1.3.2008

Hoi mies, aukaisehan korsetti

Kummastuttaa se, että yhdestä animaatioelokuvasta on noussut niin suuri kohu. Sitä en sen sijaan ihmettele, että kohutaan jo ennen esitystä, sillä mediallahan on nykyään ensirakastajan rooli: se räväyttää pommit ennen niiden laukaisuhetkeä.

Olen joskus kirjoittanut pyhän kokemisesta, ja tarkoitin sillä jonkin reaalitason yläpuolella olevan ilmiön tai tilan kokemista. Käydyssä keskustelussa minun oletettiin tarkoittavan uskonnollista hurmosta. Sitä en tarkoittanut, vaan tilaa, jossa koetaan vaikkapa muinoisen suuren säveltäjämestarin teoksen lumo, kun istutaan konsertissa tai muuten vaan keskitytään teokseen. On jotakin ajan tuolla puolen olevaa, jonka edessä tuntee hartautta ja nöyryyttä, ja yhtymistä ajattomuuteen. Tätä on pyhyys minulle.

Sen sijaan en osaa kokea Mannerheimia pyhäksi, koska missään hänen teossaan ei voi kokea tätä reaalitason ajattomuuteen uppoutumista tai muuta vastaavaa yhtä syvää pyhän kokemusta. Ei arvo sinänsä voi mitenkään olla pyhä, joten arvoja ei voi loukata ylipäänsä ollenkaan. Vain elävää ihmistä voi loukata.

Katariina Lillqvistin Mannerheimhan on hellyttävä ja jopa liikuttava animaatiohahmo viininpunaisessa korsetissaan. Onhan miehillä, erikoisesti sotilailla ollut kautta historian korsetteja. Mm. John F. Kennedy käytti jatkuvasti korsettia selkävaivojensa vuoksi.

Kokonaan eri asia on se, että elokuvassa on nostettu ihmisen sukupuolinen suuntautuneisuus merkittäväksi seikaksi. Jos näin tehdään, teoksella tulee olla kestävä missio. Mikä se Uralin perhosessa on, selvinnee, kun pöly on laskeutunut ja elokuva on katsottu. Itse voisin kuvitella, että teos on satiiri ihmisen arvomaailman näennäispyhyydestä.

* Mauri Antero Numminen: Hoi mies aukaisehan korsetti

(Venäläinen juliste)

28 kommenttia:

  1. Lillqvist, sanoi jatkavansa pispalalaista perinnettä Mannerheimin pilkkaamisessa ja omistavansa teoksen Mannerheimin murhaamalle sukulaiselleen.
    Hän kertoi saaneensa kiitoksia työväenliikkeen veteraaneilta "Murha-Kustaan" häpäisemisestä.

    Ottaen huomioon, että Mannerheim oli sisällissodan aikana laillisen hallituksen joukkojen komentaja ja sodan jälkeen yritti hillitä punaisten kovaa kohtelua, niin vuonna 2008 Lillqvistin asenne edustaa käsittämättömän hyvin yli sukupolvien säilöttyä katkeruutta.

    Jos haluaa pudottaa historiallisen henkilön jalustalta, niin miksi tuoda henkilön oletettu homoseksuaalisuus keskiöön. Tai esittää Marskin aikaan upseereilla yleisen korsetin jotenkin hämäränä.
    Animaatiossa se korsetti taitaa olla naisten mallia.

    Toki Lillqvistillä oli täysi oikeus
    tehdä teoksensa, mutta pitääkö heittäytyä sananvapauden marttyyriksi saatuaan vähän kielteistä palautetta.
    Animaation ensi-illassa oli Mannerheimin perinnesäätiön edustaja pitämässä alustuksen ilmaisunvapaudesta. Lillqist kun ehti perusteettomasti ruiskia kyseisen säätiön suuntaan.

    Paljon melua tyhjästä.

    VastaaPoista
  2. Yllättävän moni sitä nukkea pitää Mannerheiminä. Tietysti ihmiset suuttuvat jo "Mannerheimista".

    VastaaPoista
  3. Luin jostain, että elokuvassa ei mainita kertaakaan nimeä Mannerheim. Mutta - olisihan hurskastelua edes ajatella, että se Mannerheimin näköinen nukke ei olisi Mannerheim.

    Samuli, esität mielenkiintoisesti sävyttyneitä biografisia tietoja Lillqvistista. Mikähän tuon tiedon lähdeviite on? Minä taas luin nettilähteestä (joka löytyy helposti) Lillqvistin sanoneen vain haluavansa kuvata pispalalaista tarinaperinnettä. Jos tuo tarinaperinne häpäisee kohdettaan, kuten satiirinen perinne usein tekee, niin voiko kysyä, miksi Mannerheimista on kansan syvissä riveissä myös tällaista perimätietoa? Tulisiko siitä peräti vaieta?

    Olisiko paljon puhuttu sanan- ja ilmaisunvapaus kansanperinteen hyödyntämisessä juuri sitä, että perinnettä ei sensuroitaisi? Esimerkiksi Kalevalaanhan ei ole otettu mukaan mm. runoa vitun synnystä (= Sen synty, joka on luettavissa mm. eräässä Hanneriina Moisseisen teoksessa), jota on hartaasti laulettu Karjalan laulumailla, mutta jota häveliäisyyssyistä ei ole kirjattu eepokseemme.

    VastaaPoista
  4. Taisin lukea tuosta animaatiosta ensimmäisen kerran Hesarin Nyt-liitteestä ja kyllä se nukke oli silloin Mannerheim, Lillqvistinkin mukaan.

    Tämän päivän Hesarissa nukke on nimetön ja vertauskuvallinen. Muutenkin Lillqvist puhuu siinä suht järkeviä.

    Portti naisten maahan-blogissa löytyy Lillqvistin HY:n postituslistalle lähettämä viesti.
    Siihen verrattuna sävy on muuttunut.

    Ei noilla meriiteillä vielä pääse Suomen Salme Rushdieksi, vaikka Ilaskivi langettikin fatwan tekijöiden päälle, mikä herätti minussa melkoisen myötähäpeän.
    Ilaskivestä se animaatio olisi pitänyt tehdä.

    VastaaPoista
  5. Ilaskivestä saisi kyllä mainion satiirin, Samuli!

    Yleensäkin pidän satiirista kovasti, ja ennen kaikkea vallanpitäjiin ja ihmisten teeskentelyyn ja pinnallisuuteen kohdistuvista irvailuista. Pilkkaaminen ja valheellinen esittäminen sen sijaan on aina jotenkin ala-arvoista, ja en voi ottaa siis kantaa Lillqvistin teokseen sataprosenttisesti, koska en ole nähnyt sitä.

    Jos Lillqvist on sortunut halpaan pilkkaan, huomaa sen kyllä, jos ja kun näkee teoksen. Se on vaan niin, että satiiria ei pidä sotkea pilkkaan, joka on aina perusteetonta - satiirilla on perusteensa. Jotenkin vaan animaatiohahmot viestivät ainakin minulle jotakin muuta kuin pilkkaa. Hahmot ovat kerrassaan viehkoja.

    Mutta siis, hyvä satiiri on aina nautinnollista ja tavallaan rakentavaa.

    VastaaPoista
  6. Lillqvistin viestistä HY:n postituslistalle löytyy tuo teoksen omistus Mannerheimin murhaamalle sukulaiselle.
    Ei vaikuta pelkältä pispalalaisen kansanperinteen kuvaukselta.
    Minusta tuossa on hyvin vahva poliittinen lataus, mikä sinänsä on ihan ok.

    VastaaPoista
  7. Täytyypä panna lusikka soppaan.
    Aikoinaan kun en tiennyt Mannerheimin henkilöhistoriasta juuri mitään, sanoin eräälle henkilölle herrasta kuvan nähtyäni, "että eikös tää oo niitä miehiä", jotenkin kai se liian viimeistelty pukeutuminen sai aikaan jonkinlaisen naismaisen vaikutelman, en mahda mitään, että siten oma intuitioni hänet silloin näki.
    Tietysti sain kammoksuvat nuhteet silloin kun menin sellaisia sammakoita suustani päästämään.
    No, anteeksi marsalkka sivistymättömyyteni.
    Ja nythän se ei edes olisi sairaus, joten antaa kaikkien kukkien kukkia!

    VastaaPoista
  8. Se on ihastuttavaa, että taide koettelee sietokyvyn rajoja. Vaikka kohistenkin. Toisaalta mietin, että Ylen tarjonta ei aina ole kovin poliittisesti neutraalia. Asia ei ole sinänsä minua haitannut, olen vain ollut huomaavinani tämän vasemmistolaisväritteisen linjan kaikilla Ylen kanavilla.

    Mielenkiintoinen juttu kuitenkin tuo animaatio. Kovasti tuntuu suomalaisilla olevan tarve selvittää menneisyyttään.

    VastaaPoista
  9. Hesari vihjasi, että Tampereella ei kaikissa piireissä osattu nähtävästi ruotsia. Mannerheimille läheinen Punainen risti (Röda korset) käsitettiin punaiseksi korsetiksi (ruots. korsett).

    Mannerheimilla oli paha selkävika ja nivelsärkyjä muuallakin vartalossa, koska hän oli joutunut nukkumaan ulkosalla telttavuoteissa sotilaana.

    Jos hänellä oli korsetti, se suojeli selkää. Samasta syystä monet ihmiset pitävät nykyäänkin tukiliiviä tai tukivyötä. Selkäkipujen lievittämiseksi Mannerheim piti seisoessaan toista kättään tiiviisti kyljessä kiinni, jotta se antaisi tukea ja lievittäisi kipua.

    Kuinkahan monta olisi kuollut Suomessa, jos Mannerheimia ei olisi ollut ja punaiset olisivat saaneet toiveensa Neuvosto-Suomesta täyttymään?

    VastaaPoista
  10. anonyymi kirjoitti

    'Mannerheimilla oli paha selkävika ja nivelsärkyjä muuallakin vartalossa, koska hän oli joutunut nukkumaan ulkosalla telttavuoteissa sotilaana.

    Jos hänellä oli korsetti, se suojeli selkää. Samasta syystä monet ihmiset pitävät nykyäänkin tukiliiviä tai tukivyötä. Selkäkipujen lievittämiseksi Mannerheim piti seisoessaan toista kättään tiiviisti kyljessä kiinni, jotta se antaisi tukea ja lievittäisi kipua.'

    *
    On tavallaan turhaa vaivaa kirjata ylös mitään todellisia faktoja. Pilkkaaja käyttää niitä joka tapauksessa omien 'satiiristen tarpeittensa tyydyttämiseksi'.

    Minäkin.

    Mutta anonyymin esittämien tosiasioitten valossa Lillqvistin Mannerheim-ivailu vaikuttaa aika halvalta pilalta, koska 'Murha-Kalle' ei käyttänyt korsettia pelkän 'homo-oireyhtymän' takia, vaikka varmaankin koki sen käytön erittäin sopivaksi myös oman 'habituksensa ja imagonsa' pönkittämiseen.

    Toisaalta Lillqvistin poliittiset motiivit Mannerheimin häpäisemiseen ovat kyllä jo aikansa eläneet.

    Jos kostonhimo kytee vielä kolmannessa ja neljännessäkin polvessa, niin eikö olisi jo syytä kohdistaa se hiukan ajankohtaisempiin ja relevantimpiin kohteisiin/aiheisiin (tosin Mannerheim on kieltämättä yhä edelleen keskusta-oikeiston pyhä lehmä).

    Pitkävihaisuuden 'perinteessään' Lillqvist voisi silti yhtä hyvin irvailla vaikkapa Napoleonille ja Bismarckille, jotka ovat ehkä suurimpia yksittäisiä syypäitä Euroopan myöhempiin kahakoihin.

    Bismarckin Euroopan valtioiden voimatasapainoon tähdännyt mutta joustamaton diplomatia-peli räjähti käsiin 1914 keisari Wilhelm II:n typerän ulkopolitiikan takia.

    Paranoidikot Hitler ja Stalin sitten 'korjasivat' I:n maailmansodan 'hedelmät'.

    Mutta mitä järkeä on ivata kauan sitten kuolleita 'haamuja'. Satiiri toimii aina aikalaiskritiikkinä - ellei sitten elä kunniamurhaperinteen velvoittamana.

    Miten vain. Minä kannatan sanan- ja ilmaisunvapautta. Ellei joku sitten julkaise täysin mautonta paskaa - mistä arvioinnista päätän tietysti minä itse, koska tässä maassa pitää vallita sananvapaus. (Tämä oli aivan johdonmukainen toteamus.)

    Joten voihan Lillqvistin animaatio kokonaisuudessaan olla ihan hyväkin (en ole nähnyt).

    Tämä nyt on tällainen Suomen sisäinen Muhammad-pilapiirrosjupakka. Siinä sopii etenkin Mannerheim-fanaatikkojen mennä itseensä (vaikka en päästäkään Lillqvistiä kuin koiraa veräjästä).

    VastaaPoista
  11. Ihan lähimenneisyydessäkin on varoittavia esimerkkejä siitä, miten käy, kun kommentoi sellaista, mitä ei ole nähnyt. Ainakin hiukan kaivertaa ajatus siitä, että sukupuolinen suuntautuminen voisi joidenkin silmissä mitätöidä ihmisen arvon ja mahdolliset saavutukset. Tamperelainen ystävätär, joka on nähnyt Uralin perhosen, sanoo että se on kertomus yksinäisyyksistä. Hän on kuullut jutun myös kuunnelmana ja ihmettelee, miksi kohu juuri nyt. Siksi, että juttu on levinnyt pienten kulttuuripiirien ulkopuolellekin, ehdotin.
    Iines, en tiedä viitsitkö, mutta katso nyt kumminkin blogistani, mitä on liikkeellä.

    VastaaPoista
  12. Sokea kana, minähän rakastan haasteita ja meemejä, vaikkei moni taida uskaltaa/huomata/viitsia (?) haastaa minua semmoisiin, kun olen kauhean arka jatkamaan haastetta eteenpäin.. :) Kiitos siis haavemeemistä!

    Mitä tulee sanomaasi, sk, olen samoilla linjoilla, prikulleen. Miten ihmeessä homofiilinen tai biseksuaalinen vilkaskaan seksielämä voisi viedä henkilön maallisten mainetekojen kunnian? Seksihän se on, joka maailmaa pyörittää, ja jokaisella sankarilla ja idolilla on pimppa tai pippeli + aivot, jotka yhdessä ohjaavat ajatuksia, haaveita, ja sisäistä elämää, vaikka päällä olisi jäävuori (= Matti Vanhanen).

    VastaaPoista
  13. Samuli,

    Mannerheimin murhaama sukulainen? Anteeksi naiviuteni, mutta tarkoitatko, että Mannerheim henkilökohtaisesti kolkkasi miehen vai antoi sodan aikana teilaustuomion? Minusta sana murha tuntuu sodassa oudolta.

    Tämä kysymys ei tarkoita sitä, että hyväksyn sodan raakuudet ja vääryydet, mutta sille ei voi mitään, että olosuhteet antavat taustan tapahtumille. Mitä tulee minuun, olen pasifisti, mutta en sokea, sillä ihminen on aika pieni ja mitätön sotakoneiston käydessä. Ylipäällikölläkin on käskijänsä: hänelle uskottu vastuu maan ja sen kansan selviämisestä.

    *

    RR,

    minä en jaksa uskoa Lillqvistin kostonhimoon, sillä se on varsin kevyt innoituksen lähde eikä totisesti saa aikaan tuollaista installaatiota tai mikä animaatio tuo nyt nyt on. Lillqvist on varmaan avoin luonne, joka höläyttää medialle sen kummemmion ajattelematta kuulemiaan "totuuksia", joita sitten paistetaan rasvassa ja syödään röyhtäillen.

    VastaaPoista
  14. Iines, se on Lillqvistin käyttämä sanamuoto. Tuskin hän sillä tarkoitti Mannerheimin konkreettisesti tappaneen tai edes antaneen käskyä yksittäisen punakaartilaisen teloittamiseen.

    Minusta murha-sanan käyttö tässä yhteydessä antaa sellaisen kuin, että Mannerheim olisi ollut jotenkin päävastuussa sisällissodan raakuuksista.

    Murhia tapahtui varmasti sodan jälkiselvittelyissä, mutta nyt vastuuta niistä työnnetään yhden miehen kontolle.

    Muuten, kommentoin tässä nyt Lillqvistin omia puheita ja kommentteja asian ympärillä.
    Teosta en ole nähnyt. Aion kyllä katsoa sen sitten aikanaan tv:stä.

    Harvoin kotimainen animaatio saa tällaista julkisuutta, joten jotain hyötyä tästä kohusta on ollut.

    VastaaPoista
  15. Telkusta minäkin aion tuon katsoa, sillä korvani eivät tahdo kestää leffateattereiden mielipuolista jylyä. Olen hieman herkkä liian kovaa soivalle musiikille ja äänentoistolle.

    VastaaPoista
  16. Ad RR:
    Tällä kertaa minä pidin sinun tekstistäsi - se oli jotenkin suorempaa ja ilmaisi sinun omaa mielipidettä eikä kaikenlaisia kirjaviisauksia. Kiitos siitä: sitäpaitsi olen sinun kanssasi samaa mieltäkin ja olen henk.koht. kokenut nuo ristit mitä naulitaan selkään ilman syytäkin. Jos joillain on tuo pätevyys mennyt suoniin; he siis etsivät ristin sieluja.

    VastaaPoista
  17. Jos Mannerheimin ansista olemme pelastuneet kommunismilta, on hänen vastuullaan myös sisällissodassa murhatut punaiset; ei sankareiden tule kantaa kollektiivisessa mielikuvituksessa pelkästään positiivista vastuuta!

    Muuten itseäni vähän huvittaa, että joku vielä tuohtuu Mannerheimin pilkasta. En tunne Lillqvistiä, joten en tiedä hänen motiivejaan, mutta kumma olisi, jos elokuvantekijä perustaisi taiteensä kostonhimoon kuollutta ja aikapäiviä kuopattua kansallissankaria kohtaan. Eiköhän ole uskottavampaa, että henkilöön kohdistunut kielteinen legenda on kiehtonut, varsinkin jos se liittyy myös oman suvun historiaan.

    Animaation nukeista tulee mieleen ne kauniit nuket, joita Prahassa on putiikit täynnä. Siellä osataan.

    VastaaPoista
  18. Kyllä, Sari, veit jällen kerran sanat suustani, myös mitä tulee noihin Prahan nukkeihin. Niiden rääpälemäisen särmikkäässä hahmossa on jotain hellyttävää ja ilmeikästä.

    Minua kiinnostaa enemmänkin - kuten ehkä joku on huomannut - ihmisten tulkinnat toisten ihmisten motiiveista. Sen, että joku näkee Lillqvistin motiivina kostonhalun, täytyy kertoa tulkitsijan omasta maailmasta, siitä, että hänen maailmassaan kosto on olemassa ja se siivittää ihmisten tekoja. Ei kostosta kuitenkaan voi mitenkään olla taiteen polttoaineeksi, se ei yksinkertaisesti anna voimaa näin mittavaan produktioon. Uskon juuri samoin, kuin sinä Sari, että taiteilijaa on kiehtonut kuulemansa tarinat Mannerheimista, etenkin kun on kosketuskohta omaan sukuun.

    VastaaPoista
  19. kyllä kosto taiteentekoon motivoimana energiana on löyhän ja tietämättömän mielen selitys.

    aivan yhtä löyhää mieltä osoitetaan silloin kun kyseistä taideteosta ei ole nähnyt, ja on valmis selitys siitä miksi se tehty.

    ylipäätään: miksi nyt niin vimmaisesti halutaan penkoa lillqvistin 'motiiveja' kun tiedossa on, että tämä tarina on tullut jo vuosia sitten radiosta kuunnelmana.

    katsojakokemusten mukaan elokuva on hyvä ja koskettava. on hyvä, että meillä on nukke-animaatioiden tekijöitä ja ammatikuntaa.

    VastaaPoista
  20. 80-luvulla Petelius ja Kalliala tekivät tv-sketsin Mannerheimista ja kenraali Melasta(oik. nim. Airo) kartan äärellä. "Mine ei laitta miekka tuppi ennen ku Anus on meidän".

    Ei siitä kukaan hermostunut, vaikka ohjelma oli hyvin suosittu.
    Varmaan tekijöiden taustakin vaikuttaa asiaan. Ja jopa ulkonäkö.

    Sari, ei kai se Mannerheim ihan yksinään Neuvostoliiton hyökkäystä torjunut. En minä ainakaan ole kuullut kenenkään tuollaisia väittävän.
    Oli siinä mukana aika monta muuta miestä ja naista ja paljon hyvää onnea.

    Itse en jutusta hermostunut. Reaktioni oli lähinnä huvittunut, kun luin asiasta ensimmäisen kerran. Taas näitä homo-Marski juttuja.
    Arvasin kyllä, että asiasta nousee jonkinlainen kohu, kun näin tekijän kuvan Hesarin Nyt-liitteessä.
    Ja luettuani Lillqvistin omia kommentteja netistä, en enää ihmettele kohua.

    Lillqvist maalaili esille melkoista äärioikeistomörköä.
    Minulla heräsi kysymys, että millaisessa Suomessa Lillqvist kuvittelee elävänsä.

    VastaaPoista
  21. Samuli,

    muistan tuon Anus-sketsin. Mahtava! :D

    Juuri kuuntelin muuten radiosta, että Lillqvist korosti sitä, että häntä kiehtoi Mannerheimin yksinäisyys, ja että tämä yksinäisyyden kuvaaminen olisi kantavia motiiveja.

    VastaaPoista
  22. Herää kysymys, mikä olisi reaktio jos T. Halosen paljon, paljon enemmän huhutusta lesboudesta irroteltaisiin samalla tavoin. Voipi olla, ettei iinekset, sarit ja muut toiseutta sukupuolisesti edustavat suomalaiset enää niin huvittuneita olisikaan. :)

    Kunnianloukkauskaan se ei olisi, miten nyt SETAn entistä puheenjohtajaa voisi lesbous haitata.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi,

    oikeastaan minun on vaikea kuvitella Halosta ja Arajärveä vuoteessa keskenään.

    En siis pidä mahdottomana, että tasavallan presidentti olisi biseksuaali tai jopa lesbo.

    Sukupuolinen suuntautuneisuus ei kuitenkaan näy ihmisestä päällepäin, joten aivan hyvin ja mitä todennäköisimmin presidentti on heteroseksuaali. On lukuisia muitakin syitä toimia SETAssa kuin oma suuntautuneisuus, mutta ahdasmielisistä ihmisistä tämä taitaa tuntua mahdottomalta. Miksi sinä muuten toit esille tämän SETA-asian? Minusta ainakin on hienoa, että meillä on presidenttinä avarakatseinen ja humaani nainen. Tähän ei moni mies pysty. Mies ei kestäisi homon leimaa aiheetta.

    VastaaPoista
  24. Niin, mainitsin SETAn koska Halonen ei voi entisenä SETAn puheenjohtajana kasvojaan menettämättä tuohtua lesboväitteistä. Se nyt on muuten jo nyt tiedossa, että SETAn puheenjohtajaksi ei ilman ns. järjestöllisiä ansioita pääse, eli kyllä se vähintään bi on. Tai sitten Halonen oli järjestön ensimmäinen heteropuheenjohtaja. ;)

    Mutta harasoo! Jäämme odottamaan animaatiota vaikkapa Halosen ja hmmm, Kaari Utrion seksileikeistä kaksipäisinä dildoineen! Siinä sitten mitataan suomalaisten naisten humaanius ja avarakatseisuus. :-D Eiköhän joku Teemu Mäki jo olekin asialla.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi,

    kai nuo järjestölliset ansiot voivat olla ihan toiminnallisia ansioita. Halonen kuuluu luullakseni siihen hippipolveen, joka sympatiseerasi kovasti sukupuolisesti poikkeavia (niin kuin hipit homoja sanoivat). En usko, että muumimamma pelkää pätkääkään ihmisten asenteita hänen mahdolliseen lesbouteensa. Hänessä olisi ytyä myöntää asia, mikäli hän lesbo olisi.

    VastaaPoista
  26. "Muumimamman ydyt" nyt ovat jääneet enemmän tai vähemmän arvoituksiksi (mitäs ydykästä hän onkaan tehnyt?), mutta ainakaan SETA-menneisyydestään ei ole tainnut presidenttikausiensa aikana kertaakaan avautua. Mistä sekin sitten kertoo, jos mistään. En tiä.

    VastaaPoista
  27. Miksi muumimamma puhuisi SETA-kytköksestään? Sehän on yksityisasia eikä vaikuta viranhoitoon, kuten ei ihonvärikään.

    VastaaPoista