Tänään pistäytyi serkku iltapäiväoluselle. Hän on aikanaan perinyt yhteisen sukulaisemme eli äitiemme enon vanhan maatalon, jota pitää nyt kesäasuntonaan. Perintöön kuului velvollisuutena myös enovainajan sukuhaudan hoito ja siis myös haudan ilmeinen omistusoikeus hamaan tappiin asti. Serkku kertoi nyt kysyneensä seurakunnalta, voisiko hän haudatuttaa itsensä siihen, kun hänestä aika jättää. Olisi siis ilmainen hautapaikka ja kivi tiedossa, joten hänen lapsilleen jäisi aikanaan vain nimen kaiverrus ja mahdollinen kaikkien nimien uudelleenkultaus samassa syssyssä.Ihailen tämän serkkuni pitkälle ulottuvaa asioiden järjestelykykyä . Hän ei ole mikään huoleton heinäsirkka, vaan juuri se ihmistyyppi, jonka lapsilisät ovat aikanaan kertyneet pinoon pankkitilille ja joka on alkanut eläkesäästää saatuaan ensimmäisen työpaikkansa. Hän on muutenkin syntynyt kultalusikka suussa, maataloon, jossa munatili kasvoi metsätilin vieressä ja jossa uusi auto rahoitettiin puuta ja järvitontteja myymällä. Ja nyt siis ilmeni, että jos sukulaisilla ei ole mitään sitä vastaan, hän saa haudatuttaa itsensä ikään kuin bonuksena perimäänsä hautapaikkaan. - Ei minulla ole mitään sitä vastaan, siitä vaan, vastasin serkulle lojaalisti ja nostin lasiani.
Kerroin sitten hänelle siitä, kun minä ja siskoni kävimme jokin vuosi sitten äidin kuoltua täällä kesäpaikan kirkkoherranvirastossa kysymässä uurnapaikkaa itsellemme. Sisko sanoi, ettei halua tulla haudatuksi Saksaan, koska hänen miehensä sukuhaudassa ei kuulemma ole paikkaa hänelle. Hän halusi paikan täällä sijaitsevasta uurnalehdosta, jonka rinne antaa suoraan merelle, vastapäätä laituriamme, niin että vain tuuhea kaislikko erottaa laiturin seurakunnan maasta. Päätimme varata vierekkäiset paikat, ja marssimme ostohaluisina pappilan kansliaan. Istuuduimme oikein tuoleille odottamaan, kun arvelimme että osto on aika iso juttu. Kanslianeiti sanoi kuitenkin napakasti, ettei niitä uurnapaikkoja voi etukäteen ostaa. - Palaamme asiaan, sanoimme lähtiessämme.
Hassua, että Suomessa sukuhaudat - joita on rikkailla suvuilla - ovat ikuishautoja, joita ei konsanaan oteta suvuilta pois. Yksittäishaudat eli siis vähän köyhempien haudat taas ovat määräaikaisia leposijoja. Tietyn ajan kuluttua ne otetaan uudelleen käyttöön. Ja todella hassua, että jako köyhiin ja rikkaisiin ei katoa haudan takanakaan. On siis sääli, että tavallaan vain varakkaampien historia säilyy hautausmailla, ja toiset vaipuvat unholaan uusien luiden alle. Herää laaja-alainen epäilys, että onkohan osa laajempaakin historiaa bluffia, jos sekin on vain rikkaiden sukujen historiaa, rahan historiaa, säilyneiden muistomerkkien ja mausoleumien kertomaa.
(Valokuva Iines, Niityllä missä sirkat soittaa)
Näinhän se ikävä kyllä on. Historia on ensinnäkin voittajien historiaa ja toiseksi rikkaiden ja mahtavien historiaa. Taistelut voittaa tai häviää nimetty kenraali, vaikka hän istuisi koko tappelun ajan turvallisessa esikunnassa. Itse sotimisen hoitaneet sotilaat mainitaan vain lukuina.
VastaaPoistaMitä hautoihin tulee, on opettavaista käväistä teollisuuspaikkakuntien hautausmailla. Tehtaiden omistajat ja muut patruunat ovat saaneet komeita pystejä ja muita monumentteja, mutta itse paperin tai sellun tekijät lepäilevät usein nimettöminä.
Vanha kunnon Sinuhe sanoisi tähän: "Näin on aina ollut ja on aina oleva." Faraoiden pyramideja pällistellään vieläkin, mutta rakentajien hautoja ei tunne kukaan.
Minä en ole varannut itselleni hautapaikkaa. Aikanaan tuhkani sirotellaan Pohjanlahteen tiettyyn paikkaan kymmenen kilometriä mantereesta. En halua, että kukaan jälkeläiseni tuntee, että vaarin haudalla on pakosti silloin tällöin käytävä ja vielä tärvättävä rahaa kukkiin.
Vaari
No huhhuh! En ole koskaan edes ajatellut asiaa, että varakkuus vaikuttaa vielä kuoleman jälkeenkin noin, ettei köyhän hautapaikka edes säily.
VastaaPoistaOletko suunnitellut hautajaisjärjestelysi muuten, kuin sen uurnapaikan osalta? Minun suurin huvini parikymppisenä oli suunnitella omia hautajaisiani. Ei niin, että olisin halunnut kuolla tms, vaan piristin itseäni suunnittelemalla, millaiset hautajaiset minulla olisi. Ehkä kaipasin huomiota ja ajattelin, että hienoilla hautajaisilla(arkku auki ja minulla parhaat vaatteeni päällä)minut jotenkin muistettaisiin paremmin...:)
-minh-
Harvat sukuhaudat enää ovat ikuisuushautoja.
VastaaPoistaKöyhät säilyivät historiassa lähinnä tekemällä rikoksen tai riitelemällä naapurin kanssa ja pääsemällä käräjäasiakirjoihin. Siis Suomessa. Virossa tavallisen kansan historiasta tiedetään kuulemma paljon vähemmän, kun moisionherrat ratkaisivat väkeensä liittyvät rikosasiat ilman oikeuslaitosta. DNA – siinä köyhemmän väen ikuinen elämä.
VastaaPoistaMutta, voi hyvänen aika miten upea kuva tuo ojakärsämö ja heinäsirkka!
Vaari, mekään emme halunneet varata hautapaikkaa, vaan ainoastaan turvata sen, että siskolla on paikka sitten joskus kotimaassa, missä hänen sydämensä on, ja ilman jälkeenjäävien suorittamia maksuja. Uurnalehto meren välkkeessä, rakkaan kesäpaikan kupeessa, siellä missä olemme lapsena kahlailleet kullanvälkkeisessä vedessä pikkukaloja ihaillen. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että olisin siskon vieressä - käteväähän se olisi, sillä tiedän, että joku meitäkin haluaa muistaa ja voi tehdä sen sitten halutessaan samalla kerralla ja vaivalla.
VastaaPoistaMinh, en siis ole suunnitellut hautausjärjestelyjäni, sillä en halua minkäänlaisia seremonioita, vaan ainoastaan kenties vain rakkaimpien läheisten laskevan uurnan uurnalehtoon. Ja sen jälkeen ehkä malja elämämme kauneudelle!
Para, minulle ei siis ole varmaa tietoa sukuhautojen ikuisuudesta, mutta tässä pienessä merenrantaseurakunnassa minulle on kerrottu, että sukuhaudat ovat niin kauan voimassa kuin sukua riittää, siis vaikka ikuisesti; on vain jokin määräaika, mihin mennessä alla olevan maallisten jäännösten tulee antaa rauhassa maatua ennen kuin uutta tulokasta voidaan asettaa päälle.
Sokea kana, kiitos kun huomasit valokuvan!
Näinhän se on. Siis jos et ole kirkkokuntasi rakentaja sukua, niin pitää sinun tyytyä vain uskoosi. Onhan nyt kaikille lukijoille selvää se, että kirkkomme puhtaan uskon mukaan taivaaseen ei pääse kuka tahansa kirkkomaahan haudattu. Armonvalintaopin, jota nykyinen valtiokirkkomme tunnustaa, mukaan taivaaseen pääsevät vain eläessään kutsutut. Siis joudut helvettiin ellet ole tavannut itse Jeesusta, joka on sinulle sanonut, että olet valittu.
VastaaPoistanimimerkki: ei vielä ole kutsua kuullut
Anonyymi,
VastaaPoistamiten minusta tuntuu, että tämän keskustelun osallistujilla on vallan muuta mielessä tuonilmaisten suhteen kuin henkilökohtainen taivaspaikka?
Turussa köyhiä haudattiin katolisena aikana nykyisen Julian korttelin alla sijaitsevan kappelin kohdalle, köyhien hautausmaahan. Aika kului ja hautausmaa jäi pois käytöstä. Luut unohtuivat. Sitten ne uusrakentamisen myötä löydettiin, ja museovirasto vaati niitä Hki:in tutkittaviksi (mikrobiologinen ym. tutkimus, jotta mihinkä kuolivat). Hautarauhaa oli rikottu, joten kirkko käväisi siunamassa luut uusiksi.
VastaaPoistaLuut pakattiin ja ne kävivät tutkittavina. Todettiin, että kaipa ne pitää jonnekin haudata uudelleen, ja niinpä ne laivattiin taas takaisin Turkuun tarkoituksena haudata ne vähän syvemmälle Julian alle, (jossa nytkin siis on Casagranden lahjoittama kappeli.) Ja koska hautarauhaa oli taas rikottu, käväisi kirkko siunaamassa luut.
No, jokin meni vähän vikaan järjestelyissä, ja arkut jäivät sataman varastoon, josta kaupunki- ja kirkko-opas ne keksi, aletuaan ihmetellä, miksi sataman alueella makaa ruumisarkkuja. Keksimisen jälkeen arkut kuljetettiin kappeliin, jossa ne nyt ovat edelleenkin eristetyssä osassa, mutta vain pinoissa. Ja tietysti hautarauha oli taas järkkynyt, joten kirkko käväisi siunaamassa luut kolmannen kerran.
Että näin, köyhäkin voi siis saada peräti nelinkertaisen siunauksen, vaikka oli luultavasti alkuaan tullut haudatuksi halvimmalla mahdollisella tavalla. Luultavasti yksikään rikkaimmistakaan ei ole yhtä paljon saanut kirkolta osakseen kuin nuo tuntemattomat köyhät.
Tästä viisastuneena päädyin samaan kuin tarinan kertonut kaupunkiopas, "minua ei kyllä haudata minnekään, poltettakoon ja heilautettakoon tuuleen."
Iines ihmetteli: "miten minusta tuntuu, että tämän keskustelun osallistujilla on vallan muuta mielessä tuonilmaisten suhteen kuin henkilökohtainen taivaspaikka?"
VastaaPoistaEnnen kuin ryhdymme vastaamaan tuohon kysymykseen, lienee hyvä luoda pieni yleiskatsaus paikkaan, jota taivaaksi kutsutaan. Kannattaako sinne edes niin kovasti pyrkiä?
Eräs taivaan parhaimmista luonnehdinnoista löytyy Mark Twainin kirjasta "Matkakirjeitä maasta." (Weilin&Göös 1976)Skannaan siitä iloksemme pienen pätkän:
1. Ensiksi palautan mieliinne sen eriskummallisen seikan, josta aloitin. Nimittäin että ihminen - kuolemattomien tavoin - luonnostaan pitää sukupuolten välistä seurustelua paljon, paljon kaikkia muita iloja arvokkaampana - ja on kuitenkin jättänyt sen pois taivaastaan! Sen pelkkä ajatteleminenkin saa hänet kiihdyksiin, ja tilaisuus tekee hänet hurjaksi. Siinä tilassa hän on valmis panemaan alttiiksi henkensä, maineensa, kaiken - jopa kummallisen taivaansakin - voidakseen käyttää tuota tilaisuutta ja kehittää sen valtavaan huipennukseensa. Nuoruudesta keski-ikään asti kaikki miehet ja naiset ylistävät parittelua enemmän kuin kaikkia muita huveja yhteensä, ja kuitenkin asia on juuri niin kuin sanoin: heidän taivaastaan se puuttuu, sen tilalla on rukous.
2. Ihmisen taivaassa kaikki laulavat! Ihminen, joka ei laulanut maan päällä, laulaa siellä; ihminen, joka ei maan päällä osannut laulaa, pystyy siihen siellä. Tämä yleisinhimillinen laulaminen ei ole satunnaista eikä tilapäistä, ei äänettömien väliaikojen huojentamaa. Sitä jatkuu kaiken päivää, joka päivä kahdentoista tunnin ajan. Eikä kukaan poistu)' maassa tuollainen paikka sen sijaan tyhjenisi kahdessa tunnissa. Taivaassa lauletaan yksinomaan virsiä. Ei, siellä lauletaan vain yhtä virttä. Sanat ovat aina samat, niitä on vain tusinan verran, loppusoinnuttomia, runottomia: »Hoosianna, hoosianna, hoosianna, ja Herra Seebaot ja -raa! -raa! -raa! sissi -buum! ... aaa!»
3. Samalla jokainen soittaa harppua - nuo miljoonat ja miljoonat! - vaikka enintään kaksi kymmentätuhannesta oli maassa sellaisia, jotka osasivat käyttää jotakin soitinta tai edes halusivatkaan.
Ajatelkaa, mikä korvia huumaava äänten pyörremyrsky - miljoonia ja miljoonia ääniä kirkumassa yhtaikaa, miljoonia ja miljoonia harppuja kirskuttamassa hampaitaan! Kysyn teiltä: onko se kamalaa, inhottavaa, kammottavaa?
Ajatelkaa edelleen: se on kiitos jumalanpalvelus, kohteliaisuus-, imartelu-, liehakointipalvelus! Kysyttekö, kuka on se henkilö, joka viitsii kärsiä tätä outoa kohteliaisuutta, tätä mielipuolista kohteliaisuutta, eikä ainoastaan viitsi sitä kärsiä, vaan pitää siitä, nauttii siitä, vaatii sitä, käskee siihen? Pidättäkää henkeänne! Se on Jumala!"
Huh, tähän kapeaan palstaan tungettuna siitä tulikin aka pitkä. Mutta voithan poistaa sen halutessasi.
Kirja muuten julkaistiin vasta Twainin ja hänen vaimonsa kuoleman jälkeen. Emäntä oli niin jumalinen, että olisi lakannut oitis antamasta, jos hänen miehensä olisi näin rumia puhunut. Ja tässähän tuli samalla esiin eräs tärkeimmistä syistä siihen, miksi uskonnot maailmassa ovat niin suosittuja. Muistan lukeneeni jonkun uskontotutkijan arvion, jonka mukaan ilman naisia uskonnot katoaisivat maailmasta melko pian. Niin kauan kuin he voivat seksillä kiristämällä pakottaa ukkonsa kirkkoon, virret kaikuvat holveissa. Tämä tosiasia pätee erikoisesti katoliseen maailmaan, joten älä, Iines, ota tätä itseesi. En halua sanoa, että kaikki naiset jne.
Hannahin tarina oli tosi virkistävä. Se oli niin hauska, että sen täytyy olla totta.
Vaari
Onpa hauska keskustelu.
VastaaPoistaTuonilmaisista mennään jumalisiin niin äkkiä että kiva ettei kukaan ehtinyt.
Hannahin Turun juttu on mielettömän hauska ja kuvittelen sen kyllä liittyvän Turun tautiin.
Vaari komppaa Twainin muisteluksilla, olen lukenut kirjan pentuna ja nyt se pitäisi lukea uudestaan.
Hannah
VastaaPoistaNeljästi siunatut luut - kutkuttava tarina kirkollisen instituution, tai minkä tahansa instituution tekopyhyydestä! Muistan lukeneeni lehdestä Julian korttelin alla sijainneesta kappelista ja joistain kaivauksista jokin aika sitten, mutta hupaisaa luutarinaa en tiennyt. Kiitos siitä!
*
Vaari,
enpä tahdo tuonne Twainin taivaaseen - vaan mieluummin tässä runossa kuvattuun:
Lapsen uni
Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle -
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!
Ja me mentiin. Ja siellä istui Jumala.
Tikkukaramelli suussa. Ja antoi sen minulle.
Ja se vasta maistui!
Ja Jumala sanoi: lihaa aina vaan
köyhille lapsille,
ja leivoksia päälle,
ja j ä ä t e l ö ä !
ja kaikki söi.
Ja kaikkien vatsat inisivät tyytymyksestä.
Ja jumala sanoi:
kuka siellä niin kauniisti laulaa?
- Elmer Diktonius -
On ikävää, että kuolleet eivät käy meille kertomassa, missä he ovat ja onko siellä hauskaa.
VastaaPoistaMonet ovat kuitenkin käväisseet kuoleman porteilla, minäkin pari kertaa.
Sain muutama vuosi sitten kelpo infarktin, "kaikilla mausteilla", kuten sanotaan. Ilmeisesti siinä vaiheessa kun sydän ei saanut riittämiin happea huomasin kulkevani hyvin kevein askelin pitkin turkoosin väristä käytävää, joka kaartui edessäni. Mutkan takaa kuului erittäin miellyttävää musiikkia ja kajasti lämmintä valoa. Oli erittäin mielissäni ja halusin heti nähdä, mitä siellä oikein on.
Ja silloin joku lätki kämmenellä poskiani ja kuulin möreän äänen sanovan:"Jää se sittenkin henkiin."
Sinne katosi kaunis harhanäkyni. Vilkaisin tohtorin parrakasta naamaa ja katsoin parhaaksi menettää tajuntani.
Siinä kaikki. Olen joskus miettinyt, oliko kokemus todellinen, vai keksinkö sen itse. Niinpä napautin googleen sanan "Kuolemankokemus" ja löysin tällaisen osoitteen: http://kotisivu.dnainternet.net/juuso1/maarit/moody.htm
Siellä kerrotaan, että on niitä kauniita näkyjä muutkin nähneet.
Entä te, arvoisat hautakeskustelijat, onko teille tapahtunut jotain vastaavaa? Olisi kiva lukea muidenkin kokemuksista.
Vaari
Minun yöuneni ovat täysin umpinaisia mutta minun flowkokemukseni (itseaiheutetut meditaatiot syvään tietoisuuden sisälle) ovat antaneet kuvia, joista on vaikea sanoa. Ovat samalla kauniita ja merkityksettömiä eli ei voi oikein selittää ei väreillä eikä lämmöllä taikka kuvioilla. On vain tie joka avautuu valtavaksi ja sen paras ominaisuus ehkä on selvyys. On jotenkin selvää, että asiat ovat juuri kuten ovat ja sen kaltainen ns. selvyys ei tarkoita hourintaa vaan ikäänkuin joku kertoisi vaikean yhtälön ja sitten näyttää miten ratkaisu onkin naivin helppo.
VastaaPoistaSiltä tämä sisäinen matka oikeasti on ja nykyään pystyn jo luottamaan, että osaan hyödyntää sitä. Tämä oli sitä mitä Raamatussa sanottiin Jumalalta kysymisestä: ei tule mitään vastausta mutta tulee jotenkin kategorisoinnit helpolla tajuttavaksi; rytmi tai kuviointi käy vain näkyväksi mistä ikinä on kyse. Self reliance varmasti pohjaltaan (vrt self esteem joka ei ole sitä).
Kun näkee sisäänpäin näkee yhtä selvästi kun ulospäin mutta jos on rakennettu itsetunto tai -varmuus ei ole avuksi.
Vaari, kaunis kokemuksesi muistuttaa suuresti niitä kuolemankokemuksia, joista olen lukenut. Enemmän niitä on kerätty Merja Niemen kirjaan, jonka nimeä en muista, mutta nimessä esiintyi sana "valo". Luin tämän kirjan silloin kun äiti kuoli ja minua ihmetytti se, mitä ihmiselle tapahtuu hänen kuoltuaan. Kuoleeko henki ja sielu ruumiin mukana? Nuo kokemukset, joita on eri puolilta maailmaa, ovat hyvin mielenkiintoisia ja niissä on yhteneviä piirteitä.
VastaaPoistaKerran, heti äidin kuoleman jälkeen, kun olin vaipumassa uneen, havahduin siihen, että näin kauniin ruusuaidan tai ruusuportin. Se oli jotenkin niin sanoinkuvaamattoman kaunis ja ihana ja olin niin onnellinen siinä, etten muista koskaan olleeni. Mutta - mikä elämässä on unta, mikä ei - sitähän emme oikeastaan koskaan tiedä.
HG, hauska huomata, että olet palannut lomilta! Jos minulla on ollut jokin mystinen kokemus tai flow-tyyppinen tila, niin koen täyttä muun unohdusta kuvatessani luonnossa.
Istutin kauniin kukan, (jonka nimi on jäänyt tietysti mutta kyseessä on köynnöskasvi, punaisilla suurilla kelloilla ja kiiltävillä pienillä aika paksuilla lehdillä) mutta se jäätyi maalla hallasta ennen vappua.
VastaaPoistaNyt se kukkii jälleen ja hämmästyksekseni siinä oli 60 nuppua ja vain 4 oli puhjennut viime viikolla. Minä menen siksi maalle, että otan siitä kukasta kuvia. Ainutlaatuisen komea, n. 60 cm korkea ja istutettu myös punaiseen ruukkuun. Laitan sitten bloggiini kunhan saan kuvan otettua: toivottavasti ei ole kuivunut nyt kun ei ole saanut vettä viikkoon.
vaari,
VastaaPoistaon sellaisia rajahuone kokemuksia ja niiden jälkeen kyllä oleelliset asiat ovat erottuneet hyvin epäoleellisista. jotkut tosin väittävät näistä kokemuksista, että ne ovat vain jotain neurologista sähkövirtaa eli harha-aistimuksia. mutta harha-aistimuksia on havaintojeni mukaan montaa muutakin lajia.
tuo mark twain sitaattisi oli vallan mainio. mark twain kirjoitti myös pienen kirjan: eve’s diary (eevan päiväkirja suom. ville hytönen, savukeidas 2008), teos on naiskuvaltaan hyvinkin moderni ja sekin julkaistiin vasta myöhemmin.
esittely kirjasta blogissani: http://hirlii.vuodatus.net/blog/1311334
HG, köynnöskasvisi kuulostaa vallan ihanalta. Soihtuköynnös? Ota ihmeessä kuva ja pane blogiisi, niin nimi varmaan löytyy. Minä ainakin olen heikkona nimenomaan köynnöskukkiin.
VastaaPoistaHirlii:
VastaaPoistaKatselin netistä muiden kuolinkokemuksia ja toden totta, olihan siellä tarjolla biologisia selityksiä, kuten tämäkin: "Jotkut kuoleman rajamailla käyneet ihmiset ovat tuoneet esille kokemuksiaan ja muistikuviaan ns. kuolemasta. Erityisesti on tuotu esille valo, joka on nähty pitkänä putkena ikään kuin taivaan porttina. Valonnäkeminen yleensä johtuu siitä, että silmä kykenee aistimaan loppuun asti valoa, joka näkökentän kaventumisen myötä tajuttomuuteen vaipuessa näyttää juuri tältä "onnenputkelta". Ihminen myös kuulee ja ihmisen aivot myös toimivat viimeiseen asti rekisteröiden tapahtumia, vaikka niistä ei olisi myöhemmässä vaiheessa edes muistikuvia."
Eräät nettikeskustelijat myös huomauttivat aivan aiheellisesti, että muutaman sekunnin tai minuutin kestänut "kuolema" ei vielä ole lopullinen. Siitähän herätään! Lopullinen totuus tästä asiasta on siis vielä hakusessa.
Hirlii, katsoin Eeva-arvostelusi blogistasi. En ole ennen tuollaisesta pikku kirjasta tiennytkään. Täytyy kipaista kirjastossa. Kiitos vinkistä!
Sokea kana: Taidat laillani istuksia silloin tällöin arkistoissa tietoja hakemassa. Asia on juuri kuten sanoit; köyhästä väestä löytyy tietoja vain oikeuden pöytäkirjoista. Tosin on siellä joskus mukana rikkaitakin. Viro-asia oli minulle uusi. Mielenkiintoinen tieto!
Hain tänään kirjastosta natsimiljonääreistä kertovat teoksen. Alkusivuilla kirjoittajat (Kaksi miestä) kiitelevät arkistoja ja yksityisiä, jotka ovat olleet apuna tietojen hankinnassa. Aivan lopussa on siten tämä iän ikuinen: "Lopuksi kiitokset rakastavlle vaimoillemme Edda Alfodille ja Carol Savasille. Molemmat sallivat meille sen ajan ja rauhan, jonka tarvitsimme tämän projektin loppuun viemiseen."
Holy Shit! Näitä lääpyn, lääpyn-kiitoksia näkee hyvin usein miesten kirjoittamien tietokirjojen alkulauseissa. Ei koskaan naisten kirjoissa. Olisikin aika koomista jos joku Carol kiittäisi Johnia siitä, että tämä on sallinut tälle aikaa ja rauhaa kirjan kirjoittamiseen.
Mutta miesten täytyy oikein anteeksi pyydellen ja madellen kiitellä siitä, että he ovat saaneet tehdä työtään! Monet myös omistavat kirjan vaimolleen. "Rakkaalle Jennylleni, joka on sallinut minun istua koneeni ääressä niin monet illat. omistan tämän teoksen."
Tällä sivustolla vierailee paljon fiksuja naisia. Sanokaa Te, mitä nuo kiitokset ja matelut oikeasti tarkoittavat? Ja ovatko ne teidän mielestänne tarpeellisia? Keitä kohtaan te tunnette enemmän myötähäpeää, kirjoittajia vai heidän vaimojaan? Onko tässäkin kyse Henry Laasasen lanseeraamasta naisten seksuaalisesta vallasta, vai pelkästään miehisestä kohteliaisuudesta? Olisi tosi mielenkiintoista lukea naisten sensuroimattomia mielipiteitä tästä asiasta.
Etukäteen kiittäen
Vaari
Minulla ei ole kokemuksia valoista tai ruumiista irtaantumisesta, mutta hautauksesta on, ihan äskettäinen.
VastaaPoistaPerustimme "yksityishaudan" äidille, koska tuhkauurna on haudattuna kotipihaan. Yksityishaudan siitä tekee aikanaan se, että paikalle pystytetään muistomerkki, ei uurna.
Suomen lain mukaan tuhkat saa ripotella minne lystää, mutta hautamuistomerkkiä ei saa pystyttää ilman lääninhallituksen lupaa. Luonnollisesti lupa maksaa 340€.
Yksityishautaa on "suojeltava" vähintään 25 vuotta, sitten sen voi ottaa muuhun käyttöön. Vaikka grillauspaikaksi.
Anteeksi huono ja mustahko huumori, huumorintajuni on ollut viimeaikoina koetuksella viranomaisten ansiosta.
Mikähän ihme vaivasi Iineksen blogia tänään aamupäivällä (2.8)? Järjestelmä ei suostunut millään avaamaan sivua, herjasi vaan ja plänkytti päälle. Sitten vika itsekseen katosi.
VastaaPoistaVaari
Vaari,
VastaaPoistaen päässyt itsekään blogiini päivällä ennen kuin asensin Firefox-selaimen ja poistin Site Meter -laskurin. Joissain muissakin blogeissa oli samanlaisia häiriöitä. Tästäkin huomaa, miten häiriöaltis selain Explorer on verrattuna muihin selaimiin.
Kirjojen kiitoslitaniat ovat minustakin teennäisiä, yhtä naurettavia kuin Oscar-gaalan hurmoshenkiset kiitokset perheelle ja suvulle ja muille vainajille. Eihän niitä terve ihminen jaksa kuunnella tai lukea, sillä mitään merkitystä niillä ei ole, kuten ei minusta Oscar-pysteilläkään. Ihmettelen aina, miten joku jaksaa katsoa kyseistä kuolettavan ikävää gaalaa televisiosta. Lähes yhtä pitkästyttävää kuin formula-ajot.
Sari, juuri noin se menee Suomessa, että jokin instanssi kerää taskuunsa yksityisen hautamuistomerkin "kustannukset" valtiolle, 340 euroa. Ihan yhtä naurettava kuin perintövero jo kertaalleen verotetuilta ihmisiltä omaisuudesta, joka on peritty jo kertaallen verotetuilta ihmisiltä.
Esimerkkinä Suomen hölmöstä tilanteesta olkoon vaikka se, että kun perin kaukaiselta tädiltäni muutama tuhat euroa silkkaa rahaa, verottaja soitti minulle kotiin jo ennen kuin sain rahat tilille, että miksen ole ilmoittanut niitä verovirastoon. Melkoinen lovi sitten aikanaan meni valtiolle perintörahoista, jotka täti oli säästänyt pienestä ja hyvin verotetusta palkastaan vanhuuden varaksi. Sisko joka asui Saksassa, sai koko summan verottomana tililleen, koska Saksassa ei joutunut maksamaan perintöveroa ollenkaan tuommoisesta summasta.
Miten lämmin ajatus muuten perustaa omalle rakkaalle läheiselle muistopaikka yksityisesti, ilman kenenkään väliintuloa.
Eikös näihin uskottomien vai onko se uskomattomien hautausmaalle mahtuisi? Olen ymmärtänyt, ettei niille ole ollut tungosta.
VastaaPoistaJos kerran kirkko pitää maastaan niin kovaa hintaa.
Säästyneillä verovaroilla voi saada ihan kunnon kiven.
Valoon menemisen "kuollessa" voisi selittää varmaankin niin kuin täälläkin on tehty.
VastaaPoistaMutta miten selittää esimerkiksi se, että aivoleikkauksen aikana "kuoletettu" koko ikänsä sokea ihminen pystyy kuvailemaan nähneensä leikkauksen aikana, millainen hänen kotikaupunkinsa on ilmasta katsoen, tai toinen potilas kuvaa, millainen leikkaussali oli tai millainen instrumentti lääkärillä oli kädessään, kun hän kaivoi potilaan aivoista kasvainta?
TV-dokumentissa eräs lääkäri kertoi itse tällaisesta tapauksesta ja kertoi, että instrumentti oli hyvin erikoinen ja juuri tuollaista leikkausta varten umpinaiseen pakkaukseen pakattu ja otettiin esille hetki ennen leikkausta.
Englannissa näitä kokemuksia on ollut niin paljon, että lääkärit esittivät asiasta julkilausuman, joka oli sanomalehden etusivulla. He eivät halunneet olla enää vaiti asiasta. Kokemukset olivat samanlaisia riippumatta siitä, mika oli potilaan uskonto.
Ei sukuhauta ole rahasta ja arvoasemasta kiinni. Jostain syystä uskonnottomille varatut isotkin hautausmaat ovat tyhjiä, mutta "siunattuun multaan" on niin kova tungos, että uusia "ikuisia" hautapaikkoja ei ole enää viime aikoina saanut muuten kuin siten, että tarpeeksi paljon sukua asuu samalla paikkakunnalla ja suvun jäseniä kuolee sopivin välein, jotta paikka säilyy suvulla.
VastaaPoistaSedis, uskottomien tai uskomattomien tai uskonnottomien hautausmaista en tiedä mitään, mutta minusta uskonnottomaksi tunnustautuminen on yhtä vahvasti aatteellista kuin jonkin tietyn uskonnon fundamentalistinen tunnustaminen. Vapaata on vain se, ettei tunnusta uskonnottomuuttakaan. Ja tällaiselle hautauspaikalle saattaisi olla tungosta. Tai uurnalehdolle, sillä minä palan mieluummin kerran tulessa kuin mätänen matojen ruokana multaa kaikissa rei'issä.
VastaaPoistaAnonyymi, olen kuullut joko tuosta tai vastaavasta tapauksesta, eli siitä, että kuolleeksi julistettu on leikkauspöydällä nähnyt, mitä hänen ruumiilleen tehdään ja kuullut mitä lääkärit ovat puhuneet, vaikka hän on ollut sellaisessa asennossa, esim. vatsallaan, ettei ole voinut nähdä mitään. Olen vakuuttunut siitä, että juuri tällä henkisellä puolella on vielä valkoinen alue kartalla.
Ei tullut kameraa mukaan. On punaisia kukkia kuten Klematiksessakin mutta tämä ei ole Klematis vaan kiiltävämpi ja lehdet ovat erilaisia. Nyt siinä kukki n. 15 kukkia.
VastaaPoista