23.5.2023

Kissa kuumalla katolla

 


Jos nyt ei aivan kissa kuumalla katolla niin ainakin  kuuma peruna päivän uutisaiheista on Pride-väen ilmoitus siitä, että he epäävät yhteistyön kokoomuksen ja keskustan kanssa, koska osa kokoomus- ja keskustaväestä ei hyväksynyt äskeistä translakia. Ellet ole meidän puolellalle, olet meitä vastaan. Ja hups, kokoomus ja keskusta on blokattu pois, vaikka heidänkin riveissään tietysti on sateenkaariväkeä taatusti samassa mitassa kuin muissakin puolueissa.

Polarisaatio eli eriytyminen blokkeihin on ikävä ilmiö. Valitettavasti se on lisääntynyt Suomessa isoin harppauksin. Tästä saa kiittää myös nykyistä toimitusministeriön pääministeriä, joka julisti toistamiseen polarisaation välttämättömyyttä, tällä kertaa kunniatohtorin puheessaan Amerikan mantereella, edellisen kerran vaalipuheissaan keväällä. - On valittava puolensa, ettäs tiedätte. 

Raja siis on, ja syvemmäksi tulee tällä reseptillä. Jos joku ei ajattele samoin kuin itse ajattelee, hänet on blokattava pois ja on tiivistettävä omien rivejä. En tiedä, miksi mieleen tulee tästä vaikkapa Saksan kansallissosialismi tai Italian fasismi tai Pohjois-Korean kommunismi. Kaikissa näissä toisinajattelu oli ja on tuomittavaa ja jopa rikollista, poisblokattavaa. On vain valaistu polku ja sillä kulkijat, muista viis.

Vaan jos halutaan edistää asiaa, vaikkapa Prideä,  tai jos halutaan edistää ilmastotoimia tai luonnonsuojelua, voiko se koskaan tapahtua polarisaation keinoin, omimalla jotkin tietyt eettiset arvot itselle ja kieltämällä ne muilta eristyksen keinoin? Vahvistuuko oma aatteemme lopultakaan omia rivejä tiivistämällä? Voisiko ajatella niinkin, että yhteistyössä kaikkien kanssa on kuitenkin voimaa, yhteistyöllä maailmaa parannetaan, ei poissulkemalla? 

Saisimmepa joskus viisaita ja lempeitä johtajia, jotka ajavat kansan ja kansojen yhtenäisyyden ja todellisen rauhan asiaa? Uskaltaisimmepa kaikki katsoa peiliin. Kunpa poistaisimme  laput silmiltämme ja hyppäisimme pois turvallisista tiloistamme. 

Lapsena kiipesin usein katolle. Makasin  siellä kirjani kanssa ja katselin, miten ihmiset kulkivat muurahaisina kadulla, säntäilivät edestakaisin. Nauratti. Katolta katsottuna kaikki olivat läheltä aika lyhyitä ja etääntyessään heidän pituutensa kasvoi. Silmä korjasi harhan.

(Maalaus Marc Chagall)

126 kommenttia:

  1. Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä!

    VastaaPoista
  2. Se, mikä lopulta on ihmisoikeus, ei ole edes totalitaariseksi muuttuneen Pride-yhteisön päätettävissä. Kyllä se on korkeammissa käsissä, ja siitä saavat keskustella muutkin kuin asiaan vihkiytyneet.

    Helmikuussa, jos pitäydytään faktoissa, translain uudistus itse asiassa meni läpi juuri oppositiopuolue kokoomuksen äänillä, vaikka hallituspuolue keskustassa oli asiassa vahvaa vastustusta.

    On erittäin ikävää, että Pride-yhteisö muuttaa itseään sisäänpäinlämpiäväksi liikkeeksi, jolla on ollut totalitäärisen poliittisen liikkeen tunnusmerkit jo pitkään. Kyseessä on siiis myös mielipiteet siellä puolella.

    Dianan lohduksi voin kertoa, että kyllä minä kannatan translakia, sillä ajattelen niin, ettei kukaan mene siihen kärsimystä tuottavan asian sisään huvin vuoksi.

    VastaaPoista
  3. Tässä vielä mainio kuva Priden totalitarismista:

    https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/c1f25c1d-c890-4500-9235-4fb9f0ad5864

    VastaaPoista
  4. "Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan."

    Olenko oikeilla jäljillä, jos esitän, että hyvin herkällä korvilla kuultuna tässä dikotomian ilmaisussa on hieman eri viritys kuin bolsevikkivallankumouksen johtajan taannoisessa julistuksessa: "Jokainen, joka ei ole puolellamme, on vihollistemme puolella."

    Siis ikään kuin tässä jälkimmäisessä muotoilussa mielikuviin hamottuisivat vastakkain asettuvat taistelevat joukot, ja julistus esittäisi jonkin yleisemmän, väistämättömän, ehkä historialliseksi koetun totuuden tai lain.

    Jos kyllin syvälle ihmisen minuuden ja ajattelun alkuhämärään sukelletaan, tohtisin sanoa, että siellä missä "objektin" ja "subjektin" roolihahmot vasta alkavat muodostaa "minää", siellä tehdään perustavanlaatuisia valintoja, jotka sitten asettavat ne tajunnalliset raiteet, joissa "totuudet" saavat yleimmän oikeutuksensa ja koetaan legitiimeinä.

    Pride-yhteisöllä tuo oman "minän" identiteettiongelma on niin kipeä, ettei mitään mahdollisuuksia minkään yleisemmän, esimerkiksi historiallisen, oikeutuksen mukaan nostamiseen ole. Voi olla, että jonkin puolueen toimijoilla taas on enemmän vaistonvarainen kokemus siitä että toiminnassa ollaan enemmän historiallisen ja yhteisöllisen jatkumon ehtojen varassa.

    Jokin suhdattomuushan tuossa sateenkaariväen ultraindividualistisen julistuksen ja heidän yhteisölle esittämiensä vaatimusten välillä on. Ikään kuin heitä ei ajaisi pelkkä oman erilaisuutensa kokemuksellinen olemassaolonoikeus, vaan he vaatisivat sille jonkinlaatuista yleisen totuuden nauttimaa valtaa.

    VastaaPoista
  5. Tarkkanäköinen kiteytys! Hienoa, kun asioille haetaan kontekstia historiasta ja yleensäkin ihmisyyden minuuden synnystä ja alkuhämäristä. Pidän käsitteistä ”arkkityyppi” ja ”myytti”, ja moni asia onkin johdettavissa näitä ilmaisuja pöyhimällä. Näen näissä prideläisten näkyvimmissä ulostuloissa samaa heimoutumista ja laumaan turvaamista kuin alkuperäkansojen eri ryhmillä olemassaolotaistelussa.

    Hieman samaa perua on minusta keskusteluissa sukupuolten lukumäärästä tai kirjosta. On nähty valo, ja tieto on meidän.

    VastaaPoista
  6. Nopealla vilkaisulla jäin käsitykseen, että kokoomuksessa kymmenen äänesti vastaan, loput eli valtaosa puolesta.

    Vielä nopeammalla vilkaisulla olin ymmärtävinäni, että Priden pointti oli juuri se sama johon Dianakin viittaa: oli väärin tehdä tästä ihmisoikeuskysymys ja antaa änkyröille äänestykseen vapaat kädet.

    Se oli kai perussyy kokkarien ja kepun sulkemiseen hyvisten joukon ulkopuolelle. Pride sai hyvän tilaisuuden tehdä tästä numeron.

    En ole sisäistänyt asiaa vielä niin hyvin, että osaisin ottaa kantaa. Onhan tietysti vanhoillisillakin oikeus mielipiteeseensä ja vapaus äänestää omatuntonsa mukaan.

    Todennäköisesti kokkari- ja kepujohto valitsi mielestään sen kuuluisan pienimmäinen riesan tien äänestysvapauden antaessaan ja Pride teki tämän takia tietoisen vastaiskun.

    No, marssilla tavataan. (Täytyy muistaa varmuuden vuoksi kaivaa esiin ikivanhat demarien ja metalliiiton jäsenkirjat. Muutenhan ne karkottavat minut joukostaan!)

    VastaaPoista
  7. Vihreissäkin on kiinnitetty huomiota Priden toimintatapaan. Mm. Oras Tynkkynen ja Tuija Brax näkevät tviiteissään Priden jyrkän linjan kyseenalaisena tai vieraana omille toimintatavoilleen.

    Moni muistuttaa myös siitä, miten kokoomus oli voimakkaasti tukemassa tasa-arvoista avioliittolakia. Nyt puheena oleva translaki ei olisi mennyt läpi ilman kokoomuksen johdon ja selvän enemmistön tukea. Se olisi jäänyt toteutumatta.

    Kysymys kuuluukin: auttaako Priden blokkaava ja polarisoiva linja erilaisten sukupuolisuuksien asiaa parhaalla mahdollisella tavalla vai saattaako se aiheuttaa yhteisölle pikemminkin mainehaittaa ja toimintapiirin kapeutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkenen epäillä, että prideläisten ärhäkkä reaktio on harkittu (ehkä myös ihan loppuun asti harkitsematon) markkinointitemppu.

      Pridelle haetaan julkisuutta ja pumpataan henkeä omaan väkeen. Nyt ollaan sitten kiikun kaakun niillä rajoilla, että tuliko ammutuksi omaan jalkaan.

      Nähtiin pelin paikka ja nokitettiin kunnolla. Samalla tuli tintattua suurta joukkoa suvaitsevaisia kokkareita nenuun.

      Veikkaanpa, että päätös muuttuu vielä.

      Poista
    2. Tämä on mahdollista, vaikka täytyy kysyä, eikö Pride-yhteisön terävin kärkikään osannut ennakoida, että tämä tulee satamaan suoraan kokoomuksen laariin. Ja kepunkin, vaikka kokoomusta tästä näkyvimmin syytettiin.

      En ole seurannut trans-ihmisten yhteisöjä enkä heidän keskustelujaan, mutta minulla on muuan ystävä, joka on jo kauan lukenut heidän keskustelujaan. Häneltä kuulin jo kauan sitten, millainen blokkauspolitiikka heidän keskustelufoorumeillaan vallitsee. Hiukankin erimieliset blokataan heti, eli estetään jo ennalta heidän osallistumisensa keskusteluihin. Puhua saavat vain oikeinajattelijat.

      Yhteisön politisoituminen oli myös varsin selvää: he ovat hyvin vasemmalla poliittisella kartalla, enemmän vasemmalla kuin vihreällä, mikä oli itselleni yllätys. Pride on siis vahvasti myös poliittinen järjestö, ja se on alkanut muistuttaa totalitaristista järjestöä, vaikka onkin varsin pieni, siis tämä Suomen Pride. Ville Ranta on oivaltanut loistavasti Priden nykyisen järjestäytyneen hengen kuvassaan.

      Se pitää kovaa ääntä ehkä juuri pienuutensa vuoksi, ja haluaa pullistella itseään suuremmaksi mitä on, kuin jokin uroslintu naaraan edessä. Tätä taustaa vasten teoriasi markkinointikikasta, Tapsa, on aika uskottava.

      Poista
    3. Edelleenkin kokoomus- ja kepulaiset saavat marssia prideissä. Omantuntonsa mukaan.

      Poista
    4. Kun seuraa asiasta käytyä keskustelua eri viestintävälineissä, huomaa, että kohtuullisen suuri joukko homoista ja lesboistakaan ei tähän nykyisen kaltaiseen Prideen ja sen poissulkevuuteen kovin innokkaasti suhtaudu. Moni on ilmoittanut marssilta poisjäännistään, koska kannattaa toisenlaista toimintatapaa.

      Onkin niin, että mikään puolue eikä tämä pieni Pride-yhteisökään voi omia humaania aatetta ymmärtää erilaisia sukupuolisuuksia. Se on meidän kaikkien ihmisten yhteistä pääomaa, yhteinen ajatus ihmisyyden eri puolista. Kaikissa puolueissa asiaa ymmärretään, enemmän ja vähemmän, ja päivä päivältä varmaan enemmän.

      Poista
    5. Siis ketä on nyt kielletty osallistumasta pridemarssiin?

      Poista
    6. Ei täällä vissiin kukaan ole puhunut marssikielloista. Eihän marssimista voi keneltäkään kieltää, koska marssijoiden taustoja ei edes voisi käytännössä tarkistaa.

      Eiköhän tässä ole kyse mm. yhteistyökumppanuudesta markkinoinnin saralla. Totesin vain, että myös marssihinku on vähentynyt Priden toimintatapojen vuoksi.

      Poista
    7. Jään vain itsekseni miettimään, millainen vaikutus mm. mainoksiin olisi, jos pridemäisesti laajennettu yhteistyökielto sulkisi kokoomus- tai keputaustaisten yritysten yhteistyökumppanuudet pois viestintämaailmasta.

      Jos erilaiset vähemmistöryhmittymät kieltäisivät jäsentensä käytön kokoomus- ja kepurahoitteisissa mainoksissa, viestimissä ei saisi käyttää mainos- tai viihdetarkoituksiin eri kansallisuuksia, ei tummaihoisia, ei vanhuksia, ei transhenkilöitä, ei henkilöitä joilla on kehitysvamma tai vaikkapa autismin kirjon diagnoosi, ei Pekka Hyysaloa, ei lihavia jne.

      Yhden hyvän puolen näen tässä totalitaristisessa dystopiassa: hyvesignalointi voisi vähetä viestimistä.

      Poista
    8. Onkohan olemassakaan kokoomus- tahi keputaustaisia yrityksiä?

      Poista
    9. Tule pois sieltä Kehä kolmosen sisäpuolikuplasta, niin maailma avartuu kummasti. Täällä meillä päin on mm. kuuluisa siitoskanala, on lisäksi toinen kuuluisa hautomokanala, on kasvatuskanala ja löytyypä täältä toimeikkaita sikatilallisia, löytyy myös liha- ja makkaratuotantolaitos - oih niitä tuoksuja kaupungin kaduilla, kun possua savustetaan.

      Meillä ollaan vahvasti kepulaisia, ja valtaosa oppilaistani oli näiden kepulaisten tuotantolaitosten ja lisäksi paikkakunnalla rehottavien runsaiden kokoomushenkisten yritysten jälkikasvua.

      Kun aikanani tänne tulin punaisesta Turun yliopistosta, opin kantapääni kautta, että eiväthän nämä lapsiruojat olleetkaan vallankumouksellisia, vaan yrittäjähenkisiä maan toivoja. Soitin niille Kasevaa ja jotakin taistelulaulua Levyraadissa, ja ne nauroivat ja alkoivat tuoda omiaan. - Tämmöistä elämä on oikeasti muualla kuin kuplassa.

      Poista
    10. Jos tuo ei ole kupla, niin mikään ei ole.

      Poista
    11. On varmaan kupla niille, jotka eivät ole eläneet muualla.

      Minä elin yli kymmenen vuotta turkulaisena ja olin täysin turkulainen, kun palasin maaseudun pikkukaupunkiin viran perässä. Tuo oli aikaa, jolloin töitä ei jääty odottelemaan kortistoon, vaan muutettiin työn perässä satojenkin kilometrien päähän.

      Poista
    12. Kuinka kaukana virka oli synnyinseudultasi?

      Poista
    13. Se oli äärimmäisen kaukana niistä maisemista, joissa olisin halunnut elää, jos olisin saanut valita kartalta vapaasti jonkin paikan vain itseäni ajatellen.

      Jos sinulla on niskassasi pitkän opiskelun opintolainat ja pikkuinen taapero kainalossasi, et ajattele omaa mukavuuttasi ja toiveiden kaupunkia valitessasi duuniasi. Arvot ovat tuossa tilanteessa kaikkea muuta kuin itsekkäät. Valintani oli siis rohkea, rujo ja radikaali: back to basics. Täällä on hyvä, minulla on ja pysyy auto, jolla pääsee lounaaseen kesäksi, talvella minne vain. Veikkaanpa, että elinpiirireviirini on laajempi kuin vaikkapa jonkun normistadilaisen.




      Poista
    14. Turhaan Diana tämän katkeran ja negatiivisen naisen kanssa väittelet. Hän on aina oikeassa.

      Poista
    15. Eiköhän se katkeruus ja negatiivisuus näy nimenomaan ”Dianan” etc. ja hänen perskärpästensä kalvukommenteissa. Perskärpäsellä viittaan takavuosiin. Tekisi mieli kysyä satakuntalaisittain, että viäläkö sääkin elät.

      Perskärpäselle sanoisin vielä, että kyllä minulla on tapana vastata kysymyksiin ja vieläpä rehellisesti. Mitä katkeraa ja negatiivista siinä on, että toteaa faktat ja toteaa myös sen, että ”täällä on hyvä”. Jäikös se nyt kommentoijilta huomaamatta? Paremmin ei voisi olla, tykkään olostani ja täkäläisistä. Kivaa päivää Dianallekin perskärpäsineen.

      Poista
    16. Iinukainenko katkera ja negatiivinen, huutia. Minun mielestäni hän on hyvin leikkisä ja positiivinen sekä innokas tarttumaan ja pohtimaan erilaisia asioita.

      Opettajana hän vaatii väitteille perusteita ja sanoo suoraan jos on eri mieltä, mistä voi tietysti tulla tiukan muijan kuva.

      Tylsähän sellainen blogi olisi, jossa kaikki olisivat aina samaa mieltä. Näkökulmia on erilaisia, eikä väittelyssä välttämättä ole voittajaa, toinen täysin väärässä, toinen täysin oikeassa.

      Eikä se, mitä esim. minä ajattelen Priden tästä tempusta vaikuta millään tavalla siihen mitä ajattelen s-vähemmistöjen oikeuksista. (Tukevatko nämä isot tukijat Pridea taloudellisesti? Olen kuvitellut, että tukevat, mutta ilmeisesti eivät…)

      Poista
    17. Ai, ihanaa, joku kehaisee täällä minua. En huomannut tätä illalla. Tuntuupa hyvältä.

      Minua hieman huolestuttaa tämän anonyymina etc. tykittävän kommentoijan mielen ja sielun tila. Kun Iineksen blogi niin selvästi triggeröi häntä, niin mitä hän täältä vielä hakee?

      Hän on tervetullut kommentoimaan samaan ystävällishenkiseen sävyyn kuin muutkin omia ajatuksiaan, jotka varmaan usein ovat erilaisia kuin meikäläisen.

      Ei se kuitenkaan haittaisi, debatti voisi olla hyvää, jos anonyymi-milloin-mikäkin siirtyisi hyökkääjän/ lapaansyöttäjän roolista kentälle oikeasti käyttämään sitä kiekkomaailaansa muuhunkin kuin puisevaan tököttämiseen.

      Poista
    18. Mitä Prideen tulee, niin minäkin arvostelen tässä yhteisön toimintatapoja, en vähimmässäkään määrin transhenkilöitä tai erilaisia sukupuolisuuksia tai edes seksuaalisuuksia. Kukin taaplaa tyylillään. Mahtuuhan maailmaan - tämä on mottoni. Elämä on rikasta, oikeasti, kun ei sido itseään mihinkään ideologiaan liian lujasti.

      Poista
    19. Jos itse olisin stadissa, niin voisin hyvinkin mennä Prideen marssimaan. Haluaisin pukeutua valkeisiin höyheniin, mielellään suloiseksi pulleaksi kanaemoksi. Olen nimittäin heikkona kanoihin, kaikissa muodoissa, myös ruokana.

      Ikkunalautaani koristaa pääsiäisenä aina iso kana, joka on tehty oikeista höyhenistä. Ja olohuoneen ikkunan alapoka on täynnä pieniä keltaisia kanoja, tipuja. Käsiini ottaisin värikkään peltirummun, joka voisi olla sateenkaaren kirjava, tuen osoittamiseksi kaikenvärisille. Rummuttaisin rytmikkäästi.

      Vaan nyt en mene, koska Pride mokasi pahasti. Se ei ollutkaan avoin ja suvaitsevainen liike, vaan tiukka ja kireä. Siitäs saitte, prideläiset, ajateltavaa.

      Poista
    20. Mitä, oletko sinä pullea? Olen kuvitellut sinut luise… ei kun hyvin hoikaksi hempukaksi.

      Minä menen kyllä Prideen, mutta ottaisinkohan mukaani kyltin, jossa lukee ”Orpo on homo” vai ”Purran akka on luiseva lespo”?

      Vaikea valinta. Eka on iskevä, tokassa on tunnetta.

      Poista
    21. Mä oon mikä oon, mutta kanaemo on ainakin pullea, ja semmoiset sulkafyllit on helppo kiinnittää, että on valkea pallo punasukkahousuisin koivin. Olisi kiva kotkottaa laumassa.

      Minä ottaisin kyltin ÄRKOOPEE, NYT SE TEE, KÄVELE ULOS, MEE! PRIDE ANELEE.

      Näin saataisiin Marin kakkonen Suomea pelastamaan ja vältyttäisiin sysimustalta äärioikeistohallitukselta. Köyhiä ei tapettaisikaan ja maahan saisi vapaasti tulla ja ilmasto pelastuisi.

      Poista
  8. Panen tähän vielä linkin toimittaja Sanna Ukkolan kolumniin, joka käsittelee tämän blogitekstin virallista aihetta. Mielestäni kolumni on asiallinen ja ytimeen osuva.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/69a8baf2-07de-4571-958d-8a98b1950fe3

    Tästä Pride-yhteisön blokkauksesta ollaan aika laajalti - käsittääkseni selkeä enemmistö kansalaisista - yksimielisiä. Se on ynseää ja ihmisiä jakavaa politiikkaa. Siitä kertoo sekin, että kaikki transihmisetkään eivät allekirjoita enää Priden toimintaa.

    Esimerkiksi kirkkokaan ei sataprosenttisesti hyväksy Priden ajamia uudistuksia, mm. homojen avioliittoja. Silti Pride ei kiellä yhteistyötä kirkon kanssa. Logiikka? Priden toiminnassa nähdäänkin nyt yritys lytätä kokoomuksen ja Orpon tulevan hallituksen muodostuminen antamalla kokoomuksesta ahdasmielinen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkko ei ole eduskuntapuolue.

      Poista
    2. Pride ole sama kuin asia seksuaalivähemmistöt.

      Poista
    3. Ei jokainen homo ole ihmisoikeusaktivisti, kuten erittäin hyvin tiedät.

      Poista
    4. Tätähän minä olen yllä aiemmin jo sanonut. Myös osa transhenkilöistä on Priden möhlyä vastaan.

      Sanottakoon tähän vielä sekin totuus, että nyt on todistettu, että Priden kaltaiset yhteisöt ovat epätasa-arvoisuuden syntysijoja. Ne tuovat esiin vain omaa ajatusmalliaan ja vaativat kaikkia noudattamaan sitä - tai ei voida toimia yhdessä.

      Tämä on juuri sitä rautasaappaiden kopinaa, jota kuulen tässä ajassa. Fasismin kaltaiset kovat ja yksituumaiset askelet tulevat yhä lähemmäs.

      Poista
    5. Silti tänäkin kesänä Helsinki Prideen osallistuu 40 000 ihmistä, ellei enemmän koska Kokoomuksen ja Kepun taistelubannerit ovat poissa.

      Poista
    6. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että marssitaan aatteen ja asian vuoksi. Se kuuluu demokratiaan ja on hyvä asia.

      Kyse on tässä Pride-yhteisön menettelytavoista, ja minulla erikoisesti koko tämän ajan hengestä, joka näkyy tässä Priden toiminnassa esimerkillisen hyvin.

      Tämä kiristynyt ja blokkaava aika surettaa ja jopa pelottaa minua. Näen tässä ilmapiirissä kaikuja historiasta.

      Tämä Priden selittely kokoomuksen vääristä äänestyksistä on roskaa. Translakihan hyväksyttiin nimenomaan kokoomuksen äänillä, perussuomalaiset, hallituspuolue keskusta ja kristilliset olivat vastarannan kiiskiä. Kokoomusta parjataan, kepua ei ollenkaan ja kirkko kelpaa yhteistyöhön. Läpinäkyvä yritys mustamaalata Orpoa ja kokoomusta h-hetkellä, siitä ei ole kahta sanaa.



      Poista
    7. Eikö yhteistyö Kepunkin kanssa lopetettu samalla päätöksellä samoin perustein?

      Poista
    8. Näinhän minä blogitekstini ensi lauseessa totean.

      Kohinan keskiössä on kuitenkin lähinnä kokoomus, koska se oli translain voimaansaattamisessa kuninkaantekijä kepun vastustaessa asiaa.

      Poista

  9. Aamutelevisiossa oli otteita koulujen kännykkäkielloista, jota aihetta käsitellään hallitustunnustelijoiden pöydissäkin.

    Lienee kai sanomatta selvä, että opettajataustaisena kannatan kännyköiden kieltoa oppituntien aikana ja mahdollisesti koko koulupäivänkin. On useita asiantuntijoiden esittämiä tutkimuksia ruudun tuijottelun haitallisista vaikutuksista lasten aivoterveyteen ja keskittymiskyvyn kehittymiseen. Ja näkeehän sen vilkaisullakin, mitä jatkuva kännykkäsidosteisuus on tehnyt oppilaille. Esimerkiksi ulkoleikit ovat jääneet pois, lapsia ei näe enää talojen pihoilla, vaan elleivät he ole sisällä laitteineen, he istuvat vanhempien katumaastureissa matkalla urheiluharrastukseen.

    Itse olen kiinnittänyt huomiota mm. siihen, että useat lapset eivät osaa pitää enää edes kynää kädessään kirjoittaessaan. Kynä on väärässä asennossa ja sormet kummallisessa sumpussa kynän ympärillä.

    Viimeksi tänään näkyi tämä aamutelevisiossa. Kun tähän yhdistää sen, että kaunokirjoittamisesta eli juoksevasta käsialasta on kouluissa luovuttu, en enää ihmettele, että lapset ovat kasvaneet kiinni älylaitteisiin ja ovat entistä keskittymiskyvyttömämpiä ja onnettomampia.

    En vastusta älylaitteita, päinvastoin, olen niiden innokas käyttäjä ja kokeilija. En ole kuitenkaan valuuttunut siitä, että tämä nykyinen älylaite-tekoälysuuntaus on ainoa oikea. Joskus tekisi mieli karata ulos tästä maailmasta, johonkin luonnontilaiseen paratiisiin.

    VastaaPoista
  10. No mutta, onko luther-diana nukahtanut: Kännykkä on ihmisoikeus. Ja nyt ur-rkp-natsit, kokkarinatsit, persunatsit ja ope-natsit sitä vainoaa, aikovat kieltää kännykät.

    Ohjelmistonatsi aka ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luther on varmaan naulaamassa teeseejään stadin tolppiin.

      Vaan on oikeasti hyvä huomata, että vanhemmatkin tukevat kännykieltoa koulupäivän aikana. En tiedä ketään, joka olisi asiaa vastaan.

      Itseäni kiinnostaa nyt tekoälyohjelma. Hain jo sellaista Googlesta ja löysinkin yhden, mutta se vaati rekisteröitymistä. Olisi hauskaa antaa tekoälyn kirjoittaa Iines-päre. Siis blogiteksti tähän blogiin. Jahka löydän ohjelman, jota osaan käyttää, tuotan tekoälypäreen, ja te ette arvaa mitään..

      Poista
    2. Tragikoomista, että Iines tällä kertaa hurraa sille, että kodit sysäävät kasvatusvastuun kouluun. (Koulut sitten siirtävät sen eduskuntaan.)

      Poista
    3. Etteikö opettaja aina kannattaisi opettajille laillisia työmenetelmiä: oikeutta määrätä oppilaan kännykkä reppuun tuntien ajaksi. Tietenkin kannattaa.

      Parhaiten kännykielto toimii, kun vastuutetaan kodit mukaan yhteistyöhön. Laaditaan yhteistyössä vanhempien kanssa rajat puhelimenkäytölle oppituntien aikana. Tietojeni mukaan vanhemmat kannattavat voimakkaasti kännykieltoa tunneilla.

      Tässä on tietysti koulun puolelta myös koira haudattuna, arvelen. Kiinnittämällä vanhempien huomio lasten puhelimenkäyttöön voivat vanhemmat laatia myös kotona rajoja ja uusia käytäntöjä ruutuaikaan. Nythän on paljon vanhempia, jotka panevat pienenkin taaperon häkkisänkyyn tabletin kanssa nukkumaan.

      Poista
  11. Noora, minusta se, että osaat asettaa itsesi ironisesti tämän asian mediakohinan kehyksien sisään, kertoo siitä, että katselet touhuja lintuperspektiivistä etkä mistään foobikon ahtaasta vinkkelistä. Näinkin asiat voi nähdä, tälläkin näkemyksellä on puolensa.

    En ole itse seurannut nuoren LBGetc.-väen keskusteluja mistään Prideen tai seksuaalisuuksiin liittyvistä jutuista, mutta kun jo oikeiston voitto vaaleissa sai jokuset kauhun partaalle, voin kuvitella, millaisissa tunnelmissa siellä nyt eletään.

    VastaaPoista
  12. Hyvä näkökulma asiaan - hedonismi. Sitä kannattaa pohtia. Koska minä haluan -teema on vallannut jo koko perheen mainoksetkin televisiossa.

    Hitaimmankin on ollut pakko havahtua näinä päivinä kysymään, mitä suvaitsevuus lopulta on. Eikö suurinta suvaitsemattomuutta ole juuri siellä, missä ei suvaita kuin yhdenlaista ajattelua? Muu on väärin. Kokonainen vaalituloskin on väärin. Eli demokratia on väärin, jos se ei noudata suvaitseviksi julistautuneiden kantoja.

    Eikö juuri tässä suvaitsevien suvaitsemattomuudessa ole lähellä sellaiset asiat kuin totalitarismi ja fasismi silloin, kun ryhdytään tekoihin, kuten sensuureihin ja estämisiin? Minä en ymmärrä, miten joku voi sensuroida ja estää ajatuksia ja sanoja tulemasta päivänvaloon ja miten joku voi raiskata menneitä taideteoksia.

    VastaaPoista
  13. Kännykkäkulttuuri tai ruutukulttuuri yleensä on muuttanut koko lasten kulttuuria enemmän kuin nyt huomataan - tai välitetään. Puhun nyt kulttuurista laajimmassa merkityksessä.

    Esimerkiksi ennen oli olemassa lasten pihakulttuuri. Kun kevät koitti, avonaisista ikkunoista kiiri asuntoihin pihalla leikkivien lasten iloisia ääniä ja temmellystä. Koko taloyhteisön lapsikanta temmelsi yhdessä pihapuissa ja pihoilla.

    Nyt ei temmellä. Pihoilla on kuolemanhiljaista keväisin. Lapset ovat sisällä kiinni ruuduissaan, jokusia viedään autolla ohjelmoituihin harrastuksiin.

    Kadutkin ovat hiljaisempia, ihmiset eivät enää käy kävelyillä yhtä paljon kuin ennen. Vain urheiluhenkisiä kuntoilijoita liikkuu. Joskus käveltiin hitaasti ja nauttien, ilman urheilumotiivia. Luulin ensin, että korona on vienyt ihmiset.

    Ei niitä korona vienyt, vaan ruutu. Ruudun rinnalle tuli mun oman bodyn treenaus, jotta mä näytän hyvältä somessa

    VastaaPoista
  14. Totta, että sateenkaariporukan johtohahmot pelkäävät menettävänsä valtaansa oikeistoenemmistön vallankahvoja käännellessä ja hallitessa.
    Erityiseksi median ja politiikan vasemmisto/vihreän lemmikeiksi päässeet seksuaalivähemmistöläiset ( karmee termi) ovat olleet erityisasemissa vaatimuksineen.
    "Seksuaalivähemmistöt!?"
    Tiettyjen psykiatrien, terapian ja mömmöjen avulla pidetään yllä yksilön ristiriitaa seksuaali-identiteetistä ja tuetaan käsitystä, että homous on jotakin hienoa ja normaalia.
    Huvittavaahan on, että orkasmien kokemisen vuoksi pitää sotkeutua uskontoon ja politiikkaankin.
    Eikö ne jo kerro, että sateenkaarilaiset himoitsevat myös valta-asemaa lakien säätäjinä.

    VastaaPoista
  15. On selvää, että Pride on hyvinkin politisoitunut yhteisö. Tulisivatkin mukaan demokraattiseen päätöksentekoon! Asioita hoidetaan parhaiten eduskunnasta käsin, jos vaan rahkeet riittävät, ei kaduilla huudellen.

    Vaan vikaa on yrityksissäkin, jotka haluavat esiintyä suvaitsevina ja moderneina toimijoina. Tämä johtaa sitten juuri siihen liioiteltuun hyvesignalointiin, joka hyppää silmille mainoksissa. Luulen, että mainos kääntyy joskus itseään vastaan, sillä ihmisiä ei niin vain vedetäkään höplästä.

    VastaaPoista
  16. Toisaalta täytyy muistaa, että moni meistäkin kasvoi aikana, jolloin homous oli rikos. Sekin oli niin ilmiselvä vääryys, että se kuohutti kaltaiseni nuoren demarin oikeudentuntoa.

    Siksi näen nämä pridet ja muut siinä samassa jatkumossa, jossa vähemmistöt hakevat oikeutta olemassaololleen.

    Eihän kukaan ole itse valinnut sitä millaisena syntyy.

    VastaaPoista
  17. Tottapa hyvinkin tuo, että mitä kauemmin jostakin asiasta jauhetaan, pidetään julkisuudessa pramilla, sitä todennäköisemmin seuraa vastareaktioita.
    Säälitti setan nykyinen pj. jossakin aamuohjelmassa. Ei näyttänyt olevan erityisyksilöiden termistökään vielä hallussa. Voi raukkoja, elämässään eksyneitä.

    VastaaPoista
  18. Tapsa, homouden syitä on yritetty milloin kaataa äidin kontolle ja milloin minkäkin.
    Syitä kieroonkehittymiselle on lukuisia. En jaksa luetella niitä nyt tässä.
    Hellan lettas, Tapsa: "eihän kukaan ole valinnut millaisena syntyy" - slougan, miten se liittyy seksuaaliseen suuntautumiseen?
    Oletko löytänyt varmat tulokset ja monta kertaa todistetut kokeet siitä, että homous on synnynnäistä. Minä en ole.
    Huuhaa väitöksistä ja tutkimuksista voi toki valita paremmin omia ajatuksia vahvistavan tutkimuksen.
    Mielestäni alaikäisten houkuttelu ja aivopesu vastentahtoisesti saman sukupuolen väliseen " rakkauteen" on mielestäni rikollista. Yllytys seksuaalivähemmistön jäsenyyteen ja "sairastuttaminen "muotitautiin ei mielestäni ole " kaunista".

    VastaaPoista
  19. Vasn sitä minä ihmettelen, mikä on vikana hallitusjärjestelmämme rakenteissa, kun se sallii sen oudon kuvion, että pikkuinen puolue vähäisellä kannatuksella voi edetä hallituksen muodostamisessa kuninkaantekijäksi. RKP ja Henriksson määräävät kokoonpanon, ja Biaudet polkee jalalla tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siinä uskossa, että rahan mahti on valtava.

      Poista
    2. Rahan mahti on hirmuinen, kyllä, vaan sitä jäin miettimään, voiko se vaikuttaa jotenkin näihin hallitustunnusteluihin?

      Poista
  20. Ohoh… etteikö homous olekaan syntymässä saatu ominaisuus!?

    Nytpä yllätit minut housut kintuissa, sillä en usko hetkeäkään että homoksi opitaan! Joka ainoasta homosta, jonka olen tuntenut lapsesta asti on suuntautuminen näkynyt jo silloin (lapsena sitä ei vain tajunnut).

    Ainakaan minä en olisi kyennyt nuorena, enkä nytkään, kääntymään ja oppimaan homoksi, sillä vastakkaisen sukupuolen veto on niin voimakas.

    Vähän niin kuin magneetissa erinapaiset vetävät toisiaan puoleensa ja samannapaiset hylkivät. Se nyt on ainakin luonnonlaki.

    Onko homoksi opettelusta sitten jotain tietoa tai tutkimuksia? Olisitko sinä vahvatahtoisena ihmisenä voinut päättää ryhtyväksi lesboksi? Epäilen.

    VastaaPoista
  21. Vai ihmettelet sinä mikä "on vikana hallitusjärjesterlmämme rakenteessa", heh? Kuule, sitä vikaa kutsutaan "demokratiaksi". Ja se taas tarkoittaa sitä, että RKP:n kannattajat saavat olla eri mieltä kuin Perussuomalaisten kannattajat. Ja miksikö näin on? No, kuule ihan sen takia kun emme elä vielä Persulandiassa (= Viktor Orbánin tai Recep Erdoğanin tyyppisissä yhteiskunnassa), jossa - virsukulttuurin ja kaiken menneen ihaillun lisäksi, tuoksuu pohjois-korealainen hiki ja narskuu fasistiset nahkasaappaat.

    Mutta ootetaan nyt rauhassa että saadaan jonkinlainen hallitus kasaan, että päästään haukkumaan oppositiota. Aivan kamalaahan olisi sellainen dystopia, jossa hallituksessa istuisi Kokoomus ja oppositiossa seisoisi Perussuomalaiset; olisi ambivalentti tilanne sättiä/kehua joko tai sekä hallitusta että oppositiota! Pasmathan siinä menisi ihan sekaisin.

    Iines, älä huolehdi, kyllä me vielä oikeistohallitus aikaan saadaan. Se vaan on toinen asia kauanko hallitus pysyy pystyssä; kaikki kun eivät ymmärrä, ettei hallitusvastuussa voi tehdä populistista politiikkaa.

    Aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä tavalla se on demokratiaa, että rkp vähäisellä kannatuksella voi määrätä ratkaisevasti tulevan hallituksen kokoonpanoa? Minusta se on erehdys rakenteissa. En tunne eri maiden hallituksen tai parlamentin muodostumistapoja, mutta tämä meidän ei mene minun oikeustajuuni, oli siellä vaa`ankieliasemassa mikä puolue tahansa. Minusta vaikkapa kolme eniten ääniä saanutta puoluetta saisi muodostaa hallituksen valitsemistaan ministereistä, suhteessa vaalitulokseen. Se olisi todellista demokratiaa.

      Mitä tulee populistiseen poliitikan tekoon, niin se on kuulepas, Mikis, sosialidemokraattinen puolue, joka esimerkiksi nyt vaalityössään teki populistisinta politiikkaa jakolinjoineen. Siitä ei ole kahta sanaa. Sen politiikan polarisaation jälkimainingeissa lillumme edelleen. Vähemmistöryhmät ja köyhät peloteltiin kuoliaiksi: sysimusta oikeisto tulee ja tappaa teidät. Ei ihme että.

      Poista
    2. Eihän mikään estä kolmea suurinta puoluetta - jos niillä on yhteensä yli 100 edustajaa - muodostamasta hallitusta, jos ne itse haluavat.

      Ei missään määrätä, mikä on hallituksen kokoonpano. Tavaksi on nyt tullut, että presidentti pyytää suurinta puoluetta aloittamaan. Ja sen jälkeen tämä aloittaja miettii itse, mitä tekee.

      Hallitus ei tarvitse mitään muuta kuin Eduskunnan luottamuksen - eli 101 ääntä. Presidentti toki virallisesti sitten nimittää hallituksen, mutta olisi kriisin paikka, jos Presidentti uhmaisi Eduskunnan tahtoa.

      Suomessa kun valta on kansalla eli Eduskunnalla.

      Mikis on periaatteessa oikeassa (jos ohitetaan huumori ja lievä krooninen persukammo) selityksessään. Ja RKP on vahvoilla siksi, että se on nyt vaa’ankielenä - ja koska se mieluummin olisi nyt vasemmistohallituksessa. Ennen oli toisin.

      Toisaalta RKP haluaa olla aina hallituksessa ja sen Orpo ja Purra tietävät. Ellei se olisi hallituksessa, se olisi sille itselleen katastrofi.

      Poista
    3. Persuista vielä:

      Se eli silloinen SMP syntyi sodanjälkeisen syrjäseutujen kurjuuden takia vennamolaisena vastalauseena isoja isäntiä edustavalle Maalaisliitolle.

      Vennamolaisia ei kyllä kenenkään mieleen olisi tullut väittää äärioikeistolaiseksi, syrjäseutujen vähäväkisiä tolvanoita, joita hyvin edusti mopomies Poutiainen.

      Sellaisena puolue pysyi Soininkin ohjauksessa aluksi. Sitten maaseutu tyhjeni, väki muutti Ruotsiin ja kaupunkeihin, ja tarvittiin uusia ideoita puolueelle: syntyi Perussuomalaiset, jotka edustivat myös kaupunkien vähäväkisiä reppanoita.

      Muistammehan vielä, miten ennen jytkyä kiersi somessa kuvia, joissa pilkattiin persujen ulkonäköä - tyhmän näköisiä syrjäseudun pottunokkia. Eivät he kovin perusfasisteilta näyttäneet.

      Mikiksen pointti äärioikeistolaisuudesta perustuukin siihen, kun Soinin junailema pj-vaihdos meni persiilleen ja juntit valitsivatkin Halla-ahon, joka oli noussut maineeseen somen totuudenpuhujana.

      Sillä tottahan suurin osa hänen jutuistaan oli, vaikka kärjistetysti esitetettynä. Suuri maahanmuutto kehitysmaista oli ongelma. Kun Halla-ahon suuta ei saatu tukittua, junailtiin poliittinen tuomio vihapuheesta.

      Sehän oli harvinaisen poliittinen, eikö vain?

      Eikä sekään auttanut, vaan persut keräsivät syrjäytyneiden, katkerien ja sievistelyyn kyrpääntyneiden ääniä, ihan liikaa.

      Itse asiassa he keräsivät kannatusta siitä samasta laarista, josta ennen tuli ääniä Iineksen ja Mikiksen kannattamille neuvostomielisille sosialisteille.

      Eikös tämäkin ole periaatteessa fakta?

      Mutta mitä on persujen äärioikeistolaisuus? Se on maahanmuutto- ja eu-vastaisuutta sekä Suomi ensin -ajattelua.

      Onhan se kauheaa, mutta onko se väärin?

      Poista
    4. Niin, tarkoitatko että RKP:n olisi mentävä hallitukseen, johon se ei halua mennä? Vai mitä ihmettä demokratiasi oikein tarkoittaa? Enemmistöhallitus - joka Suomessa on ainoa vaihtoehto, ollut - muodostetaan puolueista, jotka sen haluavat muodostaa. Eli joilla on yhteinen intressi siihen.

      Kolme suurinta puoluetta muodostaisi hallituksen? Jassåå. Entäpä jos nämä kolme suurinta puoluetta olisivatkin kaikki - tai kaksi riittää - täysin päinvastaista mieltä asioista? Niin kuin aina ovat. Mitä sellaisen hallituksen hommista tulisi?

      Tuntuu siltä ettet tiedä mitä termillä "populismi" tarkoitetaan. Tai ainakin käytät sitä yhtä holtittomasti kuin termiä "fasismi". - Ps. Enkä vieläkään ymmärrä – en, vaikka kuinka olen yrittänyt ymmärtää – miksi mielestäsi Suomi ja Pohjois-Korea ovat toistensa kaltaisia? Vahva johtajako meitä yhdistää vai markkinatalous? Yksilövapaus? Tai turismi? Höh?

      Poista
    5. Pss. Komentti Iinekselle kirjoitettu ennen Tapsan kommenttia. Johon vasta nyt tutustun.... (alkaa tutustua)

      Poista
    6. Vennamo sai kannatuksensa, totta, maaseudun pienviljelijoiden parista lähinnä. Mutta totta on myös se, että koko puolueen perustamisen alkusysäys oli Vennamon katkeruus (= hävisi Maalaisliiton sisäisen valtataistelun) Kekkoselle. Koko puolue oli alunperin kosto Kekkoselle.

      Persuja vastaan minä olen heidän ajaamansa politiikan takia, joista tieteenvastaisuus ja kulttuurivihamielisyys pahinta on,en tietenkään ihmisinä heitä vastaan ole. Eikä varmasti suurin osa persuista äärikoikeistolaisia ole, ei takuulla ole, mutta... kuvittelen että jokainen äärioikeistolainen tai rasisti tai fasisti äänestää - jos yleensä äänestää - niin totta kai äänestää Perussuomalaisia. Koska parempaa vaihtoehtoa heille ei ole? Ja sitten aina välillä näitä Ano Turtiaisia ja James Hirvisaaria ynnä muita on pakko erottaa puolueesta, että julkisivu pysyisi siistimpänä. - Hyvä näin. Mutta huom! samalla kun erotetaan nämä kellokkaat, niin eihän samalla eroiteta heitä, jotka näitä väärä-äänisiä kelloja äänestivät!

      Ps. Enkä minä vittumaisempaa valehtelijaa ja paskanpuhujaa tiedä kuin eräs Hakkarainen. Ja enkä jumalattomampaa tekopyhää paskakasaa kuin eräs Kankaanniemi... molemmat mun Keski-Suomen vaalipiiristäni. - Että anteeksi vaan Jeesus, kun mulle tämmösiä kavereitasi oot lykännyt!

      Poista
    7. Ei, minusta RKP ei kuulu millään järjellä ajateltuna hallitukseen heikolla vaalituloksellaan. Sen sijaan kolme eniten ääniä saanutta puoluetta kuuluvat, jos ajatellaan kylmän loogisesti. Viis siitä, mitä mieltä ne ovat. Tämä on demokratiaa. Kansa saa, mitä äänesti.

      Juuri siitä syntyisi mahdollisimman demokraattinen tulos, kun kolmen puolueen ministerit ja kansanedustajat ajaisivat omaa kantaansa aina kussakin asiassa. Saataisiinpa vaihtelevia päätöksiä. Ja vähän väriä eduskuntaan. Päätös ei olisi ennalta arvattavissa.

      Poista
    8. Varmaan totta, mitä sinä Mikis sanot listaamistasi persuista. En olisi kuitenkaan kovin varma siitä, etteikö muistakin puolueista saisi vastaavankaltaisia haukkumalistoja, jos joku tuntee vetoa niiden laadintaan. Minäpä sanon pari juttua.

      Puhut siis persujen kulttuurivihamielisyydestä. Noh, voipi olla hyvinkin totta, mutta en minä Arhistakaan, entistä kulttuuriministeriä kovin kulturellina pidä. Ei häntä taidettu nähdä koskaan muissa kuin urheilukulttuurin tilaisuuksissa, ja niistäkin hänet taidettiin kantaa ulos..

      Ja se woke, ennen kaikkkea vihreässä vasemmistossa ilmenevä kulttuurivihamielinen taideteosten muokkaushimokaan ei kovin kulttuuriystävällistä ole, vai mitä?

      Että mikä taho sitä kulttuuria oikein rakastaa? Siis oikeasti. En minä tiedä,

      Poista
    9. Vielä yhtenäisempi eduskunnasta saataisiin, kun sieltä poistettaisiin kaikki pikkupuolueet. Ja sitten kun saataisiin kaikista asiakysymyksistä eri mieltä olevan kolmen suuren puolueen 200 edustajaa käsittävä hallitus, niin voitaisiin TVstakin lopettaa kaikki viihdeohjelma. Riittäisi hupiksi hallituksen touhut. Kun maanantaina veroja nostettaisiin 10 % ja tiistaina laskettaisiin 11 %, keskiviikkona nostettaisiin 12 %, jne jne jne. Välillä otettaisiin 30 000 pakolaista ja välillä 30 000 suomalaista karkotettaisiin ulkomaille. Joka toinen päivä elvytettäisiin ja joka toinen päivä ei-elvytettäisi. Sotea laajennettaisiin toisesta päästä ja supistettaisiin toisesta päästä, jn jn jne. Saisi lisälehtiä Hölmöläisten tarinoihin.

      Ps. Ja sitä paitsi miks niitä puolueita 3 tarttee olla, niin monta, kun Suomi on niin pieni maa niin tänne riittäisi 1 puolue. Ihan hyvin riittäisi. Minä olen jostain lukenut että jossain ISOSSA maassakin on ollut vain yksi puolue... Ja hyvin heillä kuulema meni, ainakin heidän omasta mielestään meni hyvin. -
      "Sojuz nerušimyi respublik svobodnyh
      Splotila naveki Velikaja Rus.
      Da zdravstvujet sozdannyi volei narodov
      Jedinyi, mogutši Sovetski Sojuz!" etc

      Poista
    10. Ihana dystopia. Minä kuitenkin uskon ihmiseen, ettäs tiedät.

      Kun kolme erilaista ihmistä pannaan pohtimaan samaa asiaa yhteen koppiin, niin ettei ulos ole tulemista ennen kuin on yksimielinen päätös hanskassa, niin johan tulee valmista.

      Ja kyllä minäkin uskon siihen, että siellä muksitaan ja vedetään tukasta ja potkaistaan persuksiin, jokusta munille, mutta se on pientä, kun kyseessä on isänmaan asia.

      Poista
    11. Niin, jos vaikka kristitty ja muslimi ja ateisti pannaan yhteen koppiin tarpeeksi kauaksi aikaa, niin sieltä kopista tulee ulos... mikähän sieltä tulisi? Ehkä kameli. Tai komiteapäätös.

      Toisille isänmaa toki merkitse toista kuin toisille. vrt. vaikka Björn Wahlroosia tai 4 lapsen yksinhuoltaja ala-asteen vs. toimivaa opettajatar -raukkaa. tms.

      Poista
    12. Mikis, Mikis, kaikki sanat merkitsevät jossain mielessä eri asiaa eri ihmisille.

      Sanoillahan on (kaivaa karttakepin esiin) denotaatio ja konnotaatio, sanakirjamerkitys ja assosiaatiot. Yleisessä puheessa, kuten somekommenteissa, käytämme tietenkin sanoja denotaatiot mielessämme. Lukija sitten voi assosioida vapaasti.

      Poista
    13. Palaan vielä demokratiaan ja RKPeehen:

      Hallitusta muodostettaessa demokratian saa heittää hevon vitukkoon. Enemmistö riittää vaikka kaikki osallistujat olisivat hävinneet vaaleissa.

      Hävinneidenkin hallitus on siis täysin demokraattinen.

      Tuo mitä Iines ajaa takaa on enemmänkin vaade reilusta pelistä.

      Poista
    14. Juu, tiedetään, että pykälien mukaan se nytkin menee, jos halutaan oikeistolainen enemmistöhallitus. RKP:n on näissä oloissa oltava mukana, koska keskusta halusi nyt mukaan vasemmisto-oppositioon.

      Leikittelen vain ajatuksella, että kansan ääni pääsisi parhaiten kuuluviin, jos eniten ääniä saaneet puolueet voisivat muodostaa hallituksen.

      Poista
  22. En tiedä, mistä homous tulee tai mikä se lopulta on, mutta enpä usko, että se on asia, joka opitaan vuosien varrella tai joka valitaan. Uskon, että se ei ole psykologinen reaktio mihinkään. Silloin se voisi mennä ohi. Homous ei mene. Onko se sitten jokin geenimutaatio tai siihen verrattava poikkeama, sitäkään en tiedä. Luulen, että tietäisin, jos tiede olisi pystynyt selvittämään homouden perimmäisen synnyn.

    Minunkin tuntemani homot ja lesbot ovat syvästi sitä mitä ovat, kaiken aikaa. Lapseni kummi oli homo, meille rakas ihminen, aito ja syvä persoona, jota jäimme kaipaamaan.

    VastaaPoista
  23. Toisaalta kokemuksieni mukaan eräänlainen lesbous voi ollakin tietyssä iässä (nuorena ja vanhana) jonkinlainen ”valinta”. Sitä edeltää yleensä pettymys miessuhteissa tms sielullinen haaksirikko.

    Miehillä se on vaikeampaa, vahvan vietin, hormonien sun muiden suhteen. Ei se onnistu, ellei ole taipumuksia. Miten voi himosta jotain sellaista, jota ei himoitse yhtäään?

    Uskon näissä vietti-, hormoni-, olemus- ja muissa jutuissa Gaussin käydään.

    VastaaPoista
  24. Olen joskus täällä kertonut tyttäreni yhdestä ystävästä, joka luuli olevansa lesbo, ja alkoi seurustella naisen kanssa. Sitten hän alkoikin tuntea toisin, tai sanoi tuntevansa vetoa vain miehiin, lopetti naissuhteen. Nyt hän on naimisissa miehen kanssa.

    VastaaPoista
  25. Olisipa mielenkiintoista, jos Iineksen blogiin eksyisi joku "aito" homo tai lesbo. Valistaisi minuakin kerettiläistä!
    Oletan että osa samaan sukupuoleen seksuaalisesta suuntautumisesta tulee perheen
    sisältä. Toki muutkin kuin läheiset perheenjäsenet voivat seksuaalisesti hyväksikäyttää vanhempien tietämättä lapsia. Kaltoin kohtelu, jopa vahva viha voi tulla esim. äidin tai isän käytöksestä.
    Jossakin tutkimuksissa kerrottiin, että useita poikia olevassa perheessä esiintyy homoutta. Leikkivät keskenään lääkärileikkejä yms. ja joku jää koukkuun pakkomielteestä miesseksiin.
    Tai lapsi tai nuori ei halua noudattaa vanhempien negatiivisia esimerkkejä kaltaistensa elämästä.
    Perheissä on ollut kenties väkivaltaa, päihteidenkäyttöä ja käsinkosketeltavaa vihamielisyyttä.
    Naisten karmiva kohtelu eri kulttuureissa saa jotkut naiset vihaamaan miehiä tai Tapsan mainitsema kaltoin kohtelu saa kääntämään kelkan.
    Seura tekee myös kaltaisiaan. Homoalueet lomasaarilla, työyhteisöt, joissa on paljon eri tavalla seksiä harrastavia( esim. yle) monet uros-tanssijat ja muotisuunnittelijat ovat miehiin meneviä, koska työyhteisöstä löytyy innostavia esimerkkejä.
    On leikkiin houkuttelijoita, on peräreikpervertikkoja (jotka sanovat suolta tiukaksi). On ulkonäöllisiä esteitä kohdata vastakkaisen sukupuolen edustajia.
    Ja on vaan kiva järjestää homo-orgioita ja ylipäätään erota tavallisista heteroista.
    Liekö ukon juoppous saanut Marinin äidin kääntämän kelkkansa miesten suhteen
    Homouden maailmanlaajuisen epistolan laati kaksi amerikkalaista homoa. Oma lehmä oli ojassa.
    He onnistuivat ohjelmassaan käännyttämään länsimaiden median asiansa ajamiseen ja nyt lähes kaikki länsimaiden suvaitsevaiset kannattavat ja kumartavat ovelan suunnitelmansa läpimenoa liberaalissa lännessä.
    Toki näitä hedonistisen himonsa orjia on aina ollut ja nyt yritetään kaikki maailmassa käännyttää haureuteen ja pervertikoiksi.

    VastaaPoista
  26. Teinpä mututuntuma analyysiä ylempänä ja nyt saunaan raikkaan koivuvastan tuoksuun. Heippis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä minäkin tänään taas kävin, ajamassa nurmikot. Putkimies oli saanut ruohonleikkurini kuntoon. Siinä ei kuulemma ollut mitään vikaa. Olisipa sellainen leikkuri, joka käynnistyisi napista tai avaimesta, eikä pitkästä raskaasta narusta. Akkuleikkuri? Listalla kun tästä aika jättää,

      Poista
    2. Hyvä oli kyly ja koivu tuoksui.

      Meillä on entisen asukkaan vanha bensaruohonleikkuri. Ihme, että se yhä toimii. Ajettavat alueet eivät ole aivan pieniä plänttejä. Minä en ole koskenutkaan vielä leikkuriin. Varmaan pitäisi opetella.
      Nyt löhöän ja lepään vielä huomisen matkan univajetta paikkaillen. Sitten ikkuoiden ja mattojen pesuun yms. kesälavasteiden vaihtoon niin sisällä kuin ulkona.
      Antoisaa mökkikesää sinulle ja
      aurinkoista vuodenaikaa myös bogikumppaneille.

      Poista
    3. Kiitos, Noora! On suuri onni, että ihmisellä on kumppani jakamaan raskaimmat työt. Toisaalta nainenkin pystyy moneen fyysiseen hommaan.

      Vanhat koneet ovat usein parempia kuin uudet. Meillä oli mökillä äidin aikoinaan ostama jääkaappi, Bauknecht, hajosi kestettyään lähes 50 vuotta. Laski vedet alleen ja se oli siinä. Nyt tilalle ostamani jääkaappi oli yhden talven aikana revennyt yhdestä kohdasta, ilmeisesti kylmässäolon vuoksi, muovi ei ollut kestänyt. Onneksi ei haittaa käyttöä, on ulkopinnassa.

      Poista
  27. Tämä on minunkin haaveeni, noora, että tänne tulisi aito homo, aito lesbo, aito transhenkilö, aito persu, aito kommunisti, julkivihreä, kunnon kepulainen.

    Tässä kohdin muuten huomaa, miten vähissä tässä yhteiskunnassa ovat yleisesti hyväksytyt ja ihaillut suunnat. Niitä ei ole monta. Tiedän, että täällä on ollut lukijoita noista kaikista ryhmittymistä, mutta kuka nyt uskaltaa sanoa juuri muuta kuin että on demari. Kaikista muista tulee turpaan.

    Tämä vähän kärjistäen sanottuna, mutta semmoinen piirre on havaittavissa, että ellei ole demari, niin omaa suuntaa tunnustetaan vain oman suunnan alustoilla. Ja usein muut estetään eli blokataan.

    VastaaPoista
  28. Mikis on oikeassa: Vennamo erosi maalaisliitosta ja perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen, koska riitautui Korsimon kanssa (Kekkosen tukija, legendaarinen satraappi).

    Mutta ei vennamolaisuudesta olisi ikinä tullut suurta tekijää suomalaisessa politiikassa, ellei sillä sattumoisin olisi ollut piilevää kysyntää ja kannattajakuntaa - sen ajan syrjäytyneet ja välinputuojat, joista osa pakeni Ruotsiin.

    Eihän vastaava kansanvillitsijä-änkyrä Väyrys-Pate ole saanut mitään aikaan, koska häneltä puuttuu luonteva kannattajakunta.

    SMP vastasi silloin todelliseen tarpeeseen, ihan kuten persut vastaavat nyt. Suurta osaa kansaa vituttaa nykyinen hyysäys, hienostelu ja hällävälisyys ja he äänestävät niitä vastaan.

    PS. RKPn maahanmuuttopolitiikan selitys löytyy heidän ydinalueensa tomaatti- ja vihannestarhoilta. Niille tarvitaan halpaa työvoimaa, eikä suomalainen niillä palkoilla nosta persettään penkistä. Miksi nostaisi, kun kassasta saa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä käsitys minullakin on RKP:n puheista vierastyövoiman tarpeesta. Pitää saada halpaa työvoimaa Närpiöön vihannestarhoihin ja lisäksi kaikkialle muuallekin, hoitolaitoksiin, tehtaisiin, marjanpoimintaan ja ns. paskatöihin, joihin suomalaiset työttömätkään eivät viitsi koskea, koska työkkäristä saa saman rahan ja enemmänkin, kuten juuri uutisistakin kuulimme.

      Jytkyt vastaavat aina johonkin tarpeeseen, muuten ei jytkyä synny. Se, että nyt jylläävät persut ja kokoomus, johtuu jostain. Se kannattaisi pitää mielessään, ennen kuin ryhtyy haukkumaan sysimustaa oikeistohallitusta. Kansa kun on nostanut sen viherpunaisen hallituksen porstuan puolelle istuksimaan. Se on äänestäjien tahto, ja haukkumalla joitain tahoja sysimustiksi halveksii tavallisia ihmisiä, jotka ovat ilmaisseet mielipiteensä.

      Poista
    2. Aki on myös sanonut, että kun kaikki toivo on mennyt, niin pessimismi on turhaa.

      Poista
    3. Vaan tiesittekö te, että ajattelin juuri tänään Aki Kaurismäen leimaavinta piirrettä: establishmentin vastustamista.

      Käsite establishmenthän tarkoittaa valtaapitäviä, yhteiskunnallista järjestelmää. Eli vastustaako Kaurismäki todella kaikkia hallituksia, kaikkia yhteiskunnan valtaapitäviä toimijoita, kuten nyt vaikkapa edellistä hallitusta, nykyistä toimitusministeriötä. Vai valikoiko hän kuitenkin, keitä hallituksia hän vastustaa?

      Ja miksi minä en huomannut sanoa edellisen hallituksen aikana, että vastustan establihmentia. Kun nimittäin vastustin, minut leimattiin persuksi. Eikö Kaurismäkikin ole sitten persu, jos hän kerran vastustaa maan johtoa? Paitsi nyt kun hän vastustaa establishmentia oikeistohallituksen aikana, hän muuttuu kai kommunistiksi? Vai mitä?

      Miksi jokusten sanotaan vastustavan establihmentia, jokusten olevan persuja? Päätänkin tästä lähtien, etä vastustan establihmentia, varmaan myös tämän uuden hallituksen aikana.

      Poista
    4. Eduskuntapuolueet ovat establishmenttia. Fakta (ei vaihtoehtoinen).

      Poista
    5. Niin, siis koko valtaa käyttävä yhteiskunnallinen koneisto, johtoelin on establishmentia, jos halutaan keikailla kielellä eikä puhua selvää suomea.

      Mitä asiaan tulee, koko eduskunnan vastustaminen ei ole uskottavaa. Järjestyneen yhteiskunnan vastakohta on barbaria, jota terve ihminen ei kannata.

      Mutta siis se, että Kaurismäki vastustaa establishmentia, tarkoittaa lähinnä sitä, että hän kyseenalaistaa eri elimien menettelytapoja ja päätöksiä. Ei hän kannata barbariaa eikä anarkiaa, sillä hänellä on elokuvissaan lämmin ja humaani ihmiskuva.

      Poista
    6. Et siis alakaan vastustaa establishmenttia?

      Poista
    7. Nyt et tainnut ymmärtää ydintä. Ei se ole yhteiskuntajärjestelmän, joka meillä on demokraattinen päätöksenteko kulloisinekin hallituksineen, vastustaminen, vaan vierassanan vastustaminen.

      Kokonaista yhteiskuntajärjestelmää ei voi vastustaa uskottavasti. Vastustan siis sanan establishment turhaa käyttöä ja pidän sitä keikailuna suomen kielessä. Ei se tee käyttäjäänsä hienommaksi.

      Ja lisäys: Kaurismäki ei käytä sanaa itse itseään kuvaamaan, vaan se on elokuvakriitikoiden kieltä.

      Poista
  29. Aki Kaurismäki on suuri ajattelija, melkein Ahti Karjalaisen veroinen.

    Julistihan hän taannoin, että jos Suomi liittyy Natoon, hän muuttaa pysyvästi Portugaliin. Kukaan ei kai ollut kertonut Akille, että Portugali, tuo perinteinen siirtomaavalta ja sotilasdiktatuuri, on Naton perustajajäsen.

    Nyt kun Suomi liittyi Natoon, Aki sanoi jotain muuta syvällistä, en tosin muista mitä.

    Akin elokuvista minäkin tykkään kovasti, koska ne ovat niin perimmäisen perussuomalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miten raikasta ja terävää on uskaltaa hieman kritisoidakin suurta mestaria, jonka töistä pitää.

      Kunpa pian saisi nähdä tämän elokuvan jostakin muusta palvelusta kuin elokuvateatterista, jonne en pysty menemään infernaalisen äänentoiston vuoksi.

      Tässä teille hieman esimakua lehdistä. Tykkään kovasti jo ensimmäisestä versiosta, jossa lehdet ovat vielä punaiset, ja toisesta, jossa lehdet ovat jo kuolleet, itse Olavi Virran tulkitsemana.

      Poista
    2. Portugal on kauempana Venäjästä.

      Poista
    3. Ei Kaurismäki sitä tarkoittanut, että kauimpana Venäjästä. Hän on asunut jo kymmeniä vuosia osan vuodesta Portugalissa.

      Poista
    4. Edvin tarkoittaa sitä, ettei Akin muuttouhkaus johtunutkaan jalosta vasemmistopoliittisesta periaaatteesta.

      Aki vaan kertoi luikkivansa karkuun.

      Tätä minä en sentään kehdannut sanoa.

      Poista
    5. Juuri näin! Aki viihtyi armeijassakin vain parisen viikkoa.

      Poista
  30. Painavinta onkin semmoinen tunne, jota ei pueta sanoiksi mutta joka on selkeästi olemassa tyynen pinnan alla. Semmoisessa Kaurismäki on hyvä. Asioita ei analysoida puhki, oikeastaan ei analysoida ollenkaan. Juuri tästä pidän, sillä se antaa katsojalle tilaa ja arvoa.

    Kaurismäen elokuvien replikointi on jo hupaisa klisee. Töksähtävät yksilauseiset virkkeet leikkaavat ilmaa ilman taukoa. Vasta kun replikointi on hoidettu ja vähin tarpeellinen kakaistu ulos, seuraa pitkä hiljaisuus. Ja se kattolamppu narun päässä ilman kuuppaa. Sitä osaa jo odottaa.

    VastaaPoista
  31. Kyllä. Olen utelias miten Pöysti selviää roolistaan. Suomessa ei ole montakaan naisnäyttelijää, joiden habituksesta pidän. Seidi Haarla on kiinnostava ja muuntautymiskykyinen, eikä hänen puheensa ja äänensävykään ärsytä. Hänet tahtoisin nähdä useammissa elokuvarooleissa.
    Mielestäni kauniit kasvot ja vaaleat hiukset eivät vielä riitä uskottaviin roolisuorituksiin.

    VastaaPoista
  32. Noormaikku tietysti anona taas.
    Leivon äsken pellillisen raparperipiirakkaa. Pehtoori keitti kiisselin tuosta kevään " vihanneksesta peltotöidensä ohessa. :)

    VastaaPoista
  33. Alma Pöysti voi olla hieman yllätyksellinen valinta eleettömään elokuvaan. Hän tuntuu aika ilmeikkäältä, nopeailmeiseltä, mutta toisaalta luotan Kaurismäen kykyyn valita näyttelijänsä. Ja onhan Alma hyvä näyttelijä Tovenkin roolissa.

    Kiisseliä keittelevä pehtoori, ja vielä peltotöittensä lomassa. Olet sinä aarteen löytänyt, Noora. Minunkin maassani raparperi oli noussut komeasti.

    VastaaPoista
  34. Kiisseliä keittelevä pehtoori… meidän hurjien poikien mieleen se tuo Tippavaaran isännän pontikkapannuineen.

    ”Piikki toisinajattelijoiden lihassa”… tätä Noorasen Mantan leiskausta epäilin lipsahdukseksi, muttei se ehkä olekaan.

    Karkkila on tuttu kaupunki, sillä ajan usein mökille sitäkin kautta. Siellä on hyviä isoja kauppoja ja erinomainen kesäteatteri.

    Aki ei ole kotoisin Karkkilasta, mutta on vaikuttanut siellä jo vuosikymmeniä. Häntä, kuten minuakin, kiehtoo vanha tehdaskaupunki (Högfors) ja sen rosoinen miljöö.

    VastaaPoista
  35. Meitin kartanolla perheen miehet osaavat tehdä myös ns. naisten töitä. Parsia villasukkansakin, siivousten, pyykinpesun ja ruuanlaiton lisäksi.
    Kakkuja ja pullapuolta tai leipää eivät kuitenkaan suostu leipomaan, kuten viimeksimainittua en leivo minäkään.
    Mutta enpä ymmärrä erilaisten moottoreiden tai autojen sielunelämästä mitään.
    Bizzauunia ukkelit osaavat kyllä käyttää ja lettuja sekä pannaria paistaa.
    Ei minusta olisi sohvalla löhöäjän kaljaveikon kaveriksi, enkä jaksaisi myöskään nenä kirjaaan liimautuneita tai kuvaruutujen eteen jatkuvasti jämähtäneitä kavereita pitkään katsella.

    VastaaPoista
  36. Kyllä minä niistä sohvallamakoilijoistakin tykkään, kunhan sitten kuitenkin sieltä joskus nousevatkin. Semmoisista liian kiireisistä en niin välitä. Paremmin ajatukset kai muhivat siellä, missä vähän pysähdellään ja tuumaillaan.

    Vaan jos ihmisellä on talot tai mökit ja vähän mantuakin, niin pitäähän siinä toimeen tarttua ja olla työteliäs. Sopiva pakkaus on sellainen, jossa on vähän kaikkea.

    VastaaPoista
  37. Vaan siis kymmenen pistettä kiisseliä keittelevälle pehtoorille. Siinä on peltomiehessä särmää.

    VastaaPoista
  38. Vaan viime kesänä kävin Kaisaniemessä katsomassa Jeff Beckin bändiä. Mukana oli Johnny Depp, muusikkona takariviä, mutta suuri persoona ja näytelijä. Aivan helvatan hieno konsertti, lämmittelijänä mm. SF Blues upeine vierailijoineen, Eero Raittinen, Ile Kallio jne. Vakijäsenet, Kummelin punapää ja Dave Lindholm tietenkin.

    Totta saatanassa, Jeff Beck sittemmin kuoli.

    Suurta Jeff Beckiä hiljan muisteltiin, mukana Claptonin Erkki, Stewartin Rod, Billy Gibbons ja jumalauta, itse John Mahavisnu McLaughlin! Erityispojot Beckin bändin basistille, Rhonda Smithille, joka on taivaallisen upea soittaja hänkin. Beckin bändin naisrumpalikin oli parasta a-ryhmää, muttei tässä tule juuri esiin.

    Jeff Beck Tribute Concert

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä Rhonda Smithkään tuossa oikeuksiinsa päässyt. Täs tulemas bassonplarailuans Beckin bändis.

      Poista
    2. Onhan tämä, on. Lahjakkuuksia!

      Johnny Deppistä tulee mieleen elokuva Salainen ikkuna, jossa hän murhaa ensin yhden hullun ja sitten muutkin huvilalle tulijat. Hui! Jännityselokuvat ovat kivoja. Jokuset katsoo pariin kolmeenkin kertaa. Ihan niin kuin hyvän musiikinkin voi kuunnella tuhannesti.

      Poista
    3. Lippu konserttiin maksoi lippuluukulta satasen. Jälkikäteen tuumaan, että liian vähän. Voimille otti seisoa auringossa, meinasin pudota.

      Sitäpaetten luonteeltani olen sohvassa makaava lukutoukka, joka ei saa mitään aikaiseksi. Konserttiin kuitenkin raahauduin.

      Poista
    4. Meikäläisellä on tuo infernaalisten äänentoistolaitteiden kauhu: en voi mennä livenä konsertteihin tai edes leffateattereihin, en uskalla, sillä saan slaagin, kun jotkut patarummut pamahtavat tai tuomiopäivän pasuuna tuuttaa.

      Viimeksi kun olin Kansallisteatterissakin, kärsin äänentoistosta koko näytöksen ajan, vaikka se oli klassista teatteria muistaakseni kokonaan ilman musiikkia. Huutoa, hirvittäviä pamauksia ja helvetillisiä äänitehosteita. Seis maailma, ei näin.

      Poista
    5. PS Tähän pohjaa myös se, että en kärsi seinän takaa minkäänlaista basson jytkettä enkä karokejuttuja. Olen mennyt huomauttamaan, tosin ihan nätisti, jo kahdelle naapurille, mutta onneksi seinän takana on nyt nuoripari, joka elää rauhallista elämää.

      Poista
    6. Kiitos itsellesi, Noora. Itsekseni vain nauroin omaa itseäni, sohvalla makaajaa ja aikaan saamatonta lukunyhveröä.

      Poista
    7. Mikään ei ole tärkeämpää kuin sohvalla makoilu. Mikään ei ole tärkeämpää kuin asioitten toimittelu tai ratkenneen sauman ompelu. Kaikella on aikansa maan ja taivaan päällä.

      Poista
  39. Vasemmistolaiset ja muut kommunistit ovat sitä mieltä, että lakien rikkominen on hyvä asia. Irakin roistoille ja Somalian apinoille pitää maksaa kaikki ja olla iloinen. - Saatana, viime tilistäni tonni paskasakille! - Jumalauta, aika piipussa monesti olen, kun leipäni tienaan. Kesäkuun lomalla, mutta eilen jo ylitöihin yritettiin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, Rickhard. Juuri tätä tuskan parahdusta lukiessani puhelimeeni kilahti tekstiviesti numerosta 16110: ”Sudanin lasten hätävetoomus: auta lapsia taisteluiden keskellä. Ainakin 450 000 lasta on joutunut jättämään kotinsa ja elää nyt paossa Sudanissa ja sen naapurimaissa. Auta heitä: lähetä viesti LAPSI ja lahjoita 20 €. Lämmin kiitos <3 UNICEF.”

      Unicef saisi ehkä enemmän keräysrahaa, jos se lähettäisi viestinsä tilipäivänä. Monella on nyt loppukuussa Suomessa tili tyhjänä.

      Poista
    2. Minua voi hyvin mielin rasistiksi ja kylmäsydämiseksi ihmiseksi. Tietyllä levelillä edesottamuksissani olenkin. En juurikaan osallistu hyväntekeväisyyskeräyksiin tai muihin rahapussin avaustalkoisiin muille maille vierahille lähetettäväksi. Enkäpä myöskään kotomaisten hädänalaisten auttamiseen. Valtioissa on poliittiset johtajat ja parlamentit. Luokoot he kansalaisilleen hyvän elämän puitteet. Kouluttakoot, opastakoot ja auttakoot vallanpitäjät kansalaisiaan hyvän elämän luomiseksi kaikille.
      Selaiseen voisin roposiani lahjoittaakin, jossa opetetaan ihmisiä auttamaan itse itseään.
      Maailmassa on miljardöörejä ja muita äveriäitä. Auttakoot he nälkäisiä ja muun avun tarpeessa olevia.
      En koe huonoa omaatuntoa muiden kärsimyksistä. Enää.
      Koko maailmaa en luule pystyväni pelastamaan, tuskin edes yhden ihmisen elämää killingeilläni.

      Poista
    3. Minua voi " kutsua ", (nimittää, haukkua, syyttää jne. ) Jäi posmotuksen alusta verbi veks.

      Poista
    4. Posmotus tekee sielulle hyvää. Kunpa ihmiset posmottaisivat enemmän kuin hyvesignaloivat.

      Muistelen, että villeinä sosialistiaikoinani oli tapana sanoa, että hyväntekeväisyys on väärää auttamista. Sitä ei pidä harjoittaa, sillä se vain pidentää köyhän kärsimyksiä. Kenenkään ei pidä elää almujen varassa, vaan yhteiskunta tulee muuttaa sosialistiseksi, jolloin kaikilla on tarpeeksi mutta kellään ei yli tarpeen.

      Hmpf.

      Poista
    5. Noora, olet hyvä ihminen!

      Poista
  40. Äimän käki = Neulan silmä. Siis suu kuin neulan silmä, soikeana ihan. Hieno sanonta, needles cuccoo hienommin...
    ICT-ukkeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksella, Noora. Ensin oli kuva, sitten tuli otsikko... Meikäläisen huumoria, olevinaan, käänteinen symboli. Poni tai heppa lumisella katolla.

      Eli vino kuva, vino tai epäkorrekti näkemys asioista.

      Poista
    2. Iines, olin siis oikeilla jäljillä kuvasta ja otsikostasi.

      Muistuipa samaa sukupuolta olevien mahdollisista selän kääntämisestä toiselle sukupuolelle eräs mielestäni tärkeä pointti.
      Vanhempien tai vanhemman oma epäselvä identiteetti lasten ja nuorten sukupuoliroolien esikuvina, voi myös vaikuttaa tähän persoonallisuuden kehitykseen.

      Nykyään some ja siellä tietyt yksilöt ja yhteisöt sekä niissä manipulatiivisten yksilöiden kirjoitukset ja esikuvat saavat epävarman ja ahdistunee nuoren
      helposti uskomaan, että kaikki syyt vaikeuksiin ja henkiseen pahoinvointiin on väärässä kehossa ja seksuaali-identiteetissä.

      Tottakai "tilaisuudetkin tekee varkaan" yhä kasvavassa määrin.
      Kun saman sukupuolen kanssa yhdyselämä on lailla sallittua ja vahvistettua, ja kun samaa sukupuolta kohtaan ylistetään suurta ja vahvaa rakkautta, niin miksipä sitä ei uteliasuuttaan ja vaikka vain kokeilumielessä kuka tahansa kokeilisi.
      Tarvitaan tietysti leikkiin houkuttelijoita ja rohkeutta sekä häpeämättömyyttä ylittää ennen ylittämättömiä soveliaisuuden rajoja.
      Mielenkiintoista on, miksi nainen haluaa käyttäytyä ja pukeutua kuin mies tai mies päin vastoin.
      Onko se vastakkaisen sukupuolen ihailua ja oman sukupuolen halveksintaa tai jopa vihamielisyyttä kehoaan kohtaan. Mitä on tapahtunut, mitä on pitänyt kokea, että niin on käynyt?
      Miksi joku saa pakkomielteen vaihtaa sukupuoltaan? Voiko se olla lähtöisin suurelta osin nettigurujen manipulaatiosta vai oletuksesta, että elämä todella muuttuu toiseksi ja paremmaksi eri sukupuolena.
      On jopa vanhempia, jotka toivovat, että lapsi tai nuori aloittaisi sukupuolenvaihdos prosessin.
      Eniten minua vaivaa pinnallinen suhtautuminen, ikään kuin nämä asiat olisivat eräänlaisia nimityksillä "sisäänhuutojuttuja",
      Syväanalyysiä näistä aiheista riittäisi sosiologeille ja kallonkutistajille, pohtia syntyjä syviä.
      Pelkkä kanssaihmisten yllytys muutokseen ja ääliömäinen suvaitsevaisuus, peukutukset ja sydämet somessa tuskin auttavat todella vakaviin persoonallisuushäiriöiden ristiriitoihin ja ahdistukseen.

      Aplodeja, että ylpeysliikkeen päättäjäporukka näytti närhen munat kokoomukselle ja keskustalle. Kuinka muutoin voisi ollakaan, kun Sanna Marin kumppaneineen on ylpeysliikkeen taustavaikuttaja ja tukija!

      Poista
    3. Mielenkiintoinen seikka tämä miehen ja naisen erilainen pukeutuminen. Mikä luonnon laki tai fyysinen ominaisuus sen määrää, että eri sukupuolten on pukeuduttava eri tavalla?

      Rohkenenpa epäillä, ettei yhtään mikään.

      Kyseessä on jokin muu juttu. Uljaat roomalaiset urhotkin kulkivat mekossa, eikä miehuus kärsinyt yhtään. Siinä mielessä pukeutuminen sukupuolesta välittämättä on terve ilmiö.

      Mekko päälle ja menoksi, pojat!

      Poista
    4. Nythän pukeutuminen on jo paljolti homogeenistä. Naiset ovat kohta jo ikuisuuden pukeutuneet miesten housuihin ja miehet naisten mekkoihin. Naisilla on miehen tukka ja miehellä naisen tukka. Molemmat meikkaavat sujuvasti. Tiukkoja sukupuolihabitussääntöjä ja sukupuolenpoikkeamatuomioita on enää siellä, missä on keskiaikaiset uskonnolliset ja aatteelliset menot vallassa.

      Poista
  41. Oho ja sorry! Tulipa suollettua tekstiä. No, ei ole kenenkään ei pakko lukea eikä varsinkaan olla samaa mieltä.

    VastaaPoista
  42. Vaikeita asioita mietit ja kysyt, Noora. Ei kai näihin sukupuolen määräytymisasioihin tiedekään pysty mitään avainta antamaan. Emme käsittääkseni lopultakaan tiedä, mistä nämä moneudet sukupuolissa ja väärän sukupuolen kokeminen johtuvat.

    Itse ajattelen yksinkertaisesti ja varmaan perin puutteellisesti: kyseessä ovat poikkeamat, jotka kuuluvat luontoon. Siis esimerkiksi albiino on poikkeama, joka on luonnollinen. On eläinalbiinoja ja ihmisalbiinoja, eivätkä he ole uusi ihmislaji eikä heitä pidä koettaa julistaa uudeksi lajikseen. Kromosomipoikkeamat tai jotakin sellaista - saa korjata, jos jollain on tästä tieteellisesti tutkittua tietoa.

    Sekin on luonnollinen poikkeama, että jollain on varpaita tai sormia enemmän tai vähemmän kuin kymmenen. Tai jokuset ovat lyhytkasvuisia tai huippupitkiä. Voihan sukupuolessakin olla poikkeamia, kuten tiedämme. Tai seksuaalisuudessa. En oikein ymmärrä, miksi näitä kaikkia poikkeamia ei voisi hyväksyä sellaisinaan.

    Kokonaan eri asia on näillä asioilla mässääminen ja niillä hyvesignalointi, niiden tekeminen trendikkääksi. Ei niitä hävetä tarvitse, mutta ei kai niillä ratsastaakaan tarvitse. Minulla ainakin on näihin perin luonnollinen suhtautuminen. Ihmisiä siinä kuin muutkin, en anna heille ylimääräistä huomiota, koska en anna sitä muillekaan. En lähti signaloimaan itseäni edes puhevammaisten ryhmään, vaikka se olisi kaikkein trendaavin ryhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luoja on toiselta nimeltään Evoluutio.

      Koronavirus on hyvä nopeutettu esimerkki evoluution toiminnasta. Se pukkaa uutta variaatiota koko ajan, ja osa menestyy, suurin osa ei.

      Pystyväthän homot ja lesbot lapsia saamaan, joten geeni jatkaa kiertoaan. Jos se nyt geeneistä kiinni onkaan, voihan kyse olla muustakin.

      Luonnollista se kuitenkin on. Elämän näkökulmasta.

      Poista
    2. Juuri näin, ja todennäköistä on, että elämän ikuisessa kiertokulussa suuressa kuvassa näkyy uusiakin poikkeamia. Sellaisia, joista emme vielä tiedä, jotka tulevat tuhannen vuoden kuluttua, ehkä.

      Ja edelleenkään, kaikki poikkeamat eivät ole samalla viivalla. Osa hyväksytään, osaa ei. Pedofiliaa ja vaikkapa nekrofiliaa ei hyväksytä, ymmärrettävistä syistä. Joten voi sitä, joka syntyy tällaiseksi poikkeamaksi elonkehällä. Kukaan ei puolusta, kukaan ei ota Prideen.

      Poista
    3. Hyviä pointteja aiheesta Iines ja Tapsa.
      Minulla on tämä ongelma. Minulle ei riitä vain toteamus, että näin on marjat. Haluisin mieluusti tietää miksi.
      Mutaatiot ja poikkemat ovat mielenkiintoisia juuri siksi, että miksi niitä evoluutiossa, lajien kehityksessä tapahtuu.
      Virheitä ja kömmähdyksiä lajien kehityksessä evoluutiollekin toki sattuu, eikä ihme, kun työskentelee triljoonien ja miljoonien biljoonien solujen jakautumisen yms. kanssa.
      Miten evoluutio näkynee ja vaikuttanee aivokemiaamme, ns. sieluun, hengellisyyteen, ihmisen arvoihin ja elämisen malleihin vai vaikuttaako ollenkaan. Pystyykö muutoksia aivoissamme jo näkemään?
      Toisistaan poikkeavat kulttuurit, sukupolvien jatkumossa ja historian virrassa valtaa pitävien lait ja arvotukset säätelevät yhteisöjen arvoja ja arvostuksia. Nytkin elämme ristiriitoja täynnä olevaa murrosta. Aitoja kaadetaan, mutta niitä myös pystytetään. Niin lienee aina ollut ja tulee olemaan, kun ihmisten mielistä ja arvoista käydään kauppaa.

      Poista
    4. Evoluutiolla ei ole päämäärää. Se ei tähtää mihinkään. Se on sokea. Se on vain nimitys prosessille.

      Evoluutio on käytännössä nurinkurista. Takaperoista ”suunnittelua”. Ei se yritä kehittää mitään. Luonnossa tapahtuu muutoksia koko ajan, etenkin olosuhteissa, ja evoluutio tarkoittaa vain sitä, että kun miljoonasta versiosta muutama toimii, se on ”kehitystä”.

      Mutaatio ja poikkeama = evoluutio.

      Poista
    5. Näin minäkin evoluution miellän, vaikken asiasta mitään tiedä. Se etenee sinne, missä on tilaa, kuin vesi, joka uurtaa uomaansa maassa vääjäämättömällä voimallaan. Se ei voi pysähtyä ja lopettaa etenemistään, kuten ei evoluutiokaan, joka etenee sinne missä on suotuisaa.

      Poista