9.10.2021

Sana sunnuntaiksi: Luoja varjele





Luoja varjele minua katsomasta yhtäkään luotua  nenänvarttani pitkin ja pitämästä itseäni hänen auttajanaan. Älä anna minun tiedostaa ylemmyyttäni kehenkään.

Älä anna minun langeta suvaitsemisen syntiin, vaikka toinen olisi  erivärinen, erimuotoinen  ja hänellä olisi eliitin määrittämä uhristatus. Emme me Luojan luodut  ole täällä toisiamme  sietämässä emmekä toistamme  määrittämässä. 

Luoja varjele minun ymmärrystäni niin, että en lankeaisi tietämisen syntiin, sillä mikään ei pitele ihmistä niin kuin  tieto. 

Luoja varjele minua  uppoamasta ylimielisyyden, itsepetoksen ja ennakkoluulojen suohon! Anna minun kuulla, mitä minulle sanotaan. Älä anna minun täyttää ketään omilla ajatuksillani.

Luoja varjele minua  lukkiutumasta nuoruuteni idealismiin: aatteen lumoon, siihen harhaan, että  olen edistyksen puolella, kun vannon lynkkaajien nimeen. 

Ja Luoja, varjele minua siltä ihmisen heikkoudelta, että en olisi alati valmis muuttamaan mielipidettäni, jos löydän paremman. Anna minun olla etsijä loppuun asti, älä anna liekkini sammua.


(Maalaus: Rembrandt 1630)

120 kommenttia:


  1. Vau, Noora! Ihana rukous.

    Minusta kaikkien ihmisten tulisi rukoilla enemmän, tai ylipäänsä rukoilla. Se asettaa ihmisen radalleen luomakunnassa, tai oikeastaan maailmankaikkeudessa. Pieneksi kiitäväksi pisteeksi kaikkeuden radalle.

    Nykyihminen on kauhean suuri omasta mielestään. Sitä ollaan olevinaan maailman napa, jonka ympärillä kaiken pitää pyöriä ja mieluiten niin, että navalla on hyvä olla. Oikeastihan se siis on toisinpäin - me olemme niitä ympärillä pyöriviä pisteitä.

    Nöyryydestä pitäisi tulla uusi hyve. Ei nöyristelystä, vaan nöyryydestä. Milloin oikein luovuimme tästä hyveestä? Se tekisi maailmalle hyvää.

    VastaaPoista
  2. Noora, kännykän näytössä on minulla ainakin kehno kirjasinlokerosto. Kirjaimen näpäytysalue on nähtävästi vain pieni piste kirjaimen yläosassa, ja aluksi meinasin heittää Samsungini jorpakkoon.

    IPhonessa oli parempi kirjaimisto, näpyttely oli selvästi helpompaa. Auttaisiko, jos opettelisi kirjoittamaan peukaloilla, kuten nuoret näppärästi tekevät? Minä tekstaan etusormella.

    VastaaPoista
  3. Nyt korona-aikana puhutaan ennen kaikkea nuorten masentuneisuudesta, siitä, miten juuri tämä ryhmä on joutunut lujille.

    Ei millään pahalla, mutta itse ajoittain täysin eristäytyneenä - käskystä - olen kyllä katsellut ikkunasta, miten nuoret ovat koko ajan liikkuneet vapaasti, menneet kaverien kanssa, saaneet paljolti käydä kouluakin ja oikeastaan vähän aikaa on ollut etäopetusta. Ei ole ollut muuta kuin huvipaikat ja urheilusalit kiinni, tai osittain kinni. - Miksi siis hirveä masennus?

    Vanhemmat ikäryhmät eivät olleet kuukausiin tavanneet edes lapsiaan ja lapsenlapsiaan, vanhukset vanhainkodeissa ja sairaaloissa ovat olleet lähes hylättyinä eristyksissä. Kamalampaahan se on kuin nuorten huvien ja bileiden vähäisyys.

    Voisinkin lisätä rukouksiini nuoret:

    Luoja, anna nuorille suhteellisuudentajua ja ymmärrystä.

    Luoja, älä anna meidän vanhempien paapoa nuoria ja kantaa heitä käsivarsillamme vaikeuksien yli. Laskekaamme heidät heidän omille jaloilleen. Kyllä ne kestävät.

    VastaaPoista
  4. Luoja, anna minulle anteeksi se, että olen joskus tuominnut mm. kuvanveistäjä Mimosa Palen uudistuksellisen Jättihävyn, joka kulki pyörillä ja jonka läpi ihminen voi kokea uudelleensyntymän. Kenties ymmärrämme veistoksen arvon vasta sadan vuoden kuluttua. Lisää ymmärrystäni!

    Liput liehuvat tänään aikanaan väärinymmärretyn kansalliskirjailijan kunniaksi. Rakastan edelleen Aleksis Kiven nimeä, ja kielen ja sanaston omaleimaista poljentoa. Luoja, anna minulle malttia lukea pillastumatta Juha Hurmeen uusin teos, jossa hän suomentaa uudelleen Seitsemän veljeksen nykyaikaistamalla Kiven sanastoa. Esittely on tänäisessä sanomalehdessä.

    Hyvää Aleksis Kiven päivää kansalaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luoja suo minun olla ylpistymättä siitä, että nyt poliisi itsekin myöntää tehneensä virhearvioita elokapinan torjunnassa.

      Ja luoja, jos vielä olet kuulolla, suo minulle voimaa olla edes vilkaisematta Hurmeen selkosuomentamaan Seitsemään veljekseen.

      Tai toisaalta Hurmeen turmellus avaa kyllä osuvasti kääntämisen ongelmaa – ehkäpä saamme näin hieman tuntumaa siihen miltä kirja vaikuttaa vieraskielisestä lukijasta. Ja ymmärrämme miksei se herätä heissä haltioitumista.

      Sama ongelmahan on Tuntemattomassakin. Ja huomaahan sen vaikkapa kiinalaisia tai minkämaalaisia tahansa (paitsi ruotsalaisia ja virolaisia) runoja lukiessa – sitä ihmettelee, että mikä saata... (anteeksi!) tässä on niin erinomaista.

      Kailasta lukiessa sellaista tunnetta ei tule ikinä. Eikä Leinoakaan kovin usein.

      Luoja, anna tämäkin viisastelu minulle anteeksi, ellet jo antanutkin. Ja pyydä Allahiakin antamaan, Hän tietää kyllä mitä.

      Poista
    2. Luoja, anna anteeksi että vauhtiin päästyäni paasaan lisää:

      Seuraavaksi Hurme voisi uusselkomaalata maalaustaiteen suurteoksia, vaikkapa Picassoa, ja etenkin uusselkosäveltää Sibben seitsemän sinfoniaa!

      Muutama räppäys siellä seassa tekisi eetvarttia ja puhuttelisi monikulttuurista (= angloamerikkalaista) nuorisoa.

      Luojani, anna anteeksi etten keksi nyt enää muuta anteeksipyytämistä - saunakaljaksikin join eilen pari ykköstä.

      Poista
    3. Milloinkohan joku uutistoimitus kokoaisi jonkinlaisen jutun poliisin tämänkertaisista perseilyistä? Jopa kansanedustaja Kärnä on pettynyt.

      Poista
    4. Ehkä tästä Hurmeen käännöksen tarpeellisuudesta voi olla monta mieltä. Voi se olla hyväkin, ja olen kyllä pitänyt kovastikin kaikista lukemistani Hurmeen kirjoista. Ja koko persoonasta. Innokkaana odotan, että saan kirjan käsiini. Siinä täytyy olla jotain ehtaa hurmetta, häntä itseään. Kutkuttaa etsiä, mikä on kirjan clou. Miksi ”suomennos”? Kun selvähän se on, että kieli ei sinällään aukene ulkomailla käännettäväksi, kun ei se enää aukea nykykoululaisellekaan. Niin kehnoksi lukutaito on taantunut.

      Poista
    5. Kansanedustaja Kärnällä taitaa olla kovasti asiaa poliisille ja poliisista. Hän tehtailee rikosilmoituksia ja onpa hänestä itsestäänkin tehty rikosilmoitus. Ehtivä tyyppi.

      Poliisi on myöntänyt väärinkäsityksen tiedottamisessa, jota en itse ihmettele julkisessa paineessa. Osa kansalaisista odottaa poliisilta reippaampia toimia ja osa vahtii kamerat ojossa kärppänä virheitä. Media seuraa haukkana paikalla. Ole siinä sitten tehokas ja ystävällinen yhtaikaa.

      Poista
    6. Saulin pitäs perustaa nyrkki panemaan poliisi kuriin, kun ei Ohisalo pysty.

      Poista
    7. Kyllä näin on. Ja lakiin pykälä hyvää tarkoittavien mielenilmausten koskemattomuudesta. Poliisi paikalle kunniariviin turvaamaan ilmaisijoita akkutuulettimin kesäaikaan ja talvisaikaan lämpöhuovat istumapaikan alle, miel. kaksinkerroin. Tarjoilu suotava, ei pakollinen, paitsi vesi ja vihannekset.

      Poista
    8. Vaan aika sekaisin alkaa Sauli olla, kun ei muista että poliisi evakuoi hänet valtioneuvoston kokouksesta!

      Poista
    9. No nyt leiskahti valo. Juuri näin.

      Poliisi on paha, oikein paha. Sauli on paha, oikein oikein oikein emäpaha. Sanna presidentiksi, ja Li varalle. Ja Elokipinälle rauhanpalkinto. Hyvä, oikein hyvä. Peukku ja eikun tviittaamaan.

      Poista
    10. Aika katkerana menet hautaan.

      Poista
    11. No ajattelin kyllä, että en menisi hautaan, vaan uurnaan ja tuhkat vihreään mereen, liplattaville laineille. Miel. auringonpaisteessa ja länsituulessa.

      Poista
    12. Selkämeri kärsii kyllä happamuudesta jo nyt.

      Poista
    13. Vähemmän kuin meret keskimäärin. Selkämerellä vesi vaihtuu hyvin ja pohjien happitilanne on parempi kuin eteläisemmillä merillä.

      Selkämeri on kaikkineen vähemmän rehevöitynyt kuin esimerkiksi Saaristomeri ja muu eteläisempi Itämeri. Selkämeren ravinnekuormitus on suhteessa vesimäärään ja veden vaihtuvuuteen pienempi kuin Saaristomerellä ja suolaisuuseroista johtuva kerrostuneisuus on varsinaista Itämerta vähäisempää.

      Pohja ja pohjan läheiset vesikerrokset ovat selvästi paremmassa kunnossa kuin Itämeressä keskimäärin: vesimassat pääsevät sekoittumaan syksyn ja talven aikana, ja hapekasta vettä kulkeutuu pohjalle myös syvillä alueilla. Sekoittuminen pitää huolen siitä, ettei hapettomia syvänteitä synny. Selkämerellä syvävesi säilyy yleensä hapellisena myös kesällä, minkä ansiosta pohjan fosfaatit eivät liukene takaisin veteen.

      Poista
    14. Kaivonpaikka löytyy yleensä tuoreen pajunoksan avulla.

      Poista
    15. Tai Googlella: Valitse tekstiä, valitse verkkohaku ja voilà, tuollekin tekstille löytyi lähde. Näyttää ihan sanatarkalta lainaukselta.

      Poista
    16. Ei voi olla totta. Googlella! Tämäpä yllätys.

      Poista
    17. https://www.ymparisto.fi/fi-fi/lounaissuomen_vedet/Selkameri

      Poista
    18. Herran pieksut, Mankemangi. Meinaat sitten, että minä koetin varastaa tekstiä ympäristö.fin sivulta, omiin nimiini.

      Et voi olla noin yksinkertainen. Ei kai kukaan nyt itse keksi asiantuntevaa tositekstiä Selkämeren tilasta. Tottakai se on Googlesta. Eikä se ole salaisuus. Se oli suoraan sanottu piruilua sinulle, koska sinä nokit meikäläistä koko ajan ja puhut rumasti. Vastasin samalla lailla, sitaatilla.

      Tässä blogissa on fiksua väkeä, joka kyllä osaa itsekin halutessaan hakea tekstit Googlesta. Ei sinun sitä taitoa tarvitse kenellekään opettaa. Sinulla sen sijaan on opitavaa siinä, miten kommentoidaan omia ajatuksia, ei linkkejä eikä sitaatteja eikä yhden virkkeen tylyjä tokaisuja. Ihan kuin sinun pääkoppasi olisi tyhjiö, jota täytät Googlella. Missä on persoonasi?

      Poista
  5. Jaa jaa, Noora, sitten alkaa se varaosien asennus. Tuttavani sai uuden polven juuri, kuusikymppisenä, ennen eläkeikää. Vaan uusitaanko sormia? Itsellänikin on kuluma etusormessa, ollut jo nuoresta lähtien, nivel on hieman jäätynyt. Ei haittaa, näitä on varmaan jokaisella. Siskon kanssa olemme jopa sopineet, että ei korjata lyöntivirheitä Whatsapissa ollenkaan.

    Vaan nuo puhelimen kirjasimet näyttävät kehittyvän huonompaan suuntaan, kun sormi naputtaa niin paljon väärin, siis minulla...

    VastaaPoista
  6. Miten joskus tuntuu siltä, että nuorilta päinvastoin ei vaadita esimerkiksi työntekoa ja vaikkapa opiskelua siinä mitassa kuin pitäisi. Oppilaitosten vaatimusrima on laskenut huimasti, ja ex-opena sen huomaa ehkä selvemmin.

    Sen huomaa vaikka lukutaidon heikkenemisessä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että vaikkapa Big Brotherin osallistuja lukiessaan paperista tehtävänantoa tai käsikirjoituksesta vuorosanojaan takeltelee armottomasti, änkkää ja lukee huonosti ikään kuin ymmärtämättä lukemaansa.

    Tämä merkitsee sitä, että peruskoulusta voi päästä läpi kehnolla luku- ja sitä myöden kehnolla kirjoitustaidolla. Jokin aika sitten pramilla oli historian opetuksenkin lopettaminen tarpeettomana.

    VastaaPoista
  7. Hassua, miten kirjojen käsittely tuntuu ihmisen nivelissä. Olin 28-vuotias, kun hoidin välituntisin kouluni kirjastoa ja jouduin lopettamaan sen, kun ranteeni kipeytyivät paksujen tietokirjojen siirtelystä. Eli ei katso ikääkään, jos nivelet ovat reistaavinaan. En yksinkertaisesti pystynyt liikuttamaan painavia niteitä hyllyltä toiselle.

    VastaaPoista
  8. Sellaisten aika taitaa olla ohi, ja helposti asia nimettäisiin nationalismiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhteydessä tuntien suomalaisen kulttuurialan nykykäytännön olen vakuuttunut siitä, että ehdokkaiden joukossa olisi muutama ns. vähemmistöstauksella valittu suomalaiskirjailija: Hassan Blasim, Pajtim Statovci nyt ainakin.

      Poista
    2. Minun pitikin ehdottaa k-kirjailijaksi Hassania, mutten keksinyt k-runoilijaksi vastaavaa täydellisyyttä.

      Siitä puheen ollen - Somalia yrittää omia supisuomalaisen elokuvan omaksi oskariehdokkaakseen! Härskiä kulttuurista omimista!

      Poista
    3. Ilmeisesti Suomi suostuu tähän ja pitää jopa peukkuja pystyssä, mikäli oikein luin. Mikäli elokuva nyt sitten hyväksytään somalilaiseksi tuotannoksi - mitä se siis ei ole.

      Ja Suomen ehdokas on muistaakseni Hytti nro 6, Rosa Liksomin romaanin pohjalta. Saas nähdä.

      Poista
    4. No, eihän siinä leffassa totta puhuen ole muuta suomalaista kuin suomalainen maksaja, tarkemmin veronmaksaja.

      Mutta musta Mannerheim oli kyllä kulttuurista omimista. Termiä ja asiaa ei vain taidettu tuntea silloin? Suomi-filmi voisi tehdä elokuvan valkoisesta Kunta Kintestä.

      Tuo edellinen ei oikeastaan ole edes huumoria, sillä orjakaupassa suomalaiset olivat raskaasti antavana osapuolena. Vielä pari kolme sataa vuotta sitten täältä vietiin kymmeniä tuhansia vaaleatukkaisia lapsia ja aikuisia idän orjamarkkinoille.

      Toisaalta orjuus ei ollut ihan sitä, mitä amerikkalainen viihdeteollisuus tyrkyttää.

      Poista
    5. Musta Mannerheim jääköön symboliseksi vitsiksi siitä sumeasta kulttuurisesta ajattelusta, jolla Suomessa hävettiin omia juuria ja koetettiin olla monikulttuurisia ja kansainvälisiä.

      Vieläkin puhutaan negatiiviseen sävyyn ”nationalismista” isänmaallisuuden ja oman maan historian sijaan. Ja nyt etenkin mainosmaailmassakin elää sama hyvesignaloitu henki: mainoksissa pomppii enemmän kulttuurista rikkautta kuin Suomen kaduilla konsanaan. Perhemainoksissa toisen puolison tulee olla tummaihoinen. Ja isän kuuluu jäädä kotiin vauva sylissään, kun tumma äiti lähtee ulos, töihin tai asioille.

      Tänäisessä Hesarissa on Anna Kontulan artikkeli nykyajan pikkuporvarillisuudesta. Hyvin mielenkiintoinen juttu, kannattaa kyllä lukea. Jos oikein luin, pikkuporvareita löytyy myös ns. kulttuurivasemmistosta, ja heidän rasisminsa kohteitaan ovat - perussuomalaiset.

      - No, tätähän minäkin olen täällä koettanut sanoa ja olen saanut itse persun ja rasistin leiman. Onkohan asia nyt ookoo, kun Anna Kontula sen sanoo?

      Poista
    6. Vaan Luoja varjele Suomea nyt, kun Emma Kari valittiin ympäristöministeriksi! Suo Luoja, armahda maan emonen, meitä vihulaisen vainolta! Anna, oi Luoja, Emma Karille viisautta, kun hän lähtee Kiinaan lakkauttamaan hiilivoimaa ja julistamaan ilmastohätätilaa. Voima olkoon vihreiden kanssa.

      Poista
    7. Luulenpa, että tämä monikulttuurisuuden tunkeminen jokaiseen mainokseen johtaa ähkyyn - liika on liikaa.

      Lisäksi se on niin typerää ja naurettavaa, että täytyy olla mainostoimistossa töissä tajutakseen miksi niitä ylipäätään kehdataan tehdä.

      No, minäpä selitän: mainonnan ammattireiskat ja -riitat ovat tähän syyttömiä. Syyllisiä ovat näitä tuotteita myyvien firmojen virkeä ja valveutunut markkinointiväki, jotka usein ovat nuoria naisia. Liian usein.

      Tämä riittänee selitykseksi.



      Poista
    8. Suomessa on liikaa alle 60-vuotiaita naisia!

      Poista
    9. Niin, sieltähän se markkinointi tulee, yrityksistä, ja mainosväki vain toteuttaa toiveet ja käskyt. Markkinointistrategiat pyrkivät nappaamaan ajan trendit, ja nyt ne on napattu tosiaan överi-tasolla.

      Tämä kääntyy jo sille puolelle, että naurattaa, kun joka mainoksessa on intersektuaalinen vähemmistöläinen - ne ovat keksineet myös silmäpoimuiset kehitysvammaiset silmälasimainokseen ja vanhat ja lihavat naiset alusvaatemainoksiin. Mitähän vielä keksitään?

      Alkaa tehdä mieli boikotoida överisignaloitua tuotetta, ei siksi että näissä valituissa ryhmissä olisi jokin vika - ei suinkaan ole - vaan siksi, että hyvesignalointi tuntuu niin tarkoitushakuiselta ja katsojaa aliarvioivalta.

      Poista
    10. – Pikkuporvarillisuudesta tekee yhteiskunnallisen ongelman sen pelokas pöyhkeys. Se ei ole vain omaa elämänsä järjestämään pyrkivä voima, vaan projekti oman moraalin saattamiseksi myös muiden moraaliksi. - Anna Kontula

      Poista
    11. " ... – Pikkuporvarillisuudesta tekee yhteiskunnallisen ongelman sen pelokas pöyhkeys. ... "

      Tuon ihan suoraan sitä mitä minäkin ajattelin 1960 -luvun pienessä kauppalassa. Jonka nimi - jos ette olisi sattuneet kuulemaan - oli Forssa. (lausutaan Vorssa) Ei ihme että minuun, vaikka pikkupoika vasta olin, kolahti kovasti Sandemosen kirja "Pakolainen ylittää jälkensä", ja kirjassa esiin tuotu Janten laki. Itse asiassa se oli niin vahva lukukokemus mulle, että se muutti mun koko elämääni, sen suuntaa.

      Vaan mitäs siitä. (Ei mitään.) Parempi vaan pysyä tässä nykyajassa. (Joka ei ole sen ankeampaa kuin mikään muukaan ankea aika.)

      nimim. ”eletiinpä ennenkin ja ojast’ oltta juotiin”

      Poista
    12. Siellä on nyt poliisi taas perseillyt Lohjalla, pikkuisten mopopoikien miitingissä. On mennyt komentamaan lapsia, jotka aivan oikeutetusti ovat sylkeneet perseilevän poliisin päälle kun ei anneta keulia väkijoukossa!

      Kyllä nyt uuden sisäministerin tulee käynnistää tutkinta asiasta ja puhaltaa pilliin ja panna poliisit kuriin ja uudelleen koulutukseen.

      Sääntö 1) Miekkaria ei estetä millään tavoin.
      Sääntö 2) Lapset saavat keulia mopoilla, jos osaavat kerran.
      Sääntö 3) Tiernapojat eivät saa enää Tampereella mustata naamojaan. Se on kulttuurista omimista. Kiellän täten myös sanan ”murjaani” käytön. Tämä minun moraalini tulee saattaa kaikkien moraaliksi.

      Poista
    13. Huonosti on taistolaisten pilaama sukupolvi nämä mopopoikien vanhemmat kasvattaneet. Piiskaa on säästetty ja nyt on Lohja nogozone! Olemme Ruotsin ja Tanskan tiellä.

      Poista
  9. Lehdessä oli eilen kuvaus lotista, joiden kunniaksi Jenni Haukio saarnasi kirkossa ja piti puheen. Muuan lotta mainitsi lehdelle, että nuoret valittavat nyt, että heillä on vaikeaa. - Oli meilläkin vaikeaa, kun nuoruus meni sodan aikana ohi eikä ollut auki edes opiskelupaikkoja.
    - Nythän nuorille järjestettiin laadukasta etäopetustakin, josta voisi olla jopa kiitollinen. Jos minulta kysytään. Ja leivästä ei ole pulaa.

    VastaaPoista
  10. No, tässä ehdotuksia:

    Kansalliskirjailija: Kalle Päätalo

    Kansallisrunoilija: Heli Laaksonen

    VastaaPoista
  11. Hyvät ehdotukset, kannatan.

    Ohimennen muuten huomasin tänäisestä Hesarista kulttuuripalstalta erään kriitikon maininnan siitä, että Kiven Nummisuutarien Esko on Puupään ja Turhapuron edeltäjä.

    Eli ovatko nämä hieman halveksitut joskin suuresti rakastetut "halvat" taiteilijat aina niitä kansalliskirjailijan tai kansallistaiteilijan viitan kantajia aikana, joka ei vielä arvosta heitä tarpeeksi?

    VastaaPoista
  12. Puupäällä ja Turhapurolla ei ole mitään tekemistä etes keskenään.

    VastaaPoista
  13. Voisitko mitenkään perustella ajatustasi kertomalla siitä lisää? Tämä on blogi, ei Twitter.

    VastaaPoista
  14. En viitsi selvää asiaa selittää.

    VastaaPoista
  15. Omat ajatuksesi? Niitä ei kukaan pysty lukemaan, ellet sano niitä. Tässä kysytään sinun mielipidettäsi asiasta, ei mitään Googlesta haettavaa tietoa. Sinä, sinun persoonasi. Anna siitä jotakin. Lukijat odottavat.

    VastaaPoista
  16. Minun ikioma ajatukseni on, että Puupäällä ja Turhapurolla ei ole mitään tekemistä etes keskenään. En ole lukenut sitä minkään lehden kriitikon artikkelista.

    VastaaPoista
  17. Minkähänlainen ylioppilasaine sinulta syntyisi tehtävänannosta, jossa pitäisi eritellä Nummisuutarien Eskoa, Pekka Puupäätä ja Uuno Turhapuroa toisiinsa verrattuna? Mitkä seikat yhdistävät heitä? Mahtaisitko päästä äidinkielestä läpi?

    VastaaPoista
  18. Tuskinpa lautakunta mitään noin tökeröä keksisi. Näytelmällä, sarjakuvalla ja teeveen sketsihahmolla ei ole yhteistä nimittäjää.

    VastaaPoista
  19. Etpä selvästikään tunne Nummisuutareita ollenkaan. Puhumattakaan, että olisit katsonut näytelmän tai lukenut kirjan itse.

    Jos olisit lukenut kirjan, osaisit kyllä sanoa mikä yhdistää Eskoa, Pekka Puupäätä ja Uuno Turhapuroa. Nyt puhutaan siis henkilöistä, luonnekuvista.

    Tällainen tehtävänanto on mitä parhain ja tavallisin aineen aiheena tai yliopistossa kirjallisuuden ja eri taiteenalojen kursseilla. Nämä henkilöt siis yhdisti kriitikko tänäisessä elokuva-arvostelussa HS:ssa, kuten yllä mainitsin.

    VastaaPoista
  20. Huono kriitikko. Esko ja Pekka ovat taideteoksia. Kivi ja Fågelberg olivat taiteilijoita. En kehtaisi jakaa sellaista aivopierua, jossa Pasasen Uunoa pidetään neron leimauksena.

    VastaaPoista
  21. Henkilöt, Mankemangi, henkilöt, persoonat. Ei taideteokset. Mikä piirre yhdistää Eskoa, Pekkaa ja Uunoa?

    VastaaPoista
  22. Ei mikään! Vai pitäisikö nyt luetella kaikki mahdolliset piirteet ja todeta, että ei tämä, ei tämä, ei tämä jne.

    VastaaPoista
  23. Nyt napsahti hylätty. Kurssin kokeesta ei selviä lukematta kirjaa.

    VastaaPoista
  24. Taiteellisesti upea ko. aihetta käsittelevä elokuva on Luis Buñuelin ohjaama "Porvariston hillitty charmi" (La Charme discret de la bourgeoisie). Elokuva on vuodelta 1972.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistuttaako Thévenotit mielestäsi Turhapuroja?

      Poista
  25. Kaikella on aikansa, vetäydyn. Näkemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riku, mitä, missä, miksi sinä vetäydyt? Ei noin saa tehdä.

      Poista
    2. Riku, ihmisellä on oikeus tulla ja mennä, siitä ei ole kahta sanaa; mutta sinä et ole täällä kuka tahansa kommentoija. Sinä olet osa tätä blogia, ja jos pala puuttuu, siinä on silloin tyhjiö, ja sinun painosi on ollut niin suuri, että minunkin seinäni kallistuu. Suuri tyhjiö. Toivottavasti sinulla kuitenkin on kaikki hyvin?

      Poista
    3. Huomaa, että Riku käytti sanoja "vetäydyn" ja "näkemiin".

      Ei sanoja "häivyn" ja "hyvästi".

      PS. Epäilen että Riku on voittanut lotossa ja lähtee kuukaudeksi remuamaan Kanarialle.

      Poista
  26. Ja asiasta kuudenteen. Ylen sivuilla on Janne Saarikiven oivallinen kolumni suomen kielen syrjäyttämisestä englannin tieltä. Aivan huippuhieno juttu. Kannattaa lukea, jos kiinnostaa tietää, mitä Suomessa perimmältään tarkoitetaan "ulkomaalaisella huippuosaajalla", ja paljonko heitä ylipäätään Suomessa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa yhdyn Jannen havaintoihin: "Kyse on siitä, että työpaikat jakaantuvat halpoihin, suomenkielisten ihmisten töihin, joihin kelpaa kuka tahansa maahanmuuttajakin."

      Poista
    2. Ihan juttua vielä lukematta arvaan, että kyllä niitä muutama on, olisiko viisi?

      Oletan näet, ettei "ulkomaalainen huippuosaaja" ole synonyymi sille takavuosien "ulkomaalaiselle moniosaajalle"? (Jos on, niin sitten niitä on sataviisikymmentätuhatta viisi.)

      Vakavasti puhuen termillä tarkoitettaneen ulkomaalaista, joka on täällä oikeissa töissä, ihan sisätöissä, ja maksaa enemmän veroa kuin kuluttaa. Koska sellaista tulijaa varten ei ole taikasanaa, jolla ovet, sydämet ja kukkarot avautuu, hän ei meinaa päästä maahan millään ilveellä.

      Kääntäen verrannollinen siis näihin moniosaajiin, joita ei saa maasta pois millään ilveellä.

      Poista
  27. Luin se kolumnin ja taattua Saarikiveä se on. Olen ihan samaa mieltä englannin tuputuksesta joka paikkaan - ja etenkin palvelualoilla!

    Pieni syrjäinen kansa on nöyrä ja lääpällään ulkomaalaisten edessä. Se on juuri sitä mitä kuvaan aina termillä "kirkonkylä-mentaliteetti" - eli pienen kirkonkylän sivistyneet silmäätekevät haluaa kovasti samastua pääkaupungin eliittiin ja tehdä pesäeron oman kylän maalaisiin ja syrjäkylien juntteihin.

    Siksi kaikkea oman kylään liittyvää halveksitaan ja vähätellään ja hävetään. Onhan meillä perinteitäkin kielihäpeässä, ruotsi on vain vaihtunut englantiin.

    VastaaPoista
  28. Jos olisin itse Suomessa seudulla, jossa osuisin englannin kielellä brassailevaan baariin, pyytäisin palvelun suomen kielellä. Ellen saisi, jättäisin syömättä ja lähtisin pois. Periaate, ei kiinni sitä etten ymmärtäisi vieraskielistä ruokalistaa.

    Siis huippuosaajille, joita varten näitä englanninkielisiä mukahienoja paikkoja pykätään, on Suomessa työpaikkoja avoinna vain noin kolmetuhatta. Eikä meillä saada näihinkään paikkoihin mitään huippuosaajia, sillä siitä pitää muita maita matalampi palkkataso ja silti muita maita huomattavasti korkeampi verotaso huolen.

    Maahanmuuttajat, ne tavalliset, taas osaavat meillä keskimäärin huonosti kieliä, joten englannin kieltä ei tarvita heitäkään varten. Itsekin he perustavat tänne suomen kielellä operoivia pitserioita ja ruokapaikkoja.

    VastaaPoista
  29. PS Muutenkin, maahanmuuttajien kanssa kannattaa aina keskustella täällä suomeksi, sillä se on heidänkin etunsa. Useimmat heistä myös haluavat puhua suomeksi, opetella sitä, ei englanniksi. Valtavan moni suomalainen haluaa puhua heidän kanssaan englantia, jostain kumman syystä. Siitä ei hyödy kukaan eikä siinä ole mitään kansainvälistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutinen viiden vuoden takaa: Maahanmuuttaja Savon murremestariksi!

      Savolainen viäntäminen muutti kertaheitolla luonnettaan, kun napolilaissyntyinen Paco Nucci astui Savon murremestarikilpailun areenalle. Hän kuvaili huumorilla saapumistaan Suomeen 26 vuotta sitten ja linja-auton ikkunasta avautunutta yhtäjaksoista ”kuusi-järvi-koevu-kuusi-järvi-koevu-kuusi”-maisemaa.

      Poista
  30. Mitä kirjaa? Kiven käsistä, Fogelin Parhaita 1-8 vai, öö, Pasasen Kootut?

    VastaaPoista
  31. "Tähtitieteilijät ovat havainneet Linnunradan keskustasta tulevan radiosignaalin, joka ei vastaa mitään tunnettua astronomista kappaletta, tiedottaa Sydneyn yliopisto." Kirjoittaa Tiedelehti tänään.

    Jos saisin menolipun sinne (so. Linnunradan keskukseen), lähtisin heti. "Bay, Bay" vaan sanoisin kaikille.

    Mutta toivottavasti Rikulla on meno-paluu tiketti sinne, minne mennyt on. Koska on niin holja kaveri, ettei toista Somen sumeassa maailmassa ole.

    Ps. Gabriel, tule takaisin! Ja tuo Riku mukanasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain siellä on, avaruudessa, elävää, eliötä tai olevaa, olentoa. Kenties ihan konkreettisia muotoja, vai voisiko olla pelkkää energiavirtaa, jokin sielu, niin kuin me kömpelösti sanomme. Voisiko älyllinen olento olla pelkkää henkeä? Vai tarvitaanko ylipäänsä älyä olenkaan? Jospa jokin vain toimii itsestään niin kuin tulivuori?

      Poista
    2. En halua mitenkään painostaa sinua, Riku, mutta ellei Muhammed tule vuoren luo, niin me lähdemme kohta joukolla Hyvinkäälle...

      Poista
    3. Käsitykseni mukaan "elävällä oliolla" – on se missä muodossa tahansa - pitää olla joku materia. Esimerkiksi 'ajatuksia' en siksi pidä elävinä. ):-
      ��

      Poista
    4. Näin minäkin olen taipuvainen olettamaan. Vaan ajattelin sitä, että miksi ei jokin tavallaan automaattinen toiminto luonnossa (stratosfäärissä) voisi aiheuttaa yksinkertaisia signaaleja. Jokin liikkeelle paneva voima, energia.

      Tämä voi olla höpsöttelyä tai luovaa mielikuvitusta, mutta voisihan tuosta kirjoittaa vaikka tieteissadun.

      Poista
  32. Vaan tänä sumuisena syysaamuna osoittakaamme rukouksemme haltijoille, maan emosille, kaikille keillä on taskussaan avaimet viljalaariemme runsauteen ja elomme jatkuvuuteen. Onhan talvi tulossa ja einettä tarvitaan.

    Siispä oi Ukko ylijumala, oi Pellonpekko, Hiisi, Runkoteivas ja Para, varsinkin Para! Suo mieleeni tyyneyttä, mielellään lisääntyvässä määrin, kun katson aamun lehdestä veroasiantuntijan laskelmaa aittani valtiolle menetettävästä osasta.

    Laskelma kertoo, että 2 262 kiloa kuussa tuottavan laariin jää nettona 1 760 kiloa. Ryöstöprosentti on 22,2.
    3 217 kilon kokonaismäärästä jää laariin 2 283 kiloa. Riistoprosentti on 29,0.
    5 357 kilon kuukausituotosta jää laarin pohjalle 3 349 Kiloa. Rohmuprosentti on 37,5.

    Oi Rahko, Liekkiö, Ilmarinen, Tursas, Kratti, Tonttu, Piru, Kapeet ja Kalevanpojat! Kiitos siitä, että karhu ehkä syö itsensä niin lihavaksi, että kohta halkeaa ja räippeet lentävät pitkin Suomenniemeä.

    VastaaPoista
  33. Tietysti ensisijainen pyyntömme maanylisille ja -alisille on, että tuokaa Riku heti takaisin. Muuten vaellamme täällä murhemielin, oikeasti, vaikka leikinlaskukin sujuu. Nauru ja kyyneleet kuuluvat yhteen. Sinä et yksinkertaisesti voi häipyä, Riku.

    Panenpa tähän päivän rukouksia varten, mitä sitten haluattekin rukoilla, Agricolan listan karjalaisista jumalista. Älkää nyt vaan sanoko, ettette pysty lukemaan suomen kieltä:

    Rongoteus Ruista annoi, Pellonpecko Ohran casvon soi.

    Wirancannos Cauran caitzi, mutoin oltin Caurast paitzi.

    Egres hernet Pawudh Naurit loi, Caalit Linat ia Hamput edhestoi.

    Köndös Huchtat ia Pellot teki, quin heiden Epeuskons näki.

    Ia quin Kevekylvö kylvettin, silloin ukon Malia iootijn.

    Sihen haetin ukon wacka, nin ioopui Pica ette Acka.

    Sijtte palio Häpie sielle techtin, quin seke cwltin ette nechtin.

    Quin Rauni Ukon Naini härsky, ialosti Wkoi Pohiasti pärsky.

    Se sis annoi Ilman ia Wdhen Tulon, Käkri se liseis Carian casvon.

    Hijsi Metzeleist soi woiton, Wedhen Eme wei Calat wercon.

    Nyrckes Oravat annoi Metzast, Hittavanin toi Ienexet Pensast.

    VastaaPoista
  34. Agricolahan rakensi meille kielen käyttäen muiden kielten merkintätapoja, mm. latinan, saksan ja ruotsin. Sieltä ne ns. vieraat hienot kirjaimet tulevat, ja vakiintuivat vasta paljon myöhemmin nykyisiin kirjoitusasuihinsa.

    Vaan hauska on tuo lista karjalaisjumalista. Miehisiä jumalia ennenkin oli, ja listassa mainitaan nainen epämääräisenä olentona: Rauni, Ukon härski nainen ja vähän ylempänä mainitaan piiat ja akat, jotka juopuivat Ukon maljoista. Mahtoi olla joskus Karjalassa rietasta ja hauskaa meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakielen, tarkoitat.

      Eikä omituinen kirjoitusasu tarkoita, että joku olisi sitä niin puhunut.

      Poista
  35. Epämääräisessä sakissa tuppaa olemaan hauskinta. Etenkin jos paikalla on kielellisesti osaavia ihmisiä, siis luonnostaan osaavia, ei mitään oppineita. Voin kuvitella, mitkä sfäärit jonkun kirjailijan ja näyttelijän vuoropuhelu voi saavuttaa, kun alla on hyvät tarjoilut.

    Tykkään muutenkin murteista puhuttuna, ja harvemmin luettuna pitkiä jaksoja. Heli Laaksonen rauman murteineen on poikkeus, koska murre on meikäläiselle niin rakas ja läheinen ja Heli Laaksonen käyttää sitä niin taitavasti.

    VastaaPoista
  36. Mankemangi, vai voiko suoraan sanoa Juice. Ikinä en millään palstoilla ole tavannut selkeästi alle 100 älykkyysosamääräistä, kuten Sinä. Akkojen kiusaajakin olet,puolimies vailla arvoa. Niin hintahtava neitinyssykkä olet, etten kehtaisi sinua kohdatessamme lyödä. Toivottavasti et kuole kamalaan huonouteesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan noin suoraan ei ehkä pitäisi sanoa, koska kaikki näkevät tyypin olevan ihan ääliö. Tule Juha vetämään minua turpaan, - voi olla hintta, että nyrkkiä tulee kovaa.

      Poista
    2. No niin, nyt sitten palaamme päiväjärjestykseen, ettei tule rumihia.

      Poista
  37. Se oli reilu turpaanveto henkilölle, joka itse vetelee turpaan milloin ketäkin. Ettäs tiedätte. Että vuoroin vieraissa.

    Vaan tänä päivänä tekisi mieli antaa pääministerille ruusu hampaitten väliin sinne selfiekuvaan omaan instaan, joustavuudesta. Kaunotar pyörii kuin hyrrä ja kumartaa vaali-innossaan kulloinkin tarpeelliseen suuntaan. Juuri noin hyvä heiluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän lisäyksenä se, että jään odottelemaan Ville Rannan pilapiirrosta. Aihe on herkullinen.

      Poista
    2. No eihän sitä pilapiirrosta tullutkaan. Tuhannen taalan paikka hukattiin.

      Miksi pilapiirtäjiä niin usein vaivaa yksipuolisuus, objektiivisuuden puute? Kari Suomalainen oli nyt arvioituna ehkä yksipuolinen, mutta omana aikanaan hän oli valtavirtaa vastaan, siis yksinäinen susi, nero.

      Ville Ranta nuolee nykyisiä vallanpitäjiä, eli hän toteuttaa yleistä mielipidettä ja se tekee sen, että hän ei ole nero, ei koskaan, korkeintaan pikkunäppärä ja puolivillainen. Hän ei näe tulevaa.

      Poista
  38. Mutta mitä on materia?

    Kun materiaa jakaa pienempiin ja pienempiin osiin - molekyyleihin, atomeihin, elektroneihin, kvarkkeihin - niin lopussa jäljelle jää... niin mitä?

    Einsteinin suuri oivallus oli, että aine ja energia ovat sama asia. Eli materiaa, ainetta, ei pohjimmiltaan ole olemassakaan.

    Onko siis elämääkään oikeasti olemassa?

    PS. Kaikkein ällistyttävintä tässä on se, minun mielestäni, että tällainen elollinen systeemi, inehmo, tiedostaa oman olemassaolonsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tarkoitettu tuonne ylemmäksi, mutta kohtalo heitti sen tänne.

      Poista
    2. Niin, mikis oli kuullut uutisen, jonka mukaan avaruudesta oli kuultu tunnistamaton signaali, käsittääkseni toistuva ääni. Lyhyesti pohdittiin, meikäläinen asiasta mitään tietämätönkin, mikä se voisi olla.

      Että voisiko se olla jokin muu kuin ns. elollinen otus/ olio? Vaikka avaruustuulesta johtuva piippaus, kun pari esinettä hinkaavat toisiaan.

      Poista
    3. Voidaan kyllä ajatella niinkin että kun kaksi ääri-ihmistä, sanotaan vaikka että viherkommunisti ja natsioikeistolainen törmäävät toisiinsa, syntyy ns. Higgsin bosoni. - Mutta tämä on vasta hypoteesi niin että ei siitä sen enempää.

      Poista
    4. Hyvinkin voi syntyä Higgsin bosoni. Ja toisaalta uskon, että kun ääret kohtaavat, syntyy aina liikettä ja uutta.

      Vaan siis tosissani mietin sitä, miksi avaruudesta ei voisi kuulla ääntä, jonka tuottaa kokonaan eloton esine tai muoto. Onhan ilma koko ajan täynnä ääntä, suhinaa, paukauksia ilman elollisia olentojakin. Jopa toistuvaa ääntä. Menkääpä metsään ja kirjatkaa kaikki kuulemanne äänet. Puut ja oksat hinkaavat toisiaan vasten, kuuluu natinaa, huokauksia, kahahduksia, äänimaailma on runsas.

      Poista
  39. Pandemiakin tuli arvaamatta ja ennakoimatta, joten yhtä lailla avaruudestakin voi tulla jotakin uutta tänne. Pitäisikö tätäkin varten perustaa jokin varautumiselin, avaruusnyrkki?

    Kiva aloittaa urbaanielämä mukavuuksineen aina kesäkauden jälkeen, vaikka haikealta voi ensin tuntua. Yhtään Veitolaa en ole koskaan katsonut, enkä taida nytkään katsoa.

    VastaaPoista
  40. Tuolla ylempänä – huomasin vasta nyt – ihmettelet Iines meidän korkeaa veroastettamme. Turhaan ihmettelet. Koska...

    ...juuripa siksi, Iines rouva, meillä tavallisilla palkkatyöläisillä/eläkeläisillä veroprosentti on niin korkea, kun nämä todella varakkaat henkilöt osaavat "aktiivisen verosuunnittelun" kautta kiertää veroja (= esim. siirtää niitä osinkotuloiksi, siirtää rahansa veroparatiiseihin, siirtää itsensä muualle, ym.) Kuten esim. sinun ex-kommunistimurmelisi B. Wahlroos. On ihan loogista, että kun verokarhu heidän kohdallaan jää nuolemaan näppejään, niin Hänen on pakko siirtää katseensa meihin muihin, sinuun ja minuun ja Juorkunan Jussiin, mm., ja sanoa että "Antakaapas kuulkaapas valtiolle se mikä valtiolle kuuluu. Kun nuo vuori- ym. neuvokset eivät anna vaan menevät Portugaliin, tai kuka minnekin, piru vie."

    Ja mehän annetaan. Iloista antajaa Jumalakin rakastaa.

    VastaaPoista
  41. Niinpä, mikis. "Niin kauheata ei voi olla olemassa kuin keltainen Lamborghini", sanoi Timo Airaksinenkin viitaten Rytsölän veljesten autoihin, joista suomalaiset nostivat taannoin hirveän metelin.

    Oikeastihan tuloerot ovat Suomessa pieniä kansainvälisessä mittakaavassa. Suomen rikkain prosentti omistaa vain 12–15 prosenttia maamme vauraudesta.

    Eli kovatuloisin kaksi prosenttia maksaa 20 prosenttia kaikista välittömistä veroista, ja yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat lähes kuusi miljardia euroa veroina ja maksuina.

    Pääomatuloveroa he maksavat tuloistaan selvästi eniten, 1,5 miljardia euroa vuodessa, eli noin 55 prosenttia kaikesta tuloverosta. Ansiotuloverostakin he maksoivat peräti 38 prosenttia. Heiltä kerätty kokonaispotti suorina veroina ja maksuina on yli 5,8 miljardia.

    Ilmeisesti pääomatuloverossa on nostamisen varaa, sillä eihän Suomessa saa olla oikeasti sikarikas. Se on synti ja häpeä ja ehdottomasti muilta pois.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Iines. Minä en ketään raharikasta kadehdi, kun en osaa. En myöskään valita omaa veroprosenttiani, vaikka iso se on, perkele. Mua vaan huvittaa moni asia, esim. se, kun Casimir Ehrnrooth aikoinaan kärähti siitä että hänen Liechtensteinin veroparatiisin tilillä oli verottajaa piilossa 10 miljoonaa euroa, niin hän selitti että "en minä tiedä kuka ne minun tililleni on tallettanut, höh, en minä ainakaan..." No, kun verokarhu kuristi kurkusta (= näytti dokumentit) niin tunnusti että oli kai huomaamattaan itse ne rahat sitten kumminkin sinne pannut... voi, voi.

      Kohtuutonta on, että tällaiselle herralle määrätään ankarat jälkiverot. Hänhän vain on - niinkuin kaikki vuorineuvokset ovat, hyvin isänmaallinen ihminen.

      Poista
    2. Noh, toki huippurikkaissa on kieroja valehtelijoitakin ja sellaisia, jotka voisivat huoleti maksaa enemmän yhteiseen pussiin.

      Vaan on meiillä kyllä sellaista henkeäkin, jota Timo Airaksinen mielestäni kuvaa osuvasti Lamborghini-esimerkillään: meillä ei oikein suvaita rikkaita eikä rikkauksia. Vanha herraviha istuu edelleen koko suomenniemellä.

      Vaan yhden me suvaitsemme: ökyrikkaat rallikuskit ja urheilijat, kiekkosankarit ja pallonpotkijat. Vaikka nämä maksavat veronsa muihin maihin.

      Poista
    3. He maksavat veronsa muihin maihin kun saavat palkkansakin muista maista. En ymmärrä miten se Suomelta pois on jos joku USA:n seura maksaa suomalaiselle jääkiekkoilijalle 80 miljoonaa $:a? Tai Räikköselle auton ajamisesta 300 miljoonaa euroa? Muunmaalaisiltahan se pois on! Ja kyllä näistä rahoista, dollareista, jeneistä, ruplista ja euroista tänne Pohjolan perillekin rippeitä lentelee. - Siis, nämä lätkäpelaajat ja rallikuskit ovat meidän vientituotteitamme siinä kuin sellu ja paperi. Älä heitä soimaa!

      Poista
    4. Enhän minä heitä soimaa, vaan niitä, jotka tuomitsevat Wahlroosin, ruotsalaisen veronmaksajan, mutta ymmärtävät Teemu Selännettä, amerikkalaista eläkeläistä ja veronmaksajaa.

      Kaikilla näillä huippurikkailla suomalaisalkuperäisillä urheilijoilla on käsittääkseni isot asunnot myös Suomessa, ja he viettävät osan vuodesta täällä. Mutta verot, ne merkittävästi pienemmät, menevät sinne ulkomaille.

      Oikeinhan tämä on, en sillä sano, mutta moraalisesti voidaan asiaa kai pohtia.

      Poista
    5. Kiinteistöistä maksavat kiinteistöveron Suomeen ja sukulaisilleen annetuista työtehtävistä verot maksetaan Suomeen myös, esim. Räikkösen kohdalla kyse on huomattavista summista. Samoin ralliautoilijamme, jos ovat kirjoilla Suomessa, veronsa Suomeen maksavat. Ja pitää muistaa, että nämä rahat ovat ulkomailta ansaittuja, eli maksavat mitä maksavat, se on tavallaan 100% Suomen etu.

      Kyllä se vähän niin on, tarkastelee asiaa miltä kantilta tahansa, että nämä suomalaiset raharikkaat vievät Suomessa ansaittua rahaa Suomesta pois, kun taas nämä "viihdetaiteilijat" tuovat muilta mailta tienattuja rahoja Suomeen. - Ja jos tässä olen väärässä, mielelläni toivon että minua oikaistaan. Tykkään tosiasioista.

      Poista
    6. Totta varmaan, en käy kiistämään, kun en tunne asiaa. Vaan omiaanpa vievät, joten ei se minua kaivele. Jotain vikaa Suomen verotuksessa silti kyllä on, kun täältä halutaan pois kevyemmän verotuksen maihin.

      Miksi Suomessa on niin kova verotus? Mikä se perimmäinen perustelu tälle lienee? On niitä muitakin pieniä maita kevyemmällä verotuksella. Suomi on maailman suurimpien himoverottajien joukossa, ja se on ihan tilastollinen totuus. Suomi kohtelee kansalaisiaan aika rajusti jo kesitulojen kohdalla.

      Kerron taas esimerkin vuosien takaa - asiat eivät ole tästä juuri muuttuneet suhteellisesti. Kun ostin ensimmäisen uuden autoni joskus 80-luvun lopulla, se maksoi 25.000 markkaa, Toyota Corolla FX. Samana keväänä siskoni osti Saksassa uuden BMW-urheiluauton, ja sen hinta oli myös 25.000 markkaa. Kaksi uutta autoa, sama hinta, mutta autot kuin eri planeetoilta. Siiinä näkyi silloin tuo ero selkeästi. Olemme veroinemme kuin jokin itäblokin maa edelleen. Valtio vie leijonanosan.

      Poista
  42. Oikein hyvä uutinen Suomesta: koronapassi hyväksyttiin, vihdoinkin.

    Itselläni on ollut puhelimessa jo heinäkuusta lähtien Omakannasta ladattu koronarokotustodistus eli siis koronapassi.

    Nyt täytyy vain toivoa, että kaikki ravintolat ja tapahtumat edellyttävät sitä sisäänpääsyn ehtona.

    Ja huvittava uutinen: koronapassin vastustajat ovat parhaillaan mielenosoituksessa Eduskuntatalon edessä, tai olivat päivällä. On aika epäjohdonmukaista puhua koronapassin yhteydessä syrjinnästä, orjuudesta ja laittomuudesta, niin kuin nämä itsekkäät omanapaiset tekevät.

    Kannatan kemppisläistä linjaa: poliisi ottakoon kiinni nämä kekkaloijat ja rangaiskoon ankarasti kulkutaudin tahallisesta levittämisestä.

    Rokotus on ilmainen ja se tarjotaan jokaiselle ihmiselle. On omaa idiotismia, jos sitä ei ota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se passissa on hyvä, että passinvastustajat kuulemma aikovat boikotoida liikkeitä ja tilaisuuksia, joissa passia vaaditaan 😆😅😂🤣

      Poista
  43. Siis käsittääkseni minkä tahansa rokotteen jälkeen voi silti sairastua tautiin, jota vastaan rokote on. Äärimmäisen harvinaista se kuitenkin on.

    Valtaosa nyt teholla olevista ja tartunnan saaneista on kuitenkin nuoria kansalaisia ja moni on rokottamaton. Esimerkiksi täällä Pikkukaupungissa tartuntoja ja altistuksia on nyt ollut vain urheiluharrastuksissa, kouluissa ja päiväkodissa.

    VastaaPoista
  44. Moitiskelin tuossa ylempänä Ville Rantaa, joka jättää tämän hetken kuumimman perunan hyödyntämättä, tai siis pilkkaamatta: pääministerin piruetit kulttuurirahojen leikkauksissa.

    No tulihan se sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäs päivinä Rannan pilapiirros yleensä ilmestyy?

      Poista
    2. Ei tässä voi tulla kuin yhteen tulokseen: Ville Ranta lukee Iinestä.

      Poista
  45. Jää nähtäväksi, mutta vähän epäilen. Eihän kyse siitä ole että tämä Suomen sisäinen asia olisi. Mitä Afrikassa, Aasiassa tai Latinalaisessa Amerikassa, eli maailman rokottamattomien köyhien keskuudessa muhii, se tämän pandemian ratkaisee. - Luulisi?

    VastaaPoista

  46. Näin se menee, ja täällä Pikkukaupungissa suunta on hieman huono, valitettavasti. Nuorten rokotusinto on laskenut, vaikka harrastuksissa ja bileissä käydään kovasti näin syysiltojen pimettyä. Voisin kuvitella, että kolmas rokotuskierros nyt ainakin tässä vielä tulee.

    VastaaPoista
  47. Tuo olisikin mielenkiintoinen tieto, enkä muista törmänneeni siihen.

    Jotenkin luulisi, että sairastettu tauti antaisi parhaan immuniteetin. Jos sitä taudista hengissä selviää.

    VastaaPoista
  48. Kyllä kaksi kertaa rokotetutkin ovat sairastuneet koronaan. Mutta - ja tämä on iso mutta - heille se tauti tulee yleensä paljon lievämpänä, flunssan tasoisena. Ilman rokotusta olisi mennyt ehkä henki.

    VastaaPoista
  49. Vaan nyt on toivoa, kun saatiin vihdoinkin koronapassi. Luin, että Espoossa oli käännytetty joka kolmas ihminen yökerhosta pois. Loistavaa! Näin nämä juntit vänkyrät saadaan ehkä menemään rokotuksiin, kun hanat sulkeutuvat nenän edestä ja ajetaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöelämä rauhoittuu tuntuvasti täällä Stadissakin, sillä mamutmiehethän pelkäävät rokotusta miehuutensa takia - ja yökerhoon ja muihin soittoruokaloihin ei ilman passia ole asiaa.

      Huomasitteko muuten, että nyt poliisi sittenkin tunnusti, että on täällä sittenkin 10 väkivaltaista mamujengiä terrorisoimassa ja ryöstelemässä kunnollisia nuoria.

      Tilanteen pitää olla todella vakava, kun tämäkin oli pakko tunnustaa. Hesarikin voi uusia roadman style -juttunsa ja kertoa, mistä ne rahat tonnien kuteisiin tulevat.

      Poista
    2. Se tonnin kuteet -juttu viimeistään oli herättävä valistuneelle lukijalle, vaikka toimittaja olikin sen tehnyt laiskasti taustoja selvittämättä. Laiskaa toimittajuutta!

      Miksi ei muka voinut kysyä toimettomilta mamu-poikasilta, että mistä nämä ovat saaneet rahat vaatteisiin, jonkalaisia valtaosalla ei ole varaa ostaa. Harvan lapsella kai on sellaisia merkkituotteita. Ja moni ei edes halua.

      Poista
    3. Ihanko on mahdoton ajatus, että vaatteet on rehellisesti hankittu?

      Poista
    4. Ei suinkaan, osa varmaan onkin, mutta vetoan poliisiin - he itse viittasivat näihin roadman-kuteisiin yhtenä ryöstöjen syistä. Myös aiemmin ovat monet mamunuoret mediassa kertoneet vaatteiden ja kenkien houkuttelevan ryöstäjiä.

      Eivätkä kaikki mamunuoret ole ryöstäjiä, jengiläisiä ja pummeja, tietysti me se ymmärretään.

      Poista
  50. Mielenkiintoista on, että kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin, joka on yleensä ollut kovin viherdemarimyönteinen, arvostelee nyt kovin sanoin Suomen hallituksen koronapäätöksiä Twitterissä. Suomella on hänen mukaansa pahat ajat edessä, kun rokotekattavuus ei riitä torjumaan epidemian kasvua.

    Scheinin syyttää siis hallitusta, joka päästi irti ”vastuuttoman vapauden huuman”. Samaan aikaan tietoon perustuvan päätöksenteon edellytykset ajettiin alas, ja hätäjarrua ei ole, professori jatkaa Ilta-Sanomissa.

    Aivan oikein. Itsekin melkein säikähdin, kun Sanna Marin yhtäkkiä julisti, että nyt on aika alkaa elää ja kokea vapaasti. Tästä irtosi sokka, ja pääministeri näytti biletysvauhtia. Olen itse kyllä Krista Kiurun kannalla, jonka mielestä rokotekattavauus ei vielä riittänyt.

    Suomi hehkuu punaisena nyt maailman kartalla, ja monista maista ei pääse enää matkustamaan Suomeen. Täällä Satakunnassa tartunnat ovat nousseet jyrkästi ja jopa kahdesti rokotettuja on saanut tartunnan. Rokottamattomia on aivan liikaa vapautuksiin nähden.

    VastaaPoista
  51. Juuri luin pikkukaupungin paikallisuutisista, että täällä on kahdesti rokotettujakin saanut nyt tartunnan. Jäljitystä ei ole onnistuttu tekemään.

    VastaaPoista
  52. Suomen todellista tartuntamääräähän ei kukaan tiedä .Koska on koronaan viittaavista lievistä oireista kehoitettu olemaan testaamatta. Tartunta määrä saattaa kohta olla epidemian korkein.
    Mika Salminen sanoi jokaisen suomalaisen saavan aikaa myöten tartunnan. Omasta rokotuksestani on kulunut tuo neljä kuukautta, jonka jälkeen rokotteen teho alkaa heiketä. Joten en tartuntaa suuremmin jännitä , vaikka noudatankin rajoituksia.

    VastaaPoista
  53. Tämä on taivahan totta - tartuntamäärät ovat karanneet käsistä. Testaaminen on vähentynyt merkittävästi, ja monet rokottamattomat nuoret eivät mene oireisinakaan testeihin ollenkaan, koska eivät pidä koronaa vaarallisena itselleen. He haluavat myös välttää karanteenit. Näin ollen juuri he ovat niitä, joiden harteilla tarttumaluvut nyt kasvavat uusiin ennätyksiin, ja meillä on edessämme "musta joulu" Martin Scheininin sanoin. Suomi hehkuu todella punaisena huutomerkkinä nytn EU:n koronakartalla. Suomeen matkustamista ei enää suositella kaikissa maissa, ja olemme kohta varsinaisella kieltolistalla muiden itäblokin maiden tapaan. Tarttiskohan jotain tehdä?

    VastaaPoista
  54. Juu, ei saa, Noora. Nuorilta ei saa vaatia. Panen tästä vielä tänään julki uuden kirjoituksen otsikolla Pohjolan häät, on tekeillä, mutta pitää välillä syödä, lihapullia.

    VastaaPoista