9.11.2020

Lasta ei saa tukuttaa

 

Kysyn tätä nyt suoraan: Onko maailmaa rakennettu paremmaksi vihervasemmistolaisilla arvoilla jo liian kauan. 

 Nytkin on vireillä voimakkaan vasemmistolaiseen "kaikki oppivat kaikkea kun vaan ilmaiseksi ja hyvällä tukutetaan"-ideologiaan perustuva koulunkäynnin pidennyshanke. Pudokkaathan putoavat muka siksi, että kirjoja ei ole maksettu eikä koulutusta tuotu väsähtäneen nuoren eteen digillä varustettuna. 

Päivähoidon puolella kaikki lapset päivähoitoon -idea on samankaltaiseen ideologiaan perustuva vahva neuvostohenkinen hanke, vaikka se tarjoiltaisiin kermakastikkeella ja hörhömäisin lupauksin yhteiskunnan huolenpidosta ja lasten paremmasta tulevaisuudesta. 

Katin kontit ja kilin kellit. Lukekaa tänäinen Helsingin Sanomien pääkirjoitus, jossa Aino Saarisen tuore väitöskirja kyseenalaistaa raikkaan ennakkoluulottomasti lasten päivähoitoa ja koulunkäyntiä ohjaavat menneen ajan vihervasemmistolaiset ajatusmallit. 

Aino Saarinen sanoo, että meillä vallitsee varsin yksioikoinen käsitys, jonka mukaan kaikkien lasten pitää päästä osallisiksi varhaiskasvatuksesta päiväkodeissa ja että päiväkodissa vietetyn ajan uskotaan parantavan lasten sosiaalisia taitoja ja oppimiskykyä. 

Itse muistan kulttuuri- ja opetusministeri Li Anderssonin sanoneen, että varhaiskasvatus on suorastaan pelastus lapsille, joiden kotitaustassa on ongelmia. Tämä onkin varsin yleinen mantra, jolla erimieliset ajatukset on torpattu lähtökuoppiinsa. Tätä lapsen tai nuoren pelastusmantraa käytetään nyt myös koulunkäynnin pidentämishankkeessa. 

On mielenkiintoista nähdä, miten Saarisen tuoretta väitöskirjatutkimusta tullaan kommentoimaan hallitus- ja eduskuntatasolla - vai kommentoidaanko sitä mitenkään. Se nimittäin ei ole kovinkaan työllisyysystävällinen eikä ilmeisesti halua työntää kaikkia äitejä tai isiä työmarkkinoiden vapaasti käytettäväksi. 

Saarisen väitöskirjan mukaan nimittäin liian varhainen päivähoidon aloitus voi kasvattaa riskiä aggressiiviseen käytökseen. Kansainvälisissä tutkimuksissahan tämä on jo osoitettu, mutta meillä on asiasta oltu hiljaa. Ehkä vain professori Liisa Keltikangas-Järvinen on ollut ainoa kritiikin ääni, jota ei tyystin ole voitu vaientaa. 

Sanoohan sen järkikin, että jos lapsi viettää jopa 40 - 50 tuntia viikossa päiväkodissa, se näkyy jossakin lapsen käytöksessä. Muissa maissa näin pitkät hoitopäivät ovat  harvinaisia, ja niissä aika voi olla vain kymmenisen tuntia viikossa. Meillä laaja ja monituntinen päiväkotihoito on nähty vain edistyksellisenä.  

On joskus surullista katsoa pienten lasten pihaleikkejä. Olen itse kummastellut sitä, että lapset puhuvat nykyään huutamalla, vaikka mitään tarvetta ei siihen olisi. Karjutaan, hakataan tavaroita ja kaikesta näkee, että lapsi on rauhaton ja vihainen. 

Tämän uuden tutkimuksen mukaan - ja toisin kuin usein luullaan, päiväkoti ei ole välttämätön lapsen sosiaaliselle kehitykselle. Se voi joidenkin lasten kohdalla olla jopa haitaksi, sanoo Saarinen, sillä lapset ovat temperamentiltaan hyvin erilaisia. 

Siunaan mielessäni tätä tutkimustulosta, jonka olen  "tiennyt" aina ja josta olen täälläkin kirjoittanut, useinkin. Ääniherkkänä ymmärrän hyvin myös sen, että erityistä huomiota pitäisi kiinnittää päiväkotien ja peruskoulujen meluun ja häiriköintiin, joka aiheuttaa lapsissakin stressiä. Ja lopuksi, tiedoksi Li Anderssonillekin, että jos lapsen kotona on ongelmia, ne eivät katoa laittamalla lapsi päivähoitoon eivätkä nuoren koulunkäyntiä pakkopidentämällä.

Milloin meillä uskalletaan oikeasti puhua laitostamisesta, kaiken ottamisesta yhteiskunnan haltuun? Sillä kun on toinenkin nimi. 

196 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!
    Vihdoinkin tutkija on löytänyt ja todentanut ajatuksia, joita sinä Iines ja minä olemme tienneet tutkimattakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luulen, että aika moni kansalainen on tällaisten tuntojen takana, jos pysähtyy pohtimaan asiaa. On päivänselvää, että iso päiväkotiryhmä ei voi olla lapsen paras hoitopaikka, jos ajattelee ihmisen psykologista kehityskaarta, ja jopa fyysistä. Lapsihan ei aluksi erota edes oman hahmonsa rajoja saati toisen ihmisen. Äiti on aivan pienelle vauvalle osa hänen omaa kehoaan. Ja meillä puuhataan yhä pienempien lasten laitoshoitoa. Minusta se on oikeasti henkistä väkivaltaa, joka ymmärretään kunnolla vasta tulevaisuudessa.

      Poista
  2. On se mielenkiintoista, miten oikeisto kuin vasemmistokin on perustellut omilta kanteiltaan erityisesti lasten ja naisten käyttämistä erilaisten yhteiskunnallisten pelien nappuloina omia poliittisia etujaan ja agendojaan ajaessaan.

    Tutkimuksiakin ilmeisesti tehdään eri yhteiskunnallisia tarkoitusperiä silmälläpitäen, vaikka tutkijan pitäisi olla neutraali poliittisten intohimojen suhteen.

    Totuus ei pala tulessakaan, eli varhaislapsuuden tärkein paikka on turvallinen koti, siellä hellät ja rakastavat äiti sekä/tai isä hoitajina ja sisarukset ( jos on).
    Lapsuus on äärettömän tärkeä, mutta lyhyt aika ihmisen elämässä. Tuonna aikana koetaan monet tärkeät asiat ihmisyyteen kasvamisessa, eivätkä tunnekokemukset ole niistä vähäisimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku taaperon paras paikka on epäilyksettä oma koti ja tuttu vanhempi. Ei koko yhteiskuntaa yksinkertaisesti voi eikä saa ohjelmoida kelkasta pudonneiden mukaan, niin kuin meillä nyt tehdään. Heikkoja tulee auttaa, mutta auttamista ei saa käyttää verukkeena muuntaa koko yhteiskuntakoneistoa valtavaksi laitosten tukiautomaatiksi, jossa kaikki on kaikille ilmaista ja kaikille annetaan kymppi nelkun osaamisesta. Kyllä se juna meni jo ja katosi viheltäen idän sumuverhoon.

      Poista
  3. Saapas nähdä raaskiiko Li Andersson jättää vauvansa ja miten miten varhain hoitolaitosten vieraitten tätien manipuloitavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas vaan, tämä on totta. Uskon, että ministeriys voittaa. Haluaisin nähdä sen ministerin, joka asettaa lapsen edun ykkössijalle. Li ei tule olemaan se ministeri. Sanon tämän, vaikka minusta hän on ministereistä paras.

      Poista
    2. Kohteliaisuuteni kykenee vaivoin hillitsemään pettymykseni. Kuinka kehtaatkin.
      Li:n kyky yhdistää vakaumuksensa uraan on ihailtava. Hän on saanut aikaan paljon muutakin kuin pelkkää politiikkaa.
      Olla Bandera Rossa edellyttää harvinaista rohkeutta ja juuri se on aikanamme harvassa.
      Leonoora, vakavasti ja painokkaasti: lipsahtiko?

      Poista
    3. KK, tuo kyky yhdistää vakaumus uraan onkin juuri se, mikä minua miellyttää, koska se todistaa, ettei Lillä ole ketunhäntää kainalossa politiikan teossa - niin kuin monilla on.

      Tuo vakaumuksen sisältö sitten on oma lukunsa, josta en ole
      Lin kanssa samaa mieltä. Mutta silti, arvostan Litä eri tavalla kuin muita ministereitä. Li kuuluu samaan rehellisten sarjaan kuin Päivi Räsänen, jota myös ihailen, vaikken jaa hänenkään näkemyksiään.

      Poista
    4. KK, lipsahtiko mikä? Sekö, että vieraat päiväkotitädit voivat manipuloida pikku-taaperot sopeutumaan yhteiskuntaan vallalla olevilla kasvatusmetodeilla?

      Poista
    5. Kun Li tuli näkyväksi politiikassa, hän herätti optimismia minussakin. Valitettavasti olen kääntänyt takkiani vähän väliä yksittäisten politiikkojen kohdalla. Puoluekin jota voisin kannattaa on hakusessa ja pahoin pelkään, ettei sellaista miun mieluista ole enää olemassakaan.

      Poista
    6. Minua aina vähän hirvittää, kun poliitikot saavat liian nuorena liian paljon vastuuta.

      Enkä nyt viittaa lainkaan nykyiseen hallitukseen, jossa etenkin nuoret naiset ovat pärjänneet erinomaisesti.

      Ajattelen vain niin, että elämänkokemus ja yhteiskunnan ymmärrys pitäisi hakea ensin muualta ja vasta sitten valtaan - eikä päinvastoin.

      Poista
    7. Sanna Marin kertoo Apu-lehden haastattelussa, että hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja Sannan isä oli alkoholisti. Perhe oli "vähävarainen".
      Eräs upea esimerkki siitä, ettei perhetausta aina estä menestymistä.
      Sannan äiti on aina kannustanut tytärtään.

      Poista
    8. Luoja Taivaassa (Gott in Himmel, verdammt!) meitä vanhojen miesten vallalta varjelkoon.

      Upsis. Nyt googletäti saattaa hiukkasen olla kiukuissaan. Parasta varoa sanojaan. Tässä eräänäkin iltana yritin nauttia Puna-armeijan kuoron esityksistä eikä tällä himputin rakkineella saanut likimain puoleentoista tuntiin yhtään reipasta pornoa näkymään sujuvasti. Äänikin pätki. Jukupuju mikä Täti!

      Poista
    9. Nyt täytyy sanoa, etten pidä yhtään tällaisesta köyhä yksinhuoltajaäiti ja juoppo isärenttu -kliseen käyttämisestä missään yhteydessä. Olen itsekin tähän ryhmään kuuluva ja tiedän hyvin, etteivät tällaiset seikat estä menestymistä vaikka presidentiksi. Näen oikeastaan punaista, kun tätä käytetään jonkinlaisena kummajaishyveenä.

      Maailmansivu juoppojen ja köyhien lapset ovat nousseet korkeisiin asemiin. Tutkimukset ovat todenneet, että yksinhuoltajien lapset pärjäävät koulussa yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Ei tänä päivänä pidä enää ihmetellä tällaista asiaa.

      Poista
    10. Minua vaan huvitti äskettäin julkaistu joku tutkimus, jossa oli tultu muistaakseni tulokseen, että perhetausta vaikuttaa lapsen koulumenestykseen tai oppimiseen.
      Huvitti siksi, että tuohon lopputulemaan pääsee maalaisjärjellä ajateltunakin.
      Mutta. Ei niin pitäviä faktoja, ettei joukossa ilmenisi poikeuksiakin. Köyhäkin voi olla hoksaava, peräti viisas, vaikka ei ole perinyt suvun rahoja tai pakkoa akateemiseen koulutukseen.

      Poista
    11. Kyllä perhetausta vaikuttaa minunkin lukemani mukaan, merkittävästikin, mutta ei niin yksioikoisesti, että yksinhuoltajuus tai köyhyys olisi lapsen menestystä laskeva automaatti. Tai että rikkaan perheen lapsi pärjäisi aina paremmin. Minulla on ollut lukuisia sellaisia rikkaita kersoja oppilaina, jotka ovat olleet hoksvärkeiltään sieltä hitaimmasta päästä.

      Luulen, että kodin asenteet ovat tärkeät. Köyhäkin perhe voi arvostaa sivistystä ja koulumenestystä ja nähdä oppimalla yrittämisen hyödyt.

      Nykyään on perheitä, joissa henkistä ja opillista sivistystä ei ymmärretä alkuunkaan. Jos lapsi häiriköi, vika on vanhempien mielestä aina koulussa ja opettajassa, jonka silmille käydään. On myös vanhempia, jotka suorastaan vaativat lapselleen hyviä arvosanoja, vaikka lapsi olisi laiska kuin lapamato.

      Poista
    12. Olen niin vanha, ja elänyt tehdaspaikkakunnalla, että tunsin paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei oikeasti ollut mahdollisuutta kouluttautua muuten kuin työtä tekemällä - ja muistan helposti kymmeniä erilaisia työläisiä, joiden älyllinen kapasiteetti olisi riittänyt mihin vain.

      On olemassa sellainen käsite kuin "meritokratia", joka tarkoittaa suunnilleen sitä, että ihmiset etenevät yhteiskunnassa puhtaasti kykyjensä mukaan, eikä siis syntyperän tms.

      Periaatteessahan pohjoismainen demokratia on aika lähellä sellaista tilannetta.

      Paradoksaalisesti se vain voi johtaa uudenlaisen luokkayhteiskunnan syntyyn... monet kyvyt ja ominaisuudet kun ovat jossain määrin perinnöllisiä.

      Poista
  4. Himari Yoshimura soittaa Paganinia, totuus ja kauneus. Kohdassa 9:30, tarkatkaapa. Taiteilijaksi synnytään.

    VastaaPoista
  5. Ellei ole mitään; onhan aina Amy Winehouse, Back in black.
    Ars longa, vita brevis. Prego, ossservatore.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee mieleen muinainen suuri nettipersoona, Rauno Räsänen. Amy Winehouse oli hänen suosikinsa. Ja onhan Amy ihana.

      Poista
    2. Onko sinulla - suvainnet että sinuttelen - ohuinta aavistuksen hituistakaan kenen leipää syöt ja niinmuodoin lauluja laulat?

      Amy Winehouse...


      Paskat on! Hän oli järkyttävä.

      Ei taiteen tehtävä voi olla ratkaista elämän suuria mysteereitä vaan tuottaa levollista ja ymmärtävää yhteyttä ihmiskunnan ymmärryksen tullessa sen hyväksymään. Taide käy edellä.

      Voisi myös sanoa että emme ymmärrä milloinkaan todella taidetta; totumme vain siihen vähin erin, paremmaksi tullen.

      Olen muuten henkeen ja vereen punkkari. Ei, en pidä päihtymystilasta mutta toisaalta pitsakin ilskottaa aivan kuten imelän viihteenkin valta.

      Hattara on hattara ja makkara on makkara.

      Poista
    3. Minua taas tympäisee se, että taiteelle ylipäänsä asetetaan tehtäviä, joista kiistellään.

      Ei se niin mene. Taiteella ei ole mitään tehtävää, taide vain on, syntyy jostakin, näyttäytyy meille sellaisena kuin sen otamme vastaan. Kukaan ei edes omista taideteosta, ei edes sen tekijä. Taide syntyy kokijan aivoissa, ei sitä voi omistaa edes kokija, koska mielikuvilla on taipumus muuttua.

      Älä sinä, KK, ärhentele täällä kenellekään. Ollaan kilttejä toisillemme.

      Poista
    4. Kilttejä! Kyllä kai! Ettet vain kaivanne säkkipillimusiikkiakin.

      Ärhentyminen on minulle luontevaa sillä minulla on tuota tempperatuuria.

      Ihmiset ovat oikeassa ollessaan sopivan peloissaan asioiden tilasta... ja nyt et hymyile perkele Mankemang.

      "Työ on orjan ainoa oikeus, sitä ei voi heiltä riistää." Obelix & kumpp. (Edustan Rooman hiidenkiviteollisuutta enkä voi hyväksyä päätöstä joka voi tehda kokonaisen ammmattikunnan työttömäksi.).

      Et punctum.

      Poista
    5. Parikymppisenä pohdin taiteen olemusta päiväkirjassani ja kirjoitin monen sivun analyysin siitä, mitä se on ja mikä on sen olemus, tehtävä ja tarkoitus ihmisen elämässä ja olevaisuudessa.

      Harmikseni en vain muista enää, mihin tulokseen tulin.

      Jonain päivänä vielä kaivan päiväkirjani kirstun pohjalta ja sieltä se selviää! Tämä tieto rauhoittaa.

      Kerron sitten sen teillekin, ettette turhaan pohdi jo kerran kunnolla pohdittua asiaa.

      Poista
    6. Tämä rauhoittaa. Voin uskoa, että tutkimuksesi on monipuolisesti pohdittu analyysi asiasta. Luulen, että nuoren Tapsan ajatuksissa on taide on taipuisa kumppani ihmiselle elon melskeissä lohdun ja sulouden tuojana arkisen puurtamisen keskelle.

      Poista
  6. KK, jokin tolkku kommenteissa pitää olla. Poistin pari käsittämätöntä kommenttia, ja poistan vastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistele pois :)

      Toimeen ryhdyttyäsi poistele yksin tein parikymmentä tuhatta joutavaa väikkäriäkin, tyyppiä Rotan (rattus norwegicus) hännän pituuden kasvu ajan ja ravinnon hyvyyden funktiona.

      Sotilaslääketieteen lisensiaattejakin voisit vähän kiusia, voisitko olla niin herttainen?
      Fyysikoita tulee sinun arvossapitämän ja kunnioittaman. Tähän on oivallinen kaveri jonka elämäkerta ei ole pitkällistä luettavaa mutta se on ilmainen: mies joka kehitti neutronipommin. Puhtaan pedagogiselta kannalta luonnollisestikin tarkasteltuna.

      Poista
    2. En minä huvikseni poistele, mieluiten en haluaisi poistella mitään.

      Kun nämä keskustelut kuitenkin tuppaavat saamaan mittaa, on toivottavaa, että kommentissa olisi jokin tolkku lukijan ymmärryksen ja viihtyvyyden ja älyllisen nautinnon suhteen. Muutoin sana on vapaa, lain puitteissa.

      Poista
  7. Palatakseni vastakkaiseen esimerkkikeissiimme, lystkäs ja epäonnistunut (joskin juutalainen, joten harmi) pommiseppämme musersi äitinsä koko kasvatuksen täydelleen.

    Samuel T. Cohen. Autobiografy, Shame.

    Tätä en kelpuuta edes kirjallisuuden sankkaan ja tuuheaan ryteikköön. Pikemmin on kyse erääntapaisesta rytökärpän pesästä mutta sen arvo onkin toisaalla, se on tavattoman opettavainen kertomus.

    Opintie on autuas aina, eiks vaan?

    VastaaPoista
  8. Tänä aamuna kaksikin sanomalehteä täyttyi uutisista lasten tekemistä puukotuksista, ryöstöistä ja pahoinpitelyistä. Lapset ovat enimmäkseen lastensuojelulaitoksesta karanneita tai maahanmuuttajanuoria, joita saa lehden mukaan pelätä henkensä kaupalla Helsingissä.

    Taustasyynä nuorisokodeista karkumatkoihin ja matkoilla tapahtuneisiin tappoihin, murhanyrityksiin ja kuolemiin lastensuojelun ammattilaiset mainitsevat vuoden vaihteessa voimaan tulleen uuden lastensuojelulain, jossa korostuu nuorten itsemääräämisoikeus. Tämän myötä nuorisokodeista on tullut työntekijöiden mukaan tullut bed & breakfast -paikkoja. Nuoret saavat tulla ja mennä vapaasti ja hatkat otetaan kun voidaan.

    Aiemmin näitä hatkalaisia varten oli omat etsijänsä, ja oli yksityisiä yrityksiä, jotka päivystivät kellon ympäri. Ne etsivät hatkalaisia ja palauttivat heidät laitokseen.

    Tämä viime vuodenvaihteen lakimuutos poisti yksityiset yritykset hatkalaisten hausta. Näin hatkalaisten haku on hidastunut, ja näiden karkulaisten tekemä rikostulva on järkyttänyt määrällään ja raakuudellaan.

    Miksikö tästä kerron näin vuolaasti? No koetan vastata omaan kysymykseeni: "Onko maailmaa rakennettu paremmaksi vihervasemmistolaisilla arvoilla jo liian kauan".

    Käsittääkseni nykyinen hallitus salli tämän lapsukaisten itsemääräämislain ja yksityisten yritysten poistokiellon lastensuojelusta vuoden vaihteessa. Toki on niin, että tämäkin lienee Sipilän syytä. Lain arvomaailma viittaa kuitenkin vapaaseen kasvatukseen ja yrittämisen karsastamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumankauta että alkaa ottaa pattiin näitten saatanoiden välinpitämättömyys! Pennut ovat pentuja! Taitavat nämä päätöstentekijätkin olla vielä hiekkalaatikkoiässä, kun aikuisten vastuu vielä "alaikäisistä" lapsista sysätään penskoille itselleen.
      Karmeeta tämä vapauden jumaluus!
      Nyt Hesassa nuorisojengit huseeraavat rikoksiaan. Useimmat ovat maahanmuuttajia Ruotsin mallin mukaisesti.
      Voi helvatan helvata tätä mualiman mänöö!

      Tunsin syvää surua, kun luin uutisen nuoresta puukottajajasta.
      Kuinka eksyksissä, turvaton ja rakkautta vaille jäänyt poika lienee? Onko hänellä mahdollista missään kokea sitä, että joku näkisi hänen ahdistuksensa, pelkonsa ja ottaisi lämpimään syliinsä vaikka vain kuvannollisesti.

      Vanhemmat, päättäjät, sossutantat, hirviöt, mitä te jotkut teette lapsillemme?

      Poista
    2. Päätöksentekijätkin ovat olevinaan niin saatanan suvaitsevia ja hyväntekijöitä köijätessään tänne nuoria, jotka eivät sopeudu meikäläisiin sijoitusmajoitusten erilaisiin sääntöihin ja ylipäätään kulttuuriimme, sillä monet ovat sopeytuneet leiri- yms epävakaisiin oloihin. Päättäjät luulevat tekevänsä armollisia ja
      Jumalallekin otollisia tekoja vastaanottaessaan kiintiöityjä ihmisiä tänne ihanaan hyvinvointilaan.
      Kansainvälisiä sopimuksia pitää voida muuttaa.
      Ulkokultainen feikki-lähimmäisen rakkaus on todella falskia, jos seurauksena on kiintiönuorten ja lasten jengiytyminen villi-ihmisiksi vailla minkäänlaista inhimillisyyttä ja moraalia.

      Kyllä minusta olisi karmeeta olla köyhänä maahamuuttajana vieraassa kulttuurissa. Ennemmin kuolisin synnyinmaassani luodeista, kuin lähtisin toisenlaisiin helvetteihin. Ugh!

      Poista
    3. Onhan se, että on niin autuaan suurisydäminen päätöksentekijä mitallien arvoista ryntäissä. Oman egon "ulkokuvaa" on nautinnollista pönkittää tekolaupeudella ja valehurskaudella. Että minä inhoan tätä nykyistä kuoliaaksi suvaitsevaisuutta ja valevapautta!

      Poista
    4. Kyllä näille nuorille on syliä ja sylkytystä tarjolla, Leonoora. Vaan kun ne tahtovat väkevämpiä elämyksiä, ei päänsilitystä ja ymmärrystä. Pitää saada nuppi sekaisin ja tonnin Vuittonin vyö. Sanoo päivän Helsingin Sanomat.

      Uusi lastensuojelulaki on tehnyt auttajat kädettömiksi. Lasten vapauksia ei saa rajoittaa, puhelinta ei saa ottaa pois, ovea ei voi lukita, minkäänlaista rajoittavaa kasvatusta ei saa käyttää. Tarjolla on rajaton vapaus.

      Jään vain odotamaan, milloin meillä säädetään kotikasvatuksen kieltävä laki, jossa lapselle ei saa sanoa ei-sanaa, jottei hänelle tule paha mieli.

      Poista
    5. Nuorisorikollisuus on vähentynyt 90-luvusta 90%.

      Poista
    6. Ei se meitä auta. Ommeinaan meininki päällänsä!

      Poista
    7. No nyt ovat ministeritkin heränneet alaikäisten eli siis lasten väkivallan raaistumiseen. Sanna Marin kuuntelee taas herkällä korvalla ja sanoo, että asiaan pitää suhtautua vakavasti. Ei hän kuitenkaan taaskaan esitä ensimmäistäkään keinoa, ellei sitä lasketa, että nuorilla tulee olla ymmärtävä aikuinen lähellään.

      Kilin kellit taas! Nyt ymmärrykset seis ja käyttäytymisen raja esiin. Tässä on rangaistus, tästä et selviä ymmärryksellä! Nuoret nauravat itsekin näille päänsilityksille.

      Rikosvastuurajan voisi minusta laskea vaikka 12 vuoteen. Tosin pitäisi olla erillinen nuoriso-oikeusistuin, joka jakaisi tuomioita vain heille. Pääosassa eivät enää olisi ymmärtäjätädit ja -sedät.

      Poista
    8. En nyt ymmärrä, miten media saa tuosta Sanna Marinin "vakavasta suhtautumisesta" aiheen uutisoida, että pääministeri Sannan Marinin mielestä nuorten "katuväkivaltaan on puututtava voimakkaasti". Eihän ministeri esittänyt yhtään mitään!

      Nyt tarvitaan keinoja ja valtuuksia viranomaisille, ei enää vapauttavia lakeja tappamaan valmiille lapsikarkureille. Haloo, eduskunta, onko siellä kukaan hereillä. Kansa on huolissaan lapsista ja omien lastensa turvallisuudesta.

      Poista
    9. Millä tavalla laskettaneen nuorisorikollisuuden määrä ja sen väheneminen.
      Ylen uutiset myös positiivisoi ja hyssytteli nuorisorikollisuutta. Kuluvan vuoden tai tulevaisuuden tilastoja ei vielä ole summattu.
      Nuorison lukumäärä lienee 90-luvulta pienentynyt? Kai sekin vaikuttanee rikosten vähenemiseen.
      On naiivia vähätellä nuorison rikosten määrää. Huumeiden hankintaan tehdyt rikokset ainakin kasvavat.

      Poista
    10. Käsittääkseni tässä on nyt kyse rikosten raaistumisesta sillä tavalla, ettäne uhkaavat laajojen piirien, ennen kaikkea tavallisten nuorien normaalia elämänmenoa kaupungissa. Kannattaa nyt verrata Ruotsiin, jossa tilanne on päässyt monin paikoin luisumaan kokonaan hallinnasta. Ruotsissa on alueita, joihin poliisikaan ei uskalla mennä ja maahanmuuttajakouluja, joihin ei saada opettajia.

      Mielestäni nyt ei ole aika kuunnella mitään eikä ketään herkällä korvalla, asettaa työryhmiä ja miettiä keinoja, vaan nyt on puututtava tilanteeseen heti. Osaamista löytyy kentältä, jos sille sallitaan keinot.

      On aika kummallista, että puhuttaisiin vain nuorten oikeuksista eikä heidän velvollisuuksistaan yhteiskuntaa kohtaan. Se mikä on virkistävää, on se, että vihdoinkin näistä asioista voi nähtävästi puhua ilman rasistin leimaa.

      Minua jopa huvitti, kun silmäilin iltapäivälehtien lööppejä ja kuvia. Siellä komeili asiaa vaarallisista maahanmuuttajanuorista, heidän tekemistään rikoksista, siellä oli vertailuja Ruotsiin, siellä komeili Jussi Halla-ahon kuva ja juttu. Yritän sanoa, että ihan kuin olisi silmäillyt valemediaksi ennen kutsuttuja lehtiä. Johan jotakin!

      Poista
    11. Helsinkiläinen poliisi Jari Taponen kirjoittaa twitterissä:

      "Tämän päivän @hsfi jutun ja keskustelun tiimoilta meille on tullut nuorten, myös asemalla viettävien nuorten yhteydenottoja. Osa naureskelee aikuisten jutuille, osa on niistä peloissaan ja osa ihmettelee, mistä on kysymys.

      #Nuoret huomioivat, miten heistä puhutaan!"

      Poista
    12. Helsinkiläinen pormestariehdokas Nasima Razmyar taas kirjoittaa:

      "Surullista, että yhden uutisjutun takia moni nuori katsoo taas alaspäin, toivoo ettei kukaan kiinnitä huomiota, ettei huuda. Helsinkiläisistä nuorista viidenneksellä on juuret Suomen ulkopuolella. Kaukana tuntuu olevan se päivä, jolloin he ovat ensisijaisesti helsinkiläisiä."

      Poista
    13. Nyt valoja päälle, Mankemangi. Juttuja nuorten raa'asta väkivallasta on tämän päivän lehdissä jo kymmeniä, ei yhtä. Aamullakin niitä oli jo kaksi.

      Haepas näistä faktatiedot, ja koeta asettaa ne rehelliseen narratiiviin tavanomaisen vasemmistoselitysnarratiivin sijaan. Kokeile!

      Poista
    14. Iltalehti 10.11.2020:

      "Helsingin poliisin ennalta ehkäisevän työn ryhmää johtava ylikomisario Jari Taponen alkoi tiistaina heti vähätellä ongelmaa. Twitterissä uutisointia kommentoineen Taposen mukaan nuoret ”oireilevat rikoksilla”. Taponen huomautti myös, että Suomen tilanne on vielä kaukana Ruotsista."

      "Rankka väkivalta ja huumekauppa eivät ole pelkkää ”oirehtimista” – poliitikot ja viranomaiset eivät saa hyssytellä huolta jengiytymisestä"

      Poista
    15. Mankemangi, meitä yksittäisiä mielipiteiden laukojia totta vie riittää! Kukin omista aivoituksistaan ja lähtökohdistaan käsin.

      Tottakai minä haluaisin kuulla hyviä uutisia maahamme pakolaisina tulleista nuorista, siitä, että he viihtyvät, ottavat onkeensa koulutukseista ja kaikista tasapainottavista ja elämää eteenpäinvievistä vievistä hyvistä neuvoista ja mahdollisuuksista.
      Toki oman paikkansa löytäneitä ja kotoutuneita nuoria pakolaisissa on, mutta myös heitä, joiden haavat eivät järkyttävistä kokemuksista hevillä parane.

      Nasima onkin mielenkiintoinen nainen. Olen ihmetellyt, miten nopeasti hän on edennyt politiikassa. Haastattelujen perusteella hän hymyilee mielellään. On isin tyttö, ja siksi ilmeisen kunnianhimoinen.

      Mitä mieltä kaupunkilaiset lienevät hänen työskentelystään demari-apulaispormestarina?asukkaitten hyväksi?

      Poista
    16. Huom. Naziman isä oli Afganistanissa kommunistipolitikko ja Moskovan suurlähettiläs, joka pakeni perheineen kotimaastaan Suomeen.

      Poista
    17. Tuo Mankemangin lainaama Naziman kommentti on naiviuden huippu ja osoittaa sen, miten pihalla hän oikeasti on. Hänen tulisi kysyä oikeasti, että miten moni tavallinen helsinkiläisnuori on joutunut pelkäämään ja painamaan katseensa maahan näiden röyhkeiden puukkotyyppien uhkailujen edessä.

      Poista
    18. Tuo on positiivista rasismia, ettei silloinkaan myönnetä maahanmuuttajan tekemää pahaa, kun se tehty paha on silmien edessä. Sanotaan, että eihän hän voi tehdä pahaa, koska hän on musta/ maahanmuuttaja jne. Naivia rasismia, jossa väitetään, että maahanmuuttajat eivät muka ole täysarvoisia ihmisiä.

      Poista
    19. Taas mummot pöyristyy. Kohta tulee uusi kohu, viikon sisään veikkaan. Ja taas mummot pöyristyy. Ehdittekö ollenkaan seurustella lastenlasten ne kanssa?

      Poista
    20. Oletkos kuullut koronasta? Nyt on aikaa kirjoitella, nähtävästi Mankemang-papukallakin, kun keskellä parasta päivää koneella näpyttelee.

      Lapsenlapsia hoidetaan mieluusti, jahka niitä joskus siunaantuu.

      Poista
    21. Mankku itse on ammattimainen herneen nenään vetäjä, joka pöyristyy joka kerta, kun mamuja sorretaan.

      Leonoora - miksi se Naziman perhe ei jäänyt Venäjälle, kun isä oli peräti suurlähetteläs?

      Poista
    22. Oikeastaan tässä ei ole kysymys edes pöyristyksestä, sillä asiahan on jo vanha ja siitä on täällä ennenkin mainittu.

      Kyse on silkasta ilosta siitä asiasta, että tämä asian tiimoilta on vedetty salaamisen verho syrjään ja kissa on nostettu pöydälle.

      Eiköhän se pöyristys ole nyt juuri pikemminkin mankemangilaisten osa, kun siellä on kiirehditty urakalla vähättelemään selvää raakaa totuutta.

      Poista
    23. Onko nyt Tapsa niin, ettei immigrantin sortamisessa ole mitään pöyristyttävää? Sorrettiinhan niitä suomalaisiakin Amerikassa, ei päästetty saluunaan.

      Poista
    24. Sortamisessa? Kuka nyt on sortanut emigranttia, potraa kaunista nuorukaista, joka kyllä pitää puolensa, vaikkei mitään sortoa olekaan.

      Ai niin unonohdin. Onhan rasismia. Kun nuori naisope ei poiminut vikkelän somalitaustaisen pojan kynää lattialta, vaan käski pojan itse nostaa, poika huusi kovalla äänellä: rrrrasisti! Tätäkö emigrantin kokemaa nöyryytystä tarkoitat? Vai sitäkö, kun toinen samataustainen poika potkaisi koulun pihalla opettajan vatsakalvon halki. Poliisia ei kutsuttu, ambulanssi vain.

      Poista
    25. Asiaan liittymätöntä, kirjoittaisi äidinkielen opettaja.

      Poista
    26. Mitä Nasiman isään tulee, eikös hän kohdannut NL:n sorruttua lähinnä poliittista vastarintaa, ei niinkään romanttista "emigrantin vainoa".

      Poista
    27. Isoisäni oli viisi vuotta Amerikassa, eikä hän ikinä väittänyt tai edes puolella sanalla viitannut tulleensa sorretuksi.

      Päin vastoin kiitteli demokraattista yhteiskuntaa, jossa katsottiin miestä eikä nuttua.

      Suomeen palattuaan hän osti kolme taloa.

      Poista
    28. Kunnon suomalainen olisi rakentanut itse. Korpeen.

      Poista
    29. Menepäs kertomaan tämä sille juuri maahan tulleelle suomalaisnuorukaiselle. Että, hus, korpeen, jos haluat suomalaisesta käydä.

      Poista
  9. Liisa Tavilla on ihailtava lauluääni. Parhaimmillaan lyyrisen kaunis. Eikä syvällistä sanomaa hänen esittämistään lauluteksteistä puutu.
    Kävimme samassa vesijumpassa muutama vuosi sitten.
    Seija Simola on toinen, jonka äänensävyistä lauluissaan olen erityisesti pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Seija Simola, mielestäni yksi parhaimmista suomalaisista iskelmälaulajista!

      Nyt on pakko linkata tämä suosikkini.

      Poista
    2. Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää: Media esittää maahanmuuttoon liittyvää asiaa realistisesti ja salailematta. Sekä Yle että Helsingin Sanomat.

      Nythän ei ole kyse nuorisorikollisuuden määrän lisääntymisestä, vaan sen raaistumisesta ja keskittymisestä nimenomaan maahanmuutajanuorten jengeihin.

      Kissa on pöydällä. Nyt kun vielä näkisi sen päivän, ettei tätä nuorten tulijoiden ongelmaa nähtäisi yhteiskunnan vikana eikä puhuttaisi rasismista eikä eikä eriarvoistumisesta, vaan oikeista syistä, kielitaidottomuudesta ja koulutuksen väheksymisestä uuden elämän ponnistuslautana.

      Itse voisin asettaa rahallisiksi tukiporkkanoiksi kielen oppimisen, kulttuurientuntemuksen, naisen aseman parantamisen perheessä ja opiskelun tutkintoon ja ammattiin, sekä lupauksen silpomiskiellosta perheen jäsenille, ennen kaikkea tytöille muusta kuin lääketieteellisistä syistä.

      Toisin sanoen tulijat on pantava koulunpenkille tukia vastaan. Omasta kulttuurista ei tarvitse luopua, mutta sen keskiaikaisista käsityksistä tulee pyrkiä kohti avointa ihmiskäsitystä.

      Poista
    3. Onko nyt varmaa, etteivät nämä maahanmuuttajanuoret ole venäläisiä tahi virolaisia?

      Poista
    4. Jengeihin mahtuu käsittääkseni monta kansallisuusryhmää, perisuomalaisiakin, mutta mieleen jäivät eiliset lehdistömaininnat ennen kaikkea somalialaisryhmistä.

      Näin lukee eilisessä Hesarissa:"Valtaosa 100–150 nuoren joukosta on ulkomaalaistaustaisia. Pääosa on nuorisotyöntekijöiden ja poliisin mukaan poikia, mutta joukkoon on liittynyt myös tyttöjä. Suurimmalla osalla heistä on juuria Lähi-idässä, osa on somalitaustaisten nuorten ryhmiä ja joukossa on joitakin kantasuomalaisia."

      Poista
    5. Eihän tuosta muutakaan voisi mieleesi jäädä.

      Poista
    6. Nytpä tiedän, mitä sanon poliisille, joka pysäyttää minut maantiellä:

      "Etkö näe, että minähän vain oireilen naapurin paremman auton takia."

      Ahaa niinpä tietenkin, anteeksi kauheasti, sanoo poliisi, ja sakottaa naapuria.

      Poista
    7. Oisko rehellisempi sanoa, että oireilet koska naapuri pitää sua kyvyttömänä mulkkuna?

      Poista
    8. Tämä ministerin lanseeraama "oireilu" on kyllä relevantti syy moneen vanhemmankin väen rötöstelyyn.

      Eihän tasapainoinen ihminen rötöstele, joten on päivänselvää, että jos rötöstelee, oirehtii.

      Jos ajaa vaikka kekkulissa, niin syy on onnettomissa olosuhteissa, eläkkeen indeksikorotus kirpaisee nyt ihan liikaa, ja tämän vuoksi oirehtii kovasti eikä huomaa, että nyt tulee ajettua kekkulissa.

      Poista
    9. Haista sinä Mankemangi itte.

      Ymmärrän, että kovin mieluusti näet paitsi rasismia joka paikassa niin myös islamofobiaa, homofobiaa, transfobiaa ja mitä niitä kaikkia keksitkään. Näin pääset osallistumasta dialogiin ja antamasta siihen yhtään mitään.

      Jotenkin luulisi, että ihminen varttuessaan kehittyisi. Hohhoijaa.

      Poista
    10. Oletko koskaan miettinyt, mitä keskusteluvaltteja käteesi jäisi, jos sinulta vietäisiin pelikortit ja valmiit fraasit. Jäisitkö ihan tyhjäksi, tabula rasaksi?

      Poista
    11. Mankku: "Oisko rehellisempi sanoa, että oireilet koska naapuri pitää sua kyvyttömänä mulkkuna?"

      Nytpä osuit naulan kantaan!

      Ministeri Ohisalohan nimenomaan puolusti rikollisia maahanmuuttajia väittämällä, että he "oireilevat tekemällä rikoksia".

      Mutta näin jyrähtää Manke bin Mangi: Te ketkut oireilette, koska olette osoittautuneet kyvyttömiksi mulkuiksi!



      Poista
    12. Joskus mietin, että mistä se ylenpalttinen rasismin näkeminen joka paikassa oikein tulee. Kun minä en näe sitä helposti.

      Sitäkin olen miettinyt, onko rasistiksi nimittely oikeastaan merkki sanojan omista alitajuisista asenteista. Vähän sama kuin se, että homojen vihaaja onkin joskus itse homo.

      Poista
  10. Oletteko jo kuullet, lystikäs seikka: sateenkaarimuslimit.
    Ei tämä nyt niin huonosti olekaan; voisi olla huonommin, paljon huonommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullut. Mahtaako tarkoittaa homoseksuaalisia muslimeja, ja arvaan että miehiä. Muistelen nähneeni valemediassa kuvan, jossa näitä pudotettiin katolta. Näin valemediassa myös v ideon, jossa nainen pantiin maakuoppaan ja kivitettiin. Hän oli raiskattu nainen eli muslimimiesten mukaan huora.

      Enää en käy valemedioissa. Hirveitä valeita.

      Poista
    2. Hei, khm-khm! Se rattus rattus norwegicus..?

      Essunkaa sää vaan oo kiukustunu?

      Äl snää ol. Mnää saan ol. Äl ot ittes, ann gom mnää. Kaik maaretaki snää ittes ottas saat jos snää simmotviissi vaan tahtoma ruppet mut äl snää gumminka ruppe.

      Poista
    3. Ihan kiva, G.G. Raomlane guitenki sanos et ”älä” eikä ”äl”. Muuten oikein hyvä viritys. Älä ol moksiska!

      Poista
    4. Essunka snää mikkä kamarimuslimi ol?

      Äl ot / Ot ny.

      ja vitut mä oo mikää raumalainen ikinä väittäny olevanikaa niiku et et ihan turha dissaa ku aakkosii vaa rajallinen määrä. & sillee & muula ees ala pärjää

      arvaa muutemmitä

      mont meit tääl o?

      Poista
    5. Siellä on koko kööri monipersoonia, arvaan minä. Onnea vaan teille kaikille. Ja mukavaa iltaa.

      Poista
    6. Kurahaa o ni ei tartte vittuilla

      Poista
  11. Li Andersson kirjoitti tänään verotietojen julkisuuden puolesta. Tietojensa piilottamista oli pyytänyt Carunan toimitusjohtaja. Luonnollisella monopolilla rahastavan yhtiön toimitusjohtaja oli saanut 20%:n palkankorotuksen. Mm. tällaisia ja vastaavia asioita voidaan piilottaa verotietojen salaamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Samuli, mitä nyt aiot tehdä, kun tiedät, että Carunan toimitusjohtaja on saanut 20 prosentin palkankorotuksen? Voitko estää sitä jotenkin? Tai auttaako ketään mitään, että tietää Ay-liikkeen saavan taas Kojamosta kymmenien miljoonien verovapaat osingot?

      Poista
    2. Hyvä alku olisi saattaa jonkinlaiseen vastuuseen ne tahot, jotka tällaisen typerän monopoli-päätöksen aikoinaan tekivät.

      Jo silloin asiasta varoitettiin, mutta valvonta tulisi kuulemma olemaan tiukkaa.

      Pienin syyllinen tässä sopassa on Carunan toimari. Kun kerran valtio hopealautasella tarjoaa, niin totta kai se kelpaa - ja kaikkia lakeja ja sääntöjä on noudatettu tarkasti.

      Obs. Kun valtio kerran monopolin antoi, niin kaipa se voi ottaa sen poiskin? Tuskin sitä ikuisuudeksi annettiin?

      Poista
    3. Ihmettelen hieman kyllä myös syytöksiä verotietojen "salailusta".

      Tiedothan löytyvät julkisesta tietokannasta.

      Mutta miksi verohallituksen ylipäätään pitäisi tarjota tällainen avaimet käteen -palvelu kaupalliselle medialle?

      Mutta kun kerran tarjoaa, niin sitten kyllä kaikki. Se että osa poisteataan, on aivan käsittämätöntä.

      Ainakin perusteiden jokaisessa tapauksessa pitäisi olla todella painavat. Nyt ei ole.

      Joku tämän päätöksen on tehnyt. Joku virkamies virkavastuulla.

      Poista
    4. Minäkin kannatan sitä periaatetta, että jos verotietoja julkistetaan, niin pitää julkistaa kaikki, myös alimmat verotulot ja verottomuudet. Niin kauan kuin alimmat tulot jätetään pois median listoilta, niin kauan saakoon myös ylimmät jättää.

      Poista
  12. Jään muuten odottamaan iinesläisten reaktioita Seinäjoen oikeusjuttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on tapahtunut? Ei linkillä, kiitos.

      Poista
    2. PS Minulta voi sitten jatkossa tilata Iines-rusetteja rintapieleen.

      Poista
    3. Siellä on vissiin Tapsa syytteessä. Tapsaahan syytetään kaikesta.

      Poista
    4. Missä? Mistä? Kerro nyt koko juttu, ilman linkkiä kiitos, jotta saadaan asiaan näkökulma. Mitä Seinäjoella on tapahtunut? Kun lehdissä ei ole mitään seinäjokelaista uutista.

      Poista
    5. Se on vissiin mennyt sulta ohi kun siinä ei mainita somali maahanmuuttajia.

      Poista
    6. Ja olihan tuo uutinen Ođđasat 'issakin.

      Poista
    7. Mankku viittaa tapaukseen, jossa "neljä suomalaista miestä" oli hyväksikäyttänyt alaikäisiä poikia.

      Siinä ei todellakaan mainita somaleja eikä mamuja - mutta toisaaltahan tuo "suomalainen mies" pitää sisällään jokaisen tässä maassa olevan miesoletetun väriin, älyyn ja uskontoon katsomatta.

      Eli voisihan ne olla sittenkin niitä "oireilijoita"... Emme voi tietää.

      Poista
    8. Jospä nämä suomalaismiehet oireilivat vain jotakin erilaista sukupuolisuutta, kuten Eno jokin aika sitten:

      https://inez54321.blogspot.com/2019/08/muuan-espoolaismies-ja-herrasmies.html

      Muuten, tietääköhän Mankemangi, mitä on whataboutismi? Puhehan oli stadin jengien raakuudesta.

      Poista
    9. En minä verrannut mitään mihinkään. Uutinen ei ollut kontrafaktuaalinen.

      Poista
    10. Jaa. Kun keskustelun pääsäikeenä on ollut stadilaisten jenginuorten raaistunut väkivalta, sinä heität kehiin Seinäjoen suomalaismiehet, pedofiilit. Whataboutismia kukkeimmillaan.

      Ihan sama kun muinoin puhuttaessa turvapaikanhakijoiden raiskauksista, heitit kehiin ”mutta kantasuomalaiset miehet ne vasta” -whataboutismin. Et millään kestä ajatusta, että maahanmuuttajat ovat oikeasti yliedustettuina nuorten rikostilastoissa, minkä Ohisalokin tänään joutui myöntämään. Ja käsittääkseni myös suomalaisissa raiskaustilastoissa.

      Poista
  13. Miten reipasta meninkiä täällä! Mielipiteet sinkoilevat ilmassa välähdellen kukin tavallaan ja vauhdilla joka alkaa pyörryttää.

    Nyt vasta tajuan, miten kaukana kaikesta elämäksi kutsutusta asiapaljoudesta olen viime aikana ollut. Kuka muu, kuin vanha, aikanaan elänyt venäläinen kuuluisa kirjailija, GOGOL, voisi aikanaan, ensimmäisellä, jossain lehdessä julkaistussa runossaan, jonka joku pahanilkinen ihminen on säilyttänyt hänen mainettaan himmentääkseen, kuvata elämää, jota nuori Gogol kuvitteli suureksi ja mahtavaksi lahjaksi ihmiskunnalle. Se oli hänen "näkynsä". Se on minunkin näkyni tällä hetkellä. Pidän siitä. Näin se menee:

    "Vainaa valkoisessa kaavussaan
    ojentautuu ylös haudastaan
    ja arvokkaasti pyyhkii luistaan pölyn,
    kas poikaa!"

    Täällä on ohimennen puhuttu myös taiteesta. Iines sitä ilmiötä selitti mielestäni hyvin.
    Sitä ei ole, mutta se on. Se on etukäteen näkymätöntä, aivan kuin koronavirus. Mutta kun se syntyy näkyviin, sillä voi olla suuri vaikutus ihmisen mieleen. Itse olen elänyt ja pysynyt jotenkin tolpillani ainoastaan sen avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gogol on suosikkikirjailijani Nr:o 1.

      Poista
    2. Tuo Liisun lainaama Gogolin runo onkin mielenkiintoinen. Minusta se on jopa hauska kuva. Vladimir Nabokovkin mainitsee siitä, että se on surkeasti epäonnistunut ja taidettiinpa se tosiaan murskata lehtikritiikissäkin, mikä johti siihen, että Gogol ryntäsi kirjakauppoihin ja osti kaikki kyseisen runon sisältävät kirjat ja poltti ne.

      Poista
  14. Ylivoimaisen vaikeaa kirjautua.

    Mitä lapsen tukuttaminen tarkoittaa, ei paljoa kiinnosta, mutta bolsu-Tavi ei olisi saanut Kollaa kestää biisiä "Jäähyväiset aseille" raiskata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitän tukuttamisen niputtamisena, laitostamisena, joukottamisena, mutta mitä sanoittaja sillä tarkoittaa, voi olla tietysti jotain muutakin.

      Tuo Jäähyväiset aseille kuuluu kaiketi vielä siihen menneen ajan aseriisuntahenkeen, kun nyt taas olemme ilmastohenkisiä ja teemme siitä lauluja. Tavin laulannassa kuuluvat vanhat kaiut, ajan mukaan. Aika siirappiselta nämä kuulostavat, etten sanoisi jopa että vähän tekopyhiltä.

      Poista
    2. No juu, mutta Jäähyväiset aseille on Kollaa kestään esittämänä edelleen suosikkini. Bolsut eivät siinä juhli, vaikka luulivatkin.

      Poista
    3. Minäkin tykkään tästä Kollaan alkuperäisesityksestä enemmän, se on uskottavampi kuin Tavin sovitus.

      Vaan olenpa iloinen kuin kolmen markan hevonen. Sisko juuri whatsappasi, että sai tuloksen koronatestistä: negatiivinen. Vaikka oli siis kestinnyt luonaan lähikontaktissa petollista ystävää, joka ei kertonut olleensa juuri koronatestissä ja olevansa mahdollisesti koronapositiivinen, niin kuin sitten olikin.

      Eli ei se korona kaikkiin tartu lähikontaktissakaan, ainakaan heti. Toivottavasti saadaan rokotteet vuoden alussa. Minä ainakin otan heti kun annetaan.

      Poista
    4. Koronatartunnoista muuten sanotaan mielestäni kummallisesti, että suurin osa tartunnoista tulee nyt "perhepiiristä". Että perheen syy.

      Oikeasti, loogista on kai kysyä, että mistä kummasta se korona oikein "perheeseen" tulee. Eli mistä korona oikeasti nyt leviää?

      Poista
  15. Kollaa Kestää yhtye tuotti kaksi tohtoria ja yhden Eppu Normaalin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ylempänä mainitsemasi ”ylivoimaisen vaikea kirjautuminen” Bloggeriin on valitettavaa, ja koskee useita mobiiliyhteyksiä. Se on Bloggerin vika, ja koskee tiettyjä selaimia mobiiliyhteyksissä.

      Minulla on melko mahdotonta päästä itsekään kirjoittamaan kommentteja Bloggerin blogeihin iPadin Safari-selaimella, mutta jos vaihdan selaimeksi Chromen, onnistuu useimmiten. Sama koskee iPhone-puhelinta, en pääse kirjautumaan, mutta jostain syystä kommentti välillä onnistuu, vaikka näyttää että en olisi kirjautunut. Mobiilittomilla yhteyksillä pääsee aina kirjautumaan.

      Blogger ei ole hoitanut itse näitä mobiiliyhteyksiään toimimaan kunnolla. Harmi, moni ei pääse kommentoimaan halutessaan.

      PS Tätäkään kommenttia en saanut lähetettyä iPadin Safarilla, vaan piti kopioida kommentti Chrome-selaimen kautta.

      Poista
    2. Erkki Palolammen "Kollaa kestää" on hyvin mielenkiintoinen sotakirja siksi, että se ilmestyi jo kesällä 1940 - muutama kuukausi talvisodan jälkeen.

      Siinä ei siis ole normaalia jälkiviisautta, vaan mieluumminkin sodanajan tervettä uhoa.

      Eräs kirjan sankareista on legendaarinen Marokon kauhu. Ja esiintyy siellä muistaakseni Simo Häyhäkin.

      Poista
  16. Nyt kannattaa lopuksi vilkaista tässäkin keskustelussa käsitellyn jengiväkivallan lopputulema: hysteerinen ja pöyristynyt väkivallan kieltäminen, joka ilmenee mainiosti Iltalehden Ville Rannan piirtämästä kuvasta.

    https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/5e1c7323-4b97-40f4-bde8-7e7ff1055d3c

    VastaaPoista
  17. Siinä pilaillaan tapettujen, hakattujen, ryöstettyjen ja joukkoraiskattujen alaikäisten kustannuksella.

    Toki suomalaisten, mikä tietysti pyhittää keinot.

    VastaaPoista
  18. Niin, on päivänselvää, että jos olisi kyseessä selkeästi kantasuomalaisnuorten jengien ryöstöt ja murha, huuto olisi hirvittävä ja hallitus olisi kokoontunut hätäistuntoon ja sisäministeri ja blogimaailmassa uuninpankkopoika olisi iskenyt esille lakipykälät, joiden perusteella nuorten väkivalta on ennennäkemätöntä ja selkeästi tuomittavaa. Ja näinpäin lisäksi rasismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt. Muistat kai Jesse Torniaisen hyppypotkun huumeveikkoon, joka karkasi sairaalasta ja kuoli. Mikä hirveä peto!

      Missä ovat petohuudot nyt, kun murha on tapahtunut? Siis oikein murha? Miksei Torniaisen kohdalla puhuttu oireilusta? Mieshän oli selvästi häiriintynyt.

      Selvyyden vuoksi: en hyväksy Torniaisen käytöstä enkä ideologiaa, vaan halveksin fyysisen voiman käyttöä ja ylemmyydentunteita. Häntä ei kuitenkaan voitu tuomita murhasta, kuten tämä nuori tummaihoinen poika käsittääkseni voitaisiin, jos hän olisi täysi-ikäinen.

      Poista
  19. Aamulla sisäministeri Ohisalo jeesusteli televisiossa, eikä saanut sanottua suoraan edes sitä, että mamujengit terrorisoivat Helsingin kaduilla.

    Jengeissä on kuulemma suomalaisia ja ehkä jokunen ulkomaalainenkin, mutta "kuinka kauan on Suomessa asuttava että lasketaan suomalaiseksi?".

    Pari muutakin keskustelijaa säesti jeesustelua ja todisti kaunopuheisesti tekijät uhreiksi ja vian olevan meissä suomalaisissa.

    No, tähänhän on totuttu... mutta yksi asia ministerin esiintymisessä minua hirvitti:

    Täydellinen kylmyys uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.

    Ei sanaakaan heistä, ei edes viittausta heidän kärsimyksiinsä ja saamiinsa traumoihin. Mitäs menivät.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin tuon Ohisalon haastattelun ja kiertelyn monissa kysymyksissä. Kunpa Yleisradioon saataisiin terävämmät toimittajat haastamaan poliitikkoja. Tämä Vaaherkumpu on kyllä hyvä, mutta terävin kärki kysymyksistä puuttui.

      Petyin myös kiitettyyn toimittaja Ville Seuriin, joka haastatteli kahta henkilöä nuorten väkivallasta. Molemmat haastateltavat puhuivat perimmältään väkivallan ”pois”, sitä ei nyt sitten oikein olekaan, vaan kyseessä on normaali ikiaikainen nuorten kapinointi ja muutamalla vähän ”oireilua”. Että vika on nyt niissä, jotka näkevät vaarallista väkivaltaa. Murhasta ei kukaan puhunut.

      Sama oli Ylen Jälkiviisaissa perjantaiaamuna. Ruben Stiller naureskeli väkivallalle tuttuun tyyliin, että ainahan sitä on ollut, ei nyt ole mitään kummempaa, samoin Kreeta Karvala ja Ville Blåfield nyökytteli innokkaana. Harmonia vallitsi Jälkiviisaissa. Ei ongelmaa, väärä hälytys, valtakunnassa kaikki hyvin..

      Poista
    2. PS Ylen Jälkiviisaat on lässähtänyt tasoltaan täysin. Kokoon kutsutaan vain samanmielisiä hymistelijöitä, jotka siunaavat Ylen ympäripyöreän linjan. Muistelen kaiholla Kalle Isotaloa ja muita ihania älykkäitä vastarannankiiskiä, jotka saivat keskustelut leiskumaan monipuolisesti. Janne Saarikiveltä odotan paljon, mutta hänkin taitaa lannistua oikeinajattelijoiden painon alle.

      Poista
    3. Ruben Stillerin lammasmaisuus minuakin ällistytti. Ja millaisella homehtuneella argumentilla hän taikoi mamujengien väkivallan piiloon - hän oli saanut nuorena melkein turpiinsa suomalaiselta!

      Joten kyllä sen takia mamuilla on kautta allahin oikeus joukkoraiskata muutama pikkutyttö, tappaa ryöstöä vastustavat ja hakata muita ihan vaan ilokseen.

      Ja Karvalan Kreeta menetti kyllä pisteensä täysin puhkikuluneella parkaisullaan, että "kaikkihan me olemme maahanmuuttajia".

      Uskomatonta lapsellisuutta.



      Poista
    4. Siis kyllä, nimenomaan älyllinen rimanalitus Stilleriltä, Karvalalta, Blåfieldiltä ja koko Ylen tiimiltä. Luokatonta! Ei näin laiskasti saa ohjelmaa tehdä valtakunnan ykkösmediassa. Hävetköön Ylen toimitus.

      Poista
    5. Kyllä ne on huonoja kun eivät ole samaa mieltä kanssanne!

      Poista
    6. Tädit käyvät kuumina, älä välitä Manke!

      Poista
    7. Älä nyt Manke yritä, Sun hiustupsusi näkyy sieltä pensaan takaa.

      Jaksatko muka itse seurata keskustelua, jossa kaikki kutsutut keskustelijat ovat samaa yleistä mieltä? Eikö missään korviesi välissä raksuta?

      Jos ei, siellä voi olla ruostetta rattaissa.

      Poista
    8. Poistin tämän alle poimitun kommentin vahingossa poistaessani paria KK:n kommenttia. Mainittakoon, että kyllä on muistikuva kuumista tädeistä näillä laineilla. Yksityiskohdat ovat painuneet unohduksen mereen, mutta jossakin ne kuumat tädit täällä seikkailevat!

      Tapsa15 marraskuuta, 2020 22:56
      "Tädit käy kuumina"... nyt minulla alkoi raksuttaa jokin kaukainen muisto hurjasta nuoruudestamme näillä Iinekselän tanhuvilla...

      Kehitimmekö me tästä tätiteemasta jotain hävytöntä, sellaista josta nykyisinä uusmoralismin kukoistusaikoina saisi vähintään piiskaa ajatusajatolloilta ja suu pestäis saippualla?

      Poista
  20. Saattaahan olla peleko ministerillä omassa persiissä? Vankiloistakin kerrotaan, että diilerit ja muut rikolliset pyörittävät vankiloita pelottelulla ja väkivallalla miten mielivät. Henkilökunta on kusi sukissa, kun hengenlähtö väkivallan seurauksena saattaa olla lähellä milloin vain.
    Jo nyt on tavatonta, ellei rikolliskunkkuja saaada ruotuun.
    On tää mennyt ihan mahdottomaksi, kun väkivaltaisia psykopaatteja lellitään. Ihmisoikeuksien varjolla on rikollisille lempeät olot. Voi kun äidin kultamussukoilta ei voi ottaa nettiä eikä kännyköitä pois. Ja voi voi, pitäähän niiden raukkojen saada käydä kauppaa ja tuoda huumeita ulkopuolelta, eihän ne ressukat muuten kesyä vankilatodellisuutta.
    Voi perkele sentään! Ajatteleeko nää rikossällit muiden ihmisten ihmisoikeuksia saatana kun tappavat muita, myyvät huumekuolemia ja tekevät mitä kaikkia kauheuksia.

    Nyt helvettiin se baabominen! Seuraukset on nähty. Vankila on vankila eikä mikään huume-ym. rikollisten lepokoti, jossa saavat huseerata mielensä mukaan.
    Kaikki digi-yms. yhteydenpidot täysin katkaistava. Pitkiä vesi ja leipäkuureja, että kokija tietää olevansa rangaistavana teoistaan ja kärsivänsä siitä, eikä lepäilevansa ja suunnittelevansa tai jopa johtavansa vankilasta törkeitä rikoksia.
    Yötä päivää vaan selleihin kova-äänisistä vuoron perään laestsdiolaisten saarnoja ja väkivallan tai kuolevien uhrien avunhuutoja, niin eiköhän ala jätkät ajatella muutakin kuin seuraavaa keikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan erikoisesti tuota lestojen saarnan jatkuvaa suoltoa kovaäänisistä tarpeellisen kovalla volyymilla. Väliin uhrien huudot ja lisänä ehdotan rikollisten äitien rukousten lisäämistä putkeen. Ja päälle vesileipäpäivä.

      Poista
    2. Miksi emme ulkoistaisi vankilalaitostamme?

      Annetaan vangit täyshoitoon vähiten pyytävälle. Eiköhän Venäjältä, Kiinasta, Somaliasta, Lähi-Idästa yms ystävämaista tulisi aika edullisia tarjouksia.

      Poista
  21. Sosiologeilla ja käyttäytumistueteilijöillä olisi tutkimisen paikka, mistä tämä nykyinen lällyily juontaa juurensa? Mistä rangaistusten ja vapauden menettämisen suunnaton pelko?
    Ennen pennut saivat jopa kettingistä persuuksiin. Olisivatko esivanhempamme ja vanhempamme pystyneet rakentamaan nykyiset yhteiskunnalliset olot ilman rajoja ja rangaistuksia? Liekö luonnostaan vahvimmat vaan sisuuntuneet kestämään mitä vain eivätkä lannistuneet vastoinkäymisissä vaan porskuttivat kirvelevine haavoineen eteen päin.
    Kestävätkö pahimmillaan rajattomat ja rangaistuksettomat nykyiset sukupolvet minkäänlaisia pettymksiä, vastoinkäymisiä tai kieltoja?
    Pahalta näyttää. Onko uudet sukupolvet yhä kurittomampia? Kunnioittaako monikaan enää vanhempiaan tai noudattaa yhteiskunnan sääntöjä tulevaisuudessa? Pahalta näyttää!

    VastaaPoista
  22. Miksi väkivaltaviihde on erityisen hyväksyttävää ja huippusuosittua jos me kaikki suvaitsemme kaikkea ja noudatamme ihania ihmisoikeuksia ja rakkaudellista tasa-arvoa. Eikö luulisi, että jos aidosti rakastaisimme lähimmäisiämme ja toivoisimme heille kaikkea mahdollista parasta, emme ihailisi tai suvaitsisi väkivaltaa missään muodossa. Jos todella haluaisimme suojella lapsiamme esim. törkeältä väkivallalta ja pornolta, emmekö me haluaisi kieltää lapsilta nettiin pääsyä?

    VastaaPoista
  23. Ihanaa kun saa löhötä sohvalla ja nimbyillä, sitä ei voita kuin väkivaltaan erehtyneiden virheillä mässäily. No jaa, eikö silti kuitenkin voita moraalinen ylemyyden tunne?
    Sellaista harvinaista muittendumaamisherkkua soisi olevan enemmän! Kohtaantopinta tulisi olla laajempi ja paljon lähempänä että pääsisi kokemaan jänniä livetunteita... Lisää mokailijoita ja kiireellä tuomiolle kaikki! Miksei niitä pääse piiskaamaan julkisella paikalla jossa kaikki olisivat ostamassa lisälyöntejä, tämä asia täytyy saada kansalaisaloitteeksi pikimmiten.
    Teloitusvodeoilla joutuu pärjäämään, voihan nehnu.

    Kyllä tulee aika pitkäksi. On se sentään hyvä että meillä on kunnon keskustelutaidot ja moraali erinomainen. Etävalta kunniaan! Nettiin paremmat mielipiteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että mielelläsi näet noita tuttuja kuvioita kuten nimbyilyä sielläkin, missä sitä ei ole. Se auttaa sinua selviytymään maailmasta, jossa kaikki eivät hyväksykään valtanäkemyksiä. Näin eläminen helpottuu, kun voi ottaa valmiin kortin ja lätkäistä sen pöytään. Olet hyväksytty, kelvollinen. Voit jatkaa mallin mukaan elämistä. Onnea KK, kuulut Valon nähneisiin!

      Poista
    2. Oho. Projisoit. Ihan Kiva.

      Paljonko olisi valmis maksamaan että pääsisit viralliseen piiskaan kiinni muutaman lyönnin ajaksi?
      Toisin sanoen siis kuinka kalliiksi arvioit oman ylemmyydentunteesi?

      Poista
    3. KK, etpä tunne ihmistä etkä osaa lukea rivejä, jos yhdistät ylemmyydentunteen minuun. En osaa hetkeäkään kuvitella, että olisin jotakuta parempi. Eikä mistään kirjoittamastani sellaista lausetta löydä.

      Kyllä minä luulen, että piiskan heiluttajat löytyvät pikemminkin sieltä sinun ja mankemangilaisten joukosta. Vain ylemmyydentuntoinen ihminen näkee muissa ylemmyyttä, ja ilkeä ihminen näkee muissa ilkeyttä.

      Poista
    4. Väitteitä satelee. Hei hulinaa sanoi emäntä kun kirnuun pieri.

      Totisesti, Iines sanoo teille eikä teidän mielipiteenne ole sitäpaitsi luotettava.

      Tähän saakka päästyä on jo varmistunut ettei minun sanomisiini saati todellisiin mielipiteisiini ole vähääkään luottamista eikä sitten yhtikäs mihinkään mitä minä tänne satun kirjoittamaan. Ellei sitten joku aivan muu hörhelströmmi ole sattunut kirjoittamaan, aina ei voi tietää kuka juuttaan vatipää käy koneella kun sivut sattuvat olemaan auki, pientä pilaa on pakko sietää, minä toisinaan jopa pidän pilan kohteena olemisesta.

      Asiaan mennäkseni, mikä sinun koherenttiuteen pyrkivän kirjoitusnäppäryytesi syvempi tarkoitus on? Haetko kommenttien synteesistä vahvistusta aavisteluille, uumoiluille vai oletko tai uskotko olevasi vaikuttamassa asioiden kulkuun IRL?
      Onko lopulta kyseessä pelkkä naama näkkärillä vedetty fiilistely?

      Luin kaiken ja vaikutuin vain Leonooran tavasta ärhentelyllään saada sanottavansa framille. Tyyliä olla pitää!

      Miksei lasta saa tappaa, lyödä, kiduttaa, opettaa, kasvattaa, istuttaa, jauhaa ja keittää että saadaan oma poika/typyntyllerö pääministeriksi että olis sananvaltaa vihdoinkin eikä kukaan voisi väittää vastaan? Kyllä tulisi voida saada. Ihan ite, omassa kotona.

      Poista
    5. Mikäkö on kirjoitteluni syvempi tarkoitus?

      Jaa-a, kunpa tietäisi sen. Pieni osa selittyy puhesairaudella. Ihan niin kuin jalaton Leo-Pekka Tähti on tähti vauhdinpidossa, minä puheeton puhun täällä. Tähteydestä en osaltani sano mitään, kunhan puhun.

      Olen enemmän inspiraatiotyyppinen ihminen kuin päämääräätietoinen. Ei minulla ole siis mitään tavoitetta blogin suhteen. Kirjoitan niin kauan kuin haluan ja asiat vaativat, ja sulkakynä suihkii. Kun lakkaa suihkimasta, voitte olla varmoja, että olen dementoitunut ja unohtanut netin.

      Poista
    6. Vai "väkivaltaan erehtyneiden"... tämä myöhempien aikojen KKK taitaa olla Ohisalon puheenkirjoittaja, joka hakee inspiraatiota täältä pahuuden pesästä.

      Mutta oikeasti asia, oi Kunnon Kansalainen, on ihan päinvastoin. Se viaton mamunuori, joka puukotti 20-vuotiaan nuorukaisen kaupanteon yhteydessä, ei erehtynyt toista kertaa.

      Se erehdys sattui jo kuukautta aiemmin, kun uhri selvisi hengissä!

      Vähän tarkkuutta.

      Poista
    7. Tarkkuutta? Vähän? Millä toleransseilla?

      En ole yhden ainoasta uutissielusta sanonut yhtikäs pyhäystä enkä ole yhdenkään poliittisen suuntauksen puoltaja. Nollatoleranssia käytän myös tyhmiin kommentteihin.

      Poista
    8. Mutta et näköjään omiisi.

      Viittasin tähän pöhäykseesi: "...sitä ei voita kuin väkivaltaan erehtyneiden virheillä mässäily."

      Koko kommenttisi oli ylemmyydentuntoisen typeryksen tunkkaista moraaliposeerausta.


      Poista
  24. Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tässä keskustelussa ei ole puhuttu lapsesta vaan lasten tekemistä murhista ja puukotuksistä. Minusta niistä pitää puhua.

      Poista
    2. Ei minun mielipiteeni ole ettei saa lasauttaa, Ettei lasta saa tulittaa, senhän-sen kieltävät sodan säännöt.

      Noin yleisesti sanon vain että saapas. Vasemman jalan, koko 46. Sillä on kätevintä komentaa heti kun aihe ajankohtaistuu.

      Poista
  25. Aikuista saa tukuttaa.

    Tukkuaikuinen tulee yksittäisaikuista edullisemmaksi jos menekki on suurta, kuten on sotien, kulkutautien ja luonnonkepposten aikaan.

    Otetaan reipas tappava kriisitilanne ja poimitaan joukosta erinnyt tai sellaista etsivä ihan tavallinen aikuinen joka paniikissa käyttäytyy lapsellisesti ja sanotaan sille että liity joukkoon... Käytä kasvomaskia, pese käsiä ja umpioi mielipiteesi mutta ennenmuuta käyttäydy ja osaa erikseen, pidä kahden metrin turvaväli/seksitapaaminen...

    VastaaPoista
  26. Sinäkö KK, et panikoi ja noudata covidin torjunta ohjeistuksia? Taidat uskoa suojelusenkeliisi ja käyttäydyt ihmisten joukossa kuvaamasi "erintyneen" (?) tavoin?

    Tänään kävin vähemmän paniikissa ottamassa influenssarokotteen. Maskit vaadittiin kaikilta hoitajaädin luona.

    Meidän seudulla on ollut vähän virukseen sairastuneita. Nyt tartuntoja viime tiedon mukaan kantavat tänne ulkomailla matkailevat.
    Parempi panikoida, kuin maata pahimmassa tapauksessa hengityskoneessa teholla. Tai henkäistä viimeiset hengenvedot viruksen kanssa.
    No, paljon täälläkin näkee elämänsä uhkapelureita. Mitään suojauksia ei käytetä eikä käsiä desinfioida ostoksille mentäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei tunnu olevan oikein, kaikkea tekee mieli vastustaa.
      Päiväkodin syytä, epäilyksettä. En saanut varhaislapsena kyllikseni sosiaalistua koska kävin skidinä vain satunnaisesti päiväkodissa, puistotätikään ei ollut kaupungin palkoilla.
      Pahoittelen syvästi mutta vaurio on tapahtunut.

      En vain osaa olla kuten muut sillä mikäli kykenen ymmärtämään en pidä yhdessä valehtelua yhtään todellisuuspakoisuutta kummempana, enkä pidä siitä.

      Syyt ja sepät mutta pelätä en osaa.

      Mitä tulee COVID 19 -modeloituun käytökseen olen pitänyt mokomaa maskia ennnekin riittämiin. Se toimii oikeastaan vain siten että se estää viemästä kättä suuhun. Käsin pesu on hyväksi, ja sitä harjoittelee kerrankin porukka jolta se on jäänyt opettelematta. Etäisyyden pitämiseen ei tämä poppoo neuvoja kaipaakaan.

      Matkailu on mieluisaa useille enkä ole kieltämässä sitä heiltä vaikka en siitä itse pidä vähääkään.

      Mikäli osaa hygienian (opiskeltavissa, vaikkei aivan noinvain, perehtykääpä aiheeseen) tartuntariski on verraten pieni.
      Irtiryöhänneen viruksen opiskelua jatketaan ja tietoa kertyy lisää kiihtyvällä nopeudella.

      Influenssavirusten tappavuus on samaa luokkaa, kuin pikku covid 19:mme söpöpöpöliinimme(flunssa on influessa suomemmalla kielellä).

      Eräillä tahoilla jännitys on sietämättömän ja käsittämättömän väliltä, suuret rahasummat ovat saatavilla.

      Pärsk-niisk-snuuurrf! Oho! Huppis, anteeksi...

      Poista
    2. Jaapa jaa, en oikein usko tuohon "päiväkotisosiaalistumiseen". Semmoinen ryhmähälinä on tuskaa ja jäsentymätöntä kakofoniaa introvertille pikku älykölle, joka rakastaa tutkia itse asioita ja tarkkailla sivusta.

      Minusta lapsia pitäisi tukea semmoisina kuin he ovat. Miksi kaikki tulisi kasvattaa "sosiaalisiksi ekstroverteiksi"? Eihän semmoinen ole ihmisen ihanne. Introverttia tulee rohkaista omana itsenään. Liian monelle lapselle sanotaan vieläkin, että otapa oppia tuosta Paavon rohkeudesta. Kissan viikset, mitä henkistä väkivaltaa.

      Itse arvostan kovasti introvertteja tyyppejä. Ja yksi tärkeä asia: myös introvertti on usein sosiaalinen, eli hän pitää ihmisistä, mutta tarvitsee oman reviirinsä, jolla rauhoittua. Jos joku katsoo nyt Big Brotheria, niin Joel on malliesimerkki introvertistä persoonallisuudesta. Hän on koko katraan kiinnostavin ja oivaltavin asukas.

      PS Työpaikoilla on nyt herätty siihen, että "ulospäinsuuntautunut sosiaalinen tyyppi" ei olekaan aina paras valinta johtajan tason pestiin.

      Poista
    3. On aika järkyttävää tämä tänään lehdissä ollut hallituksen kotihoidon tuen poisto yli yksivuotiailta vauvoilta. Luulisi, että poliitikkoäidit ymmärtäisivät jotakin ihmisen ja ennen kaikkea lapsen kehityspsykologiasta ja sitä kautta lapsen kypsyysvaiheista. Eihän yksivuotias edes kävele vielä. Kapaloissa laitokseen, ei herra mun vereni ja tämä sosialismin riemulaulu.

      Vai meneekö se niin, että tavallinen päivälaitoshoito ei koske ministerien lapsia? Lakeja on hyvä säätää, jos on itse niiden yläpuolella.

      Minusta pitäisi säätää sellainen laki, että alle kolmivuotiaita ei hoideta laitoksissa, vaan kotona tai perheessä. Kaikki tiedossa oleva kehityspsykologia tukee lasten kotonaoloa/
      perhehoitoa varhaisvuodet.

      Eri asia tietysti on, jos lasta ei arvosteta yhteiskunnassa, vaan tärkeänä pidetään vain taloudellisia arvoja, niin kuin nyt näyttää.

      Poista
    4. KK: "Influenssavirusten tappavuus on samaa luokkaa, kuin pikku covid 19:mme söpöpöpöliinimme..."

      Herra siunatkoon, nythän minulle selvisi: vaihtuvan KK-salanimen taakse kätkeytyy itse Donald Trump!

      Olenkin ihmetellyt miten KK:n argumentointi onkin niin ketterän loikkivaa ja satunnaisen koikkelehtivaa ja järjenpilkahdukset kiertävää... että jotain saatanan tuttua siinä on.

      Tuo KK-sitaatti on täsmälleen sama minkä Trump esitti ennen omaa tartuntaansa.


      Poista
    5. Älä Tapsa jauha paskaa. Tilastokekus, ota aikuisten oikeasti selvää tai tee ainakin läksyt. Totta, suoranainen kuolinsyy ei näytä mihin kivaan pöpöliiniin kukakin kuoli mutta järki näissäkin on. Kuolleisuus vaihtelee ja vasta nyt nyt ollaan ohittamassa normaalijakauman laitaa.
      Heitä provoilemasta, pystyt parempaan. Nollatoleranssi paskanjauhamiselle kuten sanoin ja ajanhukka päättyi tähän.

      Poista
    6. Covid19-virus on tietysti pelättävämpi kuin tavallinen kausi-influenssa, vaikka kuolleisuus tautiin ei olisi merkittävästi suurempaa.

      On todettu, että covid19 on arvaamaton, tunnistamaton ja leviää helpommin kuin tavallinen kausi-influenssa, koska ihmisellä ei ole siihen vastustuskykyä eikä taudin hoitoon ole täsmälääkkeitä.

      Tutkijoiden mielestä ei ole edes mielekästä verrata covidia kausi-influenssaan, koska lopulliset tiedot puuttuvat kokonaan. On myös lääketieteellisiä käsityksiä siitä, että covid19 jättäisi terveyshaittoja kausi-influenssaa enemmän.

      Tässä vaiheessa on viisasta käyttää maskia, huolehtia hygieniasta ja eristää itsensä aina kun voi. Suomalaisilta se onneksi onnistuu hyvin. Kun olen läheltä seurannut siskoni saksalaista elämänmenoä, huomaan, että siellä tavataan edelleen päivittäin ihmisiä, naapuriapu kaikessa on jokapäiväistä ja töitä teetetään niin kuin ennenkin. Siskolla käy samaan aikaan puutarhureita, remonttimiehiä ja siivoojia. Ja ei tämä vielä mitään, hän kahvittaa kaikki työntekijänsä omakätisesti ja läsnäollen. Eli lähikontakteja on arkisessa elämässä ystävien lisäksi, vaikka ne ovat siellä nyt kiellettyjä useamman kuin kahden talouden kesken. Näin Keski-Euroopassa tauti leviää.

      Poista
    7. Monesta asiastahan minä urputan ja välillä vittuilenkin, useimmiten aiheesta - mutta paskaa en puhu ikinä.

      Jos maltat lukea tarkemmin Kelju Kojootti, niin luulet tohkeissasi vähemmän: en syyttänyt sinua koronan vähättelystä – vaan väitin, että esität saman argumentin kuin Trump.

      Kas näin uutisoitiin kuukausi sitten:

      "Facebook poisti julkaisun, jossa Trump vertasi koronavirusta flunssaan"

      "Älkää antako covidin hallita teitä, kehotti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump poistuessaan Walter Reedin sotilassairaalasta tiistain vastaisen yönä Suomen aikaa."

      "Tiistaina Trump jatkoi sosiaalisessa mediassa samalla linjalla ja vertasi koronavirusta flunssaan."

      "Flunssakausi on tulossa, Trump kirjoitti, ja totesi perään, että flunssaan kuolee vuosittain paljon ihmisiä."

      "Aiommeko sulkea maamme? Emme, olemme oppineet elämään sen kanssa, aivan kuin opimme elämään covidin kanssa, joka on useimmissa väestöissä paljon vähemmän tappava, Trump tviittasi tiistaina."

      Poista
    8. Tähän hönkäykseen täytyy todeta samoin kuin muuan kuuluisa tiedemies kerran, että kommenttisi on niin kaukana asiasta, ettei se ole edes väärin.

      Eli mahdoton kommentoida: puuttuu ajatus.

      Poista
  27. Mikä estää erilliset päiväkodit luonteenpiirteet huomioonottaen, pyh mitä laiskuutta? Mielikuvituksen käyttö ilmenee arvatenkin nyt siten että saan kuulla kuinka vaikeaa sellainen on ja mitä kaikkea se vaatisi. Vanhemmille kysymyslomake ja sat sapienti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideasi ei vain ole tästä maailmasta, jossa lapset tukutetaan pääsääntöisesti samaan kunnalliseen hoitoon isoihin laitosryhmiin. Minua sieppaa puhe subjektiivisesta ”päivähoito-oikeudesta”, joka on muka lapsen perusoikeus. Kaipa se kohta säädetään Suomen perustuslakiinkin: lapsi on laitettava päivähoitoon hänen täytettyään yhden vuoden iän.

      Poista
    2. K. ei vain K. vaan jostain toisesta maailmasta15 marraskuuta, 2020 13:41

      Just niinku että ei vaan voi koska nyt on näin.
      Oliko ihan pakko, onhan sinulla aivo jota käyttää. Se nyt kaiketi edellyttäisi että ajattelee ensin käyttävänsä ajatteluelintä mutta se on liian vaikea idea, otaksun.

      Poista
    3. KK jne., jos viesti ei mene perille, vikaa pitää hakea ensisijaisesti viestin lähettäjästä ja viestistä.

      Ivallisuus ja ylemmyydentunto harvoin edistää yhtään mitään. Kun viestii selkeästi, asia tulee taatusti ymmärretyksi.

      Poista
    4. Okei, Rosie the Riveter; kaikki alkoi naisten työssäkäynnistä. Myös naisten savukkeiden polttaminen yleistyi. Naisia ei olisi oikeastaan tarvittu enää sodan jälkeen mutta tässä Rockefellerit ja muu ökärikas paskasakki näki hyvät massit ja näillä mennään. Idän ihmeen syytä on yhtä hyvä syyttää, siellä tehtiin pikku pioneereille korvatulehdusdiagnoosi korvalehdestä vetämällä, jos lapsi huusi sillä oli korvatulehdus. Ei sillä että olisi ollut antibiootteja.

      No niin, ja nyt: marinaa-kitinää-negatiivisuutta jokin määrä kunnes olet saanut siitä kylläksesi ja sitten asia saattaa kaikesta sievistelystä piittaamatta edistyä. Tai sitten et vain tahdo että se edistyy. Oletko ajatellut kuinka asia saataisiin paremmalle tolalle?

      Poista
    5. Kyllä olen ajatellut, miten asiat saataisiin paremmalle tolalle. Eihän asiaa pysty edes arvostelemaan, ellei itsellä ole tarjolla parempaa ehdotusta asian hoitamiseksi. Uskoisin, että minulla on jokaiseen asiaan ratkaisuehdotus. Ja sitäkin saa aina vapaasti arvostella, jos sellaisen esitän. Tiedän etukäteen, että se on vain yksi malli muiden joukossa.

      En kuitenkaan pidä blogia sitä varten, että antaisin muille ohjeita ja syöttäisin omaa ideologiaani. Luontevissa yhteyksissä esitän.

      Poista
  28. Hitto vieköön! Minä rakastin pientä poikavauvaani, enkä iän kuuna päivänä olisi hyljännyt häntä vieraiden hoitoon. En kertakaikkiaan olisi pystynyt enkä raaskinut. Ensimmäisiä lapsen kehityvuosia en yhtäkään halunnut jättää kokematta. Kaikki mikä liittyy pienen ihmisen ihmeelliseen kehitykseen ja kasvuun.
    Ensimmäiset askeleet äitiä kohti, ensimmäiset sanat jne.

    Onko nykyisiltä "äideiltä" katoamassa syvä sitoutuminen ja rakkaus pieneen lapseensa?

    Millaisia lasten kehitysvaiheiden opettajia nyt kuunnellaan vai kuunnellaanko oikeita asiantuntijoita päätöksiä tehtaillessa ollenkaan? Eiväkö päättäjäjien sydämeen satu, että pikkuiset riistetään äideiltä meluaviin ryhmiin. Hoitajilla ei riitä tarvittavia sylejä kaikille pienille ihmisille.

    Eivätkö päättäjät välitä, että monista lapsista kasvaa päiväkodissa levottomia lapsia, jotka oirehtivat myöhemmin ja joiden hoidoista yhteiskunta maksaa kalliisti. Eikö siitä ole jo esimerkkejä olemassa?

    Äideille kunnon palkka lapsen kotona hoitamisesta vähintään kolmevuotiaaksi asti.
    Ne vanhemmat, jotka hakuavat hylätä lapsensa jo vauvana yhteiskunnan kasvatettavaksi, tehkööt niin.

    Lapsia ehtii yhteiskunnan virkamiehet holhota ja manipuloida ihmisen loppuiän. Koulut, armeija ym. ym.

    Eräs vaihtoehto on, etteivät naiset enää synnytä työntekijöitä niin kokoomuslaisille kuin vasemmistolaisille. Nuolkoot sitten näppejään.
    Teettäkööt voittonsa ja duuninsa omilla jälkeläisillään, kun muutaman vuoden vuoksi riistäisivät äidin ja pienen lapsen yhteiselon omiin tarkoituksiinsa.

    VastaaPoista
  29. Jouduin jättämään lapsukaisen päivähoitoon puolentoista vuoden iässä, koska sain työpaikan peruskoulusta valmistumisen kynnyksellä. Se oli kova paikka minulle, ja tietysti lapsellekin. Olin varannut ensin perhepäivähoitopaikan, ja kun kävimme siellä tutustumiskäynnillä, kauhistuin. Kerrostaloasunto haisi tupakalle, karmea haju oli pinttynyt seiniin ja kalusteisiin. Peruutin paikan ja saatiin paikka päiväkodista, joka oli aivan ok, henkilökunta mukavaa. Lapsi sopeutuu nopeasti, mutta olihan se alkuun tuskaa, kun lapsi jäi itkemään äitiä. Kun hain hänet ensimmäisenä päivänä työn jälkeen, hän katseli hämmästyneenä kotona ympärilleen ja sanoi kirkkaalla äänellä ihmettelevästi ”Pasi-poika ei oo täällä.” Tästä huomaa, miten vajaasti alle kaksivuotias hahmottaa maailmaa. Vielä vajaammin hahmottaa se yksivuotias, joka ei välttämättä tunne kunnolla kehonsa rajoja.

    Siitä se sopeutuminen kuitenkin alkoi, ja hän oli kiintynyt yhteen tiettyyn hoitajaan, joka muistutti silmälaseineen ja pitkine hiuksineen melkoisesti minua. Myöhemmin olin siinä onnellisessa asemassa, että äitini haki lapsen aina puolilta päivin pois, eli hän oli puolipäivähoidossa esikouluun asti.

    VastaaPoista

  30. PS Tuolloin ei ollut mitään kotihoidontukia, ja oli pakko mennä töihin heti, koska opintolainojen takaisinmaksu alkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ylimääräisiä tuloja mistään muistaakseni äitiysloman päätyttyä. Mulla oli ukko töissä. Hän halusi elättää loisen muijansa kotiin lapsensa kanssa. Oppi kyllä niinä vuosina, ettei raha kasva puissa. Onnistuin opiskelemaan iltaisin, joten aivan hukkaan tuo kotona lapsen kanssa aika ei (feministit huom.) mennyt yhteiskunnallisesti.😉

      Poista
    2. Muistan, ettei minulla mitään äitiyslomaa ollut enkä pitänyt, opiskelija kun olin ja valmistumisvaiheessa. Äitiysloma oli hyvin lyhyt työssäkäyvilläkin. Mutta siis sain olla alkuun kotona ja tehdä opiskelujani. Mies hoiti kiitettävästi lasta kun tuli töistä kotiin. Sain opiskella niin paljon kuin halusin. Haluaisinkin antaa kukkaseni sen ajan miehille, koska he hoitivat hienosti isyysasiansa, jo silloin.

      Poista
    3. Korjaan itseäni sen verran, että yllä kyseessä on ns. Helsinki-lisän poisto, ei kotihoidontuen, jonka mainitsin. Helsingissä on päätetty lakkauttaa yli yksivuotiaiden Helsinki-lisä. Tällä päätöksellään kaupunki antaa selkeän viestin siitä, että se haluaa vanhemmat pian takaisin työelämään ja lapset varhaiskasvatuksen pariin. Kotihoidontuen poistosta on keskusteltu eri yhteyksissä vuosien varrella ja se on ollut tulilinjalla, mutta toistaiseksi ainakin se saa jatkua alle kolmivuotiailla.

      Eli nyt kannattaa katsoa, ketkä Helsingissä valtaa käyttävät. Demarit? Vihreät?

      Poista
    4. Uskonpa että kylläpä se on se fyrkka (äärimmäisen vittumainen suurpääoma, turpiin sitä, heh!) joka sotki taannoin stadin kassan 700+ miljoonaa ylijäämäiseksi. Massiivinen virhe. Ettäkö mitä siitä, no - kaikessa mediahiljaisuudessa rippeitä jaeltiin populalle että oisko mitään puistoideoita ja A. Sinnemäkihän se siellä esitteli isoa hymyänsä että Hienoa ja Huippua kumme ollaan sitten hyviä ja vieläkin parempia.

      Meinaan että jos on noin suuri ylijäämä niin onko jossain säätövara väärällään, veroäyri tulee etsimättä mieleen muttei suinkaan ainoastaan.

      Poista
  31. Asiasta toiseen. On käsittämätöntä, että keskustasta vaaditaan ministeri Kiurun eroa Lapin matkailurajoitusten vuoksi.

    Eikö keskusta ole kuullut toisen korona-aallon leviämisestä lähes räjähdysmäisesti niissä maista, joista meille turisteja voisi tulla, ellei olisi rajoituksia. Näistä matkustusrajoituksista haluan kehua juuri Kiurua. Hän on selvästi terävöitynyt koronan myötä.

    VastaaPoista
  32. No, ootellaan. Meillä on ollut vain reilut 300 kuollutta. Eiköhän nää trumbin oppien kannattajat ainakin hetkeksi havahdu, kunhan saavutamme Ruotsin virusstartuntaluvut. Ilmeisesti pitää jonkun läheisen tai tutun kuolla virukseen, ennen kuin nämä vähättelijät uskovat, että ei tää ihan kiltti ja tavallinen kausiflunssa olekaan.

    On se mielenkiintoista seurata Trumpin kannattajien epätoivoista taistelua olettamiaan huijauksia vastaan. Trumppilaisuushan on sitä, että persoona pystyy kylmän viileästi vakuuttamaan väitteensä todeksi, jos ne koskevat henkilöä itseään, vaikka totuus saattaakin olla toisenlainen.
    Onhan se ihailtavaa tahdonlujuutta ja periksiantamattomuutta joka lähenee jo vakavaa persoonallisuushäiriötä. Samanlaista jästipäisyyttä on monissa väärään kehonkuvaan sairastuneissa.

    VastaaPoista
  33. Tuntuu käsittämättömältä se, ettei ihminen tajua sitä, että vaalitulos ei voi olla vääristelty demokraattisissa länsimaissa. Se on yksinkertaisesti sula mahdottomuus, kun asiaa ajattelee järjellä. Kyllä länsimainen yhteiskuntajärjestys lepää selkeästi eettisesti oikeudenmukaisella demokraattisella pohjalla, ja tämän tajuaa jokainen sivistynyt ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten olen tietysti samaa mieltä kaikkien kanssa, mutta huomautan vaan kainosti, ettei sitä Pressan vaalia ole vielä käyty, eikä edes valitsijamiesten vaalituloksia virallisesti vahvistettu.

      Kaikki tulokset ovat vasta "uutistoimistojen vahvistamia". Varmaan oikeita, en sitä epäile.

      Ja se lopullinen ratkaiseva vaali käydään silloin, kun valitsijamiehet kokoontuvat presidentin valitsemaan 1. joulukuuta.

      Siihen asti Trump voi pelailla pelejään.

      Poista
    2. Siis 14.12.20 - lipsahti sormi.

      Poista
    3. Amerikan vaalisysteemi tuntuu hankalalta ja vanhanaikaiselta. Luulisi osavaltioidenkin tulosten olevan tänä päivänä nopeastikin selvillä.

      Onneksi Suomessa on keväällä suorat kuntavaalit. Joskus meilläkin oli jotkin vaalit valitsijamiessysteemillä. Ja joskus oli käytössä vaaliliittojärjestelmä. Oma ääni saattoi mennä puolueelle, jota ei äänestänyt.

      Poista
    4. Pitää huomioida miten suuresta valtiosta on kyse kun puhe on United States of Americasta. Sitä paitsi se on Liittovaltio = eri osavaltioilla on hyvinkin erilaista lainsäädäntöä. Suomi taas on sangen pieni homogeeninen pläntti karttamaapallollamme. Ja kuten naapureillamme, rakkailla ryssillä, on tapana sanoa: "Suomi, pieni maa, pieniä ongelmia." – Joten käydään me rauhassa kunnallisvaalimme täällä vaan ihan keskenämme.

      Poista
    5. Vuoteen 1988 asti Suomessakin valisijamiehet (300, 301) valitsivat presidentin. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan että palattaisiin tähän järjestelmään. Poliittisesti se olisi vakaampi systeemi. Toisaalta... Suomen presidentillä on nykyisin niin paljon vähemmän toimivaltaa kuin ennen, että sama se. Kyllä siinä virassa nykyisin pärjää vaikka olisikin kansansuosikki, esim. joku bigbrotherin asukas.

      Poista
    6. Onhan meillä edelleenkin mahdollisuus vaaliliittoihin eduskuntavaaleissa.

      Suomessahan eduskuntaan eivät pääse eniten ääniä saaneet, vaan eri vaalipiireissä lasketaan ensin kunkin puolueen, valitsijayhdistyksen tai vaaliliiton äänet yhteen - ja niistä sitten ehdokkaille vertailuluvut, joiden perusteella valinnat tehdään.

      Siksi samassa vaalipiirissäkin Henkilö T voi saada vaikka 13 ääntä ja Henkilö M vaikka 3000 ääntä, mutta henkilö B valitaan.

      Onko se muka oikein ja demokraattista? On se.

      Poista
    7. Tästä MHK sanoi että presidentin vallan vähentämisessä hän ei ollut ollut ajatellut mentävän aivan näin pitkälle. Ymmärrettävästi johtoajatuksena hänellä oli että parlamentariikka tulee olla ensisijainen ja presidentin asema ajateltava olevan perustuslaissa säädetyn kaltainen.
      Nythän on helppoa antaa julkisuuteen kuva kaiken yläpuolella olevasta lausuntoautomaatista jonka asemaa ei voi edes nimitysoikeuden rajukaan käyttö horjuttaa.
      Lakimiespressat eivät ole juurikaan käyttäneet armahdusoikeutta, syytä voi aprikoida.

      Poista
    8. Tarja Halonen taisi käyttää presidenttien armahduskiintiön täyteen. Mathilda Wrede.

      Poista
    9. Totta, Tapsa, vaan nyt ymmärtää paremmin olla äänestämättä vaaliliittoihin kuuluvia puolueita. Liberaalit olivat aikoinaan mieluusti vaaliliitossa.

      Poista
    10. Pienillä puolueilla usein on mahdoton saada ehdokkaitaan läpi elleivät tee vaaliliittoa. Esim. puolue a) 3000 b) 3000 c) 3000 ovat vaaliliitossa ja saavat näinollen 9000 ääntä ja edustajan (= sen jolla on korkein henkilkohtainen äänimäärä eli vertausluku). Jos eivät olisi vaaliliitossa, puolue d) 8990 ääntä, saisi sen. Mutta nyt jäisi nuolemaan näppejään.

      Kyse on suhteellisesta vaalitavasta eli ns. d'Hondtin menetelmästä.

      Poista
    11. Toinen esimerkki:

      Puolueella a) on yksi ehdokas joka saa 9000 ääntä. Puolueella b) on 10 ehdokasta joista paras saa 2000 ääntä, mutta muut yhteensä niin paljon että kokonaisäänimäärä on 9001. Silloin valituksi tulee tuo henkilö joka sai 2000 ääntä, ei suinkaan tuo 9000 äänen ehdokas. - Ehdottoman demokraattista.

      Poista
    12. Nimenomaan demokraattista, jos ei ota huomioon sitä, että minun z-puolueelle antamani ääni meneekin vaaliliiton vuoksi y-puolueelle, jota en kannata. Onko se oikeastaan demokratiaa? Pienen ihmisen pieni ääni jää oikeasti huomiotta.

      Poista
    13. Ihme kitinää, ei ole mitään presidenttien (mon.) armahduskiintiötä. Mitä kumman sekoilua? Jokainen presidentti päättää näistä yksin, tietenkin anomukset saapuvat kanslian kautta.

      Poista
    14. K.K. Kokeilehan vaikka C-vitamiinia, piristää mieltä kummasti. Suosittelen poretabletteja, 1000 milligrammaa.

      Siis tuo Halosen "kiintiö" on iloittelua, parodiointia, vallanpitäjien satiiria, ihan miten vain. Siinä pilkataan oikeastaan Tarjan kaikenlaista eri suuntiin tapahtuvaa pokkurointia. Milloin ollaan Putinin solmiota hipelöimässä, milloin lelusalakuljettavaa halailemassa jne.

      Poista
    15. Ainoa suomalaislle suunniteltu monivitamiinivalmiste on Family Multi-Tabs, seleeni huomioitu. Nykyään Pfizerin mutta vanha Orionin kehittämä koostumus.

      Pätevyyttä peliin jos lääkärileikkejä tekisi mielesi leikkiä ;)

      Poista
  34. Ylempänä puhuitte "Kollaa kestää" ja sen laulusta "Jäähyväiset aseille". (Paitsi Tapsa puhui kirjasta "Kollaa kestää", jonka olen lukenut. Joskus alle 11 –v.) Koko Suomi kesti 1939-1944. Vaikka koville se otti. Tämä laulu kuvaa


    Tali-Ihantalan ankaria taisteluja

    ja älkäätkä tuomitko sitä epäisänmaallisena. Koska ei se sitä ole. (Satiiria se.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinhan minäkin puhunut siitä laulusta, mutta kun en ole ikinä sitä kuullut niin en kehdannut.

      Kirjan olen kyllä lukenut. Molemmat. Ja isä oli Ihantalassa.

      Poista
    2. Kollaa kestää kuuluu lapsuuskotini kirjastoon enkä hämmästyisi, jos löytäisin sen omista hyllyistänikin. Minulla on jopa mielikuva, että luin sen lapsena, vaikken nyt muista siitä mitään. Muistan lukeneeni alakouluikäisenä kodin kirjastosta jopa Mika Waltarin Ei koskaan huomispäivää, ohuen kirjan, joka käsitteli omantunnontuskia lapsen yliajosta ja paikalta pakenemisesta. Jos oikein muistan.

      Poista
    3. Haa, muistin osittain oikein, mutta ilmeisesti en lapsena huomannut tarinan ydintä, kolmiodraamaa. Mainitsemani kuvio taitaa olla vain kirjan alussa oleva sivusäie: "Tarinan alussa Kapteeni ja Astrid ajavat vahingossa autolla pikkupojan yli, piilottavat ruumiin metsään ja pakenevat paikalta. Myöhemmin he saavat lehtiuutisista tietää, että ruumis on löytynyt, mutta tekijäksi epäillään pakomatkalla olevaa vankikarkuria."

      Poista
  35. Nimimerkki Tapsan Trumpkiima selittyisi kätevimmin mikäli Tapsa on U. S. of A.:n kansalainen.

    Epäilemättä hän ei ole, joskin hiukan sinnepäin vinksallaan.
    Hyvänen aika, vaikka olisikin (yankee, alkup. Jan Kees, siis jotensakin hollantilaista lähtöä) on selvää että meidän suvaitsevaisuutemme ei kompastu mokomaan pikkuseikkaan.

    Silti, jo riittää siitä ääliöstä!

    ..jatkatte kumminkin. Pelkkää suvaitsevaisuuttanne. On tietenkin mahdollista sekin että pidätte esittävästä taiteesta, ooppera, baletti, performanssit ja Gilbert & Sullivan -tyyppisestä hömpästä. Itsekin pidän elokuvista. Showmanship saattaa olla kuvaava huitaletukan kautta joidenkin vuosien kuluttua arvosteltaessa, veikkaan että silloin painellaan ohitse ja ylitse R. Reagan:in nimiin pannuista aikaansaannoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. K.K. Sana on täällä vapaa ja rajaton lain ja hyvien keskustelutapojen rajoissa. Niihin ei kuulu kenenkään aiheiden rajoittaminen, vaikka kohde olisi ääliö.

      Jonkun henkilön puoltaminen tai ei-haukkuminen ei tässä blogissa merkitse sitä, että ajattelee samoin kuin puollettu tai ei-haukuttu henkilö. Se, että ei hauku Trumpia, ei siis ole pääteltävissä Trumpin kannatukseksi. Se että ei hauku Halla-ahoa, ei merkitse yhtymistä hänen ajatuksiinsa. Tulen aina puolustamaan Teuvo Hakkaraisen oikeutta hänen omiin ajatuksiinsa, mutta en kannata hänen ajatuksiaan.

      Äläpäs siis ärhentele täällä kenellekään, etenkään kun sinulta itseltäsi puuttuu uskottavuus.

      Poista
    2. KK – itsehän sinä sitä Trumpia lainasit, enkä minä. Minä ainoastaan huomautin siitä. Sori kauheasti.

      Lisäksi kerroin miten USAssa valitaan presidentti. Sori siitäkin.

      Onko sinulla KKKKK huono itsetunto, kun söhellät ja sähellät ja kun tulee huti alat syytellä ja kaiken lisäksi valehdella?

      Muut vielä hyväksyisin, mutta tuo valehtelu kertoo sinusta jotain sellaista, jota en halua tietää. Herran siunasta.

      Poista
  36. Ehei muuten ole. Sensuuri olet sinä, se tästä juuri tekeekin niin tragikoomista. Kyse on rohkeudesta, tarkemmin sen puute on koomista. Tragiikka tulee siitä ettet ns. bonjaa että arastelet aivan tyhjän vuoksi, voisi sanoa irrationaalisesti.

    Tuo toisen kappaleen pikkunäppäryys ei ole edes itsensä arvoinen. (Milloin olet lakannut nimittelemästä muita idiooteiksi?)

    Näin se netti koulii kun tarpeeksi viestii ja tiedostamattomat viestit hivelevät mielen pintaa.

    Sano nyt vielä että harjoitan sen laatuista viestintää että se ei sovi yhtikäs-ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä loukkaantuu kun ei ymmärretä ja vielä sensuroidaan spontaanit älynvälähdykset. Voi kauheaa.

      Mutta usko minua, kopkop, se on sinun eduksesi.

      Poista
  37. En ryhdy väittelemään kanssasi. Sanon vain, että kun kirjoittaa blogia, on kaikessa otettava huomioon lukija ja lukijan mahdollisuus osallistua vuoropuheluun, dialogiin.

    Päämäärä ei siis ole päteä eikä tyhjentää itse pajatsoa, vaan antaa yhtä lailla muille tilaa räjäyttää se. Jotta kaikki käy hyvin, on oltava ymmärrettävä ja tultava muita vastaan - sooloilu ja irrationaalit irtiotot sopivat toisenlaiseen kirjoitusympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommenttini on siis kk:lle, ei Tapsalle.

      Poista
  38. Joomiksikäsei mutta. Kirjoitusympäristön happamuus tai imelyys ylittää toisinaan vähäisen ja lipevän ärsytyskynnyksen(i).

    Eräs esimerkillinen kirjoittaja tuppaa suuhuni sanoja joita selvä mies kummeksuisi mutta tekee tunnetilansa vuoksi itseään tykö vaikkei ole miestä kummempi. Don`t do it, I don`t dance.

    Mitä resiprokaalisuuteen tulee en aio piitata siitä suuresti vastaisuudessakaan, en ole saamassa tästä palkkaa, palkkiota, rahaa tai muuta etuutta tahi hyötyä.

    Tyylini on ja pysyy. Lähtökohtaisesti en viitsi ymmärtää tavallista jaarittelua josta puuttuu vähäinenkin ajattelutyö, siis eräässä katsannossa järjenkäytön suhteen laiskottelua jonka miellän epärehellisyydeksi, lurjusteluksi erittäinkin mikäli tarkoituksena on saada aikaan hegemoniaa.

    VastaaPoista
  39. Niinjoo, kiteyttäen voisi siteerata Kahlil Gibran:ia "Sinun lapsesi ei ole sinun lapsesi jne." Tämä kertonee kuinka:

    a) väärin runo voidaan sijoittaa sitaatteihin
    b) sosiaalis-kommunistinen radikalismi haukkasi paskaa
    c) naisen paikka on työelämässä vaikka kakarat oireilee
    d) äiti on aina oikeassa, se pitää uskoa kun sanotaan
    e) mutsi maksaa

    Saattaa olla että jotain pientä jäi huomiotta, mutta tuskin mitään kovin tärkeää. Isät?

    VastaaPoista
  40. Kiteytänpä minäkin, sillä KK:n raju reaktio totta puhuen yllätti minut, ja jos ei nyt ihan housut kintuissa niin kuitenkin.

    a) Olin nähnyt tällaisen uutisen: "Facebook poisti julkaisun, jossa Trump vertasi koronavirusta flunssaan"

    b) Sitten näin täällä KK:n mielipiteen: "Influenssavirusten tappavuus on samaa luokkaa, kuin pikku covid 19:mme söpöpöpöliinimme"

    c) Tein rinnastuksen ja oletin sen herättävän hilpeyttä

    Yllätyksekseni yleensä leikkiä laskeva itsetietoinen KK polttikin päreensä, repi pelihousunsa, sai sätkyn, veti herneen nenäänsä ja porot sieraimiinsa ja alkoi syytää herjaa viattomalle viestin tuojalle...

    Hmmmm.... yllättävän trumpimainen reaktio muuten.


    VastaaPoista