30.6.2008

Kesäpäiväkirja 8. sivu

Läppärini on hajoamassa. Se huutaa kuin sumutorvi, mutta ei avaa ruudun ikkunaa, vaan jättää sen mustaksi, vaikka virta on päällä ja tuuletin pyörii. Hämäävää on, että se välillä soittaa Windowsin tervetulotoivotussävelen, mutta ei näytä kuvaa kuten pitää.

Kun kymmenien yritysten jälkeen keksin kokeilla toista pistorasiaa, saan virran päälle ja kirjoitan siksi pienen tiedotuspostauksen, koska edessä voi olla tauko bloggaamisessa. Minulla on aavistus, että kun sammutan koneen nyt, se ei välttämättä avaudu.

Viime vuonna oli kesällä sama vika, ja se osoittautui kovalevyn hajoamiseksi ja meni vielä takuun piikkiin. Nyt takuu on umpeutunut, kone käy kolmatta vuottaan. Sekö nyt sitten on kalliin läppärin ikä? Tuhat euroa ja kolme vuotta, haloo insinöörit! Minulla on kesämökin nurkassa juomakaappina 60-luvun Bauknecht-kompressorijääkaappi, joka käy vielä moitteetta, jos vain jaksan kuunnella sen kieltämättä hieman äänekästä hurinaa. Kun tarkemmin ajattelen, tietokone hurisee yhtä äänekkäästi, joten kehittelemistä siinäkin vielä on.

Jos tämä foorumini siis umpeutuu joksikin aikaa, koneeni on hajonnut. Mutta varmaa se nyt silti ei ole. Kamalaa vain, jos se tapahtuu, näin konesidonnaiselle ihmiselle! Enhän saa edes rakkaita valokuviani purettua, ja kesä ja perhoskuvaus alkaa olla kliimaksissaan. Väinönputkikin on jo ollut täynnä erimuotoisia kuvauksellisia hyönteisiä. Niitty kuhisee elämää, laituri sudenkorentoja ja kuvasato pitäisi purkaa päivittäin koneelle.

Ja mihin minä kirjoitan, jos koneen ruutu pysyy mustana? En ole kynä ja paperi -ihmisiä ollenkaan. Ja miten olen yhteydessä nettiystäviin ja oikeisiin lihallisiin ystäviin, kun käytän meseä ja muuta keskustelukanavaa?

Onneksi sain tänään kirjastosta pinon kiinnostavaa luettavaa, mm. Vakka-Suomi - merestä maaksi, Laitilan historia I, Pyhämaan - Pyhärannan historia, Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä ja helmenä kruunussa: Sofi Oksanen Puhdistus!

(Kuva: optinen harha)

29.6.2008

Kesäpäiväkirja 7. sivu

Illalla nukahdin sateen ropinaan katolla, ja aamulla vesipuntut olivat täynnä. Samoin kaikki varasäiliötkin ovat piripinnassa ja sanon nyt sateelle: Kiitos riittää, minä tahdon aurinkoon laiturinnokkaan! Juhannusruusutkin kuihtuvat ennen aikojaan tässä sateessa.

Kirkonkellot herättivät minut yhdeksältä, kun uni venähti pitkäksi valvottuani neljältä pari tuntia kissan aamuherätyksen takia. Kellot soivat uudelleen puoli kymmeneltä hälyttäen kansaa kaikkialta merenlahden ääreltä jumalanpalvelukseen. Kymmeneltä ne soivat sitten menojen alkamisen kunniaksi riemullisen voimakkaasti. Takana oleva vuori saa aikaan mahtavan kaiun. Jotenkin kohottavaa tuntea pyhäpäivä nahoissaan ja soluissaan kellojen kaikuessa. Kyllä sunnuntai täällä maalla on erilainen kuin arkipäivä.

Lapsena kaikki oli kiellettyä sunnuntain kirkonmenojen aikana, koska tämä kesäpaikkamme - silloinen Olga-tädin torppa - sijaitsi kirkon rantanaapurina ja Olga oli kiertävän maallikkosaarnaajan ikäneitotytär. Ei saanut mennä uimaan, ei saanut metelöidä, ei mennä pihaa kauemmas, ei saanut pukeutua shortseihin, jos oli tyttö. Muistan pissanneeni shortsit yllä protestiksi pihakiveltä alas ja Olgan taluttaneen minut tukistaen ja korvasta sisälle. Tosin suosin muutenkin kiveltä pissaamista, koska pelkäsin pihan perällä olevaa huussia, jota kutsuttiin pikkulaksi. Katsoin aina sen ammottaviin reikiin, koska alhaalla näkyi oksettavan kiihottava kakkakasa. Pelkäsin myös kyitä polun varressa, joten pissin aina kun voin suoraan pihakiveltä alas, niin että Olga väitti ruohikon kellastuneen siltä kohtaa.

Aistin vissiin pienenä jotain teennäistä tässä kirkonmenojen silmänpalvonnassa. Kuitenkin tästä Olga-tädin suhtautumisesta jäi itämään jotain, joka liittyy rauhan käsitteeseen. Päivä vietettiin maalla eri tavoin kuin arkipäivä. Se oli pieni juhlapäivä, jolloin tuli usein sukulaisia kylään ja sai kahvipöydän herkkuja.
Ennen sunnuntai olikin viikon kohokohta, nouseva päivä, kun nyt se on Suomessa laskeva, laskeudutaan kohden alkavaa työviikkoa usein pää kipeänä. Lauantaista on tullut juhlapäivä, kliimaksi.

En osaa sanoa, mikä merkitys uskonnollisilla perinteillä on sunnuntain vietossa, mutta muussa Euroopassahan kirkossa käydään varsin yleisesti sunnuntaisin, toisin kuin Suomessa. Tekeekö tämä perinne sunnuntaista pienen juhlapäivän? Ja miksi tuntuu, että Suomessa ei osata erottaa sunnuntaita arkipäivästä? Liittyykö se Suomen nuoreen kulttuuriin ja vähän talonpoikaiseen sivistykseen? Suomen kulttuuriahan ei voi konsanaan verrata vanhojen sivistysmaiden ikiaikaiseen kulttuuriin.

Omassa lapsuus- ja nuoruuskodissani - ei siis Olgan kesäkodissa, jota muu kirjoitukseni koskee - sunnuntai oli silityspäivä, ei mikään uskonnollinen juhlapäivä. Äiti pesi lauantaina pyykin, ja sunnuntaina se oli kuivaa, jolloin silitettiin urakalla. Silityksen tuoksu tuokin mieleeni usein äidin ja sunnuntain ja lämpimän kaipaavan tunteen. Opiskeluaikana kun totuttelin asumaan yksin, silityksen haju toi kovan koti-ikävän.

(Valokuva Iines, mökin eteläikkunoita)

26.6.2008

Kymmenen käskyä ja käskynselitystä

Taiteilija Tea Mäkipää kamppailee ekokatastrofia vastaan teoksellaan 10 käskyä uudelle vuosituhannelle. Teos on esillä Retretissä, Mäntässä ja New Yorkissa. (HS 24.6./C1)

Ensimmäinen käsky kuuluu: Älä lennä. Mäkipää lentää kuitenkin itse, koska matka esimerkiksi New Yorkiin kestäisi maitse pari viikkoa, joten ajan säästön vuoksi taiteilija sanoo turvaavansa nopeaan matkustusvälineeseen.

Miten minun tulee mieleeni toinenkin paradoksaalinen taiteilija, Ulla Karttunen, joka käytti lapsipornoa taiteessaan kiinnittääkseen ihmisten huomiota lapsipornoon. Tai kolmas taiteilija, Mimosa Pale, jonka muovaaman Jättihävyn oli määrä lyödä silmille yhä kaupallistuvaa seksiä ja pornografiaa. Häpy löi kyllä ällikällä kenet tahansa jo lehtikuvan perusteella.

Lentämällä lentokieltoa vastaan, hävyllä häpyä vastaan, lapsipornolla lapsipornoa vastaan. Vanha kansakin uskoi samanlaista samaan -ajatteluun, ja painoi käärmeenmyrkkyä särkevän hampaan päälle.

Tässä taiteilija Tea Mäkipään kaikki 10 käskyä. Perässä omia sensuroimattomia ensimietteitäni, jotka mitä todennäköisimmin ovat vääriä ajatuksia. En halua kuitenkaan estää niiden julkituloa mkinkäänlaisen leimaamisenkaan pelossa.

1. Älä lennä.

Maailman köyhät elävät turismista ja turistien almuista. Jos lakkaamme lentämästä, saatamme köyhät ravintoloitsijat ja hotellinpitäjät ja lakananvaihtajat Thaimaassa konkurssiin ja kurjuuteen, joka on monin verroin suurempaa kuin tsunamituho. Jos olemme tehneet maailman paskaksi, pitäkäämme edes huussi pystyssä. Mainittakoon, että minä matkustan mieluiten hitaasti maisemia katsellen junalla ja laivalla, mutta se on eri juttu! En tee sitä välttääkseni lentämistä.

2. Kierrätä.

Onko mitään kamalampaa kuin Kotilieden kaavoilla leikattu pikkupojan takki, joka on tehty vaarin housuista? Mitä enemmän perheenemäntä kierrättää, sitä varhemmin hänen selkänsä taipuu koukkuun ja mies alkaa kierrättää vierasta pellavapäätä. Viisas nainen ostaa uuden tuotteen ja työllistää näin muitakin kuin itseään. Muutenkin tuntuu siltä, että kierrätys on uskottu naisväen puuhasteluksi, kuten se ennen vanhaankin oli: naiset parsivat ja paikkasivat, umpioivat ja keittivät lasipurkkeja ja hilloja, muunsivat ja käänsivät. Varma konsti pysyttää naiset kotilieden ääressä.

3. Pyöräile tai käytä julkisia kulkuvälineitä, älä omaa autoa.

No jaa, miksi ei, liikunta tekee hyvää, mutta. Jos haluan saapua työpaikalle väsyneenä ja hikisenä ja osan energiaani jo antaneena tai kävellä kaksi kilometriä lähimmälle bussipysäkille, joka jättää minut kilometrin päähän työpaikastani, niin mikäs siinä. En ammu kuitenkaan autolla kulkevaa, sillä autoa käyttäen voi myös säästää. Aikaa lapselle, voimia jaksaa puuhastella. Sitä paitsi oikein uskovainenkin säästää taivaspaikkansa lähimmäiselleen eikä hamua sitä itse. Jonkun pitää uhrautua olemaan pahis, jotta muut voivat tuntea globaalin uhrautuvuutensa. Niin kauan kuin ekohenkinen naapurini lämmittää taloansa puilla, jotka uusimman tiedon mukaan lisäävät ilman saastehiukkaspitoisuuksia merkittävästi, minä voin kyllä ajaa autolla lähimarketiin enkä kulkea ranteet kipeinä kassien painosta. Vesikin kun pitää täällä ostaa, niin ruskeaa mönjää tulee kunnan putkista. ("Kyllä sitä käyttää voi" - kunnan vesihuoltovastaava.)

4. Vältä muoviin pakattuja tuotteita.

Kulje myös paperipussi päässä pakkasella, niin päänahan lämpö ei karkaa kuten tapahtuu tekokuitumyssyn rakosista. Paperi ja pahvi ovat oivia lämpöeristeitä, minkä on huomannut myös roskisten asujaimisto. Armelias ei siis vie keräykseen tai polta itse kaikkia papereitaan, vaan säästää osan tarvitseville lähimmäisille.

5. Vältä lämmitys- ja ilmastointilaitteiden käyttöä kun voit.

Kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto Suomessa taitaisi olla elämä iglussa. Ei tarvitsisi palelevana manata taloyhtiöissä päättäjämummoja, jotka istuvat viisi villapaitaa yllään kylmissä osakkeissaan vain kuullakseen seteliensä kahinaa. Mummoja ei pyöritä tuleva ekokatastrofi, vaan rahanmeno. - Ilmastointilaitteet sen sijaan pitäisi lailla kieltää. Ne ovat kammottavia!

6. Älä osta tuotteita jotka on tuotu kaukaa.

Totta hitossa ostan. Espanjalaiset lentotomaatit ovat paitsi puolet halvempia niin makoisampia kuin suomalaiset vaaleanvihreät varhaiskasvihuonetomaatit. Pohjolan näivässä talvessa nousee vain mielenhäiriötilaston kasvukäyrä, ei tomaatti.

7. Jos et ole varma, tarvitsetko jotain, älä osta mitään.

Äiti opetti toisin: pahaan päivään tulee varautua hankkimalla sitä sun tätä narukerää ja kalua. Kun minulla nyt on paha päivä, eli ei miestä talossa, ostin kalliin sähkökäyttöisen klapikoneen vanhuuden turvaksi, vaikka vielä pysyy Fiskarsin rautakirves (iso malli) kädessä.

8. Älä tee enempää kuin kaksi lasta.

Katin kontit. Lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan. Tekeminen on laskelmointia, sääli tekolapsia, jotka on siitetty kalenteri ja taskulaskin kourassa. Varmaan heille annettu laatuaikakin on kortilla.

9. Älä viljele tai rakenna neitseellistä vettä tai maata.

Käytä siis taatantaatasi viikatetta tai enonenosi sirppiä, kun raivaat polkusi kasvullisuuden halki säkkikankaisessa mummojenmummolta kierrätetyssä kauhtanassasi esiäidinisältä perityt tuohivirsut jalassa. Tai kun soudat puuruuhellasi rehevöityneen merenselän tai umpeenkasvaneen lahden poikki, käytä vain äänetöntä väinämöisenaikaista perämelaa, joka on kiinnitetty tuhtoon loukulla ja säpellä.

10. Tee näistä tavoitteista halpoja ja helposti saavutettavia.

Halvimmaksi kai tulisi, kun perisi kaiken. Neitseelliset maat, jotka voisi jättää villikedoiksi ja vedet joiden kirkkaissa vesissä kalat polskisivat iloisina, ja puhdaspäästöiset tuotantolaitokset jotka päästäisivät ilmoille vain saasteettomia rahapatsaita ja rahaa, jotta voi valita ammattinsa, jossa on runsaasti aikaa matkustella härkävankkureissa maailmaa ympäriinsä. Perintöverokin juuri laski ja eiköhän pääomaverokin seuraa perässä.


Muuten - minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihminen jättää luonnon rauhaan ja matkustaa hitaasti eikä tuhlaa eikä heitä eilistä leipää roskiin eikä osta roskaruokaa, mutta miksi jälleen tämäkin ideologia kaadetaan syyllistäen kuluttajan ja tavallisen köyhän kansalaisen niskaan, niin kuin hän paljonkaan voisi? Ei se kuitenkaan mene niin, että kuluttajat alkavat noudattaa näitä käskyjä laajana rintamana. Päinvastoin, lentomatkustelu lisääntyy sitä mukaa, kun uusia turistikohteita löydetään ja lentoja lisätään. Matkustaahan taiteilija itsekin lentäen näyttelyihinsä, koska on sanojensa mukaan kiireinen! Jos laatii mittavan tendenssiteoksen, tulee kai itse ensimmäisenä noudattaa omia ohjeitaan ennen kuin käskee muita?


Miksi ei laadittu kymmentä käskyä auto- ja lentoteollisuudelle, laitteiden suunnittelijoille, insinööreille, päättäjille, kauppamiehille? Miksi ei yleensäkään katsota tarkemmin ketä äänestetään eduskuntaan ja kunnallisiin päätöksentekoportaisiin, vaan annetaan valta juuri niille, jotka tukevat yrityksiä ja liikemiehiä ja varustavat maailmaa kilpaa entistä teknisemmäksi ja hektisemmäksi? Vain sieltä kohdin löytyvät nappulat, joita kääntämällä voidaan saada vaikutuksia aikaan.

(Mooseksen kuva Lutherin Vähästä Katkismuksesta, tekijä tuntematon.)