Hyvä Veljeni!

Hyvä Veljeni!

Olen tätä työtäni varten pitänyt paperit koneessa jo useamman päivän, mutta ei ole mielestäni oikea henki tullut mieleeni. Eikä se paras mahdollinen taida nytkään olla, mutta kun Saimilta juuri kuulin, että hän lähtee Keravalle viimeistään torstaina, tuli minulle äkkikiire. Tarkoituksenani on viedä tämä kirje Allin putiikkiin huomenna, ja Saimi saa sen sitten haltuunsa Sinulle tuotavaksi. Pääasiani on lyhyesti: Sinullahan oli 12.9. 60-vuotisjuhlat, joiden johdosta näin jälkikäteen vielä kerran sydämellisimmät onnentoivotukseni! Myös onnea ja uskoa tulevaisuuteen. 

Kun tietämäni mukaan esiinnyt oheisissa suurennuksissa ensimmäisen kerran elämäsi varrella valokuvattuna, oli tarkoituksenani lähettää nämä Sinulle merkkipäiväksesi, mutta vaikka viikon varasin toimitusaikaa, se ei riittänyt, vaan venyi näin pitkälle.

Ehkä sinusta saattaa olla mielenkiintoista tehdä ajatuspäätelmiä ja vertailuja kuvan esittämään. Kuvien ottoaika ei ole selvennyt, eikä kuvaaja. Täytyy käyttää veikkausta: kysymykseen voivat käsitykseni mukaan tulla vain vuodet 1909 ja 1910, ja oletankin, että 1910 on oikea. Vuodenaikakin on ratkaiseva: vaatteet ovat paksuja, siis joko talvi- tai syysaika, josta kuvattavien iät voitaisiin määritellä. Jos nyt pitäisimme kiinni ehdottamastani ajasta 1910, saisimme kuvatuille seuraavat iät: Isä 38, äiti 25,  Armas 7 v., Aune 6 v., Eino 3 v.

Kuvia tarkastellessani tulee mieleen monenlaisia ajatuksia, sallinet minun antaa oman versioni, tee itse omat johtopäätelmäsi:

Kuva NO I  Eikö äiti ole ilmeiltään lempeän kaunis, rauhallinen, kuin pesueensa puolesta vartioiva emo. Tämä on mielestäni kauneimpia näkymiä, mitä äidistä voidaan saada. Puku hänellä on vihertävä sarssipuku, sen ajan muotia, muistan sen hyvin. Isä-Akseli Wille-keisarimaisine viiksineen, tuikeine silmänilmeineen ja makkaramaisine housunpuntteineen on kovin tärkeän näköinen herra, joka on komentanut vanhimman poikansa polviensa viereen, ja tästä syystä kai johtuukin, että silmieni katse, tai ilme, on jollakin tavoin "nööpö", alakuloinen. Aune kiukkuisine silmineen kallistelee, mutta Sinä ressukka istut hameessasi kaiken keskellä ihmetellen, mitä tämä kaikki on.

Kuva NO II  Avoinna olevan oven takana seisoo näkymättömissä äiti vartiossa, kuten hän minulle kertoi, ettei Sinulle sattuisi esim. kaatumista, ja siksi minä vanhimpana lapsena sainkin tehtäväkseni suojella Sinua ja tukevasti minä sinua kädestä pidänkin. Siinä sinä olet länkisäärinesi ja mateennahkaisine suolivöinesi, minä merimiesmallisine pukuineni näytän silmien ilmeestä päätellen vapautuneemmalta kuin kuvassa NO I, näes, minullahan on vastuu Sinusta. Aune on edelleen yhtä tuikea suurine nyrkkeineen, vrt. minun käsiini. Ihanteellinen ruumiillisen työn protoyyppi, mutta pirullisen luonteen hormoonit kai jo tällöin tekivät tehtävänsä.

Jos katsot nämä kuvat jonkin arvoisiksi, hanki kehys ja lasilevy ettei kärpäset pääse paskalle. 

Asuntojuttuani en ole vielä saanut järjestymään. Saimi lähtee huomenna, tänään on satanut lumiräntää, tuskin hän kävi huvilalla. Lopetan tähän teille kaikille hyvän voinnin tervehdyksin:

Armas 

Parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa

19.1. Kummallista, että nykyisen puolustusministerin ajatusten yli kävellään niin törkeästi kuin tänään tehtiin seitsemän uutisissa mainostelevision puolella. Keneltä siellä kysyttiin mielipidettä Suomen osallistumisesta Viron ja Naton ilmavoimaharjoituksiin, joihin on ennenkin ollut tapana osallistua? Entiseltä puolustusministeriltä, Seppo Kääriäiseltä. Entä kuka muu puhuu nykyisen puolustusministerin yli: ulkoasianministeri ja presidentti, joiden mielestä taisteluharjoituksiin osallistuminen voisi loukata Venäjää.

- Älkää nyt viitsikö, maan korkein johto ja entinen puolustusministeri. Minkälaisen signaalin annatte kansalle maan puolustusministeriön toiminnasta? Ja mitä muuta teidän kaksoispolitiikkanne on kuin suomettumista, rähmäsuomettumista, Kaarlo Kramsun sanoin: nukkumista.

*

Luin taas isän arkistoja. Päällimmäisenä oli kassakirja, jossa on isän kirjanpito kymmeneltä vuodelta. Näissä muistiinpanoissa on merkittävämpiä asioita kuin äkkipäätä luulisi. On vekselin lyhennyksiä, osamaksuja, vaimon kassasta lainaamisia, vaimolle maksamisia, lasten lahjojen ostamisia,  useita kirjoituskoneen puhdistuksia ja parturikäyntejä, muutamia asiakkailta saanteja, useita valokuvausmaksuja, tohtorinnan papereitten puhtaaksikirjoitussaanteja,  ja aina kuukauden viimeisenä menoeränä runsas yksityismenojen osuus.

Sitä paitsi kansion välissä ovat kaikki ne kirjeet ja kortit, jotka isä on meiltä, tytöiltään, saanut yksinäisinä vuosinaan meidän muutettuamme äidin kanssa pois yhteisestä kodista. Niitä selailin ja luin kaikki. Se oli sitä aikaa, kun teimme itse kirjekuoretkin ja tekstasimme musteella, niin taiteilijoita olimme olevinamme. Kuoret oli teipattu kiinni, ja uskon, että isän oli vaikea avata niitä. Muutama kirjearkki olikin repeytynyt.

Minä olen kirjeistä päätellen ollut hirveä, sisko taas rakastava tytär. Kun sisko on kirjoittanut isälle säännöllisesti pitkiä kirjeitä, minulta ei ole lähtenyt viestejä puoliakaan siistä määrästä. Olen usein vain lisännyt siskon kirjeen loppuosaan kiireiset terveiset, kuvaukset säästä ja kiitokset rahasta, jota isä lähetti meille pienestä eläkkeestään, pikku summan kerrallaan. Tilikirjan kaksi viimeistä merkintää ovat tulo-otsikon alla: L:lta 50 mk, kahdesti sama merkintä. Tällöin isä oli muuttanut jo vanhainkotiin. Sisko ei ole koskaan maininnut avustaneensa isää opintolainallaan.

Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie, Mut synkempi vielä on eloni tie. Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä, Mut tähteä yhtään ei eloni tiellä. (KK, Onneton, 1878)

Kaadettuja karhuja

16.1.  Sain 350 euron laskun vakuutusyhtiöstä, neljäsosaerä vuosimaksusta. Enin osa laskusta näytti muodostuvan autovakuutuksista eli pakollisesta liikennevakuutuksesta ja huippukaskosta, jonka otin uudelle autolle keväällä. Ennen vakuutusmaksut olivat yli puolta pienemmät.

Mietin, kehtaanko pätkivän ääneni kanssa soittaa vakuutusyhtiöön. Kissa vieköön! Tämä karhu kaadetaan.

Se soitto kannatti. Ilmeni, että täydet  liikennebonukseni eivät olleet siirtyneet uuteen autoon. Olin maksanut jo keväällä satoja euroja liikaa. 350 euron lasku jouti revittäväksi, ja syksyn erästäkin olisi jo 67 euroa maksettu. Vakuutusyhtiön palvelu oli ystävällistä ja mikä parasta, puheluun vastattiin heti enkä joutunut kuuntelemaan automaatin käskyjä kuin yhden. Kenties otan lisää vakuutuksia.

Toisenkin hyvän mielen puhelun kävin tänään. Poikamies mökkinaapurista soitti! Se jonka merinäköalaan olen pingottanut pyykkinarun ja täyttänyt sen hemaisevalla nyrkkipyykillä.

Poikamies toivotteli hyvät uudet vuodet, ja paikalliseen tapaan jaaritteli lämmittelyksi. Mietin, onko mökki palanut. Ei ollut mökki palanut, vaan meikäläisen tontilla oleva honka uhkasi kylän rauhaa. Se oli kallellaan viimeisen myrskyn jäljiltä, ja seuraavalla tuulella menossa sekä poikamiehen talon että kylän sähkölinjojen päälle. Poikamies oli jo soittanut kylässä asuvalle tutulle ammattimetsurille, joka oli illemmalla tulossa hätiin, ennen luvattua kovaa tuulta. Minua ei tarvittu paikan päälle, kunhan olen tietoinen, että honkani kaatuu nyt tai tulee kalliita vauriota.

17.1. Sainpa sähköpostiin sitten aamulla kuvan tutusta metsurista - lapsuusystäväni entinen aviomies - ja kaadetusta karhusta, mahtavasta rungosta, jonka päälle metsuri oli miehekkäästi nostanut jalkansa. Oli pätkinyt sitten vielä rungon klapimittaan emännälle kaffepuiksi. Eikä maksa mitään. Se tekee, jolla on välineet, eikä sen palkkion kanssa nokon nuukaa ole. Jos nyt kympin siltä Poikamieheltä.

Vaan minulta ei siis mitään, vaikka se oli minun honkani, joka oli uhkana kylän sähköille ja poikamiehen talolle. Sain Poikamieheltä vielä toisenkin sähköpostikirjeen. Viestin lopussa oli hymiö ja se oli kirjoitettu pienimmällä Arielilla, millä kirjoittaa voi. Olin tarjonnut nimittäin kaadettua karhua hänelle pieneksi korvaukseksi asian hoitamisesta. Hän voi sen keväämmällä korjata ja klapittaa, vaikka hänelläkin on ulkorakennukset täynnä pilkottuja klapeja - wanhan miehen merkki, iloitteli poikamies hymiön kera vielä lopuksi.

18.1. Päivä on pidentynyt jo tunnilla. Vaan tiesittekö, että näinä päivinä Merkurius ja Venus ovat vajaan kahden Kuun kulmaläpimitan päässä toisistaan? Ja että kuunsirppikin on siinä lähellä? Ja Mars, tuo sotaisa planeetta, punertaa himmeänä lounaassa, ei siis idässä. Saturnus, tuo ilkeä viikatemies, sen sijaan nousee kaakonkulmalta ja on hyvin matalalla aamuhämärissä.

Lehdessä sanottiin, että Suomi harjoittaa kaksoispolitiikka ja että Virossa ihmetellään Suomen sekavaa ulkopoliitan hoitoa. Erkki Tuomiojakin on kuin menneestä maailmasta. Niin samaa mieltä. Menisivät saman tien kysymään Aino Kassiselta, mihin päin tulee kumartaa ja mihin pyllistää. Tai katsokoot Saturnusta itätaivaalla ja älkööt ihmetelkö, jos sieltä alkaa jotain vyöryä.

Vaan huomenna kaatuu  kolmas karhu: Heikki katkaisee talven selän. Ja muistakaat, että kun on helppo Henrikki, niin paukkuu Paavalina. Minä olen jo istuttanut ensimmäiset kevätkukkaset! Ostin Lidlistä kaksi ruukkua, joissa oli sipuleita ja multaa. Toiseen tulee viisi eriväristä tulppaania ja toiseen sinisiä helmililjoja. Lähtölaskenta kevääseen on alkanut.