Kun asiakaspalvelu on huonoa, on se tosi kehnoa

Alle vuoden ikäinen kannettava tietokoneeni on ollut viidettä viikkoa eräässä espoolaisyrityksessä korjattavana. Kyseessä on yritys, joka ei vastaa puhelimeensa ja jonka puhelinvaihteen odotusääneksi on syötetty tunnistamattoman soittimen kirskunta, joka saa soittajan pitelemään luuria etäällä korvastaan ja sulkemaan puhelimen samantien.

Lähetin siis tekstiviestin ja onnistuin saamaan tiedon, että "kone on täällä, mutta ei ole tietoa viasta". Parin viikon jälkeen onnistuin taas murtamaan linjan tekstiviestillä ja sain vastauksen, että "varaosaa odotellaan". Seuraaviin viesteihin ei vastattu enää.

Tänään sain yllättäen puhelinsoiton yrityksestä lähes välittömästi, kun uhkasin tekstiviestissä lähettää reklamaation yrityksen johdon lisäksi myös liikkeeseen, josta olin kannettavani ostanut ja jonka kanssa huoltoyrityksellä on sopimus.

Olivat panneet mistääntietämättömän harjoittelijarukan asialle. Nainen vikisi pienellä äänellä, että koneeni on juuttunut Turun postiin. Kyljessä on ilmeisesti mökin osoite, joka ei ole enää voimassa. Kun kone vain viipyi, ilmoitin kahdestikin osoitteenmuutoksestani ja tekstasin huolellisesti kaupunkiosoitteen.

Siellä se kone nyt siis on, Turun logistiikkakeskuksessa, eikä tunnu löytävän minua, vaikka olen kunniallisesti kirjoilla oleva henkilö, joka on tehnyt postin kautta tämän maksullisen kesäosoitteenmuutoksen! Hieman hankala on postiin soittaakin, kun ääni on botoxin jälkeen pelkkää katkeilevaa töksähdystä. Tyttö sanoi nimittäin lopuksi huolimatta karmeasta pihinästäni, että "voitte vaikka soittaa sinne, jos se kone tulisi". Näin espoolaisyrityksessä.

Toinenkin huonon onnen tapahtuma asiakaspalvelussa mahtuu päivääni. Ostin nimittäin paikallisesta huonekalukaupasta ergonomisen tietokonepöydän, jossa monitori sijoitetaan upotukseen, joka on näppäintasoa alempana. Pöytä oli laatikoissa osina, jotka minun tuli itse koota.

Purin teipit pakkauksesta, nostin levyt ja mutteripussit pois, ja kannoin jokaisen osan yksitellen yläkertaan kierreportaita pitkin. Kun sain osat laskettua johonkin ja aloin tutkia ohjepiirrosta, huomasin että piirros on aivan eri maailmasta kuin osat. Piirros oli oikea, upotuksella varustettu tietokonepöytä, mutta osat olivat eri pöydän, jossa ei ollut upotusta, joka oli ostoperusteeni. Ajoin sitten sen ohjepaperin kanssa takaisin myymälään, jossa myyjä lähti tutkimaan varastoa, viipyi runsaat puoli tuntia. Palasi, ja sanoi, että kaikki ovat vääriä pöytäpakkauksia, joissa lukee kyljessä "upotus", mutta ne ovat kiinteitä ilman upotusta. Upotuksella varustetun pöydän saa tilaamalla muutaman viikon kuluttua. - Miten nyt toimitaan, kysyin myyjältä, sillä en ollut jaksanut kantaa irrallisia pöydän osia edes alakertaan, kun lähdin ohjepaperin kanssa myymälään. - No tuo se pöytä takaisin pakattuna ja tilataan sulle sitten uusi pöytä!

Olen nyt saanut kannettua osan kerrallaan kierreportaita pitkin alas, vaikka mietin jo, että minun on pakko pitää pöytä, kun en yksinkertaisesti jaksa kantaa sitä enää. Nyt se odottaa kuitenkin alhaalla, lattialla levällään pahvin päällä. Pitää löytää jostain pakkausteippiä ja tilkitä pakkaus huolellisesti, etteivät ruuvit tipu paketista. Vielä kun jaksaa kantaa sen auton peräosaan aamulla, on voiton puolella ja myyjä varmaan tyytyväinen.

(Maalaus Aleksandr Polozov)

JK Pakkohan minun on yrittää kirjoittaa jotakin. Teen sen vaihteeksi yön hiljaisuudessa. Nyt nukkumaan ja aamulla menen postiin kysymään, miten saan tietokoneeni Turusta, jonka jälkeen kannan tietokonepöytäpakkauksen paikalliseen myymälään ja tilaan uuden.

Pelkkiä poistoja

Anteeksi hyvät lukijat se, että poistelen juttujani ja blogejani. En vain kerta kaikkiaan usko omaan bloggaamiseeni, enkä voi sille mitään. En halua juoksuttaa teitä turhaan päivityksen perässä, joten siksi pieni selvitys - kaikki on kiinni vain minusta itsestäni. Henkilökohtainen päiväkirjakin poistui samantien, samalla kaikki tänään ja eilen kirjoittamani jutut. Harmittelen hieman tämänpäiväisen runojuttuni poistamista, sillä siinä oli linkki toiseen bloggaajaan. Anteeksi! Ihmisen pitää uskoa itseensä. Ei tästä muuten mitään tule. Minun pitää palauttaa uskoni itseeni bloggaajana. Tunnen edessäni niin korkean kynnyksen, etten uskalla kirjoittaa tänne mitään. (Kuvan tekijä Tiffini Elektra X)

Kykyjeni riemulaulu

eli 10 asiaa, joista itsessäsi pidät –meemi. Haasteen sain Liisalta, ja vastaan riemumielin ja haastan kaikki halukkaat kaivamaan subjektiivisesti positiivisia asioita itsestään. Mainittakoon, että kymmenen asian keksiminen vei aikaa ja tupakkia. (Siis minähän en polta, mutta..)

1. Näkemisen kyky

Pidän kyvystäni nähdä ruostetahra esteettisesti. Ruoste viestii rappiosta eletyn jälkeen, karheudesta ja voimasta, joka kuollessaan synnyttää uusia kosmoksia. Ajattelen niin, että ruosteen funktio ei ole tulla poistetuksi tai merkitä jokin merkityksettömäksi, vaan kertoa olevaisen muuntuvuudesta.

2. Uudelleenaloittamisen kyky

Pidän kyvystäni tuntea aamu uutena alkuna. Kun kaadan ensimmäisen kuumana höyryävän kupillisen mustaa kahvia valkoiseen ohutreunaiseen kuppiin, kaikki on mahdollista. Olen mm. melko vakuuttunut, että tämä on se päivä, jolloin dysphonia spasmodicaan keksitään parannuskeino tai ainakin se päivä, jolloin pystyn puhumaan normaalisti, jos vain yritän.

3. Vakavuuden kyky

Pidän vakavuudestani, tavastani pyrkiä syvälle ja kääntää jokainen kivi, kun käsittelen asioita. Pidän siitä, että löydän oivaltamisen ilon, kun solmin löytämiäni langanpäitä.

4. Hitauden kyky

Pidän myös hitaudestani. Viipyminen, pysähtyminen antaa rauhaa ja toisaalta puhdasta nautintoa. Pidän siitä, että minua eivät harmita sellaiset asiat, jotka menetän nopeammille, sillä tiedän että ne olisivat olleet minulle vääriä valintoja.

5. Hiljaisuuden kyky

Pidän hiljaisuudestani, koska se antaa tilaisuuden havainnoida aistein, mietiskellä. Se avartaa mielikuvitusta ja antaa tilaa olla, tulla ja päästä lähelle.

6. Hurmioitumisen kyky

Kyky kohota arjen yläpuolelle on seurannut minua lapsuudesta, joskin euforian kärki on tasoittunut lähelle harmonista olotilaa. Voin hurmioitua ollessani yksin ja pystyessäni keskittymään johonkin täysin – musiikkiin, runoon, kuvaan, maisemaan, luonnonnäkymään, löytämääni ajatukseen, mieluisaan tekemiseen.

7. Rakastumisen kyky

En ole useinkaan varma, osaanko rakastaa oikein. Osaan sen sijaan rakastua persoonaan, joka tulee niin suureksi että on kaikessa, ja tunne ylittää kaikki esteet. Olen joskus miettinyt, olisinko se nainen, joka menee muukalaisen mukaan ja jättää kaiken taakseen. - Ehkä en kuitenkaan, mutta vannomatta paras.

8. Huumorin kyky

Olen iloinen, että osaan vapauttaa painavan tunnelman ja nauttia naurun kuplimisesta, sen läsnäolijoita yhdistävästä voimasta. Vapauttava nauru syntyy rakkaudesta ihmiseen, hänen heikkouksiensa ymmärtämisestä ja niiden hyväksymisestä.

9. Ilmaisun kyky

Ellen osaisi kirjoittaa ja muokata ajatuksiani tiettyihin muotoihin, olisin nyt pulassa. Olen onnellinen myös puhumisen lahjasta, vaikka ääneni olenkin lähes menettänyt. Puhun silti edelleen – huuleni muovaavat sanoja äänetikin, kuten Anna Ahmatovankin äänettömät huulet tekivät.

10. Sitkeyden kyky

Pidän siitä, että panen itseni vastuuseen asioista. Minusta ihminen lopulta on oman onnensa seppä - olen huomannut sen nyt vanhempana, kun nuorena arvelin, että kaikki on yhteiskunnan ja muitten vika. Sitkeydellä voi mitä vaan, jos tahtoo.