18.3.2023

Maailman reunalla





Mitä Vilho Lampi on miettinyt maalatessaan tämän haikean surullisen kuvan? Pieni tyttö äärimmäisellä rannalla, ypö yksin, ilman päällysvaatteita, ilta-aurinko laskemaisillaan  kaukaisen horisontin taakse, tumma hiljainen vesi edessä, Tuonelan virta, jään ohut reuna.

Onko tytöllä toivoa? Mitä tapahtuu, kun pimeä laskeutuu ja yhtyy mustaan virtaan? Voisiko jäästä irtautua lautta jolle tyttö jää ajelehtimaan? Vai nouseeko tyttö tuosta ja kipittää kepeästi maihin? 

Jos ajatellaan Vilho Lampea, hänhän hukuttautui lampeen. 

Ei, ei hän lampeen hukuttautunut, vaan Oulun Merikoskeen kolmekymmentäkahdeksanvuotiaana, jos oikein muistan. Siihen asti hän maalasi liminkalaisia pellonperiä, surulllisia lapsia ja voimakkaita omakuvia, ja aika paljon muutakin. Erakkotyyppi, josta myöhemmin kirjoitettiin kirjoja ja tehtiin elokuvia. 

Kerrotaan, ettei hänen töitään aikanaan arvostettu kovinkaan. Kotikylässä Limingan kulmilla kyläläiset käyttivät perimätiedon mukaan hänen taulujaan tikkatauluina. 

Minä pidän Lammen töistä kovasti. Hänen värimaailmansa on lumoava, tumma ja vähän surumielinen, ei milloinkaan räikeä eikä repivä. Vähän kuin Hugo Simbergin väripaletti. Kuvatut hahmot kantavat itseään suurempaa merkitystä, lähes kaikilla on salattuja suruja ja elämäntaakkoja, etenkin lapsilla. Kuvissa on läsnä kuolema, kuten Simbergilläkin, mutta erona on se, että siinä missä Simberg lyö piruillaan leikiksi, Lampi ei armahda katsojaa vaan vie hänetkin perimmäiselle rannalle, kuten yllä olevan maalauksen pikkutytön.

Jos pitäisi nimetä kolme mielitaiteilijaa klassikoista, ne olisivat minulla Simberg, Lampi, Gallen-Kallela. Entä sinulla, onko lempikuvantekijöitä?

Katsoin muuten televisosta viimeisen Haluatko miljonääriksi -visailun. Siinä kysyttiin  Poika ja varis -teoksen maalaajaa. Visailija joutui kysymään tätä yleisöltä, joka oli yhtä epävarma kuin visailija. Lopulta yksi vanhempi ihminen tiesi oikean vastauksen: Gallen-Kallela. 

Urheilu- ja rallitähdet osataan hyvin, mutta taideteoksia ei enää ollenkaan. Voi kun pääsisi opetushallitukseen uudistamaan opetussuunnitelmia ja saisi Li Anderssonin pois pallilta. Raha ei tässä konkurssissa enää auta, kun rakenteet sortuvat. Lisää painotuksia taideaineisiin ja äidinkieleen, ei matematiikkaan eikä urheiluun. Lisää tukea myös lahjakkaiden opetukseen.  Jos olisi näin, Vilho Lampikin ehkä kääntyisi pois Merikosken sillalta.

(Maalaukset Vilho Lampi)

89 kommenttia:

  1. Kuva jäsentyy myös niin, että tyttö irtoaa taustasta ja muuttuu ikään kuin painottomaksi. Ihan kuin hän olisi jo omassa avaruudessaan. Tämä vain täydellistää kuvan muutenkin kosmista tunnelmaa.

    Hiljattain esitettiin Teema-kanavalla elämäkertaelokuva van Goghista. Hänen elämänsähän myös toisti tuota ikuista teemaa, aikalaistensa hyljeksimää, ymmärtämättä jäänyttä nerotyyppiä. Nykytekniikka mahdollistaa elokuviin erikoisefektejä, ja tässä oli käytetty sellaista, että paikoitellen maisemat, joissa maalari vaelsi, muuttuivat väritykseltään samankaltaisiksi kuin millaisina taitelija ne näytti töissään.

    Hänet on leimattu skitsofreenikoksi, mutta elokuva onnistuu hieman liuottamaan tällaisia leimoja. Voisin ajatella häntä T-tyypin eideetikkona. Myös tapahtumahistoriaa elokuva kirjoittaa uusiksi -- ehkä hän ei tehnytkään itsemurhaa. Filmi ei taida enää olla Areenassa nähtävillä, mutta blu-ray on kai olemassa. Kuva blogissani, johon pääsee nimeäni klikkaamalla, on kai siitä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näkee oikeastaan hyvinkin helposti tuon avaruudellisen hahmotelman: kun kuvaa katsoo intensiivisesti, tyttö on irti maasta, käsi ikään kuin nostaa tytön ilmaan leijumaan. Myös matalalla oleva aurinko tehostaa ilmassaoloa, tyttö on korkella, auringon tasalla.

      Kirjoitat blogissasi, että kirjoittamisen ja lukemisen hetkellä ihminen on yksin. Niin on. Ja siinä se viehätys onkin. On vain minä lukijana ja kokijana, ja sama on taulua maalatessa. Toisaalta on myös niin, että kuvataiteilija ja kirjoittaja voi laajentaa minänsä kokemusta ottamalla luomistapahtumaan mukaan myös oletetun kokijan halutut tai oletetut aistimukset. Niitä voidaan ohjailla haluttuun suuntaan.

      Taiteilijoiden mielenterveydestä tupataan arvelemaan sitä sun tätä. Lauri Viitaakin on arveltu skitsofreenikoksi tai maanisdepressiiviseksi persoonallisuudeksi. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon kallistui hänen puolisonsa Aila Meriluoto. Eideetikko on vähemmän käytetty diagnoosi. Mielenkiintoinen tulkinta!

      Poista
  2. Kävin aikoinani katsomassa sen van Gogh -elokuvan. On jotenkin outoa, että joku seuraa kutsumustaan täysillä loppun asti, vaikkei elinaikanaan saa juuri tunnustusta. Vain yksi hänen työnsä kai ostettiin.

    Elokuvassa viitattiin mahdollisuuteen, että kuoleman aiheutti poikien aseleikki.

    Vilho Lampi oli talollisen poika, joka omistautui taiteelleen. Vähän kuin Haanpään Pentti siitä aika läheltä. Molemmat kuolivat hukkumalla, toinen tahdostaan, toinen ei.

    On niitä taiteelleen omistautuneita nykyaikanakin. Kiasmassa oli kuvanveistäjä Markus Copperin näyttely. Enemmän kuin itse mahtavat teokset minuun teki vaikutuksen se valtava työ, joka niiden eteen oli tehty.

    On pakko kunnioittaa ihmistä, jolla on Näky, jota hän seuraa sivuilleen vilkuilematta loppuun asti.

    VastaaPoista
  3. Elokuva ei tosiaan ole enää Areenassa, tarkistin. Harmittaa, etten huomannut sitä Teemalta, olisin halunnut katsoa. Luin, että siinä esiintyi jossain osassa myös Paul Gauguin, joka oli lukioaikojen suosikkini ja jopa esikuva omissa öljyvärikokeiluissani ja piirustuksissa. Hänellä on juuri se punaruskeahehkuinen värimaailma, joka vetoaa meikäläiseen.

    Näkynsä seuraajat saavat minunkin kunnioitukseni ja ihailuni. Maailmassa olisi paljon helpompaakin valittavaa, mutta joku valitsee oman polkunsa toteuttaakseen sisäistä maailmaansa ja jakaakseen sitä muillekin. Taiteessa on minusta aina myös antava puoli, ei vain itseään toteuttava: halutaan näyttää ja antaa muillekin jotain kaunista tai tärkeää, uusia näkökulmia.

    VastaaPoista
  4. Tyttö on outo, siis se kuva.Jalat on ylempänä kuin muu tyttö. Ja se jää, ei näytä jäältä, aurinko ei häikäise. Outo kuva. Hieno kuva, mitä hmettä on tekeillä.

    Gauguinin kuvat etelämereltä on erikoisen värisiä, näkikö Gögäään ne semmoisina vai mistä lie kyse. Ja se pelto, keltainen, jonka yllä variksia, van Gogh oli hullu tai nero, tai hullu nero. Hoh!

    Koulussa maalailin samanlaisella paletilla kuin Lammi.En tiedä miksi, värit vain tulivat semmoisina. Enkä ollut kuullutkaan koko ukosta.

    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
  5. Mitä enemmän tuota kuvaa katsoo, sitä selkeämmin havaitsee leijuvan aspektin, jota itse en kummemmin havainnoinut alkuun. Huomioni kiinnittyi tytön surulliseen yksinäisyyteen ja poispäin katsomiseen. Lammi ei anna tytölle kasvoja, ts. tunnistettavaa ihmisyyttä, ja tämäkin nostaa hänet yleispäteväksi hahmoksi, jonkinlaiseksi eksistentiaalisuudeni ilmentymäksi avaruudessa. taivaan kappaleiden seassa. Ihminen on lopulta hahmoton ja yksin, vain ohimenevä ilmiö kaikkeudessa.

    Voi olla, että eteläisten merien valo on erilaista kuin pohjoisilla alueilla. Kenties se Tahitilla on tuommoista. Ja onhan sitä paitsi tieteessä todettu, että kaikki eivät näe värejä tarkalleen samanlaisina. Joka tapauksessa itsekin sain herätyksen Gauguinin väreistä muinoin nuorna naisna, ja maalasin joitain muotokuvia okran sävyisillä taustoilla ja ihonväreillä. Muutoinkin okra on mielivärejäni.

    Eräänä syksynä sain opiskelijakämppääni uudet verhot. Valitsin okran väriset. Ne valaisivat koko huoneen ja tunsin iloa aina kun näin ne jo ulkoa tullessani kotiin kämpille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näen välillä tuon tyttö-jättiläisen leijuvan korkealla maiseman päällä - enkä osaa päättää, että onko se jäätä vai peltoa. No, jäätä se taitaa olla.

      Minäkin maalailin parikymppisenä tyyliteltyjä potretteja, joille annoin silloisten suosikkieni nimiä, eräs oli van Gogh. Ne eivät olleet näköiskuvia. Löysin ne tässä eräänä päivänä kellariani siivotessani ja katselin ihmeissäni, että aika rajuja ovat.

      HAMissa oli Vilho Lammen näyttely vuosi pari sitten. Se vaikutti minuun siten, että tutkiskelin kauan Limingan karttaa. Se on aika keskellä niitä seutuja, joilta löytyvät minunkin sukujuureni.


      Poista
    2. Voisi se periaatteessa maatakin olla, liminkalaista lakeutta, koska se ei heijasta, niin kuin tuossa yllä jo mainittiinkin. Toisaalta reuna on samanmuotoista kuin jään reuna, maan reuna harvoin on noin mutkuraista ja tasakorkuista. Lisäksi maalauksen nimi on Tyttö jään reunalla, vuodelta 1933.

      Vaan mitä Vilho Lampi halusi sanoa tuolla kosmisella ulottuvuudellaan? Hänhän kallistui jossain vaiheessa myös symbolismiin päin. Toinen kutkuttava teos Lammelta on Sininen ämpäri, joka on tuttu Paavo Rintalaa tunteville, erään hänen teoksensa kansikuvasta. Teos kuvaa Vilho Lammen elämää (Jumala on kauneus).

      Poista
    3. Kai se sitten jäätä on, kun maalari itse sen niin nimesi.

      Maan voisi nähdä myös Suomena, tyttö istuu Hailuodon päällä, vasen jalka auringossa, oikea Liminganlahdella, katsoo kaihoten Ruotsiin.

      Poista
    4. Näinkin voi olla, että tyttö katsoo onnellisten maahan, Ruotsiin, juuri Hailuodosta käsin. Joskus ajattelen niinkin arkisesti, että ei taiteilijalla ole aina mitään kummallisia merkityksiä tai tarkoituksia kuvilleen, kunhan piirtää, maalaa ja kuvaa mieleenjuolahtumiaan eri muotoihin. Niitä sitten arvaillaan fiinisti, että mitä taiteilija oikein tarkoitti tuolla ja tuolla kiekauksella. Ei mitään, voisi hyvinkin olla vastaus, kunhan maalasin.

      Vaan onnellisten maa - eihän se Ruotsi ole, vaan jälleen kerran Suomi, kuudetta kertaa, maailman onnellisin maa. Ensimmäinen kerta oli Sipilän hallituksen aikana.

      Joskus sitä miettii, keiltä tämmöisiä kysellään ja miten se kysymys kuuluu. Johdamme itsaritilastoissa, hakkaamme maailman eniten puolisoitamme, koulumme on romahtanut, kielemme on kuolemassa, hallitus on yleensä melko paska, ainakin Sipilän oli, ja nykyinen on velkaannuttanut lapsenlapsemmekin. Että näyttäkää ne kysymykset, pliis.

      Poista
    5. Toinenkin riemukas uutinen tähän päivään. On kevätpäiväntasaus, eli päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Tästä alkaa kevät, etenkin kun sunnuntaina alkaa kesäaika ja valo räjähtää talvipimeille silmillemme.

      Meillä tämä merkitsee puutarhakauden aloitusta. Ulkoruukkuihin viedään ensimmäiset narsissit, ja niitä tulee runsaasti, keltainen meri ohikulkijain iloksi ja naapurien kateudeksi. Tete-lajikehan kestää pieniä yöpakkasiakin.

      Poista
    6. Sanopa muuta. Minäkin seuraan säätiedotuksia sillä silmällä, että milloin säiden herra paukauttaa pöytään niin aurinkoisen päivän, että lähden mökille.

      Minulla on koirakin juuri sopivasti hoidossa.

      PS. Taiteilijoiden tarkoituksista olen samaa mieltä. Tarkoituksellista taidetta kutsutaan mainonnaksi.

      Poista
    7. Olen miettinyt, mihin voisin ilmoittautua tilapäiseksi koiravahdiksi. Minulla on yli 26 vuoden kokemus melko isokokoisista koirista, tosin hyvin kilteistä koirista. Isot koirathan ovat järjestään lempeämpiä kuin pienemmät ärhäkkäämät lajitoverinsa. Voisin hyvin toimia jonkun koiran lomavahtina, ihan ilmaiseksi.

      Koirien kanssa oleminen laskee verenpainetta ja tasaa sykettä, kuulemma. Muutenkin ne ovat ihania perheenjäseniä. Vaan vastuullinen yksinäinen vanhempi ihminen ei tietenkään voi ottaa koiraa, ellei halullinen tukiverkosto elele lähimailla.

      Poista
  6. Saappaat ovat tosiaan väärät pienelle tytölle, varmaan isolta sisarukselta tai jopa vanhemmilta lainatut tai perityt. Muinoinhan kengät olivat kalliita eikä jokaisella perheen lapsella tainnut olla omaa paria. Pikkusiskona tiedän, miltä tuntui periä joskus ison siskon kenkiä.

    Kengistä puheen ollen, hupaisaa. Juuri sain kuvan jälkikasvulta kengistä, jotka on tilattu jostain verkkokaupasta. Samanlaiset varsiklumppikengät kuin pääministerillämme useissa kuvissa.

    Vaan siitä hämmästyin, että somessa niin paljon operoiva päämisteri ei ollutkaan nuorten mielestä kymmenen suosituimman vaaliehdokkaan joukossa, kun tänään luin Ylen sivuja. Kärjessä komeili kokoomuksen Mykkänen ja kakkosena Purra.

    Mikähän siinä on, että persuus vetää nyt nuoria puoleensa?

    Persuthan voittivat lehtitietojen mukaan nuorison ennakkovaaleissakin tänään. Eikö tämä ole odottamatonta? Minulle se on yllätys, sillä olisin luullut vihreitä nuorten suosikkipuolueeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydennän sen verran, että kyseessä eivät olleet nuorison ennakkovaalit, vaan nuorison varjovaalit, joissa nuoret äänestivät ympäri Suomen. Kaikkiaan nuorten varjovaaleissa annettiin Ylen mukaan ennätykselliset 90 435 ääntä. Suosikkeja olivat otsikon mukaan siis Purra ja Harkimo - myös Mykkänen, Marin ei mahtunut kärkikymmenikköön.

      Poista
    2. Miljonääri Henkka, hieno mies, sanoi Tik Tok livessä, että Li Andersson on pössytellyt koko ikänsä ja se näkyy, - silmät seisoo päässä.

      Kysyttäessä Henkka kertoi kerran itkeneensä. Se oli silloin, kun nykyinen hallitus muodostettiin.

      Poista
    3. Kyllä, nimenomaan sitä ajattelee, että eihän nuori voi valita muuta kuin vihreät tai vasemmiston, jos yleensä äänestää.

      Minua kiinnostaa tämä yhteiskunnallinen ilmiö, että valtaosa äänestää ikään kuin edellistä sukupolvea vastaan, ihan niin kuin mekin teimme minun nuoruudessani, kun äänestettiinkin vasemmistoa. Onko nyt kyseessä samantyyppinen laajempi ilmiö? Tässä on jotakin, josta yhteiskunnassamme ei ole vielä puhuttu, koska persuille ja koko oikeistolle on asetettu niin suuri stigma.

      Poista
    4. Tim Tok, en ole vielä asentanut tätä sovellusta, mutta kiinnostaa kyllä, koska tunnen olevani nykyään ulkona nuorten muuttuneesta ajatusmaailmasta.

      Löytyyköhän sieltä nuorten ajatuksia siitä, miksi heidän poliittinen näkemyksensä on kääntynyt yllättävään suuntaan? Janoan tietoa.

      Poista
    5. Heh, eniten Tik Tokista löytyy kivaa höpö höpöä ja kissavideoita. Henkkaa en tarkoittanut, hänet kannattaa laittaa siellä seurantaan. Jakoi jouluna yli 50k euroa köyhille. Osallistuin keräykseen viidelläkympillä.

      Poista
    6. No näin minäkin olen ollut aistivinani, että höpöpöpöä. Vaan kun on inessä siinä nuorten höpönpöpössä, voi ovelasti havainnoida heidän maailmaansa ja luoda siitä kuvaa. Työssä ollessa oli väkisinkin mukana nuorten ajatusmaailmassa, etenkin kun äidinkielen opetus pohjaa oppilaan pään sisään ja kaikkeen siihen, mitä hän sieltä tuottaa ja luo. Nyt on ihan pihalla, kun nuoriso on mitä ilmeisimmin muuttunut rajusti aika nopealla aikavälillä. Tutkimukset puuttuvat!

      Poista
    7. Tik tok saattaa olla nuorisokanava, mutta eivät sen sisällön tuottajat minusta ensi sijaisesti ole nuoret, vaan erilaiset tavalliset tai tavattomat ihmiset. yleissivistykseen kuuluu nyt tuntea Juhani ja Siiri, keski-ikäinen vammai...kummallinen pariskunta ja Grazyhotmama, pulloja keräävä möreä-ääninen keski-ikäinen rouva, joka ei enää kykene tekemään lähihoitajan hommia.

      Poista
    8. Ehkä se onkin juuri tämä elämän raadollisuus, joka on aikaansaanut uudenlaista maailmankatsomusta nuorissa? Kaikkein kamalimmalla ja köyhimmällä Grazyhotmamallakin on oikeus olla ja elää. Lihavakin saa ottaa kuvia itsestään, rumakin saa rällätä.

      Ehkä nuoret ovat vieraantuneet vihreistä ja demareista, niin kuin perinteiset duunaritkin kuuluvat olevan, kokevat puolueet liian hienoiksi ja etäällä oleviksi. Nuoret hakevat äänestäessään uutta puoluetta maan hiljaisille ja oikeasti sorsituille. Vai miten se meni.

      Poista
    9. Tikki tokki on osa maailman pirstaloitumista. Muutakin on, mutta pääosa filkoista on hyvin lyhyitä, ja jos kyllästys silti iskee kesken, voi heti siirtyä seuraavaan. Aikame supertähti on Niilo22, joka oppimishäiriöineen ei oikein osaa lukea eikä kait kirjoittaakaan, joskus vaikuttaa ihan totaaliääliöltä, enkä epäile, etteikö olisi. Hänen juttunsa ovat hölmöydessään hauskoja.

      Niilo on ollut julkisuutensa myötä useammassa isossa tilaisuudessa, jalkapallo-otteluissa ja muissa, väliaikaohjelman päästarana.

      Poista
    10. Heh, Niilo22:n hölmöilyjä on siirretty Juubatuubaan vaikka kuinka paljon.
      Niilon viisauksia.

      Poista
    11. Kun näitä kaikkia kanavia tai niiden tarjontaa vilkaisee, huomaa kyllä että eivät ole meikäläistä varten. Vaikka on siellä varmaan ihan näppäriä ja osaavia juttuja, hupaisiakin. Niitä on vain niin paljon erilaisilla alustoilla, että niihin hukkuisi, jos alkaisi jotain seurata.

      Tykkään hitaudesta ja rauhallisuudesta, joten kyllä blogi taitaa olla ainoa meikäläiselle sopiva ilmaisu- ja seuraamismuoto. Siinä on aikaa märehtiä kirjoituksia ja laatia omia kommenttejaan. Ja ainahan on kiva kertoa muille, miten asiat oikeasti ovat.

      Poista
  7. Katsoin illalla vaaliväittelyä ja järkytyin. Näiden kirkuvien akkojen käsiinkö meidän pitäisi luovuttaa isänmaamme kohtalo?

    Melkein tuli Karjalaisen Ahtia ikävä. Sannallekin joku sisäpiiriläinen voisi vihjata, että vaihtaa jo fraasia. Kaikkein heikommassa asemassa oleva alkaa olla kuulijaparka.

    Työperäisessä maahanmuutossa olen kokemusasiantuntija, joten voin todeta, että kun se ei tähän mennessäkään ole meillä onnistunut, niin ei se entisin eväin tule onnistumaankaan.

    Montako työtöntä meillä muuten nyt on? Eilistä kuunnellessa tuntui ettei ainoatakaan?

    VastaaPoista
  8. Kyllä se huuto ja kirkuna oli Marin-lähtöistä ja hänen aiheuttaamaansa. Sanon tämän nyt ääneen: Minusta Marin oli kuin jonkin piristävän aineen vaikutuksen alainen koko keskustelun ajan.

    Tämä ei ole väite, vaan minun henkilökohtainen ja tietysti väärä ajatukseni. Niin voimakas maaninen kärkitila pääministeriä siivitti, että heikkoa teki katsoa. Hän huusi päälle ja keskeytti muita palavin silmin ja aikaansai koko keskustelun muuttumisen paikoin kakofoniaksi. Juontajakin menetti langat käsistään. Marin oli pelottava persoona.

    Jokohan nyt fanien silmät avautuvat? Jälkikeskusteluissa pääministeri on nimittäin saanut murskaavan tuomion. Olen vakuuttunut siitä, että hän ei herättänyt myönteisiä tunteita edes kaikissa demareissa. Hänen rinnallaan Orpo näyttäytyi myhäilevänä ja turvallisena vaihtoehtona ja Purra peräti järkevänä poliitikkona.

    Se Purran väite, josta Marin eniten hiiltyi, oli sitä paitsi totta, vaikka Marin huusi sen olevan valetta. Marin itse ei tuntenut Superin lausuntoa siitä, että kielitaidottomien hoitajien tuonti on oikeasti heikentänyt suomalaisten hoitajien työmotivaatiota ja ajanut heitä eroamaan. Se lukee siis Superin paperissa.

    VastaaPoista
  9. Jatkan vielä, kun tulppa aukesi. Katsoin juuri paikallislehdestä tämän pikkukaupugin nuorisovarjovaalin tuloksen.

    Mainittakoon, että kyseessä ovat paljolti opiskelijanuoret, sillä täällä on mm. ammattikorkeakoulu, lukio ja suosittu taidepainotteinen kansanopisto. Tulos: perussuomalaiset 82 prosenttia, kristillisdemokraatit 9 prosenttia, kokoomus 4,5 prosenttia ja sosialidemokraatit 4,5 prosenttia.

    Tämä nuorten uusi suunta lyö minut ällikällä. Vielä viime vaalien aikaan kärjessä olivat kepu, demarit ja kokoomus. Mikä on se tekijä, joka aiheuttaa nyt nuorisossa tämän uuden poliitisen katsantokannan? Ei olekaan enää trendikästä olla tiedostava vihreä tai vasemmistolainen, vaan tiedostava persu. Vai mitä?

    VastaaPoista
  10. Nuoret ihmiset ovat monessa tyhmiä, mutta on heillä todellisuudesta myös ymmärrystä. Valtaosa nuorista ymmärtää suuren kusetuksen, - mitä se on, kun pikkutyttö puukottaa tai vaasalainen raiskaa ja tappaa. Ählämijengit ovat nuorisolle todellinen vaara, eivät pysty liikkumaan kaduilla vapaasti koska höpöhumanismi.

    VastaaPoista
  11. Nuoret eivät tosiaankaan ole tyhmiä eikä tietämättömiä.

    Se, mikä minua tässä nyt näkyvässä suunnanmuutoksessa hämmentää on se seikka, että vaikka nuoret ovat saaneet vahvaa valistusta koulun ja median ja somen kautta siitä, mikä on ns. oikeaa ja mikä väärää ajattelua ja suhtautumistapaa, niin he kuitenkin näyttävät toimivan vastoin tätä valistusta.

    Mielestäni tämä on jossain mielessä sama ilmiö kuin hippivuosien nuorten kääntymys. Meidät kasvatettiin isänmaallisiksi ja melko nöyriksi kansalaisiksi, mutta niin vain muutimme suuntaa ja heitimme isänmaan arvoineen romukoppaan. Maailmanparantajat ja vasemmisto leimattiin vanhemman ikäpolven toimesta vahvalla stigmalla, kuten nyt koko oikeisto ja eritoten persuus maalataan huonoiksi arvoiksi.

    On siis taas päinvastoin. Toisaalta meillä on ilmastohätätila, maahanmuutot, sodat ja wokekulttuuri päällä. Soppa on melkoinen. Mitä tästä keitoksesta tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tällä ei nyt ole mitään tekemistä hippien neuvostoliiton palvonnan kanssa.

      Vihreä siirtymä seuraa tulevista vaaleista, vihrut siirtyvät syrjään.

      Poista
    2. No juu, ymmärrän epuun.

      Vaan nyt pitääkin katsoa tätä ilmiötä kotkan perspektiivistä, vai mikä on se lintu, joka lentää korkeimmalle ja näkee laajimmin.

      Haen yhtäläisyyttä siihen ilmiöön, että tämä aatteiden vaihto kuuluu tavallaan luonnon kiertokulkuun, vaihtuu aina melko pitkien periodien jälkeen. Toistuvuutta, siis, eri kuosissa.

      Poista
    3. Aatteet ja vaatteet kiertokulussa, eikä ihmiskunta viisastu koskaan. Syöksylaskijoita kaikki tyynni.

      Poista
    4. Tämähän onkin ydintä: kaikki toistuu, ihminen ei perimmältään muutu ollenkaan. Ihminen on sama, vain aatteet vaihtavat paikkaa. Oikeastaan ei ole uusia aatteitakaan. Kaikki on jo keksitty.

      Poista
    5. Tämä ihmisen perimmäinen muuttumattomuus näkyy myös uskontojen harjoittamisessa. Se on oiva kohde verrata ihmisen kehitystä aikojen saatossa.

      Siinä, missä varhaiskantainen luolaihminen anoi metsästysonnea yläilmaisilta, nykyihminen saattaa rukoilla aivan samoin yläilmaisilta itselleen onnea ja menestystä hankkeissaan. Ja aikaväli on - tuhansia vuosia? Ehei, vaan paljon enemmän!

      Nimittäin sanotaan, että ensimmäiset elämän muodot, esitumaiset eliöt, kehittyivät noin 3,5 miljardia vuotta sitten. Ja ensimmäiset monisoluiset eliöt kehittyivät 500 miljoonaa vuotta sitten. Tästä eteenpäin elämän kehitys on sitten ollut nopeaa.

      Ja tässä ollaan, ihmettelemässä ihmisen säilymistä hengeltään muuttumattomana eliönä.. Kaikki kiertää kehää ja toistuu hieman eri kuosissa.

      Poista
    6. Kulttuuri on luksusta.

      Poista
    7. Luksusta on Kiira Korven runot.

      Poista
  12. Kiira Korven runoista pitää puhua enemmän! Enpä muista milloin valtakunnan päälehti olisi haukkunut runoteoksen niin pataluhaksi kuin nyt, aivan suoraan ja päin naamaa.

    Eikä kyse ollut edes omakustanteesta, vaan julkaisija on vanha ja arvostettu Otava, sama joka joutui raastupaan Salaman Juhannustanssien kanssa! Nytkö taas!?

    Korven runoteosta en ole lukenut, mutta lukaisin Hesarin lynkkauksen. Ja haluaisin kysyä kriitikko Artulta mistä hän on saanut valtuudet määritellä mikä on oikeaa runoutta ja mikä ei?

    Jos tekijä sanoo, että nämä ovat runoja, niin ne ovat runoja. Kysehän voi olla arvostelijan, vanhan pierun, jämähtämisestä oman aikansa vanhanaikaiseen runomuotoon.

    Juuri näinhän tyrmättiin aikoinaan moderni runouskin. Ei järkeä, ei kauneutta, ei henkevyyttä, ei lyyrisyyttä, ei loppusointuja... pelkkää arkista ja sekavaa ähkimistä vaan.

    Tätä ei voi jättää tähän, saatana: meidän on puhuttana Kiira Korven runoudesta!

    VastaaPoista
  13. Kyllä, se on juuri näin. Että nättinokkaisille Hesarin kriitikoille pitää haistattaa pitkät. Kiira saa maalata rakkautensa piruetteja sanoiksi, ja Otava saa kustantaa mitä tahtoo.

    Kirjahan myy enemmän kuin tosirunoilijan teos. Se kertoo oletettavasti nuoren ja uuden seksuaalisuutensa löytäneen ihmisen koskettavaa tarinaa. Ja pitäähän kriitikoille välilä tarjoilla tosi haukuttavaakin, ettei aina tarvitse vatkata metaforia. Millä televisiossa kykyjään näyttänyt kriitikko Oskari Onninenkin eläisi, ellei kukaan koskaan tarjoilisi estradille oikein huonoa taideteosta?

    Kiitos siis Kiira Korpi, joka tarjoilet sydänverisen runoteoksesi nälkäisille kriitikoille. Pitkään aikaan ei ole tapahtunut mitään yhtä raikasta.

    Toinen raikas tapahtuma oli tietenkin Riikka Purran mainio provokaatio: kulttuuri on luksuspalvelua. On oikein virkistävää lukea, miten kulttuuri-ihmiset tulkitsevat lausuntoa ja millaisia laajoja merkityksiä he nyt näkevät kaikkialla politiikan ja kulttuurin kentällä. Hallelujaa, kulttuurin kohdussa kiehuu. Nyt näytetään, mistä päästä kana pissii ja kuka saa tehdä taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista Kiurun... heh heh... ihan totta, nyt tuli Freudilainen lapsus... minun piti kirjoittaa Kiira Korven kohtelusta olen samaa mieltä kuin te! Kohtuuttoman asiatonta on, ko. kriitikko olisi voinut jättää kirjan lukematta ja pitää turpansa kiinni.

      Muusta olen hieman eri mieltä, etenkin Purran "mainiosta provokaatiosta"... vitut, tosissaan hän on. Olen joskus lukenut Perussuomalaisten kulttuuriohjelman ja se on just tuota mitä tämän päivän Hesari nostaa esiin. Heidän kulttuuripoliittisessa ohjelmassa tuomitaan ”eliittikulttuuri oopperoineen samoin kuin läpipolitisoitunut vihervasemmistolainen nykykulttuuri (sic!)”… ja sen tilalle halutaan ”kansallismielistä kulttuuria, joka kohoaa arjen yläpuolelle antaen sielulle ja mielelle kokonaisvaltaisia kokemuksia”

      He tekevät parodian tosiaan nykyisin itse! Mutta ihanaa, että täällä edes joku ymmärtää mistä on kyse. Hyvä Iines!

      Itse ajattelen, että taaksepäin on meidän mentävä, jos haluamme takaisin suomalaisen Suomen. Jolloin runotkin olivat sellaisia, että ihminen ne ymmärsi, loppusointuisia ja kauniita ja puhuivat kauniista ja ylevistä asioista. Taidemaalauksista myös pitää heti nähdä mitä ne esittävät, etteivät näyttäisi ”apinoitten töhrinnältä”. Sinfoniat ja muut semmoiset on vain hienostelevien ihmisten teeskentelemiseksi tehty, ei ne itsekään siitä mitään ymmärrä. Ja joku N-ihmisten soittama jatsi on kamalaa villi-ihmisten musiikkia, jossa silmätkin pyörivät päässä, se ei suomalaisille sovi, samoin kun ei nykyisin niin suosittu rautalankamusiikkikaan. Suomen kansallissoitin on Kannel eikä mikään ulvova kitara. Sen rinnalle voi ottaa hanurin… onko mitään kauniimpaa kuin hanurin haikea soitto järvenlahden yli kesäillan hiljaa laskeutuessa maan pinnalle? Ei ole! Ja tähän kun vielä lisätään kolmanneksi viulu, niin meillä on pelimanniyhtye koossa ja nuoriso voi sen soiton siivittämä alkaa kirmailla kansantanhuja kengänkannat iloisesti kopisten! Ja vielä Elokuvatuotantomme kun palaisi mierontieltään takaisin kultaiselle 1950-luvulle, niin näkisimme kotomaamme kotoisat kasvot sellaisina kun ne kuin peilityynen järven pintaan on piirretty: rengit renkeinä ja piiat piikoina ja isännät ovat isäntiä ja kesäisiä maanteitä harhailevat kulkurit valeasuisia vuorineuvoksia… Suomi takaisin suomalaiselle kulttuurille!

      Poista
    2. Itse asiassa jos minä joskus hieman kritisoin perussuomalaisia, niin se johtuu juuri tuosta heidän kulttuuripolitiikasta. Se on sietämättömän ahdistavaa ja tunkkaista. Minulle kulttuuri tarkoittaa sivistystä, ei tuollaista lantakasassa pyöriskelyä.

      Ps. Esim. siitä perussuomalaisten kanssa olen samaa mieltä, että tänne elintason perässä juoksevia maahanmuuttajien tuloa pitää rajoittaa radikaalisti. Ja rikolliset samantein takaisin lähtöruutuunsa. En minä kaikessa heitä vastaan ole. Mutta vitun äärioikeistolaisia ovat, tai ainakin useat heistä ja heitä äänestävät. Ovat.

      Poista
    3. Nyt sinulta, armas Mikis, jäi kirjoitukseni kärki, yksi niistä, huomaamatta.

      Jos nimittää jotakin lausuntoa "mainioksi provokaatioksi", niin se tarkoittaa sanojensa summaa: provokaationa lausunto oli mainio. Lausunnon sisällöstä en sanonut halaistua sanaa.

      Lausunto oli provokaationa mainio siksi, että se on saanut ihmiset puhumaan kulttuurista, siitä, miten laaja sisältö kulttuurilla on. Kulttuuria on yhtä lailla Kiira Korven runot kuin Bertolt Brechtinkin. Se, mikä on hyvää kulttuuria, on paljolti arvostuskysymys, mutta joitain yleisiä kriteerejä varmaan voidaan kulttuurituotteelle määrittää, ja niitä Kiiran runot eivät välttämättä toteuta. Ja innostipa Purran lausunto sinutkin sanomaan siitä jotain! Eli hyvä provokaatio.

      Siitä, mikä on Purran käsitys kulttuurin tarpeellisuudesta, tiedän sen, minkä hän sanoi provokaatiolausunnossaan: kulttuurissa on paljon tarpeellista, mm. kirjastot ja lastenkulttuuri. Uskon, että muutakin on, jos hänen pyydetään tarkentamaan lausuntoaan.

      Tämä nyt lausuttu on kuitenkin liian kapea määritelmä, ja itse määrittelen kulttuurin tarpeellisuuden ja sisällön toisin.

      Minulle kulttuuria on kaikkialla, sielläkin, missä kukaan ei ole vielä keksinyt sitä: metsän valoissa ja varjoissa, kun tuuli leikkii puitten lehdillä ja lehtikärsäkäs näyttää ilta-auringossa jättiläisnorsulta. Se pitää vain kuvata ja näyttää muille. Sitten se on kulttuuria ja taideteos.

      Se, mitä Purra tarkoittaa lausunnollaan, on minulle hätkäyttävää. Persujen ohjelmalliseen kulttuurimääritelmään en ole tutustunut muuta kuin tuohon sinun esille nostamaasi kansalliseen puoleen. En tunnista sitä, minulle taide on rajatonta. Tämä ei tarkoita sitä, että tykkäisin kaikesta taiteesta. En suinkaan. Inhosin Mimosa Palen Jättihäpy -taideperformanssia.

      Poista
    4. Minusta kulttuuria saakin hieman tökkiä. Palautan mieleenne sen, että tökki Eino Leinokin, kas näin:

      Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri –
      se on Kiinassa Kiinaan myyri –
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.
      "

      Poista
    5. Jospa minä viestintäalan ansioituneena asiantuntijana hieman muotoilisin puheenjohtajatar Purran lausumaa, koska se ei selvästikään ole ihan valmiiksi Purtu.

      Kas näin sen pitää kuulua marxilaisittain muotoiltuna:

      Kulttuuri on luksusta kansalle!

      Poista
    6. Mainiota Iines! Osattiin siis kulttuuria arvostella ennenkin. Ja kulttuuri kyllä kestää sen.

      Mutta mistä saisimme tähän hätään yhden maistiaisen runotar Korven lyriikasta? Voisimme analysoida sen puhki ja selvittää miksi se ajoi pahki kriitikko Artun runokäsityksen kanssa?

      Poista
    7. Ja Reino Hirviseppä on pervitiiniä runoudelle!
      (Tämän tajuaa vain Tapsa... jos hänkään? itsekseni keksin äsken.)

      Kyllä selityksiä löytyy, Iines, kun kysymys on näinkin ihailtavasta henkilöstä kuin Purra. Luulen, että vähemmän puoltoltolausumia olisi löytynyt sydämesi salaisesta rintataskustasi jos tuon kökkömäisen "muka-provokaation" olisi suustaan päästänyt esim. joku...sanotaan nyt vaikka Sanna-niminen henkilö esimerkiksi. Tai kavaltaja Antti Rinne .

      Kuulepas Iines-kulta, me näemme asiat usein sellaisina kuin haluamme ne nähdä, niinkuin Putin. Siksi me välillä - ich auch, ich auch - harhailemme yössä kuin... kuin... Kykloopit! (Sillä pimeässä ei yhdelläkään silmällä mitään nää.)

      Poista
    8. Kas tässä Tapsan pyytämää Kiiran runoutta. Löysin säkeet kulttuurilehden sivuilta Googlen avulla. Huomautan seurakunnalle, että kyseessä on viisi (5) eri runoa:

      Miten omat tunteet / voi vaihdella / niin paljon? / Välillä ajattelen / kyllä tämä tästä, / kun taas välillä / EI VITTU TODELLAKAAN!

      Juuri nyt eniten vituttaa / tunneköyhät / miehet.

      Näin painajaista että hän / aikoi hankkia itselleen / 100 000 euron / arvoisen kellon. / Yritin peitellä / hänen / ahneuttaan.

      Huh huh HUH.

      Ota vastaan, / ota ota vastaan. / Ota vastaan, / ota ota vastaan. / Mmmm....

      Poista
    9. Kiiran runoudesta on nämä sitaatit Hesarissa:

      Teos on jaettu neljään osioon: Auts, Mitä helvettiä?, Okei, no niin ja Mmmm...
      Mietelauseet ovat sellaisia kuten: Arvostan asioita ja / niiden luonnollista elinkaarta. Ja Ärsyttävää! / miksi pitää tuntea / niin syvästi...

      Yhdelle sivulle on painettu näin ytimekäs runo (huom! tämä on siis Hesarin kriitikon mielipide): vittusaatanaperkele.

      Minulla ei tähän kismaan ole mielipidettä. Tuus.

      Poista
    10. Tai sen verran lipsun periaatteestani 'olla sanomatta mitään', että sanon, että jos Haavikko olisi vielä Otavan kaunokirjallisuuden johtajana, niin kyllä ihmettelisi hän...

      Poista
    11. Nyt täytyy kysyä, että olisiko Otava vielä taloudellisesti pystyssä Haavikon kriteerein.

      Oikeasti: Nythän myyvät julkkisten kirjoittamat keittokirjat ja kaunottarien kirjoittamat elämäntaito-oppaat. Sitä en tiedä, mikä instanssi niitä Pimppiheimo-podcasteja julkaisee. Tuskin Otava?

      Poista
    12. " ... Kulttuuria on yhtä lailla Kiira Korven runot kuin Bertolt Brechtinkin...." Miksei, uskotaan. Mutta kyllä ihmettelisin nyt, jos nuori Mikko aikoinaan - kun öisin opettajien puutarhassa elohopealampun avulla pyydysti yöperhosia - olisi ihastunut Kira Korven lyriikkaan samalla innolla kuin mitä Lorcaan. Kovasti ihmettelisin vieläkin?

      Poista
    13. Haavikkohan nimenomaan oli talousmies, Iines. Hän pelasti (no, ei yksin mutta melkein) Otavan konkurssilta. Ja herätti eloon WSOY:n ja Otavan yhteisen lehtifirman. Hän kun osasi lukea tilinpäätöksiä runoja paremmin. Kuulema.

      Poista
    14. En jaksa uskoa, että ihminen ihastuu Kiiran runoihin, sillä ne ovat ähkäisyjä ja keskenjääneitä kuviEn tynkiä.

      Kannattaisiko niitä tarkastella vain tämän ajan kuvana, ajan, jolloin kaikki kelpaa, jos ihminen on julkkis.

      Poista
    15. "... runoja paremmin ja tehdä niistä tarvittavat johtopäätökset. Kuulema. ..."

      Poista
    16. Niin, mikäli minä jotain runoudesta ymmärrän - en ole siitä kovin varma - niin Kiira monessa muussa asiassa on varmasti parempi kuin runoudessa. Aivan varmasti.

      Poista
    17. Niinpäs olikin, Haavikko, talousmies. En ajatellut asiaa tältä kantilta.

      Miten hän olisi suhtaunut näihin keittokirjoihin ja muihin rahaa tuoviin epämääräisiin kirjoihin, on sitten seuraava kysymys. Edellyttää tietysti kontekstin vaihtoa ja Haavikon herättämistä eloon tähän päivään. Pois sieltä kaunokirjallisuuden kulta-ajalta.

      Poista
    18. Oikeastaan minun piti puhua Tuomas Anhavasta eikä Haavikosta. Anhavahan oli monen upean runoilijamme ateljeekriitikko. Ja ehdottoman tarkka sanoista, siitä miten asiat ilmaistaan. Tuon käsikirjoituksen kohdalla hän olisi... en tiedä mitä olisi tehnyt, ehkä seppukun., kun kerta käänsi niin korvettoman hienosti japanilaisia tankarunoja. - No, leikki leikkinä, en usko että olisi seppukoa tehnyt. Tai... eihänhän sitä koskaan tiedä. Toisesta.

      Poista
    19. Haavikolle ei kuulunut muu kuin ns. kaunokirjallisuus. Ja senkin hän legitimoi myöhemmin Hannu Mäkelälle. Loppuaikoina Haavikolla ei Otavassa ollut muuta tekemistä kuin rikkoa siellä puhelimia. Se kun suuttu kun joku soitti ja sanoi semmoista mitä ei hän halunnut kuulla. Se oli aina puhelimen vika.

      Poista
    20. Puhelimia taisi parhaimmillaan kuukaudessa mennä useampi kpl:e. Siis kappaleiksi. Yks Otavan tallin runoilija kerto mulle, että aina kun hän sen huoneeseen tuli, se hyvin kohteliaasti toivotti tervetulleeksi, mutta kun huoneesta lähti, se ei ollut enää huomaavinaankaan häntä.

      Poista
    21. Tuomas Anhava oli opiskeluaikojeni suuri idoli ennen kaikkea tankarunojensa vuoksi. Minulla on vieläkin suuren ensirakkauteni lahjoittama opus Oikukas tuuli. Hän osti sen viimeisillä markoillaan joululahjaksi ja minä ostin hänelle viimeisillä markoillani Jouko Siiven kirjoittaman kirjan, koska luulin, että se on hänelle, kiihkeälle vasemmistolaiselle, mieleen. Se olikin vikatikki, Siipi olikin joku kiihko-oikeistolainen armeijan kannattaja eikä ihana stalinisti tms. Tätä en tiennyt. Muistan vieläkin hänen tyrmistyneen ilmeensä, kun hän avasi kirjapakettinsa. Vaan kyllä hän sen luki.

      Poista
    22. Tässä on aika osuva kuvaus Otavan kaunkokirjallisuuden päällikön/Jankon betonin pomon yhtäläisyyksistä. Fiktio on joskus tahattomasti todellisempaa kuin todellisuus an sich.

      niin,Teillä oli asiaa?<(a>

      Poista
    23. Heh, heh, onhan se nyt parempi antaa tulla ulos harmituksen, kuin kasvattaa sitä sisäänsä.
      Harmituksen käsittelytapoja on vissiin yhtä useita, kuin on harmituksen kokeneita.
      Miten sinä käsittelet omia harmituksiasi? Voin vakuuttaa, että helppoa tapaa ei ole.
      Vitsi vitsinä, mutta asia asiana.

      Muuten, tuo kuolemaa kuvaava maalaus on perin omituinen. Olen sitä tässä katsellut, mutta varmuutta
      siitä en ole saanut.

      Poista
    24. Mitä tulee tuohon Mikiksen linkkaaman Kummelin sketsiin - kannattaa katsoa - niin tuommoista asiakaspalvelijan työ on. Tunnen entisen opiskelijani, joka toimii aspana yrityksen puhelinvaihteessa ja chatissa. Hän lähettää minulle aina joskus herkkupaloja saamistaan asiakkaitten hassuista kielijutuista, homotteluista, haukkumisista ja hauskoista kommelluksista. Aspa käyttäytyy juuri noin kuin Kummeleissakin, paitsi ei riko puhelinta. Kuuntelee vaan ja nyökyttelee, vaikka kakkaa sataa niskaan ja homoksi huudellaan. Suomalaiset asiakkaat ovat kuulemma uskomattoman pölvästejä puhelimessa ja chatissa.

      Poista
    25. Ripranie, maalauksella tuskin on ”oikeaa tarkoitusta”, joka olisi arvattavissa tai tulisi tulkita tietyllä tavalla. Se on niin kuin katsoja sen näkee, taulu on aina katsojan kokemus - samoin mikä tahansa taideteos, kirjakin.

      Jos sinä näet sen kuoleman kuvana, en yhtään ihmettele. Siinä on selkeästi aineksia tähän suuntaan. Uhka, vaaran tuntu, leijuvat sfäärit, ei kasvoja, viimeisellä rannalla. Mietin vain sitä, voisiko joku nähdä kuvan jotenkin toiveikkaana ja valoisana?

      Poista
    26. Tytön oikea käsi ja jalka on tiiviisti kamarassa. Ehkä tuossa on se toivo, kun vasen jalka on nousussa
      ja tytön katse auringossa.

      Hyvä aspa on aina asiakkaan linjoilla, vaikka ei niin sisimmässään aina olisikaan. Paljon olen itsekin
      toiminut asiakaspalvelussa, joka sekin on tavallaan "kutsumustyö". Hyvä aspa pitää ihmisistä, vaikka työ ei
      aina helppoa olekaan.

      Poista
    27. Niin, lennän aurinkoon, lennän aurinkoon..

      Vaikka tässä se onkin laskeva aurinko, mutta kenties siellä on lohtua, valoa. Joka tapauksessa parempi kuin musta tyyni vesi, joka on maalauksen toinen vaihtoehto.

      Tämä minun entinen opiskelijani pärjää hyvin, hän on pitkäpinnainen ja huumorintajuinen ja saattaa, vastoin yrityksen sääntöjä vastailla joskus omiaan, vaikkapa homottelijalle jotain hauskaa. Enemmän vaivaa on asiakkaista, jotka viestivät vajavaisesti, ja juuri tästä kielipuolesta hän innostuikin lähettämään minulle hauskoja kieliesimerkkejä.

      Poista

    28. Vaan nyt annan kymmenen pistettä ja papukaijamerkin vaalipaneelin Sari Essayahille. Ihan kuin hän olisi lukenut blogiani (sis. vitsin).

      Hän nimittäin ehdotti samaa, mitä minä ehdotin ennen suurta muuttoaaaltoa, sen aikana ja sen jälkeenkin.

      Nimittäin hän ehdotti maahanmuuttajaäitien (työmarkkina)tukien leikkaamista, kunnes heidän kielitaitonsa on riittävän hyvä. Juuri näin! Tämä on se kohta, joka koettaa palauttaa ihmis- ja tasa-arvon näille syrjityille naisille ja sitä kautta heidän lapsilleen ja perheilleen.

      Näin heillä on sitten valmius auttaa lapsiaan siinä vaiheessa, kun he menevät kouluun ja lasten kielitaito ja koulumenestys paranee. Konkreettisena keinona Essayah esittää työmarkkinatukeen kielilisää, joka lähtee siitä, että ensin kaikilta maahanmuuttajilta lasketaan työmarkkinatukea, ja sen jälkeen osoittamalla riittävän suomen kielen taidon voi saada kielilisän.

      Poista
  14. Kiira Korven poetiikasta ketju alkoi ja päättyi mamuäitien ryöstöön... Siksipä hyppään siitä nyt tänne ojan pientareelle.

    Res.korp. Mikis kehtasi lähes epäillä ymmärränkö vihjeet "Hirviseppä/pervitiini" - no perkele, ymmärrän ihan taatusti. Muotoilenkin hänen sloganinsa hieman kansanomaisemmin: "Palle on pervitiiniä lyriikalle".

    (Pervitiini on piristävä huume, jota mm. kaukopartiomiehet käyttivät monien päivien sissireissuillaan vihollisen selustassa. Kirjailjoista siihen turvautui mm. Tatu Vaaskivi, joka jostakin syystä oli idolini nuori ollessani.)

    Pallen eli Palmroothin eli Hirvisepän kainon hempeistä runoelmista muistamme mm. iki-ihanan "Silimien välliin ryssää, juu".

    Tätä metodiahan käytti juuri HS-kriitikko Arttu, jolle Kiira on pelkkä narttu.

    VastaaPoista
  15. Muistamme kait myös Pallen perustaman Iloisen Teatterin, jonka silloinen sisäministeri Yrjö Leino kielsi poliittisesti vääräoppisena, eli siis neuvostovastaisena.. Täältä asti se suomettuminen taisi alkaa.

    PS Kyllä minäkin tiesin, mitä pervitiini oli ja mihin sitä sotien aikana käytettiin. Herää kysymys, mitä näinä päivinä sotilaille annettaisiin, jos taisteluhautoihin jouduttaisiin, kuten Ukrainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomettumisen ensiaskeleet otettiin todellakin torjuntahävityn sodan jälkeen, hyvästä syystä toki, mutta sitä seurasi vapaampi ajanjakso 40-luvun lopulta 60-luvun alkuun.

      Sinä aikana ilmestyivät Kremlin kellot ja Berijan tarhat ja (itse Neukkkulassakin jopa) Ivan Denisovitsin päivä. Tätä aikaa kutsutaan Venäjällä suojasääksi.

      Vasta 60-luvun lopuilla ja 70-luvulla suomettuminen ryöpsähti valloilleen, kun NL alkoi painostaa ja kellokkaina totuutta julistivat yli-innokkaat yya- ja muut nilkit, henkisen keskitysleirin vartioina taistolaiset, tuo vapautta ja ystävyyttä Neuvostoliiton ehdoilla julistava viides kolonna. Silloin Vankileirien saaristokin piti julkaista Ruotsissa.

      Sen pesänselvitys on vielä tekemättä. Ja jotta se jäisikin tekemättä, niin meillä mesotaan edelleen 30-luvun lapualaisista ja seitsemästä juutalaisesta.

      Poista
    2. Hyvin sanottua! Ukrainalaisille maksamani 155 mm tykinammuksen kyljellä lukee: "YYA is over! - Riku Riemu "

      PS. Heh, räjähdin äsken nauramaan, kun luin Helsingin poliittisen yliopiston höpötiedekunnan myöntävän Greta Thunbergille kunniatohtoruuden.

      Poista
    3. No nyt piti googlata Kremlin kellot ja Berijan tarhat.

      SolženitsynIn teos sen sijaan on tuttu nimeltä ja sisällöstä tiedän, mutta koko teosta en muista lukeneeni. Teoshan käännettiin vasta 70-luvulla. Paremmin muistankin Vankileirien saaristosta käydyt myöhemmin käydyt keskustelut lehdistössä. Yliopistolla näistä ei kohistu.

      Yritin muistella, miten kiihkeät vasemmistolaiset ystäväni suhtuivat teokseen ja kirjailijaan. On muistikuva, että me kirjallisuuden opiskelijat emme merkittävästi lukeneet neuvostovastaisia teoksia, ne tiedettiin, olivat aika myöhään meillä suomennettuja, mutta jollakin tapaa niistä vaiettiin. Jos joku luki, hän ei nostanut teosta keskusteluumme. Olimme täysin aivopestyjä vasemmistolaisia.

      Poista
    4. Hyvä, Riku. Toivottavasti ohjuksesi tuhoaa jonkin venäläisen panssarivaunun. En oikein ruumiita toivo vihollisenkaan puolelle, sillä jokainen sotilas on jonkun äidin poika tai jonkun naisen kumppani. Meinasin kirjoittaa ”tai miehen”, mutta yllättäen huomaan, etten ole varma, saako Venäjällä olla avoimesti homoseksuaali. Mutta sanotaan nyt, että miehen tai naisen tai jonkin muun variaation kumppani.

      Aineellinen tuho vihollisen puolella sen sijaan on toivottavaa.

      Poista
    5. Pahuuden maan sotilaiden kappaleita toivon lentelevän. Mielellään vaikka Wagner ääliöitä

      Poista
    6. No jos valita täytyy, niin kuolo tietysti venäläiselle, ei ukrainalaiselle. Tähän hulluuteen Putin kun nyt on maansa nuorukaiset pakottanut ja päättänyt uhrata maatuskojen pojat.

      Kunpa joku lähettäisi Putinin, Medvedevin ja sen Suomea vihaavan Zaharovskan raketilla ikuiselle radalle avaruuteen. Venäjän kansa tulisi vapauttaa orjuudesta.

      Poista
    7. Solzenitsynin esikoinen eli "Ivan Denisovin päivä" julkaistiin Neukkulassa ihan laillisesti ja käännettiin suomeksikin lähes tuoreeltaan 1964.

      Se on aika outoa, sillä kirja kertoo leirivangin yhden päivän tapaukset. Siinä kunnollisin vanki oli kulakki (vert. "porvari"). Se oli Hrutshevin avoimuuden aikaa, suojasäätä, joka loppuikin aika äkkiä ja koko leirisysteemin olemassaolo kiellettiin kapitalistien propakandana.

      Kääntäjä oli Markku Lahtela, nouseva kyky, jonka kirjat minäkin luin, mm. Sirkuksen. Hän teki itsarin aika nuorena.

      Poika Tuomisen kirjat, Kremlin kellot, Sirpin ja vasaran tie jne meillä oli kotona kirjahyllyssä. Luin ne varhaisteini-iässä ja sain rokotuksen kommunismia vastaan. Tehokas oli, suojaa yhä.

      Poista
    8. Ennen sanottiin, että kommunismi on hyvä idea, mutta jätkät pilas.

      Nyt voisi sanoa, että aate mikä aate, niin ryssät pilas. Piti tulla demokratia, tuli Putin.

      Poista
    9. Mutta miten ihmeessä Hrutshev, kova kommunisti, sitten salli yhteiskunnan avautua ja vapautua?

      Hän oli ukrainalainen.

      Poista
    10. Aika jännä tuo mainintasi kirjan kääntämisvuodesta 1964, Tapsa. Kaikissa tarkistamissani lähteissä kirja käännettiin kyllä vasta 70-luvulla.

      Viittaan vaikkapa artikkeliin, jonka on kirjoittanut pari proffaa, Krister Höckerstedt ja Martti Kekomäki. Siinäkin sanotaan tuon suomentamisvuoden olleen vasta 70-luvulla, koska kirja oli meillä ”kiellossa” ilmestyttyään 60-luvulla.

      Lainaan tähän suoran sitaatin artikkelista: ”Vuonna 1970 Solženitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Hänen kirjansa Ivan Denisovitšin päivä käännettiin samana vuonna suomeksi. Vaikka kirjasta oli aikaisemmin julkaistu pitkiä otteita Suomen Kuvalehdessä, sitä ei kuitenkaan tuolloin saatu julkaista maassamme. Yleinen käsitys oli, että kielto tuli maamme korkeimmalta johdolta - tieto osoittautui myöhemmin oikeaksi. Koska Suomesta kirjaa ei ollut tuolloin saatavilla, hankin sen välittömästi Ruotsista. Luin sen siis ruotsinkielisenä käännöksenä.” (Aikakauskirja Duodecim).

      Vaan onko siis kuitenkin kirja käännetty meillä jo 60-luvulla?

      Poista
    11. Kommunismi ei ole toiminut missään valtiossa eikä missään yhteisössä. Sosialismi ei toimi kuin unelmikkojen ajatuksissa. Useat kommuunit ja tiiviit yhteisöt, jotka pohjaavat yhteisyyteen, tuppaavat kasvattamaan myös ihmisen huonoja puolia. Ne eivät häviä, vaan eskaloituvat yhtä lailla kuin hyvät.

      Poista
    12. Jostakin syystä minulla on vahva muistikuva, että isoveljeni asui vielä kotona kirjan ostaessaan eli sen täytyi silloin olla 60-luvulla.

      Vuosiluvun 1964 sain wikistä "Ivan Denisoviitsin päivä" -sivulta.

      Poista
    13. Nyt löysin memorator.fi sivustolta myynti-ilmoituksen, jossa kirjan julkaisuvuodeksi annetaan 1963.

      Pitääköhän ostaa?

      Poista
    14. Totta totisesti! Vaan mitä nämä minun sitaattini tohtorismiehet tarkoittavat artikkelillaan?

      Voisiko olla mahdollista, että se Lahtelan suomentama teos jotenkin joutui valtion kiroukseen?

      Nimittäin Jörn Donnerhan koetti saada Ruotsissa vuonna 1970 tästä Ivanin päivästä tehtyä elokuvaa Suomeenkin, mutta se kiellettiin meillä silloin. Kerrotaan, että kun elokuva esitettiin Ruotsissa, niin Ahvenanmaalla sijaitsevat linkkimastot suljettiin tai peitettiin, ettei elokuva olisi näkynyt Suomen puolella.

      Tätä taustaa vasten voisi ajatella, että asiassa on jotain hämärää kohtaa

      Poista
    15. Ei mitään mitään Solzhenitsynin teosta Suomessa kielletty . Vaan painostuksella estettiin julkaisemista.

      Poista

    16. No juuri tällaista tarkoitan, painostushan on jonkinlainen epuu, kielto, vaikka se ei virallinen mustaa valkoisella -juttu olisikaan.

      Mutta siis, kiinnostavaksi jää se, mitä nämä minun yllä eilen klo 22 linkkaamani sitaatin tohtorimiehet tarkoittivat maininnoillaan, että teos ei ollut löytänyt tästä maasta kustantajaa ja että piti hankkia kirja Ruotsista ja lukea se ruotsinkielisenä versiona.

      Kuitenkin kirja on mitä ilmeisimmin suomennettu Tapsan mainitsemana vuonna 60-luvulla. Hourivatko emeritusproffat? No, hehän eivät ole kirjallisuuden vaan lääketieteen emeritusprofessoreita. Kirjaa sai ilmeisesti heti suomentamisvuonna myydä esteettä kirjakaupoissa, vaikka kaikki eivät sitä niistä löytäneetkään.

      Poista
    17. Muistan nämä ajat. 60-luvullahan oli vielä Honka-liittoa ym vastaavaa ystävyyspolitiikan (= Kekkosen) vastustusta ja kirjoja julkaistiin vapaasti, mutta 70-luvulle tultaessa sitä ei äkkiä katsottukaan hyvällä, joten kustantajat oma-aloitteisesti kieltäytyivät julkaisemisesta - jolloin ikävät kirjat kierrätettiin Ruotsin kautta.

      Tämä oli sitä niin sanottua itsesensuuria. Siitä tuli maan tapa ja jos joku lipsui, niin myllykirje kopsahti. Sillä oli pitkä varjo, ihan näihin aikoihin asti. Vasta Ukraina vihelsi pelin poikki.

      Poista
    18. Tuo on sitä aikaa, jolloin minä olin tiedostava nuori, mutta itse asiassa en tiennyt mitään. Minulle aate oli tempautumista virtaan mukaan, etenkin kun poikaystävä oli aatteen miehiä henkeen ja vereen. Minä näin aatteen ainoana oikeana vaihtoehtona ja Neuvostoliiton tietenkin ystävävaltiona, jota tuli ihailla. Ystävissäni oli kyllä kaikensuuntaisia, mutta nehän olivat silloin minusta vääriä suuntia, kepulaiset ja kokoomus.

      Esitin vielä paljon myöhemminkin pienelle tytölleni vaalimainoksia katsellessamme, että tuo Harri Holkeri on paha mies, ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Siis puhuin yhtä kärjistäen kuin Sanna Marin tänä päivänä. Tyttäreni luuli pitkään, että Harri Holkeri on rosvo, rikollinen, oikeasti.

      Poista
  16. "Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja."- Mark Twain

    Sitä nyt päissään pölisee kaikenlaisia lapsuksia, ei pitäisi. En usko että täältä pääsen irti muuta kuin kulumalla. Mutta pieni jäähy/tauko on kyllä paikallaan mulle. Määrään sen itse. Ja samovaarillisen lempeää teetä. (Ei kovaa tettä!)

    VastaaPoista