä kateudesta

 

Hohhoijaa. Taas se alkaa. Verotietojen julkistus. Rikkaiden kadehtiminen ja veroparatiisien tuomitseminen. Minun käy jopa sääliksi Portugalin ja etelän maitten eläkeläispakolaisia, jotka ovat halunneet muuttaa halpaan maahan, lämpimään ilmastoon elääkseen siellä hieman mukavammin kuin Suomen korkean verotuksen piirissä. Laskelmat on tehty monella loppuiäksi.

Nyt on Suomen verokarhun kärttyisä käsi iskenyt yli merten ja mannerten portugalinsuomalaistenkin eläkeläiskukkaroihin. Joukossa on tietysti vuorineuvoksia ja tosi rikkaita, enkä minä heitä niinkään sure. Joskaan en kadehdikaan. Ei ihan tyhmä ja laiska kerää miljoonia. Kyllä siellä korvien välissä muutakin täytyy olla kuin sahanpurua.

En yksinkertaisesti osaa ajatella niin, että jonkun pitää antaa jopa puolet, ylikin tuloistaan siksi, että tienaa enemmän kuin muut. 
Sanon  marisijoille: menkää ja tehkää sama tekin. Suomessa on ilmainen koulutus ja opintie ja tutkinnot ovat auki jokaiselle mökin tytöllekin. Opiskelkaa kutaleet, älkää valittako ja kadehtiko parempiosaisia.

Helsingin Sanomatkin polkee jalkaa päätoimittajan suulla, että mehän mennään nyt verokone.fi-julkaisulakkoon ja mullitellaan, kun jotkut rikkaat ovat kieltäneet tulojensa julkaisun. Me ei julkaista mitään!

No ei tee kiusaa Hesarin uhmakkuus. Tietoja saa utelias avuliaasta iltapäivälehdistöstä yllin kyllin. Ylekin on jo keskustellut rikkaimmista oikein asiantuntijoitten avulla. Ei muuta kuin lisää herravihaa kansan keskuuteen. Ahneita sikarikkaita, meidän rahat viedään veroparatiisiin perkele.

Kunpa voisin yhtyä kuoroon. Vaan kun minussa ei ole rahtuakaan ymmärrystä tälle verotulojen pällistelylle. Ei kai köyhyys lopu veroja korottamalla ja jakamalla kaikki raha tasan sulle - mulle ja mun lapsille ja sairaalle isoäidille -periaatteella? 

Ja milloin intimiteettilaki saadaan koskemaan myös yksilön tuloja ja omaisuutta? Sen täytistäkö minun tuloni kenellekään muulle kuuluvat! Tai Björn Wahlroosin? Minä kiitän Björniä Suomen elättämisestä miljoonaveroillaan.

159 kommenttia:

  1. Hei Iines,

    Ymmärrän kyllä pointtisi.

    Toisaalta kyllä ärsyttävät ne, jotka ensin hyötyvät Suomen korkealatuisesta koulutuksesta, päiväkodista alkaen. Neuvolakäyntejä, hammaslääkäriä, puheopetusta unohtamatta.

    Ja sitten vili vikkelästi siirtävät kirjansa veroparatiisiin.

    Eihän tuo nyt noin sovi, ja minulla oli 10 matikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ihminen on ahkerasti kouluttautunut ja maksanut opintolainansa ja asuntolainansa tunnollisesti korkoineen takaisin, tehnyt työpanoksensa Suomeen ja maksanut tänne maailman kärkeä olevat verot, niin nauttikoot eläkepäivinään. Näin minä sen näen, siis tavallisen eläkeläisen osan - vuorineuvokset ovat eri asia.

      Käsittääkseni Portugalissa on paljon tavallisia duunarieläkeläisiä, jotka ovat ensin maksaneet tänne verot ja nyt ovat nauttimasssa lämpimästä ilmastosta, halvoista hinnoista ja matalista veroista. Kaikki asioita, joista suomalainen ei osaa oikein uneksiakaan.

      Poista
  2. P. S. Se, että Suomessa on melkein ilmaiset opiskelumahdollisuudet, sekä julkisela puolella naurettavan pienet maksut. Plus kela-taksi (omavastuu 25 e, vaikka joutuisi matkustamaan kaupungista toiseen), aiemmin oli monissa kouluissa iltapäivähoitoa lapsille, jne.

    Mistäs luulet näiden rahojen tulevan.

    Aivan.

    Aiemmin Amerikkaa ihailtiin pienen veroprosentin takia, mutta katsokaa ja kauhistukaa siitä, mikä meno siellä nyt on. Kuiluja siellä sun täällä, rikollisuutta, väkivaltaa enemmän kuin koskaan Suomessa.

    Eikä tämä ole vain Trumpin aikaansaannosta, vaikka hän kyllä tehokkaasti jakoikin kansan kahtia.

    Terveydenhoidosta ei voi edes puhua - asiantuntevaa hoitoa sain, kun jouduin lääkääriin poskiontelotulehduksen takia. Lääkäri oli niin kiva ja komeakin vielä; vähän ihastuin.

    Työnantajallani oli sama vika, lentomatkoista johtuivat. Ja hänkin vähän ihastui. Aviomiehelle ei tietty kerrottu mitään, mutta saa kai tuollaisia pienia hurmaantumisia flirtteineen, kevyinä, olla muutakin kuin parisuhteessa?

    Vaan asiaan: terveydenhuolto!

    Oli se helppoa meille, turisteille, joilla oli matkavakuutus. - Siellä monet sairaalat saavat luvan kanssa jättää potilaan sairastamaan ja kuolemaan, jos rahoitus ei järjesty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin, mistä luulen? Kai nyt me kaikki tiedämme, mistä yhteinen hyvinvointi tulee.

      Yli 40 000 euroa vuodessa ansaitseva 22 prosenttia kansasta maksoi liki kaikki ansiotuloverot pari vuotta sitten julkaistun tiedon (Tilastokeskus) mukaan.

      Näin se menee oikeasti. Enkä ihmettele yhtään, että suurin osa "iloista veronmaksua kannattavista " ihmisistä on alle 40 000 vuodessa ansaitsevia.

      Mikäs siinä, maksakoon kukin kykyjensä mukaan, mutta ei minun tarvitse tietää naapurini maksukyvystä mitään.

      Poista
  3. Juu, ei minunkaan.

    Siksipä en lue muutä kuin mikä minua oikeasti kiinnostaa.

    Omat raha-asiat ovat omia.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kommenttia ei ole poistettu. Siirsin sen keskustelun Vanhat synnit jälkeen, jossa on tilaa.

      Olet saanut, Char, jo aiemmin toiveen siitä, että ei pidetä keskustelua henkilökohtaisena päiväkirjana tai draamaqueen-näyttämönä. Siksi poistosiirto. Kommentissa oli kysymyksiä palstan mieskirjoittajille. Sinne mahdolliset lisäkommentit.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kommentti siirretty oikeaan yhteyteensä Vanhat synnit -keskusteluun.

      Poista
  5. Yhden vastalauseen tässä esitän:

    Suomessa ei ole maailman paras koulutus ja se on menossa yhä enemmän ja enemmän vikaan. Sokea reettakin sen näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kärjessä on keikuttu näihin aikoihin asti, ja nyt on alettu luisua alaspäin. Paljon korjattavaa toki koulussa on, ja itsellänikin on moniakin kritiikin kohteita ja parannusehdotuksiakin. Paljon saataisiin laatua takaisin, jos opetusvirastojen viuhuvat propellipäät saataisiin vaihdettua kentällä olleisiin opettajiin.

      En usko myöskään toisen asteen pakolliseksi tekemisen estävän koulupudokkuutta. Häiriöt ovat muualla. Toisaalta on hyvä, että opetusmateriaalit tulevat maksuttomiksi. Kirjat ovat kenen tahansa vanhemman pussissa melkoinen menoerä lukiossa ja ammatillisella puolellakin.

      Poista
    2. Voimme puhua lukkarin kouluista tai yliopistoista. Suomen paras yliopisto, Helsingin yliopisto, on sadan sakissa, eikä se siitä muutu ainakaan paremmaksi. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Wahlroos on antanut vähä rahaa.

      Poista
    3. Ymmärrän kyllä, ettei Björkalla ole ollut varoja sellaiseen. Isänsä minulla oli ilo tavata, mutten saanut paljo selvää puheestaan, kun oli niin raivoissaan ja kännissä.

      Poista
    4. Yliopistot eivät ole kai koskaan keikkuneet tilastojen kärjissä, ja niiden menestystä mitataan varmaan paljolti tieteellisten tutkimusten ja teosten valmistumisena, ja ns. opetukseen ei ehkä kiinnitetä samanlaista huomiota. Muissa koulumuodoissa opetuksen laatu ja sisällöt kai ratkaisevat.

      Ruotsissahan taso laski niin alas, että siellä tehtiin sellainen temppu, että ilmoitetuista tuloksista jätettiin lukemani mukaan maahanmuutajalasten osuus arvioimatta.

      Meillä on sama ilmiö, maahanmuuttajalapset eivät tahdo saada muita lapsia oppimisessa aina kiinni, mikä on tavallaan ymmärrettävää.

      Poista
    5. Suomessa on maailman paras suomenkielinen koulutus.

      Ja Suomessa on maailman parhaat suomenkieliset opettajat.

      Suomessa tästä maailman parhaasta suomenkielisestä koulutuksesta ja opetuksesta nauttivat kaikki lapset asemaan ja varallisuuteen katsomatta.

      Eikä tämä kommenttini sisällä pisaraakaan kyynisyyttä.

      Poista
    6. Tuossa olen samaa mieltä suomenkielinen koulutus on suomalaiselle parasta, mutta yliopistot ovat ihan eri levelillä, they are hounorable focusing on rahmaputra in jenkkienglish.

      Poista
    7. Juu. Ja onhan täällä mahdollisuus myös hakeutua muunkielisiin kouluihin, kuin myös muun uskomusten säätiöiden kouluihin, esim Steiner.

      Ex- miehen kanssa säädettiin siitä, että saako ns ebony-kieli (värillisiin liitetty slangi, vai oma kielensä) olla täysin mukana esseissä ja lopputöissä.

      Minusta oli, yliopistoissakin oli. Silti tämä silloinen rakkaani otti takkiin, vuosittain, kun yritti väkisin pitää yllä ns valkoista englantia, eli amerikkaa.

      Poista
  6. Ai ai, kyllä minua kyynikkoa silti nauratti makeasti iltasnomien tekopyhä kirjoitus isorikkaiden tuloista. Verotietojen julkaisemisen kieltäneistä vissiin jokaisesta kerrottiin ansaitsemansa tulot, vaikka useimmat heistä olivat sanojensa mukaan sen tehneet, koska olivat väsyneet ja kyllästyneet uhkauksiin.

    Toimittajan kateus ja kauna on rajaton. Iltasnomat on huisin pop.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei lehtiä kannata lukea. Täynnä Trumpia ja Suomen rikkaita. Eipä ihme, että tavallinen kansa kadehtii, kun lukee lehdestä, että joku tv-juontaja tienaa vuodessa kevyesti yli 200 000. Juontotyö mielletään ehkä kevyeksi työksi - siinä vain jotakin löpistään lyhyesti ja siinä se. Vaan esiintyminenhän on vain jäävuoren huippu - tiedän kokemuksesta. Varsinainen työ tapahtuu sitä ennen, kuten vaikka opettajan hommissa, jossa tunninpito on ehkä kolmasosa kokonaisesta työmäärästä.

      Eli ristinsä kullakin tienaajallakin. Luulen, että isokin palkka on ihan ansaittua palkkaa, jos ei nyt puhuta mistään johtajien ja neuvosten mielettömistä huippupalkoista, joissa on kyllä ilmaa.

      Poista
  7. Toiset iloitsee miljoonistaan.
    Ovatko sittenkäån tyytyväisiä herätessään uuteen päivään...?
    Toisilla on ilo ylimmillään uudesta päivästä johon on saanut herätä terveenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä, että lähes kaikki ihmiset rikkauksistaan huolimatta osaavat arvostaa terveyttä ylitse kaiken muun. Ainakin hiukankin vanhemmat ihmiset.

      Poista
    2. Iines,

      En tarkoittanut aiemmin Espanjaan muuttavia eläkeläisiä. Luulin, että se olisi olluut ilmiselvää!

      Viettöön eläkepäiviä ikänsä Suomea rakentaneet vanhemmat ihmiset!

      Tarkoitin tässä veroliukkaudessa meidän nuoria urheilijoita, mm, jotka heti tilaisuuden saatuaan siirtävät kirjat etelään, veroparatiiseihin.

      Laskisivat ensin, mitä vanhempi väki on kustantanut, ja kustantaa, noiden em etusuuksista, myös vapaaehtoisina liikunnanharrastusten kannattajina.

      Sieltä se ura on monelle auennut.

      Vaan ei sitä häpeäntunnetta/oikeudenmukaisuuden mahdollisuutta voi näin ulkoapäin päähän takoa.

      Kunpa voisi!

      Poista
  8. Eniten minä ihmettelen, miten pelifirmat tekevät huikeita tilejä! Maksavat toki verojakin, joten osa pelihuveista palautunee verojen myötä kansalaisten yhteiseen kassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelithän voivat tuottaa jopa päivätasolla miljoonia euroja. Muistan nimittäin lukeneeni, että jokin Supercellin peli tuotti aikoinaan 1,7 miljoonaa euroa joka päivä. Siitä tulee Suomelle rutkasti hyvinvointia ja työpaikkojakin.

      Poista
  9. Vaan tiukka on USA:n presidentinvaalin tilanne. Käsittääkseni kumpi tahansa voi voittaa, mutta Biden on kai tällä hetkellä pienessä kokonaisjohdossa valisijamiesten lumumäärässä, 220 - 213.

    Aikamoinen yllätys kuitenkin on Trumpin noin voimakas kannatus, kun ajattelee median viestintää pitkältä ajalta. Sen valossa on ollut ikään kuin itsestään selvää, että Trump häviää selvästi. Miten tämä näinkin suuri Trump-kannatus voi olla meille kaikille yllätys? Mitä emme ole tienneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se minulle ole ollut yllätys. I read papers and I know things.

      Poista
    2. Kyllä minulla oli kuva, että Trump häviää kirkkaasti ja heti ensi kierroksilla.

      Nyt Biden on voitolla, mutta ihmeen kova luu Trump on.

      Ja väitän, että Suomen media on antanut kuvan siitä, että Trumpilla ei ole ollenkaan kannatusta. Amerikan lehdistössä voi olla toinen tilanne, mutta kiinnostukseni ei ole niin suurta, että olisin seurannut sitä.

      Poista
    3. Suomen mediasta saa aika värittyneen kuvan Amerikan asioista.

      Jotenkin huvittava oli eräänkin toimittajan huoli, että jos Trump nyt häviää niin syntyy valkoisen roskaväen mellakoita...

      Ikään kuin siellä ei olisi ollut jo viikkoja mellakoita!

      Poista
    4. Kun Trump aikanaan valittiin, Helsingin Sanomista lähti kaksi USA:n kirjeenvaihtajaa katastrofia selostamaan. Siitähän tuo mediamyllytys alkoi, ja fakta on, että kävelevä katastrofi yllättää kyllä nyt monta median seuraajaa.

      Kyllä minäkin ihmettelen amerikkalaisia trumpisteja, mutta olennaista on tämä, että onko suomalainen valtamedia oikeasti totuuden äänitorvi, vai saammeko valikoitua informaatiota.

      Poista
    5. Mielenkiintoinen näkökulma tuo valkoisen roskaväen tuleva riehuminen. Musta roskaväkihän siellä jo mellakoi koko ajan.

      Poista
    6. Valkoisella roskaväellä tarkoitetaan varmaan Trumpin kannattajia, eli itseä huonompia ihmisiä. Termin taisi tähän tarkoitukseen lanseerata Jari Tervo jossakin kirjoituksessaan suuren maahanmuuttoaallon aikoina, kun meille tuli sotaa pakenevia ihmisiä, kuten Tervo kauniisti kuvasi.

      Noh, vihapuhetta tämäkin Tervonkin tietysti, mutta toki parempaa sellaista.

      Poista
    7. En muista sanoiko se toimittaja ihan sanatarkasti "valkoinen roskaväki", mutta eihän näitä mustia mellakoijiakaan kutsuta meillä roskaväeksi - mieluummin heidät nähdään uhreina ja marttyyreina.

      Niin, eihän meistä kukaan kai oikeasti tykkää Trumpista ja vielä vähemmän hänen tyylistään – luonnevikainen mikä luonnevikainen – mutta jokaista pitäisi arvostella tekojen ja tulosten mukaan.

      Ja ennen kaikkea pitää hyväksyä amerikkalaisten vapaissa vaaleissa tekemä valinta. Toivon tietysti, että se olisi Biden, vaikka myöhemmin voin vielä katuakin toivettani...

      Isompi ongelma on se, että jenkit viimeinkin uskovat valistuneen ja edistyksellisen nuorison vaatimusta ja lähtevät maailmalta kotiinsa.

      Poista
    8. Nimenomaan tämä on tärkeää: hyväksyä demokraattisten vaalien tulos, kävi kuinka kävi.

      Hämmästyin, kun Erkki Tuomioja sanoi kuuden uutisissa, että Trumpin valinta merkitsisi sitä, että ei ole enää demokratiaa, se on demokratian loppu.

      Jos se on vaalien tulos, toki se on demokratiaa, ajattelimme me Trumpista mitä tahansa.

      Poista
    9. P.s. Ehkä Tuomioja vertasi vaalikäytäntöä Suomeen.

      Kun siellä Jenkeissä eivät yksittäiset äänet vaikuta niin paljon kuin valitsijamiehet.

      Viime vaaleissakin Clinton olisi voittanut, jos oltaistu laskettu äänet.

      Myös tästä pidän Suomessa: meillä valitaan presidentti suorilla kansainvaaleilla!

      Ja käsittääkseni ollaan pärjätty hyvin! Molemmin suuntauksin!

      Poista
    10. Valkoinen roskaväki, "white trash", tarkoittaa semmoista kuin punaniskat Suomessa.

      Ei puhuta välttämättä terroristeista, ollenkaan, vaan peräkylillä asuvia, osin lukutaidottomia, pienituloisia kansalaisia.

      "Black trash"-termiä ei vain ole, ainakaan laajasti käytössä.

      Mustat nyt kuitenkin ajautuvat slummeihin, kun rahaa ei ole. Jengit vetävät puoleensa, kun tuntuu, ettei ole muita vaihtoehtoja.

      No ei niillä valkoisilla köyhilläkään ole.

      On hyvä asua Suomessa!

      Ja kun taas tekisivät yhdessä töitä... Kuten, meidän usein toimivan tasa-arvon nimeen!

      Char

      Poista
    11. Kannattaa lukaista Sanna Ukkolan kolumni Iltalehdestä. Hän puhuu nähtävästi samasta kuin minäkin: Suomen median luotettavuudesta Amerikan Trump-uutisointiin.

      Kyllä meille viestimiä seuranneille täytyy olla yllätys se, miten moni tätä kävelevää katastrofia on äänestänyt. Jos suomalainen viestintälinja olisi totta, Trumpin häviö olisi ollut laakista selvä. Ja suuri häviö.

      Poista
    12. Minunkin korvaani hieman sattui Tuomiojan Ekin päivittely - tai paremminkin jeesustelu.

      Jos Trumpin valintaan loppuu maailmasta demokratia, niin aika nuorena potilas kuoli.

      Meinaan vaan, että Ekin aktiiviaikana maailmassa valtaa piti mm. kansandemokratia, johon hän suhtautui myötämielisesti – ja joka ei demokratiaa ollut nähnytkään. Diktatuuria se oli.

      Ja jos kansa demokratiassa valitsee tyhmempiä johtajia kuin eliitti diktatuurissa, niin ei voi mitään.

      Poista
    13. USA on liittovaltio. Siksi nykyinen systeemi on ihan perusteltu.

      Sitä voisi verrata Suomen eduskuntavaaleihin. Meilläkin sattuu joka kerta niin, että monessa vaalipiirissä eduskuntaan ei pääse esim. 8000 äänellä, kun toisessa pääsee esim. 4000 äänellä.

      Näistäkin nousee kohu vain silloin, kun joku tunnettu putoaa - kuten vaikkapa vihreiden Tarja Cronberg taannoin.

      Eli yhtä paljon ne yksittäiset äänet vaikuttaa jenkeissä kuin meilläkin. Tai yhtä vähän.

      Tietysti jenkit voisi muuttaa systeemiään niin, ettei voittaja vie osavaltion kaikkia valitsijoita, vaan ne jakautuisivat äänten mukaan.

      Silloin eniten ääniä koko maassa saanut voittaisi.

      Poista
    14. Kun Trump tuli valituksi viime vaalissa, valitti joku täällä, että Trump valittiin väärin, siis virheellisesti. Viittasi käsittääkseni tähän vaalitapaan. Vaan kun se on etukäteen tiedossa ja yhteisesti päätetty ja hyväksytty tapa, niin eihän se voi olla väärin. Se on demokratiaa. Ei voi mitään, vaikka valituksi tulisi se kävelevä katastrofi.

      Minusta ihmisen moraali näkyy juuri tällaisissa asioissa. Väitetään oikeutta vääräksi tai virheeksi, jos oma tahto ei toteudu.

      Oma suosikkini oli Hillary Clinton, mutta hän ei tullut valituksi ja sillä hyvä. Nyt ajattelen, että Biden on pienempi paha. En pidä kummastakaan ehdokkaasta. Iso maa, ja näin kapoinen pressatarjonta. Huhhuh.

      Poista
    15. Oikeinhan se on että valkoiset poliisit tukehduttavat mustia. Oma syy kun ovat mustiksi syntyneitä, saatana.

      Poista
    16. Noh noh, mikis. Minä joskus ihmettelen asioita toisinkinpäin, vaikka se ei ole poliittisesti korektia eikä suotavaa. Ja vaikka siitä saa leiman kankkuunsa. Minä kun oikeasti ajattelen niin, että kaikki ihmiset ovat satiirinkin edessä yhtä arvokkaita. Myös mustat.

      Joku kysyi nimittäin joskus, että mitenkäs ne mustat aina ennättävät sinne valkonaamaisen poliisisedän pampun alle.

      Poista
    17. Nyt en ihan ymmärrä miten Mikiksen tuohtunut kommentti liittyy tähän vaaliaiheiseen?

      Tai no, nyt ymmärrän: se liittynee tähän valkoisen roskaväen mahdollisen mellakoinnin vertaamiseen mustiksi syntyneiden mellakointiin.

      En tiedä, joten kysyn: Olen ymmärtynyt mediasta, että jenkeissä murhataan ja tapetaan joka vuosi paljon ihmisiä. Monessako tapauksessa tappaja on mustaksi syntynyt, monessako uhri? Ja valkoisen roskaväen suhteen samat kysymykset.

      Poista
    18. Tämä on vaikea kysymys intersektionaalisuuden aikana. Eli minä käsitän intersektionaalisen lähestymistavan niin, että ns. uhriasemassa oleva saa anteeksi sellaista, mitä tavallinen tallaaja ilman uhriasemastatusta ei saa.

      Eli jos olet musta, sinua tulee ymmärtää enemmän kuin valkoista, jos olet nainen, saat mieheen verrattuna hyvitystä, jos olet muunsukupuolinen, sinulle myönnetään enemmän puheenvuoroja kuin perinteiselle heterolle, jonka tulee antaa sinulle tilaa.

      Jos olet musta, muunsukupuolinen, maatamuuttanut, sinua ei oikein saisi syylistää muusta kuin ehkä murhasta. Ainakin sinua tulee ymmärtää ja olosi tulee muuntaa paremmiksi, sillä kaikihan on yhteiskunnan syytä ja ennen kaikkea sinuun suunnatun rasismin ja ihmisvihan.

      Poista
    19. Minusta surullisinta tässä hallituksen sisäministerinkin mainostamassa intersektionalismissa on, että se löytää vain osan uhreista. On monia tavallisina tallaajina pidettyjä ihmisiä, jotka salaavat kärsimyksensä eivätkä hae uhrihyvitystä millään saralla. Samaan aikaan näkyvässä uhristatusasemassa oleva voi olla oikeasti kova, röyhkeä ja muista piittaamaton rikollinen.

      Ei näin, hyvät intersektionalistit, ei näin.

      Poista
  10. No, demokratia on justiinsa sitä, mitä on.

    Se, että julistellaan voittoja, tai puhutaan valeääneistä, turhaa.

    Nyt jarrut pohjaan, Trump! Jos olet oikeasti voittanut, kuulet sen sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USAssa ongelma on siinä, että postiääniä ei laskettu etukäteen kuten vaikkapa meillä.

      Trump viittasi siihen, että nyt monessa paikassa löytyy aina vain uusia laatikollisia postiääniä - ja hän epäili tässä vilunkia.

      Enkä ihmettele.

      Poista
    2. En minäkään mitään ihmettele jos Trump ihmettelee. En yhtää mitään. Hänen isänsä kun on Juhan af Grann ja äitinsä Rauni-Leena Luukanen-Kilde. - Ps.Tätä monet eivät tiedä mutta salaisuus selvisi Hillary Clintonin sähköposteista (United States Postal Service)

      Poista
  11. Vaan asiaan: ei minua kiinnosta kenenkään tyypin verotulot.

    Niissä voidaan kikkailla, ja monet tekevätkin niin.

    Minulla on täysi työ selvitä omista laskuistani, ynnä koettaa hankkia rahoitusta vasta todetun sairauden, re Mamma, laskuihin.

    Että jos jotain kiinnostaa, eikös se ole hyvä, että ovat kaikkien nähtävillä?

    Välillä ottaa silmään, kun luxus-elämää viettävät some- kaunottaret tienaavat 5 egee vuodessa.

    Noh, mutta varmaan näinkin voi olla.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vaikean sairauden vuoksieläkkeellä, ja minulla se verotettava osuus on 0 e.

      No näin, kun elän köyhyysrajan alapuolella.

      Ei tässä mitään häpeän tunteita ole, sairastuin. Kuka vain voi.

      En liioin tunne tarvetta kytätä rahakkaampien ihmisten verotuloja. Ei julkkisten, ei naapureiden.

      Nyt olen siellä, missä haluan olla: hoidan syöpäsairasta äitiäni.

      Hän haluaa asua kotona, minä voin tarjota tämän hänelle. On usein rankkaa, juu.

      Mutta selvästi on äiti sanonut että haluaa asua omassa kotona niin pitkään kuin voi.

      Ilman minua hän olisi ollut jo puoli vuotta laitoshoidossa..

      Mutta tämmöinen diili tehtiin, vuosia sitten, ja siitä pidämme kiinni!

      Poista
  12. Vasemmistonuoret vaatii nyt mm. Verkkouutisten mukaan, että Suomessa ei saa olla multimiljönäärejä. Tämä toteutettaisiin reippaalla varallisuusverolla. Verotus kiristettäisiin muutenkin kautta linjan "oikeudenmukaiseksi" ja verotilastot tulee pitää avoimina.

    Mitä lie "oikeudenmukainen" vero, ellei Suomen maailman korkeimpiin kuuluva verotus riitä? Ja miksi jeesustellaan verotietojen avoimuudella, kun tiedot julkistetaan vain yli 100 000 ansaitsevilta? Avoimuuttahan olisi se, että KAIKKIEN verotiedot julkaistaisiin viestimissä, myös alimmat verot ja tuensaajat summineen. Puhutaan sitten vasta avoimuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Superrikkaiden on aika lopettaa yhteiskunnan siivellä eläminen", sanovat nämä vasemmistonuoret ja haluavat kieltää yli 5 miljoonan tulot.

      Jaapa jaa.

      Poista
    2. Verotiedot on kyllä siinä mielessä julkisia, että kuka tahansa voi mennä verotoimistoon ja katsoa heidän koneiltaan kenen tahansa verotiedot.

      Tietysti parempi olisi, jos ne voisi katsoa suoraan omalta koneeltaan.

      Poista
    3. Totta. Minullakin on naapuri, joka käy naapurikaupungin verotoimistossa tutkimassa kaikkien taloyhtiön asukkaiden verotiedot. Myös konkurssit ja muut köyhtymisen merkit kuuluvat hänen kiinnostuksensa piiriin.

      Poista
  13. Asiallisesti ja määrätietoisesti johdetuissa maissa, kuten esim. Pohjois-Koreassa ja Valko-Venäjällä vaalien pillun... äsch pilkuntarkka lopputulos tiedetään jo ennen äänestystä. Ja sen jälkeen "Pulinat pois". (vanha ugrilainen sananlasku)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja onneksi myös muutamassa suurvallassa asiat ovat tältä osin kunnossa, mm. Venäjällä ja Kiinassa.

      Olisikohan asia ihan oikeasti niin, että demokratia ei vain toimi enää? Kansa kun äänestää valtaan tyrkkyjä, pellejä ja kaheleita.

      Poista
    2. Eikös demokratiaa olekaan se, että valitaan sosiaalidemokraattinen henkilö kulloinkin kuhunkin tehtävään? Erkki Tuomiojaa lievästi mukaillen.

      Poista
    3. Kerran kaksi paksua porvaria (ex-vuorineuvosta, verottomat tulot 600.000;- €/v, nyk. poliittisina pakolaisina Portugalissa) olivat käymässä salaa Sipoossa. Näkivät siellä miten kaksi laihaa denaroidulle spriille haisevaa isänmaallista laitapuolenkulkijaa (verotettavat tulot 0;- €/v) kömpivät ylös maantienojasta. Silloin toinen näistä kapitalistiporvarista alkoi tapailla Punakaartimarssin sanoja " Urhojansa kansanvalta
      työntää esiin kaikkialta"..

      ja toinen patruunanperkele jatkoi (ihan oikein!) että "elämästä, kuolemasta kamppaillaan.


      Itse olen aina maksanut veroja vähemmän mitä olen tienannut, ja tämän erotuksen turvin elänyt. Ja välillä – täytyy sanoa - ihan mukavasti (= mukiinmenevästi).

      Poista
    4. Mikis on iloinen veronmaksaja. Hyvä niin, teitä tarvitaan enenevässä määrin. Minä olen vain veronmaksaja.

      Verokatkeruuteni alkoi sinä vuonna, kun jostain verokalenterista näin, että jumankekka, minähän maksan yksinhuoltajanakin enemmän veroja, kuin rouva X, joka on hyvässä virassa ja naimissa huippurikkaan isännän kanssa ja asuu ökytalossa. Ei tuntunut oikealta.

      Verokalenteria julkaistiin joskus muinoin joka marraskuussa, ja siinä näkyivät ihan kaikki naapurien ja sukulaisten ja työtovereitten tulot, vähäiset ja suuret. Kuhina oli melkoista aina kun kalenteri tuli myyntiin osuuskauppaan.

      Sittemmin kalenterit kiellettiin ja nyt uteliaat saavat juosta omin jaloin verotoimistoon sinne, missä sellainen on. Joka pitäjässä kun ei ole.

      Poista
    5. Ja "twistiähän" se on että Björn os. Wahlroos lopetti ’finne igen’ elättämisen ja muutti Ruotsiin elättämään ruotsalaisia. - Lankisen Markun slogaani oli: "Pidä Suomi siistinä, vie roskat ruotsiin." - No, silloin Suomessa oli joku ihme siisteyskampanja, elettiin semmosia aikoja, ja Matti Virkkunen oli sitä mieltä että "Maa tarvitsee presidentin."

      Ps. Minulla on vieläkin noita Virkkusen kampanjatarroja. Tyylikkäitä ovat. Tosi tyylikkäitä. Sain niitä kun toimin Tuhatkunta -nimisessä järjestössä (= kokoomusnuorten opiskelijajärjestö), Tampereella. Toimin silloin (muistaakseni?) kaksois- ellen peräti kolmois-agenttina. Joka oli se ja sama koska aiheutin joka tapauksessa epäjärjestystä kaikkialla missä kuljin.

      Poista
    6. En osaa kadehtia. Nuorempana kadehdin oravia, kun niillä on pitkä ja tuuhea häntä. Mutta se oli silloin, entäs nyt?

      kohtalo vieny on mennessään sen, minkä antaneet on haavehet

      Poista
    7. No, eipä ole kohta enää kyläteitäkään millä kulkea. Jos sille päälle tulisi... Hiljaista vaan on, hiljaista.

      Poista
    8. Minäpä toimin kerran kaksoisagenttina taistolaisten bileissä Puijonsarvessa!

      Puolen yön aikaan keskustelin porvarien ja demarien kataluudesta tummasilmäisen ihanuuden kanssa, mutta laskettelin kai liian paksua juttua, kun hänen iiriksensä äkkiä supistuivat ja hän totesi tiukasti, ettei uskokaan enää minun olevan oikeassa uskossa, vaan olen riivaaja ja noske ja kätyri yms kauheaa ja hirveää.

      Turhaan yritin vannoa Pyhän Taiston ja Armaan Äikiän nimeen, ei auttanut. Yksin sain yöhön tallustaa, nyyh.

      (No, menin siitä sitten Henrys Pubiin ja siellä olikin iloinen meininki.)

      Poista
  14. Iloista veronmaksajaa Jumala rakastaa. Tuuhea häntä on Repolaisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä olla Jumalalle otollinen. Ja parempi on häntä revolla kuin ketkun kainalossa.

      Poista
  15. Voi Mikis, hiljaisia, niin äärettömän hiljaisia kyläteitä maassamme piisaa. Ja yhä vaan jossakin päin hiljenee entisestään.
    Että elä sitä sure, se on sitä globaalia kapitalistista demokratiaa.

    VastaaPoista
  16. Minullakin on jatkuvasti auto kurainen, kun ajelen pakostakin pitkin hiljaisia kyläteitä. Luontoon on pikkukaupungissakin pitkä matka. Yksikin tie mielipaikkaani on niin kapea ja hiljainen, että jos tulee auto vastaan, pitää lähes pysähtyä ja katsoa ettei putoa ojaan tai hipaise kohtaavaa autoa.

    Vaan asiasta toiseen. En ihmettele enää Trumpia, häneen on tottunut. Ihmettelen amerikkalaisia, jotka tuntuvat sivistymättömiltä moukilta: miten he voivat yhtyä huutamaan ääntenlaskennan keskeyttämistä ja vaalivilppiä! Tämä menee yli ymmärrykseni. Yksi hullu maan johdossa riittää, mutta hullujahan on maassa lähes puolet. Outoa kansaa, ohut sivistys, jos ei ymmärretä demokratian ja rehellisyyden merkitystä.

    VastaaPoista
  17. Näkisipä sen päivän että koko liittovaltio hajoaa ja on olemassa vain itsenäisiä valtioita.

    Jos luoja suo, Eurooppaa liittovaltioksi ajavat saattavat päästä päämääräänsä. Aika pitkällä toivotulla ( enemmistön?) tiellä jo ollaankin. Kenestä nykyisistä euroopan yhdysvaltojen johtajista voisi tulla Euroopan presidentti?

    Olisipa mielenkiintoista tietää, mikä valtioiden liittymissä on se eniten kaikille yhteistä hyvää tuovaa? Mitkä ovat painavimmat syyt liittää jonkun mantereen itsenäiset valtiot jakamaan päätösvaltaansa yhteenliittoumalle?
    Talous ja sotavoimat lienee ensimmäisinä itsenäisen päätösvallan uhraamisen taustalla. Mitä muuta? Yhtenäistyvät lait? "Yhdessä olemme vahvoja" toisinajattelijoita kohtaan.
    Liittovaltio vai pienemmätkin itsenäiset, ei liitoissa olevat valtiot, kummassa pieni ihminen voi paremmin?
    Mututuntuma eroissa lienee +-0, paitsi sotatilanteissa, jos niissäkään?

    VastaaPoista
  18. Olipa joskus aika, jolloin kaikki uskoivat amerikkalaiseen unelmaan ja ihailivat jenkkilää, sen ihanaa demokraattista vapautta olla oman onnensa seppä ja rikastua helposti ja nopeasti. Äveriäs, maallista mammonaa ympärilleen kerännyt ihminen oli siten toteuttanut vapaan ihmisen unelmansa ja tuli siten täydelliseksi eläessään rahan tuomaa unelmaansa.
    Meidänkin päättäjät olivat otettuja, jos pääsivät kutsuttuina jenkkilään käymään. Natoon pääsyhän olisi meilläkin eräille kuin ylennys ihmiskuntaan kuulumisessa.

    Sittemmin media on luonut toisenlaista näkymää ihannedemokratiasta. Köyhyyden, asunnottomuuden, huume- ja lääkeongelmat, ristiriidat maahanmuutossa ja mustien orjuudesta näihin päiviin jatkunut rasismi.

    On käsittämätöntä, miten vähän kotomaamme media nostaa esiin amerikkalaisten tiedemiesten älykköjen, yliopisto-ihmisten jne. ajattelua kotimaansa ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.
    Miten lienee amerikan median laita?

    Ilmeisesti pitää lukea joitakin tieteellisiä julkaisuja tms. jos haluaa löytää järkevää ajattelua ja syvällisemoiä mielipiteitä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se USA kuitenkin yhä vetää puoleensa nuorisoa, kulttuuriväkeä, tiedemiehiä ja maahanmuuttajia ympäri maailman.

      Eurooppa vetää lähinnä maahanmuuttajia.

      Venäjä ja Kiina eivät vielä vedä oikein ketään, suurten mahdollisuuksien Afrikasta puhumattakaan.

      Joku syyhän tähän kaikkeen on oltava.

      Poista
    2. Yksi syy Amerikkaan muuttoon korkeastikoulutetuilla ja korkeisiin työtehtäviin menevillä on myös alhainen verotus. Tätä ei sanota aina ääneen, mutta olen sen omin korvinkin kuullut entisten opiskelijoitteni suusta. Koulutus hankitaan halvalla Suomesta ja sitten viedään osaaminen sinne ja käteen jää merkittävästi enemmän kuin Suomessa.

      Ehkä myös kehitysmahdollisuudet ovat avarammat, mutta kyllähän Suomessa tiedettä osataan tehdä siinä kuin muualla, joskus paremminkin.

      Poista
  19. Amerikkaan aikoinaan muuttaneilla meikäläisillä lienee ensisijaisena ollut tähtäimessä parempi toimeentulo. Amerikasta oli myös vallalla ihannoivia mielikuvia onnenmaana. Osa lähti armeijaa pakoon, osa kuuli jenkkilän hyvistä viljelymaista, osa lähti kultaa kaivamaan jne. Jossakin vaiheessa suomalaisia jopa värvätttiin ja järjestettiin kuljetuksia.
    Erityisesti Pohjanmaalta, mutta nyös pohjoisemmasta Suomesta lähtijöitä oli eniten. Jotkut jäi, jotkut palasivat rikastuneina, jotkut häntä koipien välissä.

    Joillekin avautuu 330 000 000 (väkiluku 2019) miljoonaisen porukan joukossa mahdollisuuksia nostaa koulutus- ja elintasoaan joittenkin taas ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties joillekin vain suuruus kaikessa on se kiehtova pointti.
      Esim. Kaliforniaa kehutaan aurinkoisena, hymyilevien ja rentojen ihmisten kotomaana. Newyork taas on mm. eri kansallisuuksien värikäs ja suvaitsevainen sulatusuuni.
      Totta kai tietyn persoonallisuuden omaavat laumasielut haluavat ängetä sinne, missä kehutaan olevan kaikki se, mitä pitää ihmisille olla tarjolla.

      Poista
    2. Nyky-Amerikka on oikeastaan kulttuuri, joka kiinnostaa minua kaikkein vähiten. Valinta ei ole tietoinen eikä harkittu, tältä vain tuntuu. Pinnallista menoa, sekavaa pintaliitoa, kaikki on kepeää, vaikka maassa on hirveitä ongelmia ja epäkohtia. Koulujen opetus on käsitykseni mukaan lähes vain Amerikkaa käsittelevää, amerikkalainen kuvittelee kaikkien ajattelevan kuin amerikkalainen ajattelee. Tuntemus Amerikan ulkopuolisesta maailmasta on ohutta.

      Poista
    3. Minua ärsyttää jopa Bidenin valkaistu hammasrivi.

      Poista
    4. Minunkin sukulaisiani pohjanmaalta meni monia Amerikkaan, joku jäi, joku ei. Isoisänikin oli Kuparisaarella 5 vuotta, mutta onneksi palasi, sillä isäni syntyi vasta vuosikymmen myöhemmin.

      Äidinpuoleisen pappani äiti meni myös ja jäi, jättäen aviottoman poikansa omien vanhempiensa huomaan. Hän meni siellä naimisiin ja lähetteli kuvia, että tässä on meidän uusi talo, tässä meidän uusi kaara jne...

      Satojatuhansia sinne meni ja vieläkin on Hancockin kaupungissa katukyltit suomeksi. Kävin katsomassa.

      Poista
  20. Myös oudoksun amerikkalaisten elävää uskonnollisuutta .Siellä ihmiset, presidentitkin keskustelevat ennen päätöksiään jumalan kanssa ,kuten Busskin kertoi. Trumpilla on omana pastorinaan täyskaheli Paula With. Luulen Trumpin kuitenkin pitävän jumalaa liian mitättömänä keskustelukumppanina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalainen uskonnollisuus onkin luku sinänsä. Vaikka uskonnollisuus on laskenut, se on silti voimissaan, ja perheiden jokaviikkoinen kirkossakäynti on tavallista. Uskontoja on monia, voimakkaita liikkeitä, baptisit ja metodistit, mormonit jne. Mm. Näyttelijä Tom Cruise on innokas uskonnossaan, muistaakseni new age -suunta.

      Poista
    2. MEG, käsittäisin, että Amerikassa uskonnollisuus on pitklti yhteisöllisyyttä. Toisin kuin meillä.

      Kirkon merkeissä tavataan, ja sitten on " church lunch", eli meikäläisittäin nyyttikestit.

      En usko, että siellä vain Päivän Sanasta puhutaan.

      Muistakaamme, että suuri osa ekoista Uuden Maan asuttajista lähti matkaan uskon vainojen takia.

      Siksikin voi kirkko olla edelleen näyttävämässä roolissa siellä.

      Jopa minusta perverssinä: nuoret tytöt vannovat siveyslepauksen isälleen, ja sitten tanssivat iskän kaa...

      Samaan aikaan nämä neitosen voivat harrastaa huoletta anaaliseksiä poikaystävien kanssa, koska immenkalvo on koskematon.

      - Edelleenkään kondomeista ei tarvitse välittää... Huoh!

      Iines: Tom Cruise on innkokas skientoligisti. Hubbardin oppipoikia.

      En jaksa selittää edes sitä vähää mitä tajusin, mutta skientelogiaan liittyy avaruusoliot, jotka ovat korkeammalla. Tarvitseeko sanoa lisää?

      Minusta tuo on pahempaa kuin new age keskimäärin: mikäs siinä jos kiviä kattelee.

      Naisena, kätilöksi halunneena, minua ärsyttää erityisesti sääntö hiljaisuudesta synnytyksen aikana - eli synnyttävä äiti ei saa huutaa.

      En itse, surukseni, ole äiti, mutta kun näitä hihhuleita kuuntelee, ristin itseni 😃.

      Mutta asiaan : ne nyyttärit, joka sunnuntai, perheiden kesken - kauhistus normaalille suomalaiselle!

      Minä sitten taas kokkaan aina liikaa - ja sitten pakastan - olisi kiva pakkasen sijaan tutustua sopivassa määrin naapureihin.

      Mutta minä olenkin tämmöinen omanlaiseni persoona...






      Poista
  21. Yhdysvalloissa menestyvät kyvykkäät ja ahkerat, Euroopassa kyvyttömät ja laiskat. - Yhdysvaltain Vääryys huutaa kostoa!

    Toki Euroopassakin on ollut tieteiden ja taiteiden suurnimiä yli sata vuotta sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan vähän takaisin päin. Oli meillä 50 vuotta sitten Beatles. Sen jälkeen huutavaa tyhjyyttä, kaiku vastaa pimeässä yössä.

      Poista
    2. Beatleseista olen samaa mieltä. Samaa mieltä. Samaa mieltä. Samaa mieltä. - Muusta en niin.

      Ps. Mutta kun me kumpikin, sinä ja minä, rakastamme Keskustapuoluetta (ex-Maalaisliitto), niin mieleeni juolahti idea jolla saamme tämän puolueen taas jälleen ns. jaloilleen ja rakkaan Isänmaamme johtoon.

      Vaatimaton ehdotukseni olisi seuraavanlainen:

      Koska eduskuntavaaleissa ensiksi saadaan laskettua äänet Taka-Hikiältä ja vastaavilta paikkakunnilta, jotka tunnetusti ovat pullollaan kepuhehenkistä vaalikarjaa, niin lopetetaan äänien laskenta siihen kun heidän äänensä on laskettu, ei lasketa ollenkaan ns. kaupunkilaisten ääniä. Kaupunkilaiset kumminkin tekevät vaalivilppiä kun äänestävät vääriä ehdokkaita. Näin menetellen voitaisi saada Eduskuntaan peräti 199 pyöreää kepulaista emäntä- tai isäntäpoliitikkoa + 1 pakollinen kiintiöpakolainen hurri Ahvenenmaalta.

      Sai virikkeen tähän Donald Trumpilta.

      Poista
    3. Ihan noin hienoon emme pysty, mutta maalaisliitto virkaatekevine tovereineen muista valtapuolueista on muotoillut maamme eduskuntavaaleihin sellaisen viritelmän D’Hondtin menetelmästä, että kepu-ukkoja ja -akkoja on vaikeaa sivuuttaa, vaikkei oikein kannatustakaan olisi. Suunta siis on ollut esittämäsi kaltainen.

      Poista
    4. Mikiksen idea on briljantti, mutta mistä me saadaan niin hitaat ääntenlaskijat kuin Amerikassa?

      Meinaan, että meillähän postiäänet pätkähtävät ruutuun 0,000002 sekuntia äänestyksen päättymisen jälkeen ja loputkin äänet on laskettu tunnissa.

      Ainoa keino onkin juottaa ääntenlaskijat jo etukäteen känniin valtion varoilla.

      Sen jälkeen ääntenlaskijoiksi on tungosta, joten ilmoittaudun samantien vapaaehtoiseksi ja ilmoitan samalla myös Rikun ja Mikiksen.

      Akkaoletettuja ei kannata ottaa, kun ne kuitenkin kälättää koko ajan ja juo siksi niin hitaasti.

      Poista
    5. Kas kas, minäpäs teenkin valituksen paitsi puuttuvista postiäänistä, myös naisten uhkaavasta sorrosta demokratian kynnyksellä. Vaadin välitöntä taakan jakoa naisille, mitä laskentajuomapuoleen tulee. Muusta ei niin väliä.

      Poista
    6. Tapsukka, juu, en minä.

      Saatan käydä taukaumonta keskustelua niin ystävien kuin erimielisten kanssa.

      Poista
  22. "Raha ratkaisee" tutkimuksissakin. (lauloi Irwin)

    Olisi hauskaa tietää, kuinka monen eri tieteilijän - eri maissa -tekemän taustatyön hedelmät, vaikka Nobel- rahat ansaitsee yleensä vain pari esiinnostettua nimeä tutkimustuloksia kohti. Tieteellisissä tutkimuksissa voi laboratoriossa jne. häärätä isokin porukka.
    Ja kai toisten tutkijoiden ideoita varastetaan minkä ehditään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irwin?

      Oletko varma, mieleen tulee punk. Ismo Alanko.

      Poista
    2. Kyllä se Irwin oli.

      https://www.youtube.com/watch?v=c9ktBm3gh_o

      Poista
  23. Ristiriitoja piisaa niin omalla mantereellamme kuin muualla.
    Amerikan wonderlandissa uskonnon harjoittaminenkin on kuin smalltalkia. Posliinihampailla ja botxtäytetyillä huulilla kun hymyillään, eveything is so fine, and so beautiful, thank lord.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohtavan valkoiset hampaat ovat amerikkalaisen ikääntyneen poliitikon tunusmerkki. Bidenin hampaat oikein häikäisevät, ja veikkaan, että niissä on tuore valkaisukäsittely, ehkäpä kuoret. Satavuotiaalta näyttävän Nancy Pelonin hampaatkin välkehtivät kuin neonvalot salamalamppujen loisteessa.

      Poista
    2. PS Verratkaapa yllä mainittuja Sauli Niinistön pikkuhymyyn.

      Poista
    3. Kun katseli niitä äänestyskarttoja, niin tuli mieleen, että USAn kannattaisi jakautua kolmeen itsenäiseen tasavaltaan:

      Kalifornian Kalifaattiin, Suur-Texasiin ja Amerikan Koillismaahan.

      Poista
  24. Presidenttimme on jo onnitellut Joe Bidenia.
    Toivottavasti J.B. hoitaa ensin oman kansan ongelmat edes hitusen parempaan suuntaan, eikä heti ala terhentelemään Kiinalle sun muille vähemmän hyville kavereille.
    Tammikuulle on vielä matkaa pressan virkaan astujaisiin, mutta onnea nyt amerikkalaisille, että niin monien silmät vihdoin avautuivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ja ennen kaikkea terveyttä Bidenille. Hän vaikuttaa kyllä ihan järkevältä ihmiseltä.

      Poista
    2. Juu, suppeassakin ihmisryhmässä on aikansa kivakin kuunnella ilvehtijää ja juttujen kertojaa ennenkuin tympääntyy. Nyt siellä palataan normaaliin.

      Poista
  25. Tekis mieli sanoa paljonkin tähän "iineksen kuplaan", vaan terveys edellä! En sano mitään, enenpää, vain ihmettelen tai "ymmärrän", ehkä!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän olemme täällä Iineksen kuplassa enimmäkseen hyvinkin erimielisiä kaikista asioista, mutta keskustelemme kuitenkin yleensä sivistyneesti!

      Sinullekin, yksinäinen nimetön, annan nyt hyvän ohjeen: älä juo enää, vaan mene nukkumaan.

      Poista
  26. Ikävää, jos terveys reistaa, Nimetön. Tervetuloa vaan kuplaan, vaikka myin sen pois jo ajat sitten, oranssi Kupla, ja siinä oli hauska ryyppy, josta piti tuikata hörpyt ennen kuin moottori törähti käyntiin. Kupla seisoi yhden kesän mökkitien parkkipaikalla Myytävänä-kyltin alla, ja kesä oli hauska. Saatiin näin mielenkiintoisia ostajaihmisiä poikkeamaan mökille rupattelemaan, mm. Arto Melleri ja Nadja Pyykkö. Halusivat ostaa Kuplan, vaikkei heillä ollut killinkiäkään rahaa.

    VastaaPoista
  27. Iines, kirjoitin Johnista, amerikkalaisuudesta, nettiystävyyksistä - miten se ei sovi tänne?

    Jos siis poistit sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti sitä.

      Huomaa samalla, millaiset viestisi saavat jäädä näkyviin.

      Poista
    2. Eli en kyllä mieti.

      Elämä on liian lyhyt tyhmyyksien miettimisiin!

      En tiedä, minkälaista palstaa, Suomea, maailmaa rakennat!?

      Sellaista johon sopii sinun ajatus ja maku?

      Putouksen Mymmiä loivasti lainaten: mutta kun Iines, en minä tässä voi sinulle ihanne- palstalainen olla.

      Niin.

      Poista
    3. Ja kiitos kun "saivat" jäädä näkyviin.

      Poista
    4. Muuten olen sitä mieltä, että keskustelu, täällä, netissä, on pelkkää haahuilua.

      En minä voi tietää mitä Leonoora tai mikis on kirjoittanut, kun ne hupskeikkaa, katoavat.

      Se nyt on selvää, että sensuroit. Jäljelle jäävät vain Miksi ja Mitä?

      Poista
    5. Olet saanut varoituksia keskustelupalstan käyttämisestä henkilökohtaisena päiväkirjanasi. Omat muistot ovat mukavia niin kauan kuin ne kiinnostavat lukijoita tai kun ne on kerrottu kirjallisena autofiktiona, muille jotakin elämystä antaen, kenties lahjakkaasti, ei minäminää kaikessa korostaen.

      Sanon tämän nyt suoraan: Ei runsain hymiöin koristeltu mieskommentoijia lipova tupsukka-mupsukkapusipusityyli istu tähän aikaan eikä blogiin. Kokeile omaa blogia ja katso, paljonko saat lukijoita.

      Täällä kommentoivat ovat tavallisia ihmisiä, mutta mielestäni monia yhdistää kirjallinen lahjakkuus ja kiinnostus luovaan ilmaisuun ja taiteisiin sekä yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Tule mukaan tältä pohjalta ja katso, olisiko sinulla jotakin annettavaa lukijoille tuon yltiöpositiivisen halipusuttelun sijaan.

      Poista
  28. Kirpeän kaunista isäpäivää isukeille! Täällä oli vihdoinkin yöpakkasta, nyt aurinko suvaitsee juhlistaa papparaisia. 🌻🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ruustinna! ):-

      Poista
    2. Onnea kaikille isille ja isiksi haluaville ja halunneille! Tilanne on siinä mielessä onnellinen, että jokaisella meistä on isä, elossa tai kuollut, mutta on. Voimme siis juhlia.

      Poista
    3. Minun oma lapsuuteni kului alituisessa isäpelossa. Pelkäsin, että isä on taas juovuksissa, niin kuin silloin sanottiin. Humala-sanaa ei käytetty. Tilanne eskaloitui siksi, että äiti oli siitä niin pahoillaan.

      Ei isä paha ollut eikä väkivaltainen, tavallinen juoppo vain. Oli aika ahdistavaa seurata tilannetta, että milloin isä korkkaa pullon tai avaa kiljukaappinsa oven tai ja äiti pahoittaa mielensä.

      Ympärillä oleva yhteiskunta pyöri miten pyöri, en tiennyt ulkoisista tapahtumista mitään, en havainnoinut niitä juurikaan, minulla oli vain koti ja se jännittynyt ilmapiiri. Viinattomina päivinä isä lähetti minut ostamaan itselleen pilsneriä kylän Meijeristä. Häpesin kauheasti viinan ostoa.

      Ja voi sitä päivää, kun isä oli selvä. Selvä - niin kuin silloin sanottiin. Silloin uskalsi leikkiä ja nauraa ja äitikin oli iloinen. Vaan lyhyiksi ne hetket jäivät. Ei juopolta juomat lopu, koskaan.

      Tämmöistä on varmaan monen lapsen elämä tänäkin päivänä. Erona on ehkä se, että nyt yhä useampi äitikin on sortunut päihteisiin.

      Poista
  29. Oikein paljon onnea kaikillle isille ❤!

    Haleja, sellaisia helliä, lämpimiä,

    Char

    Olette ihania! 💟

    - Ja omaa Pappaa, Pappsenia, omaa kulta isukkia, josta aika jätti v 94:

    Oletn iin rakas! Mielessäni joka päivä.

    Ja juu, huolehdin Mammasta, niinkuin sovittiin.

    Olit ja olet ihana! Miehen mitta!



    VastaaPoista
  30. Isäni näköisiä, oloisia miehiä olen ulkonäöllisesti aina ihaillut, mutta
    tummiin mörökölleihin ja täysin vastakkaisiin persoonallisuuksiin rakastanut.
    Isä kävi vain kaksi luokkaa kansakoulua, mutta hänen käytöksessään oli kiehtovaa sydämen sivistystä, hienostuneisuutta ja henkevyyttä. Ikävä yllättää aika ajoin kyyneliin asti.

    Kaatokännissä olleesta isästäni tarttui aina läsnäolijoihin valtava ahdistus. Hän purki, jopa itki vuolaasti lapsuuteensa kärsimyksiä ja sotakokemustensa järkyttäviä traumojaan. Äiti oli täynnä katkeruutta ja vihaa, kun milloin isä oli humalassa. Hänen ilmeensä ja olemuksensa oli pelottavaa katseltavaa.
    Mutta heidän suhteensa oli kaikkine vihamielisyyksineen ja ristiriitoineenkin suurta rakkautta.
    Samassa haudassa maatuvat nyt mullaksi.

    VastaaPoista
  31. Juuri tuota oman äitini osaa ja merkitystä lapsuuden tuntoihin olen pohtinut vasta nyt vanhemmiten. Ja siitä näkökulmasta, paljonko yleensäkin äidin ahdistus ja suhtautuminen miehen juomiseen vaikuttaa lapseen.

    Oma äitini kasvoi orpotyttönä, kun molemmat vanhemmat kuolivat hänen ollessaan puolitoistavuotias, ja siskon vähän vanhempi. Talo oli iso ja vauras maalaistalo, ja tytöille jäi hyvät perinnöt tileille opintoja ja tulevaisuutta varten. Holhooja - suku on pahin - kavalsi kuitenkin merkittävän osan tyttöjen perinnöstä, ja maksoi vain osan takaisin. Tytöt joutuivat isoisän kasvatettaviksi, ja isoisä oli ankara maallikkosaarnaaja. Äiti sai siis puritaanisen kristillishenkisen kasvatuksen, joten ei ole ihme, että hän suhtautui isän juomiseen kuin se olisi ollut maailman hirvein teko.

    Isä nimittäin oli kiltti ja humaani, varsin sivistynyt sielu, ja oppinutta sukuakin. Hän osoitti meille tytöilleen rakkautta, piti sylissä, ja nutuutti leuallaan päälakeamme ja nauratti meitä, lauloi ja lausui runoja.

    Tämä oivallukseni on siis varsin myöhäistä perua: Entä, jos äiti olisi suhtautunut avarammin isän juomiseen? Olisiko minua ahdistanut niin paljon ja olisinko oppinut häpeämään kaikkea niin kuin nyt vieläkin häpeän, vaikkei syytä varmaankaan ole.

    Ja toisaalta, paljonko juomarin puolisolta lopulta voidaan vaatia. Ehkä asiaa ei ymmärrä, ellei sitä itse karvoineen päivineen koe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iines,

      Kiinnostavaa pohdintaa. Minulla oli hyvä lapsuus, sikäli, että kukaan ei ryypännyt.

      Toisaalta pikkusisko tuli ottolapseksi kännääjäperheestä, en nyt paremminkaan sano.

      Häntä otettiin kotiin, ja vietiin Sofianlehtoon, ja otettiin kotiin...

      Kunnes isänsä laittoi stopin, ja etsi silloin 3 v likalle sijaiskodin.

      Minunkin lapsuuttani tuo varjosti - puhumattakaan nyt pikkusiskosta!

      Taitaa olla Iines niin, että puhumatta paras.

      Poista
    2. Iines, toisaalta ymmärrän naisten suhtautumista ukkojen ryyppäämiseen. Persoonallisuus joillakin muuttuu totaalisesti agressiiviseksi ja ärsyttäväksi vaikkapa vanhoilla asioilla eukkoa kiusaamiseen ja syyttelyyn.
      Perheen vähäiset ruokaan- ym. tarvittavat tienestit on ukko saattanut ryypätä kaikki jossakin juoppoköörissä.
      Ja onhan se peruuttamaton kolaus eukon itsetunnolle, jos jää jatkuvasti viinalle toiseksi. Luottamus siinä myös menee jatkuviin pettymyksiin ukon luvatessa muuttaa tapansa, mutta ei muuta.

      Eukon jatkuva känkättäminen, riidan haastaminen, holhous, jopa ukon kapakasta pois hakeminen, ei asioita paranna.
      Valitettavasti.

      Poista
    3. Muistan lapsuudestani, että meillä ei "sanottu" eikä nalkutettu. Oltiin hiljaa ja kärsittiin, ja juuri se taisi ollakin ahdistavaa, kun asiat hävettiin kuoliaiksi. Silti en usko itsekään pakkoon enkä edes sanomiseen tässä asiassa. Mutta se, että juominen tavallaan mystifioidaan olemattomiin, on kurjaa. Mielestäni tätä voisi verrata siihen, kun joku pari sanoo, että ei erota niin kauan kun lapset ovat pieniä tai kotona. Niin kuin lapsi ei aistisi kodin ilmapiiriä. Parempi olisi erota ja nimenomaan lasten takia.

      Poista
    4. Ennen muinoin naisten piti vaieta "seurakunnissakin". Perhe oli "pyhä" eikä omaa pesää saanut liata avautumalla muille.
      Kärsittiin ja odotettiin parempaa "kruunua".
      Paremmin koulutetut, varsinkin halusivat pitää kulisseja yllä.
      Köyhillä kurjuutta ei voitu yhtä hyvin piilottaa "lavasteisiin".

      Näin lienee tänäkin päivänä, vaikka äveriäidenkin perheiden salaisuuksista nyt perilliset kirjoittavat kirjoja tai kertovat medioissa, ettei kaikki ollut auvoista onnea.

      Addiktioilla on usein syynsä. Monillle alkoholi on aluksi vähemmän stigmatisoiva psyykelääke. Toisaalta paljon viinan kanssa läträävän aivot alkavat tottua sen tuomaan hetken mielihyvään, vaikka syviä syitä ei välttämättä juomiseen olisikaan. Useinhan hauska seura ja kaveriporukan kanssa jatkuva juhlinta voi koitua kohtalokkaaksi.

      Poista
    5. Oletko ikinä, Iines, pohdiskellut sitä miten isäsi tissuttelu ja äitisi mökötys ovat vaikuttaneet sinuun?

      No, aika varmasti olet. Entä sitä, miten se on siirtynyt omaan suhteeseesi ja lapseesi?

      Raamatussa uhataan isien syntien kostautuvan vielä kolmansiin ja neljänsiin polviin - ja onhan se psykologisesti aika osuvasti sanottu.

      Minäkin harmittelen vielä sitä, kun eräs esi-isäni ryyppäsi ison talonsa 1800-luvun puolivälissä... siitä talosta minulle ei jäänyt kuin sukunimi.

      Poista
    6. Älä kamalias puhu, Tapsa.. Että kolmanteen ja neljänteen polveen.

      Siis oikeasti, muistan jo teininä ihmetelleeni Jumala julmuutta ja kostonhimoa. Miksi hän viattomille jälkipolville haluaa kostaa ja vielä uhkailee tällä.

      Toisaalta ajattelen, että tämä Raamatun kohta tarkoittaa juuri sitä, että ihminen saa kärsiä vanhempiensa synneistä, kukin ikäpolvi monta polvea peräkkäin.

      Kyllä lapsuuskodin alkoholismi sius oikeasti heijastuu aina jälkipolviin jollakin tapaa. Minusta on tullut luultavasti alisuoriutuja, joka oikeassa elämässä on aina kätkenyt kynttilänsä vakan alle. En käy täysillä tehoilla elämän polulla.

      Poista
  32. Hei, Leonoora,

    Meillä ei tuollaista ollut. Pappa ei juonut koskaan, mitä nyt gin- tonicin lauantaina, siivotessaan.

    Niin myös juoman otti Mamma - se lauantai taisi olla hommailu/herkuttelupäivä meille kaikille!

    Me ipanat saimme luvan siivota meidän lastenhuoneen - ja aina kuunneltiin älppäreitä, tai launtain toivottuja levyjä.

    Tosin siinä vaiheessa oltiin kai jo livahdettu saunaan ja uimaan, Yrjönkadun uimahalliin.

    Minä en koskaan nähnyt vanhempiani humalassa - no muut siskot näki, mutta ehkä se Charin kukkahattuisuus..

    No juu ei.

    Mutta ihanaa, Leonoora, että näet sen vanhempien rakkauden myös itse!

    Kun tänä iltana sytytän kynttilöitä rakkaille miehille, isille, minun tai muiden: sytytän yhden myös sinun isällesi!

    Ja voi sittä valomerta!

    Haleja,

    Char

    VastaaPoista
  33. Vastaukset

    1. Joo, emäntämme kujeilee.

      Vastasin sinulle, ja vastaani lävähti koko oikea nimeni, vaan ei kirjoitusta.


      Poista
    2. Char, ei kujeile. Minulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että nimesi lävähtää näkyviin tai kirjoitus ei. Kyse on Bloggerin + mobiiliyhteyden bugista, jota Blogger ei ole hoitanut kuntoon. En saa itsekään kommenttejani. iPadilla näkyviin, ellen vaihda selainta Chromeen. Kyseessä voi olla myös jokin oma virheesi. En pysty mitenkään ennalta estämään kirjoituksia.

      Poista
    3. Pystyn poistamaan vain jälkikäteen, koska minulla ei ole päällä kommenttien etukäteisvalvontaa kuin hyvin harvoin silloin, kuin joku trolli selvästi häiriköi täällä muita. Ehkä kerran kahdessa vuodessa tapahtuu trollien aktivoituminen.

      Poista
    4. Vielä kolmas, niin Char, missä se "koko nimesi" muka on, kun se ei ole tähän blogiin "lävähtänyt", ts. se on lävähtänyt vain sinun ruudullasi. Muutoinhan se olisi tässä!

      Poista
  34. Nyt Bideniä Suomessakin muistellaan ahkerasti. Jopa Stubb on hänet puheidensa mukaan kahdesti tavannut. Kahdesti ängennyt väen vängällä kanssaan puheisiin.

    Esiin on nyt nostettu myös vuoden 2011 vierailu Suomessa varapresidenttinä. - Silloin vierailua laajasti mitätöitiin etenkin kokooomus-mielisten toimesta - "Haloska ei Yhdysvaltojen presidenttiä kiinnosta, varapresidentin vain lähetti!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan - kauas on eletty noista ajoista, jolloin Tartsan suurin ongelma oli se, ettei hän päässyt tapaamaan USAn pressaa!

      Kosiokirjeisiin sateli vaan rukkasia ja koko poliittinen eliittimme häpesi silmät päästään.

      PS. Nyt vasta tajusin tuon hävyttömän vitsin Salesta, joka sai isänpäivän aamulla piparia...

      Poista
  35. On nostettu esille myös Bidenin puolison koulutus: kasvatustieteen tohtori, ja se, että puoliso aikoo pysyä opettajan virassaan.

    Tämä on hatunnoston arvoinen asia, jos suunnitelma nyt sitten vain toteutuu. Biden on ilmeisesti opettajana yliopistotasolla, sillä muun tason opettajilta ei Amerikassa vaadita korkeaa koulutusta eikä heitä arvosteta niin kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Kaikki on mediassa jo kaivettu esille. Iltapäivälehdessä luki, että Biden on jäänyt joskus kiinni plagioinnista. Aijai, tulee mieleen Rinteen rötökset. Että ei kukaan ole pyhimys.

      Poista
    2. Plagiointi ei hänen kohdallaan tunnu pahalta rikkeeltä, kun ilmeisesti vain toisti toisen pitämää puhetta. Ei siis sen perusteella ole häikäilemätön roisto, kuten ministeri ja diplomaatti Jari Vilén, joka kopioi aikanaan puolet Gradustaan kunnon kokoomus-sosialistin tapaan.

      Kaikki haluavat osansa keisarin säihkeestä. Takavuosina aina kehittivät suomalaisia sukujuuria, Biden on toistaiseksi mainittu vain suomalais- siirtolaisuuden keskuspaikan senaattoriksi. Joku, mikä lie, Wilmington, tai jotain sellaista.

      Poista
    3. Näin voi olla. Melanie Trumpin kohdalla se oli kyllä synti. Hän lainasi median mukaan Michelle Obaman puhetta.

      Noh, toisaalta, pieni on synti kummallakin, lainaammehan itse kukin mieluysti itseämme parempien ajattelijoiden säkeitä.

      Poista
    4. Tottakai se aina pätee, ettei väliä sillä, mitä on tehty, merkittävää on,kuka on tehnyt.

      Mielellään unohdetaan, että Trumpin kannattajia vaaleissa oli noin puolet amerikkalaisista, eikä heistä suuri osa taivu Bidenkin puolelle. Mielipuolisuus huipussaan on koskaan elämässään töitä tekemätön ja miljoonansa lahjaksi saanut Trump työväen edusmiehenä. Mutta ei se siitä muuksi muutu, vaikka tasajalkaa hyppisi.

      Poista
    5. Rinteen muistit mutta et muistanut Laura Huhtasaarta.

      Poista
    6. Rinteen rötökset olivat törkeitä ja hän varasti taloyhtiöltä. Huhtasaari plagioi tasan yhtä paljon kuin opiskelijat monesti tekevät. Sitä paitsi Huhtasaaren plagioinnista vastaa viime kädessä ohjaava lehtori, jolle plagioinnin huomaamattomuus on virkavirhe, josta tulee merkintä. Siksi niitä katsotaan yliopistoissa läpi sormien.

      Poista
    7. Jaa-a, kuinkahan on oman opinnäytteesi laita? Lehtori on varmaan kuollut aika päivää sitten.

      Poista
    8. Jaa-a, professori Pirkko Alhoniemi kyllä taitaa elää edelleen. Hän tykkäsi töistäni ja asetti minuun joitain odotuksiakin, jotka tyssäsivät sitten minun osaltani luonnollisiin esteisiin, perhekuvioihin.

      Poista
    9. Tarkoitan opintojen jatkamista väitöskirjaan - se touhu jäi, maisteriksi valmistuin.

      Graduni on tässä edessäni, 167 sivua kirjallisuudentutkimusta oikein hyvällä arvosanalla, ei huippuarvosanoin, sillä minulla oli kiire synnyttämään, ja gradu piti saada valmiiksi ennen sitä. Eikä työ sisällä plagiointia ollenkaan, Alhoniemi oli myös huolellinen pilkunviilaajatarkastaja.

      Poista
    10. Mutta ei 60-luvulla ollutkaan mahdollista olla tarkka.

      Poista
    11. Häh? En minä tällöin graduani väsännyt.

      Poista
    12. Kerrohan omasta gradustasi, jos sinulla sellainen on. Oliko lainauksia, uusia oivalluksia, kuinka pitkä, kenelle proffalle tehty?

      Poista
  36. Olettaisi, että ainakin kokemusta politiikan labyrinteissa Bidenilla on rutkasti. Periksiantamattomuutta ja sitkeyttäkin vaatii se, ettei ole lannistunut vastoinkäymisistä.
    Biden on kokenut myös traagisia menetyksiä. Luulisi, että nuo kokemukset ovat opettaneet paljon nähdä ihmisyyttä syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika näyttää onko Bidenilla jotakin historiallista merkitystä maansa luotsaamisessa nykyisistä myrkyistä tyveneempään aikakauteen.

      Voi olla, että hänellä on kehkeytynyt vahva näkemys ja missio miten hän sen tekee.
      Surullista olisi, jos uudistukset jäisivät toteutumatta. Jos kunnianhimo vahva tahto sekä periksiantamattomuus: " - minä näytän niille vielä- olisi yksin pontimena presidenttiydelle.

      Toivottavasti terveys kestää tulevat vaikeat ajat ja koitokset.

      Poista
    2. Bideniä ilmeisesti pidetään hyvänä ihmisenä. Minusta aika hyvä kuvio, kun ottaa huomioon vielä tuon puolison koulutuksen ja virassa pysymislupauksen. Peukutan. Kunpa nyt Biden uudistaisi alkuun vaikka sen Obamalta kesken jääneen terveydenhuollon uudistamisen kaikille ja puoliso keskittyisi vaikka amerikkalaisen koulutuksen profiilinnostoon ja syvällisen sivistyksen lisääntymiseen, pintakulttuurin ohentamiseen.

      Poista
    3. Olenkin jo ollut kuuntelevinani Hail to the Chief jokseenkin useasti, eihän sitä koskaan tiedä..
      Kunnes hoksasin ettei Liberty Bell ilmeisesti olekaaan iksäksli huono. No on se vähän huono; okei-okei. Sousan syy, mitäs meni lisäilemään nimeensä kaikenmaailman kirjaimia vaan siitä piittaamatta . ööp- hm, mihin jäinkänä aivanniinkiitos
      Asiasta ei sanaa sen suurempaa mutta koulujen päättäjäispäivän juhlasta taltioidussa esityksessä on sen kellobiisin spiikki omassa laatuluokassaan, ja jopa yleisö osaa jotakin pikkuista vaikkeivät (vielä) wieniläisiä olekaan. (Vienna, Austria), joka on maassa nimeltä Eurooppa tai jtn. y´know.

      Huh.

      Käytyäni kysymässä Googletädiltäni (vrt. kotiryssä) lupasi vastaisuudessa katsoa ettei mitään kovin erikoista tule juuri silloin kun olen hartaana suurvaltapolitiikan nauttijana olennaisimmilta osiltani (perse) toviksi uinahtanut tämän kehvelin vekottimen ääreen (ääri vrt. maanpiiri, maailmanloppu, kts. tark. mormoonien tabernaakkelikuoron soundi, näin alkuun päästäksemme, ei ole pakko ellei tee mieli, onko selvä!).

      Mistäs te olette taas vahingossa päässeet vapaasti puhumaan, te eto kehvelit (kts. kutaleet)?

      Poista
    4. Nice old presidents are kind of okay kjäh-kjäh09 marraskuuta, 2020 03:41

      ..eiku emmää ku mä vaa tota mikistä täs vähä tuuraan.

      Poista
    5. Hyvä yritys, arvoisa nimimerkki, mutta kyllä tästä puuttuu mikikselle tyypillinen syvä ja lämmin huumori. Tässä on sinunlaistasi huumoria, erilaista.

      Poista
    6. Se on aivan totta. Olen kolmen markan jeesus, pahinta lajia.

      Poista
  37. Aitelkaapas jos Amerikkaan tai minne tahansa palollemme muodostuisi uusi, oman aikamme viisauden ja sivistyksen kehto, jollainen Antiikin Kreikka oli maailmalle ja erityisesti läsimaille aikoinaan.

    Ilmeisesti emme useampien mielestä tarvinne lisää viisausvallankumouksia yms. jossa yhteiskuntien teot, arvostukset ja uskomukset muuttuisivat, nousisivat henkisemmille leveleille.

    Todettava on, että viisaudesta ja sivistyksestä on varsinkin länsimaissa (teoriassa ?) huolehdittu. On koulutusta, on monipuolista taidetta, on musiikkilajeja mistä valita.
    Tietoa löytyy kun osaa etsiä, kirjoja on tuhottavaksi asti. On ylitarjontaa mm. medioiden digitaalisista vaihtoehdoista. Netissä on sosiaalisia vaikutuskanavia ja mahdollisuuksia pitää yllä yhteyksiä laajalti. On demokratiaa, voi vaikuttaa, osallistua, harrastaa.
    Tehdä vahingoittamatta muita mitä ikinä keksii, tosin lakien aitaamana. Saa apua ongelmiinsa, saa ruokaa kun viitsii hakea, ainakin teoriassa.

    Millä kansojen sivistystä ja viisautta voidaan mitata? Vain silläkö, että kaikkia yhteiskunnan jäseniä kohdellaan tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti sekä pidetään huolta heistä, jotka eivät itse pysty huolehtimaan itsestään ja asioistaan?

    Miksi meillä on kaikesta kauniista ja yhteiskunnan tarjoamasta hyvästä
    huolimatta ilmastoamme ja koko planeetan elinolisuhteita muuttava, vakava katastrofin uhka? Miksi meilläkin viruspandemia leviää sairastuttaen yhä enemmän ihmisiä.

    Miten esim. nykyiset sivistyksen kehdot on vaikuttaneet ihmisen ja ihmiskunnan kehitykseen? Missä se "kehto" sijaitsee nykyisin? Ilmeisesti ei kuitenkaan enää Kreikassa?







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antiikin Kreikassa vapaat miehet pällistelivät turuilla ja toreilla keskustellen ajankohtaisista asioista.

      Nykyäänhän niin tekevät enää maahanmuuttajat.

      Ja meininki oli muutenkin monikulttuurinen: kun muuan Sokrates esitti kiellettyjä ajatuksia, hänet tuomittiin juomaan myrkkymalja.

      O tempora, o mores...

      PS. Nykysuomeksi Oh the times, oh the customs, viroksi Oh ajad, oh kombed.

      Poista
    2. OLet erehtynyt. Nähdäkseni on ymmärrettävä että antiikin Kreikassa politiikka oli vapaiden miesten harrastus.

      Politiikka, lahjomatta paras.

      Poista
  38. Suuria kysymyksiä, Leonoora. Noita on hyvä pohtia viikon alkajaisiksi itse kunkin. Tartun itse lyhyesti yhteen, tuohon viruksen leviämiseen.

    Sain nimittäin eilen illalla Whatsap-viestin siskolta Saksasta. Ikäviä uutisia. Hän on altistunut covid 19 -virukselle, koska joku vitun idiootti oli eilen tullut hänen luokseen kyläilemään oltuaan koronatestissä. Nyt tuo ystävä oli saanut soiton, että on covid 19 -positiivinen, eli hän on vaarantanut siskoni terveyden ja ajanut hänetkin karanteeniin ja testeihin.

    Tämä selittää laajemminkin koronan leviämistä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Ihmiset ovat jo perusviritykseltään übersosiaalisia, joille yksinolo ja eristäytyminen on kummajaisten toimintaa. Suomalaiset osaavat eristäytyä tarvittaessa helpostikin, mutta on meilläkin itsekkäitä tyyppejä, jotka eivät katso velvollisuudekseen pysyä karanteenissa tai käyttää maskia ruuhkissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS Tyyppi oli salannut olleensa koronatestissä.

      Poista
    2. Roomalaiset sanoivat Carpe diem - tartu hetkeen.

      Riskiryhmäläiset sanovat Non carpe dieam - ei tartu hetkeen.

      Poista
  39. Mitä talouden alaan tulee voidaan muistaa Juicen mietelmä että ei Hankenille mene ekonomeja, niitä valmistuu sieltä.

    "Talous sopii keskinkertaisuuksille." J. Kemppinen

    "Kuinka paljon rahaa olet tarvitseva, toistaiseksi?" Cicero

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rakkaus on parasta, mitä rahalla saa." Donald J. Trump

      "Kaikki mitä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä rahasta." Joseph R. Biden

      Poista
    2. "Kaikki on halpaa mitä rahalla saa." tuntematon mikis

      Poista
    3. Rahan pitää poikia. (Hella Wuolijoki)

      Rahalla ei saa kaikkea.
      Rahalla saa kaikkea.
      (Maria Jotuni)

      Poista
    4. "Raha on erinomainen emäntä, mutta surkea rakastajatar." M.I.Kiss

      Poista
    5. Grab them by the pussy. - D.Trump

      Poista
  40. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista