20.8. Mökillä käymässä. Ruohonleikkurista katosi veto, itseveto. Se vaan stoppasi, vaikka vehkeen olisi kuulunut vetää minua perässään ylämäkeen. Moottori kävi, ja kone odotti, että eikö tästä perkele päästä liikkeelle. Leikkuri on raskasta mallia, eikä sitä työnnä vanha kehnokaan mäkisellä rinnetontilla. Ihan sama kuin auton pyöristä katoaisi veto. Tämän ongelman taidan siirtää kevääseen, koska sain nyt nurmikot niistettyä lyhyiksi ja syksyn sopii minun puolestani tulla vaikka heti.
Keväässä odottaa toinenkin mökkiongelma. Saunamökin huoneitten yhteinen pelli ei mene kiinni, sillä piipun sisällä on jokin kova este. Mistäs minä nyt muurarin nappaan? Koko saunamökki meinasi jo 80-luvulla jäädä rakentamatta muurarin puuteessa. Kukaan ei tiennyt muuraria eikä ollut nettiä. Viime tipassa saatiin kaksi juoppoa Turusta. Miehiä sitten haettiin keskellä kirkasta päivää kylän kaljabaarista töitänsä jatkamaan. Lähtiessään heittivät työvälineet ojaan. Muuristakin oli tulla vino, mutta se huomattiin kesken, ja käsittääkseni ainakin muurin loppuosa oikaistiin.
Ja mikä siinäkin on, että sitä kokee mökillä kaiken rikkimenemisen ja rapistumisen itseensä kohdistuvana. Niin se loppuu ihmisestä veto, ennen kuin ilta on. Tai ainakin ennen kuin hän huomaakaan, että ilta on tullut. Aitan katto on entistä sammaloituneempi ja mureampi, räystäslaudasta on pala pois, eikä sinnepäin viitsi enää katsoa. Pihlajisto kasvaa siihen eteen ja kyyt ovat valinneet aitanpolun kulkureitikseen.
Ja tiedoksi: aittaa ei tyhjennettykään, romut ovat toistaiseksi paikoillaan. Siskon puhdistamisuho talttui telttatuolin hajottamisyritykseen. Tuolin piti mennä kasaan kevyellä kirveeniskulla, hamarapäällä, samoin kuin vanhan laverisängyn. Terä ei mennyt otsaan, mutta ei mennyt tuolikaan rikki. Se ei hievahtanutkaan parista hamarapään iskusta. Tuoli päätyi sitten kokonaisena jätesäiliön viereen.
Poimin kukkapenkistä krasseja, kosmoskukkia ja keltakakkaroita Kustin haudalla olevaan enkelipatsaan maljaan. Kusti nousi usein kahdelle tassulle ja kurottui puoleeni, kun halusi syliin. Kun panin käden sen pyöreän takapuolen alle, se punnersi ketterästi ylös. Silloin ei kirjoitettu, ei luettu, ei tehty mitään muuta, kaksin käsin pideltiin. Jos Kustin torjui, se asettui torjujaan selin ja oli lyöty, hylätty, murheen murtama. Kun ihminen sitten heltyi ja sanoi että Kusti, se nousi salamannopeasti miukaisten ja tuli silitettäväksi, josta se lupsahti syliin ja alkoi kehrätä hurjasti.
21.8. Muuan kommentoija ehdotti lukupiiriä ja kirjoista juttelua. Samantapaista ajatusta on ehdotettu ennenkin ja niinpä panin sivupalkkiin kyselyn, koska lämpenin ajatukselle. Nyt alkuinnostuksen jälkeen ajatus on alkanut ahdistaa minua. Koen kuitenkin lukupiirin säänneltynä ja jollakin tapaa liian puikoissa olevana, työn kaltaisena. Sitoudutaan lukemaan kirja, josta sitten on määrä keskustella. Vähän tulee mieleen koulu ja oppilaat, joille on annettu tehtävä ja joita sitten määräaikana kuulustellaan asiasta. Joku on unohtanut läksynsä, joku ei osaa sanoa mitään, joku osaa ulkoa ja joku sitten säteilee yli muiden karismaattisilla sanoillaan. Harva sanoo kai mitään omaperäistä, enemmän pyritään toistelemaan muualta luettuja muka hienompia tulkintoja.
Enpä siis lopulta tiedä. Itselleni ominaisinta kirjoittamisessa ja lukemisessakin taitaa kuitenkin olla spontaanius, hetkestä syttyminen. Keskustelu syntyy itsestään, jos on syntyäkseen. Kaikki kunnia Kirsi Pihan lukupiirille, mutta en taida olla kirsipiha. Taidan lisäksi haluta miettiä kirjan tunnelmia enemmän kuin puhua niistä. Lisäksi haluaisin tätä nykyä lukea etupäässä uusia kirjoja ja kirjoittaa niistä, ja niitä on piiriläisten hankala saada etenkin isoissa kaupungeissa, ellei huomaa tehdä kirjastosta ajoissa ennakkovarauksia. Olen itse havahtunut siihen, etten halua enää ostaa hyllyjen tukkeeksi kaikkia kirjoja, vaan varaan mieleisimmät kirjastosta jo ennen niiden ilmestymistä. Näin pääsen jonossa yleensä ensimmäiseksi tai toiseksi.
Olkoon tuo kysely tuossa nyt kuitenkin säädetyn ajan, mutta ellei kiinnostusta ilmene huomattavasti enemmän, taidan jatkaa niin, että kirjoitan vain niistä kirjoista, joita olen juuri lukenut ja joista itselleni herää jotakin sanomisen tarvetta. Kauheasti en muuten tunne viehtymystä pohtia esimerkiksi romaanihenkilöiden tekemisiä, jos he ovat tästä päivästä ja esittäytyvät eroottisine ihmissuhde- tai maailmankatsomusongelmineen. Eri asia, jos pitäisi tutkia psykopaatti Hedda Gableria tai Don Juania tai Odysseusta, näitä narsisteja. Voisin myös pohtia, eikö Kevinin äiti tosiaankaan huomannut, että hänhän suorastaan kasvatti ja ruokki psykopaatin kasvua miehensä kanssa.
Aamut alkavat olla kosteita ja kylmiä. Olen juonut aamukahvini ja lukenut lehden tähän asti ulkona, takapihan terassilla kuunnellen ja katselen lintuja. Harmi, jos pitää luopua tästä. Puissa on parvi tämän vuoden poikasia, sinitiaisia ja ilmeisesti pajulintuja sekä myös varpusia. Pyydystävät jo hyvin taitavasti hyönteisiä lehtien alapinnoilta.
(Valokuva Iines, Sinitiaisen poikanen ymmärsi pestä kädet ja itsensä ennen ateriaa)
