30.6.2008

Kesäpäiväkirja 8. sivu

Läppärini on hajoamassa. Se huutaa kuin sumutorvi, mutta ei avaa ruudun ikkunaa, vaan jättää sen mustaksi, vaikka virta on päällä ja tuuletin pyörii. Hämäävää on, että se välillä soittaa Windowsin tervetulotoivotussävelen, mutta ei näytä kuvaa kuten pitää.

Kun kymmenien yritysten jälkeen keksin kokeilla toista pistorasiaa, saan virran päälle ja kirjoitan siksi pienen tiedotuspostauksen, koska edessä voi olla tauko bloggaamisessa. Minulla on aavistus, että kun sammutan koneen nyt, se ei välttämättä avaudu.

Viime vuonna oli kesällä sama vika, ja se osoittautui kovalevyn hajoamiseksi ja meni vielä takuun piikkiin. Nyt takuu on umpeutunut, kone käy kolmatta vuottaan. Sekö nyt sitten on kalliin läppärin ikä? Tuhat euroa ja kolme vuotta, haloo insinöörit! Minulla on kesämökin nurkassa juomakaappina 60-luvun Bauknecht-kompressorijääkaappi, joka käy vielä moitteetta, jos vain jaksan kuunnella sen kieltämättä hieman äänekästä hurinaa. Kun tarkemmin ajattelen, tietokone hurisee yhtä äänekkäästi, joten kehittelemistä siinäkin vielä on.

Jos tämä foorumini siis umpeutuu joksikin aikaa, koneeni on hajonnut. Mutta varmaa se nyt silti ei ole. Kamalaa vain, jos se tapahtuu, näin konesidonnaiselle ihmiselle! Enhän saa edes rakkaita valokuviani purettua, ja kesä ja perhoskuvaus alkaa olla kliimaksissaan. Väinönputkikin on jo ollut täynnä erimuotoisia kuvauksellisia hyönteisiä. Niitty kuhisee elämää, laituri sudenkorentoja ja kuvasato pitäisi purkaa päivittäin koneelle.

Ja mihin minä kirjoitan, jos koneen ruutu pysyy mustana? En ole kynä ja paperi -ihmisiä ollenkaan. Ja miten olen yhteydessä nettiystäviin ja oikeisiin lihallisiin ystäviin, kun käytän meseä ja muuta keskustelukanavaa?

Onneksi sain tänään kirjastosta pinon kiinnostavaa luettavaa, mm. Vakka-Suomi - merestä maaksi, Laitilan historia I, Pyhämaan - Pyhärannan historia, Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä ja helmenä kruunussa: Sofi Oksanen Puhdistus!

(Kuva: optinen harha)

27 kommenttia:

  1. Toivottavasti se olisikin vain näyttö, joka on tiensä päässä ja levyasema olisi kunnossa.

    Pitäisikö ottaa varmuuskopiot, en ole itse ottanut. Koneeni on ties kuinka vanha, tuttu insinööri on käynyt silloin tällöin huoltamassa ja lisäämässä muistia , uusimassa ohjelmia jne.
    Onneksi on apua lähipiirissä.
    Läppärinkin olen hankkinut tämän oivan insinöörin avustuksella, se on ns matkakoneeni.

    VastaaPoista
  2. sedis: "Älä sulje, ota varmuuskopiot."

    Juuri näin, varmuuskopiot on otettava nyt kun kone vielä toimii.

    arleena: "Toivottavasti se olisikin vain näyttö, joka on tiensä päässä ja levyasema olisi kunnossa."

    Itse asiassa kovalevyn vaihto on huomattavasti helpompi ja halvempi homma korjata kuin läppärin näyttö. Itse olen tehnyt noita levyjen vaihtoja tuhansia kertoja ja se on (Läppärimallista riippuen) 10-30 min. homma.

    Tosin ongelmia tulee ja paljon mikäli levy on rikki ja sillä on jotain tärkeätä joka pitäisi saada pois. Mikäli levy vain jotenkin toimii on sieltä mahdollista saada ainakin jotain ulos.

    Ja tietenkin winsun vaihdon jälkeen on kaikki asennettava uudelleen, ellei ole kloonannut levyä jollain ohjelmalla (Esim. ghostilla)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä!

    Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mitään ei voi viedä mukaansa hautaansa. Minun kuvani ja kirjoitukseni eivät ole niin korvaamattomia, ettenkö joutaisi niistä luopumaankin. Tuleepahan sitten tarve luoda uutta tilalle. Viimeksi kovalevyn vaihdossa mitään ei hävinnyt, onneksi.

    Ohjelmista minulla taitaa olla levykkeet. Ja pääosa materiaaleistani onkin kaupungissa pöytäkoneella.

    Saas nähdä miten aamulla käy. Käynnistyy vai ei. Ellei, minulla ei kyllä ole aavistustakaan, mihin koneen vien.

    VastaaPoista
  4. Ei tietenkään voi tietää, mutta voi olla, että läppärin virransäästöohjelmat vain sekoilevat.

    Usein selviää sillä, että sammuttaa koneen ja ottaa akun hetkeksi pois. Siihen viittaisi tuo, että pistorasiaa vaihtamalla lähti toimimaan.

    Hyvä idea on tallettaa kaikki kuningasideat suoraan nettiin, jolloin niitä ei hävitettyä pois itkemälläkään ;)

    VastaaPoista
  5. Aamutervehdys!

    Kone käynnistyi mukisematta, paitsi että wlan näyttää olevan pimeänä, siis punainen merkkivalo palaa.

    En minä silti tähän koneeseen nyt luota, mutta toivon, että tuo Idan mainitsema virransäästöohjelmien sekoilu selittäisi asian. Edelleen arvelen, että tämä saattaa pimetä vaikka tänään vielä, sillä niin samankaltaisesti kovalevy hajosi viime vuonna, ei laakista vaan muutaman varoituksen jälkeen.

    Ehdinpä nyt ainakin katsella netistä valmiiksi uutta läppärimallia, maaseudulla ja kotikaupungissakaan kun ei edes ole myymälää, josta voisi ostaa koneen suoraan. Tilata se pitää. Ja olo ilman konetta mökillä, jossa ei nyt ole telkkuakaan, on puutteellista. Kannan vaikka vedenkin kaivosta ja kylven meressä sateellakin, jos vain saan pitää koneeni.

    Hyvää sateista päivää - siis tämä koleus ja märkyys menee jo äärimmäisyyksiin.

    VastaaPoista
  6. Korjaus: onhan kotikaupungissani Musta pörssi/Tekniset, josta koneita voi ostaa, mutta vain rajoitettuja malleja.

    Mikä olisi tosi hyvä ja luotettava läppäri? Tämä minut liian varhain pettänyt on HP Pavilion Entertainment PC, ja tätä ei kyllä voi suositella ainakaan omien kokemusteni perusteella: kovalevy mäsänä jo takuuaikana huolellisesta käytöstä huolimatta.

    VastaaPoista
  7. Itselläni on päivittäisessä käytössä yli viiden vuoden ajan ollut Dell Latitude C400 ja kone on toiminut täysin moitteetta. Tuttavat ovat koneeni ostohetkestä lähtien huomautelleet minun turhaan maksaneen koneen merkistä ylimääräistä, mutta seurailtuani muiden ihmisten koneiden kestävyyttä ja laatua olen ollut hankintaani oikein tyytyväinen.

    Merkistä huolimatta ei silti voine koskaan saada varmuutta siitä, osuuko omalle kohdalle maanantaikappale vai ei.

    Sari

    VastaaPoista
  8. Lenovon laitteet on aika luotettavia ja kalliita.

    VastaaPoista
  9. Dell ja Lenovo ovat molemmat kalliita, ja jos hinta on laadun tae, minäpä tsekkaan nämä laitteet. Kiitos vain vihjeistä.
    Tosin en maksa maltaita kakkoskoneesta, kun yleensä operoin pöytäkoneella, mutta haluan kyllä luotettavan koneen.

    Onneksi tämä läppäri on nyt tänään toiminut taas aivan hyvin.

    VastaaPoista
  10. Jep, lenovot (Ent. IBM) ovat pirun luotettavia, minulla on vieläkin käytössä vanha IBM T20.

    HP:n business mallitkin ovat luotettavia, ainakin omien kokemuksieni mukaan, mutta niidenkin hinnat nousevat lähes kaksinkertaiseksi noihin entertainment lappäreihin nähden.

    Delleistä en osaa sanoa mitään.

    Itse olen aina ostanut business malleja (Lähinnä koska ne ovat kestäviä ja niihin linux menee heittämällä toisin kuin multimeteli läppäreihin) muuten tilasin jokin aika sitten MSI Wind U100 (mini) linux läppärin (Löytyy myöskin Windows versiona), tosin se tulee toimittajan mukaan vasta elokuussa. Tuollaista kilon painoista toosaa kun viitsii oikeasti kuljettaa mukana laukussa.

    Mutta sen kestävyydestä en mene sanomaan mitään kun en vielä ole saanut sitä käyttööni.

    VastaaPoista
  11. Vilkaisin tuon linkkisi, Johannes, ja koetin saada selvää myös laitteen hinnasta.

    Miksi ihmeessä valmistajat ja myyjät eivät palvele asiakasta kunnolla panemalla hintaa selkeästi näkyviin? Onko siinä jotain häpeämistä?

    Minua ärsyttää suunnattomasti asiakkaan ajan vieminen, kun se hinta pitää kaivaa jostain kellarista esiin. Kukaan ei osta yhtään mitään tietämättä hintaa. Tämä koskee myös autokauppaa. Malleja ja värejä esitellään erilaisin animaatioin, mutta hinta on eri paikassa monen klikkauksen takana. Todella huonoa palvelua, joka karsii jopa ostohaluja.

    Mutta pääasia: tämä HP Pavilion Entertainmenttini toimii tänäänkin aivan hyvin. Kenties häikkä oli ohimenevä häiriö, joka johtui mökkipaikkakunnan heikosta virransaannista? Täällä kun valotkin ovat aina monen vuoden aikana vilkkuneet silloin tällöin ja jopa sähkökatkoksia on ollut runsaasti, tosin ei viime aikoina enää niin usein kuin muutama vuosi sitten, jolloin niitä oli viikoittain. Jospa tämä heikko virransaanti jotenkin sotki masiinan?

    VastaaPoista
  12. Joopa. Ehdottoman simppelinä amatöörinä olen kohta 6 vuotta vempuloinut HP 7500 nimeä kantavan härvelin kanssa (kop kop puuta). Masinan nyk. hidastelu ilmeisesti johtuu (kertooko joku) liika monesta talletetusta kuvasta (300) ja "tärkeästä" webbisivusta (200) ?

    VastaaPoista
  13. Hankin keväällä ulkoisen kovalevyn (500 Gb, reilut sata euroa), johon tallennan säännöllisesti varmuuskopion koneeni sisällöstä. Se on melko vaivatonta puuhaa, vaikka automaattitallennukset eivät helposti sinne onnistukaan.

    En pidä sitä koko aikaa päällä, minkä uskon jatkavan vehkeen ikää jonkin verran. Varmuuskopiotkaan kun eivät ole ikuisia.

    Kuvat pitäisi silti polttaa myös cd-levyille ja videot dvd:lle. Niitä on kelju menettää, vaikka eivät niin hyviä aina olisikaan.

    Tietokoneen omistaminen on eräänlaista keräilyä. Harva postimerkkikokelmiaansa tai edes matkamuistojaan hävittää huvikseen.

    Iineksen "suruttomuus" tekstiensä ja kuviensa suhteen hämmentää näin historioitsijan ja tietokonekörtin ja näkökulmasta.

    Varsinkin kun tietää, kuinka monesta muusta asiasta hän (sinä) jaksaa/t huolta kantaa.

    Yksi asia on jäänyt mainitsematta keskustelussa. Virukset. Paljon surffaavilla niitä voi aina olla. Ja niitä voi saada ihan vahingossakin joskus. Ne kannattaa poistaa, eikä konetta kannata sulkea ennen sitä.

    VastaaPoista
  14. Suruttomuudestani sen verran, että "historialliset" kirjoitukseni ovat pöytäkoneella kaupungisssa ja muistitikulla tallessa, ja valokuvista en osaa huolta kantaa, koska kuvaan koko ajan ja tiedän, että kuvat eivät ole korvaamattomia. Suuri osahan on sitä paitsi tallessa kuvablogeissa ja sillä kaupungin pöytäkoneella aina vuodesta 2005 alkaen. Enemmän surisin, jos blogit tuhoutuisivat!

    Tämä kone on sitä paitsi hyvin vähän käytetty, vain yhtenä kesänä ennen tätä kesää, joten ei tässä ole vielä paljonkaan materiaalia.

    Mitä noihin viruksiin tulee, niin tässä on F-Secure-virusohjelma, joka on hyvin tarkka, niin tarkka, että se yrittää estää minulta jopa Helsingin Sanomien keskustelusivun kommentoinnin turvavarmenteineen. Mutta siis, vahingossa voi viruksen saada ja pöytäkoneeltani olen poistanut pari kertaa kamalan pöpön.

    VastaaPoista
  15. Minullakin on noita avaamis-ongelmia.
    Vanhempaa koneesta saa useasti tempoa töpselia seinästä, ja laittaa takaisin -ennen kuin koneeseen saa virran päälle. Kerran jo pamahti ja kärähti.
    Monttööri sai sen vielä korjattua. Sähköpiikistä, vai mistä jännitteistä se johtuikaan. Tiedä milloin räjähtää lopullisesti.
    No nyt se on taas levossa.
    Pojalta saamani keskusyksikkö taas hurahtaa ikään kuin käyntiin, kun laitan töpselit kiinni, vaikka en ole nappulasta sitä avannut. Ei kuitenkaan käynnisty kokonaan, vaan pitää vielä avata normaalisti.
    Yleensä irroitan kaikki pistotulpat -töpselit aina seinästä pitemmän aikaa kotoa pois ollessani. -ukkosten takia, ja niitä täällä on jo ollutkin.

    Sekin arveluttaa, miten paljon nämä vanhat laitteet säteilevät terveydelle haitallisesti? Istuuko sitä vapaaehtoisesti tuhoamassa terveyttään?

    VastaaPoista
  16. Leonoora, en tiedä minäkään enää, missä tämän läppärin kanssa mennään. Koko eilisen päivän ruutu pysyi mustana, kun unohdin irrottaa akun ja johdon lähtiessäni aamulla ulos. Vasta illalla sain virran palautumaan, kun taas vaihdoin pistorasiaa. Palautin järjestelmän ja yöksi otin taas akun pois ja aamulla käynnistyi heti. Tytär lupasi etsiä minulle valmiiksi uutta konetta, jotta voin tilata sen heti, kun en saa tätä enää käyntiin. Siihen asti käytän tätä kuitenkin. Korjaajakin on valmiiksi katsottu.

    Tuntuu kyllä hullulta, että tonnin kone kestäisi vain rapiat kaksi vuotta. Onko suomalainen insinööritaso näin huonoa vai mistä on kyse?

    VastaaPoista
  17. Iines: "Vilkaisin tuon linkkisi, Johannes, ja koetin saada selvää myös laitteen hinnasta. "

    Kun itse tilasin sen se maksoi 408 euroa, windows versio näkyy maksavan 4 euroa enemmän: Fonepoint - MSI Wind MS Windows XP. Tossa täytyy muistaa että siinä on vain pieni, 10 tuuman, näyttö ja muutenkin kone on hivenen perusläppäriä tehottomampi, mutta nettisurffailuun, valokuvien muokkailuun ja kirjoitushommiin se riittää aivan hyvin.

    Iines: "Miksi ihmeessä valmistajat ja myyjät eivät palvele asiakasta kunnolla panemalla hintaa selkeästi näkyviin? "

    En tiedä mikä ihmeen idea on jättää hinnat kertomatta, varsinkin nettikaupassa, sillä netissä ihminen saattaa tehdä helpommin mielijohteesta isohkojakin kauppoja -- tai siis tekisi mikäli tietäisi hinnat.

    Nyt huomasin että sama koskee jopa joitain kauppoja joihin kävellän sisään. Itse kävin tiistaina rättikaupassa jossa en mistään löytänyt pukujen hintoja, niinpä lähdin pois, sillä ilmeisesti kauppias ajattelee että: "Jos sinun täytyy kysyä hintaa sinulla ei ole siihen varaa", joten minulla ei ollut varaa.

    (Jos joku tietää mistä saa kohtuuhintaan (Alle tonnilla) puvun niin olisin kiitollinen tiedosta)

    Iines: "Tuntuu kyllä hullulta, että tonnin kone kestäisi vain rapiat kaksi vuotta. Onko suomalainen insinööritaso näin huonoa vai mistä on kyse?"

    HP on jenkkifirma, mutta koneet varmaankin tehdään jossain halvemman työvoiman maassa.

    Itse asiassa melkein kaikki nykyiset tekniset vimpaimet tuntuvat kestävän vain pari vuotta, jos olet onnellinen niin saattavat kestää kolmekin vuotta. Ja kun laskee mukaan sen että laitteet dumpataan nykyisin markkinoille puolivalmiina ja ensimmäinen puolivuotta menee niiden päivittelyssä, niin laitteiden kestoikä alkaa lähennellä puoltatoista vuotta.

    Moinen asiakkaan aliarviointi ja asiakkaan ajan tuhlaus perseestä!

    VastaaPoista
  18. "jos olet onnellinen niin saattavat kestää kolmekin vuotta. "

    heh, käyttäjän onnellisuus kasvattaa laitteiden käyttöikää ;-)

    Tarkoitin tietenkin että hyvällä onnella ne kestävät kolmekin vuotta.

    VastaaPoista
  19. Siis et voi olla tosissasi!

    Kyllä tuhannen euron tietokoneen tulee kestää enemmän kuin kolme vuotta.

    Nyt vain aloituspaikkoja ammattikoulun asentajalinjoille, sillä korjaustöitä riittäisi. Ei siinä aina tarvita merkkikohtaista nirppanokkaista korjaajaa. Hinnat myös voivat mainiosti olla edulliset, sillä ei se tähtiin ole kirjoitettu, että koneen korjaus maksaa niin paljon ettei kannata korjata. Tuollaista puhetta ei saa hyväksyä, vaan on vaadittava halpoja korjauksia. Se on ihan kuluttajasta kiinni, lähteekö mukaan tuohon koneiden kulutushysteriaralliin.

    VastaaPoista
  20. Tietokoneenkorjaajia on (Esim. RK-Mikro, jossa kaverini korjauttaa koneensa), mutta heillä tuntuu olevan niin paljon työtä kuin vain ehtivät tehdä, niinpä sitä joutuu jonottamaan, mistä syystä korjailen läppärinikin itse.

    Sehän tässä vituttaakin ettei kohtuuhintaista kulutuselektroniikan korjaajaa tunnu löytyvän ja jos löytääkin niin vähänkään vanhempaan laitteeseen osat ovat tolkuttoman kalliita, kun taannoin videokamerani meni rikki niin korjaaminen olisi maksanut halvimmassa paikassa kolmesataa, aika perkeleesti kun koko saatanan kamera maksoi kolme vuotta sitten 399!

    Korjasin senkin lopulta itse huolimatta siitä että vian etsimiseen meni aikaa, sillä en tunne tuollaisia laitteita ja korjaaminen maksoi 22 euroa (Varaosan hinta. Hinnasta n. 9 euroa oli postikuluja, sillä jouduin tilaamaan osan jenkeistä), tosin odotin varaosaa kaksi viikkoa, mutta nyt toimii taas.

    Ammattilaiselta moiseen ei olisi voinut mennä tuntiakaan, joten tuo kolmensadan hinta-arvio oli ihan älytön.

    Ja kyllä, tuhannen lieron koneen tulisi kestää yhtä pitkään kuin vanha IBM 600:nen, joka on ollut meilläkin jo 7-8 vuotta ja ostin sen käytettynä, kokeilin äsken ja se toimii kuin junanvessa. Ja se on sentään ollut kovassa käytössä, ensin minulla, sitten tyttärelläni.

    VastaaPoista
  21. Hmmm... Tulipa ed. kommenttia varten läppäriä kaapin nurkasta kaivaessani mieleeni, että taidanpa ymmärtää miksi vaimo väittää että meillä on ihan liikaa tietokoneita:

    2 palvelinta
    3 pöytäkonetta
    1 MacMini
    4 läppäriä
    1 leffa/musapalvelin olohuoneessa

    (Tuossa on vain toimivat koneet, raadoista... eiku "projekteista" en puhu mitään...)

    Ja perheessä asustelee kolme ihmistä...

    VastaaPoista
  22. Johannes,

    koneista kun tiedät paljonkin, niin kerros nyt, mihin panen ne raadot, jotka vievät tilaa kaapissa. Mm. yksi aivan toimiva valtava monitori 17 tuumaa + toimiva kovalevy + toimiva näppis ja muuta toimivaa sälää täyttää yhden komeron kokonaan. Käyttöön en laitteita suosittele, sillä toiminta on hidasta ja tämä masiina on 2000 - 2003 vuosimallia, muistaakseni. Taloyhtiön roskikseen en niitä kehtaa viedä.

    Sitten minulla on toimiva mankeli, siis vanhanaikainen mutta sähkökäyttöinen vaatehuoneen nurkassa. Täyttä rautaa enkä taida jaksaa nostaa sitä yksinäni ja raahata alakertaan ja ovesta ulos. Mitä tällaisille jätteille voi tehdä? En haluaisi maksaa jätteiden poisviemisestä...

    VastaaPoista
  23. Oma elektroniikkaromuongelmani ratkesi soittamalla paikalliselle jätefirmalle. Heillä on paikka, jonne voi vapaasti ja ilmaiseksi jättää tietokoneita, televisioita jne. Tein kaksi keikkaa autolla ja sain kaappini tyhjäksi. Tosin tytär myöhemmin väitti, että olin tuhonnut hänen runonsa, jotka oli talletettu ikivanhan koneen muistiin. Sanoin koneen alkaneen savuta, kun kokeilin sitä ennen poisvientiä ja tämä valhe meni perille.
    Rautaromun käyvät kotoasi hakemassa alan kauppiaat, jotka joskus ilmoittelevat lehdessä. Heistäkin tietävät yleensä paikalliset jätefirmat.
    Jos ei muu auta, laita uutta läppäriä ostaessasi ehdoksi, että saat jättää vanhat koneesi kauppiaalle. Kyllä he ne ottavat, vaikka näyttävätkin pitkää naamaa.

    Vaari

    VastaaPoista
  24. Vaari jo vastasikin, itse vein vähän aikaa sitten noita pahimpia raatoja joista ei enää mitään saanut irti YTV:n pisteeseen. Samaan paikkaan vein rikkinäisiä videoita, pesukoneen jne. eikä kukaan valittanut mitään vaikka vein pakettiautolla jumalattoman määrän roinaa sinne.

    Vaari: "Jos ei muu auta, laita uutta läppäriä ostaessasi ehdoksi, että saat jättää vanhat koneesi kauppiaalle. Kyllä he ne ottavat, vaikka näyttävätkin pitkää naamaa."

    Gigantissa myyjäpoika sanoi että laki määrää heidät ottamaan sitä roinaa vastaan (En sitten tiedä onko näin), niinpä ostaessani pölynimurin saivat he vaihdossa kaksi rikkinäistä. (Saa muuten nähdä kuinka kauan tuo uusi imuri toimii, edelliset toimivat viitsentoista vuotta)

    Ja Vaari on siinäkin oikeassa että nuo romikset hakevat varsinkin rautaromua kotonta, anopilta kävivät pihalta hakemassa kaiken romun jonka talon entinen omistaja oli sinne kerännyt ihan mielellään.

    VastaaPoista
  25. Tosin sen rautaromun kohdalla vasta neljäs romis suostui tulemaan, joten voi olla että joutuu soittelemaan useampaan paikkaan.

    Vieläköhän nuo työttömien yhdistykset ottavat toimivia tai helposti korjattavia kodinkoneita vastaan? Ainakin ennen he tekivät sitä.

    VastaaPoista
  26. 4H-kerholla on palvelu, jossa he hakevat kotoa vanhoja tietokoneita ja toimittavat ne tuhottaviksi. Se on kylläkin maksullista.

    http://www.care4nature.fi/

    Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun kierrätyskeskukseen voi viedä itse ilmaiseksi kaikenlaista elektroniikkaromua:

    http://www.kierratyskeskus.fi/servast.php

    Muun Suomen kierrätyskeskuksista en tiedä, onko niillä kaikilla samanlainen käytäntö.

    VastaaPoista