31.1.2025

Hiusten halkomista?

 

Viestinnän professori Pekka Isotalus puhui Ylen aamussa  kontekstien merkityksestä viestintäkulttuurissa. On hyvä ottaa asiayhteys huomioon, kun nostetaan jokin lausahdus tai kirjoitus tikun nokkaan. Keskustelun viestintäkulttuurista kirvoitti viimeksi viestintämaailmaa kohauttanut tapaus, Kalle Palander. 

Pujottelun maailmanmestari Kalle Palander ei nimittäin jatka Yle Urheilun ja Urheilustudion lähetyksissä alppihiihdon asiantuntijana. ”Palander ja Yle Urheilun vastaava tuottaja Kristiina Kekäläinen tekivät päätöksen yhteisen keskustelun jälkeen tiistaina hyvässä yhteisymärryksessä”, kirjoitetaan Ylen sivuilla kauniisti, lähes hartaasti.  

Olen lukenut lehdistä, mitä Kalle Palander sanoi podcastissaan. Roisia puhettahan se oli, äärimmäisen typerää. Samanlaista, mitä jätkät keskenään suoltavat vaikkapa yhteisissä saunailloissaan kaljapullo huulillaan. Virhe on tietysti se, että kundeilta puuttui harkinta. He ovat tunnettuja henkilöitä, joiden konteksti somessa on aina tavallista pulliaista laajempi.

Mutta, silti.  Sehän oli tavallaan yksityinen podcast, ei Ylen ohjelma, niin kuin luulin valtaisasta kohusta päätellen. Konteksti! Jos ajatellaan niin, että esimerkiksi poliitikon tulee sietää voimakasta ivaa, parodiaa ja haukkumistakin, niin eikö sama ajattelumalli jossain määrin sovi muihinkin tunnettuihin ihmisiin, julkkiksiin? Tulisiko asian moraalista puolta nostaa tikun nokkaan, elleivät parodian kohteena olevat itse siitä loukkaannu? Onko myötäloukkaantujien närkästys mitta, joka määrittää jatkotoimet?

Korostan sitä, että  en tiedä, mikä tässä oikein ja kohtuullista. Olen yleensä laajan ja lähes rajattoman sananvapauden ja rohkeankin huumorin kannattaja. Uskon Suomen lakiin. Se hoitaa tapaukset, jotka rikkovat lakia. Muu saa minun puolestani olla ja kukkia. 

Vapaassa yhteiskunnassa saa esittää typeriäkin mielipiteitä ja mauttomia tölväisyjä jopa vähemmistöryhmistä - niin kuin kaikista muistakin ihmisistä ja asioista. Suositeltavaa se ei ole missään mielessä, mutta ei sitä kieltääkään voi. Kiellot ovat diktatuurien työkaluja.

(Piirros Priit Pärn)

1 kommentti:

  1. Näin on. Paitsi yksi asia. Arvaatko mistä minun tekee nyt mieli vähän nillittää?

    Tästä jätkien saunailtojen puheista. Voi olla, että jotkut palanderit puhuvat tähän tyyliin, mutta en yleistäisi. Tai sitten olen liikkunut vähän fiksummissa porukoissa koko ikäni.

    Kyllähän naisista puhutaan - tai ainakin puhuttiin - tuttujen miesten kesken aina silloin tällöin, mutta ei näin typerän roisilla tavalla. Ei edes nuorina.

    Eikä edes työporukoissa ja minä olen sentään liikkunut piireissä, joissa mielikuvitus lentää.

    PS. Tähän kuulisin kyllä mielelläni Rikun ja Mikiksenkin näkemyksen.

    VastaaPoista